Suoristuspuuhissa

Maanantain koulutunnilla ratsukoita oli neljä. Ratsukseni sain Akun. Pääsimme työstämään tunnin aikana hevosten suoruutta keskiympyrällä. Ideana oli tuoda ympyrällä etuosaa vähän sisemmäs ja tarvittaessa väistättää takaosaa sen jälkeen vähän ulospäin, jotta takasisäjalka saatiin astumaan paremmin alle.

Ympyrällä suoristaminen toi tehtävään omat haasteensa. Olisin niin tykännyt tehdä kaiken sisäohjalla niin kuin yleensäkin. Ympyrällä oleminen sai minut halailemaan sisäohjaa vielä tuplasti enemmän. Tajusin hiljalleen antaa siitä aina periksi, jotta sain houkuteltua Akua enemmän ulko-ohjan tuelle. Etuosan siirtäminen sisemmäs onnistui niin ja näin. Oikea kierros tuntui ehkä hieman helpommalta vasempaan verrattuna. Takaosan väistätys tuppasi unohtumaan, sillä keskittymiseni tuntui menevän ihan etuosan hanskaamiseen. Akun suoremmat hetket tunsi satulaan kuitenkin hyvin. Ruuna tuntui niinä lyhyinä hetkinä vähän ryhdistäytyvän ja loksahtavan oikeinpäin. Ympyrällä auttoi opettajan vinkki ajatella käännöksiä aina kolmen askeleen välein. Näin suoristaminen ei päässyt unohtumaan, kun ei jäänyt vain koko ajan kääntämään.

Tulimme samaa tehtävää myös laukassa. Tässäkin keskityin edelleen enemmänkin etuosaan. Ravityöskentely oli osittain tehnyt tehtävänsä, sillä Aku tarjoili molemmissa laukoissa mukavia, joskin edelleen sangen lyhyitä hyviä hetkiä. Säätönappulani eivät ole olleet toviin Akun asetuksilla, joten tunti menikin niitä etsiessä. Yritin muistutella itseäni, ettei Akua jäädä pitelemään, vaan siltä pyydetään ja myödätään heti. Onnistuin toteuttamaan muistutuksiani osittain. Niinpä onnistumiset jäivät aika lyhyiksi ja yleinen meno aika kauas parhaimmista hetkistä Akun kanssa. Ajatusta hommassa kuitenkin aina välillä oli, ja opettaja kehui Akun näyttäneen rennolta ja tyytyväiseltä.

Loppuravissa pyörittelimme vielä koko kentän kahdeksikkoa ja annoimme hevosten venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Aku lähti venyttämään ohjan perässä ihan asiallisesti, vaikka suunnanmuutoksissa se aina nousikin. Sen sai kuitenkin houkuteltua takaisin aika nopeasti. Oma työskentelyni tunnilla oli vähän puolitehoista, mikä varmasti näkyi tuloksissa. En saanut otettua Akua kunnolla työstettäväksi, vaan sain oikeastaan ajateltua ja korjattua vain etuosaa. Takaosa jäi hieman paitsioon. Aku pääsi myös vähän laiskottelemaan, mikä tarkoitti sitä, ettei se edennyt kovin pontevasti. Laiska se ei toki ollut, välillä jopa yritti kipittää, mutta ilmavuus puuttui jokaisesta askellajista. Aku tarjosi sellaista tätimenoa, ja taisin olla siihen tietämättäni ihan tyytyväinen. Aku kuitenkin teki työnsä muutoin tuttuun tapaan tunnollisesti, joten olihan sillä kiva mennä. Vaikka ne omat säädöt vähän hukassa olivatkin.

Kipikipikipi

Tiistain Tallinmäen koulutunnilla sain ratsukseni Hiliman. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja pääsimme haeskelemaan hevosia pyöreiksi ja ratsastamaan siirtymisiä, voltteja ja ympyröitä. Hilima jatkoi edellistunnilta, ja sillä oli jäänyt kipittämisvaihde päälle.

Tunnin päätehtävänä pyöräytimme käynnissä lyhyellä sivulle voltin, jonka jälkeen siirryimme raviin. Kun se oli hanskassa, sai nostaa laukan ja pyöräyttää puomeilla rajatun keskiympyrän. Sen jälkeen siirryttiin mahdollisimman hallitusti raviin ja siitä ennen pitkän sivun loppumista käyntiin. Oikeassa kierroksessa meillä meni homma ihan penkin alle. Hilima innostui laukkaamisesta ja laukkaavista kavereista niin paljon, että rikkoi raville ja nosti laukkaa välillä ihan miten itse tykkäsi. Yritin haeskella sen aina käyntivoltilla kuulolle, vaan eipä siitä oikein mitään tullut. Olin ihan hukassa taas siitä, miten Hiliman saa malttamaan. Lopulta jätin laukan sikseen ja tein pääty-ympyrän aina ravissa käyntivoltit tehtävällä mukana pitäen. En nyt voi sanoa, että Hilima olisi rentoutunut ja malttanut ravissakaan, mutta ainakin se suunnilleen pysyi oikeassa askellajissa. Miten rauhassa eteneminen voikin olla näin vaikeaa? Yritin keksiä, millä tavalla saisin istuntani jämäkäksi ja tarvittaessa jarruttavaksi, mutta en valaistunut asiassa.

Vasemmassa kierroksessa Hilima kuunteli hieman paremmin. Tein välillä edelleen keskiympyrän ravissa, jos Hilima oli yrittänyt säntäillä omin päin laukkaan. Lopulta keksin mennä keskiympyrästä aina vaihtelevasti joko vain puolet tai sitten kokonaan laukaten, jotta Hilima ei ehtinyt oppia tehtävää ulkoa. Tämä auttoi hieman samoin kuin se, että olin jämäkämpi ravissa ja käynnissä. Hilima kuunteli paremmin ja tarjosi vähän rennompia hetkiä laukkaympyrällä. Siirtymiset laukasta raviin ja siitä käyntiin paranivat hitusen, vaikka olivat edelleenkin venyviä.

Loppuravissa tulimme kenttää isona kahdeksikkona, jossa suuntaa vaihdettiin lävistäjien avulla. Tehtävällä sai antaa hevosten venyttää eteen ja alas. Hilima rauhoittui yllättävän nopeasti ja hetkittäin venytti asiallisesti ohjan perässä. En tiedä, mikä aiheutti tamman malttamisen, mutta kiva, että se sentään tässä vaiheessa tuntia tuli. Ehkä Hilima oli saanut häseltää enimmät energiat pois eikä nähnyt enää tarpeelliseksi viipottaa menemään. Tai ehkä se vain oli niin fiksu, että tiesi tunnin olevan loppusuoralla. Tiedä häntä, mutta jatkossa tahtoisin saada Hiliman rennoksi ja malttavaksi jo rutkasti aiemmin. Miten se tehdään? Siinäpä hyvä kysymys.

Vielä toinenkin itsenäinen

Lauantain hevostelukiintiö ei tullut vielä Jetin kanssa täyteen, joten ratsastin Hilimankin itsenäisesti. Treeniaiheeksi otin yksinkertaisesti ympyröiden ratsastamisen siten, että Hilima pysyisi päättämälläni reitillä kohtuullisen vaivatta.

Käynnissä ja ravissa pyörittelin niin isoja pääty-ympyröitä kuin pienempiä voltteja sekä kahdeksikkoja. Hilimalla oli mukavasti energiaa liikkua, mutta se kuunteli pidätteitäkin ihan asiallisesti. Yritin kuitenkin varoa jarruttelemasta Hilimaa liikaa, jotta sen ei turhaan tarvitsisi mennä miniaskelilla. Pyrkimyksenäni oli saada Hilima hieman pyöreämmäksi ja rennommaksi, jolloin sen ohjattavuuskin paranisi.

Oikea kierros oli jälleen minulle hankalampi. En tiedä, miten istuin satulassa ja käytin apuja, mutta Hilima pääsi kaatumaan tässä suunnassa sisälle. Käynnissä ja ravissa sain vielä korjattua menoa, ja Hilima esitti hyviäkin hetkiä tähän suuntaan. Laukkaaminen oikeassa kierroksessa sen sijaan oli melkoista oikomista. Yritin tasapainotella itseäni oikeaan kohtaan ja löytää oikeita apuja, mutta sellaista kunnon korjausta en saanut tehtyä. Tiesin kyllä, että oikomista olisi pitänyt ratkaista paremmalla pohjetyöskentelyllä, mutta kuten olen iät ja ajat toistellut, on pohjeratsastukseni sangen puutteellista ainakin vielä. Lopulta tajusin rentoutua enemmän ohjista ja keskittyä selvästi pohkeisiin ja istuntaan. Tämä auttoi hieman. Kun en vängännyt koko ajan jotain, tohti Hilimakin vähän rentoutua ja laukata paremnin reitillä pysyen. Tosin aika paljon tämän asian kanssa on vielä työtä tehtävänä ennen kuin osaan istua oikeassakin kierroksessa tasaisemmin kyydissä.

Vasen kierros sujui onneksi kaikissa askellajeissa vähän paremmin. Asetuksia sain tosin hakea vähän enemmän läpi, mutta nekin löytyivät paikoin asiallisesti. Oli kiva huomata, että itselleni periaatteessa vaikeampi kierros sujui Hiliman kanssa mukavasti. Laukassakaan ei tullut kummempia ongelmia, kunhan muistin olla käsilläni riittävän rento ja tukea Hilimaa pohkeilla. Hiliman kanssa on kyllä kiva treenata, sillä sen etenemisestä ei tarvitse huolehtia koko ajan. Lähinnä sitä saa vähän toppuutella, ettei se turhaan kipitä menemään. Voisikohan muuten vasemman kierroksen parempi sujuminen johtua paremmasta ulkopuolen tuesta? Oikea käteni ja pohkeeni kun ovat paremmin hommistaan perillä. Ehkä saan niiden avulla paremman otteen Hilimaan, kun taas oikeassa kierroksessa paremmin toimiva puoleni on sisäpuolella. Mielenkiintoinen arvaus, jossa voi olla jotain perää tai sitten ei. Toisaalta se ei selitä sitä, miksi useimmilla muilla hevosilla oikea kierros on kuitenkin se helpompi.

Loppuraveissa vielä pyörittelin muutamia ympyröitä molempiin suuntiin, kunnes saimme rennot ja hyvät hetket. Loppukäyntejä en malttanut jäädä pyörimään kentälle, vaan käppäilimme peltolenkin kautta tallille. Hiliman kanssa joitain asioita saa ajatella ihan eri tavalla kuin esimerkiksi Jetin, mikä on vain opettavaista. Kesälomalla suunnitelmissa onkin ehtiä ratsastaa Hilimalla muutamia kertoja myös sileää, niin saisimme sitä kautta kehitettyä yhteistyötämme estepuolella.

Tuuppauksesta jumppasarjalle

Totuus ja tiputanssin kuviot
löytyvät ilmeisesti maasta.

Tiistain Tallimäen tunnilla väänsimme odotetusti koulua Jetin kanssa. Saimme tehtävät tehtyä sen verran vikkelästi, että saimme ottaa lopputunnista muutaman hypyn jumppasarjalla. Ratsukoita oli viisi, ja tehtävinä olivat askeleen pitäminen pitkänä, tasaisen voltin ratsastaminen, ympyrän suurentaminen väistöajatuksella, vastakaarrot sekä laukannostot käynnistä. Sekä tietysti se jumppasarja.

Alkuverryttelyssä keskityimme siihen, että hevoset sekä kävelivät että ravasivat pitkällä askeleella. Käynnissä tämä onnistui Jetin kanssa kohtuullisesti ilman kummempaa säätöä. Jetti tarjosi sopivaa käyntiä, ja minun tarvitsi lähinnä huolehtia sen säilymisestä kaarteissa. Ravissa hommia oli enemmän. Hain Jettiä ensin hereille, jotta se liikuttaisi kavioitaan reippaammin. Sitten tein tasapainottavia pidätteitä ja pyysin pohkeella askeleeseen venyvyyttä. Samalla yritin säilyttää pyöreyden, jotta Jetti lähtisi venyttämään askelta, ei jäkittämään pää ylhäällä. Tehtävä vaati nohittelua ja pohdintaa, mutta saimme muutamia parempia pätkiä.

Ajatusta kyynärkylmasta on juu, mutta pää on missä sattuu.

Tämän jälkeen ratsastimme täsmällisiä voltteja, joilta siirryimme isommalle ympyrälle pohkeenväistöajatusta käyttäen. Voltilla oli tärkeää säilyttää sama etäisyys keskellä olleeseen merkkiin ja huolehtia siitä, että hevonen kääntyi oikein. Tulimme tehtävää käynnissä ja ravissa. Tehtävä oli aika opettavainen etenkin, kun voltin keskellä ollut merkki kertoi heti, jos kuviolta lähti liirailemaan. Meno oli hieman työlästä molemmissa kierroksissa, kun Jetti pyrki ympyrältä ulos. Oikea kierros oli lopulta hieman helpompi, ja vasemmassa kierroksessa muistin lopulta paremmin pyytää etuosaa kääntymään. Ympyrän suurentaminen väistöajatuksella tuli tehtyä hieman hutiloiden, ilmeisesti tehtävältä oli siinä vaiheessa jo kiire pois. Veikkaan, että huolellisempi ratsastus tässä olisi auttanut voltinkin ratsastamista. Keskittymiskykyni tosin oli jäänyt matkasta.

Kädet, nuo omaa elämäänsä elävät tapaukset.
Taidan kuvitella olevani pyöräilemässä.

Seuraavaksi ratsastimme käynnissä vastakaarron, jonka lyhyelle sivulle tulleessa kaarteessa nostimme laukan ja laukkasimme pitkän sivun. Vastakaarrot onnistuivat kuvioltaan ihan hyvin, mutta aktiivisuus kärsi niissä melkoisesti. Yritin herätellä Jetti kävelemään aktiivisemmin, mikä onnistui hetkittäin, välillä taas ei. Laukannostoissa maltoin kuitenkin välillä olla rauhassa, jolloin muutamat nostot olivat ihan ok. Laukassakin sain patistella Jettiä liikkumaan, mutta pitkä sivu loppui aina kesken ennen varsinaista onnistumista. Onneksi työstimme oikeaa laukkaa tehtävän lopuksi vielä tovin, jossa sain hieman palikoita paikalleen. Hyödynsin myös kevyttä istuntaa sekä otin pari spurttia, jolloin laukka lähtikin pyörimään paremmin.

Katse ok, mutta kädet aika paikoillaan. Pohje kohtalaisesti,
ehkä hieman liikaa polven varassa.
Jalkaterän asennosta ei sitten puhutakaan.

Loppuun saimme tulla jumppasarjaa. Ensin tulimme sen kertaalleen ravissa puomeina molemmista suunnista. Tämän jälkeen tulimme sitä muutamia kertoja vasemmassa laukassa. Kummasti Jettikin alkoi laukata paremmin, kun itse intoilin tehtävästä. Jumppasarjalla ehdin mukavasti miettiä omien pohkeiden paikkaa, ja tällä kertaa tunnuin saavani ne pysymään aloillaan. Opettaja hilasi esteitä hieman ylemmäs, ja viimeisellä kierroksella jumppasarja päättyi 95 sentin okseriin, joka ei tuntunut missään. Jumppasarja on ihanasti auttava tehtävä, jossa jostain syystä ehdin miettiä korjauksia sekä rentoutua. Ilmeisesti se, ettei erikseen tarvitse miettiä ohjausta, vapauttaa ajattelua muuhun käyttöön. Jumppasarjatreenejä toivoisin enemmänkin juuri omaa mukautumista viilatakseni. Radalla en muka kykene keskittymään siihen niin hyvin, kun mielen päällä on kaikkea muutakin.

Tunti kruunautui mukavasti menneeseen jumppasarjaan. Kouluväännössä emme tänään oikein loistaneet. Jotenkin ilmassa oli yliyrittämistä ja pientä turhautumista, kun asiat eivät tapahtuneet itsestään. Aktiivisuuden puute taisi häiritä eniten, jolloin sorruin tuuppaamaan. Jetti ei tietenkään arvostanut tätä, vaan vastasi hyytymällä. Pieni nollaushetki noiden tilanteiden aikana olisi voinut tehdä terää, mutta tiedänpähän taas kerran, ettei tuuppaus ole tie onneen. Jospa ensi tunnilla vaikka muistaisin edes tämän.

Kuvista kiitos Elinalle! Kuvia on niin ihan analysoida ja samalla vähän piruilla itselle.

Tahmaisen itsenäistä

Perjantaina ratsastin Jetin itsenäisesti. Olin ensin ajatellut puomitehtäviä, mutta laiskuus voitti. Päädyin sitten vääntämään koulua sillisalaattimeiningillä. Tunteroisen aikana ratsastin siirtymiä, ympyröitä, vastalaukannostoja, laukkalävistäjiä ja laukanvaihtoja.

Alkuverryttelyssä tein muutamia siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin. Yritin olla avuissani riittävän nopea ja napakka, jotta Jetti heräisi hommiin. Jetti oli hieman nihkeillyt edelliskerralla ja tuntui jatkavan tälläkin kertaa samalla linjalla. Pohkeeni eivät tuntuneet valtaosan ajasta tarkoittavan juuri mitään, vaikka kovasti muka yritin uskotella niiden olevan ihan merkitykselliset. Alaspäin pääsimme toki siirtymään aina vaivatta. Siirtyminen ylöspäin tahtoi olla aika tahmeaa ja ponnetonta. Ratkaisua en keksinyt ja taisin luovuttaa liian helposti.

Ravissa työstin ympyrällä sitä, että saisin Jetin asettumaan rennosti sekä vielä etenemään. Siinä olikin melkoinen työ! En tiedä mikä ruunaa vaivasi, mutta eteneminen ei maistunut sille oikein nimeksikään. Taisin tuttuun tapaani sortua sitten puskemaan, mikä jarrutti Jettiä entisestään. Sinnikkäästi kuitenkin työstin ympyröitä, jotta saisin pidettyä ulko-ohjan kädessä enkä nakkaisi sitä aina menemään. Välillä saimme ihan kohtuullisia hetkiä, jotka olisivat parantuneet hyviksi yksinkertaisesti eteenpäinpyrkimyksen avulla.

Vastalaukannostoja tein pitkän sivun alusta. Jetti nosti laukat kertaa lukuun ottamatta oikein. Pontevuutta ei ollut löytynyt tyhjästä, mutta ainakin apuni olivat selkeät. Yksi väärä nosto tuli oikeassa kierroksessa, jossa pyrin siis nostamaan vasemman laukan. Taisin tehdä pyynnön sen verran pikaisesti ja valmistelematta, että Jetti osasi tulkata minun haluavan laukkaa, mutta ei sen tarkemmin. Kiltisti se kuitenkin totteli laukkapyyntöni, mutta tarjosi kierrokseen nähden myötäistä. Jetin kanssa on kiva treenata näitä asioita, sillä se kuuntelee pyynnöt yleensä tarkasti. Se ei turhaan hötkyile, jolloin se ei ole säntäämässä laukkaan ja tarjoa sitä, mitä kulloinkin keksii. Jotain iloa rauhassa asioihin suhtautuvasta ratsusta.

Laukassa ratsastin vielä muutamia laukkalävistäjiä jatkaen uralle pääsemisen jälkeen vielä pari askelta suoraan. Jetti ei ehdottanut kertaakaan laukanvaihtoa ja toimi oikeassa laukassa tehdyillä lävistäjillä kivasti. Sen sijaan lävistäjät vasemmassa laukassa olivat ensin vaikeita, sillä en meinannut saada Jettiä uralle lävistäjän lopussa. Jetti lähti liiraamaan oikealle, kun minä yritin tyyrätä sitä vasemmalle. Oikea pohje ei siis aivan tahtonut mennä läpi eikä asiaa parantanut vasemmassa ohjassa roikkuminen. Lopulta tajusin hakea pohjetta paremmin töihin ja ajatella lävistäjän loppupuolta pohkeenväistömäisenä tehtävänä. Tämän avulla sain tuotua Jetin paremmin uralle, vaikka tämä suunta pysyikin selvästi vaikeampana.

Lopuksi tein vielä laukassa muutamia vaihtoja. Kuviona oli niin iso kahdeksikko kuin lävistäjät. Laukka vaihtui muutamia kertoina ihan mallikkaasti, mutta pari kertaa Jetti arveli minun haluavan vastalaukkaa. Niinpä puksutimme kertaalleen melkein kokonaisia ympyröitä vastalaukassa. Jetti ei lähtenyt vaihtamaan laukkaa, vaikka kuinka pyysin, jolloin saatoin vain nauraa selässä. Ruunareppana! Jos olisi ollut peili käytettävissä, olisin varmasti nähnyt Jetillä sen totisen ilmeen, jonka se ottaa arvellessaan kuskin pyytävän vaikeita juttuja. Niin tomerasti se puksutti vastalaukkaa menemään. Hassua, miten asiasta tehtynä tällaiset oikeat vastalaukkahetket ovat vaikeita, mutta sattumalta tehtynä sujuvat näin helposti. Syynä on varmasti osittain se, etten itse tehnyt asiasta numeroa. Päinvastoin, en tehnyt asian eteen mitään ylimääräistä ainakaan. Niinpä en päässyt häseltämään enkä sotkemaan, vaikka toki alkuperäinen tehtävä eli laukanvaihto menikin puihin. Päätin tehtävän vielä onnistuneisiin vaihtoihin, jotta en jättänyt sitä ihan kesken.

Loppuraveissa Jetti oli vähän alkutuntia parempi, mutta ei se vieläkään kovin tarmokasta menoa tarjonnut. Humputtelin kuitenkin rennosti menemään ja pääsin päättämään itsenäisen tunnin riittävän leppoisasti. Jetin ratsastaminen kävi taas kunnon työstä, sillä se ei toviin ole ollut ihan näin nukuksissa. Omat avut pitää kyllä laittaa tarkistukseen samoin kuin niiden rehellinen läpimeno. Sieltä voi hyvinkin löytyä syy uneliaaseen ratsuun.

Oikeaa muotoa hakemassa

Keskiviikon valmennusryhmän koulutunnilla ratsukoita oli kuusi, ja olin toivonut mielessäni jotain täysin satunnaista ratsua. Arpaonni kuitenkin lätkäisi minulle Jussin. Kouluratsastus ei olisi voinut vähempää kiinnostaa (yleinen fiilis aina koulukisojen jälkeen), joten kiipesin edellistunnilta jatkavan ratsuni selkään vähän hajamielin. Tunnin aiheena oli pääty-ympyrällä hevosen jumppaamista ja sen niskan saamista korkeimmaksi kohdaksi.

Käynnissä haimme ensin myötäasetuksen, ja kun se löytyi, teimme välillä takaosan väistätystä ulommas. Tarkoituksena oli saada hevosia oikeinpäin siten, että niska on korkein kohta. Jussin kanssa tehtävässä oli kaksi suurta ongelmaa: pidätteet eivät menneet kovin hyvin läpi, ja Jussi pyrki vastaamaan jokaiseen pyyntööni niksauttamalla kaulan pyöreäksi lintsaten kaikessa muussa. Vasemmassa kierroksessa onnistuin saamaan muutaman väistöaskeleen siten, että Jussi pyöristyi rehellisesti ja käytti selkäänsä. Tällä kertaa jopa onnistuin tuntemaan eron satulaan, kun opettaja oli avustamassa. Hetket ilman väistöjä menivätkin sitten taas tahattoman rollkurin hengessä, kun Jussi pyrki kaikin tavoin viemään turpaansa ryntäisiin sen sijaan, että olisi ryhdistäytynyt ja kantanut itsensä. Oikeassa kierroksessa emme saaneet tehtävässä oikeastaan yhtään kunnon onnistumista. Jussi jyräsi pidätteitä vastaan tässä kierroksessa pahemmin ja väistöyrityksissä pääsi pullahtelemaan vasemman lavan kautta karkuun. Voi sitä turhautumisen määrää, kun en saanut Jussia tajuamaan, mitä siltä halusin! Opettaja yritti auttaa, mutta siitäkään huolimatta en saanut apuja kohdilleen ja tehtävää toimimaan.

Ravissa puolestaan haimme edelleen myötäasetuksia, mutta nyt niiden onnistuessa hevoset saivat venyttää hetken eteen alas. Venytyksen jälkeen ne haettiin taas lyhyemmäksi niska edelleen korkeimpana kohtana pitäen ja toistettiin sama homma uudelleen. Tässä tehtävässä sentään onnistui jokin, nimittäin Jussi venytti hienosti ohjan perässä eteen alas. Mutta kun niska piti saada taas korkeimmaksi kohdaksi, tulikin taas liuta pulmia. Jussi halusi rullautua, ja minä yritin kertoa, etten halunnut sellaista. Tässä kohtaa turhautumismittarini oli niin punaisella, että paras vaihtoehto olisi ollut heiluttaa valkoista lippua ja siirtyä katsomon puolelle. Välillä nollasin oman pääni vain humputtelemalla menemään, kunnes taas sain kerättyä vähän keskittymistä ja yritin uudelleen. Oikein sujuneita hetkiä tehtävään ei juuri mahtunut, mutta välillä meno oli sinnepäin. Tarkoittaen sitä, että Jussi ei sukeltanut, mutta ei myöskään ollut pyöreä. Jussi on hyvin näppärästi oppinut siihen, että moni ratsastaja (minä vielä jokin aika sitten mukaan lukien) on huijattavissa, kunhan vain niksauttaa kaulan pyöreäksi ja köpöttää menemään.

Laukassa työstimme edelleen hevosen muotoa niskaan huomiota kiinnittäen. Ei varmaan tule yllätyksenä, ettei tässäkään mitään loistavia hetkiä nähty. Jussi laukkasi kyllä tasaisesti, mutta joko melkein kokonaan väärinpäin tai sitten virheellisesti päätään liian alas vieden. Laukassa Jussi tuntui myös edestä raskaammalta, kun taisin sortua välillä vetokisaan sen kanssa. Pohkeita, pohkeita ja vielä enemmän pohkeita sekä riittävästi ohjasotteita, ettei hevonen pääse valumaan omille teille! Laukassa parasta tällä kertaa oli se, että Jussi puksutti siinä tasaisen varmasti menemään. Välillä jäin istumaan kyytiin kuin olisin ollut karusellissa ja miettimään maailman menoa. Siitäkin huolimatta Jussi puksutti menemään. Jos laukan suurimmat onnistumiset olivat siinä, että ratsu jatkoi hommiaan kuskin ollessa muissa maailmoissa, niin jo on tunti ollut melkoinen. Omat taidot eivät tällä kertaa riittäneet eikä yrityskään ollut kovin hääppöistä.

Loppuraveissa hevosia haettiin venyttämään vielä eteen alas. Jussi osasi tämän asian näppärästi, mutta opettaja hoksautti huolehtimaan vielä liikkeen säilymisestä. Tämä osuus tunnista sentään meni kohtuullisesti. Kun muistin säilyttää Jussin eteenpäinpyrkimyksen, venytti se hienosti ohjan perässä ja tuntui liikkuvan rennommin kuin koko tunnin aikana. Nyt ei ollut tietoakaan pidätteistä läpi jyräämisestä tai ohjille painamisesta. Tähän oli hyvä lopettaa tunti, joka ei mennyt nappiin saati lähellekään. Sinällään tehtävät eivät olleet vaikeita, mutta oikeat avut olivat vain pahasti hukassa. Perusratsastus tulee aina tarpeeseen etenkin tällaisina kertoina, kun sen puutteellisuus paljastuu näin karusti.

Pieniä edistysaskelia

Viikon toisen Tallinmäen tunnin otin torstaille. Viiden ratsukon tunnilla aiheena oli koulua, jossa pyrittiin taivuttelemaan hevosia rennoiksi ja pyöreiksi. Ratsunani minulla oli mukavasti Jetti. Alkuun saimme verkkailla hetken aikaa itsenäisesti. Jetti liikkui itselleen tuttuun tapaan hieman puoliunessa, joten keskityin alussa herättelemään sitä. Se vaatikin muutamia toistoja ennen kuin mitään alkoi tapahtua. Hiljalleen Jetti kuitenkin alkoi liikkua vähän paremmin, jolloin tohdin alkaa pyöritellä ympyröitäkin. Niillä sain muistutella itselleni taas ulkoavuilla kääntämistä, kun etenkin vasemmassa kierroksessa yritin jäädä sisäohjaan kiinni. Oikeassa kierroksessa puolestaan Jetti pääsi suurentamaan ympyrää, kun unohdin kääntää ulkopohkeella. Oli taas opettavaista, kun alla oli hevonen, joka hyödynsi kuskin päiväunihetket.

Verryttelyn jälkeen siirryimme tunnin kuviolle, joka oli pääty-ympyrä sekä sen sisälle ratsastettu voltti. Ympyrätyöskentelyn tavoitteena oli saada taivuteltua hevoset kevyiksi ja pyöreiksi edestä. Tätä työstettiin eniten voltilla, josta sai poistua kuviota hiljalleen suurentamalla pääty-ympyrän kokoiseksi, kun taivutus meni rehellisesti läpi. Kuviota tultiin niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä suurin haaste oli saada sen aktiivisuus säilymään niin isommalla ympyrällä kuin voltilla. Oikealle Jetti antoi mukavasti periksi ja rentoutui, mutta vasemmalle sain korjata omaa istuntaani aika paljon ennen kuin kääntäminen ja taivuttaminen alkoivat sujua. Opettaja muistutti vasemmassa kierroksessa pitämään myös ulko-ohjan tuntumalla, etten vahingossa asettanut tai taivuttanut Jettiä liikaa. Parhaat onnistumiset tulivat lopulta ravityöskentelyssä, jossa Jetti rentoutui ja pyöristyi perusmuotoaan enemmän. Jotenkin niinä hetkinä tuntui, että vaikka moottorissa olisi voinut olla kierroksia enemmänkin, oli se silti hyvin käynnissä. Näitä hetkiä saimme molempiin suuntiin, jolloin normaalisti kinkkisempi vasen kierros tuntui melkein yhtä tasaiselta kuin oikeakin. Olinkohan mahdollisesti saanut Jetin molempien ohjien tuntumalle? Se voisi selittää hyvinkin näitä kivalta tuntuneita hetkiä.

Laukkaa työstimme pyörittelemällä niin pääty-ympyröitä kuin menemällä ihan uraa myöten. Aluksi Jetti laukkasi kohtuullisen nahkeasti, mutta nohituspyyntöjen jälkeen reipastui hieman. Huomasin nopeasti, että Jetti pyrki etupainoiseksi, mutta en tiennyt syytä tälle. Tuskin pohkeeni lakkaavat sen kummemmin tekemästä töitä laukassa. Olisinkohan sitten alkanut värkätä liikaa kädellä, jota Jetti sitten näin protestoi? Käynnissä ja ravissa olen oppinut olemaan aikaisempaa rennompi käsistä, mutta laukassa voi hyvin olla, että juurrutan käteni liian paikoilleen. Pyrin korjaamaan tilannetta pyytämällä pohkeilla Jettiä eteen, mikä auttoi hetkittäin, mutta ei ratkaisevasti. Oikeassa kierroksessa saimme ihan asiallista menoa, mutta emme yhtä rentoa kuin mitä ravissa parhaimmat hetket olivat. Vasemmassa kierroksessa sain puolestaan aluksi korjata Jettiä suoremmaksi, kun se pyrki valumaan etuosallaan ulommas. Paikoin sain ratsun palasia kohdilleen, jolloin opettajakin kehui Jetin suoristuneen huomattavasti. Vasen kierros oli nyt työläämpi, kun oma istuntani taisi jäädä vähän paitsioon. Tähänkään suuntaan emme saaneet mitään suurempia jes-hetkiä, mutta kuitenkin tasaista menoa loppujen lopuksi.

Loppuverryttelyt teimme pienen maastopätkän kautta, jossa ravasimme lyhyen tovin ja loput matkasta menimme käynnissä. Mukavan rento päätös tunnille, josta jäi hyvä fiilis. Ravissa koetut pienet onnistumiset ja ehkä jopa ahaa-elämykset antoivat itsellekin uskoa siihen, että kai me Jetin kanssa olemme hiljalleen oppineet ymmärtämään toisiamme paremmin. Muistan kyllä hyvin sen ajan, kun Jetin saaminen koulutunnille aiheutti pienen voivottelun, mutta nykyisin sen kanssa vääntää kouluakin siinä, missä esteitä. Vaikka tietysti ne esteet ovat rutkasti mielenkiintoisempia. Seuraavaksi alan varmaan hinkua koulukisoihin Jetin kanssa. Mitähän siitäkin tulisi? No, kokeilemallahan se varmasti selviäisi.

Perinteistä perustyöskentelyä

Lyöttäydyin vielä torstaina Tallinmäen tunnille. Toivoin tietysti saavani Jetin eikä toiveeni ollut turha, sehän sieltä tuli. Halusin päästä vielä kertaalleen sen selkään ennen sunnuntain kisoja ja peräti kouluväännön pariin. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja treeniaiheena perusratsastus asettamisen ja taivuttamisen parissa. Alkuverryttelyssä saimme mennä omaan tahtiimme käynnissä ja ravissa hevosia vähän pyöristellen. Ohjeeksi opettaja antoi vähän lyhentää askelta puolipidätteiden avulla ja siitä rentouttamisen kautta antaa hevosen pyöristyä. Jetille tämä kikka toimii yleensä aika hyvin niin kuin tälläkin kertaa. Sehän ei luontaisesti kovin väärinpäin edes osaa kulkea, joten siinäkin mielessä se on helpohko tällaisessa tehtävässä. Sen sijaan kentän porttipääty oli Jetille taas jotain aivan ka-ma-laa. Se kyttäsi samaa kohtaa edelliskerrallakin enkä yhtään tajunnut, mitä siellä saattoi olla. Ilmeisesti jokin meille ihmisille näkymätön asia oli muuttunut, jonka tämä herra bongasi välittömästi ja arveli sen olevan sapelihammastiikereiden tekosia. Sinnikkäällä yrittämisellä pääsimme tunnin aikana tätäkin kohtaa lähemmäs, mutta rentous oli niissä hetkissä kaukana.

Seuraavaksi houkuttelimme hevosia pysähdyksissä seuraamaan ohjaa eli asetimme niitä reilusti odottaen niin kauan, että ne reilusti seurasivat eivätkä singahtaneet heti ohjan vapautuksen myötä takaisin suoraksi. Meillä Jetin kanssa tosin kesti hyvän tovin ennen kuin saimme mitään tulosta aikaan. Houkuttelin Jettiä pienillä ohjan liikutuksilla, mutta se tuijotteli muualle ja oli reagoimatta. Sinnikkyys palkittiin, kun Jetti lopulta antoi pari senttiä periksi ja pääsin kehumaan sitä. Loppujen lopuksi sain sen pään seuraamaan ohjaa molempiin suuntiin ilman, että se vieterimäisesti singahti otteen rentoutuessa takaisin. Kovin halukkaasti se ei tätä tehnyt etenkään oikealle, mikä jäi vähän mietityttämään. Ehkä otin ohjasotteen liikaa taakse sivulle suuntaamisen sijaan tai sitten se on vain tottunut, että roikun aina ohjissa ilman varsinaista päämäärää, jolloin ohjasapujani ei kannata kuunnella. Kumpi lie, mutta oli aika opettavaista testata asia jo paikoillaan ollessa.

Tämän jälkeen siirryimme tahkoamaan kahta ympyrää itse niitä vaihdellen harjoitusravissa. Tarkoituksena oli saada hevonen asettumaan ja taipumaan niin, ettei se aina singahdellut sieltä takaisin. Oikeassa kierroksessa Jetti alkoi toimia aika kivasti ja rentoutui myös mukavasti. Sitä ei tarvinnut olla joka hetki pitelemässä, vaan ympyrää saattoi mennä kääntöpisteajattelulla eteenpäin. Vasen kierros sen sijaan oli taas tuttuun tapaan kinkkinen. Jetti pääsi painamaan sisäpohjettani vastaan, kun painoni valui vasemmalle eikä asettamisesta meinannut tulla mitään. Yritin paikoin korjata istuntaani, mutta silloin taas unohdin kaiken muun. Sisäpohkeeni jostain syystä lakkasi aina toimimasta, kun yritin asettaa, jolloin Jetti pääsi vain pullahtamaan sisemmäs. Ulko-ohjan tuki taisi olla myös puutteellinen, ja oma keskittymiskykyni olematon. Olisi kiva joskus kyllästyä toistamaan samoja virheitä, mutta sinnikkäästi ne pysyvät mukana. Tietysti niiden korjaaminen on hidasta ja vaatii ennen kaikkea paljon työtä ennen kuin voi kuvitellakaan saavansa mitään edistystä. Tahdon vain olla hieman laiska patistelemaan itseäni korjaushommiin. Sietäisi kyllä, niin vasemman kierroksen tehtävät eivät olisi niin ikäviä.

Lopuksi työstimme laukkaa samalla ajatuksella pääty-ympyrälle, jonka sisälle pyöräytettiin välissä aina voltti. Laukassa en vielä saa Jettiä pyöristymään rehellisesti, vaan se jää omaan muotoonsa. En onneksi ota siitä paineita, sillä tälläkin kertaa enemmän huomiota vaati se, että Jetti myös liikkui. Se yritti paikoin jäädä ponnettomaksi, kun en huomannut ratsastaa ja paikoin taisin jäädä itse samanlaiseksi. Ympyrällä laukkaaminen sujui oikeaan kierrokseen ihan kivasti. Toki olisin saanut hakea paikoin selvempää asetusta, mutta muutoin meno oli ihan kohtuullista. Vasemmassa kierroksessa sain huolehtia siitä, ettei Jetti seurannut sisälle valuvaa istuntaani punkemalla itse sisälle, mutta onneksi jostain syystä laukassa osaan korjata istuntaani ravia paremmin. Ympyrän sisälle pyöräytetyt voltit tahtoivat aluksi valua isoiksi. En ilmeisesti kääntänyt riittävästi ulkoa, jolloin Jetti haki itselleen tilaa. Laukkakin tuppasi vähän sammumaan, jos keskityin vain kääntämään ilman kaasusta huolehtimista. Lopulta saimme oikeaan kierrokseen pari aika kivaa volttia koon puolesta. Aktiivisuutta olisi saanut toki olla enemmän, mutta sentään kääntäminen alkoi toimia. Huomasin taas, kuinka unohdun ratsastamaan vain yhtä asiaa. Tässä tapauksessa joko käänsin tai sitten yritin kaasuttaa. Molempia ei tullut luontevasti yhtä aikaa. Tätä kautta huomasin taas toistaiseksi ratkaisemattoman arvoituksen: kuinka saada ratsu liikkumaan tasaisesti ja itsenäisesti ilman, että jokaista askelta pitää pyytää. Jos tuon kanssa valaistuisi, voisi parikin asiaa helpottua.



Loppuraveissa pyörittelimme pääty-ympyröitä suuntaa lävistäjien kautta vaihtaen. Tarkoituksena oli saada hevoset venyttämään eteen ja alas. Yleensä Jetti on hyvä tässä, mutta tällä kertaa sen keskittymiskyky tahtoi aina toisessa kierroksessa valua sen petollisen portin tuijotteluun. Toisessa päädyssä sentään saimme vähän rennompaa menoa, mutta olisin saanut itse keskittyä ratsastamaan paremmin, jolloin Jetti olisi mahdollisesti voinut kuunnella minuakin enemmän. Sen sijaan välillä jäin tuijottelemaan päätyä Jetin kanssa miettien, mikä ihme siinä muka oli. Olepa siinä sitten hevoselle turvana, jos itsekin kyttäät samaa päätyä ja muutat ratsastustasi aina epätasaisemmaksi samassa kohdassa. Johdonmukaisuus, mikä ihana, kamala ja ennen kaikkea vaikea asia!

Videoista kiitos Tiinalle!

Varovaista ratsastusta

Maastoestekurssin päättäneen tunnin jälkeen ehdin huilailla hyvän tovin ennen kuin suuntasin takaisin tallille ensin omalle tunnilleni ja siitä suoraan kouluratakurssin viimeiselle tunnille. Ratsukseni omalle tunnille sain Hilanterin enkä pahastunut ollenkaan. Sainpahan mennä selvästi erilaisella ratsulla ennen kuin kiipesin taas Peran kyytiin. Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain viisi, ja koulutunnin tehtävinä oli tuttu ympyrällä työskentely, jossa siirrettiin hevosen takaosaa vuoroin ulommas, vuoroin sisemmäs asetus aina takaosan myötäisesti pyydettynä. Hilanteri oli saanut huilia edellispäivän, ja tämä tunti oli sille samalla niin päivän ensimmäinen kuin viimeinen.

Takaosan siirtelyt tehtiin kaikeksi onneksi käynnissä. Tietysti niin ravi- kuin laukkatyöskentelyssä sai käyttää apuna hyväksi havaittuja siirtelyitä, mutta meille Hilanterin kanssa jo käynnissä tehtävä osoittautui riittävän haastavaksi. Hilanteri oli helpompi saada molemmissa kierroksissa myötäasetukseen ja siirtämään takaosaa sisemmäs. Tahti tosin sammui pahasti paikoin, vaikka opettaja neuvoi pyytämään takaosaan aktiivisuutta. Hilanteri tosin halusi harkita askeleensa tarkoin eikä juuri noteerannut reipastumispyyntöjäni. Hilanteri tykkäsi myös kenottaa turvallaan vasemmalle, joten myötäasetuksen saaminen oikeassa kierroksessa olikin melkoisen houkuttelun takana. Yritin muistaa pitää istuntani tasaisena ja rentona, etten olisi lähtenyt puskemaan Hilanteria sillä liikkeelle. Tämä ratsu kun on sangen tarkka ratsastajan istunnasta ja muistuttaa kyllä heti, mikäli kokee tulevansa puristetuksi tai pusketuksi istunnalla. Paikoin jäin nyhräämään istunnallani omiani, jolloin Hilanteri alkoi uhkaavasti sammua ja viestiä, että jumitusprotesti olisi tuloillaan. Noina hetkinä sain ihmeen hyvin nollattua istuntani takaisin perustilaan, jolloin Hilanteri suvaitsi taas edetä hieman.

Vasta-asetuksen saaminen sekä takaosan siirtäminen ulommas olivat vaikeita molemmissa kierroksissa, mutta etenkin vasemmassa kierroksessa. Hilanteri vastusteli pyyntöjäni, vaikka kuinka yritin niitä sille selventää. Vastustelu näkyi moneen kertaan siinä, että ratsuni yksinkertaisesti töksähti paikoilleen. Välillä olin melkoisen epätoivon partaalla, kun en saanut pyyntöjäni ollenkaan läpi, ja Hilanteri oli hyvin vastahakoinen. Toki se on jäykkä, mutta juuri tällainen jumppa saisi sitä vetreämmäksi. Tosin mikäpä minä olen sitä moittimaan haluttomuudesta venytellä, kun en voi itsekään kovin kehuskella omalla venyttelyinnollani. Opettajan ollessa apuna saimme Hilanterin kanssa muutamia askeleita sinnepäin, mutta jäimme aika kauas oikeasta suorituksesta. Opettaja kuitenkin lohdutti sanomalla, että Hilanteri yritti välillä mennä oikeaan suuntaan, vaikka ei aivan siihen lopulliseen asentoon päässytkään. Yritystä siis ainakin oli, joten on sekin tyhjää parempi.

Ravia ja laukkaa työstimme myös ympyrällä. Molemmissa askellajeissa huomasin Hilanterin liiraavan välittömästi ulkolavan puskemisen avulla karkuun, mikäli hetkeksikään unohdin pitää ulkopuolen hallinnassa. Ihanan opettavaista! Opettaja neuvoi pitämään ulko-ohjan lähempänä hevosen kaulaa, jotta tuki pysyisi kunnolla koko ajan. Ulkokäteni ja -pohkeeni eivät harmillisesti osaa tehtäviään vielä sangen hyvin, vaan unohtuvat välillä toimettomiksi. Mutta kun sain ne pidettyä hommissa, palkitsi Hilanteri yritykseni pyöristymällä ja rentoutumalla, kun se viimein oli saatu suoremmaksi. Opettaja muistutti pyöreämpinä hetkinä olemaan antamatta Hilanterin kuitenkaan vajota liian alas. Sen sijaan tavoitteena oli saada sitä kantamaan etuosa ja olemaan takajalkojensa päällä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä jäin ihastelemaan pyöreänä kulkevaa hevosta ja kiitoksena myötäsin ohjasta aina liikaa antaen Hilanterin valua etupainoiseksi. Sentään muutamina kertoina sain jatkettua ratsastusta siitä, kun Hilanteri antoi periksi, ja muutamat askeleet menivät mukavan kevyenä.

Loppuraveissa Hilanteri oli taas reippaimmillaan. Yritin hyödyntää tätä virtaa parhaani mukaan siten, että saisin Hilanterin rennoksi ja takaa aktiiviseksi. Jäin hakemaan tätä asiaa liian paljon ohjalla ja etuosaan keskittyen, jolloin aktiivisuus tahtoi sammua. Muutamina kertoina tajusin kuitenkin käyttää pohjettani tukemassa liikettä enkä ottanut ohjalla liikaa, jolloin Hilanteri jäikin kivasti tuntumalle. Kunnes taas suoran avautuessa tai minun jäädessä matkustamaan ratsu päätti, että nyt oli aika pistää taas tohinalla kaviota toisen eteen. Niinä hetkinä huomasi kyllä, että Hilanteri on ravisuvusta. Sen isähän on Vekseli, joka raviurallaan tahkosi reilun 420 000 euron tilin. 

Hilanterin kanssa en koskaan tiedä varmasti, miten tunti menee. Tällä tunnilla ratsastin aika varovaisesti, kun jo alkutunnista esiintyneet pienet jumittelut saivat minut pelkäämään kunnon paikoilleen juurtumisia. Niissähän Hilanteri on tunnetusti hyvä. Olen tyytyväinen siihen, kuinka osasin nollata omaa ratsastustani siten, että Hilanteri unohti jumittelunsa aina hetkeksi ja eteni. Samalla kuitenkin olin ehkä liian arka vaikuttamaan, jolloin en saanut motivoitua Hilanteriakaan kunnolla. Ratsastukseni olikin melkoista tasapainottelua pyytämisen ja melkein anelun väliltä. Hilanterin kanssa saisin oppia ratsastamaan päättäväisesti, jolloin sekään tuskin viitsisi oikutella kunnolla, kun tajuaisi minun olevan tosissaan.