Hyvällä mielellä tauolle

Keskiviikkona lyöttäydyin puolestaan koulutunnin viidenneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain ilahduttavasti Masan. Tunnilla työstimme asetuksia, teiden ratsastamista sekä suoruutta.

Alkuverryttelyssä tahkosimme käynnissä ja ravissa keskiympyrää siinä asetuksia haeskellen. Masa vähän yliasettui itsestään oikealle, joten pyrin nappaamaan sen paremmin vasemman eli ulko-ohjan tuntumalle. Vasemmalle se ei taaskaan asettunut niin hyvin, joten sain houkutella sitä siinä kierroksessa enemmän. Masa liikkui käynnissä ja ravissa hyvin, kunhan ensin herättelin sen.

Seuraavana tehtävänä keskityimme tarkkojen teiden ratsastamiseen. Nostimme käynnistä laukan lyhyen sivun keskeltä ja käänsimme pääty-ympyrälle, jolla pysyimme kaksi kierrosta. Sen jälkeen ratsastimme kulman tarkasti ja pitkän sivun loppupuolella siirryimme raviin. Masa nosti laukat käynnistä näppärästi. Pääty-ympyrällä sain itse vähän hahmotella kuviota ja kääntää tarkemmin, niin senkin reitti löytyi. Pääty-ympyrän jälkeen saimme jatkettua molemmissa laukoissa kulman helposti eikä Masa yrittänyt liirailla omille teilleen. Tehtävä sujui kaikin puolin sangen helposti. Laukkakin pyöri ihan kivasti, vaikka toki Masaa hieman sai nohitella. Hyvin se kuitenkin yritti, joten kyllä sekin oli hommassa mukana. Tehtävällä heikoin kohta taisi olla siirtyminen laukasta raviin. En juurikaan jaksanut valmistella sitä, minkä kyllä huomasi. No, ei sitä kaikkeen pysty. Kerralla ainakaan.

Lopuksi tulimme vielä pari kertaa käynnissä ja sitten harjoitusravissa keskihalkaisijalle mahdollisimman suorana sekä ajoissa kääntymisen lyhyelle sivulle valmistellen. Masa pysyi keskihalkaisijalla ihan hyvin, vaikka pientä valumista tuli paikoin. Oikealle kääntyminen oli helppo valmistella, asettuihan Masa sinne puoliksi itsestään. Vasemmalle kääntymistä sain valmistella selvästi enemmän, jotta sain asetuksen paremmin läpi. Sekin suunta alkoi toimia ihan hyvin, vaikka puoliero jäi silti tuntumaan. Tämä tehtävä päättyi siihen, että teimme pysähdyksen, edelleen mahdollisimman suorana. Jos se onnistui, sai siitä siirtyä suoraan loppukäynteihin pitkin ohjin. Masa taisi kuulla tämän porkkanan, sillä se pysähtyi valumatta minnekään. Siitä pääsimmekin käppäilemään loppukäynnit. Masa oli kyllä taas niin kiva ja mutkaton. Se myös liikkui asiallisesti eikä ollut yhtään kuntopyörä. Mukava tunti mukavalla hevosella. Tästä tunnista jäi oikein hyvä mieli.

Loppuun kirjoitan vielä sellaista, jota en jossain vaiheessa olisi millään voinut kuvitellakaan kirjoittavani. Ratsastusharrastukseni jää nyt määrittelemättömälle tauolle. Tässä noin vuoden aikana innostukseni lajia kohtaan on ollut laskusuunnassa eikä ratsastus ole enää napannut niin kuin ennen. Se on tuntunut enemmän pakkopullalta. Sellaisessa ei ole mitään tolkkua, joten otan suosiolla nyt ihan kokonaan taukoa. Viikon, kuukauden vai minkä ajan? En tiedä, sen näkee sitten. Koska en käy ratsastamassa, en luonnollisesti päivitä tätä blogiakaan. Palataan siis joskus, ehkä.

Haahuilua hypätessä

Tiistaina lyöttäydyin estetunnin viidenneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain Tupun. Pääsimme treenaamaan askeleen pidentämistä ja lyhentämistä, laukanvaihtoja sekä kaarevia linjoja.

Ensimmäisenä tehtävänä säädimme askelta 20,5 metrin suoralla puomilinjalla. Tupun kanssa saimme väliin askelhaitaria kahdeksasta viiteen. Tavallinen laukka oli yllättäen odottamaani lyhyempää, ja Tupu tikkasi väliin seitsemän askelta. Luulin, että olisimme menneet tavallisella laukalla välin kuudella. Kuuteen ja viiteen askeleeseen Tupua saikin pyytää laukkaamaan selvästi reippaammin. Yllätyin aika valtavasti, että saimme survottua väliin kahdeksan askelta. Ne löytyivät itse asiassa aika helposti, kun vain sain pidettyä Tupun lähestymisessä kuulolla.

Seuraavaksi tulimme kahdeksikolla kahta kavalettia, molemmilla oli puomit ennen ja jälkeen innarivälein. Me Tupun kanssa taisimme tulla tätä pari kierrosta. Tupu vaihtoi kyllä laukan molemmilla lävistäjillä, mutta aina vähän eri kohdissa: ensimmäisellä puomilla, kavaletilla ja jopa vasta toisella puomilla. Vaan vaihtuipa se laukka eikä tarvinnut korjata ravin kautta.

Sitten yhdistimme lävistäjäkavaletit suoraan linjaan, jonka puomit olivat nyt nousseet pystyiksi. Tulimme lävistäjäkavaleteilta kaarevat linjat pystyille. Tätä tulimme Tupun kanssa kierroksen, olisi kyllä pitänyt tajuta jatkaa toinen perään. Tällä tehtävällä kehtasimme nimittäin esittää ristilaukkaa. Laukka ei vaihtunut kavaletilla, mutta jatkoin kaarevan linjan pystylle arvellen laukan korjaantuvan siinä. No ei, puksutimme pätkän ristilaukkaa, kunnes Tupu korjasi itsensä kokonaan oikeaan laukkaan. Toisellakaan lävistäjäkavaletilla laukka ei vaihtunut, joten toinenkin kaareva linja pystylle meni väärässä laukassa. Tällä kertaa Tupu kuitenkin korjasi ja nappasi vasemman laukan jo pystyllä. Ei mikään mallisuoritus, mutta tulipahan mentyä. Kaarevan linjan teissäkin oli aika paljon sanomista. En juuri käyttänyt tilaa hyväksi, vaan vetelimme Tupun kanssa mutkat suoriksi ja esteet vähän vinosti ylittäen.

Loppuravissa pyörittelimme vielä tovin kahdeksikkoa. Tupu yritti kiirehtiä, mutta sain sen malttamaan kohtalaisesti. Enempiä en jaksanut sitä prässätä, kunhan Tupu vain ravasi rauhassa eikä kipittänyt. Tupun kanssa oli kivaa hypellä, mutta tarkkuutta olisi saanut olla enemmän. Nyt vähän haahuilimme menemään vailla kunnon ajatusta. Mutta mentiinpä kaikesta kerralla yli emmekä sentään keilanneet miniesteitä. On se onnistuminen sekin.

Suoruutta ja haitaria

Maanantain tunnilla oli puomeja ja kavaletteja. Ratsunani oli Pave, ja tunnilla oli yhteensä viisi ratsukkoa. Pääsimme kahden puomin suoralla linjalla ratsastamaan hevosia suoriksi sekä säätelemään askelta pidemmästä lyhyemmäksi. Laukanvaihtoja testasimme puolestaan kahden kavaletin kahdeksikolla.

Suoralla puomilinjalla vasemmassa kierroksessa Pave pysyi niin ravissa kuin laukassa aika hyvin suorana. Hieman se yritti ottaa ulkoa tilaa, mutta korjautui helposti. Oikeassa kierroksessa ja etenkin laukassa Pave valui selvästi enemmän ulos ja pyrki kenottamaan vasemmalle. Tai siltä se tuntui selkään, ohjeeksi tuli kuitenkin päästää oikealta. En oikein tunnin aikana saanut pehmiteltyä Paven oikeaa puolta, mikä varmasti aiheutti sen, että mielsin sen ongelmaksi suoruustehtävällä. Mielestäni Pave kyllä kenotti kaulastaan vasemmalle mutkalla eli tahdoin korjata asiaa suoristamalla oikealla ohjalla. Enemmän olisi kuitenkin pitänyt tehdä pohkeilla, jotta olisin saanut Paven paremmin rungosta suoraksi. Sitä myöten kuvittelemani kenotuskin olisi varmaan korjautunut tai muuttunut näyttämään minun vinkkelistäni suoremmalta.

Suora linja oli noin 20 metrin pituinen, ja pääsimme seuraavaksi säätelemään askelta sillä. Oikeassa laukassa onnistuimme tulemaan linjan viidellä ja kahdeksalla askeleella. Viisi askelta jäi jopa vähän ahtaaksi. Vasemmassa laukassa hurautimme välin vahingossa neljällä. Tähän suuntaan en saanut kerittyä Paven laukkaa, jolloin en saanut väliin survottua kahdeksaa askelta, vaan jouduimme tyytymään seitsemään. Olisi pitänyt jaksaa prässätä enemmän, mutta nyt ei vain onnistunut.

Lopuksi tulimme vielä pari kierrosta kahden kavaletin kahdeksikolla laukkoja vaihdellen. Meillä tehtävä meni viimeistä kavaletin ylitystä lukuun ottamatta nappiin, ja kaikki vaihdot tulivat oikein. Viimeisellä kavaletilla Pave ei vaihtanutkaan vasenta laukkaa oikeaan, vaan nappasi kavaletilla ristilaukan. Jäin ympyrälle ja yritin tuupata Paven korjaamaan takaosan oikeaan laukkaan, mutta ruuna päätti ristilaukan olevan voittajan valinta. Hurautin sitten yhden puomin yli, ja Pave päätteli siitä sen verran, että nappasi kokonaan vasemman laukan. Ei muuta kuin ravin kautta korjaus oikeaan laukkaan. Harmi, että viimeinen laukka jäi vaihtumatta. Muuten Pave teki vaihdot kivasti.

Loppukäynnit hoituivat pitkin ohjin. Tunnin tehtävät olivat hyödyllisiä, mutta etenkin suoristaminen kamalan kinkkistä. Jotenkin sitä näkee ja tuntee hevosen selästä eri tavalla kuin opettaja maasta käsin. Sitten onkin vaikea hahmottaa korjausohjeita, jos ne sattuvat selkään tuntumaan ihan kummilta. Tulipahan kuitenkin jotain väännettyä. Laukan sääteleminen taas oli kivaa, samoin vaihtotehtävä. Jotenkin ne puomit ja kavaletit vain motivoivat enemmän kuin pelkällä sileällä vääntäminen.

Voihan siirtymiset alaspäin

Viikon toinen tunti sattui taas torstaille. Viiden ratsukon tunnilla pääsimme harjoittelemaan tallin koulukisoja silmällä pitäen helpon C:n asioita. Ratsukseni sain Akun, ja pääsimme treenaamaan pitkälti siirtymisiä.

Siirtymisiä teimme läpi tunnin. Ensin muutamat pysähdykset, jotka onnistuivat pysähtymisen suhteen ihan hyvin. Pyöreydestä tai tasajaloista ei tosin ollut toivetta. En saanut viilattua pysähdyksiä siten, että käynnissä paikoin saatu pyöreys olisi säilynyt pysähdyksen ja siitä liikkeelle lähtemisen ajan. Siirtymisiä käyntiin teimme toisen tehtävän osana neljän askeleen verran ravista. Nämä olivat rasittavan kinkkisiä. En saanut Akun raviin tolkkua, mikä ennakoi käyntiinkin siirtymisen menevän heikommin. Aku pääsi vähän kipittämään ja painoi pidätteiden läpi. Yritin peruutusten avulla saada Akua kuulolle, vaan ei se oikein ottanut vihjeestä onkeensa. Saimme yhden sinällään asiallisen siirtymisen ravista käyntiin, kun Aku suostui siirtymään apujeni mukaisesti. Pyöreydestä ei vieläkään ollut tietoa, mutta sentään ruuna pysähtyi sitä pyytäessäni eikä painanut vielä muutaman askeleen oman mielensä mukaan niin kuin muina kertoina.

Siirtymiset ylöspäin olivat sentään parempia. Erityisesti laukannostot käynnistä Aku teki mukavan täsmällisesti. Pyöreyttä ei niissäkään ollut, mutta sen puute taisi vahingossa olla tuntini oma teema. Muoto se on hirvimuotokin, joskin ei Aku ihan sellainenkaan osaa olla. Myös siirtymiset käynnistä takaisin raviin olivat aika ahkeria. Aku tosin pääsi niissä vähän kiirehtimään, mutta ainakin se kuunteli silloin, kun valmistelin siirtymistä raviin. Siirtymiset laukasta raviin olivat odotetusti muiden alaspäin tehtyjen siirtymisten kaltaisia eli sangen epätasapainoisia ja kiireisiä, eivät yhtään hyviä siis. Keskiympyrällä pyöräytetty laukka ei myöskään tarjonnut suuria iloja. Oikeassa laukassa oli vähän yritystä jo, mutta loksahdus jäi puuttumaan siitäkin. Vähän niin kuin koko tunnista.

Tunnin aikana hurauttelimme myös muutamia askeleen pidennyksiä ravissa. Tällä tehtävällä Aku oli taas aika hyvä. Se lähti pienestä merkistä vähän pidentämään askelta ilman, että kiristi tahtia. Se myös jatkoi pidentämistä pitkälti omasta halustaan eikä yrittänyt ehdotella parin askeleen välein lyhyempään askeleeseen palaamista. Sain valmisteltua lähtemiset askeleen pidennyksiin kohtuullisesti, mikä toivottavasti näkyi tehtävän sujumisena. Askeleen pidennyksen jälkeen tavalliseen raviin palaaminen vaati vähän enemmän pidätteitä, olivathan ne siirtymiset alaspäin vaikeita näemmä myös näin askellajin sisällä.

Loppuravissa yritin vielä pehmitellä Akua antamaan edestä periksi ja pyöristymään, vaan paria pikkuisen parempaa hetkeä lukuun ottamatta en saanut siitä mitään irti. Tänään meno pyöreyden osalta oli kyllä hyvin tihkasta. Taisinpa jättää niin omat jalkani kuin sitä myöten Akun takajalat toimettomiksi. Eipä siinä sitten auta muuten värkätä, jos ne takajalat eivät ole hommissa. Tämän tiedon ei pitäisi tulla enää yllätyksenä, hah. Siirtymiset alaspäin olivat myös ärsyttävän hankalia, ja harmistuinkin niissä paikoin toden teolla. Onneksi Aku nakutti muutamia muita tehtäviä sen verran tasaisesti, että tuntiin saatiin vähän parempiakin hetkiä. On se vain vaikea laji tämä ratsastus. Välillä sitä onnistuu, toisinaan taas otetaan takapakkia ihan kunnolla.

Aika kivoja väistöjä

Viikon toisen Tallinmäen tunnin kävin torstaina. Viiden ratsukon tunnilla oli koulua, aiheina ympyrät, pohkeenväistöt sekä laukannostot ravista. Ratsukseni sain Tupun.

Alkuverryttelyssä ratsastimme koko kenttää kahdeksikkona eli pääsimme pyöräyttelemään ympyröitä huolella. Kun tehtävää oli tahkottu tovi ravissa, tulimme toisen ympyrän aina laukassa. Näin saimme käytyä molemmat laukat läpi. Tupu malttoi ravissa mukavasti, mutta asetukset olivat hieman molempiin suuntiin hukassa. Enemmän kuitenkin vasemmalle, kuten odotettua. Pientä punkemista sisälle oli myös havaittavissa ravissa, mutta siinä sitä sai korjattua. Laukassa punkemista sisälle oli vähän enemmän etenkin vasemmassa kierroksessa. Sain korjattua tätä vähän, ja vasenkin kierros hieman helpottui, mutta laukassa sellainen hyvä loksahdus jäi saamatta. Yleensä se on tullut edes oikeassa laukassa, vaan ei.

Sitten siirryimme väistötehtävän pariin. Tulimme keskihalkaisijalle ja keikautimme siinä kertaalleen hevoset väistämään molempiin suuntiin. Itse yritimme pysyä keskihalkaisijalla ja väistättää hevoset siitä. Tulimme tehtävää käynnissä ja ravissa. Tupu teki väistöt molempiin suuntiin mukavan helposti. Ensin liioittelin väistössä ja poikitin liikaa, kunnes opettajan ohjeilla maltoin väistättää Tupua loivemmin. Väistöissä korjattavaksi jäi asetusten saamiset läpi. Jotenkin vähän unohdin ratsastaa ne, kun keskityin säätämään väistöaskelia. Sain keskityttyä asetuksiinkin hieman, mutta en saanut Tupua houkuteltua niihin kovin hyvin. Hyvää oli kuitenkin se, että väistöt sujuivat niin käynnissä kuin ravissa aika tasaisesti ja kiirehtimättä.

Tulimme keskihalkaisijaa vielä siten, että ravasimme sen puoliväliin ja nostimme tulosuuntaan nähden vastakkaisen laukan. Tupu pääsi kertaalleen nostamaan väärän laukan, kun valmistelin noston hieman hätäisesti. Muina kertoina laukka nousi toivottuna. Tupu alkoi vähän ennakoida tulevaa laukkaa ja yritti kiirehtiä ravissa. Sain toppuutella sitä hieman, jotta nostot eivät kärsisi hätäisyydestä. Nostot olivatkin sinällään ihan ok. Molemmissa laukoissa sain miettiä Tupun etu- ja takaosaa samalle raiteelle. Se kun tuppasi jättämään molemmissa laukoissa takaosan aina vähän sisemmäs. Sain korjattua tätä kohtuullisesti ja oli hauska tuntea selkään ero siinä, kun Tupun etu- ja takaosa olivat samalla raiteella. Jotenkin laukka tuntui satulaan suoremmalta niin kuin se olikin.

Loppuravissa palasimme vielä alun kahdeksikolle. Aluksi Tupu yritti kiirehtiä, mutta uskoi nopeasti jarrutteluni ja tasoittui. Ravissa se väläytteli muutamat mukavan rennot pätkät, joissa tahti oli ihanan tasainen ja suuntaa oli helppo vaihtaa minkään asian häiriintymättä. Ravi rullasi rennosti eteenpäin, ja se tuntui oikein kivalta. Tunti Tupun kanssa oli kokonaisuudessaankin kiva. Väistöt olivat mukavan helppoja niin käynnissä kuin ravissa, ja laukannostotkin onnistuivat. Harmittamaan jäi tosiaan se, etten saanut laukassa niin hyviä hetkiä kuin olisin halunnut. Jokin jäi loksahtamatta paikoilleen enkä tällä kertaa hoksannut, mikä se oli. Jospa se loksahdus löytyisi taas seuraavalla kerralla.

Sennuleirin 10. tunti: hidas käynnistyminen

Perjantaina koitti sennuleirin viimeinen päivä. Niin se viikko taas hurahti. Onneksi vielä oli luvassa yksi koulutunti sekä estekisat. Leirin kymmenennelle tunnille sain ratsukseni Liljan. Koulutunnin treeniaiheina olivat siirtymiset sekä pohkeenväistöt.

Siirtymisiä teimme käynnin ja peruutuksen, ravin ja peruutuksen sekä siihen yhdistetyn laukannoston parissa. Lilja oli aika hyvä siirtymisissä, kunhan olisin itse istunut paremmin. Liljan herkkyys kuitenkin motivoi yrittämään, ja parsinkin istuntaa kohtuullisesti. Tärkeimpänä oli muistaa istunnan suoruus siirtymisissä alaspäin, etten horjahtanut etukenoon. Pysähdykset alkoivat sujua ihan kohtuullisesti. Peruutukset olivat alussa nihkeitä. Jouduin tekemään niissä aika paljon ohjalla. Lilja lähti aina peruutukseen, mutta hieman hitaasti ja vastustellen. Toistot kuitenkin auttoivat, ja Lilja alkoi tehdä peruutukset helpommin. Peruutuksesta siirtymiset käyntiin ja etenkin raviin sujuivat alun nohittelun jälkeen asiallisesti. Parhaiten onnistuivat, vastoin odotuksiani, peruutuksesta tehdyt laukannostot. Pieni viive pyynnöstä nostoon oli, mutta odotin enkä tuupannut. Lilja tekikin näin sangen asiallisia nostoja. Enpä ole toviin tehnyt näin onnistuneita nostoja peruutuksesta enkä ylipäätään tällaista tehtävää. Kiva harjoitus.

Pohkeenväistöt teimme keskihalkaisijalta pätkän uraa kohti ja suoristimme siitä. Taisimme tulla niitä suoraan ravissa. Väistöt lähtivät molempiin suuntiin ihan hyvin, mutta parsittavaa oli. Isoin juttu oli saada Lilja asettumaan väistöissä vasemmalle oikealle. Se olisi kenottanut mielellään vasemmalle. Houkuttelin ja yritin johtavalla ohjalla saada asetusta oikealle, mutta aika sinnikkäästi tamma kenotti vasemmalle. Pientä petrausta tuli, mutta ei sellaista kunnon korjausta. Väistöissä oikealle sain muistuttaa Liljaa ottamaan myös takaosan mukaan. Muistutusten jälkeen nämä väistöt sujuivat vasemmalle tehtyjä paremmin. Tahti hiipui väistöissä hieman, mutta ei pahiten. Väistön jälkeen suoraan jatkaminen onnistui ok, jos Lilja eteni. Hiippailuvauhdilla se pääsi hieman kiemurtelemaan.

Loppuun teimme parit keskiravilävistäjät. Unohdin lävistäjän alussa suoristaa Liljan, jolloin keskiravi ei lähtenyt heti hyvin. Tajusin kuitenkin korjata asian, jolloin pääsimme menemään parempaa ravia. Loppuravissa annoin Liljan venyttää eteen ja alas, minkä se teki hyvin.

Liljan kanssa suurin pulma oli saada se oikeasti aktiivisesti. Se oli etenkin alkutunnista sangen hidas. Edestä kyllä kevyt ja pyöreähkö, mutta takaosa oli ihan tallissa. Kunnon tuntumaa ei oikein saanut, kun se ei polkenut takaa. Noin kolmen vartin kohdalla Liljan moottori alkoi käynnistyä, jolloin eteneminen ja tuntuma paranivat heti. Nohittelin Liljaa sinnikkäästi läpi tunnin. Laukassa raippamerkit aiheuttivat pieniä pukkeja, mutta niiden jälkeen tamma ainakin liikkui hetken paremmin. Liljan kanssa 1,5 tunnin treeni voisi olla paikallaan. Ensimmäinen tunti menisi moottorin käynnistämiseen ja sitten voisikin työskennellä aktiivisesti loppuajan. Tykkäsin kuitenkin Liljasta, sillä se oli kevyt ratsastaa (lukuun ottamatta nohittelua) ja teki tehtävät asiallisesti. Vielä kun olisin saanut puristettua siitä kierroksia irti nopeammin, niin hommasta olisi tullut vähän helpompaa.

Sennuleirin 5. tunti: erikoisempia esteitä

Keskiviikkona sennuleirin päivän ensimmäisellä ja samalla leirin viidennellä tunnilla oli esteitä. Ratsuvalikoimasta ehdittiin napata ajattelemani Helmeri, joten jäljellä olevista valitsin Alin.

Alkuverryttelyssä hyödynsimme puomeja ravissa ja laukassa. Ali liikkui mukavasti ja oli aika tasainen molempiin suuntiin. Yritin muistaa istua itse ryhdikkäänä, etten veisi Alia etupainoiseksi. Viime vuodelta muistelin Alin saaneen kiskaistua minut helposti etukenoon. Nyt se ei harrastanut kiskomista, mutta oli kyllä hieman etuosallaan, jos en erikseen muistuttanut sitä kantamaan itseään. Laukka rullasi kivasti. Ison hevosen kyydissä pohdiskelin hieman, menimmekö liian hitaasti, mutta tulin johtopäätökseen, että laukka kulki.

Tunnin teemana oli maltilliset erikoisesteet. Kentällä oli laine, vesimatto ja portti. Verryttelyhypyt otimme yksittäiselle pystylle, ja hypyt sujuivat hyvin. Alin laukka tosiaan vei eteenpäin, ja opin sen aika nopeasti, jolloin ponnistuspaikatkin löytyivät. Pystyn lisäksi tunnin aikana tulimme kahden askeleen sarjaa, yksittäisiä erikoisesteitä sekä niitä kaarevan linjan päässä olleelle trippelille yhdistettynä. Loppuun hyppäsimme lyhyen radan, jolla oli askeleen sarja, laineokseri sekä trippeli.

Alin kanssa ponnistuspaikat löytyivät tosiaan hyvin, jolloin hypyt olivat sujuvia, ja sain mukauduttua niihin omasta mielestäni ihan hyvin. Trippelillä kiirehdin tosin hieman suoristautumisen kanssa. Pohkeeni kuitenkin pysyivät aika hyvin paikoillaan, sillä muistin pitää ne hypyissä tuntumalla. Alin satulassa oli myös leveämmät jalustimet, ja ne taisivat osaltaan auttaa. Alin kanssa kivaa oli erityisesti sen tasaisuus. Se ei ryykännyt eikä hyytynyt, vaan rytmi pysyi läpi tunnin aika kivasti samanlaisena. Erikoisesteistä se ei piitannut, vaan hyppäsi jokaisen esteen tuosta noin vain. Petrattavaa minulla olisi ollut siinä, että olisin saanut Alia vielä enemmän edestä ryhdikkäämmäksi ja erityisesti heti hyppyjen jälkeen. Sarjalla esimerkiksi Ali pääsi pari kertaa venähtämään, jolloin b-osa tuli nopeasti vastaan. Kertaalleen otimmekin siltä puomin mukaan. Ali ei onneksi pahastunut siitä. Muutoin meillä mielestäni synkkasi Alin kanssa mukavasti. Selästä se tuntui juuri pitkille koivilleni sopivalta eikä minua edes "huimannut", vaikka olenkin tottunut menemään pienemmillä hevosilla.



Tämäkin estetunti teki tehtävänsä, sillä hyppääminen oli taas kerran kivaa. Toki minua vähän jännitti, mutta jälleen vain sen verran, ettei se haitannut menoa. Ali keräsi pisteet kotiin olemalla oikein mukava hyppykaveri. Sen kanssa ehti myös ajatella elämää ennen ja jälkeen estettä, mikä on aina hyvä merkki. Estekorkeudet pysyivät maltillisena, maksimikorkeus taisi olla 75 senttiä, jos sitäkään. Mutta eipä niitä senttejä kannata nyt miettiä. Vasta sitten, kun hyppyhommat alkavat rullata kerrasta toiseen varmemmin.

Videoista kiitos leirikaverille!

Peruutuksista puomeille

Torstaina menin viidenneksi ratsastajaksi tunnille, jolla oli sekä koulua että puomeja. Ratsukseni sain Tupun. Tunnilla ehdimme treenata askeleen lyhentämistä ja pidentämistä sekä pyöreyden hakemista peruutusten avulla.

Aloitimme lyhentämällä ja pidentämällä askelta käynnissä ja ravissa. Aluksi turvauduin liikaa ohjaan, kun Tupu ei ensin joko ymmärtänyt istuntajarrutuksiani tai sitten en vain saanut käytettyä istuntaa oikein. Hiljalleen pidätteet alkoivat mennä läpi istunnalla, ja Tupu reagoi niihin hyvin. Erityisesti ravissa Tupu tuli lyhyempään askeleeseen aika kivasti. Tällä kertaa en kuitenkaan saanut lyhennyksiä niin hyvin läpi, että Tupu olisi lähtenyt pidentämään askelta vain päästämällä. Nyt jouduin käyttämään pohkeita apuna.

Seuraavaksi haeskelimme hevosia pyöreämmiksi peruutusten avulla. Ideana oli saada hevonen peruuttamaan pyöristyen. Peruutuksiin lähdimme käynnistä tehtyjen pysähdysten kautta. Sain Tupua pyöristettyä käynnissä aina pätkittäin, mutta se katosi aina pysähdyksissä. Niissä Tupu nosti aina päänsä. Yritin pähkäillä, mitä tein pysähdyksissä väärin, mutta en keksinyt syytä. Jonkinlainen tahaton istunnalla puristaminen lienee lähellä oikeaa vastausta. Peruutuksiin Tupu lähti ensin ihan tomerasti, mutta ei oikeinpäin. Sain peruutella melkoisen monta askelta ennen kuin Tupu antoi vähän periksi, ja pääsin kiittämään sitä. En saanut tehtävää toimimaan niin kuin se olisi pitänyt, vaan pyöreimmät hetket tulivat ihan käynnissä työskennellen. Peruutukset alkoivat toistojen myötä myös tökkiä, ja Tupu alkoi nihkeillä niitä vastaan. Kaipa se kyllästyi tai sitten aloin itse säätää niissä liikaa.

Sitten siirrymmekin puomien pariin. Molemmilla pitkillä sivuilla oli kaksi samanmittaista kahden puomin suoraa linjaa. Ensimmäiselle linjalle pyrittiin saamaan askel tai pari enemmän kuin toisena olleelle linjalle. Vasemmassa laukassa naputtelimme Tupun kanssa tehtävän tasaisen varmasti kuudella ja neljällä askeleella ilman pulmia. Intoilin itse ehkä vähän liikaa neljän askeleen kanssa. Se ei vaatinutkaan niin hulvatonta laukkaa kuin ensin kuvittelin. Kuusi askelta löytyi, mutta selvästi jarruttelemalla. Oikeassa laukassa neljä askelta meni edelleen näppärästi. Kuuden askeleen väli meinasi alkaa käydä ahtaaksi Tupun innostuessa. Sain tuoda sen aika lyhyessä laukassa ensimmäiselle puomille ja muistaa jarruttaa topakasti heti sen jälkeen. Tehtävälle tuli kertaalleen ravirikko, kun apinoin ohjissa pohkeet unohtaen. Oikeassa laukassa Tupu pääsi vähän painamaan sisälle, minkä arvelen aiheuttaneen hankaluuden lyhentää laukkaa.

Loppuravissa hurauttelimme vielä kahdeksikkoa. Sain Tupun tarjoamaan kivan rentoja pätkiä tällä kertaa melkeinpä enemmän vasemmalle tehdyillä ympyröillä, vaikka yleensä oikea kierros toimii paremmin. Nyt se kierros jäi kuitenkin jotenkin puutteelliseksi. Ei Tupu siinä mitenkään hirveillyt, mutta ei kyllä aivan kunnolla loksahtanutkaan. Loppukäynneissä Tupu taasen oli molempiin suuntiin oikein kiva ja pehmeä. Tunnin peruutustehtävä osoittautui odotettua kinkkisemmäksi, mutta puomitehtävä taas sujui yllättäen ihan hyvin. Olin arvellut, että Tupu villiintyy reippaammasta laukasta enkä saa sitä enää rauhallisempaan laukkaan. Vaan olinpa mukavasti väärässä. Tällaisissa asioissa ei yllättäen haittaa veikata vähän pieleen. Pessimisti ei pety, mutta toisaalta optimisti osaa aina vain ilahtua lisää.

Hyvällä tavalla vastoin odotuksia

Maanantain tunnilla oli koulua viiden ratsukon voimin. Olin toivonut ratsukseni pitkästä aikaa Masan, ja toive meni läpi. Nyt sen kanssa tuli vasta seitsemäs kerta, ja viimeksi olen mennyt sillä joulukuussa. Tunnilla pääsimme treenaamaan kulmia pohkeenväistöjä apuna käyttäen.

Alkuverryttelyssä työstimme kaikissa askellajeissa vähän lyhyempää ja pidempää askelta. Masa tarjosi kohtuullista muotoa, mutta tuppasi vähän sukeltelemaan kuolaimen alle ja sitä myöten valumaan etupainoiseksi. Keskityin sitten kantamaan käsiäni ja istumaan satulassa takapenkkiajatuksella. Masa teki lyhennykset ja pidennykset hieman vaatimattomasti. En halunnut pusertaa sitä, jotta sen liike ei kadonnut kokonaan. Olinhan ennen tuntia leimannut Masan kuntopyöräksi, jonka kanssa hommia saisi huhkia hiki kypärässä. Vaan olinpa mukavasti väärässä. Vaikka Masa ei mikään liitokavio ollutkaan, alkoi se vähän heräillä tekemään muutoksia askeleeseen niin käynnissä kuin ravissa. Lyhennykset olisin saanut ratsastaa tarkemmin, jotta Masa olisi lähtenyt niistä enemmän itsestään pidentämään askelta. Nyt lyhennys ei mennyt aivan läpi, jolloin sain ratsastaa Masan pidennykseen pohkeella. Laukassa Masaa sai vähän nohitella, mutta kohtuullistakin liikettä alkoi löytyä. Pontevuutta olisi saanut lyhyemmässä laukassa olla edelleen enemmän.

Verryttelyn jälkeen siirryimme tunnin pääkuviolle eli kulmien ratsastamiseen pohkeenväistöjä apuna käyttäen. Ideana oli ratsastaa kulma tavallisesti, mutta tehdä heti sen jälkeen pari askelta pohkeenväistöä uralta keskemmäs. Näin hevosia suoristettiin estämällä niiden mahdolliset aikeet valua ulos. Tehtävää tulimme kaikissa askellajeissa, joskin laukassa teimme pohkeenväistöt vain pitkät sivut aloittavien kulmien jälkeen. Masa teki väistöt molempiin suuntiin kivasti. Jos helpompi suunta pitäisi sanoa, niin kaipa se oli väistäminen oikealle. Väistöt vasemmalle lähtivät myös, mutta niissä en saanut Masaa asettumaan niin selvästi. Varsinainen väistö siihenkään suuntaan ei tuottanut ongelmia, ja Masa oli sangen kevyt väistätettävä. Välillä sain jopa varoa väistättämästä liian isosti, jotta Masa ei lähtenyt väistöön takaosa edellä. Kulmat sujuivatkin aika mukavasti, ja sain enemmänkin kiinnittää huomiota siihen, että Masa eteni käynnissä ja ravissa. Välillä se tuppasi jäämään haaveilemaan, mutta reipastui kyllä pyynnöstä. Ainakin toviksi.

Laukassa saimme kiinnittää vielä enemmän huomiota siihen, että ratsastimme erityisesti lyhyillä sivuilla koko tilan emmekä kurvanneet liian aikaisin. Tämä onnistuikin meiltä Masan kanssa molemmissa suunnissa mukavasti. Vasemmassa laukassa sai ehkä vähän enemmän vartioida sitä, ettei Masa katkaissut kulmaa omin lupineen. Muutoin Masa väisti laukassakin asiallisesti, ja meno oli sangen helppoa. Masa keräsi kyllä tällä tunnilla pisteet kotiin. Vaikka se ei liidellytkään, oli se kaukana tervakaviosta. Eteneminen oli ihan kohtuullista, ja ennen kaikkea Masa antoi ratsastaa itseään oikein mukavasti ja teki pyydetyt asiat tunnollisesti.

Loppuravissa pyörittelimme vielä koko kentän kahdeksikkoa. Huolehdin vielä Masan hyvään raviin, jota se tarjosikin aika helposti. Sitten annoinkin Masan venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Olipa kiva tunti ja ennen kaikkea kiva Masa! Ihan turhaan maalailin piruja seinille ennen tuntia. Ei Masa ollut yhtään niin tahmea kuin muistelin ja kuvittelin. Kyllä sitä sai vähän nohitella, mutta ei mitenkään mahdottomasti. Toki sitä olisi saanut prässätä enemmän, mutta toisaalta nyt onnistuin olemaan pusertamatta ja punkematta, mikä varmasti sai Masan pysymään liikkeellä. Tunnista ja ratsusta jäi oikein kiva mieli. Pitääpä toivoa, että samanlaisen Masan kyytiin pääsee toistekin.

Elviira, kaikkien itsetuntobuustia janoavien sankari

Hillu tallilla joka päivä -viikkoni jatkui torstaina koulutunnilla. Ratsulistaa lukiessani ilahduin valtavasti, sillä minulle oli merkitty Elviira. Se tekee nykyisin tunteja harvakseltaan, joten sen kyytiin pääseminen on erityisen kivaa. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi, ja pääsimme treenaamaan avotaivutuksia.

Käynnissä ja ravissa tehdyn alkuverryttelyn jälkeen siirryimme avotaivutustehtävälle. Kuviona oli pyöräyttää pitkän sivun alkuun voltti, jonka jälkeen jatkettiin puolet sivusta avotaivutuksessa. Puolivälissä suoristettiin ja tehtiin avotaivutus toiseen suuntaan. Toinen pitkä sivu meni saman kaavan mukaan. Teimme avotaivutuksia niin käynnissä kuin ravissa.

Elviiran kanssa pääsin tekemään sitä, mistä viime kirjoituksessa haaveilin: säätämään omaa istuntaani ja apujeni käyttöä. Avotaivutukset oikealle onnistuivat mukavan helposti. Osasin olla ähertämättä liikoja ja enemmänkin vain istua. Avotaivutukset vasemmalle taas vaativat minulta enemmän pohdintaa. Oma kroppani ei niin vain taipunutkaan siihen suuntaan enkä saanut istuttua saati vaikutettua oikein. Elviira ei tajunnut pyyntöjäni siinä suunnassa niin helposti, vaan tyyräsi takaosaansa sisälle. Minulla menikin hyvä tovi siihen, että sain hahmoteltua omaa olemistani avotaivutuksessa vasemmalle. Jotenkin pohkeeni tekivät siinä ihan mitä sattuu. Lopulta tajusin, että jotenkin hämärästi tuuppasin Elviiran takaosan pohkeella liirailemaan. Avut piti antaa paljon pienemmin samoin kuin ajatella avotaivutus paljon pienempänä liikkeenä kuin mitä siihen saakka olin tehnyt. Tämä pieni valaistuminen auttoi korjaamaan vaikuttamistani. Kun jätin pohkeilla ähertämisen vähemmälle, sain Elviiran tajuamaan avotaivutuksen vasemmallekin paremmin. Olipa kiva hoksaus! Avotaivutustehtävässä todella kivaa oli myös se, kuinka asiallisia pätkiä saimme myös ravissa. Elviira oli todellakin juuri oikeanlainen opetusmestari minulle tähän tehtävään.

Kun teimme avotaivutuksia ravissa, lisäsimme tehtävälle laukkaa. Se nostettiin pitkän sivun päättävästä kulmasta. Toinen pitkä sivu jatkettiin laukassa pari volttia sille pyöräyttäen. Laukannostot ravista sujuivat erityisesti oikeassa kierroksessa mukavan tasaisesti. Muutenkin laukka pyöri hyvin, Elviira oli kuulolla, ja selässä saatoin fiilistellä ratsastamisen helppoutta. Vasemmassa kierroksessa Elviira alkoi vähän ennakoida laukkoja, mutta malttoi aika helposti. Vasemmassa laukassa minulla oli vähän enemmän tekemistä istumisen kanssa, mutta muistelin Elviiran laukan olleen pahempaa kuin mitä se oli. Vasempaankin laukkaan löytyi mukavan rentoa menoa, ja taas sain istua selässä ja ihmetellä lajin ihanuutta.

Olipa tosissaan kiva tehdä avotaivutuksia Elviiran kanssa. Juuri tätä kaipasin! Opetusmestaria, joka osaa auttaa minua ratsastamaan paremmin. Elviiran kanssa tunti oli ihanan vaivaton. Elviira eteni hyvin, pysyi kuulolla ja tuntumalla sekä oli kevyt ja mutkaton ratsastaa. Mikäpä siinä oli istua kyydissä, kantaa käsiä ja yrittää omalta osalta palkita hevosen toimivuus olemalla mahdollisimman hiljaa. Elviira tarjosi ihanan itsetuntobuustin, joka tuli tarpeeseen. Sen kanssa saa kyllä niin makeita onnistumisen tunteita, että jos voisin, kloonaisin koko tallin täyteen elviiroita.

Koulusatulan kera maastossa

Sunnuntaina lyöttäydyin viidenneksi ratsastajaksi maastolenkille. Ratsukseni sain Gian, penkiksi ensimmäistä kertaa maastoon koulusatulan. Ennakoin kamaluuksia, mutta kyllähän siinä onneksi istui. Mitä nyt vähän jäykistellen.

Lenkkimme kulki tietä pitkin lentokenttäreitille, sieltä jälleen tietä pitkin kuntopolulle ja lopulta kangas-, vesipolku- ja metsäreittien kautta takaisin tallille. Laukkaosuuden otimme kuntopolulle, jossa pääsimmekin etenemään sujuvasti.

Kangaspolulla olisi saanut pomppia kolmen pienen puunrungon yli, mutta päätin mamoilla ja jättää välistä. Reipas laukkapätkä oli tarjonnut minulle jo sopivan annoksen vauhdin huumaa. Loppumatkan taitoimmekin käynnissä, ja mikäpä siinä oli lintujen laulaessa ja auringon paistaessa istuskella oikein hyvän maastohevosen kyydissä.

Paluu entiseen

Maanantaina oli paluu entiseen, nimittäin vanhalle Tallinmäelle. Aiemmalle maneesitallille on nyt sanottu heipat ja seuraavat pari kuukautta testataan ratsastajien säänkestävyyttä. Keli kentällä ratsastamiseen oli muuten mukava ja aurinkoinen, mutta viileä tuuli aiheutti vilunväristyksiä. Onkohan sitä tullut muututtua sokeriksi? Joka tapauksessa tunnilla oli yhteensä viisi ratsukkoa, ja minä sain ratsukseni edelliseltä tunnilta jatkavan Ekin. Tunnilla pääsimme tekemään väistöjä ja vähän vastalaukkaa.

Alkuverryttelynä ratsastimme molemmat pitkät sivut siten, että kulmasta lähdimme lävistäjälle, suoristimme keskihalkaisijalle ja palasimme uralle toisen lävistäjäpätkän avulla. Ideana oli ratsastaa kohdat suorina ja terävinä. Homma toimi Ekin kanssa muuten, mutta ei se kovin lennokkaalla tuulella ollut. Yritin varoa turhaa punkemista, mutta kyllä ruunaa sai patistella. Pyrin kuitenkin siihen, etten jäisi puristamaan tai jumputtamaan pohkeella, jotta Ekin liikkumishalu ei katoaisi tyystin. Siinä riitti kyllä puuhaa. Olisipa kiva oppia, miten Ekin saa säilytämään etenemisen ilman, että sitä täytyy muutaman askeleen välein muistuttaa.

Seuraavaksi tulimme saman kuvion, mutta nyt lävistäjäpätkät pohkeenväistössä. Tulimme tehtävää käynnissä ja ravissa. Eki väisti vasemmalle aika helposti. Siinä sain lähinnä tarkistaa, että Eki pysyi suorana eikä mennyt edestä mutkalle. Väistöt oikealle olivat hieman tihkaampia. En oikein saanut Ekin oikeaa puolta napattua talteen, jolloin se pääsi karkaamaan sieltä ja hiihtelemään lävistäjää välillä ilman väistöaskelia. Eteneminen tahtoi myös hiipua pahemman kerran. Muutamia kertoja sain Ekin liikkumaan paremmin myös väistössä, mutta valitettavan monta kertaa enemmän jäimme melkoiseen mummoraviin.

Lopuksi tulimme kuvion niin kuin alussa eli pätkä lävistäjällä, suoristus ja paluu uralle lävistäjäpätkän avulla. Tehtävään mahtui siis pieni ja kohtuullisen helppo pätkä vastalaukkaa. Minä tosin menin mieltämään kuvion hieman loivaksi kiemuraksi, jolloin en ratsastanut kovin selvästi suoria pätkiä. Koska suoraan ratsastaminen nyt on vain vaikeampaa kuin vähän kaarrellen eteneminen. Oikeassa laukassa Eki hanskasi tehtävän ihan hyvin. Se ei kuitenkaan pehmentynyt kovin kummoisesti. Vasemmassa laukassa se tarjosi hetkittäin aina pyöreämpää ja rennompaa menoa. Mutta samassa laukassa se silti keksi välillä pudotella raville ja tarjota tehtävään nähden väärää eli oikeaa laukkaa. Aika nopeasti tajusin hieman tukea Ekiä pohkeella, jotta pyydetty laukka säilyi läpi tehtävän. Tämän jälkeen muut kohdat tehtävällä samoin kuin lyhyet sivut sujuivat aika hyvässä laukassa. Siihen löytyi mukavaa keveyttä, kun Eki kantoi itseään paremmin.

Loppuravissa ratsastimme kuvion loivana kiemurana. Nohittelin Ekin vielä hyvään raviin, jota se yllätyksekseni tarjosikin. Siinäpä olikin kiva hurruutella kuviota menemään ja päättää tunti hyviin fiiliksiin. Eki on kyllä mukava, vaikkakin sangen rauhallinen tapaus. Sillä olisi varmasti todella ilo mennä, kun sen osaisi innostaa ottamaan jokaisen askeleen itse. Omilla taidoillani joudun ratsastamaan sitä eteen aina muutaman askeleen välein, mikä tekee hommasta hieman työlästä. Vitsillä olenkin nimittänyt Ekiä kuntopyöräksi. Sen selässä saa kyllä hien pintaan. Ekin kyytiin vaan kaikki ne, joiden mielestä ratsastus ei ole liikuntaa.

Kentällä kipittelyä

Tiistaina lyöttäydyin viidenneksi ratsastajaksi koulutunnille. Toivoin Pavea koulukisoja ajatellen, ja toiveeni meni läpi. Tunnin menimme tällä kertaa ulkokentällä. Pääsimme treenaamaan tulevien koulukisojen lasten esiohjelma A:sta nelikaarista kiemurauraa, laukkavoltteja sekä keskihalkaisijan ratsastamista.

Nelikaarisen kiemurauran hahmottelussa meni tovi. Tulimme sitä muutaman kerran käynnissä, kunnes siirryimme tahkoamaan tehtävää ravissa. Kentälle oli rajattu muutamien puomien avulla suunnilleen pitkän kouluradan kokoinen tila. Pitkille sivuille saimme myös tötsät merkkaamaan kirjaimia. Tien ratsastaminen tuotti silti vaikeuksia. Yleensä ratsastin osan kaarteista liian pienenä. Opettaja laittoikin lopulta apumerkit hahmottamaan kiemurauran suoristuskohdat. Tämä auttoi viimein sihtaamaan kuviolla oikein. Sen jälkeen olikin paljon helpompaa saada kaaret kohdilleen. Kuviolla asetukset oikealle olivat ihan ok, vasemmalle odotetusti jäykempiä. Suoristukset olivat myös ihan kohtuullisia, kunhan en itse kiirehtinyt uuteen suuntaan.

15 metrin laukkavoltit sujuivat vaihtelevasti. Pavella oli varmaankin kevättä rinnassa ja ulkokentän riemua mielessä, sillä se tykkäsi vähän kaahottaa alun laukoissa. Etenkin pitkillä sivuilla se pääsi kipittämään. Jarrut olivat vähän hukassa, ja haeskelinkin niitä tekemällä peruutuksia muutamia kertoja. Kun Pave alkoi kuunnella, sujui laukka ihan mukavasti. Jäin välillä ehkä vähän himmailemaan, ilmeisesti halusin välttää kipitykset. Voltit oikeassa laukassa olivat helpompia. Vasemmassa en saanut Pavea niin asettumaan ja rentoutumaan, vaan voltit menivät hieman jäykistellen. Pieniä rennompia pätkiä mahtui mukaan, mutta kyllä vasemmalle asettumista olisi pitänyt työstää reilusti enemmän.

Lopuksi tulimme vielä muutamia kertoja ravissa keskihalkaisijalle mahdollisimman hyvin sille osuen ja sillä pysyen. Omasta mielestäni osuin keskihalkaisijalle, vaan opettaja huuteli meidän tulevan vinossa. Lopussa aloin hahmottaa, että taisin kenottaa itse vasemmalle. Minun vinkkelistäni katsottuna tulimme kyllä opettajaa kohti. Vaan minun kenottaessa vasemmalle, oli Pave siis opettajasta ja keskihalkaisijasta katsottuna vähän oikealla. Tämä havainto auttoi sihtaamaan keskihalkaisijalle oman kenotuksen tuottaman virheen huomioiden. Osuimmekin sille paremmin. Täytyypä muistaa yrittää istua enemmän suorassa tai jotenkin tajuta oman kenotukseni vaikutus reittiin.

Tunnin treenit päättyivät siihen. Jotenkin tunnista jäi hankala olo. Teiden ratsastaminen on alkanut sujua maneesissa, mutta näemmä otan takapankkia kentällä ratsastaessa. Maneesissa on niin paljon enemmän apulinjoja hyödynnettäväksi. Täytyy siis vain tuijotella pitkän radan kirjaimia ja aitoja sekä löytää niistä ne tarvittavat apukeinot reittien ratsastamiseen. Sitten kun vielä osaisin istua ja pitää Paven tarmokkaassa, mutta rennossa etenemisessä. Lauantaina nähdään, mitkä asiat saan tältä listalta toteutettua.

Avoista puomeille

Maanantain koulutunnille sain Gian, ratsukoita oli yhteensä viisi. Pääsimme treenaamaan avotaivutuksia käynnissä ja ravissa. Lopputunnista otimme yhden puomitehtävän, jossa säätelimme laukkaa. Verryttelytehtävänä kävimme kaikki askellajit läpi kahdeksikolla. Gia toimi ihan mukavasti, kunhan muistin vaikuttaa enkä olettanut asioiden tapahtuvan itsestään.

Avotaivutukset teimme käynnissä ja ravissa toiselle pitkälle sivulle. Ennen avotaivutukseen lähtemistä pyöräytimme sitä valmistelevan voltin pitkän sivun alkuun. Aloitimme oikeassa kierroksessa, jossa avotaivutukset menivät molemmissa askellajeissa mukavasti. Vasemmassa kierroksessa avotaivutukset olivat edelliskerran tapaan hankalia. Kunpa tajuaisin, miten ihmeessä könötän selässä ja siten vaikeutan avotaivutuksen onnistumista. Toki suunta voi olla Giallekin jäykempi, mutta epäilen silti eniten omaa istuntaani. Minulle oli vaikea tyyrätä Gian etuosaa pois uralta. En vain jotenkin saanut tehtyä asiaa oikein, jolloin Giankin oli hankala ymmärtää apujani. Muutamia kertoja sain etuosaa siirrettyä oikein, mutta samalla Gian takaosa yritti lähteä mukaan. Jotenkin en saanut jaettua Giaa kahteen osaan ja vaikutettua sitten haluamaani puoliskoon.

Avotaivutusten parissa vierähti mukavasti aikaa, mutta ehdimme vielä loppuun tulla kolmen puomin suoraa linjaa. Välien metrimääriä en muista, mutta pistimme niihin ensin viisi askelta ja sitten neljä. Tulimme tehtävän molemmista suunnista. Saimme molemmat askelmäärät onnistumaan Gian kanssa kerralla. Viisi askelta vaati pientä lyhennystä, neljä taas oli melkein tavallista etenemistä. Tosin siinä piti hieman vartioida sitä, ettei Gia venähtänyt huomaamatta ja neljäs askel käynyt siten ahtaaksi.

Tunnin treenit päättyivätkin siihen. Avotaivutuksissa vasemmalle pitää alkaa kyllä tarkemmin pohdiskella omaa istuntaa. Jospa sen korjaaminen oikeampaan suuntaan helpottaisi liikkeen tekemistä siihenkin suuntaan. Avotaivutukset oikealle kun kuitenkin onnistuvat ihan asiallisesti. Puomitehtävällä oli mukava vähän lyhentää ja pidentää laukkaa. Olisipa kyllä kiva pitkästä aikaa säädellä askelta ihan kunnolla ja hakea sitä haitaria molempiin suuntiin. Pitääpä muistaa jokin kerta toivoa tätä tunnilla treenattavaksi.

Pohkeita, pohkeita ja vielä vähän pohkeita

Maanantain koulutunnille sain yllättävästi Ekin. Vaan mikäpä siinä, vaihtelu virkistää. Viiden ratsukon tunnilla pääsimme tekemään siirtymisiä sekä voltteja. Alkuverryttelyssä sain ohjeeksi ratsastaa Ekiä reippaasti pohkeella, mutta olla päästämättä sitä edestä karkuun. Siinäpä sainkin hommia tehtäväksi. Pohkeeni tuppaavat laiskottelemaan, kun taas käteni joko roikkuvat ohjissa tai antavat hevosen valua pitkäksi. Ekiä sai nohitella liikkumaan, mutta hetkittäin se eteni myös itse. Hankalinta oli napata takapään liike sopivasti ohjilla vastaan. Tuppasin lähinnä varomaan ohjastuntumaa ja päästämään Ekin edestä pitkäksi. Niinpä pyöreyttä ei alkutunnista juuri löytynyt.

Ensimmäisenä tehtävänä pyörittelimme kentän keskelle kahdeksikkoa. Tehtävälle tultiin pitkältä sivulta huolellisesti kääntäen, jonka jälkeen ratsastettiin ensin samaa suuntaan voltti, käytiin suoristuskohdassa ja lähdettiin toisen suunnan voltille. Sen jälkeen ratsastettiin tehtävältä pois suorana ja selvän kulman tehden pitkälle sivulle liityttäessä. Ekin kanssa kivaa oli se, että ravissa se oli kohtuullisen tasainen molempiin suuntiin. Volteilla ehti kääntää (koska emme liikkuneet riittävän energisesti) ja suunnitella reittiä. Volttien välisessa suoristuskohdassa hätiköin itse välillä liikaa. Oikeasti olisi pitänyt rauhassa mennä pari askelta suoraan ja valmistella uuteen suuntaan kääntyminen. Sen sijaan tuppasin lähtemään heti uudelle voltille. Eki ravasi säästöliekillä, ja minä yritin ratsastaa pohkeella siihen hieman energiaa. Pisteet siitä, että tällä kertaa yritin kunnolla pistää pohkeitani samoin kuin Ekiä töihin. Kivaa oli se, että kun sain pohkeet hommiin ja pidettyä silti tuntuman, tarjosi Eki parempaa ja pyöreämpää ravia.

Seuraavaksi nostimme volttien suoristuskohdasta ravista laukan ja jatkoimme pari askelta suoraan ennen pitkälle sivulle liittymistä. Päädyssä sai pyöräyttää ympyrän tai pari ennen kuin tuli uudelleen tehtävälle ja siirtyi raviin laukannostoa varten. Eki nosti paria kertaa lukuun ottamatta laukat oikein. Pari väärää olivat vasen laukka, kun yritin saada oikeaa, joka on Ekille hieman hankalampi ilmeisesti. Pääsimme vaihtelevasti suoraan. Yleensä aloin itse ennakoida uutta suuntaa, jolloin Eki pääsi lähtemään sinne. Ympyröillä sain taas palasia järjestykseen, kun yksinkertaisesti vain pyysin Ekiä sinnikkäästi pohkeella etenemään. Tuntuma pysyi nyt jo paremmin, jolloin Eki alkoi tarjota pyöreämpää laukkaa molempiin suuntiin. Oikeassa laukassa sain aktivoida vasenta takajalkaa, jotta Eki laukkasi paremmin eikä lähtenyt valumaan oikealle. Laukkaan tuli mukavaa keveyttä, kun sain Ekiä liikkumaan paremmin ja enemmän oikeinpäin.

Tulimme myös laukassa volttikahdeksikkoa. Suoristuskohdassa teimme laukanvaihdon ravin kautta. Volteilla pysyminen tuntui hankalalta. Jotenkin jäin apinoimaan sisäohjaan, jolloin Eki ei luonnollisesti kääntynyt, vaan liirasi ulos. Kun tajusin vähän päästää sisäohjasta ja pitää ulkopohkeen tuntumalla, alkoivat voltit luonnistua kohtuullisesti. Laukka tosin pääsi sammumaan niiden aikana, mutta hain sen aina vähän rullaavammaksi, kun pääsimme tehtävältä pääty-ympyrälle. Siirtymiset laukasta raviin ja uuteen laukkaan sujuivat ihan kivasti. Niitä olisin voinut tahkota enemmänkin, jotta olisin saanut oman vaikuttamiseni kuntoon. Eki kun tuntui kuuntelevan tarkasti, ja olisimme voineet esittää vielä vähän parempia siirtymisiä ajatuksen kanssa ratsastettuna.

Loppuravissa menimme koko kentän kokoista kahdeksikkoa. Hevoset sai päästää venyttämään ohjan perässä. Eki ravasi mukavan kevyesti ja venytti hyvin ohjan perässä. Yritin antaa Ekille tilaa liikkua eli keventää rauhassa ja pitää polvet irti satulasta. Tunti hurahti kyllä sangen tehokkaasti töitä tehdessä. Ekin kanssa tarvitsee pohkeita ja vielä vähän lisää pohkeita. Samalla pitäisi tietysti pitää tuntuma ja istua niin, ettei vahingossakaan jarruta Ekin etenemistä sillä. Ekin kanssa sain pääosin sellaista potkukelkkamallista etenemistä eli yhdellä pyynnöllä Eki eteni tovin, kunnes alkoi hidastaa. En saanut sitä siten hereille, että se olisi mennyt pyydettyä vauhtia seuraavaan pyyntöni saakka. Pieniä tällaisia pätkiä mahtui kuitenkin mukaan, joten jonkinlaista vihiä asiasta onneksi oli. Eki olisi varmasti liikkunut paremmin, jos olisin saanut istuttua tasaisemmin. Nyt tuppasin korvaamaan väsyviä jalkojani sillä, että heijasin Ekiä istunnalla. Oikeasti olisi pitänyt vain istua kaikessa rauhassa, jolloin hevosellakin olisi ollut työrauha. Hienosti Eki kuitenkin teki hommia ja väläytteli hyviä hetkiä, kun kuski hetkittäin tajusi olla säätämättä liikaa.

Pientä kippailua

Maanantain puomitunnille sain Tupun. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi. Alkuverryttelyssä teimme käynnistä muutamat pysähdykset ja siitä peruutukset. Tupu pysähtyi ja peruutti ihan asiallisesti, vaikka alussa mietti pienen hetken ennen peruutukseen lähtemistä. Ravissa lähdimmekin jo tulemaan neljää pääty-ympyrällä kellokuviolla ollutta puomia. Tupu ravasi ne molemmista suunnista mukavan tasaisesti, mutta yritti kipata molemmissa kierroksissa vähän sisään. Yritin vartioida tarkemmin sisäpohkeella ja korjata omaa istuntaa vähän ulos, etten ainakaan sisälle valuvalla painollani saisi Tupua kippaamaan sinne entistä enemmän.

Sitten tulimme samat puomit laukassa. Puomien väleihin piti saada tasaiset neljä askelta. Tehtävää tulimme aina useamman kierroksen omalla vuorolla. Vaikka puomien välit olivat suunnilleen samat, piti välit kuitenkin ratsastaa vähän eri tavalla. Hevoset toki talloivat pehmeitä puomeja, jolloin niiden paikat hieman vaihtelivat. Tupun kanssa esitimme väleihin aina kolmesta askeleesta viiteen. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin nopeasti kiinni tehtävästä ja alun haparoinnin jälkeen tulimme välit oikeilla askelmäärillä. Laukassa Tupu kuitenkin kippasi ravia pahemmin sisälle, vaikka se ei ilmeisesti niin näkynyt ulos. Itsestä vain tuntui, että kenotimme sisälle pahemman kerran, mutta kummasti saimme silti sihdattua aina puomien yli. En tosin yritäkään väittää, että olisimme tulleet jokaisen puomin aivan keskeltä. Tupu kuitenkin säilytti laukan tasaisena, jolloin väleihin oli helpompi saada oikeat askeleet.

Loppuravissa Tupu kipitteli tovin menemään ennen kuin tajusin oikeasti pyytää sitä malttamaan. Tunnin alussa sain tutun toiveen pyöreydestä ja päädyin juttelemaan asiasta opettajan kanssa enemmän. Mitään oikotietä pyöreyteen ei ole (yllätys!), vaan Tupunkin kanssa on vain osattava pitää se pohkeen ja ohjan välissä. Ohjissa roikkumisen taidan ihailtavasti, mutta siitä pitäisi nyt kehittyä joustavaa tuntumaa kohti. Tunnin lopussa päättelin myös, että jätän pohkeet paitsioon lähes aina hevosilla, jotka tuppaavat kipittämään. Vaikka tietysti niitä pohkeita tarvitsisi myös ja joskus jopa erityisesti silloin. Toivottavasti saan jatkaa treenejä Tupun kanssa, vaikka sen säätönapit ovat edelleen aika hukassa. Mutta huonompi niitä on etsiä ilman yhteisiä treenejä.

Mukava uusi tuttavuus

Maanantain toinen koulutunti meni aivan uuden tuttavuuden selässä, kun ratsunani oli Larepoi. Lare on yksityisomistuksessa oleva 2000 syntynyt suomenhevonen. Sivusilmällä olen joskus vilkuillut Laren menoa ja todennut ruunan näyttävän kivalta. Siksi olikin mukava päästä myös testaamaan sitä. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi. Treeniaiheet jatkoivat edellistunnin aiheita eli tahkosimme siirtymisiä askellajien välillä sekä askellajin sisällä.

Ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä tulimme ravissa keskihalkaisijalle ja lähdimme aina vastakkaiseen suuntaan. Keskihalkaisijalla tarkoituksena oli tulla mahdollisimman tasaisesti ja suoraan. Toisella pitkällä sivulla teimme kolmen askeleen käyntisiirtymisen, toisella taas askeleen pidennyksen. Lare eteni mukavasti omalla moottorilla, vaikka välillä tahtoi olla hieman kiireinen. Pohdiskelin, mahdoinko vahingossa tuupata sitä kiirehtimään. Yritin vastineeksi istua rauhassa ja toppuutella sopivasti. Keskihalkaisijalla tuli hieman liirailua, sillä en aivan saanut Larea ravaamaan pontevasti, mutta rauhassa. Niinpä välillä ravi pääsi hyytymään, jolloin Lare seilasi linjalla hieman. Kun tajusin tasoittaa omaa vaikuttamistani, tasoittui Lare samoin. Askeleen pidennykset tein maltillisesti, sillä en halunnut ajaa Larea kipittämään. Kolmen askeleen käyntisiirtymiset menivät hieman valuen ja kättä vasten, kun en tajunnut ensin lyhentää ravia ja tehdä siirtymistä siitä.

Seuraavalla tehtävällä nostimme laukkoja ravista. Vasemman laukan nostimme I:stä, oikean puolestaan lyhyen sivun keskeltä. Oma keskittymiskykyni oli taas valmistelun osalta hukassa. Jotenkin unohdin ratsastaa ravin sellaiseksi, että Laren olisi helppo siirtyä siitä laukkaan. Niinpä esitimme parit ravikiihdytykset, kun ilman ennakkovalmistelua yritin tuupata Laren yhdessä askeleessa laukkaan. Sain kuitenkin petrattua, jolloin Lare pääsi tekemään paljon asiallisempia nostoja molempiin suuntiin. Erityisesti vasemman laukan nostoissa ilahdutti se, että Lare jatkoi mukavasti noston jälkeen suoraan eikä pyrkinyt kääntymään heti vasemmalle. Tulimme molemmissa kierroksissa myös laukkalävistäjät. Ne eivät tuntuneet olevan Larelle ongelma. Itse sen sijaan vähän kiirehdin siirtymisessä lävistäjän lopussa raviin, vaikka ideana oli tulla vähän lyhyempi lävistäjä ja jatkaa laukkaa vielä pari askelta uralla. Lopulta tsemppasin, ja pääsimmekin sekä lävistäjän että pätkän uraa laukassa asiallisesti.

Loppuravissa hurauttelimme vielä loivia kiemuroita. Haeskelin vielä omaa istuntaani ja vaikuttamistani sellaiseksi, että Lare voisi rentoutua ja tasoittua. Saimmekin loppuun mukavan asiallisia pätkiä. Kaiken kaikkiaan Lare oli kyllä mukava uusi tuttavuus. Sopivan reipas, mutta ei mikään kipittäjä. Tulipahan vietettyä suomenhevospitoinen päivä, mutta sehän kyllä sopii. Se jokin niissä vain on.

Pieniä oikaisuja

Tiistain toisella tunnilla oli koulua viiden ratsukon voimin. Ratsukseni sain Tupun. Pääsimme treenaamaan vähän ympyröiden ratsastusta kahdeksankulmiona, pohkeenväistöjä sekä niiden jälkeen tehtyjä laukannostoja ravista.

Alkuverryttelyssä ratsastimme pääty- ja keskiympyröitä kahdeksankulmiona eli kääntö- ja suoristuskohtien kera. Sain yllättävän hyvin pidettyä suoristuspätkistä kiinni. Yritin samalla muistaa ulko-ohjan tuen niin asetuksissa kuin suoristuksissa. Tupu toimi sinällään ihan ok, vaikka pyöreys loisti taas poissaolollaan. Sainkin jo alkutunnista toiveita pyöreämmästä menosta. Yritin kyllä väkerrellä tätä, mutta aika pitkälti yritykseksi se jäikin. Lisäsimme verryttelyyn keskiympyrän oikeassa laukassa. Tässä suunnassa ja askellajissa Tupu tarjoaa liki itsestään pyöreää menoa. En tiedä, tekeekö se tämän ihan itsekseen vai vaikutanko siinä jotenkin eri tavalla. Olisipa kiva tietää ja saada sitä kovin toivottua pyöreyttä myös vasemmassa kierroksessa sekä kaikissa askellajeissa.

Pohkeenväistöt teimme pitkän sivun alusta kahdella portaalla keskemmäs. Aloitimme käynnissä. Raviväistöissä toisen portaan jälkeen suoristimme ja nostimme laukan. Väistöt onnistuivat erityisesti käynnissä aika mukavasti. Takaosa tosin meinasi lähteä paikoin johtamaan. Ensimmäiset raviväistöt menivät myös ihan mukavasti. Tupu piti vain muistaa tuoda väistöön rauhallisessa ravissa, jolloin se malttoi ottaa väistättävän avun oikein eikä tulkannut sitä kaasuksi.

Kun väistötehtävään lisättiin laukka, meni Tupun pakka vähän sekaisin. Niin ja kuskin varmasti myös. Tupun mielestä väistö ennen laukkaa oli vähän turha ja sen olisi ihan hyvin voinut jättää välistä. Niinpä Tupu pääsi hyppelehtimään pari kertaa laukkaan ihan omin lupineen. Väistöt menivät pitkälti jarrutellessa, kun Tupu yritti intoilla laukkaan. Yritin hakea rauhallisempaa ravia voltilla ennen väistöä, mutta en saanut Tupua kovin kuulolle. Laukannostot sen sijaan Tupu teki tarmokkaasti. Vasemmassa laukassa se tosin pääsi kippaamaan omia aikojaan vasemmalle, mutta sain hieman parsittua tätä. Kaarteet oikeassa laukassa menivät tasaisemmin. Molemmissa suunnissa pääsimme lopulta kohtuullisesti suoraan, vaikka vielä olisi voinut viilata ja tulla pari askelta pidemmälle ennen käännöstä. Laukkaosuudessa kivaa oli myös se, että helpomman oikean kierroksen lisäksi sain Tupua vähän rentoutumaan myös vasemmassa kierroksessa.

Loppuravin sijasta saimme Tupun kanssa tehtäväksi pyöräyttää oikeassa laukassa vielä muutama keskiympyrä. Tupu laukkasi ihan hyvin ja sen sai päästää venyttämään laukassa ohjan perässä eteen ja alas. Kun Tupu eteni ilman kiirettä, saimme siirtyä käyntiin ja siitä annettiinkin pitkät ohjat. Tupun kanssa oli taas kivaa, vaikka se pääsikin paikoin tekemään omia pieniä oikaisujaan. Saisinkin oppia olemaan itse määrätietoinen, mutta viilipytty, jotta hevosen ei tarvitsisi itse ehdotella reittejä ja askellajeja. No, Tupu ainakin opettaa tätä, joten täytyypä jatkaa treenailuja senkin kanssa.

Estekurssin 2. tunti: kyllä se tästä

Estekurssin toinen tunti meni rataharjoituksen tapaan. Ratsunani jatkoi Gia, ja tunnilla oli edelleen yhteensä viisi ratsukkoa. Alkuverryttelyssä kävimme aika pikaisesti kaikki askellajit läpi, jonka jälkeen siirryimmekin jo verryttelyhyppyihin. Vasemmassa kierroksessa tulimme pystyä ja oikeassa okseria. Hypyt menivät ihan mukavasti, kunhan muistin ratsastaa Giaa ja hakea tasaista, sujuvaa etenemistä.

Sitten pääsimmekin hyppäämään radan. Me Gian kanssa tulimme sen hurjassa 70–75 sentin korkeudessa. Rata meni näin: lävistäjäokseri, toinen lävistäjäokseri, kaareva linja, lävistäjäokseri, kahden askeleen sarja, kaareva linja ja lävistäjäokseri. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Lävistäjäokseri ylittyi muuten hyvin, mutta hieman kaukaa. Toinen lävistäjäokseri meni sujuvammin paremmalla ponnistuspaikalla. Kaarevan linjan ensimmäinen pysty tuli nopeasti vastaan, mutta Gia oli hyvin menossa. Kaareva linja pystyltä toiselle pystylle meni asiallisesti. Tie lävistäjäokserille kävi hieman linjalta ulkona, mutta se ei Giaa haitannut. Se loikkasi esteen positiivisen askeleen kautta. Kahden askeleen sarjalle olisimme myös saaneet tulla vähän tarkemmin, mutta Gia selvitti senkin ongelmitta. Kaareva linja toisesta suunnasta meni kohtuullisesti. Edessä oli enää radan päättävä lävistäjäokseri. Sekin ylittyi asiallisesti, ja näin pääsimme puhtaalla suorituksella radalta maaliin.



Suorituksen jälkeen taputtelin Gian hyväksi. On se vain mainio! Jotenkin ajattelin, että Gian pitää vain antaa mennä sitä häiritsemättä. Tämä ei kuitenkaan ollut se paras vaihtoehto, vaan parempi ratkaisu oli vaikuttaa sopivasti. Toisella tunnilla luotin jo Giaan paremmin enkä niin jännittänyt. Tajusin, että kyllä se kuuntelee, kun sille vain sanoo. Olipa kiva päättää hyppelyt hyvään mieleen. Siitä hommasta on tullut minulle ihan naurettavan jännittävää. Ratkaisuna olen alkanut vältellä hyppäämistä, mikä tietenkin vain pahentaa jännitystä. Saa nyt nähdä, miten hyppelyni tästä jatkuvat.

Videosta kiitos Leeville!

Estekurssin 1. tunti: älä yritä, vaan tee

Sunnuntaina oli vuorossa päivän mittainen estekurssi, joka sisälsi kaksi tuntia. Ratsukseni sain Gian. Ratsukoita tunnilla oli sopivasti viisi. Alkuverryttelyssä sain tutun ohjeen: Gia pyöreämmäksi. Yritin sitten siinä puolittain puuhun kiivenneenä taas keksiä, miten hevosen saisi nappia painamalla pyöreäksi. Vaikka ei kai sitä oikotietä ole onneen, täytyy vain ratsastaa. Gia oli odotetusti hieman alkutunnista jäykkä, mutta lyhyet laukkapätkät auttoivat sitä vertymään.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme kahta suoralla linjalla ollutta puomia, ensin ravissa ja sitten oikeassa laukassa. Sain miettiä sopivan rauhallista etenemistä, ettei Gia päässyt venähtämään pitkäksi ja kiihdyttämään askelta vaivihkaa. Pientä hakemista oli suoruudessa, mutta muutoin pääsimme tehtävän ihan kohtuullisesti. Laukassa Gia yritti vähän enemmän venyä, mutta kun muistin vaikuttaa, malttoi se ihan hyvin.

Seuraavaksi tulimme yhden askeleen kavalettisarjan, jolta jatkoimme yksittäiselle lävistäjäesteelle. Kavaletit olivat lävistäjällä, ja aluksi en löytänyt niille tietä. Gia oli myös herännyt, jolloin aloin jarrutella sitä liikaa. Niinpä tulimme tehtävälle aina liian hitaasti, jolloin Gia joutui ampaisemaan hyppyjä kohti. Rytmi ei siis pysynyt tasaisena. Minua kehtasi vähän jännittää Gian pienet kiihdytykset. Sainkin ohjeeksi tulla tehtävälle kunnon laukassa, jotta näitä ampaisuja ei tulisi. Löysin lopulta tien kavaleteille, jolloin ne samoin kuin yksittäinen este menivät viimein asiallisesti. Tehtävän loppuun lisättiin vielä yksittäinen pysty. Se taisi sujua muiden esteiden ohella ihan hyvin myös. Jännitykseltäni tehtävät ja niiden sujuminen tuppaavat unohtumaan.

Sitten tulimme lävistäjäokserin pari kertaa yksistään, kunnes lisäsimme perään kaarevan linjan. Okseri ylittyi ihan hyvin. Gian kanssa kivaa oli se, ettei sen kanssa tarvinnut miettiä laukkoja. Se kyllä vaihtoi itsensä myötälaukkaan. Okserin perään lisätty kaareva linja meni myös ihan asiallisesti. Hiljalleen aloin tajuta, että Giaan sai sekä luottaa että vaikuttaa. Vaikuttaminen ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että jäin jarruttelemaan ja roikkumaan ohjaan. Välimatkat esteeltä toiselle piti ratsastaa, mutta hyppyjä kohti piti päästä rentoutumaan.

Tunnin hyppelyt olivatkin siinä. Tunnista jäi vähän ristiriitainen fiilis. Gia tietysti ansaitsi kehut, mutta oma ratsastukseni ja asennoitumiseni olivat vähän pielessä. Jotenkin en osannut ottaa saamiani ohjeita oikein, vaan menin niiden kanssa puihin. Minulla nyt vain kestää vähän pidempään tajuta, miten tehdä pyydetyt asiat. Jos minua hoputetaan, ei siitä yleensä seuraa muuta kuin häseltämistä. Oli kuitenkin lohduttavaa huomata, että lopputuntia kohti laskeuduin sieltä puusta ja aloin tosiaan yrittämisen sijasta ihan tekemään. Vaikuttamisessani on vielä melkoisesti tekemistä. Olisihan se kiva, että oppisin vaikuttamaan jo alkutunnista eivätkä ne parhaat hetket sijoittuisi aina lopputuntiin. Mutta toistaiseksi mennään tällä, jospa se siitä alkaisi vähän nopeutua.