Hyppäämistä kolmella eri tehtävällä

Jonkin päähänpiston seurauksena päädyin kyselemään estetuntia Äimäraution ratsastuskeskuksesta. Mahduinkin sopivasti tiistain kuuden ratsukon estetunnille. Tuntikalenterin mukaan kyseessä oli junnujen estevalmennus, mutta ryhmän kokoonpano oli hieman sekalainen sisältäen nopean vilkaisun perusteella kaksi junnua ja loput sennuja. Ratsukseni olin toivonut varmaa hyppääjää, sillä vieraan hevosen kanssa keksin aina jännittää kaikkea turhaa. Opettaja oli merkinnyt minulle 2003 syntyneen Vinnetou-ruunan eli Vinskin. Tallin nettisivujen mukaan noin 160-senttinen ruuna on nöyrä, yritteliäs ja kiltti sekä kilpaillut niin koulua kuin esteitä. Lisäksi Vinski liikkuu luonnostaan oikeinpäin ja on herkkä ratsastettava. Vinski oli sopivasti edellisellä tunnilla, joten sain seurata sen menoa jo ennen kuin itse kiipesin kyytiin. Edellisellä ratsastajalla ruuna näytti menevän pääosin järkevästi, mutta oikean laukan nostamisen kanssa oli hieman vaikeuksia.

Alkuverryttelynä teimme pohkeenväistöjä kaikissa askellajeissa. Vinski väisti molempiin suuntiin sekä käynnissä että ravissa aika helposti. Sain tosin muistaa varmistaa, etten päästänyt Vinskiä pullahtamaan, sillä sen se kyllä teki, mikäli jäin matkustamaan. Ravissa Vinskiä sai myös välillä hoputtaa, ja kaipasin kovasti raippaa. Sitä ei tosin saanut tämän hevosen kanssa olla, sillä se oli sille herkkä. Sen jälkeen kaipasinkin kannuksia, sillä Vinski tahtoi olla hieman laiska pohkeelle. Laukassa vasemmassa kierroksessa väistöt sujuivat edelleen kohtuullisen helposti. Sen sijaan oikeassa kierroksessa homma menikin sitten hienosti penkin alle. Vinski tuppasi pudottamaan raville todella helposti kesken väistön ja sitten nosti aina vasemman laukan, vaikka kuinka yritin maanitella oikeaa. Oikeaan kierrokseen emme sitten saaneetkaan kovin hienoja hetkiä, kun jokin hommassa mätti pahemman kerran. Ilmeisesti jäin väistättämään pelkästään sen sijaan, että olisin myös ollut tukemassa laukan säilymistä. Kaiketi myös herkkänä ratsuna Vinski huomioi vasemmalle valuneen istuntani ja tarjosi siksi vasenta laukkaa myös oikeassa kierroksessa.

Opettaja oli rakentanut meille kolme erillistä tehtävää. Ykkönen oli maapuomin, pystyn ja okserin innarisarja. Kakkonen puolestaan okseri, jota hypättiin aina kierroksen suuntaisesti myötälaukassa pysyen. Kolmonen oli puolestaan pääty-ympyrä, jonka aikana ylitettiin maapuomi ja kaksi pystyä. Esteiden korkeudet olivat jotain 60-70 sentin välissä, ja kakkostehtävän okseri taisi olla tunnin aikana suurin käyden 80 sentissä. Kaikeksi hämmästykseni opettaja komensi kaikki kuusi ratsastajaa liikkeelle yhtä aikaa ensin vasemmassa kierroksessa ja sitten oikeassa. Jokainen sai mennä sen tehtävän, minkä parhaakseen näki samoin kuin vaihdella niiden välillä. Minulla meni hetki tajuta, että kuusi ratsukkoa voi mahtua kerralla hyppäämään kolmea eri tehtävää ilman annettua hyppy- tai estejärjestystä. Ilmeisesti muut ratsastajat samoin kuin hevoset olivat tähän tottuneet, sillä yksikään ratsu ei saanut ylimääräisiä sätkyjä, ja pääosin ratsukot pysyivät toistensa tieltä poissa, jolloin pääsimme hyppäämään enemmän kuin perinteisellä jonotustaktiikalla toteutettuna.

Ykköstehtävän eli innarisarjan keskeisin ongelma oli kohtuullisen tiukka kaarre esteelle, jossa päästin Vinskin laukan sammumaan. Niinpä esitimme sille aika ponnettomia hyppyjä, ja kertaalleen Vinski rymysi sen yli jossain ravintapaisessa sekamelskassa. Yritin kyllä tsempata hevosta liikkumaan reippaasti ennen kaarretta, mutta ilmeisesti sitten jäin vain kääntämään laukan säilyttämisen sijaan. Pari kertaa saimme lopulta järkevämmät hypyt tälle tehtävälle, kun laukka ihme ja kumma säilyi kaarteen läpi, ja pääsimme hyvään hyppykohtaan. Vinski myös jatkoi hyppyjen jälkeen kohtuullisesti suoraan eikä pyrkinyt livahtamaan heti johonkin suuntaan. Hyppyyn mukautuminen oli onneksi aika vaivatonta, joten siitä ei koitunut tällä tehtävällä enempää harmia.

Kakkostehtävän okserille oli aluksi hukassa ponnistuspaikka, kun en tajunnut suoristaa kunnolla, vaan ajattelin okserin enemmänkin ympyrän kaarelle. Muutaman kerran Vinski ampaisi turhan kaukaa hyppyyn, mitä en ollut osannut odottaa, joten jäin vähän matkasta. Ohjia sain sentään päästettyä pidemmäksi, niin en nykäissyt ratsuani suusta. Opettaja muistutti hakemaan hyvän laukan, jossa voi istua ja odottaa hyppyä. Hiljalleen tämä alkoikin löytyä, ja okseri ylittyi 80 sentin korkeudessakin aika sutjakkaasti. Olisimme saaneet ehkä ratsastaa sen jälkeen pari askelta paremmin suoraan, mutta keskittymiseni tahtoi lipua vain esteen ylittämiseen. Sen jälkeisestä en paljoa ehtinyt murehtia.

Kolmostehtävällä pääsin hyvin treenaamaan Vinskin kääntämistä. Opettaja kertoi välien olevan normaalilla laukalla neljä askelta ja reippaammalla kolme. Vaikka miten yritin, sain aina maapuomin ja pystyn välille kolme askelta, kun taas pystyjen välille neljä. Molemmissa kierroksissa Vinski pääsi vähän painamaan ulos, jolloin kaarteet eivät aina olleet kovin kauniita. Olisin ilmeisesti saanut johtaa reilummin pystyjen välisissä hypyissä, jolloin ratsu olisi alkanut kääntyä jo hypyn aikana. Nyt taisin ottaa liikaa suoran linjan ajatuksen, jolloin unohdin olevani ympyrällä hyppäämässä. Jostain syystä tällä tehtävällä maapuomin ylittäminen järkevästi oli suurin ongelmamme. Pari kertaa Vinski jopa vilahti sen ohi, kun hatarasti ohjailin sitä sen yli. Muutamia kertoja askel taas ei sopinut, jolloin Vinski pudotti raville. Muutoin kolmen ja neljän askeleen välit kuitenkin menivät hyvin, vaikka en saanutkaan niihin toivotusti samoja askelmääriä. Se ei kuitenkaan varsinaisesti haitannut itse tehtävässä, mutta viilaamisen kannalta olisin saanut ratsastaa tarkemmin.

Vasemmassa kierroksessa hyppääminen oli rutkasti helpompaa, ja siihen suuntaan saimme parhaimmat hetket. Sen sijaan oikeassa kierroksessa suurin osa ajasta meni siihen, kun kinastelin Vinskin kanssa siitä, menemmekö nyt oikeaa vai vasenta laukkaa. Se pyrki nostamaan kerta toisen jälkeen oikean laukan sijasta vasemman, ja olinkin melkoisen harmistunut ajan hukkaamisesta näin turhaan asiaan. Eipä silti vain mielessäni käynytkään ajatus istunnan korjaamisesta, vaan survoin Vinskin laukkaan aina selvien kaarteiden avulla. Niistäkin huolimatta se sai välillä nostettua vasemman laukan. Päätin sitten kertaalleen, että mennään sitten väärässä laukassa esteelle, mutta laukka ei yllättäen pyörinyt kovin hyvin, niin en sitten viitsinyt aiheuttaa lisävaikeuksia sen takia. Turhautumismittarini oli näiden hetkien aikana kepoisasti siellä punaisella alueella, ja minun olisi pitänyt tajuta ottaa kunnon nollaushetki. Vinskikin tuntui hämmentyvän, kun kuski teki vaikka mitä sirkustemppuja siellä selässä väittäen niitä oikean laukan nostoavuiksi.

Onneksi loppuun saimme oikeassakin kierroksessa muutaman kohtuullisen järkevän hypyn, jolloin tunti ei päättynyt ikäviin hetkiin. Vinski kyllä täytti lupauksensa varmasta hyppääjästä, sillä se puksutti jokaisen esteen yli. Sen kanssa ei tullut kertaakaan sitä oloa, että se stoppaisi tai vilahtaisi esteen ohi. Ongelmana oli vain se, etten tosiaan saanut sitä laukkaa pyörimään tai oikeassa kierroksessa paikoitellen edes nousemaan, jolloin hypytkin olivat vähän niin ja näin. Muutamia kertoja tunnin aikana homma toimi siten, että Vinskikin tuntui olevan menossa mukana, jolloin homma oli helppoa. Vinskistä tulikin mieleeni Epper, joka myös mönkii eteenpäin ja ylittää esteet varmasti. Molemmilla olisi kiva hypätä, jos vain saisin ne heräteltyä ajoissa hommiin. Kaikki hyppää kerralla -menetelmä ei kuitenkaan tuntunut itsestä parhaimmalta vaihtoehdolta, sillä välillä sain tehdä toistoja ihan ominpäin. Tietysti perusasiat osasin analysoida itsekin, mutta olisin silti kaivannut opettajan jakamatonta huomiota aina yhden tehtävän ajaksi. Kommentteja ei tällä kertaa tullut kovin paljoa, mutta ne muutamat olivat aiheellisia ja minullakin tiedossa olevia. Tunnilla oli kuitenkin tekemisen makua, joten hyvin mahdollisesti yritän päästä toistekin sinne vielä hyppäämään.

Etupää kevyeksi pohkeilla ja pidätteillä

Lähdimme Noran kanssa testaamaan Äimäraution ratsastuskeskuksen varsinaisen ryhmätunnin, kun sinne pääsi edulliseen tutustumishintaan 23 eurolla. Ilmeisesti tutustumistunti ei ollut kerännyt niin paljon osallistujia, sillä tuntimme aikaistettiin yhdistämällä se sennujen kouluvalmennukseen. Ratsukoita oli yhteensä kuusi eli tuntihinta tuntui tässäkin vaiheessa ihanan edulliselta. Toivoin saavani uuden ratsun alle ja niin kävikin. Ratsukseni tuli 2003 syntynyt tamma Hüsteeria eli Hyssy. Noin 163-senttisellä, mutta mukavan muhkealla tammalla on tallin esittelytekstin mukaan todella tahdikkaat ja pehmeät liikkeet. Hyssy myös liikkuu luonnostaan oikeinpäin ja sillä on nautinto ratsastaa. Tunnin opettajana ei toiminut paikan omistaja, vaan yksi tallin kolmesta muusta opettajasta, jonka tunnilla olenkin aiemmin jo ollut.

Tunnin alkuverkan saimme mennä käynnissä ja ravissa itsenäisesti. Koetin ratsastaa kulmat asetukset läpi saaden, mikä onnistui vaihtelevasti. Hyssy tuntui reagoivan sisäpohkeeseen hyvin, mutta oikeassa kierroksessa asetus ei tahtonut mennä läpi millään. Yritin tehdä kohottavia pidätteitä ja koputella pohjetta muistutuksena, mutta Hyssy puksutti kulmat kummemmin asettumatta. Alussa tammaa sai myös hieman nohitella liikkumaan, mutta laiskaa se ei kaikeksi onneksi ollut nähnytkään. Ravi tuntui hassun korkealta tai jotenkin ilmavalta, ja pelkäsin etukäteen harjoitusravikidutusta, jota ei onneksi tullut. Hyssy siirtyi mukavan helposti ravista käyntiin samoin kuin käynnistä pysähdyksiin. Ylöspäin siirtymiset veivät hieman pidempään, mutta napakkuudella olisi ratsun varmasti saanut herkemmäksi.

Opettajan tullessa takaisin hän jakoi meidät kahdelle pääty-ympyrälle eli kolme ratsukkoa per ympyrä. Ympyrällä ratsastettiin kaikki askellajit tehtävänä saada asetukset läpi ja takajalat töihin. Ensin haimme myötäasetuksen hyvin läpi, jotta hevoset saataisiin pyöreämmiksi. Aloitimme oikeasta kierroksesta, jolloin sain tehdä melkoisesti töitä asetuksen läpisaamiseksi. Opettajalta tuli noottia etupainoiseksi valuvasta Hyssystä ja ohjeena oli ottaa kohottava pidäte samalla, kun pohkeet pyytävät eteenpäin. Samalla tuli huomautus siitä, etteivät pohkeeni pysyneet tuntumalla ravissa. Aiheellinen huomautus. Onneksi Hyssy oli sen verran muhku, että pohkeeni kerrankin löysivät paikkansa paremmin eivätkä jääneet haromaan ilmaa. Vasemmassa kierroksessa asetus tuli helpommin, mutta samalla Hyssy jälleen ehkä painoi sisäpohjetta läpi. Tuntui, ettei se aivan ollut ulko-ohjan tuntumalla, vaan asettui turhankin helposti sisälle. Olisin saanut hakea tarkemman tuntuman ulko-ohjaan sen sijaan, että tyydyin pelkkään pään asettumiseen.

Kun myötäasetukset alkoivat onnistua, vaihdoimme vasta-asetukseen ja pienensimme ympyrää ulkopohkeella hevosta sisälle väistättäen. Minulta kesti hetken ennen kuin taas tajusin, miten niitä tehtiin. Hyssy väisti kivasti niin ravissa kuin laukassa, mutta opettaja hoksautteli aktiivisuuden katoamisesta. Tällä kertaa oikea kierros paljastuikin helpommaksi, sillä välillä tuntui, että Hyssy olisi kyennyt vaikka kuinka pieneen laukkavolttiin, jos vain olisin osannut sitä pyytää. Laukka säilyi pienennyksessä myös, kunhan muistin vain olla tarmokas. Vasempaan kierrokseen tehtävä olikin vähän vaikeampi, mutta syytä tähän en keksinyt. Ilmeisesti oikea pohkeeni ei mennyt riittävästi läpi, jolloin kääntyminen jäi puolitiehen, ja Hyssy pääsi laukkaamaan isommalle ympyrälle. Opettaja ohjeistikin hakemaan lyhyempää laukkaa, minkä saaminen auttoi taas tekemään tehtävän paremmin. Kun olimme työstäneet isompia ja pienempiä ympyröitä tarpeeksi, pääsimme viimein ensimmäiselle hengähdyskävelylle. Kelloa vilkaistessa järkytyin hieman, sillä olimme puurtaneet liki kolme varttia putkeen. Ei ihme, jos olo oli vähän naatti, kun olen tottunut useammin pidettyihin hengähdystaukoihin.

Tunnin loppupuolella ehdimme myös tehdä oikeassa kierroksessa laukassa pitkillä sivuilla serpentiinikuviota eli laukkasimme vähän uran keskemmäs, siitä takaisin uralle ja sama uudelleen. Kun tajusin pitää Hyssyn edestä kevyenä pohkeilla ja istua itse jämäkästi mukana, alkoi tehtävä onnistua kivasti. Hyssy laukkasi tasaisesti ja kävi keskempänä ja palasi uralle aika helposti. Parhaimpina hetkinä Hyssyllä ratsastaminen tuntui sangen helpolta ja vaikutti siltä, että hevonen tiesi tarkalleen, mitä pyysin. Muutamia kertoja sitten palaaminen takaisin uralle ei onnistunutkaan niin helposti, jolloin tajusin hevosen päässeen etupainoiseksi jyräämään oikeaa pohjetta vasten. Kohottava pidäte ja napakampi sisäpohje korjasivat tämän ongelman onneksi aika helposti, ja meno saattoi jatkua taas vähän helpommin.

Tämän tunnin perusteella menisin mieluusti toistekin Hyssyllä. Se tosiaan kulki pääsääntöisesti oikeinpäin, mutta oli sangen opettavainen pohkeiden ja pidätteiden käytössä, jotta hevonen ei päässyt etupainoiseksi. Tamma oli myös hyvin vähän tammamainen eikä koko tunnin aikana keksinyt mitään temppuja, vaan puksutti menemään melko tasaisesti. Ratsuni nimi Hüsteeria ei kaikeksi onneksi ollut enne, vaikka ennen tunnin alkua moista vähän ehdinkin pelätä. Tunnin lopussa sain opettajalta palautteen, että Hyssy meni tosi hienosti. Olisin kaivannut itse vähän tarkempaa palautetta, sillä vaikka tuntiin mahtui omastakin mielestä muutama hieno pätkä, ei koko tuntia voinut moiseksi aivan luokitella. Kysymällä se toki olisi selvinnyt, mutta jäinpä tällä kertaa tuppisuuksi. Seuraavaksi haaveena olisi päästä testaamaan saman tallin estetunti. Eiköhän sekin vielä joskus onnistu.

Mitä yksinkertaisempaa, sen vaikeampaa

Viiden hengen tallitestauspoppomme suuntasi tiistaina Äimäraution ratsastuskeskukseen meitä varten järjestetylle tunnille. Mukana olivat tietysti Nora ja Kaisa. Keskusta on siis palannut pyörittämään tauon jälkeen Jaana Aitta, jonka tunnilla saatan olla kerran käynyt. Muisti ei tosin riitä varmistamaan tätä arvelua todeksi. Opettaja olisi antanut meidän valita hevoset, mutta koska emme niistä hänen lyhyitä esittelyjä enempää tienneet, sai hän nakittaa meille ratsut. Itse sain 2000 syntyneet True Tigerin eli Turon, joka oli ulkonäöltään tuttu, sillä oli aikanaan asunut Koivikon ratsutilalla. Varustaessa musta ja tähtipäinen ruuna oli muuten asiallisesti, mutta vasenta takasta ei antanut puhdistettavaksi. Kuulemma heppa metkuilee asiasta säännöllisesti. Satulavyön kiristyksestä ei tykännyt, mutta tyytyi mulkoilemaan happamasti. Säkäkorkeudeksi arvioisin äkkiseltään ehkä 170 cm, joka voin olla vähän turhan ylimitoitettu. Turo kuitenkin tuntui selästä käsin kookkaalta ja tällä kertaa pitkät kinttuni eivät jääneet haparoimaan ilmaa.

Aluksi aloitimme nopealla istunnan kertauksella. Opettajalta tuli mukavan paljon teoriaa koko ajan, mutta ihan kaikki ei millään ehtinyt tallentua muistiin. Emme saaneet istunnasta henkilökohtaisia korjauksia, vaan opettaja kävi läpi pääpiirteet. Siinä ei tullut itselle mitään uutta, lähinnä vain tuttujen ongelmien huomaamista. Jalustimet karkaavat siksi, että ratsastaja yrittää pitää painonsa niillä sen sijaan, että istuisi istuinluidensa päällä. Tuttu virhe, tunnustan. Opettaja kertoi myös, että kuten Kyra, hänkin herkistää hevoset aluksi kuuntelemaan istuntaa. Sitä vastaan hevoset eivät kuulemma voi puskea samoin kuin esimerkiksi pohjetta vasten. Sitten pääsimme testaamaan, miten hevoset pysähtyvät pitkin ohjin pelkästään oman liikkeen stoppaamalla, mutta ei siis jännittymällä. En saanut itseäni pysäytettyä oikein mitenkään niin, että Turo olisi sen ymmärtänyt. Opettaja neuvoi käyttämään ohjia apuna muutamat kerrat, jotta Turo heräisi kuuntelemaan myös istuntaa. Kovin hyvin tässä ei onnistuttu. Kertaalleen Turo tosin stoppasi, mutta senkin varmaan enemmän omasta tahdostaan kuin pyynnöstäni. Testailimme myös kääntämistä omaa lantiota kääntämällä. Turo kääntyili sangen helposti, mutta oma lantio tuntui jäykkääkin jäykemmältä. Ihan kuin joku olisi jälleen kerran lusmuillut venyttelyistä.

Verkkaravissa saimme mennä aika oman mielen mukaan hevosia pyöreämmäksi houkutellen. Muoto sai olla aika vapaa, minkä seurauksena Turo sukelteli välillä komeasti kuolaimen alle. Se ei kuitenkaan haitannut, kuten opettaja tuumasi, sillä tässä vaiheessa hevosia piti vain saada lämpimämmäksi. Myöhemmin ehtisi hioa hevosta kulkemaan paremmassa muodossa. Turo oli ravissa mukavan reipas, kunnes alkoi ottaa tilanteesta hyödyn irti eli jyräsi käteni läpi. Opettaja toppuutteli menoa ja kehotti ottamaan ulko-ohjasta pumppaavia pidätteitä eikä kannattelemaan sillä hevosen etupäätä. Aluksi ratsastin taas kuin lasihevosta konsanaan, jolloin Turo ei juuri kuunnellut hissutteluitani. Opettaja pistikin meidät peruuttamaan, kunnes sain Turon kevenemään edestä. Hiljalleen aloin rohjeta ratsastaa vähän keskittyneemmin, jolloin pidätteetkin alkoivat mennä läpi. Niinä hetkinä Turo kulki paremmin rentona ja kevyenä niinkin kookkaaksi hevoseksi.

Sitten porukka jaettiin kahtia ja siirryttiin ympyröille. Opettajan mukaan noin 95 prosenttia hevosista kulkee etuosa ulos puskien ja takaosa sisälle valuen. Niinpä päädyimme treenaamaan ympyröillä hevosen takapään väistätyksillä sisäjalan parempaa astumista rungon alle ja sitä kautta hevosen suoraksi saamista. Vaikeammaksi puoleksi osoittautui yllättäen oikea kierros. Turo liiraili lahjakkaasti ulos karkuun, kun en muistanut tehdä mitään ulko-ohjalla. Tällä kertaa jopa unohdin asettaa hevosta vähän sisällekin eli en roikkunut sisäohjassakaan, johan on ihme! Opettaja muistutti käyttämään lantiota apuna käännöksessä, mutta minulla se tuntui kramppaavan paikoilleen. Välillä huomasin yrittäväni saada takaosaa sisälle, kun oma istuntani vinksotti ihan päinvastaiseen suuntaan. Ei siis ihme, että Turo oli hukassa ajoittain siitä, mitä yritin siltä pyytää. Vasempaan kierrokseen meno vähän parani, mutta oma istuntani oli kaukana hyvästä ja toimivasta. Ravissa meno tietysti mutkistui, kun vauhti kasvoi. Turo myös tykkäsi jälleen juosta ohjista läpi, kun sen annoin tehdä niin. Pidätteet tulivat ainakin tällä tunnilla tutuksi pitkästä aikaa. Kivaa oli tietysti, että oli reipas hevonen alla, mutta jarrutuskyvyttömyys harmitti jälleen kerran. Mukaan mahtui sentään muutamia pätkiä, joissa Turo malttoi kuunnella pyyntöjäni ja meni aika kivasti.

Lopuksi otimme vielä laukkaa ympyrällä. Tästä tulikin kinkkisin tehtävä. Laukka ei meinannut nousta kunnolla ja sain yrittää nostoja monen monta kertaa, sillä kaiken huipuksi päästin Turon pudottamaan nousseen laukan tuosta noin vain. En ole yhtään tietoinen siitä, mitä kummaa tein väärin. Lopulta laukka alkoi nousta, mutta vaati melkoisen alleviivatut laukka-avut. Todennäköisintä on, että istuntani oli niin mutkalla, ettei tämä tuntihevosen arjesta kaukana ollut ratsu tajunnut enää mitään yrityksistäni. Itse laukka taas tuntui varsin villiltä. Välillä tuntui, että kävin puoli metriä irti satulasta ennen kuin laskeuduin taas takaisin. Omat pasmat menivät lahjakkaasti sekaisin, mikä varmasti pisti Turon pudottamaan vähän väliä raville. Sain mennä melkoisen monta kierrosta, että suunnilleen pystyin istumaan laukassa. Jalustin tuppasi myös karkaamaan oikeasta jalasta, jolloin koetin vahvistaa keskivartaloa ja ajatella istuvani niiden istuinluiden päällä. Harmikseni vain keskikroppani ei halunnut löytää tarvittuja lihaksia eikä meno juuri parantunut. Kaiken kruunasi se, että Turo alkoi valua tehokkaasti kerta toisen jälkeen ympyrältä ulos. Ulkopuolen pidätteet eivät auttaneet eikä liioin se, että yritin ulkopohkeella estää hevosen aikeet. Välillä tuli melkoisen turhautunut olo, kun muka yritin kaikkea, mutta mikään ei auttanut. Opettajalta en tainnut saada tähän asiaan korjausvinkkejä tai sitten en vain niitä kuullut. Muutaman laukka-askeleen verran Turo kulki hyvin, mutta sitten jokin taas häiritsi sen menoa, jolloin se esitti kumman kulmikasta laukkaa takapäällään tai pudotteli raville. Tällä kertaa laukka oli vaikein askellaji, jossa ei juuri onnistumisia saatu, harmi vain.

Loppuraveissa tehtäväksi tuli venyttää hevosia eteen ja alas. Turo kipitti jälleen riemuissaan menemään eikä juuri malttanut jäädä venymään. Muutamia kertoja se tajusi, mitä siltä pyysin ja venytti hienosti. Sitten se taas muisti tykkäävänsä edetä reippaasti pää ylhäällä. En siis saanut hevosta kovin hyvin kuuntelemaan minua, kun muun maailman tapahtumat kiinnostivat enemmän. Vaikka tunti (itse asiassa 1,5 tuntia vierähti satulassa) oli jälleen kerran sitä ah niin ihanaa perusratsastusta, oli se sitäkin vaikeampaa. Välillä tunnuin taantuvan alkeisratsastajaksi, kun en saanut laukkaa nousemaan ja muutaman askeleen verran taas liihottelin hienosti liikkuvan ratsun alla. Olimme siis kaukana tasapainoisesta menosta, mutta sentään tuntiin mahtui niitä hyviäkin hetkiä, loppujen lopuksi siis. Turoa ei voi moittia reippauden puutteesta ja jotenkin aloin haaveilla, että sillä voisi olla kiva kokeilla hypätä joskus. Mikäli se siis on estekäytössä ja mikäli vielä toiste samalle tallille päädyn.