Sennuleirin 9. eli päätöstunti: toivetunnilla esteitä

Sennuleirin yhdeksäs ja samalla viimeinen ratsastus oli 1,5 tunnin toivetunti. Hinguin tietenkin hyppäämään, ja saimmekin kivasti vain viiden ratsukon ryhmän. Opettajakin oli vielä leirin lopuksi uusi. Ratsukseni olin onnistuneesti toivonut Stokkiksen, ja pääsimme hyppäämään kentällä. Toisen kerran ulkona siis tälle leiriä. Saman toivetunnin olivat valinneet myös tietysti Nora ja Kaisa. Stokkis lähti ensimmäistä kertaa suoraan tallista kanssani tunnille, joten oli jännä nähdä, miten se vaikuttaisi tamman liikkumiseen.

Verryttelyssä saimme ravata niin ympyröitä kuin jumppasarjalla olleita puomeja ja minikavaletteja. Opettaja pyysi lyhentämään ohjia useampaan kertaan (missä vaiheessa olen alkanut länkkäratsastajaksi?) ja toivoi Stokkikseen enemmän aktiivisuutta. Tamma tahtoikin olla paikoin hieman hidas, mutta uskoi kyllä, kun reippaasti pyysin. Yritin myös samalla huolehtia siitä, etten päästäisi ratsua valumaan kilometrin mittaiseksi, vaan löytäisin siitä sellaisen lyhyen ja pontevan etenemisen. Se nyt jäi vähän puolitiehen, kun pohkeeni ja käteni eivät ilmeisesti osaa tehdä yhteistyötä. Jumppasarjalla käytettiin kevyttä istuntaa, mikä löytyi kohtuullisesti. Pääosin Stokkis meni jumppasarjan hyvin kavioitaan nostellen, mutta pari kertaa oma ote hevoseen herpaantui, ja tamma pääsi löysäksi ja kompuroi siten hieman.

Verryttelyn jälkeen tulimme jumppasarjan kolmelle esteelle ravi- ja laukkalähestymisillä ja jatkoimme siitä toiselta pitkältä sivulta kääntäen kaksi estettä ympyrällä ylittäen. Paikoin rämmimme jumppasarjan esteitä, kun ravi saati laukka eivät olleet pontevia, mutta hiljalleen paransimme, kun annoin Stokkiksen tehdä osuutensa, mutta pysyin itse tuntumalla. Vasemmassa kierroksessa ympyrällä olleet kaksi estettä menivät ihan kohtuullisesti, mutta oikea kierros oli haastava. Jäin vieläkin yrittämään kääntämistä oikeassa ohjassa roikkumalla, mikä luonnollisesti ei toiminut, ei nyt eikä koskaan. Niinpä tie oli paikoin aika hirveä, ja Stokkis joutui rämpimään välin kolmellakin askeleella. Välillä tahdoin puolestaan unohtaa kääntämisen ensimmäisen esteen jälkeen, jolloin ratsu pääsi taas vähän reitiltä pois, ja väli kävi vähän vaikeaksi. Onneksi saimme kuitenkin asialliset suoritukset molempiin suuntiin, kun muistin ratsastaa rennommin.

Lopputunnin tulimmekin sitten jumppasarjan kolmea innarivälein ollutta pystyä ja askeleen päässä ollutta okseria oikeasta kierroksesta opettajan okseria aina hiljalleen korottaen. Viimeisenä korkeutena saimme Stokkiksen kanssa tulla okserin 90 sentin korkeudessa. Pystyt pysyivät samassa korkeudessa koko tehtävän ajan. Kommentiksi tuli myödätä kädellä paremmin, kun tahdoin jättää sen turhan paikoilleen. Lisäksi opettaja neuvoi olemaan menemättä liian paljon etukumaraan. Muutoin menomme oli ilmeisesti ihan toimivaa, kun suurempia korjauksia ei enää tullut. Stokkis alkoi vähän innostua ja yritti aina nostella itsenäisesti laukkoja, kun edeltävä ratsukko lähti tehtävälle. Jostain syystä se monesti nosti myös vasemman laukan, vaikka olimme oikeassa kierroksessa. Videoita katsoessa huomasin, että käteni oli edelleen okserihypyissä aika kiireinen palautumaan, vaikka kuinka koetin rauhoittaa sitä hypyissä. Pitäisi opetella jatkamaan hyppyä rauhassa hieman pidempään, niin en hätäilisi suoristumisen kanssa ennen aikojani. Pääosin jumppasarja kuitenkin meni hyvin, ja mukautumiseni okserille parani vähän toistojen myötä. 90 sentin este ei ihme kyllä näyttänyt suurelta, mutta jännitin sitä ilmeisesti sen verran, että ensimmäisellä yrityksellä toin Stokkiksen tehtävälle löysänä. Niinpä okserin ylitys oli hieman vetelä, ja saimme onneksi ottaa sen uusiksi. Toinen kierros meni jo sujuvammin, kun saatoin luottaa Stokkiksen menevän mutkattomasti, kunhan annoin sen liikkua. Harmikseni nämä hypyt eivät tulleet videolle.


Loppuraveissa Stokkis olikin taas herännyt kunnolla ja ravasi oikein tarmokkaasti. Se kuitenkin uskoi pidätteet ja rauhoittui nopeasti asialliseksi eikä enää kiirehtinyt. En jaksanut enää säätää kummemmin, vaan annoin Stokkikselle hieman ohjaa aina, kun se malttoi rauhassa venyttää sen perässä. Opettajan kommenttina oli, että menomme oli toimivaa. Kuulemma hän olisi voinut nostaa esteitä meille lisääkin, jos tamma ei olisi vaikuttanut hänen silmäänsä väsyneeltä. Sitä en kyllä ihmettele, sillä juoksihan Stokkis ainakin kahtena päivänä peräti neljä tuntia, tammaparka. Vieläkin sekä opettaja että minä jäimme kaipaamaan sitä, että olisin saanut viriteltyä Stokkiksen napakaksi vähän lyhyempänä. Se olisi vaatinut kunnon pohjetyötä, mihin en näemmä vielä pysty. Niin ja niiden ohjien pitoa järkevällä tuntumalla. Joka tapauksessa olin itse tyytyväinen tuntiin, vaikka olivathan tehtävät vähän yksitoikkoisia. Saimmepahan kuitenkin hypätä sentään toisen tunnin leirin aikana. Stokkiksesta aloin tykätä näillä estetunneilla, kun se vaikutti niin ihanan kiltiltä, että olisi kiipeillyt vaikka mistä, kunhan sen vain ohjasi oikeaan kohteeseen.

Tähän tuntiin sennuleiri sitten päättyi, ja viisi päivää hurahti taas nopeasti. Yleisfiilis leiristä jäi loppujen lopuksi plussalle, vaikka olin odottanut monipuolisempia tunteja. Nyt tosiaan menimme seitsemän koulutuntia (pääosin käynnissä ja ravissa) ja kaksi estetuntia. Kaipasin puomitunteja ja maastoesteitä tai ehkä ihan tavallista maastolenkkiäkin. Opetus oli tarkkaa ja vaativaa, ja alkutotuttelun jälkeen opin kestämään sitä. Leiriläiset olivat kivoja, ja oman poppoon kanssa on tietysti aina hauskaa. Testaamani ratsut Melvis, Pate, Stokkis ja Jäpä vaikuttivat kaikki oikein kelvollisilta tuntiratsuilta ja olivat käytökseltään moitteettomia. En kuullut muiltakaan ratsastajilta kummempia mutinoita ratsuista, joten sen pohjalta niistä muodostui hyvä kuva. Puitteet olivat ihan hyvät, mutta ikävää oli kuitenkin huomata, kuinka leirin aikaan pyörineet iltatunnit aiheuttivat sen, että osa ratsuista joutui painamaan jopa neljää tuntia päivässä. Onneksi hevoset pääsivät aina laitumelle tai tarhaan eivätkä joutuneet kököttämään karsinassaan ratsastuksia lukuun ottamatta kellon ympäri. Kaikkiallahan on aina niin jotain hyvää kuin jotain pahaakin. Tärkeintä on, että hevosten hyvinvoinnista pyritään silti huolehtimaan parhaan mukaan.

Videoista ja kuvista kiitos Jennille!

Sennuleirin 8. tunti: kentällä viimein

Sennuleirin torstain toiselle tunnille sain jälleen Jäpän pienen väärinymmärryksen seurauksena, mikä ei tosin haitannut minua onneksi. Menimme leirin ensimmäisen kerran kentällä. Kouluvääntö oli vähemmän yllättävästi aiheena, ja tälläkin kertaa jatkoimme asettamisen ja ulkoavuilla kääntämisen ihmeellisessä maailmassa. Tunnin kuvioina olivat pääty-ympyrät sekä 15 ja kuuden metrin voltit. Niitä työstettiin käynnissä ja ravissa.

Pääty-ympyrällä minulla oli taas kivasti aikaa ehtiä kääntää ja pidättää Jäpää, jotta se jäisi kuulolle tasaiseksi. Oikeassa kierroksessa tämä oli aika helppoa, vaikka ajoittain unohdin kyllä taas ulkoavut. Opettaja onneksi oli hyvin hereillä ja muistutteli kääntämään oikein. Vasemmassa kierroksessa väänsin itseäni parhaani mukaan kääntymään yhdessä Jäpän kanssa, ettei istuntani jäisi estämään hevosen kääntymistä. Aika vaikeaahan se oli eikä asetusta oikein irronnut, mutta paikoin sain ulkoetujalkaa kääntymään eikä ympyrä ollut ihan ihmeellinen pyörähdys. Ravissa tahtoi paikoin tulla kääntämisen kanssa vähän kiire, mikäli en hoksannut puolipidätteillä pyytää Jäpää odottamaan.

Sitten siirryimme kahden ratsukon volteille, joista suurempi oli 15 ja pienempi 6 metriä. Oikeassa kierroksessa menimme käynnissä kertaalleen vuorotellen isompaa ympyrää ja sitten pienempää. Isommalla voltilla ei ollut mitään uutta pulmaa, mutta pienemmällä sain olla hyvin tarkka, että oikeasti käänsin ilman, että jäin sisäohjaan kiinni. Jäpä alkoikin rentoutua kivasti aina, kun sain myödättyä sisältä, mutta olin silti kääntämässä ulkoa. Vasemmassa kierroksessa tulimme puolestaan pientäkin volttia harjoitusravissa, ja huh, olihan se vaikeaa. Istuntani levisi täysin, ja opettaja komensi minua tasaamaan istuntani keskemmäs sen sijaan, että painoni oli sisällä. Itsestä tuntui, että hölskyin todella kamalasti enkä voinut siksi vaikuttaa Jäpään kunnolla. Sain melkoisesti komentaa itseäni keskittymään, jolloin meno parani hieman. Taas ulkoa reilusti kääntämällä ja sisäohjasta rentouttamalla meno parani, ja saimme Jäpän kanssa pari kierrosta pientä volttia aika kivan tasaisesti.

Työstimme myös laukkaa vasemmassa kierroksessa niin suoraa uraa kuin pääty-ympyröitä käyttämällä. Jäpällä tahtoi olla melkoisen kiire, ja jäin roikkumaan sisäohjaan, jolloin se muuttui sieltä painavaksi. Opettaja komensi kerta toisen jälkeen kokoamaan laukkaa, jotta meno ei olisi kaahaamista. Jäpä vaati laukassa käyntiä ja raviakin selvemmän ulkopuolen hallinnan ennen kuin se yhtään malttoi. Muutamia hetkiä sain ympyrällä menoa hallintaan, jolloin Jäpä liki hetkessä keveni ja muuttui taas kivaksi. Mutta sitten oma pakkani levisi, ja ratsu lähti omille teilleen. Olisin kovasti halunnut työstää laukkaa oikeaankin kierrokseen, mutta se jäi tällä kertaa välistä. Tällä leirillä on kyllä laukattu ihan ihmeellisen vähän. Enemmän on keskitytty todelliseen perusratsastukseen käynnin ja ravin parissa.



Loppuraveissa Jäpällä tahtoi olla kiire, mutta selvillä puolipidätteillä se tasoittui taas. Opettajalle kommentoin, että saimme nyt aamutuntia paremmin kääntymisen toimimaan myös vasemmassa kierroksessa, vaikka asetus oli puutteellinen. Opettaja oli samaa mieltä parannuksesta, mutta tuumasi myös asetukseen olleen riittävä. Yleisesti hän tuumasi meillä menneen aika kivasti, joten omat tuntemukseni taisivat olla siis hyvistä hetkistä aika kohdillaan. Jäpä oli edelleen kiva, mutta kaipaisin itse melkoisen jumppaamisen ja venyttelyn, että voisin omilla avuillani olla edes kohtuullisesti samanveroinen vasemmassa kierroksessa, mitä nyt oikeassa kierroksessa olen.  

Videoista kiitos leiriläisille!

Sennuleirin 7. tunti: kulmien ratsastamista

Sennuleirin torstain ensimmäiselle tunnille sain Jäpän, vaikka en ollut osannut odottaa sitä. Tunnin piti taas vakiopettajamme, joka ehti edellispäivänä kysellä, mitä olin Jäpästä tykännyt. Arvelen opettajan jakaneen Jäpän minulle juuri sen takia, kun paljastin kärsineeni taas liian liian hitaasta sisäkädestä, ja kuinka Jäpä oli sen takia liiraillut omille teilleen. Sellainenhan ratsu on minulle juuri oiva opetusmestari. Tunnilla mentiin taas koulua, ja tällä kertaa aiheena oli kulmien ratsastaminen. Jäpälle laitoin kankien sijasta olympiat, kun kaksien ohjien kanssa selkkaus ei houkutellut.

Aluksi saimme ratsastaa ison uran kulmat vähän pyöreämpinä keskittyen ulkoavuilla kääntämiseen. Opettaja hoksautteli, kuinka Jäpän ulkolapa ei lähtenyt kääntymään, vaan se viurahti sisäetujalalla kulmasta karkuun. Ohjeeksi tuli tehdä ulko-ohjalla pidätteitä ja ratsastaa ulkojalalla ulkolapaa kääntymään. Pidäte, jalka, pidäte, jalka -mantra auttoi paikoin kivasti, ja oikeaan kierrokseen saimme hyviä hetkiä. Lisäksi jatkoimme kääntämistä pääty-ympyröillä. Asetus tosin meinasi aina unohtua, kun keskityin ulkoapuihin.

Seuraavaksi jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle, jota ensin ratsastettiin tovi ihan normaalisti. Sitten siitä tehtiin neliö, jonka kulmat ratsastettiin mahdollisimman tarkasti. Oikeassa kierroksessa teimme tätä käynnissä. Opettaja muistutti pitämään Jäpän askeleen lyhyenä, mutta napakkana, jotta se ei valuisi etupainoikseksi. Jäpä otti aika kivasti pidätteet vastaan, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla. Oikeassa kierroksessa aloin saada kivasti ulkoavuilla kääntämisen jujusta kiinni, jolloin ainakin omasta mielestäni saimme muutamia hyviä kulmia. Niinä hetkinä Jäpä pysyi tasapainoisena eikä valunut suuntaan eikä toiseen, vaan kääntyi hienosti ulkoetujalalla aloittaen. Kulman jälkeen oli myös helppo jatkaa suoraan. Opettaja kertoikin, että kulman ratsastamisen pitäisi onnistua noin kuuden askeleen aikana, ja se tuntui näinä kertoina menevän nappiin.

Tämän jälkeen vaihdoimme kierroksen vasemmaksi ja menimme hetken aikaa pääty-ympyrää harjoitusravissa ihan ympyränä. Jo tässä meno vaikeutui sen kinkkisen istuntavirheeni takia. Asetusta en tahtonut saada läpi ilman, että päästin Jäpän valumaan sisemmäs ja niinpä sitä värkätessä unohdin kääntää ulkoavuilla. Sitten ympyrä muutettiin taas neliöksi ja alettiin tulla kulmia taas tarkasti. Vai-ke-aa! Vasen pohkeeni ei saanut pidettyä Jäpää kulmissa pysymään suorana eikä asetustakaan saanut järkevästi. Paikoin unohdin ulkoavuilla kääntämisen, kun sisäpuolen hallinnassakin oli vaikeuksia. Etenkin päädyn kulmat menivät hirveästi. Ilmeisesti seinät saivat Jäpän viurahtamaan nopeammin kulman läpi, kun taas seinän ja puomin rajaamassa kulmassa se malttoi odottaa paremmin. Kai sillä ei ahdistanut siinä, kun tilaa oli enemmän. Niissä kohdissa sain ehkä kerran tai pari Jäpän sisäpuolen haltuun, jolloin saatoin taas muistaa kääntää ulkoa. Asetus oli kuitenkin aika onneton, ja Jäpä tahtoi jäädä sojottamaan turvan kanssa vasemmalle. Harjoitusravissa istuminen ei helpottunut vieläkään, sillä en juuri saanut Jäpää tasaiseen, pyöreään raviin, jossa olisi ollut helpompi istua.



Sittenpä tunti hurahtikin päätökseen. Opettaja tuumasi loppupalautteessa, että sain Jäpää takaosan päälle, mutta askel olisi saanut olla vähän napakampi. Kehuja sain siitä, kuinka oikeassa kierroksessa onnistuin kääntämään sen vaikeampaa lapaa eli vasenta. Siinä kierroksessa huomasin onnistumisen itsekin. Muutenkin opettaja vaikutti ihan tyytyväiseltä menoomme, joten tunnilta sai poistua hyvin mielin (huh!). Petrattavaahan toki oli, mutta kyllä tämä toinen tunti Jäpän kanssa meni luonnollisesti vähän paremmin. Jäpä on kyllä kiva suomenhevosruuna, joka ei onneksi ole yhtään suokkeihin liitetyn kauhukuvan kaltainen, vaan kevyt ja omalla moottorilla kulkeva herrasmies.

Videoista kiitos leiriläisille!

Sennuleirin 6. tunti: kanget ja kunnon koulusatula

Keskiviikon toisella tunnilla vuorossa oli taas koulua. Ratsuksi toivoin mielessäni uutta testiin, ja estetunnin ja tämän koulutunnin pitänyt opettaja jakoikin minulle 2002 syntyneen, noin 165-senttisen suomenhevosruuna Jäpälän eli lyhyemmin Jäpän. Olin nähnyt Jäpän menoa toisella ratsastajalla, ja se oli näyttänyt kivalta. Vähän tosin jännitti, sillä Jäpällä oli sekä aiemmin yhden tunnin ajan testaamani, hurjilla polvituilla varustettu satula että kanget. Olipahan kerrassaan muutama muuttuja mukana.

Koko tunti mentiin samaa kuviota, jossa pitkille sivuille pyöräytettiin kuusi noin kymmenen metrin volttia sekä päätyihin samanlaiset. Tätä kuviota mentiinkin sitten kaikissa askellajeissa. Käynnissä minulla oli riittävästi aikaa antaa avut rauhassa, jolloin saatoin keskittyä korjaamaan omia virheitäni ja parantamaan ulkoavuilla kääntämistä. Jäpä kulki aika kivasti itse, joskin yritti paikoin olla vähän kiireinen. Opettaja neuvoikin hakemaan Jäpällä lyhyttä, mutta terävää askelta, ettei se vain kiihdyttäisi ja venyisi pitkäksi. Tämä olikin paikoin vaikeaa, kun en oikein saanut tasaista pidätettä tehtyä niin, että se olisi mennyt perille. Käynnissä kuitenkin saimme kivoja hetkiä aina, kun muistin olla rento sisältä ja kääntää ulkoa. Kuulostaa niin ihanan yksinkertaiselta, mutta on se vain niin pirun vaikeaa toteuttaa.

Ravissa kääntämisongelmat sitten näkyivätkin railakkaasti. Monena kertana en ehtinyt kääntää Jäpää kunnolla, jolloin reittimme meni pieleen, ja Jäpä-reppana töksähti seinää kohti siirtyen käyntiin. Välillä Jäpä myös keljuuntui sisäohjassa roikkumiseeni ja puski välillä onnettomista ulkoavuistani läpi. Niinpä töpeksin välillä tehden vaikka millaisia kuvioita ja sattuen muiden tielle. Onneksi huumorintajuni oli löytänyt takaisin kesälaitumelta, joten osasin suhtautua mokailuuni nauramalla. Jäpän ravi oli myös hieman korkeaa, joten olin harjoitusravissa vähän ongelmissa. Kun Jäpän sai vähän lyhyemmäksi, ravissa istuminen helpottui todella paljon.

Lopuksi tehtävää sai tulla myös laukassa siten, että muutoin tehtävä mentiin ravissa, mutta pitkän sivun toisen ja kolmannen voltin sai tulla laukassa. Laukka nostettiin siis vasempaan kierrokseen nähden "vääränä" eli oikeana volttien suuntaan. Meillä oli Jäpän kanssa ensin vähän ongelmia laukannostossa, kun valmisteluni olivat vähän puolittaisia. Edelleen olisin saanut olla paremmin ohjalla tuntumalla ennen kuin vain törkkäsin epämääräisillä pohjeavuilla hevosta eteen. Jäpähän ihan oikein tulkkasi pyyntöni vauhdin lisäämiseksi ja kipitti menemään. Lopulta sain tehtyä yhden(!) laukkavoltin, ja se oli kyllä sen arvoinen. Käänsin kunnolla ulkoa, en roikkunut sisäohjassa, ja Jäpä löysi takajalkansa alle ja lyhensi laukan säilyttäen pontevuuden. Tuntuihan se hienolta! Muutoin Jäpän laukka oli mukavan pehmeää ja pyörivää, ja olisinkin mieluusti laukannut ensin uraa myöten, jotta olisin päässyt siitä vielä paremmin jyvälle ennen pienille volteille kääntämistä.



Loppuraveissa Jäpällä oli vähän kiire, mutta oikein tehdyillä puolipidätteillä se jäi kuuntelemaan. Opettajalle tilitin ongelmani etu- ja takaosan yhteishallinnan puutteesta ja siitä, kuinka kankien takia jännitin melkoisesti käden käyttöä. Jäpä ei tosin kangista sen kummempaa piitannut, vaan meni niiden kanssa ihan leppoisasti. Opettaja tuumasi, että ratsastin ihan mukavasti kankien suhteen ja hetkittäin sain Jäpää kulkemaan vähän lyhyempänä. Hetket olivat kyllä lyhyitä pituudeltaan, mutta olipahan kuitenkin. Jäpä ei ehkä ollut minulle ihan helpoin ratsu, mutta vaikutti silti aika kivalta. Etenkin kun se on myös aktiivisessa ravikäytössä, mutta sitä ei kyllä sen ollessa ratsumoodissa huomannut. Kivointa tunnissa oli ehkä kuitenkin se, ettei vanne puristanut päätäni, vaikka tehtävät eivät menneetkään ihan nappiin. Se on niin paljon parempi kuin se, että ottaa päähän ja kaikki menee tuplasti pahemmin sen takia. Raipatirai ja lisää ratsastusta.

Videoista kiitos leiriläisille!

Sennuleirin 5. tunti: esteitäkin samalla tammalla

Sennuleirin keskiviikon ensimmäisellä tunnilla pääsimme hyppäämään. Kaisakin pääsi leirille tästä tunnista alkaen mukaan, joten bloggaajakolmikkomme oli mukavasti taas kasassa. Ratsukseni sain Stokkiksen, mikä oli kiva. Mieluummin hyppäsin hevosella, jolla olin jo mennyt aiemmin. Tunnin treeninä olivat tekniikkatehtävät ja tarkemmin sanottuna kääntäminen. Alkuverryttelyssä pyörittelimme pääty-ympyröitä ravissa ja laukassa. Stokkis oli mennyt alle edellisen estetunnin, joten pääosin se liikkui hyvin. Kääntäminen oli taas vaikeaa, jos jäin nykimään sisäohjalla. Etenkin oikeassa kierroksessa tallin toinen opettaja (joka piti meille ensimmäisen kerran tunnin) hoksautti kääntämään Stokkiksen etuosaa vasemmalta oikealle kunnolla. Stokkis oli edelleen pahasti oikeassa ohjassa kiinni, ja olisin kovasti halunnut jäädä näpertelemään sitä sieltä, mutta en ihme kyllä sortunut siihen. Otimme myös askelta pidemmäksi ja lyhyemmäksi ravissa pitkillä sivuilla. Olisin saanut ottaa selvemmät erot, vaikka jotain muutosta tapahtui kuitenkin.

Sitten aloimme tulla loivalla s-kirjaimen kaltaisella kuviolla kolmea pientä pystyä. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa. Ensimmäisen hypyn jälkeen pyöräytettiin voltti vasemmalle, hypättiin toinen este, jonka jälkeen tehtiin voltti oikealle ja sitten ylitettiin vielä kolmas pysty ja sen päätteeksi vielä tehtiin lyhyelle sivulle voltti oikealle. Stokkis laukkasi vähän ponnettomasti, ja opettaja muistutteli edelleen ottamaan ohjia lyhyemmäksi ja saamaan hevosta lyhyemmäksi. Itsekin kaipasin pientä terävyyttä menoon, mutta etukenottamisella en sitä tietenkään saanut. Muutoin hypyt olivat helppoja ja ponnistuspaikat näkyivät hyvin. Voltit vasemmalle onnistuivat aika asiallisesti. Sen sijaan oikealle tehdyllä voltilla kääntäminen oli hirveän hankalaa. Halusin nypertää sisäohjaa, vaikka kovasti opettaja muistutti ulkoavuista. Vasen pohkeeni ei vain tajunnut, jolloin voltti oli aina vähän minkä muotoinen, mutta ei ainakaan pyöreä. Pari kertaa laukka jäi vaihtumatta vasemmasta oikeaksi hypyissä, jolloin Stokkis joko vaihtoi itse tai sitten korjasin päätyvoltilla sen. Kertaalleen tosin puksuttelin voltin ristilaukassa, ja Stokkis korjasi sitten kolmannella pystyllä laukan oikeaksi.



Sitten tulimme saman tehtävän pari kertaa ilman voltteja. Uusia ongelmia ei tullut, vaan samat vaivasivat. Kertaalleen keilasimme ensimmäisen pystyn puominkin alas. Taisin vähän sukeltaa siinä aiheuttaen sen. Laukatkin jäivät vaihtumatta keskimmäisellä esteellä, mutta kolmannessa hypyssä Stokkis ja minä tsemppasimme, ja laukka vaihtui. Lopuksi lisäsimme tehtävään vielä neljännen pystyn, jossa oikea laukka vaihdettiin vasemmaksi. Neljän esteen minirata meni kivasti, ja Stokkis vaihtoi helposti oikean laukan vasemmaksi siinä. Hyppypaikat ja hyppyihin mukautuminen oli edelleen kivan helppoa. Esteet eivät olleet korkeita, maksimissaan 70 senttiä. Stokkiksesta jäi kiva fiilis esteillä. Opettaja neuvoi, että jatkossa se kannattaa ratsastaa lyhyemmäksi, jolloin se nyt puuttunut terävyyskin löytyy. Nyt minulla oli vähän vaikeuksia pitää riittävän napakka ote ohjista, jotta reipastumispyynnöissäni Stokkis ei olisi päässyt valumaan pitkäksi, vaan olisi lyhentynyt. Muutoin tunnista jäi hyvä mieli. Riittävästi ajateltavaa, mutta sopivan haasteellista olematta liian vaikeaa.

Videoista kiitos Tiinalle!

Sennuleirin 4. tunti: sama tamma, eri tehtävät

Tavarajuna ja soutaja.

Sennuleirin tiistain toiselle tunnille sain kuin sainkin Stokkiksen uudelleen. Olisin ehkä mieluummin ottanut toisen ratsun testiin, mutta toisaalta odotin myös mielenkiinnolla, osaisinko nyt yhden tunnin pohjalta työstää sitä paremmin. Tunnin treeninä olivat avotaivutukset, joita ennen työstimme taas tuttuun tapaan käyntiä ja ravia ympyröillä ja volteilla. Tunti oli Stokkikselle kurjasti päivän neljäs, mutta ilmeisesti tamma on rautaisessa kunnossa, sillä sitä ei olisi tietämättä huomannut ratsusta itsestään.

Aluksi pyörittelimme käynnissä vasemmassa kierroksessa jokaiseen kulmaan voltit ja aloimme pian tehdä pitkille sivuille avotaivutuksia. Volteilla keskityin edelleen käteeni todella paljon, mutta myös siihen, että käänsin kunnolla ulkoa. Paikoin saimme ihan kivoja voltteja, mutta pyöreydestä ei juuri ollut puhetta. En onneksi osannut haikaillakaan sen perään. Opettaja muistutti taas pitämään ulko-ohjan vakaalla tuntumalla, sillä se tahtoi elää omaa elämäänsä silloin, kun en siihen kiinnittänyt huomiota. Sitten aloimme tehdä avotaivutuksia käynnissä edelleen vasemmassa kierroksessa pysyen. Volteilla sai valmisteltua tulevaa avoa aika hyvin, ja muutamia kertoja sain Stokkista kohtuulliseen avotaivutukseen. Opettajakin tuntui kelpuuttavan menomme palikat, mutta toivoi aktiivisuuden säilyvän liikkeenkin ajan. Se pääsi tosiaan tahattomasti vähän hiipumaan, kun keskityin pyytämään hevosta oikeaan asentoon. Ihmeen hyvin sain myös tehtyä korjauksia nopeasti silloin, kun ne olivat tarpeen. Olisin tosin saanut rutkasti enemmän keskittyä olemaan rento, kun asiat olivat hyvin. Nyt jäin vähän jännittyneeksi koko liikkeen ajan.

Käyntiavojen jälkeen vaihdettiin suunta oikeaan kierrokseen ja siirryttiin ensin kevyeen raviin ja siitä harjoitusraviin. Pyörittelimme edelleen voltit kulmiin ja aloimme tehdä pitkille sivuille avotaivutusta ravissa pysyen. Stokkikselle oikeassa kierroksessa asettuminen on hyvin työlästä, sillä se on melkoisen jäykkä vasemmalta puoleltaan. Niinpä pyrin volteilla houkuttelemaan asetuksia läpi käsiä joustavina ja pehmeinä pitäen, mutta sisäpohkeeni ei halunnut alkaa hommaan mukaan. Niinpä Stokkis pääsi aina valumaan sisemmäs, kun halusin sen asettuvan. Paikoin unohdin myös ulkoavuilla kääntämisen, kun jäin turhan paljon miettimään vain sisäpuolen ajatuksia. Plussaa minulle kuitenkin siitä, että sain kiinnitettyä kohtuullisesti välillä huomiota myös siihen, että rintakehäni kääntyi myös mukana.

Ravissa tehdyt avotaivutukset olivatkin sitten hyvin, hyvin kinkkisiä. Suurimpia ongelmia oli saada Stokkiksen etuosa sisemmäs ilman, että takaosa pullahti mukana. Asetuksesta ei juuri ollut puhetta, ja avotaivutuksen kaltaista liikettä saimme ehkä yhden pitkän sivun aikana askeleen tai kaksi. Opettajan neuvojenkaan avulla en saanut menoa parannettua, kun yksinkertaisesti sisäpohkeeni ei kyennyt vartioimaan riittävästi hevosta, jolloin se sai vapaasti pullahdella. Olisin niin kovasti halunnut siirtyä tekemään harjoitusta käynnissä jonkin tolkun saamiseksi, mutta se jäi tekemättä. Olisin ollut vain muiden tuntilaisten tiellä siinä tapauksessa.

Lopuksi saimme vielä laukata oikeassa kierroksessa. Jännitin laukannostoa hurjasti, sillä kolmen muun tunnin aikana olen laukannut yhteensä yhden laukka-askeleen verran kerrallaan. Teinkin sitten melkoisen turhan jämäkän laukannoston, jolloin Stokkis vähän säikähtämällä siirtyi laukkaan. Missä se hienosäätö ja apujen mukauttaminen hevosen mukaan? Joka tapauksessa Stokkiksen laukka oli aika kivaa. Toki se oli paikoin aika ponneton ja pyrki kilometrijunaksi, mutta jotenkin pääty-ympyröillä sain viimein otetta ulkoavuilla kääntämiseen ja asettamiseen. Kuvittelen Stokkiksen muutamina kertoina jopa pyöristyneen ja kulkeneen vähän paremmin. Laukassa istuminen oli myös ihanan helppoa. Paikoin tuntui siltä kuin takamukseni olisi ollut liimattu satulaan. Sen verran vähäistä se liikkuminen siinä oli. Ylävartalo tosin hieman souti, mutta ei ainakaan niin pahasti, että opettajalta olisi tullut noottia. Laukka olikin kivointa tunnilla.

Stokkis laitumella.

Loppupalautteessa opettaja oli mukavan positiivinen. Hän oli edellistunnilla arvellut, että seuraavalla kerralla Stokkiksen kanssa osaisin jo paremmin vaikuttaa siihen, ja hänen mielestään se tavoite toteutui hyvin tällä tunnilla. Hän myös kehui sitä, että olin pyrkinyt vaikuttamaan Stokkikseen mahdollisimman nopeasti, kun se vaati sitä. Raviavoista opettaja tuumasi, että eiväthän ne täydellisiä olleet, mutta yritystä kuitenkin oli. Eiväthän ne kyllä edes avotaivutuksia muistuttaneet, jos rehellisiä ollaan, mutta voin olla samaa mieltä siitä, että kovasti pyrin niihin. Enpähän luovuttanut, vaikka olikin kinkkistä. Opettaja tuntui myös tunnin aikana olevan vähemmän terävä kommenteissaan, jolloin en jännittänyt tuntia niin paljon kuin aikaisempia. Ehkä vielä tämän leirin aikana uskallan rentoutua kunnolla enkä joka hetki jännitä niin paljon.

Ensimmäisestä kuvasta kiitos tuntia videoineelle leiriläiselle ja toisesta kuvasta kiitos Noralle! En sattunut muutaman sekunnin pätkiä enempää videoille, joten siksi niitä ei ole tässä kirjoituksessa.

Sennuleirin 3. tunti: tamman takaosan väistättelyä

Sennuleirin tiistain ensimmäisellä tunnilla olimme varsinaisessa ryhmäkoossa eli seitsemän ratsukon porukassa. Opettaja oli jakanut meille ratsut, ja sain mukavasti uuden hevosen testiin, kun vuorossa oli kimo, 2001 syntynyt puoliveritamma Stokrotka eli Stokkis. Sain tammasta sellaiset kommentit, että se on kyllä ihan reipas, mutta kovin rautakanki eli ei juuri halua taipua suuntaan saati toiseen. Olin jo edellispäivänä ehtinyt katsoa tamman menoa ja tuumata, että ulkopuolisen silmin se näytti vähän vetelältä ja pyrki venymään pitkäksi. Oli kuitenkin kiva päästä testaamaan taas uusi ratsu ja samalla tämän leirin ensimmäinen tamma. Stokkis jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta, joten ainakin se oli ehtinyt lämmetä hyvin.

Tunnin treeniaiheena oli takaosan väistättäminen ulommas pääty-ympyrän puolikkaalla. Sitä ennen kuitenkin työstimme hevosia käynnissä ja ravissa pääty-ympyröillä ja niiden sisälle pyöräytetyillä volteilla. Stokkis liikkui ihan kohtuullisesti, mutta vaati välillä pientä aktivointia. Keskityin itse miettimään kunnolla omia käsiäni ja pyrin pitämään ne kevyinä ja pehmeinä. Käynnissä suorissa kohdissa sain käsiä liikkumaan aika rennosti, mutta sitten ympyröillä asetuksissa sisäkäteni tahtoi jäädä pitämään, ja ulkokäteni puolestaan ei pysynyt paikoillaan, mistä opettaja huomauttikin. Yritin sitten aina muistaa ohjasotteen jälkeen rentoutua, jotta unohtaisin staattisen pitämisen ja antaisin käden rentoutua. Vasemmassa kierroksessa meno onnistui aika kivasti, ja Stokkis asettui ihan asiallisesti. Oikeassa kierroksessa sen sijaan meno oli kunnon rautakankeilua. Stokkis ei yhtään halunnut asettua saati antaa periksi, jolloin sisäkäteni tahtoi jäädä kovaksi. Sisäpohkeen pyynnöt menivät paikoin läpi, mutta ilmeisesti en niiden jälkeen saanut palkittua niin hyvin, että Stokkis olisi kokenut järkeväksi tehdä sitä toiste.

Ravissa oli aluksi hankala keventää, kun pohkeeni eivät löytäneet paikkaansa. Lonkkia avaamalla sain vähän pohkeita tuntumalle, jolloin keventäminenkin helpottui. Paikoin Stokkis vähän kipitti edestä karkuun, jolloin opettaja neuvoi ottamaan pidätteet paremmin läpi. Kummasti pidätteet menivät helposti läpi, kun sain pidettyä pohkeetkin tuntumalla. Pääty-ympyrän sisälle pyöräytetyillä pienemmillä volteilla istuttiin puolestaan harjoitusravissa. Se oli hieman pompottavaa, mutta ei onneksi pahimmasta päästä. Keskityin katsomaan reittiä, jotta rintakehäni kääntyisi mukana. Välillä ulkopuolen avut jäivät puolitiehen, ja Stokkis näppärästi valui sieltä karkuun. Paremmalla tien suunnittelulla ja ulkopuolen avuilla kääntämisellä voltit kuitenkin menivät paikoin aika tasaisesti. Aktiivisuus tosin hieman sammui niiden aikana, kun keskittyminen valui kääntämiseen.

Tunnin loppupuolella aloimme tehdä pääty-ympyrän puolikkaalla käynnissä takaosan väistätyksiä ulommas oikeassa kierroksessa. Ympyrän alkupuolikkaalla piti taivuttaa hyvin ja juuri ennen väistöä koota käyntiä hieman. Aluksi kiirehdin enkä koonnut käyntiä yhtään, jolloin väistöt lähtivät aika epämääräisesti. Sitten jarruttelin ilman, että ratsastin takaosaa, jolloin aktiivisuus hyytyi. Sisäkäteni tahtoi taas jäädä näpertämään omiaan, vaikka opettaja muistutteli rentouttamaan sitä. Sitten aloin ajatella tehtävää hyvin hitaasti pala kerrallaan, jolloin sain pidettyä Stokkista liikkeellä, tein pidätteitä ilman, että jäin ohjaan kiinni ja huipennuksena sain vielä pyydettyä takaosalta väistöaskelia. Selkään askeleet eivät tuntuneet kovin selvästi, mutta opettaja todisti niiden tapahtuneen. Onneksi toisella ympyrällä näki tehtävää peilistä, jolloin saattoi tarkistaa, että väistöaskeleet tulivat tehtyä.



Sittenpä tunti jo loppuikin. Väistötehtävää ehdimme tehdä kymmenisen minuuttia ennen loppukäyntejä. Muutoin tunti kuluikin käynnin ja ravin työstämisessä. Laukkaa ei tällä tunnilla otettu ollenkaan. Stokkis vaikutti ihan kivalta, mutta ei oikein sytyttänyt sen kummemmin. Olihan se melkoisen jäykkä oikeassa kierrosessa, mutta ei onneksi yhtään niin paha vasempaan kierrokseen. Muutoin se oli ihan kohtuullisen halukas liikkumaan itse. Ei siis suurempaa valittamista, mutta eipä ole suurta hinkua uudelleen sen satulaan. Nähtäväksi tosin jää, napsahtaako minulle uusinta sen kanssa, sillä tällä tunnilla en saanut niin paljon noottia kuin kahdella aikaisemmalla. Sen sijaan opettaja loppupalautteessa sanoi huomanneensa, että yritin kovasti korjata käsiäni ja keskityin siihen hyvin, jolloin parannustakin tuli. Jotain edistystä, kun tunnin jälkeen ei itkettänyt tai ollut mieli ihan mustana.

Videoista kiitos leiriläisille!

Sennuleirin 2. tunti: sisäkäden suuret ongelmat

Sennuleirin toisella tunnilla teemana oli hevosen taivuttaminen. Ratsukseni sain 2008 syntyneen pv-ruuna Patricon eli Paten. Tunnin kuviona oli ratsastaa molempiin päätyihin puomeilla merkitty kiemuraura, jonka aikana hevosia aseteltiin ja taivuteltiin. Menimme vielä tämän tunnin pienryhmissä eli neljän ratsukon porukassa. Patella oli kummallisilla polvituilla varustettu satula, jossa ei ainakaan voinut pelätä, että jalat pääsisivät liian eteen. Satula auttoi osin säilyttämään jalan paikan oikein, mutta paikoin se tuntui myös haittaavan rentoa istuntaa, kun tuet ottivat totutteluvaiheessa vastaan vääntäen väärään asentoon tottunutta kroppaani parempaan suuntaan.

Alkutunnista Pate vaati hieman nohittelua liikkuakseen aktiivisemmin, mutta laiska se ei missään nimessä ollut. Sen sijaan se hakeutui kivasti itse pyöreäksi ja alkoi kulkea paremmin, kun vain pohkeilla pyysi. Opettaja neuvoi olemaan mahdollisimman kevyt kädellä, sillä Pate oli herkkä suustaan. Tämä sai minut jähmettymään, minkä seuraukseni käteni lakkasivat tekemästä liki mitään. Paitsi tietenkin olemaan kovat. Siinäpä sitten sainkin taiteilla koko tunnin ajan sitä, milloin käteni oli kivikova, milloin liian levoton. Käynnissä ja harjoitusravissa työstetyllä kiemuralla suurimmat ongelmani olivat kova sisäkäsi ja unohtuvat ulkoavut. Pate pääsi aina valumaan puolelta toiselle, kun tulevan ulkopuolen avut eivät olleet tuntumalla. Reittikin oli aluksi vähän hakoteillä, kunnes aloin hahmottaa sitä paremmin. Opettaja sinnikkäästi kerta toisen jälkeen kommentoi sisäkäteni ongelmia ja käski paikoin aina taputtamaan sillä hevosen kaulaa, jotta antaisin sillä periksi. Vaikka kuinka yritin, ei sisäkäteni oppinut olemaan rennompi, ja sain opettajalta noottia nootin perään. Ihan aiheesta varmasti, mutta välillä mieli oli pahasti mustana, sillä yritykseni tuntuivat olevan ihan turhia. Näemmä otin opettajan kommentit herkkänahkaisena pahasti vastaan enkä osannut ajatella niitä rakentavana palautteena. Olisin kaivannut enemmän positiivista kannustusta, mutta mistäpä sitä antaa, jos mikään ei onnistu.

Lopulta aloin purra hammasta yhteen enkä enää jäänyt sadattelemaan satelevia korjauskehotuksia. Sen sijaan keskityin ratsastamaan paremmin ulkoavuilla, jolloin saimme Paten kanssa paljon parempia reittejä kiemurauralla enkä ihan joka hetki ainakaan ollut sisäohjassa kiinni. Oikealle tehdyissä kaarteissa olikin helpompaa olla pehmeämpi sisäkädellä, kun Pate kulki siihen suuntaan helpommin. Vasemmassa kierroksessa sen sijaan vasemmalle valuva istuntani houkutteli Pateakin nojaamaan sisälle, jolloin virheellisesti yritin korjata menoa sisäohjalla sisäpohkeen sijasta. Tämä(kään) ei jäänyt tarkkasilmäiseltä opettajalta huomaamatta, vaan sain taas noottia perustellusti asiasta.

Lopuksi jäimme pääty-ympyrälle oikeaan kierrokseen ja treenasimme taas laukannostoja harjoitusravista. Tai siis muut treenasivat, minä en osannut yhtään. Opettaja neuvoi kerta toisen jälkeen ottamaan pidätteen, asetuksen ja sitten pyytämään laukannostoa. Pate ei kuulemma jaksa vielä koota itseään hyvin, joten sen piti antaa nostaa laukka vähän reippaammasta ravista, ei kuitenkaan kaahottaen. Tein valmisteluita valmisteluiden perään ja koetin nostaa laukkaa, mutta ainoaksi saavutukseksi jäi kiihtyvä ravi. Tällä kertaa en onnistunut saamaan esiin edes yhtä laukka-askelta. Opettaja analysoi ongelmieni johtuneen kovasta sisäkädestä ja hitaudestani. Pate ei vain ymmärtänyt, että halusin laukkaa ja tulkitsi pohjeapuni tarkoittavan vauhdin lisäämistä. Kovasti se varmasti koetti ymmärtää, mutta siansaksani teki siitä tällä kertaa mahdotonta.



Tunnin loppukäynneissä totesin opettajalle, että Pate vaikutti oikein hienolta hevoselta. Se pyrki liikkumaan hyvässä muodossa, mutta puutteellisen pohjeratsastukseni takia se ei alkanut pyörittää liikettä takapäästä alkaen. Muutamina hetkinä saimme kuitenkin ihan asiallista raviakin, jossa oli kiva istua mukana. Opettaja puolestaan kommentoi, että meillä oli taas hyviä hetkiä. Olisin ehkä kaivannut selvemmin kannustuksia näinä kertoina jo tunnin aikana, jotta olisin oppinut itsekin huomaamaan ne hetket, kun kaikki ei mennyt päin prinkkalaa. Patesta jäi kuitenkin hyvä mieli, ja se tuntui varsin tolkulta viisivuotiaalta. Sillä olisi hauska mennä uudestaan sitten, kun joskus opin olemaan pehmeä ja joustava kädelläni.

Videoista kiitos leiriläisille!

Sennuleirin 1. tunti: Siirtymisiä pienryhmässä

Ylirannan ratsutilan sennuleirin ensimmäinen tunti mentiin poikkeuksellisesti pienryhmissä. Kaikkinensa leiriläisiä oli 14, ja loppuviikon tunnit oli tarkoitus mennä pääosin kahdessa ryhmässä. Meidän ensimmäisen tunnin ryhmässämme oli neljä ratsastajaa, mukana tietysti Nora. Hevoset oli jaettu valmiiksi, ja minulle napsahti 1999 syntynyt, noin 170-senttinen pv-ruuna Melvis. Ratsua luonnehdittiin rauhalliseksi tapaukseksi, mutta ei kuitenkaan täysin tervakavioksi. Aamu ennen tuntia alkoikin kivasti, kun hevoset haettiin laitumelta ratsain, jos halusi. Minähän tietysti kiikuin Melviksen kyydissä laitumelta tallille.

Maneesissa pidetyllä tunnilla pääsimme tekemään siirtymiä. Opettaja oli minulle aivan uusi, joten odotin mielenkiinnolla hänen opetustaan. Melvis liikkui alusta alkaen sangen nahkeasti ja sitä sai hoputella toistuvasti liikkeelle. Opettajakin ohjeisti ratsastamaan napakasti pohkeilla ja antamaan ohjasta myöten ajoissa. Pääty-ympyröillä huomasin vasemman kierroksen olevan tuskaisan vaikeaa. Asetus ei mennyt läpi oikein millään, ja Melvis pääsi puskemaan sisemmäs. Opettaja muistutti taas olemaan rennompi sisäohjalla eikä jäämään sillä kiinni. Samalla ohjeeksi tuli muistaa kääntää ulkoavuilla. Ravissa aloimme tehdä siirtymiä lyhyempään raviin ja siitä takaisin pitkien sivujen aikana. Aluksi Melvis pääsi siirtymään käyntiin, kun en käyttänyt tarpeeksi pohjetta ja roikuin ohjissa. Ei ollut yllätys, mutta keljutti tietysti. Sitten aloin saada vähän parempia esityksiä, kun muistin olla pohkeillanikin hereillä. Istuntaakin yritin hyödyntää, mutta jotenkin jäin sillä jännittyneeksi enkä osannut rennosti sitä käyttää. Kivaa oli kuitenkin se, että Melviksen ravissa istuminen oli helppoa eli ravi ei onneksi ollut korkeaa.

Seuraavaksi teimme pitkille sivulle siirtymiset ravista pysähdyksiin. Opettaja muistutti taas pidätteiden ja valmistelun merkityksestä. Pysähdystä ei kannattanut yrittää, mikäli hevonen ei ollut valmisteltu oikein, sillä tuloksena olisi ollut vain ei-toivottu etupainoinen nyykähdys. Aluksi en saanut valmisteltua kunnolla eivätkä pidätteet menneet toivotusti läpi, jolloin pysähdykset olivat valumisia. Sen jälkeen pyrin ratsastamaan ravin ajoissa lyhyemmäksi ja napakaksi, jolloin pysähtymisissä oli jo vähän yritystä ja ajatusta. Opettaja kuitenkin hoksautti käyttämään pohkeita kunnolla myös pysähdyksessä. Tämän kommentin jälkeen huomasin hyytyneeni taas niiden käytössä. Siirtyminen pysähdyksistä takaisin raviin oli melkoisen hidasta. En saanut aktiivisuutta kaivettua niin hyvin kuin olisin toivonut, ja Melvis otti tilanteesta ilon irti.

Lopuksi jäimme pääty-ympyrälle vasempaan kierrokseen tekemään käynnistä laukannostoja. Opettaja antoi jokaiselle vuoron nostaa laukan. Tässä vaiheessa iski lopullinen paha mieli, kun töpeksin niin lahjakkaasti. En saanut Melvistä laukkaamaan, vaan esitimme muutaman hassun yhden laukka-askeleen noston. Opettaja kertoi noston onnistuvan, mutta sen jälkeen oma ratsastukseni repsahti eikä Melvis nähnyt tarpeelliseksi jatkaa. Mutisinkin jo, että olen kyllä ihan oikeasti joskus laukannutkin, vaikka sitä ei olisi uskonut. Opettajalle kuitenkin riitti, että itse nosto onnistui, mutta itseäni harmitti oman töpeksinnän todella selvät seuraukset. Melvis ei ollut anteeksiantavimmasta päästä, mikä toisaalta on erittäin opettavaista.



Tunnin jälkeen opettaja kyseli fiiliksiä, ja myönsin reilusti, että olipa pahan mielen tunti. Syyksi sanoin kyvyttömyyteni ratsastaa pohkeella ja intoni roikkua ohjissa. Opettaja lohdutti sanomalla, ettei ratsastus kauhealta näyttänyt ja tein paljon oikeita korjauksiakin. Se paransi mieltä vähän, mutta melkoisella pohjanoteerauksella aloitin leirin. Toivottavasti tästä voi vain parantaa. Lämmittyään Melvis esitti paikoin ihan letkeää etenemistä ja pyöristyikin, joten kyllä me paikoin ymmärsimme toisiamme. Ei ihan toivoton lähtökohta, joten tästä on suunta vain ylöspäin.

Videoista kiitos leiriläisille!