Viikon vaikutus

Maanantaina menin kuudenneksi ratsastajaksi Oulunsalon ratsastuskoulun tunnille. Luvassa oli koulua tasolla B-. Ratsukseni sain toisen kerran Bondin. Tunnin tehtävinä oli kulmien ja ympyröiden ratsastaminen. Kulmat ratsastettiin puolen kentän kokoisella neliöllä ja ympyrätyöskentely tehtiin pääty-ympyrällä.

Tunnin suurin anti oli huomata, miten neljä ratsastuskertaa oli jo vähän vetreyttänyt kroppaa. Viikko sitten Bond tuntui kapoiselta enkä löytänyt pohkeillani kunnolla sen kylkiä, mutta tänään moista ongelmaa ei ollut. Lisäksi se tuntui paljon pehmeämmältä, ja sain vaikutettua siihen paremmin kuin viimeksi. Tajusin heti alkutunnista olla napakampi vaatimaan liikettä, niin Bond heräili hommiin ihan hyvin. Oli mukava huomata pientä kehitystä ja vain viikossa. 

Kulmien ratsastaminen onnistui tänään paremmin, kun pohkeeni tosiaan löysivät hevosen kyljet ja sain jopa hetkittäin vaikutettua niillä. Kulmaratsastuksen askellajeina olivat käynti ja ravi. Yritin istua harjoitusravissa, mutta siitä ei valitettavasti tullut vielä(kään) mitään, joten päädyin keventämään. Bond tahtoi paikoin olla kiireinen ravissa etenkin, kun palasimme kulmatehtävälle työstettyämme laukkaa pääty-ympyrällä. Kun sain sen malttamaan ja pidettyä istuntani paketissa, menivät kulmat molempiin suuntiin ihan kohtuullisesti. Paketin levitessä Bond pääsi oikaisemaan mutkat, kun epävakaa istuntani kertoi sille vaikka ja mitä.

Ympyrätyöskentelyä teimme kaikissa askellajeissa. Olin ihan mielissäni, kun saimme ravissa ja laukassa pyöreämpiä hetkiä, joissa Bond oli rehellisesti enemmän oikeinpäin eikä vain nyökännyt niskasta tai painunut kuolaimen alle. Tämä vaati kuitenkin sen, että sain pidettyä itseni paketissa, kannettua kädet ja ratsastettua pohkeella. Niin ja hei, sain myös viime kerralla mahdottomaksi jääneen oikeankin laukan nostettua. Minussa on toivoa, hah! Laukka oli itse asiassa hetkittäin aika mainiota. Bond oli hyvä kertomaan heti, kun käteni lähtivät seilailemaan. Se nimittäin seurasi alas painuvia käsiäni painumalla kuolaimen alle.

Loppuravissa Bond tahtoi olla kiireinen, mutta kun sain sen malttamaan, löytyi sieltäkin varsin asiallista menoa. Hitsit, Bondhan on aika kiva! Vaikka tekemisessäni on vielä valtavasti korjattavaa erityisesti istunnan vakauden ja käsien kanssa, niin kyllä tässä on jo pientä edistymistä havaittavissa. Vai pitäisikö sanoa, että paluuta siihen säännöllisen ratsastusaikani menoon? No kuitenkin, eteenpäin tämä on nykytilanteesta katsottuna joka tapauksessa. Ratsastuslihakset ovat vain selvästi kadonneet, jolloin istunnan korjaaminen on työlästä. Vaan eivätköhän nekin hiljalleen heräilisi säännöllisellä treenillä. Bondin kanssa jatkaisin itse asiassa treenejä mieluusti, tosin sitä harjoitusravia vielä vältellen.

Tältähän se tuntuu

Perjantaina olin Oulunsalon ratsastuskoulun sennujen C-tunnilla. Ratsukoita oli kahdeksan, ja tunnin aiheena hevosen suoruus sekä kulmien ratsastaminen. Ratsukseni sain Preluden, 2010 syntyneen tamman.

Kuviona oli ratsastaa kenttä isona kulmikkaana kahdeksikkona eli molemmat päädyt ratsastettiin isoina neliöinä. Kuviota tultiin kaikissa askellajeissa ja päätyihin lisättiin myös alun jälkeen ympyrät. Alkutunnin hoin taas itselleni tuttua mantraa: kädet, katse, pohkeet. Tänään suurimmat pulmat olivat käsien ja harjoitusravissa istumisen kanssa. Kädet eivät taaskaan halunneet pysyä kannettuina tai oikeassa kohdassa, vaan seikkailivat minne sattuu. Istuntani taas levisi harjoitusravissa enkä siten saanut keskityttyä kunnolla itse tehtävään.

Prelude ei vaikuttanut erityisen jäykältä kumpaankaan suuntaan, jolloin kulmien ratsastaminen meni ihan mukavasti. Mitä nyt oma istuntani oli aina johonkin suuntaan vinkkarassa, ja ylävartalo tahtoi painua kasaan. Käsien lisäksi opettaja muistutteli katseestakin, mutta ihmeen hyvin sain pidettyä sen eteenpäin, vaikka välillä tunnustan ihastelleeni myös hevosen niskaa.

Kuvio oli ehdottomasti hankalin harjoitusravissa. Preluden ravi ei ollut sinällään kovin isoa, mutta eipä istuntani rippeet pitäneet siinäkään kovin kehuttavasti. Jäimmekin vähän sellaiseen hiippailevaan hirviraviin, mikä ei ainakaan auttanut. Jos olisin osannut ratsastaa Preluden käyttämään itseään oikein, olisi ravikin varmasti tasoittunut. Kulmat tahtoivatkin vähän lipsua miten sattuu, kun istuntani kertoi hevoselle vaikka mitä kummallisuuksia. Kulmien jälkeen kuitenkin pääsimme aika asiallisesti suoraan.

Tehtävän parhaimmat hetket tulivat laukassa. Preluden laukka oli oikein mukavaa, ja sain istuttua siinä paljon paremmin. Käteni löysivät myös paremmin paikkansa, jolloin sain houkuteltua Preluden vähän pyöristymään, jolloin meno parani entisestään. Laukka rullasi, Prelude oli kuulolla, kulmat ehti ratsastaa ja niiden jälkeen meno jatkui suoraan. Hitsit, tältähän sen ratsastuksen pitäisi tuntua ja vitsit, miten kivalta se tuntuikaan! 

Loppuraveissa sain vielä istuntapakkaani keventäen kasaan, jolloin Prelude pääsi tarjoamaan pätkiä rennon pyöreähköä menoa. Tästä olisi ollut itse asiassa hyvä aloittaa koko tunti. Enää tarvitsee oppia tekemään liki koko tunnin työn vaatinut onnistuminen heti alkuverryttelyssä. Helppoa, eikös? Tunnin tehtävät olivat taas hyvää perusratsastusta, jossa kyllä riittää hiottavaa loputtomiin. Tykkäsin Preludesta, ja se taisikin kiilata kärkeen tallin hevosista. Monta on tosin vielä kokeilematta, mutta olipa mukava törmätä ratsuun, josta pääsi jo tunnissa aavistuksen jyvälle.

Kaikki valmiiksi heti-just-nyt-mieluusti-jo-eilen

Näemmä entinen himoheppailijapuoleni yrittää nostaa päätään. Tai sitten nykyinen suorittajapuoleni haluaa kerralla ottaa selvää, olenko palaamassa lajin pariin vai en. Joka tapauksessa tänäänkin suuntasin Oulunsalon ratsastuskoululle. Luvassa oli taas koulutunti, ja tunnin tasona oli jatko 1/C. Ratsukseni sain 2012 syntyneen Tessika-tamman.

Tunnin aikana ratsastimme kulmia, päätyvoltteja sekä lyhyitä lävistäjiä. Nämä kaikki yhdistettiin kuviolle, jossa päätyihin pyöräytettiin voltit, kulman jälkeen tehtiin lyhyt lävistäjä, josta jatkettiin heti toiselle lyhyelle lävistäjälle. Sitten oltiin maneesin toisessa päässä, jonka lyhyelle sivulle pyöräytettiin taas voltti ja tehtiin taas lyhyet lävistäjät. Tehtävää tultiin käynnissä ja ravissa.

Kulmat piti ratsastaa tietysti tarkasti, samoin voltit ja lyhyillä lävistäjillä piti puolestaan muistaa hevosen suoruus. Tällä tunnilla ei laukattu, mikä jäi vähän harmittamaan. Tessikan liikeet kun olivat niin ihanan tasaiset, että laukkakin olisi ollut varmasti nautinto istua kyydissä. 

Tällä kertaa sain tsempattua hyvin katseen kanssa. Toki ensin tovin alkutunnista tuijotin hevosen niskaa, mutta ihan itse tajusin korjata katseen ylös. Jos en ihan kuvittele omiani, se pysyi pääasiassa aika hyvin enemmän eteen kuin alas. Käsiäkin yritin korjata, mutta niillä oli odotetusti oma elämänsä. Jos sain pidettyä ulko-ohjan tuntumalla, seilasi sisäkäsi missä sattuu. Jos sisäkäsi oli ok (tätä ei valitettavasti tapahtunut tunnin aikana kovin montaa kertaa), niin ulkokäsi puolestaan seikkaili menemään. Ihan kuin niillä olisi omat, erilliset elämänsä. 

Asetukset ja taivutukset olivat niin kulmissa kuin volteilla hukassa. Pohkeeni eivät viitsineet tehdä hommiaan, joten pelkillä ohjilla ei yllättäen hommaan tullut tolkkua. Yritin kyllä tsempata ja saada jalkojani töihin, mutta aika ponnettomiksi yritykseni harmillisesti jäivät. Muutamia asiallisempia pätkiä saimme molempiin suuntiin, mutta vähäiseksi ne jäivät. Jotain kuitenkin pohkeillani sain välillä aikaan, sillä hetkittäin sain Tessikan etenemään vähän tarmokkaammin. Laiska se ei missään nimessä ollut, mutta oli kuitenkin enemmän sunnuntaihölkällä kuin oikeasti liikkumassa. Vaan minkäs teet, kun kuski ei osaa.

Tajusin tässä kirjoittaessani sen, että jotenkin yritän tauosta huolimatta hypätä suoraan takaisin siihen pisteeseen, jossa olin ennen taukoa. Niin ja vielä siihen pisteeseen, joka onnistui oikeastaan vain itselleni hyvin tutuilla hevosilla. Yritän yhden tunnin aikana ehkä korjata liikaa kaikkea, jolloin minkään korjaamiseen ei jää riittävästi aikaa, keskittymisestä puhumattakaan. Mihin minulla on kiire? Hyvä kysymys. 

Tessika oli oikein mainio ratsu, sillä se kesti kaiken säätämiseni urhoollisesti. Ja tosiaan, se ravi. Aijai, että Bondin selässä tehdyn perunasäkkeilyn jälkeen oli kiva kyetä vähän pitämään istuntaa kasassa ja tosiaan istumaan siellä selässä. Tunnista jäi silti pieni harmitus kalvamaan. Pohdiskelin tunnetta hetken ja päätin, että kokeillaanpa vielä kolmas kerta. Seuraava tunti olisi sitten torstaina. Sen tavoitteena on keskittyä korjaamaan vain paria asiaa, ei yrittää saada kaikkea valmiiksi sillä ensimmäisellä minuutilla, joka tunnista ehtii kulua.

Hyvällä tavalla vastoin odotuksia

Maanantain tunnilla oli koulua viiden ratsukon voimin. Olin toivonut ratsukseni pitkästä aikaa Masan, ja toive meni läpi. Nyt sen kanssa tuli vasta seitsemäs kerta, ja viimeksi olen mennyt sillä joulukuussa. Tunnilla pääsimme treenaamaan kulmia pohkeenväistöjä apuna käyttäen.

Alkuverryttelyssä työstimme kaikissa askellajeissa vähän lyhyempää ja pidempää askelta. Masa tarjosi kohtuullista muotoa, mutta tuppasi vähän sukeltelemaan kuolaimen alle ja sitä myöten valumaan etupainoiseksi. Keskityin sitten kantamaan käsiäni ja istumaan satulassa takapenkkiajatuksella. Masa teki lyhennykset ja pidennykset hieman vaatimattomasti. En halunnut pusertaa sitä, jotta sen liike ei kadonnut kokonaan. Olinhan ennen tuntia leimannut Masan kuntopyöräksi, jonka kanssa hommia saisi huhkia hiki kypärässä. Vaan olinpa mukavasti väärässä. Vaikka Masa ei mikään liitokavio ollutkaan, alkoi se vähän heräillä tekemään muutoksia askeleeseen niin käynnissä kuin ravissa. Lyhennykset olisin saanut ratsastaa tarkemmin, jotta Masa olisi lähtenyt niistä enemmän itsestään pidentämään askelta. Nyt lyhennys ei mennyt aivan läpi, jolloin sain ratsastaa Masan pidennykseen pohkeella. Laukassa Masaa sai vähän nohitella, mutta kohtuullistakin liikettä alkoi löytyä. Pontevuutta olisi saanut lyhyemmässä laukassa olla edelleen enemmän.

Verryttelyn jälkeen siirryimme tunnin pääkuviolle eli kulmien ratsastamiseen pohkeenväistöjä apuna käyttäen. Ideana oli ratsastaa kulma tavallisesti, mutta tehdä heti sen jälkeen pari askelta pohkeenväistöä uralta keskemmäs. Näin hevosia suoristettiin estämällä niiden mahdolliset aikeet valua ulos. Tehtävää tulimme kaikissa askellajeissa, joskin laukassa teimme pohkeenväistöt vain pitkät sivut aloittavien kulmien jälkeen. Masa teki väistöt molempiin suuntiin kivasti. Jos helpompi suunta pitäisi sanoa, niin kaipa se oli väistäminen oikealle. Väistöt vasemmalle lähtivät myös, mutta niissä en saanut Masaa asettumaan niin selvästi. Varsinainen väistö siihenkään suuntaan ei tuottanut ongelmia, ja Masa oli sangen kevyt väistätettävä. Välillä sain jopa varoa väistättämästä liian isosti, jotta Masa ei lähtenyt väistöön takaosa edellä. Kulmat sujuivatkin aika mukavasti, ja sain enemmänkin kiinnittää huomiota siihen, että Masa eteni käynnissä ja ravissa. Välillä se tuppasi jäämään haaveilemaan, mutta reipastui kyllä pyynnöstä. Ainakin toviksi.

Laukassa saimme kiinnittää vielä enemmän huomiota siihen, että ratsastimme erityisesti lyhyillä sivuilla koko tilan emmekä kurvanneet liian aikaisin. Tämä onnistuikin meiltä Masan kanssa molemmissa suunnissa mukavasti. Vasemmassa laukassa sai ehkä vähän enemmän vartioida sitä, ettei Masa katkaissut kulmaa omin lupineen. Muutoin Masa väisti laukassakin asiallisesti, ja meno oli sangen helppoa. Masa keräsi kyllä tällä tunnilla pisteet kotiin. Vaikka se ei liidellytkään, oli se kaukana tervakaviosta. Eteneminen oli ihan kohtuullista, ja ennen kaikkea Masa antoi ratsastaa itseään oikein mukavasti ja teki pyydetyt asiat tunnollisesti.

Loppuravissa pyörittelimme vielä koko kentän kahdeksikkoa. Huolehdin vielä Masan hyvään raviin, jota se tarjosikin aika helposti. Sitten annoinkin Masan venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Olipa kiva tunti ja ennen kaikkea kiva Masa! Ihan turhaan maalailin piruja seinille ennen tuntia. Ei Masa ollut yhtään niin tahmea kuin muistelin ja kuvittelin. Kyllä sitä sai vähän nohitella, mutta ei mitenkään mahdottomasti. Toki sitä olisi saanut prässätä enemmän, mutta toisaalta nyt onnistuin olemaan pusertamatta ja punkematta, mikä varmasti sai Masan pysymään liikkeellä. Tunnista ja ratsusta jäi oikein kiva mieli. Pitääpä toivoa, että samanlaisen Masan kyytiin pääsee toistekin.

Koulukurssin 1. tunti: jumppaamista

Perjantaina alkoi Artsin viikonlopun kestävä koulukurssi. Ratsukseni toivoin Gian, ja toiveeni meni läpi. Ensimmäisellä tunnilla pääsimme valmistelemaan ratsuja viikonloppua varten jumppaamalla niitä notkeiksi. Alkuverryttelyyn käytimme hyvin aikaa. Gian kanssa sain ottaa laukkaa heti alkuun, jotta se vertyisi nopeammin. Laukkapätkien jälkeen ravi alkoikin sujua paremmin.

Ensimmäisenä kuviona tulimme maneesia soikiona. Suorat pätkät menimme vasta-asetuksessa ja huolehdimme sisäpohkeella reitillä pysymisestä. Soikion kaarteissa taas asetimme reilusti sisäohjalla ja annoimme ulko-ohjalla tilaa. Tehtävää tulimme kaikissa askellajeissa. Oikea kierros tuntui helpommalta, vaikka siinä sain huolehtia Gian takaosasta enemmän, ettei se valunut ulos. Asetukset kuitenkin menivät helposti läpi. Vasemmassa kierroksessa taas niin myötä- kuin vasta-asetukset olivat hieman hankalampia. Könötin vähän liikaa vasemmalla, mikä hankaloitti menoa. Gia kuitenkin toimi ihan mukavasti kaarteissa. Suorilla pätkillä minulla oli enemmän tekemistä. Laukassa vasemmassa kierroksessa sain vielä vähän enemmän houkutella Giaa suorilla pätkillä vasta-asetukseen ilman, että se valui samalla sisään. Kaarteet menivät edelleen aika kivasti.

Tämän jälkeen siirryimme ratsastamaan maneesia neliönä, jonka kulmat ratsastettiin ajoissa valmistellen. Kulmissa piti puolestaan päästä rentoutumaan. Tehtävää tulimme käynnissä ja ravissa. Oikeassa kierroksessa jatkui sama kuin aiemmalla tehtävällä eli sain muistaa tarkkailla Gian takaosaa. Suorat pätkät sai ratsastaa vähän jopa sulkutaivutusta ajatellen. Vasen kierros meni takaosan suhteen paremmin, mutta myötäasetuksia sai taas haeskella. Tässä vaiheessa tajusin vähän korjata omaa painoani vasemmalta enemmän keskelle satulaa, mikä tuntui auttavan hieman. Tehtävän loppupuolella aloimme yhden neliön sijasta ratsastaa kahta neliötä. Tämä oli hyvä, sillä nyt pääsi työstämään molempia kierroksia samalla kuviolla. Tässä vaiheessa hommaan alkoi tulla jo vähän tasaisuutta molempiin suuntiin. Vasen kierros pysyi edelleen hieman hankalampana, mutta siihenkin suuntaan tuli jo useampia askeleita oikeaan suuntaan.

Lopuksi menimme vielä kevyttä ravia pääty-ympyrällä. Ensin vasemmassa kierroksessa, kunnes aloimme tulla kahta pääty-ympyrää kahdeksikolla. En tiedä, auttoiko keventäminen hallitsemaan kroppaa vai mikä tuli, mutta nyt molemmat suunnat tuntuivat paljon tasaisimmilta. Gia asettui mukavasti ja venytti hyvin ohjan perässä. Meno tuntui varsin rennolta, mutta sujuvalta. Tunnin jumpat tuntuivat siis tehneen tehtävänsä. Tästä hyvästä hetkestä saimmekin siirtyä loppukäyntiin.

Olipa kiva aloitus kurssille! Artsin opissa osasin ottaa rennosti enkä panikoinut pyöreyden puuttumista. Tämä oli hyvä lähtökohta sille, että ratsastin ja vaikutin, mutta en häseltänyt. Niinpä Gia pääsi väläyttelemään kaikissa askellajeissa hyviä hetkiä. Loppuravissakin hyvää ja rentoa menoa sai vielä fiilistellä. Jospa minä hiljalleen löytäisin niitä Gian asetuksia. Tällä tunnilla ainakin oli jo kovasti oikea suunta.

Liian hyvä tuntiratsuksi

Maanantain tunnille arvelin saavani jommankumman viime aikojen tammoista. Tammaveikkaus meni oikein, mutta ajattelin vääriä hevosia. Sain nimittäin Elviiran! Tämäkin tamma on palannut mammalomalta, mutta ei takaisin tuntiratsun hommiin. Sen sijaan siitä viritellään kovaa vauhtia koulukisaratsua. Siksi olin hurjan iloinen, että sain sen niin sanotusti harvinaisena herkkuna. Ratsukoita koulutunnilla oli kuusi, ja pääsimme treenaamaan vähän tarkemmin ratsastettuja kulmia, ravin lyhentämistä sekä ravista tehtyjä laukannostoja.

Yhden ja pätevän ratsastajan vaikutus Elviiraan oli kyllä huomattava. Se on ollut aiemminkin mukava ratsastaa, mutta nyt se oli vieläkin parempi. Se loksahti pyöreäksi ohjat tuntumalle ottamalla ja pysyi pyöreänä valtaosan tunnista lähes itsestään. Elviira oli myös sopivan herkkä pohkeelle ja mukavan notkea. Niinpä elo sen kanssa ensimmäisellä varsinaisella tehtävällä eli kahden neliön kahdeksikolla oli helppoa. Kulmat tehtävällä tuli ratsastaa tarkemmin valmistellen ja niiden jälkeen hyvin suoristaen. Tehtävää tulimme niin käynnissä kuin ravissa. Myöhemmin lisäsimme ravikuviolla suuntaa vaihdettaessa askeleen lyhentämisen. Elviiran kanssa kulmat oli helppo ratsastaa. Puolieroja en tuntenut kummemmin, ja tamma reagoi kaikkiin pyyntöihini kuuliaisesti ja muitta mutkitta. Elviira reagoi epäselviin pyyntöihini tai keikkumiseeni hidastamalla. Tajusin tämän nopeasti, mikä tsemppasi korjaamaan apuja ja istuntaa. Ravin lyhentämisessä avuksi riitti parhaimmillaan jarruttaminen istunnalla. Olipa hieno tunne jarruttaa pienillä avuilla hevosen reagoidessa ongelmitta. Pienemmästä ravista pääsi normaaliin menoon vain rentoutumalla. Makeaa!

Seuraavaksi pidimme saman kuvion, mutta nyt ravin lyhentäminen toimi laukannoston valmisteluna. Saimme myös pyöräyttää tarvittaessa pääty-ympyröitä. Elviira jatkoi tälläkin tehtävällä kuskin täydellistä hurmaamista. Kuinka helppoa voikaan olla, kun vain saa istuttua tasaisesti ja annettua avut ilman ylimääräistä varmistelua? Vastaus: todella helppoa. Elviira aavistuksen seurasi kavereiden menoa, mutta samalla kuunteli minua. Niinpä ravin lyhentämiset onnistuivat asiallisesti, jolloin laukatkin nousivat kevyesti ja suorana pysyen. Sain itse muistaa istua jämptisti suorana, etten kipannut nostoa valmistellessa etukumaraan. Elviiran laukka, etenkin oikea, oli myös niin kivaa. Sen kuin vain istui ja oli häiritsemättä hevosta. Etenkin oikeassa laukassa tuli niin vahva tunne, että olimme menossa aivan yhtä aikaa ja aivan samaan suuntaan. Virnuilin selässä kuin mikäkin pöhkö, mutta fiilis oli vain niin mahtava. Petrattavaakin toki jäi. Haahuilin niin pilvissä laukkapätkistä, etten tullut valmistelleeksi siirtymisiä raviin niin huolella. Olisin saanut olla niissä tarkempi, jotta Elviira olisi laskeutunut laukasta pehmeästi raviin eikä vähän pudottautuen. Elviira olisi varmasti hanskannut tämänkin, mutta kuski jäi nyt haihattelemaan muita asioita.

Loppuravissa pyörittelimme ympyröitä ja ratsastimme kulmia. Elviira meni edelleen tasaisen mukavasti, ja fiilistelin selässä ratsastamisen helpoutta. Tunti meni ja päättyi todella hyvissä fiiliksissä. Elviira oli mitä mainion itsetuntobuustin tarjoava ratsu. Miten voi 20-vuotias varsalomalta palannut tamma tuntua näin hyvältä? Pätevä ja säännöllinen ratsastus sekä hyvällä työmoraalilla varustettu hevonen ovat avain tähän yhtälöön. Oli suuri ilo saada mennä Elviiralla. Pakkohan se on todeta, että kyllä se on liian hyvä pelkäksi tuntihevoseksi. Vaikka tuntiratsastajana mieluusti menisin kymmenillä Elviiran kaltaisilla hevosilla. Sormet ja varpaat ristissä, että se kuitenkin sattuu vielä joskus minulle uudelleen.

Tavallisen tasaista

Maanantain koulutunnille sain Silviiran. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kuusi, ja pääsimme treenaamaan takaosan väistätyksiä sekä kulmien tarkempia ratsastuksia.

Aloitimme väistättämällä takaosaa ympyrällä ulommas niin käynnissä kuin ravissa. Silviiran kanssa tämä onnistui ihan kohtuullisesti, kunhan nappasin etuosan ensin hallintaan enkä roikkunut sisäohjassa, vaan tein tarvittavia pidätteitä ulko-ohjalla. Kun väistöaskeleet lähtivät oikein, tuntui Silviira vähän lyhenevän ja ryhdistäytyvän. Tällaisten väistöaskelten jälkeen tulikin aika hyviä käynti- ja ravipätkiä.

Seuraavaksi ratsastimme koko kenttää kahtena neliönä ratsastaen kulmat tarkasti ja terävästi. Toisen neliön menimme ravissa, toisen laukassa. Aluksi haahuilin kulmat epämääräisesti kääntämättä, jolloin ne eivät olleet kovin tarkkoja saati teräviä. Sitten muistin taas ulkoavuilla kääntämisen ilon, jolloin kulmat paranivat kummasti. Erityisesti laukassa saimme tehtyä Silviiran kanssa aika asiallisia kulmia, jotka olivat täsmällisiä ja nopeita. Kulman jälkeen Silviira saattoi vähän horjahtaa reitiltä, mutta tajusin lopulta jatkaa tarkempaa ratsastusta myös ennen ja jälkeen kulmien. Laukka kuitenkin pyöri hyvin molempiin suuntiin, ja Silviira säilytti siinä tasaisen etenemisen.

Loppuravissa tulimme vielä nelikaarista kiemurauraa. Silviiran kanssa se sujui aika mukavasti, ja molemmat kaaret menivät tasaisesti. Ravi rullasi ihan hyvin, ja kiemura meni aika helposti. Tunti Silviiran kanssa oli yleisesti ihan kiva, mutta jotenkin samalla tavallisen tasaista. Silviira on rehti ja kiva ratsu, mutta jotenkin en ole päässyt siitä vielä perille. Jospa me vielä ehtisimme tutustua toisiimme.

Sisäohjariippuvuuden hoitoa

Keskiviikon tunnilla oli koulua peräti yhdeksän ratsukon voimin. Tuntuipa se paljolta pitkästä aikaa. Ratsukseni sain Manun, joka jatkoi edelliseltä tunnilta. Tunnin teemana oli kulmien ratsastaminen sekä ulkoapujen käyttö. Ratsastimmekin koko tunnin kulmia ja pääty-ympyröitä. Kulmat teimme ensin pysähdyksen kautta. Kun se alkoi toimia, siirryimme käyntiin ja raviin. Lopulta kulmia sai tulla laukassa, mikäli se oli sopivasti hanskassa.

Pysähdyksen kautta ratsastetuissa kulmissa ehdin hyvin ajatella ulkoapujen käyttöä ja sisäohjan jättämistä rauhaan. Minunlaiselleni sisäohjan lumoihin joutuneelle oli todella opettavaista oikeasti nakata se löysäksi ja mennä kulmat ulkoavuilla. Manu hoksasi tehtävän jujun nopeasti, se taisi tehdä samaa kuviota jo edellistunnilla. Opettaja oli ihanan tarkka ja huomautti pienimmästäkin roikkumisesta sisäohjassa. Sen ansiosta sain jätettyä sen minuksi ihailtavan hyvin rauhaan niin pysähdysten kautta kuin käynnissä tehdyissä kulmissa. Ulkopohje käänsi ja ulko-ohja tasapainotti tarvittaessa, mutta sisäohja pysyi hiljaa. Koko ajan käynnissä pysyen tehtävä sujui myös mukavasti. Mitä nyt Manua sai hieman nohitella liikkumaan hieman pontevammin.

Kun ulkoapujen käyttö alkoi luonnistua, sai kulmia alkaa ratsastaa tavallisesti asetuksen kanssa. Sisäohja pääsi siis käyttöön, mutta edelleen piti muistaa sen pieni rooli. Lumouduin tietysti paikoin sisäohjasta, mutta sain kuitenkin petrattua ulkoapujen käytössä. Manu oli hyvä peili sille, milloin tein kulmat oikein, milloin roikuin apinana sisäohjassa. Kun käänsin ulkoavuilla ja pyysin sisäohjalla vain kevyen asetuksen, meni Manu kulmat tasaisesti ja pyöreähkönä. Jos taas nyin sisäohjaa ja odotin ihmettä, kipitti Manu kulmat hirvenä. Ravissa meillä oli Manun kanssa vähän erimielisyyksiä etenemisestä. Manu halusi kipittää, minä taas mennä vähän rauhallisemmin. Neuvottelimme tästä oikeastaan tunnin läpi, mutta onneksi pääsimme aina hetkittäin yhteisymmärrykseen. Niinä hetkinä ravi oli mukavan tasaista ja pyöreää vailla kiirettä ja hätäilyä. Etuosa olisi toki saanut olla kevyempi, mutta opettaja kehui Manun ottavan vatsalihaksensakin paikoin käyttöön.

Ratsastimme kulmien lisäksi pääty-ympyröitä niin ravissa kuin laukassa. Lopulta laukkaa sai mennä myös koko kentällä, jos se oli sen verran hanskassa. Raviympyröillä ulkoapujen merkitys korostui hyvin. Manu pyrki hieman suurentamaan ympyrää, jos en muistanut kääntää sitä ulkoa kunnolla. Sisäohjassa roikkuminen kun ei yllättäen korjannut tätä. Ympyrällä ehti kuitenkin mukavasti korjata tilannetta, kun siinä saattoi olla kierroksen tai pari. Vuorottelin aika paljon kevyen ja harjoitusravin välillä. Manu tuntui toimivan vaihtelevasti niiden välillä, joten ilmeisesti hetkittäin istuin asiallisesti, sitten taas hytkyin epätasapainossa.

Laukassa sisäohjan jättäminen rauhaan oli vaikeinta. En tiedä, millaisena oikotienä sitä pidin, vaikka se ei kyllä auttanut missään. Pitäydyimme Manun kanssa valtaosan laukkaosuudesta ympyröillä. Manu kun pääsi vähän kipittämään, joten ympyrä auttoi kursimaan sitä kasaan. Oikeassa laukassa sain ulkoapuja toimimaan paremmin, joten siihen suuntaan saimme järkevimmät hetket. Niissä Manu laukkasi maltilla, mutta ihan pontevasti ja hitusen jopa lyhyempänä. Sain istuttua myös paikoin aika hiljaa, mikä tietysti paransi menoa. Oikeassa laukassa tohdinkin kokeilla muutamat kulmat, jotka sujuivat ihan hyvin. Vasemmassa laukassa ulkoavut jostain syystä jäivät puoitiehen. Sinällään hassua, sillä vasen käteni ei ole kovin hyvä sisäkätenä eli periaatteessa en sillä pysty niin roikkumaan ohjassa kiinni. Ilmeisesti oikea puoleni ei toisaalta ole kamalan hyvä ulkopuolena, mikä varmaan selitti vähän tätä. Niin tai sitten oikealle kiertyvällä istunnallani oli oma lusikkansa sopassa. Kunnon loksahdusta emme vasemmassa kierroksessa saaneet, mutta paikoin siinä oli kuitenkin oikeaa ajatusta.

Loppuraveissa neuvottelimme vielä kertaalleen siitä, onko kipittäminen hyvä vai huono juttu. Päädyimme puolittaiseen kompromissiin: välillä Manu kipitti, välillä ei. Tiedän Manun reagoivan epätasaiseen istuntaan kipittämällä, vaan eipä sitä yhden tunnin aikana korjata. Onneksi kuitenkin tajusin aina miettiä istuntaani, kun pidätteet eivät menneet oikeaoppisesti läpi. Tunnissa parasta olivat ne hetket, kun sain tehtyä käännökset sisäohjalla rennosti asettaen ja oikeasti ulkoavuilla kääntäen. Kulmat olivat silloin niin helppoja. Ei tietoakaan punkemisesta minnekään. Laukassa puolestaan oikean kierroksen hallitut ja tasaiset hetket olivat tosi kivoja. Nekin hetket olivat helppoja ja sujuvia eikä silloin tarvinnut huolehtia mistään ylimääräisestä. Kun saisin Manun kaikissa askellajeissa samanlaiseksi, olisi meno sangen mainiota. Treeniä Manun kanssa lienee luvassa jatkossakin, se kun sattuu näillä näkymin olevan todennäköisin koulukisaratsuni.

Teräviä kulmia ja sulkutaivutuksia

Tiistain Tallinmäen koulutunnilla pääsimme Jetin kanssa treenaamaan kulmien ratsastamista sekä sulkutaivutuksia. Kentän kunnon takia askellajeina olivat käynti ja ravi. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä. Alkuverryttelyssä teimme muutamia pysähdyksiä sekä siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin. Pysähdykset ja siirtymät alaspäin onnistuivat, ja siirtymät ylöspäin paranivat toistoilla. Niitä haluaisinkin joskus hinkata ihan kunnolla, samoin kuin tuntuman säilyttämistä alaspäin tehdyissä siirtymisissä.

Tämän tunnin ensimmäinen varsinainen tehtävä oli kulmien ratsastaminen tarkasti ja terävästi. Apuna sai käyttää ajatusta takaosakäännöksestä. Muotoilimme kentän kahdesta neliöstä koostuneeksi kahdeksikoksi, jolla ratsastimme kulmia käynnissä ja ravissa. Meille Jetin kanssa kulmat olivat helpompia vasemmassa kierroksessa. Siinä saimme tehtyä hyvin asiallisia kulmia, jotka menivät aika helposti ja niiden jälkeen oli helppo jatkaa suoraan. Kulmat oikeassa kierroksessa olivat hieman hankalampia. Kääntäviä apuja tuntui tarvitsevan paljon enemmän, ja kulman jälkeen oli hankalampi jatkaa heti suoraan. Apua pulmaan sai pitämällä ulkopuolen tarkemmin hallussa ja varmistamalla, että Jetti otti kääntävät avut vastaan kunnolla. Kuulostaapa tuo yksinkertaiselta näin kirjoitettuna, vaikka ei se selästä käsin niin vain sujunut. Käännökset oikealle paranivat kuitenkin tehtävän loppupuolella.

Sulkutaivutuksia teimme pitkille sivuille käynnissä ja ravissa. Olen jostain syystä aina tykännyt sulkutaivutuksista enemmän kuin avotaivutuksista. Niitä olikin kiva päästä treenaamaan. Sulkutaivutukset vasemmassa kierroksessa olivat helpompia, sillä Jetti kulkee luontaisesti siinä kierroksessa jo valmiiksi takaosa vähän sisempänä. Lisäksi opettajan avustuksella sain tehtyä liikkeen maltillisesti enkä vääntänyt hevosta mutkalle. Niinpä käynti- ja ravisulkutaivutukset olivat ihan toimivia. Oikeassa kierroksessa hommia sai tehdä enemmän. Saatoin saada sulkutaivutuksen lähtemään hyvin, mutta Jetti pääsi muutaman askeleen jälkeen pullahtamaan suoraksi. Sain pohtia tätä arvoitusta monta kierrosta, kunnes aloin tajuta ulkopuolen tuen pettävän ja aiheuttavan ongelman. Kun sain Jetin ulkopuolesta otteen, tuli sulkutaivutus tai ainakin kovasti sen kaltainen liike helpommin. Tahti tosin kärsi niin käynnissä kuin ravissa, kun vasemmassa kierroksessa se säilyi paremmin.

Tunnin tehtävät olivat mielekkäitä, jälleen kerran. Laukkaa tosin jäin kaipaamaan, mutta jospa kenttä tulisi vielä siihen kuntoon. Toisaalta näinä kertoina käyntiä tulee työstettyä enemmän, mikä on vain hyvä. Se kun kehtaa tuntua niin kamalan vaikealta askellajilta! Siinä minulla on lisäksi aivan liian paljon aikaa säätää kaikkea ylimääräistä, jolloin meno ei aina ole kaikista rennointa. Ravissa ja laukassa onneksi en ehdi tehdä niin paljon ylimääräistä. Opetukselliset koulutunnit ovat kyllä tulleet tarpeeseen. On niin älyttömän kiva treenata, kun kaikki tehtävät tulevat valmiiksi mietittyinä ja oman pohdinnan sijasta saa opettajalta kommentteja ja neuvoja.

K niin kuin kipitys

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli koulua, kun ajatuksia suunnattiin jo marraskuun koulukisoihin. Ratsukoita tunnilla oli kuusi. Olin mielessäni toivonut jokeriratsua, mutta opettaja oli kisoja ajatellen jakanut minulle Manun. Ruuna lähti tunnille tallista. Tunnilla keskityimme vähän kokoamaan hevosia, ratsastamaan kulmia huolellisesti, suoristamaan hevosia sekä tekemään hieman siirtymiä.

Tunti aloitettiin ratsastamalla käynnissä ja ravissa kulmat huolellisesti. Ennen kulmia hevosia koottiin, jotta kulman saattoi ratsastaa täsmällisesti. Käynnissä sain lyhennettyä Manua ja mentyä kulmat kohtuullisesti. Vasen kierros oli tosin vaikeampi. Manun takaosa tuntui olevan sisempänä, jolloin kulma meni oikaisten. Ravissa Manulla oli kiire kipittää. En taaskaan osannut ratsastaa sitä odottamaan, joten kulmat menivät pääosin kehnosti. Ilmeisesti en saa pidätteissä tiivistettyä istuntaani niin, että Manu oikeasti kuuntelisi. Sen sijaan irtoan satulasta ja roikun ohjissa, mihin ruuna reagoi kipittämällä entisestään.

Teimme lisäksi ravissa pitkille sivuille siirtymiset käyntiin ja pyöräytimme keskiympyröitä. Kuten arvata saattaa, eivät siirtymiset käyntiin sujuneet kovin pehmeästi tai nopeasti. Olisin saanut valmistella ravin ensin sopivaksi siirtymää ajatellen, mutta kontrollini Manuun oli edelleen onneton. Niinpä valmisteluni olivat puutteelliset, ja Manu siirtyi käyntiin vasta jarrutusmatkan jälkeen. Käyntikin tahtoi olla kiireistä siirtymän jälkeen. Keskiympyrällä yritin työstää Manua rennommaksi ja rauhallisemmaksi, mutta jokin pala tai koko palapeli oli hukassa. Manulla oli kiire, ja minua yksinkertaisesti tympi osaamattomuuteni. Ei hyvä yhdistelmä. Niinpä kunnon tulostakaan ei syntynyt. Opettaja tsemppasi sanomalla, että olimme menossa Manun kanssa oikeaan suuntaan. Tunsin kyllä niitä parempia hetkiä, mutta se lopullinen oivallus ja sitä seurannut loksahdus jäivät silti harmittavan kauas.

Oikeassa laukassa menimme edelleen kulmia vähän tasapainottaen sekä työstimme pääty- ja keskiympyröitä. Vasenta laukkaa työstimme pääty-ympyröillä ja pitkillä sivuilla nostimme vastalaukan eli oikean laukan käynnistä tai ravista. Laukansäätely ei onnistunut kovin kaksisesti, vaikka Manu kyllä kykenee siihen. Pohjeratsastukseni oli niin puutteellista, ettei hommasta tullut oikein mitään. En vain osannut, mutta onneksi opettaja yritti auttaa. Ulkopohkeella piti säilyttää laukan pyörivyys ja sen lisäksi tuli huolehtia Manun kaulan pysymistä ohjien keskellä. Tämän avuksi tulivat pienet vasta-asetukset, jotta sain suoristettua Manua enemmän. Näillä keinoilla sain onneksi parempia hetkiä. Vastalaukannostot sentään sujuivat siinä mielessä, että Manu nosti ne oikein. Nostot tosin eivät olleet aina suoraan käynnistä, vaan mukaan mahtui pari raviaskelta. Siirtyminen takaisin raviin oli vähän hutiloitu, ja Manulla oli kova kiire kipittää ravissakin. Jarrut, mitä ne ovat?

Loppuraveissa Manu jaksoi vieläkin kauhoa menemään. Sitä sai toppuutella melkein joka askeleella, vaikka yritin rentoutua aina, kun se oli mahdollista. Tällä hetkellä osaan ratsastaa Manun joko ponnettomaksi ja pitkäksi tai sitten kipittämään edelleen pitkänä pysyen. Kultainen keskitie on hukassa, ja sekös harmittaa. Tunnin fiilikset eivät olleet kovin hyvät. Osaamattomuuteni harmitti taas samoin kuin se, etten tunnu löytävän Manun säätöjä nimeksikään. Kyllähän ratsu osaa, mutta en itse osaa kertoa sille asioita oikein. Treenit kuitenkin jatkukoot. Eiköhän niitä parempiakin hetkiä vielä mahdu tunteihin mukaan.

Kouluväännön palkintona hyppyjä

Torstain Tallinmäen tunnilla arvelin luvassa olevan koulua, sillä tallin harjoituskoulukisat väijyivät jo parin hassun päivän päässä. Sinällään olisi ollut ihan aiheellista meillä Jetin kanssa vääntää koulua, mutta en voinut olla komppaamatta toista tuntilaista, joka toivoi joka käänteessä hyppyjä tunnin lopuksi. Viimein toiveemme menivät läpi, ja niin pääsimme vääntämään vähän koulua kuin hieman hyppäämään. Jes!

Alkuverryttelyjen jälkeen ratsastimme kenttää periaatteessa kahtena isona neliönä. Kulmat ratsastimme vähän takaosakäännösmäisesti ja teimme niiden jälkeen heti muutamia väistöaskelia uralta sisemmäs. Tarkoituksena oli saada hevosten takajalat töihin ja sitä myöten pyöreämpää menoa. Tehtävää tulimme niin käynnissä kuin ravissa. Jetin kanssa tehtävä sujui ihan ok, kun muistin olla napakka, mutta en jäädä pyytämään ylimääräistä. Kulmat alkoivat onnistua kohtuullisesti, mutta välillä sen jälkeen lähteneet väistöt menivät ehkä hieman kaatuen. Unohdin pitää tuen myös ei-väistävällä puolella, mikä aiheutti tämän ongelman. Välillä taas en saanut suoristettua Jettiä väistöstä, kun apuni jäivät liiaksi päälle. Parempi ratkaisu olisi ollut ratsastaa vähän herkemmin kuulostellen apujen tarvetta kuin vahtia ja varmistella jokainen askel erikseen. Välillä Jetti tuntui kuitenkin löytävän takajalkojaan ja kulki paikoin aika kivasti. Mukavaa tehtävässä oli se, ettei se ravissakaan tuntunut kohtuuttoman vaikealta. Toki muutamia kulmia meni välillä vähän oikoen, kun en muka kerinnyt valmistella ajoissa. Kun taas olin kartalla, sujuivat kulmat ihan hyvin.

Näiden kouluvääntöjen jälkeen pääsimme pienten, noin 50 sentin hyppyjen pariin viilaamaan tekniikkaa. Alkuun tulimme ympyröillä yksittäisiä kavaletteja, joille osuminen oli välillä vähän niin ja näin. Lopulta sain tien ja laukan kuntoon, jolloin meno parani heti. Tämän jälkeen tulimme ympyrällä kaksi ristikkoa viiden askeleen välillä ja jatkoimme siitä vielä ylittäen ensimmäisen ristikon ja jatkamalla suoralla linjalla olleen toisen esteen yli. Samaa tehtävää tulimme myös toisessa kierroksessa. Ensin ympyrän tie oli hukassa, kunnes tajusin käyttää tilaa, ja Jetti mahtui väliin viidellä askeleella. Suora linja sen sijaan sujui kivasti, ja saimme molemmissa suunnissa vaihdettua laukat suoran linjan toisella esteellä. Jes!

Kaisalle kiitos tästä!

Lopuksi tulimme vielä kertaalleen viereisen kuvan mukaisen radan. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ylittäen ympyrällä yksittäinen kavaletti, jonka pääsimme Jetin kanssa ihan ok. Matka jatkui ympyrällä hypätyille ristikoille, jotka sujuivat myös ihan hyvin. Suora linja 4–5 sujui vähän ristilaukan ryydittämänä ja viitosen jälkeen tulleet töksähtävän hetken siivittämänä. Jetti kun oli aivan varma, että päädyssä vaani jokin juuri sitä. Matka kuitenkin jatkui toiselle pääty-ympyrälle, jonka kavaletti meni rämpien. Saimme uusia sen onneksi heti, jolloin tie oli kunnossa, ja ylitys meni paremmin. Siitä tulimme isommalla ympyrällä kaksi estettä. Ne sujuivat onneksi asiallisesti, ja matka jatkui esteiden 9–10 suoralle linjalle. Taisimme taas käydä ristilaukassa, mutta kympin jälkeen olimme onneksi oikeassa laukassa. Loppuun pyöräytimme vielä yhden ympyrän yksittäisen kavaletin yli, ja tehtävä oli siinä. Kivaa! Tehtävä oli hauska juuri siksi, että siinä oli sopivasti kääntämistä ja suoraan menemistä. Samalla sai miettiä sitä, miten rytmi säilyi eri kohdissa. Viilattavaa olisi ollut, mutta kokonaisuudessaan meno oli kuitenkin ihan ok. Näitä matalia korkeuksia on niin kiva hypätä, kun voi keskittyä kunnolla tekemiseen, ei vain korkeuden jännittämiseen. Talvella varmaan pääsemme treenaamaan tekniikkaa enemmänkin, mistä olen aika innoissani jo nyt.

Tämä tunti toimi minulle ihan hyvänä valmisteluna harjoituskoulukisoja varten. En olisi jaksanutkaan vääntää koko tuntia koulua, joten oli kiva vähän irroitella hyppyjen parissa. Lisäksi jaksoin keskittyä alun koulupuoleen vähän paremmin, kun tiesin tulossa olevan muutamia hyppyjä vähän kuin palkintona. Voisikohan sinne kouluradallekin sijoitella muutamia kavaletteja virkistykseksi? Kummasti kasvaisi minunkin intoni käydä koulukisoissa. Näillä treeneillä kuitenkin mennään ja toivotaan, että kisat sujuvat mukavasti. 

Ratsastusleirin 7. tunti: toivottu positiivinen yllätys

Leirin seitsemäs tunti oli koulua. Ratsukseni olin toivonut yksinkertaisesti sellaista, jolla en ollut aiemmin mennyt. Arpaonni sattui 2004 syntyneen Turnipsin kohdalle. Tammasta en muistanut mitään erityisempää, joten saatoin lähteä tunnille vailla kummempia odotuksia. Säkäkorkeutta tammalla oli jotain 150-155 sentin tuntumassa.

Pääsimme menemään ulkokentällä ensimmäistä kertaa koko leirin aikana. Tunnilla treenasimme sitäsuntätä-tyylisesti vähän jotain, mutta ei ihan kunnolla mitään. Teimme siirtymiä harjoitusravista laukkaan neliöllä, ratsastimme kulmia vähän tarkempia kulman ratsastuksia sekä laukannostoja keskihalkaisijalta ravissa suoruus säilyttäen.

Alkuverryttelyssä minusta tuntui, että koko homma menisi päin prinkkalaa. Jäin Turnipsin kanssa vetokisaan, mikä ei johtanut mihinkään muuhun kuin kipeisiin käsiin. Niinpä siirtymät ravista laukkaan ja takaisin olivat pääsääntöisesti kamalia, kun en saanut valmisteltua niitä huolellisesti. Turnipsi ei nostanut laukkaa, vaan lähinnä räpelsi itsensä siihen. Laukasta taas se pääsi pudottamaan itsensä raville. Ratsastin liian huolimattomasti ja liikaa hevosen kanssa kinastellen, jolloin aloin jo manailla kamalaa koulutuntia. Pari hitusen parempaa hetkeä mahtui tälle tehtävälle, mutta ne eivät juuri jaksaneet lohduttaa.

Onneksi tunnin toinen päätehtävä onnistui lopulta paremmin. Siinä nostimme keskihalkaisijalta ravissa laukan, jatkoimme mahdollisimman suorana ja siirryimme käyntiin, kun olimme tulleet lyhyen sivun sekä pätkän pitkää sivua. Lopulta tajusin lakata vetokisailun Turnipsin kanssa ja aloin ratsastaa napakammin. Pyysin hidastukset tarkemmin ja kiitin heti, kun Turnipsi reagoi. Näin en voinut jäädä ohjaan roikkumaan, ja Turnipsi alkoikin palkita ratkaisujani. Niinpä saimme keskihalkaisijalla pari aika makeaa laukannostoa. Sain tehtyä puolipidätteen oikein ja vähän lyhennettyä ravia, jolloin Turnipsi nosti, oikeasti nosti, laukan. Sen jälkeen laukkaa saattoi ratsastaa hyvin, ja Turnipsi reagoi istuntaan hienosti. Kulmissa sain tosin olla tarkkana sisäpohkeella, ettei Turnipsi oikaissut. Kun sain Turnipsin kuulolle, onnistuivat siirtymät raviin muutaman kerran myös ihanan pehmeästi. Laukka lyheni ennen siirtymää, jolloin Turnipsi laskeutui pehmeästi raviin. Oikeat siirtymät ovat varmasti kovasti tällaisia! Ei sellaisia rytkähdyksiä tai valumisia.

Loppuravissa Turnipsi olikin pidempiä hetkiä kiva ja pyöreä. Välillä se pyrki painumaan kuolaimen alle, mutta kerrankin olin hereillä enkä vain ihastellut hevosen pyöreää kaulaa. Sukellushetkinä tein pieniä kohottavia pidätteitä ja ratsastin pohkeilla, jolloin *tadaa* Turnipsi kohottautui ja palasi enemmän oikeaan kohtaan. Turnipsi oli kyllä aivan oikea vastaus toiveeseeni positiivisella tavalla yllättävästä ratsusta. Olisin voinut heittää koko tunnin hukkaan, jos olisin tyhmyyksissäni jäänyt vetokisailemaan tamman kanssa. Sen sijaan alkuhäsellysten jälkeen tajusin muuttaa ratsastustapaani, ja se tuotti juuri oikeanlaisia tuloksia. Näinä hetkinä tykkään kouluratsastuksesta, kun kerrankin ymmärrän sen päälle edes muutamien hetkien ajan. Turnipsista paljastuikin herkkä ja kiva ratsu, joka toimi pienillä avuilla. Ihana ja opettavainen ratsu!

Ratsastusleirin 1. tunti: suokkitammalla tarkasteltavana

Terveisiä Ypäjältä! Tänään siis käynnistyi Ypäjän hevosopiston senioreiden koulu- ja esteleiri. Leiriläisiä on yhteensä 29, ja joukossa oli oma seitsemän hengen porukkamme, johon kuuluivat tietysti Nora ja Kaisa. Leiriläiset jaettiin viiteen ryhmään, joista omassani on kuusi ratsastajaa. Ratsukseni ensimmäiselle tunnille sain 2003 syntyneet suomenhevostamma Soolemiion, lyhyemmin vain Sole. Noin 154-senttistä tammaa luonnehdittiin perusratsuksi, joka menee sekä koulua että esteitä. Tämän enempää perustietoja en siitä saanut, mutta lähdin koulutunnille positiivisin mielin. Solelle tuli thiedeman-apuohjat.

Tunti hurahti peruskouluratsastuksen parissa. Aloitimme ratsastamalla kulmat huolellisesti käynnissä. Tehtävään sisältyi myös pääty-ympyrät. Tehtävää jalostettiin myöhemmin siten, että pitkät sivut ja voltit tehtiin ravissa, kunnes lopulta koko tehtävää tultiin ravissa. Oikeassa kierroksessa Sole tykkäsi kenottaa turpansa kanssa vasemmalla, tulipa kovasti Hilanteri mieleen. Opettaja muistutti suoristamaan ensin kaulan, jonka jälkeen hevosta voisi muutenkin suoristaa. Kulmat menivät lopulta kohtuullisesti, kun sain Solen vähän malttamaan niiden aikana, ettei se kipittänyt menemään. Ulkopuolet avut olivat välillä mukana, välillä hukassa, mikä teki kulmista vähän vaihtelevia. Raviosuuksissa Solella tahtoi olla vähän kiirus. Opettaja muistutti pitämään pohkeet pidätteidenkin aikana tuntumalla, mikä pääsi välillä unohtumaan. Solen sai malttamaan, kun tosiaan muisti pohkeet eikä ohjaan jäänyt veto päälle.

Ratsastimme tunnin aikana myös käännöksiä käynnissä ja ravissa pitkältä sivulta keskelle, jossa teimme ensin siirtymän käyntiin ja sitten siitä laukannoston. Toisessa kierroksessa teimme saman kuvion, mutta nyt laukannosto tehtiin ravista. Sole nosti kertaa lukuun ottamatta laukat tosi nätisti ja helposti. Opettaja neuvoi viemään ulkopohjetta vähän taakse, kun pitkältä sivulta käännyttiin keskelle. Tämä siksi käsittääkseni, että ulkopohje paikkasi olemattoman seinän paikkaa, jotta hevoset eivät lähtisi valumaan ulos. Tämä ei tuntunut olevan Solen kanssa ongelma. Tunnin suurimmat riemut olivat juuri laukannostot käynnistä. Sole nosti jokaisen laukan tosi nätisti eikä yrittänyt kipata heti laukan suuntaan karkuun, vaan jatkoi asiallisesti suoraan. Ravista nostetuissa laukoissa annoin avut kertaalleen siten, ettei Sole kuunnellut, vaan kipitti, jolloin laukannosto lähti vähän vyöryen.

Laukkaa ehdimme työstää noston jälkeen pääty-ympyrällä. Sole laukkasi reippaasti, mutta tuntui kuuntelevan hyvin istuntaa. Sain pidettyä ulko-ohjan kohtuullisesti tuntumalla, mikä auttoi pitämään Solen hyvin reitillä. Olisin toki saanut vähän lyhentää ja rauhoittaa Solen laukkaa, mutta ei se mitään kaahausta onneksi ollut. Enemmänkin sellaista, että aloin jo miettiä, millainen tamma mahtaisi esteillä olla. Laukka rullasi mukavasti ja tasaisesti eikä Sole haaveillutkaan pudottelevansa omia aikojaan raville. Laukka olikin varsin miellyttävää istua.

Lopussa ravasimme tovin pääty-ympyrällä. Sole oli kiireinen, ja sain melkoisesti neuvotella sen kanssa vauhdista. Nyt pidätteet tahtoivat vähän jo kaikua kuuroille korville, jolloin Sole pääsi kiiruhtamaan ja kipittämään paikoin turhankin paljon. Välillä aina muistin pohkeen ja ohjan yhteistyön merkityksen, jolloin pidätteet menivätkin paremmin läpi. Kaiken kaikkiaan tunnista jäi ihan hyvä fiilis. Sole pyrki mukavasti itse eteenpäin, mutta otti oikein tehdyt pidätteet vastaan. Ravi oli mukavan pehmeää istua, ja laukka nyt oli vain todella kivaa. Olisin toki toivonut, että olisin saanut Solen vähän rennommaksi ja suoremmaksi, mutta ei tämä yhtään hullumpi aloitus leirille ollut.

Keskittymistä oikeaan asiaan

Perjantaina oli vuorossa maanantaina väliin jäänyt opetuksellinen tunti Jetin kanssa. Luvassa oli esteitä, joista olin sekä innoissani että vähän jännittynyt. Esteratsastajan itsetuntoni on taas saanut sellaisen kolauksen, että näemmä hevosella kuin hevosella hyppääminen vähän jännittää. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme.

Ennen hyppäämisiä teimme huolellisen alkuverryttelyn. Keskityimme ratsastamaan kulmia käynnissä ja teimme niihin jopa laukassa siirtymät käyntiin. Ravissa kulmat sai mennä ilman siirtymistä käyntiin, mikäli hevonen ei oikonut tai ennakoinut. Sen lisäksi teimme pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa sekä testailimme kevyttä istuntaa ravissa ja laukassa. Jetti keksi pitkästä aikaa, että yleensä turvallisemmassa päädyssä oli tällä kertaa jotain epäilyttävää. Niinpä siellä emme päässeet juuri koko tunnin aikana etenemään kovin rennosti, kun lähdin itsekin hölmönä Jetin kyttäilyyn mukaan. Kulmien ratsastamisen sujui joka tapauksessa kivasti. Otin ravista muutaman kerran käyntiin kulmien ajaksi, kun Jetti tuntui pyrkivän omille teilleen. Se auttoi, ja kulmat sujuivat taas paremmin. Kevyt istunta löytyi niin ravissa kuin laukassa kohtuullisesti. Yritin välttää turhaa nojautumista eteen, pitää pohkeet tuntumalla ja irrotella polvia puristamasta. Väistöt sujuivat niin kuin aina, mutta ehkä piirun verran vähemmän tahmaisesti. Lennokasta meno ei edelleenkään ollut, mutta vähän parempaan suuntaan kuitenkin.

Verryttelyhypyt otimme oikeassa kierroksessa hyppäämällä ristikkoa ympyrällä. Ristikolle päästiin aina sen Jetin mielestä huolestuttavan päädyn kautta, jolloin emme päässeet esteelle kovin rauhallisin mielin. Enemmän lähestymiset olivat sellaista kinastelua. Hypyissä unohdin muutamia kertoja jatkaa ympyrän ratsastamista, jolloin ajauduimme kuviolta ulos. Jetti myös vaihteli hypyssä ristilaukkaan niin kuin sillä minun kanssani on tapana tehdä. Ristilaukkaa oli vaikea saada korjattua lennosta, vaikka pyörittelin välillä ylimääräisiä voltteja sen korjatakseni. Lopulta saimme pari asiallista hyppyä, mutta kunnon rytmi jäi uupumaan. Tämän jälkeen tulimme noin 17,5 metrin pystyn ja okserin suoraa linjaa oikeassa kierroksessa. Tehtävä meni ok, kunhan Jetti sai katsoa porttia kertaalleen sille hidastaen. Oma mukautumiseni tosin oli vähän mitä sattuu, mutta päästiinpähän oikeilla askelmäärillä ja kielloitta.

Ennen kertaalleen tultua rataa tulimme vielä kavalettijumppasarjaa, jossa keskityttiin omaan mukautumiseen. Ensin tulimme sen ihan tavallisesti, mikä tällä kertaa minun ja Jetin kohdalla tarkoitti armotonta rämpimistä. Toisella yrittämällä meni sentään jo paremmin. Sitten ohjat otettiinkin yhteen käteen ja tehtävää tultiin toista kättä sivulla pitäen. Tämän jälkeen opettaja meni vielä jumpan päähän, ja hänen käsimerkkejään tuli matkia omalla vapaalla kädellään. Tajuttoman kivaa! Tämän tehtävän aikana sain vähän vihiä siitä, millaista on keskittyä oikeaan asiaan. Tehtävän aikana mietin vain tulevaa enkä jäänyt miettimään aiempaa tai tuijottelemaan just edessä olevia esteitä. Huomio meni mukavasti vain etenemiseen ja seuraamiseen. Tällaisen fiiliksen jos saisi säilymään esteradalla, niin johan olisi.

Lopuksi tulimme radan noin 70-80 sentin korkeudella. Ykkönen ylittyi ihan ok, mutta odotetusti Jetti laskeutui siltä ristilaukassa alas. Yritin korjausta lennosta, mutta sitä ei tapahtunut. Päätin antaa Jetin selviytyä itse omista kavioistaan ja suuntasin kakkoselle. Sille tuli hieman töksähtävä hyppy, mutta Jetti eteni kuitenkin kolmoselle viidellä askeleella. Kuvittelen, että olimme kolmosen jälkeen joko myötälaukassa tai sitten Jetti korjasi itsensä sen jälkeen oikeaan laukkaan. Neloselle tultaessa hukkasin ponnistuspaikan ja jäädyin hieman, mutta Jetti kiipesi kiltisti esteestä yli ja vaihtoi laukan vasemmaksi. Tie viitoselle ei ollut paras, kun Jetti yritti punkea päätyä karkuun, mutta sain sen suunnilleen esteelle. Ponnistuspaikka oli ok, mutta laskeuduimme taas ristilaukassa. Kuutonen oli kuitenkin sen verran lähellä, että keskityin siihen. Ponnistuspaikka sille oli hieman huono, mutta ei kauhein, joten Jetti selvitti radan viimeisen esteen ja laskeutui vielä kokonaan vasemmassa laukassa alas.

Tunnin hyppelyt olivat siinä, ja sentään yksi asia onnistui: ei yhtään kieltoa, wohoo! Pulmia toki oli, tärkeimpinä parit huonot ponnistuspaikat sekä oma mukautumiseni. Muutamissa hypyissä en päässyt yhtään mukaan, mutta sain kuitenkin pyrittyä myötäämään kädellä jokaisessa hypyssä enemmän. Laukka olisi toki saanut rullata vielä paremmin, mutta ei se nyt ollut lähelläkään mönkimistä. Esteetkään eivät onneksi tuntuneet niin hurjan isoilta, joten opettaja oli oikeassa pistäessään meidät tulemaan rata tässä korkeudessa, vaikka olin mumissut haluavani 60 sentin radan. Seuraavaksi pitäisi vain saada aloitettua sopiva putki hyppytreenejä, niin jospa se tasaisuus taas löytyisi sieltä.

Sileältä kavaleteille ja siitä maastoon

Tämän ratsastusviikon aloitin poikkeuksellisesti vasta tiistaina, kun sujahdin Jetin kanssa neljänneksi ratsukoksi Tallinmäen tunnille. En tiennyt ollenkaan, mitä tunnilla oli luvassa, joten saatoin vain ilahtua: vähän sileää ja vähän kavaletteja. Tällaiset sekoitustunnit ovat minulle omiaan, sillä jaksan keskittyä siihen kouluvääntöönkin, kun tiedän ikään kuin palkkiona tulevan vähän hyppelyä.

Kouluosuudessa ratsastimme huolellisia kulmia jokaisessa askellajissa. Kulmia sai ratsastaa ihan mihin kohtaa kenttää halusi, joten uralla ei tarvinnut pysyä orjallisesti. Jetti oli edellispäivän tunnilla kehdannut vähän luikerrella aloittavamman ratsastajan ollessa kyydissä eikä se epäröinyt testata minuun samaa. Niinpä alkutunti olikin aivan kamalaa kiemurtelua ja hidastelua, kun Jetti pyrki väistämään työnteon olemalla kuuro avuilleni. Pinnani venyi ja paukkui, mutta ei napsahtanut, jolloin Jetti alkoi totella vähän paremmin. Vasen kierros pysyi edelleen kinkkisempänä, kun en saanut itseäni aseteltua oikein. Oikea kierros parani hitusen, mutta viilattavaa olisi ollut paremmassa pohjeratsastamisessa. Nyt sorruin näpertelemään välillä aivan liikaa ohjalla, mikä sai Jetin hidastamaan entisestään.

Laukassa kulmia ratsastettiin vähän rennommin, mutta silti ajatusta niihin pistäen. Alkulaukka oli aivan kamalaa mönkimistä! Muistutin sitten raipalla, josta Jetti-herra veti herneitä turpaansa ja tarjosi minipukkeja. Ei muuta kuin muistutusta raipalla, kunnes Jetti tajusi pukkien olevan turhia. Inhottavaa kuitenkin, kuinka araksi heittäydyn ratsun vähän protestoidessa. Nytkin olisi tehnyt mieli jättää raippa matkasta, mutta se olisi opettanut hevosta luistamaan töistä entistä pahemmin. Laukka onneksi alkoi vertyä, kun Jetti oli saanut vähän osoittaa mieltään. Oikeassa kierroksessa kulmat olivat välillä aika asiallisia. Vasemmassa kierroksessa taas Jetti pääsi oikomaan, kun en saanut istuntaani saati sisäpohjettani töihin. Voisiko maailmasta poistaa vasemman kierroksen, jooko? Se suunta vaatii kyllä niin mahdottomasti treeniä, että huh!

Kouluväännön jälkeen humputtelimme kavaletteja. Ensin tulimme 20 metrin suoraa linjaa, johon pistettiin askelia 5, 6 ja 7. Oikeassa kierroksessa kaikki askeleet onnistuivat niin kuin oli toivottu. Vasemmassa kierroksessa taasen tuli joko töksähtelyjä heti ensimmäiselle kavaletille tai rykäisyjä liian kaukaa. Laukka pääsi aina vaihtumaan noiden takia, ja sujuvuus oli kaukana. Saimme ottaa tehtävän uusiksi muutamia kertoja ennen kuin sain toivotut askeleet tähänkin suuntaan. Mitä olenkaan jauhanut siitä vasemmasta kierrosesta? Niinpä, hullujen hommaa moinen, hah! Otimme myös hyppyjä lävistäjäkavaleteille laukanvaihtoja treenaten. Jetti vaihtoi oikean laukan vasempaan jokaisella kerralla, mutta vasemmasta oikeaan menimme joko kokonaan vaihtamatta tai sitten ristilaukan kautta. Sain kuitenkin korjattua laukat aina lennosta, ettei tarvinnut ravissa asti käyttää. Viimeisellä yrittämällä sain myös hypyssä laukan vaihtumaan tässäkin suunnassa, kun muistin johtamisen merkityksen.

Loppuverryttelyn kävimme mukavasti maastossa käppäillen. Otimme lyhyen ravipätkän, jonka jälkeen kävelimme loppumatkan tallille. Oli ihana huomata, että tunnin päättyessäkin oli vielä valoisaa. Sieltä se kevät ja ennen kaikkea kesä tulee!

Kulmat kuntoon

Maanantai alkoi hevosteluiden puolesta tuttuun tapaan Jetin kanssa Tallinmäen koulutunnilla. Ratsukoita oli neljä, ja treeniaiheena oli luvassa kulmien ratsastamista. Ihanan kamalaa! Kenttä oli kohtuullisesti sula, joskin osittain märkä ja loskainen. Siinä onneksi pääsi menemään kaikissa askellajeissa.

Valtaosan tunnista menimme ihan uraa myöten keskittyen kulmien ratsastamiseen. Ideana oli saada hevonen irti sisäohjasta ja sen sisäjalan saaminen kunnolla töihin. Apuna sai käyttää pohkeenväistöajatusta siten, että kulmissa hevosen takaosaa väistätettiin hieman ulommas. Tämän lisäksi piti tietysti muistaa kiinnittää huomiota omaan istuntaan, ettei vahingossa kiertynyt liikettä vasten tai muuten jarruttanut sitä. Tulimme tehtävää näin kaikissa askellajeissa.

Keskeisimmiksi huomioiksi omasta ratsastuksestani nousivat sisäkäden pyrkiminen kaulan väärälle puolelle ja rentouttamisen unohtaminen sekä ulkolonkan ja ylipäänsä koko ulkopuolen jäykkyys. Sisäkäsi lähti asetusyrityksissä monesti korvaamaan puuttunutta sisäjalkaa yrittämällä karata kaulan väärälle puolelle. Tämä ei tietysti auttanut estämään Jettiä puskemasta sisemmäs, vaan ongelmaan tepsi sen sisäjalan saaminen töihin. Käynnissä oli hyvin aikaa asetella palasia kohdilleen, ja onnistuinkin saamaan Jettiä mukavasti irti sisäohjasta molemmissa suunnissa enkä edes itse jäänyt sitä turhaan nyppimään.

Ravissa tietysti ensimmäisenä haasteena oli saada oma mukautumiseni kuntoon ennen kuin saatoin alkaa vaikuttaa. Oikea kierros alkoi toimia ihan kivasti, joskin sisäkädelläni oli edelleen oma elämä. Sain kuitenkin sisäpohjetta paremmin töihin, jolloin onnistuin rentouttamaan sisäkättäkin. Vasen kierros tökki oman istuntavirheeni takia tovin ennen kuin sain vetreytettyä ulkopuoltani ja lonkkia paremmin auki. Näin en jäänyt keikkumaan itse vasemmalle, vaan pääsin vähän paremmin tasapainoon. Vasemmassa kierroksessa sisäkäteni osaa melkein olla paikoillaan, mutta on aika hidas vaikuttamaan. Ulkokäteni sen sijaan lennähtelee minne sattuu, sillä oikea käteni on varsin vilkas tapaus.

Laukassa eniten työstöä oli sen kanssa, että tuppasin kulmissa kippaamaan sisälle. Tiesin kyllä, miten satulassa olisi pitänyt istua, mutta toteutus jäi puolitiehen. En saanut kroppaa niin jämäkäksi, etten olisi lähtenyt valumaan aina kulmiin tultaessa. Kaiken lisäksi taisin kuvitella, että kippaaminen auttaisi jotain. Haha! Varsin hölmö ajatus. Lopulta sain ajateltua painon viemistä korostetusti ulkopuolelle, jolloin taisin vasta olla yhtään lähempänä tasapainoista istumista. Korjausten ansiosta saimme muutamia tosi asiallisia kulmia laukassa molempiin suuntiin, vaikka vasen kierros olikin selvästi haasteellisempi.

Lopuksi pyörittelimme ravissa koko kentän kahdeksikkoa. Oikea kierros alkoi olla aika ok, kun taas vasemmassa kierroksessa oli vielä melkoisesti työstämistä. Lopulta tajusin, että unohdin ihan kääntää etuosaa, kun jäin vuorostaan sörkkimään vain takaosaa. Samalla tajusin ulkopuolen tuen olevan taas puutteellinen. Näitä asioita korjaamalla sain vähän parempaa menoa, mutta viilattavaa jäi vielä melkoisesti. Jotenkin on hirveän vaikea muistaa, että hevosessa on edelleen niin etu- kuin takaosa. Mieluusti ottaisin vain yhden osan, sillä keskittymiseni ei riitä näemmä molempiin. Tunnin aihe oli kyllä ihanan kamala ja samalla kierosti niin antoisa. Tunnin jälkeen tunsi kyllä, että oli tehnyt hommia. Jotain hyvää siis. Istunnassa on melkoisesti petrattavaa, mihin tällaiset tunnit ovat enemmän kuin paikallaan.

Sennuleirin 7. tunti: kulmien ratsastamista

Sennuleirin torstain ensimmäiselle tunnille sain Jäpän, vaikka en ollut osannut odottaa sitä. Tunnin piti taas vakiopettajamme, joka ehti edellispäivänä kysellä, mitä olin Jäpästä tykännyt. Arvelen opettajan jakaneen Jäpän minulle juuri sen takia, kun paljastin kärsineeni taas liian liian hitaasta sisäkädestä, ja kuinka Jäpä oli sen takia liiraillut omille teilleen. Sellainenhan ratsu on minulle juuri oiva opetusmestari. Tunnilla mentiin taas koulua, ja tällä kertaa aiheena oli kulmien ratsastaminen. Jäpälle laitoin kankien sijasta olympiat, kun kaksien ohjien kanssa selkkaus ei houkutellut.

Aluksi saimme ratsastaa ison uran kulmat vähän pyöreämpinä keskittyen ulkoavuilla kääntämiseen. Opettaja hoksautteli, kuinka Jäpän ulkolapa ei lähtenyt kääntymään, vaan se viurahti sisäetujalalla kulmasta karkuun. Ohjeeksi tuli tehdä ulko-ohjalla pidätteitä ja ratsastaa ulkojalalla ulkolapaa kääntymään. Pidäte, jalka, pidäte, jalka -mantra auttoi paikoin kivasti, ja oikeaan kierrokseen saimme hyviä hetkiä. Lisäksi jatkoimme kääntämistä pääty-ympyröillä. Asetus tosin meinasi aina unohtua, kun keskityin ulkoapuihin.

Seuraavaksi jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle, jota ensin ratsastettiin tovi ihan normaalisti. Sitten siitä tehtiin neliö, jonka kulmat ratsastettiin mahdollisimman tarkasti. Oikeassa kierroksessa teimme tätä käynnissä. Opettaja muistutti pitämään Jäpän askeleen lyhyenä, mutta napakkana, jotta se ei valuisi etupainoikseksi. Jäpä otti aika kivasti pidätteet vastaan, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla. Oikeassa kierroksessa aloin saada kivasti ulkoavuilla kääntämisen jujusta kiinni, jolloin ainakin omasta mielestäni saimme muutamia hyviä kulmia. Niinä hetkinä Jäpä pysyi tasapainoisena eikä valunut suuntaan eikä toiseen, vaan kääntyi hienosti ulkoetujalalla aloittaen. Kulman jälkeen oli myös helppo jatkaa suoraan. Opettaja kertoikin, että kulman ratsastamisen pitäisi onnistua noin kuuden askeleen aikana, ja se tuntui näinä kertoina menevän nappiin.

Tämän jälkeen vaihdoimme kierroksen vasemmaksi ja menimme hetken aikaa pääty-ympyrää harjoitusravissa ihan ympyränä. Jo tässä meno vaikeutui sen kinkkisen istuntavirheeni takia. Asetusta en tahtonut saada läpi ilman, että päästin Jäpän valumaan sisemmäs ja niinpä sitä värkätessä unohdin kääntää ulkoavuilla. Sitten ympyrä muutettiin taas neliöksi ja alettiin tulla kulmia taas tarkasti. Vai-ke-aa! Vasen pohkeeni ei saanut pidettyä Jäpää kulmissa pysymään suorana eikä asetustakaan saanut järkevästi. Paikoin unohdin ulkoavuilla kääntämisen, kun sisäpuolen hallinnassakin oli vaikeuksia. Etenkin päädyn kulmat menivät hirveästi. Ilmeisesti seinät saivat Jäpän viurahtamaan nopeammin kulman läpi, kun taas seinän ja puomin rajaamassa kulmassa se malttoi odottaa paremmin. Kai sillä ei ahdistanut siinä, kun tilaa oli enemmän. Niissä kohdissa sain ehkä kerran tai pari Jäpän sisäpuolen haltuun, jolloin saatoin taas muistaa kääntää ulkoa. Asetus oli kuitenkin aika onneton, ja Jäpä tahtoi jäädä sojottamaan turvan kanssa vasemmalle. Harjoitusravissa istuminen ei helpottunut vieläkään, sillä en juuri saanut Jäpää tasaiseen, pyöreään raviin, jossa olisi ollut helpompi istua.



Sittenpä tunti hurahtikin päätökseen. Opettaja tuumasi loppupalautteessa, että sain Jäpää takaosan päälle, mutta askel olisi saanut olla vähän napakampi. Kehuja sain siitä, kuinka oikeassa kierroksessa onnistuin kääntämään sen vaikeampaa lapaa eli vasenta. Siinä kierroksessa huomasin onnistumisen itsekin. Muutenkin opettaja vaikutti ihan tyytyväiseltä menoomme, joten tunnilta sai poistua hyvin mielin (huh!). Petrattavaahan toki oli, mutta kyllä tämä toinen tunti Jäpän kanssa meni luonnollisesti vähän paremmin. Jäpä on kyllä kiva suomenhevosruuna, joka ei onneksi ole yhtään suokkeihin liitetyn kauhukuvan kaltainen, vaan kevyt ja omalla moottorilla kulkeva herrasmies.

Videoista kiitos leiriläisille!

Kulmien ratsastamista

Toivoin kovasti Tallinmäen viikon ensimmäisellä tunnillani olevan esteitä, mutta luvassa olikin kouluvääntöä. Sain valita ratsuni Melban, Karan ja Akun väliltä, ja nappasin kolmikosta Akun ratsastettavakseni. Tietämättä siis, mitä tunnilla oli luvassa. Olinkin valintaani tyytyväinen, kun kuulin vuorossa olevan koulua. Tunnin treeniaiheena oli kulmien ratsastaminen huolellisesti takaosakäännöstä tarvittaessa apuna käyttäen.

Kuviona oli ratsastaa kenttä kahtena eri suuntaan kuljettavana neliönä, jonka kulmat ratsastettiin takaosakäännösmäisesti ensin ihan pysähdyksen kautta, sitten liikkeellä pysyen. Aku ei alussa meinannut keskittyä lainkaan, sillä sen huomion vei tallin uusin tammatulokas. Niinpä pysähdykset sattuivat vähän miten sattuu, ja käännökset lähtivät vähän niin ja näin. Tehtävän ansiosta sain kuitenkin käytettyä normaalia enemmän ulkopuolen apuja. Hiljalleen Aku malttoi alkaa kuunnella paremmin, mutta pääsi aina välillä ennakoimaan käännöstä, kun jätin pysähtymiset väliin. Onneksi niitä sai hyödyntää aina, jos meno tarvitsi sitä. Ravissa tehtävä ei sinällään vaikeutunut, mutta vaati selvemmin pidätteiden käyttöä, jotta Aku ei käännähtänyt ennen aikojaan uuteen suuntaan. Välillä tein kulmia uudelleen myös käynnissä ja pysähdyksen kautta, kun Aku tuntui kiirehtivän liikaa. Hankalammalta suunnalta tuntui tehdä järkevät kulmat vasemmassa kierroksessa. Ulkopohkeena ollut oikea jalkani osasi toki kääntää, mutta sisäpohkeena ollut vasen jalka ei puolestaan osannut olla tukena, ettei Aku käännähtänyt liian aikaisin tai yrittänyt valua sisäpuolelta käännökseen.

Laukassa tehtävä pysyi samana, ja suuntaa vaihdettiin käynnin kautta. Pienen alkuhaparoinnin jälkeen aloin taas saada ulkoavuilla kääntämisestä kiinni, ja Aku kääntyi hetkittäin kulmat aika näpsäkästi. Sen sijaan ongelmana oli saada Aku siirtymään ravin kautta nopeasti käyntiin, jotta pääsimme vaihtamaan suuntaa. Uusi laukka nostettiin mahdollisimman suorana ratsastaen jo heti ensimmäinen kulma mahdollisimman huolellisesti. Aku nosti laukat käynnistä aika kivasti, ja pienen harjoittelun jälkeen pääsimme jatkamaan laukkaa hyvin suoraan ennen kulman ratsastamista. Oli mukava huomata, kuinka alkutunnista hieman omiaan tohottanut ratsu keskittyi nyt paljon paremmin. Tehtävä tuntui laukassa myös vähän helpommalta kuin käynnissä ja ravissa. Liekö sitten Akukin joutunut jo tekemään sen verran töitä, ettei ehtinyt muita mietiskellä vai olinkohan sittenkin saanut itsekin vähän jujusta ja omasta keskittymisestäni kiinni.

Loppuverryttelynä teimme ravissa pohkenväistöjä uralta keskemmäs ja takaisin puolihuolimattomasti. Tarkoituksena oli vähän jumpata hevosta, mutta pitää meno silti mahdollisimman rentona. Aluksi Aku kipitti eikä ihan kuunnellut. Opettaja vinkkasi pyörittelemään tarvittaessa ympyröitä, joiden avulla sainkin ratsun takaisin kuulolle. Sen jälkeen väistöt alkoivat sujua sopivan rennosti. Aku väisti keskemmäs ja palasi uralle paikoin hienon rennosti ja pyöreänä pysyen. Ravin tahti ei kiihtynyt, vaan meno oli mukavan tasaista. Opettaja oli hoksauttanut jo aiemmin tunnilla olemaan käsistä mahdollisimman kevyt. Sen toteuttaminen auttoikin tässä tehtävässä aika mukavasti, kun tajusin taas ratsastaa enemmän pohkeella enkä vain nyplätä ohjia turhaan. Tunti päättyi mukavan rentoihin tunnelmiin, kun kentällä kiertämisen sijaan kävimme tepastelemassa loppukäynnit peltolenkin kautta.

Suoruuden taika

Keskiviikon kahdeksan ratsukon tunnille sain pitkästä aikaa Hilanterin. Fiilistelin etukäteen, sillä Hilanteri on tallin suosikkihevoseni. Ihanan omapäinen ja omapäisen ihana suomenhevosruuna on onnistuneesti sulattanut ainakin tämän heppatytön sydämen. Tunti taisi olla päivän ainoa Hilanterille, joten ainakin sen puolesta sillä oli vielä paukkuja tarjottavaksi. Tunnin treeniaiheina olivat volttien ratsastaminen sekä keskiaskellajit tulevia koulukisoja silmällä pitäen. Niissä muuten on minun kisa-aikanani ensimmäistä kertaa eri tuomari, joten jännä nähdä, poikkeavatko pisteet aiemmasta menosta.

Koko tunnin ajan kuviona oli pyöräyttää toiselle pitkälle sivulle kymmenen metrin voltti ja toiselle pitkälle sivulle ratsastaa keskiaskellajia kahden tötterön välisen matkan ajan. Opettaja hoksautti myös ratsastamaan kulmat huolella. Käynnissä Hilanteri liikkui aluksi reippaasti, kunnes aloin vaatia sitä enemmän oikeinpäin. Sitten herra keksikin vääntyillä vaikka millaisiin asentoihin ja hidastaa tahtia. Seuraava kikka olikin taas reipastua ja olla kuuntelematta, mitä vaadin. Opettaja neuvoi voltilla kääntämään selvästi Hilanterin etuosaa ulkopohkeella, jotta hevonen suoristuisi. Asetuksen saaminen tässä oli hieman haastavaa, sillä joko sitä ei ollut lainkaan tai sitten ihan liikaa. Sisäpohkeella tukeminen, ulkopohkeella kääntäminen ja ulko-ohjan hyvä säilytys tuntumalla auttoivat lopulta, ja Hilanteri alkoi pyöristyä tasaisemmaksi. Keskikäynti oli aika vaatimatonta, kun nakkasin ohjat tahattomasti pois tuntumalta, ja Hilanteri pääsi leviämään taas nurinkurin. Opettaja muistutti ratsastamaan Hilanteria paremmin oikeinpäin ennen kuin olisi järkevää yrittääkään keskikäyntiä. Tämä neuvo auttoi, mutta kovin väläyttäviä keskikäyntiaskelia en silti onnistunut saamaan.

Ravissa Hilanteri aloitti kipittämällä. Pyyntöni eivät tahtoneet mennä perille, kun Hilanteri tuntui juoksevan niitä karkuun. Hyvähän se oli, että ruunassa oli virtaa, mutta kuuliaisuuden kanssa olikin sitten niin ja näin. Opettaja neuvoikin tasapainottamaan menoa, jotta siinä olisi jotain tolkkua. Lopulta aloin opettajan neuvojen myötä tajuta, että Hilanteri piti saada kunnolla suoraksi ja sitten säilyttää ulkopuolen tuki, jolloin ratsukin sai itsensä oikeinpäin. Meno muuttui paremmaksi, ja volteillakin Hilanteri oli paljon helpommin hallittavissa. Keskiravin kaltaista taisimme esittää niinä kertoina, kun en nakannut ohjia pois tuntumalta ja maltoin ratsastaa Hilanterin ensin paremmin suoraksi ja kuulolle ennen kuin yritin mitään. Hilanteri teki töitä kyllä hienosti, vaikka yritti välillä palata aikaisempaan kipitysvaiheeseen. Nyt se kuitenkin tuli kuulolle paljon helpommin eikä jäänyt tarjoilemaan muita vaihtoehtoja kovin pitkäksi aikaa.

Lopuksi teimme samaa työskentelyä vielä laukassa. Ensin siitä ei meinannut tulla mitään, kun Hilanteri tuntui tarvitsevan vauhtia voidaakseen mennä eteenpäin. Kuuliaisuus katosi samalla, joten tuntui, että Hilanteri meni, ja minä vain tyydyin matkustamaan. Ympyröiden avulla ja edelleen erityisesti ulkopuoleen ja suoruuteen huomiota kiinnittämällä Hilanteri alkoi notkistella itseään oikeinpäin. Ja kun palaset sattuivat kohdilleen, loksahti Hilanteri nätisti pyöreäksi, ja laukan tahti rauhoittui samalla ilman aktiivisuuden katoamista. Tuntuipa hienolta! Volteilla esitimme välillä niin ihan hallittuja liikkeitä kuin niitä vähemmän kunnollisia pyörähdyksiä. Pienemmällä reitillä laukkaaminen söi Hilanterin aktiivisuutta, ja mikäli jäin nyppimään sisäohjaa, vinksahti Hilanteri väärinpäin homman levitessä käsiin. Opettaja neuvoi välillä ajattelemaan jopa asettamista ulos, jotta saisin ulkopuolen paremmin hallintaan. Se auttoi, ja esitimme lopulta kuitenkin aika asiallisia voltteja. Keskilaukka vei kuitenkin tässä askellajissa voiton. Pariin kertaan sain Hilanterin lähtemään keskilaukkaan kauniin pyöreänä ja ilman hätäilyä. En nakannut ohjia pois, vaan pidin tuntuman ja pyysin pohkeella liikettä eteen. Hilanteri lähti mielestäni sangen hienosti, ja kehuinkin sitä urakalla. Takaisin harjoituslaukkaan palaamisesta ei sitten puhutakaan, se kun ei meiltä kovin selvästi luonnistunut ilman, että pakka hajosi.

Loppuraveissa hain vielä Hilanterin kuulolle ja annoin sen venyttää ohjan perässä. Ennen tuntia tekemäni ennakkofiilistely ei mennyt kyllä hukkaan. Tuntiin mahtui sen verran monta hyvää hetkeä, että olin mielissäni. Hilanteri yritti kovasti ja suoriutuikin hienosti, kun sain itseni ja pyyntöni kohdilleen. Pari kertaa Hilanteri mietti jäkittämiskohtausta, mutta olin tällä kertaa uskottava ja sain komennettua ratsun takaisin liikkeelle. Aiemmin en edes haaveillut siitä, että saisin Hilanteria oikeinpäin, mutta nyt yhteen tuntiinkin mahtuu useampia sellaisia hetkiä. Kai sitä on jotain oppinut tai sitten tähdet ja kuu sattuvat vain toisinaan olemaan oikeassa asennossa. Kumpi lie, mutta Hilanterin kanssa on ilo mennä.

Pohkeita vielä enemmän

Halusin päästä Aapon kanssa tekemäni ilmalennon jälkeen pian takaisin satulaan, etten keksisi kehitellä mitään pelkoja. Onnekseni mahduin oman tallin C-tunnin kahdeksanneksi ratsastajaksi vääntämään koulua. Tuntipaikkaani varmistellessa opettaja sattui vastaamaan tallipuhelimeen hevosia jakaessaan. En keksinyt suoralta kädeltä hevostoivetta, vaan halusin jonkun reippaan. Opettaja olikin jakanut minulle pienen tauon jälkeen Jussin. Karsinassa Jussi oli vähän kumma, kun koetti pakoilla minua nurkkaan piiloon. Ilmeisesti halloween-naamarini oli sillekin liikaa. Sain kuitenkin humman varustettua, ja lopulta se jopa lakkasi pelkäämästä kummalta näyttänyttä ratsastajaansa. Tunnin aiheena oli kääntäminen, jota tehtiin tarkoilla kulmilla sekä ympyröillä.

Käynnissä ja ravissa ratsastimme kulmat vähän hevosta kooten ja ensiksi vasta-asetuksessa. Kun hevonen oli kontrollissa eikä pyrkinyt oikaisemaan kulmaa, sai asetuksen vaihtaa myötäiseksi. Lisäksi sai pyöritellä noin kymmenen metrin voltteja sekä keskiympyröitä. Vasempaan kierrokseen meno tuntui kivalta. Jussi asettui kivasti, joskin vaati melkoisesti pohkeita liikkuakseen eikä hiippaillakseen. Kokoamisen kaltaisen liikkeen tein aluksi hutiloiden, josta tulikin opettajalta noottia. Sitten huomasin, ettei Jussi ihan helpolla halunnut ottaa pidätteitäni vastaan, vaan käveli tai ravasi niistä läpi. Otin sitten muutamia pysäytyksiä parantaakseni asiaa, mitä ei tietenkään tapahtunut. Jostain syystä pysäytykset menivät enemmän vetokilpailuksi. Sitten huomasin alkaa ottaa useita pieniä pidätteitä, joita vastaan Jussi ei voinut jäädä punkemaan. Ne ja oman istunnan kasaaminen mahdollisimman pysäyttäväksi auttoivat saamaan Jussin askelta lyhenemään ilman, että aktiivisuus katosi. Oikeaan kierrokseen meno olikin monin verroin hankalampaa, kun en saanut Jussia asettumaan sinne, ja se halusi kovasti puskea sisemmäs. Koetin koputella pohkeella hevosta kantamaan itsensä samoin kuin tehdä kohottavia pidätteitä viestini tueksi, mutta meno ei juuri parantunut tässä suunnassa edes koko tunnin aikana.

Laukkatehtävänä oli nostaa käynnistä laukka lyhyen sivun keskeltä, pyöräyttää keskiympyrä ja siirtyä toisella lyhyellä sivulla ravin kautta käyntiin. Jussi nosti laukat molempiin suuntiin ihanan kevyesti. Pienenpieni merkki sisäpohkeella riitti, ja hevonen olikin jo laukassa. Ensimmäisessä laukassa mielessä vilahti hetken aikaa ajatus, että meneepä ratsu liian lujaa ja apua, pidätteet eivät toimi. Sitten onneksi tajusin meneväni ihan normaalia vauhtia ja saavani Jussin kyllä pysähtymään. Näemmä pieni mörkö tippumisestani yritti häilyä mielen perukoilla. Laukassa ongelmaksi tuli se, että Jussi tuntui kiiruhtavan omia menojaan minun yrittäessäni pysyä perässä. Opettaja neuvoi molemmissa kierroksissa pitämään vasenta pohjetta vähän taaempana, jotta Jussin vasemman puolen saisi pidettyä oikealla paikallaan.

Laukassa tuli lisäksi ohjeeksi saada pohkeilla Jussia muhkeammaksi keskivartalosta, ettei se vain tarjoaisi pitkää, matalaa menoa. Lisäksi opettaja tuumasi, että minun tuli saada notko pois alaselästä, istua paremmin lantion päällä, saada vasen kylki jämäkäksi, kantaa vasen käsi sekä vielä pistää omat alavatsalihakset hommiin. Huh! Jos kuulosti rankalta, niin käytännössä se oli tuskaisaa. Tiedän kyllä istuntani vaativan työtä, mutta kaikkien korjattavien asioiden lista masensi taas melkoisesti. Yritin siinä sitten taiteilla parhaani mukaan, mutta taisin saada aina vain yhden tai maksimissaan kaksi asiaa sinnepäin parin muun mennessä niiden edestä päin honkia. Muutamia askelia saimme Jussin kanssa kohdilleen, jolloin laukka muuttui mukavan kevyeksi hetken ajaksi. Niinä hetkinä taisin saada hevosen etuosan takaosan moottorin eteen ja samalla pidettyä ratsun sen verran lyhyenä, ettei se päässyt leikkimään pikajunaa. Hetket eivät kuitenkaan kestäneet kauaa, sillä jokin pala pullahti aina omille teilleen ja Jussi sen mukana.

Tallin toisen opettajan tunneilla hyvää on juuri se, kuinka tarkkoja havaintoja hän tekee istunnasta. Korjauksia kyllä satelee, mutta niiden tekeminen onnistuneesti tuntuu olevan joskus vähintään mahdotonta. Opettaja tuumasikin yleisesti, että esimerkiksi joogan tai pilateksen harrastaminen auttaa kummasti ratsastuksessa. Jos ei nimittäin tiedä seistessään, miten oma kroppa on, miten sitä tietäisi senkään vertaa hevosen selässä. Tunti meni kaikkinensa luokkaan ihan ok, sillä kovin väläyttäviä pätkiä mukaan ei mahtunut. Huomasinpa taas sen, kuinka paljon enemmän minun pitäisi jaksaa käyttää pohjetta, jotta saan hevosen liikkumaan kunnolla. Jussinkin kanssa jäin hetkittäin näpertelemään ohjien kanssa, jolloin se esitti hirveä ja jopa jännittyi paikoin. Kun taas sain pidettyä tuntuman ja ratsastin jaloilla enemmän, teki Jussikin töitä paljon keskittyneemmin. Kinttuni eivät vain tahtoneet jaksaa pysyä hommissa koko tuntia, joten niinpä menommekin oli tällä kertaa varsin vaihtelevaa.