Nopeutta käsiin ja pohkeisiin

Aaltokankaan ratsutallien koulukurssi Heidi Svanborg-Lodmanin vetämänä jatkui sunnuntaina jo aamulla puoli yhdeksän. Tuli suorastaan reipas olo olla laittamassa hevosta jo kahdeksalta kuntoon. Aksu oli ihanaa vaihtelua hapannaama-Loreen, kun se tyytyi vain katsomaan paheksuen satulavyön kiristystä sen sijaan, että olisi yrittänyt näykätä saati edes kääntää korviaan luimuun. Menimme maneesiin noin kymmentä minuuttia ennen tunnin alkua kävelemään valmiiksi. Aksu liikkui tuttuun tapaansa mukavasti itse, joskin tykkäsi edelleen kyttäillä katsomopäätyä. Opettaja kertoi päivän aiheena olevan asettaminen ja taivuttaminen.

Käynnissä saimme mennä hetken aikaa taas itseksemme eilisen vinkkejä hyödyntäen ja jo muutenkin tiedossa olevia asioita korjaten. Omalla listallani oli tuoda pohkeet tuntumalle, pitää kyynärkulma, lirkutella kuolaimen kanssa sen sijaan, että jumitan käteni paikoilleen kovaksi ja saada Aksu edestä kevyemmäksi. Opettaja tuumasikin meidän näyttävän siltä, että pääsemme suoraan jatkamaan eilisestä. Aksu pyöristyikin käynnissä sangen helposti kantaen itsensä edestä mukavan kevyenä. Sitten siirryimme koko viiden ratsukon porukalla keskiympyrälle asettamaan ja taivuttamaan hevosia. Oikeaan kierrokseen meno oli eiliseen verrattuna paljon helpompaa, ja Aksu pysyi pidempiä pätkiä pyöränä. Opettajalta tuli väliin pyyntöä ratsastaa aktiivisempaa käyntiä, mutta muutoin menomme oli aika toimivaa. Opettaja hoksautti kiinnittämään huomiota siihen, että hevosen etu- ja takaosa pysyvät samalla uralla asetuksesta ja taivuttamisesta huolimatta. Oikeaan kierrokseen Aksu tuntuikin pysyvän pääosin näin, jolloin pyöreydenkin saaminen oli helpompaa. Vasemmassa kierroksessa tilanne nollautui, ja sain alkaa pyydellä Aksua uudelleen rentoutumaan tuntumalle. Tässä kierroksessa huomasin myös sen, kuinka sisäpohkeeni värkkäys johti siihen, että Aksu yritti pullistua ulkoa karkuun. Hillitsemällä turhan levotonta sisäpohjetta ja pitämällä ulkopohkeen ja -ohjan tuntumalla, pääsi Aksukin taas kulkemaan oikeinpäin. Ympyrälle mahtui monia ihanan kevyitä ja helppoja hetkiä, joissa hevonen teki työnsä vaivattomasti enkä itse sortunut sitä häiritsemään turhaan.

Sama homma tehtiin myös harjoitusravissa sekä laukassa. Ravissa istuminen ei ollut vieläkään helpoimmasta päästä, mutta ilmeisesti eilinen höykkyytys oli vähän auttanut. Ravissa sain myös pyytää Aksun asettumaan ja taipumaan selvemmin huolehtimalla ulkoavuista. Muuten Aksu vain kiirehti alta pois tai leikki rautakankea eikä kuunnellut pyyntöjäni. Oikea kierros oli jälleen helpompi, ja Aksu esitti siihen suuntaan monta hyvää hetkeä. Se ei roikkunut enää samallalailla oikeassa ohjassa kuin eilen, jolloin sen kanssa ei tarvinnut kinastella asiasta. Opettaja tosin huomautteli aika ajoin säilyttämään reippaan tahdin. Tyydyin monesti vähän hitaampaan menoon, sillä siinä istuminen oli luonnollisesti helpompaa. Vasemmassa kierroksessa sai taas työskennellä enemmän ennen kuin Aksu alkoi taas olla kuulolla. Ulkopuolelta sai olla aika jämäkkänä, jotta sisäpuolen pyynnöt menivät oikeasti läpi. Meno kuitenkin parani aina hetkittäin, jolloin ravi muuttui helpommaksi istua, vaikka Aksu säilytti aktiivisuuden. Keskiympyrän tahkoamisen jälkeen menimme myös hetken koko uraa myöten, jolloin Aksu tahtoi paikoin karata pyöreydestä, mutta yllättävän paljon enemmän sain sitä pysymään oikeinpäin myös ilman ympyrän suomaa turvaa. Peilien ohi ravatessa huomasin kuitenkin istuvani hetkittäin etukenoisesti, kun Aksu pääsi kiihdyttämään ja hieman painamaan ohjille. Juuri sen huomion jälkeen opettajalta tulikin ohje vetää hartioita taaemmas ja säilyttämään ylävartalo suorana. Inhottavaa huomata, kuinka keskivartaloni ei jaksa vastustaa, vaan hevonen saa vedettyä minut mukanaan edemmäs.

Laukannostoissa esitin taas pariin kertaan tempun nimeltä hämää hevonen olemaan nostamatta laukkaa. En vieläkän tajunnut, mikä avussani oli vikana, kun Aksu ei sitä ymmärtänyt heti. Sen sijaan se taas kiihdytti ravia, ja laukka nousi vasta jämäkän pidätteen jälkeen pukkaamalla ulkopohje kauas taakse. Sisäpohkeella ei jostain syystä tuntunut olevan merkitystä. Laukassa opettaja vaati taas asettamaan ja taivuttamaan selvemmin, mikä tuotti työtä. Huomasin polvieni jäävän kiinni satulaan, jolloin puolestaan pohkeeni irtosivat hevosen kyljistä ja pääsivät heilumaan. Jouduin korjaamaan omaa istuntaa aika paljon, jolloin en ehtinyt vaikuttaa riittävästi hevoseen. Opettaja toivoi myös aktiivisuutta laukkaan, kun näiden korjausten aikana Aksu pääsi aina vähän hidastamaan. Kun sain itseni suunnilleen pysymään kasassa, aloin sinnikkäästi yrittää ratsastaa Aksua kevyemmäksi edestä. Tällä kertaa etupainoisuus oli pahinta laukassa. Otin ja päästin ohjasta ja komensin pohkeilla hevosta eteen uudelleen ja uudelleen. Molempiin kierroksiin saimme muutamia askelia pyöreää ja kevyttä laukkaa, mutta en tiedä, millä keinoilla ne onnistuivat. Muutoin menimme aika peruslaukkaa ilman mainittavampia onnistumisia. Jäin vähän haaveilemaan, että kurssi olisi kestänyt kolme päivää. Silloin ehkä olisi ollut viimeisenä päivänä jotain mahdollisuuksia saada onnistumisia laukassa, kun nyt toisena päivänä ravi parantui ensimmäisestä päivästä selvästi.

Loppuraveissa haimme hevoset taas laukan jäljiltä kuulolle. Opettaja vaati meiltä jonkin aikaa jämäkästi pyöreämpää menoa, jonka eteen sain taas tehdä töitä. Lopulta Aksu tajusi pyyntöni ja pyöristyi rennosti, jolloin opettaja antoi meidän siirtyä käyntiin. Käynnissä vielä hain hevosen kevyeksi edestä, ja Aksu toimikin aika mainiosti. Olisi kiva saada vietyä edes puolet käynnin hyvästä otteesta raviin ja laukkaan, mutta toistaiseksi oman istunnan hajoaminen vaikeuttaa asiaa. Pyysin opettajalta loppukommenttia menostamme, ja hän tuumasi, että minun tulisi opetella olemaan nopeampi sekä käsilläni että pohkeillani. Nyt helposti jäin jalalla hitaaksi ja kädellä puolestaan kiinni, jolloin hevonenkaan ei voinut toimia kunnolla. Opettaja bongasi siis hyvin perusvirheeni ja ainakin ohjasotteiden puolelle sain mukavasti keinoja olla roikkumatta niissä kuin apina. Jalkojen käytön oppii varmaankin vain käyttämällä niitä. Tällä kertaa ei tullut juuri uusia ahaa-elämyksiä, mutta tunti oli kuitenkin sen verran tehokas, että sillä kannatti olla. Opettajana Heidi Svanborg-Lodman oli mukavan rauhallinen ja kehui hyvin, joskus tuntui jopa, että aiheettakin. Olisin ehkä toivonut hieman enemmän piiskausta, vaikka hän kyllä jaksoi sinnikkäästi sanoa huomaamistaan asioista. Jäin ihmettelemään sitä, ettei istunnastani tullut muuta sanomista kuin ylävartalon suoruuden säilyttäminen. Ehkä sitten petrasin vähän sen kanssa tai sitten opettaja valikoi ne asiat, joihin kahden päivän kurssilla kannatti keskittyä. Perusratsastus sopi tämän päivän aiheeksi hyvin, sillä siitähän kaikki lähtee.

Lirkuttelua kuolaimen kanssa

Lauantain toisen tunnin vuoro oli Aaltokankaan ratsutalleilla, jonne oli saapunut Heidi Svanborg-Lodman vetämään kahden päivän koulukurssin. Heidi on tallin sivujen mukaan kilpaillut kansainvälisiä GP-luokkia ja osallistunut olympialaisiin. Lisäksi hän on toiminut Pohjois-Suomen aluevalmennuksen kouluvalmentajana, ja tänä vuonna hän voitti Corleone-orilla suomenhevosten koulumestaruuden. Näin tämän parivaljakon myös HIHS:ssä, joten en voinut olla tarttumatta tilaisuuteen päästä valmentajana töitä tekevän opettajan oppiin. Pelkäsin hieman hevosarvonnan tulosta, sillä en osannut toivoa itselleni ratsua. Kaikeksi onneksi sain Aksun, jolla olen sentään mennyt jo viisi kertaa. Hevosia ei vaihdeta, joten kurssin toinenkin päivä menee Aksun kanssa. Hyvä näin. Norakin oli tunnilla mukana ihanan Valmansa kanssa.

Tunti alkoi käynnissä, kun opettaja neuvoi miettimään, mitä omasta istunnasta pitää korjata ja tekemään ne. Käynnissä on hänen mukaansa hyvin aikaa keskittyä enemmän itseen kuin esimerkiksi ravissa ja laukassa. Aksu tuntui taas pitkästä aikaa valtavalta 175-senttisellä säkäkorkeudellaan, joskin se ei ole kovin muhku. Niinpä en saanut pohkeitani taiteltua kunnolla hevosen kylkiin tuntumalle, vaikka muistinkin tämän istuntaongelmani. Sen jälkeen pyrin korjaamaan alaselkäni notkoa vetämällä vatsaa sisään ja tuomalla lantiota paremmin alle. Opettajalta ei tullut kommenttia näistä asioista, mutta sen sijaan aina yhtä tarpeellinen huomautus puutteellisesta kyynärkulmastani. Niinpä yritin muistaa tunnin aikana pitää kyynärpäät kevyesti omissa kyljissä tuntumalla, mutta niin vain ne pääsivät aika ajoin omille teilleen. Aksua opettaja kehotti pistämään liikkumaan vähän rennompaa ja pidempää askelta. Tämä onnistui aika helposti, kun Aksu oli kuulolla. Käynnissä huomasin asetuksen oikealle olevan työn ja tuskan takana, sillä Aksu ei olisi halunnut antaa milliäkään periksi. Hetkittäin se tosin keveni edestä ja pyöristyi rehellisesti, mutta sitten taas jäin tekemään jotain väärin, jolloin hevosen palikat loksahtivat paikoiltaan. Sitten olimmekin taas peruskivassa muodossa, jota Aksu tarjoaa. Silloin se ei ole niin oikein saati kovin väärinkään, mutta jotain siitä välistä.

Verryttelyravissa sain taas kommenttia opettajalta, että isompaa liikettä. Aksu reagoi edelleen mukavasti, mutta oman kevennykseni kanssa oli vähän tekemistä. Kevennys tuntui huterahkolta, kun en saanut pohkeitani tuntumalle. Ympyröitä pyöritellessäni opettaja huomautti myös, ettei vauhti saisi hiipua niidenkään aikana. Oikealle tehdyt asetukset tökkivät vielä pahasti, vaikka kuinka houkuttelin Aksua antamaan myöten. Sisäpohkeellakin koetin muistuttaa, mutta jokin ei vain ottanut onnistuakseen. Vasemmalle asettumiset onnistuivat hieman paremmin, mutta en silti saanut hevosta hyvälle tuntumalle. Lähinnä Aksu tuntui etenkin oikeassa kierroksessa olevan sangen etupainoinen ja turhan jämäkästi oikeassa ohjassa kiinni. Testailin sitten johtavia ja kohottavia pidätteitä, mutta ilman mainittavia onnistumisia. Mietin kyllä koko ajan, että ratkaisu saattaisi olla aktiivisemmissa pohkeissa, mutta ilmeisesti ajatus ei koskaan yltänyt toteutuksen tasolle.

Ennen tunnin päätehtävää eli käynnissä tehtyjä pohkeenväistöjä menimme vielä harjoitusravia. Voi kauhea! En ole taas aikoihin istunut lyhyitä hetkiä pidempää harjoitusravissa, jonka seurauksena olin enemmän perunasäkki kuin ratsastaja. Opettaja neuvoi, että harjoitusraviin pääsee paremmin mukaan, mitä rennompi osaa olla. Mitä enemmän jännittyy, sitä enemmän pomppii. Vertauksena rentoudesta hän käytti koripallon pomputtamista. Jotta se pomppii hyvin, tarvitaan pehmeä käsi. Jos palloa yrittää pomputtaa jäykällä kädellä, stoppaa sen pomppiminen aika lyhyeen. Hyödynsin taas uloshengitystä, jonka aikana sain itseni aina vähän rennommaksi. Huomasin jalkojeni jännittyvän ja ottavan tukea jalustimista, mikä vei pienen rentouden pois ja pisti minut taas pomppimaan. Aksu ravasi edelleen tarmokkaasti, mikä ei valitettavasti nyt auttanut istuntani kanssa. Pyysinkin sitä vähän rauhallisempaan menoon, jolloin saatoin hallita istuntaani paremmin. Asiaa olisi varmasti auttanut kovasti myös se, että olisin saanut Aksun käyttämään selkäänsä, jolloin ravistakin olisi tullut tasaisempi. Naurettavinta tässä on se, ettei Aksulla ole edes kovin paha ravi. Istuntani on vain niin kehno.

Sitten pääsimme tehtävän pariin. Lyhyen sivun keskeltä käännyimme keskihalkaisijalle käynnissä. Vähän matkaa suoraan ratsastettua lähdettiin väistättämään uraa kohti kiintopistettä seuraten. Kun väistöistä päästiin aina uralle, ravattiin harjoitusravissa takaisin kuvion alkuun. Aksun kanssa väistöt olivat kohtuullisen vaivattomia. Väistöissä oikealle opettaja kehui minun huomanneen hyvin, kun emme olleet enää oikealla reitillä ja korjanneen tilanteen ajoissa. Aluksi ulkopuolen apuni eivät olleet tuntumalla, jolloin Aksu yritti valua sieltä karkuun. Kun sain pohkeen paikoilleen ja ohjasta hyvän otteen, väisti Aksu jälleen helposti ja kevyesti. Tulimme kerta toisen jälkeen sangen mukavasti siihen kohtaan, johon pitikin. Väistöissä vasemmalle Aksu puolestaan kallisti turpansa vinksottamaan vasemmalle. Kysyin syytä tähän, ja opettaja kertoi minun ajavan Aksua väistöön liian voimakkaasti oikealta ja unohtavani vasemman puolen. Niinpä ottamalla pidätteitä ulko-ohjasta ja välillä ajattelemalla vasemmalla pohkeella hevosen ratsastamista eteen, tilanne parani taas. Itselle kuitenkin helpommalta tuntuivat väistöt oikealle. Vasemmalle meno ei varmasti muiden silmissä juuri muuttunut, mutta vasen puoleni on heikompi kontrolloimaan menoa, jolloin itselle on vaikeampi luonnollisesti tehdä sillä puolen töitä.

Väistöjen jälkeen jatkettiin harjoitusravin työstöä ympyröitä pyöritellen. Maanittelin Aksua rentoutumaan ja pyöristymään, mutta se tahtoi olla eri mieltä ja keskittyi ravaamaan perusmuodossaan. Opettaja hoksautti nyt siitä, että kuolaimessa saisi olla koko ajan pientä liikettä, sillä käteni jäi nyt liian paikoilleen. Neuvona oli ottaa ja hellittää vuoron perään, ei jäädä pitämään kiinni. Asia painautui hyvin mieleeni, sillä opettaja kehotti lirkuttelemaan kuolaimelle koko ajan. Naurattikin vähän, mutta olipahan ainakin tehokas muistisääntö itselle. Kommenttina tuli myös taivuttaa sekä kulmiin että ympyrälle paremmin. Hyvin opettaja bongasi taas yhden heikoista kohdistani. Suurimmat taistelut kävimme taas Aksun kanssa oikeassa kierroksessa. Hevonen oli kiinni siltä puolen edelleen pahasti eikä hidas käteni tainnut auttaa. Niinpä koetin vikkelöittää sisäkättäni samalla, kun pohje on myös hereillä. Hetkittäin jokin sattui kohdilleen, ja Aksu antoi periksi. Sitten taisin jäädä ilakoimaan onnistumistani ja samalla heittäytyä matkustajaksi. Ja taas Aksu oli kiinni ohjassa eikä suostunut asettumaan. Ei muuta kuin samat asiat uudelleen, ja taas Aksu kulki hetken aikaa paremmin tai sitten vei sen erän ja kulki oman mielensä mukaan.

Laukassa jatkoimme edelleen ympyröiden pyörittämistä. Ihanaa perustyöskentelyä siis, ja se tulikin todella tarpeeseen. Aloitimme oikeassa kierroksessa tai siis yritimme. Aksu ei aluksi ymmärtänyt laukkapyyntöni. Sen sijaan se kiihdytti ravia. Otin sen aina takaisin ja lopulta sain laukan nousemaan viemällä ulkopohkeen reilusti taakse. Missähän piili tällä kertaa vika? Laukassa Aksu tuntui rytkähtävän kunnolla etupainoiseksi ja pahasti roikkuvan oikealla. Sisäkädessäni alkoikin pian tuntua hevosen raskaus etenkin, kun reppanana yritin korjata menoa pelkällä ohjalla ja siinä antaumuksella roikkuen. Vinkki sinne ruudun toiselle puolelle: ei näin. Opettaja ohjeisti jälleen muistamaan ratsastaa aktiivisesti myös ympyrät. Ilmeisesti annoin Aksun vähän hyytyä niiden aikana. Samalla huomasin, kuinka ulkokäteni tahtoi aina asetusta pyytäessäni valua edemmäs. Sillä tuntui olevan oma tahto, sillä se ei kertaakaan halunnut kunnolla jäädä omalle paikalleen, vaan lähti aina sooloilemaan. Vasemmassa laukassa sain Aksulta pukinkin, kun sen mielestä epäoikeudenmukaisesti pyysin sitä sekä asettumaan että laukkaamaan kunnolla. Onneksi oli vain yksi pukki, sillä istua kenotin turhan etupainoisena hevosen perässä valuneena. Toinen pukki olisi saattanut koitua maakosketuksen arvoiseksi. Mutta sen jälkeen ratsu löysi taas hetkeksi takajalkansa ja keveni ihanasti edestä. Ehtihän Aksu tosiaan esittää laukassa pienen sivuloikankin, kun maneesin katsomossa kahahti jotain. Iso hevonen, isot pelot.

Loppuraveissa saimme jo keventää, mutta opettaja pisti meidät vielä hakemaan hevosia pyöreiksi. Sain taas kommenttia kuolaimen liikuttelusta, jolloin yritin skarpata. Hetkittäin Aksu taas pyöristyi mukavasti ja keveni, mutta enimmäkseen taisimme vain kinastella siitä, mitenpäin mennään. Opettaja seurasi ratsukoiden menoa ja päästi aina hyvän hetken tullessa raviin. Jäimme tässä tehtävässä häntäpäähän ennen kuin lopulta saimme Aksun kanssa vähän yhteismieltä siitä, miten mennään. Sen jälkeen käynnissä piti vielä pitää ohjat tuntumalla ja työstää samaa asiaa. Käynnissä Aksu olikin helpompi saada pyöräksi ja kevyeksi, joten saimme paljon ravia nopeammin luvan höllätä ohjat pitkiksi. Tuumasinkin opettajalle, että käynnissä on niin paljon enemmän aikaa ratsastaa hevosta, kun ei tarvitse niin paljoa kiinnittää itseensä huomiota. Näinhän hän olikin tuumannut aiemmin. Vaikka tunnin aikana ei mitään maata mullistavaa oppia ehkä tullutkaan, tuntui tunti rahan arvoiselta pelkästään käsiongelmani bongaamisen takia. Siitä en olekaan saanut taas hetkeen noottia, joten oli jo aikakin. Kurssin toista päivää jään odottamaan mielenkiinnolla tämän perusteella.

Videoista kiitos Susannalle ja Sadulle!