Katrillihupailua

Keskiviikkona päätin taas tuplaheppailla ja menin tallille jo tuntia tavallista aiemmin. Kuuden ratsukon tunnilla oli luvassa koulua. Opettaja ehdotti katrillia eikä kukaan vastustanut, joten pääsimme hupailemaan sen parissa. Kivaa! Ratsunani oli Manu. Itsenäisen alkuverryttelyn jälkeen kävimme katrillin pätkissä läpi, kunnes ratsastimme sen kahdesti kokonaan. Me Manun kanssa saimme ottaa ensimmäisen ratsukon paikan.

Matkaan lähdimme ravissa tullen keskihalkaisijaa pitkin kahden ratsukon pareissa. Manu sai kaverikseen Aten, ja ruunat hölköttelivät mukavasti samaan tahtiin keskihalkaisijaa pitkin. Sen jälkeen me Manun kanssa käännyimme oikealle niin kuin kaksi muutakin parittomalla numerolla varustettua ratsukkoa parillisten numeroiden kääntyessä vasemmalle. Siitä tulimme lävistäjän vähän keskiravia ajatellen, ja ratsukot pujahtelivat siinä toistensa lomista.

Lävistäjän jälkeen tulimme taas keskihalkaisijalle, mutta tällä kertaa yksittäin jonossa. Kun kaikki olivat keskihalkaisijalla, tehtiin noin kymmenen metrin voltti. Parittomalla numerolla olleet ratsukot tekivät voltin oikealle ja parilliset vasemmalle. Sen jälkeen matka jatkui keskihalkaisijan loppuun, ja me parittomat käännyimme taas oikealle. Kun kaikki olivat pitkällä sivulla, nostettiin laukka. Laukassa etenimme uraa myöten, me vähän sisempänä ja toinen porukka ulompaa kiertäen. Toisen pitkän sivun loppupuolella siirryimme raviin ja tulimme keskihalkaisijalle toisesta suunnasta pyramidina: me Manun kanssa kärjessä, seuraavat kaksi ratsukkoa rinnakkain ja loput kolme vielä niiden jälkeen rinnakkain.

Hitsit, että oli kivaa! Manu humputteli menemään rennosti siinä, missä muutamat ratsut vähän innostuivat. Ensimmäinen laukkapätkä meni kiihdytysravin kautta, mutta toisella kerralla Manu tarjosi todella mainiota, pyöreää laukkaa. Keskiraveissa oli vähän ajatusta, ja voltitkin menivät ihan asiallisesti. Kaikin puolin tunti oli todella mukava, kun sai ratsastaa rennosti eikä tarvinnut vääntää koulua hiki hatussa. Toki tunnilla tuli tehtyä koulukuvioita, mutta ne menivät sopivan huolettomasti. Olisipa ollut kiva nähdä, miltä katrilli lopulta näytti. Toisella kerralla ratsukot toimivat jo paremmin yhteen kokonaisuutena, kun ensimmäisellä kierroksella oli pientä hajanaisuutta. Tulipahan myös naurettua ja paljon. Ihanaa, kun välillä voi humputella menemään ilman suurempia säätöjä. Tällaista pitäisi tehdä useamminkin.

Viimein A-merkki koulukisoissa

A-merkin kouluohjelman ratsastaminen 1-tason kisoissa on ollut yksi ratsastustavoitteistani jo liki kahden vuoden ajan. Nyt sunnuntaina pääsin viimein toteuttamaan sen oman seuran kisoissa. Treenit tosin olivat menneet pahasti mönkään, mutta yritin silti suhtautua kisakoitokseen positiivisesti siinä enemmän ja vähemmän onnistuen. Ratsunani oli Manu, joka meni kisoissa A-merkin toisenkin kerran minun jälkeeni.

Ehdin kävellä kentällä lyhyen tovin, kunnes pääsin jo maneesiin. Pienellä alueella sai mennä käyntiä ja ravia. Sen lisäksi pääsimme luokkien välissä kouluradalle verryttelemään kaikki askellajit läpi. Manu tuntui kivan rennolta eikä se kiirehtinyt turhia. Verryttelyssä tein muutamia pohkeenväistöjä, voltteja ja peruutuksia sekä myötä- ja vastalaukan nostoja. Väistöt olivat edelleen vähän puolittaisia, mutta Manu ei kuitenkaan hätäillyt niiden aikana. Peruutukset olivat ihan ok samoin kuin voltit. Vastalaukoista oikea nousi näppärästi, mutta vasen tökki. Manu tarjosi aina myötälaukkaa. Pieni paniikki hiipi puseroon, ja yritin värkätä nostoa onnistumaan. Taisin saada sen kerran tehtyä. Sen jälkeen päätin jättää sen hautumaan ja mennä loput verryttelystä rennosti. En halunnut prässätä Manua liikaa, ettei sillä napsahtaisi kipittäminen päälle. Se kun oli malttanut laukkojenkin jälkeen aika kivasti. Olin luokan ensimmäinen lähtijä, joten sain jäädä verryttelystä suoraan radalle ja kerrata ohjelman vielä mielessäni. Tuomarin vihellyksen jälkeen en sännännyt heti matkaan, vaan siirryin kaikessa rauhassa raviin. Tavoitteena oli saada kohtuullisen rauhallinen suoritus ilman suurempia hätäilyjä.

Alkutervehdykseen tulimme hieman varovaisesti. Manu pysähtyi vinoon, mutta seisoi tervehdyksen ajan kiltisti. Raviin palasimme käynnissä muutamat askeleet hiippaillen. Tuomarilta numeroksi 5,5. Ensimmäinen voltti oikealle valui hieman isoksi, mutta ravi oli ihan ok. Numeroksi 6. Vaihtouralla suoristus jäi puolitiehen, tästä numeroksi 5,5. Voltilla vasemmalle tuomari toivoi selkeämpää taivutusta ja antoi numeroksi 6. Pohkeenväistössä vasemmalle tuomari toivoi takaosaa mukaan, numeroksi 5,5. Ensimmäisessä keskiravissa en tohtinut kummemmin pyytää Manua eteen, sillä se rikkoi alussa askeleen ajaksi laukalle. Tuomari totesikin keskiravimme vaatimattomaksi, numeroksi 5,5. Pohkeenväistö oikealle meni aiemman tavoin, ristiaskeleet olisivat saaneet olla selvemmät. Numeroksi 5. Selkään tämä silti tuntui paremmalta kuin väistö vasemmalle. Pysähdys valui pisteestä ohi, mutta peruutus onnistui ihan hyvin, ja pääsimme raviin kohtuullisesti, näistä numeroksi 5,5. Käyntiin siirryimme tuomarin sanoin pehmeästi, numeroksi 6.

Ensimmäinen vastalaukka meni alussa mönkään. Manu nosti myötälaukan niin kuin verryttelyssä. Tajusin tämän kuitenkin ja päätin yrittää korjausta. Sain kuin sainkin Manun raviin ja siitä loppumatkan ajaksi vasempaan laukkaan. Numeroksi tästä 4, mutta maininta hyvästä korjauksesta. Myötä- eli oikea laukka nousi ihan hyvin, mutta voltti paisui vähän isoksi, numeroksi 5,5. Keskiympyrällä en tietoisesti pyytänyt Manua kauheasti eteen, vaan annoin sen laukata itse vähän isommin. Numeroksi 5,5 ja toive rohkeammasta keskilaukasta. Ympyrän jälkeen muutosta harjoituslaukkaan ei tullut ihan niin selvästi kuin olisi saanut, loppulaukasta numeroksi 5,5. Toinen keskiravi meni myös himmaillen, numeroksi sama kuin aiemmin eli 5,5. Keskikäyntipätkästä saimme myös saman kuin aiemmin eli numeroksi 6. Toinen vastalaukka eli oikea laukka nousi onneksi oikein. Tuomari toivoi pyöreämpää kaulaa, numeroksi 5,5. Myötälaukka nousi hyvin, ja kymmenen metrin voltti oli kuvioltaan parempi, numeroksi 6. Keskiympyrä keskilaukassa meni myös rauhassa, numeroksi 5,5. Laukkalävistäjä meni muuten hyvin, mutta ratsastin tien hieman liian aikaisin uralle samoin kuin siirtymisen raviin. Numeroksi kuitenkin 6. Lopputervehdykseen tulimme hieman linjalta pois käyden, mutta Manu pysähtyi ihan asiallisesti ja odotti tervehdyksen rauhassa. Numeroksi 5,5.

Suorituksen jälkeen olin niin huojentunut. Kiittelin ja taputtelin Manun hyväksi ennen kuin luovutin sen seuraavalle ratsastajalle. Sitten sainkin jännittää tovin ennen kuin pääsin vilkaisemaan pöytäkirjaa. Sen nähtyäni hymyilin helpottuneena. Me pääsimme läpi 55,925 prosentilla! Sinällään lukema ei ole minkään hihkumisen arvoinen, mutta minulle se sillä hetkellä oli. Treenimme olivat menneet niin epätasaisesti, etten hetkittäin oikeasti uskonut meidän pysyvän edes kouluaitojen sisällä. Mutta niin vain saimme selvästi hyväksytyn tuloksen. Toki tuomari oli arvostelussaan kiltti, mutta silti. Tuomarin terveiset olivat seuraavat: ”Melko täsmällinen rata, hevonen voisi olla pyöreämpänä niskastaan, mutta liikkuu tarmokkaasti lähes koko radan.” Kuuden ratsukon luokassa olimme viidensiä.



Huh, olipa jännä kisapäivä. Mutta kuten yleensä, todellakin kannatti nujertaa epäilykset ja mennä se A:n ohjelma. Nyt se on kertaalleen testattu, ja treenit voivat jatkua. Tavoitteeni rauhallisuudesta toteutui hyvin enkä oikeastaan radalla muuhun pyrkinytkään. Seuraavalla kerralla voinen jo ratsastaa tehtäviäkin vähän paremmin. Työtä on edessä vielä sen kanssa, että muoto olisi A:han riittävä, ja saisin Manun kantamaan itsensä ja työskentelemään rehellisemmin takaosasta lähtien. Tämä suoritus oli kuitenkin tänään se, mihin pystyin, ja se onneksi riitti. Sainpahan täytettyä sen koulutavoitteeni, jes!

Videosta kiitos Alekseille!

Puihin mennyt kenraali

Torstaille järjestimme Kaisan kanssa oman tunnin, jolla treenasimme sunnuntain koulukisoja varten. Ratsunani oli tietysti Manu, jonka kanssa yritän vääntää sen A-merkin ohjelman läpi. Tunnilla pääsimmekin treenaamaan ohjelmaa vähän osissa ja sitten sen läpi ratsastaen. Manu lähti tunnille tallista, mutta se oli tehnyt aiemmin yhden tunnin alle. Tänäänkin menin kangilla. Satulana oli kuitenkin onneksi yleissatula koulusatulan sijasta.

Ennen koko ohjelman ratsastamista saimme verrytellä aika omatoimisesti. Sen jälkeen teimme ravissa ohjelmaan kuuluvia voltteja sekä väistöjä. Volttikuviona oli sama kuin ohjelmassa eli keskihalkaisijalta voltti oikealle, siitä S:n muotoinen vaihtoura ja sitten voltti vasemmalle. Väistöt teimme myös ohjelman mukaisesti eli keskihalkaisijalta noin viiden metrin matkan uraa kohti. Volttikuviolla sain Manusta vähän otetta, jolloin se osuus sujui ihan kivasti. Olennaista oli muistaa höllätä sisältä ja käyttää ulkoapuja tehokkaammin. Pohkeenväistöt eivät sitten ottaneet yhtään onnistuakseen. Manu alkoi kipittää, jolloin en saanut pidätteitä läpi. Niinpä väistöaskeleetkin jäivät tekemättä. Pari kertaa hukkasin jalustimen, mikä sai Manun säntäämään laukkaan. Kertaalleen Manu lähti laukkailemaan ihan omille kuvioilleen, ja minulla kesti hyvä tovi ennen kuin sain sen stopattua. Hohhei. Väistöt eivät juuri parantuneet, mutta saimme pari askelta väistön loppupuolella suunnilleen sinnepäin. Muuten meno oli kipittämistä ja jännittynyttä vailla ajatustakaan väistöstä.

Tämän jälkeen hurautimme radan ensimmäisen kerran läpi. Hommasta ei yksinkertaisesti tullut mitään. Manu oli jännittynyt ja säntäili menemään, kuviot venyivät ja vanuivat ja muun muassa väistöt jäivät esittämättä. Manu ei ollut yhtään kuulolla saati kontrollissa enkä saanut tilannetta enää rauhoitettua yhtään. Laukat säntäilimme päättömästi, ja siirtymiset menivät ihan missä kohdin sattuu. Kamalaa. Näin siloitellusti sanottuna. Tämän jälkeen päätin vaihtaa kanget pois, sillä halusin palata niin neutraaliin tilaan kuin mahdollista. Vaihdon jälkeen ehdin tovin työstää Manua ravissa ja sain sitä paremmin tasoittumaan. Vieläkin Manu oli vähän hätäinen, mutta kuunteli hitusen paremmin.

Sitten ratsastimme ohjelman uudelleen. Alku lähti ihan asiallisesti, ja voltit sujuivat kohtuullisesti. Ensimmäinen pohkeenväistö lähti huonosti ja parani vasta juuri ja juuri loppupuolella. Keskiravin pidin hyvin maltillisena. En oikeastaan vaikuttanut, vaan annoin Manulle hieman tilaa ja sitä kautta luvan liikkua vähän isommin. Toinen pohkeenväistökin oli edelleen kehno, kun ulkopuoli ei ollut kontrollissa. Pysähdys valui taas pisteestä, peruutus lähti kohtalaisesti. Vastalaukat nousivat oikein, mutta pahasti singoten. Manu kävi kierroksilla enkä saanut sitä näissä kohdin hanskaan. Myötälaukat nousivat yhtä vikkelästi, mutta volteilla sain laukan hieman tasaisemmaksi. Keskiympyröillä en juuri pyytänyt Manua eteen, vaan annoin sen laukata tavallisesti. Siirtymät puolestaan valuivat tälläkin kertaa. Toinen yritys oli parempi kuin ensimmäinen, mutta kaukana vielä helposta ja sujuvasta.

Loppuravissa hain vielä Manun kuulolle ja annoin sitten sen venyttää ohjan perässä. Nyt löytyi sitä rennompaakin ravia, jota olisi kiva mennä radalla. Haasteena onkin löytää se ennen radalle menoa, ei vasta sen jälkeen, jos ollenkaan. Tämä kenraali ennen kisoja meni kyllä pitkälti ihan puihin. Vaan eikö kehno kenraali tarkoita hyvää esitystä? Jaa'a, sunnuntaina se sitten nähdään.

Vähän ajatusta, mutta ei riittävästi

Keskiviikon koulutunnilla ratsukoita oli kuusi. Sain toiveideni mukaan Manun, joka jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta. Virittelin sille taas kanget ja yritin tsempata itseäni ratsastamaan paremmin. Saimme treenata pohkeenväistöjä, voltteja, pysähdyksiä ja siirtymisiä.

Ensimmäinen kuvio oli kääntyä lyhyeltä sivulta keskihalkasijalle ja tehdä pohkeenväistöä käynnissä noin viisi metriä uraa kohti. Siitä siirryttiin raviin, pyöräytettiin noin 15 metrin keskiympyrä, jonka jälkeen siirryttiin käyntiin ja tehtiin kuvio taas uudelleen toiselta lyhyeltä sivulta aloittaen. Käyntiväistöt menivät täsmällisellä ratsastamisella aika kivasti. Sopiva rytmitys ulko-ohjan pidätteiden ja väistättävän pohkeen kanssa auttoi hyvin. Sain myös oltua sopivalla tavalla useimmiten irti sisäohjasta, hyvä minä! Raviympyrät menivät ihan ok, kunhan sain suoristettua Manua enkä vain vääntänyt sitä kaulasta mutkalle. Manu ravasi kohtuullisen rauhassa, mikä oli hyvä juttu. Siirtymiset ravista käyntiin venyivät hieman, mutta eivät pahiten. Esitimme pari ihan asiallistakin siirtymistä, taaskin yllättävän vähän ohjaan turvautuen. Tulimme kuvion myös siten, että väistön jälkeen nostimme laukan. Laukassa Manu oli hieman vauhdikkaampi, mutta sain vähän otettua sitä haltuun. Muutamia ympyröitä pääsimme vähän lyhyempääkin laukkaa, mikä ilahdutti kivasti. Laukasta siirtyminen ravin kautta käyntiin tuppasi venymään, mikä ei yllättänyt.

Toisena kuviona tulimme ravissa lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja teimme pysähdyksen. Siitä nostimme laukkoja vuorotellen. Laukassa pyöräytimme lyhyen sivun kulmaan voltin, jonka jälkeen siirryimme raviin. Pitkälle sivulle puolestaan ratsastimme keskiravia, kunnes olimmekin jo kuvion alussa. Pysähdykset onnistuivat kohtuullisesti, kun sain istuttua Manun ympärillä paremmin. Laukannostot olivat ihan ok, ja Manu nosti jokaisella kerralla toivotun laukan. Tässä vaiheessa Manulla iski kipitysvimma, ja hurauttelimme laukkavoltit melkoisen hätäisesti ja sisälle kaatuen. En tiedä, mikä meni vinksalleen, kun aiemmin ihan asiallinen meno muuttui kipitykseksi. Keskiraviyritelmät valahtivat onnettomiksi, sillä en saanut istuttua ravissa, mihin Manu reagoi kiihdyttämällä ja tarjoamalla laukkaakin. Hytkyin selässä pahimmillaan kuin mikäkin perunasäkki. Kokeilin sitten tehdä keskiraveja keventäenkin, mutta ei se kauheasti auttanut. Jokin oli pielessä, ja Manu reagoi siihen kipittämällä. Olipa vaikeaa! Valaistumista ei tehtävään tullut, vaan se tuli meni kehnosti.

Loppuravissa hevosten annettiin venyttää eteen ja alas. Manu yritti vähän vielä kipittää, mutta tasoittui onneksi aika nopeasti ja venytti kivasti ohjan perässä. Olipa melkoinen tunti. Taidan olla menossa A-merkin ohjelman sijasta esittämään pellenumeron koulukisoihin. Ote on nyt jotenkin hukassa. Vaan onhan tässä vielä muutama päivä aikaa. Eihän sitä koskaan tiedä, voihan sitä siinäkin ajassa oppia ratsastamaan.

Valmistautumista koulukisoihin

Keskiviikon tunnille sain toiveideni mukaan Manun, jolla olisi tarkoitus mennä oman seuran koulukisoissa vihdoin ja viimein se A-merkin ohjelma. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja pääsimme treenaamaan peruutuksia, siirtymisiä sekä vastalaukan nostoja. Tunnin menin kangilla niin kuin kisoissakin on ajatuksena.

Ensimmäisenä kuviona oli kääntyä pitkältä sivulta keskelle, pysähtyä sekä peruuttaa muutama askel. Opettaja muistutti käyttämään ohjaa mahdollisimman vähän peruutuksissa. Minulla meni hetki saada peruutusavut selkeiksi, mutta kun sain kädet kevyeksi ja istunnan enemmän töihin, teki Manu muutamat helpot ja tasaiset peruutukset. Aluksi jatkoimme peruutuksista käynnissä eteenpäin, kunnes aloimme siirtyä siitä raviin. Päätyihin pyöräyttelimme ympyrät. Peruutusten lisäksi kuviolla sai miettiä hyvin sekä siirtymiset ravista pysähdyksiin että peruutuksesta raviin. Manu alkoi ennakoida pysähdystä pudottelemalla käyntiin. Peruutuksen jälkeiset siirtymiset raviin onnistuivat välillä ihan ok, mutta olisin saanut tehdä ne silti nopeammin. Enemmän jalkaa, vähemmän pitämistä ohjalla.

Lisäsimme samaan kuvioon vielä peruutuksen jälkeen tehdyn laukannoston. Manu nosti laukat ihan hyvin, mutta tuppasi vähän kaahottamaan niissä. En tiedä, oliko istuntani koulupenkissä niin epävakaa vai mikä vaivasi, mutta en oikein saanut Manua malttamaan. Oikeassa kierroksessa Manu myös pääsi kaatumaan sisälle, mikä lisäsi pulmia. Koulurata loppuisi esittämällämme kaahotuksella kyllä nopeasti kesken. Yritin tiivistää ja hidastuttaa istuntaani, ja hetkittäin Manu palasikin kuulolle. Yleisfiilis laukassa jäi kuitenkin haparoivaksi ja kiireiseksi, mikä harmitti melkoisesti. Pitää tutkailla ja mennä mahdollisuuksien mukaan seuraava tunti yleissatulalla. Näenpähän sitten, kipittääkö Manu silloinkin vai saanko istuttua toisessa satulassa vakaammin.

Lopuksi teimme vielä muutamia vastalaukan nostoja käynnistä oikeassa kierroksessa. Manu oli aiemman laukkaamisen jäljiltä pinkeänä, mutta nosti aluksi vastalaukat mukisematta. Kiirehtien toki, mutta ainakin nostoapuja kuunnellen. Pitkän sivun lopussa vastalaukasta siirryttiin raviin ja lyhyen sivun keskellä taas nostettiin myötälaukka ja pyöräytettiin pääty-ympyrä. Manu innostui taas vähän kaahottamaan, jolloin se alkoi hätäillä myös käynnissä. Sittenpä homma levisikin käsiin, ja Manu alkoi nostella vastalaukan sijaan myötälaukkaa. Yritin toppuutella sitä ja rauhoittaa menoa, vaan Manu oli jo kipitysmaailmassaan. Nostot eivät parantuneet enää siitä, mutta lopulta sain taas vastalaukan nousemaan. Tämäkin häsellys jäi kaivelemaan. Ikuisuuskysymys: miten nollata tilanne, kun se menee kipityksen puolelle?

Loppuravit saimme mennä omaan tahtiimme. Minä keskityin toppuuttelemaan Manua, ja hetkittäin se tarjosikin taas asiallista ja rennompaa ravia. Yhtä nopeasti se toki lähti kipittämään, jos itse unohduin matkustamaan. Tunnin aikana A-merkin tahkoaminen kisoissa tuntui kyllä hieman hullulta. Toisaalta en ole taas pariin kuukauteen mennyt Manulla saati kangilla ja koulupenkillä, joten ehkä niilläkin oli osuutta asiaan. Yhteen asiaan olin kuitenkin hyvin tyytyväinen: käteni toimivat tänään aika kivasti ja pysyivät kevyinä. Kankien kanssa kiinnitänkin niihin tavallista enemmän huomiota, mikä näkyi tänään positiivisesti. Onneksi meillä on vielä ensi viikolla treenit luvassa, niin ei ihan tämän tunnin perusteella tarvitse kouluaitojen sisään mennä.

Sisäohjariippuvuuden hoitoa

Keskiviikon tunnilla oli koulua peräti yhdeksän ratsukon voimin. Tuntuipa se paljolta pitkästä aikaa. Ratsukseni sain Manun, joka jatkoi edelliseltä tunnilta. Tunnin teemana oli kulmien ratsastaminen sekä ulkoapujen käyttö. Ratsastimmekin koko tunnin kulmia ja pääty-ympyröitä. Kulmat teimme ensin pysähdyksen kautta. Kun se alkoi toimia, siirryimme käyntiin ja raviin. Lopulta kulmia sai tulla laukassa, mikäli se oli sopivasti hanskassa.

Pysähdyksen kautta ratsastetuissa kulmissa ehdin hyvin ajatella ulkoapujen käyttöä ja sisäohjan jättämistä rauhaan. Minunlaiselleni sisäohjan lumoihin joutuneelle oli todella opettavaista oikeasti nakata se löysäksi ja mennä kulmat ulkoavuilla. Manu hoksasi tehtävän jujun nopeasti, se taisi tehdä samaa kuviota jo edellistunnilla. Opettaja oli ihanan tarkka ja huomautti pienimmästäkin roikkumisesta sisäohjassa. Sen ansiosta sain jätettyä sen minuksi ihailtavan hyvin rauhaan niin pysähdysten kautta kuin käynnissä tehdyissä kulmissa. Ulkopohje käänsi ja ulko-ohja tasapainotti tarvittaessa, mutta sisäohja pysyi hiljaa. Koko ajan käynnissä pysyen tehtävä sujui myös mukavasti. Mitä nyt Manua sai hieman nohitella liikkumaan hieman pontevammin.

Kun ulkoapujen käyttö alkoi luonnistua, sai kulmia alkaa ratsastaa tavallisesti asetuksen kanssa. Sisäohja pääsi siis käyttöön, mutta edelleen piti muistaa sen pieni rooli. Lumouduin tietysti paikoin sisäohjasta, mutta sain kuitenkin petrattua ulkoapujen käytössä. Manu oli hyvä peili sille, milloin tein kulmat oikein, milloin roikuin apinana sisäohjassa. Kun käänsin ulkoavuilla ja pyysin sisäohjalla vain kevyen asetuksen, meni Manu kulmat tasaisesti ja pyöreähkönä. Jos taas nyin sisäohjaa ja odotin ihmettä, kipitti Manu kulmat hirvenä. Ravissa meillä oli Manun kanssa vähän erimielisyyksiä etenemisestä. Manu halusi kipittää, minä taas mennä vähän rauhallisemmin. Neuvottelimme tästä oikeastaan tunnin läpi, mutta onneksi pääsimme aina hetkittäin yhteisymmärrykseen. Niinä hetkinä ravi oli mukavan tasaista ja pyöreää vailla kiirettä ja hätäilyä. Etuosa olisi toki saanut olla kevyempi, mutta opettaja kehui Manun ottavan vatsalihaksensakin paikoin käyttöön.

Ratsastimme kulmien lisäksi pääty-ympyröitä niin ravissa kuin laukassa. Lopulta laukkaa sai mennä myös koko kentällä, jos se oli sen verran hanskassa. Raviympyröillä ulkoapujen merkitys korostui hyvin. Manu pyrki hieman suurentamaan ympyrää, jos en muistanut kääntää sitä ulkoa kunnolla. Sisäohjassa roikkuminen kun ei yllättäen korjannut tätä. Ympyrällä ehti kuitenkin mukavasti korjata tilannetta, kun siinä saattoi olla kierroksen tai pari. Vuorottelin aika paljon kevyen ja harjoitusravin välillä. Manu tuntui toimivan vaihtelevasti niiden välillä, joten ilmeisesti hetkittäin istuin asiallisesti, sitten taas hytkyin epätasapainossa.

Laukassa sisäohjan jättäminen rauhaan oli vaikeinta. En tiedä, millaisena oikotienä sitä pidin, vaikka se ei kyllä auttanut missään. Pitäydyimme Manun kanssa valtaosan laukkaosuudesta ympyröillä. Manu kun pääsi vähän kipittämään, joten ympyrä auttoi kursimaan sitä kasaan. Oikeassa laukassa sain ulkoapuja toimimaan paremmin, joten siihen suuntaan saimme järkevimmät hetket. Niissä Manu laukkasi maltilla, mutta ihan pontevasti ja hitusen jopa lyhyempänä. Sain istuttua myös paikoin aika hiljaa, mikä tietysti paransi menoa. Oikeassa laukassa tohdinkin kokeilla muutamat kulmat, jotka sujuivat ihan hyvin. Vasemmassa laukassa ulkoavut jostain syystä jäivät puoitiehen. Sinällään hassua, sillä vasen käteni ei ole kovin hyvä sisäkätenä eli periaatteessa en sillä pysty niin roikkumaan ohjassa kiinni. Ilmeisesti oikea puoleni ei toisaalta ole kamalan hyvä ulkopuolena, mikä varmaan selitti vähän tätä. Niin tai sitten oikealle kiertyvällä istunnallani oli oma lusikkansa sopassa. Kunnon loksahdusta emme vasemmassa kierroksessa saaneet, mutta paikoin siinä oli kuitenkin oikeaa ajatusta.

Loppuraveissa neuvottelimme vielä kertaalleen siitä, onko kipittäminen hyvä vai huono juttu. Päädyimme puolittaiseen kompromissiin: välillä Manu kipitti, välillä ei. Tiedän Manun reagoivan epätasaiseen istuntaan kipittämällä, vaan eipä sitä yhden tunnin aikana korjata. Onneksi kuitenkin tajusin aina miettiä istuntaani, kun pidätteet eivät menneet oikeaoppisesti läpi. Tunnissa parasta olivat ne hetket, kun sain tehtyä käännökset sisäohjalla rennosti asettaen ja oikeasti ulkoavuilla kääntäen. Kulmat olivat silloin niin helppoja. Ei tietoakaan punkemisesta minnekään. Laukassa puolestaan oikean kierroksen hallitut ja tasaiset hetket olivat tosi kivoja. Nekin hetket olivat helppoja ja sujuvia eikä silloin tarvinnut huolehtia mistään ylimääräisestä. Kun saisin Manun kaikissa askellajeissa samanlaiseksi, olisi meno sangen mainiota. Treeniä Manun kanssa lienee luvassa jatkossakin, se kun sattuu näillä näkymin olevan todennäköisin koulukisaratsuni.

Estekurssin 3. päivä: ajatusta jatkoon

Estekurssin kolmantena kertana pääsimme hyppäämään radan omalla korkeudellamme. Ratsunani oli edelleen Manu, ja kurssilaisia oli viisi. Manu jatkoi taas edelliseltä tunnilta, joten alkuverkassa hain sitä omille asetuksilleni. Tänään se malttoi paljon paremmin alusta asti eikä ollut niin kipittävällä tuulella kuin toisinaan.

Ennen rataa hyppäsimme omina tehtävinään yksittäisiä lävistäjäpystyjä, suoraa linjaa sekä kaarevan linjan ja sarjan yhdistelmää. Vaihtoja emme taaskaan esittäneet toivotuissa kohdissa, vaan korjaukset piti tehdä ravin kautta. Mitä nyt kerran sangen jarruttavan töksähdyshypyn kautta Manu päätti viimein napata vaihdon jo esteellä, hah. Pääsimme kuitenkin esteille vähän paremmin emmekä ajautuneet ihan niin juureen kuin edellispäivinä. Ihan sitä parasta laukkaa ei kuitenkaan irronnut, joten ponnistuspaikatkaan eivät olleet ihan priimaa. Tiet olivat kuitenkin hyvin kunnossa, mihin olin tosi tyytyväinen. Laukkaa olisin saanut ratsastaa sujuvammaksi, mikä varmasti olisi ratkaissut ne muutamat huonommat ponnistuskohdat ja saanut hypätyn radankin hieman jouhevammaksi.

Ratakorkeudeksi saimme Manun kanssa noin 80 senttiä, mikä oli sopiva. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Yritin hakea hyvää etenemistä, mutta se jäi vähän matkasta. Okserille tuli hieman jarruttava hyppy ja laukan sai korjata sen jälkeen ravin kautta. Tässä vaiheessa Manu keksi, että kentän maneesikulmauksessa on mörkö ja lähti väistämään sitä ennakkoon. Niinpä emme päässeet kerralla kakkosesteen linjalle, vaan jouduin pyöräyttämään ympyrän. Manu edelleen yritti punkea maneesikulmaa karkuun, vaan tällä kertaa sain sen linjalle. Ruunan ajatukset olivat kuitenkin jossain muualla, jolloin hyppy kakkoselle oli vähän hidas. Neljän askeleen väli kuitenkin sujui asiallisesti, jolloin kolmonen ylittyi ihan ok. Nelosen ja viitosen kaareva linja meni viidellä askeleella, ja Manu nappasi viitosella oikean laukan. Sen jälkeen se lähtikin taas punkemaan omille teilleen, kun olimme siellä pelottavassa kulmauksessa. Hassua, miten muun tunnin ruuna oli mennyt kivasti ja nyt radalla keksi alkaa hölmöillä. Vaan niin jatkui matkalle kohti kuutosena ollutta askeleen sarjaa. Pieni hölmöily oli virittänyt Manua viimein, jolloin laukka sujui, ja pääsimme sarjan hyvin. Seiskalle tuli taas vähän jarruttava hyppy, mutta matka jatkui sen jälkeen tehdyn laukankorjauksen myötä. Osasin nyt varautua Manun tuijotteluun, jolloin sain ratsastettua sen kerralla vielä uudelleen suoralle linjalle. Niin pääsimme hyppäämään esteet 8 ja 9 ihan järkevästi, ja rata oli osaltamme siinä.

Siinä oli samalla kurssin hyppelymme. Radassa olin tyytyväinen siihen, että pääsimme jokaisen esteen yli ilman suurempia ongelmia. Toki ylimääräinen ympyrä oli turha, mutta en viitsinyt harjoitustilanteessa alkaa väkisin punkea Manua huonolla lähestymisellä esteen yli. Ympyrä oli pienempi paha. Vaikka radalle sattui muutama töksähtävämpi hyppy, meni osa esteistä myös sujuvasti. Esimerkiksi sarjalle tuli hyvät ja tasaiset hypyt. Mukavaa oli myös se, ettei estekorkeus tuntunut missään. Kaipaamaan jäin parempaa keskittymistä niin itseltä kuin hevoselta sekä rullaavampaa laukkaa. En ihan saanut sitä parasta laukkaa tänään irti, mikä varmasti näkyi siinä, että Manulla oli aikaa katsella maisemia ja mörköjä. Vaan tulipahan kuitenkin huomattua, että saan vintattua hieman keskittymiskyvyttömämmänkin ratsun tällaisen radan läpi ilman isoja pulmia. Kolmen päivän aikana sain sopivasti vihiä Manusta, ja tästä on hyvä jatkaa treenejä sen kanssa. Hyvä laukka ja rauhallinen istunta ovat varmasti isoja tekijöitä sen kanssa. Pitää muistaa nämä asiat seuraavan kerran, kun sillä menen.

Estekurssin 2. päivä: juonesta kiinni

Estekurssin toisena päivänä pääsimme treenaamaan niin suoria kuin kaarevia lähestymisiä ja linjoja. Ratsukoita oli edelleen viisi, ja minulla oli luonnollisesti ratsuna Manu. Se jatkoi jälleen suoraan hommia edelliseltä tunnilta. Alkuverryttelyssä hain pohkeitani töihin sekä Manua malttamaan kipittämisen sijaan. Hyviä hetkiä löytyi, mutta meno jäi aavistuksen kiireiseksi.

Ensimmäisenä tulimme oikeassa laukassa yksittäisen lävistäjäpystyn. Sain ratsastettua sille hyvän tien sekä ennen että jälkeen, mutta toivottuja laukanvaihtoja esitimme tasan nolla. Muutaman kerran Manu myös tahtoi ajautua esteen juureen, kun en saanut laukkaa rullaamaan. Muutaman kerran taas sain paremmat ponnistuspaikat, mutta laukka jäi silti vaihtumatta. Sen onneksi sai korjattua nopeasti ravin kautta. Yksittäisen esteen jälkeen tulimme vasemmassa laukassa neljän askeleen suoran linjan. Jälleen kerran tulimme ensimmäiselle esteelle muutaman kerran pohjaan. Hyydyin yksinkertaisesti, kun olisi pitänyt tehdä ratkaisu ponnistuspaikan säätämiseksi. Sentään väli meni ihan asiallisesti eikä siinä tarvinnut kummemmin säätää.

Sitten tulimme vasemmassa laukassa toisen yksittäisen lävistäjäpystyn pari kertaa. Jälleen esitimme tasan nolla laukanvaihtoa, mutta jälleen tie oli mukavasti kunnossa. Siihen sentään sain olla tyytyväinen. Lisäsimme tämän lävistäjäpystyn perään vielä kaarevan tien päässä olleen pystyn, joka oli osa aiemmin hypättyä suoraa linjaa. Tiet olivat taas kerran kunnossa, mutta lävistäjäpystyllä ei ollut puhettakaan laukanvaihdosta. Kaareva tie toiselle pystylle meni sujuvasti viidellä. Lopulta sain sentään sillä tehtyä laukanvaihdon, mistä kiittelin Manua kovasti. Ilmeisesti Manulla meni tovi hoksia, että laukanvaihto oli näppärämpi tehdä toisella esteellä kuin sen jälkeen ravin kautta.

Loppuun viilasimme vielä neljän askeleen suoraa linjaa, mutta nyt oikeassa laukassa. Ajauduimme aluksi edelleen lähelle estettä, kunnes laukka alkoi hiljalleen sujua. Tajusin viimein tohtia ratsastaa pohkeilla ja olla näpläämättä ohjalla ylimääräistä. Samalla ajattelin istuvani enemmän takajalkojen päällä ja vaikuttavani Manuun ajoissa, en jo estelinjalla ollessani. Ilmeisesti jokin näistä auttoi, sillä aloimme päästä linjalla sekä hyvään ponnistuspaikkaan että sujuvaan etenemiseen välissä. Parhaimpina hetkinä sain tulla ensimmäiselle esteelle kaikessa rauhassa ja antaa Manun hoitaa osuutensa. Suora linja sujui helposti ja ongelmitta, ja viimein sain vähän otetta siihen, miltä menon Manun kanssa pitäisi tuntua. Jes! Linjan toinen pysty oli lopulta 80 senttiä, mikä ei Manulla tuntunut missään.

Tunti päättyikin varsin hyviin fiiliksiin. Oli ihana saada vähän juonesta kiinni ja ymmärtää Manun päälle. Jos sen saisi heti alkutunnista ratsastettua tällaiseksi, olisi meno tosi mukavaa. Nyt vain täytyy miettiä, mikä oli ratkaiseva muutos omassa ratsastuksessani ja koettaa jatkossa löytää palikoita samalla tavalla kohdilleen.

Estekurssin 1. päivä: säädöt hukassa

Tiistaina oli vuorossa Saaran tallin estekurssin ensimmäinen päivä. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja minä sain ratsukseni Manun. Ensimmäisen tunnin menimme puomi- ja kavalettitehtäviä hevosiin tuntumaa hakien. Tunnin aikana tulimme niin ravissa kuin laukassa puomeja ympyrällä ja kavaletteja suoralla linjalla, jonka aikana oltiin kevyessä istunnassa. Lisäksi tulimme puomit ympyrällä laukassa, jonka jälkeen siirryimme raviin ja tulimme kahden ristikon suoralle linjalle. Loppuun tulimme laukassa ympyrällä ristikon, jatkoimme siitä suoran linjan kavaleteille ja hyppäsimme vielä suoran linjan kaksi pystyä.

Kaikilla tehtävillä ongelma tuppasi olemaan sama: Manu olisi pitänyt saada lyhyeksi ja teräväksi. Sain sen lähinnä lyhyeksi ja ponnettomaksi. Niinpä askeleet eivät aina sopineet puomeille ja kavaleteille, jolloin sorruin hätyyttämään Manua äänellä. Se sekoitti ruunan pakkaa, mikä ei tietenkään ollut hyvä juttu. Tunnin alkupuolella onneksi kuitenkin tajusin, että Manuhan oli just hyvä ratsu minulle. Enpähän voinut vain matkustella, vaan joutuisin oikeasti opettelemaan ratsastamaan sitä. Erityisesti saisin pistää pohkeeni kunnolla töihin, sillä ääni ei ollut hyvä apuväline Manun kanssa, ja raippaa en sen kanssa pidä ollenkaan. Kivaa, kun kerrankin tajusin yksinkertaisesti opetella ratsastamaan hevosta enkä alkanut urputtaa siitä, kuinka kemiat eivät muka sovi hevosen kanssa.

Ympyröillä haasteena oli tie. Kertaalleen esitimme hyvin töksähtävän matelun ristikon yli, kun Manulle ilmeisesti tuli este yllätyksenä. Voi nolous! Vaan onneksi huumorintajuni oli mukana, ja tajusin tuon jälkeen keskittyä teihinkin. Suorilla linjoilla sain puolestaan pitää Manun riittävän lyhyenä, mutta pontevana, jotta se ei venynyt pitkäksi ja joutunut sitten ahtautumaan väleihin. Ravilähestymiset suoralle linjalle olivat vähän kinkkiset, mutta eivät pahimmat. Laukka-askelia pistimme linjalle toivotusti ensin viisi, mikä oli Manulle jo vähän ahdas. Neljällä askeleella väli meni ihan hyvin, kunhan maltoin olla rauhassa enkä tuupannut Manua hätäiseksi. Kertaalleen tosiaan menin hoputtamaan Manua äänellä, jolloin esitimme esteelle melkoisen koikkaloikan. Manu myös nappaili tehtävillä vääriä laukkoja, mutta ne sai korjattua aika nopeasti ravin kautta. Viimeinen kierros puomiympyrän, kavalettisuoran sekä kahden pystyn suoran linjan tehtävällä meni onneksi aika asiallisesti.



Loppuraveissa Manu tarjosi kivaa, rentoa ravissa. Sellaista otetta kun saisin siihen laukassakin, niin asiat varmasti helpottuisivat. Vaan onhan tässä onneksi vielä kaksi päivää estekurssia jäljellä. Enköhän niiden aikana pääse vähän Manusta perille tai saa ainakin jotain vihjeitä siihen.

Videoista kiitos Noralle!

Takaisin Manun kyytiin

Keskiviikon tunnit menevät kesän ajan meidän valmennustuntimme ja aiemman B-tunnin yhdistelmänä. Ratsukoita tunnilla oli tällä kertaa onneksi vain seitsemän, joten kovin ahdasta ei ollut. Ratsukseni sain Manun, joka palasi töihin useamman kuukauden sairaslomalta. Tallin toinen opettaja oli ratsastanut Manua jo viikon verran, joten se oli päässyt jo hyvin töihin kiinni. Tunnilla jumppasimme avo- ja sulkutaivutusten parissa.

Alkuverryttelyssä tehtävänä oli antaa hevosten liikkua hieman pidemmässä muodossa. Verryttelimme käynnissä ja ravissa, joiden aikana sain tauon jälkeen tutustella Manuun. Se tuntui pitkälti omalta itseltään eli oli reippaana menossa. Se kuitenkin otti pidätteet aika kivasti vastaan, kun sain jämäköitettyä istuntaani. Manu myös hetkittäin hakeutui kivasti tuntumalle, mutta tahtoi valua etupainoiseksi sekä hieman kipittää. Sain toppuutella sitä tasaisesti, mutta keskityin myös rentoutumaan. Tämä yhdistelmä toimi paikoin kivasti.

Avo- ja sulkutaivutuksia tahkosimme käynnissä toisella pitkällä sivulla. Aloitimme avotaivutuksella, jota tulimme pitkän sivun puoliväliin saakka. Siitä pyöräytimme voltin, jolta palattuamme jatkoimme sulkutaivutusta sivun loppuun. Toiselle pitkälle sivulle pyöräytimme voltit alkuun ja loppuun. Helpommin sujuivat avotaivutus oikealle ja sulkutaivutus vasemmalle. Avotaivutuksessa sain huolehtia siitä, että etuosa oikeasti kääntyi enkä vain kääntänyt kaulaa. Sulkutaivutuksessa taas sain muistaa pitää etuosankin oikeassa kohdassa enkä vain tuupata takaosaa matkoihinsa. Avotaivutuksessa vasemmalle Manu oli joko selvästi jäykempi tai sitten ei vain ymmärtänyt apujani. Muutamia kertoja se pysähtyi ihmettelemään, mitä oikein mahdoin siltä vaatia. Muutoin se mielellään yritti tarjota takaosaansa sisemmäs sen sijaan, että olisi siirtänyt etuosaansa minnekään. Sulkutaivutuksessa oikealle etuosa jäi välillä paitsioon tai meni liian mutkalle. Takaosa sinällään oli ihan oikein, mutta välillä Manu pääsi etuosan ongelmien takia suoristumaan liikkeestä.

Toisella pitkällä sivulla pyöräytimme voltit lopuksi myös laukassa. Manu oli laukasta innoissaan, jolloin hurautimme pitkän sivun ja voltit muutamia kertoja aika holtittomasti. Vaikka ei ruunaa oikein voinut asiasta moittia, olihan sillä pitkä sairasloma takana ja varmasti virtaa vaikka pienelle kylälle jaettavaksi. Tiesin Manun tasoittuvan, jos saisin istuttua jämäkästi enkä lähtisi vetokisaan. Tuppasin kuitenkin liukumaan satulassa edestakaisin, kun ratsastushousuni eivät tuntuneet pitävän yhtään. Mainio selitys, eikö? Availin kuitenkin sinnikkäästi lonkkia, jotta sain pohkeita tuntumalle sekä yritin pitää keskivartaloni tiukkana. Hyvinä hetkinä Manu tasoittuikin, ja saimme aika asiallisia voltteja. Saimme myös mentyä pitkää sivua muutamat kerrat kohtuullisen rauhallisesti. Muutamat kerrat taas viipotimme menemään, kun keskittymiskykyni katosi matkasta ja heittäydyin matkustajaksi. Onneksi pitkän sivun päässä odotti aina se toinen voltti, jossa hommaa saattoi kursia kasaan.

Loppuraveissa hain Manua vielä kuulolle ja malttamaan. Se tarjosikin ihan kivoja hetkiä, kun tajusin itse olla riittävän nopea rentoutumaan enkä jäänyt varmistelemaan liikoja. Opettaja hoksautti vielä hakemaan Manua kantamaan etuosansa, kun muoto oli kohtuullinen. Manu malttoi hetkittäin hienosti, jolloin siitä irtosi aika kivaa ravia. Tunti päättyikin hyviin fiiliksiin, vaikka tunnin vaikeimmissa kohdissa pakka oli pahasti sekaisin. Kaiken kaikkiaan oli kiva päästä taas Manun selkään. Mukava saada sekin takaisin remmiin, ja Manu vaikutti itsekin olevan hyvillä mielin hommissa. Kunhan se pääsee kunnolla töihin kiinni, niin sillä pitää kyllä treenata enemmänkin.

Pientä vastalaukkatreeniä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli koulua, ja ratsukseni sain Manun. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja pääsimme treenaamaan lävistäjien, volttien ja pienten vastalaukkapätkien ratsastamista. Vietimme liki koko tunnin kahden lävistäjän kuviolla pysyen. Ensimmäinen lävistäjä alkoi tavallisesti pitkän sivun alusta ja päättyi toisen pitkän sivun keskikohtaan. Siitä puolestaan lähti toinen lävistäjä, joka päättyi puolestaan aiemman pitkän sivun loppuun.

Haimme ensin kuvion pikaisesti kohdilleen käynnissä. Sen jälkeen siirryimme raviin tehden lävistäjien keskikohdissa siirtymät käyntiin. Lävistäjien lisäksi sai pyöräyttää voltteja niin lyhyjen sivujen keskelle kuin lävistäjien risteyskohtaan. Ravin suurin pulma oli se, etten saanut Manua lyhyeksi ja jänteväksi. Se joko kipitti pitkänä tai mateli aavistuksen lyhyempänä. Siirtymät käyntiin menivät vetokisan puolelle, kun en saanut istuntaani jämäkäksi ja Manua sitä kautta kuulolle. Takaisin raviin pääsimme sentään kinastelematta, mutta olisin saanut aktivoida ravin lähtemään takajaloista paremmin. Välillä saimme vähän parempia hetkiä ravityöstössä, mutta aika vähäisiä ne olivat. Manun kanssa pohkeideni laiskuus korostuu sangen selvästi.

Raviosuuden jälkeen otimme vuoroon laukan. Kuviona oli nostaa laukka, pyöräyttää pääty-ympyrä ja päästä molemmat lävistäjät sekä niiden välissä ollut pieni suora pätkä nostetussa laukassa pysyen. Haihattelin menemään, että tehtävähän olisi helppo Manulla, joka ei juuri esteilläkään lähde turhia vaihtamaan laukkaa. Vaan ei. Ensin en saanut ylipäänsä laukkaa nousemaan, vaan Manu tarjosi ravia. Turhautumismittari välkähti pahasti punaisella, kun näin perusasiassa kehtasi tulla pulmia. Lopulta sain Manun laukkaan, ja pääsimme tehtävän pariin. Esitimme turhan monet pudotukset raviin juuri lävistäjien taitteessa, vaikka pyrin ratsastamaan sen loivana. En tainnut säilyttää laukkaa, vaan unohduin miettimään liikaa tietä ja jännäämään, miten laukan kävisi. Lopulta sain hiottua tietä paremmaksi sekä kannustettua Manua, jolloin saimme parit asialliset laukkalävistäjät tehtyä. Ihan vettä valaen ne eivät menneet, joten kaikki ei ollut kohdalla, mutta sentään laukka säilyi. Pakko tunnustaa, etten kauheasti ehtinyt miettiä omaa asentoani, kun tarmo meni hevoseen ja tiehen.

Loppuraveissa yritin vielä hakea Manua lyhyemmäksi ja jäntevämmäksi. Pari pientä hyvää hetkeä mahtui mukaan, mutta muuten menimme aika pitkänä puikulana. Tunnista jäi vähän ankeat fiilikset. Jotenkin meno tuntui paikoin liian hankalalta eikä asiaa auttanut se, etten saanut ratkottua tilanteita paremmiksi. Opettaja tosin kehui, että menossamme oli ollut kovasti oikeaa ajatusta. Kyllähän se lohdutti, mutta joskus olisi kiva päästä myös ajatuksista tekoihin. Vaikka onhan se opettavaista mennä tällaisella hevosella, joka ei anna kaikkea ilmaiseksi. Täytyy vain keksiä tapa saada ne pohkeet käyttöön ja oma kroppa jänteväksi, niin varmasti meno Manunkin kanssa paranee.

Kohti parempaa

Keskiviikon valmennustunti ja B-tunti yhdistettiin jälleen, kuten ounastelin. Ratsunkin arvasin oikein: Manuhan sieltä tuli. Ratsukoita tunnilla oli yhdeksän, mutta mahduimme yllättävän hyvin vääntämään koulua. Tällä kertaa treenasimme kolmikaarista kiemurauraa, voltteja sekä myötä- ja vasta-asetuksia.

Tunti aloitettiin tahkoamalla kolmikaarista kiemurauraa käynnissä ja ravissa. Kiemurauran mutkiin pyöräytettiin lisäksi voltit. Mieleeni juolahti tunnin alussa ajatus mennä pitkästä aikaa ilman jalustimia, kiitos blogini kommenttiosiossa Annastiinan kanssa käydyn keskustelun. Halusin nähdä, saisinko jalkani rennommin hevosen kylkiin tuntumalle, kun en voisi turvautua jalustimiin. Veikkaan meneväni liki poikkeuksetta liian lyhyillä jalustimilla koulua. Selittelen tätä jäykkyydelläni sekä laiskuudellani. En vain veny ja olen tuhottoman laiska venyttelemään. Tekosyyt, mikä ihana keksintö.

Kolmikaarinen kiemuraura oli hyvä harjoitus niin suoruuden kuin asetuksien suhteen. Aluksi ratsastin aika suurpiirteisesti, jolloin Manu ei juuri mennyt suorissa kohdissa suoraan saati asettunut sitä vaatineissa kohdissa. Tämän huomion jälkeen skarppasin. Asetukset ja voltit vasemmalle olivat vaikeampia. Asetus ei mennyt läpi, ja Manu kulki takaosa sisempänä. Opettaja muistutteli mukavan usein siitä, että Manun etuosa pitäisi saada oikeaan kohtaan eli vähän sisemmäs. Tätä työstämällä voltit paranivat tähänkin suuntaan. Tehtäväkseni jäi muistaa hallita myös sisäpuoli silloin, kun vaikutin ulkopuoleen.

Ravissa Manu tahtoi olla kiireinen, jolloin sitä sai pidätellä melkoisesti. Opettaja neuvoi saamaan Manua silti rentoutumaan edestä, vaikka sitä toppuuttelisi. Yritin tehdä pohkeiden ja ohjan kanssa yhteistyötä, etten pelkillä ohjilla säätämällä yllyttäisi Manua vetokisaan. Manun ravi on onneksi aika helppoa istua, joten ilman jalustimiakin onnistuin pysymään kyydissä aika asiallisesti. Huomasin kuitenkin, kuinka helposti pohkeeni lepattivat irti hevosen kyljistä. Kun rentouduin, nakkasin samalla jalat irti kyljistä. Eihän niitä pidä koko aika pusertaakaan kiinni hevoseen, mutta tuntumalla ne saisivat pysyä. Sain kuitenkin pätkittäin itseäni hallintaan, jolloin Manu toimi kivasti niin kolmikaarisella kiemurauralla kuin volteilla ja suorissa kohdissa.

Kiemurauran jälkeen siirryimme kolmen ratsukon ympyröille. Tässä vaiheessa nappasin jalustimet takaisin jalkaan. Ensin haimme käynnissä hevoset asettumaan sekä sisään että ulos. Asetuksen ei tarvinnut olla liioiteltu, vaan pienikin myötäys riitti. Sen jälkeen asetus haettiin toiselle puolelle. Kun hevoset oli saatu käynnissä ymmärtämään tehtävä, siirryimme työstämään samaa laukassa. Asetus vasemmalle oli edelleen kinkkinen. Opettajan ohjeiden mukaan pyrin palkitsemaan Manun pienestäkin myötäyksessä siihen suuntaan enkä jäänyt nyhertämään sitä loputtomiin. Tehtävä oli laukassa mielenkiintoinen ja opetti hyvin tuntuman merkitystä. Aluksi nakkasin aivan liikaa ohjaa pois myötäyksissä, jolloin vähän paremmaksi rakennettu kokonaisuus lässähti. Oikeastaan vain nyrkin rentoutuksena tehty myötäys toimi paremmin. Tällöin Manu pysyi rennompana ja hetkittäin pyöreämpänä eikä valahtanut pitkäksi. Laukassa saimme molempiin suuntiin hetkiä, joissa Manu laukkasi rauhassa ja odotti pyyntöjäni. Hetket tuntuivat kivoilta. Oma istuntani oli tosin tänään harmillisen levoton etenkin ylävartalosta. Keskikropan hallinta ei ollut kohdillaan.

Loppuraveissa Manu yritti kipittää niin kuin minun kanssani aina. Sain kerrottua sille yllättävän nopeasti, etten halunnut moista. Sen jälkeen pääsin työstämään paremmin ravia, jossa Manu kantaisi itsensä edestä. Manu väläyttelikin sellaisia hetkiä, joissa se tuntui olevan kuulolla ja rento. Ne pätkät olivat varsin mukavia. Ilman jalustimia meneminen sai jalkani olemaan vähän rennommat, mutta aika onnettomasti sain pidettyä pohkeita tuntumalla. Jalustimien kanssa jalkani eivät ihme kyllä jännittyneet niin paljon kuin olin arvellut. Joskus jalustimien laitto takaisin on saanut koko istunnan jännittymään, mutta ehkä minulla tällä kertaa oli sittenkin liki oikeanmittaiset jalustimet. Pohjeratsastukseni on kuitenkin vähän parantunut, mikä auttaa kummasti. Seuraavana haasteena on opetella ratsastamaan Manu niin, etten törkkää sitä etupainoiseksi ihaillen sen pyöreäksi niksautettua kaulaa takaosan laahatessa perässä. Opittavaa siis on melkoisesti. Kuvittelen kuitenkin saaneeni vähän vihiä Manun ratsastamisesta. Kai tämä on menossa enemmän parempaan kuin pahempaan suuntaan.

Pikkuriikkinen ahaa-hetki

Keskiviikon valmennusryhmän tunti yhdistettiin jälleen B-tunnin kanssa, joten ratsukoita oli kahdeksan. Tämä ei onneksi pahemmin haitannut koulutuntia, jolle sain Manun. Samalla selvisi, että seuran vuoden viimeiset koulukisat siirtyvät sellaiselle päivälle, jolloin en itse pääse mukaan. Sain siis samalla hyvästellä tämän vuoden kouluratsastustavoitteeni eli yrityksen saada hyväksytty tulos seurakisojen helposta A:sta. Harmi. Tunnilla pääsimme kuitenkin treenaamaan pohkeenväistöjä, voltteja sekä työstämään ravia ja laukkaa.

Tunnin pohkeenväistökuvio tehtiin pitkältä sivulta keskihalkaisijalle. Sen jälkeen suoristettiin ja pyöräytettiin voltti vastakkaiseen suuntaan. Tämän jälkeen palattiin toista pitkää sivua myöten takaisin ja sen loppupuolella pyöräytettiin toinen voltti. Väistöt teimme kokonaan käynnissä, mutta kuviota tultiin myöhemmin muuten ravissa. Pohkeenväistöt sujuivat yllätyksekseni molempiin suuntiin kohtuullisesti. Manun kanssa ongelminani ovat yleensä olleet tahdin hiipuminen ja väistön olemattomuus. Tänään Manu oli mukavasti kuulolla, jolloin sekä pohkeet että pidätteet tarkoittivat useimpina kertoina jotain. Väistöissä tärkeintä oli pitää Manu riittävän suorana, ettei se päässyt pullahtamaan lavan kautta karkuun. Välillä sain olla myös hyvin kevyt pohjeavuilla, ettei Manu lähtenyt poikittamaan liikaa.

Ravityöskentely ympyröillä ja suorilla pätkillä sujui aika kivasti. Tunnin teemaksi olin ottanut pohkeideni käyttämisen, sillä Manun kanssa monesti unohdan ne kokonaan. Luulen muka, ettei itsestään liikkuvaa hevosta tarvitse ratsastaa jalalla, mikä on ihan hullunkurinen ajatus. Pohkeiden ja ohjan yhteistyö näkyi Manussa mukavana rauhallisuutena. Sain sitä välissä ravissa vähän lyhyemmäksi, jolloin se meni kivan tasaisesti ja pätkiä aika rentonakin. Välillä se toki pyrki kiirehtimään, mutta sain sen aika helposti takaisin kuulolle. Opettajakin kommentoi Manun ravin olleen jo alkupuolella tuntia aika kivaa.

Laukkakuviona oli nostaa toiselta pitkältä sivulta se käynnistä. Toiselle pitkälle sivulle puolestaan pyöräytettiin kaksi volttia. Laukat nousivat kohtuullisesti, kun valmistelin ne huolella. Huolimattomat nostot menivät tietysti raviaskelten kautta. Laukkaa en tänään saanut pyörimään ihan niin hyvin kuin olisin halunnut, vaikka pari parempaa pätkää mahtui mukaan. Olisin varmasti saanut suoristaa Manun paremmin, jolloin se olisi päässyt laukkaamaan helpommin. Nyt taisin keskittyä liikaa myötäasetuksen nypläämiseen, jolloin tahattomasti väänsin Manun kaulan mutkalle. Laukassa istuntani pääsi retkahtamaan harmittavan paljon, vaikka yritin saada lantiota alle ja ylävartaloa rauhoittumaan. Manu on herkkä istunnalle ja korjaa heiluvan ratsastajan tuottamat tasapaino-ongelmat vauhdilla. Olikin opettavaista huomata, kuinka Manu tasoittui aina, kun sain itseni kuosiin. Vielä kun saisin pidettyä itseni paketissa enemmän kuin pari askelta kerrallaan.

Tunnin tavoitteeni paremman pohjeratsastuksen osalta toteutui kohtuullisesti. Sen varmasti huomasi siitä, että loppuraveissakin Manu malttoi ihmeen hyvin. Yleensähän se on minun kanssani lähtenyt viimeistään tässä vaiheessa kauhomaan kuin mikäkin kiituri. Täydellistä pohjeratsastukseni ei ollut lähellekään, mutta siihen keskittyminen vei sopivalla tavalla huomiota ohjissa roikkumiselta. Se osaltaan piti Manua kevyempänä edestä, kun en päässyt ehdottelemaan sille vetokisaa. Tällaiset pienten ahaa-hetkien tunnit ovat kyllä kivoja. Kummasti lämmittää mieltä huomata, että pystyn ennen tuntia ajattelemaan jotain korjausta vaativaa asiaa ja jopa tunnin aikana tekemään töitä sen eteen. Pieniä parannuksia, mutta varsin aiheellisia sellaisia.

K niin kuin kipitys

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli koulua, kun ajatuksia suunnattiin jo marraskuun koulukisoihin. Ratsukoita tunnilla oli kuusi. Olin mielessäni toivonut jokeriratsua, mutta opettaja oli kisoja ajatellen jakanut minulle Manun. Ruuna lähti tunnille tallista. Tunnilla keskityimme vähän kokoamaan hevosia, ratsastamaan kulmia huolellisesti, suoristamaan hevosia sekä tekemään hieman siirtymiä.

Tunti aloitettiin ratsastamalla käynnissä ja ravissa kulmat huolellisesti. Ennen kulmia hevosia koottiin, jotta kulman saattoi ratsastaa täsmällisesti. Käynnissä sain lyhennettyä Manua ja mentyä kulmat kohtuullisesti. Vasen kierros oli tosin vaikeampi. Manun takaosa tuntui olevan sisempänä, jolloin kulma meni oikaisten. Ravissa Manulla oli kiire kipittää. En taaskaan osannut ratsastaa sitä odottamaan, joten kulmat menivät pääosin kehnosti. Ilmeisesti en saa pidätteissä tiivistettyä istuntaani niin, että Manu oikeasti kuuntelisi. Sen sijaan irtoan satulasta ja roikun ohjissa, mihin ruuna reagoi kipittämällä entisestään.

Teimme lisäksi ravissa pitkille sivuille siirtymiset käyntiin ja pyöräytimme keskiympyröitä. Kuten arvata saattaa, eivät siirtymiset käyntiin sujuneet kovin pehmeästi tai nopeasti. Olisin saanut valmistella ravin ensin sopivaksi siirtymää ajatellen, mutta kontrollini Manuun oli edelleen onneton. Niinpä valmisteluni olivat puutteelliset, ja Manu siirtyi käyntiin vasta jarrutusmatkan jälkeen. Käyntikin tahtoi olla kiireistä siirtymän jälkeen. Keskiympyrällä yritin työstää Manua rennommaksi ja rauhallisemmaksi, mutta jokin pala tai koko palapeli oli hukassa. Manulla oli kiire, ja minua yksinkertaisesti tympi osaamattomuuteni. Ei hyvä yhdistelmä. Niinpä kunnon tulostakaan ei syntynyt. Opettaja tsemppasi sanomalla, että olimme menossa Manun kanssa oikeaan suuntaan. Tunsin kyllä niitä parempia hetkiä, mutta se lopullinen oivallus ja sitä seurannut loksahdus jäivät silti harmittavan kauas.

Oikeassa laukassa menimme edelleen kulmia vähän tasapainottaen sekä työstimme pääty- ja keskiympyröitä. Vasenta laukkaa työstimme pääty-ympyröillä ja pitkillä sivuilla nostimme vastalaukan eli oikean laukan käynnistä tai ravista. Laukansäätely ei onnistunut kovin kaksisesti, vaikka Manu kyllä kykenee siihen. Pohjeratsastukseni oli niin puutteellista, ettei hommasta tullut oikein mitään. En vain osannut, mutta onneksi opettaja yritti auttaa. Ulkopohkeella piti säilyttää laukan pyörivyys ja sen lisäksi tuli huolehtia Manun kaulan pysymistä ohjien keskellä. Tämän avuksi tulivat pienet vasta-asetukset, jotta sain suoristettua Manua enemmän. Näillä keinoilla sain onneksi parempia hetkiä. Vastalaukannostot sentään sujuivat siinä mielessä, että Manu nosti ne oikein. Nostot tosin eivät olleet aina suoraan käynnistä, vaan mukaan mahtui pari raviaskelta. Siirtyminen takaisin raviin oli vähän hutiloitu, ja Manulla oli kova kiire kipittää ravissakin. Jarrut, mitä ne ovat?

Loppuraveissa Manu jaksoi vieläkin kauhoa menemään. Sitä sai toppuutella melkein joka askeleella, vaikka yritin rentoutua aina, kun se oli mahdollista. Tällä hetkellä osaan ratsastaa Manun joko ponnettomaksi ja pitkäksi tai sitten kipittämään edelleen pitkänä pysyen. Kultainen keskitie on hukassa, ja sekös harmittaa. Tunnin fiilikset eivät olleet kovin hyvät. Osaamattomuuteni harmitti taas samoin kuin se, etten tunnu löytävän Manun säätöjä nimeksikään. Kyllähän ratsu osaa, mutta en itse osaa kertoa sille asioita oikein. Treenit kuitenkin jatkukoot. Eiköhän niitä parempiakin hetkiä vielä mahdu tunteihin mukaan.

Asettamista ja siirtymisiä

Keskiviikon valmennustunnilla ratsukoita oli yhteensä viisi. Ratsukseni sain Manun, jota olin marraskuun koulukisoja varten toivonut. Koulutunnilla pääsimme jumppaamaan hevosia ympyröillä myötä- ja vasta-asetusten, pohkeenväistömäisten hetkien sekä siirtymien avulla. Manu lähti tunnille karsinasta, jossa se oli pitkästä aikaa tympeä käsitellä, mutta onneksi tympeys ei yltänyt ratsastukseen asti.

Pysyimme valtaosan tunnista ympyröillä. Ympyrällä ratsastimme erityisesti käynnissä ja ravissa myötä- ja vasta-asetuksia isontaen ja pienentäen ympyrää. Tarkoituksena oli saada jumpattua hevosia suoremmiksi. Vasta-asetuksen aikana ympyrää pienennettiin, myötäasetukseen palatessa ympyrää taas suurennettiin pohkeenväistömäisesti. Ravissa menimme välillä myös isoa ympyrää antaen hevosten mennä vähän rennommin matalammassa muodossa. Laukkatehtävänä oli puolestaan käynnistä tehdyt nostot ja laukasta siirtymiset suoraan käyntiin.

Käyntityöskentelyssä oli mukavasti aikaa hakea palikoita kohdilleen. Myötäasetuksissa sain huolehtia ulko-ohjan tuesta, vasta-asetuksissa puolestaan siitä, että Manu oikeasti asettui. Vasta-asetuksien aikana tehty ympyrän pienennys oli aluksi haastavaa, sillä Manun takaosa tahtoi harppoa edelle, kun ideana oli saada etuosa pysymään matkassa. Opettaja neuvoi ratsastamaan pohkeella vähemmän, ettei Manu tekisi pienennystä vain takaosalla. Ympyrän suurennuksissa väistömäisyys oli sallittua. Molempiin suuntiin sain asetuksia läpi, mutta tahdoin herpaantua onnistuneen hetken jälkeen, jolloin tehty työ valui hukkaan. Ulko-ohjan tuki myötäasetuksessa unohtui monesti, kun jäin halailemaan sisäohjaa. Oikea käsi tietysti hanskasi sekä sisä- että ulkokätenä toimimisen, kun taas vasen käteni osasi enimmäkseen olla vain ulko-ohjassa.

Ravissa osa keskittymisestäni meni siihen, että Manu liikkui, mutta ei kiirehtinyt. Alas istuminen tuntui auttavan, sillä keventäessä tahti kiihtyi. Asetuksissa sain toppuutella Manua, jotta se malttoi kuunnella pyyntöni eikä kipittänyt. Sain molempia asetuksia välillä kivasti läpi, mutta tahdoin myödätä turhan reilusti, jolloin tuntuma katosi. Saisin opetella myötäämään pienemmin, ettei työstöä tarvitsisi joka kiitoksen jälkeen aloittaa liki nollasta. Isommalla ympyrällä otetut rennommat pätkät matalammassa muodossa kuluivat meillä lähinnä hirvenä kipittäen. Välillä Manu ymmärsi, että halusin sen rentoutuvan ja ravaavan vähän vapaammin, mutta seuraavassa hetkessä kommunikaatiomme oli tullut katkos, ja pakka levisi sekunnissa. Hankalaa! Tajuan kyllä, että oman istuntani ja etenkin kevennykseni epätasapainoisuus ajaa Manua kiirehtimään, mutta vakautapa istunta sekunnissa. Työtä on edessä.

Lopuksi harjoittelimme ympyröillä vielä laukannostoja käynnistä ja laukasta siirtymisiä suoraan käyntiin. Manulla tuli taas kiire, kun ympyrän jakanut toinen ratsu pääsi laukkaamaan, mutta se ei. Siinäpä sitten taas keskustelimme siitä, saako ratsu päättää, mitä tehdään vai onko ratsastajallakin jotain sanottavaa asiaan. Lopullista ratkaisua emme saaneet tehdyksi, mutta vuorottelimme päätöksistä sentään. Laukannostot tahtoivat tulla aina parin raviaskeleen kautta, vaikka yritin valmistella niitä. Parhain nosto taisi olla sellainen, johon livahti kuitenkin se yksi ravinsekainen askel. Yritin pitää tuntuman laukannostossa, mutta jotenkin en vain saanut Manua ponnistamaan suoraan laukkaan. Käynnistä varmaan puuttui riittävä lyhyys ja terävyys.

Siirtymiset laukasta suoraan käyntiin olivat melkoisen kinkkisiä. Kuviona sai käyttää ympyrän pienennystä, jolloin laukkaa oli helpompi lyhentää ja koota. Minulla oli kiire yrittää siirtymistä käyntiin, jolloin vähän laiminlöin valmistelun. Niinpä Manu pääsi pudottamaan itsekseen raville tai siirtyi raviin, josta hidastaminen käyntiin kesti tovin. Opettaja neuvoi ratsastamaan lyhyempää laukkaa pidempään ja valmistelemaan siirtymän sen aikana. Käytin ympyrän pienentämistä rutkasti apuna siirtymässä, sillä siten sain Manun oikeasti vähän hidastamaan. Kaikista yrityksistä ehkä pari onnistui vähän asiallisemmin. Niihinkin taisi mahtua raviaskel tai pari, mutta Manu kuitenkin tuntui tietävän, mitä olimme tekemässä. Laukasta siirtymiset käyntiin ovat kinkkisiä, mutta silti kierosti niin kivoja hinkattavia.

Loppuraveissa Manu yritti kipittää, mutta sain kohtuullisesti hillittyä sen menoa, jolloin saimme muutamia energisiä, mutta hallittuja hetkiä. Sellaisia, jotka voisivat sopia kouluradallekin. Tunti hurahti nopeasti, ja tehtävät olivat aika opettavaisia. Kun sain avut oikein, vastasi Manu rentoutumalla ja pyöristymällä. Sain taas kantapään kautta oppia sen, ettei hevonen ihan itsekseen tee hommia, vaan ratsastajankin on pysyttävä hereillä. Tunti meni loppujen lopuksi odotettua paremmin, ja tunnuin taas pikkuriikkisen pääsevän jyvälle Manulla ratsastamisesta. Työtä on toki vielä rutkasti edessä, mutta ei se onneksi ihan mahdottomalta vaikuta.

Teknisen tehtävän työstöä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä viiden ratsukon voimin. Mielessäni toivoin ratsuksi jotain omalla moottorilla varustettua, ja pollearpajaisten tulos osui Manuun. Jäin silti haikailemaan muiden ratsujen perään, sillä Manun kanssa en oikein osaa hypätäkään. Onneksi ruuna oli jo valmiiksi edellisellä puomitunnilla, joten ainakin se oli päässyt aloittamaan päivän työt.

Alkuverryttelyssä ravasimme ja laukkasimme aika vapaasti ja suoralla linjalla olleita puomeja välillä ylittäen. Manulla oli jäänyt edellistunnilta hieman kipitysvaihde päälle, joten keskityin eniten rauhoittamaan ruunan menoa. Ravipuomeilla Manu yritti hidastella ja valua niiden jälkeen seinää kohti, joten ne olivat keskeisimmät korjauskohdat. Laukassa puomit sujuivat ihan hyvin. Otimme myös yhdet lävistäjäristikkohypyt verryttelyssä suuntaansa. Laukka ei vaihtunut kummassakaan yrityksessä, joten sain korjata ravin kautta. Tunnin aikana hyppäsimme yksittäisenä tehtävänä kahden laukkavälin sarjaa. Sitten lisäsimme sarjan b-osalta jatketun kaarevan linjan lävistäjäesteelle, jossa tuli saada vaihdettua laukka. Lopulta yhdistelimme tehtävät putkeen eli tulimme sarjan, lävistäjäesteen, sarjan uudelleen, toisen lävistäjäesteen sekä lopuksi vielä kolmannen kerran sarjan.

Yksittäisen sarjan haaste oli tuoda Manu sille riittävän energisesti, mutta ei pitkänä. Opettaja hoksauttikin, että kun pyysin Manua liikkumaan paremmin, annoin sen samalla venyä. Parempi ratkaisu olisi ollut saada pidettyä Manu lyhyenä, mutta samalla takajaloista aktiivisemmaksi. Sarja kuitenkin sujui ihan ok, vaikka säädöt eivät aivan nappiin osuneetkaan. Sarjan b-osalta jatketulle kaarevalle linjalle meni kolme tai neljä askelta. Tulimme tehtävää molemmista suunnista. Se oli ihanan tekninen ja siten haastava. Sarjalle piti saada hyvä laukka, mutta ei liian vauhdikas, jotta nopea kaarre onnistui. Manu tahtoi vähän kiihdyttää sarjalla, jolloin käännös lävistäjäesteelle tuli nopeasti. Kertaalleen taisimme saada lävistäjäesteellä laukan vaihtumaan, muuten sain korjata sen ravin kautta. Yritin kyllä johtaa ja olla menossa uuteen suuntaan, mutta Manu ei bongannut näitä vihjeitäni.

Loppuun tulimme koko tehtävärimpsun kahdesti. Ensimmäinen yritys oli aika kamala. Manu kiihdytti sarjan, jolloin jälkijunassa ohjalla jarruttaen ja pohkeet unohtaen kaarteet lävistäjäpystyille olivat huonoja. Manu liki pysähtyi molempien esteiden eteen ennen kuin könysi niistä yli. Aiheutin tilanteet tietysti itse, sillä ratsastin huonon tien ja jäin arpomaan ponnistuspaikkaa. Kun en sitä nähnyt, ratkaisin tilanteen menemällä kaulalle odottamaan, mitä Manu tekee. Ratsureppana hämmentyi kuskin heittäytymisestä matkustajaksi, mutta kiltisti ylitti esteet (vaikkakin toisen esteen puomit mukanaan vieden). Toisella kierroksella sain tsempattua oman heräämisen ja opettajan ohjeiden ansiosta. Sarjalle tulin rauhassa, mutta riittävän napakkana, jolloin sain ratsastettua kaarteet lävistäjäesteille kolmella askeleella. Manu jopa vaihtoi toisella laukankin, kun meno oli sujuvampaa. Oli mukava saada korjattua tehtävä lopuksi, sillä aiempi rämpiminen olisi jäänyt muutoin kaihertamaan pahasti.

Olipas tällä tunnilla ihanan tekninen tehtävä! En edes muista, olenko koskaan mennyt tällaista. Tehtävä paljasti hienosti sen, säilyikö laukka tasaisena vai ei. Laukanvaihdot hypyissä olivat vielä ekstraa muun tehtävän päälle. Kinkkistähän tämä oli, mutta silti kierolla tavalla kivaa. Haluaisinpa hypätä toistekin tällaista. Tietenkään kisaradoilla näillä korkeuksilla ei törmää tällaisiin tehtäviin, mutta kummasti helpompikin rata sujuisi paremmin, jos tällaiset vaikeammatkin tehtävät onnistuisivat. Parannusta meillä Manun kanssa oli siinä, että energiaa oli aikaisempaa paremmin. Petrattavaa taas olisi ollut siinä, että olisin saanut Manun lyhyemmäksi. Sen oppimiseen on vielä matkaa, mutta toivottavasti ei loputtomasti.

Asiallisesti sujuneet koulukisat

Sunnuntaina oli vuorossa O-Rin seurakoulukisat, joihin olin ilmoittautunut Manulla B-merkin kouluohjelmaan. Kisatreenit Manun kanssa olivat menneet kipittäen ja omaa päätäni seinään paukuttaen, joten olin tavallistakin enemmän tutinoissani kisa-aamuna. Manulla ei mennyt kukaan muu, joten sain laittaa ratsukon kuntoon ja verrytellä sen aivan mieleni mukaisesti.

Kentällä tehdyssä verryttelyssä tavoitteeni oli löytää jarrut. Manu oli ihan reippaana, mutta otti pidätteet kohtuullisesti vastaan. Yritin hakea sitä rennommaksi ja pyöreämmäksi, missä onnistuin välillä. Verryttelyssä vaikeimmalta tuntuivat käyntipohkeenväistöt, joita en ole kauheasti Manun kanssa treenannut. Vauhti hyytyi melkoisesti eikä Manu lähtenyt helposti rehelliseen väistöön. En saanut juuri onnistumisia, kun en keksinyt, miten olisin muuttanut ratsastustani. Ravissa pyörittelin ympyröitä ja hain pyöreyttä, laukassa taas halusin rauhallisuutta. Laukassa otin myös parit lävistäjät, jotka onnistuivat hyvin, ja Manu tuli lävistäjät aika kivasti perille asti. Siirryin maneesin verryttelyalueelle siinä vaiheessa, kun vuorooni oli kahden ratsukon verran. Maneesissa sai vain kävellä, joten tarkistelin siinä vain reagoinnin pohkeisiin sekä testailin asetuksia ja väistöjä. Oman vuoroni koittaessa kävin pyörimässä hetken tuomaripäädyssä ja jäin sitten ravaamaan rauhallista etenemistä hakien. Oma jännitykseni heijastui Manuun, mutta minulle sopivalla tavalla. Ratsu nimittäin vähän tasoittui eikä enää hötkyillyt nimeksikään.

Alkutervehdykseen yritin tulla suorana, mutta loppua kohti Manu pääsi vähän kiemurtelemaan. Ensimmäinen kymmenen metrin voltti oli kuvioltaan asiallinen, mutta tuomari toivoi pyöreämpää muotoa. Keskihalkaisijalla sain haettua asetuksen vasemmalle ennen toista kymmenen metrin volttia, taivutus tosin jäi puutteelliseksi. Lävistäjälle tehty temponlisäys ravissa jäi vaisuksi, kun en uskaltanut pyytää enempää pelätessäni Manun villiintyvän. Tuomari toivoikin menoa enemmän eteen sekä jälleen pyöreämpää muotoa.

Ensimmäinen käynnissä tehty pohkeenväistö vasemmalle oli yhtä nihkeä kuin verryttelyssä. Tuomari olisi halunnut nähdä selkeämmät väistöaskeleet niin kuin minäkin. En vain valaistunut asiassa ohjelmankaan aikana, joten esityksemme oli hyvin puolittainen. Suunnanvaihto kaarrolla radan poikki oli aika asiallinen, vaikka tuomarin toiveen mukaan kulmien taivutukset olisivat saaneet olla pehmeämmät. Käyntiväistö oikealle meni samoin kuin ensimmäinenkin eli tahmaillen. Tuomari peräänkuulutti ristiaskeleita jälleen. Olin kuitenkin hurjan onnellinen siitä, että väistöt olivat ohi.

Oikea laukka nousi käynnistä aikalailla pisteestä, mutta hieman valuen. Keskiympyrä oli asiallinen, mutta laukka olisi saanut olla tarmokkaampi. Laukkalävistäjän pääsimme paremmin kuin olisin kuvitellut, vaikka toki Manu pääsi siirtymään raville vähän liian aikaisin. Vasen laukka nousi ravissa tehdyn pääty-ympyrän I-kirjaimesta samaan tapaan kuin oikea laukka aiemmin eli aika oikeassa kohdassa, mutta vähän ponnettomasti. Laukassa lävistäjälle tehdyssä temponlisäyksessä rohkenin pyytää Manua vähän eteen, jolloin eroa tuli aiemmin esittämäämme laukkaan. Pääsimme toisen lävistäjän loppupuolelle myös paremmin kuin ensimmäisessä. Raviin siirryimme tosin vähän töksähtäen ja hötkyilimme kohti lopputervehdystä. Tuomari moitti siinä kiemurtelusta, mutta olin vain tyytyväinen, ettei Manu kipittänyt. Pysähdykseen tulimme parin käyntiaskeleen kautta, mutta Manu seisahtui lopulta ja odotti lopputervehdyksen rauhassa. Ohjelmamme oli siinä, ja saatoin taas hengittää.

Tuomari kommentoi suoritustamme seuraavasti: ”Siistiä ja tarkkaa ratsastusta! Hevonen saisi liikkua vielä selkeämmin takaa eteen kohti tuntumaa, jotta saisit sen kantamaan itsensä vielä tasaisemmin pyöreämmässä muodossa!” Pisteitä saimme 140,5 eli prosenteissa se oli 61,087. Tällä tuloksella sijoituksemme oli 9/14. Itse olin suoritukseemme tyytyväinen, sillä se meni tasaisemmin kuin olin uskaltanut toivoa. Oli kerrassaan ihanaa mennä hevosella, joka ei kytännyt radalla mitään. Tuomarin kommentit olivat myös aiheelliset. Annoin Manun mennä melkoisen pitkänä ja vähän löysänä. En osaa vielä ratsastaa sitä lyhyeksi ja teräväksi, mutta tämän kokemuksen perusteella haluaisin kyllä oppia. Manun kanssa nimittäin voisi olla kiva mennä koulukisat toistekin. Taputin myös itseäni selkään siitä, että osasin rentoutua vähän jo ohjelman alussa, kun huomasin Manun olevan kohtuullisen rauhallinen. Niinpä en suorituksen aikana säheltänyt pahemmin, vaan osasin ottaa tehtävät yksitellen vastaan. Tällaisella mielellä oli kiva mennä ohjelma läpi. Kiva kokemus, joka tuli tarpeeseen.

Videosta kiitos Alekseille!

Pienen hetken suuri ilo

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla pääsimme hinkkaamaan hartaasti koulua tulevien kisojen takia. Ratsukseni sain Manun, jolla olen kisoihin menossa. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja treenasimme niin siirtymiä, ympyröitä kuin laukkalävistäjiä. Tunnin aikana keskityin käsiini ja pyrin olemaan niillä rento, mutta en löysä ja jämäkkä, mutta en kiskova. Siinäpä tasapainoiltavaa. Samalla keskityin hakemaan Manua edestä kevyemmäksi.

Aluksi ratsastimme niin ympyröitä kuin teimme pitkille sivuille siirtymisiä käyntiin ja keskihalkaisijalle kääntymisen jälkeen pysähdyksiä. Manun kanssa mikään siirtymä ei oikeastaan toiminut, kun en saanut ratsastettua oikein. Siirtymiset alaspäin olivat kättä vasten ja vaativat jarrutusmatkan. Siirtymät ylöspäin taas olivat valuvia ja vaativat puolestaan pienen kaasutusmatkan. Pysähdyksiin tulimme ja niistä lähdimme liikkeelle samalla tavalla. Terävyys, lyhyys ja aktiivisuus puuttuivat, vaikka yritin herkistellä niin omia apujani kuin hevosta. Mainittavaa parannusta ei valitettavasti tullut.

Teimme myös siirtymiä ravista laukkaan ja takaisin. Siirtymisissä raviin sai käyttää apuna ympyröitä, jotta laukkaa sai lyhennettyä. Manu tahtoi kiirehtiä, jolloin nostot olivat ampaisevia. Siirtymät alaspäin olivat myös aika onnettomia. En saanut lyhennettyä Manua, jolloin putosimme raville. Kertaalleen satuimme opettajan valvomalle ympyrälle niin, että sain hyviä täsmäneuvoja. Opettaja ohjeisti pitämään Manun suorana ulko-ohjan avulla ja tekemään sillä pidätteitä sekä vartioimaan sisäpohkeella, että laukka säilyi lyhennyksestä huolimatta. Aivan taikaiskusta Manu yhtäkkiä suoristui, lyhensi laukkaa ja rauhoittui. Hitsit, että tuntui hyvältä selkään! Pääsimme siirtymään tästä raviin kohtuullisesti, ja ravissakin Manu tarjosi vielä kokonaisen pitkän sivun ajan tasaista, rentoa ja pyöreää ravia. Aivan mahtavaa! Sitten tuo kaikki katosi yhtä nopeasti kuin oli tullut, ja jäin ihmettelemään tapahtunutta.

Ensimmäinen lävistäjän sisältänyt laukkakuvio oli nostaa harjoitusravista pääty-ympyrällä I:stä vasen laukka. Sen jälkeen ympyrä jatkettiin loppuun ja ratsastettiin laukkalävistäjä. Manulla oli ravissa vähä kiire, jolloin laukannostot eivät olleet kovin tasaisia. Ensimmäisellä yrittämällä Manu ignoorasi täysin pyyntöni ja vain kiihdytti ravia. Tämän jälkeen nostot onnistuivat, mutta olivat turhan ryykääviä. Ensimmäinen laukkalävistäjä meni myös ihan hänekseen, sillä Manu onnistui kiemurtelemaan omille teilleen. Se ei tuntunut yhtään tajuavan, minne sen halusin, joten päätti itse tiensä. Toisella kerralla pääsimme aika asiallisesti lävistäjän, kun huolehdin suoruudesta. Laukan jälkeinen ravi vain oli liian kiireistä.

Toinen laukkakuvio oli nostaa käynnissä lyhyen sivun keskeltä oikea laukka, laukata keskiympyrä ja sitten vielä lävistäjä. Laukannostot käynnistä olivat ihan ok, kun sain Manun malttamaan. Keskiympyrällä Manu yritti hurjastella, mutta paikoin sain hillittyä sitä tasaisempaan laukkaan. Laukkalävistäjä sen sijaan oli kinkkinen emmekä onnistuneet siinä kertaakaan. Olin juuri ennen tuntia ajatellut, että laukkaa nihkeästi vaihtavalla Manulla lävistäjien pitäisi olla aika helpot. Pah! Ruuna keksi lävistäjillä suunnan vaihtuvan, jolloin se pudotti ajoissa raville ja nosti myötälaukan, tässä tapauksessa siis vasemman. En osannut ennakoida tätä ollenkaan, kun se tuli niin puun takaa. Manu selvästi tiesi, että lävistäjä olisi pitänyt mennä laukassa, mutta ei vain huomannut, ettei laukanvaihto ollut osa tehtävää. Hassua, miten toinen suunta onnistui vaivatta ja tämä toinen taas ei millään.

Loppuraveissa sain keskittyä toppuuttelemaan Manua. Se malttoi tunnin paremmin ehkä kuin esimerkiksi viimeksi, mutta kyllä se silti tahtoi vähän jäädä hinkumaan kipittämisen perään. Pidätteet menivät paikoin läpi, paikoin kaikuivat kuuroille korville. Istunnan jämäköittäminen auttaisi varmasti, sillä nyt taidan hillua irti satulasta etenkin noina hetkinä, kun yritän jarruttaa. Tunnin lyhyt onnistuminen auttoi kuitenkin jättämään fiilikset plussan puolelle. Olisi tietysti kiva ollut voida toteuttaa sama toisen kerran tunnin aikana, mutta siinä en nyt onnistunut. Suoruus on kuitenkin se juttu, mihin Manun kanssa saan kiinnittää huomiota. Tähän pitää muistaa keskittyä myös koulukisaverryttelyssä. Sen lisäksi saan vain toivoa, että kisat menevät edes kohtuullisesti. Iik.

Helmasynnin tunti

Keskiviikon B-tunti ja oma valmennusryhmän tuntini yhdistettiin taas. Ratsukoita oli kahdeksan, mikä ei pääosin haitannut, kun luvassa oli koulua. Ratsukseni sain Manun, jota kaikessa hulluudessani olen kaavaillut tulevien koulukisojen ratsukseni. Tunnin aiheena olivat voltit, joita sitten ratsastettiinkin ajatuksella läpi tunnin kaikissa askellajeissa.

Voltteja tehtiin niin pitkien sivujen keskelle kuin keskihalkaisijalta vasemmalle pyöräyttäen. Kummempia muita kuvioita tunnin aikana ei ollut, joten saimme todellakin tehotreenin volttien ratsastamisesta. Suurimmat ongelmat olivat käteni ja pakkomielteeni yrittää ratsastaa vain ohjalla. Manu tarvitsee toki selvän tuntuman sekä lyhyemmän raamin, mutta ei niitä yllättäen ratsasteta ohjissa roikkumalla. Manu, monen muun valmiiksi etupainoisen hevosen tavoin, sen sijaan alkaa välittömästi kanssani vetokisaan, jonka näytän häviävän kerta toisen jälkeen. Milloinhan oppisin sen olevan kannattamatonta ja tekisin muita ratkaisuja?

Opettaja muistutti pitämään asetuksissa Manun kaulan suorempana ja yrittämään saada sen niskaa vähän ylemmäs ja sitä myöten etuosaa kevenemään. Pyöristyessään Manu pyrkikin huijaamaan ja niksauttamaan kaulansa nätisti, mutta samalla etuosalle painoa hivuttaen. Kohottavat pidätteet ja pohkeilla ratsastaminen auttoivat siinä, että sain Manua kannattelemaan itseään vähän edestä. Hirveän helposti kuitenkin tyydyin pelkkään pyöreyteen enkä kiinnittänyt huomiota hevosen etupainoisuuteen. Ennen laukkaa tehdyssä ravissa Manu kuitenkin tarjosi muutamia ryhdikkäämpiä hetkiä, jolloin ravissa oli sekä helppo istua että ohjata ratsua, kun kumpikaan ei roikkunut ohjissa.

Laukkaosuudessa homma taas lähti käsistä. Manu olisi halunnut kipittää, minä en. Aloimme taas vetokisaan, kun en yksinkertaisesti osannut ratkaista tilannetta muuten. Manu sai myös onnettoman istuntani hajoamaan kerta toisen jälkeen, jolloin en saanut jarrutettu ja tasoitettua menoa senkään avulla. Oikeassa laukassa sain ehkä vähän parempia hetkiä, kun taas vasemmassa laukassa Manu ei juuri kuunnellut minua. Ärsytti melkoisesti, sillä tiedän sen osaavan lyhentää laukkaa hyvin, mutta kun omat taidot eivät riitä. Yritin hokea itselleni, että istu alas ja rentouta kädet, mutta sekunnin päästä tuosta olin jo irti satulasta apinoimassa ohjissa. Voi huoh! Epäonnistumiset veivät huumorintajuni rippeet mennessä, ja lopputunnin menin aika pitkälti suu mutrussa.

Loppuraveissa Manu kipitti jälleen, yllätys! Sain napattua ohjat viimein sopivalle pituudelle, ja opettaja neuvoi ratsastamaan loppuravit yrittäen saada Manua siihen raamiin rennoksi. Välillä tämä onnistui, välillä taas todellakaan ei. Lopulta päätin jättää kevennyksen väliin ja istuin harjoitusraviin, jossa sain vähän paremmin otetta Manuun. Aika kaukana olimme silti rennosta ja pyöreästä ratsukosta. Manu olisi halunnut kiirehtiä, minä taas olisin halunnut puolittain parkua selässä. Hilpeää menoa siis. Loppukäyntien aikana juttelin opettajan kanssa, ja hän totesi Manun vaativan kunnon ratsastamista toimiakseen. Lisäksi hän kommentoi, että käteni jäävät pitämään liian pitkäksi aikaa ja myötäykset teen liian isosti. Alkutunnista ennen laukkaa sain vähän ajatusta rennommasta ja pehmeämmästä kädestä, mutta laukassa ja sen jälkeen ajatus oli haihtunut. Tiedän kyllä tämän helmasyntini, mutta vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon. Lähtisiköhän se ratsastamalla? Ehkä, pitää kokeilla.

Vaikka tunti meni pitkälti päin honkia, ja mieli oli sen jälkeen aika synkkä, rustasin itseni Manun kanssa koulukisojen listaan. Olen jo pitkään mainostanut sitä, ettei Peran kanssa ole järkeä käydä säikkymässä vihreitä miehiä radalla ja mennä se läpi pingoittuneena, joten pistetään uusi ratsu alle. Päätöstä helpotti kummasti myös se, että Peraa oli jo toivottu täydet kolme kertaa. Kohtalo? Tietysti. Jos nyt jotain positiivista haetaan, niin ainakin kisasuorituksemme on sitten nopeasti ohi, jos Manu innostuu kipittämään. Onneksi, todellakin onneksi on vielä yksi treeni ennen kisoja. Jospa saisin silloin vähän ajatusta siitä, millä fiiliksellä ja ratsastuksella selviydymme Manun kanssa kisoista kohtuullisesti.

Ohjissa roikkuva apina

Hnnnngh. Siinäpä tiivistetysti fiilikset siitä, miten keskiviikon valmennusryhmän tunti sujui. Palaset tunnille olivat tosin kohdillaan: ratsukoita vain neljä ja luvassa koulutreeniä mahdollisen kisaratsuni eli Manun kanssa. Tähdet ja kuu tosin eivät tainneet olla ihan prikulleen kohdillaan, kun tunti meni vähän alavireisissä tunnelmissa. Tunnin treeniaiheena olivat siirtymät kiinnittäen huomiota pyöreyden säilymiseen. Siirtymät teimme ympyröillä.

Käynnistä valmistelimme siirtymisen raviin väistättämällä takaosaa hieman ulos. Kun hevonen vastasi väistöön pyöristymällä ja kevenemällä sopivasti edestä, sai valmistella siirtymän raviin. Manu tahtoi päästä molemmissa kierroksissa pullahtamaan aina ulkoa etuosalla karkuun. Sen lisäksi se ei tahtonut juuri asettua, vaan minun avittamani väänsi kaulansa mutkalle. Sain siis ensin yrittää saada tämän ongelman ratkaistua ennen kuin oli yhtään järkeä kokeilla takaosan väistätystä. Aika paljon toppuutteluita vaati ylipäänsä saada Manu kuulolle. Sen jälkeen saattoi alkaa oikaista kaulaa ja ajatella asetusta oikein niskasta. Pitkän työstön aikana saimme muutamia kivoja hetkiä, kun Manu oli takaosan väistössä rento ja pyöreä. Siirtymisissä raviin paketti kuitenkin pääsi hajoamaan kerta toisen jälkeen, ja Manu valahti tavarajunaksi. Hnnnngh! Pisti kieltämättä turhauttamaan, kun palikat levisivät jatkuvasti sikin sokin eikä edistymistä tuntunut tulevan. Turhautuminen ei tietysti auttanut mitään, yllätys! Ravi sitten siirtymien jälkeen tahtoi olla kiireistä. Minulla ei juuri ollut vaikutusvaltaa siihen, mitä vauhtia Manu meni. Ei ainakaan paria askelta pidempään.

Laukannostot teimme myös käynnistä, mutta tällä kertaa kuviona oli väistättää takaosaa vähän sisemmäs. Kun hevonen antoi siinä myöten, saattoi laukan nostaa. Hetkittäin saimme Manun kanssa ihan asiallisia pätkiä väistöosuudessa, mutta paketti levisi aina laukannostossa. Jälleen liian monta palasta minulle yhtä aikaa hallittavaksi. Muutenkin annoin Manun olla turhan hidas reagoimaan pohkeeseen. Siitä on tosin syyttäminen minua. Koko tunnin ajan ratsastin älyttömästi ohjalla, kun pohkeet olivat lähinnä koristeena. Yritäpä siinä sitten taikaiskusta saada hevonen herkäksi jalalle, kun sen ei ole tarvinnut siihen reagoida eteenpäin pyytävänä apuna tunnin aikana juuri ollenkaan. Laukka jatkoi samalla teemalla kuin ravi eli aika kiireistä harppomistahan se oli. Opettaja ohjeisti lyhentämään, mutta taitoni loppuivat kesken. Pohjeratsastus oli edelleen puutteellista, mutta muutamana hetkenä sain jalkani toimimaan ja Manun suoremmaksi, jolloin se sai etu- ja takaosansa peräkkäin ja tarjosi muutaman kivan laukka-askeleen. Sitten se kuuluisa paketti levisi taas käsiin. Hnnnngh!

Loppuraveissa Manu otti välillä pidätteet vastaan kivasti, mutta lähti kiirehtimään aina, kun kuvittelin sen tasaantuneen pysyvästi. Venyttelin hermojani melkoisesti, kun yritin kertoa Manulle, että se osaa kuin osaakin mennä tasaista, sopivan rauhaisaa ravia ihan pitkiäkin pätkiä. Ruuna ei tosin ollut asiasta samaa mieltä, vaan saimme käydä melkoisia neuvotteluita. Tunnista jäi kyllä aika ankea fiilis. Kouluratsastus on vaikeaa! Vielä vaikeampaa se on, jos ei osaa käyttää pohkeita juuri nimeksikään, vaan roikkuu ohjissa kuin mikäkin apina parasta toivoen. Opettaja kyseli tunnin lopuksi ajatuksia koulukisaratsuista. Nolotti kyllä sanoa, että Manua olin ajatellut. Menomme ei todellakaan ollut sellaista, että sitä kannattaisi kouluaitojen sisään mennä esittämään. Oppisinkohan vaikka ihmeen kautta ratsastamaan tässä parissa viikossa? Toivoa sopii, muuten koulukisasuunnitelmat ovat melkoisen auki ratsun osalta. No, jospa ehtisin vielä ainakin kertaalleen mennä Manulla ja jopa kokeilla niiden pohkeiden käyttöä. Villi suunnitelma!