Sunnuntaina oli vuorossa oman seuran tämän vuoden viimeiset kisat, jotka mentiin esteillä. Ratsukseni olin valinnut Jussin, jonka kanssa ilmoittauduin hurjaan 60–70 sentin luokkaan (arvosteluna 367.1). Saimme pitkästä aikaa ihan sennujen luokan, jossa osallistujia oli peräti viisi. Jussi meni kisoissa vain minun kanssani.
Ennen maneesissa ollutta verryttelyä ehdin kävellä tovin mutaisella kentällä. Jussi oli hieman unelias, mutta heräsi kyllä, kun vähän nohitteli. Maneesiin päästyämme verkkasimme ravissa ja laukassa tovin ennen kuin otimme hyppyjä. Yritin viritellä Jussia, mutta ei se kovin lennokkaaksi alkanut. Jussin laukka tuntuu suuntautuvan enemmän ylös kuin eteen, joten kovin vikkelää menoa en siitä irti saanut. Jussi oli kuitenkin hyvin kuulolla. Verryttelyhypyt otimme vasemmassa kierroksessa pystylle (ratapiirroksen este 6) ja oikeassa kierroksessa okserille (este 3). Kertaalleen Jussi pääsi ponkaisemaan liian aikaisin ja kertaalleen kolauttamaan puomia, mutta se korjasi hyvin niiden jälkeen otetuissa hypyissä. Keskityin pitämään Jussin kuulolla ja kertomaan itse, mistä kohtaa hypätään, sillä halusin välttää jättiloikat mahdollisimman hyvin. Otimme parit hypyt molemmille esteille. Jussi ei tuntunut energiapakkaukselta, joten en halunnut viedä siitä virtoja. Lähdimme luokassa kolmantena.
Radalla matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Jussi liikkui ihan ok, mutta olisin saanut herätellä sitä vähän reippaammaksi. Ykköselle tultaessa yritin pitää Jussin kuulolla, sillä ponnistuspaikka oli jäämässä kauas. Taisin jäädä arpomaan liikaa, jolloin Jussi pääsi esittämään oman ratkaisunsa eli se lähti hyppyyn hitusen liian kaukaa. Pääsimme esteestä yli, ja virnistelin selässä hassun hevosen ratkaisua. Jussi oli hypyn jälkeen askeleen verran ristilaukassa, kunnes korjasi etupäänsäkin vasempaan laukkaan. Keräilin itseni hypyn jälkeen kasaan ja hoputtelin Jussia etenemään. Kakkosen pääsimme siitä paikasta, mistä olin ajatellutkin. Laukan korjasimme ravin kautta. Kolmosen ja nelosen linjan olin päättänyt meneväni viidellä askeleella, mikä onnistui ihan hyvin, vaikka Jussi kolauttikin nelosesteen puomia. Linjan jälkeen korjasin laukan taas ravin kautta oikeaksi. Viitonen meni ihan hyvin, ja päätin kääntää sen jälkeen vähän aikaisemmin. Parempi tie olisi mennyt tolpan ja seinän välistä, mutta halusin jättää sen reitin välistä. Siinä kun oli pientä hetkeä aiemmin kompastunut yksi hevonen epätasaisen pohjan takia. Niinpä käänsin Jussin ennen sitä estettä, joka oli seinän vieressä. Tie oli vähän hassu, mutta siinä oli hyvin aikaa hakea lähestyminen kuutosen ja seiskan linjalle. Kuutoselle pyysin Jussia lähtemään hieman kauempaa, minkä se toteutti hyvin. Sille linjalle laitoimme suunnitellusti kuusi askelta. Seiskan hyppy oli hassun hidas, mutta Jussi ylitti senkin puhtaasti. Siitä kaarroimme perusradan viimeiselle esteelle, joka ylittyi hyvin.
Uusinnan ensimmäiselle esteelle eli ysille käänsin hieman lyhyemmän tien. Yritin hakea Jussiin kierroksia, mutta ei se vieläkään oikein innostunut. Ysin ja kympin linjan menimme edelleen viidellä askeleella. Sen jälkeen olimme vastalaukassa, mutta Jussi hurruutteli sitä niin tasaisesti, etten tajunnut. Tiukemmassa kaarteessa se pudotti raville, ja sain korjattua sen takaisin laukkaan juuri ajoissa ennen yhtätoista. Se ylittyi ihan ok, ja pääsin kääntämään toisen vähän lyhyemmän tien uusinnan viimeiselle esteelle. Numero kaksitoista ylittyi tasaisen varmasti, ja niin olimme maalissa puhtaalla ja sangen rauhallisella suorituksella. Hieno Jussi!
Loppujen lopuksi suorituksemme riitti viiden ratsukon luokassa toiselle
sijalle. Niin se kouluratsuna kunnostautunut Jussi pääsi ruusukkeelle estekisoissakin,
kaikkea sitä! Luokan voiton nappasi hienosti Nora
ja Jatsi, joiden ajasta jäimme sellaiset kymmenen sekuntia, hah. Vaan
saimmepahan viettää vähän enemmän aikaa radalla. Jussin kanssa oli kiva
hypätä esterata eikä tänään ollut edes sen kummemmin epävarma olo. Jussi
on tasainen menijä, joka yrittää parhaansa esteilläkin. Esteratojen
kuningasta siitä ei taida koskaan tulla, mutta kiva treenikaveri ja
pienten luokkien kisaratsu se kuitenkin on.
A-merkin kouluohjelman ratsastaminen 1-tason kisoissa on ollut yksi ratsastustavoitteistani jo liki kahden vuoden ajan. Nyt sunnuntaina pääsin viimein toteuttamaan sen oman seuran kisoissa. Treenit tosin olivat menneet pahasti mönkään, mutta yritin silti suhtautua kisakoitokseen positiivisesti siinä enemmän ja vähemmän onnistuen. Ratsunani oli Manu, joka meni kisoissa A-merkin toisenkin kerran minun jälkeeni.
Ehdin kävellä kentällä lyhyen tovin, kunnes pääsin jo maneesiin. Pienellä alueella sai mennä käyntiä ja ravia. Sen lisäksi pääsimme luokkien välissä kouluradalle verryttelemään kaikki askellajit läpi. Manu tuntui kivan rennolta eikä se kiirehtinyt turhia. Verryttelyssä tein muutamia pohkeenväistöjä, voltteja ja peruutuksia sekä myötä- ja vastalaukan nostoja. Väistöt olivat edelleen vähän puolittaisia, mutta Manu ei kuitenkaan hätäillyt niiden aikana. Peruutukset olivat ihan ok samoin kuin voltit. Vastalaukoista oikea nousi näppärästi, mutta vasen tökki. Manu tarjosi aina myötälaukkaa. Pieni paniikki hiipi puseroon, ja yritin värkätä nostoa onnistumaan. Taisin saada sen kerran tehtyä. Sen jälkeen päätin jättää sen hautumaan ja mennä loput verryttelystä rennosti. En halunnut prässätä Manua liikaa, ettei sillä napsahtaisi kipittäminen päälle. Se kun oli malttanut laukkojenkin jälkeen aika kivasti. Olin luokan ensimmäinen lähtijä, joten sain jäädä verryttelystä suoraan radalle ja kerrata ohjelman vielä mielessäni. Tuomarin vihellyksen jälkeen en sännännyt heti matkaan, vaan siirryin kaikessa rauhassa raviin. Tavoitteena oli saada kohtuullisen rauhallinen suoritus ilman suurempia hätäilyjä.
Alkutervehdykseen tulimme hieman varovaisesti. Manu pysähtyi vinoon, mutta seisoi tervehdyksen ajan kiltisti. Raviin palasimme käynnissä muutamat askeleet hiippaillen. Tuomarilta numeroksi 5,5. Ensimmäinen voltti oikealle valui hieman isoksi, mutta ravi oli ihan ok. Numeroksi 6. Vaihtouralla suoristus jäi puolitiehen, tästä numeroksi 5,5. Voltilla vasemmalle tuomari toivoi selkeämpää taivutusta ja antoi numeroksi 6. Pohkeenväistössä vasemmalle tuomari toivoi takaosaa mukaan, numeroksi 5,5. Ensimmäisessä keskiravissa en tohtinut kummemmin pyytää Manua eteen, sillä se rikkoi alussa askeleen ajaksi laukalle. Tuomari totesikin keskiravimme vaatimattomaksi, numeroksi 5,5. Pohkeenväistö oikealle meni aiemman tavoin, ristiaskeleet olisivat saaneet olla selvemmät. Numeroksi 5. Selkään tämä silti tuntui paremmalta kuin väistö vasemmalle. Pysähdys valui pisteestä ohi, mutta peruutus onnistui ihan hyvin, ja pääsimme raviin kohtuullisesti, näistä numeroksi 5,5. Käyntiin siirryimme tuomarin sanoin pehmeästi, numeroksi 6.
Ensimmäinen vastalaukka meni alussa mönkään. Manu nosti myötälaukan niin kuin verryttelyssä. Tajusin tämän kuitenkin ja päätin yrittää korjausta. Sain kuin sainkin Manun raviin ja siitä loppumatkan ajaksi vasempaan laukkaan. Numeroksi tästä 4, mutta maininta hyvästä korjauksesta. Myötä- eli oikea laukka nousi ihan hyvin, mutta voltti paisui vähän isoksi, numeroksi 5,5. Keskiympyrällä en tietoisesti pyytänyt Manua kauheasti eteen, vaan annoin sen laukata itse vähän isommin. Numeroksi 5,5 ja toive rohkeammasta keskilaukasta. Ympyrän jälkeen muutosta harjoituslaukkaan ei tullut ihan niin selvästi kuin olisi saanut, loppulaukasta numeroksi 5,5. Toinen keskiravi meni myös himmaillen, numeroksi sama kuin aiemmin eli 5,5. Keskikäyntipätkästä saimme myös saman kuin aiemmin eli numeroksi 6. Toinen vastalaukka eli oikea laukka nousi onneksi oikein. Tuomari toivoi pyöreämpää kaulaa, numeroksi 5,5. Myötälaukka nousi hyvin, ja kymmenen metrin voltti oli kuvioltaan parempi, numeroksi 6. Keskiympyrä keskilaukassa meni myös rauhassa, numeroksi 5,5. Laukkalävistäjä meni muuten hyvin, mutta ratsastin tien hieman liian aikaisin uralle samoin kuin siirtymisen raviin. Numeroksi kuitenkin 6. Lopputervehdykseen tulimme hieman linjalta pois käyden, mutta Manu pysähtyi ihan asiallisesti ja odotti tervehdyksen rauhassa. Numeroksi 5,5.
Suorituksen jälkeen olin niin huojentunut. Kiittelin ja taputtelin Manun hyväksi ennen kuin luovutin sen seuraavalle ratsastajalle. Sitten sainkin jännittää tovin ennen kuin pääsin vilkaisemaan pöytäkirjaa. Sen nähtyäni hymyilin helpottuneena. Me pääsimme läpi 55,925 prosentilla! Sinällään lukema ei ole minkään hihkumisen arvoinen, mutta minulle se sillä hetkellä oli. Treenimme olivat menneet niin epätasaisesti, etten hetkittäin oikeasti uskonut meidän pysyvän edes kouluaitojen sisällä. Mutta niin vain saimme selvästi hyväksytyn tuloksen. Toki tuomari oli arvostelussaan kiltti, mutta silti. Tuomarin terveiset olivat seuraavat: ”Melko täsmällinen rata, hevonen voisi olla pyöreämpänä niskastaan, mutta liikkuu tarmokkaasti lähes koko radan.” Kuuden ratsukon luokassa olimme viidensiä.
Huh, olipa jännä kisapäivä. Mutta kuten yleensä, todellakin kannatti nujertaa epäilykset ja mennä se A:n ohjelma. Nyt se on kertaalleen testattu, ja treenit voivat jatkua. Tavoitteeni rauhallisuudesta toteutui hyvin enkä oikeastaan radalla muuhun pyrkinytkään. Seuraavalla kerralla voinen jo ratsastaa tehtäviäkin vähän paremmin. Työtä on edessä vielä sen kanssa, että muoto olisi A:han riittävä, ja saisin Manun kantamaan itsensä ja työskentelemään rehellisemmin takaosasta lähtien. Tämä suoritus oli kuitenkin tänään se, mihin pystyin, ja se onneksi riitti. Sainpahan täytettyä sen koulutavoitteeni, jes!
Kisaviikonloppu jatkui sunnuntaina oman seuran 1-tason estekisoilla. Olin ilmoittautunut niihin Lorella 80/90/100 sentin luokkaan, jossa arvosteluna oli 367.1. Meidän korkeutenamme oli tietysti 80 senttiä. Luokassa kisaajia oli yhteensä kahdeksan.
Lore ahkeroi ennen minua kaksi pienempää rataa, joten tein verryttelyt sen kanssa maltillisesti. Lorea ei tarvinnut lämmitellä enää, joten testasin vain ratin, jarrun ja vähän kaasua. Minua kun kehtasi muka jännittää! Hyppyinä otin pystyn kolmesti ja okserin kahdesti. Hypyt sujuivat ihan mukavasti enkä syöksynyt niissä ihan kamalasti, vaikka olisin saanut vielä vähän hillitä itseäni. Muutoin kävelin verkassa ja annoin Loren vähän levätä. Ennen maneesiin siirtymistä hurautin vielä pätkän laukkaa. Radalle päästyämme tervehdin tuomaria ja lähdimme matkaan vasemmassa laukassa.
Lore laukkasi kaikessa rauhassa, minä kun hidastelin selässä ja jännitin Loren innostuvan liikaa, hoh. Ykkönen ylittyi hyvin, ja reilulla johtamisella Lore nappasi siinä oikean laukan. Kakkoselle tuli kolautus, mutta laukka kuitenkin vaihtui toivotusti vasempaan. Kolmosen ja nelosen suoralle linjalle tulimme sangen maltillisessa laukassa. Kolmonen ylittyi kuitenkin hyvin, mutta huomasin jäävämme kauas viidellä askeleella. Ratkaisin tilanteen tekemällä pieniä puolipidätteitä, jotta Lore saisi kuudennen askeleen mahtumaan. En uskaltanut ratsastaa eteen, sillä pelkäsin hukkaavani ponnistuspaikan. Tulimme neloselle aavistuksen lähelle, mutta ei pahiten, ja niin Lore pääsi siitäkin puhtaasti yli. Viitoselle näin tulevan pikkuaskeleen ja nyt päätin pyytää Loren hyppyyn hieman kauempaa. Se vastasi hyvin, mutta kolautti puomia takasillaan. Se pysyi onneksi ylhäällä. Viitosen jälkeen sain korjata Loren ravin kautta oikeaan laukkaan. Ehdin onneksi tehdä sen riittävän ajoissa. Tie kuutoselle tuli hyvin, mutta kolautimme sitäkin. Lore ei vaihtanut siinä laukkaa vasemmaksi, vaan korjasin sen ravin kautta. Seiskan ja kasin suora linja meni asiallisesti neljällä askeleella, ja näin pääsimme perusvaiheen rauhallisesti ja puhtaasti maaliin.
Uusintaan lähtiessä yritin hieman kasvattaa laukkaa. Paino sanalla hieman, sillä se jäi enemmän ajatuksen tasolle. Käänsin vähän tiukemmin uusinnan ensimmäisille esteille eli ysin ja kympin suoralle linjalle. Nyt menimme välin viidellä askeleella, joten jotain muutosta onneksi tapahtui. Yhdelletoista tulimme hieman lähelle, mutta Lore hyppäsi puhtaasti. Sen jälkeen olimmekin vastalaukassa, jota en ehtinyt alkaa korjata. Kahdelletoista kun piti päästä vikkelästi. Jarruttelin menoa jostain syystä melkoisesti, ja niin hyppäsimme kahdennentoista esteen aika hitaassa laukassa. Olin kuitenkin päättänyt ottavani hypyn rauhassa, jotta pääsisin kääntämään tiukemman tien uusinnan viimeiselle esteelle eli kolmelletoista. Suunnitelma toimi, ja pääsimme ajattelemastani kohdasta kääntymään. Laukka oli edelleen hyvin rauhallista, vaan niin vain Lore selvitti uusinnan viimeisenkin esteen, ja pääsimme maaliin puhtaalla suorituksella, jes.
Radan jälkeen uskalsin taas hengittää. Lore oli ihanan fiksu ja asiallinen! Se kuunteli kaikki pyyntöni hienosti ja kesti mummoiluni hyvin. Videolta katsottuna menimme kyllä paikoin turhankin rauhassa, vaan enpä sortunut hätäilemään. Radassa kivaa oli se, että tajusin pienemmillä ja kevyemmillä pidätteillä kontrolloida menoa, jolloin tempo ei niin vaihdellut eikä lähestymisistä tullut hätäisiä. Radalla oli sellainen olo, että sain tehtyä ne ratkaisut, jotka ajattelinkin. Lisäksi ehdin myös ajatella radalla, kaikkea sitä! Loppujen lopuksi rauhallinen ratamme vei meidät tuloksissa ensimmäisiksi ei-sijoittuneiksi eli sijoituksemme oli 3/8. Ajasta olisi pitänyt pudottaa kolme sekuntia pois, jos olisi mielinyt ruusukkeille. Sujuvammalla etenemisellä se olisi tullut itsestään, mutta nyt tällä mummomeiningillä siihen ei ollut toiveita. Seuraavalla kerralla minun pitää uskaltaa antaa Loren laukata vähän enemmän. Vaan kisoista ja etenkin Loresta jäi oikein hyvä mieli. Nyt tekemisessä oli tolkkua eikä mitään turhaa hätäilyä. Kivaa!
