Jänskäilyä ja letkeilyä

Lauantaina kävimme taas Kaisan kanssa ratsuillamme Tallinmäen maastossa. Jetti lähti kotipihasta taas sangen valppaana ja pälyilevänä liikkelle, mutta tyytyi onneksi lähinnä kiemurtelemaan ja tollottelemaan. Positiivista oli taasen se, että se liikkui melkein itse.

Lämpöasteet olivat taas kivunneet plussan puolelle, mutta osa tutusta lenkistä oli vähän koppuraista. Onneksi laukkapätkämme olivat asiallisessa kunnossa, ja pääsimme liikuttamaan hevosia myös siinä askellajissa. Jettikin malttoi viimein ensimmäisessä laukkapätkässä vähän rentoutua. Hevosemme eivät tosin olleet kovin reippaita tänään, mutta etenivät toisessa laukkapätkässä ihan kohtuullisesti. En raskinut edes vaatia Jetiltä kauheasti vauhtia, sillä arvelin joko koppuraisella kentällä köpöttelyn tai vähän vielä kohmeessa olleen pohjan vaikuttaneen sen etenemishaluihin. Se kuitenkin laukkasi mukisematta, joten päätin pitää osuuden hyvän mielen hurruutteluna.

Kotimatkalla erehdyimme käymään mutkan vesipolulla. Emme hoksineet ajatella, mitä parit pakkasasteet olivat osuvasti vesipoluksi nimetylle reitille tehneet. Siellä olleet lätäköt olivat jäässä, joten aikamme asiaa mietittyämme ja paria vaihtoehtoista reittiä testattuamme päätimme kiltisti palata takaisin. Tallille huristelimme siis tietä ja lyhyttä peltolenkkiä myöten.

Reissu meni kivasti, vaikka viime kerran liitävää laukkaa ei nyt irronnutkaan. Vaan eipä sitä aina tarvitse paahtaa menemään. Välillä voi vähän letkeillä. Niin ja jänskäillä niin kun Jetti alkumatkasta oikein keskittyneesti tekikin. Onneksi sekin rentoutui puolivälin jälkeen oikein mukavasti, joten tämäkin reissu saatiin tehtyä oikein hyvällä mielellä.

Koulua koppuran kentän ehdoilla

Tallinmäen tiistain tunnilla oli koulua. Kenttä oli päässyt koppuroitumaan, kun lämpöasteet olivat painuneet juuri ja juuri nollan alle. Pääsimme siis silti treenaamaan ihan kohtuullisesti, vaikka ravia ja laukkaa ei otettukaan tavallista määrää. Minun ja Jetin lisäkseni tunnilla oli viisi ratsastajaa. Treeniaiheina olivat käyntiväistöt, voltit ja ympyrät, peruutukset sekä siirtymät. Loppukäynneissä jumppasimme vielä itseämme.

Käyntiväistöt teimme suunnilleen keskihalkaisijalta uralle. Ne sujuivat ihan ok, mitä nyt tahti tuttuun tapaan hiipui. Jetti kuitenkin teki väistöt molempiin suuntiin asiallisesti, ja sain itse pidettyä myös väistön vastakkaisen puolen hallinnassa. Väistättävä pohje olisi tosin saanut pysyä paremmin oikealla kohdalla, sillä vein sitä helposti turhaan taaemmas.

Sitten teimme volttien ja ympyröiden kahdeksikkoa, johon yhdistettiin myös suoristus- ja suunnanvaihtokohdassa tehty siirtymä. Siinä ideana oli saada siirtymä tehtyä suorana pysyen, ei uuteen suuntaan kallistuen. Teimme siirtymiä käynnistä raviin sekä laukkaan. Pyöräytimme käynnissä pienemmän voltin, jonka jälkeen tulimme suoristuskohtaan, nostimme ravin ja pyöräytimme ympyrän samaan suuntaan. Sitten taas jarruttelimme käyntiin, tulimme suoristus- ja suunnanvaihtokohtaan ja pyöräytimme käynnissä voltin toiseen suuntaan. Siitä taas tulimme suoristuskohtaan, nostimme ravin ja pyöräytimme vielä ympyrän samaan suuntaan. Kuvio pysyi laukkasiirtymisissä samana muutoin, mutta voltit sai halutessaan jättää pois ja laukkaa otettiin noin puolikas ympyrä. Siirtymät tehtiin edelleen käynnistä. Tehtävässä haastavinta oli Jetin suoristaminen. Se pääsi usein ennakoimaan uutta suuntaa ja valahtamaan sinne. Ravisiirtymisissä sain sen vielä pysymään suunnilleen suorassa, mutta etenkin oikean laukan nostoissa se pääsi kaatumaan uuteen suuntaan. Sen sijaan vasemman laukan nostoja saimme tehtyä kivasti. Olisin saanut suoristella Jettiä tarkemmin aina, kun olimme lähdössä oikeaan kierrokseen. Ehkäpä pieni ajatus pohkeenväistöstä vasemmalle olisi tuonut sitä pois nojaamasta oikealle puolelle. En tosin älynnyt tätä tunnin aikana hyödyntää. Muutenkin saisin pitää pohkeeni paremmin suoristuskohdissa mukana, nyt ne vähän tahtovat jäädä irralleen.

Otimme myös muutamat peruutukset. Jetti lähti niihin ihan asiallisesti ensimmäisten askelien aikana, mutta tuppasi niiden jälkeen pyrkimään vähän vinoon. Samalla huomasin, että Jetti teki peruutukset aika kiireisesti. Ikään kuin se tiennyt vaaditun askelmäärän ja halunnut tehdä ne vikkelästi alta pois. Opettaja hoksauttikin vaihtelemaan askelten määrää, etteivät hevoset alkaisi ennakoida. Tämä oli hyvä huomio. Jetti kun lähti peruutukseen tuntuen siltä, että se itsekin tavoitteli tiettyä askelmäärää. Tästä tosin on hyvä tehdä se päätelmä, että kenties apuni peruutuksessa olivat sen verran korostetut, että Jetti koki minun haluavat nopeita ja useampia askelia taaksepäin. Täytyypä muistaa tehdä peruutuksia eri askelmäärillä.

Loppukäynneissä hevoset saivat köpötellä rauhassa, kun me ratsastajat vähän jumppasimme. Pääsimme muun muassa pyörittelemään nilkkoja, venyttelemään etureisiä, seisomaan jalustimilla sekä jännittämään ja rentouttamaan hartioita. Näinkin lyhyt jumppa teki hyvää. Esimerkiksi tovi ilman jalustimia jalkoja venytellen paljasti sen, että oikeasti jalustimeni ovat hieman liian lyhyet. Näinkin lyhyt venyttelyhetki kun sai jalkoja sen verran auki, että takaisin otetut jalustimet tuntuivat hassun lyhyiltä. Venyttely olisi edelleen hyvin tärkeää ratsastajallekin, joten siihenkin saisi kiinnittää huomiota myös muulloin kuin satulassa istuen. Kiva oli kuitenkin vähän jumpata satulassakin. Sitä voisikin tehdä joskus alkukäynneissä, jolloin itsekin vähän vertyisi.

Sumun seassa

Lauantaina lähdimme Tallinmäen maastoon Kaisan kanssa. Otimme Jetin kanssa vetovastuun, ja pääsimme samoilemaan sumussa, vaan eipä se menoa haitannut. Jetti oli alusta asti vähän tarkempana. Liekö sumu ja pieni maastotauko sitten saaneet sen vähän pälyilevämmäksi, vaan olipa siinä hyväkin puoli. Jetti kun oli vähän reippaampi kuin yleensä.

Kävimme muutoin tutun lenkin, mutta samoilimme ottamaan ensimmäisen laukkapätkän niin sanotulle laukkabaanalle. Ratsumme eivät tosin siitä kierroksia ottaneet, vaan laukkasivat sangen rauhallisesti. Vastaan tuli myös ravuri, jonka ajaksi otimme käyntiin. Sen kohtaamisen jälkeen laukka lähtikin rullaamaan vähän paremmin. Tämän jälkeen käppäilimme ja kävimme vielä tutun ravilenkin. Sitten otimmekin toisen laukkapätkän, joka sujui niin hyvin! Jetti lähti laukkaamaan heti alusta asti paremmin ja mikä parasta, se kuunteli kaikki pyyntöni. Sain otettua sen nätisti raviin ja vaihdettua laukan sekä hidastettua laukkaa hetkellisesti ihan älyttömän helposti. Jetti myös lähti isompaan laukkaan ihan tuosta noin vain, kun sen antoi mennä. Jonkinlaisen pienen ilosivuaskelpompunkin se tarjosi, vaan olin niin fiiliksissä, etten antanut sen haitata. Hitsit, että tämä laukkaosuus meni hyvin ja tuntui todella kivalta!

Loppumatkan menimme valtaosin käynnissä. Otimme lyhyehkön ravipätkän tiellä, kunnes taas sujahdimme metsäpolulle. Tallille sai palata tavallista paremmallakin mielellä. Jetti oli niin kiva tänään! Ihanaa, kun pääsee menemään rennosti ja silti edeten. Kyllä se vain tuo maastoilu tekee hyvää, niin kuskille kuin ratsulle.

Ja takaisin tuttuun

Keskiviikon tuplahevostelut alkoivat Tallinmäen puomi- ja kavalettitunnilla Jetin kanssa. Ratsukoita tunnilla oli neljä. Satuin ottamaan tarhasta mukaani Käikyn, sillä kenttä oli taas ruunalle hurjan jännä paikka. Etenkin se toinen pääty, joka on pelotellut Jettiä sinnikkäästi jo useamman viikon putkeen. Tai lähinnä sen kyttäilyt siellä ovat iskostuneet minulle mieleen, jolloin töllötän sitä vähintään yhtä aktiivisesti kuin Jetti. Pata, kattila ja niin edelleen.

Tunnilla pääsimme tahkoamaan alkuverryttelyn jälkeen puomeja. Tulimme kolmikaarista kiemurauraa niin ravissa kuin laukassa siten, että keskikaaren molemmissa suoristuskohdissa oli puomit. Tehtävällä olennaista oli päästä tulemaan suoristuskohta oikeasti suoraan eikä hätäillä ja lähteä valumaan uuteen suuntaan liian aikaisin. Ravissa tehtävä sujui ihan hyvin, kunhan nappasin Jetin oikean puolen haltuun. Se kun pyrki valumaan oikealle oikeastaan suunnasta riippumatta. Vaan kun sen puolen sai haltuun, sujui kiemuraura ihan hyvin.

Laukassa hurautimme puomeilta aina yhden kierroksen myötälaukassa niiden ympäri, kunnes tulimme puomeille uudelleen ja vaihdoimme niillä laukan ja suunnan. Sitten taas pyöräytimme myötälaukassa ympyrän, kunnes toisilla puomeilla teimme taas laukanvaihdon ja suunnanmuutoksen. Puomit sujuivat ihan ok, mutta vaihdot tahtoivat tulla aina niiden jälkeen, ei niiden aikana. Positiivista oli kuitenkin se, että sain tehtyä vaihdot kohtuullisen asiallisesti ilman, että horjahdimme Jetin kanssa nopeasti uuteen suuntaan. Toistojen myötä sain myös parit vaihdot jo puomien aikana, mikä oli kiva juttu. Tehtävä oli oikein mielenkiintoinen. Puomeille sattumisen lisäksi laukka piti pitää sellaisena, että laukanvaihto saattoi onnistua siitä helposti. Ei voinut siis kaahailla saati madella, vaan piti löytää oikeanlainen, napakka laukka. Jetin kyttäily auttoi siinä mielessä hieman, että ainakin kentän toisesta päästä pääsimme aina hyvällä energialla eteenpäin.

Seuraavaksi hurauttelimme kahden kavaletin suoraa linjaa, joka oli noin 17,5 metriä. Askeleita pistimme väliin viisi ja neljä. Vasemmassa kierroksessa Jetti otti pieniä kiihdytyksiä pelottavan päädyn takia, vaan ihmeellisesti sain oltua itse hätäilemättä ja pidettyä toivotut askelmäärät. Oikeassa laukassa elämä olikin kavaleteilla helpompaa, kun taas niiden jälkeen olimme mörköpäädyssä, ja Jetin piti jännittyä ja kyttäillä. Onneksi kavalettilinja oli sen verran kaukana päädystä, ettei mörköpääty päässyt sotkemaan sitä enempää.

Lopuksi treenailimme vielä kääntämistä ja vaihtoja kavaleteilla tullen niille niin täys- kuin vastakaartojen avulla. Laukanvaihdot vasemmasta oikeaan eivät ottaneet onnistuakseen kavaleteilla, mutta sain sentään korjattua niitä välillä pois niiden jälkeen. Vaihdot oikeasta vasempaan onneksi onnistuivat ihan kivasti. Hyvää tehtävässä oli se, että Jetti kyllä kääntyi helposti. Välillä jopa itsenäisesti liian tiukasti, kun olimme jälleen ruunan mielestä liian lähellä mörköpäätyä. Vaan eipähän otettu turhia askeleita. Muutenkin Jetin laukka pysyi kivan lyhyenä, jolloin nopeammat käännökset oli helppo tehdä. Jetti onkin kokoisekseen aika näppärä kääntymään, kunhan sen saisi pysymään sekä lyhyenä että terävänä.

Kaiken kaikkiaan (ja Jetin kyttäilyt pois lukien) tunti oli mukava. Puomi- ja kavalettitehtävät ovat aina kivoja, sillä keskityn niihin paremmin kuin esimerkiksi pelkkään kouluvääntöön. Vaihtojen harjoittelu on minulle aina tarpeen, laukansäätelystä nyt puhumattakaan. Toivottavasti menemme pian toistekin esimerkiksi puomeilla varustettua kolmikaarista kiemurauraa. Sen verran hyvällä tapaa haastava tehtävä se oli.

Kultamurun kanssa taas

Tiistaina olin kovin onnellinen: Jetti palasi tunneille! Se oli huilinut kahdeksan päivää, joten odotin mielenkiinnolla, miltä se mahtaisi selästä käsin tuntua. Tallinmäen tunnilla oli neljä ratsukkoa, ja tehtävinä olivat myötä- ja vasta-asetukset, ravi- ja laukkapuomit sekä kolmikaarinen kiemuraura.

Ensimmäisenä tehtävänä teimme myötä- ja vasta-asetuksia kaikissa askellajeissa. Vasta-asetukset teimme pääosin pitkän sivun keskivaiheilla, mutta tarvittaessa niitä sai käyttää muuallakin apuna. Jetti teki vasta-asetukset vasemmalle mukavan pehmeästi, oikealle tehtyinä ne olivat hieman jäykempiä. Pehmittelemällä Jetti alkoi kuitenkin asettua sinnekin ihan asiallisesti ja kaikissa askellajeissa. Ympyröillä sain muistutella itseäni ulkoapujen merkityksestä, jotta en jäänyt näpräämään vain sisäohjaa. Ympyröillä oikeassa kierroksessa oli tänään vähän enemmän tekemistä, että sain Jetin ensin vähän suoremmaksi ja vasta sitten ajateltua asetuksia enemmän. Ulkoavut olivat etenkin siinä kierroksessa tarpeen samoin kuin vasta-asetukset.

Puomitehtävänä oli kaksi erillistä puomirykelmää kaarevalla linjalla. Tulimme niitä ensin ravissa ja sitten laukassa. Jetti oli mukavasti lämmennyt aiemmassa tehtävässä ja liikkui pitkälti omalla moottorilla. Oli ihan villiä, kun sain jopa pidättää sitä! Oikeasti oli tosi ihana kerrankin saada säätää Jettiä vähän tähän suuntaan. Pyrin kuitenkin olemaan pidätteissä maltillinen, etten sammuttaisi Jetin eteenpäinpyrkimystä. Ravissa saimmekin tultua puomeja sangen tahdikkaasti ja tasaisesti. Laukassa sain ensin vähän haeskella Jetin askelta, jotta siihen tuli vähän säätövaraa. Kun se löytyi enkä turhia säädellyt enää puomeilla, sujuivat nekin mukavasti.

Lopuksi tahkosimme vielä kolmikaarista kiemurauraa ravissa. Tämäkään tehtävä ei tuottanut enää kummempia ongelmia, vaan sujui aika kivasti. Teimme myös pieniä lyhennyksiä raviin suoristuskohdissa vieteriajatusta hakien eli päästimme hevoset aina lyhennyksen mennessä läpi takaisin normaaliin raviin. Näitä olisin voinut itse vielä prässätä hieman lisää, jotta olisin saanut oman ajoitukseni ja apuni paremmin kuntoon. Muutoin kaartelimme tehtävän asiallisesti ja edelleen aika tahdikkaasti. Näemmä lepopäivät olivat ladanneet Jetin akkuja tässä mielessä mukavasti.

Tunnin aikana ja sen jälkeen olin kyllä yksi auringonpaiste. Oli ihana päästä taas Jetin selkään! On se vain niin tuttu kaveri, että ikävähän sitä pidemmän tauon aikana tulee. Jetti oli lomailun takia hieman jäykähkö ja pyrki vähän kiertymään banaaniksi vasemmalle, mutta ei se ollut yhtään niin tönkkö kuin olin pelännyt. Positiivista oli Jetin oma moottori, joka löytyi ainakin tämän tunnin ajaksi. Olisipa näppärä osata startata sen moottori käyntiin joka tunti, niin pääsisi fiilistelemään useamminkin. Etsinnät jatkukoon tämän asian parissa.

Maneesimörköjä taltuttamassa

Tallinmäen kisaviikonloppu jatkui sunnuntaina 1-tason estekisoilla, jotka myös pidettiin naapurimaneesilla. Olin ilmoittautunut kisoihin Akulla 70 sentin taitoarvosteluluokkaan ja Jetillä 90 sentin luokkaan arvostelulla 367.1.

Alkulämmittelyt molempien ratsujen kanssa hoituivat taas näppärästi kävelemällä kotitallilta maneesille. Kisapäiväni alkoi Akun kanssa, joka oli oma reipas itsensä. Verryttelyt tehtiin kentällä, joka oli aamusta koppurainen, mutta pehmeni onneksi kisojen edetessä. Alkupään luokissa sai ennen omaa vuoroa ottaa pari hyppyä maneesissa, mikä oli hyvä juttu. Tosin Aku oli kentälläkin mainio. Ratti, jarrut ja kaasu olivat mukana, ja ottamani hypyt ristikolle ja pystylle menivät mukavasti. Akun kanssa ei tarvinnut säätää mitään, jolloin menin hyvillä mielin maneesiin vuoromme koittaessa. Maneesissa Aku oli jopa vähän reippaampi kuin ulkona. Otin kaksi hyppyä okserille, ja ne sujuivat ihan ok. Niin pääsin aloittamaan 70 sentin luokan sen ensimmäisenä ratsastajana.

Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykköselle tuli hyvä tie, ja Aku hyppäsi sen hyvin napaten siinä vasemman laukan. Kakkoselle tuli hieman huono tie, jolloin ponnistuspaikka tuli lähelle. Aku selvitti esteen puhtaasti, mutta otti suoralle linjalle oikean laukan. Kolmoselle pääsimme kuitenkin kuudella askeleella, ja hyppy sille oli hyvä. Laukkakin korjaantui takaisin vasemmaksi. Neloselle Aku lähti positiivisen askeleen kautta, ja nappasi esteellä toivotusti oikean laukan. Kaarre viitoselle tuli kulman jälkeen sen verran nopeasti, että myöhästyin hieman käännöksestä. Aku selvitti kuitenkin viitosen hyvin ja eteni neloselle suunnittelemani mukaan neljällä askeleella, vaikkakin niistä viimeisin oli vähän lyhyempi. Aku hyppäsi kuutosenkin siitä huolimatta puhtaasti ja otti siinä vasemman askeleen. Seiskalle tuli taas vähän huono ponnistuspaikka, mutta Aku lähti pyynnöstäni hyppyyn hieman kauempaa. Kaarevan tien radan viimeiselle esteelle eli kasille tulimme ristilaukassa. Ponnistuspaikkaa ei näkynyt, joten ratkaisin tilanteen rohkaisemalla Akua. Sen ja ristilaukan seurauksena otimme sitten puomin mukaamme. Harmi, mutta kiltti Aku vain totteli kuskin virheellistä pyyntöä.



Olin rataan kuitenkin muutoin tyytyväinen. Aku eteni riittävän reippaasti ja ennen kaikkea tasaisesti ja oli ihanan näppärä nappaamaan toivotut laukat. Se ei myöskään pällistellyt mitään maneesissa, vaan oli oikein mukava kisakumppani. Taitoarvostelulla olleesta luokasta saimme pisteitä 107,5. Niistä 57,5 oli estepisteitä ja loput 50 yleisvaikutelmapisteitä. Tuomarin kommentoi menoamme seuraavasti: "Hyvä kokonaisuus. Hieman aktiivisuutta lisää läpi radan. Katse eteenpäin -> rauhallisuutta ylävartalon asentoon." Tällä tuloksella sijoituksemme olimme kahden muun ratsukon kanssa jaettuna 9/23. Akun kanssa oli kyllä lysti käydä kisoissa, kelpo kaveri siihen puuhaan.

Akun jälkeen kisat jatkuivat Jetin kanssa. Tällä kertaa Jetti oli oma itsensä eli sangen heräteltävissä. Sain jo nohitella sitä matkalla kotitallilta maneesille, mikä ei lupaillut hyvää. Kenttä oli pehmennyt mukavasti, joten siitä ei tarvinnut huolehtia. Sen sijaan Jetin liikkumisesta sai huolehtia kaiken muun edestä. Nihkeilyn lisäksi Jetti liiraili ympyröillä reilusti kylkimyyryllä ulos. Oma virkeystasoni oli tässä vaiheessa jo alarajoilla, mikä toi hommaan lisäpulmia. Mietin jo, että jos en saa Jettiä verryttelyssä hereille, tulee radasta katastrofi. Sain nieleskeltyä nämä mietteet kuitenkin ja vähän tsempattua. Hyppyjä otin muutamat ristikolle, pystylle ja okserille. Ne sujuivat ihan ok ilman uusia ongelmia. Vanhana pulmana Jetti nappaili oikean kierroksen hypyissä vasenta laukkaa, mutta sain kohtuudella korjattua niitä lennosta. Hyppyjen lisäksi teinkin vaihtoja erityisesti vasemmasta oikeaan laukkaan, jotta minulla olisi radalla jotain toivoa korjata laukka. Maneesiin pääsi jo vuorossa olleen ratsukon ajaksi, ja käytin odotteluajan hyödyksi näyttämällä Jetille parit esteet sekä ennen omaa starttia vielä katsomopäädyn, joka oli Jetille tänään ihan ok.

Matkaan lähdimme oikeassa laukassa, ja nohittelin Jetin etenemään. Jetti laukkasi ihan asiallisesti, mutta kaarre ykköselle hidasti menoa hieman. Napautin tässä äkkiä raipalla, ja selvitimme ykkösen ihan hyvin. Suoran linjan päässä olleelle kakkoselle pääsimme viidellä askeella. Välin olimme menneet vasemmassa laukassa, mutta kakkosella Jetti nappasi oikean laukan takaisin. Kaarre kolmoselle oli mietityttänyt minua jo rataan tutustuessani, sillä este tuli nopeasti kulman jälkeen. Yritin pitää laukan läpi kaarteen, mutta käännös kolmoselle söi kuitenkin etenemisen pois. Yritin vielä usuttaa Jettiä, vaan myöhässä olin. Tulimme kolmoselle aivan pohjaan, mutta Jetti yritti vielä nousta hyppyyn. Puomi tuli kuitenkin etujaloilla kolisten alas. Yritin tsempata hypyn jälkeen, sillä edessä oli hyvällä laukalla kolmen ja hitaalla neljän askeleen päässä oleva okseri. Jetti kuitenkin oli pahastunut kolmosen mokasta ja vilahti nelosesta oikealta ohi. Pysäytin sen karkuretken, kävelin esteen ohi ja otin uuden lähestymisen. Nyt tulimme esteelle paremmin, vaikkakin vähän hitaassa laukassa. Jetti kuitenkin hyppäsi nelosen, ja matka saattoi jatkua. Viitosellekin tuli jarruttava hyppy, mutta yli mentiin. Sen jälkeen olimme ristilaukassa, joka korjaantui kulmassa oikeaksi. Kuutoselle tuli kohtuullinen hyppy, ja pääsimme siitä seiskalle eli radan viimeiselle esteelle kahdeksalla askeleella hieman estelinjalta ulkona käyden. Jetti hyppäsi seiskan asiallisesti, ja näin pääsimme 90 sentin radalta kahdeksan virhepisteen kanssa maaliin. Tällä tuloksella olimme yhdeksän ratsukon luokassa viimeisiä.

Radan jälkeen minua mietitytti kovasti. Lopulta kysyin opettajalta, voisinko kuitenkin hypätä vielä metrin. Niinpä loppujen lopuksi jälki-ilmoittauduin metriin. Hetken ajan mietin, olenko nyt ihan hullu lähtiessäni hyppäämään isompaa luokkaa, kun alla oli virhepisteellinen suoritus pienemmästä. Sitten totesin, etteivät 90 sentin radan virheet olleet mitään uutta tai ihan käsittämätöntä, joten minun oli parempi lähteä hyppäämään vielä metri kokemuksen kannalta. Verryttelyssä otin muutaman hypyn, jotka sujuivat ihan ok. Muun ajan keskityin pitämään Jetin hereillä. Metrissä arvosteluna oli A.0.0, ja ratsukoita oli yhteensä kuusi. Pääsimmekin nopeasti takaisin maneesiin. Metrin radan esteet olivat 90 sentin radan esteet 1–8.

Matkaan lähdimme taas oikeassa laukassa. Nohittelin Jetin taas liikkeelle ajoissa. Ykkönen ylittyi hieman hitaalla hypyllä, mutta matka kakkoselle meni asiallisesti viidellä askeleella. Ristilaukan ehdin korjata pois ennen kuin edessä oli kulman jälkeen tuleva kolmonen. Ratsastin sitä kohti napakammin, sillä tietysti mielessäni kummitteli edellisen radan moka. Kolmonen ylittyi kuitenkin nyt ihan ok. Yritin ratsastaa Jettiä kunnolla sen jälkeen eteen, jotta pääsisimme neloselle kolmella askeleella. Se ei kuitenkaan onnistunut ja taisin itse vähän miettiä aiempaa ohimenoa. Sen seurauksena Jetti livahtikin taas oikealta ohi. Ei muuta kuin uusi lähestyminen. Se tuli hieman lähelle, mutta Jetti selvitti tilanteen ja hyppäsi nelosen puhtaasti. Viitoselle tuli hyvä hyppy, ja laukkakin vaihtui oikeaksi. Kuutoselle puolestaan tuli taas jarruttava hyppy, mutta Jetti keräsi kavionsa siitä puhtaasti yli. Seiskalle pääsimme kahdeksalla askeleella, ja sekin ylittyi puhtaasti. Edessä oli enää radan viimeinen este eli kasi. Korjasin ristilaukan pois ravin kautta, ja sain vielä nostettua oikean laukan juuri ajoissa. Kasille näin ponnistuspaikan sattuvan hyvään paikkaan. Jetti hyppäsikin esteen hyvin ja puhtaasti. Näin pääsimme metrin radalta maaliin neljällä virhepisteellä. Radan jälkeen olin niin iloinen, etteivät neljä virhepistettä haitanneet mitään. Me Jetin kanssa hyppäsimme metrin radan maneesissa, jes, jes ja jes!



Näin se estekausi maneesissakin on avattu. Metrin radan jälkeen saan kyllä luvan uskoa treeneissäkin, että maneesissa voi kuin voikin hypätä muutakin kuin maahan kaivettuja puomeja. Kokemusta tuli taas näistä kisoista mukavasti. Kaikkein arvokkaimpana oli kuitenkin rohkeus hypätä isommat luokat eikä maneesin takia vaihtaa niitä pienempiin. Toki puhtaat radat olisivat olleet kivoja, mutta kyllä näissäkin radoissa oli hyviä hetkiä. Näin me Jetin kanssa nujersimme maneesimöröt tällä kertaa ja toivottavasti vielä jatkossakin. Hyvä me!

Videoista kiitos Noralle, Hanskille ja Kaisalle!

Maneesimörköjen peloteltavana

Viikonlopun ohjelmassa oli Tallinmäen kaksipäiväiset kisat, jotka järjestettiin naapurimaneesilla. Lauantaina vuorossa olivat 1-tason koulukisat, joissa menin Jetillä K.N. Specialin. Samalla avasimme maneesikauden, sillä viimeksi olemme siellä käyneet treenaamassa kevättalvella. Jännitin kieltämättä hieman sitä, miten kisaratamme neljän seinän sisällä sujuisi. Ratsukoita luokassa oli yhteensä 14, ja meidän vuoromme oli seitsemäntenä.

Alkulämmittely hoitui kätevästi kävelemällä ja ravaamalla kotitallilta maneesille. Jetti oli itsekseen ihmeellisen reippaana menossa. Loput verryttelystä teimme ulkokentällä, joka oli pinnastaan hieman koppurainen. Ahdistelin itse pohjan kuntoa, mikä ei varmasti auttanut herra pohjantarkastajana oloa. Jettihän osaa olla nirso pohjan suhteen. Verryttelyssä keskityin hakemaan Jettiin liikettä. Himmailin ensin tovin, kunnes tajusin, etten voisi mennä maneesiin puolinukuksissa. Meno kun ei siellä yhtäkkiä paranisi, päinvastoin. Tämän myötä tajusin herätellä Jettiä paremmin, ja se alkoikin liikkua ihan hyvin. Voltit onnistuivat kohtuullisesti, ja laukkalävistäjät saimme tehtyä asiallisesti. Keskiravit eivät oikein lähteneet, ja pysähdyksissä sekä niistä tehdyistä siirtymisistä raviin olisi ollut melkoisesti viilattavaa. Jetti kuitenkin tuntui aika rennolta ja kuuliaiselta, joten yritin olla ajautumatta paniikkiin. Kun pääsin vuorollani maneesiin, hurautin Jetin kanssa heti tuomaripäätyyn. Oikeassa kierroksessa se oli Jetille pienen jännittymisen arvoinen, mutta vasemmassa kierroksessa Jetin kuppi meni nurin. Ka-ma-la nurkka! Jetti ei suostunut aluksi millään ohittamaan tuomaripäädyn oikeaa kulmaa ilman teatraalista peruutusta. Ei auttanut, vaikka kulmassa olleet ihmiset jutustelivat Jetille, ja minä yritin kaikin keinoin kertoa nurkan olevan ihan okei. Sain tyyrätty Jetin hampaat irvessä kulman läpi kertaalleen, kunnes päätin vielä hurauttaa vähän laukkaa, jottemme joutuisi lähtemään ohjelman pariin tutinoissa ja hyytyneenä. Tuomarin vihellys tulikin sen jälkeen nopeasti, joten siirryin raviin, huokaisin syvään ja lähdin ratsastamaan ohjelmaa.

Alkutervehdykseen tulimme kiemurrellen. Jetti pysähtyi hyvin, mutta tervehtiessäni se yritti lähteä vasemmalle. Pieni poikitus siis heti alkuun, numeroksi 5. Vaan siitä Jetti suoraksi ja ravia eteenpäin. Tuomarin ohi pääsimme kohtuudella. Ensimmäinen loiva kiemura meni tieltään ihan ok, mutta vaikka yritin taivuttaa Jettiä kaarteisiin, eivät ne menneet läpi. Videolta tämän näki hyvin selvästi, numeroksi 6,5. Keskiravi lähti ihan ok, mutta hyydyin ennen lävistäjän loppua. Jetti myös alkoi jännittyä tuomaripäätyä lähestyttäessä, numeroksi 6. Kymmenen metrin voltti oikealle oli asiallinen, tahti säilyi ja taivutus meni läpi, numeroksi 7. Toisen loivan kiemuran sain ratsastettua paremmin, ja tuomari kehui sitä tahdilta, tieltä ja taivutuksilta hyväksi, numeroksi peräti 8! Lävistäjälle tehty kolmen askeleen siirtymä käyntiin meni vähän kättä vasten sekä loppupätkä lävistäjästä jännittyen, sillä tulimme sinne mörkönurkkaan, numeroksi 5,5. Kymmenen metrin voltti meni hieman ulos valuen, numeroksi 6. Siirtyminen käyntiin venyi minun vinkkelistäni hieman, numeroksi silti 7.

Neljän sekunnin pysähdyksessä maltoin ihmeen hyvin odottaa. Jetillä tosin keskittyminen herpaantui muualle, mutta se kuitenkin seisoi kiltisti. Käyntiosuuksiin taas toivottiin rentoutta, näistä numeroksi 6,5. Raviin pääsimme ihan ok, ja myös oikea laukka nousi kohtuullisesti, numeroksi 6. Pääty-ympyrällä unohdin taas taivuttaa kunnolla, numeroksi 6,5. Lävistäjällä laukka pääsi putoamaan hieman liian aikaisin, koska olimme taas mörkönurkkauksessa, numeroksi 5,5. Satulaan Jetin jännittyminen tuntui pahemmalta kuin mitä se lopulta videolla näytti. Sain lopulta tyyrättyä jännittyneen Jetin kulman ohi. I:ssä tehdyn vasemman laukan nostamisen mokasin huolella. Kauhistelin jo etukäteen sitä, että tulisimme pian uudelleen mörkönurkkaukseen. Sitä kauhistellessani Jetti nostikin vasemman laukan sijasta oikean enkä edes pitkään toviin tajunnut tätä! Hoh, liian tasaisen vastalaukan haittapuoli. Numeroksi tästä esityksestä tuli hyvin armeliaasti 4. Mörkönurkkauksessa Jetti jännittyi ja puski pahemmin, mutta silti hassun sinnikkäästi piti itsensä oikeassa eli vastalaukassa. Minulla kesti ympyrän alkupuolelle saakka tajuta, että olemme vastalaukassa. Että nolotti, kun sen tajusin! Mietin vielä tovin, teenkö vaihdon lennosta vai ravin kautta. Lopulta tajusin siirtää Jetin raviin ja korjata viimein sen myötälaukkaan. Näin pääsimme esittämään sentään puolikkaan pääty-ympyrästä vasemmassa laukassa, hoh. Tästä sekoilusta numeroksi edelleen todella armeliaasti 5. Lävistäjällä menimme aika mutkalla laukkaa, numeroksi 5,5. Laukka putosi ennen lävistäjän loppua raville eli siirtymisestä laukasta käyntiin ei ollut tietoakaan, numeroksi 5. Lopputervehdykseen pääsimme kuitenkin aika rauhassa ja suoraan, numeroksi 6,5. Huh, olinpa helpottunut, kun rata oli ohi!

Suorituksen jälkeen minua harmitti. Jetti jaksoi kytätä mörkönurkkaa sinnikkäästi läpi suorituksen enkä saanut sen ajatuksia siitä pois. Pisteitä saimme kiltillä arvostelulla 151,5 eli prosenteissa 60,6. Koin meidän alisuoriutuneen, sillä ilman kyttäilyjä ohjelma olisi ollut tasaisempi. Lisäksi vastalaukkakirmailu oli kyllä pohjanoteeraus. Tuomari kommentoi suoritustamme seuraavasti: "Mukavan energinen suoritus ja raviohjelma erityisen hyvä! Vas. laukka tänään hankalampi, muuten hyvin ratsastettu tasainen suoritus!" Kyllä minua nauratti, kun luin kommentit. Me Jetin kanssa olimme mukavan energisiä! Tällaista ei ole kyllä ennen kuultu, vaan meihin on toivottu sitä energiaa läpi ohjelman. Näemmä se kyttäily tuo Jettiin vähän puhtiakin. Loppujen lopuksi 14 ratsukon luokassa nappasimme viimeisen sijoituksen, jonka jaoimme toisen ratsukon kanssa. Neljäs sija ja punainen ruusuke. Vaikka rata ei mennyt ihan niin kuin olisin toivonut, oli siinä onneksi hyviäkin hetkiä. Paras juttu suorituksessamme oli se, että muistin läpi radan miettiä Artsilta saatuja vinkkejä ja pyrkiä toteuttamaan niitä. Ihanaa, kun kaikki keskittyminen kouluradalla ei enää mene vain hengissä pysymiseen ja hengittämiseen. Lisää kisakokemusta (ja siedätystä mörköihin), niin kyllä se siitä.

Videosta kiitos Hannakaisalle!

Nauti, mutta älä nukahda

Akun jälkeen oli vuorossa estetunti Jetin kanssa. Kuulemma Jetti oli viikon muilla tunneilla vähän laiskotellut, joten asennoiduin herättelemään sitä tuplasti. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja hyppelimme samoja tehtäviä kuin aiemmalla tunnilla: suoraa linjaa, kaarevia linjoja sekä askeleen sarjaa. Jetti tosiaan oli unessa ja kehtasi vielä keskittyä kaikkeen muuhun menoon paitsi siihen, joka tapahtui kentällä. Niinpä hypyt olivat vähän ponnettomia ja muutenkin nihkeitä. Ei nyt mitään sellaista, jota ei olisi ollut ennen, mutta kuitenkin sellaista turhaa nyhräystä. Lopulta kimmastuin ja sain heräteltyä Jettiä, jolloin saimme rämpimisen sijaan suunnilleen tehtyä tehtävät oikein.

Hyppäsimme myös saman radan kuin edellistunnilla ja vielä samassa, noin 60–70 sentin korkeudessa. Ykkösen ja kakkosen linja meni nukuksissa enkä nyt edes muista, pääsimmekö sitä neljällä askeleella. Kakkosen jälkeen olimme ristilaukassa, jonka taisin saada korjattua ennen kolmosta. Kolmoselle tulikin sitten jo jarruttava hyppy, olihan sillä hurja valkoinen portti. Neloselle tultaessa huomasin Jetin alkavat tollotella muualle ja unohtavan olevansa esteradalla. Yritin sulkea siltä pakotiet sivuille, vaan niin se kuitenkin vilahti vasemmalta esteestä ohi. Tyyräsin sen vikkelästi takaisin esteen eteen ja puhisin siinä tovin. Sitten otimme uuden lähestymisen, ja tällä kertaa Jetti suvaitsi nähdä esteen ja tollottaa siinä ollutta muurilaatikkoa, mutta hypätä sentään sen ylikin. Viitosellakin Jetti kehtasi tollottaa sitä porttia, vaan menimme siitä sentään kerralla yli. Sarjalla sain taas ratsastaa eteen, ettemme alkaneet survoa kahta askelta väliin. Seiskan ja kasin kaareva linja meni nyt ihan ok, ja pääsimme vielä ysin ja kympinkin suoran linjan suunnilleen neljällä askeleella. Ei mitään sujuvaa ja tasapainoista, vaan mentiinpähän lopulta kaikesta yli.

Saimme uusia koko radan, kun meno oli ollut sen verran höpöä. Nyt sisuunnuin sopivasti ja päätin ratsastaa tarmokkaammin. Samalla muistuttelin itseäni, etten silti saisi jäädä jahtaamaan Jettiä, vaan minun pitäisi myös rentoutua. Ykkösen ja kakkosen linja meni nyt neljällä askeleella ihan ok. Kolmosen ja nelosen linja samoin, vaikka hypyt olivat hieman jarruttavia. Viitonen meni ihan ok, ja kuutosena ollut sarja viimein sujuvasti. Seiskan ja kasin kaareva linja tuli hieman jarruttaen, mutta muuten ihan ok. Ysin ja kympin suora linja menikin sitten jo ihan sujuvasti, joten tämä rata päättyi parempiin fiiliksiin.

Tunnin aikana Jetti itse asiassa laukkasi pätkiä hyvin, mutta tuppasin itse aina nukahtamaan niiden aikana. Toisin sanoen heittäydyin matkustajaksi, jolloin Jetti teki saman. Muistan useampaankin otteeseen miettineeni, että nytpä se laukka pyörii kivasti. Siinä samalla lakkasin ratsastamasta. Ei Jettiä ole toki tarkoitus tuupata jokaista askelta eteen, mutta ei sen kanssa voi ihan matkustajaksikaan ruveta. Sellainen hyvä tuntuma ja pohkeet kiinni, mutta ei ylimääräistä varmistelua. Sitä sain nyt toisen radan aikana tehtyä paremmin, mikä sujuvoittikin menoa. Tästä samasta menosta pitäisi saada ote myös sunnuntain kotiestekisoissa, jotka ovat maneesissa. Minähän en tunnetusti maneesissa hyppäämisestä juuri tykkää, sillä viimeinenkin vauhti tahtoo kadota siellä. Vaan nyt täytyy järjestellä omat ajatukset kuosiin ja uskoa, että myös maneesissa voi hypätä hyviä ratoja. Näillä ajatuksilla siis niihin kisoihin.

Voltit ja kiemurat kuntoon

Tiistaina kävimme Jetin kanssa Artsin koulutunnilla, jonka jaoimme kahden muun ratsukon kanssa. Tunnin treeniaiheet olivat tulevien koulukisojen mukaan K.N. Specialista napattuja: voltteja, loivia kiemuroita ja laukannostoja ravista.

Ensimmäisenä kuviona pyöräytimme lyhyille sivuille kymmenen metrin voltit. Niiden lisäksi teimme pitkille sivuille muutaman askeleen käyntisiirtymiset. Sitten muokkasimme kuviota lisäämällä pitkille sivuille siirtymisten sijasta loivat kiemurat. Jetti oli tänään edelliskertaa reippaampi, mutta silti hieman tavallista enemmän patisteltavissa. Yritin olla panikoitumatta Jetin hitaudesta, mutta aika paljon silti sitä hyperventiloin tunnin aikana. Sain sentään vähän keskityttyä tehtäviinkin. Voltit sujuivat tänään aika kivasti, kunhan ensin mietin niiden tien kuntoon sekä valmistelin ne ajoissa. Niissä ei ollut kummempaa pulmaa, mikä oli hyvä juttu. Ajateltavaa kun riitti muissakin tehtävissä.

Loivilla kiemuroilla sain myös miettiä reitin kuntoon sekä huolehtia asetusten säilyttämisestä riittävän kauan oikeaan suuntaan. Tie löytyi aika nopeasti, ja Jettikin alkoi toimia kivasti, jolloin saimme sangen sujuvia loivia kiemuroita. Parasta niissä oli se, kuinka pehmeästi Jetti teki ne ja vaihtoi asetuksen toiseen. Sangen helppoa, ellen sanoisi. Tulimme loivia kiemuroita vielä siten, että lähdimme niille alkutervehdyksen kautta. Pysähdykset ja liikkeelle lähtemiset olivatkin hankalampia. Jetti olisi saanut tehdä ne vähän energisemmin, ja minä olisin puolestaan saanut huolehtia Jetin suoruudesta enemmän. Samalla sain tovin haeskella näin tehtynä loivalle kiemuralle pääsyä, mutta löytyihän sekin reitti lopulta. Kunhan en siis tunkenut meitä ihan nurkkaan, jossa sekä vauhti katosi että reitti vaikeutui.

Laukkakuvioina oli oikean laukan nostaminen ravista lyhyen sivun keskeltä, pääty-ympyrän pyöräyttäminen sekä laukkalävistäjä. Vasemman laukan nostimme keskihalkaisijalta eli K.N. Specialissa olevaa laukan nostamista I:ssä mukaillen ja jatkoimme laukkaa vain pikkuisen matkan, kunnes siirryimme taas raviin ja tulimme nostokohtaan uudelleen. Oikean laukan nostaminen tehtiin valmistelemalla ympyrälle lähtö ajoissa ja nostamalla se siitä. Oikeat laukat nousivat ihan kohtuullisesti. Ympyrällä sain taas miettiä reittiä sekä ajatella laukan esittämistä kiirehtimisen sijaan. Samalla sain varoa ympyrän jälkeen sitä, etten tehnyt liian jyrkkää kulmaa ja sammuttanut siten laukkaa ennen lävistäjää. Laukkalävistäjät menivät tällä kertaa ihan mukavasti, kun en panikoinut niitä. Olisin kuitenkin saanut valmistella lävistäjän lopun paremmin, sillä Jetti pääsi siirtymään laukasta raviin töksähtäen. Muutenkin siirtymät alaspäin vaatisivat melkoisesti viilausta.

Vasemman laukan nostamiset keskihalkaisijalta eivät sujuneetkaan niin hyvin. Jetti tarjosi toistuvasti oikeaa laukkaa. Ohjeeksi tuli ajatella vasemmalle tehdyn voltin valmistelua ja hyödyntää sitä nostossa. Tämä kikka auttoi, ja vasenkin laukka alkoi nousta paremmin. En tiedä, miten tein tästä tehtävästä näin vaikean, mutta sellainen se kyllä oli. Ilmeisesti harrastan paljon sellaisia nostoja, joissa esimerkiksi tie auttaa saamaan toivotun laukan. Nyt kun ei ollut tietä eikä aitoja apuna, paljastui apujeni selkeyden puute. Tai sitten vain hätäilin tämän tehtävän harakoille. Täytyy kyllä vähän miettiä näitä nostoja, jotta niistä tulee sujuvampia paikasta riippumatta.

Loppuraveissa Jetti alkoi viimein liikkua ihan itsekin eteenpäin pyrkien. Eihän se mikään patalaiska tunnilla ollut, mutta pientä pontevuutta olisin tietysti kaivannut, kuten niin monesti muulloinkin. Tunnin hyvät hetket sijoittuivat kyllä ehdottomasti loiville kiemuroille. Ne sujuivat aika vaivattomasti, ja Jetti tuntui niissä mukavan pehmeältä. Kerrankin sain ratsastettua sekä teitä että hevosta yhtä aikaa, mikä palkitsi mukavasti. Ehkei niiden teiden ratsastaminen olekaan ihan rakettitiedettä, vaikka siltä joskus tuntuukin. Tästä on hyvä jatkaa niiden parissa.

Nihkeää, tahmeaa ja kaikin puolin takkuisaa

Sunnuntaina oli luvassa iltapäiväratsastus, kun Pia tuli pitämään Tallinmäelle estetunnin. Me Jetin kanssa jaoimme tunnin kolmen muun ratsukon kanssa. En tiedä, painoiko Jetillä eilinen maasto vai oliko se vain muuten vain ihan viikonloppufiiliksissä, mutta tämä tunti meni niin tahmailuksi, että ei pitkään aikaan. Yksi sana: huh! Tunnin tehtävillä yhdistelimme tehokkaasti niin ympyröitä, ravia kuin laukkaa. Tekemistä siis riitti etenkin, kun ratsu ei tahtonut edetä juuri ollenkaan.

Tunnin yksittäiset tehtävät yhdistyivät lopulta yhdeksi radaksi. Korkeudella ei juuri pelattu, sillä pienimmät olivat jotain 40–50-senttisiä ja pari estettä oli noin 80–85 sentin tuntumassa. Matkaan lähdimme oikeassa kierroksessa ravissa. Ensimmäisenä oli kolme ravipuomia, jotka menivät hieman hidastellen. Niiden jälkeen pyöräytettiin ympyrä oikealle, jonka aikana nostin laukan sangen hitaasti. Siitä jatkoimme hitaassa laukassa innaripystyille, jotka menivät edelleen puolinukuksissa. Niiden jälkeen sain korjata laukan takaisin oikeaan ja yrittää nohittaa Jettiä eteenpäin vailla onnistumista. Kolmosena ollut pysty ponnistuspuomilla ja esteen jälkeen olleella puomilla ylittyi kohtuullisesti. Sen jälkeen pyöräytimme ympyrän vasemmalle samaan kohtaan kuin aiemmin ja siirryimme sen aikana raviin. Jetti ravasi odotetusti sangen tahmeasti, mutta selvisimme ravipuomeista toiseenkin suuntaan. Niiden jälkeen nostin vasemman laukan ja yritin taas herätellä Jettiä. Joo ei, mutta matka jatkui silti lävistäjäpystylle. Laukka ei vaihtunut esteellä, joten saimme pyöräyttää sen tutun ympyrän tähänkin ja korjata laukan oikeaksi. Innaripystyt menivät hitusen paremmin samoin kuin lävistäjäpysty, mutta reippautta olisi saanut olla enemmän. Radan lopuksi tulimme vielä askeleen sarjan sekä siitä neljän askeleen päässä olleen okserin. Hyydyimme ennen sarjaa, mutta jotenkin räpiköimme sen sekä suoran linjan päässä olleen okserin. Neljällä piti tulla, mutta en ole varma, pistimmekö siihen kuitenkin viidennenkin askeleen. Saimme uusia vielä sarjan ja suoran linjan yksittäisenä, mikä sujui nyt hieman paremmin. Tulimme myös muutaman kerran viitosena olleen lävistäjäpystyn laukanvaihtoa vasemmasta oikeaan tavoitellen, mutta sitä ei tällä tunnilla irronnut.

Hngh. Siinäpä tunnin mietteet tiiviisti. Tänään ei vain sujunut. Sellaista se on joskus on, mutta ei se silti kivalta tunnu. Positiivista kuitenkin oli se, että menimmepä kuitenkin kaikesta kerralla yli ja saimme tehtyä tehtävät niin kuin piti, vaikkakin vähän tahmeasti. No, jospa taas seuraavalla kerralla olisi sekä minussa että Jetissä enemmän puhtia olla vähän reippaampia. 

Mainion vetohevosen matkassa

Lauantain hevostelut Tallinmäellä jatkuivat vielä Jetin, Kaisan ja Vaken sekä kolmannen ratsukon kanssa tehdyllä maastolla. Me Jetin kanssa otimme tuttuun tapaan keskimmäisen paikan. Vetohevosena oli siinä hommassa konkari ruuna, joka on aiemmin vetänyt nuorten hevosten maastoja.

Alkumatka oli sangen huvittava. Emme pysyneet käynnissä saati ravissa vetohevosen perässä. Välimatkaa kertyi melkoisesti etenkin käynnissä, ja saimme kuroa sitä ravipätkillä kiinni. Nauratti kyllä, kun vetohevonen meni rennon letkeästi menojaan, kun me taas yritimme roikkua poniaskelilla perässä. Jupisinkin Jetille, kuinka se on puoliverinen ja kuinka senkin olisi mahdollista venyttää askelta ja pysyä toisen puoliverisen perässä. Vaan eipä Jetti ottanut jupinoitani kuuleviin korviinsa.

Kävimme tutun lenkin, jonka aikana otimme kaksi pidempää laukkapätkää. Olin etukäteen vähän jännittänyt, kuinka lujaa menisimme ja millaisia vaikeuksia Jetillä olisi pysyä perässä. Suomennettuna: kuinka paljon minua jännittäisi mennä vauhdikkaampaa laukkaa. Vaan niin vetäjä kuin vetohevonen hoitivat homman ihanan näppärästi. Vetohevosesta taisi myös huokua minun ja Kaisan ratsuihin rentoa reippautta, sillä molemmat laukkapätkät menivät todella hyvin. Jetti pysyi mukana helposti ja laukkasi mukavan pitkää askelta rennosti. Otimme pari reippaampaakin pätkää enkä jännittänyt yhtään, vaan nautin menosta. Jee! Selkään vauhti ei jostain kumman syystä tuntunut edes hurjalta, joten mitään mahdottomia kiitolaukkoja emme painaltaneet menemään. Kuitenkin sellaista hyvää ja etenevää menoa. Olin ihan mielissäni, kun kaikki sujui niin kivasti ja sain taas vain nauttia menosta.

Kotimatka taittui kävellen. Olin laukan ansiosta niin hyvissä fiiliksissä, että virnuilin vain höhlänä. Täytyy kyllä uudelleenkin päästä tämän saman vetohevosen kanssa maastoon, jos sen kanssa on silloinkin näin leppoisaa. Hyvä maasto, todella hyvä mieli.

Avojen ja sulkujen parissa

Keskiviikko hurahti tuplahevostelun merkeissä. Ensimmäisen tunnin menin Jetillä Artsin koulutunnilla, jonka jaoin kahden muun ratsukon kanssa. Tällä kertaa Jetti oli päivänvalon ansiosta rohkea eikä tollotellut omiaan. Menohalut olivat tosin hukassa, sillä sitä sai patistella liki koko tunnin ilman kummempaa reipastumista. Alkuverkassa hurautimme kaikki askellajit läpi, sillä tunnin treenit teimme käynnissä ja ravissa. Luvassa oli nimittäin kunnon jumppaa avo- ja sulkutaivutusten parissa.

Aluksi teimme pitkällä sivulla pelkkää sulkutaivutusta käynnissä. Kun se onnistui, vaihdettiin sulkutaivutus noin puolivälissä avotaivutukseksi. Siitä puolestaan palattiin ennen pitkän sivun loppumista takaisin sulkutaivutukseen, josta hevoset lopulta suoristettiin. Käynnissä oli mukavasti aikaa hakea palikat kohdilleen, mutta meno oli muutoin nihkeää. Jetti joko teki liikkeen ja käveli, mutta ei mielellään molempia yhtä aikaa. Huomasin tässä hyvin sen, kuinka yritin vain ulkopohkeella säätää liikettä, kun oikeasti tarvitsin jopa enemmän sisäpohjetta. Se ei taas aluksi osannut hommaansa ollenkaan, kun olin niin tottunut sen käyttämättömyyteen. Onneksi Jetti opetti tässä hyvin, sillä se kyllä lähti valumaan sisälle, jos en pitänyt sitä sisäpohkeella raiteilla. Sain kiinnitettyä kivasti huomiota myös siihen, että olimme Jetin kanssa menossa samaan suuntaan enkä vääntänyt etuosaa liian mutkalle. Oma vaikuttaminen oli paikoin melkoisen jännittynyttä nyhräystä, mutta hyviäkin hetkiä mahtui mukaan, ja yritin aina palkita Jetin niistä nopeasti.

Sulkutaivutuksesta avotaivutukseen ja siitä takaisin sulkuun siirtyminen olikin mielenkiintoista. Sulusta pääsimme avoon kohtuullisen asiallisesti, mutta avosta takaisin sulkuun palaaminen tuotti pulmia. Jostain syystä en sen jälkeen saanutkaan pohjeapuja niin hyvin läpi, ja Jetti pääsi suoristumaan. Sisäpohkeeni loisti taas poissaolollaan, mikä varmasti osittain selitti tilannetta. Sain myös kaiken tämän miettimisen lisäksi huolehtia Jetin pitämisestä liikkeellä. Ravissa homma onneksi helpottui hieman, mutta eteenpäinpyrkimys kärsi kyllä omasta säätämisestäni melkoisesti.

Hurautimme samaa sulku-avo-sulkujumppaa myös lävistäjillä. Olipa se outoa mennä ilman aidan tukea, mutta samalla niin opettavaista. Sulut sujuivat edelleen aika kivasti ja myös paluut avosta sulkuun paranivat hieman, vaikka niissä olisi ollut vielä viilattavaa. Jollain tavalla oli helpompi mennä ilman aidan tukea, kun näki heti, jos jokin apu ei mennyt läpi eikä aita ollut osana vaikuttamassa. Opettaja tuntui muutamiin esityksiimme oikein tyytyväiseltä, joten emmeköhän me Jetin kanssa jotain saaneet oikein. Loppupuolella tehtävä menikin kivasti ilman suurempia puolieroja, joten jumppa oli varmasti vähän vetreyttänyt Jettiä.

Sulkujen ja avojen parissa tahkoaminen oli ihanan kimuranttia. Niitä ei tule tehtyä kovin usein ja vielä harvemmin tällaisella keskittymisellä. Jetti väläytteli taas hyviä hetkiä niin kuin se usein Artsin silmän alla tekeekin. Tykkään niin näistä tunneista, sillä tuntuu, että jokaisella kerralla näen pienen palan lisää Jetin osaamisesta. Vielä kun saisin kaivettua itsestäni sitä osaamista irti enemmän, niin tehtävät sujuisivat paremmin. Etenkin rentoutta ja helppouden ajatusta kaipaisin enemmän omaan menooni, niin se varmasti välittyisi hevoseenkin.

Käikky kekkuloi

Tiistain Tallinmäen tunnilla pääsimme Jetin kanssa tahkoamaan sekä koulua että kavaletteja, hyvä yhdistelmä. Ratsukoita oli viisi. Koulupuolen treeniaiheina olivat pohkeenväistöt sekä askeleen pidennykset ja lyhennykset. Kavaleteilla puolestaan tulimme kahden esteen suoraa linjaa sekä lävistäjällä ollutta puomin ja esteen suoraan linjaa jatkaen siitä vielä kulmassa ympyrällä olleen kavaletin yli. Tällä kertaa olin ottanut tunnille Käikyn, sillä ratsuni oli pitkästä aikaa rasittavan kyttäävällä tuulella. Kentän toinen pääty oli erityisen hui. Sinne ei voinut mennä koko tunnin aikana vasemmassa kierroksessa ilman, että Jetti joko jännittyi hiiteen ja punki kunnolla tai peräti otti parit käännähdykset ja yritykset paeta paikalta. Enpähän ainakaan päässyt torkkumaan tällä tunnilla.

Pohkeenväistöt teimme pitkällä sivulla uralta keskemmäs ja suorituksen kautta takaisin uralle palaten. Pitkän sivun alkuun ja loppuun pyöräytimme voltit. Toisella pitkällä sivulla teimme ensin parit siirtymiset ravista käyntiin ja takaisin, kunnes vaihdoimme ne ravin pidentämiseen ja lyhentämiseen. Pohkeenväistöt olivat ihan ok, vaikka olisin tahtonut ne paremmiksi. Sorruin vähän punkemaan liikaa, jolloin osa väistöistä oli aika jännittyneitä. Väistöissä vasemmalle sain lisäksi olla tarkka, ettei Jetin takaosa lähtenyt johtamaan. Hyvää väistöissä oli se, että parhaimmillaan tahti säilyi niissä mukavasti. Ennen ja jälkeen väistöjen pyöräytetyt voltit unohtuivat minulta paikoin. Ne, jotka muistin tehdä, menivät vähän puolihuolimattomasti. Minulla tuppasi olemaan kiire jo toiselle pitkälle sivulle. Sinne tehdyt siirtymät sekä askeleen pidennykset ja lyhennykset sujuivat ihan kivasti. Jetti vastasi molempiin ihan hyvin, mutta kuten aina, olivat lyhennykset helpompia. 

Kavalettitehtävillä tulimme ensin suoraa linjaa seitsemällä ja sitten kuudella askeleella. Menomme oli sangen epätasaista, esitimmepä välin kertaalleen kahdeksallakin askeleella. Jetti oli omissa maailmoissaan enkä saanut sitä oikein keskittymään. Kun tulimme tehtävää vasemmassa kierroksessa, jouduimme tulemaan sen kamalan päädyn kautta. Tämähän sekoitti Jetin maailman, jolloin se esitti linjalle parit omat syöksähdykset. Kehtasipa se kertaalleen toisen esteen jälkeen yrittää rytyyttää kiskomalla päätään alas ja ottamalla minipompun. Hoh! Kontrolli toisessa päädyssä oli lahjakkaasti hukassa. Lopulta tulin suoran linjan tehtävän kertaalleen vielä lyhyemmässä laukassa. Ratsastin jokaisen askeleen keskittyneesti jo ennen kuin olimme pelottavassa päädyssä. Jetti yritti tollotella, mutta sain pidettyä sen kuulolla ja saimme tultua linjan kertaalleen ihan hallitusti.

Toisena kavalettitehtävänä pyöräytimme pelottavan päädyn kulmaan ympyrän puomin yli ja tulimme puomin ja pystyn kolmen askeleen linjan. Siitä jatkoimme vielä toisessa kulmassa olleen kavaletin yli ympyrällä. Jetti tietysti yritti koikkelehtia pelottavassa päädyssä, jolloin meno ei ollut sujuvaa. Kun saimme tehtyä ensimmäisen ympyrän, yritti Jetti karata pikaisesti suoran linjan läpi ja taas sen jälkeen nykiä itseään omille teilleen. Sain kuitenkin jotenkin napattua sen kiinni ja jatkettua kavaletille. Toinen kierros meni jo vähän hallitummin, mutta se oli kaukana rennosta. Voi Käikkyä!

Loppuraveissa yritin vielä siedättää Jettiä pelottavaan päätyyn menemällä ensin sen kauempaa ja hiljalleen aina vähän lähempää. Oikeassa kierroksessa Jetti kesti päädyn kamaluudet, mutta vasemmassa kierroksessa se ei vieläkään antanut periksi. Olipahan taas tunti, jolla sai venytellä pinnaa ja yrittää ymmärtää pientä, viatonta ruunaressukkaa. Opettajakin totesi, että 15-vuotiaan sijasta Jetti vaikutti käyttäytymiseltään enemmän 5-vuotiaalta. Ehkä Jetillä on mennyt laskut sekaisin tai sitten se ei vain osaa laskea viittä pidemmälle. Tai sitten sillä vain on niitä virtapiikkejä aiheuttavaa syksyä rinnassa. Oli mikä oli, en nynnynä osaa juuri arvostaa tällaisia tempauksia. Vaan tuleepahan siedätyshoitoa siihenkin pulmaan. Ehkä täytyy vain yrittää iloita siitä, että Jetti menee edes hetkittäin reippaasti eteenpäin. Vielä kun ne hetket olisivat minun valitsemiani.

Pientä treeniä

Lauantaina JKH-tiimimme oli mukavasti koolla samalla Tallinmäen estetunnilla. Meille Jetin kanssa se tosin oli enemmänkin kavalettitunti, mutta hyvää treeniä tuli silti. Pääsin nyt Jetinkin kanssa tekemään edellispäivän Pian tunnilla olleita tehtäviä, joilla sai säädellä laukkaa lyhyemmäksi ja pidemmäksi.

Alkuverkassa yritin karehtua Jetille rakentavalla tavalla, että saisin sen liikkumaan. Onnistuminen oli niin ja näin, mutta esitimme sentään parit sujuvat laukanvaihdot. Muistin myös tehdä muutamat temponvaihtelut niin, että reaktio pyyntöön lähteä eteen tuli riittävän nopeasti. Vielä olisin toki saanut prässätä ja ennen kaikkea tajuta pitää ne ohjat käsissä, myös niinä spurttihetkinä. Vaan jostain syystä nakkaan ohjat aina menemään, kun haluan hevosen liikkuvan eteen. Onpahan taas opeteltavaa.

Ennen vähän pidempää rataa tulimme yksittäisiä tehtäviä, jotka olivat edellispäivältä tuttuja. Tehtävinä oli laukkapuomit ja pysty suoralla linjalla, lävistäjäpysty ja laukkapuomit kaarevalla linjalla sekä askeleen sarjan ja siitä viiden askeleen päässä olleet pystyn suora linja. Tehtävillä ongelmana oli löytää aina sopiva laukka. Puomien ja pystyn suora linja piti tulla lyhyemmässä laukassa ja kaareva linja pystyltä puomeille taas vähän sujuen, mutta ajoissa puomeille tasapainottaen. Sarjan ja pystyn tehtävä taas piti tulla lyhyemmässä laukassa, sillä se oli kohtuullisen ahdas. Vaikka yritin viritellä Jettiä tehtäville lähdettäessä, jäi paras eteneminen ja se vieteri erilaisten laukkojen välillä löytämättä. Niinpä meno oli aika epätasaista. Pahimmat mokat esitimme sarjan ja pystyn tehtävälle. En vain tajunnut, että sen välit olivat oikeasti ahtaita, vaan välillä jopa maiskuttelin menemään. Hoho! Sarjan kömmimme liki aina ja pystylle puolestaan tulimme joko yhden askeleen matkasta jättäen tai pahasti juureen lipuen. Yli kuitenkin mentiin aina, sillä on lohduttauduttava. Vaikka olisihan se ollut kiva pysyä tehtävistä koko ajan kartalla ja ratsastaa ne paremmin.

Ratana tulimme laukkapuomien ja pystyn suoran linjan jatkaen lävistäjäpystyn ja laukkapuomien kaarevan linjan. Siitä tulimme sarjan ja viiden askeleen päässä olleen pystyn suoran linjan ja jatkoimme pystyn ja laukkapuomin suoran linjan toisesta suunnasta. Lopuksi hyppäsimme vielä kaarevalla tiellä olleet pystyt, joiden väliin sai pistää korkeintaan seitsemän askelta. Tulimme laukkapuomeille kohtuullisesti, ehkä hitusen kauas jääden, mutta Jetti venytti hyvin. Olisin saanut hakea laukkaan pontevuutta, sillä kuudes askel pystylle jäi hieman kauas. Sen jälkeen olimme pari askelta ristilaukassa, kunnes se korjaantui oikeaan laukkaan. Tässä vaiheessa yritin hieman spurtata, mutta emme me nyt kovin valtavaa eroa saaneet. Kaikesta maiskuttelustani huolimatta. Mitäpä jos käyttäisin niitä pohkeita? Nää. Lävistäjäpystyn Jetti hyppäsi positiivisen askeleen kautta ja vaihtoi laukan vasemmaksi. Pääsimme laukkapuomeille kuudella askeleella, mutta olisin saanut aiemmin keriä laukkaa lyhyemmäksi, välit tuntuivat vähän ahtailta. Niiden jälkeen hain laukkaa lyhyemmäksi, kun edessä oli sarja ja pysty. Ponnistuspaikka oli hukassa, ja ratkaisin tilanteen ääniavulla. Joo ei. Jetti jarrutti ja kömpi sarjan a-osan yli samoin kuin b-osan. Tässä vaiheessa tajusin olla hiljaa ja vähän pidätellä Jettiä. Viides askel mahtui mukaan, vaikka olikin muita lyhyempi. Kaiken huipuksi ajauduimme reilusti esteen oikeaan laitaan. Suoran linjan pysty meni ihan ok, mutta taas unohduin omiin ajatuksiini enkä kerinyt laukkaa lyhyemmäksi. Niinpä laukkapuomeilla kolistelimme. Niiden jälkeen hienosti unohdin sen, millä tavalla kahden pystyn kaareva linja piti tulla. Päätin hakea laukkaa eteen maiskuttelemalla. Jetin reaktio? Aika olematon. Jarruttavasta hypystä ja kunnon kolautuksesta huolimatta (tai niistä johtuen) Jetti nappasi ensimmäisellä pystyllä oikean laukan. Toiselle pystylle tuli ihan hyvä tie, ja ylsimme sille seitsemällä askeleella. Laukka vaihtui hypyssä vielä toivotusti vasempaan, ja näin pieni ratamme oli siinä.



Vaikka ihan nappiin ei mennytkään, tuli treeni pienillä korkeuksilla tarpeeseen. On siinä laukansäätelyssä kuitenkin sen verran hommaa. Kiva harjoitella sitä elämää esteiden välissä ja pyrkiä parantamaan siinä. Vielä on tekemistä sen eteen, vaan milloinpa sitä tässä lajissa valmiiksi tulisikaan.

Videosta kiitos Noralle ja Hempalle, joka toimi mainiona kuvausalustana. 

Punkemista istuen

Perjantaina oli luvassa tuplahevostelu, joka alkoi pienen tauon jälkeen Airan istuntatunnilla. Menin Jetillä jaetun tunnin Kaisan ja Vaken kanssa. Tunnilla pääsimme treenaamaan etenkin kevennystä ja käsien paikkaa miettien. Tehtävinä oli niin pääty-ympyröitä, loivia kiemuroita ja niihin yhdistettyjä voltteja, pohkeenväistöjä kuin laukannostoja ja laukkaympyröitä. Jetti oli tänään läpi tunnin sangen tahmealla tuulella. Huumorintajuni loppui jo tunnin alkupuolella, joten lopputunti menikin hienosti hampaita kiristellen. Keskittymiskykyni oli sen verran heikko, että oman istunnan korjaamisen sijaan jäin tuuppimaan Jettiä eteenpäin. Periaatteessa Jetin liikkumisella ei ollut sinällään niin väliä, mutta mieluusti Jetti saisi näilläkin tunneilla liikkua tavallisesti eikä tervassa kahlaten.

Tunnin alkupuolella kevensimme tovin ilman jalustimia. Kaikeksi ihmetyksekseni sain ohjeeksi keventää enemmän. Jäin liian matalaan kevennykseen, sillä nousin vain sen verran, mitä Jetin (mummo)ravi minua nosti. Ohjeeksi tuli kuitenkin olla kevennyksessä aktiivisesti mukana takareisien avulla. Tunnin paras ahaa-hetki tuli tässä kohtaa. Sain vihdoin ja viimein kevennettyä ilman jalustimia siten, ettei etureisiäni alkanut poltella. Jes! Sain siis aktivoitua paremmin takareisiä hommiin, mikä ilahdutti suuresti. Sain vielä myhäillä tyytyväisyydestä, kun otimme jalustimet takaisin. Sain edelleen kevennettyä aika maltilla ja ilman, että aloin jalustimien tuen takia pungertaa satulasta turhaan enempää irti. Tämä ahaa-hetki korvasi kyllä tunnin useat suvantovaiheet.

Tunnin pääpulmiani olivat kylkien tuen puute ja omille teilleen karkaavat kädet. Volteilla kylkien tuen puute aiheutti Jetin valumisen ulos, kun yritin korvata sitä roikkumalla sisäohjassa. Väistöt taas menivät tuen puuttuessa lapa edellä punkemiseksi. Molempia tehtäviä sain korjattua hieman, mutta kieltämättä omien kylkien käyttäminen oli muissa treeneissä päässyt unohtumaan. Eikä se jäänyt huomaamatta. Käteni puolestaan ovat jo pidemmän aikaa eläneet omaa eteen ja alas -venytystä eli en saa kannettua niitä ja pidettyä lähekkäin. Kummasti ne kuitenkin löysivät paikkansa aina, kun keskityin johonkin muuhun kuin niihin. Esimerkiksi ilman jalustimia keventäessä mietin tarkemmin keskivartalon tukea ja takareisien käyttöä, jolloin kädet kuin itsestään pysyivät hyvällä paikalla. Ympyröillä ja muissa kaarteissa sen sijaan ne tuppasivat vielä leviämään, mutta pienikin parannus oli hyvä.

Laukannostot ja laukkaympyrät olivat sangen nihkeitä. Ympyrän muoto vaihteli melkoisesti riippuen siitä, sainko itseni pakettiin vai en. Nostot puolestaan epäonnistuivat paikoin naurettavan railakkaasti. Apuni eivät jostain syystä menneet perille, ja taisipa se valmistelukin unohtua. Kun sain taas parsittua keskittymiskykyni rippeet, esitti Jetti pari hyvää ja helppoa laukannostoa. Ne lohduttivat kovasti, sillä ympyrätyöskentely ei vieläkään lähtenyt korjaantumaan toivotusti. Ulkokyljen tuki oli hukassa samoin kuin ulkopuolen tuki, joten homma meni vähän punkemiseksi. Laukka ei rullannut tunnin aikana kunnolla emmekä jääneet laukkaamaan kovin pitkiä pätkiä. Niinpä tällä kertaa en päässyt korjaamaan istuntaani laukassa niin paljoa. Lyhyissä laukkapätkissä muistin kuitenkin avata lonkkia ja vakauttaa pohjetta siten, mikä tuntui toimivan.

Tunti meni vähän liikaa tuuppien, mutta onneksi nuo muutamat hyvät hetket kuitenkin sattuivat matkaan. Etenkin oikeanlaisemman kevennyksen löytäminen ilahdutti, ja sitä pitää muistaa hakea jatkossa entistä enemmän. Käsiin saan edelleen kiinnittää huomiota reilusti, mutta jospa nekin hiljalleen löytäisivät paikkansa. Pala kerrallaan, niin jospa se siitä.

Arkimaastossa

Tiistaina syksy näytti vetisen puolensa ja tarjosi päivän ajan sateita eri vahvuuksilla. Tallinmäen kenttäkin oli muuttunut enemmänkin isoksi kuralätäköksi, joten vaihdoimme suunnitelmia lennosta ja lähdimme sittenkin maastolenkille. Me Jetin kanssa olimme viiden ratsukon letkassa tuttuun tapaan toiseksi viimeisiä.

Kävimme humputtelemassa lähilenkin, josta oli iso osa tietä pitkin etenemistä. Vesisade ilahdutti meitä tämänkin lenkin aikana, vaan eipä sitä metsäosuuksilla melkein edes huomannut. Menomatkasta hurautimme yhden laukkapätkän tietä pitkin, mutta muutoin etenimme käynnissä ja ravissa. Kotimatkalla ravatessa Jetti löysi itsestään suuren kenttäratsun (tai hienohelman), sillä sen piti ehdottomasti saada loikata parin vesilammikon yli. Hassu ruuna!

Lenkki hurahti kaikin puolin mukavasti eikä sadekaan haitannut. Tallille sai palata hyvillä mielin, kyllä se arkimaastokin virkistää. Iltakin alkoi sopivasti hämärtää lenkin loppupuolella. Niin se kesä taitaa oikeasti olla taas takana. Vaan onneksi hevostella voi ympäri vuoden.

Syysmetsäreissulla

Lauantaina lähdimme tuttuun tapaan Tallinmäen maastoon, tällä kertaa kahdestaan Kaisan kanssa. Me Jetin kanssa otimme letkan häntäpaikan, sillä Kaisa meni tämän maaston varahevosella Vaken huiliessa lyhyellä saikulla. Varahevosena sattui olemaan yksi tallin reippaista suomenhevosista.

Kävimme taas tutun maastolenkin, josta näyttäisi olevan muodostumassa vakiolenkkimme: teitä ja metsäpolkuja, joiden aikana otimme kaksi pidempää laukkapätkää, muuten menimme käyntiä ja ravia. Jetillä oli tänään vilkuilupäivä, sillä lähes koko reissun ajan se kuulosteli kaikki äänet takaa ja paikoin vähän säpsähteli. Kuulemma se on viime aikoina ollut myös säpsy kentällä, joten ilmeisesti Käikky on kaivautumassa pitkästä aikaa esiin. Toivottavasti vain toviksi, huumorintajuni kun ei aina riitä Jetin säikyn puolen kanssa.

Reissu meni kuitenkin ihan mukavasti. Toisessa laukkapätkässä Jetti hieman lakkasi kuuntelemasta minua, jolloin pyysin Kaisaa hidastamaan laukkaa. Siinä sain Jetin takaisin kuulolle, ja pääsimme jatkamaan sujuvampaa laukkaa. Kun Jetti taas muisti, että minäkin olin kyydissä ja malttoi kuunnella, tarjosi se loput laukkapätkästä oikein hyvää ja pyöreää menoa. Sitä oli kiva fiilistellä. Loppumatkan taitoimme ravissa ja käynnissä oikein asiallisesti. Aikaa taisi hurahtaa taas se tunti, ja reissu oli kiva, vaikka keli olikin sangen harmaa ja tuulinen. Vaan eipähän satanut vettä, jeij!

Lyhyyden ja pontevuuden hankala yhtälö

Torstaina pääsin Jetin kanssa kotikentällä Pian tunnille. Jaoin tunnin vain Kaisan kanssa, joten pääsimme tekemään oikein mukavasti töitä. Alkuverryttelyssä haimme taas kaasun ja jarrun kuntoon ratsastamalla pääosin lyhyet sivut reippaampaa laukkaa ja pitkillä sivuilla vähän kooten. Lisäksi teimme laukanvaihtoja. Jettiä sai patistella liikkumaan, mutta kyllä se hieman heräsi. Erityisesti muutamat laukanvaihdot sujuivat ihanan helposti ilman, että Jetti hidasti niiden aikana. Jälleen tuli hyvä kertaus siitä, kuinka Jetin tulee yksinkertaisesti vastata pohkeeseen ja pidätteeseen nyt eikä vasta hetken päästä, jos ollenkaan. Omassa komentoketjussani on kyllä viilaamista samoin kuin siinä, etten jää tuuppimaan ja punkemaan, jos reaktio ei tule niin kuin pitäisi.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme oikeassa laukassa ympyrän kaarella olleen kavaletin ja pystyn, joiden väliin meni kolme askelta. Laukka sinällään pyöri, mutta tie kavaletille tulikin tehtyä miten sattuu, mikä tietysti vaikeutti välin ratsastamista. Jetti pääsi punkemaan oikealle, jolloin väli kävi ahtaaksi. En saanut ihan pidettyä Jettiä raiteilla, mutta muutaman kierroksen jälkeen saimme ihan asiallisenkin suorituksen. Ympyrällä ja sen kaarella olevien esteiden hyppääminen on kyllä opettavaista, kun siinä huomaa varmasti, onko ohjaus kunnossa.

Toisena tehtävänä tulimme oikeassa laukassa maapuomin ja pystyn suoran linjan, joiden väli oli kolme askelta. Siitä jatkoimme aiemmin hypätyille, ympyrän kaarella olleille pystylle ja kavaletille. Maapuomin ja pystyn väli tuntui pitkältä, mutta Jetti venyi sen kolmella. Laukka vaihtui pystyllä oikeasta vasemmaksi. Pystyn ja kavaletin kaarevalla linjalla Jetti pääsi hieman punkemaan vasemmalle, joten saimme uusia sen heti perään. Nyt tie oli parempi, vaikka punkemista oli vieläkin ilmassa.

Kolmantena tehtävänä tulimme maapuomin ja pystyn suoran linjan, pystyn ja kavaletin kaarevan linjan, yksittäisen lävistäjäpystyn sekä kahden laukan väleillä olleen kolmoissarjan, jossa oli pysty, okseri ja pysty. Maapuomin ja pystyn suora linja meni ihan hyvin, Jettiä olisi saanut ottaa jopa hieman kiinni. Pystyn ja kavaletin kaarevalla linjalla oli taas punkemista, mikä aiheutti rämpimistä. Sain kuitenkin jatkettua matkaa. Yksittäinen lävistäjäpysty ylittyi ihan hyvin, ja Jetti taisi jotenkin ihmeellisesti napata siinä oikean laukan tai sitten korjasi itsensä siihen myöhemmin. Kolmoissarjalla Jetti pääsi valumaan oikealle, jolloin kahden askeleen välit tuntuivat myös hitusen pitkiltä. Hyvin Jetti kuitenkin itsensä niihin venytti, vaikka hitusen itse hyydyinkin odottamaan hevosen ratkaisua.

Lopuksi tulimme vielä kavaletin ja pystyn, maapuomin ja pystyn, kolmoissarjan toisesta suunnasta, lävistäjäesteen, joka oli nyt muuttunut okseriksi sekä siitä kaarevan tien päässä olleen pystyn, joka oli samalla kolmoissarjan ensimmäinen este. Radan esteet olivat aina kavaletista 95 senttiin. Kavaletti ja pysty menivät ihan ok, jonka jälkeen sain ratsastaa hieman eteen. Maapuomin ja pystyn linjalla tajusin tehdä pienen puolipidätteen, jolloin väli meni hyvin. Sen jälkeen sain taas ajatella etenemistä. Kolmoissarjalla oli taas pientä valumista oikealle, mutta välit menivät ihan ok. Pientä tasapainotusta olisin tosin saanut tehdä. Lävistäjäokserille sain tehtyä asiallisen tien, mutta siitä huolimatta laukka hieman sammui. Epäilin yltämistämme kaarevan linjan päässä olleelle pystylle viidellä askeleella, mutta niin vain Jetti venytti itsensä sinne ja hyppäsi esteen puhtaasti.

Tunnissa petrattavaa olisi ollut oikeanlaisen laukan löytämisessä heti alkuunsa ja Jetin punkemisen korjaaminen. Opettajan avustuksella otimme muutamina kertoina kunnon spurtteja joko tehtävälle lähdettäessä tai sen jälkeen. Jetti spurttasi niissä sen verran hyvin, että kehtasin vähän jännittää. Onneksi se purkautui tänään hihittämisenä. Toisessa spurtissa Jetti lähti sen verran nopeasti ja yllättäen, että nolosti tartuin satulahuovasta kiinni. Jos Jetti olisi vain pidentänyt askeltaan, ei meno varmasti olisi tuntunut kummalta. Sen sijaan se otti ponilaukkansa käyttöön ja tikitti lyhyillä askelilla sen, minkä kintuistaan pääsi. Opettaja totesi, että Jetin tulisi kunnioittaa minua siten, että se uskoisi kerrasta, mitä pitää tehdä. Nythän meillä oli läpi radan vähän hakemista vauhdin kanssa, vaikka kaikesta pääsimme kerralla yli ilman pahempia kiipeilyjä. Minun pitäisi oppia ratsastamaan Jetti lyhyeksi, mutta pontevaksi. Ei vain jommaksikummaksi. Positiivista tunnissa oli se, että tehtävät pitivät keskittymisen hyvin yllä eivätkä 95 senttiinkään kivunneet esteet jännittäneet tippaakaan. Ihanaa, että oma pää alkaa tottua tähän korkeuteen näin hyvin. Tässäkin tunnissa, kuten monessa muussakin, oli siis jotain petrattavaa, mutta onneksi myös jotain onnistunuttakin.

Lyhennysten ja pidennysten parissa

Tiistain Tallinmäen tunnilla pääsimme Jetin kanssa kouluväännön pariin. Ratsukoita tunnilla oli viisi. Treenasimme niin lyhennyksiä, pidennyksiä kuin siirtymisiä.

Käynnissä ja ravissa teimme lyhennyksiä ja pidennyksiä useamman kerran yhden kierroksen aikana. Kumpaakaan ei ollut tarkoitus jäädä tekemään liian pitkäksi aikaa, vaan ideana oli hakea hevoselta nopea reaktio molempiin. Lyhennyksissä ei ollut muuta ongelmaa kuin se, että vauhdin hidastuessa Jetille jäi aikaa kiemurrella. Niinpä mutkittelimme alun lyhennyksissä kuin olisimme olleet pujottelemassa: ensin vasemmalle, sitten oikealle ja äkkiä taas toisaalle. Tämän jälkeen sain kerrottua Jetille, että myös hitaammin edetessä voi mennä suoraan. Sen jälkeen Jetti bongasikin tehtävän idean hyvin. Erityisesti ravissa saimme tehtyä kivoja lyhennyksiä ja pidennyksiä. Hienointa oli se, kuinka paljon sain käytettyä ohjan sijasta istuntaa, ja kuinka kevyesti Jetti teki molemmat.

Seuraavaksi kenttä muutettiin kahdeksikoksi, jossa oli kaksi pääty-ympyrää sekä keskellä tehty suunnanmuutos. Pääty-ympyrät menimme laukassa ja suunnanmuutokset teimme lyhyessä ravissa, jonka jälkeen nostettiin laukka. Laukat nousivat ihan mukavasti, mutta Jettiin sai vähän hakea pontevuutta. Laukan jälkeen sopivan ravin hakemisessa meni tovi, sillä Jetille jäi hieman meno päälle. Tässä vaiheessa jäin ratsastamaan lyhennystä liikaa kädellä, mikä hidastutti oikeanlaisen ravin löytymistä. Oma istunta ei pitänyt niin hyvin, että olisin päässyt sitä kunnolla käyttämään. Tajusin kuitenkin valmistella siirtymisiä laukasta raviin paremmin, mikä nopeutti paremman ravin saamista. Laukkaympyrät puolestaan sujuivat ihan mukavasti, kunhan muistin kunnon ulkoavut.

Tämän jälkeen teimme siirtymisiä kahden puomin suoralla linjalla. Teimme pysähdyksiä käynnistä ja ravista sekä laukannostoja käynnistä. Lopulta tulimme suoraa linjaa laukassa eri askelmääriä sille sovittaen. Siirtymiset puomilinjalla menivät mukavasti, kunhan keskityin pitämään Jetin suorana. Muutoin Jetti toimi hyvin ja teki siirtymiset toivotusti oikeassa kohdassa. Tunnin hauskin tehtävä oli kyllä suoran linjan tuleminen laukassa eri askelmäärillä. Me Jetin kanssa saimme väliin 5–11 askeleen haitarin, mikä oli ihan hyvä. Jos olisin saanut prässättyä vielä hieman, olisimme voineet lisätä ainakin yhden askeleen mukaan. Viittä vähemmällä emme olisi kovin helposti päässeet. Kivoimmalta tuntui säätää laukka niin lyhyeksi kuin mahdollista. Jetti ei edes hyytynyt siinä, vaan säilytti etenemisen. Lyhennyshetket olivatkin parhaiten hallittuja, kun taas askeleiden jättäminen pois meni hieman kaahaillen. Alkutunnin lyhennys- ja pidennystehtävät olivat olleet hyvä pohjustus tälle tehtävälle.

Loppuravissa annoimme hevosten venyttää eteen ja alas ohjan perässä. Jetti ravasi hyvin ja tuntui tunnin läpi jollain tavalla notkeammalta. Vaikka toki se keksi kiemurrellakin, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Viikonlopun vaellus ei siis ainakaan ollut uuvuttanut Jettiä, vaan ehkä jopa päinvastoin piristänyt sitä. Näin se vaihtelu virkistää, niin kuskia kuin ratsua.

Hevosten kanssa Hailuodossa, päivä 3

Hailuodon vaellusviikonloppumme kolmaskin päivä sujui ihanasta auringonpaisteesta nauttien. Olimme edellispäivänä päättäneet tehdä maastolenkin, joka palaisi vielä takaisin Marjaniemeen. Aamiaisen jälkeen laitoimme hevoset kuntoon ja lähdimme matkaan.

Auringon paistaessa kelpasi taas kyllä katsella maisemia ja ihastella luontoa. Kahden päivän vaellukset eivät painaneet Jettiä vieläkään, vaan se jaksoi oikein hyvin. Vaelsimme pitkin jäkäläisiä metsäkankaita ja näimme vilauksia lammesta ja suosta. Osa reitistä oli uusia, mutta näin saimme ne näppärästi tutkittua ja todettua hyväksi. Lenkkimme käväisi kirkonkylän pinnassa, josta palasimme taas metsäpolkuja pitkin takaisin Marjaniemeen. Matkan aikana otimme pari lyhyttä laukkapätkää, jotka sujuivat mallikkaasti. Pääosin menimme kuitenkin jo palautellen eli taivalsimme pitkälti käynnissä ja ravissa. Sekin kelpasi oikein hyvin, olipahan kunnolla aikaa fiilistellä.

Aikaa lenkillämme hurahti vähän vajaa kolme tuntia, ja matkaa kertyi taas sellaiset parikymmentä kilometriä. Aika ja matka hujahtivat kyllä vikkelästi ohi. Kyllä se aika vain lentää, kun on kivaa. Kun pääsimme takaisin Marjaniemeen, hevoset saivat vielä hengähtää tovin tarhassa heinien parissa, ja me ratsastajat kävimme syömässä ravintola Luodon buffetissa. Sen jälkeen kuljeskelimme ja istuskelimme tovin rannassa, kunnes vaellusviikonloppumme alkoi tulla päätökseen. Pakkasimme hevoset ja kamppeet kyytiin ja hurautimme kotitallille.

Kaisa koosti vielä kivan videon omista kuvailuistaan sekä lauantain merenrantaotoksista enkä voinut olla jakamatta sitä. Hidastetussa merenrantapätkässä minua hymyilyttää kovasti urhea ja uljas Vake, joka johdattaa ravaavaa laumaansa itse laukaten. On se vain mainio poniruuna!



Olen niin iloinen, että pääsin mukaan näin kivaan reissuun. Kiitos Tallinmäelle, huoltojoukoille, mukavalle porukallemme sekä tietysti ihanille ja urheille ratsuillemme tästä mukavasta viikonlopusta!

Videosta kiitos Kaisalle!