Tauon jälkeen kisoissa

Perjantaina oli vuorossa kotikoulukisat. Järkeilin itseni Paven kanssa vain yhteen luokkaan, K.N. Specialiin. Yhteisverryttely mentiin maneesissa, ja sitä ennen ehdin kävellä Paven kanssa ulkona. Verryttelyssä yritin lähinnä saada Paven etenemään tasaisesti ja riittävästi. Pave oli sinällään kuulolla, mutta en saanut siitä ihan tehoja irti. Ohjelmasta testasin muutamat voltit ja siirtymiset ylös- ja alaspäin. Voltit olivat ihan ok, mutta siirtymiset alaspäin odotetusti hankalia. Pave jännittyi niissä, jolloin siirtymiset ravista käyntiin ja käynnistä pysähdyksiin tulivat kättä vasten ja venyen. Laukkaa otin verryttelyssä aika vähän, mutta se toimi molempiin suuntiin kohtuullisesti.

Radalle lähdin hieman hätäisesti heti lähtömerkin jälkeen. Pave ei ravannut kovin tasaisesti, jolloin keskihalkaisijalla tuli pari tahtirikkoa. Osuimme kuitenkin linjalle ja saimme esitettyä tervehdyksen. Numeroksi 6,5. Ensimmäinen loiva kiemura meni kohtuullisesti. Numeroksi 7. Lävistäjälle tehdyn keskiravin otin varovaisesti, sillä rikot siinä olivat liian mahdollisia. Varovaisuus aiheutti tietysti sen, ettei ero harjoitusraviin ollut kummoinen. Numeroksi silti 6,5. Kymmenen metrin voltti meni kuvioltaan ihan hyvin, numeroksi 6,5. Toinen loiva kiemura meni myös asiallisesti, numeroksi 7. Toiselle lävistäjälle tehty kolmen askeleen käyntisiirtymä tuli meiksi kohtalaisesti, mutta kehtasin mennä hukkaamaan siinä jalustimen. Niinpä käynti vähän venyi ennen kuin pääsimme raviin. Numeroksi silti 6,5. Kymmenen metrin voltti vasemmalle meni tieltään taas ihan hyvin, mutta vähän vaisusti. Numeroksi 7.

Toinen käyntisiirtymä tuli myös kohtuullisesti, ja Pave käveli ihan hyvin. Numeroksi 7. Saimme pysähdyttyä pisteessä, ja maltoin seistä tavallista paremmin. Loput käyntipätkästä ja siirtyminen raviin menivät asiallisesti. Numeroksi 6,5. Oikea laukka nousi hieman hitaasti. Numeroksi 6. Pääty-ympyrä meni kuitenkin hyvin. Numeroksi 7. Lävistäjä meni aika mukavasti liki loppuun saakka. Numeroksi 7. Pave jäi sen jälkeen vähän jännittyneeksi ja yrittikin tarjota laukkaa jo ennen kuin olimme oikeassa kohdassa. Laukan nostin lopulta itsekin hieman ennakoidan ja hitusen ennen I:tä. Numeroksi 5,5. Pääty-ympyrä meni ensimmäisen tapaan eli asiallisesti. Numeroksi 7. Lävistäjä meni myös ilman kummempia ongelmia. Numeroksi 7. Lävistäjän lopussa pääsimme meiksi yllättävän vähillä raviaskelilla käyntiin, toki askelia oli arvostelua ajatellen aivan liikaa. Numeroksi 5. Siirtymisen jälkeen yritin vain istua hiljaa, jotta Pave ei enää tekisi rikkoja. Käynti oli tämän seurauksena hieman hyytynyttä, mutta pääsimme linjalle ja lopputervehdykseen. Siitä numeroksi vielä 6,5.

Sellainen kisarata. Suorituksen jälkeen mieltä toki kaiversi muutaman hetken ajan epätasaiset kohdat, mutta aika nopeasti aloin muistaa myös hyviä asioita, kuten teiden seuraamisen ja laukkalävistäjät. Tauko vissiin on tosiaan tehnyt meille hyvää. Kisat kehtasivat toki jännittää, mutta pahimmat suorituspaineet eivät iskeneet päälle.

Tuomarin terveiset suorituksestamme olivat seuraavat: "Hienoa Anne! Ratsastit keskittyneesti ja itsevarmasti alusta loppuun! Hiukan lisää aktiivisuutta > kuolaintuki kevyemmäksi, mutta kokonaisuus siisti!" Kiltillä arvostelulla saimme pisteitä 165,5 eli prosenteissa peräti 66,2, huh! Mutta niitäkin enemmän ilahdutti tuomarin positiiviset kommentit itsevarmuudesta. Radalla osasin ottaa tehtävän kerrallaan enkä jäänyt miettimään menneitä. Suoritukseemme olisin itsekin toivonut vähän enemmän energiaa ja pontevuutta, niin Pave olisi ehkä kantanut itsensä edestä paremmin. Minäkin olisin saanut kantaa itseni paremmin. Nyt etenkin käsien kantaminen jäi ihan paitsioon ja muutenkin olisi pitänyt istua vähän jämäkämmin. Vaan onpahan taas asioita sille kuuluisalle treenilistalle laitettavaksi. Loppujen lopuksi sijoituksemme 16 ratsukon luokassa oli yllättäen neljäs. Kaikkea sitä!

Videosta kiitos Lauralle!

Maneesimörköjen peloteltavana

Viikonlopun ohjelmassa oli Tallinmäen kaksipäiväiset kisat, jotka järjestettiin naapurimaneesilla. Lauantaina vuorossa olivat 1-tason koulukisat, joissa menin Jetillä K.N. Specialin. Samalla avasimme maneesikauden, sillä viimeksi olemme siellä käyneet treenaamassa kevättalvella. Jännitin kieltämättä hieman sitä, miten kisaratamme neljän seinän sisällä sujuisi. Ratsukoita luokassa oli yhteensä 14, ja meidän vuoromme oli seitsemäntenä.

Alkulämmittely hoitui kätevästi kävelemällä ja ravaamalla kotitallilta maneesille. Jetti oli itsekseen ihmeellisen reippaana menossa. Loput verryttelystä teimme ulkokentällä, joka oli pinnastaan hieman koppurainen. Ahdistelin itse pohjan kuntoa, mikä ei varmasti auttanut herra pohjantarkastajana oloa. Jettihän osaa olla nirso pohjan suhteen. Verryttelyssä keskityin hakemaan Jettiin liikettä. Himmailin ensin tovin, kunnes tajusin, etten voisi mennä maneesiin puolinukuksissa. Meno kun ei siellä yhtäkkiä paranisi, päinvastoin. Tämän myötä tajusin herätellä Jettiä paremmin, ja se alkoikin liikkua ihan hyvin. Voltit onnistuivat kohtuullisesti, ja laukkalävistäjät saimme tehtyä asiallisesti. Keskiravit eivät oikein lähteneet, ja pysähdyksissä sekä niistä tehdyistä siirtymisistä raviin olisi ollut melkoisesti viilattavaa. Jetti kuitenkin tuntui aika rennolta ja kuuliaiselta, joten yritin olla ajautumatta paniikkiin. Kun pääsin vuorollani maneesiin, hurautin Jetin kanssa heti tuomaripäätyyn. Oikeassa kierroksessa se oli Jetille pienen jännittymisen arvoinen, mutta vasemmassa kierroksessa Jetin kuppi meni nurin. Ka-ma-la nurkka! Jetti ei suostunut aluksi millään ohittamaan tuomaripäädyn oikeaa kulmaa ilman teatraalista peruutusta. Ei auttanut, vaikka kulmassa olleet ihmiset jutustelivat Jetille, ja minä yritin kaikin keinoin kertoa nurkan olevan ihan okei. Sain tyyrätty Jetin hampaat irvessä kulman läpi kertaalleen, kunnes päätin vielä hurauttaa vähän laukkaa, jottemme joutuisi lähtemään ohjelman pariin tutinoissa ja hyytyneenä. Tuomarin vihellys tulikin sen jälkeen nopeasti, joten siirryin raviin, huokaisin syvään ja lähdin ratsastamaan ohjelmaa.

Alkutervehdykseen tulimme kiemurrellen. Jetti pysähtyi hyvin, mutta tervehtiessäni se yritti lähteä vasemmalle. Pieni poikitus siis heti alkuun, numeroksi 5. Vaan siitä Jetti suoraksi ja ravia eteenpäin. Tuomarin ohi pääsimme kohtuudella. Ensimmäinen loiva kiemura meni tieltään ihan ok, mutta vaikka yritin taivuttaa Jettiä kaarteisiin, eivät ne menneet läpi. Videolta tämän näki hyvin selvästi, numeroksi 6,5. Keskiravi lähti ihan ok, mutta hyydyin ennen lävistäjän loppua. Jetti myös alkoi jännittyä tuomaripäätyä lähestyttäessä, numeroksi 6. Kymmenen metrin voltti oikealle oli asiallinen, tahti säilyi ja taivutus meni läpi, numeroksi 7. Toisen loivan kiemuran sain ratsastettua paremmin, ja tuomari kehui sitä tahdilta, tieltä ja taivutuksilta hyväksi, numeroksi peräti 8! Lävistäjälle tehty kolmen askeleen siirtymä käyntiin meni vähän kättä vasten sekä loppupätkä lävistäjästä jännittyen, sillä tulimme sinne mörkönurkkaan, numeroksi 5,5. Kymmenen metrin voltti meni hieman ulos valuen, numeroksi 6. Siirtyminen käyntiin venyi minun vinkkelistäni hieman, numeroksi silti 7.

Neljän sekunnin pysähdyksessä maltoin ihmeen hyvin odottaa. Jetillä tosin keskittyminen herpaantui muualle, mutta se kuitenkin seisoi kiltisti. Käyntiosuuksiin taas toivottiin rentoutta, näistä numeroksi 6,5. Raviin pääsimme ihan ok, ja myös oikea laukka nousi kohtuullisesti, numeroksi 6. Pääty-ympyrällä unohdin taas taivuttaa kunnolla, numeroksi 6,5. Lävistäjällä laukka pääsi putoamaan hieman liian aikaisin, koska olimme taas mörkönurkkauksessa, numeroksi 5,5. Satulaan Jetin jännittyminen tuntui pahemmalta kuin mitä se lopulta videolla näytti. Sain lopulta tyyrättyä jännittyneen Jetin kulman ohi. I:ssä tehdyn vasemman laukan nostamisen mokasin huolella. Kauhistelin jo etukäteen sitä, että tulisimme pian uudelleen mörkönurkkaukseen. Sitä kauhistellessani Jetti nostikin vasemman laukan sijasta oikean enkä edes pitkään toviin tajunnut tätä! Hoh, liian tasaisen vastalaukan haittapuoli. Numeroksi tästä esityksestä tuli hyvin armeliaasti 4. Mörkönurkkauksessa Jetti jännittyi ja puski pahemmin, mutta silti hassun sinnikkäästi piti itsensä oikeassa eli vastalaukassa. Minulla kesti ympyrän alkupuolelle saakka tajuta, että olemme vastalaukassa. Että nolotti, kun sen tajusin! Mietin vielä tovin, teenkö vaihdon lennosta vai ravin kautta. Lopulta tajusin siirtää Jetin raviin ja korjata viimein sen myötälaukkaan. Näin pääsimme esittämään sentään puolikkaan pääty-ympyrästä vasemmassa laukassa, hoh. Tästä sekoilusta numeroksi edelleen todella armeliaasti 5. Lävistäjällä menimme aika mutkalla laukkaa, numeroksi 5,5. Laukka putosi ennen lävistäjän loppua raville eli siirtymisestä laukasta käyntiin ei ollut tietoakaan, numeroksi 5. Lopputervehdykseen pääsimme kuitenkin aika rauhassa ja suoraan, numeroksi 6,5. Huh, olinpa helpottunut, kun rata oli ohi!

Suorituksen jälkeen minua harmitti. Jetti jaksoi kytätä mörkönurkkaa sinnikkäästi läpi suorituksen enkä saanut sen ajatuksia siitä pois. Pisteitä saimme kiltillä arvostelulla 151,5 eli prosenteissa 60,6. Koin meidän alisuoriutuneen, sillä ilman kyttäilyjä ohjelma olisi ollut tasaisempi. Lisäksi vastalaukkakirmailu oli kyllä pohjanoteeraus. Tuomari kommentoi suoritustamme seuraavasti: "Mukavan energinen suoritus ja raviohjelma erityisen hyvä! Vas. laukka tänään hankalampi, muuten hyvin ratsastettu tasainen suoritus!" Kyllä minua nauratti, kun luin kommentit. Me Jetin kanssa olimme mukavan energisiä! Tällaista ei ole kyllä ennen kuultu, vaan meihin on toivottu sitä energiaa läpi ohjelman. Näemmä se kyttäily tuo Jettiin vähän puhtiakin. Loppujen lopuksi 14 ratsukon luokassa nappasimme viimeisen sijoituksen, jonka jaoimme toisen ratsukon kanssa. Neljäs sija ja punainen ruusuke. Vaikka rata ei mennyt ihan niin kuin olisin toivonut, oli siinä onneksi hyviäkin hetkiä. Paras juttu suorituksessamme oli se, että muistin läpi radan miettiä Artsilta saatuja vinkkejä ja pyrkiä toteuttamaan niitä. Ihanaa, kun kaikki keskittyminen kouluradalla ei enää mene vain hengissä pysymiseen ja hengittämiseen. Lisää kisakokemusta (ja siedätystä mörköihin), niin kyllä se siitä.

Videosta kiitos Hannakaisalle!

Taitoarvostelua ja ensimmäinen metrin kisarata

Tallinmäen kisaviikonloppu jatkui lauantaina 1-tason estekisoilla. Olin ilmoittautunut Hilimalla 70 sentin luokkaan, jossa arvosteluna oli 372 eli taitoarvostelu. Jetillä puolestaan menin 90 sentin luokan samalla arvostelulla sekä ensimmäistä kertaa metrin (iik ja jee!), jossa arvostelu oli puolestaan A.0.0. Tällä kertaa keli oli onneksi puolellamme, ja saimme nauttia puolipilvisestä ja sopivan lämpimästä päivästä.

Hiliman kanssa otin verryttelyssä rauhallisesti. Otimme parit hypyt pystylle ja okserille. Pystyhypyt menivät kivasti ja tasaisesti, kun maltoin odottaa hyppyä. Ensimmäiselle okserihypylle sain päähäni yrittää hoputtaa Hilimaa liian kaukaa hyppyyn, mitä se ei järkevänä ratsuna tehnyt. Hoputukseni takia tulimme liian lähelle estettä, joten puomi lähti kolisten mukaamme. Otin heti uuden lähestymisen ja odotin Hilimaa häiritsemättä, jotta se sai tehdä hypyn rauhassa ja puhtaasti. Nämä hypyt riittivät, ja jäimme odottamaan vuoroamme.

70 ja 90 sentin ratapiirros.

Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Tie ykköselle oli ihan ok, vaikka Hilima pääsi hitusen oikaisemaan. Näin ponnistuspaikan ja odotin rauhassa, jolloin Hilima hyppäsi ykkösen hyvin ja nappasi toivotusti vasemman laukan. Myös kakkoselle tie oli kunnossa, ja Hilima selvitti senkin ihan hyvin. Kolmoselle tuli hitusen jarruttava hyppy, mutta este ylittyi vielä sujuvasti Hiliman napatessa siinä oikean laukan. Nelosenkin yli pääsimme ihan mukavasti. Viitosena ollut sarja jännitti minua hieman, mutta odottamalla rauhassa Hilima sai tehdä osuutensa ja selvittää sen puhtaasti. Sen jälkeen olimme vasemman laukan sijasta oikeassa laukassa, mutta niin vain Hilima vaihtoi itsensä pienen takajalkojen tasajalka-askeleen kautta lennosta vasempaan laukkaan. Kuutosen ja seiskan suora linja meni kahdeksalla askeleella hyvin. Radan viimeiset esteet eli kaarevalla tiellä olleet kasi ja ysi menivät myös puhtaasti ja kivasti. Näin pääsimme maaliin puhtaalla suorituksella, hieno Hilima!



Taitoarvostelupöytäkirjassa saimme maininnan kiireisyydestä sekä minulle kehotuksen pysyä keskellä hevosta. Muutoin tuomari kehui ratsastusta hyväksi vielä raa'alla hevosella. No, eihän Hilima nyt mitään konkari ole, mutta ei onneksi kuitenkaan ihan raakilekaan. Mainio tapaus se joka tapauksessa on. Pisteitä saimme 37,5 ja nappasimme 19 ratsukon luokassa neljännen sijan. Hieno Hilima, taas kerran. Tällainen hyvä suoritus tulikin tarpeeseen, sillä minua ja Hilimaa ei nähdä enää tällä tahdilla yhdessä kisaradoilla. Hilimakin kun löysi itselleen vuokraajaan, jolla on samaan tapaan etuoikeus kisoihin niin kuin minulla Jetin kanssa.

Hiliman jälkeen sain huilia hyvän tovin ennen kuin kisapäivä jatkui Jetin kanssa. 90 ja 100 sentin verryttelyt tein säästellen. Ensimmäisessä verryttelyssä otimme pari hyppyä pystylle ja yhden okserille. Toisessa verryttelyssä otimme vain pari hyppyä pystylle. Hypyt olivat ihan ok, ja Jetti liikkui ihan kohtuullisesti. Yritin olla hermoilematta ja jännittämättä enempiä, vaikka ensimmäinen metrin kisarata tietysti vähän tutisutti. Onneksi sitä ennen oli 90 sentin rata, joka ei enää onneksi ihan niin jännä korkeus ole.

90 sentin rata oli sama kuin 70 sentin rata eli lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Jetti laukkasi ihan hyvin ja lähti ykköselle positiivisen askeleen kautta. Minä taas olin ilmeisesti torkuilla, sillä jäin hypystä. Sain onneksi päästettyä ohjat, joten en kiskaissut Jettiä suusta. Höhlästi virnuillen keräsin ohjat takaisin tuntumalle, ja pääsimme myös kakkosen yli puhtaasti. Kolmonen ylittyi ihan ok, mutta Jetti oli sen jälkeen ristilaukassa. Se järjesteli kavionsa vasempaan laukkaan ennen nelosta, mutta taisi nakata itsensä juuri ennen hyppyä takaisin ristilaukkaan. Niinpä kolautimme nelosta, mutta puomi pysyi paikoillaan. Jetti oli senkin jälkeen ristilaukassa. Edessä oli sarja, joka ilmeisesti aiheutti minussa pienen paniikkireaktion. Napautin Jettiä raipalla, josta se vähän hätääntyi. Se vaihtoi kuitenkin lopulta itsensä oikeaan laukkaan, ja sain menoa hieman rauhoitettua sarjalle tultaessa. Sarja sujuikin onneksi hyvin, ja muistin kehua Jettiä. Kuutosen ja seiskan suora linja meni ihan hyvin seitsemällä askeleella. Kasille tuli vähän jarruttava hyppy, mutta matka jatkui vielä radan viimeiselle esteelle eli ysille kohtuullisesti ja kaiken lisäksi ihan oikeassa laukassa. Ysikin ylittyi ihan hyvin, ja pääsimme maaliin. Ei tyylipuhdas suoritus valitettavasti, mutta puhdas kuitenkin.

Pisteitä tästä radasta saimme Jetin kanssa 34 ja sillä lukemalla sijoituksemme oli 5/9. Tuomari toivoi istuntaani jäntevyyttä, varpaita pois ulkokierrosta, katsetta eteen sekä selän pyöreyttä pois. Lisäksi kommenttia tuli siitä, että jäin jahtaamaan laukkaa, mikä aiheutti kiireisyyttä. Positiivisena kommenttina oli se, että ratsastin radan reippaasti. Jetin kanssa sain rutkasti enemmän kommentteja ja parannusehdotuksia Hilimaan verrattuna. Perusvikani varmasti ovat molempien kanssa samat, mutta ne korostuvat Jetin kanssa, kun jään varmistelemaan ja nohittamaan sitä liikkumaan. Arvostelu tuntui realistiselta, sillä olen hyvin perillä näistä pulmista, joita yritän toki myös koko ajan parsia pois.

Metrin ratapiirros.

Metrin rata oli omansa, mutta onneksi helppo ja sisälsi vain seitsemän estettä. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Ykköselle tullessa kannustin Jettiä äänellä, kun valtavat esteet taisivat sen verran kutkutella. Jetti hyppäsi ykkösen kuitenkin hyvin. Sitten minulle iski toisen kerran päivän aikana ihmeellinen vimma ja läpsäytin Jettiä esteen jälkeen raipalla. Ilmeisesti olin juuri saanut paniikkikohtauksen edessä odottavasta hurjasta okserista ja pelkäsin laukan sammuvan kaarteessa. En tiedä, mitä ajattelin, mutta napautus oli turha. Jetti osoittikin mieltään nykäisemällä päätään ja ratkaisemalla raippaongelman: se nimittäin putosi kädestäni (haha!). Meno tasoittui kuitenkin kakkosta kohti, ja Jetti hyppäsi sen ihan asiallisesti ja vieläpä oikeaan laukkaan laskeutuen. Kolmonen ylittyi pienellä kolautuksella, mutta matka jatkui. Neloselle tuli pikkuisen nopea käännös, taisin vielä ajatella aiempien ratojen tietä sarjalle. Este kuitenkin ylittyi hyvin. Sitten saimme laukata pätkän ihan rauhassa. Viitosen ja kuutosen suora linja meni tasaisesti seitsemällä askeleella. Edessä oli enää viimeinen este eli seiska. Sekin ylittyi tasaisen varmasti, ja niin olimme maalissa ensimmäisen metrin radaltani virhepisteettömästi. Jes! Taputtelin ja kehuin Jetin hyväksi, sillä se teki osuutensa oikein mainiosti. Tämä punavalkoinen ruusuke kyllä tuntui jopa piirun verran paremmalta kuin monet muut samanväriset.



Jälleen kerran mukava ja opettavainen kisapäivä. Hiliman kanssa jäi oikein hyvä fiilis, ja radat Jetin kanssa sujuivat korkeuteen nähden aika sujuvasti. Erityisesti metrin onnistunutta rataa hihkuin niin ääneen kuin mielessäni moneen kertaan. Minun pitää kuitenkin vielä oppia ottamaan Jetinkin kanssa rauhassa eikä hätäillä turhia. Nämä korkeudet kun ovat sille edelleenkin helppoja. Pitää vain siedättää omaa päätäni näihin korkeuksiin sekä treenillä saada lisävarmuutta, niin eiköhän se rentous sieltä hiljalleen löydy. Tasan sata senttiä, kaikkea sitä! Enpä olisi harrastukseni aloittaessa uskonut, että vielä jonain päivänä pääsen hyppäämään tätäkin korkeutta ratana. On se vain niin kivaa, kun on mahdollisuus vuokrata tällaista hevosta, jonka kanssa voi kehittyä eteenpäin.

Videoista kiitos Kaisalle ja Noralle!

Ensimmäiset vieraskisat ja takaisin hyvään

Lauantaina sain taas herätä aikaisin, sillä luvassa oli Pikkaralan palkinto -estekisat. Aamulla meinasi vähän jännittää, sillä olin ilmoittautunut kisoihin Hilimalla, meidän ensimmäisiin vierasestekisoihin! Onneksi luokkana meillä Hiliman kanssa oli 1-tason 70 senttiä, joten korkeuden puolesta ei tarvinnut jännittää. Jetin kanssa olin ilmoittautunut 1-tason 80 senttiin sekä 2-tason 90 senttiin. Kaikissa luokissa arvosteluna oli 367.1.

Päivä alkoi tietysti Hiliman kanssa. Kisapaikalla tamma oli oma itsensä, mutta pikkuisen viritettynä. Ulkona sen piti vähän huudella sekä olla tavallistakin reippaampi. Verryttelyssä Hilima taisi paikoin luulla olevansa Vermon maalisuoralla, sillä sellaista ravia se tikitti menemään. Yritin haeskella siitä kuulolle ja vähän rentoutumaan, mikä onnistui hieman puolittaisesti. Eteneminen tahtoi olla kipittämistä ja kulmat tuli oikaistua. Hassua kyllä, kun sain Hiliman estelinjalle, se muisti heti, mitä oli tekemässä. Niinpä verryttelyhypyt ristikolle, pystylle ja okserille sujuivat ihan hyvin. Uskalsin luottaa siihen, että Hilima rauhoittuisi viimeistään radalla, jossa ei olisi ratsukoita pörräämässä. Radalle sai mennä jo vuorossa olevan ratsukon aikana, joten ehdin hyvin kierrellä hieman kenttää Hiliman kanssa. Paikallaan seisomisesta tosin ei olisikaan tullut mitään, joten hyvä näin.

Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Hilima liikkui sopivan maltillisesti, mikä vahvisti verryttelyni arvelut sen tasoittumisesta radalla. Ensimmäinen este ylittyi ihan hyvin, ja laukka säilyi vasempana. Toisena olleelle trippelille lähdimme ehkä hitusen kaukaa, mutta Hilima oli silti luottavaisena menossa. Suoran linjan päässä olleelle kolmoselle askel ei sopinut. Hilima ratkaisi tilanteen lähtemällä mieluummin hieman kauempaa, vaikka selvästi pohti vielä miniaskelta. Niinpä hyppy oli vähän hätäinen, mutta Hilima selvitti esteen onneksi puhtaasti. Kolmosen jälkeen olimme ristilaukassa, mutta tajusin korjata sen ravin kautta pois, vaikka siihen meni aikaa. Nelonen ylittyi ihan ok, ja laukka vaihtui siinä oikeaksi. Viitonen meni myös ihan asiallisesti, ja sen jälkeen pääsimme laukkaamaan pidemmän pätkän ennen kuutosta. Laukka sujui ihan mukavasti eikä Hilima hätäillyt mitään. Olisin saanut kuitenkin tasapainottaa menoa aiemmin, sillä kuutoselle askel ei sopinutkaan. Ratkaisin tilanteen lähes ainoalla tavallani eli pyytämällä Hilimaa venyttämään kauempaa. Hilima tietysti totteli kiltisti. Tajusin kuitenkin kuutosen jälkeen, että tällä ratkaisulla seiska voi tulla liian lähelle, mutta en ehtinyt pidättää Hilimaa. Niinpä tulimme seiskalle hieman liian lähelle, jolloin puomi pyörähti siitä mukaan. Höh! Ehdin pyöritellä jo radan aikana päätäni nähdäkseni, ettemme pääsisi jatkamaan toiseen vaiheeseen. Hilima oli kuitenkin hienosti seiskan jälkeen myötälaukassa, joten pääsimme jatkamaan radan viimeiselle eli kasille esteelle hyvin. Se ylittyi puhtaasti, ja niin olimme maalissa. Neljä virhepistettä lakkasi harmittamasta nopeasti, sillä Hilima oli muutoin radan aikana niin hyvä. Kuinka hienosti se malttoikaan ja kuunteli pyyntöni tehden ne parhaansa mukaan. Aivan ihana hevonen! Taputtelin Hiliman hyväksi ja kehuin sen maasta taivaisiin, mikä varmasti sopi sille oikein hyvin. Sijoituksemme luokassa oli 6/8.



Hiliman jälkeen kävin tutustumassa 80 sentin rataan sekä varustin toisella kyydillä paikalle saapuneen Jetin ihanien apukäsien avulla. Ehdin kävellä ulkona hyvän pätkän ennen kuin pääsin siirtymään maneesiin. Verryttelyn sileällä osuudella Jetti oli hyvä. Sillä oli taas se ilme, jonka se ottaa keskittyessään oikeasti hommiin. Ravi rullasi ja laukka pyöri, ratti oli kunnossa jarrusta nyt puhumattakaan. Jokin napsahti niin hyvin kohdilleen, että kyydissä saattoi mukavasti jo rentoutua. Hyppyjen aikana tuli vähän tosin tahmailtua, mutta meno parani ratsastamalla aktiivisesti ja rentoutumalla homman toimiessa. Ristikolle, pystylle ja okserille otetut hypyt menivät kaikki ihan ok. Jetti ei epäröinyt saati ehdotellut muita ratkaisua. Ristilaukkoja se tosin tarjosi, mutta niitä sai korjattua lennosta pois. Hyppyjen jälkeen annoin Jetin kävellä hetken ja ravasin sitten vielä pienen pätkän ennen kuin siirryin ulos odottamaan vuoroani. Radalla vuorossa olleen ratsukon aikana kävin pyörähtämässä Jetin kanssa kaikissa kulmissa, jolloin se ehti nähdä kentän hyvin.

Jetin kanssa lähdimme myös radalla matkaan vasemmassa laukassa, joka eteni ihan ok. Ykköselle tuli silti hieman jarruttava hyppy, mutta ei pahin. Laukka säilyi vasempana, ja jatkoimme toisena olleelle trippelille. Nohitin Jettiä reipastumaan, mutta kakkoselle tulimme pahasti jarruttaen. Jetti kuitenkin kömpi trippelin yli puhtaasti. Kolmoselle pääsyssä kestikin sitten yhdeksän askelta, kun laukka ei pyörinyt. Sillekin otimme miniaskeleen kautta lähteneen hypyn eikä laukka vaihtunut hypyssä. Jetti kuitenkin korjasi itsensä parin askeleen jälkeen kerralla oikeaan laukkaan. Neljäntenä vastassa oli askeleen sarja, joka onneksi sujui asiallisesti. Sen jälkeen oli pidempi laukkapätkä ennen kuin olimme viitosella. Viitosen ja kuutosen suora linja meni viidellä askeleella, ja esteet ylittyivät ihan ok. Perusradan viimeiselle esteelle eli seiskalle ei myöskään tullut ongelmia, vaan se ylittyi puhtaasti, ja pääsimme jatkamaan uusintaan.

Uusinnan ensimmäinen este eli kasi oli suoran linjan päässä ja ylittyi sujuvasti. Jetti laukkasi nyt vähän paremmin, mutta silti ysinä ollut trippeli meni jo toisen kerran mönkien. Kaareva tie kympille meni nyt perusrataan verrattuna paremmin, sillä pääsimme sille kahdeksalla askeleella. Tällä kertaa Jetti nappasi oikean laukan jo hypyssä. Esteenä numero 11 oli perusradalta tuttu sarja, joka meni nytkin hyvin. Jetti oli tosin sen jälkeen ristilaukassa, mutta korjasi itsensä vasempaan laukkaan. En jäänyt säätämään laukanvaihtoa, sillä se olisi vain jarruttanut menoa. Jetti nappasikin myöhemmin oikean laukan, jonka jälkeen hyppäsimme esteen 12 puhtaasti. Uusinnan viimeiselle esteelle eli numerolle 13 käänsin hieman tiukemmin, mutta sain silti asiallisen lähestymisen. Näin pääsimme senkin yli puhtaasti, ja saimme nollaradan. Jes!



Olin luokan viimeinen lähtijä, ja suoritukseni jälkeen kuulin päässeeni sijoituksille. Rauhallisella nollalla nappasimme Jetin kanssa 17 ratsukon luokassa neljännen sijan ja punaisen ruusukkeen. Hieno Jetti! Tällaista Jettiä olen kyllä talvikaudella mönkään menneiden treenikertojen jälkeen kaivannut, mutta onneksi se näyttäisi palanneen taas.

Alun perin minun piti startata vielä ensimmäinen 2-tason ja 90 sentin luokka, mutta Lyyli-myrsky pisti pakan sekaisin. Voimakas tuuli kaatoi vuoron esteitä, vuoroin johteita, jolloin jätimme starttaamatta. Luokka vietiin kuitenkin loppuun, mutta turhan villiltä se välillä näytti, kun esteet kaatuivat kesken ratsukon suorituksen. Tällaista lisäjännitystä en tarvinnut, joten parempi oli istua se luokka katsomossa seuraamassa. Ensi kerralla sitten. Muuten kisapäivä oli mainio. Jetin kanssa saimme kiinni paremmin siitä hyvästä menosta, jota olen kaivannut. Hilima puolestaan pääsi ensimmäisiin vierasestekisoihin kanssani ja käyttäytyi radalla mallikelpoisesti. Päivästä jäi kaikkinensa hyvä mieli, mikä oli tietysti mainio juttu. Nyt vain seuraavia kisoja odottamaan ja sitä ennen jatkamaan treenejä.

Videoista kiitos Hanskille ja ratapiirroksista kiitos Kaisalle!

Suunnitelmien mukaan kolme nollaa

Lauantaina oli vuorosso Tallinmäen harjoitusestekisat. Olin puntaroinut erilaisia luokkavaihtoehtoja ja lopulta ilmoitin itseni Hiliman kanssa 50 sentin (arvosteluna A.1.0) ja 60 sentin (arvosteluna 367.1) luokkiin. Jetin kanssa puolestaan ilmoittauduin vain 90 sentin luokkaan, sillä halusin treenata yhden radan ratsastamista sekä säästää Jetin hyppyvirtaa myös seuraavan päivän 80 sentin kisaradalle.

Hiliman kanssa en tehnyt kummankaan radan verryttelyssä mitään ihmeempää. Kunhan tarkistin, etteivät jarrut katoa täysin. Kävin hölkyttelemässä ennen pikkukentän verkkaa pellolla. Hilima oli mukavan reipas, mutta riittävän maltillinen. Pikkukentällä otin muutamat verkkahypyt, jotka sujuivat pääosin ok. Hilima nappasi kertaalleen puomin mukaansa, mutta korjasi uudella yrittämällä hienosti. Tamma ei tuntunut kuitenkaan olevan kaikista keskittynein, ja huolehdin vähän, mitä se mahtaisi radalla tarjoittaa. Sain kuitenkin itse keskityttyä aika hyvin ja päätettyä, etten stressaa ylimääräistä, vaan ratsastan esteet sillä ajatuksella, että jokainen mennään kerralla yli. Pikkukentän verryttelyn lisäksi radalla sai ottaa yhden verryttelyhypyn niin halutessaan. Käytin tämän hyödyn molemmissa luokissa.

50 sentin radalle lähdimme vasemmassa laukassa. Hilima laukkasi mukavasti eikä juuri nimeksikään yrittänyt painaa sisälle. Ykköspysty ylittyi hyvin, ja Hilima vaihtoi siinä laukan lennosta oikeaksi. Kakkosen ja kolmosen suora linja meni mukavasti, vaikka menimmekin välin ristilaukassa. Hilima kuitenkin korjasi kolmoshypyssä itsensä kokonaan oikeaan laukkaan. Tie neloselle tuli oikaistua hieman, jolloin ponnistuspaikka ei aivan sattunut kohdilleen. Hilima ratkaisi tämän lähtemällä hyppyyn kauempaa, taisin myös rohkaista sitä siihen valintaan. Hypyn jälkeen korjasin Hiliman ravin kautta vasempaan laukkaan. Tie viitoselle tuli taas vähän oikaistua, mutta se ei onneksi nyt sotkenut menoa. Kuutoselle laukkasimme sujuvasti suoraa linjaa myöten. Radan viimeiselle esteelle eli seiskalle tulimme ehkä hitusen liian lähelle, mutta Hilima nosti kavionsa siitä puhtaasti yli ja vaihtoi vielä laukan oikeaan. Ratamme oli siinä, puhtaasti ja aika vaivattomasti! Hilima sai suitsiinsa punavalkoisen ruusukkeen sekä läjäpäin rapsutuksia ja kehuja kiitokseksi.

60 sentin radalle lähdimme oikeassa laukassa. Hilima hyppäsi ykkösen mukavasti ja vaihtoi siinä laukan toivotusti vasempaan. Kakkonen sujui myös mukavasti, ja Hilima hoiti osuutensa taas hienosti vaihtamalla laukan jälleen jo hypyssä. Kolmosen ja nelosen suora linja meni sujuvasti ja ihanan helposti. Viitoselle piti ratsastaa pieni kaarre, jota olin huolehtinut aiemmin. Ihan turhaan, sillä Hilima kääntyi kivasti ja säilytti laukan. Niinpä viitonen sujahti helposti, ja Hilima nappasi hypyssä jälleen ajatuksia lukien vasemman laukan. Tie kuutoselle oli vähän oikaistu, jolloin siihen mahtui pieni mutka lähestymisessä. Ehdin jo ajatella, että menemme esteestä ohi, mutta sitten tajusin ratsastaa enkä panikoida. Niinpä kuutosen ja seiskan suora linja meni ihan hyvin, mitä nyt väärässä laukassa, mutta eipä se siinä haitannut. Seiskan jälkeen korjasin laukan vasemmaksi ravin kautta. Perusvaiheen viimeinen este eli kahdeksan ylittyi ongelmitta, ja niin pääsimme toiseen vaiheeseen.

Hilima oli napannut jo kasilla toivotun eli oikean laukan. Ysille kurvasimme tahattomasti hieman, jolloin ponnistuspaikka jäi hitusen huonoksi. Kannustin Hilimaa vähän äänellä, jotta se ei ottaisi miniaskelta, vaan lähtisi vähän kauempaa. Hilima totteli mukavasti, ja jatkoimme kaarevan linjan päässä olleelle kympille. Hilima hyppäsi sen reippaasti ja vaihtoi taas laukan hypyssä oikein eli vasemmaksi. Yksitoista ylittyi hyvin, mutta sen jälkeen Hilima oli ristilaukassa. Laukka kuitenkin sujui, ja este 12 läheni, joten en yrittänytkään alkaa korjata. Ristilaukka ei Hiliman menoa vaivannut, joten pääsimme vielä radan viimeisen esteen puhtaasti maaliin. 15 ratsukon luokassa nappasimme suorituksellamme neljännen sijan eli punaisen ruusukkeen. Hieno tamma! Oli hauska sijoittua ikään kuin palkintona sille, että maltoin keskittyä vain puhtaaseen rataan ja kivaan menoon.

Palautin Hiliman jatkamaan päivää tarhaan ja nappasin Jetin mukaani. Varustin ruunan ja siirryin pellolle verryttelemään käynnissä ja ravissa. Päivä oli hieman tuulinen, ja Jetillä piti saada vähän nähdä omiaan. Jokin oli pellon toisella puolella pelottavaa ja pitihän sitä kertaalleen yrittää karata siirtymällä kesken ravin hyvin mummomaiseen laukkaan. Pikkukentän verryttelyssä en saanut Jettiä juuri innostumaan laukasta, vaan meno oli löysähköä. Ruunan mielenkiinto oli myös kaikkialla muualla, ja aloin huolestua pahemman kerran. Osaisinpa jalostaa tuon huolestumisen ratsastamiseksi, niin ei olisi hätäpäivää. Hyppäsin muutaman kerran 70 sentin pystyä, kunnes tuli vuoro käydä tutustumassa rataan. Sen jälkeen hyppäsin kertaalleen ehkä 80 sentin pystyn, kunnes luokan ensimmäisenä siirryin radalle ja otin sallitun verryttelyhypyn. Jetin mielenkiinto oli taas kaikkialla muualla (kuten kaukana olleessa hevosen lastauksessa), jolloin tulimme verkkahyppyyn huonosti. Jetti stoppasi esteelle, ja minä aloin hyperventiloida kauhusta. Sain tsempattua ja tultua hypyn heti perään uudelleen. Nyt pääsimme yli, vaikka kaukana sekin sujuvasta oli. Sitten saimmekin aloittaa radan, vaikka ennemmin olisin palauttanut hevosen talliin ja lähtenyt lukemaan opusta ratsastamisen taidosta.

Aloitimme radan vasemmassa laukassa ja jouduimme menemään pelottavan päädyn läheltä. Luulin jo selviytyneeni siitä, kunnes Jetti kuuli omiaan ja kiihdytti laukkaa. En saanut tehtyä muuta kuin ptruutailtua selässä ja mietittyä, pääsemmekö jo edessä häämöttänyttä ykköstä yli vai menemmekö läpi. Jetti kuitenkin malttoi lopulta keskittyä, ja pääsimme ykkösen yli. Laskeuduimme ristilaukassa, mutta Jetti korjasi hetken päästä itsensä oikeaan laukkaan. Jännitin niin älyttömästi, että aloin lopulta jutella Jetille ääneen. Kakkoselle pääsimme ihan hyvin, vaikka Jetti tuntui vähän hitaalta. Laskin askeleet hyppyyn ja kehuin Jettiä. Kakkoselta laskeuduimme vasemmassa laukassa, mutta kolmonen oli suoralla linjalla, joten se ei haitannut. Kolmosen ylitimme ihan asiallisesti, vaikka jännitin sitä (tämä oli juuri se verryttelyeste, jolle kielsimme). Hypyn jälkeen olimme tuttuun tapaan ristilaukassa, mutta se korjaantui onneksi lennosta oikeaksi. Nelosena ollut kahden askeleen sarja sujui tasaisen mukavasti, ja Jetti oli toivotusti vasemmassa laukassa b-osan jälkeen. Viitoselle tultaessa kannustin taas vähän äänellä, kun meno tuntui hieman ponnettomalta. Jetti hyppäsi esteen kiltisti, mutta kopsautti jaloillaan puomia. Matka jatkui kuitenkin suoralla linjalla olleelle kuutoselle. Taisimme tulla linjan ylimääräisellä askeleella, sillä laukkamme oli sen verran rauhaisaa. Jetti pääsi myös hidastamaan viimeistä askelta, mutta uskoin vakaasti Jetin menevän esteestä yli, jos en puskisi sitä. Niin kuin ruuna onneksi menikin. Seiskalle tultaessa Jetti oli hetken omissa maailmoissaan, mutta keskittyi sitten ja hyppäsi esteen ihan hyvin. Laukka tosin piti korjata lennosta oikeaksi. Edessä oli enää perusradan viimeinen este, joka oli uusi muuri puomilla höystettynä. Panikoin vähän muuria ja yritin usuttaa Jettiä eteen, mutta se otti tilanteen rauhassa ja ylitti muurin pienen jarruttavan askeleen kautta. Perusratamme oli puhtaasti siinä ja saimme jatkaa uusintaan. En kuvitellutkaan ratsastavani aikaa, vaan tavoitteena oli saada loputkin esteet ylitettyä puhtaasti ilman ylimääräistä jännitystä.

Ysille tuli vähän jarruttava hyppy, mutta Jetti nosteli kavionsa puomin yli puhtaasti. Kympin lähestymisessä höpötin taas ääneen vaikka mitä, sillä jännitys vaivasi edelleen. Jetti onneksi ei höpinöistäni sen kummemmin piitannut, vaan ylitti kympinkin puhtaasti. Yksitoista meni myös ongelmitta, ja edessä oli vielä kaksi estettä. Kahdelletoista otimme taas kolautuksen, mutta onneksi puomi pysyi paikoillaan. Kolmelletoista näin paikan ja pääsin kehumaan Jettiä jo hypyssä. Näin pääsimme toisenkin vaiheen asiallisesti maaliin eli saimme puhtaan 90 sentin radan. Neljän ratsukon luokassa olimme tällä suorituksella kolmansia. Itse olin niin hitsin tyytyväinen siihen, kuinka sain pidettyä pääni ainakin puolittain kasassa, vaikka jännitti niin älyttömästi.



Olipa jännä kisapäivä! Hiliman kanssa oli niin kivaa, kun tamma eteni eikä korkeuksia tai ratsun käyttäytymistä tarvinnut jännittää. Hilima tuntui tänään taas niin varmalta, ettei sen kanssa juuri huolettanut. Jetin kanssa meno olikin monin verroin jännittävämpää, mutta pakko olla ylpeä siitä, etten antanut pääni levitä aivan täysin. Tietysti hyppäisin tasaisen varmalla Jetillä mieluusti aina, mutta tällaisetkin kerrat opettavat melkoisesti. Toivottavasti ruuna kuitenkin vähän tästä taas asettuu, sillä tykkään enemmän siitä maltillisesta Jetistä kuin tästä höpsöstä versiosta. Tämän päivän perusteella on mielenkiintoista nähdä, miten 80 sentin rata sunnuntain kisoissa menee. Toivon tietysti puhdasta, asiallista rataa. Toivottavasti sellainen tulee!

Videoista ja ratapiirroksista kiitos Kaisalle!

Virheitä vieraissa

80 sentin radalla. © Eeva

Sunnuntaina kello herätti 5.05. Huh! Onneksi se tarkoitti sitä, että edessä oli Pegasos Riding Teamin seuraestekisat Haapavedellä. Olin ilmoittautunut sinne Jetin kanssa molempiin seuraluokkiin eli 70 ja 80 senttiin. Arvosteluna molemmissa oli 367.1. Talliltamme lähti kisoihin myös kolme muuta ratsukkoa, joista Kaisa ja Vake oli tietysti yksi.

70 sentin rata oli asiallinen, joten en stressannut siitä kummempia. Verkassa Jetti oli vähän unessa ja keksi pällistellä maneesin toista päätyä ja etenkin sivuovea, josta yksi ihminen pelmahti sisään ilman mitään ennakkovaroitusta. Otin itsenäisesti muutamat hypyt ristikolle, pystylle ja okserille. Ne sujuivat ihan ok, kun sain Jetin keskittymään. Opettaja pyörähti vielä katsomassa yhden pystyhypyn. Komennuksena tuli herättää Jetti kunnolla, kun vähän mummoilimme. Jetti toimi topakammin ratsastettuna kivasti, ja pysty ylittyi vaivatta. Se riitti verryttelyksemme, ja siirryimme kentän liepeille odottamaan vuoroamme.

70 sentin radalle lähdimme liikkeelle oikeassa laukassa. Jetti laukkasi ihan mukavasti, ja ykkönen ylittyi hyvin Jetin vaihtaessa laukan siinä toivotusti vasempaan. Pidempi tie kakkoselle sujui yllättävän tasaisesti eikä tahti hyytynyt. Sen ansiosta kakkonenkin ylittyi helposti. Kolmosena ollut pysty jatkoi aiempien esteiden tyyliä eli ylittyi vaivatta. Hypyn jälkeen Jetti oli tasan yhden askeleen ristilaukassa, kunnes korjasi takapäänsäkin oikeaan laukkaan. Neloselle tuli ratsastettua hieman liian lyhyt tie, jolloin viimeinen askel ennen hyppyä oli mini. Jetti kuitenkin nosti kavionsa esteestä yli, ja matka jatkui. Viitosen kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Kuutosen lähestymisessä hätäilin turhaan vauhdin hyytymistä ja sorruin vähän tuuppaamaan. Sain kuitenkin rauhoituttua ajoissa, jolloin Jetti sai hypätä kuutosen hyvin. Luvassa oli enää perusradan viimeinen este eli seiska. Maltoin ratsastaa kohtuullisen tien, jolloin seiskakin ylittyi puhtaasti, ja pääsimme jatkamaan uusintaan.

Kasille kurvasin kolmos- ja viitosesteiden välistä, kuten olin suunnitellut. Harmikseni en sitten kertonut reittivalintaa Jetille selvästi, sillä se hetken luuli meidän hyppäävän viitosen hullulla tiellä ja teki töksähdyksen. Horjahdin selässä hieman, mutta sain jatkettua ratsastusta nopeasti. Videon kuvaaja luuli Jetin kieltäytyneen hypättävänä olevalle esteelle, jolloin kamera lakkasi hetkeksi seuraamasta. Tässä välissä hyppäsimme kasin aiemmasta erheestä huolimatta hyvin. Ysille tuli vähän jarruttava hyppy, kun tiessä tuli oikaistua. Kympille olin aikonut ratsastaa hieman isomman tien, mutta ahneus iski viime hetkellä, ja käänsin paljon ajateltua tiukemmin. Ehdin vielä ajatella tehneeni samanlaisen tien kerran kotikisoissa epäonnistuneesti ennen kuin olimme esteellä. Niinhän siinä sitten kävi, että sama tie epäonnistui uudelleen, ja Jetti otti kympiltä puomin mukaansa. Sain jatkettua rataa, vaikka pudotus harmitti. Onneksi edessä oli enää viimeinen este eli yksitoista. Sille tulimme hyvin, ja pääsimme radan puhtaasti loppuun.

Radan jälkeen toiseksi viimeisen esteen pudotus harmitti paljon. Eniten harmitusta aiheutti se, että radalla tajusin tekeväni väärän ratkaisun oikaisemalla tiessä niin paljon. Miksi en saanut tehtyä oikeaa ratkaisua? Olin jo radan tutustumisessa ajatellut, ettei tie sovi meille. Mutta niin vain ahneus iski ja tällä kertaa kostautui. Tietysti sijoituksista kisatessa on otettava riskejä, mutta joskus pitäisi myös osata arvioida, onko riski ottamisen arvoinen. Loppujen lopuksi radalla tuli vain kolme virheetöntä suoritusta, jolloin olimme Jetin kanssa neljänsiä muistaakseni 18 ratsukon luokassa ja saimme punaisen ruusukkeen. Kaisa ja Vake puolestaan nappasivat viidennen sijan ja keltaisen ruusukkeen, joten pääsimme yhdessä palkintojenjakoon. Samalla kuulin ratsastaneeni nopeimman ajan, mutta virhearvioni vei meiltä sinivalkoisen ruusukkeen. Siinäpä itselle miettimistä jatkoon. Hassua kuitenkin, miten rata keräsikin niin paljon virhepisteellisiä suorituksia, vaikka se ei ollut vaikea. Ehkä muutkin ratsastajat sortuivat pieneen huolimattomuuteen, joka kostautui turhina virhepisteinä. 

80 sentin rata vaikutti myös kivalta. Vähän siinä oli enemmän kieputusta ja askeleen sarja, mutta muuten se vaikutti ihan asialliselta. Verryttelyssä Jetti oli vähän omissa maailmoissaan. Tietysti se ehti kyttäillä ja olla hidas, mutta lopulta sain ratsastettua asialliset hypyt ristikolle, pystylle ja okserille. Sain jopa vähän tehdä pieniä pidätteitä pystyltä suoraan okserille jatketussa lähestymisessä, mikä oli todella positiivista. Tästä oli hyvä siirtyä odottamaan omaa vuoroa.

80 sentin este 3. © Eeva

80 sentin radalle lähtiessämme usutin Jettiä liikkeelle. Se reagoi ihan hyvin, jolloin yritin rauhoittua ja antaa laukan sujua. Ykkönen ylittyi ihan ok, vaikka askel ennen hyppyä oli vähän jarruttava. Laukka vaihtui siinä oikeasta vasemmaksi. Kakkoselle tie oli ihan hyvä, mutta jotain meni silti pieleen. Jetti nimittäin keksi jo paria askelta ennen estettä, ettei muuten varmana hyppää. Niinpä ruuna livahti vasemmalta esteen ohi. Tämä tuli taas vaihteeksi puskista, joten en ollut kartalla enkä ehtinyt tehdä mitään. Sain kuitenkin kasattua itseni nopeasti, ja matka jatkui vikkelästi. Uudella lähestymisellä Jetti vähän häselsi alussa, mutta sain sen ihme kyllä keskittymään.  Niinpä Jetti hyppäsi kakkosen aivan kuin siinä ei koskaan olisi ollut mitään, hassu ruuna. Kakkosella laukka myös vaihtui hypyssä oikeaksi. Tajusin tämän jälkeen ratsastaa päättäväisemmin, sillä olen enemmän kuin kerran joutunut kokemaan sen, kun Jetti jää haakuroimaan omiaan, ja loppurata menee harakoille. Kolmoselle pääsimme kääntymään ihan ok, mutta huomasin askeleiden sopivan huonosti. Ratkaisin tilanteen pyytämällä Jettiä napakasti eteen, ja se suostui lähtemään hyppyyn hieman kauempaa. Laukka vaihtui tässä hypyssä jo vasempaan, vaikka oikeassa olisi saanut jatkaa.

80 sentin este 6a. © Eeva

Neloselle tullessamme valuimme hieman vasempaan reunaan, mutta se ei onneksi sekoittanut pakkaa. Jetti hyppäsi sen kiltisti ja säilytti laukan toivotusti vasempana. Viitonen ylittyi ilman mitään ongelmia. Sen jälkeen Jetti laskeutui ristilaukassa, mutta korjasi jo parin askeleen päästä itsensä kokonaan vasempaan laukkaan. Edessä oli hieman jännäämäni sarja. Ratsastin sille itsekseni oikein järkevän tien, ja Jetti laukkasi sitä kohti hyvin. Niinpä selvitimme askeleen välin tosi nätisti, ei pelkoakaan kahdesta miniaskeleesta. B-osan jälkeen Jetti oli myös hienosti oikeassa laukassa. Kaarre ilmeisesti pääsi vähän sotkemaan rytmiä, jolloin lähestyminen perusradan viimeiselle ei ollut paras mahdollinen. Jetti otti ennen hyppyä minimmän askeleen, mutta ei epäröinyt, vaan hyppäsi viimeisenkin esteen. Näin olimme maalissa perusradalta neljän virhepisteen kanssa. Tietysti harmitti, mutta ohimeno tuli niin puskista, etten osannut ennustaa sitä saati valmistautua siihen. Näitä sattuu.

Jetin kaksi puolta: Käikky ja Lentsikka.

Yleisfiilis kisoista jäi helposti plussan puolelle, vaikka virhepisteelliset radat eivät tietysti ole suosikkejani. 70 sentin radassa kivaa oli se, että tiukemmat tiet onnistuivat sitä toiseksi viimeistä lukuun ottamatta. 80 sentissä olin puolestaan tyytyväinen siihen, että sain kasattua itseni ohimenon jälkeen nopeasti ja ratsastettua loput radasta riittävän napakasti, niin Jetti ei päässyt enää tekemään omia ratkaisujaan. Jatkossa pitää vain opetella vähän ennakoimaan tällaisia tilanteita. Veikkaan, että saatan hyppyä edeltävien rauhoitettujen kolmen askeleen aikana heittäytyä enemmän passiiviseksi, jolloin Jetille jää aikaa miettiä omiaan. Täytyy siis opetella pysymään tuntumalla, mutta samalla hevoselle työrauhan antaen. Siinäpä opeteltavaa. Kisapäivä kaikkine sattumuksineen toi jälleen tärkeää kokemusta, joten aamuherääminen oli hyvinkin sen arvoista.

70 sentin videosta kiitos Riikalle ja 80 sentin videosta kiitos Kaisalle! Kuvista kiitos Eevalle! Ratapiirroksista kiitos Annulle! Kuvakoosteen otokset napattu videolta.

Kisapään kannattavaa koettelemista

Sunnuntaina suuntasin jälleen kisoihin, kun luvassa oli Iin Hevosharrastajien seuraestekisat. Käytössä oli taas yhden radan taktiikka, jotta sain testata, kestääkö kisapääni paremmin isomman luokan, jos en käy hukkaamassa keskittymistäni pienempään luokkaan. Niinpä starttasimme Jetin kanssa vain 80 sentin luokan, jonka arvosteluna oli AM5. Kisajännitystä oli piirun verran tavallista enemmän, sillä edelliskerran kokemukset samasta paikasta ja korkeudesta päättyivät hylkäykseen. Nyt kisat olivat onneksi kentällä, ja vain verryttely oli maneesissa. Omassa luokassani oli 16 lähtöä, ja lähtövuoroni oli 11.

Verryttelyssä porukkaa oli enemmän kuin tarpeeksi, ja tunnuin olevani jatkuvasti joko itse toisten tiellä tai sitten muut olivat minun tielläni. En yhtään osannut pujahdella isossa ratsukkomäärässä sulavasti, vaan aloin hermostua ja häseltää. Jetti tuntui olevan hereillä, mutta ei vain keskittynyt minuun. Ristikolle saimme asialliset hypyt, mutta pysty ja okseri tuottivat ongelmia. Opettaja oli onneksi auttamassa, ja ohjeiden avulla sain Jettiin paremman tuntuman. Kun sen sai sekä laukkaamaan että kuuntelemaan, onnistuivat hypyt hyvin. Kun nämä kaksi katosivat, esitimme kiellon pystylle. Ihme ja kumma en saanut siitä kummoisempaa paniikkikohtausta, vaan kuuntelin opettajan ohjeet, noudatin niitä parhaani mukaan, ja saimme taas tultua hypyt ihan asiallisesti. Verryttelyn haahuilu meinasi saada yliotteen, mutta omaa suoritusta odotellessa kasasin keskittymistä parhaani mukaan. Lopulta oma vuoro koitti, ja lähdimme matkaan.

Este 7a oli oikeasti pysty.

Radalle lähdimme vasemmassa laukassa. Jetti heräsi ihan hyvin, jolloin ykkönen ylittyi ok. Kakkosokserille pääsimme kuudella askeleella, joista viimeinen oli hieman jarruttava. Este ylittyi kuitenkin, ja matka jatkui. Kolmoselle ratsastin kehnon tien, ja este tuli Jetille vähän yllätyksenä. Niinpä viimeinen askel ennen ponnistusta oli hyvin jarruttava, ja minä olin jo pahassa etukenossa keikkumassa. Ilmeisesti olin kuitenkin sen verran menossa, että Jetti kesti könöttämiseni ja hyppäsi kolmosen. Neloselle pääsimme pienemmän hypyn jälkeen neljällä askeleella ja ihan kohtuullisella hypyllä siitä yli. Esteen jälkeen Jetti oli vasemmassa laukassa, mutta korjasi itsensä ajoissa oikeaan laukkaan. Suora linja neloselta viitoselle meni ihan ok, mitä nyt Jetti kävi esteiden välissä ensin ristilaukassa, kunnes korjasi itsensä vasempaan laukkaan. Hypyt olivat ihan ok. Jetti oli kivasti hereillä, sillä viitoshypyn jälkeen se korjasi itsensä taas oikeaan laukkaan. Seiskana olleen sarjan a-osalle askel ei sopinut, jolloin Jetti teki ratkaisun hypätä melkein ottamansa miniaskeleen sijasta vähän kauempaa. Tämä ei onneksi tuottanut yhden askeleen sarjan väliin ongelmia, vaan pääsimme myös b-osan puhtaasti ja ratsastimme maaliin. Perusrata siis puhtaasti eli korotettu ja erillään ratsastettava uusinta odotti meitä!

14 ratsukosta kymmenen selviytyi uusintaan. Välttelin parhaani mukaan katsomasta radan isoimpia esteitä, jotka näyttivät olevan 90 sentin tuntumassa. Uusinnassa ratsastettiin perusradan esteistä kaikki muut paitsi este numero 5. Matkaan lähdimme siis jälleen vasemmassa laukassa. Jetti liikkui mukavasti, mutta ykköselle ei tullut kaikista sujuvin hyppy. Kakkoselle pääsimme taas kuudella askeleella, ja okseri ylittyi ok. Kolmoselle yritin ratsastaa vähän tiukempaa tietä, ja tällä kertaa Jettikin tiesi, minne olimme menossa ja rohkeni hyppyyn vähän kauempaa. Neloselle pääsimmekin nyt kolmella askeleella. Sen jälkeen Jetti meni hyvän tovin ristilaukkaa, kunnes sai kavionsa oikeaan laukkaan. Radan viides este (eli ratapiirroksen este 6) näytti aivan valtavalta, mutta sain keskityttyä olemaan panikoimatta, pidin pohkeet tuntumalla ja luotin Jetin menevän esteestä yli. Jetille este ei tietenkään ollut mikään juttu, vaan se hyppäsi sen helposti. Siitä kaarsimme hieman turhan tiukalla tiellä radan päättävälle sarjalle. Ponnistuspaikka a-osalle tuli vähän liian lähelle, mutta kiitos Jetin, pääsimme siitä hieman kivuten yli. Tämä ei sotkenut silti askeleen väliä, vaan Jetti venytti itsensä siihen ja selvitti sen samoin kuin b-osan puhtaasti. Ja niin olimme maalissa, puhtaalla suorituksella!

Radan jälkeen fiilikset olivat korkealla, vaikka oma mukautuminen hyppyihin ja ylipäänsä oma ratsastus tuntui olleen häseltämistä. Uskon kuitenkin olleeni aina menossa esteistä yli, minkä ansiosta Jetti pelasti meidät parissa kohtaa eikä heittänyt hanskoja tiskiin. Hieno hevonen, jälleen kerran! Oman suorituksen jälkeen sain jännätä vielä muutaman ratsukon radat, kunnes kaikki olivat ratsastaneet. Muiden vauhdista ja uusintateistä saatoin päätellä, että nopeuden perusteella meillä ei ollut asiaa sijoituksille. Siksipä ilahduinkin, kun meidät kuulutettiin palkintojenjakoon neljäntenä eli viimeisenä sijoittuneena. Kymmenestä uusintaan päässeestä ratsukosta vain neljä ratsasti puhtaan radan. Rauhallisempi nolla oli tässä tapauksessa hyvä juttu, jes!

Nyt on sitten toisen kerran onnistuneesti kumottu 80 sentin vieraskisakirous. En saanut Jettiä ihan yhtä hyväksi kuin aiemmissa kisoissa, mutta suunta oli oikea. Kotitreeneissä saisimme tahkota vielä tätä korkeutta sen verran, että se alkaa tuntua helpolta. Jetillehän se ei ole ongelma, mutta itse kehtaan vielä jännittää maagisia 80 sentin esteitä, vaikka niistä yli useimmiten pääseekin. Tällä tavalla sitä kisapäätä tosin myös karsitaan kuntoon: kisa ja suoritus kerrallaan.

Kuvista ja videoista kiitos Hanskille!

Päivän väreinä sininen ja punainen

Kisaratsukko. © Riikka

Sunnuntaina suuntasin Jetin kanssa Team Ratsurinteen järjestämiin harjoitusestekisoihin. Luokkavaihtoehtoina olivat ristikko sekä 60, 75 ja 90 senttiä. Halusin mennä kaksi rataa, joten noista hypättäviksemme valikoituivat 60 ja 75 sentin radat. Kisapaikalle saavuimme juuri sopivasti, sillä 60 sentin rataan tutustuminen alkoi ihan lyhyen odotuksen jälkeen. Tätä ennen olin ehtinyt talutella Jettiä tovin maasta käsin. Varsinaisen verryttelyn tein yhteisverryttelyssä. Jetti oli kisapaikalla oma, ihana itsensä eli keskittyi syömiseen ja antoi minun hoitaa jännittämisen. 60 sentin luokka oli jaettu junnujen a-osaan ja sennujen b-osaan, jossa oli yhteensä seitsemän ratsukkoa. Arvosteluna oli A.2.0 eli ratsukot sijoittuivat perusradan ajan ja virhepisteiden mukaan. Ratsastin nyt ensimmäisen kerran tällä arvostelulla. 75 sentin luokka oli puolestaan kaikille avoin arvostelulla 367.1 eli puhtaan perusradan tehneet jatkoivat suoraan toiseen vaiheeseen, ja siinä kisasi 14 ratsukkoa.

Verryttelyhyppyjä ja käsistä päätellen tiputanssia. © Riikka

60 sentin verryttelyryhmässä oli ihanasti vain neljä ratsukkoa, kun taas 75 sentin verryttelyssä oli seitsemän. Se tuntui jo melkoisen paljolta, sillä kenttä on Noran muinoin tekemän arvion mukaan noin 45 x 45 metriä. Verryttelyssä hyppäsimme vasemmassa kierroksessa pystyä (60 sentin ratapiirroksen este numero 6) ja oikeassa kierroksessa okseria (este 5). Pystylle tuli asialliset hypyt, okserille Jetti lähti molemmilla kerroilla kaeumpaa kuin ajattelin. Suomennettuna: minä odotin kuin odotin rauhassa (lue: vähän unessa, sillä myöhästyin molemmista hypyistä). Koska Jetti kuitenkin hyppäsi minun viivästyksestäni huolimatta, riittivät nämä parit hypyt per este vallan hyvin. Annoin kentän koon vähän hyydyttää ratsastustani, mutta siitä huolimatta Jetti tuntui olevan kohtuullisesti hereillä. Oma vuoroni oli kolmentena, ja pääsin radalle jo toisena lähtövuorossa olleen ratsukon suorituksen ajaksi.

60 sentin ratapiirros. Itse napattu.

Otin pitkän kiihdytysmatkan lähtiessäni 60 sentin radalle vasemmassa laukassa. Jetti liikkui ihan mukavasti, mutta jostain syystä ykkösesteelle tuli pieni jarrutus. En onneksi ollut sukeltamassa, jolloin se ei menoa haitannut. Laukka säilyi vasempana, joten jatkoimme kakkosesteelle. Tie oli kohtuullinen, ja sain Jetin vaihtamaan hypyssä laukan oikeaksi, jes! Tie sarjalle oli puolestaan aika kehno, en malttanut käyttää tilaa kunnolla, joten tulimme vinosti ja lähelle. Laukka hidastui, mutta Jetti selvitti yhden askeleen välin toivotusti yhdellä askeleella. Laukan se tosin vaihtoi vasemmaksi turhaan a-osan jälkeen. B-osan jälkeen olimme puolestaan ristilaukassa, mutta onneksi Jetti suostui korjaamaan sen aika pian oikeaksi laukaksi. Neloselle tulimme riittävän hyvin, ja Jetti vaihtoi siinä mielellään laukan vasemmaksi.
 

60 sentin radan esteet 3b ja 5. © Tiia-Riina

Viitosella ei ollut mitään ongelmaa, joten suuntasimme kuutoselle, joka oli samalla radan ainoa erikoisempi este roikkuvine kukkakoristeineen, jotka pääsivät heilumaan tuulessa hieman. Tämä este oli onneksi hypätty jo verryttelyssä, joten en jännittänyt sitä enää. Suoristus kuutoselle jäi puutteelliseksi, ja hypyssä Jetti vaihtoi ristilaukaksi, mutta korjasi sen pian oikeaksi laukaksi. Edessä oli enää viimeinen este, ja kannustin Jettiä etenemään. Seiska ylittyi ongelmitta, ja usutin vielä hieman Jettiä eteen, jotta ylittäisimme maaliviivan vikkelästi. Ei Jetti tosin kovin kierroksia ottanut pyynnöistäni, mutta eipähän sentään ollut sunnuntairetkelläkään. Niinpä 60 sentin tuloksena oli puhdas rata, jolla sijoituimme sennuluokassa toiseksi. Voittajalle hävisimme 1,7 sekuntia, ja eroa kolmanteen oli 6,43 sekuntia ja neljä virhepistettä. Jos sennut ja junnut olisivat olleet yhdessä, olisimme olleet kuudensia. Junnujen luokassa ponit vipelsivät sellaista kyytiä, ettemme me vanhukset olisi perässä pysyneet.

Jetti meditoi verryttelyssä. © Venla

75 sentin luokassa olin 11. lähtijä eli pääsin verryttelemään toisessa ryhmässä. Verryttelyssä tahtoi olla ahdasta niin monen muun ratsukon kanssa, mutta lopulta sain otettua muutamat hypyt. Verryttelyesteinä olivat vasemmassa kierroksessa pysty (75 sentin ratapiirroksen este numero 2) ja oikeassa kierroksessa riippuvin sydämin koristeltu okseri (este 8). Jetti tuntui vähän hyytyneemmältä aiempaan nähden, mutta alkoi liikkua, kun pyysin kunnolla. Pysty vasemmassa kierroksessa ylittyi nätisti eikä siinä ollut ongelmaa. Sen sijaan oikeassa kierroksessa ollut sydänokseri aiheutti pulman. Ensimmäisellä lähestymisellä luulin olevani menossa mukana, kunnes huomasin Jetin alkavan valua oikealle. Olin näyttänyt esteen sille etukäteen, joten ajattelin, että kyllähän me hyppäämme tämän vaikka sitten vähän reunasta. No hups, emmepä hypänneet, vaan Jetti tosiaan vilahti oikealta ohi. Näytin esteen sille uudestaan ja tulin pikaisesti uuden lähestymisen. Nyt jämäkällä komennuksella Jetti pomppasi esteen vähän sitä vielä tuijotellen, mutta ei enää arponut onneksi ylityksen kanssa. Päätin, että tämä ylitys sai riittää samoin kuin verryttely ylipäänsä ja siirryin odottamaan vuoroani.

75 sentin sentin ratapiirros. Itse napattu.

75 sentin kisaradan perusvaihe oli mukavasti sama kuin 60 sentin rata lisättynä vielä kahdeksannella esteellä. Matkaan lähdimme taas vasemmassa laukassa. Jetti liikkui ihan hyvin, mutta taas jostain syystä esitimme miniaskeleen ykköselle. Kakkoselle tuli ratsastettua nyt parempi tie, kun perusradalla en tahtonut pilata mitään turhalla kiirehtimisellä. Sain Jetin kakkosella vaihtamaan vasemman laukan oikeaksi, jihuu! Kolmosena olleelle sarjalle tuli myös paljon asiallisempi tie eikä sarjassa ollut muuten mitään pulmaa. B-osalla Jetti tosin vaihtoi laukan taas vasemmaksi, mutta korjasi sen lopulta ristilaukan kautta oikeaksi. Nelonen ylittyi hyvin, joskin nyt laukka vaihtui vasta hypyn jälkeen vasemmaksi. Viitonen meni ongelmitta, kuutoselle tuli taas hieman vino tie, mutta laukka vaihtui kuitenkin siinä oikeaksi. Seiskalle tuli pieni jarrutus ennen hyppyä, mutta pääsimme silti yli. Sitten edessä oli enää perusvaiheen viimeinen este eli se verryttelyssä ohimenon aiheuttanut sydänokseri, este numero kahdeksan. Sisuunnutin itseäni lähestymisessä ja päätin, että tästä menemme yli kerralla ja puhtaasti. Ääni- ja pohjeavuilla Jetti pomppasikin esteen ilman, että ehti alkaa miettiä siitä mitään muuta. Tai oikeastaan ilman, että itse aloin arpoa, voiko tätä sittenkään hypätä.

Perusrata loppui siihen, ja edessä oli toinen vaihe. Oma keskittymiseni meni perusradan viimeisen esteen ylittämiseen niin täysin, etten enää muistanut kääntää suunnittelemalleni tielle ennen sarjaa ajan säästämiseksi. Jetti oli myös matkan aikana niin ristilaukassa kuin vasemmassa laukassa, ja tällä sekoituksella pääsimme ysiesteelle. Se ylittyi ihan ok, ja Jetti korjasi itsensä siinä vasempaan laukkaan. Kymppi meni hyvin, ja yhdelletoista tuli pieni miniaskel, mutta laukka vaihtui taas nätisti oikeaksi. Sarjalle ratsastin käännöksen huonosti, ja kävimme turhaan valumassa estelinjasta vasemmalla. Usutin Jettiä äänellä jatkamaan tästä huolimatta, minkä se tekikin hyvin. A-osan jälkeen olimme vasemmassa laukassa, b-osan jälkeen ristilaukassa. Sarjalla näemmä painoni heittelehtii oikein kunnolla. Jetti korjasi itsensä vähän myöhemmin oikeaan laukkaan. Edessä oli enää viimeinen este eli numero 13. Se ylittyi ongelmitta, ja niin pääsimme puhtaasti 75 sentin radan maaliin. Kisapaikan palkintojenjaossa olivat paperit menneet sen verran sekaisin, että vasta illalla selvisi, että sijoittunut 14 ratsukon luokassa neljänneksi eli olisimme päässeet Jetin kanssa toisen kerran palkintojenjakoon nappaamaan punaisen ruusukkeen. Se nyt jäi välistä, ja myönnän, että harmitti. Näemmä minulla ei ole riittävästi kisoja takana, kun väliin jäävät ruusukkeet ja kunniakierrokset harmittavat. Lopulta tajusin, että hitsit, mehän pärjäsimme hyvin! Kolmanneksi tulleelle hävisimme vain 0,47 sekuntia ja eroa viidenneksi tulleeseen oli 1,02 sekuntia. Pienet olivat erot.

60 sentin luokan palkintojenjako. © Venla

Kisapäivä oli taas ehdottomasti kokemisen arvoinen. Opettajakin tuntui hyvin tyytyväiseltä suoritukseemme, ja olin itsekin sangen iloinen puhtaista radoistamme. Keksin tosin heti ison asian, jota alkaa treenata: laukan säilyttäminen kaarteiden läpi. Nyt en tohtinut ottaa aivan tiukimpia teitä, sillä tiesin, etten saa ylläpidettyä laukkaa niiden aikana. Jatkossa saan oppia sekä kääntämään että kaasuttamaan, jolloin pääsemme kurvailemaan paremmin. Samalla huomasin, kuinka jännityspaukkuni muuntuvat sopivasti ensimmäistä rataa varten tarmokkuudeksi, kun taas toisen radan koittaessa olen jo vähän hyytyneempi. Toisaalta löytyihän minusta tällä kertaa päättäväisyyttä myös toiselle radalle, sillä verryttelyn kielto ei saanut minua ihan sekaisin eikä se näkynyt enää radalla huonolla tavalla. Kisat sujuivat mukavasti eikä kentän koko ainakaan näillä korkeuksilla haitannut. Harjoituskisoissa oli leppoisa tunnelma, ja itse asiassa 75 sentin rata oli hyvin kiltisti tehty, sillä siinä taisi olla este, ehkä kaksi 75 sentin korkeudessa ja muut reilusti pienempiä. Urhea ja uljas kisaratsuni Jetti ansaitsi taas sellaiset kiitokset ja rapsuttelut, että sillekin täytyi jäädä hyvä mieli. Tai ainakin viimeistään hyvä mieli tuli leipäpalasta, melassivedestä ja pääsystä takaisin laitumelle. Kivat kisat! Seuraavat olisikin sitten jo ensi viikon lauantaina Tallinmäen harjoitusestekisojen muodossa.

Videoista kiitos Hanskille ja kuvista kiitos Tiia-Riinalle, Riikalle ja Venlalle!

Tavoite saavutettu!

Radan ykköseste. Kuva © Venla A.

Oman ratsastusseurani eli Oulu-Ridersin syksyn kausi starttasi näin syyskuun ensimmäisenä ja ihanan aurinkoisena päivänä estekisoilla. Ilmoittauduin Peralla kolmosluokkaan, jossa oli valittavana korkeusvaihtoehdot 60, 70 ja 80 senttiä. Kaikki luokan osallistujat kisasivat korkeudesta riippumatta toisiaan vastaan, ja arvosteluna oli 367.1. Me menimme Peran kanssa 80 senttiä, ja ratsu meni alle kahdesti 70 sentin. Jännitin omaa vuoroani melkoisesti, sillä pari vähemmän mairittelevasti mennyttä treenikertaa kolkutteli pahasti takaraivossa. Lisäksi Pera esitti toisilla kuskeillaan melkein kiellon ja sitten ihan oikean kiellon. Verryttelyssä ehdin puolestaan hypätä oikeassa kierroksessa noin 60 sentin pystyn ja sitten 80 sentin okserin ennen kuin meidät jo kuulutettiin radalle. Onneksi hypyt onnistuivat hyvin, vaikka vähän lyhyeksi jäi verryttely. Mutta mikä tärkeintä, Pera oli ehtinyt mennä alle jo hyvin eikä varmasti kaivannut enää kummempaa verryttelyä. Omaa vuoroa pääsin odottaman kentän tyhjään päätyyn. Olin luokassa 13. lähtijä, ja minua ennen vuorossa olivat Kaisa ja Eetu. Ennen radalle lähtemistä olin muistutellut itselleni, että kunhan maltan odottaa enkä puske, niin Pera kyllä hoitaa osuutensa.

Kuva itse napattu.

Lähtömerkin saatuamme hengähdin kertaalleen pitkään ja syvään, kunnes nostin oikean laukan, ja lähdimme tulemaan ykköselle. Se ylittyi ihan hyvin, ja pääsimme suoralla linjalla odottaneelle kakkoselle asiallisesti viidellä laukka-askeleella. Hypyn jälkeen Pera pysyi oikeassa laukassa, joten jatkoimme kolmoselle. Olisin voinut käyttää tilaa paremmin hyödyksi, mutta pääsimme kuitenkin kohtuullisen järkevästi esteelle. Hypyssä Pera kolautti puomia, joka onneksi pysyi paikoillaan. Se vaihtoi siinä jo laukan vasemmaksi, joten neloselle pääsimme sujuvasti kolmella askeleella eikä siinä tarvinnut enää miettiä uutta laukkaa, joka oli jo valmiiksi.

Lentäen kuutosen yli. Kuva © Venla A.

Viitoselle oli tovi matkaa, ja ehdin siinä välillä kuvitella, että Pera on ristilaukassa. Videolta vasta huomasin, että ei ollut. Mutta tulinpahan käyttäneeksi sitä ravissa, kun haihattelin omiani. Onneksi tästä ei mitään vahinkoa koitunut, vaan oikeastaan sain vahvistusta sille, että kyllä Pera on kuulolla. Viitoselle tullessa sain sain jonkin päähänpiston ja ajattelin, että nyt on välttämätöntä lähteä vähän kauempaa. Pyysin Peraa eteen ja kiitin sitä jo hypyssä, kun se lähti. Se selvitti hypyn hienosti ja vaihtoi laukan esteellä oikeaksi. Onneksi viitosen jälkeen oli taas tovi matkaa kuutoselle, jolloin sain rauhoitettua etenkin itseäni, jotten jäisi puskemaan tuosta innostuneena loppuradan ajaksi. Kuutoselle Pera lähti itse imemään, ja itse odotin melkein hieman liian pitkään ennen kuin lähdin hyppyyn. Kuutoselle pääsimme viidellä askeleella, ja Pera hyppäsi senkin mukisematta. Perusrata oli siinä nollalla virhepisteellä, ja edessä odotti toinen vaihe. Olin jo aiemmin päättänyt, että jos pääsen sinne, en ratsasta ajasta, vaan keskityn saamaan puhtaan tuloksen.

Laaka hyppy viitoselle tai kahdelletoista. Kuva © Venla A.

Pera laukkasi perusvaiheen jälkeen tosi mukavasti eikä sitä tarvinnut tosiaan patistella mitenkään. Lähinnä keskityin tekemään tasapainottavia puolipidätteitä ja vähän äänelläkin rauhoittamaan menoa ja etenkin itseäni. Toisen vaiheen ensimmäiselle esteelle eli numerolle kahdeksan saimme hyvän tien, ja pääsimme siitä kolmella askeleella ysiesteelle. Laukka vaihtui siinä näppärästi oikeasta vasemmaksi, ja matka jatkui. Kympille olisin saanut ottaa paremman suoristumisen, mutta pääsimme tälläkin tiellä ihan asialliselle ponnistuspaikalle. Pera tosin laskeutui hypyn jälkeen turhaan oikeassa laukassa alas, mutta onneksi seuraava este oli suoran linjan päässä, joten se ei sotkenut mitään. Yhdelletoista pääsimme viidellä askeleella ja olimme senkin jälkeen vielä oikeassa laukassa. Pera vaihtoi kuitenkin nopeasti ja ennen kaikkea puhtaasti lennosta itsensä myötä- eli vasempaan laukkaan. Sitten edessä oli este numero 12 eli sama, jolle olin perusradalla puskenut Peran. Nyt päätin odottaa rauhassa, ja antaa Peran katsoa sille sopiva paikka. Se lähti hyppyyn hieman kauempaa, mutta onneksi olin menossa mukana. Esteeltä se laskeutui hyvin laukan oikeaan vaihtaen, ja edessä oli enää viimeinen este eli numero 13. Peran laukka oli vetävä, joten otin pienen pidätteen ja luotin lopulta siihen, että näin hyvästä laukasta askel sopii esteelle hyvin. Niin kuin se osui, pääsin hyppyyn mukaan, ja niin olimme Peran kanssa maalissa. Puhdas tulos 80 sentin estekisaradalta, vau! Samalla tajusin, että saavutin juuri tälle vuodelle asettamani tavoitteen esteratsastuksessa, joten olin niin iloinen, kun jännitys pääsi purkautumaan, ja kaikki meni hyvin.

Hengissä selvitty, ratsulle kiitos! Kuva © Minttu

Oman suorituksen jälkeen jännitys purkautui pienenä tutinana ja valtavana helpotuksena. Pera tuntui radalla paikoin hyvin reippaalta ja vähän kiemurtelevalta, mutta ei onneksi ihan niin pahalta kuin treeneissä oli ollut. Tällä kertaa sain siihen otteen eikä etupäässä lyönyt tyhjää niin kuin olin aiemmin valitellut. Sain keskityttyä ihmeen hyvin ja ennen kaikkea maltettua ja odotettua. Se varmasti auttoi paljon, ja Pera sai tehdä rauhassa oman osuutensa, kun en yrittänyt päättää kaikesta itse puutteellisilla tiedoilla. Omassa ratsastuksessa parannettavaa olisi ollut edelleen siinä, että olisin ollut vähän paremmin esteistunnassa, kun parissa hypyssä olin jälkijunassa. Lisäksi käteni olisi saanut myödätä paremmin, vaikka petrasin tässä nyt kuitenkin vähän. Pera puolestaan ansaitsee kiitokset siitä, kuinka näppärästi se vaihtoi laukat pääosin oikein. Muutenkin se meni yli esteistä näppärästi enkä muista, että olisin tuntenut sen epäröivän yhtään estettä kunnolla.

Ihana Uljas Musta. Kuva © Nora

Loppuverryttelyssä ollessani selvisi tulokset ja meidät kuulutettiin palkintojenjakoon. Olin yllättynyt, mutta mielissäni. Oli kiva huomata, että vaikka en ratsastanutkaan aikaa, kulki Pera sen verran näppärästi, että pääsimme neljännelle sijalle, kun ratsukoita luokassa oli 15. Jotenkin tuli olo, että jossain määrin hallitulla ja asiallisella ratsastuksella voi myös pärjätä (näinhän sen pitäisi mennäkin) eikä aina tarvitse olla kurvaamassa kaikista kimuranteimpia teitä. Lopullinen aikamme toiselta vaihteela oli 36,94 sekuntia, joka oli 2,67 sekuntia luokan voittanutta hitaampi ja puolestaan 5,78 sekuntia viidenneksi tullutta, jolla myös oli Pera ratsuna. Sijat 1-3 menivät yksäreille, joten Pera puolusti hienosti tuntiratsujen kunniaa nappaamalla viimeisen ruusukesijoituksen tästä luokasta. Palkinnoksi hienosta suorituksesta Pera saikin rutkasti kehuja ja rapsutuksia sekä tietysti omenan, joka maistui ruunalle oikein hyvin. Tästä ja etenkin tällä mielellä on kyllä hyvä jatkaa treenausta.

Videoista kiitos Noralle ja kuvista kiitos Noralle, Mintulle sekä Venlalle.