Ensin kaasu, sitten jarru hukassa

Viikon kolmannella ratsastustunnilla mahduin sennujen C-ryhmän koulutunnille. Neljän ratsukon tunnilla oli luvassa siirtymiä, ja ratsunani oli edelliskerralta tuttu Tessika, mikä sopi oikein hyvin.

Siirtymiä teimme käynnistä ja ravista pysähdyksiin ja ravista käyntiin ja siitä laukkaan. Siirtymät teimme keskihalkaisijalle, jolle käänsimme aina pitkiltä sivuilta. Yritin tunnin alusta lähtien ratsastaa pohkeella ratsun aktiiviseksi. Samalla pyrin huolehtimaan, etten istunnalla jarruttaisi liikettä. Onnistuminen oli niin ja näin. Tessika tuntui tajuavan, mitä haen, mutta vauhti tuppasi loppumaan aina muutaman reippaamman askeleen jälkeen. Siis mitä, eikö ratsussa olekaan vakionopeudensäädintä? Kas kummaa.

Siirtymät alaspäin tuppasivat olemaan vähän venyviä. Tiedostin toki, että ennen siirtymää pitäisi liikkeen olla sopivan aktiivinen, mutta pohdinta ei juuri mennyt toteutuksen tasolle. Tessika oppi kuvion aika nopeasti, jonka myötä siirtymät hieman helpottuivat. Pysähdyksistä raviin pääsimme paikoin kohtuullisesti. Vähän toki piti taas ensin nohitella, mutta toistot paransivat asiaa.

Tunnin parhaimmat hetket tulivat käynnistä tehdyissä laukannostoissa. Muutamia kertoja Tessika nosti oikean laukan oikein nätisti ja pienellä merkillä. Jes! Toki mukaan mahtui kertoja, kun itse kiirehdin laukkaan enkä valmistellut siirtymää. Homma levisi silloin käsiin, ja Tessika siirtyi joko vain raviin tai nosti laukan laahaavien raviaskelien kautta. Valmistele, valmistele ja vielä kerran valmistele! Miten sen niin helposti unohtaakaan. 

Laukkapätkät herättivät ratsua sen verran, että niiden jälkeinen ravi oli sangen kiireistä. Tässä kohdassa minulla sitten katosi jarru, hah. Tessika tikitti ravia menemään minun ihmetellessä, miten sitä hommaa taas tasapainotettiinkaan. Yritin aina hakea tasaisemman ravin ennen kuin lähdin tehtävälle uudelleen. Tehtävän aikana huomasin taas sen, miten istuntani ei pitänyt ja jouduin turvautumaan liian paljon ohjaan. Loppuravissa saimme vielä muutamia tasaisempia pätkiä, kun sai keventää eikä keskittymiseni mennyt harjoitusravissa istumiseen.

Hitsit, että tässä lajissa onkin niitä palikoita muistettavaksi ja säädettäväksi. Pohkeiden käyttöni on kyllä surkuhupaisaa. Miten saisin siirrettyä kaiken sen ohjien halailemiseen kuluvan energian niihin? Sen kun tietäisi. Siirtymiä oli kuitenkin niiden hetkittäisestä hankaluudesta huolimatta kiva treenata. Laukkaa olisin mielelläni työstänyt enemmänkin kuin sen pienen pätkän. Tulipahan kuitenkin taas yritettyä kaivaa kropasta ja muistista sitä, mitä kaikkea tällaisten tehtävien parissa tulisi tapahtua. Niin ja kauhisteltua sitä, miten hukassa ne asiat ovatkaan, apua. Tunnin päätteeksi tuumailin, että kyllähän se Tessika on minun makuuni. Se itse asiassa muistuttaa hieman Jettiä. Ilmankos siellä selässä on kohtuullisen kotoisa olo, vaikka taidot ovatkin vielä tauolla.

Kaikki valmiiksi heti-just-nyt-mieluusti-jo-eilen

Näemmä entinen himoheppailijapuoleni yrittää nostaa päätään. Tai sitten nykyinen suorittajapuoleni haluaa kerralla ottaa selvää, olenko palaamassa lajin pariin vai en. Joka tapauksessa tänäänkin suuntasin Oulunsalon ratsastuskoululle. Luvassa oli taas koulutunti, ja tunnin tasona oli jatko 1/C. Ratsukseni sain 2012 syntyneen Tessika-tamman.

Tunnin aikana ratsastimme kulmia, päätyvoltteja sekä lyhyitä lävistäjiä. Nämä kaikki yhdistettiin kuviolle, jossa päätyihin pyöräytettiin voltit, kulman jälkeen tehtiin lyhyt lävistäjä, josta jatkettiin heti toiselle lyhyelle lävistäjälle. Sitten oltiin maneesin toisessa päässä, jonka lyhyelle sivulle pyöräytettiin taas voltti ja tehtiin taas lyhyet lävistäjät. Tehtävää tultiin käynnissä ja ravissa.

Kulmat piti ratsastaa tietysti tarkasti, samoin voltit ja lyhyillä lävistäjillä piti puolestaan muistaa hevosen suoruus. Tällä tunnilla ei laukattu, mikä jäi vähän harmittamaan. Tessikan liikeet kun olivat niin ihanan tasaiset, että laukkakin olisi ollut varmasti nautinto istua kyydissä. 

Tällä kertaa sain tsempattua hyvin katseen kanssa. Toki ensin tovin alkutunnista tuijotin hevosen niskaa, mutta ihan itse tajusin korjata katseen ylös. Jos en ihan kuvittele omiani, se pysyi pääasiassa aika hyvin enemmän eteen kuin alas. Käsiäkin yritin korjata, mutta niillä oli odotetusti oma elämänsä. Jos sain pidettyä ulko-ohjan tuntumalla, seilasi sisäkäsi missä sattuu. Jos sisäkäsi oli ok (tätä ei valitettavasti tapahtunut tunnin aikana kovin montaa kertaa), niin ulkokäsi puolestaan seikkaili menemään. Ihan kuin niillä olisi omat, erilliset elämänsä. 

Asetukset ja taivutukset olivat niin kulmissa kuin volteilla hukassa. Pohkeeni eivät viitsineet tehdä hommiaan, joten pelkillä ohjilla ei yllättäen hommaan tullut tolkkua. Yritin kyllä tsempata ja saada jalkojani töihin, mutta aika ponnettomiksi yritykseni harmillisesti jäivät. Muutamia asiallisempia pätkiä saimme molempiin suuntiin, mutta vähäiseksi ne jäivät. Jotain kuitenkin pohkeillani sain välillä aikaan, sillä hetkittäin sain Tessikan etenemään vähän tarmokkaammin. Laiska se ei missään nimessä ollut, mutta oli kuitenkin enemmän sunnuntaihölkällä kuin oikeasti liikkumassa. Vaan minkäs teet, kun kuski ei osaa.

Tajusin tässä kirjoittaessani sen, että jotenkin yritän tauosta huolimatta hypätä suoraan takaisin siihen pisteeseen, jossa olin ennen taukoa. Niin ja vielä siihen pisteeseen, joka onnistui oikeastaan vain itselleni hyvin tutuilla hevosilla. Yritän yhden tunnin aikana ehkä korjata liikaa kaikkea, jolloin minkään korjaamiseen ei jää riittävästi aikaa, keskittymisestä puhumattakaan. Mihin minulla on kiire? Hyvä kysymys. 

Tessika oli oikein mainio ratsu, sillä se kesti kaiken säätämiseni urhoollisesti. Ja tosiaan, se ravi. Aijai, että Bondin selässä tehdyn perunasäkkeilyn jälkeen oli kiva kyetä vähän pitämään istuntaa kasassa ja tosiaan istumaan siellä selässä. Tunnista jäi silti pieni harmitus kalvamaan. Pohdiskelin tunnetta hetken ja päätin, että kokeillaanpa vielä kolmas kerta. Seuraava tunti olisi sitten torstaina. Sen tavoitteena on keskittyä korjaamaan vain paria asiaa, ei yrittää saada kaikkea valmiiksi sillä ensimmäisellä minuutilla, joka tunnista ehtii kulua.