Mitä saadaan ynnäämällä helle ja hevoset?

Vastaus on tietysti, että uittaminen. Kun kotitalli ilmoitteli uittoretkestä merelle, tällä hetkellä sivussa oleva heppatyttöni pulpahti pintaan (ajattelematta tullut, mutta varsin sopiva sanavalinta) ja hihkui mukaan. Ratsukseni sain Tupun.

Yhteensä ratsukoita uittamassa oli viisi. Tupu kuulemma suostuu uimaan, mutta ei mene sinne itse pää kolmantena, öh, viidentenä jalkana. Minä halusin vain nautiskella, joten en stressannut enkä alkanut pakottaa Tupua sen syvemmälle. Pääsimme sentään sen verran rannasta irti, että vesi ylsi Tupua mahaan, jolloin minä sain vilvoiteltua nilkkojani. Erittäin tarpeellista noin +30 asteen kelissä. Kävin myös uittamassa itse itseäni ja sain nakattua talviturkkini tälle kesälle.

Olipa kivaa köpötellä sekä merihevostella. Tupun selässä kelpasi istuskella ja nauttia ihanasta kesäpäivästä muiden varsinaista uittoa sekä rannalla laukkaamista seuraten. Kesä ja hevoset, kyllä ne vain kummasti sopivat yhteen.

Kuvasta kiitos Hanskille!

Haahuilua hypätessä

Tiistaina lyöttäydyin estetunnin viidenneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain Tupun. Pääsimme treenaamaan askeleen pidentämistä ja lyhentämistä, laukanvaihtoja sekä kaarevia linjoja.

Ensimmäisenä tehtävänä säädimme askelta 20,5 metrin suoralla puomilinjalla. Tupun kanssa saimme väliin askelhaitaria kahdeksasta viiteen. Tavallinen laukka oli yllättäen odottamaani lyhyempää, ja Tupu tikkasi väliin seitsemän askelta. Luulin, että olisimme menneet tavallisella laukalla välin kuudella. Kuuteen ja viiteen askeleeseen Tupua saikin pyytää laukkaamaan selvästi reippaammin. Yllätyin aika valtavasti, että saimme survottua väliin kahdeksan askelta. Ne löytyivät itse asiassa aika helposti, kun vain sain pidettyä Tupun lähestymisessä kuulolla.

Seuraavaksi tulimme kahdeksikolla kahta kavalettia, molemmilla oli puomit ennen ja jälkeen innarivälein. Me Tupun kanssa taisimme tulla tätä pari kierrosta. Tupu vaihtoi kyllä laukan molemmilla lävistäjillä, mutta aina vähän eri kohdissa: ensimmäisellä puomilla, kavaletilla ja jopa vasta toisella puomilla. Vaan vaihtuipa se laukka eikä tarvinnut korjata ravin kautta.

Sitten yhdistimme lävistäjäkavaletit suoraan linjaan, jonka puomit olivat nyt nousseet pystyiksi. Tulimme lävistäjäkavaleteilta kaarevat linjat pystyille. Tätä tulimme Tupun kanssa kierroksen, olisi kyllä pitänyt tajuta jatkaa toinen perään. Tällä tehtävällä kehtasimme nimittäin esittää ristilaukkaa. Laukka ei vaihtunut kavaletilla, mutta jatkoin kaarevan linjan pystylle arvellen laukan korjaantuvan siinä. No ei, puksutimme pätkän ristilaukkaa, kunnes Tupu korjasi itsensä kokonaan oikeaan laukkaan. Toisellakaan lävistäjäkavaletilla laukka ei vaihtunut, joten toinenkin kaareva linja pystylle meni väärässä laukassa. Tällä kertaa Tupu kuitenkin korjasi ja nappasi vasemman laukan jo pystyllä. Ei mikään mallisuoritus, mutta tulipahan mentyä. Kaarevan linjan teissäkin oli aika paljon sanomista. En juuri käyttänyt tilaa hyväksi, vaan vetelimme Tupun kanssa mutkat suoriksi ja esteet vähän vinosti ylittäen.

Loppuravissa pyörittelimme vielä tovin kahdeksikkoa. Tupu yritti kiirehtiä, mutta sain sen malttamaan kohtalaisesti. Enempiä en jaksanut sitä prässätä, kunhan Tupu vain ravasi rauhassa eikä kipittänyt. Tupun kanssa oli kivaa hypellä, mutta tarkkuutta olisi saanut olla enemmän. Nyt vähän haahuilimme menemään vailla kunnon ajatusta. Mutta mentiinpä kaikesta kerralla yli emmekä sentään keilanneet miniesteitä. On se onnistuminen sekin.

Aika kivoja väistöjä

Viikon toisen Tallinmäen tunnin kävin torstaina. Viiden ratsukon tunnilla oli koulua, aiheina ympyrät, pohkeenväistöt sekä laukannostot ravista. Ratsukseni sain Tupun.

Alkuverryttelyssä ratsastimme koko kenttää kahdeksikkona eli pääsimme pyöräyttelemään ympyröitä huolella. Kun tehtävää oli tahkottu tovi ravissa, tulimme toisen ympyrän aina laukassa. Näin saimme käytyä molemmat laukat läpi. Tupu malttoi ravissa mukavasti, mutta asetukset olivat hieman molempiin suuntiin hukassa. Enemmän kuitenkin vasemmalle, kuten odotettua. Pientä punkemista sisälle oli myös havaittavissa ravissa, mutta siinä sitä sai korjattua. Laukassa punkemista sisälle oli vähän enemmän etenkin vasemmassa kierroksessa. Sain korjattua tätä vähän, ja vasenkin kierros hieman helpottui, mutta laukassa sellainen hyvä loksahdus jäi saamatta. Yleensä se on tullut edes oikeassa laukassa, vaan ei.

Sitten siirryimme väistötehtävän pariin. Tulimme keskihalkaisijalle ja keikautimme siinä kertaalleen hevoset väistämään molempiin suuntiin. Itse yritimme pysyä keskihalkaisijalla ja väistättää hevoset siitä. Tulimme tehtävää käynnissä ja ravissa. Tupu teki väistöt molempiin suuntiin mukavan helposti. Ensin liioittelin väistössä ja poikitin liikaa, kunnes opettajan ohjeilla maltoin väistättää Tupua loivemmin. Väistöissä korjattavaksi jäi asetusten saamiset läpi. Jotenkin vähän unohdin ratsastaa ne, kun keskityin säätämään väistöaskelia. Sain keskityttyä asetuksiinkin hieman, mutta en saanut Tupua houkuteltua niihin kovin hyvin. Hyvää oli kuitenkin se, että väistöt sujuivat niin käynnissä kuin ravissa aika tasaisesti ja kiirehtimättä.

Tulimme keskihalkaisijaa vielä siten, että ravasimme sen puoliväliin ja nostimme tulosuuntaan nähden vastakkaisen laukan. Tupu pääsi kertaalleen nostamaan väärän laukan, kun valmistelin noston hieman hätäisesti. Muina kertoina laukka nousi toivottuna. Tupu alkoi vähän ennakoida tulevaa laukkaa ja yritti kiirehtiä ravissa. Sain toppuutella sitä hieman, jotta nostot eivät kärsisi hätäisyydestä. Nostot olivatkin sinällään ihan ok. Molemmissa laukoissa sain miettiä Tupun etu- ja takaosaa samalle raiteelle. Se kun tuppasi jättämään molemmissa laukoissa takaosan aina vähän sisemmäs. Sain korjattua tätä kohtuullisesti ja oli hauska tuntea selkään ero siinä, kun Tupun etu- ja takaosa olivat samalla raiteella. Jotenkin laukka tuntui satulaan suoremmalta niin kuin se olikin.

Loppuravissa palasimme vielä alun kahdeksikolle. Aluksi Tupu yritti kiirehtiä, mutta uskoi nopeasti jarrutteluni ja tasoittui. Ravissa se väläytteli muutamat mukavan rennot pätkät, joissa tahti oli ihanan tasainen ja suuntaa oli helppo vaihtaa minkään asian häiriintymättä. Ravi rullasi rennosti eteenpäin, ja se tuntui oikein kivalta. Tunti Tupun kanssa oli kokonaisuudessaankin kiva. Väistöt olivat mukavan helppoja niin käynnissä kuin ravissa, ja laukannostotkin onnistuivat. Harmittamaan jäi tosiaan se, etten saanut laukassa niin hyviä hetkiä kuin olisin halunnut. Jokin jäi loksahtamatta paikoilleen enkä tällä kertaa hoksannut, mikä se oli. Jospa se loksahdus löytyisi taas seuraavalla kerralla.

Touhottamista tunnilla

Maanantain koulutunnilla luvassa oli pohkeenväistöjä sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja ratsukseni sain jo edellisellä tunnilla hommissa olleen Tupun.

Pohkeenväistöt teimme pitämällä etuosan uralla ja väistättämällä takaosan vähän keskemmäs. Teimme väistöjä niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä ne sujuivat molempiin suuntiin kivan tasaisesti. Tupu säilytti väistöissä tahdin hyvin, ja pääsin miettimään niissä istuntaani. Sekä sitä, etten liioitellut väistön poikitusta. Ravissa takaosan väistätys vasemmassa kierroksessa hankaloitui. En meinannut saada Tupua aina ottamaan takaosaansa siinä suunnassa mukaan. Kaiken lisäksi Tupu päätti ravissa alkaa hidastella väistökohdissa. Väistöt oikealle menivät ravissa vähän paremmin, mutta käyntiin verrattuna paljon epätasaisemmin. Mahtoikohan istuntani antaa ravissa niin pahasti periksi? En tiedä, mutta paikoin oli sangen hankalaa. Etenkin vasemmassa kierroksessa, jossa piti ensinnäkin yrittää saada Tupu väistämään ja toiseksi pitää se vielä liikkeellä.

Ravissa tehtyyn väistötehtävään otimme pian mukaan laukassa tehdyt pääty-ympyrät. Toinen ympyrä mentiin hieman lyhyempää laukkaa, toinen vähän pidempää. Myöhemmin työstimme laukkaa siten, että pitkät sivut mentiin vähän pidemmällä askeleella ja pääty-ympyrät taasen lyhyemmällä. Meillä Tupun kanssa pidemmän askeleen laukka taisi enimmäkseen muistuttaa hyvää peruslaukkaa. Ympyrällä en niin saanut askelta pidentymään, pidemmillä sivuilla hieman paremmin. Kivaa oli se, että Tupu lähti lyhyemmästä laukasta vain päästämällä vähän pidentämään. Lyhennyksissä sain rytmittää pidätteitä ja pohkeita sekä istua napakasti, jotta sain Tupua lyhentämään. Se tarvitsi aika paljon pohkeen tukea, jotta ei pudottanut lyhyemmästä laukasta raville. Saimme molempiin suuntiin kohtuullisia lyhyemmän laukan pätkiä ja muutaman sellaisenkin, jossa Tupu tuntui kantavan itsensä edestä. Pääosin se kuitenkin lyhyemmässä laukassa tuntui edestä hieman raskaalta etenkin, jos unohdin tukea sitä pohkeella.

Loppuravissa hurauttelimme koko kentän kahdeksikkoa. Tupu yritti touhottaa edelleen niin kuin se oli läpi tunninkin vähän tehnyt. Paitsi niissä matelevissa raviväistöissä. Toppuuttelin sitä sinnikkäästi, ja hetkittäin se muistikin osaavansa ravata rauhallisesti. Tunnissa jäi kaivelemaan Tupun touhottaminen. Ei se nyt kaikista pahin ollut, mutta kuitenkin sen verran, että erityisesti ravissa se pääsi paikoin kipittämään oman mielensä mukaan. Käynnissä se kuitenkin malttoi hyvin ja pääosin laukassakin. Touhottamistakin enemmän minua taisi harmitti se, etten saanut Tupua loksahtelemaan niin kuin parhaimpina hetkinä. Ravissa en saanut sitä muutamaa pätkää enempää antamaan periksi, laukassa sentään hyviä hetkiä tuli useampia. Käynnissä loksahdukset olivat myös vähäisiä, väistöissä olemattomia. Kun se rima on kerran noussut ylemmäs, sitä jää aina tavoittelemaan samaa fiilistä. Siinä ei tietenkään ole mitään väärää, mutta ehkä niitä sen kerran tavoitteita pitäisi osata myös säätää sillä hetkellä vallitsevien olosuhteiden mukaan.

Höntsäilylenkillä

Lauantaina kolmen hengen JKH-tiimimme kävi höntsäilylenkin maastossa. Ratsukseni sain Tupun, jolla olen mennyt tasan kerran maastossa. Se kerta olikin vähän lennokkaampi. Nyt onneksi askellajeina olivat vain käynti ja ravi, joten arvelin (ja toivoin) Tupun pysyvän paremmin hyppysissä.

Kävimme köpöttelemässä Kotakankaan lenkin. Metsäosuuden ravasimme, muuten pysyimme käynnissä. Metsässä hyttyset pääsivät hyökkäämään kimppuun, mutta teillä tuuli sopivasti eivätkä ötökät häirinneet niin. Metsän käyntiosuudessa Tupu ehdotteli pari kertaa ravia, mutta kaahailuajatusten sijaan taisi vain haluta ötököitä pakoon.

Lenkki sujui kaikin puolin leppoisasti. Matkaa kertyi alle seitsemän kilometriä, mutta rauhallisessa vauhdissa sen taittamiseen meni vähän päälle tunti. Tupun kanssa voisin lähteä toistekin tällaiseen höntsäilymaastoon.

Talviturkin heitto merellä

Suomenhevosesta merihevoseksi.
© Riikka Lamberg

Maanantain toinen hevostelu oli uittoreissu merellä. Olipa kiva päästä heittämään talviturkki! Tallilta meitä lähti täysi kuorma-autollinen eli viisi hevosta. Minun uittohevosenani oli Tupu.

Tupun leveässä ja aika tasaisessa selässä kelpasi kyllä istuskella. Tupu seurasi myös mukavasti kavereita syvemmälle, mutta emme ihan kunnolla uimaan heittäytyneet. Yhdessä siis. Minä kävin nakkaamassa oman talviturkkini ihan virallisesti ilman hevostakin. Sen jälkeen olikin kiva kiivetä Tupun selkään lämmittelemään. Sain nohiteltua Tupusta rantavedessä pari raviaskelta irti, mutta enempään se ei villiintynyt. Kaipa se hoksi vedessä ravaamisen olevan tavallista selvästi työläämpää. Laukasta en siis haaveillutkaan. Sain kuitenkin tolskata vedessä ihan riittävästi muutenkin.

Riemuidiootti ja ihanat hevoset.
© Riikka Lamberg

Tupu oli oikein hyvä uittokaveri. Oikein tolkku ja rauhallinen, ja sellainenhan passaa minulle oikein hyvin. Olipa kyllä kiva päästä tekemään tämä kesään kuuluva uittoreissukin ja vielä mukavan lämpimänä päivänä.

Kuvista kiitos Riikalle!

Keskittyminen hukassa

Maanantaina oli tuplahevostelun vuoro. Ensin menin Tupulla itsenäisesti ja sitten jatkoin sen kanssa uittoreissulle merelle. Jeij! Aurinkoinen keli houkutteli paarmat kentälle kiusaksi, mikä sotki kaikenlaisen järkevän treenin mahdollisuudet. Pah. Tupun kanssa hurauttelimme vähän kolmikaarisia kiemurauria puomeilla ja ilman, ympyröitä sekä villiinnyimme vielä testailemaan laukanvaihtoja puomeilla.

Paarmat kiusasivat meitä niin, ettei käyntityöskentelystä tullut oikeastaan mitään. Ärsytti vietävästi, kun molempien keskittyminen karkasi paarmojen karkottamiseen. Ravissakin sinnikkäimmät paarmat kehtasivat häiritä menoa, laukassa sentään sai olla rauhassa. Tupu olikin kenties juuri verenimijöiden takia vähän kiireinen eikä oikein kuulolla. Positiivista oli se, ettei se tällä kertaa punkenut niin paljon kuin edelliskerralla. En kuitenkaan saanut sitä antamaan rehellisesti periksi edes helpommassa eli oikeassa kierroksessa, vasemmasta siten puhumattakaan. Kolmikaarinen sujui kuitenkin ravissa hyvin, niin puomeilla kuin ilman. Puomeilla erityisen positiivista oli se, kuinka asiallisesti saimme tehtyä suoristuskohdat.

Kokeilin muutamat laukannostot peruutuksesta, ja Tupu teki ne sangen näppärästi. Se taisi olla iloinen päästessään kirmaamaan paarmoja karkuun. Laukassa villiinnyin sitten kokeilemaan kolmen lyhyen sivun suuntaisesti olleen pehmopuomin avulla laukanvaihtoja. Samoja puomeja olin tahkonnut aiemmin ravissa kolmikaarisella kiemurauralla. Taisimme saada kerran tai ehkä kahdesti puhtaan vaihdon. Muutoin tuli ristilaukkaa. Tupu taisi siis tajuta, mitä yritin siltä pyytää, mutta en osannut pyytää ihan loppuun saakka. Tupun sai kuitenkin korjaamaan laukan myötäiseksi ylittämällä päädyssä olleen yksittäisen puomin. Puomeilla tehtäviä vaihtotreenejä voisi kyllä tehdä Tupun kanssa uudelleenkin.

Loppuravissa yritin hakea vielä pyöreää menoa, mutta tänään sitä ei löytynyt. Hurauttelin sitten vielä puomien yli muutamat kerrat kolmikaarista kiemurauraa, ja siihen saimme rennon lopetuksen. Tänään oli kyllä keskittyminen kateissa, ja se vähän harmitti. Osaan jo odottaa Tupun kanssa parempia hetkiä, joten nämä takapakkia ottavat kerrat harmittavatkin sitten. No, jospa se paarmattomammalla kelillä ja paremmalla keskittymisellä taas menisi sinne oikeaan suuntaan.

Omien asetusten palauttelua

Lauantaina piti päästä sennuleirin jälkeen kotitallille ratsastamaan. Nappasin Tupun itsenäiselle tunnille. Treeniaiheita ei ollut mielessä, joten tunti meni perusratsastuksen parissa. Se tulikin tarpeeseen, sillä Tupu puski alussa molempiin kierroksiin ja muutenkin tuntui kuvittelevan, että saa humputella menemään ihan oman mielensä mukaan.

Tunnin aikana pyörittelin aika paljon ympyröitä, kahdeksikkoja sekä tein muutamat väistöt ja takaosakäännökset. Vasemmassa kierroksessa Tupua sai taas houkutella hyvän tovin asettumaan. Aluksi en saanut sitä oikein antamaan periksi, vaan se jurnutti menemään asettumatta ja vähän sisälle kaatuen. Oikeassa kierroksessa löytyi kyllä asetus, mutta alussa Tupu yritti puskea siinäkin kierroksessa sisään. Sisäpohje pääsi kunnolla töihin, ja samalla tarkkailin istuntaani ja yritin olla valumatta itse vasemmalle.

Testailin muutamat ravipohkeenväistöt, jotka lähtivät ihan kohtuullisesti. Tahti hieman hidastui, mutta eipähän Tupu juossut väistöistä läpi. Väistöaskeleet lähtivät aika kevyesti. Samaan vauhtiin testasin myös muutamat takaosakäännökset käynnissä. Niiden tekninen taso oli sangen olematon, en olekaan tainnut tehdä niitä Tupun kanssa. Etuosaa sai jarruttaa aika selvästi, muutoin Tupu lähti astelemaan liian isolle kuviolle. Sopivasti pidätteitä ja kääntävää pohjetta rytmittäen saimme sinnepäin menneitä suorituksia. Näitä voisi treenata Tupun kanssa toistekin, vähän tarkemmin tosin.

Laukassa pyörittelin pääty-ympyröitä ja menin ihan uraa myöten. Oikeaan laukkaan tuli jotain tolkkua, vasen jäi vähän puutteelliseksi. Pieniä loksahduksia siinä tuli, mutta ei sellaista pysyvämpää muutosta. Tupu ei kuitenkaan enää painanut selvästi sisälle kummassakaan laukassa, joten työstäminen oli siinä mielessä onnistunutta. Hurauttelin molemmissa laukoissa useammasta estetolpasta tehdyn pujottelulinjan, mikä oli hauskaa. Saipahan kääntää ja ylläpitää laukkaa tällaisellakin tehtävällä.

Loppuravissa pyörittelin vielä ympyröitä ja yritin pyöristellä Tupua. Se yritti kovasti olla ensin kiireinen, mutta sinnikkään yrittämisen jälkeen alkoi malttaa hieman. En saanut istuntaani niin kuriin, että Tupu olisi jäänyt alleni, mutta onneksi se hieman tasoittui. Mutta yhtä nopeasti se taas vähän kiihdytti, jos istuntani antoi periksi. Oli kuitenkin kiva saada pyöreämpiä ja rennompia pätkiä molempiin suuntiin.

Tunti tosiaan hurahti omia asetuksia Tupulle palautellen. Alkutunti oli vähän hankala, mutta onneksi Tupu alkoi reagoida korjauspyyntöihini, ja lopputunnista se olikin molempiin suuntiin vähän parempi. Tällä kertaa ei löytynyt sitä tasaista ja maltillista etenemistä niin hyvin kuin olisin halunnut, joten sitä täytyy etsiä ensi kerralla tarkemmin.

Peruutuksista puomeille

Torstaina menin viidenneksi ratsastajaksi tunnille, jolla oli sekä koulua että puomeja. Ratsukseni sain Tupun. Tunnilla ehdimme treenata askeleen lyhentämistä ja pidentämistä sekä pyöreyden hakemista peruutusten avulla.

Aloitimme lyhentämällä ja pidentämällä askelta käynnissä ja ravissa. Aluksi turvauduin liikaa ohjaan, kun Tupu ei ensin joko ymmärtänyt istuntajarrutuksiani tai sitten en vain saanut käytettyä istuntaa oikein. Hiljalleen pidätteet alkoivat mennä läpi istunnalla, ja Tupu reagoi niihin hyvin. Erityisesti ravissa Tupu tuli lyhyempään askeleeseen aika kivasti. Tällä kertaa en kuitenkaan saanut lyhennyksiä niin hyvin läpi, että Tupu olisi lähtenyt pidentämään askelta vain päästämällä. Nyt jouduin käyttämään pohkeita apuna.

Seuraavaksi haeskelimme hevosia pyöreämmiksi peruutusten avulla. Ideana oli saada hevonen peruuttamaan pyöristyen. Peruutuksiin lähdimme käynnistä tehtyjen pysähdysten kautta. Sain Tupua pyöristettyä käynnissä aina pätkittäin, mutta se katosi aina pysähdyksissä. Niissä Tupu nosti aina päänsä. Yritin pähkäillä, mitä tein pysähdyksissä väärin, mutta en keksinyt syytä. Jonkinlainen tahaton istunnalla puristaminen lienee lähellä oikeaa vastausta. Peruutuksiin Tupu lähti ensin ihan tomerasti, mutta ei oikeinpäin. Sain peruutella melkoisen monta askelta ennen kuin Tupu antoi vähän periksi, ja pääsin kiittämään sitä. En saanut tehtävää toimimaan niin kuin se olisi pitänyt, vaan pyöreimmät hetket tulivat ihan käynnissä työskennellen. Peruutukset alkoivat toistojen myötä myös tökkiä, ja Tupu alkoi nihkeillä niitä vastaan. Kaipa se kyllästyi tai sitten aloin itse säätää niissä liikaa.

Sitten siirrymmekin puomien pariin. Molemmilla pitkillä sivuilla oli kaksi samanmittaista kahden puomin suoraa linjaa. Ensimmäiselle linjalle pyrittiin saamaan askel tai pari enemmän kuin toisena olleelle linjalle. Vasemmassa laukassa naputtelimme Tupun kanssa tehtävän tasaisen varmasti kuudella ja neljällä askeleella ilman pulmia. Intoilin itse ehkä vähän liikaa neljän askeleen kanssa. Se ei vaatinutkaan niin hulvatonta laukkaa kuin ensin kuvittelin. Kuusi askelta löytyi, mutta selvästi jarruttelemalla. Oikeassa laukassa neljä askelta meni edelleen näppärästi. Kuuden askeleen väli meinasi alkaa käydä ahtaaksi Tupun innostuessa. Sain tuoda sen aika lyhyessä laukassa ensimmäiselle puomille ja muistaa jarruttaa topakasti heti sen jälkeen. Tehtävälle tuli kertaalleen ravirikko, kun apinoin ohjissa pohkeet unohtaen. Oikeassa laukassa Tupu pääsi vähän painamaan sisälle, minkä arvelen aiheuttaneen hankaluuden lyhentää laukkaa.

Loppuravissa hurauttelimme vielä kahdeksikkoa. Sain Tupun tarjoamaan kivan rentoja pätkiä tällä kertaa melkeinpä enemmän vasemmalle tehdyillä ympyröillä, vaikka yleensä oikea kierros toimii paremmin. Nyt se kierros jäi kuitenkin jotenkin puutteelliseksi. Ei Tupu siinä mitenkään hirveillyt, mutta ei kyllä aivan kunnolla loksahtanutkaan. Loppukäynneissä Tupu taasen oli molempiin suuntiin oikein kiva ja pehmeä. Tunnin peruutustehtävä osoittautui odotettua kinkkisemmäksi, mutta puomitehtävä taas sujui yllättäen ihan hyvin. Olin arvellut, että Tupu villiintyy reippaammasta laukasta enkä saa sitä enää rauhallisempaan laukkaan. Vaan olinpa mukavasti väärässä. Tällaisissa asioissa ei yllättäen haittaa veikata vähän pieleen. Pessimisti ei pety, mutta toisaalta optimisti osaa aina vain ilahtua lisää.

Matkalla oikeaan suuntaan

Myös sunnuntaina kävin ratsastamassa Tupun itsenäisesti. Sateinen aamu muuttui sopivasti poutaiseksi tallille päästyäni, ja aiemmin kuivaksi ja pölyäväksi päässyt kenttä oli oikein hyvässä kunnossa. Olosuhteet treenille olivat kohdillaan. Treeniaiheitakin olin miettinyt etukäteen: luvassa oli loivia kiemuroita, kolmikaarisia kiemurauria sekä ympyröitä asetuksia ja tasaisuutta niillä hakien.

Aloitin työstämällä tovin käynnissä ja ravissa loivia kiemuroita sekä S:n muotoista vaihtouraa, jota tahkosin kahdeksikkona. Sillä kuviolla pyrin muistamaan volttien välissä olleen suoristuksen. Jatkoin edelleen Tupun pehmittelyä erityisesti vasemmalle sekä oman istuntani pitämistä paremmin suorassa ja niin sanotusti takajalkojen päällä. Tupu malttoi molemmilla tehtävillä hyvin. Kaarteet ja voltit vasemmalle tuntuivat sujuvan vähän edelliskertaa pehmeämmin. Kaarteissa ja volteilla oikealle yritin taas muistaa pitää ulko-ohjan tuntumalla ja tarvittaessa vähän suoristamaan sillä, mikäli Tupu yritti kenottaa oikealle liikaa. Vasenta asetusta hakiessani käytin taas apuna sitä, että annoin ulko-ohjasta tarvittaessa aina vähän periksi. Oikea käteni on vahvempi käteni, ja se tykkää monesti roikkua ohjassa ihan omin lupineen. Vasen käteni puolestaan on heikompi ja tuppaa toisinaan unohtamaan, että silläkin olisi oma tonttinsa hoidettavana. Siksipä ehkä oikea kierros on asetusten suhteen minulle helpompi. Osaan ottaa ja päästää sisäkädelläni, kun taas vasen käteni sisäkätenä on hidas.

Seuraavaksi tulimme ravissa kolmikaarista kiemurauraa, jonka suoristuskohtiin tein askeleen lyhennyksiä. Alussa sain haeskella lyhennyksissä Tupua kuulolle lähinnä muistamalla käyttää istuntaa enemmän. Sen jälkeen Tupu hoksasi tehtävän idean aika hyvin. Niinpä sen sai useimmiten lyhentämään askelta istunnalla jarruttamalla. Tein lyhennystä aina sen ajan, että Tupu selvästi hyväksyi sen eikä yrittänyt hiippailla itse menemään. Läpi menneiden lyhennysten jälkeen Tupu palasi sujuvampaan raviin ihan vain päästämällä. Siitä olikin hyvä tarkistaa, oliko lyhennys mennyt läpi vai ei. Kivaa tehtävällä oli se, kuinka helposti Tupu parhaimmillaan teki lyhennyksiä ja kuinka tasaisesti se palasi siitä vähän isompaan raviin. Mitään kovin suuria muutoksia en ravin sisällä tehnyt, mutta vähän kuitenkin.

Laukassa päädyin testaamaan loivia kiemuroita. Oikeassa laukassa Tupu lähti loivalle kiemuralle käännyttäessä kiihdyttämään. Sen seurauksena Tupun tasapaino petti keskikaarteessa, mistä seurasi pudotus raville. Tupu tarjosi siinä sitten vastineeksi kaarteeseen nähden myötäistä laukkaa eli varsinaiseen kierrokseen nähden väärää. Tajusin pitää Tupun paremmin hyppysissä kiemuralle lähdettäessä, niin se ei päässyt vyörymään sille. Tämän jälkeen kuvio sujuikin paremmin. Vasemmassa laukassa Tupu ei rikkonut kertaakaan raville, mutta pieni vastalaukkakaarre tässä suunnassa tuntui ehkä hieman hankalammalta kuin oikeassa laukassa. Tupu kuitenkin malttoi siinä paremmin eikä syöksynyt kiemuralle. Kiemuroiden päätteeksi työstin muutaman kierroksen verran laukkaa molempiin suuntiin pääty-ympyrällä. Oikea laukka sujui hyvin, mutta sitäkin enemmän ilahdutti vasen laukka, jossa Tupu tarjosi rentoja ja pyöreitä hetkiä. Olisin ehkä kaivannut pientä pontevuutta lisää, mutta olin tyytyväinen tasaisuuteen.

Loppuravissa hain vielä tasaisuutta pyörittelemällä ympyröitä molempiin suuntiin. Laukan jälkeen Tupu oli ensin hieman kiireinen, mutta alkoi tasoittua siitä. Loppuun saimme asiallisia ravipätkiä molempiin suuntiin, ja huomasin myös vasemman kierroksen sujuvan aika kivasti. Loppukäynnissä Tupu oli jälleen ihanan kevyt ja ryhdikäs ihan itsestään. Siihenpä oli kiva päättää treeni. Tunnissa hyvää oli se, että kuvittelen istuneeni itse nyt vähän suorempana. Se toivottavasti vinkkasi Tupullekin siitä, mitä olimme tänään hakemassa. Muutenkin Tupu oli tänään selvästi tasaisempi. Tupun kanssa on kyllä kiva etsiä yhteistä säveltä. Minusta vähän tuntuu tai ainakin toivon kovasti, että olemme askel kerrallaan matkalla oikeaan suuntaan.

Havaintoja hiihtämisestä

Lauantain estetunnin jälkeen ratsastin vielä Tupun itsenäisesti. En tehnyt mitään tiukkaa treenisuunnitelmaa, vaan päätin tehdä vähän sitä sun tätä. Se sisälsi tänään asetusten työstöä ympyröillä ja kolmikaarisella kiemurauralla sekä muutamia pohkeenväistöjä ja siirtymisiä peruutuksen ja ravin välillä.

Keskityin pyörittelemään aika paljon ympyröitä vasemmalle. Se suunta minulla on useimpien hevosten kanssa hankalampi, kiitos vinkkarallaan olevan kroppani. Keskityinkin suoristamaan itseäni vasemmalta keskemmäs satulaa. Erityisesti oli taas kamala huomata, miten ylävartaloni oikein kiertyy oikealle. Istuntakorjausten ohella asettelin Tupua sinnikkäästi vasemmalle. Korjasin myös tarvittaessa sen etuosaa vähän vasemmalle, jos minusta tuntui, että se pyrki liikaa oikealle. Aktiivisempi eli oikea käteni tykkäsi tällä kertaa roikkua ulko-ohjassa kiinni, jolloin vasemmalle asettaessa aloin reilusti antaa sieltä tilaa. Näin en päässyt apinoimaan kahdessa ohjassa, ja Tupu ehkä tajusi paremmin, minne sen halusin ohjaa seuraavan. Korjaukset tuottivatkin aina välillä tulosta, ja sain Tupua vähän pehmenemään ja asettumaan vasemmalle paremmin. Oikeassa kierroksessa asettamisen kanssa sai olla jopa vähän varovainen, ettei Tupu liioitellut sen kanssa. Ulko-ohja pitikin tässä suunnassa muistaa pitää tasaisella tuntumalla.

Pohkeenväistöjä tein lyhyesti niin käynnissä kuin ravissa uralta keskemmäs ja takaisin. Tupu väisti mukavan helposti, mutta pyöreydestä ei väistöissä ollut tietoakaan. Paikoin pyysin väistöä liian korostetusti, jolloin Tupu lähti väistöön takaosa edellä. Välillä taisin myös tuupata Tupua itse liikaa eteen, kun askeleet muuttuivat kesken kaiken kiireisiksi. Tupu malttoi väistöissä kyllä kivasti, kun en itse säheltänyt kovasti.

Laukkaa pyöräytin lyhyesti molempiin suuntiin keskiympyrällä. Tällä kertaa laukat olivat ihan ok. Yleensä helposti sujuva oikea laukka jäi tänään vähän tavalliseksi. Vasemmassa laukassa oli ehkä pientä petrausta tavalliseen nähden, mutta ei mitään kovin mullistavaa. Laukassa kuitenkin huomasin sen, kuinka me molemmat lähdimme valumaan etupainoisiksi. Kun tämä tapahtui, katosi laukasta rytmi, ja Tupu alkoi ikään kuin hiihtää kiireisesti ja vähän vyöryen. Tämän huomion jälkeen jatkoin ympyrän työstöä yrittäen viedä meitä molempia enemmän takajaloille. Kun sain itseni ja sitä myöten Tupunkin vähän enemmän pois makoilemasta etukenosta, tasoittui laukka paremmaksi.

Takaosaa edelleen miettien testasin muutamat peruutukset, joista pyrin pääsemään raviin mahdollisimman nopeasti. Tupu teki peruutukset aluksi mukavan kevyesti. En saanut sitä tosin niissä pyöristymään ja viemään painoa selvästi taakse. Mutta peruutukset tulivat pienin avuin. Raviin pääsimme niistä kohtuullisesti. Tupu hoksasi tehtävän jujun eikä juuri tarjonnut käyntiaskelia ennen raviin pääsemistä. Siirtymiset ravista pysähdykseen taas venyivät hieman. En tosin niitä alkanut edes kummemmin viilata, olihan minulla tunnetusti kiire jo päästä peruuttamaan. Toistot eivät tässä tehtävässä auttaneet, vaan Tupu tuntui vähän tylsistyvän niiden myötä. Niinpä peruutukset alkoivat hiljalleen sujua vähemmän nohevasti. Onneksi tajusin hinkkaavani asiaa turhaan ja sain lopetettua tehtävän ennen kuin Tupu kyllästyi täysin. Miksihän sitä aina pitää sortua hinkkaamiseen, kun oikeasti muutama hyvä toisto riittäisi vallan hyvin?

Loppuravissa pyörittelin vielä ympyröitä molempiin suuntiin ja yritin löytää hyvää, pyöreähköä ravia. Tässä kohdassa huomasin saman kuin laukassa: könötimme molemmat jälleen etukenossa. Tupussa tämä könötys näkyi taas kiireisenä hiihtämisenä. Sain taas alkaa vinssata meitä molempia suoremmaksi. Pidin Tupun tietoisesti aika rauhallisessa ravissa, sillä muutoin se pääsi valumaan aina etupainoiseksi, mikä aiheutti lisää hiihtämistä. Ihan täysin en saanut meitä kursittua ravissa kokoon, mutta loppukäynnissä jokin loksahti paikoilleen. Niin vain Tupu käveli pontevasti, mutta itseään edestä pyöreähkönä kantaen. Molempiin suuntiin vieläpä! Selkään meno ainakin tuntui hyvältä, olisipa kiva ollut nähdä se peilistä. Tähän fiilikseen olikin hyvä päättää treeni ja jäädä pohtimaan, millä keinolla saisin samanlaista toimivuutta sekä nopeammin että kaikkiin askellajeihin.

Puolipidätteiden parissa

Maanantain koulutunnilla pääsimme treenaamaan puolipidätteitä. Ratsukoita oli yhteensä neljä, ja ratsukseni sain Tupun.

Lähdimme tekemään puolipidätteitä ensin käynnissä: kerran lyhyen sivun ja kahdesti pitkän sivun aikana. Aloitimme oikeassa kierroksessa. Yritin tehdä puolipidätteet istuntaa unohtamatta, sillä helposti ajaudun vain ottamaan pidätteen ohjalla. Tällöin varsinainen puolipidäte ei toteudu, sillä pelkän ohjasotteen kanssa vain jarrutan hevosta. Tupu oli käynnissä mukavasti kuulolla, ja puolipidätteet menivät aika mukavasti läpi. Aktiivisuus ei kadonnut niissä, vaan Tupu parhaimpina hetkinä ryhdistäytyi ja vähän myös lyheni. Onnistuneen puolipidätteen jälkeen olikin helppo palata tavalliseen käyntiin.

Vaihdoimme kierroksen vasempaan ja aloimme tehdä puolipidätteitä ravissa. Vasemman kierroksen ja ravin hankaluus paljastui heti. Tupu ei malttanut yhtään niin hyvin kuin käynnissä enkä saanut sitä pysymään suorana. Se pääsi valumaan sisälle sekä vähän oikomaan kaarteissa. Lisäsimme tehtävään myös siirtymiset ravin ja käynnin välillä. Sinällään saimme tehtyä nämä siirtymiset, mutta pyöreys oli niistä kaukana. Saatoin saada Tupun käynnissä parempaan suuntaan, mutta ravissa tamma oli jo pullahtanut pois muodosta. Yritin hahmotella, miten voisin "pidellä" hevosen läpi siirtymisen oikeinpäin, mutta en keksinyt ratkaisua. Veikkaanpa, että puutteellinen pohjeratsastus ja sen heijastuminen Tupun takajalkojen toimintaan oli syypää pulmiin.

Hyödynsimme puolipidätteitä vielä laukannostoissa. Tehtävällä laukka nostettiin lyhyeltä sivulta ravista käyntiin tehdyn siirtymisen jälkeen. Pitkä sivu laukattiin tavallisesti, jonka jälkeen pyöräytettiin pari pääty-ympyrää. Sen jälkeen siirryttiin raviin, jatkettiin pitkälle sivulle ja tehtiin sen keskelle yksi siirtyminen käyntiin, kunnes tehtävä alkoi uudelleen. Oikeassa kierroksessa elämä oli aika mutkatonta. Tupu nosti laukat käynnistä oikein asiallisesti, ja pääty-ympyrät sujuivat hyvin. Niiden aikana hahmottelimme myös muutamia lyhyempiä askeleita. Ne tuottivat vähän vaivaa, kun Tupu rikkoi niissä välillä raville. Vasemmassa kierroksessa olikin odotetusti hankalampaa. Tupu puski sisälle enkä saanut naputeltua sitä kantamaan itseään sisäpuolelta. Niinpä pääty-ympyröillä reitin säilyttämisen kanssa sai tehdä melkoisesti hommia. Samalla oma istuntani alkoi levitä, ja opettaja muistutteli minua istumaan niin niissä vähän lyhyemmissä kuin pidemmissä askelissa. Tuppasin keikahtamaan etukenoon könöttämään, jos en muistanut pitää itseäni kasassa.

Loppuravissa hurauttelimme vielä koko kenttää muutaman kerran kahdeksikkona. Oikeaan kierrokseen meno oli aika kivaakin, mutta vasempaan ei vieläkään. Selvä puoliero vaivasi yhä. Oikea kierros sujui kuitenkin sen verran kivasti, että siitä jäi hyvä mieli. Totesinkin opettajalle, että voisin mennä Tupulla vain oikeassa kierroksessa. Siinä homma sentään toimii kohtuullisesti. Millähän ilveellä saisin itseni ja sitä kautta myös Tupun toimimaan myös vasemmassa kierroksessa? Siinäpä pohdittavaa.

Kentällä viimein

Maanantain tunnilla meitä oli vain kaksi. Opettaja ehdotti, että menisimme vanhan Tallinmäen kentälle, joka on jo tovin ollut hyvässä kunnossa. Mikäpä siinä, olihan se jo aikakin päästä ulkokentälle. Ratsunani oli Tupu, ja tunnilla pääsimme menemään niin koulua kuin vähän puomeja ja kavaletteja.

Alkuverryttelyn menimme kaikissa askellajeissa. Sen jälkeen tulimme ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä keskihalkaisijalla olleita kolmea puomia ravissa. Ideana oli tulla ne yksinkertaisesti suoraan. Tupu jäi aluksi vähän asettuneeksi oikealle suunnasta riippumatta, mutta korjautui aika helposti. Tehtävän lopussa se pääsi vähän oikaisemaan, jos ehti tajuta, mihin suuntaan olimme jatkamassa. Jos taas sain hyvällä tavalla hämättyä Tupua eikä se tiennyt uutta suuntaa, meni kulma paremmin.

Tulimme samat puomit laukassa ja lisäsimme niiden jälkeen vielä kavaletin. Tehtävällä en kiinnittänyt ollenkaan huomiota siihen, monta askelta viimeiseltä puomilta oli kavaletille. Tämä johtui siitä, että keskittymiseni oli välin sijasta kavaletissa, jolla yritimme saada laukanvaihtoja. Aloitimme tehtävän vähän laiskasti, jolloin laukka ei vaihtunut kavaletilla. Tupu alkoi kuitenkin herätä, kun huomasi pääsevänsä vähän hyppäämään. Aloimme saada kavaletilla vaihtoja vasemmasta laukasta oikeaan. Vaihtoi toisinpäin takkusi vielä. Tupu kuitenkin bongasi tehtävän idean toistojen myötä ja parhaimmillaan teki vaihdon jo puomeilla. Jos se ei ollut ihan varma uudesta suunnasta, odotti se kavaletille saakka napatakseen sitten toivotun laukan. Mukavaa, kun hevonen hoksasi tehtävän jujun. Minä kun en paljoa Tupulle puomeilla osannut tulevasta suunnasta kertoa. Toki omat ajatukset olivat sinne jossain määrin, mutta enemmän jäin edelleen pohtimaan elämää ja vaikuttamista kavaletilla.

Lopuksi tulimme vielä muutamat pohkeenväistöt keskihalkaisijalta uralle. Teimme ne ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tällä kertaa väistöt vaativat molempiin suuntiin vähän työstöä. Ensin sain toppuutella vielä laukkahöyryissä olleen Tupun kävelemään rauhassa. Sen jälkeen väistöpyynnötkin menivät paremmin läpi. Väistöissä sai antaa etuosan johtaa, mutta jotenkin unohdin tämän ja jäin vänkäämään väistöä ensin liian suorana. Jotenkin tuntui hankalalta antaa etuosan mennä edeltä, arvatenkin pelkäsin menettäväni sekä sen hallinnan että samalla takaosan jäävän matkasta kokonaan. Näin ehkä vähän kävikin, kunnes tajusin, että molempia osia voi hallita sittenkin. Olisin voinut kyllä hinkata väistöjä vielä enemmänkin, ne kun eivät loksahtaneet ihan niin sujuviksi kuin olisin tahtonut.

Loppuravissa haimme vielä tasaista menoa. Oikeassa kierroksessa Tupu pehmenikin aika kivasti, vasen jäi harmillisesti vähän jäykemmäksi. Loppukäynnit hoituivat alkukäyntien tapaan matkalla kentältä takaisin tallille. Olipa mukava mennä kentällä keväisessä ja aurinkoisessa illassa. Tupu tuntui pistävän mutkia suoremmaksi kentällä enemmän kuin maneesissa, mutta jospa se olisi vain hetkittäistä intoilua ulkona menemisestä. Kohtapa sitä taas palataankin toviksi vanhalle Tallinmäelle treenailemaan.

Hitusen parempi uusinta

Maanantain ollessa pyhä ehti mukavasti taas tuplaheppailla. Ensimmäinen tunti meni Noralle ja minulle pidetyllä estetunnilla. Ratsukseni sain Tupun. Yritin kyllä vinkua koulutunnin perään, mutta yritykseksi se jäi. Vaan enkö juuri uhonnut, kuinka minun vain pitää alkaa taas hypätä enemmän? Se toive siis toteutui.

Verryttelin Tupun pitkän kaavan mukaan kaikissa askellajeissa. Käynti ja ravi toimivat mukavasti (mikä sai taas haikailemaan koulutunnin perään). Laukassa tein muutamat temponvaihtelut. Tupu lähti ihan mukavasti eteen ja tuli myös takaisin kohtuullisesti. Olisin saanut tehdä temponvaihteluita oikeastaan jokaisessa askellajissa, jotta oppisin, miten Tupun saa sekä eteen että nopeasti takaisin. Pistetäänpä tämä treenilistalle.

Ennen rataa hyppäsimme yksittäisiä tehtäviä. Tulimme ympyrällä yksittäisenä niin pystyä kuin okseria, sitten kaarevalla linjalla olleita kahta estettä sekä askeleen sarjaa yksittäisenä ja siltä kahden esteen kaarevalle linjalle jatkaen. Hypyt menivät niin kuin aiemmin: kaikesta kerralla yli ja mieluummin kaukaa kuin läheltä ponnistaen. Kertaalleen Tupu meinasi tuiskahtaa turvalleen, kun lähti hyppyyn hieman kauempaa. Pienen virhearvion seurauksena se kolautti kavionsa okseriin, mutta sai pidettyä itsensä tolpillaan, vaikka kyntikin esteen jälkeen pari askelta. Onneksi pysyttiin pystyssä. Tupu on kuitenkin kiva siitäkin syystä, ettei se ole tuollaisista moksiskaan, vaan jatkaa yhtä luottavaisesti seuraavaa estettä kohti. Esteille tulot ja niiden jätöt menivät taas välillä pahemman kerran oikoen. Sain tätä vähän karsittua, mutta emme olleet vielä lähelläkään asiallisia lähestymisiä ja jättöjä. Sisäpohje pitäisi saada vaatimattomasti noin sata kertaa paremmin läpi. Askeleen sarja meni ensin kahdella askeleella, mutta nohittamalla Tupun sai venyttämään sen yhdellä. Aika pitkäksi se väli tuntui silti jäävän.

Lopuksi tulimme radan: lävistäjäpysty, okserin ja pystyn suora linja, askeleen sarja, pystyn ja okserin kaareva linja sekä lävistäjäpysty. Radan korkeus oli huimasti noin 65 senttiä. Se sujui kuitenkin meiksi kohtuullisesti. Tupu laukkasi ihan hyvin, joskin pääsi edelleen oikomaan kaarteita. Sain kuitenkin sen verran vaikutettua siihen, ettemme joutuneet ottamaan yhtään lähestymistä uudelleen, vaan pääsimme jokaiselle esteelle ensimmäisellä yrityksellä. Muutamat roikaisut Tupu pääsi esittämään, mutta vastineeksi myös odotti hienosti parit lähestymiset. Ainakin yhden kaarteen taisimme hurruutella väärässä laukassa, vaan laukka se on sekin.

Rata meni ehkä paremmin kuin olin tohtinut ajatella. Ennakoin meidän kanttailevan vielä pahemmin, vaan onneksi niin ei käynyt. Tosin harjoiteltavaa niissä oikeasti tilaa hyödyntävissä teissä meillä on vielä ja rutkasti. Tulipahan kuitenkin taas siedätettyä omaa päätä hyppäämiseen, vaikka tahtoihan se olla muka jännää. Vaan jospa se siitä taas suttaantuisi, kun lakkaan välttelemästä ja sinnikkäästi hyppelen vaikka sitten maahan kaivettuja risuja.

Taantumista

Perjantain toinen tunti meni esteiden parissa Tupulla. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme. Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit itsenäisesti läpi. Tupu tuntui mukavasti itseltään eikä kiirehtinyt. Molemmat suunnat menivät hyvin. Laukassa jäin ehkä vähän himmailemaan, mutta toisaalta tiesin Tupun kyllä innostuvan, ehkä liikaakin, hyppyjen alkaessa.

Ensimmäisenä tehtävänä pyöräytimme ympyröitä kahden kavaletin yli, jotka olivat keskihalkaisijalla. Ensin tulimme siten, että pyöräytimme pääty-ympyrän tai pari ensimmäisen kavaletin yli, sitten vaihdoimme sillä suuntaa ja tulimme nyt molemmat kavaletit keskiympyrällä, sitten taas hyppäsimme toisen yksittäisen kavaletin ja vaihdoimme samalla suunnan pyöräyttäen vielä toiseen päätyyn ympyrän. Sitten tulimme tehtävän ilman ympyröitä eli vaihtoja jokaisella kavaletilla tavoitellen. Lähdin tehtäville vähän turhan rauhallisessa laukassa, jolloin emme osuneet ensimmäiselle kavaletille kovin hyvin ja saimme sakkokierroksia. Hiljalleen laukka alkoi pyöriä hitusen paremmin, ja saimme jatkaa matkaa. Tupu nappaili väliin tehtävällä laukat oikein, välillä piti korjata ravin kautta. Kavaletit putkeen hypättynä Tupu alkoi jo vähän innostua ja kanttailla mutkia suoriksi. Ponnistuspaikat tällaisten jälkeen olivat sangen mielenkiintoisia. Kertaalleen olimme myös lähdössä kavaletilta ihan eri suuntiin. Keikuin satulassa hieman hatarasti, mutta kaikeksi onneksi pysyin kyydissä.

Sitten tulimme kavaletin, pystyn ja okserin sarjaa oikeassa laukassa. Tupu tiesi esteiden odottavan, jolloin se kippasi railakkaasti sisään ja oikaisi aina lähestymisessä esteelle. Yritin estää tätä, mutta en saanut viestiä perille. Tupu tohotti esteitä kohti aina innoissaan, minä taas matkustelin. Esitimme kertaalleen sangen kamalan rämpimisen sarjalle, mutta jotenkin selvisimme siitä ilman puomien pistämistä tikuiksi. Kylläpä se ote hyppäämiseen katoaa nopeasti! Saimme onneksi kursittua hommaa vähän kasaan. Sarjalla tuli kommentiksi viedä kevyessä istunnassa takamusta enemmän taakse sen sijaan, että kurouttaudun eteen. Selkää piti myös olla päästämättä pyöristymään. Sain korjattua istuntaa hieman, mutta tuntuipa se hassulta. Sitä kun on niin tottunut siihen tiettyyn mukautumiseen.

Lopuksi tulimme vielä pari kertaa radan: kavaletti ympyrällä, lävistäjällä ollut suora linja, yksittäinen kavaletti lävistäjällä, sarja, lävistäjällä ollut suora linja toisesta suunnasta sekä vielä radan aloittanut kavaletti. Ensimmäisellä kierroksella muistini riitti tasan ensimmäiseen kavalettiin. Sen jälkeen hurautinkin jo sarjan, jonka jälkeen aloin ihmetellä, minne sitten piti mennä. Hoh! Pienen käyntipaussin jälkeen sain iskostettua radan päähän ja jatkoin lävistäjän suoralta linjalta. Toisella kierroksella muistin sentään jo radan. Molemmat radat menivät samaan tapaan: Tupu pisti mutkia suoraksi, ja minä lähinnä kikattelin selässä. Olisiko voinut vaikka vaikuttaa hevosen? Kenties, nyt jäi tekemättä. No yritin minä siellä selässä jotain tehdä, mutta en vieläkään saanut viestiä riittävän selkeästi perille. Muutamia kertoja piti ottaa ylimääräinen ympyrä, sillä emme millään osuneet esteelle. En osannut silti pahastua Tupulle, sillä se kyllä meni jokaisen esteen yli, kunhan vain tiesi, mikä niistä oli seuraava.

Tupulla oli kiva hypätä, vaikka tietysti harmitti, kuinka railakkaasti se pääsi menemään oman mielensä mukaan. Ote hyppäämiseen on kyllä pahasti hukassa. Estetuntien välttely on aiheuttanut pahemman kerran taantumista. No, sentään mentiin kaikesta kerralla yli. Tyyli sen sijaan oli aika vapaa, paikoin jopa olematon (ainakin kuskilla). Pitäisi kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa käydä taas säännöllisesti hyppäämässä. Tällä välttelyllä ei näemmä mennä tässäkään lajissa eteenpäin.

Mukavan kevyttä

Maanantaina tuli taas ahmittua tuplat. Ensimmäiselle koulutunnille sain Tupun ja tunnin jaoin viiden muun ratsukon kanssa. Treeniaiheena olivat kääntöpisteajattelu ympyröillä, voltit sekä suoraan ratsastaminen.

Alkuverryttelyssä tahkosimme pääty-ympyröitä kääntöpisteajattelulla. Ympyrä ratsastettiin kahdeksankulmiona eli siihen mahtui myös suoraan mentyjä pätkiä. Tehtävää tulimme ravissa ja laukassa. Tupu oli tänään alkutunnista saakka mukavan tasainen. Se asettui molempiin suuntiin eikä kiirehtinyt. Laukassa oli tosin edelleen pientä painamista sisälle, mutta ei mitään kovin kamalaa. Kääntöpisteajattelu auttoi minua jättämään sisäohjan sopivasti rauhaan. Meno oli aika tasaista ja helppoa, ja opettajakin oli suoritukseemme tyytyväinen.

Tunnin pääkuviona pyöräytimme pitkän sivun loppuun voltin, tulimme keskihalkaisijalle, pyöräytimme sen keskellä voltin tulosuuntaan nähden vastakkaiseen suuntaan ja jatkoimme keskihalkaisijalta sillä tehdyn voltin kanssa samaan suuntaan. Keskihalkaisijalla oli tarkoitus päästä suoraan, voltit taas ratsastettiin tavallisesti. Voltit sujuivat molempiin suuntiin aika mukavasti, joten niitä ei niin tarvinnut miettiä. Suoraan menemistä saikin työstää hieman enemmän. Sinällään Tupu pysyi keskihalkaisijalla hyvin, kunnes tuli aika valmistella uuteen suuntaan lähteminen. Jos lähdimme oikealle, pysyi Tupu reitillä ihan hyvin. Sen sijaan vasemmalle lähtemisen valmisteluissa Tupu ennakoi ja yritti valua uuteen suuntaan omia aikojaan. Hinasin näissä omaa painoani hieman enemmän oikealle ja estin Tupun valumiset sisäpohkeella. Nämä kikat auttoivat, vaikka selvä puoliero tehtävään jäikin.

Loppuravissa testasimme vielä pitkille sivuille muutamat askeleen pidennykset ravissa. Tupu malttoi tämänkin tehtävän hienosti. Lyhyellä sivulla sain sen odottamaan vähän lyhyemmässä ravissa, jolloin se lähti pidentämään askelta ihan vain päästämällä. Tupu tuli myös lyhyempään raviin kivasti takaisin. Ennen tehtävää ehdin ajatella Tupun innostuvan kipittämään, vaan olinpa mukavasti väärässä. Tunnin tehtävät päättyivätkin tähän ja samalla hyviin fiiliksiin. Tupu oli läpi tunnin mukavan kevyt ja tasainen. Se työskenteli hyvin eikä alkanut kiirehtiä tai ehdotella omia ratkaisujaan. Olipa kiva ratsastaa tällaista Tupua. Seuraavaksi pitää keksiä, miten sen saa houkuteltua samanlaiseksi toistekin.

Antaa mennä vaan

Tiistaina tuppauduin kuudenneksi ratsastajaksi koulutunnille. Ratsukseni sain Tupun. Hommiin aloimme heti alkuverkassa. Siinä valmistelimme tulevan kulman ratsastamalla viimeisen neljänneksen pitkästä sivusta myötäasetuksessa. Ideana oli saada asetus ajoissa, jolloin kulmassa pääsi rentoutumaan. Pitkän sivun aloittavaan kulmaan pyöräytimme noin 15 metrin ympyrän. Tupu asettui oikealle ihan mukavasti, jolloin kulmat pääsimme aika rennosti. Ympyrätkin menivät ihan asiallisesti. Ulkopuolen olisin toki saanut pitää vähän paremmin hanskassa. Vasemmassa kierroksessa asetukset olivat enemmän hukassa, samoin kuin se kovin usein paitsioon jäävä ulkopuolikin. Yritin saada asetuksen vasemmalle ajoissa, mutta kulmat menivät kuitenkin useimmiten asetusta vielä hakiessa.

Tulimme samaa tehtävää myös ravissa. Uusia pulmia ei ilmaantunut, mutta harmittelin kovasti vasemman asetuksen puutteellisuutta. Yritin sekä johtavalla ohjalla että epäsuorilla sisäohjan otteilla saada Tupua asettumaan, mutta emme puhuneet tässä asiassa juurikaan samaa kieltä. Muutamia sanoja ymmärsimme puolin ja toisin, mutta kuten aina, jäi vasen kierros minulle hankalammaksi.

Laukkatehtävässä maneesista muokkautui kahdeksikko, jossa suuntaa vaihdettiin lyhyillä lävistäjillä. Työstimme pääty-ympyröillä laukkaa ja suuntaa vaihdoimme ravissa. Lävistäjän loppupuolella sai tarvittaessa ajatella vähän pohkeenväistöä uraa kohti, mikäli hevonen yritti ennakoida ja kipata uuteen suuntaan. Oikea laukka oli taas Tupun kanssa aika kivaa. Siinä se tuntuu loksahtavan itsestään pyöreämmäksi ja siten kevyeksi edestä. Pientä punkemista sisälle oli havaittavissa, mutta se oli kohtuullisesti korjattavissa. Vasemmassa laukassa ei tullut niin tasaista menoa, koska olihan se kierros takkuillut jo muissa askellajeissa. Muutamia rennompia ja pyöreämpiä hetkiä saimme myös siihen suuntaan, mutta vähän vääntämiseksi se jäi. Ravilävistäjillä Tupu odotetusti yritti ennakoida tulevaa laukkaa kipittäen. Sain kuitenkin tyyrättyä sen kohtuullisesti aina lävistäjän loppuun ennen kuin pyysin siltä laukkaa.

Ehdimme pohtia pitkästä aikaa erikseen istuntaa. Tehtävänä siinä oli siirtymiset käynnin ja ravin välillä. Minä sain ohjeeksi olla istunnallani jämäkämpi eli pitämään niin sanotusti oman tonttini. Odotetusti Tupu oli laukan jälkeen vähän kiireinen. Niinpä pääsimme kyllä raviin, mutta jarrutusmatkat siitä käyntiin olivat aika pitkiä. Yritin istua jämptisti ja jarruttaa istunnalla, mutta Tupun siirtymisissä oli aina viive. Ei se sinällään jyrännyt pidätteistä läpi, sillä vain oli oma reagointiaikansa. Toistot saivat Tupua vähän kiirehtimään lisää, jolloin jarrutusmatkat pääsivät edelleen pitenemään. Sain neuvoksi yrittää istua siirtymisissä entistä syvemmälle satulaan sen sijaan, että kipristyin pidätteitä tehdessä siitä irti. Tässä auttoi ajatus ilman jalustimia menosta. Näin en lähtenyt ottamaan niin paljoa jalustimista tukea, vaan yritin vähän jopa ajatella jalkojen painon vievän minua tiiviimmin satulaan. Kovin suuria muutoksia en alaspäin tehtyihin siirtymiin kuitenkaan saanut, mutta kivaa oli se, että tajusin lopettaa jarruttamisen ajoissa enkä jäänyt roikkumaan koko siirtymistä.

Loppuravissa tulimme vielä laukkatehtävän kahdeksikkoa. Tupulla meni kipitysvaihe silmään, ja sain ohjeeksi antaa sen tohottaa ja olla piittaamatta tuon taivaallista. Muutamia kierroksia siedin tätä, kunnes päätin siinä samalla alkaa pohtia, millä ilveellä (ja istunnalla) saisin Tupua vähän rauhoitettua ilman ohjissa roikkumista. Täydellistä vastausta en löytänyt, mutta vähemmän yllättäen napakalla keskivartalon tuella oli asian kanssa tekemistä. Ympyröillä Tupu malttoi paremmin, mutta lävistäjillä se tuppasi aina kiihdyttämään. Työstimme kuviota hartaasti, ja hiljalleen muiden ratsukoiden lopettaessa Tupukin alkoi tajuta, että ehkä päivän työt oli tehty. Sitten se kehtasi alkaa ehdotella siirtymistä käyntiin, mutta hurauttelin vielä kuvion muutamaan kertaan rauhallisemmassa ravissa ennen käyntiin siirtymistä. Tupu on minulle kyllä edelleen mysteeri, erityisesti pyöreyden suhteen. Vaan kai se on opettavaista, kun yritän etsiä sen säätönappuloita tämänkin asian suhteen.

Pientä kippailua

Maanantain puomitunnille sain Tupun. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi. Alkuverryttelyssä teimme käynnistä muutamat pysähdykset ja siitä peruutukset. Tupu pysähtyi ja peruutti ihan asiallisesti, vaikka alussa mietti pienen hetken ennen peruutukseen lähtemistä. Ravissa lähdimmekin jo tulemaan neljää pääty-ympyrällä kellokuviolla ollutta puomia. Tupu ravasi ne molemmista suunnista mukavan tasaisesti, mutta yritti kipata molemmissa kierroksissa vähän sisään. Yritin vartioida tarkemmin sisäpohkeella ja korjata omaa istuntaa vähän ulos, etten ainakaan sisälle valuvalla painollani saisi Tupua kippaamaan sinne entistä enemmän.

Sitten tulimme samat puomit laukassa. Puomien väleihin piti saada tasaiset neljä askelta. Tehtävää tulimme aina useamman kierroksen omalla vuorolla. Vaikka puomien välit olivat suunnilleen samat, piti välit kuitenkin ratsastaa vähän eri tavalla. Hevoset toki talloivat pehmeitä puomeja, jolloin niiden paikat hieman vaihtelivat. Tupun kanssa esitimme väleihin aina kolmesta askeleesta viiteen. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin nopeasti kiinni tehtävästä ja alun haparoinnin jälkeen tulimme välit oikeilla askelmäärillä. Laukassa Tupu kuitenkin kippasi ravia pahemmin sisälle, vaikka se ei ilmeisesti niin näkynyt ulos. Itsestä vain tuntui, että kenotimme sisälle pahemman kerran, mutta kummasti saimme silti sihdattua aina puomien yli. En tosin yritäkään väittää, että olisimme tulleet jokaisen puomin aivan keskeltä. Tupu kuitenkin säilytti laukan tasaisena, jolloin väleihin oli helpompi saada oikeat askeleet.

Loppuravissa Tupu kipitteli tovin menemään ennen kuin tajusin oikeasti pyytää sitä malttamaan. Tunnin alussa sain tutun toiveen pyöreydestä ja päädyin juttelemaan asiasta opettajan kanssa enemmän. Mitään oikotietä pyöreyteen ei ole (yllätys!), vaan Tupunkin kanssa on vain osattava pitää se pohkeen ja ohjan välissä. Ohjissa roikkumisen taidan ihailtavasti, mutta siitä pitäisi nyt kehittyä joustavaa tuntumaa kohti. Tunnin lopussa päättelin myös, että jätän pohkeet paitsioon lähes aina hevosilla, jotka tuppaavat kipittämään. Vaikka tietysti niitä pohkeita tarvitsisi myös ja joskus jopa erityisesti silloin. Toivottavasti saan jatkaa treenejä Tupun kanssa, vaikka sen säätönapit ovat edelleen aika hukassa. Mutta huonompi niitä on etsiä ilman yhteisiä treenejä.

Keskittymiskyvyn karkailua

Maanantai hurahti tuplahevostellessa. Ensimmäiselle koulutunnille sain Tupun ja jaoin tunnin viiden muun ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan siirtymisiä niin askeleen sisällä kuin askellajien välillä.

Ensimmäisellä varsinaisella kuviolla teimme toiselle pitkälle sivulle kolmen askeleen käyntisiirtymisen ravista ja toiselle sivulle askeleen pidennyksen myöskin ravissa. Tupun paras keskittymiskyky jäi tarhaan varsan seuraksi, joten emme olleet kovin pitkiä aikoja samalla kartalla. Kun Tupu ei keskittynyt, kipitti se vähän tavallista enemmän. Niinpä siirtymiset alaspäin eli ravista käyntiin olivat aika venyviä ja parhaimmillaankin hieman kättä vasten. Takaisin raviin pääsimme kuitenkin kohtuullisesti. Askeleen pidennykset onnistuivat kohtuullisesti, mutta olisin saanut ratsastaa ravin ennen ja jälkeen pidennyksen paljon tarkemmin. Nyt Tupu pääsi vähän kipittämään, jolloin ero harjoitusravin ja askeleen pidennyksen välillä ei ollut niin selvä eikä harjoitusravi kovin tasainen.

Seuraavalla tehtävällä vuorossa olivat laukannostot ravista. Vasemman laukan nostimme I:stä, oikean laukan puolestaan lyhyen sivun keskeltä. Vasemmat laukat nousivat ihan asiallisesti, ja pääsimme noston jälkeen pätkän suoraankin. Laukka oli kohtuullisen tasaista, vaikka pientä kaatumista sisälle oli havaittavissa. Me saimme tehtäväksi siirtyä laukasta mahdollisimman nopeasti käyntiin pitkän sivun lopussa. Kovin nopeita siirtymisiä emme saaneet, vaan mukaan mahtui aina raviaskelia. Positiivista oli kuitenkin se, ettei ravi saati käynti ollut kamalaa kipittämistä. Oikeassa kierroksessa Tupu alkoi ennakoida ja yritti hypellä omia aikojaan laukkaan. Kun sain sen malttamaan, nosti se laukan mukavan pontevasti. Tässä suunnassa tulimme laukkalävistäjän. Tupu meni sen ihan mukavasti, kun en tehnyt asiasta ongelmaa. Yritin edelleen tehdä mahdollisimman nopeita siirtymisiä laukasta käyntiin, mutta raviaskeleita mahtui mukaan turhan monta tässäkin suunnassa.

Tunnin päätehtävät olivatkin siinä. Tänään meillä molemmilla Tupun kanssa karkaili keskittyminen. En varmaan antanut Tupulle riittävästi hommaa, kun sillä oli aikaa huudella omiaan. Tupun kanssa tasaisuuden ja sen pyöreyden eteen on kyllä vielä töitä tehtävänä. Kun Tupun saa ylipäänsä tasoittumaan, helpottuu monia asia sen kanssa. Nyt pulmana on vain se, että vaikka saan Tupun hetkeksi tasoittumaan, on se jo seuraavassa kohdassa salakavalasti lähtenyt kiirehtimään. Pitäisi osata istua niin paljon jämptimmin ja pitää sitä kautta hevonenkin ruodussa. Niin ja kaiken lisäksi malttaa itsekin eikä ennakoida tulevia liikaa. Siinäpä harjoiteltavaa.

Pieniä oikaisuja

Tiistain toisella tunnilla oli koulua viiden ratsukon voimin. Ratsukseni sain Tupun. Pääsimme treenaamaan vähän ympyröiden ratsastusta kahdeksankulmiona, pohkeenväistöjä sekä niiden jälkeen tehtyjä laukannostoja ravista.

Alkuverryttelyssä ratsastimme pääty- ja keskiympyröitä kahdeksankulmiona eli kääntö- ja suoristuskohtien kera. Sain yllättävän hyvin pidettyä suoristuspätkistä kiinni. Yritin samalla muistaa ulko-ohjan tuen niin asetuksissa kuin suoristuksissa. Tupu toimi sinällään ihan ok, vaikka pyöreys loisti taas poissaolollaan. Sainkin jo alkutunnista toiveita pyöreämmästä menosta. Yritin kyllä väkerrellä tätä, mutta aika pitkälti yritykseksi se jäikin. Lisäsimme verryttelyyn keskiympyrän oikeassa laukassa. Tässä suunnassa ja askellajissa Tupu tarjoaa liki itsestään pyöreää menoa. En tiedä, tekeekö se tämän ihan itsekseen vai vaikutanko siinä jotenkin eri tavalla. Olisipa kiva tietää ja saada sitä kovin toivottua pyöreyttä myös vasemmassa kierroksessa sekä kaikissa askellajeissa.

Pohkeenväistöt teimme pitkän sivun alusta kahdella portaalla keskemmäs. Aloitimme käynnissä. Raviväistöissä toisen portaan jälkeen suoristimme ja nostimme laukan. Väistöt onnistuivat erityisesti käynnissä aika mukavasti. Takaosa tosin meinasi lähteä paikoin johtamaan. Ensimmäiset raviväistöt menivät myös ihan mukavasti. Tupu piti vain muistaa tuoda väistöön rauhallisessa ravissa, jolloin se malttoi ottaa väistättävän avun oikein eikä tulkannut sitä kaasuksi.

Kun väistötehtävään lisättiin laukka, meni Tupun pakka vähän sekaisin. Niin ja kuskin varmasti myös. Tupun mielestä väistö ennen laukkaa oli vähän turha ja sen olisi ihan hyvin voinut jättää välistä. Niinpä Tupu pääsi hyppelehtimään pari kertaa laukkaan ihan omin lupineen. Väistöt menivät pitkälti jarrutellessa, kun Tupu yritti intoilla laukkaan. Yritin hakea rauhallisempaa ravia voltilla ennen väistöä, mutta en saanut Tupua kovin kuulolle. Laukannostot sen sijaan Tupu teki tarmokkaasti. Vasemmassa laukassa se tosin pääsi kippaamaan omia aikojaan vasemmalle, mutta sain hieman parsittua tätä. Kaarteet oikeassa laukassa menivät tasaisemmin. Molemmissa suunnissa pääsimme lopulta kohtuullisesti suoraan, vaikka vielä olisi voinut viilata ja tulla pari askelta pidemmälle ennen käännöstä. Laukkaosuudessa kivaa oli myös se, että helpomman oikean kierroksen lisäksi sain Tupua vähän rentoutumaan myös vasemmassa kierroksessa.

Loppuravin sijasta saimme Tupun kanssa tehtäväksi pyöräyttää oikeassa laukassa vielä muutama keskiympyrä. Tupu laukkasi ihan hyvin ja sen sai päästää venyttämään laukassa ohjan perässä eteen ja alas. Kun Tupu eteni ilman kiirettä, saimme siirtyä käyntiin ja siitä annettiinkin pitkät ohjat. Tupun kanssa oli taas kivaa, vaikka se pääsikin paikoin tekemään omia pieniä oikaisujaan. Saisinkin oppia olemaan itse määrätietoinen, mutta viilipytty, jotta hevosen ei tarvitsisi itse ehdotella reittejä ja askellajeja. No, Tupu ainakin opettaa tätä, joten täytyypä jatkaa treenailuja senkin kanssa.