Puolipidätteiden parissa

Maanantain koulutunnilla pääsimme treenaamaan puolipidätteitä. Ratsukoita oli yhteensä neljä, ja ratsukseni sain Tupun.

Lähdimme tekemään puolipidätteitä ensin käynnissä: kerran lyhyen sivun ja kahdesti pitkän sivun aikana. Aloitimme oikeassa kierroksessa. Yritin tehdä puolipidätteet istuntaa unohtamatta, sillä helposti ajaudun vain ottamaan pidätteen ohjalla. Tällöin varsinainen puolipidäte ei toteudu, sillä pelkän ohjasotteen kanssa vain jarrutan hevosta. Tupu oli käynnissä mukavasti kuulolla, ja puolipidätteet menivät aika mukavasti läpi. Aktiivisuus ei kadonnut niissä, vaan Tupu parhaimpina hetkinä ryhdistäytyi ja vähän myös lyheni. Onnistuneen puolipidätteen jälkeen olikin helppo palata tavalliseen käyntiin.

Vaihdoimme kierroksen vasempaan ja aloimme tehdä puolipidätteitä ravissa. Vasemman kierroksen ja ravin hankaluus paljastui heti. Tupu ei malttanut yhtään niin hyvin kuin käynnissä enkä saanut sitä pysymään suorana. Se pääsi valumaan sisälle sekä vähän oikomaan kaarteissa. Lisäsimme tehtävään myös siirtymiset ravin ja käynnin välillä. Sinällään saimme tehtyä nämä siirtymiset, mutta pyöreys oli niistä kaukana. Saatoin saada Tupun käynnissä parempaan suuntaan, mutta ravissa tamma oli jo pullahtanut pois muodosta. Yritin hahmotella, miten voisin "pidellä" hevosen läpi siirtymisen oikeinpäin, mutta en keksinyt ratkaisua. Veikkaanpa, että puutteellinen pohjeratsastus ja sen heijastuminen Tupun takajalkojen toimintaan oli syypää pulmiin.

Hyödynsimme puolipidätteitä vielä laukannostoissa. Tehtävällä laukka nostettiin lyhyeltä sivulta ravista käyntiin tehdyn siirtymisen jälkeen. Pitkä sivu laukattiin tavallisesti, jonka jälkeen pyöräytettiin pari pääty-ympyrää. Sen jälkeen siirryttiin raviin, jatkettiin pitkälle sivulle ja tehtiin sen keskelle yksi siirtyminen käyntiin, kunnes tehtävä alkoi uudelleen. Oikeassa kierroksessa elämä oli aika mutkatonta. Tupu nosti laukat käynnistä oikein asiallisesti, ja pääty-ympyrät sujuivat hyvin. Niiden aikana hahmottelimme myös muutamia lyhyempiä askeleita. Ne tuottivat vähän vaivaa, kun Tupu rikkoi niissä välillä raville. Vasemmassa kierroksessa olikin odotetusti hankalampaa. Tupu puski sisälle enkä saanut naputeltua sitä kantamaan itseään sisäpuolelta. Niinpä pääty-ympyröillä reitin säilyttämisen kanssa sai tehdä melkoisesti hommia. Samalla oma istuntani alkoi levitä, ja opettaja muistutteli minua istumaan niin niissä vähän lyhyemmissä kuin pidemmissä askelissa. Tuppasin keikahtamaan etukenoon könöttämään, jos en muistanut pitää itseäni kasassa.

Loppuravissa hurauttelimme vielä koko kenttää muutaman kerran kahdeksikkona. Oikeaan kierrokseen meno oli aika kivaakin, mutta vasempaan ei vieläkään. Selvä puoliero vaivasi yhä. Oikea kierros sujui kuitenkin sen verran kivasti, että siitä jäi hyvä mieli. Totesinkin opettajalle, että voisin mennä Tupulla vain oikeassa kierroksessa. Siinä homma sentään toimii kohtuullisesti. Millähän ilveellä saisin itseni ja sitä kautta myös Tupun toimimaan myös vasemmassa kierroksessa? Siinäpä pohdittavaa.

Pidätteitä ja pohkeita

Hevoseton keskiviikko tuntui sen verran hullunkuristelta ajatukselta, että tuuppasin itseni Aaltokankaan ratsutallien C-tunnille kahdeksanneksi ratsastajaksi. Ratsuksi oli merkitty Kari, joka harjatessa protestoi näyttävästi selkään koskemista. Lopulta selvisi, että selkään on päässyt pesimään uudelleen jokin sieni, ja sopivamman satulan löydyttyä, pääsin lähtemään tunnille saman ratsun kanssa. Kiirettä pukkasi kaiken häseltämisen takia, mutta onneksi Nora oli auttamassa.

Tunnin piti itselleni ennestään vieras opettaja, jota Nora on tituleerannut onnellisten hevosten opettajaksi. Tunnin aiheena oli loiva kiemuraura käynnissä ja ravissa sekä laukkaaminen ympyrällä. Kiemurauran ratsastaminen aloitettiin samantien. Opettaja ohjeisti ottamaan puolipidätteitä ja niiden jälkeisen rentoutumisen aikana ratsastamaan pohkeella eteen. Tavoitteena oli saada hevosia rennoksi ja pyöristymään. Heti alussa sain opettajalta kommenttia löysätä vähän ohjia ja keskittyä siiten, että käteni olisi rento ja joustava. Jäin myös kommenttien perusteella helposti sisäohjaan kiinni, mikä onkin helmasyntini. Opettaja neuvoi ratsastamaan pohkeilla hevosta tulemaan ohjan tuntumalle. Kun ohjasmitta oli opettajasta sopiva, tuntui minusta taas siltä, ettei hevosta ollut ollenkaan niiden päässä. Koetin työstää Karia liikkumaan pohkeista eteen, mutta alkuaika oli melkoista hiippailua. Kiemuraurakin meni vähän miten sattuu, kun en tohtinut koskea ohjiin eivätkä pohkeeni toimineet.

Ravissa Kari tuntui menevän melkoisen töyssyisästi. Epäilin jo, että se ontuu tai ainakin varoo jalkaansa, mutta opettaja kommentoi sen olevan hyvin jäykkä lavoistaan. Kaarteissa meno olikin ajoittain melkoista kaatumista, vaikka yritin pitää Karia pohkeillani ruodussa. Hiljalleen se kuitenkin alkoi lämmetä ja meno tasoittui huomattavasti. Kiemurauraan lisättiin vielä keskikohdassa voltin pyöräytys. Hetkittäin Kari joko minun vaikutuksestani tai omasta halustaan pyöristyi, mutta sitten taas toisessa hetkessä se olikin jo nostanut päänsä ylös. En ehtinyt valaistua näinä hyvinä hetkinä siitä, mitä oli tapahtunut sen saavuttamiseksi. Hetkittäin Kari esitti myös kohtuullisen energistä ravia, mutta sitä ihastellessa annoin sen myös juosta ohjista läpi. Kun taas yritin kasata energistä ravia pyöreämmäksi, sammui meno suunnilleen heti. Saisinkin olla nopeampi käyttämään pohkeita ja herkempi reagoimaan ohjasta myötäämällä.

Lopuksi jakaannuimme kahdelle ympyrälle laukkaamaan. Opettajalta tuli kommenttia pistää Kari laukkaamaan kunnolla, sillä alussa se esitti liki nelitahtista menoa. Napsutin sitten raipalla takajalkoja töihin, mistä kiitokseksi Kari tarjosi pukin. Mutta lähtipä se moottori sitten vähän paremmin käyntiin. Laukassa kivaa oli se, että Kari säilytti sen kohtuullisen tasaisena ilman, että tarvitsi vaikuttaa. Muutoin en saanut sitä kummemmin rentoutumaan saati pyöristymään, kun en yksinkertaisesti vain osannut. Hyydyin myös yrittämään, jolloin jäin hetkittäin matkustajaksi nauttimaan ihan kelvollisesti pyörivästä laukasta. Matkustellessani hoksin myös pitkästä aikaa tarkistella sitä, etten jäisi puristamaan hevosta polvillani, vaan säilyttäisin kevyen tuntuman pohkeilla. Tämä korjaus onnistui aika kivasti, minkä toivon osaltaan auttaneet Karia pysymään siinä helpossa laukassa.

Tämä(kään) tunti ei villiinnyttänyt minua hinkkaamaan koulua. Tunti oli kyllä erittäin aiheellinen minulle, sillä tiedostan hyvin pakkomielteeni nypälätä ohjia tuon tuosta. Olisin ehkä kaivannut tällaisen aiheen yksityistunnille, jotta opettaja olisi voinut herkeämättä olla auttamassa minua ajoittamaan apuja oikein ja korjaamaan virheitäni. Nyt ehdin säheltää liian paljon itsekseni, jolloin ehdin vähän harmistua osaamattomuuteeni. Onneksi tuntiin mahtui kuitenkin ne pari hassua hyvänkaltaista hetkeä, niin en lähtenyt tallilta kotiin ihan naama mutrulla.

Yhteistyöyritystä Uljaan Mustan kanssa

Oikeasti, olen viimeksi saanut mennä Peralla viime vuoden elokuussa! Olin siis ihan mielissäni, että sain tämän Uljaan Mustan ratsukseni kouluvääntöön. Esteillehän en sitä kauheasti mieli, kun tyriessäni menetin uskon sen ja minun yhteistyöhön.

Aiheena oli puolipidäte. Olen tosiaan tsempannut sen käytössä, joskin olen tehnyt sitä tietenkin väärin. Olen turvautunut liikaa pelkkään ohjaspidätteeseen, vaikka oikeaoppinen puolipidäte on istunnan, pohkeen ja ohjan yhteistyötä. Tulipa siis tunnin treeni tarpeeseen!

Aluksi verryteltiin omatahtisesti ravissa. Opettaja komenteli kuskeja laittamaan heposia liikkumaan kunnolla eikä millään pikkukipittelyravilla. Paheeni on se, että jos tiedän allani olevan reipas hevonen, annan sen valita tahdin luullen, että se on oikea. Laiskemman pollen kanssa puolestaan vähän enemmän vahdin menoa. Peran ravi oli ihanan tarmokasta, kun pyysin sitä vähän tsemppaamaan. On kyllä ollut vähän ikävä tätä pollea, pakko myöntää.

Verryttelyn jälkeen opettaja kertasi puolipidätteen idean. Käytäntöön treeni vietiin tekemällä oma-aloitteisesti siirtymiä ja voltteja yrittäen muistaa aina ennen uutta pyyntöä ottaa puolipidätteellä pollen huomio takaisin. Taivas, että oli vaikea saada istuntaa ja pohjetta mukaan ohjaspidätteeseen. Ärsyttävää, kuinka hankalalta se tuntui ja kuinka usein sain vain 2/3 palasesta kohdilleen kolmannen jäädessä matkalle. Mutta etenkin ravissa tein ajoittain oikein, sillä esimerkiksi voltille lähdöt olivat pehmeitä ja tasaisia. Se joko kieli Peran ajatustenlukutaidosta tai siitä, että se ymmärsi minun versioni puolipidätteestä.

Tunnin aikana kokeiltiin myös lävistäjillä, kuinka lisäykset lähtevät. Ohjeena oli pitää Pera suorassa ja tehdä tarvittaessa puolipidätteitä, jotta meno pysyy tasaisena. Perahan lähti lisäykseen aika kivasti ja ennen kaikkea tasaisesti. Olin siis oikein tyytyväinen komistuksen suoritukseen.

Treeniä jatkettiin myös laukannostoharjoituksilla käynnistä ja ravista. Alussa puolipidätteeni olivat epämääräisempiä ja jäin jännittyneeksi niiden teon jälkeen, joten nostotkin olivat kehnoja. Mutta muutamia kertoja sain palaset pollen kanssa kohdalleen ja laukka nousi käynnistä ja ravista nätisti. Kun nostoja oli saatu tehtyä riittävästi, jäätiin vain laukkamaan. Tässäkin laukkaa saattoi parannella juuri puolipidätteiden avulla. Minulla oli vaikeuksia istua kummallisen muotoisessa satulassa ja jalkani pyrkivät koko ajan jännittymään. Opettaja muistuttikin, että kiinnittäisin huomiota jalkojen rentouteen. Lisäksi opettaja vaati selvempiä asetuksia muistamalla aina tehdä puolipidätteen ensin ja toistamalla tarvittaessa. Niinpäs siinä kävikin ohjeita totellessa, että Pera rentoutui tuntumalle ja pyöristyi ajoittain. Saman sai aikaiseksi toistamalla aina saman kaava ja muistamalla pitää ohjat kädessä. Laukka pyöri hyvin ja tasaisesti, joten olin kuin pieni aurinko pollen selässä. Pisteitä ropisi taas tälle ruunaherralle, kunpa saisin mennä sillä koulua taas pian.

Hyppelyitä, puolipidätteitä ja istuntaa

Taas on iskenyt laiskuus ja nyt täytyy niputtaa taas muutamia ratsastuksia yhteen kirjoitukseen. Tuttuun tapaan lähdetään liikkeelle aikajärjestyksessä vanhimmasta uusimpaan.

Lauantai 8.7.

Tallin tunti ja hevosena Manta. Tunnilla oli luvassa esteitä, joten olin vähän kauhuissani. Mantan kipittely ja jarrutustaitojeni puute ei koskaan ole sileälläkään kovin hyvä asia, joten harvemmin esteillä.

Tunnin tuoreinta antia taisi olla johtavalla ohjalla kääntäminen. Eli nyt sai "roikkua" sisäohjassa ja hevosen reagoidessa myödättiin todella reippaasti. Manta huomasi jujun ja homma toimi. Itsellä tuo esteillä ohjaaminen on toisinaan hyvin hukassa. Siksi oikein hyvä treeni.

Tätä lähdettiin treenaamaan sitten ympyrällä, johon oli tehty sopivasti kolme pystyä. Molemmissa kierroksissa mentiin ja tavoitteena oli ensimmäisellä kerralla saada väleihin viisi laukka-askelta, toisella kierroksella neljä. Viisi meni kohtalaisesti, joskin Manta teki töksähdyshyppelyitä.

Neljän väli ei sujunut kuin ensimmäisen ja toisen esteen välissä. Mikä lie ollut vikana, mutta eniten epäilen kuskin arkajalkaisuutta. Välillä nimittäin tuntui, ettei minulla enää vauhdissa ollut kontrollia, vaan keskityin jännittämään liikaa. Sittenpä ne vauhdikkaammat pätkät tuntuivat oikein kivoilta, kun jännitykseltä kykeni keskittymään ja ohjaamaan.

Tunti oli mukavan vauhdikas ja aiheeltaan oikein kiva. Hyppäämistä alkaa ollakin jo ikävä, joskin ehkä vähän tasaisemmalla hevosella kuin Manta.

Tiistai 11.8.

Koska lauantain tunti on pitänyt perua, änkesin taas tiistain aikuis-B:lle mukaan. Aiheena oli puolipidäte sekä avo- ja sulkutaivutuksia mukailevat liikkeet. Heppana tällä kertaa Rappen.

Tunnin alussa opettaja kysyi, kuinka moni muistaa käyttää puolipidätteet aina. Vain muutama käsi nousi pystyyn. Seuraavaksi hän kysyi, kuka käyttää niitä useimmiten. Tässä kohtaa saatoin jo viitata. Olen yrittänyt keskittyä nykyisin enemmän siihen, että kerron puolipidätteellä hevoselle, että pian pyydän siltä jotain. Muuten pyyntöni tulevat hevosen näkökulmasta ihan tyhjästä, jolloin reagointi ei kuskin mielestä ole riittävän nopea, vaikka vika on toki pyytäjässä.

Rappea oli kiva ratsastaa. Reipas ja kohtuullisen helposti oikeinpäin kulkevana voi keskittyä istumaan kyydissä ja vaikuttamaan pienin elein. Puolipidätteet taisivat toimia ainakin kohtalaisesti. Rappen teki niiden jälkeen asiat toivotusti ja ryhdistäytyi niiden aikana. Vielä pitäisi keskittyä siihen, ettei puolipidäte kestä niin kauan, että hevonen luulee sitä jarruttavaksi avuksi kokonaan.

Avo- ja sulkutaivutuksen kaltaisia liikkeitä treenailtiin pitkän sivun suuntaisesti keskihalkaisijaa kulkien. Sille lähdettiin tekemällä lyhyen sivun alkuun voltti, josta siirryttiin keskihalkaisijalle sulkutaivutukseen. Siitä suoristus ja ennen kääntymistä lyhyelle sivulle mentiin pätkä avotaivutuksessa. Sulku onnistui mainiosti ja opettaja kehotti jopa tekemään vähän loivemmin. Avotaivutuksessa kuski oli aluksi hukassa, mutta muistamisen jälkeen Rappenkin sai oikeat ohjeet ja toimi mukavasti.

Lopussa herkuttelimme vielä pienellä pystyn hyppäämisellä. Sitä mentiin ilman jalustimia ja loppuun kruunauksena silmät kiinni. Oli todella mahtavaa mennä silmät kiinni. Ikinä aiemmin ei ole tullut tätä kokeiltua (vahingossa suljettuja silmiä ei lasketa). Pystylle tultaessa oli ponnistuspuomi apuna, joten siinä kohden silmät suljettuina tunsi kohdan ja tiesi, että hevonen hyppää pian. Mukautuminen oli helppoa ja ennen kaikkea miellyttävää. Kerrankin en koettanut sukellella tai muuten ennakoida hevosen tekemisiä. Onneksi Rappeen saattoi luottaa sen suhteen, että se hyppäisi. Hyvin meni ja mukavaa oli!

Rappella oli mukava humputella tämän tunnin treeniä. Eteenpäinpyrkimys yhdistettynä herkkyyteen on vain hyvin mainio asia.

Keskiviikko 12.8.

Pollena Poku, treeninä kevyttä istuntaharjoittelua sekä tiistain avo- ja sulkutaivutusta. Tykkään Pokusta todella paljon esteillä, mutta kouluväännössä en tahdo saada sitä liikkumaan. Sen laukkakin tahtoo olla sitä, että etupää on oikeassa askellajissa, mutta takapää on jäänyt junnaamaan raville. Se tuntuu tympeältä ja energiaa menee paljon siihen, että muistuttaa pollea liikuttamaan niitä kaikkia jalkoja. Mutta onneksi Poku ei ole nähnytkään Hessun tai Tapsan tervakavioilua, joten taidanpa pitää suuni supussa Pokun laiskuudesta.

Istunnassa keskityttiin rentouden hakemiseen. Hengitys ja aktiivinen rentouttaminen olivat avainsanoja. Tätä treenailtiin esimerkiksi roikottamalla toista kättä vapaana eri askellajien aikana ja puolestaan nostamalla käsi kokonaan ylös.

Rentouden hakeminen aktiivisesti onkin kinkkisempi juttu. Tiedän hyvin kuinka usein jään ähertämään selkään jotain ihan omaa, vaikka oikeasti pitäisi vain istua ja antaa hevosen tehdä pyydettyä. Lisäksi oikea puoleni tahtoo ajoittain jännittyä ja huonontaa koko istuntaa samalla.

Poku liikkui kohtalaisesti käynnissä ja ravissa, mutta laukassa istuntaan keskittyminen rakoili, kun täytyi komentaa takapäätäkin liikkeelle. Muutoin rentous onnistui ajoittain ihan kivasti ja kuskikin tajusi, kuinka paljon helpompaa ja hevosellekin mukavampaa olisi, jos ratsastaja olisi toivotusti rento.

Avo- ja sulkutaivutukset eivät menneet yhtä kivasti kuin Rappenilla, mutta kuskiahan tästä saa syyttää. Edelleen mysteeri siitä, miksi toisella hevosella treeni kuin treeni menee hyvin ja toisella ei, vaivasi. Onko toinen hevonen parempi vai tekeekö se kaikkensa tajutakseen kuskin pyynnön?

Sulkutaivutus meni avoa vähän paremmin, mutta liian usein takapää oikaisi itsensä ja niin sitä humputeltiin suorassa keskihalkaisijalla. Avossa en puolestaan tahtonut saada taivutusta kunnolla tehtyä ja niinpä sekin meni vähän mönkään.

Tunnin istuntatreeni oli kyllä parhainta antia. Se on paljon sanottu, sillä yleensä inhoan yli kaiken istuntatreenausta. Nyt se oli miellyttävää, sillä keskityttiin yleisasiaan, ei yhden jalan tai käden asennon hinkkaukseen. Jostain syystä miellyin myös Pokuun tällä tunnilla, vaikka se ei ihmeitä esitellytkään. Kaipa se mukavan letkeä ravi ja pienestä pyynnöstä reipastuminen auttoivat sen laukka-ravitahmeudenkin yli. Edelleen myönnän: Pokussa ei juuri ole vikaa, kuskissa senkin edestä.