Arvoitukselliset avotaivutukset

Keskiviikon toinen ratsastus meni Aten kyydissä viiden ratsukon koulutunnilla. Luvassa oli avotaivutuksia, voltteja sekä siirtymisiä.

Kuviona oli ratsastaa keskihalkaisijalle ravissa, tehdä keskelle pysähdys, josta palattiin takaisin raviin. Päädystä käännyttiin vuorotellen molempiin suuntiin. Käyntiin siirryttiin kulman jälkeen ja siitä vähän matkan päässä pyöräytettiin voltti. Sen jälkeen palasimme uralle, jossa tehtiin avotaivutusta muutaman kirjaimen verran. Siitä sitten suoristettiin, palattiin raviin ja samalla kuvion alkuun. Tehtävä tultiin kokonaan myös ravissa.

Avotaivutukset olivat tänään pahemman kerran hukassa niin käynnissä kuin ravissa. Joko en saanut pohjetta tai pidätettä läpi, toisinaan en kumpaakaan. Tämän seurauksena Atte liiraili avotaivutusyritelmässä kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Ulko-ohjan pidätteiden ja sisäpohkeen yhteistyö ei alkanut onnistua enkä saanut Aten etuosaa hallintaan. Sisäohja oli taas paras ystäväni, mikä tietysti sössi tehtävän aika pitkälle. Loppujen lopuksi saimme tehtyä muutamia parempia askelia avotaivutusta oikealle. Avotaivutukset vasemmalle eivät onnistuneet oikein nimeksikään. Kontrolli Atteen oli hukassa, joten liirailimme ja kipitimme pääosin sen puolen avotaivutuskohdat läpi. Olipas kinkkistä!

Laukkakuviolla nostimme laukan lyhyen sivun keskeltä ja pyöräytimme pitkälle sivulle voltin, keskiympyrän keskilaukkaa tavoitellen ja sen jälkeen toisen voltin vielä kontrollin vuoksi. Toisella lyhyellä sivulla siirryimme oman valinnan mukaan raviin tai käyntiin ja teimme vielä pätkän avotaivutusta toiselle pitkälle sivulle. Aten laukka oli tänäänkin aika hyvää, ja sain käytettyä ulkoapuja kohtuullisen hyvin. Oikeassa kierroksessa tosin sisäpuolen avut sitten vähän unohtuivatkin, kun Atte pääsi hieman punkemaan niitä vastaan. Keskilaukkaympyröissä oli ajatusta, vaikka se pidempi laukka jäikin sitten päälle. Sain Aten kerittyä taas takaisin harjoituslaukan kaltaiseen vasta toisen voltin avulla. Kivaa oli kuitenkin se, kuinka näppärästi Atte kääntyi voltilla, vaikka olikin vähän kiireinen. Laukka pyöri mielestäni aika asiallisesti, ja Atte oli muutenkin kevyt ratsastaa. Tuntuu kuin sen laukka olisi parantunut aikaisemmasta. Toisen pitkän sivun käynnissä tehdyt avotaivutusyritelmät olivat puolestaan yhtä kehnoja kuin aiemmin. Jotain ajatusta sain niihin aina välillä, mutta vaikeita kehtasivat olla vieläkin.

Loppuravissa annoimme hevosten venyttää ohjan perässä. Atte oli reippaana, mutta enemmänkin pitkällä askeleella kuin pienellä tikityksellä. Avotaivutukset menivät tänään kyllä pääosin päin prinkkalaa, mutta muu työskentely Aten kanssa oli kivaa. Se on mielestäni kevyempi kuin ennen tai sitten en vain itse houkuttele sitä enää joka kerta vetokisaan. Aika paljon työtä olisi kuitenkin sen kanssa, että saisin pidätteet aina rehellisesti läpi. Nyt Atte pääsi vähän vitkuttelemaan niiden kanssa, enkä jostain syystä ollut riittävän napakka vaatimaan ne kunnolla läpi. Pitäisi osata olla sopivan vaativa, mutta reilu. Se taitaisi olla aika hyvä yhdistelmä.

Asetellen ja taivutellen

Keskiviikon toinen ratsastus meni kuuden ratsukon koulutunnilla Aten kanssa, joten päivä hurahti suomenhevosten kyydissä. Tunnin teemana oli asettaminen ja taivuttaminen. Kuviona oli pyöräyttää yhdelle pitkälle sivulle kaksi ympyrää ja toiselle lyhyelle sivulle pääty-ympyrä. Ensin ravasimme tehtävää muutoin, mutta teimme pienimmät ympyrät käynnissä. Myöhemmin tehtävä tultiin siten, että pitkien sivujen isommat ympyrät mentiin käynnissä ja muut ympyrät laukassa.

Aten kanssa sain tehdä paljon töitä ulkopuolen kanssa. Etenkin oikeassa kierroksessa Aten etuosa jäi selvästi ulommas kuin takaosa. Etuosaa sai siis tyyrätä takaosan eteen. Sisäohjasta piti puolestaan antaa tilaa reilusti eikä jäädä kantamaan hevosta sillä. Aluksi olisin halunnut korjata kaikki maailman ongelmat sisäohjalla, mutta kohtuullisen nopeasti aloin jättää sen rauhaan ja keskittyä tarkemmin ulkoapuihin. Käynnissä oli hyvin aikaa järjestellä apuja kohdilleen, kun taas ravissa Atte yritti välillä kipittää. Silloin ympyrät menivät vähän pikaisesti pyörähtäen enkä ehtinyt saada Atesta oikein otetta. Kun taas sain toppuuteltua ruunaa ja käännettyä kunnolla ulkoavuilla, tarjosi Atte tasaisempia ja helpompia ympyröitä.

Laukassa Atte tarjosi taas tunnin kivoimmat hetket. Laukka oli aika tasaista ja letkeää. Sain jätettyä sisäohjan mukavasti rauhaan ja ratsastettua Attea paremmin ulkoa, mikä auttoi paljon. Välillä Atte tarjosi hieman nelitahtisempaa mökellystä, mutta pienellä kannustuksella jaksoi taas tsempata. Pienet ympyrät olivat aika haasteellisia koon puolesta, mutta tarkalla ohjauksella saimme nekin tehtyä muutaman kerran sangen kivasti. Laukan jälkeinen ravi oli puolestaan hyvin kipittävää eivätkä pidätteet menneet aina läpi edes useamman yrityksen jälkeen. Tämä tohottaminen ärsytti hieman, ja jupisinkin Atelle paheksuntaani, mutta kaikeksi onneksi se rauhoittui aina ennen kuin olin villinnyt itseni lähtemään vetokisaan sen kanssa.

Loppuravissa hevosten annettiin venyttää ohjan perässä. Atte ehdotteli kovasti kipittämistä sen tilalle, mutta malttoi onneksi aina hetkittäin. Tässä tunnissa hyvää oli se, että Atte pysyi läpi tunnin edestä kevyenä. Sain myös itse oltua yllättävän hyvin irti sisäohjasta ja ratsastettua paremmin ulkoa. Atte tuntui tällaisella ratsastuksella oikein kivalta. Jos olisin vielä saanut sen kipityshetket karsittua pois, olisi ruunasta jäänyt varsin hyvä fiilis. Vaan ei kaikkea kerralla sentään. Kiva kaverihan se Atte on, vaikka joskus hieman malttamaton.

Hermoheikko ja hiihtelijä

Keskiviikon koulutunnilla ratsukoita oli kahdeksan, ja treenit jatkuivat pohkeenväistöjen ja ympyröiden parissa. Ratsukseni sain pitkästä aikaa Aten, joka jatkoi edelliseltä tunnilta. Tunnin vietimme samalla kuviolla vain askellajia muuttaen. Pitkän sivun keskeltä pyöräytimme voltin, jonka jälkeen jatkoimme tovin pohkeenväistöä. Ennen kulmaa suoristimme sekä siirryimme ensin raviin, myöhemmin laukkaan. Ravissa ja laukassa pyöräytimme aina pääty-ympyrän, kunnes palasimme tehtävälle.

Tunnin haasteen arvasin aivan oikein: pidätteiden läpimeno. Atte on reipas menijä, joka tykkää jäädä minun kanssani vähän hiihtelemään, kun en saa tehtyä pidätteitä oikein. Yritin kyllä soveltaa erilaisia pidätetaktiikoita, mutta mikään ei tahtonut onnistua. Noloa tunnustaa, mutta tällä tunnilla minä olin se, joka veteli herneitä nenäänsä. Huumorintajuni oli jäänyt matkasta, ja pinnani venyi ja paukkui, kun yritin keksiä tavan saada Aten kuuntelemaan pidätteitä. Tämä taktiikka oli toki kehno valinta, mutta jotenkin tänään kehtasi ärsyttää oma osaamattomuus, vaikka ongelma oli enemmän kuin hyvin paikallistettu. Ei tosin ole salaisuus, että osaan ratsastaa paremmin hevosia eteen kuin saada reippaampia malttamaan.

Pohkeenväistöt tehtiin onneksi vain käynnissä. Molempiin suuntiin oli sama pulma: Atte tahtoi hiihdellä lapa edellä menemään juurikaan väistöaskelia ottamatta. Opettaja muistutti pitämään väistön vastakkaisen puolen pohkeen kiinni, mutta olemaan puristamatta polvilla. Samalla ohjeeksi tuli rentouttaa hartiat ja olkapäät. Sinällään Atte lähti väistöihin ihan oikean ajatuksen kanssa, mutta koska en saanut kontrolloitua vastakkaista puolta, oli lopputuloksena aina mutkalla menevä hevonen vailla väistöaskelia. Pah ja Atte-parka! Säädin väistöissä välillä niin railakkaasti, että minut olisi saanut pistää jäähylle. Tyynen vakaa mielentila olisi ollut tarpeen, mutta nyt kaikki opit zen-meiningistä olivat kyllä unohtuneet. Tunnin aikana taisimme saada hyviä hetkiä yhden käden sormilla laskettavan määrän. Niissä kuitenkin oli jo vähän ideaa: en roikkunut ohjissa, pohkeet tekivät työnsä ja ennen kaikkea sain rentouduttua Aten tehdessä väistön oikein. Niinä kertoina Atte tuntui mukavan pehmeältä ja rauhalliselta. Ne hetket palkitsivat, vaikka harvassa olivatkin.

Ennen väistöä tehdyt käyntivoltit sujuivat ihan ok, kun sain Aten odottamaan. Voltti kaikeksi onneksi vähän jarruttikin Aten menoa, jolloin se pulma helpottui puolittain itsestään. Väistön jälkeen tehdyillä pääty-ympyröillä hevosia haettiin venyttämään eteen ja alas sekä pyydettiin niitä siitä hieman pidentämään askelta. Meillä nämä onnistuivat ihan ok. Kunhan ensin olin vääntämättä Attea yliasetukseen, muistin ratsastaa paremmin ulkoavuilla enkä roikkunut sisäohjassa, vaan rohkenin antaa sieltä tilaa. Atte bongasi tehtävän idean mukavasti. Itse asiassa laukassa taisi tulla tunnin kivoimmat hetket. Atte laukkasi aika hyvin itse ja venytti ihan kivasti eteen ja alas. Laukka tuntui myös pyörivän paremmin eikä Atte väsähtänyt saati sen seurauksena alkanut painaa ohjille. Saimme yllättävän kevyitä ja helppoja hetkiä, jotka ilahduttivat. En itse asiassa muistanutkaan, että Aten laukka voi olla myös näin toimivaa. Elämä laukan jälkeen toki oli aina tovin kiireistä, ja jarrutusmatkat käyntiin saakka venyivät välillä hulvattoman pitkiksi. Opettaja neuvoi olemaan siirtymisissä rento ja vaikka taputtelemaan Attea, jotta sekään ei jäisi kipittämään, vaan hoksisi hidastamisen olevan sallittua. Välillä kuitenkin leikimme Aten kanssa vetokisaa, välillä taas tajusin ottaa höllemmin, kunnes olimme oikeassa askellajissa.

Loppuraveissa pyörittelin vielä vähän ympyröitä ja työstin vasenta kierrosta, joka oli meille vähän hankalampi. Ei tosin yhtään niin paha kuin olin muistellut. Atte oli edelleen reippaana, ja jarrut katosivat välillä, mutta onneksi mitään uutta pulmaa ei enää tullut. Tunnin jälkeen vähän harmitti oman pinnan lyhyys ja avuttomuus tällaisen menijän kanssa. Olen ilmeisen hyvin tottunut nohittelemaan hevosia enemmän eteen kuin miettimään, miten ne saadaan odottamaan. Vaan olipahan taas hyvää treeniä. Ehkä jokin päivä huomaan kehittyneeni myös tässä asiassa.

Alkeisratsastaja täällä hei

Tiistaina kävin ennakkoon korvaamassa väliin jäävän tuntini. Lyöttäydyin B-tunnin porukkaan, jossa olikin täysi väkimäärä eli yhdeksän ratsukkoa hommissa. Arvelin saavani ratsuksi jonkun tavallisesta poikkeavamman ja osuin puolittain oikeaan: Attehan sieltä tuli. Blogista piti tarkistaa, että viimeksi olen mennyt Atella seitsemisen kuukautta sitten. Pienenä yllätyksenä tuli se, että tämä oli vasta kymmenes kerta tällä ruunalla. Tunnilla treenasimme pohkeenväistöjä sekä vasta-asetuksia.

Pohkeenväistöt teimme uraa myöten pitkille sivuille käynnissä ja ravissa. Atella oli meno päällä, ja minä hukkasin tietysti jarrut. Ei hyvä lähtökohta. Käyntiväistöissä sain toppuuteltua Attea ja esitettyä toivottuja askeleita. Atte kuitenkin oli molempiin suuntiin menossa enemmän sisälapa edellä, vaikka yritin korjailla sitä pois moisesta. Ravissa pakka levisikin aika pitkälti täydellisesti. Tuli kyllä niin hölmö olo, kun en saanut hevosta paria hullunkurista kertaa enempää tekemään tehtävää oikein. En vain osannut! Atte pääsi painamaan ja karkaamaan alta, kun en keksinyt, millä keinoilla saisin sen kuulolle ja odottamaan. Oli kyllä sellainen olo kuin en koskaan olisi pohkeenväistöjä tehnytkään. Yritin palata jokaisen pieleen menneen yrityksen jälkeen zen-mielentilaan, ettei homma karkaisi ihan käsistä. Puolittain onnistuin, puolittain heitin hanskat tiskiin. Onneksi saimme ravissa kuitenkin ne pari kolme väistöaskelta.

Laukassa ratsastimme pitkät sivut tovin vasta-asetuksessa ollen. Pääty-ympyrät puolestaan teimme ihan tavallisesti. Laukka oli viimein askellaji, jossa saimme Aten kanssa vähän ymmärrettyä toisiamme. Sain istuttua kohtuullisesti, mikä varmasti helpotti pidätteiden saamista läpi. Aten laukka toki pysyi pitkälti nelitahtisena, mutta ympyröille mahtui hetkiä, kun laukka parani kummasti. Laukkaa saattoi myös ratsastaa vähän rauhallisemmaksi, kunhan vain muistin pitää pohkeet hommissa. Vasta-asetukset onnistuivat ihan ok, vaikka pitkillä sivuilla Atte pyrki vähän venymään ja sitä kautta kiihdyttämään tahtia. Laukkaa oli ehdottomasti kivointa työstää, ja se tarjosikin tunnin kivoimmat hetket.

Loppuravissa hevosia sai hakea venyttämään ohjan perässä eteen ja alas. Aten kanssa sain tosin miettiä sitä, miten saisin sen ensin malttamaan. Sillä kun oli vieläkin vähän kiire. Niinpä loppuravit menivät enemmänkin toppuutellen ja jarrutellen kuin venytellen. Mutta lähti se Atte onneksi pari kertaa vähän venyttämään ohjan perässä. Olipas siinä tunti. Fiilikset vaihtelivat mutalammikosta ihan mukaviin ajatuksiin. Aten kanssa pitäisi osata ottaa vauhti omiin nimiin, mutta en näemmä vielä osaa sitä tehdä. Enemmän homma menee meillä vetokisaksi, jossa en yllättäen voita. Istunnalla on varmasti taas paljon tässä tekemistä, samoin pidätteiden ja myötäyksen yhtälöllä. Onneksi laukassa tuli hyviä hetkiä, niin tunnista jäi ihan mukava mieli. Sympaattinenhan se Atte on, sellainen hellyyttävä möhköfantti.

Pitkästä aikaa Atella

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli viisi ratsukkoa ja aiheena koulua. Ratsukseni sain pitkästä aikaa Aten. Viimeksi olen mennyt ruunalla kesäkuussa 2013. Melkoinen tauko! Muutenkin olen tällä ratsulla mennyt todella vähän, nyt tuli vasta yhdeksäs kerta täyteen. Tämän tunnin pääidea oli volteissa. Ratsastimme niitä kolmeen kohtaan yhden pitkän sivun aikana. Ensin tulimme kuviota käynnissä, sitten lisäsimme siihen ravin sekä käyntisiirtymät. Lopuksi tulimme vielä tehtävää ravin ja laukan yhdistelmänä.

Opettaja antoi selkeän ohjeen Aten ratsastukseen: se tulisi saada kantamaan itsensä edestä, jotta se saisi otettua takajalkansa töihin. Lisäksi asetukset tuli tietysti ratsastaa läpi myötäyksiin erityisesti huomiota kiinnittäen. Näin ei tarvitsisi sortua vetokisaan eikä tehdä Atesta turhaan etupainoisempaa. Käynnissä opettajan neuvoja oli kohtuullisen helppo toteuttaa, ja Atte asettui vasemmallekin houkuttelun jälkeen ihan kivasti. Kulmissa ja volteilla se tosin oikoi heti, jos unohdin pitää sen oikealla reitillä. Muutoin kuvio ja volttien pyöritteleminen sujui hyvin.

Ravissa pohkeeni heittäytyivät matkasta, jolloin Atte pääsi oikomaan enemmän. Asetukset menivät kohtalaisesti läpi, mutta pohkeeni jätin tyhjänpantiksi. Niinpä meno hankaloitui kummasti. Käyntisiirtymät taasen venyivät melkoisesti. En varmaan saanut ryhdistettyä Attea saati jämäköitettyä omaa istuntaani. En tainnut esittää yhtäkään asiallista siirtymää käyntiin, vaan jokainen meni valumisen kautta. Ravityöskentely puolestaan parani aina, kun sain Attea vähän kevyemmäksi edestä. Raskas se ei missään nimessä ollut, mutta tykkäsi silti edetä enemmän etuosaa kuin takaosaa käyttäen.

Seuraavaksi verryttelimme vasemmassa laukassa koko uraa ja pääty-ympyröitä hyödyntäen. Aten laukka tuntui selkään hassulta. Kyllähän se eteni, mutta hieman nelitahtisesti. Se kuitenkin ohjautui eikä kiirehtinyt turhia, jolloin meno oli ihan asiallista. Sitten siirryimme takaisin volttikuviolle ja ravisiirtymien pariin. Atte innostui laukasta sen verran, ettei se enää oikein malttanut mennä rauhassa. Ravin ja laukan välillä sai vaihdella sen mukaan, miten itse halusi. Minulla aika tahtoi mennä siihen, että sain Aten rauhallisemmaksi. Siinä tosin onnistuin aika heikosti. Oikeassa kierroksessa meno ei todellakaan parantunut. Ehdin ottaa tähän suuntaan vain pari hassua laukkapätkää. Muut hetket sain keskittyä toppuuttelemaan Attea ja työskentelemään pätkiä käynnissäkin ravin ollessa päätöntä kipitystä. Olinpa taas kerran ihan mahdottoman hukassa! Reippaampien hevosten kanssa näin käy aika usein. Laiskat pohkeeni vielä pahentavat asiaa. Niinpä tässä tehtävässä ei kovin montaa onnistumisen hetkeä koettu. Epätoivoa ja raskaita huokauksia senkin edestä. Yritin noudattaa opettajan aikaisempia vinkkejä, mutta en yksinkertaisesti sillä hetkellä osannut.

Loppuraveissa Atte kipitti edelleen. Mieleni teki nakata ohjat kokonaan pois ja perunasäkkeillä loput tunnista. Sitten suuntaa vasemmaksi vaihtamalla tapahtui pieni ihme: Atte rauhoittui itsestään hieman. Eihän se nyt vieläkään ihan kuulolla ollut, mutta hieman enemmän hallittavissa. Liekö Atte tähän suuntaan tasapainoisempi vai mikä tämän muutoksen teki? En tiedä, mutta onneksi tunti päättyi parempaan suuntaan mentynä. Atte oli silti lupsakka kaveri. Paljon kevyempi kuin olin muistellut, vaikka se melkoinen muhku rakenteeltaan onkin. Atesta pitäisi vain päästä enemmän jyvälle. Omalla tavallaan se on manumainen, mutta ehkä en vain osannut soveltaa Manun kipitykseen tepsiviä kikkoja tällä kertaa ihan tälle ruunalle sopivaksi.

Uusintayrityksestä uittamiseen

Onnellinen heppatyttö ja Atte.

Ensimmäisen kesätunti vierähti kesäisissä merkeissä, ja ratsukseni sain Aten, mistä en aluksi ollut hyvilläni. Olin ajatellut saavani aiheesta taukoa sen kanssa vääntämisestä, mutta opettaja oli toista mieltä. Toisaalta parempi on yrittää kuin luovuttaa aina heti kättelyssä. Fiksu veto opettajalta siis, ja onnekseni aloin ajatella ennen Aten selkään kipuamista samoin. Tunnin alussa selvisi, että menisimme koulua puoli tuntia ja sitten pääsisimme uittamaan hevosia. Kivaa!

Istuntavirhe 1: ratsastaja myötää niskastaan.

Tunnin tehtävänä oli ravin ja laukan työstäminen pääty-ympyröillä. Ympyrältä toiselle siirryttiin puolestaan käynnissä. Ohjien tuntumalle oton jälkeen Atte tuntui itsestään mukavan kevyeltä. Vasemmassa kierroksessa keskityin huolehtimaan, ettei se päässyt juurtumaan vasempaan ohjaan kiinni ja samalla olemaan itse mahdollisimman kevyt käsistäni. Ravissa paikoin Atte ei tahtonut asettua, vaan valui sisäpohjetta vasten. Korjasin hevosta taas takaisin oikealle uralle pienillä kohottavilla sisäohjan pidätteillä samalla, kun sisäpohkeella pyysin hevosta pysymään reitillä. Atte korjasi menoaan aika kivasti ja vaikutti siltä kuin se olisi läpiratsastettu vasta. Korjauksien lisäksi pyrin rentouttamaan käteni heti, kun pyyntö meni läpi. Tällä yritin edesauttaa sitä, että Atte jäisi kulkemaan rennommin, kun en olisi itse pusertamassa ylimääräistä. Samalla koetin muistaa kääntyä hevosen mukana, jotta en jäisi jarruttamaan menoa jäljessä tulevalla istunnallani. Paljon oli siis korjattavaa, mutta tuloksiakin näkyi. Paikoin Atte asettui mukavasti ja kulki kevyenä edestä ilman kiireen häivääkään. Opettajakin pääsi kehumaan menoa, ja minä taas muistamaan, kuinka kevyt Atte halutessaan osaa olla.

Ryhdikäs hetki laukassa.

Vasemmassa laukassa Atte kulki vähän paremmin ehkä kuin ravissa. Noston jälkeen laukka oli aina tovin vähän nelitahtista, jolloin opettaja neuvoi auttamaan Attea parempaan tahtiin kevyillä raipankosketuksilla. Opettaja muistutti myös asettamaan reilusti, jotta pyyntö meni rehellisesti läpi. Tämän muistamalla ja laukan tahtia hakemalla saimme muutamia kivoja pätkiä. Atte oli ihan uskomattoman kevyt edestä eikä ollut puhettakaan, että se olisi painanut ohjille tai roikkunut vasemmalla ohjalla raskaasti. Toki välillä Atte yritti jotain sen kaltaista, mutta palasi kevyeksi sangen helposti. Olipa kyllä ihan erilaista menoa kuin edellisellä kerralla ja varsin makeaa paikoitellen.

Istuntavirhe 2: takakeno.

Oikeassa kierroksessa sain olla tarkkana ulko-ohjan kanssa, etten päästänyt Attea asettumaan ylikorostetusti oikealle. Välillä ajattelinkin hieman vasta-asetuksen hakemista, jolloin sain Aten paremmin molempien ohjien tuntumalle. Atte alkoi ilmeisesti lämmetä, sillä jarrut alkoivat kadota paikoin. Mitään järjetöntä kaahausta ei tietenkään ollut, mutta Atte vain vaivihkaa kiihdytti askeliaan ja päätyi sellaiseen turhan kiireiseen raviin. Siinä sitten hoin mielessäni vahvaa istuntaa, pohkeita kiinni ja sitten pidätteitä myötäyksiä unohtamatta. Tulokset olivat sitten välillä sinnepäin, välillä taas pienen jarrutusmatkan jälkeen toimivia. Käytin myös kevennettyä yhden ohjan pysäytystä etenkin laukkaamisen jälkeen, kun Atte ei halunnut kuunnella liki ollenkaan. Joka tapauksessa saimme oikeassakin laukassa hyviä hetkiä, joissa Atte rentoutui pyöreäksi ja laukkasi kohtuullisen tahdikkaasti. Ravissa taas Atte enemmän yritti kiihdytellä, mutta opettajan vinkkien mukaan sinnikkäitä pidätteitä myötäyksiä unohtamatta tekemällä sain sen aina paikoin kuulolle. Istuntani ei kuitenkaan pysynyt pidätteissä vakaana, jolloin se ei antanut tukea jarrutusyrityksilleni, jolloin jäin liikaa ohjaan kiinni. Atte taas ajatteli niinä hetkinä varmaan, että haluan leikkiä vetokisaa, ja niinhän siinä sitten kävi. Jos oma pakettini oli yhtään kasassa, kuunteli Atte pidätteet paremmin.

Lyhyen kouluväännön jälkeen opettaja komensi meidät jonoon, ja lähdimme lammelle. Jätin tietysti satulan, suojat ja ylimääräiset omat kamppeeni matkasta, jotta voisimme kahlailla kunnolla. Lammelle päästyämme saimme sännätä veteen niin ravissa kuin kertaalleen laukassakin. Atte tuntui tykkäävän kahlailusta ihan kohtuullisesti, vaikka kaikki vihreä vetikin sitä kummasti puoleensa. Olipa ihana päästä uittamaan hevosia ensimmäistä kertaa tälle kesälle ja aika aikaisin vielä, kun nyt on kuitenkin vasta kesäkuun alku. Ihanaa vaihtelua, kun jokaista tuntia ei tarvitse mennä alusta loppuun saakka keskittyneesti, vaan välillä voi vaihtaa vapaalle ja vain nauttia hevosen kanssa puuhailusta. Kyllä kelpasi!



Kuvista ja videoista kiitos Alekseille!

Jarrut hukassa vaihteeksi

Perjantain pienryhmätunnille toivoin mielessäni jokeriratsua, ja vähän sellainen ratsuarpajaisista sattuikin. Nimittäin seitsemännen kerran pääsin Aten selkään. Taukoa viime kerrasta olikin kertynyt reilun viiden kuukauden edestä. Olen seurannut sivusta Aten hienoa menoa muiden ratsastamana, joten lähdin mielenkiinnolla tunnille. Tunnin treeniaiheina olivat avotaivutukset ja takaosan väistättäminen ympyrällä ulommas. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi.

Tunti aloitettiin suoraan laukkaverryttelyllä. Atte laukkasi hieman nelitahtisesti aluksi, joten hyödynsin kevyttä istuntaa. Opettaja neuvoi hakemaan Attea ympyröiden avulla vähän lyhyemmäksi. Huomasin aika nopeasti, että Aten liikkeet vaativat tasapainoista, jämäkkää istuntaa, jota minulla ei vielä kovin ole. Opettaja neuvoi istumaan tiiviisti satulaan ja lyhentämään Attea. Paikoin se onnistui, paikoin taas en saanut oltua itse jämäkkä, jolloin Atte saattoi jatkaa oman mielensä mukaan. Alkuverryttelyn jälkeen sormiani kivisti ikävästi, joten olin jäänyt roikkumaan ohjaan, ja Atte puolestaan sen takia mieluusti roikkuikin siellä.

Takaosan väistättämiset ulommas tehtiin käynnissä pääty-ympyröillä. Suurin haaste oli saada Atte ensin odottamaan, jotta saatoin pyytää sitä väistämään takaosallaan. Monta kertaa Atte vain jyräsi pidätteistäni läpi eikä siten lähtenyt väistämäänkään. Opettaja komensi kerta toisen jälkeen ottamaan sellaiset pidätteet, että Atte uskoo niitä. Yritin kyllä, mutta valaistuin vasta tunnin jälkeen, mikä meni aina pidätteissä pieleen. Jäin jälleen kerran ratsastamaan vain ohjalla enkä piitannut istunnan saati pohkeiden osuudesta mitään. Attehan tietysti ajatteli, että kuski haluaa nyt leikkiä vetokisaa ja lähti siihen puuhaan mieluusti. Niinpä siinä sitten kaksi suomalaista jästipäätä sisupussia mittelivät voimiaan, ja yllättäen hävisin. Lopulta sain aina kerran tai pari ympyrän aikana pidätteet läpi, jolloin Atte väisti takaosallaan kivasti. Innostuin näistä hetkistä sen verran, että lässähdin matkustajaksi, ja Atte olikin jo seuraavassa hetkessä kipittämässä karkuun. Vaikeaa! Tuskailin selässä pahemman kerran eikä keskittymiskykykään ollut parhaimmillaan, kun hyttyset pitivät minua liikkuvana buffettinaan.

Avotaivutukset tai etäisesti sen kaltaiset liikkeet onnistuivat vähän niin ja näin. Paikoin sain jarruteltua Attea taas odottamaan sen verran, että sain pyynnöt läpi. Paikoin taas pidätteet eivät menneet läpi, jolloin Atte eteni oman mielensä mukaan, ja minä jälleen kerran hurjan tehokkaasti vain tuskailin ratsastamisen vaikeutta selässä tekemättä juuri mitään hyödyllistä. Ilahduttavaa oli kuitenkin se, ettei Atella ollut kovin suuria puolieroja, joten sain keskittyä korjaamaan omaa istuntakierouttani vähän paremmin. Koetin muistaa olla nakkaamatta pohjettani väärään paikkaan ja pitää kädet omilla paikoillaan. Taisimme tehtävän aikana saada muutamia ihan hyväksyttäviä avotaivutusaskeleita, mutta pääosin meno taisi olla enemmänkin suoraan kävelyä kaula turhan mutkalla. Jotenkin hahmotan asettamisen ja taivuttamisen väärin, jolloin molemmat tarkoittavat minulle vain kaulan vääntämistä liioitellusti mutkalle. Ihan kuin en tajuaisi, että siinä kaulassa ja niskassa on enemmänkin liikkuvia kohtia kuin vain se yksi.

Ravi- ja laukkatyöskentelyssä jatkui koko tunnin kattanut teema eli jarrujen puute. Atte olisi mieluusti edennyt kilometrin mittaisena ja vielä vähän vyörynyt päälle, kun en osannut ratsastaa sitä lyhyeksi. Pohkeille olisi ollut tarvetta, mutta edelleen arastelin käyttää niitä valmiiksi reippaan hevosen kanssa. Tiedän kyllä, etteivät ne tarkoita hevoselle ainoastaan kaasua, mutta näemmä se tieto ei ole vielä uponnut omaan ymmärrykseeni. Opettajakin huomautti tunnin aikana pitämään pohkeet tuntumalla, vaikka Atte olikin kiireinen. Siitä huolimatta olisi pitänyt päästä istumaan hevosen ympärille kunnolla, jolloin siihen olisi voinut vaikuttaa paremmin. Sinnillä taisimme Aten kanssa saada ravissa ja laukassa muutamat järkevät pätkät, mutta niiden tarjoama ilo ei riittänyt peittoamaan suurta ketutusta oman ratsastuksen kehnoudesta.



Loppuraveissa Atte vielä höyryjunaili menemään, ja olin ihan pulassa. En enää saanut sitä järkevästi malttamaan, joten vaihdoin loppukäynteihin heti, kun Atte sekunnin verran mietti rauhoittumista. Opettaja näki parhaaksi käydä Aten selässä, ja saatoin vain ihailla, kuinka höyryjuna muuttui kuuliaiseksi ratsuksi osaavan ratsastajan käsittelyssä. En voinut olla ajattelematta, kuinka paljon helpompaa olisi, jos osaisi ratsastaa. Mutta siihen ei taida päästä vain haaveilemalla (vieläkään!), joten ei auta muu kuin tahkota lisää tunteja alle.

Videoista kiitos Noralle!

Vyörymistä koko tunnin edestä

Keskiviikon omalle tunnilleni arvelin saavani Elmon jälleen. Arvaukseni meni metsään, sillä sain jokin aika sitten toivomani Aten. Olin innoissani, sillä tämä suomenhevosruuna on väläytellyt monen ratsastajan kanssa hienoja tunteja. Kaivelin myös muistini kätköistäni (eli blogia selaamalla) sen, että joskus meilläkin on sattunut Aten kanssa askel tai toinenkin kohdalleen. Ennen tuntia ehdin vielä kertailla mielessäni, kuinka Atte tulee ratsastaa etenkin vasemmalta huolellisesti, jotta se ei jää sieltä puolen ohjaan kiinni, vaan kantaa itsensä tasaisesti. Tunnin aiheena olivat laukannostot pohkeenväistön avulla sekä sulkutaivutukset.

Harjoitukset aloitettiin heti väistön ja sitä seuranneen laukannoston treenauksella. Kuviona oli väistättää hevosta käynnissä pitkän sivun alusta noin pari metriä sisemmäs ja nostaa siitä myötälaukka. Atte liikkui mukavan reippaasti, mutta sitten huomasinkin, etten saanut pidätteitä hyvin läpi. Niinpä pohkeenväistöissä etuosa jyräsi menemään eivätkä takajalat päässeet mukaan. Atte tykkäsi myös jäädä kierroksesta riippumatta oikealle asettuneeksi. Opettaja hoksautteli pitämään hevosta paremmin suorana ja hidastamaan menoa hieman, jotta jalat ehtisivät tehdä ristiaskeleet. Sain kinastella Aten kanssa melkoisesti siitä, tarvitsiko pidätteitäni kuunnella vai ei. Kun se päätti kuunnella niitä, sain sen myös väistämään, jolloin yritin rentoutua. Atte kuitenkin tulkitsi rentoutumiseni luvaksi marssia reippaammin, jolloin väistö taas väljähti käsiin. Eri kierroksissa ei ollut väistöjen suhteen varsinaisesti eroa. Atte roikkui sinnikkäästi vasemmassa ohjassa kiinni, vaikka opettajan ohjeiden mukaan koetin ratsastaa sitä sieltä pidätteillä ja pohkeilla sieltä irti. Hetkittäin tein jotain oikein, ja Atte tuli tasaisesti tuntumalle, mutta sitten se taas jumiutui vasemmalle kiinni.

Väistön jälkeen nostetut laukat menivät myös vähän niin ja näin. Jäin hölmösti tappelemaan hevosen kanssa vetokilpailun merkeissä, jolloin en piitannut takapäästä nimeksikään. Niinpä laukannostot onnistuivat vasta muutaman raviaskeleen kautta, kun en ollut saanut ratsastettua Attea aktiiviseen ja terävään käyntiin. Laukassa Atte meni edelleen sangen reippaasti, jolloin raviin siirtymisen jälkeen kaahotettiin hetki ennen kuin sain Aten uskomaan, että päämääränä oli siirtyä käyntiin. Koko tehtävän aikana taisimme saada ehkä yhden, korkeintaan kaksi siedettävää laukannostoa, joka ei lähtenyt kovin pahasti ravimökellyksen kautta. Laukan jälkeen Atte oli aina tuplasti innoissaan, joten väistöjen hakeminen niiden jälkeen oli taas työläämpää. Harmitti kyllä, kun suunnitelmistani huolimatta annoin hevosen keikahtaa etupainoiseksi ja vetää minut mukanaan, jolloin tehtävät eivät ottaneet sujuakseen.

Sulkutaivutuksia tehtiin pitkillä sivuilla käynnissä ja ravissa sekä ilmeisesti myös hetkittäin pääty-ympyröillä tavoiteltiin vähän liikkeen kaltaista menoa. Meillä oli Aten kanssa edelleen rutkasti erimielisyyksiä etupainoisuudesta, vasemmalla roikkumisesta sekä vauhdista, joten emme loistaneet tässäkään tehtävässä. Ärsyttävää, kuinka heikko keskittymiskyky minulla toisinaan on ja kuinka helposti annan periksi, jos asiat eivät parane taikaiskusta. Käynnissä tehdyissä sulkutaivutusyrityksissä huomasin, että Atte liikuttaa takapäätään aika helpostikin sisemmäs. Ongelmaksi tahtoi tulla vain se, että Atte yritti kävellä koko tehtävän läpi tai valua etuosankin kanssa takaosan perässä. Helpompi suunta oli taas oikea kierros, vaikka siihenkään ei kovin loistavia suorituksia saatu, kun en osannut keskittyä ja olla selkeä apujen kanssa. Istuntanikin tuntui tökkivän pahasti ja valuin aiempaakin pahemmin vasemmalle. Ravissa en alkanut sulkutaivutuksia edes yrittämään, vaan koetin saada Attea pelkästään kuulolle. Pääty-ympyröillä se hetkittäin malttoi kuunnellakin, jolloin opettajan neuvosta ajattelin siinä vähän sulkutaivutuksen kaltaista menoa. Kun sain itseni ja apuni kohdilleen, loksahti Atte ravissa hetkittäin pyöreäksi kantaen itsensä molemmilta puolin. Ai, että se tuntui kivalta siihen verrattuna, että olin valtaosan tunnista sortunut kantamaan sen etupäätä etenkin vasemmalta.

Loppuraveissakin Atte vyöryi vielä hetkittäin menemään, kun en osannut asiaan järkevästi puuttua. Onhan se hyvä, että hevosella on menohaluja, mutta osaisinpa käyttää ne hyväkseni. Nyt jäin vain kinastelemaan, jolloin Atte vyöryi, ja minä vikisin. Opettaja hoksauttikin, että Aten muuttuessa etupainoiseksi sai se kiskottua minut etukumaraan ja alaselkäni notkon pahenemaan. Noina hetkinä olisi pitänyt pystyä pitämään selkä pyöreämpänä ja sitä kautta suorempana keskivartalon lihaksia käyttäen. Tunnin aikana en keksinyt sitä, miten Aten reippauden saisi sopivasti hallintaan. Kokeilin kipityshetkinä peruutuksia, jotka Atte teki varsin kevyesti, mutta en saanut niillä vaikutusta menoon. Tunnin lopussa tuumasinkin opettajalle, etten osaa ratsastaa Attea näemmä yhtään ja vitsailin, että voin taas noin kolmen kuukauden päästä yrittää uudelleen. Samanlainen taukohan minulle oli Atesta tullutkin ennen tätä kertaa.

Vaikeita väistöjä

Oman tallin viikon ensimmäisen tunnin sujahdin ratsastamaan keskiviikon B-tunnille. Ratsukseni sain ilahduttavasti Aten, jota olen hieman kaavaillut itselleni kouluratsuksi. Taisin alkaa kurkotella sinne kuuseen turhankin innolla, sillä tämä tunti pudotti minut kipakasti sinne katajaan. Aiheena olivat pohkeenväistöt ja siirtymät mahdollisuuksien mukaan niiden aikana.

Alkuverkka tehtiin aika itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Atte kulki käynnistä alkaen mukavasti itse, jolloin aloin haeskella hyvää tuntumaa ja pohkeiden käyttöä. Ratsu oli tuttuun tapaansa raskas vasemmalta ihan suorallakin uralla. Ympyröillä vasemmassa kierroksessa koetin saada sisäpohjetta läpi, jotta hevonen alkaisi kantaa itse vasemman puolensa eikä roikkuisi ohjassa kiinni. Yritin kohottavaa pidätettä ja pohkeella koputtelua, mutta Atte jatkoi painamista. Oikeassa kierroksessa asetukset tuntuivat menevän helpommin läpi, mutta sitten opettaja hoksautti hevosen jäävän silti katselemaan vasemmalle. Laukassa meno oli kaikista työläintä. Atte laukkasi hyvin nelitahtisesti ja pitkänä kuin tavarajuna. Opettaja yritti neuvoa uskaltamaan lyhentää hevosta ja vaatimaan takapäätä töihin. Oma pakkani ei pysynyt yhtään koossa, sillä hevonen tuntui sen verran raskaalta. En saanut sitä ratsastettua kevyemmäksi, vaikka kuinka yritin ajatella jämäkkää istuntaa ja vaatia takapäätä töihin. Tässä vaiheessa tuli jo tunne, että mitähän lopputunnista mahtaa tulla, jos alkukin on näin epäilyttävää.

Pohkeenväistöt tehtiin käynnissä pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle, jossa aluksi vasta siirryttiin raviin. Myöhemmin siirtymän raviin sai tehdä käyntiväistön aikana, mikäli homma toimi niin hyvin. Lähdimme tekemään väistöt ensin vasemmalle. Luulin aluksi, että Atte lähti väistämään kivasti, mutta se veikkaus meni pieleen. Ratsu kipittikin vain suorana menemään, jolloin opettaja kehotti jarruttamaan vasemmalta paremmin. Atte roikkui sinnikkäästi vasemmalla, jolloin pidätteet sieltä eivät menneet juuri läpi. Niinpä esitimme muutamia näin kävelet tehtävästä läpi tekemättä mitään -esityksiä ennen kuin jarrut menivät perille. Attea sai pidättää rutkasti ennen kuin se lakkasi kipittämästä ja otti väistöaskelia. En tajua, miten homma olikin näin vaikeaa. Opettaja neuvoi myös pyöräyttämään väistön jälkeen vielä ympyrän oikealle, jossa koettaisin saada hevosen takaosaa ulos. Se oli taas aika toivotonta. Opettaja hoksauttikin, kuinka vasen kylkeni menee lyttyyn ja alapohkeeni irtoaa, kun yritän työstää hevosta oikealta. Yritin korjata istuntaani parhaani mukaan, mutta uuden asennon oppiminen ei vähemmän yllättäen tapahdu hetkessä. Vasemmalle tehdyissä väistöissä ei oikeastaan tullut kummempia onnistumisia, mutta pari viimeistä yritystä olivat kuitenkin melkein sinnepäin.

Töpeksintäni alkoi ketuttaa sen verran, että päätin kanavoida sen keskittymiseksi, kun väistöjä alettiin tehdä oikealle. Hiljalleen huomasin, että Atelle piti tehdä hyvin selvä puolipidäte, rentoutuminen ja sama uudelleen samalla pohkeella väistättäen. Kun sain Aten odottamaan etupäällä, alkoi takapää toimia moninverroin paremmin. Näinä hetkinä ratsu jopa lyheni ja vähän pyöristyi, jolloin sitä oli niin paljon helpompi ratsastaa. Väistättävä pohje meni kevyesti läpi, ja Atte astui paremmin ristiin. Opettajaltakin tuli kehua parantuneesta menostamme, ja saatoin itsekin viimein huokaista helpotuksesta. Enpä ollut tajunnut toiseen suuntaan tehdyissä väistöissä, kuinka tarkasti etuosa pitää saada kontrolliin ennen kuin ratsu alkaa tehdä väistön kunnolla. Siirtymiä väistössä emme päässeet tekemään hankaluuksien takia, mutta suorana tehdyt siirtymät raviin onnistuivat myös oikealle tehtyjen väistöjen jälkeen kohtuullisen kivasti. Atte ei tuntunut ryykäävään raviin, vaan siirtyvän rauhallisesti ravin poljentaan. Ilmeisesti ratsu oli viimein alkanut kuunnella ja hoksia, että asioita voi tehdä myös maltillisesti.

Loppuraveissa koetin haeskella Attea vielä kuulolle, mutta liekö se sitten ollut jo puhki, sillä se lähinnä vain kipitti menemään. Opettajan neuvosta pyörittelin ympyröitä, joiden aikana Atte taas malttoi vähän kuunnella. Kovin tasapainoista lopetusta tunnille en tosin saanut, mutta pari pientä onnistumista jaksoivat silti lohduttaa vähän. Loppukäynneissä huomasinkin ratsun hionneen melkoisesti. Sen kunto ei ole tainnut ehtiä palautua entiseensä ihan vielä. Tämän tunnin perusteella en tohdi kyllä startata koulukisoissa Aten kanssa, kun omalla häseltämiselläni saan sen vain kipittämään. Onneksi tässä on kuitenkin aikaa treenata, sillä alun perin syyskuussa olleet kisat siirtyivät lokakuulle. Ehkä pääsen sitä ennen Aten tai jonkin muun hevosen kanssa sellaiselle aaltopituudelle, että voimme käydä testaamassa helpon B:n kouluohjelman.

Ja ei kun uusiksi

Vielä sunnuntainakin piti päästä tallille, sillä seuraavien kolmen viikon ajan hevoset nauttivat ansaitsemastaan laidunlomasta. B/A-tunnilla sattui olemaan tilaa, joten liityin joukkoon Aten kanssa. Olin ratsuarpajaisten tulokseen tyytyväinen, sillä edelliskerta suokkiruunan kanssa meni ihan kivasti. Tunnin treeniaiheet pysyivät samoina eli luvassa oli asettamista ja siirtymiä.

Tunti aloitettiin menemällä ensin käynnissä ja sitten ravissa uralla pyöräytellen jokaiseen kulmaan voltit. Käynnissä oikea kierros sujui aika kivasti, joskin Atte roikkui siinäkin kierroksessa tuntuvasti vasemmalle. Asetuksen oikealle sai kuitenkin kohtuullisen helposti, ja muistin jopa rentoutua ja antaa hevosen olla rauhassa ilman, että näpersin koko ajan jotain. Vasemmassa kierroksessa sainkin alkaa paiskia hommia, sillä Atte oli edelliskertaan verrattuna paljon raskaammin kiinni vasemmalla. Opettajan ohjeen mukaan koetin siirtää sisäpohjettani edemmäs ja huomauttaa sillä, että hevonen voisi kantaa itse oman vasemman lapansa. Siinä sitten ahkerasti kohottavilla sisäkäden puolipidätteillä ja sisäpohkeella neuvottelin Aten kanssa siitä, miten pitää kulkea. Hetkittäin Atte antoikin periksi ja kantoi itseään paremmin ollen molempien ohjien päässä, mutta sitten se taas palasi halimaan vasenta ohjaa.

Ravissa meno hankaloituikin enemmän. Oikeassa kierroksessa Atte alkoi puskea hieman sisään, mutta oli kohtuullisesti korjattavissa. Vasen kierros sen sijaan oli yhtä tuskaa. Vaikka kuinka yritin huomauttaa pohkeella ja ohjalla, ei Atte halunnut lakata roikkumasta vasemmalla. Käytin välillä ratsua käynnissäkin, jotta saisin sen irroitettua sisäpuolelta. Käynnissä Atte otti pyynnön helpommin vastaan, mutta ravissa taas jatkoi painamistaan. Sisäkäteni alkoi väsyä melkoisesti, kun jouduin kannattelemaan siinä hevosen painoa. Yritin raipallakin naputella sisälavalle jotain tolkkua, mutta Atte heilautti laiskasti häntäänsä protestina yritykselleni. Tässä kohtaa olisi pitänyt ottaa aikalisä ja pyytää opettajalta apua. Sen verran nimittäin jäi harmittamaan onnettomasti sujunut vasen kierros ravissa.

Seuraavaksi luvassa oli toisella lävistäjällä tehty keskikäynti ja toisella puolestaan ravista 4-5 askeleen ajaksi käyntiin siirtyminen ja siitä paluu raviin. Keskikäyntimme ei ollut mitenkään loisteliasta enkä itse kauheasti huomannut siinä eroa. Opettajan ohjeiden mukaan tavoittelin lävistäjän aikana sitä, että saisin Aten molempien ohjien päähän suoraksi. Atte yritti kovasti kipata vasemmalle, mutta pohkeen ja ohjan yhteistyönä sain sen ajoittain hilattua suoremmaksi ja samalla edestä kevyemmäksi. Tunnin parhaat onnistumiset tulivat ravi-käynti-ravisiirtymisissä. Keskityin lähtemään lävistäjälle ravissa mahdollisimman suorana ja tekemään jo ennakkoon pieniä pidätteitä. Lisäksi hoin mielessäni vahvaa istuntaa, jonka jälkeen jarrutin istunnalla ja käyntin ohjaspidätteitä tarpeen mukaan. Atte siirtyi mallikkaan helposti käyntiin, otti vaaditut 4-5 askelta ja siirtyi kevyestä pyynnöstä takaisin raviin. Olin mielissäni, sillä viime kerralla meillä ei alaspäin siirtyminen meinannut onnistua ilman vetokisaa. Atte teki kerta toisen jälkeen siirtymisissä hienoa työtä, ja hymyilin aurinkona selässä. Opettajalta tulikin kehu, että oma istuntani piti paljon paremmin eikä Atte saanut vedettyä minua siirtymisissä kumoon.

Lopuksi otimme vielä tutun laukkakuvion. Lävistäjää mentiin käynnissä noin puoliväliin, siitä nostettiin myötälaukka, pyöräytettiin lyhyelle sivulle ympyrä ja laukattiin toista lävistäjää pitkin, kunnes siirryttiin hallittuun raviin ja jatkettiin uralle siirtyen lyhyellä sivulla käyntiin. Tehtävä aloitettiin nostamalla oikea laukka. Tulin lävistäjälle Aten kanssa vähän laiskasti, jolloin ensimmäinen nosto oli surkuhupaisa ravisekamelska. Jouduin nostamaan laukan uudelleen uralla ja koetin ympyrällä saada takapäätä liikkeelle. Se ei kauheasti onnistunut, mutta lävistäjälle päästiin kuitenkin ja siirtymä raviin oli ihan ok. Nostot paranivat toistojen myötä ja kertaalleen saimme edelliskerralta tutun hyvän noston, joka lähti kevyesti ja ponnekkaasti. Vasemmassa kierroksessa olikin taas melkoista sähellystä. Atte nosti laukat ihan ok, mutta ympyrällä sain komentaa vuoroin takapäätä liikkeelle, vuoroin hevosta pois nojaamasta vasemmalle. Opettaja ohjeisti hakemaan lyhyttä, mutta aktiivista laukkaa. Liekö Atte vai kuski ollut unten mailla, kun se ei ottanut onnistuakseen. Välillä tuntui, että treenasimme kuperkeikan MM-kisoihin, kun Atte laukkasi niin etupainoisena. Vasempaan kierrokseen siirtymiset raviin olivat myös aika epätasaisia, ja niiden jälkeen Atte vielä puski sisälle kerta toisen jälkeen. Viimeisellä siirtymäkerralla itse siirtymä ei ollut mistään kotoisin, mutta sentään sain ratsun puskemisen kuriin, joten johonkin tuli kuitenkin parannusta.

Vaikka Atte olikin tällä kertaa vasemmalta vaikeampi kuin viimeksi, en silti voinut olla tykkäämättä siitä taas vähän enemmän. Opettajalle tuumasinkin lopuksi, että tänään meillä sujui ravi-käynti-ravisiirtymiset paljon paremmin, kun taas laukkatehtävässä olisi ollut parantamisen varaa. Sinällään kumma kyllä minua ei harmittanut siinä tehtävässä puuttunut kaasu, sillä tällä tunnilla jarru oli siirtymisissä mukana. Onhan se jo puolet voitosta, kun oli kuitenkin jarru mukana, vaikka se kaasu jäikin matkasta. Tunnin jälkeen Atte pääsikin karsinaan keräämään voimia, jotta jaksaa nauttia laidunlomastaan täysillä.

Kaisakin oli samalla tunnilla, joten lukeekaahan hänen blogistaan, miten hänellä ja Rappenilla sujui.

Kuvista kiitos Alekseille!

Takinkääntö paikallaan

Lauantain kunniaksi tuppauduin vuorostaan mukaan tallin B-tunnille. Ratsukseni sain Aten ja myönnän miettineeni, että luvassa olisi taas harmitusta aiheuttava tunti. Blogin arkistoista kaivelinkin esiin tiedon siitä, että viimeksi olen mennyt tällä ratsulla yli kahdeksan kuukautta sitten ja yhteensä olen tätä kertaa ennen ollut sen kyydissä kahdesti. Yritin kuitenkin vaimentaa sisäisen voivottelijani ja keskittyä siihen, mitä tunti toisikaan tullessaan. Luvassa olikin yksi lempiaiheistani eli siirtymät.

Ensimmäinen tehtävä oli siirtyä pitkän sivun alusta käynnistä raviin, pyöräyttää puolivälissä keskiympyrä ja jatkaa pitkää sivua siirtyen vähän ennen sen loppua käyntiin. Aten moottori oli käynnissä heti, vaikka se tulikin tunnille tallista. Jo vapain ohjin se harppoi melkoista käyntiä, ja kun aloin ottaa ohjia tuntumalle, askel reipastui entisestään. Ravisiirtymät sujuivat todella helposti, ja Atte nosti ravin kevyestä avusta. Oikeassa kierroksessa asettaminen keskiympyrälle oli helppoa, mutta siinäkin tunsi, kuinka ratsu nojasi vasempaan ohjaan. Hetkittäin Atte myös valui nojailemaan ohjaani sen sijaan, että olisi kantanut itseään. Opettaja neuvoi ottamaan kohottavia pidätteitä ja pyytämään pohkeilla takapäähän liikettä ilman, että etupää venähtäisi. Näin yksinkertaisilla neuvoilla Atte keveni nopeasti, kun sain tehtyä pyynnöt täsmällisesti. Oikeaan kierrokseen saimme muutamia kivoja hetkiä, jolloin Atte piti itse asetuksensa ja saatoin myödätä sisäkädellä vahtien, että muistan pitää ulko-ohjan silti tuntumalla.

Vasemmassa kierroksessa hevosen roikkuminen sisäohjassa tuntui alussa varsin tuskaisalta. Opettaja ohjeisti siirtämään sisäpohjetta eteenpäin ja koputtelemaan sillä hevoselle vinkkiä, ettei sen tullut nojata sille puolelle. Lisäksi sisäohjalla tehdyt kohottavat pidätteet saivat Aten taas muistamaan, että se voisi kantaa itsensä. Hiljalleen vasempaankin kierrokseen saimme pätkiä, joissa ratsu keveni edestä ja asettui ihan hyvin. Pitkien sivujen loppupuolelle tehdyt siirtymät taas eivät olleet mitään kovin onnistuneita. Atte olisi mieluusti puksutellut ravia, joten sain pidätellä sitä melkoisesti ennen kuin se aina uskoi, että nyt oli aika siirtyä käyntiin. Opettaja oli tunnin alussa antanut vinkin, että Aten kanssa istunnan on oltava vahva. Yritin kaivella lihaksiani moisiin hommiin, mutta ne taisivat olla rantakunnon sijaan lähteneet rantalomalle.

Vasemmalla olevassa kuvassa kuski meditoi, ja ratsu keskittyy. Oikealla olevassa kuvassa onnistuneen meditoinnin tuloksena sekä kuski että ratsu ovat niskoistaan pyöreinä.    



Tämän jälkeen lähdettiin lävistäjille. Katsomoon päin tulleella lävistäjällä tehtiin ravista siirtyminen käyntiin muutaman askeleen ajaksi ja taas peilipäätyä päin ratsastetulla lävistäjällä tehtiin yritettiin esittää keskiaskellusta ensin käynnissä ja myöhemmin ravissa. Siirtymät ravista käyntiin vaativat taas jarrutteluita. Opettaja hoksautti pistämään vatsalihakset kunnolla käyttöön ja kuvittelemalla, että ne ovat muuri edessäni estämässä hevosen yritystä kiskaista minut irti satulasta. Sain myös ohjeeksi pyöristää selkää hieman jarrutuksissa, sillä se tahtoi mennä melkoisen notkolle niinä hetkinä. Ihan täysin säädyllisiä siirtymiä en saanut aikaiseksi, mutta onneksi Atte kuunteli kuitenkin ajoittain myös jarruja. Raviin se puolestaan siirtyi edelleen näpsäkästi. Keskikäynnissä ja -ravissa esitimme muutamia hyviä ja tasaisia hetkiä, kun sain hevosen pysymään suorana. Attea alkoi vissiin väsyttää, sillä se tuntui painavan aiempaa enemmän vasemmalle ohjalle. Sieltä puolen sai taas tehdä nostavia pidätteitä, jotka auttoivat aina hetkittäin. Harmittelin kuitenkin sitä, kuinka en osannut olla vahva istunnalla, vaan sorruin usein jarruttamaan liikaa ohjalla, jolloin olinkin lähtenyt vetokisaan Aten kanssa.

Lopuksi kuvio tehtiin siten, että katsomoa kohti tullutta lävistäjää ratsastettiin keskikohtaan käynnissä, siitä nostettiin myötälaukka. Sen jälkeen lyhyelle sivulle pyöräytettiin voltti ja jatkettiin vielä toinen lävistäjä laukassa. Raviin piti siirtyä viimeistään uralle tultaessa, mutta siirron kohdan sai myös valita itse. Tärkeintä oli, että laukka oli tasapainoista ja hallittua samoin kuin siirtyminen raviin. Oikeassa kierroksessa laukka ei meinannut ensin nousta ja kun se nousi, oli se vähän melkoista laahausta. Opettaja ohjeistikin pitämään etupään lyhyenä ja naputtelemaan kevyesti raipalla takapäätä hommiin. Tässä vaiheessa yritin taas jämäköittää istuntaani ja kun seurasin opettajan ohjeita, esitti Atte muutamia kivoja ja kevyitä laukkahetkiä. Toiselle lävistäjälle tultaessa ratsu tosin innostui ja vähän kiihdytti, mutta siirtyi lähestyvän seinän ansiosta aina aika helposti raviin ja siitä käyntiin. Vasemmassa kierroksessa Aten painaminen tuntui alussa todella raskaalta. Opettajan ohjeita seuraten tein sinnikkäästi kohottavia pidätteitä etenkin sisäkädellä, jolloin meno aina vähän parani. Hetkittäin sain oman pakan ja Aten takajalat kasaan, jolloin meno oli jälleen aika kivaa. Lävistäjälläkin onnistuin jopa pari kertaa hallitsemaan menoa sen sijaan, että Atte olisi ominpäin kiihdytellyt.

Tunnin aikana käänsin takkini suhtautumisessani tähän hevoseen ihan aiheesta. Attehan vaikutti varsin kivalta ratsulta, jos nuo pienet kiihdyttelyt ja vasemmalta puolelta painamiset jätti laskuista pois. Ihastuin myös sen tasaiseen raviin ja siihen, että se tuntui keskittyvän hommiin aika hyvin. Se myös vastasi pieniin apuihin, mitä nyt vähän unohti niiden tarkoituksen jarrujen kohdalla. Tunnin kohokohtiin kuului muutavat hyvin näpsäkät laukkanostot käynnistä, joissa hevonen tuntui ponnistavan oikeasti takaa sen sijaan, että raahaisi itsensä etupäällä liikkeelle. Aten kohdalla sananlasku siitä, että kolmas kerta toden sanoo, näytti pitävän paikkansa. Enpä pahastu yhtään, vaikka jatkossa saisin mennä Atella useamminkin. Ainakin, jos kemiamme kohtaavat jatkossakin ainakin tämän tunnin veroisesti.

Kaisakin oli tosiaan samalla tunnilla, joten käykäähän lukemassa, miten hänellä ja Rappenilla meni samat tehtävät.

Kuvista ja videoista kiitos Iinalle!

Kouluradan harjoittelua osissa

Olin toivonut perjantain tunnille Peraa, mutta nimeni olikin rustattu Aten kohdalle. En ollut kauhean tyytyväinen, mutta ajattelin, että jospa itsekin valaistuisin tämän hevosen kanssa edelliskertaa enemmän. Ratsastajia tunnilla oli kuusi, joten sain näppärästi hihkuttua, että treenaillaan koulukisoihin tulevaa helpon C:n ohjelmaa. Opettajalla oli samat ajatukset mielessä, ja koska kukaan muu porukasta ei osallistu kisoihin, sain treenailla mukavasti kaikki ohjelmaan kuuluvat liikkeet.

Ensimmäisenä aloitettiin kolmikaarisesta kiemuraurasta käynnissä ja ravissa. Maneesi oli rajattu suunnilleen kouluradan kokoon, mutta kirjaimet eivät luonnollisesti olleet oikeilla paikoilla. Niinpä kuviossa sai pyöritellä päätään, mikäli mieli yhtään tehdä tasaista kiemurauraa. Onneksi opettaja oli merkkinä yhdessä kohdassa, joten ainakin sen sai ratsastettua suunnilleen oikein. Kiemurauralla minun ja Aten vaikeudeksi koitui asettaminen vasemmalle, tai oikeastaan sen puute. Polle ei millään halunnut asettua siihen suuntaan, vaan oli jäykkä ja singahti pientenkin yritysten jälkeen päänsä kanssa hitusen oikealle. Niinpä kaaret tähän suuntaan olivat vailla asetusta tai sitten selvästi havaittavaa kinastelua hevosen kanssa. Asetus oikealle sujuikin tämän johdosta varsin helposti, mutta ongelmana oli hevosen pullahtaminen vasemmalta karkuun. Lopulta tajusin hallita oikealle asettaessa myös hevosen ulkopuolta, jolloin sain Aten käynnissä ja ravissa muutamia kertoja menemään tämän kaarteen hyvin ja suoristuskohdat kohtuullisen kivasti. Helppoa ei kyllä ollut ja kiukutti melkoisesti, kun en osannut vaatia pohkeita tai asetuksia vaikeaan suuntaan millään läpi.

Tämän jälkeen siirryttiin tekemään ravista neljän sekunnin pysähdys ja siitä neljän askeleen peruutus, josta siirryttiin taas raviin. Tehtävä tehtiin kääntymällä pitkältä sivulta keskihalkaisijalle valitsemastaan kohdasta. Opettaja ohjeisti ottamaan hevosia ajoissa vähän lyhyemmälle askeleelle, jolloin pysähtymisen pitäisi sujua paremmin. Unohdin tämän aluksi, jolloin pysähtymiset valuivat Aten kanssa tai olivat turhan näkyviä sellaisia. Käyntiaskeliakin taisi moneen mahtua mukaan, kunnes skarppasin ja sain pari toimivaa pysähdystä. Atte seisoi paikallaan ihan kivasti, ja peruutukset alkoivat sujua muutamien haparoivien yritysten jälkeen. Kauhean energisiksi en niitä saanut, mikä taas vaikeutti takaisin raviin siirtymistä. Jos en väärin muista, emme saaneet yhtään kunnon siirtymistä peruutuksesta raviin, vaan väliin mahtui aina pari käyntiaskelta. Ei hyvä.

Sitten vuorossa olikin jo laukkakuvio. Aluksi nostimme lyhyeltä sivulta laukan ja teimme keskiympyrän, molempiin suuntiin toki. Ensimmäiset laukkanostot ravista olivat aika haparoivia. Olin jälleen unohtanut valmistella hevosen niihin. Lopulta laukka nousi, mutta ei kauhean hillitysti ja hallitusti. Keskiympyrät sujuivat kohtuullisen kivasti, kun opettaja seisoi merkkipaaluna. Plussaa siitä, ettei Atte kauheasti puskenut laukkaympyrällä kumpaankaan suuntaan, ja pysyin myös itse hereillä ohjaamassa hevosta. Tämän kuvion jälkeen kokeiltiin vielä lyhyeltä sivulta nostetussa laukassa lävistäjän meno niin, että harjoitusraviin ehditään siirtyä kouluohjelman mukaisesti. Pari kertaa Atte pudotti laukan pois hyvissä ajoin ennen palaamista uralle, kun en muistanut olla tukena. Muut kerrat päästiin laukassa, mutta valitsin tien muutamia kertoja kehnosti, sillä sitä piti korjata melkoisesti kesken lävistäjän. Raville Atte siirtyi hyvin, mutta olisin saanut olla tarkemmin ottamassa sitä hallitumpaan menoon.

Loppuun treenattiin vielä alkutervehdyksessä tarvittavaa ravista tehtyä pysähdystä ja hetken seisomista, siitä siirtymistä raviin ja pitkälle sivulle tehtyä askeleen pidennystä harjoitusravissa. Pääsimme Aten kanssa kohtalaisen suoraan tervehdykseen, ja pysähdyksetkin menivät ihan ok. Muutamia kertoja opettaja sanoi hevosen jäävän vähän kenottamaan vasemmalle, johon osasin jopa tehdä muina kertoina korjauksia jo ravatessa tervehdykseen. Askeleen pidennyksissä päästin Aten enemmänkin kipittämään kuin pidentämään. Oma istuntani tahtoi myös levitä tässä vaiheessa jonkin verran. Opettajalta tuli kommentti onnistuneimmista suorituksista, että ihan hyvin meni, vaikka Aten pidennys ei kuulemma huima olekaan. Sentään siinä oli jokin ero, joten siihen saattoi olla suunnilleen tyytyväinen.

Lopputunnista aloin olla jo melkoisen epätoivoinen asetusten saamiseksi vasemmalle. Voivottelin asiaa opettajalle, joka mukavasti pisti koko poppoon tekemään loppuverkan vasempaan kierrokseen ravissa. Ohjeina tuli viedä sisäkättä lähemmäs kaulaa ja ottaa tarvittaessa kohottavia pidätteitä. Samalla sisäpohkeen piti pyytää hevosta väistämään ulommas. Alku oli melkoista kinastelua, kun minä yritin vaatia, ja Atte puolestaan järjestelmällisesti ei tajunnut pyyntöjäni. Harmistuin melkoisesti ja yritin keskittää kiukkupuuskani sisäpohkeen aktivointiin. Aika heikoin tuloksin, vaikka hetkittäin sain sisäpohkeella hevosta vähän väistämään. Tässä vaiheessa olin toki autuaasti unohtanut, että vasemmassa kierroksessa istuntani valuu vasemmalle, mikä varmasti aiheutti jälleen miljoonannen kerran nämä samat ongelmat. Hiljalleen jankutukseni alkoi tehota, ja Atte vähän pehmeni muutamat kerrat. Niinä hetkinä tajusin vähän hellittää, jolloin Atte venytti hetken ajan ohjan perässä.

Pakko myöntää, että Atte on melkoinen mysteeri minulle vielä. Plussaa siinä on se, että kyllähän se liikkuu itse, mutta minun hyppysissäni näemmä valitsee reipastumisen mieluummin kuin asian maltillisen toteuttamisen. Oikeastaan luulen, että olen itse Aten kanssa liikkeellä sillä hoplaa-asenteella, jolloin itsekin teen tehtävät enemmän sinnepäin kuin ajatuksella huolellisesti. Onpahan kuitenkin taas yksi hevospähkinä ratkottavaksi, ja kenties vielä jokin päivä alan saada niitä ahaa-elämyksiä tämänkin hevosen kanssa. Siinähän kun ei luonnollisesti ole vikaa, mutta minun mukautumiskyvyssäni on senkin edestä.

Tallin uusimman ratsun kyydissä

Mielessäni toivoin perjantain tunnille Mantaa tai Jussia. En kuitenkaan pistänyt pahaksi, kun näin nimeni tallin uusimman ratsun 13-vuotiaan Ataraksin eli Aten kohdalla. Jos en väärin muista, on ruuna ainakin aikanaan ollut heA-tasoinen ja esteillä siltä on sujunut 70-80 senttiä. Ennen tallille tuloa se oli ollut hyvin kevyessä käytössä, joten pollen kunto on tällä hetkellä hieman heikko. Atte on kuitenkin reipas tapaus, joka tosin väsyessään korvaa keskittymisen kiihdyttelyllä. Tunnin teki jännemmäksi se, että kouluväännön sijasta luvassa oli puomeja.

Kahden puomin suoraa lähdettiin tahkoamaan jo alussa, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Atte liikkui ihan kivasti itse, mutta asetukset eivät tahtoneet mennä läpi. Opettaja tapitti hevosen jalkoja tovin, kunnes tuumasi, ettei ole ennen nähnyt edestä yhtä ahdasliikkeistä hevosta. Tämä piti tarkistaa peilistä ja toden totta, Aten etujalat menivät samaa uraa vuorotellen kumpainenkin toisen edelle astuen. Aika hassun näköistä menoa. Puomit menivät ok, kunhan sain hevosen kuuntelemaan väliin tehdyt pysähdykset käynnistä ja siirtymät käyntiin ravista. Vähän Atte tosin tahtoi katsoa puomia ja hidastaa, mutta koetin tsempata sitä aina tasaisemmin niistä yli.

Laukassa puomien väliin haluttiin viisi askelta. Parit ensimmäiset yrityksemme menivät mönkään, kun Atte pudotti ennen ensimmäistä puomia raville. Yritin ajatella, etten päästä hevosta venymään ja tuen pohkeilla. Lopulta maiskutusta ja pientä raipanmerkkiä apuna käyttäen pääsimme laukassa puomit. Väliin tosin hurahti sekalaisesti neljää ja viittä askelta eli laukka ei ollut oikein hallinnassa. Hoksin myös välissä jääväni ähertämään ihan liikaa sen sijaan, että olisin antanut hevoselle työrauhan. Tämän huomattuani onnistuin pari kertaa rentoutumaan ajoissa, jolloin Atte meni puomit ihan kivasti. Olisin silti toivonut itselle kykyä kontrolloida menoa, etten olisi jäänyt vain matkustelijaksi.

Tämän jälkeen opettaja pisti meidät treenaamaan oikean laukan saamista sekä laukanvaihtoja kavaletin ja miniristikon avulla. Ravista piti saada nousemaan kavaletilla oikea laukka ja miniristikolla puolestaan oikea laukka piti saada vasemmaksi. Ensimmäisellä kerralla Atte järkyttyi kavaletista ja liirasi vasemmalta ohi. Sentään se nosti siinä rytäkässä sen toivotun oikean laukan. Sitten sainkin Aten kavaletille, ja välillä saimmekin oikean laukan toivotusti, vaikka polle lähti hyppyyn vähän ihme kohdista. Vääriäkin laukkoja saatiin, mutta Atte teki vaihdon ravin kautta aika vikkelästi. Oikea laukka vaihtui vasemmaksi helpommin. Opettaja kehotti tulemaan reippaasti, ja mehän tottelimme. Pari kertaa Atte lähti liian kaukaa hyppyyn, ja siihen valmistautumattomana rytkähdin matkassa. Kiitin hevosta kuitenkin heti siitä, ettei vetänyt hernepeltoa turpaansa mätkähtelevästä kuskista. Tulipahan taas mukavasti harjoiteltua lähestymisiä ja johtamisia.

Loppuraveissa mentiinkin molempiin kierroksiin pääty-ympyröitä pyöritellen ja pitkillä sivuilla hetken vasta-asetuksia tehden. Atte tahtoi kipittää ravia niin, että kopse kävi kavioiden napsuessa toisiaan vastaan. Siitä alkoikin melkoinen pidäterumba, kun polle tahtoi väistämättä vähän käydä etupainoiseksi ja olla piittaamatta jarrutteluistani. Harjoitusraviin istuminen ja tomakoiden pidätteiden ja myötäysten yhdistelmä tuotti aina hetkittäin tulosta, ja välillä saatoin antaa Atelle ohjaakin, jonka perässä venyttää. Sitten se saikin taas kipinän ja jolkotti reipasta ravia minusta piittaamatta.

Atesta jäi ensimmäisen kerran perusteella melkoisen tyypillinen suomenhevosratsun fiilis: etupainoinen, välillä vähän jyrä, mutta selväpäinen ja hyvää tarkoittava. Selästä käsin 13-vuotias polle tuntui kuitenkin lähinnä nuorukaiselta, jonka koulutus olisi ollut vielä vaiheessa. Tunti otti Aten kunnon päälle melkoisesti, ja polle puuskutti pitkään ja hikosi kunnolla. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, että se saa kuntoa kohoamaan ja pääsee näyttämään, että kyllä siltä helpon A:n asiat taipuvat.