Toimivaa keskikäyntiä

Keskiviikkona lyöttäydyin kuudenneksi ratsastajaksi koulutunnille. Ratsukseni sain Paven. Pääsimme treenaamaan tulevien koulukisojen yhtä ohjelmaa, joka on Helppo B FEI Lasten esiohjelma A 2015.

Alkuverryttelynä ohjelmaa mukaillen tulimme kolmikaarista kiemurauraa ensin käynnissä ja sitten ravissa. Ohjelmassa kiemuraura on oikeasti nelikaarinen, mutta sitä typistettiin maneesiolosuhteiden takia. Kolmikaarinen kiemuraura sujui molemmissa askellajeissa muuten ihan kivasti, mutta suoristuskohdissa ja uuden suunnan valmistelussa Paven pyöreys pääsi vähän katoamaan. Kaaret vasemmalle olivat myös odotetusti oikeaan verrattuna jäykempiä, mutta ei onneksi pahiten. Pave ravasi tänään aika mukavasti, jolloin pääsin keskittymään omaan vaikuttamiseeni eli toisin sanoen turhan värkkäyksen minimointiin.

Seuraavaksi tulimme pätkät ohjelman laukkaosuudesta. Aloitimme oikeassa laukassa, jonka nostimme C- ja M-kirjainten välillä. Pitkän sivun loppupuolelle ratsastimme 15 metrin voltin. Raviin siirryimme toisen pitkän sivun keskellä. Vasemmassa kierroksessa kohdat olivat muuten samat, mutta siirryimme laukasta raviin lyhyen sivun keskellä. Oikeat laukat Pave nosti aika mukavasti, mutta muutoin se laukka tuntui vähän kulmikkaalta. Vasen laukka rullasi paremmin, mutta siinä Pave ehti taas oppia tehtävän ja alkoi ennakoida sitä. Se olisi halunnut hypähdellä laukalle omia aikojaan, ja estelyni saivat sen hirveilemään. Sattuipa tehtävälle parit väärätkin laukat Paven hirveillessä ja minun tehdessä laukkapyynnöt epämääräisesti. 15 metrin voltit menivät puolestaan molempiin suuntiin ihan hyvin.

Tämän jälkeen työstimme tovin keskikäyntiä ja teimme siitä lyhyitä siirtymisiä raviin. Pave tarjosi itse mainiota keskikäyntiä ilman, että siihen juuri täytyi puuttua. Kaikeksi onneksi tajusin myös istua selässä hiljaa, ja antaa Paven kävellä. Yksi helmasynneistäni kun on se, että äherrän kaikkea ihan vain varmistellakseni asioita. Siirtymiset käynnistä raviin olivat ihan asiallisia. Siirtymiset ravista käyntiin olivat odotetusti niitä, joissa pyöreys pääsi katoamaan. En osaa jarruttaa istunnalla riittävästi, vaan turvaudun ohjaan. Se puolestaan saa Paven jännittymään. Sain jotenkin rytmitettyä ohjalla ottamiani pidätteitä siten, että siirtymiset alaspäin paranivat aavistuksen. Ainakaan Pave ei jäkittänyt niitä vastaan enää niin pahasti.

Lopuksi tulimme ravissa keskihalkaisijalle ja teimme pysähdyksen. Hnng. Siinäpä mietteeni tehtävästä. Jos siirtymiset ravista käyntiin ovat hankalia, niin ravista tehdyt pysähdykset ovat yksinkertaisesti kamalia. Pysähtymistä valmistellessa taidan edelleen puristautua satulaan ja jäykistyä, ja Pave ottaa kertaasti esimerkistäni vaarin. Pave ei myöskään tuntunut osaavan ottaa pysähdyksiä kivana lepohetkenä, vaan yritti sinnikkäästi hiippailla niissä eteenpäin. Kovin kauniiksi (näin kauniisti sanottuna) emme pysähdyksiä saaneet, mutta sentään saimme tehtyä ne kohtuullisesti oikeaan kohtaan emmekä hiippailleet siitä ohi. Rentous ja pyöreys olivat jossain aivan muualla kuin meidän matkassamme niissä. Voi jee. Voisinpa kyllä hinkata siirtymisiä alaspäin ihan tehokuurina. Ensin kuski niissä kuntoon ja sitä myöten hevonenkin.

Tunnin tehtävät olivatkin siinä. Tulipas tehtyä hyödyllisiä asioita koulukisoja silmällä pitäen. Kisojen B:n kouluohjelma on kohtuullisen simppeli tehtäviltään. Sen vaativuus tuleekin teiden ratsastamisesta ja etenemisestä. Täytyypä treenailla ohjelman asioita vielä ennen kisoja niin Paven kuin toisen kisaratsuni eli Gian kanssa.

Keskiaskellajeja treenaamassa

Nyt kun seuran estekisat ovat onnellisesti takana, voi alkaa hiljalleen miettiä seuraavaksi koittavia koulukisoja. Niissä tarkoitukseni on mennä helpon B:n ohjelma, joka todennäköisesti sisältää keskiaskellajeja. Niinpä päätin lähteä yksityistunnille Tallinmäelle niitä treenaamaan. Sain valita Tupun ja Jetin väliltä ja päädyin Jettiin, sillä se vastaa rauhallisuutensa ja hitaasti syttymisen takia enemmän mahdollista kisaratsuani kuin alusta asti reipas Tupu.

Kentän toisen lyhyen päädyn ulkopuolelle oli kasattu pieni puomi- ja tolpparojo. Opettaja ohjeisti ensin kävelemään maasta käsin Jetin kanssa siitä ohi, jotta se saa rauhassa toljotella ne. Jetti ei reagoinut rojuihin mitenkään, joten nousin satulaan. Sittenpä sama kohta tuli hurjan pelottavaksi, joten alkuverkat hurahtivat samaa päätyä koluten käynnissä ja ravissa, kunnes Jetti malttoi mennä kohdasta järkevästi ohi. Tämän jälkeen otettiinkin verryttelynä reipasta laukkaa pitkille sivuille ja vähän hallitumpaa menoa lyhyille sivuille, jotta muutoin hyvin rauhalliseen menoon jäävä Jetti saisi moottorinsa käyntin. Aluksi Jetti ei tosin viitsinyt nähdä laukassa vaivaa, mutta kun muistutin raipalla, löysi Jettikin reippaan laukan. Se tuli myös hyvin takaisin rauhallisempaan laukkaan päädyissä, joten meno ei ollut holtitonta. Myös suunnan muuttaminen lennosta tehdyn laukanvaihdon avulla onnistui molempiin kierroksiin. Laukkaverryttelyn jälkeen Jetti tarjosi  myös kerrankin tarmokasta ravia ihan vapaaehtoisesti, joten siitä oli hyvä lähteä treenaamaan keskiaskellajeja.

Keskiaskellajeja lähdettiin treenaamaan ympyrällä. Opettaja neuvoi ratsastamaan Jetin ensin lyhyeen, mutta aktiiviseen menoon, jonka jälkeen tuli rentoutua ja pyytää eteenpäin keskiaskellajin saamiseksi. Käynnissä Jetti tahtoi jäädä hyvin rauhalliseksi enkä saanut siihen tarvittavaa energiaa. Opettaja hoksautti naputtelemaan raipalla kevyesti pohkeen taakse, jotta Jetti alkaisi aktivoida takapäätään. Samalla tuli pitää etupää lyhyenä, ettei hevonen vain pitenisi. Itselle vaikeuksia tuotti hallita molemmat päät yhtä aikaa ja aina jompikumpi pää tuntui jäävän huomiotta. Lopulta aloin saada pidettyä ohjat käsissä ja takapään hommissa, jolloin Jetti lyheni pysyen aktiivisena. Siitä olikin helppo ajatella omaa rentoutumista ja antaa hevosen pidentää askelta. Oikein tehdyssä keskiaskellajissahan tahti ei kärsi, vaikka askel pitenee. Jetti tekikin keskikäynnin mukavan letkeästi lyhennetystä käynnistä ja pysyi tuntumalla.

Ravissa ja laukassa työskentely jatkoi käynnin tavoin. Nyt tosin sai tehdä tuplasti enemmän töitä, että sain Jetin ensin lyhyempään, mutta pontevaan liikkumiseen. Laukassa Jetti esitti myös muutamia hetkiä aika kivaa, ylöspäin suuntautunutta laukkaa pysyen lyhyenä ja hyvin tuntumalla. Keskiravi ja -laukkakin löytyi, kun lyhennykset onnistuivat ensin. Ilahduttavinta oli se, että mukaan mahtui sellaisia siirtymiä lyhyestä askeleesta keskiaskeleeseen, joissa Jetti pysyi hyvässä muodossa eikä venähtänyt ja nostanut päätään ylös. Olisin kuitenkin saanut olla tarkempi huomaamaan, milloin meno alkoi hyytyä, jotta olisin ehtinyt vaikuttaa aiemmin. Nyt ehti välillä käydä niin, että pakka levisi ja työskentely piti aloittaa taas melkein nollasta.

Lopuksi otimme vielä lävistäjillä keskilaukkaa ja -ravia. Ensin otettiin laukka, sillä sen jälkeen Jetiltä irtoaisi keskiravikin paremmin. Tässä vaiheessa annoin Jetin valahtaa taas vähän laiskaksi ja aloin säheltää itse. Tuloksena oli jännittyneemmin kulkenut ratsu, joka meni hyvin hatarasti keskilaukan kaltaista esitystä. Opettaja komensi meidän ympyrälle lyhentämään laukkaa ja hakemaan rentoutta takaisin ennen kuin suuntasimme uudelleen lävistäjälle. Jetti alkoi tulla taas paremmin kuulolle, kun sain sitä lyhennettyä. Parhaiten keskilaukka lähti oikeassa kierroksessa. Niinä kertoina Jetti pysyi hyvässä muodossa, keskittyi tehtävään ja siirtyi lyhyestä laukasta keskilaukkaan hyvin tasaisesti ilman, että meno muuttui kaahaukseksi. Nämä kerrat tuntuivat satulaan mukavan sutjakoilta ja vaivattomilta.

Opettajakin oli sangen tyytyväinen menoomme. Itse olin tyytyväinen siihen, että muistin kerrankin suoristaa ajatuksella ennen kuin pyysin lävistäjillä eteen. Kaiken lisäksi osasin hetkittäin jopa rentoutua. Keskiravissa oli oikeastaan samat haasteet kuin laukassakin: aluksi Jetti vähän jäkitti vastaan vastineeksi sähellykselleni, mutta ympyröiden avulla rentoutui. Keskiravit tein keventäen, sillä halusin ensin opetella ratsastamaan sen ilman, että häiritsen menoa istumalla alas satulaan ja hytkymällä mukana miten sattuu. Jetti esitti myös muutamat näpsäkät keskiravit, joten tunnin tehtävät olivat pulkassa, ja kuskilla hyvä mieli.

Tällä tunnilla Jetti taisi liikkua kanssani ensimmäistä kertaa kunnolla. Toki sitä sai ratsastaa, mutta kun sen oli saanut jo vähän liikkeelle, löytyi menoa paljon paremmin kuin yleensä. Opettaja sanoikin tunnin aiheen olevan Jetille hyväksi, ja että se myös osaa ne aika hyvin. Jos Jetti olisi joka kerta näin kiva, voisin kuvitella meneväni sillä koulua useamminkin. Pitänee ottaa vielä useampia treenejä helpon B:n ohjelmasta, niin ehkäpä hiljalleen opin ratsastamaan Jettiä kerta toisen jälkeen nopeammin toimivammaksi.

Takinkääntö paikallaan

Lauantain kunniaksi tuppauduin vuorostaan mukaan tallin B-tunnille. Ratsukseni sain Aten ja myönnän miettineeni, että luvassa olisi taas harmitusta aiheuttava tunti. Blogin arkistoista kaivelinkin esiin tiedon siitä, että viimeksi olen mennyt tällä ratsulla yli kahdeksan kuukautta sitten ja yhteensä olen tätä kertaa ennen ollut sen kyydissä kahdesti. Yritin kuitenkin vaimentaa sisäisen voivottelijani ja keskittyä siihen, mitä tunti toisikaan tullessaan. Luvassa olikin yksi lempiaiheistani eli siirtymät.

Ensimmäinen tehtävä oli siirtyä pitkän sivun alusta käynnistä raviin, pyöräyttää puolivälissä keskiympyrä ja jatkaa pitkää sivua siirtyen vähän ennen sen loppua käyntiin. Aten moottori oli käynnissä heti, vaikka se tulikin tunnille tallista. Jo vapain ohjin se harppoi melkoista käyntiä, ja kun aloin ottaa ohjia tuntumalle, askel reipastui entisestään. Ravisiirtymät sujuivat todella helposti, ja Atte nosti ravin kevyestä avusta. Oikeassa kierroksessa asettaminen keskiympyrälle oli helppoa, mutta siinäkin tunsi, kuinka ratsu nojasi vasempaan ohjaan. Hetkittäin Atte myös valui nojailemaan ohjaani sen sijaan, että olisi kantanut itseään. Opettaja neuvoi ottamaan kohottavia pidätteitä ja pyytämään pohkeilla takapäähän liikettä ilman, että etupää venähtäisi. Näin yksinkertaisilla neuvoilla Atte keveni nopeasti, kun sain tehtyä pyynnöt täsmällisesti. Oikeaan kierrokseen saimme muutamia kivoja hetkiä, jolloin Atte piti itse asetuksensa ja saatoin myödätä sisäkädellä vahtien, että muistan pitää ulko-ohjan silti tuntumalla.

Vasemmassa kierroksessa hevosen roikkuminen sisäohjassa tuntui alussa varsin tuskaisalta. Opettaja ohjeisti siirtämään sisäpohjetta eteenpäin ja koputtelemaan sillä hevoselle vinkkiä, ettei sen tullut nojata sille puolelle. Lisäksi sisäohjalla tehdyt kohottavat pidätteet saivat Aten taas muistamaan, että se voisi kantaa itsensä. Hiljalleen vasempaankin kierrokseen saimme pätkiä, joissa ratsu keveni edestä ja asettui ihan hyvin. Pitkien sivujen loppupuolelle tehdyt siirtymät taas eivät olleet mitään kovin onnistuneita. Atte olisi mieluusti puksutellut ravia, joten sain pidätellä sitä melkoisesti ennen kuin se aina uskoi, että nyt oli aika siirtyä käyntiin. Opettaja oli tunnin alussa antanut vinkin, että Aten kanssa istunnan on oltava vahva. Yritin kaivella lihaksiani moisiin hommiin, mutta ne taisivat olla rantakunnon sijaan lähteneet rantalomalle.

Vasemmalla olevassa kuvassa kuski meditoi, ja ratsu keskittyy. Oikealla olevassa kuvassa onnistuneen meditoinnin tuloksena sekä kuski että ratsu ovat niskoistaan pyöreinä.    



Tämän jälkeen lähdettiin lävistäjille. Katsomoon päin tulleella lävistäjällä tehtiin ravista siirtyminen käyntiin muutaman askeleen ajaksi ja taas peilipäätyä päin ratsastetulla lävistäjällä tehtiin yritettiin esittää keskiaskellusta ensin käynnissä ja myöhemmin ravissa. Siirtymät ravista käyntiin vaativat taas jarrutteluita. Opettaja hoksautti pistämään vatsalihakset kunnolla käyttöön ja kuvittelemalla, että ne ovat muuri edessäni estämässä hevosen yritystä kiskaista minut irti satulasta. Sain myös ohjeeksi pyöristää selkää hieman jarrutuksissa, sillä se tahtoi mennä melkoisen notkolle niinä hetkinä. Ihan täysin säädyllisiä siirtymiä en saanut aikaiseksi, mutta onneksi Atte kuunteli kuitenkin ajoittain myös jarruja. Raviin se puolestaan siirtyi edelleen näpsäkästi. Keskikäynnissä ja -ravissa esitimme muutamia hyviä ja tasaisia hetkiä, kun sain hevosen pysymään suorana. Attea alkoi vissiin väsyttää, sillä se tuntui painavan aiempaa enemmän vasemmalle ohjalle. Sieltä puolen sai taas tehdä nostavia pidätteitä, jotka auttoivat aina hetkittäin. Harmittelin kuitenkin sitä, kuinka en osannut olla vahva istunnalla, vaan sorruin usein jarruttamaan liikaa ohjalla, jolloin olinkin lähtenyt vetokisaan Aten kanssa.

Lopuksi kuvio tehtiin siten, että katsomoa kohti tullutta lävistäjää ratsastettiin keskikohtaan käynnissä, siitä nostettiin myötälaukka. Sen jälkeen lyhyelle sivulle pyöräytettiin voltti ja jatkettiin vielä toinen lävistäjä laukassa. Raviin piti siirtyä viimeistään uralle tultaessa, mutta siirron kohdan sai myös valita itse. Tärkeintä oli, että laukka oli tasapainoista ja hallittua samoin kuin siirtyminen raviin. Oikeassa kierroksessa laukka ei meinannut ensin nousta ja kun se nousi, oli se vähän melkoista laahausta. Opettaja ohjeistikin pitämään etupään lyhyenä ja naputtelemaan kevyesti raipalla takapäätä hommiin. Tässä vaiheessa yritin taas jämäköittää istuntaani ja kun seurasin opettajan ohjeita, esitti Atte muutamia kivoja ja kevyitä laukkahetkiä. Toiselle lävistäjälle tultaessa ratsu tosin innostui ja vähän kiihdytti, mutta siirtyi lähestyvän seinän ansiosta aina aika helposti raviin ja siitä käyntiin. Vasemmassa kierroksessa Aten painaminen tuntui alussa todella raskaalta. Opettajan ohjeita seuraten tein sinnikkäästi kohottavia pidätteitä etenkin sisäkädellä, jolloin meno aina vähän parani. Hetkittäin sain oman pakan ja Aten takajalat kasaan, jolloin meno oli jälleen aika kivaa. Lävistäjälläkin onnistuin jopa pari kertaa hallitsemaan menoa sen sijaan, että Atte olisi ominpäin kiihdytellyt.

Tunnin aikana käänsin takkini suhtautumisessani tähän hevoseen ihan aiheesta. Attehan vaikutti varsin kivalta ratsulta, jos nuo pienet kiihdyttelyt ja vasemmalta puolelta painamiset jätti laskuista pois. Ihastuin myös sen tasaiseen raviin ja siihen, että se tuntui keskittyvän hommiin aika hyvin. Se myös vastasi pieniin apuihin, mitä nyt vähän unohti niiden tarkoituksen jarrujen kohdalla. Tunnin kohokohtiin kuului muutavat hyvin näpsäkät laukkanostot käynnistä, joissa hevonen tuntui ponnistavan oikeasti takaa sen sijaan, että raahaisi itsensä etupäällä liikkeelle. Aten kohdalla sananlasku siitä, että kolmas kerta toden sanoo, näytti pitävän paikkansa. Enpä pahastu yhtään, vaikka jatkossa saisin mennä Atella useamminkin. Ainakin, jos kemiamme kohtaavat jatkossakin ainakin tämän tunnin veroisesti.

Kaisakin oli tosiaan samalla tunnilla, joten käykäähän lukemassa, miten hänellä ja Rappenilla meni samat tehtävät.

Kuvista ja videoista kiitos Iinalle!