Poniratsastajan paluu

Ylikasvanut ponityttö.

Keskiviikon valmennusryhmän tunnille sattui usealle ratsastajalle melkoinen yllätys ratsuarpajaisissa. Minulle nimittäin sattui toista kertaa Roosa. Se onkin ainoita tammoja tällä hetkellä tallissa, joilla voin näin kerran vuodessa mennä. Muut ovat Roosaa pienempiä, ja onhan sekin minulle liian pieni ratsu, siksipä sillä en ole enempää mennyt. Kyllähän se jaksaa minut kantaa, mutta pitkät koipeni heiluvat pääosin ilmassa, kun kapoisan, noin 145-senttisen ponin kyljet loppuvat kesken. Opettajalla oli ollut hyvä syy jakaa tuntilaisille jokeriratsut: hän halusi, että nekin paljon alkeis- ja jatkotunteja tekevinä saavat joskus osaavamman kuskin selkään. Samalla kaiketi oli tarkoitus vähän myös läpiratsastaa hevosia, mutta minun taidoillani se ei onnistu vielä.

Tunti olikin aika pitkälti perusratsastusta. Käynnissä ja ravissa teimme pitkille sivuille loivat kiemuraurat ja päätyihin voltit. Roosa tahtoi mennä hyvin pitkälti hirvimoodissa ja lyhyitä pätkiä lukuun ottamatta en juuri saanut sitä houkuteltua rennommaksi ja pyöreämmäksi. Pääty-ympyröillä huomasin asetusten menevän aika puutteellisesti läpi. Koetin korjata tilannetta pohkeilla, mutta se oli hitusen vaikeaa jalkojeni heiluessa irti hevosen kyljistä. Sitten ajattelin hevosen pitämistä paremmin suorana, jotten yrittäisi ohjilla vääntää ratsua mutkalle. Tämä auttoi suoristamaan menoa, mutta asetukset jäivät loppujen lopuksi aika vaatimattomiksi.

Seuraavaksi siirryimme ratsastamaan harjoitusravia. Kuviona oli tehdä lyhyitä siirtymisiä käyntiin sekä myöhemmin temponvaihteluita ravissa hitaammasta askelluksesta nopeampaan. Siirtymät käyntiin tahtoivat mennä aika jännittyneesti. Taisin itse taas jännittyä valmistellessani siirtymää, ja Roosa seurasi huonoa esimerkkiäni välittömästi. Siirtymät käynnistä raviin olivat vähän parempia, joskin aktiivisuutta olisi saanut olla tuttuun tapaan enemmän. Temponvaihtelut tahtoivat olla vähän ponnettomia ja taisin välillä kokonaan unohtaa ratsastaa niitä kunnolla. Yksi isoimpia ongelmia tällaisissa tehtävissä on se, ettei tuntuma tahdo pysyä tasaisena. Sen sijaan lisäyksessä tuppaan nakkaamaan ohjat löysälle ja kiinniotossa taas jään näpertämään liikaa ohjaa. Se kuitenkin lohduttaa, että tajuan itse nämä virheet.

Huomatkaa 1. kuvan häntä, selvä merkki ketutuksesta.

Laukassa pyöriteltiin paljon ympyröitä. Ensimmäisessä laukannostossa tein jotain todella pahasti väärin, ja Roosa viskasi pari pukkia. Ensimmäisestä selvisin, mutta toinen keikautti minut kaulalle ja hukkasin toisen jalustimen. Roosa totesi onneksi, että tämä riittää, jolloin ehdin nousta kaulalta, löytää hukatun jalustimen ja nauraa hetken ennen kuin tajusin, että minun piti saada tamma laukkaamaan oikeasti. Noston sijasta sorruin ajamaan Roosan laukkaan, mutta tamma löysi kuitenkin sen avulla kolmannen askellajinsa. Oikea laukka ei oikein onnistunut missään vaiheessa, vaan meno oli jännittynyttä. Vasemmassa laukassa sain taas suoristettua Roosaa kivasti, jolloin se vähän rentoutui ja pyöristyi. Noina hetkinä olisin saanut tosin ratsastaa pohkeella rutkasti enemmän, sillä ratsu pääsi turhan etupainoiseksi. Roosa kuitenkin yritti kovasti ymmärtää, mikä tuntui kivalta. Enempää pukkejakaan ei onneksi satanut, joten olin tainnut oppia nostamaan laukan siten, ettei tamman tarvinnut herneillä siitä.



Loppuraveissa koetin vielä houkutella Roosaa pyöreämmäksi, mutta se päätti olla enimmäkseen hirvi. Tässä vaiheessa aloin huomata, että Roosa mieluusti kipitti alta pois kuin keskittyi kuuntelemaan. Niinpä toppuuttelin sitä aina tovin ja jatkoin työstämistä vasta, kun se malttoi ravata rauhallisemmin. Tällä tavalla tamma jaksoikin kuunnella paremmin, ja meno tasoittui hieman. Roosaa oli kiva ratsastaa, vaikka kyllähän me olimme melkoisen hassu pari. Roosa on kuitenkin kohtuullisen mutkaton tapaus, kunhan sen saa työskentelymoodiin. Roosa voisi olla ihan vekkuli tapaus, jos se olisi vähän isompi. Joskus on kiva mennä tammoilla, kun niillä sattuu aina välillä tulemaan noita näkyvämpiä tunteenpurkauksia. Pysyypähän kuskikin vähän paremmin hereillä, kun ratsu ei mene ihan possujunameiningillä.

Videoista kiitos Alekseille! Kuvat napattu videoilta.

Ruusunpunainen tunti

Kaunis Ruusu-tamma. ♥

Ratsastusleirikuntotestin toinen tunti oli omalla tallilla kello 13. Ehdin siis Tallinmäen tunnin jälkeen käväistä nopeasti kotona vaihtamassa vaatteita, syömässä pienen välipalan ja sitten saikin jo lähteä liikkeelle. Edellispäivän poniratsastuksesta innostuneena olin laittanut toiveikseni Eetun, Jukan ja vielä villisti Ruusun, jonka sitten ihanasti sainkin. En tosiaan ole koskaan mennyt tällä ponilla, mutta kerran siihen oli mahdollisuus. Sen mahdollisuuden käyttämättä jättäminen jäi harmittamaan sen verran, että halusin paikata sen. Light Rose eli tutummin Ruusu on 1996 syntynyt tamma, jonka säkäkorkeus on noin 145 senttiä eli samaa kokoa muun muassa Dillen kanssa. Ruusu on tosin kapoisampi.

Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain viisi. Tunnin treeniaiheena oli hevosen takaosan liikutus ympyrällä niin sisemmäs kuin ulommas. Alkuverryttely mentiin käynnissä ja ravissa itsenäisesti. Käynnissä Ruusu hakeutui mukavasti tuntumalle ja jopa pyöristyi ilman, että takapää edes sammui. Mikään virtapilleri se ei automaattisesti silti ollut, mutta kulki kuitenkin mukavasti itse. Käynnissä sain pohkeeni jotenkin sen kylkiin tuntumalle, vaikka olihan niillä vähän hakemista. Ravissa Ruusua sai pyytää enemmän liikkumaan ja ympyrillä pitikin jo huolehtia siitä, ettei se yrittänyt puskea sisälle. Pohkeeni puolestaan seilasivat ravissa valtaosan ajasta ilmassa, mutta se ei näemmä menoa juuri haitannut.

Alkuverryttelyn jälkeen jakauduimme kahdelle ympyrälle siten, että me Ruusun kanssa jaoimme tilan Peran ja Manun kanssa. Ison ympyrän aikana siirsimme hevosen takaosaa sekä ulommas että sisemmäs niin käynnissä kuin ravissa, jossa tosin siirtämistä sai tehdä sen verran kuin hyväksi havaitsi. Siirrot onnistuivat luonnollisesti parhaiten käynnissä, kun minulla oli riittävästi aikaa miettiä apuja ja pyytää rauhassa. En tosin aluksi saanut pohkeitani järkevästi, joten nakkasin jalustimet pois. Se auttoi hieman, ja pääsin yrittämään Ruusun takapään siirtelyä. Niin käynnissä kuin ravissa helpommaksi tehtäväksi selvisi takaosan siirtäminen hieman sisemmäs. Tätäkin sai pyytää selvästi ennen kuin Ruusu ymmärsi, mitä ajoin takaa. Tässä kohtaa isona helpotuksena oli se, jos hevosen etuosan sai odottamaan. Ruusu kuunteli pidätteet hyvin, joten saatoin alkaa pyytää takaosaa sisemmäs. Välillä pyynnöksi riitti pohjeapu, välillä muistutin pienillä raippamerkeillä. Ravissa etupäätä sai hidastuttaa selvästi enemmän, sillä muutoin Ruusu vain asettui, mutta piti takaosansa sinnikkäästi etuosan kanssa samalla uralla.

Takaosan siirtäminen ulommas olikin sitten kinkkisempi juttu. Käynnissä monenlaisten yritysten jälkeen pyytelyni alkoivat tuottaa tulosta, ja Ruusu suostui siirtämään takaosaansa toivotusti. Nyt mietittynä olisin saanut huolehtia silloin paremmin myötäasetuksen säilymisestä, sillä takaosan siirtyessä ulommas taisin päästää Ruusun aina suoristumaan asetuksesta liki kokonaan. Ravissa takaosan kontrollointi oli jo suorastaan haastavaa. En saanut istuntaani kovin vakaaksi, vaikka Ruusun ravi olikin melkoisen helppoa, joten apunikin olivat sitä myöten vähän epämääräisiä. Olisin lisäksi saanut varmasti pidättää etuosaa tarkemmin, sillä hetkittäin Ruusu innostui ja ravasi mukavan tarmokkaasti eteen. Ravissa sai myös vähän säädellä raviaskeleen mittaa, ja takaosan onnistuneiden siirtoyritysten seurauksena Ruusu pyöristyi kivan rennosti tuntumalle ja meni mielestäni varsin mallikasta ravia. Askel kulki mukavasti, mutta tahti ei silti kiihtynyt, ja poni pysyi hienosti tuntumalla kuunnellen. Tässä kohtaa ehdin jo fiilistellä, kuinka hienon ratsun kyytiin olinkaan päässyt.

Lopuksi vuorossa oli vielä laukkatehtävä, jossa isommalla ympyrällä pidettiin hevonen joko suorana tai käytettiin apuna hetkittäin vasta-asetusta. Isolta ympyrältä pyöräytettiin sopiviin kohtiin voltteja, joiden aikana sai ja pitikin tehdä selvä myötäasetus. Muutaman kerran Ruusu vaikeili laukannostossa tai pudotti kesken kaiken raviin, mutta muutoin laukka rullasi hyvin. Isommalla ympyrällä minulla meni muutama kierros tunnustellessa ponilaukkaa, kunnes muistin, että voin myös ratsastaa. Vasta-asetusten avulla Ruusua sai hetkittäin pyöristymään kivasti, jolloin laukka tuntui vain paranevan. Pienempien volttien kanssa olin aluksi vähän hukassa, sillä laukka kärsi niiden aikana hurjasti. Opettaja neuvoi pyytämään Ruusua ulkopohkeella pysymään niidenkin aikana hyvässä laukassa. Lopputuloksena olikin molempiin suuntiin aika kivoja voltteja, joiden aikana Ruusu asettui, pyöristyi ja lyhensi laukkaa niin, ettei sen aktiivisuus tai tahti kärsineet ollenkaan. Tässä vaiheessa viimeistään olin ihan myyty: allani työskenteli aivan mahtava poni! Se kuunteli hienosti, mitä pyysin siltä ja toteutti pyyntöni aina, kun vain sain itseni kasaan. Toki se myös muisti olevansa ajoittain tamma ja käytti sen hyödykseen luimimalla jokaisena mahdollisena kertata toisella ympyrällä laukanneelle Dillelle. Miten lie niiden tammojen sukset menneet ristiin, mutta Ruusu ei siitä tykännyt. Onneksi tammailu näkyi vain korvien liimaamisella tiukasti päätä myöten aina, kun tämä kilpasisko sattui liian lähelle.

Loppuraveissa Ruusu oli terhakkaana, jolloin pyörittelin vielä ympyröitä rauhoittaakseni menoa rennommaksi. Sitten keskityinkin hyrisemään tyytyväisyydestä, sillä tämä poni yllätti minut täysin. En yleensä tule toimeen tammojen kanssa, joten olin jo ehtinyt ajatella, kuinka Ruusu esittää kuuluisaa vinkupukkisarjaansa minulle, mutta ei. Ehkä se pelkäsi sen verran selässä olevaa jättiläistä, ettei tohtinut ryttyillä. Ehkä satuin kerrankin ratsastamaan sellaista tammaa, jonka kanssa tulimme ainakin tunnin ajan toimeen. Oli miten oli, niin hehkutin opettajalle Ruusun hienoutta. Nyt sitten vain jään odottamaan ihmettä, joka yön aikana muuttaa Ruusu-ponin hienoksi hevoseksi, jotta tämä kerta ei jäisi ainoaksi sen kanssa.

Kuvista kiitos Noora-Marialle!