Kiemurtelua ja luikertelua

Tiistaina kävin korvaamassa etukäteen väliin jäävän sunnuntain valmennusryhmän tuntini. Luvassa oli koulua ja arvelin saavani ratsuksi jonkin muun kuin millä yleensä vakiotunneillani menen. Veikkaukseni osui oikeaan ja sain pitkästä aikaa Elmon, jolla olen mennyt heinäkuussa edellisen kerran. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän ja aiheena siirtymiset ja askeleen lyhentäminen. Tunnin ajan ratsastimme pääosin pääty- ja keskiympyröillä. Teimme siirtymiä käynnistä pysähdyksiin, raviin ja lopulta myös laukkaan. Opettaja muistutti tekemään siirtymät alaspäin lyhentämällä askelta selvästi ennen siirtymistä. Siirtymisissä ylöspäin oli myös hyödyksi, mikäli ratsun sai lyhyeen, napakkaan askeleeseen.

Elmo tuli tunnille tallista ja tahtoi olla vähän vötkylä, jolloin sille jäi rutkasti aikaa kiemurrella. Tiesin kyllä, että Elmo tarvitsee pohkeita melkoisesti, mutta siitä huolimatta olin aika yllättynyt ja tietysti pulassa. Aikoinaan kuvittelin Peran olleen tallin pahin makaroni, mutta Elmo kyllä nappasi nyt sen tittelin itselleen. Elmohan (samoin kuin Pera ja kaikki maailman hevoset) liikkuu kyllä hyvin, kunhan sen vain saa etenemään. Lyhennyksissä ennen siirtymiä alaspäin pyrinkin olemaan pohkeilla tuntumalla, jotta Elmo ei vain jarruttaisi löysästi, vaan vähän ryhdistäytyisi ennen siirtymää. Muutamat käynnistä tehdyt pysähdykset onnistuivat aika kivasti istunnalla jarruttaen ja ilman, että Elmo venyi ja vanui. Kovin rauhassa se ei tosin malttanut seistä. Siirtymät ravista käyntiin ja laukasta ravin kautta käyntiin eivät oikein onnistuneet toivotusti. Ilmeisesti en ratsastanut lyhennystä ennen siirtymää riittävästi pohkeilla, sillä Elmo pääsi pudottamaan itsensä hitaampaan askellajiin siirtymisen sijasta. Etenkin laukan lyhentäminen oli vaikeaa. Ratsun eteenpäinpyrkimys ei juuri ollut parantunut, sillä en ollut löytänyt Elmon starttinappulaa.

Siirtymät käynnistä raviin sujuivat kohtuullisen tasaisesti, mutta edelleen aika ponnettomasti. Laukannostot tuottivat myös vähän harmaita hiuksia. Opettaja neuvoi hakemaan Elmon käyntiä lyhyeksi ja teräväksi, jotta laukka nousisi hyvin. Välillä sain haettua käynnin paremmaksi, mutta jotenkin herpaannuin itse nostossa, jolloin työ meni hukkaa ja laukkaan päädyttiin jonkinlaisen mökellyksen kautta. Analysoin tehneeni laukannostopyynnöt aika paljon pusertaen ja puskien, jolloin rentous katosi eikä Elmo voinut ahdistelevan kuskin takia nostaa laukkaa helposti. Lopulta vasemman laukan saimme nousemaan pari kertaa aika mukavasti, kun tajusin olla rennompi, tehdä valmistelun huolella ja antaa Elmon tehdä osuutensa.

Loppuraveissa Elmo liikkui vähän paremmin, jolloin se myös tasoittui ja pyöristyi helpommin. En tosin saanut Elmoa niin hyvin hereille kuin joinain muina kertoina, joten koko tunti oli vähän kiemurtelua ja luikertelua. Elmo kuitenkin oli kuulolla heti, kun vain sain ratsastettua itse napakammin. Jos taas unohdin keskittyä, oli Elmokin omissa maailmoissaan. Elmoa on silti kiva ratsastaa, sillä se kyllä pyrkii tekemään parhaansa, kun sen saa mukaan hommiin. Jos menisin Elmolla enemmän, saattaisin jopa oppia käyttämään niitä pohkeitani aktiivisemmin. Ehkäpä siis pääsen aina silloin tällöin Elmon kyytiin testaamaan, miten pyrkimykseni saada pohkeeni toimimaan oikein toteutuu.

Istuntaharjoittelua puomeilla

Keskiviikkona olin vielä sitä mieltä, että testaan Manunkin tulevien estekisojen varalta. Niinpä lyöttäydyin torstaina B-ryhmän puomitunnille mukaan. Pääsiäisen läheisyys oli verottanut ihanasti ratsastajia, sillä tunnilla oli vain viisi ratsukkoa. Olin tosiaan ennakkoon toivonut Manua, ja opettaja jakoikin sen minulle. Aikeenani oli hypätä vielä perjantain tunnilla Manulla, mutta ehdinkin muuttaa mielipidettäni ja vaihtaa perjantain estetunnin toiveeksi Peran. Olin kuitenkin muutoin hyvillä mielin testaamassa Manua, sillä eihän mikään estä, etten sillä vielä joskus joitain estekisoja menisi. Tunnin treeniaiheena oli mukavasti perus-, este- ja kevyen istunnan harjoittelua puomien avulla.

Alkuverryttelyssä saimme mennä aika itsenäisesti. Manulle tunti oli päivän ensimmäinen ja samalla viimeinen. Tällä kertaa se liikkui alusta alkaen ihan kivasti käynnissäkin eikä tahmaillut. Huomasin samalla, että pidätteet tahtoivat hieman vilahtaa Manun korvien ohi, joten yritin keskittyä siihen jo ennen kuin se aiheuttaisi suurempia pulmia. Oikeassa kierroksessa asetuksen läpimenosta ei juuri tullut mitään eikä meno parantunut vasemmassa kierroksessa. Oikeassa kierroksessa Manu myös kulki vähän oikea lapa sisempänä ja turpa puolestaan vasemmalle kenottaen. Oikea puoli on kuulemma Manulle se jäykempi puoli, joten sinällään vinkkara meno ei yllättänyt. Verryttelyssä tulimme peilipäädyssä ollutta keskihalkaisijalle laitettua yksittäistä puomia ratsastaen lyhyt sivu puolikkaan ympyrän kaarella. Manu ylitti puomin alussa hieman siinä hidastaen, mutta sentään reitti sille pysyi hyvänä. Sen jälkeen tulimme myös samassa päädyssä olleita kahta puomia pääty-ympyrällä. Oikeassa kierroksessa Manu pääsi vähän valumaan ulos, mutta kohtuullisen usein sain korjattua reitin kuntoon. Manu pääsi edelleen vähän hidastamaan puomeille syystä, joka jäi minulle sillä hetkellä mysteeriksi.

Laukkaa verryttelimme tulemalla ympyrän kaarella olleet kaksi puomia vasemmasta kierroksesta siten, että ravissa ylitettyjen puomien jälkeen nostettiin laukka ja jatkettiin heti uraa myöten. Puomit alkoivat ylittyä nyt paremmin, kun maltoin olla hereillä. Manu tosin hetkittäin lähti kipittämään ravissa, mutta kaarteen avulla sen sai kohtuullisesti kiinni. Sen sijaan laukat nousivat pääosin mainiosti, mitä nyt innostuin hyvästä nostosta ja unohdin jatkaa ratsastusta, jolloin Manu pudottikin yhtäkkiä raville. Opettajakin kehui, kuinka Manu oli nostanut laukan hyvin takaosasta alkaen. Laukassa Manu kulki mukavan rauhallisesti eikä laukka ollut niin pahasti nelitahtista kuin joskus. Sen sijaan laukasta raviin siirtymisessä Manu otti samantien kipitysvaihteen päälle, jolloin sain ahkerasti pyöritellä ympyröitä vauhdin hidastamiseksi. Pidätteet alkoivat taas olla yhtä tyhjän kanssa Manulle enkä osannut antaa niitä näemmä riittävän selkeästi.

Seuraavaksi harjoittelimme esteistuntaa tulemalla päädyn yksittäisen puomin laukaten yli sitä istuntaa hyödyntäen. Istunta löytyi itselle hyvin, ja pääsimmekin tulemaan puomin muutamia kertoja hyvin. Sitten tehtävä tultiinkin kokonaan kevyessä istunnassa, jolloin pohkeeni eivät pysyneet tuntumalla, ja Manu pääsi pudottamaan useamman kerran raville ennen puomia. Opettaja neuvoi ajattelemaan takareisiä paremmin satulaan kiinni, jotta istunta pysyisi vakaampana ja pohkeet tuntumalla. Manu tuntui hetkittäin myös löysältä, mikä varmasti johtui siitä, etten ollut sen mielestä menossa mukana. Sitten päädyin pyytämään Manua äänellä eteen, jolloin puomi viimein ylittyi järkevästi laukassa. Opettaja tosin tuumasi, että oli hieman liian reipas eteenpyyntö, mutta tulipahan tehtyä korjaus eikä toistettua samaa virhettä.

Tämän jälkeen tulimme oikeassa laukassa ympyrällä olleita kahta puomia, joiden väliin piti mennä yksi askel. Istunnan sai päättää itse, ja päädyin este- ja perusistunnan välimuotoon. Pääosin saimme ympyrän mentyä ihan kivasti, mitä nyt muutamia kertoja ohjausvirheeni takia askel ei passannutkaan hyvin, ja Manu joutui rämpimään puomit yli. Suunnan vaihtamisen jälkeen tulimme neljä innarivälein ollutta puomia suoralla linjalla ja jatkoimme siitä vielä pääty-ympyrän kahden puomin yli. Aluksi rämmimme suoralla linjalla, kun unohdin pyytää Manua liikkumaan ja silti olemaan itse rento. Ympyrälläkin kehtasi olla vielä ongelmia, kun laukka ei vain joko säilynyt tai eteni sangen rämpien. Opettaja hoksautti käyttämään kevyttä istuntaa suoralla linjalla, ja se toimi kuin taikatemppu. Manu pysyi hyvässä laukassa enkä itse pingottanut, jolloin linja meni ihanan helposti ja rennosti. Ympyrälle päästessä meno kuitenkin tökkäsi taas hieman. Jostain syystä kääntäminen ja laukan säilyttäminen ovat sangen hankalia. Onneksi opettaja pisti meidät tulemaan ympyrän heti epäonnistuneen yrityksen jälkeen uudelleen, jolloin lopulta saimme siedettävämmän ympyrän tehtyä.

Loppuraveissa Manu leikki taas tovin pikakiituria. Toimimattomat pidätteet olivat johtaneet tähän, ja sain vain syyttää itseäni. Miten ihmeessä kehtaan olla ratsastamatta perusapua läpi heti tunnin alussa? Jotenkin näemmä kuvittelen, että kyllä asia korjaantuu siinä tunnin aikana ja ehkä ihan itsestäänkin. Hohhoh, mikä ajatus! Manu kuitenkin rauhoittui, kun sinnikkäästi pyörittelin ympyröitä ja toppuuttelin sen menoa. Opettaja tuumasi kuitenkin tunnin lopuksi, että Manukin voisi hyvin olla estekisaratsuni. Myönsin ajatelleeni asiaa, mutta tämän tunnin perusteella on selvää, että kaipaamme lisää harjoituksia ennen kuin on mitään järkeä mennä kisaradalle höyryämään. Manu on kuitenkin kaikeksi onneksi näppärä hyppääjä eikä mikään kilahtava kaahari, joten enköhän vielä joskus opi senkin kanssa menemään niin puomeja kuin esteitä.

Hetkiä, kun tekee mieli buuata

Viikon ensimmäisen ekstratunnin otin vasta lauantaina, hyvä minä. B-tunnille kannattikin mennä, sillä ratsukoita oli yhteensä vain viisi. Opettaja oli jakanut minulle Peran, joten pääsin vähän asennoitumaan maaliskuussa koittavia koulukisoja varten. Tunnin treeninä oli ratsastaa maneesin lyhyet sivut ympyrän puolikkaana ja muutoin mennä suoraan hieman uralta sisempänä. Tavoitteena oli saada pitkillä sivuilla hevoset suoraksi ja ympyrän puolikkailla ajoissa valmistellusti hevoset asettumaan ja kääntymään hyvin.

Alkuverryttelyssä saimme ravata omaan tahtiimme vapaasti molempiin suuntiin, joita vaihdettiin lävistäjän avulla. Peralle tunti oli päivän ensimmäinen, jolloin se oli tapansa mukaan hieman omissa maailmoissaan ja ravasi aika ponnettomasti. Opettaja pyysikin ratsastamaan raviin vähän napakkuutta, mutta en oikein tiennyt, miten se tehtiin. Pohkeista Pera ei tuntunut piittavan kummemmin, ja pienestäkin raipan kosketuksesta se vain hätkähti parin askeleen verran. Ääniavut auttoivat jonkin verran, mutta on aika hölmöä turvautua vain niihin, sillä kouluradalla niitä ei saa käyttää. Ympyröillä muistin huolehtia siitä, että Pera kääntyi etuosastaan enkä vain vääntänyt sitä kaulasta mutkalle. Keskityin siihenkin, että Pera hilasi turpansa vasemmassa asetuksessa oikeasti pois oikealta, jolloin se kulki paremmin. Kovin tasaista tai pyöreää meno ei ollut muutoin kuin hetkittäin ympyröillä, mutta maltoin olla ottamatta siitä paineita.

Sitten siirryimme varsinaiseen tehtävään eli hevosen suoraksi ratsastamiseen ja ympyrän puolikkailla järkevään asettumiseen ja kääntymiseen. Kuviota ratsastettiin kaikissa askellajeissa ja ensimmäisenä tietysti käynnissä. Pera tahtoi taas siirtyä hiippailemaan, joten jouduin liian monta kertaa nohittamaan sitä eteenpäin. Olisin mieluusti pyytänyt sitä kerralla hommiin, mutta en vain löytänyt sitä tapaa, jolla Pera olisi sen ymmärtänyt. Suorat hetket menivät pääosin ihan ok, vaikka Pera tuntui yrittävän saada vasemmassa kierroksessa takaosaa oikealle ja oikeassa kierroksessa puolestaan sisälle. Ilmeisesti ero ei näkynyt kummemmin ulospäin, sillä opettajalta tuli kommenttia lähinnä suoruuden katoamisesta ympyrän puolikkaalle tarvittavaa asetusta valmistellessa. Ympyrän puolikkaat menivät kohtuullisen hyvin, sillä käynnissä minulla oli riittävästi aikaa valmistella asetus ja antaa hevosen kääntyä. Vasemmassa kierroksessa sain tosin vartioida sisäpohkeella, ettei Pera päässyt oikaisemaan kaarretta. Oikeassa kierroksessa sain taasen muistaa kääntää selvästi ulkoa, sillä muutoin Pera valui sieltä ulos.

Seuraavaksi jatkoimme kuvion työstöä harjoitusravissa. Istuntani hytkyi ja hyllyi vaikka miten, ja kaiken huipuksi pohkeeni pyrkivät koko ajan eteenpäin. Opettaja huomautti useampaan kertaan siirtämään pohkeita taaemmas, mutta se ei vain ottanut onnistuakseen. Yritin kovasti pähkäillä, miten minun pitäisi muuttaa istuntaani, jotta saisin siirrettyä pohkeita taaemmas, mutta en keksinyt tätäkään. Jokin palanen tai satakin jäi loksahtamatta istunnassani paikoilleen, jotta ongelma olisi korjautunut. Pitkillä sivuilla Pera kulki, kuten käynnissä eli kohtuullisen vähillä korjauksilla pääsimme järkevästi suoraan. Kaarteissa Peran tahti tahtoi hiipua, jolloin opettaja muistutti säilyttämään menon sielläkin. Asetuksen valmistelu hyvissä ajoin ennen ympyrän puolikasta tuotti kuitenkin enemmän vaikeuksia kuin käynnissä. Pera pääsi luikahtamaan asetusta valmistellessani joko vähän sisemmäs tai ulommas, kun en kyennyt sekä hakemaan asetusta että kontrolloimaan hevosta yhtä aikaa. Puhisin jo mielessäni, että onpas taas naurettavan vaikeaa. Opettaja muistutti ratsastamaan suorissa hetkissä hevonen tasaisesti jalkojen väliin, minkä seurauksena älysin asetustakin hakiessa vartioida pohkeilla, että Pera pysyi suorana. Tämä auttoi kummasti, ja meno parani hitusen. Kuvioon lisättiin myös toisen pitkän sivun aikana pyöräytetty voltti, jossa ongelmaksi tahtoi lähinnä tulla voltin venähtäminen loppupuoliskolla. Ohjeeksi tuli tasapainottaa menoa ulko-ohjalla ja muistaa edelleen kääntää tarkasti ulkopohkeella. Neuvo auttoi aina, kun muistin sen oikein toteuttaa.

Lopuksi tulimme samaa tehtävää vielä laukassa, tosin ilman toiselle pitkälle sivulle pyöräytettyä volttia. Laukka on yksi Peran vahvuuksista, ja kehtasin ajatella, että nyt saamme tehtävään jotain tolkkua. Mutta ehdinpä olla turhan toiveikas ja keskittyä toivomaan ehkä enemmän ihmettä kuin yrittämäänkään ratsastaa. Periaatteessa Pera laukkasi ihan hyvin, mistä tuli opettajaltakin kehu. Silti kaarteet menivät vähän miten sattuu, ja etenkin oikeassa kierroksessa Peran etuosa tahtoi liirata ulommas. Opettaja neuvoi selvästi kääntämään etuosaa niin, että se ja takaosa ovat samalla uralla. Pyörittelin avuksi muutaman ympyrän, jossa vasta-asetusta hyödyntämällä hain Peran suoraksi. Niinä hetkinä itsekin pystyin nauttimaan menosta, sillä kun Peran saa suoraksi, loksahtaa se liki itsestään oikeinpäin. Pitkät sivut menivät sinällään myös suorana, mutta jokin menosta puuttui. Nyt mietittynä se taisi olla rentous. Olin onnistunut pumppaamaan muun tunnin aikana itseeni niin paljon harmitusta kaikista pienistä kömmähdyksistä, etten enää osannut rentoutua. Ketutuksen kruunasi sitten se, ettei istuntani toiminut edes laukassa. Lässähtelin kummallisesti ja valuin satulassa edestakaisin. Tässä vaiheessa jo buuasin itselleni mielessäni sen verran, että olisin halunnut jättää koko homman kesken. Onneksi en sellaista oikeasti koskaan kehtaisi tehdä, joten nytkin roikuin sisulla satulassa mukana, vaikka yrittämisen into oli jo pahasti hävinnyt.

Loppuraveissa Pera viimein kulki itse aktiivisesti, jolloin sitä ei tarvinnut hoputtaa. Se pysyi samalla myös rutkasti paremmin tuntumalla, jolloin sitä oli paljon helpompi ratsastaa. Olin tunnin aikana valittanut opettajalle Peran turhan eläväisestä päästä. Neuvona tuli ratsastaa etuosaa lyhyemmäksi tuntumalla pysyen ja samalla pyytää pohkeilla takapää hommiin. Kun sain pyydettyä pohkeilla niin, etten heittänyt samalla tuntumaa pois, tasoittui Pera heti. Mutta käteni eivät osanneet säilyttää tasaista tuntumaa, joten hetken päästä Pera pääsikin taas pilkkimään päänsä kanssa miten tahtoi. Tunnista jäi inhottava harmitus. Eniten varmasti siksi, että alan viimein luopua siitä toivosta, että minun ja Peran yhteistyö paranisi niin, että sillä olisi järkevää vielä jatkaa koulukisaamista. Pisteet eivät parane mihinkään suuntaan, jos en ala ymmärtää kunnolla, miten Peran saa ratsastettua rennon aktiiviseksi. Treeniä ja treeniä vain siis, sillä ihmeitä ei taida itsestään tapahtua.

Ruusunpunainen tunti

Kaunis Ruusu-tamma. ♥

Ratsastusleirikuntotestin toinen tunti oli omalla tallilla kello 13. Ehdin siis Tallinmäen tunnin jälkeen käväistä nopeasti kotona vaihtamassa vaatteita, syömässä pienen välipalan ja sitten saikin jo lähteä liikkeelle. Edellispäivän poniratsastuksesta innostuneena olin laittanut toiveikseni Eetun, Jukan ja vielä villisti Ruusun, jonka sitten ihanasti sainkin. En tosiaan ole koskaan mennyt tällä ponilla, mutta kerran siihen oli mahdollisuus. Sen mahdollisuuden käyttämättä jättäminen jäi harmittamaan sen verran, että halusin paikata sen. Light Rose eli tutummin Ruusu on 1996 syntynyt tamma, jonka säkäkorkeus on noin 145 senttiä eli samaa kokoa muun muassa Dillen kanssa. Ruusu on tosin kapoisampi.

Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain viisi. Tunnin treeniaiheena oli hevosen takaosan liikutus ympyrällä niin sisemmäs kuin ulommas. Alkuverryttely mentiin käynnissä ja ravissa itsenäisesti. Käynnissä Ruusu hakeutui mukavasti tuntumalle ja jopa pyöristyi ilman, että takapää edes sammui. Mikään virtapilleri se ei automaattisesti silti ollut, mutta kulki kuitenkin mukavasti itse. Käynnissä sain pohkeeni jotenkin sen kylkiin tuntumalle, vaikka olihan niillä vähän hakemista. Ravissa Ruusua sai pyytää enemmän liikkumaan ja ympyrillä pitikin jo huolehtia siitä, ettei se yrittänyt puskea sisälle. Pohkeeni puolestaan seilasivat ravissa valtaosan ajasta ilmassa, mutta se ei näemmä menoa juuri haitannut.

Alkuverryttelyn jälkeen jakauduimme kahdelle ympyrälle siten, että me Ruusun kanssa jaoimme tilan Peran ja Manun kanssa. Ison ympyrän aikana siirsimme hevosen takaosaa sekä ulommas että sisemmäs niin käynnissä kuin ravissa, jossa tosin siirtämistä sai tehdä sen verran kuin hyväksi havaitsi. Siirrot onnistuivat luonnollisesti parhaiten käynnissä, kun minulla oli riittävästi aikaa miettiä apuja ja pyytää rauhassa. En tosin aluksi saanut pohkeitani järkevästi, joten nakkasin jalustimet pois. Se auttoi hieman, ja pääsin yrittämään Ruusun takapään siirtelyä. Niin käynnissä kuin ravissa helpommaksi tehtäväksi selvisi takaosan siirtäminen hieman sisemmäs. Tätäkin sai pyytää selvästi ennen kuin Ruusu ymmärsi, mitä ajoin takaa. Tässä kohtaa isona helpotuksena oli se, jos hevosen etuosan sai odottamaan. Ruusu kuunteli pidätteet hyvin, joten saatoin alkaa pyytää takaosaa sisemmäs. Välillä pyynnöksi riitti pohjeapu, välillä muistutin pienillä raippamerkeillä. Ravissa etupäätä sai hidastuttaa selvästi enemmän, sillä muutoin Ruusu vain asettui, mutta piti takaosansa sinnikkäästi etuosan kanssa samalla uralla.

Takaosan siirtäminen ulommas olikin sitten kinkkisempi juttu. Käynnissä monenlaisten yritysten jälkeen pyytelyni alkoivat tuottaa tulosta, ja Ruusu suostui siirtämään takaosaansa toivotusti. Nyt mietittynä olisin saanut huolehtia silloin paremmin myötäasetuksen säilymisestä, sillä takaosan siirtyessä ulommas taisin päästää Ruusun aina suoristumaan asetuksesta liki kokonaan. Ravissa takaosan kontrollointi oli jo suorastaan haastavaa. En saanut istuntaani kovin vakaaksi, vaikka Ruusun ravi olikin melkoisen helppoa, joten apunikin olivat sitä myöten vähän epämääräisiä. Olisin lisäksi saanut varmasti pidättää etuosaa tarkemmin, sillä hetkittäin Ruusu innostui ja ravasi mukavan tarmokkaasti eteen. Ravissa sai myös vähän säädellä raviaskeleen mittaa, ja takaosan onnistuneiden siirtoyritysten seurauksena Ruusu pyöristyi kivan rennosti tuntumalle ja meni mielestäni varsin mallikasta ravia. Askel kulki mukavasti, mutta tahti ei silti kiihtynyt, ja poni pysyi hienosti tuntumalla kuunnellen. Tässä kohtaa ehdin jo fiilistellä, kuinka hienon ratsun kyytiin olinkaan päässyt.

Lopuksi vuorossa oli vielä laukkatehtävä, jossa isommalla ympyrällä pidettiin hevonen joko suorana tai käytettiin apuna hetkittäin vasta-asetusta. Isolta ympyrältä pyöräytettiin sopiviin kohtiin voltteja, joiden aikana sai ja pitikin tehdä selvä myötäasetus. Muutaman kerran Ruusu vaikeili laukannostossa tai pudotti kesken kaiken raviin, mutta muutoin laukka rullasi hyvin. Isommalla ympyrällä minulla meni muutama kierros tunnustellessa ponilaukkaa, kunnes muistin, että voin myös ratsastaa. Vasta-asetusten avulla Ruusua sai hetkittäin pyöristymään kivasti, jolloin laukka tuntui vain paranevan. Pienempien volttien kanssa olin aluksi vähän hukassa, sillä laukka kärsi niiden aikana hurjasti. Opettaja neuvoi pyytämään Ruusua ulkopohkeella pysymään niidenkin aikana hyvässä laukassa. Lopputuloksena olikin molempiin suuntiin aika kivoja voltteja, joiden aikana Ruusu asettui, pyöristyi ja lyhensi laukkaa niin, ettei sen aktiivisuus tai tahti kärsineet ollenkaan. Tässä vaiheessa viimeistään olin ihan myyty: allani työskenteli aivan mahtava poni! Se kuunteli hienosti, mitä pyysin siltä ja toteutti pyyntöni aina, kun vain sain itseni kasaan. Toki se myös muisti olevansa ajoittain tamma ja käytti sen hyödykseen luimimalla jokaisena mahdollisena kertata toisella ympyrällä laukanneelle Dillelle. Miten lie niiden tammojen sukset menneet ristiin, mutta Ruusu ei siitä tykännyt. Onneksi tammailu näkyi vain korvien liimaamisella tiukasti päätä myöten aina, kun tämä kilpasisko sattui liian lähelle.

Loppuraveissa Ruusu oli terhakkaana, jolloin pyörittelin vielä ympyröitä rauhoittaakseni menoa rennommaksi. Sitten keskityinkin hyrisemään tyytyväisyydestä, sillä tämä poni yllätti minut täysin. En yleensä tule toimeen tammojen kanssa, joten olin jo ehtinyt ajatella, kuinka Ruusu esittää kuuluisaa vinkupukkisarjaansa minulle, mutta ei. Ehkä se pelkäsi sen verran selässä olevaa jättiläistä, ettei tohtinut ryttyillä. Ehkä satuin kerrankin ratsastamaan sellaista tammaa, jonka kanssa tulimme ainakin tunnin ajan toimeen. Oli miten oli, niin hehkutin opettajalle Ruusun hienoutta. Nyt sitten vain jään odottamaan ihmettä, joka yön aikana muuttaa Ruusu-ponin hienoksi hevoseksi, jotta tämä kerta ei jäisi ainoaksi sen kanssa.

Kuvista kiitos Noora-Marialle!

Kiemurtelua kavaleteilla

Vielä ennen kouluväännön pariin palaamista änkesin torstain B-tunnille, jonka aiheena oli kavaletteja. Opettaja oli pistänyt minulle ratsuksi Elmon, ja suhtauduin tulevaan tuntiin positiivisin mielin, sillä aiempi estetunti oli mennyt ponin kanssa ihan mukavasti. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja tunnin maksimikorkeus taisi olla noin 50 senttiä.

Alkuverryttelyn ravissa tulimme suoraa linjaa puomeja ylittäen. Elmo tahtoi hidastaa tahtia puomien aikana ja vähän mutkitella. Opettaja neuvoi antamaan Elmolle tilaa ohjalla, jotta se saattoi kaulaansa venyttämällä tasapainottaa itseään. En meinannut saada ravia tasaiseksi, vaan meno oli välillä spurttaamista, välillä matelua. Kun päästin Elmon matelemaan, se teki perat eli alkoi kiemurrella omiaan. Kun taas sain pyydettyä sitä pohkeella eteen tuntuma säilyttäen, tarjosi Elmo vaivattomampaa ja suorempaa ravia. Laukkasimme verryttelynä myös vasempaan kierrokseen välillä kevyessä istunnassa käyden. Laukka ei lähtenyt pyörimään kovin hyvin, vaikka koetin nohittaa Elmoa töihin. Sitten maneesin katolta tuli lunta alas, jonka suhisevaa ääntä Elmo säikähti, käännähti äkkinäisesti ja syöksyi varsin vikkelään laukkaan. Säikähdin itse Elmon reaktiota, vaikka se rauhoittui ja palasi kuulolle nopeasti. Keksin kuitenkin jäädä jännäämään koko tunnin ajaksi tippuvia lumia, jolloin rentous ratsastuksestani oli kaukana.

Laiskuuksissani kirjoitan tällä kertaa vain loppuun kahdesti hypätyn radan sujumisen. Sen osia tietysti harjoittelimme ennen kuin tulimme sen kerralla kokonaan. Kuten tavallista, samat pulmat osissa harjoitelluissa tehtävissä näkyivät myös radan aikana. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa, joka ei lähtenyt rullaamaan toivotusti. Ykkönen ylittyi silti ihan hyvin, ja kaarteessa kannustin Elmoa laukkaamaan opettajan ohjeen mukaan. Kakkoselle tiestä tuli hyvä, mutta laukka hidastui. Yli päästiin edelleen, mutta laukka ei vaihtunut hypyssä, vaan piti vaihtaa ravin kautta. Vaihto kesti sen verran kauan, etten saanut Elmoa kunnolla vasempaan laukkaan, jolloin kolmosen rämmimme yli. Väli tuli kuudella askeleella, mutta yritin jostain syystä puskea Elmon viidellä. Eihän se tietysti lähtenyt järjettömän kaukaa, mutta itse olin jo menossa. Hieno sukellus, ja Elmo-reppana otti vielä sen kuudennen askeleen. Viitoselle vievä kaarre hyydytti laukkaa taas samoin kuin se, että en ollut itse tasapainossa, jolloin kehtasin vielä ennakoida sen hyppyä ja lähdin kevyeen istuntaan tovi ennen hevosta. Opettaja huusikin tulemaan linja heti uudelleen, joka nyt yksittäisenä ratsastettuna onnistui paljon paremmin kuudella askeleella kuin radan aikana häsellettynä.

Toiselle kierrokselle opettaja neuvoi ratsastamaan rohkeammin reippaampaa laukkaa. Ykkös- ja kakkoseste ylittyivät sen turvin kohtalaisen hyvin, mutta laukka jäi edelleen vaihtumatta kakkosesteellä oikeasta vasemmaksi. Sen korjaamiseen meni taas oma aikansa, jolloin kolmosen ja nelosen linja ei mennyt enää ihan niin hyvää laukkaa, mutta kuitenkin järkevällä kuudella askeleella päästiin. Taisin luovuttaa tässä vaiheessa, joten en juuri saanut tsempattua viitosesteelle, jolloin sen yli mentiin Elmon ansiosta. Hassua, miten yhden radan aikana ehtii olla tarmokas ja sitten taasen lyödä hanskat tiskiin. Suoritus kun kestää sellaisen minuutin, niin aika hyvin ehtii vaihdella tunteitaan niiden sekuntien aikana. Miksi on niin vaikeaa säilyttää se tarmokkuus, jonka avulla osaisi varmasti korjata eteen tulevat virheet paljon sujuvammin?

Tunnin jälkeen harmitti taas kerran. Tuntuu, että viime aikoina ote hyppelystä on ollut pääosin kadoksissa, vaikka hyviäkin hetkiä on ollut. Tällä kertaa ärsyynnyin taas itseeni pahemman kerran. En saisi antaa periksi heti, kun asiat eivät menekään niin kuin haluan. Sen sijaan pitäisi keskittyä ratsastamaan, ei jättää asioita etenemään omalla painollaan. Elmon kanssa on ollut paljon parempia hyppelyitä, joten omalla ratsastuksellani sain sen menemään veltosti ja sitä kautta hieman kiemurtelemaan. Opettajakin tuumasi, että yhdessä hetkessä Elmo näyttää liikkuvan oikein hyvin ja toisessa hetkessä taas ei. Eli unohdan reagoida kunnolla silloin, kun meno alkaa muuttua ei-toivottuun suuntaan. Pah. Elmo on kuitenkin sen verran kiva, että se kyllä menee esteestä yli, kun se vain tuodaan sille järkevästi. Jos jatkan tätä huteraa ratsastamista, voi sekin pian huomata, ettei sen kannata yksin nähdä kaikkea vaivaa. Siksipä saisin skarpata ja mielellään pian.

Askelpeliä esteillä

En malttanut pysyä poissa lauantain B-tunnilta, kun huomasin sen aiheena olevan esteitä. Lisäksi olin ihanasti tunnin viides ratsukko, joten pääsimme hyppäämään mukavan pienellä ryhmällä. Enteilin esteratsuni oikein, sillä opettaja oli laittanut minulle Potterin. Tunnin tehtävät sijoittuivat ensin kolmen ja lopuksi kahden esteen suoralle linjalle, jolla pelattiin askelmäärillä.

Alkuverryttelyssä ylitimme niin suoralla linjalla olleita puomeja ravissa kuin pyörittelimme ympyröitä. Potter tahtoi liikkua aika tahmeasti, ja minulla oli taas totuttelemista hieman pomputtavassa ravissa keventämiseen. Pohkeeni eivät tahtoneet pysyä tuntumalla, ja kätenikin tuntuivat seikkailevan missä sattuu. Puomilinja sentään meni aika kivasti ilman, että Potterin tahti juuri kärsi. Taisin silti itse olla säätämässä kaikkea hieman turhaan. Toisella pitkällä sivulla puolestaan pyöräytettiin pari ravivolttia ja yksi laukkavoltti. Volteilla oli reitin kanssa hieman ongelmia, kun en saanut Potteria oikein ohjattua, vaan se valui minne halusi. Laukannostoissa opettaja huomautti liian eteen lennähtävästä sisäpohkeestani samoin kuin siitä, että unohdin kantaa käteni. Laukka kulki jotenkin tönkösti, jolloin oma istuntani oli samanlaista suolapatsastelua. Suoraa linjaa tultiin vielä minikavaletteina siten, että väleihin piti laittaa neljä askelta. Potterin lyhyellä laukalla tämä onnistui aika helposti, mutta aktiivisuutta ei juuri ollut mukana, mistä opettaja huomauttikin.

Alkuverryttelyn jälkeen suoran linjan puomit nousivat pieniksi esteiksi, joista korkein taisi olla 65 senttiä. Kolmen esteen linjalle väleihin haettiin ensin neljä, sitten kolme askelta. Neljä askelta onnistui ihan hyvin, ja esitimmepä kertaalleen viidenkin askeleen välit. Aktiivisuus oli edelleen vähän niin ja näin, jolloin Potter hyppäsi aika veltosti. Opettaja neuvoi pitämään pohkeet tuntumalla hyppyyn lähtiessä, jotta Potter muistaisi säilyä napakkana. Tätä yrittäessäni huomasin, kuinka pohkeeni olivat taas irti hevosen kyljistä, sillä jouduin hakemaan ne aina esteiden välissä uudelleen tuntumalle. Kaiken lisäksi pohkeeni kehtasivat heilahtaa näinkin pienissä hypyissä taakse, kun ne roikkuivat vapaasti ilmassa. Noloa jälleen kerran. Sentään en sukellellut tai istunut liian aikaisin satulaan, joten jotain edistystä kuitenkin. Loppujen lopuksi neljän askeleen välit ja hypyt menivät ihan ok, kun muistin aktivoida Potterin ajoissa ennen ensimmäistä hyppyä ja pitää pohkeet tehtävän ajan tuntumalla. Näin en jäänyt säätämään liian myöhässä, jolloin Potterkin sai hieman työrauhaa.

Kolmen laukan askeleen välit tuottivat aluksi vaikeuksia, sillä en saanut Potteria liikkumaan. Välit menivätkin neljällä askeleella, ja puutuin asiaan aivan liian myöhään. Lopulta tajusin viritellä Potterin parempaan laukkaan jo alkuun pyöräytetyn ympyrän aikana, jolloin se innostuikin hieman ja laukkasi välit toivotusti kolmella askeleella. En myöskään jäänyt matkustamaan, vaan pidin pohkeet tuntumalla kertoen hevoselle, että tämä aktiivisuus säilytetään läpi tehtävän. Niinhän Potter sitten teki ja aika helpostikin. Oli mukava huomata, että sekin vähän innostui hyppäämisestä ja ylläpiti kohtuullisen kivasti reippaampaa laukkaa. Sain myös pari kertaa pyydettyä sitä venyttämään askelta, jolloin se ei tarjonnut neljättä miniaskelta, vaan hyppäsi pyydetysti kolmen askeleen jälkeen.

Lopuksi suoran linjan keskimmäinen este otettiin pois, ja tehtävänä oli tulla kahden esteen linja ensin vähintään yhdeksällä askeleella ja sitten korkeintaan kahdeksalla. Laukan lyhentäminen onnistui Potterin kanssa mukavasti, ja saimme väliin kymmenen askelta. Jos olisin osannut vaatia paremmin, olisi väliin saattanut mennä yksitoista, jopa kaksitoistakin askelta parhaimmillaan. Lyhentäminen oli kuitenkin helppoa, sillä Potter tuli mielellään lähelle ensimmäistä estettä eikä lähtenyt ryykäämään sen jälkeen. Laukan pidentäminen sen sijaan oli hieman taas rauhallisemman laukan jälkeen työläämpää. Kahdeksan laukka-askelta oli reippain, johon alussa pääsimme enkä ollut kauhean tyytyväinen. Onneksi opettaja pisti meidät sakkokierrokselle tuumaten, että kyllä se väli kuudella menee. Niinhän se menikin, kun lopulta pyysin Potteria laukkaamaan kunnolla ja annoin sen mennä linjalla. Kuusi askelta sujahti väliin helposti ilman, että Potter joutui lähtemään liian kaukaa, joten kyllähän siltäkin sitä pidempää laukkaa löytyy, kun vain osaa pyytää.

 

Tunnista jäi hyvä mieli askeltehtävien onnistumisesta lopulta. Se myös ilahdutti, etten lässähdellyt satulaan kesken kaiken, mutta harmikseni keksin nakella pohkeitani hypyissä taakse. Parannettavaa olisi ollut myös siinä, etten olisi päästänyt Potteria puskemaan volteilla ja ympyröillä niin pahasti kuin nyt sen annoin tehdä. Jostain syystä estetunneilla tunnun viisveisaavan tällaisista asioista, vaikka esteradalla ollaankin pahasti hukassa, jos hevonen ei mene sinne, minne pyytää. Esterataharjoitukset voisivat siis olla paikallaan, niin pääsisin muistuttamaan itseäni, että kyllä sitä ohjausta tarvitaan sielläkin.

Videoista kiitos Noralle!