Istuntaharjoittelua puomeilla

Keskiviikkona olin vielä sitä mieltä, että testaan Manunkin tulevien estekisojen varalta. Niinpä lyöttäydyin torstaina B-ryhmän puomitunnille mukaan. Pääsiäisen läheisyys oli verottanut ihanasti ratsastajia, sillä tunnilla oli vain viisi ratsukkoa. Olin tosiaan ennakkoon toivonut Manua, ja opettaja jakoikin sen minulle. Aikeenani oli hypätä vielä perjantain tunnilla Manulla, mutta ehdinkin muuttaa mielipidettäni ja vaihtaa perjantain estetunnin toiveeksi Peran. Olin kuitenkin muutoin hyvillä mielin testaamassa Manua, sillä eihän mikään estä, etten sillä vielä joskus joitain estekisoja menisi. Tunnin treeniaiheena oli mukavasti perus-, este- ja kevyen istunnan harjoittelua puomien avulla.

Alkuverryttelyssä saimme mennä aika itsenäisesti. Manulle tunti oli päivän ensimmäinen ja samalla viimeinen. Tällä kertaa se liikkui alusta alkaen ihan kivasti käynnissäkin eikä tahmaillut. Huomasin samalla, että pidätteet tahtoivat hieman vilahtaa Manun korvien ohi, joten yritin keskittyä siihen jo ennen kuin se aiheuttaisi suurempia pulmia. Oikeassa kierroksessa asetuksen läpimenosta ei juuri tullut mitään eikä meno parantunut vasemmassa kierroksessa. Oikeassa kierroksessa Manu myös kulki vähän oikea lapa sisempänä ja turpa puolestaan vasemmalle kenottaen. Oikea puoli on kuulemma Manulle se jäykempi puoli, joten sinällään vinkkara meno ei yllättänyt. Verryttelyssä tulimme peilipäädyssä ollutta keskihalkaisijalle laitettua yksittäistä puomia ratsastaen lyhyt sivu puolikkaan ympyrän kaarella. Manu ylitti puomin alussa hieman siinä hidastaen, mutta sentään reitti sille pysyi hyvänä. Sen jälkeen tulimme myös samassa päädyssä olleita kahta puomia pääty-ympyrällä. Oikeassa kierroksessa Manu pääsi vähän valumaan ulos, mutta kohtuullisen usein sain korjattua reitin kuntoon. Manu pääsi edelleen vähän hidastamaan puomeille syystä, joka jäi minulle sillä hetkellä mysteeriksi.

Laukkaa verryttelimme tulemalla ympyrän kaarella olleet kaksi puomia vasemmasta kierroksesta siten, että ravissa ylitettyjen puomien jälkeen nostettiin laukka ja jatkettiin heti uraa myöten. Puomit alkoivat ylittyä nyt paremmin, kun maltoin olla hereillä. Manu tosin hetkittäin lähti kipittämään ravissa, mutta kaarteen avulla sen sai kohtuullisesti kiinni. Sen sijaan laukat nousivat pääosin mainiosti, mitä nyt innostuin hyvästä nostosta ja unohdin jatkaa ratsastusta, jolloin Manu pudottikin yhtäkkiä raville. Opettajakin kehui, kuinka Manu oli nostanut laukan hyvin takaosasta alkaen. Laukassa Manu kulki mukavan rauhallisesti eikä laukka ollut niin pahasti nelitahtista kuin joskus. Sen sijaan laukasta raviin siirtymisessä Manu otti samantien kipitysvaihteen päälle, jolloin sain ahkerasti pyöritellä ympyröitä vauhdin hidastamiseksi. Pidätteet alkoivat taas olla yhtä tyhjän kanssa Manulle enkä osannut antaa niitä näemmä riittävän selkeästi.

Seuraavaksi harjoittelimme esteistuntaa tulemalla päädyn yksittäisen puomin laukaten yli sitä istuntaa hyödyntäen. Istunta löytyi itselle hyvin, ja pääsimmekin tulemaan puomin muutamia kertoja hyvin. Sitten tehtävä tultiinkin kokonaan kevyessä istunnassa, jolloin pohkeeni eivät pysyneet tuntumalla, ja Manu pääsi pudottamaan useamman kerran raville ennen puomia. Opettaja neuvoi ajattelemaan takareisiä paremmin satulaan kiinni, jotta istunta pysyisi vakaampana ja pohkeet tuntumalla. Manu tuntui hetkittäin myös löysältä, mikä varmasti johtui siitä, etten ollut sen mielestä menossa mukana. Sitten päädyin pyytämään Manua äänellä eteen, jolloin puomi viimein ylittyi järkevästi laukassa. Opettaja tosin tuumasi, että oli hieman liian reipas eteenpyyntö, mutta tulipahan tehtyä korjaus eikä toistettua samaa virhettä.

Tämän jälkeen tulimme oikeassa laukassa ympyrällä olleita kahta puomia, joiden väliin piti mennä yksi askel. Istunnan sai päättää itse, ja päädyin este- ja perusistunnan välimuotoon. Pääosin saimme ympyrän mentyä ihan kivasti, mitä nyt muutamia kertoja ohjausvirheeni takia askel ei passannutkaan hyvin, ja Manu joutui rämpimään puomit yli. Suunnan vaihtamisen jälkeen tulimme neljä innarivälein ollutta puomia suoralla linjalla ja jatkoimme siitä vielä pääty-ympyrän kahden puomin yli. Aluksi rämmimme suoralla linjalla, kun unohdin pyytää Manua liikkumaan ja silti olemaan itse rento. Ympyrälläkin kehtasi olla vielä ongelmia, kun laukka ei vain joko säilynyt tai eteni sangen rämpien. Opettaja hoksautti käyttämään kevyttä istuntaa suoralla linjalla, ja se toimi kuin taikatemppu. Manu pysyi hyvässä laukassa enkä itse pingottanut, jolloin linja meni ihanan helposti ja rennosti. Ympyrälle päästessä meno kuitenkin tökkäsi taas hieman. Jostain syystä kääntäminen ja laukan säilyttäminen ovat sangen hankalia. Onneksi opettaja pisti meidät tulemaan ympyrän heti epäonnistuneen yrityksen jälkeen uudelleen, jolloin lopulta saimme siedettävämmän ympyrän tehtyä.

Loppuraveissa Manu leikki taas tovin pikakiituria. Toimimattomat pidätteet olivat johtaneet tähän, ja sain vain syyttää itseäni. Miten ihmeessä kehtaan olla ratsastamatta perusapua läpi heti tunnin alussa? Jotenkin näemmä kuvittelen, että kyllä asia korjaantuu siinä tunnin aikana ja ehkä ihan itsestäänkin. Hohhoh, mikä ajatus! Manu kuitenkin rauhoittui, kun sinnikkäästi pyörittelin ympyröitä ja toppuuttelin sen menoa. Opettaja tuumasi kuitenkin tunnin lopuksi, että Manukin voisi hyvin olla estekisaratsuni. Myönsin ajatelleeni asiaa, mutta tämän tunnin perusteella on selvää, että kaipaamme lisää harjoituksia ennen kuin on mitään järkeä mennä kisaradalle höyryämään. Manu on kuitenkin kaikeksi onneksi näppärä hyppääjä eikä mikään kilahtava kaahari, joten enköhän vielä joskus opi senkin kanssa menemään niin puomeja kuin esteitä.

Tunne oikeasta istunnasta

Ensimmäinen yksityisestetunti on nyt takana ja huh, olihan siinäkin jo puuhaa! Pollekseni sain tosiaan estelempparini eli Pokun. Herraa tosin vähän ärsytti, kun kaverit pääsivät tunnin jälkeen takaisin talliin ja se reppana joutui vielä hommiin. Mieltään polle osoitti vetämällä aina tallia kohden ja laahustamalla muut ajat.

Olin opettajalle toivonut, että käsittelisimme istuntaani. Valtaosan ajasta se on päin mäntyä, jolloin kaikki muukin hyppäämisessä menee kehnosti. Verryttelyravissa opettaja katsasti kevyttä istuntaani. Korjattavaa oli siinä, että veisin selkää enemmän notkolle ja satulan takakaarta kohden. Tähän asti olen useimmiten yrittänyt kurkotella korkeuksiin, mikä ei yllättäen ole ollut hyvä juttu. Kommenttia tuli myös jalastani, joka tahtoi lipsahdessa taaemmas, jolloin keikahdin taas pois tasapainosta. Jalan paikan korjaaminen oli haastavaa. Tuntui, ettei satula antanut myöten pitää jalkaa oikeassa kohdassa. Oikeasta estesatulasta olisi tässä ollut varmasti paljon apua.

Tämän jälkeen istuntaa hiottiin maapuomien ja parin toisesta päätä nostetun puomin avulla. Opettaja ohjeisti jälleen notkistamaan selkää, viemään omaa takamusta satulan takakaarta kohti, pitämään jalan paikoillaan ja katse suoraan eteenpäin. Tällä samalla kaavalla mentiin myös kahden pystyn suora ja lopulta yhden pystyn tehtävä. Monen kerran jälkeen aloin hiljalleen tajuta, minne sitä takamusta piti siirtää ja katsekin pysyi kohtalaisesti oikeassa suunnassa. Kun nämä kaksi sattuivat loksahtamaan kerralla kohdilleen ja käsikin myötäsi sopivasti, sain pitkästä aikaa kunnon ahaa-elämyksen. Tunsin istuvani lähellä hevosta asennossa, jossa en häiritse sitä ja jossa pystyn mukautumaan hyppyyn mainiosti. Istuntani tuntui helpolta ja ennen kaikkea toimivalta. Siitä seurannut fiilis oli kyllä ansaittu.

Kun toinen pysty jätettiin pois ja siirtymäksi otettiin ravi, alkoivat hommat taas mutkistua. Jotenkin tunnen tarvitsevani sen yhden esteen, jolla muistan, miten homma piti tehdä ja korjaan sen seuraavalle. Nyt monet hypyt olivat kehnoja. Joko pyrin nousemaan korkeuksiin, istuin ennen aikojani takaisin satulaan tai sitten en ollut mukana yhtään. Huhhei. Välissä sain keskityttyä, muistin hinata takalistoni taaemmas ja pitää katseen ylhäällä, jolloin sama ahaa & jes -fiilis pääsi tulemaan. Tässä pätee taas se sääntö, että kun muistaa yhden asian tehdä oikein, unohtaa kaksi muuta.

Yleisfiilis tunnista oli hyvä. Opettaja osasi kertoa asiat havainnollisesti ja jaksoi kannustaa. Poku-herra oli tosiaan vähän väsy, jolloin lähestymiset pystyille olivat välissä sellaista tervassa kahlailua, että väkisin nauratti. Onnistuin myös ottamaan lähikontaktia maahan, mutta onneksi turvallisesti. Lähestyimme tosiaan estettä ja minä innokkaana olin hyppäämässä. Poku seisahtui nätisti ja ennen kaikkea hitaasti, mutta olin jo ponnistamassa eteenpäin ja kun polle vielä vei päänsä alas, olin ihmettelemässä maailman menoa kaulalla. Sitten Poku vielä päätti harppoa muutaman askeleen, niin pitihän siitä roikkumisesta luopua ja laskeutua oikeasti pehmeästi maahan. Nauratti kyllä väkisinkin oma tyhmä töppäys tuossa ennakoimisessa, mutta onneksi Poku malttoi rauhassa odotella, että apinaksi muuttunut kuski pudottautuu pois kaulalta.

Huomenna olisi sitten toinen tunti. Opettaja on vielä maisemissa elokuun loppuun, joten ajattelin kysäistä, liikenisikö hänellä opettaa minua vaikkapa kerran viikossa. Olisi mukava saada kaksi tarkkaavaista silmää seuraamaan koko tunnin ajan ja kommentoimaan myös. Yksityistunnilla yllättäen tuntee tehneensä hommia kolmen tavallisen ryhmätunnin edestä.