Viikonloppuleirin 1. tunti: vihdoin paluu Pudasjärvelle

Perjantain kohokohta oli se, kun pakkasimme kimpsut ja kampsut ja suuntasimme Noran, Kaisan ja kolmannen kaverimme kanssa vihdoin ja viimein OSAOn Pudasjärven yksikön viikonlopun mittaiselle ratsastusvalmennusleirille. Tätä on odotettu! Viimeksi olemme olleet siellä kesällä 2012, joten olihan se aikakin lopulta päästä sinne takaisin. Viikonloppuleirin maksimi oli kahdeksan ratsastajaa, mutta lopulta meitä oli yhteensä seitsemän. Ihanan tehokasta ratsastusta siis luvassa. Tällaiselle bloggaajalle iloinen uutinen oli myös se, että yksiköllä oli FilmMe useammalla rannekkeella vapaasti käytettävissämme.

Ensimmäisen tunnin menimme perusratsastuksen parissa. Menimme tämän päivän tunnit poikkeuksellisesti kolmen ratsukon kesken. Sain ratsukseni 1997 syntyneen Fillinin eli Ville-ruunan, joka oli jo 2012 leiriratsuvalikoimissa. Blogi paljasti, että myös silloin aloitin leirini juuri samaisella ratsulla. Alkutunnista saimme mennä aika itsenäisesti opettajan tarkkaillessa ratsastustamme. Ville eteni ihan mukavasti ja tasoittui hetkittäin tuntumalle, mutta välillä vähän myös nyki ohjia. Kävimme kaikki askellajit läpi, joista laukka oli ehdottomasti kivoin. Huomasin kuitenkin lopulta, että jäin vähän kaikissa askellajeissa humputtelemaan enkä ihan saanut Villen moottoria kunnolla käyntiin. Opettaja olikin tuumannut, että oikein ratsastamalla Villestä saa todella paljon irti. Vaan kivalta se tuntui näin humputellenkin.

Alkuverryttelyn jälkeen nakkasimme jalustimet pois ja teimme muutamat ratsastajien venytykset. Sen jälkeen siirryimme pääty-ympyrälle, jolla pysyimme lopputunnin siirtymisiä tehden. Opettaja korjaili siinä istuntaamme ja kertasi sen käyttämistä. Vatsalihakset piti saada aktivoitua käyttöön, ja sen lisäksi opettaja hoksautti minulle käsien, erityisesti ulkokäden, kantamisesta sekä oikeassa kierroksessa hartialinjan korjaamisesta liikkeen suuntaan. Ensin tahkosimme harjoitusravia, jossa pyrimme istumaan mahdollisimman hyvin mukana. Villen ravi oli aika tavallista, mutta istuntani tykkäsi silti levitä täysin (kiitos koulusatulan tai oikeastaan jäykän ratsastajan). Yritin hakea harjoitusravissa vatsalihaksia tukemaan keskivartaloa, vaan ajauduin aina pullauttamaan selän notkolle. Sinnikkäästi kuitenkin korjasin istuntaani, ja välillä sain palasia hieman paremmin paikoilleen. Oikea kierros oli hankalampi, kun hartiani tahtoivat koko ajan kiertyä vasemmalle enkä siis ollut itse liikkeen suuntaan. Välillä sain tätä korjattua, mutta yhtä helposti singahdin takaisin vanhaan asentoon, kun keskivartalon tuki petti. Teimme myös parit siirtymiset käyntiin mahdollisimman paljon istuntaa käyttäen. Ville ei ihan ymmärtänyt jarrutuksiani, jolloin jouduin ottamaan ohjaspidätteitä mukaan. Onneksi sen verran tsemppasin, ettei siirtyminen tullut kokonaan vain ohjalla.

Seuraavaksi teimme laukannostoja käynnistä. Opettaja muistutti nostamaan laukan silloin, kun sisätakajalka oli astumassa alle. Ville oli ihan guru näissä. Pyrin ajoittamaan nostot oikein ja joko onnistuin siinä tai sitten osaava ratsu paikkasi kuskin virheitä. Ville nosti kuitenkin jokaisen laukan todella helposti ilman raviaskelia. Laukka pyöri nyt myös vähän tasaisemmin ja siinä sain korjattua istuntaani hieman ravia paremmin. Edelleen tosin keskivartalon tuki katosi, mutta sain napattua sitä aina takaisin. Siirtymiset laukasta raviin ja takaisin käyntiin eivät yllättäen olleet niin helppoja, mutta nyt Ville ymmärsi pyyntöjäni vähän paremmin, ainakin hetkittäin.

Vielä ennen jalustinten nappaamista takaisin opettaja pisti meidät hakemaan harjoitusravissa sujuvaa menoa. Etenkin meiltä opettaja toivoi näkevänsä kunnon ravia, Villellä kun oli vaikka miten paljon tarjottavaa. Istuntani oli edelleenkin hajalla, jolloin en saanut istuttua niin hyvin, että Ville olisi päässyt väläyttelemään hyviä askeleita. Harmitti kyllä, mutta ei sitä yhdellä tunnilla valitettavasti kaikkia istuntaongelmia korjata. Yritystä kuitenkin oli, mikä lohdutti. Saimme vielä ravata jalustinten kanssa keventäen, mikä tuntui samaan aikaan sekä helpolta että vaikealta. Jalat olivat sen verran notkistuneet, että jalustimet tuntuivat aavistuksen lyhyiltä, mutta samalla jalustinten tuki auttoi hallitsemaan omaa mukautumista.



Ensimmäinen tunti meni ihan mukavasti. En asettanut sille onneksi mitään suuria odotuksia, jolloin en sortunut häsläämään liikaa. Istunnan viilaus on aina paikallaan, ja tehtävät sopivat siihen hyvin. Ville oli myös mukava ratsu, ja odotan näkeväni sen menoa muiden ratsastamana.

Videot on kuvattu FilmMellä.

Leirin ensimmäinen tunti: Ohjissa roikkuva ratsastaja, jännittyvä ratsu

Tämän kesän leiripaikaksi valikoitui OSAOn Pudasjärven yksikkö. Paikka oli Noralle ja minulle tuttu kahden vuoden takaisesta leiristä, ja saimme houkuteltua mukaan viime vuoden leiriltä tuttuja ratsastajia sekä muutaman uudenkin mukaan. Meille varta vasten järjestetty leiri pyörähti käyntiin mukavasti opettajan esitellessä meille käytössä olevat 11 ratsua.

Ville-herra toisen ratsastajan kanssa.

Ensimmäiseksi ratsukseni valikoitui 1997 syntynyt Fillini-ruuna, tuttujen kesken Ville. Ruunasta opettaja kertoi sen verran, että se jännittyy kovakätisestä ratsastajasta ja on esteillä reipas tapaus. Sillä ei tosin ole juuri hypätty, sillä sen jalat eivät tahdo kestää sitä menoa kunnolla. Ilmeisesti ratsulla olisi kuitenkin sillä puolen annettavaa, vaikka koulukin sillä sujuu mallikkaasti.

 

Aikatauluongelmien vuoksi ensimmäinen tunti kesti noin kolme varttia. Se käytettiin perusratsastukseen, sillä opettaja halusi muodostaa kuvan leirin osallistujien taidoista. Ville liikkui alusta alkaen ihan kohtalaisesti itse, mutta sitä sai välillä vähän patistella. Alkuun teimme pysähdyksiä ja pyörittelimme ympyröitä. Opettaja käski asettaa reilummin, mutta meno oli aika tihkasta. Asettava sisäkäteni kiskoi enemmänkin ohjasta taakse, jolloin Ville jarrutti menoa. Jos sainkin ohjaa asettamaan paremmin, unohdin tehdä pohkeilla mitään, jolloin hevonen korkeintaan käänsi vähän päätään ja puski muutoin omille teilleen. Opettajalta tuli myös paljon kommenttia käsistäni, jotka joko unohtivat kyynärkulman tai eivät joustaneet riittävän rennosti. Kehtasivatpa ne vispata myös sivuille luonnollisemman eteen ja taakse -liikkeen sijasta.

Ravissa opettajalta tuli huomautus siitä, että oma kevennykseni oli liian kiireistä hevosen tahtiin nähden. Yritin saada itseäni hevosen kanssa samaan vauhtiin, mutta huomaamatta karkasin aina edelle. Ei ihme, että tunsin olevani vähän epäsynkassa hevosen kanssa. Hetkittäin sain mukavan rentoa ravia, mutta jäin vaatimaan kädellä liikaa. Niinpä en saanut Villeä koko tunnin aikana yhtään pyöreäksi, mutta onneksi mukaan mahtui pari hetkeä, kun se sentään vähän rentoutui. Ärsytti, kun jäin taas ratsastamaan hevosen etupäätä unohtaen takapään liki kokonaan.

Taisin tykätä Villen askellajeista laukasta eniten. Hetkittäin Ville vähän hyytyi ja toisaalta kiihdytteli, mutta pätkittäin onnistuin jälleen olemaan häiritsemättä sitä, jolloin se rauhoittui kivaan laukkaan. Välillä taas aloin häseltää, johon ratsu vastasi jännittymällä ja nostamalla päänsä kattoon. Opettajalta tuli tässäkin askellajissa ohjetta viedä asetukset paremmin läpi. Lisävinkiksi tuli asettaa sisäkädellä, muistaa myödätä ja vielä rapsuttaa hevosen kaulaa ulkokädellä, jotten jäisi ohjaan kiinni. Siinä oli taas monta liikkuvaa palasta hallittavaksi, mutta onneksi mukaan mahtui pari lyhyttä ja onnistuneempaa hetkeä.

Käsien leviämisen ja kiireisen kevennyksen lisäksi opettaja hoksautti minua muutamia kertoja suoristamaan jalkaterät eteenpäin. Ne siis tahtoivat levitä harottamaan sivuille, mikä ilmeisesti johtuu varsin rautakankimaisesta ja joustamattomasta kropastani. Pitäisi oikeasti opetella ottamaan venyttely osaksi jokaista päivää, jolloin istuntaa luulisi olevan helpompi korjata, kun kroppa ei pistäisi niin paljon vastaan. Villestä jäi päällimmäisenä vähän harmitus siitä, etten saanut sitä rentoutumaan. Se olisi toisaalta pitänyt arvata jo etukäteen, sillä ohjaa rakastavana olen aika kehno niiden hevosten kanssa, jotka tarvitsevat tasaisen ja vakaan tuntuman ilman ylimääräistä häseltämistä. Muuten Ville tuntui näin perustunnin pohjalta mukavalta ratsulta, jota ei luulisi kovin pahasti joutuvan maanittelemaan eteenpäin. Rentouden kanssa vain saattaa saada tehdä töitä vähän enemmän kuin monen muun.

Kuvasta kiitos jollekin leiriläisistämme!