Tasan sen verran

Reilun viikon loman jälkeen teki mieli taas satulaan. Niinpä kyselin paikkaa ja pääsin Oulunsalon ratsastuskoulun sennujen jatko 1 -tunnin seitsemänneksi ratsastajaksi. Ratsukseni sain 2008 syntyneen Magyar-ruunan. Tunnin vietimme kuviolla, joka alkoi päätyyn pyöräytetyllä kymmenen metrin voltilla. Sitten kulman jälkeen tehtiin lyhyt lävistäjä, uralle päästyä voltti ja siitä heti toinen lyhyt lävistäjä. Toiseen päätyyn pyöräytettiin taas voltti ja tehtiin kuvio samoin, mutta nyt toiselta pitkältä sivulta aloittaen. Tunnin loppupuolella muutimme toisen pitkän sivun laukkapätkäksi. Tulimme kuviota siten, että päätyvoltit teimme aina oikealle ja pitkien sivujen voltit vasemmalle.

Magyar oli mainio tapaus siinä mielessä, että se teki tasan sen, mitä osasin siltä pyytää. Opettavainen tuntiratsu siis. Se oli minun taidoillani hieman diesel-mallin tapaus, mutta olenhan julistanut pärjääväni (ja tykkääväni) enemmän moisista, joten pääsinpähän taas treenaamaan pohkeiden käyttöä. Volteilla Magyar vaikutti aika tasaiselta molempiin suuntiin. Jos hankalampi suunta pitäisi sanoa, niin kai se sitten vasen olisi. Ihan jo oman vinouteni takia. Elämä oikeassa kierroksessa on minulle yleensä hevosesta riippumatta helpompaa. 

Tällä tunnilla en juuri esittänyt tarkkuusratsastusta noilla kuvion teillä, sillä keskittymiseni meni Magyarin pitämiseen liikkeellä. Tehtävää tultiin tosiaan käynnissä ja harjoitusravissa, mutta jälkimmäisessä minun oli kevennettävä. En saanut taaskaan istuttua harjoitusravissa ilman perunasäkiksi muuttumista, joten joko istuin alas ja Magyar hiippaili tai sitten kevensin ja Magyar pääsi liikkumaan edes vähän paremmin. Hiljalleen alkaa tuntua siltä, että istuntatreeniputki olisi enemmän kuin tarpeen, vaikka se ei tämän perunasäkkeilyn takia kauheasti houkutakaan. Tarpeellista tosin olisi juuri siitä syystä.

Laukkaa olisin tahtonut työstää enemmän, sillä siinä oli helpompi istua ja pääsin vaikuttamaan Magyariin paremmin. Pitkä sivu vain loppui meillä aina juuri, kun olin saamassa laukasta kiinni. Magyar nosti laukat asiallisesti, kun vain valmistelin ne. Aika yllättävää, hah. Laukan jälkeen ravikin eteni paremmin, ja loppuraveissa saimme jo vähän energisempää menoa. Siitä olisi ollut jälleen kerran hyvä aika aloittaa itse tunti. Kunpa sitä osaisi ratsastaa sen energisyyden alkuverryttelyn aikana, niin sitä työstöaikaa jäisi enemmän. Mutta nyt meni näin. Magyarista jäi hyvä fiilis kuitenkin. Se eteni tasaisesti juuri sen verran kuin siltä pyysin eikä vaikuttanut pahastuvan, vaikka kuski välillä sääti omiaan ja hytkyi kyydissä. Jospa pääsisin menemään Magyarilla toistekin, niin voisi katsoa, saanko säädettyä itseäni vähän nopeammin hevosen kanssa samalle taajuudelle.

Viikon vaikutus

Maanantaina menin kuudenneksi ratsastajaksi Oulunsalon ratsastuskoulun tunnille. Luvassa oli koulua tasolla B-. Ratsukseni sain toisen kerran Bondin. Tunnin tehtävinä oli kulmien ja ympyröiden ratsastaminen. Kulmat ratsastettiin puolen kentän kokoisella neliöllä ja ympyrätyöskentely tehtiin pääty-ympyrällä.

Tunnin suurin anti oli huomata, miten neljä ratsastuskertaa oli jo vähän vetreyttänyt kroppaa. Viikko sitten Bond tuntui kapoiselta enkä löytänyt pohkeillani kunnolla sen kylkiä, mutta tänään moista ongelmaa ei ollut. Lisäksi se tuntui paljon pehmeämmältä, ja sain vaikutettua siihen paremmin kuin viimeksi. Tajusin heti alkutunnista olla napakampi vaatimaan liikettä, niin Bond heräili hommiin ihan hyvin. Oli mukava huomata pientä kehitystä ja vain viikossa. 

Kulmien ratsastaminen onnistui tänään paremmin, kun pohkeeni tosiaan löysivät hevosen kyljet ja sain jopa hetkittäin vaikutettua niillä. Kulmaratsastuksen askellajeina olivat käynti ja ravi. Yritin istua harjoitusravissa, mutta siitä ei valitettavasti tullut vielä(kään) mitään, joten päädyin keventämään. Bond tahtoi paikoin olla kiireinen ravissa etenkin, kun palasimme kulmatehtävälle työstettyämme laukkaa pääty-ympyrällä. Kun sain sen malttamaan ja pidettyä istuntani paketissa, menivät kulmat molempiin suuntiin ihan kohtuullisesti. Paketin levitessä Bond pääsi oikaisemaan mutkat, kun epävakaa istuntani kertoi sille vaikka ja mitä.

Ympyrätyöskentelyä teimme kaikissa askellajeissa. Olin ihan mielissäni, kun saimme ravissa ja laukassa pyöreämpiä hetkiä, joissa Bond oli rehellisesti enemmän oikeinpäin eikä vain nyökännyt niskasta tai painunut kuolaimen alle. Tämä vaati kuitenkin sen, että sain pidettyä itseni paketissa, kannettua kädet ja ratsastettua pohkeella. Niin ja hei, sain myös viime kerralla mahdottomaksi jääneen oikeankin laukan nostettua. Minussa on toivoa, hah! Laukka oli itse asiassa hetkittäin aika mainiota. Bond oli hyvä kertomaan heti, kun käteni lähtivät seilailemaan. Se nimittäin seurasi alas painuvia käsiäni painumalla kuolaimen alle.

Loppuravissa Bond tahtoi olla kiireinen, mutta kun sain sen malttamaan, löytyi sieltäkin varsin asiallista menoa. Hitsit, Bondhan on aika kiva! Vaikka tekemisessäni on vielä valtavasti korjattavaa erityisesti istunnan vakauden ja käsien kanssa, niin kyllä tässä on jo pientä edistymistä havaittavissa. Vai pitäisikö sanoa, että paluuta siihen säännöllisen ratsastusaikani menoon? No kuitenkin, eteenpäin tämä on nykytilanteesta katsottuna joka tapauksessa. Ratsastuslihakset ovat vain selvästi kadonneet, jolloin istunnan korjaaminen on työlästä. Vaan eivätköhän nekin hiljalleen heräilisi säännöllisellä treenillä. Bondin kanssa jatkaisin itse asiassa treenejä mieluusti, tosin sitä harjoitusravia vielä vältellen.

Tältähän se tuntuu

Perjantaina olin Oulunsalon ratsastuskoulun sennujen C-tunnilla. Ratsukoita oli kahdeksan, ja tunnin aiheena hevosen suoruus sekä kulmien ratsastaminen. Ratsukseni sain Preluden, 2010 syntyneen tamman.

Kuviona oli ratsastaa kenttä isona kulmikkaana kahdeksikkona eli molemmat päädyt ratsastettiin isoina neliöinä. Kuviota tultiin kaikissa askellajeissa ja päätyihin lisättiin myös alun jälkeen ympyrät. Alkutunnin hoin taas itselleni tuttua mantraa: kädet, katse, pohkeet. Tänään suurimmat pulmat olivat käsien ja harjoitusravissa istumisen kanssa. Kädet eivät taaskaan halunneet pysyä kannettuina tai oikeassa kohdassa, vaan seikkailivat minne sattuu. Istuntani taas levisi harjoitusravissa enkä siten saanut keskityttyä kunnolla itse tehtävään.

Prelude ei vaikuttanut erityisen jäykältä kumpaankaan suuntaan, jolloin kulmien ratsastaminen meni ihan mukavasti. Mitä nyt oma istuntani oli aina johonkin suuntaan vinkkarassa, ja ylävartalo tahtoi painua kasaan. Käsien lisäksi opettaja muistutteli katseestakin, mutta ihmeen hyvin sain pidettyä sen eteenpäin, vaikka välillä tunnustan ihastelleeni myös hevosen niskaa.

Kuvio oli ehdottomasti hankalin harjoitusravissa. Preluden ravi ei ollut sinällään kovin isoa, mutta eipä istuntani rippeet pitäneet siinäkään kovin kehuttavasti. Jäimmekin vähän sellaiseen hiippailevaan hirviraviin, mikä ei ainakaan auttanut. Jos olisin osannut ratsastaa Preluden käyttämään itseään oikein, olisi ravikin varmasti tasoittunut. Kulmat tahtoivatkin vähän lipsua miten sattuu, kun istuntani kertoi hevoselle vaikka mitä kummallisuuksia. Kulmien jälkeen kuitenkin pääsimme aika asiallisesti suoraan.

Tehtävän parhaimmat hetket tulivat laukassa. Preluden laukka oli oikein mukavaa, ja sain istuttua siinä paljon paremmin. Käteni löysivät myös paremmin paikkansa, jolloin sain houkuteltua Preluden vähän pyöristymään, jolloin meno parani entisestään. Laukka rullasi, Prelude oli kuulolla, kulmat ehti ratsastaa ja niiden jälkeen meno jatkui suoraan. Hitsit, tältähän sen ratsastuksen pitäisi tuntua ja vitsit, miten kivalta se tuntuikaan! 

Loppuraveissa sain vielä istuntapakkaani keventäen kasaan, jolloin Prelude pääsi tarjoamaan pätkiä rennon pyöreähköä menoa. Tästä olisi ollut itse asiassa hyvä aloittaa koko tunti. Enää tarvitsee oppia tekemään liki koko tunnin työn vaatinut onnistuminen heti alkuverryttelyssä. Helppoa, eikös? Tunnin tehtävät olivat taas hyvää perusratsastusta, jossa kyllä riittää hiottavaa loputtomiin. Tykkäsin Preludesta, ja se taisikin kiilata kärkeen tallin hevosista. Monta on tosin vielä kokeilematta, mutta olipa mukava törmätä ratsuun, josta pääsi jo tunnissa aavistuksen jyvälle.

Ensin kaasu, sitten jarru hukassa

Viikon kolmannella ratsastustunnilla mahduin sennujen C-ryhmän koulutunnille. Neljän ratsukon tunnilla oli luvassa siirtymiä, ja ratsunani oli edelliskerralta tuttu Tessika, mikä sopi oikein hyvin.

Siirtymiä teimme käynnistä ja ravista pysähdyksiin ja ravista käyntiin ja siitä laukkaan. Siirtymät teimme keskihalkaisijalle, jolle käänsimme aina pitkiltä sivuilta. Yritin tunnin alusta lähtien ratsastaa pohkeella ratsun aktiiviseksi. Samalla pyrin huolehtimaan, etten istunnalla jarruttaisi liikettä. Onnistuminen oli niin ja näin. Tessika tuntui tajuavan, mitä haen, mutta vauhti tuppasi loppumaan aina muutaman reippaamman askeleen jälkeen. Siis mitä, eikö ratsussa olekaan vakionopeudensäädintä? Kas kummaa.

Siirtymät alaspäin tuppasivat olemaan vähän venyviä. Tiedostin toki, että ennen siirtymää pitäisi liikkeen olla sopivan aktiivinen, mutta pohdinta ei juuri mennyt toteutuksen tasolle. Tessika oppi kuvion aika nopeasti, jonka myötä siirtymät hieman helpottuivat. Pysähdyksistä raviin pääsimme paikoin kohtuullisesti. Vähän toki piti taas ensin nohitella, mutta toistot paransivat asiaa.

Tunnin parhaimmat hetket tulivat käynnistä tehdyissä laukannostoissa. Muutamia kertoja Tessika nosti oikean laukan oikein nätisti ja pienellä merkillä. Jes! Toki mukaan mahtui kertoja, kun itse kiirehdin laukkaan enkä valmistellut siirtymää. Homma levisi silloin käsiin, ja Tessika siirtyi joko vain raviin tai nosti laukan laahaavien raviaskelien kautta. Valmistele, valmistele ja vielä kerran valmistele! Miten sen niin helposti unohtaakaan. 

Laukkapätkät herättivät ratsua sen verran, että niiden jälkeinen ravi oli sangen kiireistä. Tässä kohdassa minulla sitten katosi jarru, hah. Tessika tikitti ravia menemään minun ihmetellessä, miten sitä hommaa taas tasapainotettiinkaan. Yritin aina hakea tasaisemman ravin ennen kuin lähdin tehtävälle uudelleen. Tehtävän aikana huomasin taas sen, miten istuntani ei pitänyt ja jouduin turvautumaan liian paljon ohjaan. Loppuravissa saimme vielä muutamia tasaisempia pätkiä, kun sai keventää eikä keskittymiseni mennyt harjoitusravissa istumiseen.

Hitsit, että tässä lajissa onkin niitä palikoita muistettavaksi ja säädettäväksi. Pohkeiden käyttöni on kyllä surkuhupaisaa. Miten saisin siirrettyä kaiken sen ohjien halailemiseen kuluvan energian niihin? Sen kun tietäisi. Siirtymiä oli kuitenkin niiden hetkittäisestä hankaluudesta huolimatta kiva treenata. Laukkaa olisin mielelläni työstänyt enemmänkin kuin sen pienen pätkän. Tulipahan kuitenkin taas yritettyä kaivaa kropasta ja muistista sitä, mitä kaikkea tällaisten tehtävien parissa tulisi tapahtua. Niin ja kauhisteltua sitä, miten hukassa ne asiat ovatkaan, apua. Tunnin päätteeksi tuumailin, että kyllähän se Tessika on minun makuuni. Se itse asiassa muistuttaa hieman Jettiä. Ilmankos siellä selässä on kohtuullisen kotoisa olo, vaikka taidot ovatkin vielä tauolla.

Kaikki valmiiksi heti-just-nyt-mieluusti-jo-eilen

Näemmä entinen himoheppailijapuoleni yrittää nostaa päätään. Tai sitten nykyinen suorittajapuoleni haluaa kerralla ottaa selvää, olenko palaamassa lajin pariin vai en. Joka tapauksessa tänäänkin suuntasin Oulunsalon ratsastuskoululle. Luvassa oli taas koulutunti, ja tunnin tasona oli jatko 1/C. Ratsukseni sain 2012 syntyneen Tessika-tamman.

Tunnin aikana ratsastimme kulmia, päätyvoltteja sekä lyhyitä lävistäjiä. Nämä kaikki yhdistettiin kuviolle, jossa päätyihin pyöräytettiin voltit, kulman jälkeen tehtiin lyhyt lävistäjä, josta jatkettiin heti toiselle lyhyelle lävistäjälle. Sitten oltiin maneesin toisessa päässä, jonka lyhyelle sivulle pyöräytettiin taas voltti ja tehtiin taas lyhyet lävistäjät. Tehtävää tultiin käynnissä ja ravissa.

Kulmat piti ratsastaa tietysti tarkasti, samoin voltit ja lyhyillä lävistäjillä piti puolestaan muistaa hevosen suoruus. Tällä tunnilla ei laukattu, mikä jäi vähän harmittamaan. Tessikan liikeet kun olivat niin ihanan tasaiset, että laukkakin olisi ollut varmasti nautinto istua kyydissä. 

Tällä kertaa sain tsempattua hyvin katseen kanssa. Toki ensin tovin alkutunnista tuijotin hevosen niskaa, mutta ihan itse tajusin korjata katseen ylös. Jos en ihan kuvittele omiani, se pysyi pääasiassa aika hyvin enemmän eteen kuin alas. Käsiäkin yritin korjata, mutta niillä oli odotetusti oma elämänsä. Jos sain pidettyä ulko-ohjan tuntumalla, seilasi sisäkäsi missä sattuu. Jos sisäkäsi oli ok (tätä ei valitettavasti tapahtunut tunnin aikana kovin montaa kertaa), niin ulkokäsi puolestaan seikkaili menemään. Ihan kuin niillä olisi omat, erilliset elämänsä. 

Asetukset ja taivutukset olivat niin kulmissa kuin volteilla hukassa. Pohkeeni eivät viitsineet tehdä hommiaan, joten pelkillä ohjilla ei yllättäen hommaan tullut tolkkua. Yritin kyllä tsempata ja saada jalkojani töihin, mutta aika ponnettomiksi yritykseni harmillisesti jäivät. Muutamia asiallisempia pätkiä saimme molempiin suuntiin, mutta vähäiseksi ne jäivät. Jotain kuitenkin pohkeillani sain välillä aikaan, sillä hetkittäin sain Tessikan etenemään vähän tarmokkaammin. Laiska se ei missään nimessä ollut, mutta oli kuitenkin enemmän sunnuntaihölkällä kuin oikeasti liikkumassa. Vaan minkäs teet, kun kuski ei osaa.

Tajusin tässä kirjoittaessani sen, että jotenkin yritän tauosta huolimatta hypätä suoraan takaisin siihen pisteeseen, jossa olin ennen taukoa. Niin ja vielä siihen pisteeseen, joka onnistui oikeastaan vain itselleni hyvin tutuilla hevosilla. Yritän yhden tunnin aikana ehkä korjata liikaa kaikkea, jolloin minkään korjaamiseen ei jää riittävästi aikaa, keskittymisestä puhumattakaan. Mihin minulla on kiire? Hyvä kysymys. 

Tessika oli oikein mainio ratsu, sillä se kesti kaiken säätämiseni urhoollisesti. Ja tosiaan, se ravi. Aijai, että Bondin selässä tehdyn perunasäkkeilyn jälkeen oli kiva kyetä vähän pitämään istuntaa kasassa ja tosiaan istumaan siellä selässä. Tunnista jäi silti pieni harmitus kalvamaan. Pohdiskelin tunnetta hetken ja päätin, että kokeillaanpa vielä kolmas kerta. Seuraava tunti olisi sitten torstaina. Sen tavoitteena on keskittyä korjaamaan vain paria asiaa, ei yrittää saada kaikkea valmiiksi sillä ensimmäisellä minuutilla, joka tunnista ehtii kulua.

Vasen, vasen, vasen laukka

No hups. Ei mennyt kuin kahdeksan päivää, kun löysin itseni jälleen satulasta. Tällä kertaa Oulunsalon ratsastuskoulusta kuuden ratsukon koulutunnilta, jonka tasona oli jatko 1/C. Pitihän sitä nyt päästä muistelemaan, millaista se kouluratsastuksen kaltainen meno olikaan. Ratsukseni sain 2015 syntyneen Love Me Now Or Neverin eli Bondin. Tunnilla treenasimme voltteja ja siirtymiä. Perusratsastusta, mutta juuri sopivaa näin tauon jälkeen.

Opettaja bongasi mainiosti kaikki helmasyntini: pelkän etuosan ratsastamisen ohjia halaillen, hevosen niskan tuijottamisen sekä liian eteen jäävät jalat eli niin sanotun tuoli-istunnan. Bond oli minun taidoillani hieman heräteltävää mallia, mitä en tosin ihmettele. Liikupa siinä, kun kuski roikkuu ohjissa kuin marakatti toivoen ilmeisesti, että se vastaus kaikkeen löytyy ohjista. Varalta tiedoksi: ei löydy.

Volteilla suurin haaste oli muistaa ulkopuolen tuki ja olla painamatta käsiä alas. Bond reagoi liian alhaalla olleisiin käsiini painumalla kuolaimen alle. Kun taas sain kannettua kädet, se pyöristyi hetkittäin rehellisemmin. Menimmepä me toki hyvät pätkät myös puolittaisessa hirvimoodissa. Jotenkin takaraivossani kolkutteli parhaimmat kouluvääntöhetket ja kuvittelin, että saisin taiottua itsestäni sen puolen esiin tuosta noin vain. Hah, hah ja vielä kerran hah! 

Siirtymiä teimme käynnistä ja ravista pysähdyksiin sekä ravista laukkaan. Bondin ravi ja laukka olivat hivenen mutkikkaita istua ainakin näin tauon jälkeen. Siirtymät ravista pysähdyksiin olivat aika kamalia, kun tasapainoni ei pitänyt enkä saanut istuttua harjoitusravissa. Saimme kuitenkin muutamia asiallisia siirtymiä pysähdyksistä raviin. 

 

Laukannostot vasemmalle onnistuivat kohtuullisesti, kun muistin valmistella enkä vain karauttaa laukalle. Sen sijaan oikeaa laukkaa en saanut nostettua kertaakaan, hah taas kerran! Kuulemma oikea laukka on Bondille vaikeampi eikä tilannetta helpottanut se, että oma istuntani oli niin vinossa, että se kannusti hevosta entisestään nostamaan vasemman laukan. Laukat tosiaan nostettiin pitkän sivun alusta. Yritin vähän kikkailla ja käyttää kulmaa apuna, mutta eipä sitä oikeaa laukkaa tullut. Olisi tehnyt mieli helpottaa tehtävää ja tehdä jokin oikean laukan alleviivaava valmistelu, mutta enpä lennosta muistanut siihen mitään vinkkiä. Enkä toisaalta kehdannut alkaa sooloilla omiani. 

Tunnin tehtävät olivat kyllä riittävän haastavia. Keskittymiseni kun valui pitkälti siihen, että sain ylipäänsä pysyttyä satulassa. Kerran hukkasin ravissa jalustimen ja enköhän heti lähtenyt kippaamaan kaulaa kohti, miten noloa! Kyllä se aikaisempi heppaminäni olisi ulvonut naurusta menoa seuratessa. Bond oli kuitenkin oikein lupsakka tapaus ja juuri sopiva tälle tunnille. Se oli vähän hitaammin syttyvä, mutta teki heti oikein, kun sain omat palikkani kohdilleen. Sangen mainio opettaja siis sekin. 

Ratatreeniä uuden tamman kanssa

Bongasin Oulunsalon ratsastuskoulun nettisivuilta tunnin esteratatreenin enkä malttanut olla kyselemättä, mahtuisiko sille vielä. Paikkoja oli jäljellä tasan kaksi, joten nappasin ihanan helposti mukaan suostuteltavan Noran matkaan. Omaksi ratsutoiveekseni laitoin varman hyppääjän, joka liikkuu omalla moottorilla. Tähän mennessä tällainen toive on laittanut minut samalla tallilla niin Silvanon kuin Unan kyytiin, joten arvelin saavani niistä jommankumman. Yllätys oli melkoinen, kun minulla olikin tamma nimeltä Alastra. Tamma ei ollut minulle tosin ihan vieras, sillä jaoin vuosia sitten tunnin Helvin kanssa Alastran ja sen silloisen omistajan kanssa. Tallin sivuilla 2004 syntynyttä tammaa kuvaillaan nöyräksi ja kovasti ratsastajaansa kuuntelevaksi ja parhaansa mukaan tätä ymmärtäväksi. Koulutustaso tammalla on helppo A ja rataesteillä 100 cm. Säkäkorkeus on puolestaan noin 156 senttiä. Tunnin opettajana oli tuttu tapaus Äimäraution ratsastuscentrumin ajoilta.

Alkuverryttelyt mentiin samalla kaavalla kuin ennenkin eli itsenäisesti. Alastra liikkui tosi kivasti itse eikä sitä tarvinnut hoputtaa. Tamma myös pyöristi kauniisti kaulaansa, vaikka rohkenen epäillä, ettei takapää ollut reippaudesta huolimatta oikeasti käytössä. Koska tamma liikkui niin hyvin itse eteen, päätin testata jarrujen olemassaolon kaikissa askellajeissa. Kohtuullisesti ne löytyivätkin. Ravi tuntui aluksi sangen korkealta, mutta onneksi keventäessä ei ollut ongelmaa. Huomattavia puolieroja ei myöskään tällaisessa kepoisessa verryttelyssä tuntunut, vaan Alastra puksutti molempiin suuntiin asiallisesti. Laukka tuntui alussa aika paljon suuntautuvan ylöspäin (mikä itse asiassa tuntui hauskalta), mutta kun annoin tammalle luvan mennä, piteni ja rullasi askel enemmän. Alkuverryttelyn perusteella tamma vaikutti oikein kivalta kaverilta hyppyhommiin, joskin sen reippaus mietitytti hieman. Olenhan surullisen kuuluisa siitä, että laiskoja hevosia en saa ratsastettua eteen ja reippaita puolestaan en saa enää kiinni.

Koska tunnin teemana oli rataharjoitus, otettiin verryttelyhypyt pikaisesti alta pois. Oikeassa kierroksessa tulimme pari kertaa ristikkona ratapiirroksen estettä 1 (mustalla värillä merkittynä). Opettaja muistutti olemaan tarkkana, että Alastra tulee esteelle suoraan eikä pyri valumaan kumpaankaan reunaan. Tämä onnistui helposti, ja ratsu hyppäsi vaivatta. Vasemman kierroksen hypyt otimme esteelle 6 (mustalla värillä merkittynä). Nyt en nähnytkään ponnistuspaikkaa niin hyvin, jolloin sorruin vähän patistamaan Alastraa eteen. Tamma totteli muitta mutkitta, ja tulimme ehkä vähän turhan reippaasti. Sitten tajusin onneksi antaa hevosen katsoa paikan ja keskittyä itse mukautumaan hyppyyn. Tämä auttoi kivasti. Vielä ennen rataa tulimme 21,5 metrin suoran linjan vasemmasta kierroksesta. Nyt en enää muista, monella askeleella Alastra sen meni, mutta mitään ongelmaa ei ollut. Tamma eteni, pysyi linjalla suorassa ja hyppäsi. Omassa mukautumisessani oli tosin viilattavaa, kun joko suoristauduin liian aikaisin tai sitten pohkeeni lepattivat nolosti irti kyljistä heilahdellen minne sattuu.

Sittenpä tulimmekin ensin radan numero 1 esteillä 1-9b (ratapiirroksessa numerot mustalla). Sen jälkeen tulimme vielä toisen radan esteillä 1-9b (numerot pinkillä). Ratakorkeus oli tosiaan noin 80 senttiä, mikä onneksi ei enää alkuverryttelyn mukavan sujumisen jälkeen tuntunut pahalta. Ensimmäiselle esteelle tulimme vasemmassa laukassa, joka pääsi hypyssä vaihtumaan turhaan oikeaksi. Korjasin sen ravin kautta pois. Kakkosta lähestyessä tein perusvirheeni eli en nähnyt paikkaa ja komensin Alastraa eteen. Sehän lähti ja hyppäsi esteen turhan kaukaa. Opettaja muistutti hyvin, ettei ole kiirettä. Kolmoselle tultaessa sain vähän tasapainotettua menoa, jolloin yhden askeleen sarja meni kivasti. Alastra meni sujuvasti esteiden 4 ja 5 suoran linjan viidellä askeleella, ja maltoin itsekin olla rauhassa. Kuutoselle oli myös niin mukavasti matkaa, että saatoin olla häseltämättä ja ratsastaa. Alastrakin pääsi laukkaamaan rennommin, ja kuutonen ylittyikin näppärästi. Seiskalle tultaessa minulle iski taas jokin hätä, ja päästin Alastran hyppäämään esteen taas kaukaa. Opettaja muistutti jälleen, ettei kiirettä ole ja aina riittää askelia käytettäväksi. Alastra kuunteli kuitenkin hypyn jälkeen pidätteet tosi hyvin, jolloin saimme menon tasoittumaan, ja kasi ylittyi rauhallisen hyvin. Ysisarjalle pääsimme lopulta hyvin sisään eikä siinä tullut enää mitään pulmaa onneksi.

Toiselle radalle lähdimme myös vasemmassa laukassa. Ykkösenä ollut okseri ylittyi tällä kertaa rauhallisemmin kuin aiemmalla radalla. Kakkosen ja kolmosen suora linja meni jälleen tasaisesti viidellä askeleella. Sarjalle tultaessa tasapainotin vähän ja annoin sitten Alastran hyppiä esteet vaivatta. Viitosella iski taas ponnistuspaikkasokeus, jolloin usutin taas tammaa eteen. Inhottavan väärä ratkaisu! Alastra hätääntyi hieman ja keilasi puomin alas. Opettaja muistutti asiallisesti, että ei ole hätää edetä. Kuutoselle sain korjattua oman häseltämiseni pois, jolloin Alastra sai hypätä rauhassa. Seiskan ylitimme vähän lentäen ja ristilaukkaan joutuen, mutta kasille tulimme jo tasaisemmin. Tällä kertaa jopa hieman lähelle, mutta Alastra selvitti sen hienosti. Viimeisenä ollut sarja meni mukavasti, kun maltoin taas rauhoittua ja antaa Alastran tehdä osuutensa. Lopuksi tulimme pariin kertaan vielä jälkimmäisen radan esteet 7 ja 8. Ensimmäisellä kerralla oma mukautumiseni oli kehno pohkeiden lennellessä minne sattuu. Alastran menossa taas ei ollut vikaa. Sain ottaa tehtävän vielä uudelleen ja nyt sain pidettyä pohkeet paremmin tuntumalla. Alastra selvitti tehtävän toisenkin kerran mainiosti, ja olin niin tyytyväinen ratsuuni ja taputtelinkin sen hyväksi.



Fiilis oli todella mainio. Kannatti ehdottomasti käydä. Vaikka Alastra oli reipas ja paikoin painalsimme vähän turhan vauhdikkaasti, saatoin luottaa sen menevän esteistäkin yli. Laukat vaihtuivat suurempia ajattelematta ja välillä sain oltua hypyissä paremmin mukana. Ja mikä parasta: ei pelottanut! Opettaja oli kyllä osannut valita minulle passelin ratsun ja juuri tällaisia fiiliksiä olen kaivannutkin. Opettaja tuumasi, että olen vissiin tottunut ratsastamaan vähän turhan paljon, kun Alastran kanssa niin paljon puuhaamista ei olisi tarvittu. Tuumasinkin, että ratsastan hyvin harvoin yhtä reippaita hevosia kuin tämä tamma oli. Samalla sain moittia itseäni jälleen kerran siitä, etten osaa mukauttaa ratsastustani hevosen mukaan. Onneksi Alastra oli kiltti eikä vetänyt hernepeltoa turpaansa, vaikka välillä siihen olisi ollut aihetta. Alastra kiilasi kyllä helposti kärkeen tämän tallin hevoslistassani. Ehkäpä pääsen sillä vielä joskus toistekin hyppäämään, sen verran kivasti meillä tällä kertaa meni.

Videoista kiitos tuntia seuranneelle!

Ratsasta hevonen esteelle

Oulunsalon ratsastuskoulun estekurssin toinenkin päivä hurahti Unan kyydissä. Oli mukava jatkaa treenailua saman hevosen kanssa, niin tunnista ei tuhrautunut ylimääräistä aikaa siihen, että yritti päästä taas uuden ratsun sielunelämästä edes vähän perille. Alkuravit ja -laukat mentiin tänään melko itsenäisesti. Yritin keskittyä alusta heti saamaan Unan liikkumaan itse sopivan reippaasti. Tamma tarjoili kyllä mieluusti hitaampaa vaihdetta, mutta pyydettäessä eteni taas hetken reippaammin. Ilmeisesti en jaksa pyytää riittävän sinnikkäästi tai sitten en vain tajua, kun hevonen alkaa hidastaa, kun joudun aina pyytämään uudelleen ja uudelleen. Opettajakin painotti tunnin aikana, että kun hevoselta pyytää tietyn vauhdin, tulisi sen jatkaa sitä itsenäisesti niin kauan, että siltä pyydetään jotain muuta. Tuohon tilanteeseen pääsemiseksi saan kyllä vielä kasvatella uskottavuuttani ratsujen silmissä.

Tunnin ensimmäisenä tehtävänä oli laukanvaihto puomin ja myöhemmin pystyn avulla. Una kuulemma vaihtaa laukan sittenkin lennosta, mutta siihen vaaditaan kunnolla työskentelevä takapää ja lyhyt laukka. Opettaja sanoi sen vaihtavan kyllä sillä, mutta ei tuntilaisilla. Niinpä puomin avustuksella yritetyt vaihdot menivät ehkä noin 95-prosenttisesti mönkään. Taisinkohan saada kerran tai pari suuntaansa laukan lennosta vaihtumaan, mutta muutoin tulimme aina hetken puomin jälkeen väärää laukkaa ja vaihdoimme ravista.

Yritin kyllä opettajan ohjeiden mukaan vaihtaa laukkaa puomilla pyytämällä uudella ulkopohkeella ja vinkkasin vielä johtavalla ohjalla, mutta joko ajoitin pyyntöni väärin tai esitin ne epäselvästi, kun Una ei niitä tajunnut. Pystyn avulla laukka vaihtui paremmin esteellä, mutta vieläkin mukaan mahtui muutamia alastuloja väärässä laukassa. Opettaja hoksautti, että hevosen tasapainottaminen ennen pystyä auttaisi myös vaihdossa. Taisin siis unohtua keskittyä muuhun kuin vaihtoapuihin, jolloin Una pääsi hyppyyn vähän miten sattuu.

Ennen pidempiä ratoja hyppelimme tehtäviä taas osissa. Una oli tänään paremmin kuulolla eikä lähtenyt intoilemaan itsestään. Välillä opettaja tosin taas huuteli nostamaan hevosen keulan ylös, ja yritin tehdä pyydetysti. Pääosin kuvittelen hyppyjen sujuneen ihan hyvin. Tänään sain myös pidettyä paremmin jaloilla painoa, jolloin kantapäät eivät ehkä niin nousseet enkä hukannut jalustimia kertaakaan. Opettajalta tosin tuli vähän sapiskaa muutamista turhan tiukoista kurveista, kun pohkeeni eivät toimineet, ja Una pääsi livahtamaan käännökseen hieman turhan jyrkästi. Esitimme toki myös esteelle tuloja vastalaukassa, kun aikaa ei mielestäni ollut enää riittävästi laukan korjaamiseen ravin kautta. Toisaalta Una ei tuntunut olevan kauhean moksiskaan vastalaukasta, sillä kiltisti se hyppäsi kaikki esteet, joille sen ohjasin. Opettajalta tuli tosin sapiskaa tavastani kiittää hevosta taputtamalla ulkokädellä pari askelta hypyn jälkeen. Kiittelyt kuulemma jätetään käyntiosuuksiin ja silloinkin sisäkädellä.

Päivän pisimmän radan saimme tulla kahdesti. Ensimmäisellä kierroksella toheloin ja yritin puskea Unan okserille reilua askelta liian aikaisin. Tuloksena sukelsin nolosti kunnolla kaulalle Unan ottaessa maltillisesti vielä yhden askeleen. Rämmimme vielä kakkosokserin yli, kunnes opettaja vihelsi pelin poikki ja käski aloittamaan radan uudelleen. Toiselle kierrokselle lähtiessäni päätin keskittyä. Ykköselle tulimme hyvin, ja olin perillä, milloin hyppy lähtee. Kakkonen ylittyi muuten hyvin, mutta päästin Unan kurvaamaan hieman liian tiukasti kolmoselle. Taisimme tulla kaarteen vastalaukassa, mutta kolmospysty ylittyi siitä huolimatta. Nelonen meni myös ihan ok. Viitoselle tuli taas hieman tiukempi kurvi, kiitos toimimattomien pohkeideni. Viitoselta pääsimme kuitenkin kuutoselle hyvin, mutta laukka piti siitä vaihtaa ravin kautta. Seiskalle suuntasin vähän vinosti, jotta se auttaisi laukanvaihdossa. Una taisikin vaihtaa, jolloin pääsimme kasille ihan sujuvasti.

Opettajalta tuli kommenttia radasta sen verran, että minun pitäisi ratsastaa hevonen esteelle eikä antaa sen tehdä päätöksiä. Tämä vähän hämmensi, kun tähän asti muut opettajat ovat sanoneet, että antaa taitavan hevosen katsoa hyppypaikat, jolloin itse voi keskittyä omaan istuntaansa, myötäämiseen ja niiden alkaessa olla hallinnassa alkaa opetella katsomaan hyppypaikkoja. Toisaalta ehkä 80 sentin tasolla olisi syytä jo vähän tajuta, miten päin sen hevosen siihen esteelle tuo. Uskalsin kuitenkin tästä kommentista huolimatta pyytää, että esteitä nostettaisiin toiselle kierrokselle. Opettaja tuumasi, että kyllähän hän nostaisi, jos saisimme tuotua hevoset kunnolla esteille. Tulipahan taas kunnon palautus maanpinnalle näiden osaamishaihatteluideni kanssa. Lausahduksen jälkeen opettaja kuitenkin korotti muutaman esteen siihen 80 senttiin, jota ei muutoin tämän tunnin eikä eilisen aikana ollut nähtykään. Saatu kommentti kirvoitti myös keskittymään entistä paremmin, jolloin toinen kierros meni itse asiassa mielestäni paremmin. Kolautimme tosin heti ykkösesteen puomin alas ja kopsautimme kakkostakin, mutta muutoin uusia mokia ei tullut, ja kaikki hypyt sujuivat mielestäni kohtuullisen kivasti. Opettajalta irtosikin kehu siitä, että tällä kertaa koko radan ajan oli hyvä rytmi.

Tältä tunnilta mieltä jäi kaihertamaan se, miten oppia ratsastamaan hevosen esteelle. Tähän asti olen sentään tajunnut yrittää ratsastaa etenevässä laukassa, valita hyvän tien ja mukautua hyppyyn, mutta yleensä olen jättänyt hevosen hetkeä ennen hyppyä rauhaan. Opettaja ohjeisti tunnin aikana, että pohkeet pidetään esteratsastuksessa koko ajan tuntumalla. Kieltämättä viimeisellä kerralla keskittyessäni tähän asiaan Una tuntui toimivan helpommin. Toisaalta taas pelkään, että jään pusertamaan pohkeillani, jolloin hevonen ei saa hyppyrauhaa. Tuntumalla pitäminen ja pusertaminen ovat toki eri asioita, sen jopa tiedän.

Toistaiseksi en osaa itse päättää hyppypaikkaa, vaikka yleensä pystyn laskemaan kolme viimeistä askelta ennen hyppyä. Lisäksi olen vielä vähän turhan hidas vaikuttamaan ajoissa siihen, jos tulen hevosen kanssa liian hitaasti tai liian lujaa esteelle. Yleensä ehkä ehdin tajuta tilanteen, mutta jätän sen sitten hevosen huoleksi. Tästä varmasti pitäisi oppia pois ja alkaa ennen kaikkea opetella sitä, että saan hevosen liikkumaan koko ajan tasaisella eteenpäinpyrkimyksellä, ettei meno olisi hidastelua ja kaasuttelua.

Oli kuitenkin kiva päästä hyppäämään pari estettä 80 sentin korkeudessa, sillä sentään mukautumisessani niille ei ollut ongelmia. Esteratsastuksen opettelu ei ole korkeushyppyä, kuten opettaja tuumasikin, mutta kyllä se silti piristää, kun välillä saa hypätä muutaman sentin isompia. Hienosäätöähän tämäkin laji on, mutta onneksi se on mielenkiintoista puuhaa. Una oli kyllä varsin passeli esteratsu minulle ja jos taas joskus päädyn Oulunsaloon, on se varmasti ykköstoiveenani.

Videoista kiitos tuntia seuranneille katsojille!

Ps. Videoarkistojen aarteena löytyi estetunti Mantan kanssa 17.4.2010. Itse tunnista en ole laiskuuksissani kirjoittanut mitään, mutta hyppelyvideon voi käydä katsomassa täällä.

Keula ylös ja takajalat töihin

Esteratsastajani oli ratsastusleirin onnistumisten huumassa ja niinpä sain ilmoittauduttua Oulunsalon ratsastuskoulun kuuden ratsukon kaksipäiväiselle 80 sentin estekurssille. Nora lähti myös mukaan, joten hänenkin estehyppelyistään kannattaa käydä lukemassa. Ratsukseni olin toivonut Silvanon kaltaista järkevää menijää, mutta ei niin raskasta. Niinpä esteratsukseni oli laitettu 15-vuotias Unadonna van de Kempenhoeve eli Una. Tallin nettisivujen mukaan säkäkorkeudeltaan 167,5 senttiä olevan tamman koulupuolen taso on HeA/VaB ja rataesteiden 130 cm. Sitä myös luonnehditaan ystävälliseksi ja uteliaaksi, mutta oman arvonsa tuntevaksi. Karsinakäyttäytyminen Unalla olikin hallussa, sillä muutoin se oli oikein enkeli ojennellen muun muassa kaviot putsattavaksi, mutta suitsien laitossa koetti karata päänsä kanssa kattoon.

Alkuverkassa siirryttiin mielestäni turhan vikkelästi raviin. Olisin halunnut jälleen kerran tutustella uuteen hevoseen rauhallisesti käynnissä. Una tuntui onneksi alusta asti aika tasaiselta menijältä, joka ei turhia kiihdytellyt. Enemmän sitä ehkä sai pyytää eteen, mutta tamma otti eteenpäin pyytävät avut ihan hyvin vastaan. Vähän tarmokkaammalla asenteella ratsun olisi varmasti saanut myös säilyttämään hyvän tahdin. Nyt sorruin vähän pumppaamiseen, kun en tajunnut olla kerralla jämäkkä.

Auksi tahkosimme puomeja ympyrällä ravissa ja laukassa. Una meni puomit kohtuullisen hyvin, mutta väliin aina hidasti juuri ennen puomeja. Tasaisuus tahtoi siis olla välillä kaukana. Opettaja hoksauttikin, että hevoselta pitäisi saada keula ylös ja takajalat töihin, jotta menoon löytyisi tasaisuus ja tarmokkuus. Lopulta ympyrällä ollut puomi nousi pystyksi, jota tahkottiin kanssa ajan kanssa. Pääosin hypyt olivat hyviä, mutta mukaan mahtui myös kolisteluita ja pudotuksia, kun annoin tamman valua esteelle pitkänä ja hitaana.

Seuraavaksi hypättiin kahden pystyn linjaa, johon piti saada kuusi askelta. Una heräsi tässä vaiheessa ja imi esteelle, jolloin tuloksena oli viisi askelta. Itse olin vain salaa mielissäni ja toivoin, että olisimme saaneet tulla tätä etenevämpää laukkaa. Opettaja kuitenkin komensi pidättämään hevosta, nostamaan keulan ylös ja tulemaan välin kuudella. Tämä saatiin onnistumaan, mutta Una vaati aika vahvat pidätteet, jotta se kuunteli. Tässä huomasin suureksi avuksi olevan sen, etten itse intoillut ja lähtenyt valumaan eteenpäin. Olin myös aika iloinen siitä, että sain rentouduttua itsekseni aika nopeasti aina, kun Una vastasi pidätteeseen toivotusti. Jään usein liiaksi kiinni, jolloin meno on jälleen kaukana sujuvasta.

Yksittäisten tehtävien lisäksi pääsimme hyppäämään radan pätkiä. Itselleni mieluisimpana oli tunnin viimeisenä tehtävänä ollut rata, josta ratapiirros ohessa. Matkaan lähdettiin siis oikeassa kierroksessa. Linjaan taisimme Unan kanssa saada kahden toiston aikana toivotut kuusi askelta. Tie kakkoselta kolmoselle oli mielestäni myös ihan toimiva. Nelosokserille saikin kääntää jo melkoisesti, mutta molemmilla kerroilla ylitimme sen ihan ok. Laukkaa en saanut tässä vaihdettua ja sinällään hassua, ettei Una osaa vaihtaa lennosta. 120-130 sentin ratoja kisanneelta hevoselta odottaisin jotain ihan muuta. En tohtinut itse johtaa kauheasti esteellä, sillä tiesin onnettoman sisäpohkeeni takia hevosen pääsevän valumaan liian tiukasti vasemmalle, joten ryömimme kaarteen molemmilla kerroilla vastalaukassa. Viitonenkin ylittyi siitä huolimatta ihan ok, ja kuutoselle taisimme mennä viidellä tai kuudella askeleella. Jos en väärin muista, taisimme sen toisen kerran jopa laskeutua myötälaukassa sentään alas.

Tunnin aikana ehdittiin ennen radan pätkiä hypätyissä tehtävissä opettajalta tuli kommenttia olla puskematta hevosta eteenpäin ennen estettä ja pitämään painoa jalustimilla. Pariin kertaan hukkasinkin jalustimen, mikä opetti pitämään sitä painoa niillä paremmin. Kertaalleen taas tein jotain omia liikkeitäni ja horjahdin vähän ratapiirroksen kuutosesteen hypättyäni, mutta kaikeksi onneksi pysyin kyydissä. Lisäksi opettaja kommentoi pyytämään Unaa vaihtamaan esteellä, kun sillä ei tosiaan sitä lennosta vaihtamisen taitoa ole eikä se vasta- tai ristilaukka mikään kauhean hyvä ratkaisu esteradalla ole.

Omasta mielestäni katse ja myötäys toimivat tänään, mutta olisin tosiaan saanut ratsastaa hevosta aktiivisemmaksi alusta alkaen. Una oli kuitenkin ihanan varma hyppääjä, vaikka tulikin esteille välillä vähän pitkänä ja puhdittomana. Opettaja tuumasikin, ettei ole nähnyt Unan ikinä kieltävän, mikä osaltaan lisäsi luottamustani siihen. Estekorkeudet taisivat olla enimmäkseen 70-75, sillä ne näyttivät mukavan harmittomilta. Unasta jäi siis hyvä fiilis, ja jatkossa toivottavasti osaan olla alusta alkaen tarmokkaampi, jolloin saamme heti parempia hyppyjä eikä tule niin paljon laiskottelua sekä kuskilla että ratsulla.

Etupainoisesti esteitä

Satuin bongaamaan Oulunsalon ratsastuskoulun pääsiäisen tarjonnasta kuuden ratsukon 60-70 sentin estetunnin enkä malttanut olla ilmoittautumatta. Ratsutoiveenani oli jälleen varma menijä, joten päädyin toistamiseen Silvanon kyytiin. Toisaalta olin ihan tyytyväinen, mutta toisaalta olisin halunnut kokeilla uutta ratsua ja viime kerran jyräyshetket vähän huolettivat. Tallin sivuilla Silvanoa luonnehditaan herkäksi ja miellyttäväksi ratsastaa, mutta toisen kerran perusteella en osaa saada sitä puolta ruunasta esiin.

Tällä tallilla ilmeisesti alkuverkat mennään ilman opettajaa, sillä selkään päästyäni opettajaa ei näkynyt seuraavaan varttiin. En itse tykkää tästä käytännöstä näin ulkopuolisena, sillä kaipaisin opettajan vinkkejä heti alkutunnista itselleni kuitenkin vieraamman hevosen kanssa. Kun muut keräsivät ohjat käsiin ja alkoivat ravailla, päädyin seuraamaan heidän malliaan. Ensin tosin tutustelin ratsuun käynnissä muistaen, että vasen kierros oli meille viimeksi se vaikeampi. Niin se oli tälläkin kertaa. Asetukset eivät menneet läpi, ja ratsu puski mieluusti sisälle. Sisäpohkeeni koputteli ahkerasti ja koetin muistaa korjata omaa asentoani, mutta jostain syystä en onnistunut keventämään ratsua siltä puolen nimeksikään.

Ravissa Silvano esitti hienosti, kuinka 166,5-senttinen ruuna osaa mennä yhtä pientä ja sievää ravia kuin mikäkin poni. Huomasin ohjien lipsuvan kerta toisen jälkeen pitkäksi, mikä vaikeutti napakan ravin saamista. Jos sainkin Silvanoa yhtään eteenpäin, venyi se junamaisesti kilometrin mittaiseksi. Etuosa muuttui noina hetkinä varsin raskaaksi, jolloin yritin entistä enemmän saada pohkeitani tekemään töitä. Toivottua vaikutusta en kuitenkaan saanut kaivettua esiin. Asia olisi saattanut parantua ottamalla ohjat napakasti käteen, pyytämällä tomerasti pohkeilla ja tarvittaessa raipalla pari kertaa muistuttamalla.

Opettajan saapuessa takaisin alkoi laukkaverryttely. Meille tuli kommenttia siitä, että sisäpohje paremmin läpi ja sujuvampaa menoa. Silvano kieltämättä oli vähän sunnuntaifiiliksillä liikenteessä, mutta heräsi aina välillä pyyntöihini. Oma istunta oli jotenkin hukassa, jolloin löysin itseni aina etukenosta pahentamassa muutenkin etupainoisen hevosen menoa. Muutamat kerrat Silvano myös pudotti itsekseen raville, mikä ärsytti vietävästi. Alkuverkka meni siis aika mönkään, kun en saanut viriteltyä ratsua sopivan aktiiviseksi tulevia hyppyjä ajatellen.

Ennen rataa otimme hyppyjä ympyrällä, linjalla ja kaarevasti. Aluksi homma näytti sujuvan ihan kivasti. Silvano toki kulki edelleen vähän ponnettomasti ja jyrämäisesti paino etuosalla, mutta hyppypaikat oli helppo laskea ja mukautumiset onnistuivat. Välillä ratsu taas puolestaan heräsi itsekseen ja lähtikin hyppyyn kauempaa. Opettajalta tuli neuvo olla sukeltamatta itse perässä, vaan malttaa odottaa parempaa hyppykohtaa pitämällä oma vartalo suorana. Kaarevalla linjalla puskemisen korjaamattomuus kostautui siten, etten kertaakaan päässyt johtamaan, joten laukka piti vaihtaa aina lennosta. Silvano oli onneksi varsin näppärä tässä ja korjasi suurimman osan ajasta itse myötälaukan. Kun Silvano koetti itse kiihdytellä, huuteli opettaja nostamaan turvan ylös ja tekemään pidätteitä. Tässä vaiheessa käteni olivat jo löllöä spagettia, kun tyhmyyksissäni olin antanut ratsun lepuuttaa päätään ohjien varassa. Pidätteet menivät välillä läpi, mutta meno oli kaukana siistin tasapainoisesta esityksestä. Enemmänkin hitailimme, väliin spurttailimme ja sitten kömmimme esteet jotenkin yli.

Loppuun hypättiin vielä rata, jossa muutama este taisi nousta siihen 70 senttiin. Esteiden 1-3 väliin olisi hyvällä laukalla mennyt kolme, mutta meidän epämääräisellä menolla saimme soviteltua kolme, mutta vähän venyttäen. Kolmosen jälkeen Silvano taas heräsi, ja opettaja huuteli ottamaan pidätteillä hevonen haltuun. Muutaman yrityksen jälkeen ratsu malttoi kuunnella, jolloin nelonen meni ihan ok. Laukka vaihdettiin esteen jälkeen uralle saavuttua. Viitoselle tuli kuskilla virhearvio, jolloin lähdin sukeltamaan, ja tasapaino katosi. Niinpä tie kuutoselle oli kurja, kun hevonen meni oman vauhtinsa mukaan, ja itse yritin päästä suunnilleen kartalle. Olin armottoman hidas, joten vaikka kuutonen päästiin yli, en ehtinyt kasata itseäni enää seiskallekaan ja sen yli mentiin aika pitkälti eri aikoihin hevosen kanssa. Radan loppuosasta jäi todella huono fiilis, mutta enää ei aikaa korjata. Pitää siis opetella heräämään jo silloin, kun asioille voi vielä tehdä jotain.

Radan jälkeen opettaja kommenttina oli, että Silvanon etupainotteisuus pitäisi ratsastaa pois kevyellä ohjalla, aktiivisilla pohkeilla ja oma ylävartalo jämäkästi suorana pitäen. Nyt olin ylävartalosta melkoisen heikko, sillä Silvanon pienetkin nykäisyt saivat vietyä minut mukanaan. Opettaja tsemppasi ja sanoi, että olihan tuntiin mahtunut hyviäkin hetkiä, mutta itse jäin tuttuun tapaan murehtimaan tunnin viimeisiksi jääneitä hirveitä hyppyjä. Sain siis jälleen kotiinviemisiksi keskittymisharjoituksia, sillä tässä näppäimistön äärellä on vähän huono enää vaikuttaa jo menneeseen tuntiin. Ei siis ollut mikään kauhean iloinen estetunti, mutta jospa ensi kerralla jaksaisin olla taas muutaman esteen verran enemmän hereillä.

Jätkän kanssa yksityisestetunnilla

Ilmoittauduin hetken huumassa Oulunsalon ratsastuskoulun ylimääräiselle 60 cm:n estetunnille. Pakkanen tosin yritti sössiä suunnitelmani, kun auto ei meinannutkaan lähteä käyntiin. Onneksi lisälämmitys auttoi ja pääsin ajoissa tallille. Estetunnille olisi mahtunut mukaan viisi ratsastajaa, mutta olinkin sitten ainoa. Ei kyllä haitannut, kun sain 30 eurolla yksityisestetunnin. Olin toivonut ratsuksi varmaa menijää, joka liikkuu itse. Ratsunani oli sitten Silvano, jota luonnehditaan tallin jätkäksi, joka vaatii jämäkän ja asiallisen käsittelyn. 14-vuotias ruuna oli aika passelin kokoinen 166,5 sentin säkäkorkeudellaan, vaikka karsinassa näyttikin isommalta. Koulutustasoltaan Silvano on vaativan B:n tasoa ja rataesteillä sujuu 120 cm.

Tunnin alku oli vähän hämmentävä, kun opettaja komensi verkkaamaan ravissa ja laukassa puomia ylitellen ja lähti itse käymään tallissa. Olen ilmeisesti taas tottunut liikaa siihen, että jonkun pitää olla koko ajan ohjeistamassa. Alkukäynnit jäivät vähän lyhyeksi, mutta olin jo huomannut vasemman puolen olevan hevoselle ja itselleni vaikeampi. Ravissa oikea kierros oli kohtuullisen ok, mutta Silvanoa sai vähän hoputella etenemään. Vasemmalle sisälle puskeminen oli melkoista enkä saanut hommaa mitenkään haltuun. Ravailin kuitenkin sinnikkäästi ja koetin saada omaa vasenta puoltani hommiin. Ei kyllä onnistunut. Laukkasin sitten puomin yli molemmista suunnista ja Silvanon laukka oli kohtuullisen helppoa ja kolmen viimeisen askeleen laskeminen puomille onnistui hyvin. Menomme ei ollut kauhean sujuvaa enkä oikein osannut itse sitä korjata.

Ensimmäisenä tehtävänä oli tulla ympyrällä ensin puomia, sitten pystyä laskien aina kolme viimeistä askelta ennen hyppyä. Laskemiset sujuivat pääosin hyvin, mutta muutamia kertoja Silvano ei ottanut pidätteitäni vastaan ja laskuni menivät sekaisin. Vasemmassa kierroksessa oli taas vähän ohjausvaikeuksia, ja opettaja ohjeisti pitämään ulkopuolesta huolta. Välillä Silvano meni mukavan lyhyttä laukkaa, jolloin ympyrällä hyppääminen sujui kivasti. Tunnin aikana ehdittiin testata myös kahdeksikolla (alla olevan ratapiirroksesta esteet 5 ja 3) hyppäämistä sekä s-kirjaimen mukaisesti (esteet 2a, 1 ja 7) olleiden esteiden hyppäämistä. Kahdeksikolla hyppääminen sujui kivasti, ja Silvano vaihtoi laukat nätisti johtamalla. Opettaja ihasteli sitä, että kerrankin joku johtaa kunnolla. Kääntämisen kanssa oli välillä hitusen vaikeaa, kun esteet olivat kohtuullisen tiukalla kahdeksikolla, mutta opettaja rohkaisi luottamaan siihen, että hevonen kyllä hyppää, jos itse olen menossa.

S-kirjaimen mukaan olleet kolme estettä hirvittivät, kun ne näyttivät tulevan todella tiuhasti peräkkäin. Jälleen opettaja sanoi, että pohkeet vaan hevosen ympärille, niin se kyllä menee vinostikin yli. Muutamat kerrat töpeksin pelkuruuksissani ja jarrutin hevosen menoa liikaa. Tuloksena läheltä lähtenyt hyppy, jossa oma tasapaino katosi. Selässä onneksi pysyin, vaikka pariin otteeseen keikuin hatarasti matkassa. Opettaja kehotti ajattelemaan kantapäitä aktiivisesti alaspäin, jotta kaarteet eivät veisi tasapainoa mennessään. Mentiinpä ainakin kerran ohikin viimeisestä esteestä, kun en taas ollut kartalla. Haastava tuollainen tehtävä, jossa esteet tulevat nopeasti toistensa perään ja kaiken lisäksi pitää muistaa kääntää.

Tunnin rata näytti puolestaan tältä. Ykköseste ylitettiin ympyrällä vasemmassa kierroksessa ja siitä jatkettiin kakkossarjalle. Väliin mahtui kaksi askelta ja esteet ylittyivät hyvin. Tie kolmoselle tosin pääsi venähtämään liikaa oikealle, mutta onneksi tilaa oli sen verran, että pääsimme suunnilleen suorana esteen yli. Sitten tapahtui taas jotain enkä saanut hevosta hallintaani ennen nelosta. Tulimme sille liian vinosti enkä uskonut, että ratsu olisi sitä hypännyt. Uusi lähestyminen, jolloin pääsimme paremmin neloselle ja viitonen ylittyi myös. Kuutoselle mentäessä vieressä pohottanut lämmitin jännitti vähän kuskia ja hevosta, mutta selvisimme siitä hienoisella liirauksella oikealle. Yli pääsimme kuitenkin ja väliin ennen seiskaa meni neljä askelta.

Opettajalta tuli kommenttina, että perussiistiä ratsastusta ja laukat vaihtuivat hyvin. Moitetta tuli vähän siitä, että jos olisin kannustanut, olisi Silvano hypännyt nelosenkin vinosta. Itse olen vain tottunut liikaa siihen, että jos tullaan liian vinosti, niin en yritä puskea hevosta esteestä yli. Toisaalta huono asenne, mutta toisaalta taas on ehkä parempi panostaa hyviin teihin kuin yrittää pelastaa tilannetta viime hetkellä. Itse olin radassa tyytyväinen siihen, että laukat tosiaan vaihtuivat ja Silvano pysyi suunnilleen hyppysissä, vaikka vaati melkoista jarruttelua välillä. Silvano alkoi lämmetä hommaan, jolloin sen saaminen hallintaan vaikeutui entisestään. Opettaja kehotti ottamaan muutaman napakan pidätteen, jolla hevosen saisi kuulolle. Jostain syystä olin aika voimaton yläkropasta, jolloin hevonen sai kiskottua minut mukaansa etukenoon. Välillä harmitti melkoisesti ja manailin mielessäni. Otin sitten muutamia peruutuksia, jolloin hevonen kuunteli vähän paremmin.

Pääsin hyppäämään radan vielä toisen kerran eikä onneksi uusia ongelmia ilmaantunut. Kolmannelle kierrokselle muutama este nousi 70 senttiin ja seiskan jälkeen tuli jatkaa vielä aiemmin harjoiteltu s-kirjaimen muotoisesti olleet esteet. Kolmas kierros meni perusradan osalta ok, mutta häselsin taas seiskalle tullessa, jolloin Silvano pääsi menemään oman mielensä mukaan enkä saanut sitä hallintaan. Jouduin sitten käymään ihan käynnissä ja siitä starttaamaan vielä matkan s-linjan esteille. Tällä kertaa niistäkin päästiin taas yli, mutta itseä jäi harmittamaan keskittymisen puute perusradan viimeisellä esteellä.

Loppuun toivoin, että menisimme sarjaa ja opettaja tarkkailisi istuntaani. Parin kierroksen ajan esteet olivat noin 70 senttiä. Sarjan a-osa oli pysty ja b-osa okseri. Pysty sujui ok, mutta okserilla jalat heilahtivat aluksi vähän taakse, suoristauduin ennen aikojani eivätkä kädet myödänneet kovin aktiivisesti. Opettaja kehotti ajattelemaan uudelleen kantapäitä alas ja varomaan, etten jää pystyn jälkeen liian etukenoon. Okserilla opettaja kehotti ajattelemaan kättä kuitenkin vähän eteenpäin, vaikka passiivisempi myötäykseni oli ollut ihan riittävä tälle estekorkeudelle. Sain tehtyä korjauksia uusintayrityksillä kivasti, joten rohkenin toivoa esteitä 80 senttiin, ja opettaja nostikin ne. Pääsin tulemaan sarjan vielä kasikymppisenä, ja hypyt menivät aika mukavasti, kun muistin miettiä opettajalta saamani ohjeet. Opettaja nosti vielä kolmosesteen kasikympiksi, sillä halusi nähdä, miten ylävartaloni toimii yksittäisellä esteellä. Kun sain Silvanon hyvään, hallittuun laukkaan, ylittyi pysty kivan helposti.

Tunti päättyikin siihen ja itselle jäi olo, että ehdittiin hypätä tosi paljon. Kysäisin opettajalta vielä tiiviisti palautteen. Hän sanoi perusratsastuksen olevan kunnossa, laukat vaihtuivat hyvin ja mietin reittejä esteillä. Parannettavaa olisi kantapäiden pitämisessä alhaalla, jotta kaarteet eivät vie tasapainoa. Lisäksi saisin huolehtia siitä, etten jäisi hypyn jälkeen turhaan etukenoon. Silvanosta jäi vähän ristiriitainen fiilis. Ärsytti vietävästi ne hetket, kun ruuna lähti kipittämään kuuntelematta minua ja kun se kaiken huipuksi onnistui kiskomaan minut turhan monesti etukenoon. Toisaalta Silvano meni kaikesta mukisematta yli, kun olin itse menossa myös. Ne parit esteen ohi livahtamiset olivat omia mokia, kun en ollut yhtään ajantasalla. Silvano ei myöskään mutkitellut tai antanut ymmärtää, että voisi valita kieltämisen hyppäämisen sijaan. Hetkittäin sain Silvanoa hyvään laukkaan, joka eteni minun hallinnassa ja ymmärsin siitä, miksi ratsu on yksi tallin suosikeista. Itsevarmuus nousi taas hitusen, kun pääsin mukavasti muutamia kertoja sen maagisen 80 sentin yli. Vielä kun saisin vietyä tätä kasvavaa itsevarmuutta myös oman tallin estevalmennuksiin sen häseltämisen tilalle.