Ylimääräistä kontrollointia

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla ratsukoita oli viisi ja luvassa esteitä. Ratsunani jatkoi Lore niin kuin olin arvellut. Tänään pääsimme hyppäämään pientä rataa. Alkuverryttelyn menimme itsenäisesti. Keskityin miettimään, miten saisin Loren kantamaan etuosansa ja olemaan enemmän takajalkojen päällä. Päätin sitä kokeilla, mitä kohottavilla puolipidätteillä, etuosan pitämisellä kurissa sekä sopivalla pohjeratsastuksella tapahtuisi. Unohdan toisinaan kontrolloida hevosen etuosaa silloin, kun yritän saada hevosta lyhyemmäksi ja pontevammaksi. Tällöin se tietysti pääsee venymään pitkäksi, jolloin mennään väärään suuntaan. Tällä kertaa sain paremmin pidettyä Loren etuosaa odottamassa takaosaa, jolloin menimme hitusen lyhyempänä. Pyrin kohottavilla puolipidätteillä houkuttelemaan Lorea kantamaan etuosansa samalla, kun pyysin pohkeilla takaosaa töihin. Tai ainakin noin kuvittelin sille viestittäneeni. Joka tapauksessa Lore tuntui tänään hieman tasapainoisemmalta kaikissa askellajeissa. Laukassakin meno oli enemmän tasaisella maalla etenemistä kuin alamäkeen vyörymistä.

Verryttelyhypyt otimme vasemmassa laukassa. Ensin tulimme lävistäjäestettä (ratapiirroksen numero 1) kahdesti pystynä ja kerran okserina. Esteellä piti yrittää saada laukanvaihto, mutta se ei meiltä Loren kanssa onnistunut. Korjasin Loren aina ravin kautta oikeaan laukkaan. Muuten hypyt tälle esteelle olivat kohtuullisia, vaikka Lore tuntui olevan hitusen unessa. Seuraavaksi tulimme pari kertaa suoran linjan (esteet 3–4). Näillä 50–60 sentin korkeuksilla kuusi askelta oli meille hyvä. Linja meni aika asiallisesti ilman kummempaa säätämistä. Näiden hyppyjen jälkeen pääsimmekin jo radan pariin.

Ensimmäinen rata oli 60-senttinen. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Ykkösokseri meni ihan ok, vaikka laukan sain korjata ravin kautta oikeaksi. Tie kakkoselle kävi linjan ulkona, kun odotin käännöstä liian pitkään. Niinpä ponnistuspaikka ei ollut paras mahdollinen eikä laukka vaihtunut edes Loren lempilaukkaan eli vasempaan. Korjaus ravin kautta, ja matka jatkui. Kolmosen ja nelosen suora linja oli kuudella ihan ok. Viitoselle tulimme hitusen pohjaan, mutta olin itse päättänyt odottaa viimeistä askelta enkä usuttaa Lorea kaukaa. Kuutosen ja seiskan kaareva tie meni myös pieleen. Jatkoin liian kauan suoraan kuutosen jälkeen, jolloin Lore luuli meidän menevän suoraan toiselle esteelle. Niinpä kaarre seiskalle oli hitusen äkkinäinen, mutta Lore selvitti radan viimeisen esteen kuitenkin asiallisesti. Laukan saimme korjata vielä hypyn jälkeen ravin kautta vasemmasta oikeaksi.

Toiselle kierrokselle radan esteet nousivat noin 70-senttisiksi. Edelleen helposti mukavuuskorkeudella siis. Nyt lähdin radalle matkaan sillä ajatuksella, että antaisin laukan sujua ja ratsastaisin tiet tarkemmin. Teiden ratsastaminen onnistuikin mukavasti. Korjasin aiemman radan virheet, jolloin tiet eivät ainakaan olleet pulmina. Laukan sujuminen tosin hieman unohtui. Loren kanssa jään jostain syystä säätämään liikaa ja pyrin tuomaan sen jopa liian lähelle estettä. Tämä varmaan siksi, että aikaisemmin aloin usuttaa sitä hyppäämään liian kaukaa, mikä lopulta aiheutti muutamia kieltoja. Nyt näemmä minulla on juuri päinvastainen kausi menossa. Mutta jospa se kultainen keskitie löytyy näiden kahden kokeilun jälkeen? Radan suurin moka oli esteiden 3–4 suora linja. Pyysin Lorea ajoissa eteen lähestymisessä kolmoselle, mutta en sitten enää tasapainottanut. Niinpä tulimme isolla hypyllä kolmoselle, jolloin linja alkoi käydä ahtaaksi. Tajusin tämän pari askelta kolmosen jälkeen, jolloin jarrutus piti tehdä turhan isosti ja tietysti armottoman myöhään. Lore kuitenkin oli kuulolla ja jarrutti, jolloin linja ei mennyt ihan puihin. Toki hyppy neloselle oli vähän töksähtävä, mutta Lore pelasti tilanteen hienosti. Loppuradan tajusin olla rennompi ja säilyttää tasaisemman etenemisen. Tämä onnistui, ja esteet 5–7 menivät asiallisesti. Radan päätimme samoin kuin edelliselläkin kerralla siihen, että korjasin Loren oikeaan laukkaan ravin kautta. 

Opettaja hoksautti lähelle tulevien hyppyjen ongelman olevan se, ettei Loren etuosa nouse niin näppärästi, mikä voi aiheuttaa kolautuksia tai pudotuksia. Muuten hän kehui Loren olleen paljon paremmin tänään tasapainossa, mikä oli tosi ilahduttava kuulla. Jotain oli siis mennyt alkuverryttelyssä ja muutenkin tunnin aikana oikein. Omat korjausajatukseni tuntiin liittyen olivat liioitellun myötäämiseni karsinta asiallisemmaksi ja nopeampi istuminen esteen jälkeen satulaan ja sitä kautta vikkelämpi laukan korjaaminen ravin kautta. Lisäksi olisin saanut olla hitusen passiivisempi lähestymisessä ja luottaa siihen, että Lore katsoo paikan, kun se saa edetä hyvin. Nyt jäin vähän liikaa odotuttamaan sitä, minkä seurauksena tulivat ne muutamat liian lähelle sattuneet hypyt. Samalla olin kuitenkin tyytyväinen siihen, miten välillä sain reagoitua satulassa riittävän nopeasti ja oikein sekä kuinka en ainakaan lietsonut Lorea ylimääräisille kierroksille. Lore on kuitenkin erilaisempi hyppykaveri kuin Jetti, mutta erilaisemmilla hevosille hyppääminen tekee kyllä todella hyvää. Aina kun oppii jotain uutta, jota voi myös soveltaa muihin hevosiin.

Kouluväännöstä rataharjoitukseen

Torstain Tallinmäen tunnilla saimme olla Kaisan kanssa kahdestaan. Jetti oli pitkästä aikaa valmiiksi edellisellä tunnilla, joten oli kiva päästä ratsastamaan jo töitä tehneellä ratsulla. Tunti piti sisällään niin kouluvääntöä kuin sen jälkeen ihanana palkkiona harjoitusestekisoissa huonon kelin takia väliin jääneen 85 sentin perusradan hyppäämisen.

Kouluväännön puolella ratsastimme ravissa ja laukassa kahdeksikkoa siten, että sen ympyröillä sai mennä halutessaan useamman kierroksen putkeen ennen kuin vaihtoi suuntaa. Teimme tehtävää lisäämällä ympyröille yhdet voltit sekä laukassa lisäsimme mukaan vielä laukanvaihdot suunnanmuutoksissa. Jetti yritti paikoin vähän hidastella, mutta suurimman osan ajasta taisin muistaa pitää sen liikkeellä. Vasemmassa kierroksessa sain vähän haeskella asetusta, mutta suunta ei ollut yhtään niin kamala kuin pahimmillaan. Molemmissa kierroksissa sain keskityttyä myös aika paljon ulkoavuilla ratsastamiseen enkä halaillut sisäohjaa ihan niin antaumuksella kuin joskus. Niin ravissa kuin laukassa tehdyt pienemmät voltit sujuivat aika mukavasti. Parasta oli se, ettei tahti juuri hyytynyt niiden aikana. Ihan automaattina Jetti ei liikkunut, mutta oli helposti heräteltävissä. Kouluväännön suurimmat onnistumiset olivat laukanvaihdot. Sain tehtyä ne ilman, että Jetti pääsi valumaan pahasti uuteen suuntaan, ja vaihdot onnistuivat molempiin suuntiin aika helposti. Jes! En yhtään tiedä, mitä tein paremmin kuin yleensä, mutta nytkin muistin istua paremmin satulassa enkä lähtenyt lentämään. Hitsit, että oli kiva tunne saada vaihdot onnistumaan vähän tavallista paremmin.

Näiden tehtävien jälkeen pääsimme hyppelyiden pariin. Otimme muutamia verryttelyhyppyjä, jotka sujuivat vaihtelevasti eli välillä hyvin, välillä vähän kömpien. Itselläni oli vähän ylisuorittamisen makua ratsastuksessa, mihin Jetti reagoi nihkeilemällä. Kun sain rentouduttua, saimme ihan asiallisiakin hyppyjä. Sitten pääsimmekin tulemaan perusradan eli esteet 1–7 noin 85 sentin tasolla.

Ykköselle tuli töksähtävä hyppy, kun tie ei ollut kunnossa. Sain tsempattua, jolloin kakkosen ja kolmosen suora linja meni asiallisesti viidellä askeleella. Nelosen hyppy oli ihan ok, ja laukka taisi vaihtua jo hypyssä. Viitoselle jäin taas arpomaan ponnistuspaikkaa, jolloin tulimme esteelle vähän miten sattuu. Laukka taisi silti vaihtua hypyssä toivotusti vasemmaksi. Viitosen jälkeen sain vähän rauhoituttua ja suunnattua ajatukset radan kahdelle viimeiselle esteelle. Kuutoselle aloin taas turhaan sihdata ponnistuspaikkaa ja kun en sitä nähnyt, heittäydyin matkustajaksi. Niinpä sillekin tuli vähän hassu hyppy, ja pääsimme seiskalle kahdella ylimääräisellä askeleella, kun viisi olisi ollut sopiva.

Saimmekin uusia radasta ykkösesteen sekä esteet 5–7. Ykkönen meni omanaan mukavasti, kun keskityin parempaan tiehen. Kolmen esteen putki yksittäisenä sujui myös paremmin. Tajusin jopa ratsastaa sopivan laukan ajoissa ennen kuutosta, jolloin pääsimme seiskalle viidellä askeleella. Loppua kohti hypyt paranivat, vaikka edelleen yritin säätää liikaa. En vain tuntunut saavan Jettiin ihan toivomaani otetta, jolloin jäin häseltämään liikaa. Mukava oli kuitenkin huomata, että Jetti meni mukisematta kaikesta yli, vaikka ponnistuspaikka ei ollut ihan paras. Tämä ei tietysti ole tavoite, mutta kiva silti tietää, että hevonen auttaa tarvittaessa, jos olen itsekin menossa. Tällainen koulun ja esteiden yhdistelmätunti kyllä toimii minulle. Maltan vääntää koulua paremmin, kun tiedän saavani palkkioksi esteitä. Samalla taas saan kouluosuudessa ratsastettua Jettiä täsmällisemmin, kun en niin intoile hyppyjen perään. Voisin kuvitella, että meille on tulossa enemmänkin tällaisia yhdistelmätunteja, mikä tekisi minulle vain hyvää.

Malttia ja tasaisuutta

Torstain toinen tunti hurahti myös esteiden parissa tuttuun tapaan Tallinmäellä Jetin kanssa. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä, ja pääsimme hyppäämään mukavasti tehtäviä sekä lopuksi lyhyen radan.

Omina tehtävinään tulimme esteitä niin ympyrällä, vähän vinoilla lähestymisillä laukkaa vaihtaen sekä sarjoina. Sain Jetin laukkaamaan alusta asti aika kivasti enkä jäänyt joka sekunti jahtaamaan sitä. Opettaja kommentoi olemaan menemättä ylävartalolla liikaa hyppyihin mukaan, ja tämän huomion jälkeen maltoin taas odottaa paljon paremmin. Ympyrällä hypätty este sujui kummastakin suunnasta ihan ok, jos paria pientä hyytymistä ei lasketa. Laukat saimme vaihtumaan toivotusti vähän vinolla tiellä tulleella pystyllä. Askeleen sarja puolestaan mentiin taas kertaalleen tai kahdesti kahdella askeleella, kunnes sain Jetin taas laukkaamaan oikeasti eikä hidastelemaan.

Tästä kiitos Kaisalle!

Sitten tulimmekin kuuden esteen radan noin 80–85 sentin korkuisena. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ensimmäinen este ylittyi ihan ok. Siitä jatkoimme sarjalle, jonne oli hyvin matkaa. Sen pääsimme nyt askeleella, vaikka jäimmekin b-osasta vähän kauas. Tämän jälkeen tulimme kolmosena olleen okserin yli. Hukkasin ponnistuspaikan, mutta maltoin olla saamatta paniikkikohtausta, jolloin Jetti hyppäsi esteen vähän läheltä, mutta kuitenkin helposti. Laukan saimme korjata hypyn jälkeen oikeaksi. Nelosena oli tuplakavaletti, joka meni myös ihan ok. Viitoselle tuli vähän vino tie, ja se söi laukkaa, jolloin viitosen ja kuutosen väli meni neljällä, ei toivotusti eli kolmella askeleella. Hypyt kuitenkin olivat ihan ok, ja ratamme oli siinä. Kohtuullisen helppoa, mutta ennen kaikkea aika tasaista.

Saimme loppuun uusia vielä esteet 4–6. Tavoitteena oli päästä esteiden 5 ja 6 väli kolmella askeleella. Uusintayrityksellä nelonen ylittyi ihan ok, ja tie viitoselle oli parempi. Pieni hyytyminen pääsi silti tulemaan viitosen hyppyyn, jolloin jo hetken mietin, ettei meillä ole mitään mahdollisuuksia venyä kolmeen askeleeseen. Sitten keksin voivani ratsastaa ja sen sekä minun että opettajan ääniavun kannustama Jetti venyi kuin venyikin kolmeen askeleeseen ja hyppäsi kuutosen rohkeasti vähän kauempaa. Löytyihän sitä venyvyyttä sittenkin! Minulle tekee kyllä hyvää opetella tulemaan välejä kunnon laukalla, jotta kisaradoilla löydän paremmin saman fiiliksen. Vielä vaan on hiottavaa siinä, etteivät kaarteet turhaan sammuta hyvin rullaavaa laukkaa.

Tämän päivän hyppelyistä jäi hyvä mieli. Omasta mielestäni olin kohtuulisen maltillinen enkä syöksynyt etukäteen hyppyihin. Jetti puolestaan eteni kohtuullisen tasaisesti. Pientä hyytymistä oli välillä havaittavissa, mutta kaukana pahasta jumimisesta. Jetillä tuntui Manun jälkeen niin tutulta hypätä, että tämä kokemus tuli kyllä tarpeeseen. Jetinkin kanssa olemme kyllä kehittyneet melkoisesti, vaikka sen välillä unohtaa. Tällä kerralla muistin taas, ettei alkumme Jetin kanssa hyppelyissä ollut kauhean ruusuinen, mutta nyt menee jo vähän paremmin. Ehkäpä siis voin kehittyä Manunkin kanssa, joten hanskat ovat kaukana tiskistä sen suhteen.

Takaisin tuttuun menoon

Maanantain Tallinmäen tunti tuli todella tarpeeseen edellispäivän putoamisen jälkeen. Onni oli siinä onneksi matkassa, sillä muksahduksen vahingot rajoittuivat lievään niskojen jäykkyyteen sekä pieneen mustelmaan alaselässä. Jaoimme tunnin Jetin kanssa kahden muun ratsukon seurana. Tällä kertaa pääsimme harjoittelemaan tuttuun tapaan yksittäisten tehtävien jälkeen perusradan ratsastusta sekä ottamaan kertaalleen lyhyen uusintaradan pätkän.

Alkuverryttelyssä saimme mennä omaan tahtiimme käynnissä ja ravissa hevosia asetellen. Jetti liikkui ihan mukavasti, jolloin pääsin keskittymään vasemmassa kierroksessa istunnan korjaamiseen. Aluksi korjasin tietoisesti istuntani vasemmalta korostetusti oikealle, jotta tuntisin muutoksen. Kun sain tuntumaa asennon muuttamiseen, yritin tehdä sen pienemmin. Hetkittäin sain oikaistua itseäni, jolloin Jetti tuntui kulkevan paremmin. Pieniä ahaa-hetkiä mahtui mukaan, vaikka kroppa singahtikin aina helpolla takaisin vanhaan, väärään asentoon. Oikeassa kierroksessa keskityin puolestaan hakemaan ulko-ohjan tukea sen sijaan, että vahingossa yliasetin Jettiä. Ulko-ohjan tuki oli vähän hutera molemmissa kierroksissa, mutta oikeassa se oli vähän parempi. Laukassa saimme verrytellä tekemällä laukanvaihtoja lävistäjien lopussa. Jetti piti saada ensin hereille ja suoraksi ennen kuin vaihdot onnistuivat. Tällä kertaa onnistuimme tekemään muutamia vaihtoja molempiin suuntiin aika helposti ja ilman sitä, että lähdin satulassa lentoon. Näemmä vähän tarmokkaammalla laukalla tällaiset asiat helpottuvat kummasti.

Verryttelyhypyt otimme kavaletille tulemalla sitä isommalla ja pienemmällä ympyrällä molemmissa kierroksissa. Oikeassa kierroksessa Jetti pääsi pari kertaa vaihtamaan hypyssä ristilaukalle, mutta korjasi sen kohtuullisen nopeasti pois. Vauhdin kanssa oli aluksi molempiin suuntiin neuvottelua, mutta topakalla ratsastamisella sekin alkoi säilyä. Jetti pysyi ympyrällä aika mukavasti ja kääntyi myös pienemmälle kuviolle, kunhan muistin huolehtia kaasusta ja ulkoavuilla kääntämisestä. Etenkin oman katseen merkitys oli suuri, sillä välillä olin sen kanssa myöhässä, jolloin emme päässeet jatkamaan niin sujuvasti kuin katseen ollessa oikeaan suuntaan. Reitin suunnittelu ja seuranta ovatkin yllättäen aika tärkeitä esteradalla.

Seuraavaksi tulimme pari kertaa suoran linjan (ratapiirroksen esteet 2–3), joka oli Jetille sopiva viidellä askeleella. Tehtävä oli tuttu aiemmalta kerralta, jolloin vaihteeksi onnistuin heti ensimmäisellä kerralla tulemaan välin toivotuilla askelmäärillä enkä jäänyt ottamaan yhtä ylimääräistä. Tässä tehtävässä oli mukava huomata se, että sain kohtuullisesti oltua rauhassa lähestymisen esteellä, mutta olin myös hereillä ratsastamaan tarvittaessa eteen ensimmäisen hypyn jälkeen. Ennen rataa tulimme vielä yksittäisen trippelin (este 4), josta jatkoimme yhden laukka-askeleen sarjalle (esteet 5a–5b). Trippeli ylittyi ihan hyvin, ja laukkakin vaihtui, mutta sarjalle tuli ensin vähän huono ponnistuspaikka. Tempo ei säilynyt ihan toivotusti, jolloin lähestyminen meni pieleen. Uusinnalla saimme tämänkin onneksi korjattua.

Lopuksi tulimme radan kertaalleen noin 75-80 sentin korkeudessa. Ykköselle tulimme vasemmassa laukassa ihan mukavasti, mutta laukka ei vaihtunut. Maltoin kuitenkin ratsastaa järkevän tien, jolloin ehdin hyvin vaihtaa hypyn jälkeen laukan oikeaksi. Kakkosen ja kolmosen linja meni hyvin viidellä askeleella, ja laukka säilyi oikeana. Trippeli ylittyi nätisti laukanvaihdolla höystettynä. Sarjan a-osalle asti sain tällä kertaa säilytettyä laukan, jolloin Jetti pääsi hyppyyn paremmin. Ehdin nohittaa välissä Jettiä hieman, jotta askel venyisi eikä Jetti turhaan hidastaisi ja yrittäisi tarjota kahta askelta. Hereillä oleminen takasi sen, että Jettikin liikkui, jolloin b-osa ylittyi myös hyvin. Rata oli ihan ok. Parasta oli oma huolettomuus estekorkeuden ollessa kohtuullisesti mukavuusalueella. Jetti eteni myös pääsääntöisesti hyvin enkä sortunut hoputtamaan sitä joka askeleella.

Radan jälkeen saimme tulla vielä kolmen esteen uusinnan madalletulla korkeudella. Esteinä olivat 1–2 ja 5a. Matkaan lähdettiin vasemmassa laukassa. Ensimmäinen este ylittyi hyvin, ja sain käännettyä toiselle esteelle vähän tiukemmin. Suoristaminen saattoi vähän jäädä puolitiehen, mutta Jetti hyppäsi helposti pienen esteen. Siitä kurvasimme vauhdilla oikeassa laukassa 5a-esteelle, joka hypättiin siis vastakkaisesta suunnasta kuin ratapiirroksessa. Suoristus jäi tässä esteellä tyystin, mutta olin sen verran menossa, ettei Jettikään arponut. Miniuusintarata sujahti helposti, ja opettajakin totesi nauraen, että taisimme yrittää nokittaa tunnin poneja. Ihan samaan emme tainneet pystyä, mutta Jetti kääntyi tosi kivasti näillä korkeuksilla.

Loppukäynnit käppäilimme peltolenkin kautta. Kehtasin vähän jännittää matkaa, vaikka Jetti oli oma itsensä koko sen ajan. Jään inhottavasti vellomaan huonoihin hetkiin sen sijaan, että keskittyisin hyviin. Onneksi tällä viikolla on taas luvassa maasto Jetin kanssa, ja se toivottavasti menee hyvin. Sitä odotellessa saan luvan keskittyä miettimään niitä lukuisia kivoja maastoreissuja, joilla Jetin kanssa olen ollut.

Malttia ja katse ylös

Tällä viikolla kävin pitkästä aikaa Jetin kanssa yhden ylimääräisen opetuksellisen tunnin Tallinmäellä. Luvassa oli tietysti esteitä, kuinkas muutenkaan. Tunnilla ratsukoita oli kolme. Kirjoituslaiskuuksissani ja unohduksissani kertaan vain radan, jonka hyppäsimme varmaankin tunnin aikana kerran, ellei sitten kahdesti. Nyt kertaamani rata oli noin 70-80 sentin korkuinen.

Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Jetti liikkui ihan hyvin, mutta aloin itse silti arpoa ponnistuspaikkaa ykkösenä olleelle tuplakavaletille ja heittäydyin vähän matkustajaksi. Tuloksena jarruttava hyppy. Sen jälkeen skarppasinkin, jolloin pääsimme kakkosesteen yli asiallisesti. Laukka ei vaihtunut hypyssä, vaan jouduin korjaamaan sen vasta jälkikäteen. Onneksi matkaa kolmoselle oli sen verran, että sain Jetin oikeaan laukkaan. Kolmoselle tulin riittävän reippaasti, mutta hyydyin itse hieman lähestymisessä. Heti kolmosen jälkeen ehdin pyytää Jettiä eteen, jolloin pääsimme neloselle hyvin viidellä askeleella. Nelosen jälkeen sain vähän rentouduttua enkä jäänyt ajamaan Jettiä eteen turhaan. Viitonen ylittyi ok, ja laukkakin vaihtui siinä vasemmaksi. Tässä vaiheessa Jetti laukkasi mukavasti, mutta olisin saanut vähän tehdä tasapainottavia puolipidätteitä. En kuitenkaan tajunnut tehdä niitä, jolloin tulimme kuutosen a-osalle pitkänä. Jetti arpoi ja päätti lähteä hyppyyn kauempaa. Minä kerrankin odotin miniaskelta, joten myöhästyin hypystä. Sain kuitenkin pidettyä pohkeet tuntumalla, vaikka ohjat päästin pitkiksi, etten kiskaisisi Jettiä suusta. Tälläkin esityksellä Jetti kuitenkin eteni sarjan yhden askeleen välin oikein ja hyppäsi b-osankin puhtaasti, vaikka kuski oli vähän lennossa. Saimmekin loppuun uusia sarjan uudelleen. Yksittäisenä tehtävänä sain tultua sille asiallisesti, jolloin se sujui ihan hyvin.

Tunti sujui muuten niin kuin yleensä. Parannusta oli siinä, että saimme Jetin kanssa edettyä aika kivasti läpi tehtävien. Toki muutamia miniaskeleita mahtui mukaan, mutta todella vähän verrattuna pahimpiin kertoihin. Tällä kertaa Jetti yllätti enemmänkin lähtemällä mieluummin kauempaa. Oma mukautumiseni hyppyihin oli taas välillä sukeltelua, mutta välillä sain taas tsempattua ja odotettua rauhassa. Maltti ja katse ylös esteen yli auttavat kummasti. Pohkeideni lepattaminen kuitenkin vaikeuttaa menoa vielä, joten seuraavaksi pitää alkaa puuttua kunnolla siihen. Epäilen, että polveni pääsevät nappaamaan satulasta liikaa kiinni, kun en saa lonkkiani riittävästi auki ja pohkeitani sitä myöten tuntumalle. Tätä pitää miettiä jatkossa ja treenailla kevyttä istuntaa enemmän myös omatoimisilla sileän tunneilla. Jospa tähänkin löytyisi hiljalleen ratkaisu parempaa kohti.

Jarrut olisivat kivat

Maanantaina Jetti sai ansaitun vapaapäivän, joten Tallinmäen tunnille sain mukavasti Hiliman. Neljän ratsukon tunnilla pääsimme treenaamaan jarrujen löytämistä siirtymien avulla sekä hyppäämään edellisistä harjoitusestekisoista tuttua rataa.

Ennen hyppyihin siirtymistä treenasimme siirtymiä pysähdyksiin käynnistä sekä siirtymiä käynnistä raviin ja takaisin. Laukassa puolestaan harjoittelimme kevyttä istuntaa. Hilima oli alusta asti reippaana ja itse asiassa vähän touhottava, jolloin arvelin jarrujen jääneen matkasta. Eikä veikkaukseni kovin pahasti mennyt mieleen ainakaan yhdistettynä siihen, etten vieläkään ole hurjan näppärä ratsastamaan reippaita hevosia. Niinpä siirtymisemme alaspäin olivat melkoisella jarrutusmatkalla varustettuja esityksiä. Yritin parhaani mukaan istua tiiviisti satulaan pidätteiden aikana ja olla istunnalla riittävän jämäkkä, mutta jokin jäi vielä jarrutuspaketista puuttumaan. Vasta lukuisten toistojen myötä saimme muutamia liki asiallisia siirtymiä ja pysähdyksiä ilman valtavan pitkää jarrutusmatkaa. Aika paljon petrattavaa olisi siinä, että saisin pidätteet tehtyä istunnan avulla, en vain ohjissa roikkumalla. Hyvähän se on, että hevosella on menohaluja, mutta huonompi juttu, jos ratsastaja ei osaa jarruttaa sopivasti. Laukassa kevyt istunta löytyi välillä ihan kivasti ilman, että Hilima lähti turhaan sen takia kiihdyttämään. Kulmat tosin menivät oikoen, sillä en saanut pidettyä Hilimaa raiteillaan ja estettyä sisäpohkeen läpi painamista. Laukan jälkeen ravi oli sangen reipasta, jolloin pääsin taas treenaamaan tiuhaan tahtiin tehtyjä puolipidätteitä.

Tämän jälkeen siirryimme tekemään lähestymisiä pienelle esteelle. Ensin ratsu piti pysäyttää ravista hyvän matkan päähän esteestä ja toisella kerralla tuoda vähän lähemmäs pysähdyksiin ja vasta sitten ylitettiin este. Lopulta este mentiin ravissa kerralla yli. Kuten arvata saattaa, pysähdyksemme pääsivät aina venymään, mutta sain Hiliman ravista kuitenkin aina kiinni ja pysähtymään. Kovasti sillä oli menohaluja, mutta jollain ilveellä sain sen aina uskomaan minua tovin. Lopulta pysähdys piti saada aikaiseksi laukasta. Ensimmäisellä yrittämällä Hilima ei kuunnellut pidätteitä ollenkaan, jolloin jouduin kääntämään sen tehtävältä pois. Seuraavalla parilla kerralla opettaja toimi jarruna esteen edessä, jolloin Hilimakin ymmärsi pysähtyä. Tämän jälkeen se huomasi tehtävän idean, ja sain jarrutettua sen aina pitkän yrittämisen jälkeen pysähdyksiin ennen kuin saimme jatkaa tehtävän loppuun eli ylittää esteen. Tässä vaiheessa minua jo vähän keljutti se, kuinka huonosti sain tehtyä siirtymiä alaspäin. Miksi niiden jarrujen löytäminen on niin kamalan vaikeaa?

Sitten onneksi pääsimme tulemaan vielä kahdeksan esteen radan, joka oli harjoitusestekisoista tuttu. Kiitos harjoitusestekisojen, tajusin ratsastaa Hilimaa nyt vähän napakammin, jotta emme menisi niin monta kertaa mistään esteestä ohi. Tämä asennoituminen auttoikin. Niin ensimmäisellä kuin toisella kerralla pääsimme radan kerralla läpi. Ensimmäisellä kierroksella tulimme muutamat esteet ravilähestymisillä, kun laukka pääsi putoamaan. Valitsin tietoisesti raviin jäämisen, sillä matkaa esteelle oli aina sen verran vähän, ettei uutta laukkaa ehtinyt nostaa rauhassa. Hätiköidyllä nostolla olisin voinut pilata koko lähestymisen, jolloin ravi oli parempi vaihtoehto. Hilimalle ravilähestymiset eivät tuottaneet ongelmaa, vaan se meni kiltisti esteet silloinkin. Toiselle kierrokselle opettaja neuvoi laukkaamaan vähän sujuvammin, niin ei tulisi turhia ravipätkiä. Annoin Hiliman edetä nyt vapaammin, minkä se tekikin hyvin. Toinen kierros olikin paljon sujuvampi, ja paikoin Hilima vaihtoi laukat jo hypyssä ilman, että ehdin alleviivata sille uutta suuntaa. Tämä kierros sujui sen verran näpsäkästi, että harmittelin ääneenkin, miksemme voineet kisoissa vetää näin nätisti. Joka tapauksessa oli kiva nähdä, että pääsemme ainakin treeneissä Hilimankin kanssa radan alusta loppuun kerralla. Hilima menikin tänään radat varsin luottavaisen oloisesti. Etenkin nuo laukanvaihdot hypyssä kielivät siitä, että tammalla on jonkinlaista estesilmää olemassa, mikä tekeekin siitä kivan hyppykaverin.

Loppuraveissa Hilimalla oli vieläkin kipitysenergiaa, joten pyörittelin ympyröitä, jotta sain jarrut taas toimimaan. Vaikka tunti alkoi vähän hampaita kiristellen, päättyi se onneksi mukaviin fiiliksiin. Esteradalla ei tarvinnut jarrutella niin paljoa, vaan Hiliman meno oli sinne sopivampaa. Ihan noin niin kuin yleisen sujumisen takia olisi silti kiva löytää ne jarrut, niin moni asia kuitenkin helpottuisi sitä kautta. Arvelen ja toivon löytäväni vielä itseni kerran ja toisenkin Hiliman kyydistä, niin ehkä alan päästä siitäkin aikanaan kärryille.

Vähän jo hallitumpaa

Radan este numero 1.

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli taas ihanasti esteitä, ja ratsukoitakin vain viisi. Saimme sumplia kolmen ratsastajan kesken Loresta, Manusta ja Perasta ratsut. Luulin olevani menossa kisoihin Manulla, joten hihkuin sen itselleni. Sitten selvisi, että Manulla liikaa kuskeja menossa isoimpaan luokkaan, jolloin opettaja oli ehdottanut minulle vaihtoa. Harmittihan se, olin jo innostunut Manun kanssa hyppäämisestä. Jätin kisahevosvalinnan hautumaan ja päädyin tunnille Loren kanssa.

Verryttelyhyppyjä otimme oikeassa laukassa yksittäiselle lankkuesteelle (ratapiirroksen este 4) ja yksittäiselle pystylle (este 2). Vasemmassa laukassa tulimme kertaalleen noppaesteen ja pystyn suoran linjan (esteet 5–6). Verryttelyhypyt menivät ihan ok, mitä nyt Lore vähän ennakoi muutamia hyppyjä lähtemällä kaukaa ja yritti valua hypyn jälkeen pitkäksi. Opettajan ohje oli pitää Lore lyhyempänä ja säilyttää hyvä laukka, mutta tasapainottaa menoa puolipidätteillä. Yksittäisellä lankkuesteellä piti myös yrittää saada laukanvaihto oikeasta vasempaan. Neljällä yrityksellä saimme yhden onnistumaan. Senkin siksi, kun Lore pääsi lähtemään hyppyyn kaukaa. Saisin alkaa panostaa Lorenkin kanssa siihen, että saan tiedotettua uuden suunnan selvästi, jotta laukanvaihdot alkaisivat olla enemmän sääntö.

Rataharjoituksena tulimme ensin esteet 1–6 noin 60 sentin tuntumassa. Toisen kierroksen tulimme esteillä 1–7 esteiden ollessa jossain 60–75 sentin korkeudessa. Ensimmäisellä kierroksella ensimmäiselle esteelle tuli pieni hyytyminen, kun en nähnyt ponnistuspaikkaa enkä tohtinut tehdä mitään muuta kuin jäätyä. Lore hyppäsi esteen toki, mutta laukka piti korjata hypyn jälkeen ravin kautta oikeaksi. Kakkosesteelle Lore pääsi lähtemään vähän kauempaa, jolloin laukka vaihtui hypyssä turhaan vasemmaksi. Sain pidätteet hypyn jälkeen läpi, jolloin lähestyminen kolmoselle oli hyvä. Laukka ei silti korjaantunut, vaan vaihto tehtiin ravin kautta. Nelosellekin Lore pääsi lähtemään kauempaa, mutta vaihtuipa laukka toivotusti vasempaan. Tämän jälkeen tulimme vielä viitosen ja kuutosen suoran linjan. Lähestyminen onnistui mukavasti, jolloin Lore pääsi linjan tasaisesti viidellä, hyvällä askeleella.

Toisella kierroksella ykkönen ylittyi reippaasti, mutta laukka piti taas korjata ravin kautta. Kakkonen ylittyi hyvin, ja Lore pysyi oikeassa laukassa. Kolmoselle se pääsi karkaamaan taas kauempaa ja vaihtoi laukan hypyssä turhaan vasemmaksi. Korjasin sen ravin kautta pois, ja suuntasimme neloselle, joka ylittyi tällä kertaa sopivasti paikasta ja laukkakin vasemmaksi vaihtuen, jes! Viitoselle tuli hieman liian iso hyppy, jolloin linjan viides askel oli muita vähän lyhyempi, ja Lore kolautti puomia. Se onneksi pysyi ylhäällä, joten jatkoimme vielä viimeisen eli seitsemännen esteen (tämä ei tallentunut videolle). Tie sille oli ok samoin kuin hyppy, mutta laskeuduimme siltä vieläkin vasemmassa laukassa alas oikean sijasta.



Loppuun tulimme vielä kerran linjan 5–6. Se meni muuten hyvin, mutta kuutoselle tuli taas kevyt kolautus. Päivän hyppelyt olivat siinä, ja samalla minulle oli varmistunut kisahevonen: Lorehan se. Päivän hyppelyt menivät kivasti, kun en päästänyt Lore ampaisemaan hyppyyn kaukaa ja sain tehtyä puolipidätteet läpi. Lore on tasainen ja kohtuullisen varma menijä, kun sen vain tuo esteelle hyvin eikä ala häseltää pahasti. Jännä nähdä, miten meillä menee 70–80 sentin luokka, mutta ei sen kyllä korkeudesta pitäisi jäädä kiinni. Kunhan vain maltan odottaa ja olla rauhassa, niin eiköhän se siitä. Kevätmaljasta näyttää tulevan sellainen kisa, johon en pääse ykkösesteratsullani menemään. Viime vuonna Pera oli poissa pelistä, ja osallistuin melkoisella jokerilla eli Epperillä. Se tosin meni mukavasti, joten toivon samanlaista meininkiä tällekin kertaa. Vaihtelunhan sanotaan vain virkistävän.

Videoista ja kuvasta kiitos Alekseille!

Innolla esteille

Keskiviikon valmennusryhmän estetunnilla ratsukoita oli vain neljä, mikä aiheutti tietysti hilpeitä hihkaisuja. Olin ajatellut saavani Manun, mutta se meni vuorostaan toiselle kuskille, ja sain tuuraajaksi Loren. Mikäpä siinä, sillä Lore on tolkku hyppääjä, joka myös liikkuu itse. Aikanaan taisin käydä useammankin tunnin sillä estevalmennuksissa ja miellyin siihen ihan mukavasti. Nyt tällä tunnilla pääsimme treenaamaan radan hyppäämistä hyvillä teillä tilaa käyttäen.

Alkuverryttelyssä ravailimme molemmissa kierroksissa sekä otimme vasenta laukkaa omatoimisesti. Lore tuli tunnille tallista, mutta se oli mukavasti hereillä. Sitä sai kuitenkin vähän lyhentää ja ennen kaikkea yrittää saada takajalkojen päälle. Huomasin tämän itsekin, mutta keinot hevosen etupään keventämiseen olivat vähän hukassa. Jotain pohkeilla ja jotain ohjalla? Kaiketi, mutta apuni taisivat jäädä aika epämääräisiksi. Laukka kuitenkin oli säädeltävissä, ja testasin parit reippaammat pitkät sivut ja otin taas ympyröillä kiinni. Lore kuunteli hyvin eikä jäänyt puuhaamaan omiaan.

Ennen rataa otimme erilaisia tehtäviä alle. Oikeassa laukassa tulimme yksittäisen esteen (ratapiirroksen este numero 1) kahdesti ristikkona ja kahdesti pystynä. Vasemmassa kierroksessa tulimme puolestaan omina tehtävinään esteet 2–3 ja 4–5. Ensimmäisessä tehtävässä saimme kerran laukan vaihtumaan hypyssä, muuten se piti korjata aina ravin kautta. Ensin Lore yritti lähteä hyppyyn kaukaa, kunnes sain sen odottamaan. Lopulta ilmeisesti liian paljonkin, kun opettaja kommentoi Loren ajautuvan pohjaan. Toisessa tehtävässä eli kaarevassa linjassa esteeltä 2 esteelle 3 Lore alkoi jo innostua hommasta. Niinpä sitä sai toppuutella, kun ensimmäisen hypyn jälkeen se lähti vähän kiihdyttämään. Muuten tehtävä sujui ihan mukavasti, ja kieltämättä oli mukavaa vaihtelua joutua kerrankin jarruttamaan hevosta. Tulimme vielä noin 16,5 metrin välillä olleet kaksi pystyä lävistäjällä. Ensimmäisellä yrittämällä tulimme ensimmäiselle esteelle pohjaan, jolloin Lore ei enää venynyt toivottuun neljään askeleeseen, vaan meni välin viidellä. Opettaja neuvoi säilyttämään laukan kaarteessakin tehtävälle lähestyttäessä, jotta väli menisi neljällä askeleella. Tämä neuvo toimi, ja Lore tuli toisella yrittämällä välin neljällä askeleella siten, että se melkein kävi ahtaaksi. Laukanvaihtoja emme saaneet tälläkään tehtävällä aikaiseksi, mutta en antanut sen häiritä sen enempää.

Sitten pääsimme tulemaan radan kahdesti. Ensin noin 60 ja sitten noin 70 sentin korkeudella. Ensimmäisen kierroksen aloitimme kolauttamalla heti ensimmäisen esteen puomia. Oikea laukka ei vaihtunut hypyssä, vaan pitkän jarrutusmatkan kautta sain Loren ravin kautta vasempaan laukkaan. Kakkosesteelle Lore pääsi lähtemään vähän kauempaa, minkä seurauksena tuli pieni kiihdytys hypyn jälkeen. Kolmonen ylittyi ihan mukavasti, kun sain ennen sitä vähän pidätteitä läpi. Neloselle tultaessa pidäte ei mennytkään läpi, ja Lore ajautui pohjaan. Lore oli kuitenkin sen verran menossa, että pääsimme viitoselle neljällä askeleella. Viitosesteellä laukka vaihtui viimein hypyssä oikeaksi. Lore yritti taas vähän lähteä kiihdyttämään, mutta onneksi kuutoselle oli matkaa, ja sain vähän jarruteltua sitä. Siitä huolimatta se pääsi taas hyppyyn vähän kauempaa, mutta vaihtuipa laukka hypyssä vasemmaksi. Seiskalle tultaessa opettaja muistutti tekemään puolipidätteitä. Jarrutukseni jäivät vähän viime tippaan, jolloin tulimme radan viimeiselle esteelle lähelle. Lore kuitenkin selviytyi pienestä okserista ihan hyvin silti.

Toisella kierroksella ykkönen meni ok, mutta laukankorjaus ravin kautta venyi tosi pitkäksi. Sain Loren just ja just vasempaan laukkaan ennen kuin kakkoseste oli jo edessä. Rytmiä ei ehtinyt löytyä, jolloin esteelle tuli kolautus. Kolmoselle tultaessa sain Lorea vähän kiinni, mutta menin rentoutumaan ennen aikojani, jolloin Lore lähti hyppyyn hieman liian kaukaa. Neloselle saimme viimein tosi mukavan hypyn, kun odotin sinnikkäästi enkä päästänyt Lorea minnekään. Viitoselle tulimme vähän lähelle ja ylitimme senkin kolautuksen kautta, laukka sentään vaihtui hypyssä oikeaksi. Kuutosella sain tehtyä taas saman eli odotettua, jolloin Lore lähti hyppyyn hyvin. Laukka vaihtui hypyssä ristilaukaksi. Opettajan ohjeen mukaisesti pyöräytin voltin, jonka aikana korjasin Loren vasempaan laukkaan. Tämä auttoi rauhoittamaan menoa, jolloin seiskalle tuli myös tosi asiallinen hyppy.

Loppuun otimme radasta vielä lyhyen pätkän uusiksi eli esteet 1–3. Ykkönen meni nyt tosi kivasti, vaikka jouduin korjaamaan jälleen kerran laukan sen jälkeen ravin kautta vasemmaksi. Kyttäsin kakkosta ja ponnistuspaikkaa niin ahkerasti, että unohdin ihan ratsastaa tietä. Tulimme esteelle vinosti, jolloin Lore hidasti ja luikahti vasemmalta ohi. Oho ja hups. En yhtään tajunnut. Uusintayrityksellä tie tuli kuntoon, ja Lore hyppäsi kakkosen rauhassa. Sama hyvä fiilis jatkui kolmosta kohti, jolle pääsimme rauhassa, ja Lore hyppäsi tunnin viimeisen esteen mukavan maltilla.



Opettaja tuumasi tunnin lopussa, että Lore oli näyttänyt hypyissä niin innostuneelta ja siltä, että tietää, mitä on tekevänsä. Se ei kuulemma ole hetkeen hypännyt mitenkään kummemmin, mikä kyllä selitti innostumisen. Eikä se edes haitannut, sillä Lore ei kuitenkaan säntäillyt päättömästi eikä keksinyt ylimääräisiä virikkeitä. Oli mukava ratsastaa eteenpäinpyrkivää hevosta, joka samalla paljasti puutteeni: pidätteet eivät mene läpi, kun niiden aikana hillun irti satulasta. Monet jarrutukset venyivät tämän takia melkoisesti, mikä vähän tietysti rikkoi rytmiä. Plussaa itselleni annan siitä, että monen hypyn kohdalla sain odotettua ja sitä myöten Lorenkin malttamaan. Petrattavaa olisi taas ollut mukautumisessa hyppyyn, sillä tahdoin olla niissä turhan kiireinen. Yksi ohimenokaan ei jäänyt onneksi harmittamaan, sillä muutoin sain tunnista paljon irti. Tämän perusteella tahdon kyllä hypätä Lorella jatkossakin, jos se pysyy yhtä reippaana, mutta silti tolkkuna.

Kuvasta ja videoista kiitos Alekseille!

Yksi, kaksi, stoppi

Torstaina lyöttäydyin Pupen kanssa Helin estevalmennustunnin viidenneksi ratsastajaksi. Tarkoituksena oli treenata ensi viikon lauantain kisoja varten. Pääsimme ensimmäisen kerran tälle vuotta kentälle, mikä ei kummemmin hevosissa näkynyt. Puppe oli alussa taas tahmea siirtymisissä eikä sitä juuri kiinnostanut keskittyä minuun. Alkuverryttelyssä yritinkin vain saada Puppea keskittymään ja liikkumaan, mutta onnistuminen oli niin ja näin. Lopulta laukassa meno alkoi sujua kohtuullisesti, jolloin aloin uskoa tunnin sujuvan ihan mukavasti, kunhan vain itsekin keskittyisin.

Verryttelyhypyt otimme vasemmassa kierroksessa puomin ja kavaletin pitkälle suoralle linjalle ja oikeassa kierroksessa yksittäiselle pystylle. Puomi ja kavaletti sujuivat muuten hyvin, mutta Puppe keksi haluavansa venyä ja vähän kiihdyttää. Pidätteet eivät menneet ihan heti perille, joten tulimme tehtävän kertaalleen vähän kaahaten. Sen jälkeen sain vähän tasoitettua menoa, mutta Puppe tuntui silti edestä raskaalta. Huomasin, etten saanut istuttua riittävän hyvin satulaan pidätteidenkään aikana, mikä taisi villitä ratsua. Oikeassa kierroksessa oli vähän sama vika, mutta nyt sain korjattua nopeammin. Hypyt olivat ok, mutta Puppe oli edelleen vähän liikaa kipitysajatuksissa. Ennen rataa tulimme vielä suoran linjan, jossa oli pysty ja siitä 17 metrin päässä yhden laukka-askeleen pystyn ja okserin sarja. Tehtävä meni ok, kunhan muistin sarjalle tultaessa olla napakka, jotta Puppe pääsi välin yhdellä askeleella. Pientä kaahaamisen meininkiä oli edelleen ilmassa, mikä ei ollut hyvä juttu. Olisi pitänyt näin jälkiviisaana puuttua siihen paljon aiemmin.

Sitten hyppäsimmekin radan kahdesti, ensin noin 50–60, sitten 70–80 sentin tuntumassa. Ensimmäinen kierros meni ihan ok aina viimeiseen hyppyyn asti. Muistan ajatelleeni kuutosen aikana että jes, enää yksi hyppy. Tämän seurauksena taisin lakata ratsastamasta, sukeltaa vähän ja ihmetellä, kun Puppe otti ja stoppasi seiskaokserille. Olin itse niin menossa, että valuin satulasta Pupen kaulalle makoilemaan. Apinarefleksit olivat onneksi matkassa, jolloin tarrasin tiukasti kaulasta kiinni. Puppe kääntyi esteeltä pois, käveli hetken ja pysähtyi lopulta. Sain kammettua itseni selkään, ja otettua esteet 6–7 uudelleen. Paremmalla keskittymisellä pääsimme radan lopun onnistuneemmin.



Toinen rata olikin sitten jotain aivan muuta. Koko homma lähti liikkeelle ihan väärin, kun Puppe säikähti puskasta ilmestynyttä hevosta, jolla oli virtaa liiaksikin. Puppe otti lyhyen kiitolaukkapätkän ennen kuin suostui pysähtymään ja tuijottamaan ilmestystä puolikauhuissaan. Sen jälkeen ruuna ei enää kuunnellutkaan minua, vaan jouduimme odottamaan, kunnes toinen hevonen oli poistunut näköpiiristä. Senkin jälkeen Puppe oli ihan omissa maailmoissaan, mutta sain sentään aloitettua radan. Ykkösesteelle tuli kuitenkin stoppi. Puppe tajusi vasta viime tipassa, että olimme esteradalla, jolloin hyppy tuli yllätyksenä. Uusintayrityksellä möngimme esteestä yli. Puppe oli edelleen epämääräisen oloinen. Kakkos- ja kolmosesteet saatiin hypättyä kerralla, mutta ei kovin sujuvasti, kun ponnistuspaikat eivät osuneet kohdilleen. Nelonen meni kohtuullisesti, mutta sitten jäädyin ponnistuspaikan näkymättömyyteen, ja Puppe seurasi esimerkkiäni. Kielsimme pariin otteeseen viitosena olleen sarjan a-osalle ja sitten b-osalle. En tajua, mistä ihmeestä vaikeudet alkoivat näin pahasti, mutta yli emme päässeet. Stoppailua tuli naurettavan monta (muistini kieltäytyy kertomasta tarkkaa lukumäärää). Lopulta karehduin ja napsautin niin a- kuin b-osalle tultaessa raipalla, jolloin lopulta pääsimme sarjasta. Puppe tosin pahastui komennuksestani ja ampaisi 5b-esteen jälkeen liian reippaaseen laukkaan. Ei muuta kuin ympyrä alle, hevonen vähän kuosiin ja radan kahta viimeistä estettä kohti. Hypyt eivät olleet sujuvimpia eivätkä ponnistuspaikat kohdillaan, mutta sentään pääsimme radan loppuun.

Että sellainen kerta. En tajua, mitä ihmettä tapahtui! Pari kertaa heittäydyin vähän arpomaan ponnistuspaikkaa ja jätin Pupen yksin, mutta muina kertoina omasta mielestäni ratsastin ja olin menossa. Puppe oli kuitenkin eri mieltä. Ärsyttävää, kun pitkään mukavasti menneen harjoittelun jälkeen on taas tällaisia kertoja. Ajattelepa tässä sitten kisoja, kun ei edes kotitreeneissä pääse esteistä kerralla yli. Kun Pupen keskittyminen karkasi, en osannut ratsastaa sitäkään enää kuulolle. Tähän samaan ongelmaan olen törmännyt myös Jetin kanssa. Ilmeisesti noina hetkinä minusta tulee niin epävarma, ettei hevonenkaan enää usko mihinkään. Sen seurauksena onkin sitten tällaista menoa, jota saa hävetä kunnolla. Lisämausteen tuleviin kisoihin tuo vielä se, ettei Puppe ole kisannut missään muualla kuin kotona. Toivottavasti kisoissa tämä tieto saa minut skarppaamaan ja ratsastamaan napakammin, jolloin on jotain mahdollisuuksia järkevämpiin suorituksiin.

Pitäisi tehdä jotain

Lauantaina suuntasimme taas Noran ja Kaisan kanssa Helin estetunnille. Puppe oli alkuverryttelyssä totuttua nihkeämpi etenkin siirtymisissä ylöspäin. Kun siirtymän sai onnistumaan, eteni Puppe kuitenkin ihan ok. Yritin kyllä herätellä sitä töihin ja tehdä siirtymiä sen avuksi, mutta Puppe pysyi kuitenkin vähän uneliaana. Ei niin tahmaisena kuin mitä se joskus on osannut olla, mutta ei kyllä ollut ihan se Puppe, mihin olen alkanut tottua. Arvelin ratsun vielä piristyvän, kunhan hypyt alkaisivat, joten en murehtinut asiaa kummemmin.

Ennen rataa hyppäsimme yksittäisiä tehtäviä. Ensin tulimme kaksi pystyä aloittaen oikeasta laukasta (ratapiirroksen esteen 3 ja 4). Ensimmäisellä kierroksella laukka oli hieman ponnetonta, eikä Puppe vaihtanut ensimmäisessä hypyssä toivotusti vasempaan laukkaan, vaan se piti korjata ravin kautta. Toinen hyppy oli ihan ok, mutta edelleen vähän vetelä. Toisen kierroksen ensimmäinen hyppy meni kivasti, ja laukka vaihtui siinä oikeasta vasempaan. Toiselle hypylle vienyt kaareva tie pääsi syömään vähän laukkaa, mutta pääsimme pystystä silti ihan kohtuullisesti yli.

Seuraavaksi tulimme 21 metrin pystyn ja okserin suoran linjan (esteet 1 ja 2) oikeassa laukassa. Opettaja toivoi väliin kuutta askelta, mutta ensimmäisellä kierroksella pistimme siihen yhden ylimääräisen eli seitsemän askelta yhteensä. Tajusin aika nopeasti ensimmäisen hypyn jälkeen, että jäämme toiselta esteeltä kauas. Tajuamisen lisäksi en silti saanut tehtyä mitään, jolloin se ylimääräinen askel lipsahti mukaan. Toisella kierroksella sain Pupen tulemaan ensimmäiselle esteelle reippaammin, mutta se silti pääsi jarruttamaan sitä kohti. Nyt olin kuitenkin hereillä ja sain ratsastettua heti hypyn jälkeen eteen. Puppe totteli kiltisti, ja nyt pääsimme välin kuudella askeleella. Kuudes askel jäi hieman kauas okserista, mutta ei onneksi mitenkään mahdottoman matkan päähän, jolloin Puppe pääsi hyppäämään ihan ok.

Kaisalle kiitos tästä!

Sitten tulimmekin radan kahdesti, ensin noin 60-70, sitten noin 80 sentin korkeudella. Ensimmäisellä kierroksella sain Pupen laukkaamaan hyvin. Keskittymiseni kuitenkin herpaantui ennen ykkösestettä, jolloin Puppe jarrutti, ja ponnistuspaikka valui turhan lähelle estettä. Yritin usuttaa Puppea eteen, mutta olin pahasti myöhässä. Niinpä kuuden askeleen väli meni taas seitsemällä. Kolmoselle tulimme myös liian pohjaan, jolloin laukka piti korjata hypyn jälkeen ravin kautta vasemmaksi. Neloselle lähestymisessä laukka hyytyi, ja ehdin vielä kommentoida ääneen, että "tarttis tehä vissiin jotaki". Mutta en tehnyt, pah! Oman ratsastuksen kommentoimisen sijaan saisin mieluummin ratsastaa. Tämän hölmöyden tuloksena Puppe stoppasi neloselle. Uudella lähestymisellä ja topakammalla ratsastuksella sain Pupen kipuamaan nelosen yli. Viitonen sujui onneksi ihan ok. Kuutoselle lähestyttäessä Puppe pääsi vähän venymään, ja jäin taas ihmettelemään ponnistuspaikan näkymättömyyttä. Unohdin ratsastaa ja hups, niin Puppe kielsi sitten kuutosellekin. Heräsin taas, ja uusintayrityksellä pääsimme vähän kömpien kuutosesta yli laukka siinä oikeaksi vaihtuen. Opettajalta alkoi sadella mukavasti komentoja, ja niiden avulla seiska ylittyi ihan hyvin, ja Puppe vaihtoi siinä toivotusti laukan vasemmaksi. Kasille tie pääsi syömään taas vähän laukkaa, mutta olin hyvin menossa. Puppe vaihtoi kasilla itsensä turhaan oikeaan laukkaan, mutta eteni välin ysille kuudella askeleella ja korjasi itsensä siinä hypyssä takaisin vasempaan laukkaan.

Toiselle kierrokselle lähtiessä viritin Puppea vähän paremmaksi. Ykkönen ylittyi ok, joskin pienen kolautuksen kautta ja turhaan vasempaan laukkaan päätyen. Sitten en tiedä, mitä tapahtui, sillä valuimme kauniin harkitusti kakkosesteestä vasemmalta ohi. En tainnut ihan ratsastaa. Korjasin laukan ravin kautta oikeaksi ja otin uudelleen lähestymisen kakkoselle. Nyt kakkonen ylittyi, mutta mönkimällä. Kolmosella jatkoimme samaa eli tulimme pohjaan, mutta menimme sentään yli laukan vaihtaen. Neloselle tultaessa Puppe yritti hyytyä, mutta olin topakkana ja komensin sen siitä yli. Viitonen meni samoilla tulilla onneksi. Kuutoselle tuli jo melkein asiallinen lähestyminen ja hyppy, ja laukka vaihtui siinä vasemmaksi. Seiska oli ehkä radan paras hyppy, vaikka siinäkin olisi ollut viilattavaa. Radan viimeiset hypyt eli kasi ja ysi menivät onneksi asiallisesti, jolloin meno vähän parani. Siihen saakka rata oli ollut ärsyttävän epätasainen ja täynnä huonoja ponnistuspaikkoja.



Opettaja kommentoi, että Pupen takajalat olisi pitänyt saada töihin ja koko hevoseen enemmän ryhtiä. Emme tainneet kumpikaan Pupen kanssa olla ihan terävimmillään tällä kertaa, mikä heijastui inhottavasti koko tuntiin. Ei ole mukava hypätä, jos jokaiselle esteelle ajautuu pohjaan, ja esteen ylittäminen käy hevoselle työlääksi. Esitetyt kiellot ja ohimeno olivat kyllä täysin turhia. Se sentään vähän lohduttaa, että tajusin noina hetkinä asioiden olevan pielessä, vaikka en saanutkaan niitä korjattua. Olisi silti kiva oppia toimimaan eikä vain ihmettelemään kesken ratsastuksen asioita ääneen. Positiivista oli kuitenkin se, että valtaosan ajasta maltoin odottaa hyppyjä enkä kiirehtinyt kaulalle könöttämään. Parannettavaa olisi ollut oman ratsastuksen terävöittämisessä ja sitä myöten Pupen. Ensi kerralla paremmin, toivottavasti.

Videoista kiitos Alekseille!

Turhia kieltoja kenraalissa

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla hypättiin kenraaliharjoituksena sunnuntain estekisoja varten. Ratsukoita oli kuusi, ja opettaja oli jakanut minulle kisaratsuni eli Peran. Alkuverryttelyssä pyrin saamaan sitä teräväksi ja lyhyeksi, mutta onnistuminen oli heikko. Pera eteni kyllä, mutta ei niin hyvin, ettei olisi ehtinyt vähän kiemurrella. Yritin ratsastaa pohkeilla ja pitää etuosan hallinnassa, mutta jokin palanen jäi loksahtamatta paikoilleen. Itsenäinen verryttely ei luonnistu minulta kovin hyvin, kun saatan helposti mennä puolihuolimattomasti ajatellen, että asiat korjaantuvat sitten varsinaisen asian pariin siirryttäessä. Juu, ei näin.

Ensimmäiset hypyt otimme oikeassa kierroksessa samalle yksittäiselle esteelle (ratapiirroksen este numero 5), joka oli ensin ristikko ja sitten pieni okseri. Hypyt menivät kivasti: rytmi säilyi enkä tehnyt ylimääräistä, vaan olin tuntumalla hyppyä odottaen. Pera olisi voinut olla terävämpi, mutta muuten aloitus oli ok. Seuraavaksi tulimme suoran linjan (esteet 2 ja 3) vasemmasta kierroksesta. Ensimmäinen pysty sisälsi portin, kun taas toinen pysty oli tavallinen. Väli oli 22,5 metriä. Ensimmäisellä kierroksella ensimmäiselle esteelle tuli hieman huono hyppy, kun Pera tuntui arpovan, ottaako yksi superminiaskel vai ei. Yli se kuitenkin meni, ja pääsimme välin kuudella askeleella. Toinen hyppy oli kelvollinen. Toinen kierros menikin sitten asiallisesti.

Ennen rataa hyppäsimme vielä esteet 1 ja 4 oikeasta laukasta aloittaen. Ensimmäinen hyppy meni kivasti, kun en kiirehtinyt, mutta pysyin silti tuntumalla. Pera vaihtoi hypyssä laukan nätisti oikeasta vasempaan, ja matka jatkui. Toiselle, laineista kootulle pystylle oli matkaa sen verran, että pyrin pitämään Peran hereillä sen aikana. Pera eteni mukavasti, ja sain tuotua sen nätisti toiseen hyppyyn. Laukka ei vaihtunut vasemmasta oikeaan, mutta sen ehti korjata tehtävän jälkeen. Opettajakin puuttuminen ei harmittanut, sillä tehtävä oli muuten sujuva.

Sitten tulimme viiden esteen radan kahteen kertaan noin 70–80 sentin korkeudella. Ensimmäisellä kierroksella unohdin herättää Peran, jolloin ykköselle jouduin nohittamaan sitä. Se ei onneksi vetänyt siitä hernettä turpaansa, vaan hyppäsi esteen vaihtaen oikean laukan vasemmaksi. Suora linja 2–3 oli muuten hyvä, mutta pieni puolipidäte välissä olisi ollut tarpeen. Tulimme vähän liian lähelle kolmosta, jolloin seurauksena oli kolautus puomiin ja laukan vaihtuminen ristilaukaksi. Pera sai kavionsa nopeasti takaisin vasempaan laukkaan. Neloselle eli lainepystylle tulikin käännettyä hieman liian myöhässä, ja kaiken lisäksi Pera ehti pällistellä laineita. Seurauksena oli kielto, johon reagoin aika topakasti. Opettaja neuvoi rauhoittumaan, sillä ongelmana oli ollut huono tie. Uusi lähestyminen onnistui paremmin, ja Pera hyppäsi esteen. Hieman jännittyneesti, mutta laukan siinä oikeaksi kuitenkin vaihtaen. Radan viimeinen eli viitoseste ylittyi ihan hyvin, vaikka Pera vaihtoi siinä itsensä turhaan vasempaan laukkaan. Korjasin sen sitten radan jälkeen pois. Rata olisi ollut muuten ihan ok, mutta lainepystylle sattunut kielto harmitti.

Toiselle kierrokselle yritin sisuuntua ratsastamaan napakammin ja tarkemmin. Ykköseste menikin nätin rauhassa, ja Pera vaihtoi siinä laukan vasempaan. Kakkoselle meno pääsi hyytymään, kun aloin arpoa ponnistuspaikkaa. Pera kuitenkin kömpi esteen yli vähän huonosta kohdasta. Tahti kuitenkin oli ehtinyt rikkoutua, jolloin kuusi askelta jäi hieman kauas kolmoselta. Pera ei jaksanut enää pelastaa, vaan kielsi esteelle. Opettaja laittoi meidät ottamaan linjan uudelleen. Kakkosesteelle tuli edelleen vähän hassu hyppy, kun jäädyin selässä enkä osannut auttaa Peraa. Se kömpi taas ylikiltisti esteen yli, mutta toisti aikaisemmin eli kielsi kolmoselle, kun askel ei sopinut ollenkaan. Tämän jälkeen suuntasimme suoraan pelkälle kolmoselle, joka ylittyi, mutta haparoiden. Taisin itse olla sitä mieltä, ettemme pääse tästä esteestä enää yli. Pera onneksi suostui auttamaan huteraa kuskiaan. Hypyn jälkeen olimme ristilaukassa, jonka Pera korjasi ravimökellyksen kautta pois. Neloselle tulimme taas turhan lähelle, mutta nyt olin itse menossa, jolloin Perakin hyppäsi vaihtaen laukan oikeaksi. Radan viimeinen este meni lopulta ihan hyvin, kun opettajan neuvoilla vähän lyhensin Peraa, mutta pidin silti laukan ihan sujuvana. Pääsimmepä radan lopulta, vaikka usko meinasi loppua kesken.



Fiilis tunnin lopussa oli aika kurja. Aivan turhia kieltoja! Lähdepä sitten tällä fiiliksellä kisaradalle, voi pah! Mikä hitsi siinä on, että kun tajuan ponnistuspaikan tulevan huonoon kohtaan, niin ainoa ratkaisuni on joko puskea tai vaihtoehtoisesti jäätyä? Tällä kertaa myönnän puskeneeni yhdesti, muilla kerroilla yksinkertaisesti jäädyin. Minne jäivät pohkeet tuntumalta ja ajatus, että tästä muuten mennään yli? Niinpä! Peran kanssa pitää yksinkertaisesti muistaa ratsastaa eikä jättää sitä oman onnen nojaan. Se kun ei loputtomiin jaksa pelastaa toheloa kuskia, vaan alkaa stoppailla saatuaan tarpeeksi. Kieltoja saati hylkäystä en kisaradalta halua, joten toivottavasti osaan sunnuntaina niin ratsastaa kuin odottaa sopivassa suhteessa. Jos jotain positiivista hakee tästä tunnista, niin onneksi kiellot olivat maltillisia eikä putoaminen käynyt mielessäkään. Paremmalla ajatuksella sitten kisoissa.

Videoista kiitos Alekseille!

Estekisojen kenraaliharjoitus

Torstaina suuntasin Helin estevalmennustunnille treenaamaan vielä yhden kerran Pupen kanssa ennen sunnuntain estekisoja. Ratsukoita tunnilla oli viisi, mutta isompaan ryhmäkokoon tottuneelle se tuntui edelleen tosi tehokkaalta. Tällä kertaa tunnista on luvassa hyvin tiivis paketti, sillä nerokkaasti jätin tekemättä muistiinpanot samoin kuin ratapiirroksen ajoissa, jolloin kaikki asiat ehtivät unohtua mielestä, hups. Mennään siis sillä, mikä mieleen vielä juolahtaa.

Alkuverryttelyssä Puppe tuntui vähän tavallista hitaammalta, mutta heräsi hiljalleen laukassa. Otimme muutamat verryttelyhypyt ennen kuin tulimme kokonaisen radan muistaakseni kolmesti. Pari kertaa noin 70 sentin korkeudessa ja sitten radan ensimmäiset neljä estettä 90 sentin korkeudessa. Verryttelyhypyt olivat minulta kaulalla makoilua ja Pupelta kömpimistä. En saanut laukkaa pyörimään, vaan jäimme Pupen kanssa humputtelemaan, jolloin sujuvuus oli kaukana. Noin 70 sentin radalla esitimme yhden kiellon sarjan b-osalle, kun askel ei vain venynyt. Minä tietysti törkkäsin itseni makaamaan kaulalle ja ihmettelin kovasti, kun Puppe ei enää yrittänytkään rämpiä toisesta esteestä yli.

Meno parani onneksi tunnin päätteeksi, kun tulimme radan neljä ensimmäistä estettä 90 sentin tuntumassa. Puppe heräsi laukkaamaan, ja minä sain keskityttyä paremmin. Isommat esteet saivat minut tsemppaamaan sen verran, että asiat loksahtelivat paremmin kohdilleen, ja saimme tultua Pupen kanssa miniradan varsin asiallisesti. Korkeus ei tuntunut missään, ponnistuspaikat osuivat kohdilleen, ja eteneminen oli sujuvaa. Onneksi tunti päättyi tähän kokemukseen, sillä rämpimisen perusteella 90 sentin kisaluokka olisi arveluttanut melkoisesti.

Tunnin tärkeimmät opit olivat eteneminen ja odottaminen, jälleen kerran. Alkupään hypyt olivat haparoivia, kun en tajunnut vauhtimme olevan riittämätön. Samalla esitin myös ylimukautumisia hyppyyn eli nakkasin itseni puolittain kaulalle makaamaan. En oikein tajua, mistä ylimukautumiseni on saanut alkunsa. Seuraavaksi saisin joka tapauksessa opetella tajuamaan itsekin sen, milloin tempo on sopiva esteille, milloin ei. Nyt en sitä vielä tunnista, jolloin saatan lähteä radalle mummolaukassa köpöttäen. Siitähän ei tietysti yleensä hyvä seuraa, joten asialle olisi syytä tehdä jotain. Onneksi sattuneet mokat opettivat taas, ja sain korjattua menoa niiden takia kohtuullisesti. Niinpä tunnista jäi lopulta ihan hyvä mieli samoin kuin luotto siihen, että sunnuntain kisat menevät ihan mukavasti, jos en ala häseltää omiani.

Sujuvaa, mutta myös viilattavaa

Sunnuntaina suuntasimme Kaisan kanssa Helin luo hyppäämään, sillä estekisat kolkuttelivat jo viikon päässä. Suunnitelmissani hahmottelin starttaavani Pupen kanssa 70 sentin luokan, mutta opettaja ehdotteli jo ennen ratsaille nousua, että myös 90 sentin luokka voisi olla mahdollinen. En ollut ajatellut tätä mahdollisuutta, mutta opettajan neuvon mukaisesti päätimme katsoa tulevan tunnin sujumisen ja miettiä asiaa sen jälkeen lisää. Itsenäisessä alkuverryttelyssä Puppe liikkui mukavasti itse eikä tuntunut yhtään hullummalta. Mitään ihmeellisempää en tehnyt, vaan tarkistin vain kaasun, jarrun ja ratin toimimisen.

Verryttelyhypyt otimme pystyn ja okserin 14 metrin suoralle linjalle molemmista suunnista pari kertaa siten, että ensimmäisen esteen jälkeen pyöräytettiin ympyrä, jonka jälkeen jatkettiin toiseen hyppyyn. Vasemmassa kierroksessa Puppe oli vähän lennossa, ja lähestymiset ensimmäiselle esteelle tulivat vähän ehkä turhan reippaasti. Ensimmäinen ympyrä meni vähän venyen, kun Puppe ei kääntynytkään kipittäessään. Ajauduimme myös toisen esteen eli okserin juurelle, mutta hyvin Puppe hyppäsi pienen esteen siitä huolimatta. Toisella kierroksella ympyrä oli parempi samoin kuin lähestyminen okserille. Oikeassa kierroksessa Puppe yritti taas kipittää, jolloin jouduin ottamaan koko lähestymisen uudelleen. Sen jälkeen tajusin ratsastaa puolipidätteen läpi, jolloin saimme aloitettua tehtävän asiallisemmin. Jostain syystä ensimmäisen hypyn jälkeen Puppe nakkasi takaosansa ristilaukalle ja lopulta korjasi itsensä kokonaan vasempaan laukkaan ennen toista hyppyä. Fiksusti se silti huomasi korjata itsensä hypyssä taas takaisin oikeaan laukkaan. Toinen kierros menikin sitten ihan mukavasti ilman kummempia pulmia.

Kaisalle kiitos tästä!

Verryttelyhyppyjen jälkeen tulimme saman radan kolmesti. Puppe ja minä tulimme sen noin 70, 80 ja lopulta 90 sentin korkeudessa. Rata alkoi okserilla, jolle tulimme vähän lähelle. Puppe selviytyi kuitenkin siitä hyvin, ja matka jatkui 14 metrin päässä olleelle pystylle toivotusti neljällä askeleella. Seuraavaksi edessä oli askeleen välillä oleva sarja, jonka a-osa meni sujuvasti. B-osalle hyppy lähti vähän kauempaa, mutta se ei onneksi tuottanut ongelmaa. Kolmosena oli ensimmäisenä hypätty okseri, jolle lähestyminen onnistui nyt mukavasti. Kaareva, noin 19 metrin linja lainepystylle sujui helposti viidellä askeleella, ja Puppe vaihtoi hypyssä oikean laukan vasemmaksi. Sen jälkeen eteen tuli aiemmin hypätty suora linja toisesta suunnasta. Se sujui muuten hyvin, mutta väli meinasi käydä vähän ahtaaksi. Lopuksi hyppäsimme vielä sarjankin toisinpäin. Puppe pääsi lähestymisessä vähän valumaan oikealle, mikä varmasti aiheutti sarjavälin tuntumisen taas pitkältä. Hyvin Puppe kuitenkin lähti hyppyyn b-osalle, vaikka vaihtoi laukan siinä turhaan oikeaksi. Rata oli pikkuvirheineen kuitenkin ihan sujuva ja antoi mukavan luottamuksen siihen, ettei 70 sentin kisarata ole paha.

Kaulalla on hyvä makoilla. Este numero 1.

80 sentin radalla sarja meni nyt paremmin, mutta okseri tuotti taas päänvaivaa. Ajauduimme jälleen liian lähelle, mutta urheasti Puppe mönki esteen yli. Sitten kuutosesteelle Puppe päätti kieltää, vaikka yritin videolta analysoida, että ihan hyvin se olisi siitä yli päässyt. Muistan vain tehneeni jarruttavan puolipidätteen liian myöhässä, mikä ilmeisesti sekoitti Pupen pakan ja aiheutti kiellon. Jatkossa siis vaikuttaminen ajoissa, ei todellakaan viime tipassa! Homma jatkui kuitenkin, ja suora linja meni sen jälkeen hyvin samoin kuin loppurata.

Sitten edessä oli vielä jännittävä 90 sentin rata. Okseri vainosi edelleen, ja taas tulimme sille pohjaan. Puppe joutui huonon lähestymisen takia keilaamaan yhden puomin mukaansa, mutta kiitin sitä ratkaisusta hypätä kieltäytymisen sijaan. Suora linja kakkosesteelle sujui onneksi edelleen neljällä askeleella. Sarja meni parhaiten nyt, mutta Puppe laskeutui B-osalta vasemmassa laukassa. Yritin korjata laukan nopeasti, mutta Puppe päätti pysyä vasemmassa laukassa. Vasta opettajan ääniavun jälkeen sain Pupen käymään ravissa ja nostettua oikean laukan. Pidätteet hukassa, hups. Nyt tulimme kuitenkin okserille hyvään paikkaan ja pääsimme viitoselle hyvin viidellä askeleella. Puppe oli jo valmiiksi vaihtanut laukan vasemmaksi, joten meno jatkui helposti. Puppe pääsi tosin vähän lentämään, jolloin paikka kuutoselle oli hukassa. Puppe jarrutti hieman, mutta tomeralla äänikomennolla hyppäsi esteen. Suora linja meni myös hyvin. Opettaja unohti, että meillä oli rata kesken ja alkoi jo antaa loppukommenttia. Ehdin todeta, että eikö meillä ole vielä sarja hypättävänä niin kuin olikin. Annoin oman keskittymisen herpaantua ja sorruin tuuppaamaan Puppea sarjan a-osalle. Puppe ei arvostanut ja kielsi aiheellisesti. Kasasin itseni taas nopeasti, ja olimme pikaisesti jo tulossa esteelle uudelleen. Tällä kertaa ei ollut mitään ongelmaa, vaan niin sarjan a- kuin b-osa ylittyivät sujuvasti, ja rata oli siinä.

Lisää könötystä esteellä numero 5.

Kaksi turhaa kieltoa harmittivat kyllä, mutta ihmeen vähän. Pääosin meno oli sujuvaa, ja Puppe liikkui mukavasti. Tunnin aikana tosin huomasin, kuinka mukauduin hyppyihin aivan liikaa ylävartalolla. Videolta nolottikin katsoa melkoista ratsun kaulan päällä makoilua. Tähän kyllä pitää kiinnittää huomiota. Muutenkin istuntani oli paikoin aika soutavaa, mikä varmasti aiheutti Pupelle välillä vaikeuksia. Hienosti ratsu kyllä selviytyi tehtävistä näistä huolimatta. Ihaninta oli huomata, ettei se 90 senttiä ole korkeutena paha, mutta minun pitää vain muistaa ratsastaa tarkemmin esteiden välissä. Kuten opettajakin tuumasi, ei tuolla korkeudella voi enää ihan suihkia samaan malliin kuin 70 sentissä. Tunnin fiilisten ja pohdiskelun jälkeen päätin sitten laittaa kisailmoittautumisen niin 70 kuin 90 sentin luokkaan. Opettajakin sanoi, että kisoissa voidaan mennä 70 sentin radan sujumisen mukaan ja tehdä ratkaisu 90 sentistä sen pohjalta. Jännää, mutta kivaa!



Videoista kiitos Alekseille! Kuvat napattu videoilta.

80-90 sentin rata testissä

Sunnuntaina suuntasimme Kaisan kanssa Helin ylimääräiselle kolmen hengen estetunnille. Ratsunani oli tietysti Puppe, kukas muukaan. Estetunnin ideana oli rataharjoitus, jonka sai tulla toivomallaan ja opettajan hyväksymällä korkeudella. Minä esitin toiveeni 80 sentistä, mikä meni opettajalta muitta mutkitta läpi. Alkuverryttely mentiin omaan tahtiin, kuten ennenkin. Puppe liikkui mukavasti pienen herättelyn jälkeen ravista alkaen. Laukassa pyrin pitämään Pupen kevyenä edestä tekemällä pieniä pidätteitä ohjasta ja ratsastamalla pohkeella, mikäli Puppe pyrki nojaamaan eteenpäin ja kiihdyttämään vauhtia ryhdistäytymisen sijaan. Välillä Pupen laukka tuntuikin siltä, että etuosa keveni ja takajalat tulivat alle, mutta pääosin menimme tuttua, vähän edestä raskasta laukkaa. Oma istuntani toimi kuitenkin paremmin, joten sain oltua menossa mukana helpommin. Pidätteetkin tuntuivat menevän läpi, joten Puppe vaikutti olevan sopivasti hommissa mukana.

Verryttelyhyppyinä tulimme yksittäisenä ratapiirroksen esteitä 9 ja 2 sekä putkeen esteet 3-6. Yksittäiset hypyt menivät ihan ok, joskin pari kertaa tulimme vähän lähelle esteitä. Puppe kuitenkin hyppäsi niistäkin paikoista ja mikä parasta: en lähtenyt itse sukeltamaan. Laukka rullasi ihan ok eikä minulla ollut mitään suurempia ongelmia. Neljän hypyn putkikin esteillä 3-6 meni mukavasti. Meno oli sen verran sujuvaa, että odotin tulevaa rataa hyvillä mielin. Ryhmän kolmas ratsastaja ja Kaisa hyppäsivät ennen minua, joten sain vielä pohjalle kerrata radan heidän suoritustensa aikana. Kun minun vuoroni tuli, oli opettaja pistänyt radan 80-90 sentin korkeuteen. Hieman mahanpohjaa kutkutti, mutta luotin Puppeen ja niinpä lähdimme radalle reippain mielin.
 

Kaisalle kiitos ratapiirroksesta!

Ykköselle lähestyimme vasemmassa laukassa. Puppe liikkui hyvin, ja ylitimme esteen ongelmitta samoin kuin kakkosena olleen okserin. Kolmoseste tuli eteen odotetusti nopeasti ja sitä edeltänyt kaarre söi vähän laukkaa, jolloin tulimme aika pohjaan, ja Puppe joutui ottamaan okserin etupuomin etusillaan mukaan. Neloselle pääsimme kuudella askeleella ja sille tuli taas kolautus, mutta tällä kertaa puomi pysyi ylhäällä. Puppe myös vaihtoi hypyssä laukan toivotusti oikeaksi. Opettaja oli vielä nostamassa puomia nelosokserille, joten päätin pyöräyttää voltin ennen kuin lähdin suoralle linjalle, jonka toinen este oli nelonen toiseen suuntaan hypättynä. Viitoselle tulimme mielestäni hyvin, mutta Puppe vaihtoi siinä jostain syystä laukan vasemmaksi. Tämä ei häirinnyt tahtia, vaan pääsimme kuutosokserille viidellä askeleella. Puppe myös korjasi tässä hypyssä laukan takaisin oikeaksi.

Seiskaeste teki saman tempun kuin kolmonen eli tuli nopeasti eteen. Sain kuitenkin ratsastettua tien niin, että kolme askelta ennen hyppyä pääsimme suoraan. Puppe kolautti taas etuset puomiin, mutta onneksi se pysyi ylhäällä. Laukkakin vaihtui esteellä vasemmaksi niin kuin piti. Kasi meni sujuvasti, ja Puppe jatkoi hienosti vaihtoja hypyissä eli tässäkin laukka vaihtui toivotusti oikeaan. Pääsin kääntämään kakkosesteen edestä kohti ysiä. Vähän tiukemmaksi valunut käännös sekoitti kuitenkin Pupen etenemisen, jolloin se vaihtoi ensin ristilaukalle ja lopulta kokonaan vasemmaksi eli vastalaukaksi. Tunsin ristilaukan selkään, mutta päätin antaa hevosen ratkoa omat kavionsa oikeaan järjestykseen. Puppe kun osaa kyllä vaihtaa itsensä halutessaan lennosta parempaan laukkaan. Ysille pääsimme ihan näppärästi, mutta avustin vähän äänellä, ettei laukka mökellyksien takia sammuisi. Puppe korjasi itsensä hienosti hypyssä oikeaan laukkaan.

Kympille tultaessa tajusin liian myöhään, ettei askel sovi ja kannustin Puppea eteen. Ratkaisu oli väärä ja ajauduimme hyvin lähelle estettä. Lähdin myös itse nojautumaan hyppyyn, jolloin Puppe teki kiltin stopin. Eihän se voinut lähteä yrittämään hyppyä, kun olin jo puolittain kaulalla painolastina. Siirryin takaisin satulaan ja otin uuden lähestymisen. Opettaja muistutti hakemaan Puppeen ryhtiä eikä vain säntäämään. Se jäi yritykseksi, ja nyt Puppe pääsi luikahtamaan maltillisesti vasemmalta ohi. Piip, piip, olisi pilli viheltänyt oikeissa kisoissa ja meidän suorituksemme olisi jäänyt siihen. Onneksi nyt olimme harjoittelemassa! Niinpä sisuunnuin ja otin kolmannen lähestymisen. Opettajan ohjeiden mukaan lyhensin laukkaa ensin ja paikan nähdessäni ratsastin napakammin jalalla. Höystin vielä menoa äänellä, ja niin Puppe hyppäsi kympin kuin ei mitään ja vaihtoi laukan siinä vasemmaksi. Yhdelletoista tuli taas vähän tiukka tie, mutta olin niin selvästi menossa, ettei Puppekaan kyseenalaistanut mitään. Kahdelletoista otin pidemmän tien nelos- ja viitosesteiden välistä, sillä en enää halunnut riskeerata viimeisen esteen ylitystä. Puppe pääsi vähän venymään pitkäksi estettä lähestyttäessä, jolloin viimeinen askel ennen hyppyä oli mini. Sen seurauksena tuli kolautus, mutta puomi pysyi ylhäällä ja rata oli ratsastettu.



Radan jälkeen minulla oli itsekseni outo ensireaktio: olin valtavan iloinen. Yleensä inhottava pessimistipuoleni repii saman tien esiin kaikki viat suorituksesta eikä iloitse mistään. Nyt sillä olisikin ollut, millä mällätä: neljä virhepistettä pudotuksesta ja kaiken kukkuraksi kaksi kieltoa, kolauttelut vielä kirsikaksi itsesäälikakun päälle. Vaan ei! Olin ihan mielissäni kiitellen ja ylistäen Puppea hurjasti. Vaikka rataan mahtuivat nuo virheet, painoi tällä kertaa vaakakupissani se, että radalla ei pelottanut saati jännittänyt ylimääräistä, hyppyihin mukautuminen oli helppoa ja sain jatkettua etenemistä, vaikka sinne sattuikin kommelluksia. Korkeus ei tuntunut missään, ja Puppe teki todella hienoa työtä, kun sain ratsastettua hyvin. Kaiken lisäksi rata aina tuohon kymppiesteeseen saakka oli sujuva. Olen kehittynyt Pupen kanssa mielestäni niin hurjasti, etten edes kuvitellut antavani minkään pilata hyvää mieltäni. Opettajakin oli menoomme tyytyväinen, joten asiat olivat kohdillaan. Samalla irtosi lupa startata Pupen kanssa mahdollisuuksien mukaan ensi vuoden kisoissa 80 sentin luokassa. Jihuu!

Videoista kiitos Alekseille!

Ratatreeniä uuden tamman kanssa

Bongasin Oulunsalon ratsastuskoulun nettisivuilta tunnin esteratatreenin enkä malttanut olla kyselemättä, mahtuisiko sille vielä. Paikkoja oli jäljellä tasan kaksi, joten nappasin ihanan helposti mukaan suostuteltavan Noran matkaan. Omaksi ratsutoiveekseni laitoin varman hyppääjän, joka liikkuu omalla moottorilla. Tähän mennessä tällainen toive on laittanut minut samalla tallilla niin Silvanon kuin Unan kyytiin, joten arvelin saavani niistä jommankumman. Yllätys oli melkoinen, kun minulla olikin tamma nimeltä Alastra. Tamma ei ollut minulle tosin ihan vieras, sillä jaoin vuosia sitten tunnin Helvin kanssa Alastran ja sen silloisen omistajan kanssa. Tallin sivuilla 2004 syntynyttä tammaa kuvaillaan nöyräksi ja kovasti ratsastajaansa kuuntelevaksi ja parhaansa mukaan tätä ymmärtäväksi. Koulutustaso tammalla on helppo A ja rataesteillä 100 cm. Säkäkorkeus on puolestaan noin 156 senttiä. Tunnin opettajana oli tuttu tapaus Äimäraution ratsastuscentrumin ajoilta.

Alkuverryttelyt mentiin samalla kaavalla kuin ennenkin eli itsenäisesti. Alastra liikkui tosi kivasti itse eikä sitä tarvinnut hoputtaa. Tamma myös pyöristi kauniisti kaulaansa, vaikka rohkenen epäillä, ettei takapää ollut reippaudesta huolimatta oikeasti käytössä. Koska tamma liikkui niin hyvin itse eteen, päätin testata jarrujen olemassaolon kaikissa askellajeissa. Kohtuullisesti ne löytyivätkin. Ravi tuntui aluksi sangen korkealta, mutta onneksi keventäessä ei ollut ongelmaa. Huomattavia puolieroja ei myöskään tällaisessa kepoisessa verryttelyssä tuntunut, vaan Alastra puksutti molempiin suuntiin asiallisesti. Laukka tuntui alussa aika paljon suuntautuvan ylöspäin (mikä itse asiassa tuntui hauskalta), mutta kun annoin tammalle luvan mennä, piteni ja rullasi askel enemmän. Alkuverryttelyn perusteella tamma vaikutti oikein kivalta kaverilta hyppyhommiin, joskin sen reippaus mietitytti hieman. Olenhan surullisen kuuluisa siitä, että laiskoja hevosia en saa ratsastettua eteen ja reippaita puolestaan en saa enää kiinni.

Koska tunnin teemana oli rataharjoitus, otettiin verryttelyhypyt pikaisesti alta pois. Oikeassa kierroksessa tulimme pari kertaa ristikkona ratapiirroksen estettä 1 (mustalla värillä merkittynä). Opettaja muistutti olemaan tarkkana, että Alastra tulee esteelle suoraan eikä pyri valumaan kumpaankaan reunaan. Tämä onnistui helposti, ja ratsu hyppäsi vaivatta. Vasemman kierroksen hypyt otimme esteelle 6 (mustalla värillä merkittynä). Nyt en nähnytkään ponnistuspaikkaa niin hyvin, jolloin sorruin vähän patistamaan Alastraa eteen. Tamma totteli muitta mutkitta, ja tulimme ehkä vähän turhan reippaasti. Sitten tajusin onneksi antaa hevosen katsoa paikan ja keskittyä itse mukautumaan hyppyyn. Tämä auttoi kivasti. Vielä ennen rataa tulimme 21,5 metrin suoran linjan vasemmasta kierroksesta. Nyt en enää muista, monella askeleella Alastra sen meni, mutta mitään ongelmaa ei ollut. Tamma eteni, pysyi linjalla suorassa ja hyppäsi. Omassa mukautumisessani oli tosin viilattavaa, kun joko suoristauduin liian aikaisin tai sitten pohkeeni lepattivat nolosti irti kyljistä heilahdellen minne sattuu.

Sittenpä tulimmekin ensin radan numero 1 esteillä 1-9b (ratapiirroksessa numerot mustalla). Sen jälkeen tulimme vielä toisen radan esteillä 1-9b (numerot pinkillä). Ratakorkeus oli tosiaan noin 80 senttiä, mikä onneksi ei enää alkuverryttelyn mukavan sujumisen jälkeen tuntunut pahalta. Ensimmäiselle esteelle tulimme vasemmassa laukassa, joka pääsi hypyssä vaihtumaan turhaan oikeaksi. Korjasin sen ravin kautta pois. Kakkosta lähestyessä tein perusvirheeni eli en nähnyt paikkaa ja komensin Alastraa eteen. Sehän lähti ja hyppäsi esteen turhan kaukaa. Opettaja muistutti hyvin, ettei ole kiirettä. Kolmoselle tultaessa sain vähän tasapainotettua menoa, jolloin yhden askeleen sarja meni kivasti. Alastra meni sujuvasti esteiden 4 ja 5 suoran linjan viidellä askeleella, ja maltoin itsekin olla rauhassa. Kuutoselle oli myös niin mukavasti matkaa, että saatoin olla häseltämättä ja ratsastaa. Alastrakin pääsi laukkaamaan rennommin, ja kuutonen ylittyikin näppärästi. Seiskalle tultaessa minulle iski taas jokin hätä, ja päästin Alastran hyppäämään esteen taas kaukaa. Opettaja muistutti jälleen, ettei kiirettä ole ja aina riittää askelia käytettäväksi. Alastra kuunteli kuitenkin hypyn jälkeen pidätteet tosi hyvin, jolloin saimme menon tasoittumaan, ja kasi ylittyi rauhallisen hyvin. Ysisarjalle pääsimme lopulta hyvin sisään eikä siinä tullut enää mitään pulmaa onneksi.

Toiselle radalle lähdimme myös vasemmassa laukassa. Ykkösenä ollut okseri ylittyi tällä kertaa rauhallisemmin kuin aiemmalla radalla. Kakkosen ja kolmosen suora linja meni jälleen tasaisesti viidellä askeleella. Sarjalle tultaessa tasapainotin vähän ja annoin sitten Alastran hyppiä esteet vaivatta. Viitosella iski taas ponnistuspaikkasokeus, jolloin usutin taas tammaa eteen. Inhottavan väärä ratkaisu! Alastra hätääntyi hieman ja keilasi puomin alas. Opettaja muistutti asiallisesti, että ei ole hätää edetä. Kuutoselle sain korjattua oman häseltämiseni pois, jolloin Alastra sai hypätä rauhassa. Seiskan ylitimme vähän lentäen ja ristilaukkaan joutuen, mutta kasille tulimme jo tasaisemmin. Tällä kertaa jopa hieman lähelle, mutta Alastra selvitti sen hienosti. Viimeisenä ollut sarja meni mukavasti, kun maltoin taas rauhoittua ja antaa Alastran tehdä osuutensa. Lopuksi tulimme pariin kertaan vielä jälkimmäisen radan esteet 7 ja 8. Ensimmäisellä kerralla oma mukautumiseni oli kehno pohkeiden lennellessä minne sattuu. Alastran menossa taas ei ollut vikaa. Sain ottaa tehtävän vielä uudelleen ja nyt sain pidettyä pohkeet paremmin tuntumalla. Alastra selvitti tehtävän toisenkin kerran mainiosti, ja olin niin tyytyväinen ratsuuni ja taputtelinkin sen hyväksi.



Fiilis oli todella mainio. Kannatti ehdottomasti käydä. Vaikka Alastra oli reipas ja paikoin painalsimme vähän turhan vauhdikkaasti, saatoin luottaa sen menevän esteistäkin yli. Laukat vaihtuivat suurempia ajattelematta ja välillä sain oltua hypyissä paremmin mukana. Ja mikä parasta: ei pelottanut! Opettaja oli kyllä osannut valita minulle passelin ratsun ja juuri tällaisia fiiliksiä olen kaivannutkin. Opettaja tuumasi, että olen vissiin tottunut ratsastamaan vähän turhan paljon, kun Alastran kanssa niin paljon puuhaamista ei olisi tarvittu. Tuumasinkin, että ratsastan hyvin harvoin yhtä reippaita hevosia kuin tämä tamma oli. Samalla sain moittia itseäni jälleen kerran siitä, etten osaa mukauttaa ratsastustani hevosen mukaan. Onneksi Alastra oli kiltti eikä vetänyt hernepeltoa turpaansa, vaikka välillä siihen olisi ollut aihetta. Alastra kiilasi kyllä helposti kärkeen tämän tallin hevoslistassani. Ehkäpä pääsen sillä vielä joskus toistekin hyppäämään, sen verran kivasti meillä tällä kertaa meni.

Videoista kiitos tuntia seuranneelle!

Estetreeniä maneesissa

Lauantaina lyöttäydyin Jetin kanssa neljänneksi ratsukoksi Tallinmäen yksäriporukan estetunnille, joka pidettiin lähitallin maneesissa. En olekaan hypännyt hetkeen maneesissa Jetin kanssa, joten osasin odottaa, että kooltaan iso, mutta rohkeudeltaan hieman pieni ratsuni näkee siellä vaikka ja mitä kummituksia. Niinhän se tietysti näkikin. Suurimmat möröt sille oli tällä kertaa maneesin seinän avonainen kohta sekä katsomopääty. Niitä väisteltiinkin sitten melkoisella kylkimyyryllä aina, kun en saanut Jettiä keskittymään etenemiseen.

Ennen pariin kolmeen kertaan hypättyä rataa verryttelimme tulemalla puomia ja kavalettia ympyrällä, etenemällä pitkillä sivuilla reippaammin ravissa ja tulemalla myös pientä osaa radasta. Jetti liikkui verryttelyssä ihan kivasti. Etenkin pitkät sivut reippaammassa ravissa sujuivat mukavasti. Päätyihin meillä ei tosin juuri ollut asiaa muulla kuin kylkimyyryllä luisteltuna. Välillä sain Jettiä lähemmäs mörköjä, kun pistin sen possujunaan tallin pienen ponitamman perään. Siitä olisi pitänyt kyllä pitänyt saada kuva: pieni, pörröharjainen ponitamma johdattelee rohkeasti suurta, säikkyvää ruunaa ohi vaarojen. Voi Jetti-raukkaa, maailma on sille joskus liian jännä. Voi myös minua, sillä jään aina tuijottelemaan selvittääkseni, mitä Jetti kyttää. Siinäpä sitten koko ratsukko pällistelee omiaan sen sijaan, että edes jompikumpi keskittyisi.

Päivän rata näytti tältä. Viimeisellä kierroksella korkeimmat esteet taisivat olla jossain 70-75 sentin tuntumassa. Kaikilla kierroksilla pulmat ja onnistumiset pysyivät samoina. Ykkösesteellä vasen laukka ei vaihtunut puhtaasti oikeaan, vaan etenenimme aina ristilaukassa kohti kakkosta. Kakkos- ja kolmosesteen väli oli 20 metriä, ja muistaakseni saimme tultua sen joka kerta toivotusti viidellä askeleella. Taisipa välillä olla niin, että olimme taas kolmosen jälkeen ristilaukassa. Nelosella laukka yleensä korjaantui vasemmaksi, jolloin pääsimme jatkamaan kivasti matkaa. Viitoselle tie oli aina, mitä oli, sillä este oli juuri siellä päädyssä, jonka seinän avonainen kohta pisti Jetin kyttäämään. Koska en ollut herättänyt ratsua riittävästi keskittymään, jäi sillä aikaa tuijotella moisia. Viitoselta kuutoselle pääsimme asiallisesti. Kuutosella tosin laukka tuppasi olemaan ristilaukkaa. Kertaalleen jäin miettimään, mitä tekisin asialle, jolloin lakkasin ratsastamasta. Niinpä Jettikin siirtyi raviin, ja ylitimme sitten seiskan ravilähestymisen avulla. Sainpahan sen verran herättyä, etten luovuttanut radan viimeisen hypyn kanssa, vaan puksutin päättäväisesti senkin yli. Viimeisellä kierroksella menossa oli jo kovasti yritystä. Ristilaukat vaivasivat, mutta tällä kertaa en jäänyt pohtimaan niitä liikaa, vaan etenin. Paikoin Jettikin heräsi liikkumaan, jolloin saan taas vähän vihiä siitä, millaista Jetin kanssa hyppääminen helpommillaan on. Se tunne tuli kyllä tarpeeseen.

Tunnin jälkeen jäi fiilis, että paikoin meni kivasti, mutta vielä olisi niin paljon opittavaa. Puhua pulputin jonkin verran ääneen tehtävieni aikana, jolloin sain keskityttyä itse paremmin. Osaan näemmä kohtuullisesti nähdä, mitä pitäisi tehdä, mutta korjaaminen on vielä puolitiessä. Ensimmäisenä haluaisin oppia jättämään ristilaukat kokonaan matkasta. Mieluummin vaikka kokonaan väärä laukka kuin tuo mökellyslaukka. Jetti vain reagoi todella herkästi minun epätasapainoisiin liikkeisiini, jolloin menemme milloin missäkin laukassa. Jetti on itse asiassa herkin ratsastamani hevonen tämän asian suhteen. Mietinkin, että jos saan tämän ongelman ratkaistua, olen saanut korjattua melkoisesti omaa ratsastustani. Siihen vain taitaa mennä vielä tovi, joten harjoitukset jatkukoon.

Turhaa jännittämistä

Maanantain Tallinmäen tunnilla arvelin olevan joko koulua tai sitten esteitä jollain muulla kuin Jetillä. Lopputulemana oli estetunti, ja ratsuksi sain Melban, mikä aiheutti pienen hui-reaktion. Melba on alkanut kyllästyä vaihtuviin, epävarmoihin ratsastajiin, jolloin se on välillä tehnyt hilanterimaisia stoppeja ja pukkeja. Arvelin, että saattaisin suolapatsastella selässä niin pahasti, että Melba näkisi parhaaksi jäädä keskelle kenttää miettimään syntyjä syviä tai protestoida häsellystäni pukeilla. Varustauduin pahimpaan laittamalla satulaan kauhukahvan varmuuden vuoksi. Tunnin alussa opettaja tuumasi, että Melbaan toimivat samat kikat kuin Hilanteriin eli se kulkee paremmin kehumalla kuin komentamalla. Niinpä läpi tunnin olin ylivuolas kiittelemään Melbaa melkein siitäkin, että se oli ylipäänsä olemassa. Taktiikka tehosi, sillä Melba mennä puksutti tunnin tasaisesti omana, kivana itsenään. Melbahan on myynnissä, joten toivottavasti se löytää hyvän oman ihmisen itselleen.

Alkuverryttelyssä tulimme ravipuomeja, joiden välejä opettaja pidensi hiljalleen. Lyhyimmillä väleillä pääsimme ne Melban kanssa näppärästi ilman, että mitään ylimääräistä tarvitsi tehdä. Vähän tosin sain tehdä pieniä puolipidätteitä, jotta Melba kannatteli itseään edestä eikä yrittänyt keikahtaa niin etupainoiseksi. Kun puomivälit pitenivät, saimme alkaa jo tosissamme hakea isompaa askelta. Tähän auttoi pyytäminen pohkeilla ja sopivasti tilan antaminen kädellä. Tämä ei tarkoittanut sitä, että olisin nakannut ohjat pitkiksi, vaan keskityin siihen, että käteni oli pehmeä eikä jarruttanut vahingossakaan. Melba kolisteli ensin puomeja, kunnes toiston myötä huomasi, että tehtävä oli paljon kivempi vähän pidemmällä askeleella otettuna.

Ennen rataa hyppäsimme yksittäistä estettä molemmista suunnista ympyrällä, tulimme pystyn ja sarjan suoraa linjaa sekä kahden esteen suoraa linjaa siten, että ensimmäinen este ylitettiin kerran ympyrällä ennen kuin jatkettiin suora linja normaalisti. Paikoin Melba eteni vähän turhan rauhassa, jolloin hypyt eivät olleet sujuvimpia. Kun muistin kaasuttaa ajoissa ja antaa sitten rauhan, toimi Melba paremmin. Suorilla linjoilla otimme aina yhden askeleen enemmän kuin tunnin muut ratsut, vaikka pienellä virityksellä Melba olisi sujahtanut myös yhtä askelta vähemmälläkin. Tällä kertaa ei kuitenkaan alettu prässätä askelmääriä, sillä väli meni meillä asiallisesti myös sillä määrällä. Kertaalleen yhden askeleen sarjalle tosin lipsahti kaksi askelta, kun unohduin matkustamaan, mutta uusinnalla saimme ongelman korjattua. Hypyt menivät muutoin pääosin ihan kivasti, ja jännitykseni lieveni hurjaa kyytiä. Melba ei antanut pienintäkään merkkiä siitä, että sitä kenkuttaisi, vaan se teki sen, mitä siltä pyysinkin.

Lopuksi hyppäsimme radan noin 60 sentin korkuisena. Matkaan lähdimme oikeassa kierroksessa. Ykkösokseri ylittyi, ja laukkakin vaihtui siinä samalla. Kakkoselle oli matkaa hieman, joten pyysin Melbaa liikkumaan, ettei se ehtisi hyytymään kesken kaiken. Se etenikin ihan hyvin. Kakkosen ja kolmosena olleen sarjan a-osan väliin meni tasaiset viisi askelta, ja askeleen sarjaväli meni hyvin sillä yhdellä askeleella. Laukka pysyi edelleen vasempana, joten jatkoimme neloselle. Nelosen ja viitosen linja meni seitsemällä askeleella ongelmitta. Sitten luulin kuulleeni, että minua huudettiin odottamaan ja pysäytin kesken kaiken. Oikeasti opettaja oli huutanut ratsastamaan tulevan esteen tarkasti. Luvassa oli siis kahdella tynnyrillä varustettu pysty, jota Melba ei ole aiemmin hypännyt. Uusi lähestyminen antoi lisäpontta selviytyä esteestä, ja napakasti vielä äänellä muistutettuna Melba pomppasi esteen kerralla yli. Laukka piti korjata erikseen ravin kautta, mutta se tapahtui nopeasti, ja matka jatkui seiskalle. Siellä esteen alla oli puolestaan autonrenkaita. Melba meni kuitenkin tästäkin hienosti yli, ja luvassa oli radan viimeinen este. Se ei tuottanut ongelmia onneksi, vaan Melba hyppäsi sen tasaisen varmasti, ja ratamme oli siinä. Muistaakseni keilasimme kaksi puomia, mutta sekään ei häirinnyt minua. Olin tyytyväinen siitä, että Melba eteni eikä jäänyt miettimään sen kummemmin mitään. Samalla huomasin, että jännitykseni oli lientynyt melkein olemattomiin, mikä ilahdutti kovasti. Ehkä siksikin Melba toimi asiallisesti, kun en ollutkaan ihan niin kauhusta tönkkönä kuin olin pelännyt.

Loppuraveissa pyörittelin paljon ympyröitä, joilla asetusten ja taivutteluiden avulla hain Melbaa pyöristymään. Hiljalleen se alkoikin pehmetä mukavasti ja venyttää vähän eteen ja alas, jolloin tunti sai mukavan päätöksen. Melban askeleeseenkin oli tullut mukavasti aktiivisuutta, ilmeisesti se oli pitänyt hyppäämisestä. Tunti oli kiva päättää hyvään mieleen ja huokaista vielä helpotuksesta, kun pahimmat ajatukset tunnin kulusta eivät toteutuneet lähellekään. Osaltaan varmasti ainakin yritin ratsastaa napakammin, mikä saattoi myös auttaa siihen, että Melba meni eikä meinannut. Paljon se tosiaan onkin kiinni omasta pääkopasta, miten tunti loppujen lopuksi sujuu.