Muka jännittävää puuhaa

Keskiviikon toinen tunti meni odotetulla estetunnilla, jolla ratsukoita oli kahdeksan. Olin arvellut vaikka mitä ratsuja itselleni, mutta en Lorea, jonka lopulta sain. Vaan mikäpä siinä, Lorenkin kanssa hyppääminen on sangen opettavaista.

Alkuverryttelyssä yritin saada Loren kantamaan itsensä edestä sekä olemaan sopivasti hereillä. Kumpikaan tavoitteeni ei onnistunut täydellisesti, mutta jotain ajatusta menossamme kuitenkin oli. Keskityin myös kääntämään kunnolla ulkoavuilla ja jättämään sisäohjan rauhaan mahdollisimman usein. Laukassa saimme käyttää kevyttä istuntaa apuna ja ratsastaa välillä eteen. Lore eteni hyvin, mutta olisin saanut ratsastaa vaihtelut eri laukkojen välillä tarkemmin.

Ennen rataa hyppäsimme omina tehtävinään niin yksittäistä estettä kuin linjoja. Yritin muistaa pitää Loren liikkeellä, vaan jotenkin laukka ei lähtenyt pyörimään kunnolla. Ilmeisesti henkinen käsijarru oli hitusen päällä eikä se jäänyt Lorelta huomaamatta. Olisin saanut pyytää sujuvampaa etenemistä, mutta jotenkin tyydyin puolittaiseen menoon. Ponnistuspaikat myös kehtasivat tänään kadota tiheästi näkyvistä, jolloin hieman hyydyin. Pari kertaa sain ratsastettua paikat oman päätökseni mukaan sekä pyytämällä Lorea hyppyyn hieman kauempaa kuin odotettua rauhassa pienemmän askeleen. Mutta muut kerrat ihmettelin vain näkymättömiä ponnistuspaikkoja ja annoin Loren hoitaa hommat.

Varsinaisen radan hyppäsimme noin 70–80 sentin tasolla. Omaa vuoroa odotellessa minua kehtasi jostain syystä alkaa vähän jännittää. Ihan hölmöä! Esteet näyttivät muka isoilta (sallikaa minun nauraa!). Mikä ihme minua vaivaa? Lore on mitä mainioin hyppykaveri, joten ilmeisesti en vain luota omiin taitoihini nimeksikään. Vaan onneksi oma vuoroni koitti ennen kuin olin aivan jännittänyt itseni kipsiin.

Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Yritin saada kunnon laukan, mutta jäimme lopulta vähän hidastelemaan. Ykkönen meni muuten ok, mutta laukka ei tietenkään vaihtunut vasemmasta oikeaan. Korjasin ravin kautta ja yritin taas edetä, sillä kakkonen oli nopeasti vastassa. No, jarruttelin taas henkisesti, jolloin kakkosen ja kolmosen suora linja meni seitsemällä askeleella kuuden toivotun sijasta. Kolmosen jälkeen olimme taas vasemmassa laukassa, jonka korjasin ravin kautta pois. Nelosena olleelle askeleen sarjalle tulimme hieman asiallisemmin, ja b-osalla Lore nappasi vasemman laukan. Viitoselle taas tulimme vähän lähelle, mutta matka jatkui kaarevalla tiellä kuutoselle. Askeleista ei hajua, seitsemän olisi ilmeisesti ollut toivottu. Kuutosenkin jälkeen olimme vasemmassa laukassa eli ravin kautta korjaus. Seiska tuli nopeasti eteen eikä laukka ihan pyörinyt, vaan yli menimme siitä huolimatta. Kasi menikin jo vähän paremmin, ja pääsimme laukkaamaan hitusen paremmin kohti radan viimeistä estettä eli ysiä. Se ylittyi ihan ok, ja niin ratamme oli siinä. Huh, nyt muistin taas jatkaa hengittämistä.

Rata jäi vähän kaivelemaan, sillä en saanut annettua Loren laukata paremmin. Sen takia ponnistuspaikatkin olivat hukassa eikä rata tuntunut niin tasaiselta kuin olisin halunnut. Positiivista oli se, etten saanut lähestymisissä mitään valtavia paniikkeja, vaan sain oltua tuntumalla ja annettua Loren ratkaista tilanteen. En halunnut itse sotkea hommaa pyytämällä väärin, joten päätin luottaa Loren paikkaavan sen verran. Minkä se onneksi tekikin. Vaan miten kehtasinkin taas jännittää? En ymmärrä itseäni. Olen hypännyt Lorella sen verran, ettei moiseen pitäisi olla mitään syytä. Eikä se mitään ohjuskaan ole, joten mitä ihmettä jännitän? Alanko vain olla niin tottunut yhteen ratsuun, että muut tuntuvat paljon vieraammilta? Vaikea sanoa. Onneksi tähän on ratkaisu: lisää hyppäämistä muillakin kuin vuokrahevosella. Sinällään mukava ratkaisu, joten enköhän lähde sitä toteuttamaankin.

Ratsastusleirin 15. tunti: estekisat

Helmeri verryttelyesteellä, radan este numero 7.

Ratsastusleirin viidestoista tunti kruunasi viikon, sillä luvassa oli estekisat. Ratsukseni sain toiveeni mukaisesti Helmerin, joten olin mielissäni. Kisoissa oli yksi luokka, mutta kolme eri korkeusvaihtoehtoa: 60, 70–80 ja 80–90 senttiä. Omaksi kisakorkeudekseni tuli Helmerin jaksamisen mukaan 70–80 senttiä. Se kun hyppäsi lisäksi vielä kahdesti 60 sentin.

Oma lähtövuoroni oli ensimmäisenä, kun korkeudet hypättiin järjestyksessä 70–80, 60 ja lopuksi 80–90 senttiä. Kisoissa oli yhteensä 15 lähtöä. Pääsin siis verryttelemään Helmerin ensimmäisenä. Se oli tehnyt jo koulutunnin aiemmin alle, joten aivan älyttömästi sitä ei tarvinnut lämmitellä. Testasin lähinnä vain kaasun, jarrun ja ratin löytymisen, kuten aina. Kaikki olivat kohtuullisesti matkassa, ja Helmeri tuntui hyvältä. Verryttelyhypyt otimme pystylle (ratapiirroksen este 1) ja okserille (este 7). Pystylle tulin oikeassa kierroksessa, sillä sama reitti oli radallakin edessä. Kertaalleen nappasimme puomin mukaan, mutta muutoin este sujui hieman tiukasta kaarteesta huolimatta kohtuullisesti. Okserin hyppäsimme myös oikeassa kierroksessa eikä sekään tuottanut ongelmia. Verryttelyn jälkeen kävelimme opettajan johdolla radan. Sen jälkeen hyppäsin Helmerin kyytiin ja sain ottaa vielä hypyn radan ensimmäiselle esteelle ennen kuin aloitin kisaradan. Se sujui hyvin, joten tervehdin tuomaria ja aloitin radan.

Lähdimme liikkeelle oikeassa laukassa, ja Helmeri liikkui ihan hyvin. Tie ykköselle oli kohtuullinen, mutta laukka oli vähän liian pitkää. Helmeri tuli turhan lähelle estettä, mutta keräsi hienosti kavionsa puhtaasti sen yli. Kaareva tie kakkoselle meni sujuvasti kuudella askeleella. Kolmosena olleen laineen hyppäsimme kiltisti liki keskeltä eli korkeimmasta kohdasta, vaikka rataan tutustuttaessa opettaja neuvoi hyppäämään sen jommastakummasta reunasta. Nelonen oli myös kaarevan tien päässä, ja pääsimme sille viidellä askeleella. Sen jälkeen en muistanut tasapainottaa Helmeriä, vaan se pääsi taas vähän pitkäksi. Niinpä ponnistuspaikka viitosena olleen sarjan a-osalle tuli lähelle, mutta hieno Helmeri pelasti. B-osalle pääsimme ihan asiallisesti yhdellä askeleella, ja matka jatkui sen jälkeen toivotusti oikeassa laukassa. Kuutosen ja seiskan suora linja meni venyttäen kolmella askeleella. Sen jälkeen olin unohtaa tiukemman kaarteen päässä olevan kasiesteen, mutta muistin viime tingassa. Tiestä tuli aika kamala, mutta olin menossa sen verran, ettei Helmerikään onneksi nirsoillut. En tosin usko, että se herkästi moista tekeekään. Hieman kankean hypyn jälkeen en tohtinut kääntää tiukempaa tietä ysille, vaan otin pidemmän tien ratsastaakseni laukan taas sujuvaksi. Se oli ihan järkevä ratkaisu, ja pääsimme ysille hyvin ja sen yli mukavalla hypyllä. Näin olimme maalissa virheettömällä suorituksella. Jes, hyvä Helmeri!

Ruusukehain kanssa yhteiskuvassa.

Ensimmäisenä lähtemisessä oli se hyvä puoli, että ehdin katsoa muiden ratoja. Helmerin luovutin seuraavalle kuskille, kun olin taputellut ja kiitellyt sen hyväksi. Loppujen lopuksi nappasimme suorituksellamme toisen sijan ja sinisen ruusukkeen. Jeij! Helmeri oli oikea ruusukehai, sillä se nappasi niin ensimmäisen kuin viidennen sijan. On se mainio! On varmasti sanomattakin selvää, että leiri päättyi todella hyviin tunnelmiin. Kisat olivat kivat, ja rata sujui asiallisesti. Toki siinä olisi ollut viilattavaakin, mutta mitään isoa ongelmaa ei onneksi ollut. Helmeri oli tasaisen varma, ihana itsensä ja sillä oli niin mukava hypätä. Harmi, ettei se aivan mahtunut autooni, muuten olisin kyllä salakuljettanut sen mukanani.

Kisojen jälkeen hoidimme hevoset ja kokoonnuimme lyhyeen päätöstilaisuuteen. Leiriviikko meni kyllä ihan siivillä ja oli niin kivaa! Viiteen päivään mahtui 15 ratsastuskertaa, joka tunneissa mitattuna oli liki 18. Eikä kunto loppunut kertaakaan, hah! Saimme leiristä todistuksen, johon leirin kaksi pääopettajaa olivat koostaneet palautteen: "Ratsastuksesi on siistiä ja tasaista, osaat huomioida hyvin hevosta. Voit herätellä hevosta vähän enemmän jo alkutunnista, jotta sitä "kivasti toimivaa hevosta" tulee tunnista vähän pidempi aika. Mukaudut hyvin hevosen liikkeisiin ja sinulla on hyvä tasapaino. Ratsastat hyvät tiet niin sileällä kuin esteillä." Palaute oli niin parannuskohtineen kuin positiivisine huomioineen mukavaa luettavaa. Muutenkin leiri vastasi odotuksia: hevoset olivat osaavia ja kivoja. Opettajat osasivat hommansa, ja sain liki jokaiselta tunnilta jotain mietittävää, pieniä ja suuriakin. Saimme kaveriporukkamme kesken mökin, jossa oli kylpyhuone, joten majoitus oli kunnossa. Kotiruokaa oli tarjolla usein, joten nälästäkään ei tarvinnut kärsiä. Kaiken kaikkiaan leiri oli hintansa väärti. Kannatti käydä ja aloittaa kesäloma mitä parhaimmalla tavalla.

Kuvista ja videosta kiitos Venlalle!

Uusia korkeuksia

Torstain kolmas ja sen päivän viimeinen kerta satulassa meni ihanan Hiliman kyydissä. Tälläkin tunnilla ratsukoita oli neljä, ja pääsimme treenaamaan esteillä samoja asioita kuin juuri aiemmalla tunnilla. Alkuverryttelyssä kiinnitin Hiliman kanssa huomiota siihen, että sain asetuksia läpi ja sitä kautta vähän pyöreämpää menoa. Käynnissä ja ravissa tämä onnistui kohtuullisesti, laukassa ei ihan niin hyvin vielä, mutta saimme pieniä, parempia pätkiä ja sitä kautta pysyimme suunnitelluilla reiteilläkin paremmin.

Hyppäsimme ennen kahdesti tultua rataa samoja tehtäviä kuin edellistunnilla: kavaletteja kaarevilla teillä, kahden kavaletin ja esteen tehtävää, askeleen sarjaa sekä pituushalkaisijalla ollutta estettä kahdeksikolla suoraa lähestymistä hakien. Hilima oli pääosin ok, mutta välillä meno meni kipittämiseksi, jolloin lähestymiset ja hypyt olivat vähän rämpimisiä. Asiaa ei auttanut oma sukelteluni, kun olin epätahdissa Hiliman kanssa. Onneksi tajusin tasoittua ja rauhoittua itse, mikä näkyi Hilimankin menossa. Niinpä esimerkiksi sarja samoin kuin pituushalkaisijan este menivät jo ihan asiallisesti. Tärkeintä oli pitää yllä sopivan rento meno pohkeella ratsastaen ja enemmän hölläten kuin prässäten.

Radan tulimme kahdesti, ensin noin 70-senttisenä ja sitten minulle ja Hilimalle uudessa korkeudessa eli 80-senttisenä. 70-sentin radalla räpelsin hieman ja muun muassa keksin heittäytyä hyppyihin ylävartalolla aivan vallattomasti. Sain onneksi vähän karsittua tätä pois. Hilima eteni reippaan rohkeasti, vaikka ihan jokainen paikka ei osunutkaan kohdilleen. Meno oli välillä kipittävää, mikä tosiaan sotki vähän ponnistuspaikkoja. Tiet esteille sentään olivat aika kohtuullisia, siihen olin tyytyväinen. Emme muutenkaan kurvailleet niin pahasti kuin joskus. Radalta nappasimme ainakin viitosesteen puomin mukaan, mutta se nyt ei menoa haitannut. 80 sentin rata meni Hilimalla myös kepoisasti. Hillitsin itseänikin hieman enkä enää niin sukellellut hyppyihin. Nappasimme taas ainakin viitosesteen puomin mukaan. Me emme vissiin Hiliman kanssa arvostaneet mustavalkoisia puomeja tänään. Muuten rata meni kivasti. Korkeus ei tuntunut missään, ja Hilima meni ihanan varmasti. Kivaa! Kunhan saan omaa ratsastustani parannettua Hiliman kanssa, pääsemme ihan kunnolla treenaamaan tätäkin korkeutta.

Siinä oli se tunti samoin kuin päivän ratsastelut. Tästä päivästä jäi kyllä kaikkinensa hyvät fiilikset. Kolme erilaista hevosta, joiden jokaisen kanssa sai kaivattuja onnistumisia ja pieniä ahaa-hetkiä. Koska tunti Hilimankin kanssa meni hyvin, kehtasin ehdotella opettajalle, että jos treenaisin Hiliman kanssa vähän enemmän, saisimmeko loppukaudesta startata 80 senttiä. Lupa irtosi, jes! Pitääpä siis ujutella kalenteriin sopivasti myös Hiliman kanssa treenailuja, niin voimme tähdätä tuota tavoitetta kohti.

Numeroiden taikaa

Este numero 1. © Mira

Sunnuntaina starttasi O-Rin syyskisakausi estekisoilla. Osallistuin Lorella 70–80 sentin luokkaan, jonka arvosteluna oli 367.1. Kisat hypättiin kentän huonon kunnon vuoksi maneesissa, mutta verryttely onneksi pystyttiin tekemään kentällä. JKH-tiimimme oli luokassa täydellisesti edustettuna, sillä lisäkseni myös Nora ja Kaisa olivat mukana. Yhteensä luokassa ratsasti 12 ratsukkoa.

Lore ehti mennä alle 50–60 sentin luokan puhtaalla ja mukavan tasaisella suorituksella. Sain napattua sen suoraan aiemmalta ratsastajalta, joten ratsun ei tarvinnut käydä tallissa mutkaa. Koska Lore oli jo mennyt yhden luokan alle, pidin verryttelyn kevyenä. Testasin kaasun, jarrun ja ratin sekä otin oikeassa laukassa kaksi hyppyä pystylle ja yhden okserille. Hypyt olivat ihan ok, joten päätin olla hyppäämättä enempää ja antaa Loren vähän huilia. Oma vuoroni koitti sopivan nopeasti. Rataan tutustumisessa olin katsonut pari mahdollista uusintatietä, mutta tapani mukaisesti päätin ratsastaa ensin perusradan ja katsoa sen pohjalta, millaisia ratkaisuja uusinnassa kannattaisi tehdä.

Kiitokset Noralle tästä!

Tervehdyksen jälkeen lähdimme matkaan vasemmassa laukassa. Lore tuntui hieman ponnettomalta, joten kosketin sitä kevyesti raipalla. Onneksi en napauttanut, sillä Lore reagoi jo tähän huomautukseen selvästi. Ykköselle oli vielä hyvin matkaa, joten rauhoitin menoa ja tein pieniä puolipidätteitä tasapainottamaan etenemistä. Ykkönen ylittyi hyvin, ja Lore vaihtoi siinä laukan hienosti oikeaksi. Tie kakkoselle pääsi valumaan vähän ulos, ja näin ponnistuspaikan joko jäävän turhan kauas tai tulevan vähän juureen. Päätin itse odottaa rauhassa ja antaa Loren päättää, kumpi oli sille mieluisampi. Lore otti sen miniaskeleen, jota vähän enteilinkin. Suoran linjan kolmoselle Lore menikin sitten ihan kohtuullisesti neljällä askeleella. Sen jälkeen olimme vasemmassa laukassa, jonka korjasin ravin kautta oikeaksi. Neloselle tuli hyvä hyppy, mutta Lore ei vaihtanut kuin etupäänsä vasempaan laukkaan. Takapää jäi siis oikeaan laukkaan. Tuijottelin esteen jälkeen monta kertaa Loren jalkoja miettien, missä laukassa se oli. Vasta toisessa kaarteessa tajusin sen mökeltävän ristilaukkaa. Matkaa viitosena olleelle askeleen sarjalle oli liian vähän, joten en ehtinyt enää korjata. Päätin yrittää ratsastaa mahdollisimman rauhassa, jotta Lore selviytyisi tulevat hypyt ristilaukasta huolimatta. Sarjan a-osalle tulikin kolautus, mutta b-osalle Lore venyi hienosti askeleella. Sen jälkeen Lore oli vasemmassa laukassa, jota en ehtinyt korjata pois ennen kuin olimme jo tulossa kuutoselle. Vastalaukkakaarre ei haitannut Lorea, vaan se selvitti suoralla linjalla olleen kuutosen ja seiskan vaivatta ottaen niiden väliin viisi askelta. Seiskan jälkeen olimme edelleen vasemmassa laukassa, mutta edelleenkään en ehtinyt ajatella vaihtoa ravin kautta, sillä perusradan viimeinen este eli numero kahdeksan oli jo lähellä. Niinpä vedimme vielä toisen vastalaukkakaarteen, mistä huolimatta Lore hyppäsi kasin ongelmitta. Perusrata meni siis puhtaasti, joten suuntasimme uusintaan.

Este 4 ja 10. © Mira

Perusradan viimeisen esteen jälkeen jatkoimme suoraa linjaa kohti uusinnan ensimmäistä estettä eli ysiä. Lore oli edelleen vasemmassa laukassa, mutta selviytyi ysille neljällä askeleella ja hyppäsi sen hyvin. Ysin jälkeen Lore oli mielestäni vielä vasemmassa laukassa, mutta videolta katsottuna ainakin lähestymisessä kympille se on myötälaukassa. En uskaltanut kääntää oikotietä kympille, sillä Lore ei ollut riittävän lyhyessä laukassa, jotta olisin uskonut sen kääntyvän helposti. Kympille Lore pääsikin sitten ampaisemaan turhan kaukaa, mutta ainakin laukka vaihtui helposti vasempaan. Koska hyppy lähti näin kaukaa, sain unohtaa toisenkin uusintareitin ja mennä suosiolla pidempää tietä. Yhdentenätoista ollut sarja meni nyt moitteetta, ja Lore vaihtoi b-osan hypyssä laukan toivotusti oikeaan.

Este 7 ja 13. © Mira

Nyt jäljellä oli enää suora linja esteillä 12 ja 13. Este numero kaksitoista meni hyvin, vaikka Lore vaihtoi siinä laukan vasemmaksi. Sitten tajusin olevani uusinnassa ja ajattelin, että tässäpä on hyvä paikka ratsastaa eteen. Siis mitä ihmettä? Kuka höhlä lähtee tällaisella linjalla ratsastamaan eteen, kun tietyn metrimäärän päässä odottaa este? Aivan älyttömän tyhmä veto minulta enkä yhtään tajua, mikä aukko ajatteluuni tuli. Lore vastasi pohjeapuuni välittömästi ja kiihdytti hieman. Onneksi ratsulla oli kuitenkin järki mukana. Aiemmin hyvä viiden laukan väli kävi nyt ahtaaksi, mutta Lore tajusi vähän jarruttaa viimeistä askeltaan. Takajalat kopsahtivat kuitenkin puomiin hyvin kuuluvasti, mutta tällä kertaa hyvällä tuurilla puomi pysyi ylhäällä. Huh! Näin pääsimme puhtaalla tuloksella myös uusinnan maaliin.



Loppujen lopuksi suorituksemme riitti kolmanteen sijaan, sopivasti toiseksi sijoittuneen Noran seuraksi palkintojenjakoon. Aika osuvasti, ratsuna Flower III, sijoitus 3:s. Hieno, Lore! Radassa tyytyväinen olin siihen, kuinka reippaan rohkeasti Lore eteni. Jarrut tosin tahtoivat vähän olla hukassa, mutta siitä ei ollut syyttäminen hevosta. Lorehan jarrutti aina, kun sain avut oikein perille. Omassa ratsastuksessani olin tyytyväinen siihen, että maltoin kohtuullisesti. Ratsastin, mutta en painanut koko ajan päälle. Lore tuntui ihan tyytyväiseltä eikä vaikuttanut kertaakaan siltä, että olisi miettinyt kieltäytymistä tai ohimenoa. Suunniteltujen uusintateiden jättäminen välistä oli myös varsin fiksu veto. Kyllä se jotain kehitystä on, kun ei väkipakolla lähde tekemään hulluja ratkaisuja, vaan osaa katsoa sen hetken tilanteen ja edetä sen mukaan. Sen verran kivaa Loren kanssa joka tapauksessa oli, että toivon sitä estekisaratsukseni kyllä toistekin.

Videosta kiitos Alekseille ja kuvista kiitos Miralle!

Estekurssin 1. päivä: lyhyys ja terävyys haussa

Tiistaina alkoi kesän toinen kurssini, joka oli tietysti estekurssi 70–80 sentin tasolla. Ratsukseni olin toivonut Manua, jonka myös ilahduttavasti sainkin. Ratsukoita kurssille osallistui yhteensä neljä, joten teho-opetus oli taattu.

Ensimmäisen päivän päätreeniaiheena oli jumppasarja. Sitä ennen kuitenkin verryttelimme niin ravi- kuin laukkapuomeilla sekä pienillä kavalettihypyillä. Puomit ja kavaletit olivat suorassa linjassa, ja tarkoituksena oli tulla niille riittävän lyhyenä, mutta terävänä. Niin ravi- kuin laukkatyöskentelyssä suurin ongelma tahtoi olla joko riittävän lyhyyden tai terävyyden puute. Jos sain Manun liikkumaan, meni se liian pitkänä eikä tahtonut mahtua väleihin. Jos taas sain sitä lyhyemmäksi, katosi liikkeestä terävyys, ja tilalle tuli löysyys. Opettaja neuvoi rohkenemaan pitää ohjista kiinni ja samalla ratsastamaan pohkeilla, mutta päästin Manun toistuvasti venymään. Yritin kyllä tehdä kaiken maailman vaihtoehtoisia pidätteitä, jotta en olisi käsistäni kova ja jarruttaisi menoa, mutta oikea taikaliike jäi löytymättä. Meno parani kyllä välillä, mutta levisi myös yhtä vikkelästi. Minulla on vielä melkoinen työ siinä, että opin ratsastamaan Manun sekä lyhyeksi että teräväksi, en vain jompaakumpaan noista.

Tämän jälkeen siirryimme keskihalkaisijalle rakennetulle jumppasarjalle, joka koostui pysyvästä ponnistuspuomista ja sitten vaihdellen innarin, askeleen tai kahden välein olleista pystyistä. Osan jumppasarjan tehtävien aikana jatkoimme vielä toisella pitkällä sivulla olleen kavaletin yli. Aluksi jumppasarjan lähestymiset tehtiin ravissa, sitten laukassa. Ravilähestymiset olivat hankalia, kun en millään meinannut saada Manua riittävän teräväksi ja lyhyeksi, sama ongelma siis kuin tunnin alussa. Niinpä ensimmäinen hyppy tahtoi olla vähän ponneton ennen kuin Manu huomasi olevansa oikeasti tehtävällä. Opettaja kehotti korjaamaan istuntaa keskelle, sillä tahdoin valua enemmän vasemmalle ja neuvoi myös lähtemään hyppyyn vähän rauhallisemmin mukaan. Muuten olin itse aika tyytyväinen mukautumiseeni hypyissä, ja kerrankin kätenikin osasivat myödätä. Tehtävä helpottui kummasti, kun sen sai tulla kokonaan laukassa. Terävyys toki puuttui edelleen, ja Manu pääsi vyörymään paikoin tavarajunana, mutta ainakin näin itse, mistä kohtaa lähdimme aina ensimmäiseen hyppyyn eikä sitä tarvinnut arpoa.



Tunnin tehtävät sujuivat kuitenkin kohtuullisesti, vaikka tuntuivat loppuvan ennen kuin pääsimme edes kunnolla vauhtiin. Tehtävät olivat omiaan paljastamaan sen, kuinka huonosti osaan lyhentää hevosta aktiivisuuden säilyttäen, mutta tulipahan nyt treenattua tätäkin. Oma mukautumiseni oli onneksi suhteellisen kunnossa, jolloin se ei vaikeuttanut menoa enempää. Mielenkiinnolla kyllä odotan, mitä kurssin toinen ja kolmas päivä tuovat tullessaan.

Videoista kiitos Noralle!

Malttia ja katse ylös

Tällä viikolla kävin pitkästä aikaa Jetin kanssa yhden ylimääräisen opetuksellisen tunnin Tallinmäellä. Luvassa oli tietysti esteitä, kuinkas muutenkaan. Tunnilla ratsukoita oli kolme. Kirjoituslaiskuuksissani ja unohduksissani kertaan vain radan, jonka hyppäsimme varmaankin tunnin aikana kerran, ellei sitten kahdesti. Nyt kertaamani rata oli noin 70-80 sentin korkuinen.

Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Jetti liikkui ihan hyvin, mutta aloin itse silti arpoa ponnistuspaikkaa ykkösenä olleelle tuplakavaletille ja heittäydyin vähän matkustajaksi. Tuloksena jarruttava hyppy. Sen jälkeen skarppasinkin, jolloin pääsimme kakkosesteen yli asiallisesti. Laukka ei vaihtunut hypyssä, vaan jouduin korjaamaan sen vasta jälkikäteen. Onneksi matkaa kolmoselle oli sen verran, että sain Jetin oikeaan laukkaan. Kolmoselle tulin riittävän reippaasti, mutta hyydyin itse hieman lähestymisessä. Heti kolmosen jälkeen ehdin pyytää Jettiä eteen, jolloin pääsimme neloselle hyvin viidellä askeleella. Nelosen jälkeen sain vähän rentouduttua enkä jäänyt ajamaan Jettiä eteen turhaan. Viitonen ylittyi ok, ja laukkakin vaihtui siinä vasemmaksi. Tässä vaiheessa Jetti laukkasi mukavasti, mutta olisin saanut vähän tehdä tasapainottavia puolipidätteitä. En kuitenkaan tajunnut tehdä niitä, jolloin tulimme kuutosen a-osalle pitkänä. Jetti arpoi ja päätti lähteä hyppyyn kauempaa. Minä kerrankin odotin miniaskelta, joten myöhästyin hypystä. Sain kuitenkin pidettyä pohkeet tuntumalla, vaikka ohjat päästin pitkiksi, etten kiskaisisi Jettiä suusta. Tälläkin esityksellä Jetti kuitenkin eteni sarjan yhden askeleen välin oikein ja hyppäsi b-osankin puhtaasti, vaikka kuski oli vähän lennossa. Saimmekin loppuun uusia sarjan uudelleen. Yksittäisenä tehtävänä sain tultua sille asiallisesti, jolloin se sujui ihan hyvin.

Tunti sujui muuten niin kuin yleensä. Parannusta oli siinä, että saimme Jetin kanssa edettyä aika kivasti läpi tehtävien. Toki muutamia miniaskeleita mahtui mukaan, mutta todella vähän verrattuna pahimpiin kertoihin. Tällä kertaa Jetti yllätti enemmänkin lähtemällä mieluummin kauempaa. Oma mukautumiseni hyppyihin oli taas välillä sukeltelua, mutta välillä sain taas tsempattua ja odotettua rauhassa. Maltti ja katse ylös esteen yli auttavat kummasti. Pohkeideni lepattaminen kuitenkin vaikeuttaa menoa vielä, joten seuraavaksi pitää alkaa puuttua kunnolla siihen. Epäilen, että polveni pääsevät nappaamaan satulasta liikaa kiinni, kun en saa lonkkiani riittävästi auki ja pohkeitani sitä myöten tuntumalle. Tätä pitää miettiä jatkossa ja treenailla kevyttä istuntaa enemmän myös omatoimisilla sileän tunneilla. Jospa tähänkin löytyisi hiljalleen ratkaisu parempaa kohti.

Ohjausvirheestä huolimatta aika jees

Helatorstaina oli perinteiseen tapaan oman ratsastusseurani estekisat. Ratsunani oli Lore, ja luokkana 70-80 senttiä, johon osallistui yhdeksän ratsukkoa. Nora ja Kaisa olivat tietysti mukana samassa luokassa, joten JKH-tiimimme (Jälleen Kohti Heppajuttuja eli blogeistamme koottu tiiminimi) oli mukavasti taas kasassa. Oma fiilikseni oli vähän unelias, mutta kohtuullisen positiivinen, mikä heijastui tällä kertaa ihan asiallisesti kisapäivään. Luokan arvosteluna oli AM5 eli uusinta ratsastettiin erikseen, ja esteitä korotettiin sitä varten hieman.

Perusradan este 1. © Mira

Verryttely pidettiin maneesissa, ja pääsin aika sopivan ajoissa verryttelemään. Lore oli mukavasti hereillä, joten otin hyppyjä maltillisesti pystylle ja okserille. Taisin tulla esteet molemmista suunnista kertaalleen ensin pienenä ja sitten kisakorkeudessa. Kertaalleen otin lisähypyn okserille, jolle oli sattunut vähän kömpelömpi hyppy. Muutoin Lore liikkui ja hyppäsi asiallisesti, jolloin en halunnut rasittaa sitä turhilla hypyillä. Rataan tutustumisen jälkeen otin vielä yhden hyvän mielen hypyn pystylle ja pääsinkin pian siirtymään kisaradalle toisen ratsukon suorituksen ajaksi. Tässä välissä ehdin näyttää Lorelle esteen numero 6, jolla oli muurilaatikko koristeena. Emme ole aikoihin hypänneet sitä tunnilla, joten katsoin parhaaksi antaa Loren käydä vilkaisemassa sen. Lore nuuskaisi estettä pari kertaa eikä piitannut siitä enempää, joten en itsekään ottanut siitä paineita. Rata oli muutenkin mukavan asiallisen. Ainoa jännittävä kohta oli yhden laukka-askeleen sarja eli esteet 4a-4b.

Perusrata 1-7, uusinta 3-7.

Radalle lähdimme oikeassa laukassa. Ykkönen ylittyi kolautuksesta huolimatta hyvin, mutta Lore vaihtoi siinä laukan turhaan vasemmaksi. Suora linja kakkoselle tuli mentyä viidellä, hyvällä askeleella. Laukka pysyi toisessakin hypyssä vasempana. Korjasin sen ravin kautta oikeaksi vähän turhan myöhään, mutta ehdin kuitenkin ennen kolmosta. Kolmoselle tuli hyvä hyppy, ja muistin johtaa, jolloin Lore vaihtoi hypyssä vasempaan laukkaan.

Kepoisasti yli perusradan esteestä 7. © Mira

Nelosena olleen sarjan a-osalle tuli minihyppy, mutta sain ratsastettua eteen, ja Lore selvitti välin yhdellä askeleella. B-osa meni ihan ok. Sen jälkeen Lore oli pari askelta ristilaukassa, kunnes korjasi itse takapäänsäkin oikeaan laukkaan. Tie viitoselle tuli ratsastettua kohtuullisesti, mutta Lore kopsautti silti puomia. Vaistomaisesti vilkaisin olan yli, ja onneksi puomi pysyi paikoillaan. Lore myös vaihtoi hienosti hypyssä laukan vasemmaksi. Kuutoselle eli muuripystylle muistin ratsastaa hyvän tien. Ponnistuspaikka ei osunut ihan kohdilleen, mutta Lore venytti itsensä pitkänä esteen yli puhtaasti. Seiskalle Lore tuli hyvin ja pääsi lähtemään hieman liian kaukaa, mutta meni kepoisalla ilmavaralla radan viimeisenkin esteen yli. Puhdas rata eli pääsimme odottamaan uusintaa.

Uusintaradan iso okseri, ratapiirroksen este 3. © Anni

Uusintaa varten osa esteistä nousi jännittävän isoiksi. Kuvittelen nähneeni radalla esteen tai kaksikin 90 sentissä ainakin tolppakannittamista pääteltynä. Oli miten oli, uusintaradan isoimmalta esteeltä näytti este numero 1 (ratapiirroksen este numero 3). Se lohdutti kummasti, sillä jos siitä pääsisi yli, eivät muut esteet enää hirvittäisi. Uusintaradalle lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Jännitin vähän ensimmäistä estettä, joten nohitin Lorea sitä kohti. Se kuitenkin hyppäsi esteen kepoisasti ja vaihtoi laukan siinä vasemmaksi. Tässä vaiheessa olin jo unohtanut kääntäväni lyhyemmän tien, jolloin jouduin turhaa kiertämään ylimääräisen esteen. Toisena esteenä ollut sarjan a-osa meni hyvin, ja pääsimme b-osalle jälleen yhdellä askeleella. B-osalle tuli kevyt kolautus, mutta puomi pysyi onneksi ylhäällä. Lore taisi taas sarjan välissä käydä joko vasta- tai ristilaukassa, mutta askeleen päässä b-osasta se olikin taas oikeassa laukassa.

Sarjaesteen b-osa. © Anni

Tässä vaiheessa innostuin uusinnasta niin, että nohitin Lorea kohti seuraavaa estettä. Kaikessa tohinassa unohdin, ettei Lore pidä huonoista lähestymisistä ja että vuorossa olleelle esteelle sai ratsastaa tarkemmin. Niinpä päädyin tuomaan Loren naurettavan vinosti kolmoselle, josta se meni ajoissa ilmoittaen vasemmalta ohi. Että harmitti oma tyhmyys! Sain kuitenkin jatkettua ratsastusta ja tuotua Loren aika nopeasti uudelleen esteelle. Tällä kertaa se meni siitä kiltisti yli vaihtaen laukan vasemmaksi. Neloselle ratsastin vähän paremman tien, jolloin Lore meni esteestä ihan ok yli. Sen jälkeen suuntasimme viitoselle eli radan viimeiselle esteelle, joka ylittyi helpon kepoisasti. Uusintaratamme oli siinä. Neljä virhepistettä kiitos kuskin ahneudesta ja ajattelemattomuudesta johtuneesta ohjausvirheestä. Tällä tuloksellamme olimme luokan viidensiä yhdeksästä lähtijästä.

Perusradan este 5 sekä Kaisa & Pera. © Mira

Loppujen lopuksi pääsin yli neljän virhepisteen harmituksestani. Tyhmä virhehän se oli, mutta Lore oli muuten tänään niin super, että aloin mieluummin fiilistellä sitä. Se vaihteli laukkoja tosi näppärästi itse, ei kiihdytellyt tai jarrutellut eikä edes kytännyt. Pääosin niin perus- kuin uusintaradan hypyt olivat sutjakoita ja helppoja eikä homma tuntunut yhtään vaikealta. Kunhan jatkossa vain muistan, ettei Lore kuitenkin hyppää ihan miten vinosti tahansa, niin eivätköhän hyppelyt suju vieläkin paremmin. Nora nappasi hienosti luokan voiton, joten JKH-tiimi saattoi olla päivään tyytyväinen. Kivaa oli, ja myönnän ihastuneeni Loreen estekisaratsuna aika perusteellisesti. Ihanan järkevä hevonen, jolla on oma moottori. Sellaisen kanssa on kyllä ilo hypätä. Eihän sitä tiedä, vaikka joskus toistekin pääsisin kisaamaan Lorella.

Videoista kiitos Alekseille ja Kaisalle, kuvista kiitos Annille ja Miralle!

Ajatus karkuteillä

Viikon kolmas kerta Jetin kanssa hurahti neljän ratsukon estetunnilla. Taktikoin ovelasti ja kuljetin Jetin pelottavien kohtien ohi molemmista suunnista ensin reippaan hevoskaverin perässä. Sen jälkeen Jetti kyllä pällisteli kohtia, mutta ei niin pahasti kuin olisi voinut. Ravissa verryttelimme niin omaan tahtiimme kuin tulemalla lyhyellä sivulla olleita kahta puomia. Tehtävänä oli säilyttää sama tahti niin muualla kuin puomeilla. Ensimmäisellä kerralla Jetti pällisteli myös puomeja, mutta sen jälkeen ravasi niiden yli mukavasti molemmista suunnista. Pohkeet kiinni -taktiikka auttoi kummasti.

Laukassa verryttelimme tulemalla samoja puomeja, jotka nousivat lopulta kavaleteiksi. Puomit olivat ympyrän kaarella. Tehtävänä oli pelata väliä eri askelmäärillä. Isommalla tiellä väliin piti saada neljä askelta, pienemmällä tiellä kolme. Molemmista suunnista väli kolmella askeleella oli helpompi, sillä silloin tarvitsi mennä vain tavallista laukkaa ja ylittää puomit keskeltä. Laukan lyhentäminen ja tien muuttaminen siten, että väli sujui neljällä askeleella olikin vaikeampaa. Jetti pääsi etupainoiseksi, kun taisin unohtaa ratsastaa pohkeella. Seuraavaksi se sitten keksi alkaa nykiä ohjia pitkiksi. Puuttellisen keskivartalon tuen takia kellahtelin aina etukenoon ja siitä meni aina tovi ennen kuin sain itseni pystyyn. Opettaja komensi lopettamaan etukenossa könöttämisen ja ratsastamaan kunnon kouluratsastusmeiningillä hevonen kantamaan itsensä edestä. Saimme onneksi sen verran monta sakkokierrosta, että lopulta Jetti alkoi taas kuunnella, jolloin tie ja laukka pysyivät hallussa ja saimme tultua tehtävää niin kolmella kuin neljällä askeleella.

Päivän viralliset hypyt alkoivat ponnistuspuomin, ristikon, pystyn ja okserin muodostamalla jumppasarjalla, jonka väleihin meni yksi laukka-askel. Tehtävää tultiin koko ajan vasemmassa kierroksessa. Emme aloittaneet kovin vahvasti, sillä lyhyellä sivulla Jetti pällisteli päätyä ja sitten se viime hetkessä äkkäsi valkoisen maapuomin. Sehän oli vallan ka-ma-la asia, joten esitimme sille muistaakseni ainakin kaksi kieltoa. En ollut itse edes tajunnut odottaa tällaista, mutta en myöskään ajatellut riittävästi esteen ylittämistä. Ajatus oli siis pahasti karkuteillä. Lopulta sain Jetin rohkaistumaan hurjan puomin yli ja jatkamaan kolmen varsinaisen esteen pariin. Pääosin hypyt sujuivat ihan ok, mutta mukautumiseni oli hukassa. Hyppyjen jälkeen Jetti alkoi innostua, kiihdytti hieman ja nyki ohjaa pidemmäksi. Keikahtelin taas etukumaraan ja vähän säikähdin innostuvaa ratsua. Niinpä kertaalleen stoppasin hevosen kokonaan, jotta se ei ihan lähtisi lentoon. Opettaja kertoi Jetin vain innostavan ja neuvoi työstämään laukkaa heti hyppyjen jälkeen. Jännitin kyllä hyppyjä, jolloin en ihan parhaiten uskaltanut antaa kädellä myöten, kun pelkäsin mahdollista intoilua esteen jälkeen. Hiljalleen kuitenkin Jetti malttoi taas paremmin, kun muistin ratsastaa heti tehtävän jälkeen enkä jäänyt odottamaan. Loppujen lopuksi opettaja hinasi viimeisen esteen ennätyskorkeuteemme, hurjaan 92 senttiin. Tarkkaa tämä homma, kun pitää paritkin sentit huomioida, mutta ennätys se on parinkin sentin ylitys, haha. Oli kiva huomata, että tsemppauksen jälkeen sain mukauduttua hyppyihin paremmin, vaikka hiomista olisi toki ollut. Korkeus ei onneksi jännittänyt sen kummemmin.

Seuraavaksi tulimme pariin kertaan oikeasta kierroksesta aloittaen kavaletin ja laatikkopaloilla varustetun pystyn kahdeksikolla. Tehtävää tultiin vielä siten, että ensimmäisenä ollut kavaletti hypättiin vielä kolmantena (ratapiirroksesta siis esteet 5, 3 ja 5 uudelleen). Jetti vähän puski taas päädyssä, kun en näemmä vieläkään saanut sitä täysin keskittymään. Kavaletista pääsimme kuitenkin kerta toisen jälkeen yli. Laukka tosin taisi jäädä vaihtumatta, mutta Jetti korjasi lennosta. Toisena ollut pysty oli saanut alleen pari laatikkopalaa tai vastaavaa. En ajatellut niistä kummempaa, mutta niin vain Jetti viurahti vasemmalta ohi. Naureskelin opettajalle, että tällä kertaa en ajatellut kieltoa, mutta en kyllä ajatellut esteen ylittämistäkään. Ajatus oli taas hukassa. Jetin kanssa pitää ajatella esteillä aina eteen ja yli, jotta ratsukin päättää tulla mukana. Toisella yrittämällä Jettikin tuli mukana ja pääsimme tehtävän loppuun. Kolmen hypyn kokonaisuus meni lopulta kerralla putkeen, joskin laukanvaihdot tulivat aina hyppyjen jälkeen. Myönnän kyllä, etten ehtinyt keskittyä tiedottamaan uutta suuntaa, kun keskittyminen meni kaikkeen muuhun.

Tulimme vielä pienen radan pariin kertaan noin 70-80 sentin korkuisena. Olimme seisoskelleet Jetin kanssa hetken, joten opettaja pisti meidät ensin laukkaamaan maneesia ympäri. Tehtävänä oli herättää Jetti reagoimaan pohkeeseen, sitten tarkistaa pidätteet ja niiden toimiessa lähteä radalle. Jänistin vähän enkä uskaltanut laukata kunnolla eteen, kun Jetti tahtoi olla edestä vähän vahva. Opettaja patisti etenemään, ja menimme sellaisella sopivalla vauhdilla. Pidätteet menivät ihan hyvin läpi, ja pääsimme lähestymään ykköstä. Pääty oli edelleen jännä, mutta opettaja komensi säilyttämään hyvän laukan sen läpi. Ykkösen ja kakkosen väli olisi ollut sujuvalla ratatempolla kolme askelta, mutta menimme neljällä. Jetti nyki vähän ohjia toisen hypyn jälkeen, jolloin rytmi katosi. Kolmosen yli pääsimme kuitenkin, mutta nelosella Jetti viurahti oikealta ohi. Jetti ei keskittynyt enkä minäkään, joten ratsu valitsi hyppäämisen sijasta ohittamisen. Toistimme saman toisen kerran, jolloin karehduin Jetille kunnolla. Senpä jälkeen pääsimme kolmoselta neloselle, ja Jetti ei miettinyt kieltoa, vaan mönki mieluummin esteen yli. Siitä pääsimme jatkamaan vielä viimeisen esteen eli viitosen, jolle ei tullut ongelmia. Toisella kerralla rata meni paremmin, kun olin itsekin menossa ja tiesin olla tuplasti tarkempi, ettei Jetti ehtisi ajatella omiaan. Tällä ajatuksella rata menikin ihan kohtuullisesti, ja hypyt olivat siinä tältä kertaa.

Tällaistä menoa sitten tänään. Maneesille käppäillessä mietin, kuinka viime kerran hyppelyt tuntuivatkin sujuneen niin kivasti. Samalla huomasin, etten ollut yhtä jämäkällä asenteella menossa hyppäämään. Sen sijaan ehdin ajatella, että entä jos meneekin huonosti. Auts, noin ei olisi pitänyt tehdä! Asenne ratkaisee etenkin Jetin kanssa ja jos sitä ei ole, kerjää lähes varmasti vaikeuksia. En tiedä, miksi oma otteeni oli tänään hukassa, mutta useimmat kiellot olivat täysin turhia. Valkoisen maapuomin yhden kiellon olisin voinut vielä hyväksyä, sillä Jettihän nyt on Jetti. Sen sijaan kiellot laatikkopaloin varustetulle pystylle ja ihan tavispystylle olivat niin turhia. Eteen ja yli, onko se nyt niin vaikea sisäistää ja toteuttaa? Näemmä on. Oppia ikä kaikki, se on pidettävä mielessä näinä kertoina, kun hommat eivät menekään niin ruusuisesti. Plussaa joka tapauksessa on se, että Jetti alkaa innostua hyppäämisestä minunkin kanssani ja näen välähdyksiä siitä sen kisaratsupuolesta. Vielä kun opin olemaan nynnyn sijasta esteratsastaja, niin eiköhän meistä ihan asiallinen esteratsukko saada.

Heilahtelua hypyissä

Tallinmäen viikon ensimmäinen ja samalla tällä kertaa menojen takia ainoaksi jääneellä tunnilla oli taas esteitä luvassa. Ratsukseni sain odotetusti Jetin, ja ratsukoita oli myös tuttuun tapaan kolme. Huomasin kentälle päästyäni, kuinka hienosti pari puomia ja tolppaa oli sarjamaisesti aseteltu, joten toivoin ääneenkin sarjan ratsastamista. Ihan vain tulevia estekisoja ajatellen. Toiveeni menikin läpi, ja pääsimme hyppäämään sarjaa sekä rataa.

Alkuverryttelyssä menimme itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Jetti oli oma itsensä eli liikkui harkitun rauhassa. Sen sijaan vasemmalle puskeminen oli sangen railakasta kaikissa askellajeissa. Käynnissä ja ravissa sen vielä sai suunnilleen hallintaan, mutta laukassa päästin Jetin oikomaan kaikki kulmat. Kovasti jotain ähersin vasemmalla pohkeellani ja yritin jopa korjata vasemmalle valuvaa istuntaani, mutta ei. Niin vain Jetti pullahteli mielensä mukaan. Kokeilin jopa vasta-asetuksia kulmissa apuna, mikä auttoikin hieman, mutta en silti saanut sisäpohjetta ratsastettua läpi ja näin hevosta suoristumaan. Pah! Enteilin tämän takia vaikeuksia tuleviin tehtäviin, jotka tultaisiin vasemmassa laukassa. Verryttelyssä tahkosimme myös hetken suoralle linjalle laitettuja kahta ravipuomitehtävää. Vasemmasta kierroksesta tultaessa ensimmäiset puomit olivat hieman lyhyemmillä väleillä ja toiset pidemmillä. Ne eivät olleet kauhean kaukana toisistaan, joten hevosen sai herättää aika nopeasti venyttämään askelta. Ensimmäisillä kerroilla Jetti töllisteli maapuomeja kaula pitkällä, hassu otus. Joka tapauksessa askeleen venyttäminen lyhyemmästä pidemmäksi onnistui ihan hyvin. Suuntaa vaihtamalla pääsimme puolestaan ottamaan hevosta nopeasti kiinni pidempien puomivälien jälkeen, jotta askeleet sopisivat lyhyempiin väleihin. Jetti meni tehtävän näinkin päin ihan kivasti eikä enää piitannut puomeista sen kummempaa.

Seuraavaksi sama tehtävä muuttui yhden laukka-askeleen sarjaksi (ratapiirroksen esteet 6a ja 6b), jolla treenasimme myötäystä. Ensimmäinen este oli pysty ja toinen okseri, ja tehtävää tultiin koko ajan vasemmalta. Onneksi matkaa sarjalle oli sen verran, että lyhyiden sivujen kulmien oikominen ei varsinaisesti vaikuttanut enää tehtävään. Opettaja myös korotti esteitä, ja lopulta taisimme Jetin kanssa tulla okserin siten, että se oli 85-90 sentin tuntumassa. Ja taas se näytti val-ta-val-ta! Onneksi allani oli sellainen lentokone, jolle moinen korkeus ei tuntunut vieläkään missään. Myötäämisestäni opettaja tuumasi, että käsi liikkuu hyvin, mutta palautuu liian vikkelästi. Sama pulma siis kuin jo pidemmän aikaa. Jetti eteni sarjaa kohti ensin hitaasti, kunnes hiljalleen alkoi innostua ja imeä sille. Kun esteet nousivat sen verran, että Jettikin sai jo vähän hypätä, levisi istuntapakkani kerta toisen jälkeen. Pohkeeni pääsivät heilahtamaan taakse ja jotenkin hukkasin aina ohjat päästäen ne valumaan pitkiksi. Niinpä kontrolli esteen jälkeen oli hetken aikaa hakusessa. En tajua, miten päästin pohkeet irtoamaan tuntumalta. Esteillä sentään joskus jopa muistan pitää ne kiinni. Opettaja tuumasi, että Jetillä on kyllä hieman voimakas tyyli ponnistaa, mutta kyllä siellä pysyy, kun ne pohkeet ovat kiinni eikä vahingossakaan jää puristamaan polvilla. Taisin jännittää vähän nousseita esteitä sen verran, että ripustauduin hevoseen väärin kiinni. Kauhean tyytyväinen en menooni tässä tehtävässä ollut. Lähinnä ketutti oman istunnan ongelmat.

Lopuksi tulimme vielä kertaalleen radan. Opettaja antoi toivoa korkeutta, joten tulevien estekisojen takia pyysin 70-80 senttiä. Matkaan lähdettiin oikeassa laukassa ja hypättiin ykkösokseri. Se ylittyi ihan ok, vaikka en yrityksistäni huolimatta ollut saanut Jettiä alusta alkaen ihan ratatempoon. Tie kakkosesteelle, jossa oli portti, jäi hieman ehkä ahtaaksi, mutta Jetti pomppasi sen yli kummempia ihmettelemättä, vaikka porttia ei ollut kentällä näkynyt sitten viime kesän. Laukka ei kuitenkaan vaihtunut hypyssä, vaan vaihdatin sen lennosta. Kolmosesteelle eli kahdelle päällekkäin olleelle kavaletille oli aika pitkä tie, mutta ehdinpähän hengittää sen aikana. Itse este ylittyi ongelmitta, ja matka jatkui jo hypätylle okserille eli neloselle. Laukka vaihtui hypyssä, ja pääsimme jatkamaan. Viitoselle tultaessa Jetin puskeminen vasemmalle haittasi reittiä melkoisesti, ja sainkin aika viime tipassa ennen estettä hevosen suoraksi. Viitonen ylittyi aika hitaasti, kun eteneminen oli sammunut puskemiskamppailuun. Väli viitoselta kuutoselle olisi ollut ihanteellisin neljällä askeleella, mutta pistimme siihen aiempien hankaluuksien takia viisi askelta. Sarjalla rytkähtelin taas ihmeellisesti mukana, huoh. Sentään Jetti meni niistä yli, vaikka varmasti tunsi kuskinsa olevan hakoteillä. Onneksi sarjan jälkeen oli aikaa kasata itsensä ennen uudelleen tuplakavaletin eli seiskan hyppäämistä. Se onneksi meni taas kivasti. Tie kahdeksikolle oli hitusen parempi kuin aiemmin, mutta edelleen Jetti pääsi puskemaan. Sisäpohje, mikä sinua vaivaa? Kasilta pääsimme joka tapauksessa järkevästi jatkamaan ysiä kohti. Takaa paistanut aurinko taisi kirkastaa valkoista porttiestettä niin paljon ja heittää vielä epäilyttävät varjot sen taakse, että Jetti otti vielä ennen hyppyä töksähtävän askeleen. En yhtään olettanut tätä, vaikka opettaja oli nimenomaan käskenyt olla tarkkana sillä esteellä. Onneksi Jetti kuitenkin töksähdyksen jälkeen päätti jatkaa matkaa. Harmi vain, että itse olin jo jäänyt kelkasta. Radan jälkeen tuumasinkin, että olipas minulta kauheaa menoa.

Saimmekin lopulta uusia vasemmassa laukassa peräkkäin ensin esteet 3, 5, 6a ja 6b ja sitten vielä esteet 5, 6a ja 6b. Opettaja kävi hivuttamassa sarjaa taas hieman ylöspäin. Ensimmäinen yritys meni muuten ok, mutta sarja oli taas minulle vaikea. Istuntani ei vain pitänyt, vaan se levisi parhaansa mukaan. Toisella yrittämällä tuskastuin huonouteeni ja tsemppasin viimein. Ja kas kummaa! Viitonen ylittyi hyvin, Jetti meni välin kuutoselle neljällä askeleella ja viimein, todellakin viimein, olin sarjalla menossa mukana ja istuntani piti minut kasassa. Jes, jes, jes! Eihän se vieläkään täydellistä ollut, mutta ero aiempaan rämpimiseen oli kyllä hyvin selvä. Jetin kanssa ei ole juuri tullut hypeltyä kovinkaan korkeita, joten haluaisin uskoa, että harjoittelemalla tämäkin puoli saadaan kuntoon. Pienemmillä esteillä kun tätä ongelmaa ei ole sen kummemmin sattunut. Loppuverryttelyt kävimmekin peltolenkin kautta, jossa pääsi hyvin nollaamaan tunnin harmitukset. Toivottavasti jatkossakin pääsen treenaamaan Jetin kanssa hyppyihin mukautumista, jotta saan parannettua istuntaani. Eihän se nimittäin käy päinsä, että alan yhtäkkiä taas heilahdella selässä kuin mikäkin sätkynukke.