Sennuleirin 7. tunti: pääkopan testaus isoilla esteillä

Torstain ensimmäinen ja sennuleirin seitsemäs tunti meni isojen esteiden tunnilla. Esteiden korkeus tosin riippui siitä, mitä kukin kuski halusi hypätä. Ratsukseni sain toivomani Alin.

Alkuverryttelyssä menimme askellajit läpi ja ylittelimme paria kapeaa puomia. Ali liikkui muuten hyvin ja oli aika kevyt edestä, mutta laukassa se pudotteli raville jostain syystä. Puomille emme laukassa osuneet ihan joka kerta, jotenkin laukka jäi vähän vaillinnaiseksi. Taisipa pohjeratsastus vähän unohtua, kun ison hevosen liike tuntui selkään sellaiselta, etten hoksinut prässätä sitä enempää.

Tulimme tunnilla yksittäisiä tehtäviä, joiden esteitä korotettiin. Vaikein tehtävä oli kapeahko pysty. Menimme siitä kerran oikealta ohi, kun minua kehtasi alkaa kammottaa esteen kapeus. Toisella kerralla tajusin, että kyllä siitä oikeasti mahtuu, ja hyppäsihän se Ali sen sitten. Tuollaisia kapeita esteitä pitäisi kyllä treenata. Oppisipa ratsastamaan lähestymisen tarkasti, kun puomissa ei ole leveyttä, jonka varjolla hypätä sen melkein mistä kohdasta tahansa yli.

Muut tunnin esteet olivat kaarevia linjoja kuudella ja kolmella askeleella, kahden askeleen sarja sekä kahdeksikolla hypätyt niin sanottu Hollanti-portti ja okseri muurilla varustettuna. Näistä esteistä muuri oli se, jota lopulta lähdettiin korottamaan. Ali hyppäsi kaikki tehtävät oikein mukavan varmasti. Pari vähän lähelle tullutta ponnistuspaikkaa tosin otimme, mutta maltoin niissä hyvin, ja Ali pääsi sitten ponnistamaan hyppyyn. Puomin ja parinkin keilasimme tunnin aikana alas, kun en saanut Alia riittävästi takaosalle, vaan se jäi vähän etupainoiseksi. Ali kuitenkin hyppäsi rennon varmasti, joten en ainakaan pahemmin säätänyt selässä ja vaikeuttanut siten hevosen menoa.

Lopputunnista muurilla varustettua okseria alettiin hilata kierrosten myötä ylöspäin. Alle sai hypätä halutessaan Hollanti-portin. Itse otin sen aina alle, jotta sain homman kuntoon ja ajatukset kasaan. Suoraan isommalle esteelle tuleminen olisi ehkä ollut liian jännää. Ali liikkui nyt mukavasti ja nappaili esteillä viimein myötälaukkoja, jotka puuttuivat alkutunnin hypyistä. Odotin itse hyppyjä mielestäni ihan hyvin, jolloin Alille jäi rauha tehdä oma osuutensa. Okseri kehtasi näyttää vasta metrisenä jo isolta. Se kuitenkin ylittyi niin tasaisesti, että päätin uskaltaa vielä tulla sen 110-senttisenä. Paikka osui taas kohdilleen, ja Ali hyppäsi niin helposti, etten kekkuloinut kyydissäkään kamalasti. Jes! Koska aiemmat hypyt menivät niin hyvin, kaivautui sisäinen esteratsastajani viimein kuorestaan. Kyllähän me nyt sen okserin 120-senttisenäkin tulisimme! Hitsit, jännitti kyllä vähän, mutta keräsin ajatukseni kasaan. Hollanti-portti meni nätisti, jolloin ehdin vielä henkäistä syvään ja suunnata kohti 120 sentin okseria. Ponnistuspaikka näkyi kauas, Ali laukkasi tasaisesti, ja lähdimme hyppyyn yhtä aikaa rennon sujuvasti. Niin liidimme 120 sentin okserin yli, jesjesjes! Kuten arvata saattaa, virneeni ylsi korvasta korvaan ja taputtelin Alin niin hyväksi, että sillekin jäi varmasti hyvä mieli.



Olipa tunti! Pulppusin sydämiä loppuverryttelyssä ja hymyilin niin, että poskiin sattui. En olisi tunnin alussa uskonut, että arkajalkuuteni takia uskaltaisin mennä metriä korkeampaa. Itse asiassa tunnin alussa päätin, ettei minun tarvitsekaan mennä sitä korkeampaa, jos pääkoppa ei kestäisi. Mutta tällä tunnilla oli taas palaset kohdillaan, erityisesti ratsuna ollut Ali. On se hieno ruuna! Isojen esteiden tunnista tuli minulle isojen esteiden tunti (sivusin omaa korkeusennätystäni), ja siinä on kyllä tämän leirin suurin onnistuminen. 

Videoista kiitos leirikaverille!

Kadoksissa ollut tunne

Lauantaina lyöttäydyin estetunnille neljänneksi ratsastajaksi. Ratsunkin olin saanut toivoa etukäteen, ja sehän oli tietysti Gia. Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Ideana oli saada hevonen liikkumaan pontevasti, mutta tuntumalla pysyen. Gia toimi ihan mukavasti, mitä nyt minun olisi pitänyt saada se pyöristymään paremmin jokaisessa askellajissa.

Ensimmäiset verryttelyhypyt otimme vasemmassa kierroksessa kahdelle innarikavaletille ja oikeassa kierroksessa ponnistuspuomilla varustetulle pystyn ja okserin askeleen sarjalle. Kavaletit ylittyivät mukavasti. Muistin ratsastaa sekä lähestymisen että kavalettien jälkeen. En kuitenkaan jäänyt säätämään hypyissä, vaan saatoin rentoutua ponnistuspaikan ollessa selvä. Oikean laukan verryttelyhypyissä mokoma ponnistuspuomi sekoitti omaa pakkaani. En muka nähnyt sille paikkaa, mutta onneksi tiesin Gian hoitavan asian kotiin. Vähän kuitenkin värkkäsin ponnistuspuomia kohti liikaa, mikä varmasti teki menosta hieman epätasaista. Gia selvitti tehtävän kuitenkin joka kerta, vaikka paikka ei ollutkaan aina täydellinen. Opettaja hinasi puomeja meille sen verran ylös, että sarjan b-osana ollut okseri oli lopulta 90 senttiä. Enpä ole arkajalkuuksissani aikoihin hypännyt sitä korkeutta, mutta Gian selästä se näytti ihanan sopivalta.

Seuraavaksi tulimme oikeassa laukassa aiemmalta tehtävältä tutut innarikavaletit, joilta jatkoimme suoralla linjalla pystylle. Väliin tuli viisi askelta. Ponnistuspaikat olivat edelleen kavaleteille kunnossa, ja Gia selvitti välin hyvin viidellä askeleella. Pääsimme linjan mukavasti suoraan ja jatkoimme vielä pystyn jälkeen pari askelta suoraan ennen kääntymistä. Sangen asiallista! Lisäsimme näiden esteiden perään vielä kaksi lävistäjäpystyä. Homma jatkui yhtä helppona. Tiet olivat kunnossa, Gia laukkasi hyvin, ja esteet ylittyivät liki itsestään.

Lopuksi hyppäsimme radan hurjassa 65–80 sentin korkeudessa: suora linja innarikavaleteilta pystylle, lävistäjäpysty, kaareva linja lävistäjäpystyltä aiemman suoran linjan toiselle pystylle ja lopuksi vielä askeleen sarja. Lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Tajusin antaa Gian laukata heti alusta asti sopivasti, jotta radasta ei tulisi epätasainen. Suoran linjan innarikavaletit menivät hyvin, ja pystylle pääsimme asiallisesti viidellä askeleella. Tie ensimmäiselle lävistäjäpystylle oli kunnossa, ja se ylittyi myös hyvin. Kaareva linja lävistäjäpystyltä suoran linjan pystylle meni sujuvasti viidellä askeleella. Viimeisenä ollut askeleen sarja ylittyi samalla meiningillä eli tasaisen varmasti. Jes!

Tunnin hyppelyt päättyivät siihen, ja taputtelin ja kehuin Gian maasta taivaisiin. Jumankekka, minä oikeasti nautin radalla ollessani ja huomasin sarjalle lähestyessäni hymyileväni leveästi. Niin kivaa! Hyppäämisen ilo on ollut minulla jo pidempään kateissa, joten tällainen fiilis tuli oikeasti niin tarpeeseen. Gian kanssa on niin ihana hypätä, sillä se kyllä osaa hommansa. Tänään tajusin myös luottaa siihen ja yrittää tehdä oman osuuteni mahdollisimman hyvin. Tunnin tehtävillä samoin kuin radalla minulla olikin olo, että tiedän mitä teen. Tuntuipa kerrassaan hyvältä. Kuten opettajallekin sanoin, Gia on kunnon terapiaratsu. Sellaisen hevosen kanssa sitä oppii kerta kerralta taas nauttimaan hyppäämisestä jännittämisen ja pelkäämisen sijasta.

Miksi aina ei suju näin?

Maanantain tunnilla oli luvassa esteitä, ja ratsukseni sain Paven. Kuuden ratsukon tunnilla hyppäsimme alkuverryttelyn jälkeen muutamat erilliset tehtävät sekä lopuksi radan.

Tehtävät ennen rataa menivät ihan asiallisesti. Saimme Paven kanssa väleihin suunnilleen oikeat askelmäärät ja olimme molemmat menossa esteistä kerralla yli. Kahden esteen kahdeksikolla yritimme laukanvaihtoja, mutta saimme ne vain kerran tai pari, yleensä oikeasta laukasta vasempaan. Muutoin piti korjata ravin kautta. Yritin kyllä johtaa ja vinkata uudesta suunnasta, mutta en antanut Paven laukata riittävän sujuvasti, jotta vaihdot olisivat tulleet.

Sitten pääsimmekin radan kimppuun: suora kavalettilinja, lävistäjäokseri, suhteutettu linja okserilta pystylle ja lävistäjäpysty. Pave oli tunnin aikana alkanut laukata itse paremmin ja tuntui sitä myöten oikein kivalta. Radalle lähdimme sujuvassa, mutta tasaisessa laukassa. En tiedä, mitä ihmettä tapahtui, mutta rata meni niin sujuvasti! Laukka rullasi, ratsastin tiet asiallisesti, ponnistuspaikat osuivat kohdilleen, ja kaiken huippuna laukat vaihtuivat hypyissä toivotusti. Radan jälkeen opettajakin kysyi naureskellen, miksi en aina ratsasta näin. Kunpa tietäisin vastauksen! Radan korkeus oli noin 70–80 senttiä, jolloin en edes jännittänyt estekorkeutta. Jotenkin palaset vain loksahtivat kohdalleen, ratsastin aika keskittyneesti, ja Pave hoiti oman tonttinsa moitteetta.

Tulipa tästä tunnista kiva fiilis! Joskus se hyppääminen voi tosiaan olla näin sujuvaa. Olisipa useamminkin. Minun pitäisi osata keskittyä hetkeen eikä miettiä ja ennakoida tulevaa. Se varmasti auttaisi pitämään Pavenkin hommassa mukana. Tällainen onnistuminen tuli kyllä tarpeeseen, kun olen rämpinyt estetunneilla viime aikoina ihan tarpeeksi.

Ihana sadas kerta

Keskiviikkona pääsimme hyppäämään oman opettajan ohjauksessa. Ratsunani oli Pave, jonka kanssa tuli sadas kerta täyteen. Ratsukoita tunnilla oli viisi. Sileän alkuverryttelyn menimme itsenäisesti. Kävin askellajit läpi ja tein muutamia siirtymisiä. Pave oli oma itsensä ja toimi niin kuin yleensä. Vähän siis uneliaasti, mutta hiljalleen heräillen. Laukka pyörikin jo ihan asiallisesti.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme vasemmassa laukassa päädyssä olleen puomin, jolta jatkoimme puoliympyrän tiellä kahden askeleen puomisarjalle. Siitä matka jatkui kaarevalla linjalla yksittäiselle kavaletille, josta taas jatkettiin pidemmällä tiellä keskihalkaisijalle olleelle kavaletille. Siltä taas tultiin vielä toisesta suunnasta alun puomisarja, yksittäinen puomi ja vielä uudelleen puomisarja. Pave oli tässä vaiheessa herännyt mukavasti. Saimme napattua tehtävällä kertaalleen puomisarjalla toivotun oikean laukan. Laukka vaihtui molemmilla kerroilla keskihalkaisijan kavaletilla oikeasta vasempaan. Tämän jälkeen olleella puomisarjalla emme saaneet vaihtoa vasemmasta laukasta oikeaan, mutta kertaalleen sain korjattua laukan puomisarjan jälkeen tulleella yksittäisellä puomilla ja kertaalleen tein vaihdon ravin kautta. Pave eteni tehtävällä hyvin ja sitä sai vähän jopa pidätellä, ettei se venähtänyt pitkäksi.

Seuraavaksi tulimme lävistäjällä olleen okserin, jolta jatkoimme pitkälle kavaletin ja pystyn suoralle linjalle. Siitä taas tulimme vielä muurin ja jo aiemmin hypätyn kavaletin kaarevan linjan. Lävistäjäokseri meni hyvin, ja laukka vaihtui siinä toivotusti oikeasta vasempaan. Suoralle linjalle taisimme pistää kahdeksan askelta ihan sujuvasti. Muurille tultaessa Pave pääsi venähtämään, jolloin hyppy ei ollut sujuvin, mutta yli kuitenkin olimme molemmat menossa. Matkakin jatkui, ja pääsimme kaarevan tien päässä olleelle kavaletille viidellä askeleella. Tulimme vielä uudelleen muurin ja kavaletin kaarevan linjan, jotta lähestyminen ja tie tulisi ratsastettua tarkemmin. Muurille sai hakea vähän tilaa vasemmasta reunasta, mutta ei liioitellen. Tie ja lähestyminen olivat yksittäisenä tehtävänä hypäten kunnossa, jolloin muuri ja kavaletti ylittyivät ihanan sujuvasti.

Sitten tulimmekin radan noin 70–80 sentin tuntumassa. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa ja tulimme pystyn ja okserin kaarevan linjan. Pystylle tuli asiallinen hyppy, ja okserille pääsimme muistaakseni kuudella askeleella. Laukka vaihtui hypyssä vasemmaksi. Suora linja meni edelleen ihan mukavasti, muistaakseni taas kahdeksalla askeleella. Muuri ylittyi myös hyvin, mutta kesken kaarevan linjan sain kummallisen päähänpiston ja yritin tuupata Paven neljän askeleen jälkeen hyppyyn. Pave oli fiksu ja otti viidennen askeleen, minä taas pomppasin ilman hevosta. No, kavaletti ylittyi ja matka jatkui yhdessä. Seuraavaksi tulimme okserin ja pystyn kaarevan linjan toisesta suunnasta, ja se meni kohtuullisesti kuudella askeleella. Tämän jälkeen tulimme vielä kahden askeleen sarjan. Pave pääsi vähän venymään pitkäksi enkä ehtinyt napata sitä lyhyemmäksi. Niinpä kahden askeleen väli kävi sangen ahtaaksi, mutta Pave hyppäsi molemmat pystyt urhoollisesti.

Saimme uusia radasta lopun: muurin ja kavaletin sekä okserin ja pystyn kaarevat linjat sekä sarjan. Tässä tehtävällä asiat osuivat nappiin, ja meno oli sujuvaa ja helppoa. Muurin ja kavaletin linja meni tasaisesti viidellä askeleella. Okserin ja pystyn kaareva linja taasen helposti kuudella askeleella. Tämän jälkeen muistin sarjan ja varmistin, ettei Pave mennyt pitkänä puikulana. Pääsimme sarjalle oikein hyvin ja ehdin tehdä vielä pienen pidätteen välissä, jolloin kaksi askelta mahtui väliin oikein hyvin. Lyhyemmän radan jälkeen oli pakko vähän hihkua ääneen ja taputella Pave hyväksi, sillä niin mainio se oli!

Tunnin jälkeen pulppusin vaaleanpunaisia sydämiä ja tunnustan vähän leperrelleeni Pavelle. On se vain niin mainio, kun en sössi omaa osuuttani! Tämän päivän tunti oli niin kiva ja helppo, kunpa hyppääminen olisi aina nain sujuvaa. Olipa mainio sadas kerta Paven kanssa! Tällaiset tunnit auttavat jaksamaan, kun välillä tulee luonnollisesti vähän kehnompia kertoja. Tämän tunnin fiiliksen säilön kyllä tiukasti talteen. Jes!

Kisat suunnitelmien mukaan

Mitä vappupäivänä kuuluu tehdä? No olla tietysti kotitallin 1-tason estekisoissa! Päivässä oli kyllä kaikki palaset kohdillaan: koko JKH-tiimimme oli kisoissa edustettuna, aurinko paistoi ja lämpöasteet kipusivat jonnekin +16 asteen tuntumaan. Niin ja kaiken lisäksi pääsi hyppäämään! Olin ilmoittautunut Pavella 80 ja 90 sentin luokkiin, joissa molemmissa oli sama rata ja arvosteluna 367.1. Tämän päivän tavoitteena olivat puhtaat ja asialliset radat.

Kentällä pääsi menemään hyvin sileän verryttelyn ja olipa siellä myös yksittäinen pysty hypättäväksi. 80 sentin verryttelyssä kävin kaikki askellajit läpi, ja Pave tuntui mukavalta. Otin muutamat vähän sujuvammat laukkapätkät kevyessä istunnassa ja hyppäsin pienen pystyn muistaakseni kolmesti. Kerran oikeassa kierroksessa ja kahdesti vasemmassa. Hypyt menivät oikein asiallisesti. Kenttäverryttelyn lisäksi oli noin kymmenen minuutin ryhmäverryttely maneesissa. Siellä hyppäsimme vasemmassa kierroksessa pari kertaa pystyn (ratapiirroksen este 6) ja oikeassa kierroksessa pari kertaa okserin (este numero 3). Pave toimi maneesissakin mainiosti, ja saimme esteille hyvät hypyt. Omaa vuoroa odottaessani piti vähän lauleskella ääneen, kun meinasin jännitystutinoiltani unohtaa hengittää. Tänään taas kehtasi jostain syystä jännittää tavallista enemmän.

80 sentin radalla lähdimme matkaan vasemmassa laukassa. Ykköselle tulimme hyvällä tiellä, jolloin este ylittyi sujuvasti. Pave myös nappasi toivotusti oikean laukan. Kakkoseste ylittyi myös ihan ok, ja kaarevan tien päässä olleelle kolmoselle pääsimme kuudella askeleella. Pave sai hieman venyttää kuudennen askeleen, mutta selvitti kolmosen siitä huolimatta hyvin. Nelosena olleen sarjan a-osalle olimme jäämässä kauas tai vaihtoehtoisesti tikkaamassa siihen miniaskelta. Kannustin Pavea äänellä. Se totteli kiltisti, lähti a-osalle vähän kauempaa ja selvitti sarjan sujuvasti ja puhtaasti napaten vielä b-osalla toivotusti vasemman laukan. Viitosen ja kuutosen kaareva linja meni tasaisesti kuudella askeleella. Seiskalle tuli hyvä tie, ja sekin ylittyi helposti. Pave nappasi siinäkin myötälaukan. Perusradan viimeinen este eli kahdeksan meni myös vaivatta, ja näin pääsimme jatkamaan toiseen vaiheeseen.

Verryttelyssä. © Hannakaisa Holmi

Kasin jälkeen Pave kompastui hieman kaarteessa, mutta sai tasapainon nopeasti takaisin. Rytmi säilyi myös, joten toisen vaiheen ensimmäinen este eli ysi ylittyi puhtaasti. Pave oli sen jälkeen ilmeisesti vasta- tai ristilaukassa, mutta se korjasi sen hienosti itse. Kympille tuli hieman jarruttava hyppy, mikä aiheutti kolautuksen. Puomi onneksi pysyi paikoillaan. Sarja meni myös hieman hitaasti, mutta puhtaasti. Tämän jälkeen tajusin vähän kannustaa Pavea äänellä, jolloin pääsimme esteiden 12 ja 13 kaarevan linjan sujuvasti kuudella askeleella. Näin tulimme maaliin puhtaalla ja asiallisella suorituksella, jes! Päivän tavoitteesta puolet saatiin siis näin täyteen. 22 ratsukon luokassa rauhallinen suorituksemme riitti sijaan 11.



Ennen 90 sentin verryttelyä ehdin huilata tovin. Sen aikana ehdin jo rentoutua sen verran, että sain hetken järjestellä ajatuksia takaisin kisataajuudelle. 90 sentin kentällä tehdyssä verryttelyssä kävin nopeasti kaikki askellajit läpi ja otin yhden hypyn pienelle pystylle. Pave oli mukava itsensä, joten sen enempiä ei tarvinnut säätää. Maneesiverryttelyssä otimme hypyt samoille esteille kuin aiemmin. Pysty ylittyi sujuvasti, mutta okseri tökki hieman. Mitään isompaa sille ei sattunut, mutta sopiva laukka oli vähän hukassa. Loppuun saimme kuitenkin sillekin hyvän hypyn, joten verryttelystä jäi luottavainen olo.

Peura ajovaloissa ja hieno Pave. © Hannakaisa Holmi

90 sentin radalla lähdimme tuttuun tapaan vasemmassa laukassa liikkeelle. Nyt ykköselle tuli hieman huonompi tie, mikä vei ponnistuspaikan turhan lähelle. Pave kuitenkin selvitti esteen puhtaasti ja nappasi oikean laukan. Kakkoseste meni myös vähän uneliaasti ja kaarevalla linjalla kolmoselle sain rohkaista Pavea äänellä lähtemään hyppyyn kuuden askeleen jälkeen. Pave totteli pyyntöni hienosti, vaikka ratkaisuni aiheutti kolautuksen puomiin. Tuuri oli mukana, ja puomi pysyi ylhäällä. Tajusin kehua Pavea esteen jälkeen, jotta se ei pahastuisi minuun radan alussa. Sarjalle tulimme myös vähän lähelle, mutta keskityin olemaan hiljaa, mutta tuntumalla. Pave sai ratkaista tilanteen, ja se selvittikin sarjan ongelmitta. Viitosen ja kuutosen kaareva linja meni hyvin. Rytmi oli taas löytynyt, jolloin seiska ja kasi menivät sujuvasti, ja pääsimme jatkamaan toiseen vaiheeseen.

Toinen vaihe lähti hyvin liikkeelle. Niin ysi kuin kymppi ylittyivät tasaisen asiallisesti. Sarjan a-osa meni hyvin, mutta taisimme tulla sen hieman liian pitkänä. Askeleen väli kävi vähän lyhyeksi, ja Pave kolautti kuuluvasti etujalat puomiin. Tuurikiintiöstämme oli vielä ripaus jäljellä, ja se piti tämän puomin paikoillaan. Esteet 12 ja 13 menivätkin sitten onneksi tasaisemmin ja puhtaasti. Olin niin täpinöissäni, että heti esteen 13 jälkeen hihkuin ja kehuin Pavea kuuluvasti. Tajusin riemun keskellä sentään jatkaa vielä maalilinjan yli, vaikka juhlinkin jo ennen sen ylittämistä. Mutta Pave niin ansaitsi kehut. Se oli niin niin kuuliainen ja yritteliäs, kerrassaan hieno hevonen! Tällä 80 sentin radan tapaan rauhallisella suorituksella sijoituksemme oli 9/19.



Saavutimme päivän tavoitteet, jes! 90 sentin jälkeen olo oli niin huojentunut ja onnellinen, ettei tosikaan. Taputtelin ja kehuin Paven niin hyvin kuin osasin, sillä se teki osuutensa täydellisesti. Ei tietoakaan pujotteluista tai pahimmista kiipeilyistä, vaan molemmat radat olivat asiallisia ja aika tasaisia. 90 sentin radalla oma jännitys vähän hyydytti menoa, mutta se ei siltikään ollut mitään ihan kamalaa. Kyllä se taas tästä! Omaa pääkoppaa vaan kasaan ja hyviä harjoituksia alle, niin hyppääminen vain sujuvoituu. Tänään oli myös älyttömän kiva huomata, että olen viimein alkanut osata muuttaa omaa ratsastustani kesken suorituksen. Pystyn jonkin verran jo analysoimaan menoa sekä tekemään siihen vähän muutoksia. Erityisesti tämä koskee omaa ratsastustani ja mahdollisten virheiden paikkaamista. Tämä on ehdottomasti hyvä suunta.

Videoista kiitos Kaisalle, kuvista kiitos Hannakaisalle!

Varmuutta mukavuusalueelta

Tiistaina oli Pian estetunnin vuoro, ja ratsunani oli tietysti Pave. Viime kertoina estetunnit ovat menneet meillä paikoin aika kehnosti, joten rohkenin toivoa opettajalta, että palaisimme Paven kanssa takaisin mukavuusalueelle hakemaan varmuutta. Halusin saada pidettyä itseni rentona ja sitä kautta myös Paven, kun tehtävät ja estekorkeudet eivät aiheuttaisi turhaa suorituspainetta. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä neljä.

Kävin kaikki askellajit itsenäisesti läpi, ja Pave toimi tuttuun tapaansa. Opettajan ohjauksessa aloitimme laukassa tehtävältä, jolla oli kaksi puomia ympyrän kaarella. Väli oli sopiva kahdella, vähän lyhennetymmällä laukka-askeleella. Yritin antaa laukan sujua aina puomien jälkeen, mutta ehtiä lyhentää sitä ajoissa ennen kuin tulimme niille uudelleen. En halunnut jäädä nyhertämään vain lyhyttä laukkaa, jotta se ei jäisi päälle kaikille tunnin tehtäville. Jos jäin hurruuttelemaan tavallista laukkaa liian pitkäksi ajaksi, en enää ehtinyt saada Pavea lyhyemmäksi eivätkä askeleet sopineet puomiväliin. Kun tajusin alkaa ottaa laukkaa lyhyemmäksi ajoissa, saimme tultua puomit hyvin. Tällä tehtävällä vaihdoimme suuntaa kääntämällä lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalla ja hyppäämällä sillä olleen kavaletin. Me emme Paven kanssa saaneet laukkoja vaihtumaan kavaletilla, vaan teimme vaihdot ravin kautta.

Seuraavaksi tulimme kahta kavalettia jonkinlaisella kahdeksikolla laukkoja vaihdellen. Kavalettien jälkeen ei tarvinnut käyttää kaikkea tilaa, vaan käännöksen sai tehdä lyhyemmin. Aluksi Pave nappaili tehtävillä laukat oikein. Sitten aloin säätää jotain mystistä, jolloin laukat eivät enää vaihtuneetkaan, vaan sain korjata ne ravin kautta. En oikein tiedä, mitä tässä tapahtui. Ehkä olin alkukierroksilla sopivan huoleton enkä tehnyt vaihdoista numeroa, jolloin Paven oli helppo nappailla toivotut laukat. Ehkä sitten aloin kuitenkin säätää liikaa, jolloin Pave ei enää tiennyt, mitä tehtävällä oikeastaan piti tehdä. Saimme kuitenkin loppuun onnistuneet vaihdot jo kavaletilla molempiin suuntiin.

Tämän jälkeen siirryimme jumppasarjalle, jolla oli kavaletti ja ristikko innarivälillä, askeleen välillä pysty ja kahden askeleen välillä okseri. Tehtävää tulimme oikeassa kierroksessa. Tehtävällä sain keskittyä ratsastamaan Paven suoraksi pohkeita käyttämällä ja vähemmän ohjassa roikkuen. Suoruuteen sain kiinnittää huomiota jo kaarteessa tehtävälle. Jos kaarre meni huolimattomasti, ja Pave pääsi puskemaan sisälle, emme tietenkään sattuneet ensimmäiselle kavaletille kovin hyvin. Sain kuitenkin petrattua tehtävällä ja sitä kautta suoristettua Pavea aika mukavasti. Jumppasarjalla sai myös hyvin miettiä omaa mukautumista, joka toimi muuten ihan ok, mutta käteni tahtoivat välillä unohtua paikoilleen. Onneksi toistoja tuli sen verran, että sain korjattua tätäkin asiaa. Jumppasarjan korkein este meillä oli noin 80-senttinen, joten korkeuksia ei tarvinnut jännittää.

Seuraavaksi tulimme oikeassa laukassa täyskaarron kautta kavaletin, jolla nappasimme vasemman laukan. Siitä jatkoimme noin 17 metrin suoralle linjalle, joka meni neljällä askeleella. Saimme Paven kanssa napattua kavaletilla vasemmat laukat toivotusti. Suoralle linjalle tultaessa muistin edelleen suoruuden merkityksen, ja saimmekin tultua linjaa sangen asiallisesti. Yritin muistaa aina antaa Paven laukata, etten tahattomalla hidastamisella aiheuttanut hyppyihin pulmia. Pontevuutta olisi varmaan saanut olla hieman lisää, mutta näille estekorkeuksille eli noin 80 sentille etenemisemme riitti ihan hyvin. Suorituksemme olivat rauhallisia ja aika tasaisia, mihin olin tyytyväinen.

Lopuksi tulimme kaikki tehtävät putkeen, meille esteiden korkeus taisi olla noin 80–90 senttiä. Matkaan lähdimme oikeassa kierroksessa ja tulimme ensimmäisenä jumppasarjan. Sain suoristettua Paven sille hyvin, jolloin se sujui tasaisesti. Jumppasarjalta hyppäsimme aiemman suunnanmuutoskavaletin täyskaartotiellä. Laukka vaihtui siinä toivotusti vasemmaksi, ja pääsimme jatkamaan sujuvasti vielä suoralle linjalle. Yritin säilyttää laukan edelleen sujuvana. Pave pääsi kuitenkin painumaan edestä matalaksi. Yritin saada Pavea nousemaan sieltä, kun suoran linjan ensimmäinen este läheni nopeasti. Pave jäi kuitenkin kuolaimen alle. Selkään tuntui vähän jännältä lähestyä estettä, kun hevoseen ei ollut oikein otetta. Liimasin kuitenkin pohkeet kiinni ja luotin siihen, että kyllä Pave sen esteen näkee. Tästä pienestä kommunikaatiokatkoksesta huolimatta saimme ylitettyä suoran linjan ensimmäisen esteen hyvin ja pääsimme linjan sujuvasti neljällä askeleella. Suoran linjan toinen este ja samalla tämän lyhyen radan viimeinen este ylittyi myös asiallisesta, ja näin päätimme tunnin hyppelyt hyvään fiilikseen.

Jes, viimein tunti, joka sujui mukavasti ja ennen kaikkea sopivan paineettomasti! Hitsit, tätä olen kaivannut monella estetunnilla, kun meno on ollut kamalaa rämpimistä. Tällä tunnilla sain pidettyä oman pääni kasassa ja ratsastettua aika rennosti. Tämä fiilis tarttui myös Paveen, joka ylitti esteet mukavan tasaisesti ja varmasti. Ihanaa! Kyllä ne onnistumiset vain palkitsevat. Mukavaa oli myös se, että rauhassa aloitetun tunnin loppupäässä hypätyt muutaman 90 sentin esteet menivät ihan tuosta noin vain. Niin siis minun puolestani, Pavellehan ne eivät ole oikein mitään. Taputtelin ja kiittelin Paven vielä hyväksi, kun se teki osuutensa niin mainiosti. Nämäkin fiilikset pitää pistää talteen ja tarttua näihin niinä kertoina, kun meinaa vähän jännittää tai loppua usko kesken.

Aikaratsastusta 90 sentin luokassa

Kisaviikonloppu jatkui sunnuntaina, kun vuorossa oli LidRidin 2-tason estekisat. Niihin olin ilmoittautunut Jetillä 90 sentin luokkaan, jossa arvosteluna oli 367.1.

Taluttelin Jettiä hyvän tovin maasta käsin, kunnes lopulta kipusin sen selkään. Sen jälkeen odottelimme vielä hetken, kunnes pääsimme maneesiin verryttelemään. Lähdin heti ravailemaan ja herättelemään Jettiä. Se oli kohtuullisesti hereillä, joten pääsin siirtymään laukkaan. Siinä virittelin Jettiä ratsastamalla vähän reippaampaa laukkaa. Jetti reagoi ihan hyvin, joten pääsin ottamaan hypyt. Kaikkinensa otin kuusi hyppyä. Kaksi ensimmäistä oli ristikollle. Ensimmäinen oli unelias, mutta toinen ihan ok. Pystyn hyppäsin kerran yksistään, toisen kerran siitä okserille jatkaen. Meno hyytyi aina hieman esteelle, mutta odotin pohkeet kiinni, jolloin Jetti hyppäsi kiltisti. Kävelin tovin, kunnes otin vielä herätyshypyn pystylle ja siirryin ulos odottamaan vuoroani. Sitten selvisikin, että jälki-ilmoittautumisen myötä vuoroni oli siirtynyt kahden ratsukon verran eteenpäin. Odotin hetken ulkona, kunnes kävin vielä hurauttamassa maneesissa reippaan kierroksen ravia herättääkseni Jetin. Sen jälkeen odotin portilla, kunnes pääsin radalle vuorossa olevan ratsukon ajaksi. Radalta näytin Jetille punavalkoisen portin sekä sadepukuisen liputtajan. Sen jälkeen olin valmis ja tervehdin tuomaria. Pyöräytin myös yhden ympyrän, kun Jetti kehtasi vähän tuijottaa mainoslakanoita.

Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Jetti tuntui liikkuvan ihan hyvin, joten yritin pitää sen yllä. Ykkösokseri ylittyi ihan ok, samoin toisena ollut pysty. Kolmoselle tuli hieman jarruttava hyppy, mutta hoksin ratsastaa sen jälkeen eteen. En kuitenkaan tajunnut pitää Jettiä lyhyenä, jolloin suora linja neloselle meni ahtaasti kuudella askeleella. Nelosen jälkeen Jetti oli vasemmassa laukassa, josta se vaihtoi lopulta ristilaukan kautta oikeaan laukkaan. Viitosena edessä oli askeleen sarja. Se meni yllätyksekseni sangen helposti, vaikka siinä olikin ensin pysty ja sitten vasta okseri. Sarjan jälkeen oli pitkä matka kuutoselle, jonka aikana laukka kuitenkin säilyi. Jetti tosin pääsi taas vähän venymään, kun en tajunnut kerätä sitä kasaan. Kuutonen ylittyi kuitenkin ihan ok, ja Jetti korjasi itsensä sen jälkeen oikeaan laukkaan. Seiskalle tuli vähän jarruttava hyppy, mutta selvisimme perusvaiheen viimeiselle eli kahdeksannelle esteelle asiallisesti kuudella askeleella. Kasi ylittyi myös puhtaasti, ja niin pääsimme uusintaan.

Uusinnan ensimmäinen este. Köh, kuskilla
vielä hiottavaa tuon istunnan kanssa. © Eeva

Alun perin minun ei pitänyt ratsastaa uusinnassa aikaa, mutta olin kävellyt muun seurueen mukana uusintatiet isojen teiden sijasta. Jetti myös tuntui siltä, että saatoin yrittää ratsastaa vähän lyhyemmin. Uusinnan ensimmäiselle esteelle eli numerolle yhdeksän kursin hieman tietä pienemmäksi, mutta en mitenkään mahdottomasti. Laukka kuitenkin sammui sen verran, että Jetti ylitti esteen töksähtävästi. Sama meno jatkui kaarevan tien päässä olleella kympillä, vaan yli mentiin siitäkin. Sen jälkeen käänsin tiukemman tien yhdelletoista, jolle tulimme aika vinosti. Ehdin jo huolestua, ettei Jetti hyppää pystyä, mutta selvän jarrutuksen jälkeen kiltti Jetti hyppäsi senkin. Sen jälkeen päätin vielä kurvata uusinnan viimeiselle eli esteelle kaksitoista tiukemmin. Mitä sitä enää tässä vaiheessa himmailemaan. Kannustin Jettiä äänellä, ja niin se hienosti ponnisti viimeisenkin esteen yli puhtaasti. Jes!

Onnellinen heppatyttö. © Kaisa

Radan jälkeen oli älyttömän hyvä fiilis. Uskalsin ensimmäistä kertaa 90 sentin luokassa vähän ratsastaa aikaa! Vaikka emme menneet kovin lujaa ja liidellen, tuntui Jetti sen verran hyvältä ja varmalta, että uskalsin tämän ratkaisun tehdä. Toki kolauttelimme puomeja jonkin verran, mutta onneksi ne pysyivät paikoillaan. Suorituksemme jälkeen selvisi, että olimme sijoituksessa kiinni. 42 ratsukon luokassa kun peräti 11 palkittiin. Loppujen lopuksi nappasin Jetin kanssa ensimmäisen vihreän ruusukkeen, sillä olimme sijalla 9. Hienosti! Ei varmasti ole vaikea arvata, kuinka hyväksi taputtelin Jetin samalla leveästi hymyillen. Mikä mainio hevonen! On yksinkertaisesti palkitsevaa saada ratsastettua Jettiä niin, että voimme kokeilla yhteistyötämme myös tämän tason radalla. Tästä on todellakin hyvä jatkaa treenejä ja petrata omassa ratsastuksessani niin, että Jetin ei tarvitsisi paikkailla kuskin hutilointeja ihan jokaisella esteellä.

Behind the scenes sekä vaihtoehtoilme, kun kuvaaja tahtoi
muuta kuin pientä, sievää hymyä. © Nora

Videosta kiitos Kaisalle ja kuvista kiitos Kaisalle, Noralle ja Eevalle!

Kuin eri hevonen

Torstain ratsastukset alkoivat aamupäivällä Jetillä Artsin koulutunnilla, jonka jaoin Kaisan kanssa. Tunnin aikana keskityimme pohkeenväistöihin ja voltteihin. Alkuverryttelyssä menimme askellajit ilman sen kummempaa tehtävää läpi. Jetti liikkui alusta asti aika mukavasti itse, jolloin saatoin keskittyä miettimään omaa istuntaani ja vaikuttamista. Asiat helpottuivat kummasti, kun jokainen askel ei ollut minun vastuullani.

Pohkeenväistöt teimme ravissa pitkän sivun alusta pituushalkaisijalle. Etuosan piti muistaa antaa johtaa liikettä hieman ja väistön loppupuolella asetus vaihdettiin suuntaan nähden vastaiseksi ja pyöräytettiin samaan suuntaan voltti. Sen jälkeen jatkettiin pituushalkaisija loppuun, käännyttiin vastakkaiseen suuntaan ja pyöräytettiin vielä voltti kulmaan. Lisäsimme lopulta väistön jälkeiseen suoristukseen myös laukannoston jatkaen tehtävän samoin.

Väistöissä oikealle sain varmistaa, että Jetti myös otti ristiaskeleet. Väistöissä vasemmalle sain taas huolehtia, ettei Jetin takaosa karannut edelle. Molemmissa suunnissa sain lisäksi muistaa istua takajalkojen päällä ja olla siirtämättä väistättävää pohjetta turhan taakse. Istunnan piti pysyä hiljaa, kun taas pohje vaati hevosta väistämään. Väistöt oikealle onnistuivat loppujen lopuksi paremmin. Väistöissä vasemmalle en saanut Jettiä niin haltuun, että takaosa oli rehellisesti pysynyt raiteillaan eikä yrittänyt kiilata etuosan edelle.

Volteilla sain sen sijaan rutkasti onnistumisen kokemuksia, myös vasemmassa kierroksessa. Sain asetuksia ja taivutuksia molempiin suuntiin paremmin läpi ja muistin myös rentoutua. Yritimme aluksi Jetin kanssa kiirehtiä voltilta pois, kunnes opettaja muistutti ratsastamaan sen rauhassa ja enemmän askelia ajatellen. Tällä idealla saimme tehtyä voltit paljon huolellisemmin ja tasapainoisemmin, kun luvan kanssa tohdin mennä ne kaikessa rauhassa. Matelemiseksi se ei kuitenkaan mennyt, sillä opettaja muistutti pitämään Jetin töissä.

Pituushalkaisijan loppupuolella tehdyt laukannostot onnistuivat kivasti, kunhan valmistelin ne huolella enkä vain yhtäkkiä täräyttänyt apuja tulemaan. Vasemman laukan nostoissa sain lisäksi kiinnittää suoruuteen huomiota, muuten Jetti lipesi nostossa vinoon. Laukkavoltit oikealle sujuivat ihan asiallisesti. Volteilla vasemmalle sain tyyrätä Jetin etuosaa sisemmäs antamatta kuitenkaan koko hevosen valua pienemmälle ympyrälle. Tällä tavalla pääsin suoristamaan Jettiä, kun sain tuotua sen etuosaa takaosan eteen. Samaa suoristusajatusta sain tehdä myös pitkällä sivulla, sillä Jetti tyyräsi takaosaansa helposti sisemmäs. Vaan mikä fiilis tulikaan, kun sain Jetin palikoita kohdilleen. Laukkaan löytyi ihan uutta puhtia ilman, että tahti oli kiireistä. Jetti laukkasi allani ilman, että sitä tarvitsi nohitella. Kunhan vain ratsasti kummempia säätämättä, ja meno oli todella hyvää. Hitsit!

Tunnin aikana tuli niin paljon hyviä vinkkejä ja ahaa-hetkiä, etten oikein vieläkään saa niitä avattua kunnolla. Sen sijaan leijailen älyttömän hyvissä fiiliksissä, sillä Jetti pääsi tänään väläyttelemään taas sellaista puolta itsestään, mitä en siitä aiemmin ole nähnyt. Se oli melkein kuin eri hevonen, mutta vain hyvällä tavalla. Jetissä parasta on juuri se, miten se säästelee paukkujaan, mutta väläyttelee niitä heti, kun niitä vain osataan siltä pyytää. Omassa ratsastuksessani olin tyytyväinen siihen, miten sain korjattua istuntaani. Sain istuttua paremmin takajalkojen päällä ja sitä myöten ratsastettua pohkeellakin enemmän. Lisäksi välillä jopa kannoin kädet! Muistin myös vaatia, mutta myös kiittää eli tasapaino senkin suhteen oli aika hyvällä mallilla.

Jetti työskenteli koko tunnin todella keskittyneesti. Sen kanssa oli tosi kiva tehdä tänään töitä, kun senkin motivaatio oli kohdillaan. Saimme paljon hyviä hetkiä, jotka olivat helppoja ja sujuvia. Kaiken lisäksi kaikissa askellajeissa! Uskallan väittää, että tunnin parhaimmilla hetkillä saisimme helpon A:n kouluohjelmasta vaivattomasti ja kirkkaasti hyväksytyn tuloksen. Sen verran makeaa meno kuitenkin oli. Tätä samaa fiilistä pitää kyllä alkaa hakea useammin. Tämä tunti oli kyllä taas hintansa arvoinen ja paljon päällekin.

Ensimmäisissä 2-tason kisoissa

Komea opetusmestari. © Ida Kvist

Sunnuntaina oli jännä päivä, MeLaRan estekisat Torniossa! Kisoista jännittävän teki se, että minun oli viimein tarkoitus päästä starttaamaan elämäni ensimmäisessä 2-tason luokassa. Menimme Jetin kanssa 1-tason 80 sentin sekä 2-tason 90 sentin. Molemmissa arvostelu oli 367.1. Radat olivat hieman erilaiset, mutta sangen mukavat.

Molempien luokkien verryttelyssä keskityin herättämään Jetin liikkumaan. Se onnistui kohtuullisesti, ja pääsimme jokaisen esteen yli ensimmäisellä yrittämällä. Tohdin jopa hypätä 90 sentin verryttelyssä okserin, joka onneksi sujui myös hyvin. 80 sentin verryttelyssä Jetti keskittyi hyvin, mutta 90 sentin verryttelyssä se alkoi huudella kavereiden perään. Olen vissiin jo vähän oppinut aiemmista kerroista, sillä en mennyt puihin, vaan ratsastin Jetin keskittymään hommiin. Toki se pääsi esimerkiksi välikäyntien aikana taas vähän huutelemaan, mutta työskentelyn avulla sen sai siitäkin palaamaan kuulolle. En siis huolestunut turhaan, vaan totesin hevosen ainakin olevan hereillä. Molempien luokkien aikana sai odottaa kisaradalla vuorossa olleet ratsukon ajan. Käytin sen ajan hyödyksi ja näytin Jetille ne esteet, jotka odottelupaikastani pystyin. Oman vuoroni koittaessa käväisin vielä näyttämässä 80 sentin luokassa toisessa päädyssä olleen esteen.

Kaisalle kiitos tästä!

80 sentin radalle lähdimme oikeassa laukassa. Kuvittelin herättäneeni Jetin, vaan jäimme silti vähän turhan rauhalliseen laukkaan. Ykköselle tulikin hieman hidas, joskin puhdas hyppy. Siinä Jetti nappasi vasemman laukan, josta en saanut sitä ennen kuin olimme jo kaartamassa radan toiselle esteelle. Kakkoselle tuli hyvä hyppy, ja suoran linjan päässä olleelle kolmoselle tulimme puolestaan hitaalla hypyllä. Yritin nohitella Jettiä heräämään. Nelosen ja viitosen suora linja menikin jo vähän paremmin. Kuutosena odotti sarja, jolle ratsastin vähän reilummin. Jetti selvitti askeleen sarjan kivasti, mutta nappasi b-osalla vasemman laukan. Yritin vaihdattaa sitä oikeaan, vaan mökelsimme perusradan viimeistä estettä eli seiskaa kohti ristilaukassa. Lähestymisessä Jetti nappasi lopulta kokonaan vasemman laukan ja ylitti seiskan puhtaasti.

Kuskia vissiin pelottaa. Radan este 1 ja 12. © Ida Kvist

Uusintaan lähtiessä yritin saada Jetistä kierroksia irti. Olimme edelleen vasemmassa laukassa, jota en vieläkään saanut korjattua pois. Niinpä tulimme kasille ristilaukassa. Jetti kuitenkin ylitti kasin puhtaasti. Ysi oli pitkän suoran linjan päässä, ja sille tuli ihan hyvä hyppy. Kympin ja yhdentoista suora linja meni mukavasti sujuen. Olin ajatellut kääntää tältä esteeltä aiemmin, mutta lopulta päätin ottaa pidemmän tien. Kahdelletoista tein aika ison tien, jolloin se ylittyi ihanan varmasti. Maalilinja oli vähän tavallista kauempana, joten usutin Jetin vielä hypyn jälkeen isompaan laukkaan, jotta pääsimme maalilinjan yli. Tällä suorituksella sijoituksemme oli 8/20.

Upeasti 80 sentin ratapiirroksen päälle tehty 90 sentin rata.
Joskus voisi jopa muistaa kuvata kaikki kisaradat.

90 sentin radalle lähdin hakemaan hyvää, tasaista suoritusta vailla ajatustakaan aikaratsastuksesta. Matkaan lähdimme taas oikeassa laukassa. Ykköselle tuli nyt parempi hyppy, mutta Jetti nappasi siinä taas vasemman laukan. Aloin hakea vaihtoa heti, mutta jälleen vasta kaarteessa kakkoselle Jetti suostui ottamaan oikean laukan. Kakkosen ja kolmosen suora linja meni nohituksen jälkeen asiallisesti. Jetti tosin tuntui vähän olevan unessa, joten nohitin sitä lisää. Nelosena oli vuorossa askeleen sarja, joten halusin tulla sille sujuvasti. Jetti hyppäsikin sen ihan hyvin. Viitoselle tuli jarruttava hyppy, mutta kannustuksella Jetti lähti kuutoselle positiivisen askeleen kautta. Edessä oli perusradan viimeinen este eli seiska, joka ylittyi hyvin.

Uusintaan lähtiessä yritin vähän hakea kierroksia, jotta minun ei tarvitsisi joka hetki ajaa eteenpäin. Rämmimme tosin taas kerran ristilaukassa, mikä söi laukan sujuvuutta. Kasi ylittyi kuitenkin kohtuullisesti, vaikka Jetti vaihtoi itsensä vasta kolmea askelta ennen hyppyä vasempaan laukkaan. Ysille tuli taas parempi hyppy. Tämän jälkeen kamera teki tenät eikä tallentanut kymppiestettä, joka sujui kuitenkin kohtuullisesti. Yhdelletoista tein tietoisesti pidemmän tien, ja sille tuli ihan hyvä hyppy. Edessä oli enää viimeinen este eli numero 12. Ratsastin sillekin isomman tien, sillä halusin varmistaa puhtaan radan. Sille tuli hitusen jarruttava hyppy, mutta ei pahin, joten pääsimme sen yli ja olimme minun ensimmäisen 2-tason 90 sentin luokan maalissa puhtaalla suorituksella. Jes! Rauhallisella radallamme sijoituksemme oli 17/23.



Yksi tavoite saavutettu, jes! Hassua ajatella, että aikoinani en uskonut hyppääväni 90 sentin ratoja saati voivani startata 2-tason eli vanhan aluetason kisoissa. Ihanaa, että asiat ovat menneet tähän suuntaan! Molemmissa radoissa olisi saanut olla aktiivisuutta enemmän, mutta olin kuitenkin tyytyväinen niiden tasaisuuteen ja varmuuteen. Jetti tuntui kummallakin radalla hyvältä sillä tavalla, että sen tiesi menevän esteiden yli. Sellaisella Jetillä tykkäänkin hypätä. Kun en tee itse suurempia mokia, menee Jettikin mainiosti. Jatkossa vain saamme harjoitella vähän sujuvampaa etenemistä, niin hyppelyt helpottuvat kummasti.

Videoista kiitos Hanskille ja Kaisalle, kuvista kiitos Idalle!

Ratsastusleirin 15. tunti: estekisat

Helmeri verryttelyesteellä, radan este numero 7.

Ratsastusleirin viidestoista tunti kruunasi viikon, sillä luvassa oli estekisat. Ratsukseni sain toiveeni mukaisesti Helmerin, joten olin mielissäni. Kisoissa oli yksi luokka, mutta kolme eri korkeusvaihtoehtoa: 60, 70–80 ja 80–90 senttiä. Omaksi kisakorkeudekseni tuli Helmerin jaksamisen mukaan 70–80 senttiä. Se kun hyppäsi lisäksi vielä kahdesti 60 sentin.

Oma lähtövuoroni oli ensimmäisenä, kun korkeudet hypättiin järjestyksessä 70–80, 60 ja lopuksi 80–90 senttiä. Kisoissa oli yhteensä 15 lähtöä. Pääsin siis verryttelemään Helmerin ensimmäisenä. Se oli tehnyt jo koulutunnin aiemmin alle, joten aivan älyttömästi sitä ei tarvinnut lämmitellä. Testasin lähinnä vain kaasun, jarrun ja ratin löytymisen, kuten aina. Kaikki olivat kohtuullisesti matkassa, ja Helmeri tuntui hyvältä. Verryttelyhypyt otimme pystylle (ratapiirroksen este 1) ja okserille (este 7). Pystylle tulin oikeassa kierroksessa, sillä sama reitti oli radallakin edessä. Kertaalleen nappasimme puomin mukaan, mutta muutoin este sujui hieman tiukasta kaarteesta huolimatta kohtuullisesti. Okserin hyppäsimme myös oikeassa kierroksessa eikä sekään tuottanut ongelmia. Verryttelyn jälkeen kävelimme opettajan johdolla radan. Sen jälkeen hyppäsin Helmerin kyytiin ja sain ottaa vielä hypyn radan ensimmäiselle esteelle ennen kuin aloitin kisaradan. Se sujui hyvin, joten tervehdin tuomaria ja aloitin radan.

Lähdimme liikkeelle oikeassa laukassa, ja Helmeri liikkui ihan hyvin. Tie ykköselle oli kohtuullinen, mutta laukka oli vähän liian pitkää. Helmeri tuli turhan lähelle estettä, mutta keräsi hienosti kavionsa puhtaasti sen yli. Kaareva tie kakkoselle meni sujuvasti kuudella askeleella. Kolmosena olleen laineen hyppäsimme kiltisti liki keskeltä eli korkeimmasta kohdasta, vaikka rataan tutustuttaessa opettaja neuvoi hyppäämään sen jommastakummasta reunasta. Nelonen oli myös kaarevan tien päässä, ja pääsimme sille viidellä askeleella. Sen jälkeen en muistanut tasapainottaa Helmeriä, vaan se pääsi taas vähän pitkäksi. Niinpä ponnistuspaikka viitosena olleen sarjan a-osalle tuli lähelle, mutta hieno Helmeri pelasti. B-osalle pääsimme ihan asiallisesti yhdellä askeleella, ja matka jatkui sen jälkeen toivotusti oikeassa laukassa. Kuutosen ja seiskan suora linja meni venyttäen kolmella askeleella. Sen jälkeen olin unohtaa tiukemman kaarteen päässä olevan kasiesteen, mutta muistin viime tingassa. Tiestä tuli aika kamala, mutta olin menossa sen verran, ettei Helmerikään onneksi nirsoillut. En tosin usko, että se herkästi moista tekeekään. Hieman kankean hypyn jälkeen en tohtinut kääntää tiukempaa tietä ysille, vaan otin pidemmän tien ratsastaakseni laukan taas sujuvaksi. Se oli ihan järkevä ratkaisu, ja pääsimme ysille hyvin ja sen yli mukavalla hypyllä. Näin olimme maalissa virheettömällä suorituksella. Jes, hyvä Helmeri!

Ruusukehain kanssa yhteiskuvassa.

Ensimmäisenä lähtemisessä oli se hyvä puoli, että ehdin katsoa muiden ratoja. Helmerin luovutin seuraavalle kuskille, kun olin taputellut ja kiitellyt sen hyväksi. Loppujen lopuksi nappasimme suorituksellamme toisen sijan ja sinisen ruusukkeen. Jeij! Helmeri oli oikea ruusukehai, sillä se nappasi niin ensimmäisen kuin viidennen sijan. On se mainio! On varmasti sanomattakin selvää, että leiri päättyi todella hyviin tunnelmiin. Kisat olivat kivat, ja rata sujui asiallisesti. Toki siinä olisi ollut viilattavaakin, mutta mitään isoa ongelmaa ei onneksi ollut. Helmeri oli tasaisen varma, ihana itsensä ja sillä oli niin mukava hypätä. Harmi, ettei se aivan mahtunut autooni, muuten olisin kyllä salakuljettanut sen mukanani.

Kisojen jälkeen hoidimme hevoset ja kokoonnuimme lyhyeen päätöstilaisuuteen. Leiriviikko meni kyllä ihan siivillä ja oli niin kivaa! Viiteen päivään mahtui 15 ratsastuskertaa, joka tunneissa mitattuna oli liki 18. Eikä kunto loppunut kertaakaan, hah! Saimme leiristä todistuksen, johon leirin kaksi pääopettajaa olivat koostaneet palautteen: "Ratsastuksesi on siistiä ja tasaista, osaat huomioida hyvin hevosta. Voit herätellä hevosta vähän enemmän jo alkutunnista, jotta sitä "kivasti toimivaa hevosta" tulee tunnista vähän pidempi aika. Mukaudut hyvin hevosen liikkeisiin ja sinulla on hyvä tasapaino. Ratsastat hyvät tiet niin sileällä kuin esteillä." Palaute oli niin parannuskohtineen kuin positiivisine huomioineen mukavaa luettavaa. Muutenkin leiri vastasi odotuksia: hevoset olivat osaavia ja kivoja. Opettajat osasivat hommansa, ja sain liki jokaiselta tunnilta jotain mietittävää, pieniä ja suuriakin. Saimme kaveriporukkamme kesken mökin, jossa oli kylpyhuone, joten majoitus oli kunnossa. Kotiruokaa oli tarjolla usein, joten nälästäkään ei tarvinnut kärsiä. Kaiken kaikkiaan leiri oli hintansa väärti. Kannatti käydä ja aloittaa kesäloma mitä parhaimmalla tavalla.

Kuvista ja videosta kiitos Venlalle!

Ratsastusleirin 10. tunti: isompia esteitä

Helmeri & Mikko Forsténin vanha portti.

Leirin kymmenennellä tunnilla oli luvassa isompia esteitä. Ratsukseni sain kaikeksi onneksi Helmerin. Se meni jo aiemmalla tunnilla, joten säästelin sitä hieman alkuverryttelyssä. Siinä ratsastimme voltteja ulkoavuilla kääntämiseen keskittyen. Suuntaa vaihdoimme laukassa kahden puomin suoran linjan avulla. Helmeri teki hienosti molemmat vaihdot. Muutoin Helmeri oli suunnilleen hereillä, vaikka sitä piti toki ratsastaa. Voltit menivät paikoin ok, paikoin hieman sisään valuen. Valtaosin Helmeri kuitenkin tuntui kivalta, joten sen kanssa oli hyvä lähteä hyppyihin.

Hyppäsimme tunnin aikana yksittäistä pystyä, laatikkopystyn ja pystyn kaarevaa linjaa, yhden ja kahden askeleen kolmoissarjaa sekä muuriokserin ja porttipystyn (toim. huom. Mikko Forsténin aiemmin omistama) kaarevaa linjaa. Hypyt menivät mukavasti, vaikka välit jäivät paikoin jopa ahtaaksi, vaikka tajusin hieman pidättää. Pidätteen olisi vain saanut tehdä hitusen aiemmin ja vähän napakammin, jotta väli olisi mennyt vielä paremmin. Helmeri oli kuitenkin hyvin hereillä ja hyppäsi kaiken sujuvasti.

106 cm.

Sitten keskityimme kolmoissarjaan sekä muuriokserin ja porttipystyn kaarevaan linjaan. Jälkimmäiseksi mainitulla linjalla muuripysty nousi ehkä 85 senttiin, kun taas porttipysty oli noin 80 senttiä ja pysyi sellaisena. Sen sijaan kolmoissarjan viimeistä estettä eli okseria opettaja alkoi hilata kierros toisen jälkeen korkeammaksi. Helmeri tuli sarjalle aina hitusen oikoen, ja sama meno jatkui myös linjalla. Helmeri kuitenkin hyppäsi varmasti, ja yritin parhaani mukaan korjata tietä suoremmaksi. Lopulta linja nousi 106 senttiin (tarkistusmitattauksen tulos). Mikä hassuinta, este ei jännittänyt tai pelottanut ollenkaan! Niinpä se ylittyi helposti ja hihkuin riemusta. Uusi korkeusennätys! Vain sentillä aiemmasta, mutta silti.

116 cm.

Vaan eipä homma tähän päättynyt. Este nousi 116 senttiin, ja kommentiksi tuli, että saa tulla tai olla tulematta. Varmistin opettajalta, että korkeus oli Helmerille ok ja selvisi, että sillä on hypätty isompaakin. Ei siis muuta kuin estettä kohti. Ensimmäisellä yrittämällä lähestyminen sarjan ensimmäiselle esteelle oli höpö, mikä heijastui koko tehtävään. Jäin arpomaan viimeisessä välissä, mikä johti ohimenoon. En kuitenkaan säikähtänyt tai alkanut jännittää, sillä virhe oli selvä eikä mistään omituisesta johtuva. Toisella yrittämällä lähestyminen meni paremmin, ja äänellä rohkaisemalla lähdimme hyppyyn. Puomi lähti mukaan, mutta muuten hyppy oli mukavan varma. Hieno Helmeri! Otimme tunnin päätteeksi vielä minipystylle hypyn, sillä en tahtonut jättää Helmerille kolistelua tunnin viimeiseksi hyppykokemukseksi. Hyppy menikin ihanan sujuvasti, ja Helmeri oli menossa todellakin mukana.



Tunti päättyi tähän. Miten mahtavaa! Helmeri oli niin hieno! Tunnissa parasta oli helppous ja sujuvuus. Opettajakin totesi, että menomme näyttää siltä, ettei siellä tarvitse paljoa tehdä. Mahtava tunti! Ihanaa, että oma pää kestää korkeammatkin esteet, kun on sopiva ratsu alla. Tämä taitaa napata leirin parhaimman tunnin paikan, jes!  

Kuvista ja videoista kiitos leiriläisillemme ja leiriavustajillemme!

Ratsastusleirin 7. tunti: uusintayritys

Leirin seitsemäs tunti oli toivetunti. Valittavana oli maasto, este ja estemaasto. Mietin ensin jälkimmäistä, mutta kun se tarkoitti maastossa esteiden hyppäämistä jonossa, päätin ottaa kentällä pidetyn estetunnin. Ratsukseni tunnille sain Helmerin, joten pääsin ottamaan uusintayrityksen sen kanssa esteillä. Tavoitteenani oli nyt saada kulmat ratsastettua paremmin sekä saada laukka pyörimään alusta asti siten, ettei minun tarvitsisi häseltää esteiden läheisyydessä enää. Tunnilla oli nyt ratsukoita vain neljä.

Verryttelytehtävässä ravasimme isoa keskiympyrää matalien kavalettien yli sekä pyöräytimme ympyrältä voltit ulos puomien yli harjoitusravissa istuen. Tasaisuus ja hyvät tiet olivat pääidea. Päästin Helmerin hieman punkemaan sisälle, kunnes aloin herätä tähän tuntiin ja vähän korjasin sitä. Pientä hiomista teihin jäi vielä, mutta saimme tultua niitä kohtuullisesti myös siten, että kumpikin tiesi suunnan. Tulimme saman kuvion myös laukassa, jolloin pääsimme vaihtelemaan kavaleteilla laukkoja. Helmeri nappasi melkein kaikki laukat oikein, mutta muutamat kurvailut sekä huonot ponnistuspaikat jättivät meidät joko vanhaan laukkaan tai pudotti menon raviin. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, kuinka helposti Helmeri laukat vaihtoi. Muutaman hetken tehtävä oli peräti aika helppo.

Tunnin aikana hyppäsimme yksittäistä pystyä, pystyn ja okserin linjaa, askeleen sarjaa, muuripystyn ja okserin kaarevaa linjaa. Suoralle linjalle haettiin sekä viisi että kuusi askelta. Olin ihan mielissäni, kun sain kuuden askeleen linjan kerralla onnistumaan, jes! Viisi askelta ei tuottanut ongelmia, sillä se oli aika tavallista laukkaa, pikkuisen ehkä tasapainottaen. Sarja meni ihan ok. Kertaalleen ratkaisin tilanteen pyytämällä Helmerin hyppyyn kauempaa, sillä en halunnut miniaskelta. Helmeri totteli kivasti, mutta olisin saanut ehtiä tehdä väliin pienen pidätteen, sillä tulimme sarjan b-osalle hitusen lähelle. Helmeri selvitti senkin kuitenkin asiallisesti. Muuripystyn ja okserin kaareva linja oli meille oli meille seitsemällä askeleella hyvä. Hauskaa oli se, että opettaja pisti meidät päättämään askelmäärän ennen kuin olimme menneet linjaa kertaakaan. Mietin itse vähän lyhyemmän laukan ja kaarteen tien maksimoinnin olevan meille paras vaihtoehto. Vähemmällä askelmäärällä yrittäminen olisi voinut ajaa minut häseltämään, jolloin tie olisi voinut kärsiä, ponnistuspaikasta puhumattakaan. Seitsemän askelta onneksi meni väliin tosi nätisti. Hyvä, Helmeri!

Tunnin estekorkeus pysyi jälleen mukavuusalueella. Maksimikorkeus taisi olla noin 75 senttiä. Tällä tunnilla tajusin taas pikkuisen enemmän Helmeristä. En jäänyt ajamaan sitä turhaan eteen, vaan ymmärsin sen tavallisen laukan riittävän näille tehtäville. Toki sitä sai tukea pohkeella ja välillä herätellä, mutta ajamaan tai puskemaan en onneksi sortunut. Kuten opettajakin tunnin aikana sanoi, on Helmeri parhaimmillaan vähän lyhyempänä ja terävämpänä kuin pitkänä. Sain vähän hajua tästä, vaikka toki Helmeri olisi voinut olla vieläkin lyhyempi, terävämpi ja enemmän takajalkojen päällä. Meno oli kuitenkin jo aika kivaa. Tunnin kruunasi se, kun opettaja kehui meidän sopivan toisillemme. Sellaisen ratsun kanssa onkin kiva hypätä.

Kuvat ja videot tulevat leiripostauksiin myöhemmin, jos niitä on saatavilla.

On se kiva!

Juhannusaattoon sopi enemmän kuin hyvin kaksi estetuntia Tallinmäellä. Viiden päivän ratsastustauko tuntui hurjan pitkältä, joten satulaan oli kiva päästä takaisin. Ensimmäisen estetunnin menin Hilimalla kolmen muun ratsukon kanssa. Tunnin ideana oli suoruuden ja tahdin säilyttäminen.

Alkuverryttelyssä kavensimme hieman kenttää ja ratsastimme niin pitkät kuin lyhyet sivun mahdollisimman tarkasti suoraan. Myötäasetukset kulmiin valmisteltiin hyvissä ajoin, ja tarvittaessa vasta-asetuksia sai käyttää apuna. Vasen kierros sujui ihan asiallisesti kaikissa askellajeissa, oikeassa kierroksessa oli hieman enemmän työtä. Etenkin laukassa oikea kierros oli paikoin aivan kamalaa oikomista, kun en millään meinannut saada Hilimaa pysymään suunnittelemallani reitillä. Ihan hassua, kuinka muka minulle vahvempi kierros ei ota sujuakseen Hiliman kanssa. Opettaja tuumasi, että Hiliman vaikeampi puoli riippuu aina ratsastajasta. Vaikka saimme oikeaan kierrokseen hieman tolkkua, jäin kyllä pohtimaan, mikä istunnassani saa Hiliman oikomaan. Asiaa pitää tutkailla, jälleen kerran.

Ennen pientä rataa tulimme suoria linjoja omina tehtävinään. Suoralla linjalla oli puomi, este ja puomi. Tavoitteena oli tulla tehtävä suoraan ja tasaisesti. Hilima oli mukavasti menossa mukana enkä itse kiirehtinyt, jolloin saimme tultua välit aika mukavan tasaisesti. Parasta oli se, että Hilima reagoi sekä pyyntöihin odottaa kuin vähän edetä. Ponnistuspaikkoja ei tarvinnut alkaa sen kummemmin säätää, sillä ne löytyivät liki puoli-ilmaiseksi. Tällainen oli kyllä kivaa, kun sai pääosin nauttia menosta ja onnistumisista.

Päivän rata oli yksinkertaisuudessaan suorat linjat sekä parit lävistäjähypyt. Radan korkeus taisi olla noin 70–80 senttiä, mikä tuntui juuri sopivalta. Tunnin palaset loksahtelivat tällä tehtävällä mukavasti kohdilleen. Hilima eteni radan läpi tasaisesti ja varmasti. Ehdin miettiä ratkaisuja esteille tultaessa ja tehdä ne ajoissa. Hypyt sujuivat ja ratsastin varmistelematta silti turhia. Myös kaarteet oikealle sujuivat paremmin, kun viimein tajusin rentoutua käsistä, tukea pohkeilla ja antaa laukan sujua kaarteiden läpi. Laukatkin vaihtuivat lävistäjähypyissä sujuvasti. Hitsit, olipa kivaa! Ihan kuin olisin sanonut tuon jo muutamaan kertaan, mutta kun niin vain oli. On mukava huomata, että välillä tunti voi mennä sutjakasti niin, että asiat loksahtelevat paikoilleen. Kehitys kehittyy, ja minä näemmä kehityn sen mukana. Jeij!

Tunti meni kyllä heittämällä yhteen parhaimmista Hiliman kanssa. Kehuin ja taputtelin Hiliman hyväksi, joten tammallekin täytyi jäädä hyvä mieli. On se vain kiva hyppykaveri, aivan mainio! Näillä fiiliksillä mennään taas hyvä tovi eteenpäin.

Oikea asenne palkitsee

Maanantaina meillä piti olla valmennustunti Tallinmäellä, mutta se korvautui oman opettajan tunnilla. Olin onneksi ehtinyt asennoitua valmennushenkisesti, joten olin läntännyt mielikuvitussilinterin syvälle päähäni. Tunnille lähdin sillä asenteella, että nyt muuten ratsastan enkä vain vikise. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja jaoin tunnin Kaisan kanssa.

Alkukäynnit hoidimme näppärästi peltolenkin kautta. Kentälle päästyämme aloimme ravissa miettiä hevosen muotoa. Välillä tuli ratsastaa hevosta vähän lyhyemmäksi ja korkeammalle niskalle, välillä taas pidemmäksi eteen ja alas -ajatuksella. Opettaja hoksautti minulle sen, että Jetin piti liikkua myös lyhyemmässä muodossa eikä vain silloin, kun se sai mennä pidempänä. Muistutuksena tuli myös pitää ne ohjat käsissä, kun Jettiä pyysi liikkumaan. Sain ratsastettua alusta asti aika napakasti, jolloin Jetti tarjosi hyvin sekä lyhyempää että etenkin eteen ja alas -ajatuksen pidempää muotoa tuntumalla pysyen. Raviin saimme paikoin mukavaa tahtia etenkin, kun muistin huolehtia Jetin suoruudesta. Niin ja pitää ne ohjat tuntumalla. Sekä tietysti käyttää niitä pohkeita. Monta palasta oli siis hoidettavana, mutta ihmeen hyvin ne tänään pysyivät näpeissä.

Seuraavaksi mietimme suoruutta laukassa. Meillä Jetin kanssa erityisesti vasen kierros on vaikea, sillä Jetti tykkää nakata siinä takaosansa sisemmäs. Tällä kertaa tämä pulma korostui alussa tavallistakin enemmän. En tiedä, mitä ihmettä tein, kun Jetti meni niin vinkkarassa. Yritin korjata tilannetta, mutta Jetti vastasi pyyntöihini poikittamalla enemmän. Tässä vaiheessa minun piti jo käydä käynnissä ja juttelemassa opettajan kanssa. Ohjeeksi tuli hyödyntää vasta-asetusta ja pitää pohkeilla hevonen raiteilla. Vasemman pohkeeni pidin tuntumalla, jotta Jetti ei yrittänyt enempää tyyrätä takaosaansa siihen suuntaan. Oikea pohje puolestaan vasta-asetuksen kanssa pyrki siirtämään etuosan moottorin eli takaosan eteen. Vinkiksi tuli ajatella sulkutaivutusta oikealle, kun Jetti pyrki tarjoamaan sulkutaivutuksen kaltaista menoa vasemmalle. Tämä mielikuva auttoi lopulta, ja sain omia apujani kohdilleen. Kas kummaa, niin se Jettikin vain suoristui paremmaksi. Laukka muuttui heti Jetin ollessa suorempana paljon rennommaksi ja tasaisemmaksi. Ero oli selvä, mikä auttoi huomaamaan aina, jos Jetti oli valumassa taas mutkalle. Työstimme suoruutta myös oikeassa laukassa, jossa oikeastaan sain keskittyä hakemaan asetuksen oikealle rehellisemmin läpi. Kun se löytyi, muuttui laukka taas paremmaksi. Paikoin Jetti laukkasi rennosti ja kohtuullisessa muodossa, jolloin piti tietysti testata vähän isompaa laukkaa. Se lähtikin mukavasti eikä istuminen siinä ollut sen vaikeampaa. Ai, että tuntui hyvältä!

Lopuksi treenasimme vielä vastalaukkaa. Kuviona oli nostaa pitkän sivun alusta käynnistä vastalaukka ja laukata kierroksen verran. Lyhyet sivut sai ratsastaa vähän loivemmin siten, että niidenkin aikana tuli hetki etenemistä suoraan. Aloitimme vasemmassa kierroksessa eli oikeassa laukassa. Ensimmäinen lyhyen sivun kaarre meni heti nappiin ja aika helposti vieläpä, joten aloin hihkua. No, Jettihän pudotti heti raville, mutta oli se silti hieno aloitus. Sen jälkeen sain ratsastettua kierroksen ja toisenkin siten, että Jetti säilytti vastalaukan kaarteissa ja meni itse asiassa aika kivan tasapainossa ja helposti. Yritin itse olla heilumatta selässä, vaikka hieman ylivarmistelin laukan säilymistä. Vastalaukka oikeassa kierroksessa eli vasemmassa laukassa oli hieman tihkaampi aluksi. Jetti pääsi pudottamaan raville enkä aluksi saanut aina korjattua sitä vastalaukkaan, kun Jetti tarjosi myötälaukkaa. Hiljalleen sain tehtyä avut selvemmin, jolloin pääsimme tahkoamaan varsinaisia vastalaukkakaarteita. Varmistelin tässä suunnassa aiempaan kierrokseen verrattuna enemmän. Ilmeisesti suunta tuntui minulle vaikeammalta oikeaan verrattuna. Opettaja neuvoi asettamaan rohkeasti oikealle, mikä lopulta auttoi. Kun Jetin sai asettumaan sinne vastalaukan säilyttäen, löysi se omia palasiaan kohdalle ja pyöristyi kivasti. Niinä hetkinä vastalaukkakaarteet menivät taas aika tasapainoisesti ja helposti. Hitsit! Tämä tehtävä kyllä palkitsi niin, että taputtelin Jetin kiitoksena superhyväksi.

Loppuraveissa piti vielä vähän fiilistellä vähän suorempaa hevosta. Jetti ravasi mukavasti ilman suurempia prässäilyjä. Kyllähän se toki ehdotti myös hitailua ja vinkkarallaan menemistä, mutta korjaantui kyllä takaisin paremmaksi. Tämä tunti oli kyllä taas niitä, joiden voimalla jaksaa monet mönkään menevät kerrat. On se vain älytön ero, kun saa ratsastettua oikealla asenteella. Hommat luistavat paljon helpommin, kun oikeasti yrittää eikä nakkaa hanskoja heti tiskiin ja siirry siihen mutkuemmäosaakuoonniinhuono-voivotteluun. Oli siistiä saada omalla ratsastuksella Jettiä näyttämään osaamistaan. Hitsit, kivaa! Tätä lisää!

Kerrassaan kiva kisarata

Helatorstaina oli oman seurani 1-tason estekisat, joihin olin ilmoittautunut Jussilla 40–50 sentin luokkaan. Arvosteluna oli A.1.0. Luokka oli jaettu kahteen osaan: junnut ja sennut. Meitä sennuja oli tosin vain kolme. Useamman päivän sateet olivat muuttaneet kentän mutalammikoksi, jossa saattoi vain kävellä. Verryttely ja rata mentiin maneesissa.

Koska Jussilla oli samassa sennujen luokassa toinenkin kuski, kävin verryttelemässä jo junnujen viimeisessä verryttelyryhmässä. Jussin kanssa sain nopeasti tarkistettua kaasun, jarrun ja ratin. Verkkahypyt otimme oikeassa kierroksessa pystylle (ratapiirroksen este numero 5) ja vasemmassa kierroksessa okserille (ratapiirroksen este 3). Pystyhypyt menivät ongelmitta. Esteellä Jussi tosin vaihtoi turhaan laukan vasemmaksi, mutta sen korjaus onnistui ravin kautta. Ensimmäiselle okserihypylle Jussi roikaisi kaukaa. Näin tämän mahdollisuuden, mutta en saanut toppuuteltua Jussia odottamaan. Olinpahan kuitenkin hypyssä mukana. Toisella yrittämällä olin taas puikoissa, jolloin Jussi kuunteli minua, ja pääsimme esteen sujuvasti. Tämä riitti meille, ja luovutin Jussin toisen ratsastajan käyttöön. Minun vuoroni oli luokan viimeisenä.

Radalla lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Jussi laukkasi ihan kohtuullisesti ja näin matalalla esteradalla sopivasti. Ykköselle tultaessa pyysin Jussia eteen, sillä mittailin matkan voivan päätyä miniaskeleeseen. Jussi vastasi pyyntöön hyvin ja venytti askelta sopivasti. Näin pääsimme ykkösen yli, ja laukkakin vaihtui toivotusti vasempaan. Kakkoselle tulimme myös ihan mukavasti, ja suoran linjan päässä olleelle kolmoselle pääsimme ihan hitusen kiemurtaen, mutta silti kuudella askeleella. Kolmosen jälkeen oli hyvä matka istua rennosti ja nauttia menosta. Neloselle tuli tehtyä asiallinen tie, jolloin se ylittyi ihan ok. Jussi vaihtoi hypyssä etuosansa, mutta ei takaosaansa ja korjasi esteen jälkeen itsensä nopeasti kokonaan vasempaan laukkaan. Korjasin Jussin sitten ravin kautta oikeaan laukkaan. Viitoselle tulimme hitusen lähelle, mutta tietoisesti sen valiten. Pidin Jussia hieman kiinni, ettei se päässyt kuvittelemaan hyppyä kaukaa. Jussi totteli oikein kivasti, ja viitonen ylittyi ihan ok. Kuutoselle pääsimme pistämällä suoralle linjalle seitsemän askelta. Kuutonen ylittyi hyvin, mutta Jussi oli sen jälkeen ristilaukassa. Ei muuta kuin ravin kautta korjaus. Seiskalle teimme taas ihanan asiallisen tien, jolloin radan viimeinenkin este ylittyi puhtaasti ja helposti.



Hitsit, että oli kivaa, ja Jussi oli kyllä niin mainio! Oli niin mukavaa mennä rata näin tasaisella hevosella, jonka kanssa saattoi ratsastaa ajatuksella teitä ja lähestymisiä, ja joka kuunteli ohjeet mukisematta. Ehdin jo radan aikana fiilistellä hyppäämisen helppoutta ja ennen kaikkea mukavuutta. Taputtelin Jussin hyväksi, ja pääsimme vielä tietysti puhtaalla suorituksella pokkaamaan punavalkoisen ruusukkeen. Palkintojenjaossa selvisi myös, että tuomari valitsi meidän suorituksemme luokan siisteimmäksi. Jeij! Hymy oli kyllä leveä ja fiilis mitä mainioin. Joskus on kyllä ihan paikallaan käydä hakemassa tällainen kisakokemus, jossa saa nautiskella menosta täysin omalla mukavuusalueella pysyen. Jussi on kyllä kiva hyppykaveri pienemmillä esteillä. Taidan kyllä toivoa sitä aina silloin tällöin estetunneille.

Videosta kiitos Kaisalle!

Ohitukseton estetunti

Hyppelyt jatkuivat Hiliman jälkeen Jetillä. Edellispäivän maastoreissu oli valanut minuun hieman itsevarmuutta, jonka päätin hyödyntää estetunnilla. Tälle tunnille lähdin sillä asenteella, että yhtään ohimenoa ei muuten tule. Alkuverryttelystä lähtien pyrin ratsastamaan kunnolla pohkeilla sekä istumaan satulassa tiiviisti leijumisen sijasta. Verryttelimme ravaamalla kiemuratiellä olleita puomeja ja laukkasimme pitkää sivua. Jettiä sai nohittaa, mutta pyynnöt alkoivat mennä perille, ja laukka pyöri kohtuullisesti.

Ensimmäiset hypyt otimme kavaletti-innarille (esteet 1a–1c). Jetti pyrki hieman hidastamaan, mutta pyysin sitä tomerasti hyppyyn positiivisen askeleen kautta. Olin ilmeisesti riittävästi itse menossa, sillä Jetti lähti hyppyihin pyynnöstäni. Seuraavaksi hyppäsimme kahdeksikkoa (esteet 2 ja 6) laukkoja vaihdellen. Jetti nappasi hypyissä vasemman laukan, mutta oikean laukan korjasimme lennosta hypyn jälkeen. Se ei haitannut, sillä vaihdot tulivat ihan asiallisesti. Tulimme samat esteet vielä tiukemmin eli esteeltä 2 jatkoimme tiukahkolla kaarevalla tiellä suoraan esteelle 6. Laukka pääsi välissä vähän sammumaan, mutta Jetti oli silti menossa, ja saimme laukkojakin vaihtumaan. Hyppäsimme vielä suoran linjan (esteet 3–4). Väli matalilla esteillä oli viidellä askeleella sopiva. Tässä vaiheessa tuntia tekemisen meininki oli aika hyvä, ja minulla tuntui olevan Jettiin jopa otetta.

Hyppäsimme radan kahteen kertaan. Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa tullen kavaletti-innareille. Eteneminen pääsi hyytymään, jolloin kavaletit menivät vähän mönkien. Matka kuitenkin jatkui, ja hyppäsimme kakkosen. Sen jälkeen korjasin laukan lennosta oikeaksi. Kolmosen ja nelosen linja oli ihan ok, vaikka tulimme sille ehkä hieman hitaasti. Kavaletit toiseen suuntaan menivät jo vähän paremmin, joskin niiden jälkeen sain taas korjata Jettiä pois ristilaukasta. Tie kuutosta kohti käväisi hieman linjasta ulkona, mutta sain liimattua pohkeet kiinni eikä Jetti miettinyt vaihtoehtoisia reittejä. Toisella kierroksella sain säilytettyä tempon vähän paremmin, jolloin noin 80 sentin esteet menivät aika mukavasti. Uusia ongelmia ei tullut, ja vanhojakin sain korjattua vähän sujuvammin.

Radan jälkeen saimme ottaa pariin kertaan 90 sentin hypyt esteille 2–4. Kolmen esteen putki meni ihan ok, vaikka olisin saanut aloittaa paremmalla etenemisellä. Silloin ei olisi tarvinnut säätää kesken kaiken, vaan olisi päässyt etenemään tasaisemmin. Toisella kierroksella aloin kolmosen ja nelosen linjalla sekoilla askelissa niitä ääneen laskien, kun kolmoselle tuli pienempi hyppy. En onneksi alkanut tuupata Jettiä, vaan pidin pohkeet tuntumalla ja odotin nelosta. Ratkaisu oli ihanan järkevä, sillä Jetti selviytyi linjasta ongelmitta, vaikka ottikin sille viidennen askeleen suunnitellun neljän sijasta. Jos olisin alkanut tuupata sitä, olisi sillä voinut menne herne turpaan, ja matka tyssätä siihen. Odotin siis järkevästi, mutta en heittäytynyt matkustajaksi. Jes! Lopuksi hyppäsimme vielä ympyrällä kavalettia ja pystyä tavoitteena säilyttää myötälaukka koko ajan. Tämähän onnistui, sillä ympyrällä oli helppo säilyttää ajatus oikeasta suunnasta. Seuraavaksi pitäisi osata viedä sama suuntatietoisuus myös radalle, jolloin turhat risti- ja vastalaukat voisivat vähentyä.

Hyppyjen päätyttyä oli pakko hihkua ääneen: tasan nolla kieltoa tai ohimenoa, wohoo! Kaikkea sitä päättäväisyydellä voikaan saada aikaan. Tämä tunti tuli tarpeeseen, sillä alkuvuosi Jetin kanssa on ollut estetunneilla välillä melkoista stoppailua ja ohittelua. Tänään tajusin taas tiiviin pohjetuntuman ja satulassa istumisen merkityksen paremmin kuin aikoihin. Kun olen mahdollisimman lähellä hevosta, on vaikuttaminenkin nopeampaa ja toimivampaa. Jos taas hillun irti satulasta, kestää ongelmien ehkäisy ja korjaus kauemmin. Onhan näitä asioita toisteltu kerrasta toiseen, mutta viimein ne onneksi pääsivät myös käytännön tasolle. Tämä tunne ja kokemus pitää kyllä säilöä tiukasti mukaan ja muistaa se jatkossa.

Juuri oikea lääke

Perjantaina suuntasimme Kaisan kanssa toisen kerran kahdestaan maastoon. Päätin ainakin aloittaa reissun ottamalla Jetin kanssa kärkipaikan. Alkumatka oli kyllä hassua hiippailua. Jettiä arvelutti kaikki tien kuopat sekä tuuli sai sen kyttäilemään hieman tavallista enemmän. Eniten tosin sen pasmoja taisin sekoittaa itse jännittämällä, miten reissu sujuisi. Lenkiksi valitsimme tutun reitin, jolla menimme hiljaisempaa tietä myöten sekä kävimme pyöräyttämässä mutkan metsässä.

Alkumatkasta otimme käynnin lisäksi ravia. Jetti liikkui aika lyhyellä askeleella, joten Kaisalla ja Vakella ei tosiaan ollut vaikeuksia pysyä matkassa. Sitten tulimmekin siihen kohtaan, jossa edelliskerralla oli voinut laukata. Tutkailimme tien kuntoa ja totesimme sen olevan laukkakelpoinen. Niinpä otimme sille kaksi laukkapätkää. Jetti tuntui pinkeältä ja laukkasi lyhyellä askeleella, mutta keskityin komentamaan itseäni ratsastamaan ja pitämään takamuksen penkissä. Näillä ohjeilla saimme laukattua molemmat pätkät ilman isoja koikkaloikkia. Laukkapätkän jälkeen ravasimme metsälenkin alkuun ja käppäilimme sen käynnissä. Kotimatkalla otimme samat laukkapätkät uudelleen. Nyt Jetti tuntui rennommalta kuin toiseen suuntaan tultuna, joten tohdin itsekin hieman rauhoittua. Muistuttelin itseäni kuitenkin ratsastamaan matkustajaksi heittäytymisen sijasta. Laukkapätkät menivät nyt aika kivasti, ja Jetti pääsi laukkaamaan hieman pidemmällä askeleella. Jes!

Loppuraveissa Jetillä nousikin kavio jo rutkasti paremmin. Keskityin silti edelleen siihen, etten ihan lössähtänyt, vaan olin sopivasti valmiustilassa ratsastamaan Jettiä tarkasti, jos se keksisi hölmöillä jotain. Ruuna kuitenkin rentoutui tallin jo häämöttäessä näköpiirissä, jolloin sain viimein huokaista pitkään ja syvään. Reissu hurahti niin paljon paremmin kuin olin uskaltanut kuvitella. Jes, jes, jes! Tämä tuli niin tarpeeseen! Maastossa minusta on välillä tuntunut, ettei minulla ole mitään kontrollia Jettiin. Tällä kertaa kuitenkin tajusin hakea Jettiä kuulolle, mikä onnistui aina hetkittäin. Sen myötä sain vähän itsevarmuutta, mikä varmasti tarttui Jettiinkin. Minun täytyy vain ymmärtää, että kun ratsastan, Jettikin toimii paremmin. Jos taas humputtelen ja heittäydyn matkustajaksi, ottaa Jetin sivupersoona Käikky ohjat kavioihinsa. Jetillä on vedetty ties kuinka monta maastoa, joten se ei ole sille mitään uutta. Ei siis muuta kuin omaa itsevarmuutta kasvattamaan askel kerrallaan!

Opitusta nauttimista

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä. Ratsunani jatkoi Lore, kuten edellisviikon kavalettitunnilla oli sovittu. Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain neljä, mikä on oikein sopiva määrä estetunnille. Tunnin teemana oli laukan säilyttäminen tehtävillä. Korkeuksilla ei pelattu tällä tunnilla, vaan saimme hypätä hyvinkin mukavuusalueella pysyen.

Alkuverryttelyn teimme aika vikkelästi ja itsenäisesti. Lorelle tunti oli päivän ensimmäinen ja samalla ainoa. Ruuna oli alussa vähän unelias, joten tein ravissa muutamia temponvaihteluita. Ympyröillä puolestaan koetin saada asetukset läpi ilman hevosen vääntämistä mutkalle. Vasen kierros oli oikeaa vähän hankalampi. Siinä Lore pyrki painamaan sisäpohkeen läpi eikä halunnut hevillä asettua. Kierros parani työstön myötä hieman, mutta ei täydellisesti. Lyhyen verryttelyn jälkeen siirryimme jo tehtävien ja laukan pariin.

Tulimme ensimmäisenä niin 17 kuin vajaan 15 metrin suoria linjoja. 17 metrin linja tuli päästä viidellä ja vajaan 15 metrin linja neljällä askeleella. Viisi askelta napsahti väliin nätisti. Lore laukkasi toivotusti lyhyenä, joskin energia oli vähän hukassa. Neljän askeleen väli sen sijaan meni muutaman kerran viidellä. Arvioin välin todellisuutta paljon lyhyemmäksi, jolloin lyhensin liikaa. Lopulta väli oli sopiva, kun annoin Loren laukata liki tavallisesti. Seuraavaksi tulimme lävistäjällä olleen esteen vasemmassa laukassa ja jatkoimme sen jälkeen vielä neljän askeleen suoran linjan. Laukka ei vaihtunut lävistäjäesteellä, mikä ei ollut yllätys. Vaihtamisen sijaan keskityin suoruuteen, sillä tapanani on usein hypätä esteet jommastakummasta reunasta. Laukat korjasin oikeaksi ravin kautta. Olisin saanut olla nopeampi istumaan takaisin satulaan ja jarruttamaan laukan raviin. Vaihdot ravin kautta pääsivät venymään, kun hypyn jälkeen jäin leijumaan tovin irti satulasta. Neljän askeleen väli meni hyvin, kun muistin opettajan ohjeiden avulla olla hätyyttämättä Lorea turhaan.

Tämän jälkeen hyppäsimme pari pientä rataa. Ensin tulimme ratapiirroksen esteet 1–5. Sitten pidensimme tehtävän vielä tulemalla alun samalla tavalla, mutta lisäämällä loppuun vielä viiden askeleen välin toisestakin suunnasta. Eli ratapiirroksen esteet 1–7. Lyhyempi rata meni aika mukavasti. Sain tosin vaihtaa laukan ravin kautta niin lävistäjäesteen kuin toisen suoran linjan jälkeen. Muutoin ponnistuspaikat osuivat kohdilleen, ja meno oli helppoa. Pidempi rata meni samaan tapaan asiallisesti. Ainoastaan viimeisenä ollut viiden askeleen linja kävi aavistuksen ahtaaksi. Saimme uusia vielä sen linjan lopuksi. Ensimmäisellä yrittämällä väli onnistui hyvin, mutta Lore otti ensimmäiseltä esteeltä laakealla hypyllä puomin mukaansa. Toisella kerralla puomit pysyivät ylhäällä, ja väli oli ihan ok. Lyhensin laukkaa ehkä hieman liikaa, mutta Lore selvitti välin silti viidellä askeleella.

Olipa tunti kiva! Tehtävät olivat kivoja, mutta eivät ihan itsestäänselvyyksiä. Estekorkeudet olivat noin 60 sentin tuntumassa eli reilusti mukavuusalueella. Sain lisäksi myödättyä aika kivasti, välillä tosin vähän liikaakin. Silloin Lore pääsi venymään pitkäksi, ja laukankorjaus viivästyi minun keräillessä ohjia sekä hilluessa irti satulasta. Katseeni pysyi tunnin ajan hyvin esteiden yli, jolloin ponnistuspaikat oli helppo nähdä. Sain myös pidettyä pohkeet aika hyvin kiinni ja odotettua hyppyjä, jolloin oma mukautuminen oli vaivatonta. Tällä tunnilla pääsin nauttimaan opituista asioista, mikä oli todella palkitsevaa. Loren kanssa oli mukava hypellä, kun kaikki onnistui pääosin kivasti ja sujuvasti. 

Rauhassa hyviin suorituksiin

Sunnuntaina menin Tallinmäen estetunnille Jetin kanssa ajatuksella, että tänään saisin luvan ratsastaa kunnolla. Olihan alla kuitenkin hyvin tuttu ratsu, jonka kanssa olen tehnyt töitä paljon. Yritin silti olla luomatta liikoja paineita, sillä niiden alla yleensä alan vain säheltää. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja pääsimme tekemään samoja juttuja kuin mitä esteryhmä oli edellispäivänä tehnyt. Minullahan ne tehtävät jäivät sillä kertaa valtaosin tekemättä, joten ne olivat minulle pitkälti uusia.

Alkuverryttelyssä olin taas riittävän tomerana liikkeellä. Tein muutamia siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin sekä temponvaihteluita. Jetti oli kohtuullisesti hereillä, joten yritin olla säätämättä liikaa. Verryttelytehtävänä tulimme kahden puomin suoraa linjaa. Puomien välissä tehtiin siirtymä käyntiin, jonka jälkeen palattiin takaisin raviin. Toisesta suunnasta tehtynä käyntisiirtymän jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin toisen puomin yli. Siirtymät ravista käyntiin ja takaisin onnistuivat mukavasti. Laukannostot käynnistä olivat ensin nihkeitä, kunnes sain Jetin hereille. Sen jälkeen homma toimi mukavasti. Laukkakin rullasi, kunhan ensin vähän virittelin ratsua.

Ennen rataa tulimme sen osia omina tehtävinään. Mukaan mahtui niin suoraa linjaa, puomin, esteen ja kavaletin jumppasarjaa kuin kahden askeleen sarjaa. Suoraa linjaa tulimme kuudella askeleella. Jetti olisi tullut sen ilmaiseksi kuudella, mutta jostain syystä varmistelin liikaa. Niinpä tulimme vähän lähelle toista estettä. Saimme uusia tämän tehtävän vielä ylimääräisen kerran, jotta osaisin tulla sen rennosti ja rauhassa. Onnistuinkin ratsastamaan sen siten, ja Jetti meni sen mainiosti. Jumppasarja ja kahden askeleen sarja sujuivat peruslaukalla asiallisesti. Itselle haastavaa oli muistaa jumppasarjan jatkuneen vielä esteen jälkeen kavaletilla. Yhden könöttämisen jälkeen muistin ryhdistäytyä ja olla valmiina vielä kavaletin ylittämiseen. Laukat eivät aina vaihtuneet tehtävissä, mutta Jetti korjasi ne mukavasti lennosta.

Oikeassa maailmassa ei ollut ihan
näin ahdasta.

Sitten tulimme radan kahdesti. Varsinaisia esteitä radalla olivat numerot 2a, 5a ja 4. Ratapiirroksen harmaa viiva merkitsee puomia,  ja muut viivat ovat puolestaan kavaletteja. Ensimmäinen kierros tultiin esteiden osalta noin 60 sentissä, toinen kierros 80 sentissä. Molemmilla kierroksilla radan aloittanut ja lopettanut kavaletti oli ehkä vaikein osuus. Jotenkin vauhti sammui, ja tie oli mitä sattuu. Sen sijaan sarja 2a–2b sekä maapuomilla varustettu jumppasarja 5a–5b menivät ihan mukavasti. Suora linja esteillä 3–4 meni toisella yrittämällä hyvin. Ensimmäisellä kerralla hätäilin liikaa, jolloin viisi askelta kävi vähän ahtaaksi. Kokonaisuudessaan olen molempiin ratoihin tyytyväinen. Meno oli varmaa ja kuitenkin aika tasaista. Mitään suurempia kommelluksia ei sattunut, ja hyppääminen oli taas kerran yksinkertaisesti kivaa.


Tunnin keskeisimmät opit olivat vanhat tutut: muista olla rauhassa äläkä säädä turhaan. Satuin tällä tunnilla kiinnittämään huomiota katseeseeni, joka pysyi ainakin molemmilla radoilla pääosin mukavasti eteenpäin. Sain yllättävän luontevasti katsottua oikeaan suuntaan, mikä auttoi ponnistuspaikkojen näkemisessä. Suora linjakin meni heti paremmin, kun katsoin sen yli enkä jäänyt tuijottelemaan esteitä tai maata laukka-askelia mittaillen. On tosi kiva huomata, kuinka jotkin aiemmin treeniä vaatineet asiat saattavatkin mennä melkein itsestään paremmin. Eipähän voi sanoa, että jokainen asia menisi joka kerta pieleen. Jetti oli tänään taas mukava hyppykaveri. Tällaista sen pitääkin olla. Ei tietoakaan jännityksestä, vaan mukavaa menoa!

Tuttu ja turvallinen

Sunnuntaina oli lauantain tapaan tuplahevospäivä luvassa, mikä tietysti sopi oikein mainiosti. Päivä alkoi estetunnilla, jolle menin kisoja silmällä pitäen Jetillä. Jäimme vähän muista jälkeen, kun olimme lähdössä tallilta, mutta sain kirittyä ravipätkien avulla muut kiinni. Tämä ilmeisesti herätti Jettiä, jolloin se oli jo alusta alkaen aika kiva.

Maneesille päästyämme pidin saman päättäväisyyden ja aloin ratsastaa kunnon ravia. Tein muutamia siirtymiä sekä temponvaihteluita pitääkseni Jetin hereillä. Jetti oli mukavasti kuulolla ja liikkui hyvin. Yritin olla säätämättä liikaa, etten veisi energiaa sillä pois. Laukassakin Jetti oli mukava. Opettaja hoksautti istumaan myös reippaammassa laukassa suorana sen sijaan, että kippasin etukenoon. Lisähuomautuksena tuli saada Jetti myös lyhyemmässä laukassa olemaan ponteva ja ratsastajan alla. Neuvojen jälkeen sain istuttua suorempana enkä hyökkinyt turhia etukenoon. Samoin ratsastin lyhyemmän laukan huolellisemmin enkä jarruttanut eteenpäinpyrkimystä mummolaukaksi. Verryttelyn jälkeen tulimme vielä muutaman kerran ympyrän molempiin suuntiin viuhkana olleiden ravipuomien yli. Rämmimme vähän Jetin kanssa ennen kuin opettaja muistutti välien olevan lyhyet. Sen jälkeen sain ennakoitua tulevaa paremmin ja ratsastettua Jetin lyhyemmälle askeleelle. Hyvä muistutus oli se, että hevosen herättäminen piti tehdä ajoissa, ei viime tipassa.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa kierroksessa ensin ravipuomit. Niiden jälkeen nostimme laukan ja tulimme puomin, kavaletin ja puomin lävistäjällä olleen linjan. Siitä matka jatkui vielä toisella pääty-ympyrällä olleen kavaletin yli, jonka alla oli kaksi autonrengasta. Ravipuomit osoittautuivat meille hankalaksi, kun yritin edelleen kirmata ne ajattelematta läpi. Rämmimme ensin myös puomi-kavaletti-puomilinjan nolosti, kun laukassa ei ollut pontevuutta. Rengaskavaletin yli sentään pääsimme kerralla ja ongelmitta. Toisella kierroksella meno parani kummasti, kun jopa ratsastin. Opettaja muistutti herättämään Jetin ja olemaan sitten rauhassa. Tuttu neuvo, jonka silti unohdan toisinaan ja jään säätämään ylimääräistä.

Tämän jälkeen tulimme oikeassa laukassa kaarevalla linjalla olleelle kavaletille ja pystylle, josta matka jatkui suoran linjan päässä olleelle toiselle pystylle. Linjojen välit eivät menneet ihan heti nappiin. Väleihin piti pistää neljä askelta, missä onnistuimme, mutta ensimmäisen välin ahtaasti tullen ja toisella hieman kauas jääden. Opettaja ohjeisti tulemaan ensimmäisen välin rauhassa ja tarvittaessa sen jälkeen vähän ratsastamaan eteen. Tämä vinkki auttoi yhdistettynä siihen, että rauhoituin enkä yrittänyt lentää tehtävää läpi. Jetti loikkasi myös ensimmäisen pystyn yli näppärästi, vaikka alla olikin laatikko koristeena. Myönnettäköön, että olin käynyt etukäteen näyttämässä sen sille ihan varmuuden vuoksi vain. Ennen rataa tulimme vielä askeleen sarjan, jossa oli pysty, maapuomi ja ristikko-okseri. Sarjalle saimme venyä, kun hätäännyin ponnistuspaikan katoamisesta, mutta Jetti hoiti osuutensa kunnialla.

Kaisalle kiitos tästä!

Lopuksi tulimme vielä radan pari kertaa. Matkaan lähdimme vasemmassa kierroksessa tulemalla ravipuomit. Ne menivät samaan tapaan kuin koko tunnin eli vähän haparoiden. Niiden jälkeen nostimme vasemman laukan ja tulimme puomin, kavaletin ja toisen puomin. Tämä meni ihan mukavasti, kun maltoin olla rauhassa. Seuraavaksi edessä oli ympyrällä ollut rengaskavaletti. Jetti lähti sille vähän kauempaa ja oli esteen jälkeen ristilaukassa. Yritin korjata, mutta seuraava este ehti ensin. Ristilaukka vähän sotki menoa, jolloin haparoimme linjan kavaletilta pystylle. Jetti kuitenkin kiipesi nätisti pystystä yli ja venytti itsensä vielä neljällä askeleella toiselle pystylle. Tämän jälkeen piti siirtyä raville ja tulla ravipuomit. Meillä homma vähän venyi ja jouduimme tekemään ylimääräisen ympyrän ennen kuin osuimme puomeille. Niiltä matka jatkui askeleen sarjalle. Sain taas jonkin paniikkikohtauksen ponnistuspaikasta, mutta Jetti pelasti ja kehuin sitä. Sarjalta matka jatkui vielä rengaskavaletin yli, mikä sujui mukavasti. Toisella kierroksella paransimme odotetusti menoa, kun rauhoituin. Jetin kanssa on parempi olla mieluummin hiljempaa kuin meuhkata ylimääräistä. Se kyllä hoitaa osuutensa, jos kuski ei säädä liikoja, mutta ei toisaalta heittäydy matkustajaksi.

Saimme vielä loppuun uusia kavaletin ja kahden pystyn linjan sekä sarjan. Ohjeeksi tuli olla rento ja antaa Jetin hoitaa osuutensa. Jälleen kerran yksittäisinä tehtävinä homma oli hallussa. Jetti eteni tasaisesti enkä hätiköinyt, jolloin sekä linja että sarja menivät nätisti. Pääsin kehumaan Jettiä kunnolla, sillä se oli koko tunnin ollut luotettava tätikuljetin. Radassa hyvää oli se, että pari 90 sentin estettä eivät huolettaneet, vaan ne meni mukavasti. Kaikista huipuinta tunnilla oli se, ettei jännittänyt! Jetti kulki niin tasaisesti, ettei mikään arveluttanut. Tätä olen kaivannut. Tämä treeni oli siksi enemmän kuin tarpeen.