Sunnuntaina oli taas estekisapäivän vuoro. Pikkaralan Palkinnossa oli sopivasti meille Paven kanssa 2-tason 90 sentin luokka. Arvosteluna oli 367.1. Edellisyön ja aamun sateen takia kenttä oli paikoin hieman upottava ja mutaisa, kun kävelimme sitä rataan tutustumisessa. Hevoset eivät kuitenkaan liukastelleet, ja kenttä kuivui myöhempiin luokkiin paljon paremmaksi.
Lähtövuoromme Paven kanssa oli luokan loppupuolella. Kävelytin Pavea aluksi, kunnes kipusin kyytiin ja odottelin vielä tovin verryttelyyn pääsemistä. Lopulta pääsimme maneesin estepuolelle. Kävin askellajit läpi, ja Pave tuntui siltä kuin olin arvellut: aika hitaalta. Yritin hiljalleen herätellä Pavea hommiin, ja hetkittäin saimme parempaa etenemistä. Verryttelyssä kuitenkin luonnollisesti välillä sattui aina joku ratsukko eteen, jolloin sai olla jarruttelemassa. Otin muutamat hypyt ristikolle, ja ne sujuivat ihan hyvin. Sitten tulimme vielä pystyä ja okseria. Ponnistuspaikat olivat hukassa eikä Pave juuri imenyt esteelle. Lähinnä meno hyytyi estettä kohti. Kisat etenivät sen verran rauhassa, että ehdimme ottaa verryttelyssä pienen huilihetken. Ennen siirtymistä ulos tulimme vielä pystyn ja okserin. Pystylle tuli ihan hyvä hyppy, mutta okserille hieman hidas. En panikoinut verryttelyn sujumista isommin, mutta saan kyllä opetella käyttämään panikoimiselta säästyvän energian molempien herättämiseen. Lähdimme kuitenkin kisakenttää kohti. Ehdin kävellä tovin ennen kuin pääsin vuorossa olevan ratsukon ajaksi odottamaan kentälle. Käytin ajan hyväksi ja kävin ravailemassa kentän mössöisimmässä kohdassa sekä näyttämässä samassa kulmassa olleet roinat Pavelle.
Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Raippa oli varmuuden vuoksi vasemmassa kädessä (yleensä pidän sitä oikeassa kädessä), sillä ykkösen jälkeen piti kaartaa portin edestä (viime vieraskisoissa Pave livisti avonaisesta portista omille teilleen). Näissä kisoissa portti oli onneksi langoilla kiinni, mutta en luottanut siihenkään täysin. Pave ehti vähän katsella omiaan, kun laukkasimme ykköstä kohti. Keskityin kuitenkin esteeseen toisin kuin Pave. Se kun päätti jättää ykkösen välistä ja hilpaista kohti porttia jo ennen estettä. Tätä en ollut osannut ajatella, sillä olin pohtinut tilanteen tulevan vasta ykkösen jälkeen. En ehtinyt estää Paven livahdusta. Portti tosiaan oli kiinni ja siinä pari ihmistä edessä, jolloin Pave luovutti ajatuksestaan kirmata vapauteen.
Tämän väliaikanumeron jälkeen lähdin takaisin ykköstä kohti pitkällä tiellä. Vaihdoin raipan vuorostaan oikeaan käteen ja kaarteessa ykköselle napautin kerran ja pidin raipan lähellä, jotta Pave ei keksisi kirmailla enempää. Nyt pääsimme ykkösen yli asiallisesti, ja laukka vaihtui esteen jälkeen oikeaan. Kakkonen meni myös ihan hyvin, ja suoran linjan päässä olleelle kolmoselle pääsimme viidellä askeleella ja kohtuullisesti yli.
Neloselle tie oli vähän tiukempi. Yritin käyttää kaiken tilan hyväksi, mutta laukka pääsi sammumaan. Neloselle tuli hyvin jarruttava hyppy, mutta puhdas ylitys. Neloselta viitoselle oli kaareva linja. Vastalaukka söi etenemistä, ja Pave hyppäsi viitosen vähän varovaisesti. Laukka kuitenkin korjaantui myötäiseksi. Kuutoselle tuli hyvä hyppy samoin kuin seiskalle. Edessä oli enää perusvaiheen viimeinen este. Pave vähän pällisteli aidan takana olleita ihmisiä sekä kulmassa ollutta mönkijää. Sain sen hoksaamaan esteen suunnilleen ajoissa, ja näin pääsimme sen yli puhtaasti ja maaliin. Ohimenosta tuli neljä virhepistettä sekä käytimme uuteen lähestymiseen niin paljon aikaa, että saimme lopulta kolme virhepistettä ylitetystä enimmäisajasta. Tulokseksi siis seitsemän virhepistettä, huoh. Mutta hei, se lasketaan hyväksytyksi tulokseksi, joten pieni jee sille. Suorituksellamme olimme luokassa toiseksi viimeisiä, 37/38.
Kuten arvata saattaa, suorituksen jälkeen harmitti. Olin yrittänyt varautua Paven tempaukseen, mutta silti se pääsi sen tekemään. Samalla sitä väistämättä alkaa miettiä, miksi se tekee tämän ratkaisun. Koska se pääsi tekemään sen viime kisoissa ja se on sille helpompi vaihtoehto? Koska se ei tykkää kisoista? Koska kuu ja tähdet olivat taas siinä asennossa? Koska x, y ja z? Olisipa kiva tietää! Hyviä arvauksia ja sivistyneitä tiedonmurusia saa jakaa. Lohdullista on se, että hyppääminen sujuu ihan asiallisesti, kunhan saan Paven uskomaan, että sitä olemme radalle tulleet tekemään. Seuraavat kisat häämöttävät näillä näkymin kesäkuun alkupuolella. Katsotaan, josko sitten pääsisimme radat ilman ylimääräisiä kuvioita. Toiveissa se ainakin vahvasti on.
Videosta ja alkuperäisestä ratapiirroksesta kiitos Kaisalle ja kuvista kiitos Jatalle ja Venlalle!
Sunnuntaina oli vuorossa jännä päivä, kun suuntasimme Oulun Ratsastajien 2-tason estekisoihin, joissa oli myös 80 sentin 1-tason luokka. Me Paven kanssa ilmoittauduimme niin 80 senttiin (arvosteluna A.1.0) kuin ensimmäiseen yhteiseen 2-tason 90 senttiin (arvosteluna 367.1). Kisat olivat ihanasti ulkokentällä. Verryttely tehtiin maneesissa, joka oli jaettu näppärästi puoliksi sileän verryttelyn ja esteverryttelyn kesken.
Molempien luokkien verryttelyssä ehdin hyvin mennä sekä sileää että esteitä. Sileällä kävin kaikki askellajit läpi sekä pyrin notkistamaan Pavea asetuksilla ja taivutuksilla. Kunnon notkistuminen tosin jäi saamatta, mutta ratti, jarru ja kaasu olivat kuitenkin kohtuullisesti mukana. Ryhmäverryttely esteillä tuntui välillä vähän kaoottiselta, mutta lopulta löysimme aina raon, jossa pujahtaa hyppäämään ristikko, pysty tai okseri. 80 sentin verryttelyssä otin muistaakseni nelisen hyppyä. 90 sentin verryttelyssä muutaman enemmän, sillä saimme ottaa muutamat sakkohypyt pystylle, kun Pave nappasi siltä puomin mukaan. Tätä lukuun ottamatta verryttelyhypyt olivat ihan kunnossa. Pave ei epäröinyt mitään hyppyä, vaan pääsimme kaikesta kerralla yli. Hypyt otettiin molemmissa verryttelyissä vain vasemmassa kierroksessa. Muutaman kerran sain korjata hypyn jälkeen laukan ravin kautta takaisin vasemmaksi.
80 sentin radalla kävin näyttämässä Pavelle sarjan lisäksi nelosen, joka hypättiin yleisöä kohti. Tämän jälkeen nostin oikean laukan, ja lähdimme pitkällä lähestymisellä kohti ykkösestettä. Etenimme sangen rauhallisesti, mutta Pave innostui sopivasti, kun käänsin sen kohti ensimmäistä estettä. Ykkönen ylittyi ihan hyvin. Sen jälkeen sain korjata laukan takaisin oikeaksi ravin kautta. Kakkosesteelle tuli hieman jarruttava hyppy, mutta se ylittyi puhtaasti. Laukka jäi vähän vaisuksi, joten pistimme suoralle linjalle peräti kahdeksan askelta. Kolmosena ollut okseri ylittyi kuitenkin puhtaasti. Neloselle ratsastin aavistuksen vinon tien, ja este ylittyikin ihan hyvin. Laukkakin vaihtui toivotusti vasemmaksi. Nelosen jälkeen etenimme kaikessa rauhassa ja tilaa käyttäen kauempana olevaa viitosta kohti. Kuinkas ollakaan, ennen kuin pääsimme lyhyelle sivulle, Pave vilahti radan portista ulos. Pave teki ratkaisun yhdessä askeleessa enkä selässä ollessani huomannut mitään viitteitä moisen tempun olevan tuloillaan. Onneksi portilla vuoroaan odottamassa ei jäänyt jalkoihin, sillä sen verran se ja Pave ehtivät väistää toisiaan. Horjahdin kyydissä pari kertaa, mutta pysyin satulassa. Paven sain jarrutettua maneesin ulko-oven kohdille. Varmaankin osittain siksi, että Pave oli päässyt kirmaamaan muiden ratsujen luo eikä kokenut enää tarvetta rillutella. Mutta niin vain tämä tempaus aiheutti meille hylkäyksen, mikä tuntui kurjalta. Tempaus tuli niin puskista, että sen jällkeen sainkin keräillä ajatuksiani kasaan. Edessä kun odotti se 2-tason 90 sentin rata.
90 sentin radalla kuljin ensin muutaman kerran portin ohi vasemmassa kierroksessa ja kerroin tiiviillä ulkopohkeella Pavelle, mihin siinä kohdassa piti mennä. Sen lisäksi kävin näyttämässä Pavelle kolmosesteen, jonka alle oli tullut Suomen lipulla koristettu kapea portti tai jokin vastaava. Sitten hengitin kerran syvään, ja niin lähdimme Paven kanssa päivän toiselle radalle. Pieni epävarmuus oli jäänyt kytemään takaraivooni, mikä heijastui heti laukkaan. Pave laukkasi sangen ponnettomasti enkä minä tohtinut alkaa nohitella sitä. Yritin kuitenkin pitää edes jonkinlaisen laukan, etten aiheuttaisi radalle lisäpulmia huonolla etenemisellä.
Rata alkoi 80 sentin tapaan eli tulimme ykköselle oikeassa laukassa. Jälleen lähestymisessä Pave innostui laukkaamaan vähän paremmin. Olin vähän vissiin unessa, sillä annoin Paven samalla venyä pitkäksi. Niinpä ykköselle tuli aavistuksen jarruttava, mutta puhdas hyppy. Laukan sain korjata sen jälkeen ravin kautta takaisin oikeaksi. Rytmi katosi tässä, ja niinpä Pave joutui kiipeämään kakkosen yli hitaasta laukasta. Suora linja kolmoselle meni jälleen kahdeksalla askeleella ja taas jarruttavalla hypyllä. Korjasin ristilaukan esteen jälkeen ravin kautta. Tässä kohdassa tapahtui jotain, sillä Pave lakkasi pitkälti noteeraamasta eteenpäin pyytäneitä apujani ja rullaili vain kaulaansa kaarelle. Yritin olla saamatta suurta paniikkia asiasta ja ajattelin nelosesteen herättävän Paven taas tähän hetkeen. Neloselle tein tietoisesti vinomman tien, ja este ylittyi ihan hyvin. Sen jälkeen pääsin kääntämään kakkos- ja kasiesteen välistä välttäen menemästä portin läheisyyteen. Viitoselle saimme tultua asiallisesti, vaikka Pave tuntui ottavan sille hypyn pienellä ilmavaralla. Viitosen jälkeen venähdimme taas, mikä näkyi heti kuutosella liian lähelle ajautuneena ponnistuspaikkana. Pave kuitenkin selvitti esteen puhtaasti ja pyysin sitä jatkamaan etenemistä kehnommasta hypystä huolimatta. Suoran linjan päässä olleelle seiskalle pääsimme seitsemällä askeleella ja sen yli ihan asiallisesti. Sen jälkeen sain taas korjata laukan ravin kautta oikeaksi. Tähän meni sen verran aikaa, että lähestyvä sarja alkoi jo melkein hirvittää. Se kun oli perusvaiheen viimeinen este. Kahdeksantena olleen sarjan a-osalle pyysin Paven lähtemään positiivisen askeleen kautta, minkä se teki hyvin. Pave myös selvitti askeleen välin hyvin samoin kuin b-osan puhtaasti. Näin pääsimme puhtaalla suorituksella jatkamaan toiseen vaiheeseen.
Toisen vaiheen ensimmäinen este eli ysi oli heti kaarevalla tiellä juuri hypättyyn sarjaan nähden. Pave jatkoi rohkeaa linjaansa ja hyppäsi ysinkin hieman kauempaa. Kymppinä oli jo aiemmin hypätty keskihalkaisijalla ollut este, jolle tein taas vähän vinomman tien. Este ylittyi ongelmitta, mutta sen jälkeen sain olla tarkkana. Jouduin nyt ratsastamaan portin läheisyydestä, sillä en halunnut tulla seuraavalle esteelle liian tiukalla tiellä. Raippa oli varmuuden vuoksi oikeassa kädellä, mikäli Pave ehdottelisi muita reittejä. Tällä kertaa ruuna kuitenkin valitsi kentällä pysymisen, ja pääsimme yhdelletoista kohtuullisella tiellä ja samalla vauhdilla puhtaasti yli. Edessä oli enää toisen vaiheen viimeinen este. Yritin pitää hermoriekaleeni kasassa, mutta ajauduin lopulta tuuppaamaan Pavea kohti estettä. Pah! Pave joutui jarruttamaan askelta melkoisesti, sillä ajauduimme hyvin lähelle estettä. Kaikessa kiltteydessään se kuitenkin keräsi itsensä vielä hyppyyn minun hilluessa selässä ihan miten sattuu. Vaikka olin mokannut oman osuuteni täysin tällä esteellä, vei Pave meidät sen yli puhtaasti. Näin olimme maalissa puhtaalla suorituksella ensimmäiseltä 2-tason 90 sentin radalta. Jes, hyvä Pave! Kiittelin ja kehuin Paven heti maalilinjan jälkeen hyväksi.
Rauhallinen ja paikoin harmillisen epätasainen suorituksemme vei meidät sijalle 18, kun ratsukoita oli peräti 53. Pääsimme puolivälin paremmalle puolelle, ja olin kyllä tyytyväinen. 80 sentin jälkeen tällainenkin rata tuntui voitolta, ja kyllähän tämä oli taas henkisen voiton päivä. Sain pääkopan suunnilleen kuosiin, vaikka 80 senttiä meni päin prinkkalaa. 90 sentin radalla en saanut niin suuria paniikkikohtauksia kuin olisin voinut, joten jotain kehitystä on taas tapahtunut. Henkistä kanttia pitää kyllä treenata lisää. Harmi vain, että se onnistuu pääosin vain kisoissa, sillä muualla ei tule samanlaista painetta. Mutta treeneissä voin harjoitella teknisiä asioita ja kisatilanteissa sitten toivottavasti henkinen kantti kehittyy, kun teknisesti pääsemme sujuvampiin suorituksiin. Olipa taas kisapäivä! Onneksi huumorintaju voitti lopulta, ja 80 sentin radan episodista saattoi jo vähän vitsailla. Moisia en silti toivo tulevaisuudessa, joten huumorintajun lisäksi saan pakata kisoihin mukaan vähän enemmän ennakoimisen taitoa sekä nopeaa reagointia.
Kuvista kiitos Ronjalle ja videoista kiitos Alekseille ja Kaisalle, joka ratsasti Vakella hienosti puhtaan suorituksen 80 sentin radalla!
Sunnuntaina oli vuorossa Ankkurilahden Ratsastajien 2-tason estekisat. Olin ilmoittautunut Jetillä 90 sentin luokkaan, jossa ensimmäinen vaihe oli arvostelulla 367.1., ja toinen vaihe oli taitoarvostelu eli 372 sekä 100 sentin luokkaan, jossa arvosteluna oli 367.1. Sade muisti taas kisapäivän koittaneen, mutta tuuriakin oli mukana. Pääsin hyppäämään omat luokkani ilman sadetta, joskin oman sadekiintiöni ehdin saada ennen sitä hyvinkin täyteen.
Verryttelyt molempia luokkia varten tein aika samoin. Hain Jettiä liikkeelle temponvaihteluilla. Hyppyjä en ottanut kovin montaa, toista luokkaa varten vielä vähemmän. Jetti hyppäsi kyllä kaiken, mutta hieman uneliaasti. En onneksi ottanut tästä paniikkia, mutta yritin kyllä saada vähän pontevuutta menoon. En kuitenkaan halunnut ihan puolivaloilla lähteä näitä luokkia hyppäämään. Ensimmäisen luokan verryttelyssä en nyt niin ihmeitä saanut aikaan, mutta toisen luokan verryttelyn aikana sain jo ihan asiallisia pätkiä irti.
90 sentin radalla matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Yritin nohittaa Jetin alussa liikkeelle, mutta se jäi aika vaisuksi. Ykköspysty ylittyi puhtaasti, mutta hieman hitaasti. Kaarteen kakkoselle vedimme vastalaukassa. Hyppy ajautui esteen vasempaan reunaan ja oli ykkösen tavoin hidas. Kolmoselle etenimme risti- ja vastalaukan kanssa. Olin ennakoinut tämän, mutta en taaskaan saanut radalla Jetistä vaihtoa irti. Kolmosen ylitys jatkoi samaa hitaiden hyppyjen sarjaa. Sen jälkeen yritin taas herätellä Jettiä, vaan kummempaa reaktiota ei irronnut. Kaarre neloselle söi laukkaa rutkasti ja edessä ollut pystyn ja okserin sarja ahdisti melkoisesti. Jollain ilveellä Jetti kuitenkin venytti sen askeleella ja laskeutui b-osan jälkeen kerrankin oikeassa laukassa. Viitonen meni ihan ok, mutta kaarteessa kuutoselle menimme taas risti- ja vastalaukkaa. Jetti kuitenkin kiipesi kuutosenkin yli, ja pääsimme puhtaalla perusvaiheen suorituksella jatkamaan uusintaan.
Uusinnan alussa nohittelin taas Jettiä liikkumaan. Emme nyt ampaisseet matkaan, mutta seiskan ja kasin suora linja meni asiallisesti kuudella askeleella. Ysikin meni vielä ihan ok, mutta kympille rämmimme taas risti- ja vastalaukassa, jolloin hyppy olikin vähän nahkea. Sen jälkeen edessä oli esteenä yksitoista taas se sarja. Yritin pitää laukan rullaavana, vaan niin se kaarre pääsi syömään sen. Vaan niin se Jetti myös selvitti sen askeleella venyttäen. Kahdelletoista ja sen yli pääsimme kuitenkin ihan kohtuullisesti. Edessä oli enää uusinnan viimeinen este. Tyylillemme uskollisena esitimme sillekin jarruttavan hypyn, mutta Jetti keräsi kavionsa puhtaasti senkin yli. Maalissa! Nolla virhepistettä, vaan eipä taitoarvostelupisteillä päässyt juhlimaan. Pisteitä saimme 28, ja sijoituksemme oli jaettu 14/29. Tuomari toivoi aktiivisempaa ratsastusta ja laukkaa läpi radan. Vinkkinä tuli lyhentää jalustimia, jotta pääsisin hyppyihin paremmin mukaan. Lopuksi tuomari vielä kehui Jettiä todeten sen näyttävän rehelliseltä hevoselta.
Metrin radalle lähdimme myös oikeassa laukassa. Nyt herättelin Jetin paremmin, jolloin ykkönen meni mukavasti. Tämän jälkeen unohdin ohjata, jolloin kaarsimme kakkoselle vähän liian aikaisin emmekä päässeet suoraan kuin kaksi askelta ennen hyppyä. Laukka sammui, ja Jetti kiipesi esteen yli. Kolmoselle rämmimme ristilaukassa ja jo hyvin hyytyneenä. Askel ei sopinut millään, jolloin Jetti jarrutti, mutta lähti kuitenkin hyppyyn liki paikoiltaan. Minä olin ilmeisesti odottanut stoppia ja myöhästyin hypystä armottomasti. Kolmoselta lähtikin puomi mukaamme. Lisäksi lässähdin alastulossa kaulalle, mikä viimeistään sekoitti pakan. Sain sentään noustua sieltä ylös ja jatkettua matkaa.
Edessä oli taas se ketku sarja! Olin tällä radalla jättänyt viimeisetkin ohjaustaitoni matkasta, sillä nelosellekin viurahdimme miten sattuu. Laukka sammui taas, Jetti jarrutti, mutta kiipesi a-osan yli. Mietin, ettemme kyllä selviäisi tällä kertaa, vaan niin se Jetti runnoi siihen kaksi askelta ja hyppäsi vielä okserinkin puhtaasti. Rytmi oli armottomasti hukassa b-osan jälkeen, mutta yritin jatkaa matkaa. Tässä vaiheessa Jetti kyllästyi pelastamaan minua ja livahti viitosesta vasemmalta ohi. Tässä vaiheessa tajusin ottaa uuden lähestymisen ihan rauhassa. Paniikki kun aiheuttaisi meille vain hylsyn enkä todellakaan tahtonut sitä. Uudelle lähestymisellä pääsimme viitosen yli, vaikkakin tulimme sille vastalaukassa. Jetti kuitenkin nappasi hypyssä hienosti oikean laukan.
Lähestymisessä kuutoselle napautin raipalla, jotta Jetti ei ehdottaisi sille samanlaista ratkaisua kuin aiemmalle esteelle. Jetti hyppäsikin esteen ihan kohtuullisesti. Laukka ei tosin vieläkään sujunut, joten suoran linjan päässä odottaneelle seiskalle menimme seitsemällä askeleella ja kiipeävällä hypyllä. Sen jälkeen edessä oli perusvaiheen viimeinen este. Kasailin omia hermojani, sillä halusin päästä vielä sen yli puhtaasti. Se onneksi ylittyi puhtaasti, ja näin pääsimme metrin perusradalta maaliin. Virhepisteitä saimme lopulta peräti 12: yksi pudotus, yksi kielto sekä neljä virhepistettä enimmäisajan ylityksestä. Perusradan enimmäisaika oli 60 sekuntia, me Jetin kanssa hengailimme radalla 74,91 sekuntia. Hups.
Rata oli taas henkinen voitto. Luotin Jetin hyppäävän, vaikka meno oli tahmeaa ja kiipeilyä. Edes kielto ei jäänyt kummittelemaan ja aiheuttamaan lisäongelmia, joten jotain oppia on kyllä tullut. Sain kasattua ajatukset mokien jälkeen, mikä varmasti sai Jetin hyppäämään esteet huonommistakin paikoista. Sijoituksemme oli 15/19. Toki olisin halunnut sujuvamman suorituksen, mutta en onneksi jäänyt pahasti murehtimaan suoritustamme.
Taas sain lisää kisakokemusta. Päivän ehdoton plussa oli se, etten hyperventiloinut estekorkeutta. Mitä nyt metrin rataa rakennettaessa yksi este oli tovin ylikorkea, sitä kehtasin vähän tuijotella. Vaan kummallakaan radalla ei tarvinnut miettiä, että onpa julmetun kokoinen este edessä. Sen sijaan korkeudet tuntuivat kivoilta. Tämä on kyllä ehdottomasti hyvä suunta! Kunhan vain jatkossakin näen ja pääsen hyppäämään tällaisia esteitä, niin tuskin se korkeuskammo ainakaan Jetin kanssa iskee. Vaan siinä ohella saan luvan opetella laukkaamaan. Nyt eikä sitten viidestoista päivä.
Videoista ja ratapiirroksista kiitos Kaisalle ja kuvista kiitos Ronjalle!
Lauantaina taisin herätä kisojen takia aikaisemmin kuin tähän mennessä. Kello kun soi jo 4.30. Suuntana oli Kalajoki ja Rannikon Ratsastajien sekä neljän muun seuran yhteistyössä järjestämät 2-tason estekisat. Me Jetin kanssa hyppäsimme tällä kertaa maltilliset 80 senttiä arvostelulla 367.1, kun muita meille sopivia luokkia ei ollut.
Koska hevoset matkasivat noin kaksi tuntia, kävelytin Jetin pidemmän kaavan mukaan ennen kuin hyppäsin selkään. Verryttelyalueena oli mukavasti ulkokenttä, joka oli mainiosti ihan kisakentän vieressä. Verryttelyssä tein temponvaihteluita herättääkseni Jetin. Se oli hieman tahmea, mutta alkoi vähän reipastua. Hyppyjä otimme muutamat ristikolle sekä pystylle ja okserille. Kaikesta päästiin kerralla yli, mutta paikoin hieman hitaasti. Jetti myös nappasi jatkuvasti hypyissä ristilaukkoja tai vääriä laukkoja, oikea laukka ei millään meinannut säilyä. Vaihdot askeleessa olivat myös sangen hitaita, välillä en meinannut saada vaihtoa edes läpi. Mikähän siinä on, että kisapaikalla vaihdot alkavat näin tökkiä? No, joka tapauksessa hypyt kuitenkin onnistuivat. Ennen kuin poistuin verryttelystä, otin parit pidennykset ja lyhennykset laukassa sekä hyppäsin pystyn. Sen jälkeen pääsin kisaradalle vuorossa olevan ratsukon ajaksi. Näytin Jetille huolellisesti radalla vastavaloon olleen muurin, muutoin radalla ei ollut mitään erikoista.
Ykköseste oli oikeasti okseri, kakkonen pysty
ja kolmonen muuri.
Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa ihan asiallisesti liikkuen. Ykkönen ylittyi hyvin, ja sain korjattua ristilaukan ajoissa oikeaksi laukaksi. Kakkosesteellä olin itse hieman myöhässä, mutta Jetti ei pahastunut siitä onneksi. Pääsimme siitä kaarevan tien päässä olleelle kolmoselle eli muurille kahdeksalla askeleella ihan hyvään ponnistuspaikkaan, joten este ylittyi hyvin. Neloselle tulimme hieman lähelle, mutta Jetti keräsi kavionsa siitä yli ja vaihtoi vielä laukan toivotusti oikeaan jo hypyssä. Viitosena olleelle askeleen sarja päästiin puhtaasti, vaikka Jetti kopautti molempien esteiden puomeja. Sen jälkeen olimme väärässä laukassa, vaan kaarevan linjan päässä ollut kuutonen tuli ennen ajatustakaan vaihdosta vastaan. Jetti selvitti sen siitä huolimatta. Sen jälkeen olimme ristilaukassa ja yritin korjata sitä pois, tuloksetta tosin. Tätä ährätessäni unohdin ajatella perusradan viimeistä estettä. Niinpä tie sille tuli ratsastettua kehnosti. Sille tulikin jarruttava hyppy, mutta Jetti pelasti ja ylitti sen puhtaasti. Näin pääsimme perusradan virheettä ja saimme jatkaa uusintaan.
Uusinnan ensimmäiselle esteelle eli kasille tuli hieman hidas hyppy, mutta muuten ihan ok. Jetti nappasti hypyssä toivotusti oikean laukan. Kaarsin ysille hieman pienemmän tien, ja se ylittyi ihan ok. Kympille kaarsin myös hieman lyhyemmin ja kannustin Jettiä äänellä, ettei kaarre hyydyttänyt laukkaa. Jetti hyppäsikin esteen hyvin ja vaihtoi laukan oikeaan. Kympille eli sarjalle tulimme nyt paremmin ja selvitimme sen ongelmitta. Sen jälkeen Jetti tosin oli ristilaukassa, jota yritin korjata, mutta taas tuloksetta. Jäin nyhräämään vaihtoa sen verran, että laukka pääsi vähän hiipumaan. Siitä huolimatta sain ratsastettua perusrataa hieman paremman tien, ja pääsimme vielä uusinnan viimeisen esteen puhtaasti maaliin.
Näin oli ohi 2-tason kolmas kisasuorituksemme. Mukava puhdas nolla, mutta ajaltaan sen verran hidas, ettei meillä ollut toiveita palkintojenjakoon pääsemisestä. Tuloksemme olikin 13/26. Ajasta olisi pitänyt nipistää kolmisen sekuntia, niin olisimme napanneet viimeisen ruusukkeen. Eihän se mahdoton olisi ollut, mutta tänään menimme näin. Radasta jäi kuitenkin hyvä mieli, sillä hyppääminen oli varmaa. Toki väärät ja ristilaukat hieman harmittivat, mutta tällä korkeudella selvisimme vielä, vaikka rämmimmekin pätkän niissä. Oman suorituksen jälkeen olikin mukava katsoa aurinkoisessa loppukesän kelissä ponien ja suomenhevosten Pohjois-Suomen mestaruuskamppailut ja niiden jälkeen huristella kotiin.
Sunnuntaina oli jännä päivä, MeLaRan estekisat Torniossa! Kisoista jännittävän teki se, että minun oli viimein tarkoitus päästä starttaamaan elämäni ensimmäisessä 2-tason luokassa. Menimme Jetin kanssa 1-tason 80 sentin sekä 2-tason 90 sentin. Molemmissa arvostelu oli 367.1. Radat olivat hieman erilaiset, mutta sangen mukavat.
Molempien luokkien verryttelyssä keskityin herättämään Jetin liikkumaan. Se onnistui kohtuullisesti, ja pääsimme jokaisen esteen yli ensimmäisellä yrittämällä. Tohdin jopa hypätä 90 sentin verryttelyssä okserin, joka onneksi sujui myös hyvin. 80 sentin verryttelyssä Jetti keskittyi hyvin, mutta 90 sentin verryttelyssä se alkoi huudella kavereiden perään. Olen vissiin jo vähän oppinut aiemmista kerroista, sillä en mennyt puihin, vaan ratsastin Jetin keskittymään hommiin. Toki se pääsi esimerkiksi välikäyntien aikana taas vähän huutelemaan, mutta työskentelyn avulla sen sai siitäkin palaamaan kuulolle. En siis huolestunut turhaan, vaan totesin hevosen ainakin olevan hereillä. Molempien luokkien aikana sai odottaa kisaradalla vuorossa olleet ratsukon ajan. Käytin sen ajan hyödyksi ja näytin Jetille ne esteet, jotka odottelupaikastani pystyin. Oman vuoroni koittaessa käväisin vielä näyttämässä 80 sentin luokassa toisessa päädyssä olleen esteen.
Kaisalle kiitos tästä!
80 sentin radalle lähdimme oikeassa laukassa. Kuvittelin herättäneeni Jetin, vaan jäimme silti vähän turhan rauhalliseen laukkaan. Ykköselle tulikin hieman hidas, joskin puhdas hyppy. Siinä Jetti nappasi vasemman laukan, josta en saanut sitä ennen kuin olimme jo kaartamassa radan toiselle esteelle. Kakkoselle tuli hyvä hyppy, ja suoran linjan päässä olleelle kolmoselle tulimme puolestaan hitaalla hypyllä. Yritin nohitella Jettiä heräämään. Nelosen ja viitosen suora linja menikin jo vähän paremmin. Kuutosena odotti sarja, jolle ratsastin vähän reilummin. Jetti selvitti askeleen sarjan kivasti, mutta nappasi b-osalla vasemman laukan. Yritin vaihdattaa sitä oikeaan, vaan mökelsimme perusradan viimeistä estettä eli seiskaa kohti ristilaukassa. Lähestymisessä Jetti nappasi lopulta kokonaan vasemman laukan ja ylitti seiskan puhtaasti.
Uusintaan lähtiessä yritin saada Jetistä kierroksia irti. Olimme edelleen vasemmassa laukassa, jota en vieläkään saanut korjattua pois. Niinpä tulimme kasille ristilaukassa. Jetti kuitenkin ylitti kasin puhtaasti. Ysi oli pitkän suoran linjan päässä, ja sille tuli ihan hyvä hyppy. Kympin ja yhdentoista suora linja meni mukavasti sujuen. Olin ajatellut kääntää tältä esteeltä aiemmin, mutta lopulta päätin ottaa pidemmän tien. Kahdelletoista tein aika ison tien, jolloin se ylittyi ihanan varmasti. Maalilinja oli vähän tavallista kauempana, joten usutin Jetin vielä hypyn jälkeen isompaan laukkaan, jotta pääsimme maalilinjan yli. Tällä suorituksella sijoituksemme oli 8/20.
Upeasti 80 sentin ratapiirroksen päälle tehty 90 sentin rata.
Joskus voisi jopa muistaa kuvata kaikki kisaradat.
90 sentin radalle lähdin hakemaan hyvää, tasaista suoritusta vailla ajatustakaan aikaratsastuksesta. Matkaan lähdimme taas oikeassa laukassa. Ykköselle tuli nyt parempi hyppy, mutta Jetti nappasi siinä taas vasemman laukan. Aloin hakea vaihtoa heti, mutta jälleen vasta kaarteessa kakkoselle Jetti suostui ottamaan oikean laukan. Kakkosen ja kolmosen suora linja meni nohituksen jälkeen asiallisesti. Jetti tosin tuntui vähän olevan unessa, joten nohitin sitä lisää. Nelosena oli vuorossa askeleen sarja, joten halusin tulla sille sujuvasti. Jetti hyppäsikin sen ihan hyvin. Viitoselle tuli jarruttava hyppy, mutta kannustuksella Jetti lähti kuutoselle positiivisen askeleen kautta. Edessä oli perusradan viimeinen este eli seiska, joka ylittyi hyvin.
Uusintaan lähtiessä yritin vähän hakea kierroksia, jotta minun ei tarvitsisi joka hetki ajaa eteenpäin. Rämmimme tosin taas kerran ristilaukassa, mikä söi laukan sujuvuutta. Kasi ylittyi kuitenkin kohtuullisesti, vaikka Jetti vaihtoi itsensä vasta kolmea askelta ennen hyppyä vasempaan laukkaan. Ysille tuli taas parempi hyppy. Tämän jälkeen kamera teki tenät eikä tallentanut kymppiestettä, joka sujui kuitenkin kohtuullisesti. Yhdelletoista tein tietoisesti pidemmän tien, ja sille tuli ihan hyvä hyppy. Edessä oli enää viimeinen este eli numero 12. Ratsastin sillekin isomman tien, sillä halusin varmistaa puhtaan radan. Sille tuli hitusen jarruttava hyppy, mutta ei pahin, joten pääsimme sen yli ja olimme minun ensimmäisen 2-tason 90 sentin luokan maalissa puhtaalla suorituksella. Jes! Rauhallisella radallamme sijoituksemme oli 17/23.
Yksi tavoite saavutettu, jes! Hassua ajatella, että aikoinani en uskonut hyppääväni 90 sentin ratoja saati voivani startata 2-tason eli vanhan aluetason kisoissa. Ihanaa, että asiat ovat menneet tähän suuntaan! Molemmissa radoissa olisi saanut olla aktiivisuutta enemmän, mutta olin kuitenkin tyytyväinen niiden tasaisuuteen ja varmuuteen. Jetti tuntui kummallakin radalla hyvältä sillä tavalla, että sen tiesi menevän esteiden yli. Sellaisella Jetillä tykkäänkin hypätä. Kun en tee itse suurempia mokia, menee Jettikin mainiosti. Jatkossa vain saamme harjoitella vähän sujuvampaa etenemistä, niin hyppelyt helpottuvat kummasti.
Videoista kiitos Hanskille ja Kaisalle, kuvista kiitos Idalle!
