Sennuleirin 11. tunti ja samalla viimeinen tunti meni tuttuun tapaan leirikisojen parissa. Ratsukseni sain toivomani Alin. Pohdiskelin korkeutta ja päädyin sitten 80 senttiin, sillä toinen valittava korkeus oli 60 senttiä. Arvosteluna oli A.2.0, mutta minun tavoitteenani oli vain asiallinen rata.
Verryttelyn pidin aika kevyenä, sillä Ali oli mennyt tunnin jo alle. Hyppyjä otimme pystylle ja okserille. Pysty nousi kisakorkeuteen eli 80 senttiin, mutta muut hypyt olivat maksimissaan 60 senttiä. Ali liikkui hyvin ja oli aika kevyt. Vähän asetus vasemmalle oli hukassa, mutta sain Alia vähän pehmenemään sieltä. Hypyt menivät ihan ok, vaikka laukka jäi hieman ehkä hitaaksi. Luotin kuitenkin Aliin, joka hyppäsikin jokaisen esteen kiltisti. Mahanpohjaa kehtasi vääntää jonkin verran, mutta yritin rauhoitella itseäni hengittelemällä syvään ja uskomalla siihen, että Ali menee 80 sentin radan vaikka silmät kiinni takaperin.
Meidän vuoromme tuli odottelun jälkeen, joten ravasin ja laukkasin pätkän alkuun. Sitten hengitin syvään, ja niin lähdimme Alin kanssa matkaan. Laukka oli rauhallista, mutta mielestäni riittävän etenevää. Ykkönen ylittyi hyvin, ja Ali nappasi myötälaukan. Kaareva linja kakkoselle meni neljällä askeleella. Kolmoselle tulimme hieman lähelle, mutta este ylittyi puhtaasti. Kolmoselta oli kaareva linja askeleen sarjalle. Se meni kuudella askeleella ihan hyvin, vaikka se tuntui radan vaikeimmalta kohdalta. Askeleen sarja meni ongelmitta. Sen jälkeen olimme ristilaukassa, mutta en huomannut tätä selkään. Niinpä suuntasin viitoselle, joka ylittyi puhtaasti. Siitä oli kaareva linja kuutoselle, jolle pääsimme kuudella askeleella, viimeisin oli vähän lyhyempi. Seiska ylittyi ihan ok, ja edessä oli kaksi viimeistä estettä, kaarevalla linjalla tietysti. Seiskan jälkeen olimme ristilaukassa, mutta jostain syystä en alkanut korjata sitä. Pelkäsin vissiin, että rytmi katoaisi korjauksen aikana. Alia ristilaukka ei haitannut, vaan se hyppäsi kasin rohkeasti positiivisen askeleen kautta ja ennen kaikkea hyvällä ilmavaralla. Ysille eli radan viimeiselle pääsimme viidellä askeleella, ja sekin ylittyi puhtaasti. Jes, nollarata 80 sentin radalta, joka oli kohtuullisen tekninen kaikkine linjoineen. Hyvä Ali!
Maailman paras Ali.
Kisoissa starttasi 11 ratsukkoa, ja me Alin kanssa olimme ensimmäisiä ei-sijoittuneita. Olin niin iloinen! Ali oli radalla aivan huippu ja vei meidät turvallisesti kaikkien esteiden yli. Minua ei enää suorituksen aikana jännittänyt, vaan nautin menosta. Tykästyin Aliin nyt viimeistään ihan täysin. Jos se on aina tällainen kuin tällä viikolla, on se hevonen minun makuuni. Kiltti ja yritteliäs, kaikin puolin ihana. Sennuleiri loppuikin todella hyviin fiiliksiin. Kyllä taas kerran kannatti tulla. Hyvä seura ja hyvät hevoset. Niillä pärjää enemmän kuin hyvin.
Leirin kirjallinen loppupalaute kuului seuraavasti: "Istuntasi on siisti ja ryhdikäs. Ratsastustapasi on rauhallinen ja sinulla on hyvä vaatimustaso niin itsellesi kuin hevoseen. Tarkkaile, ettet levitä käsiäsi liikaa sivuille, jotta tuntuma ei tule liian kovaksi. Muista, että pitkä ohja ei ole sama kuin pehmeä ohja. Pidä ranteet suorassa. Käännä jalkaterät paremmin menosuuntaan, jotta saat pohkeen koko sisäpuolen hyvin käyttöön." Siinäpä hyvä lista asioita, joita muistaa treenata.
Perjantaina koitti sennuleirin viimeinen päivä. Niin se viikko taas hurahti. Onneksi vielä oli luvassa yksi koulutunti sekä estekisat. Leirin kymmenennelle tunnille sain ratsukseni Liljan. Koulutunnin treeniaiheina olivat siirtymiset sekä pohkeenväistöt.
Siirtymisiä teimme käynnin ja peruutuksen, ravin ja peruutuksen sekä siihen yhdistetyn laukannoston parissa. Lilja oli aika hyvä siirtymisissä, kunhan olisin itse istunut paremmin. Liljan herkkyys kuitenkin motivoi yrittämään, ja parsinkin istuntaa kohtuullisesti. Tärkeimpänä oli muistaa istunnan suoruus siirtymisissä alaspäin, etten horjahtanut etukenoon. Pysähdykset alkoivat sujua ihan kohtuullisesti. Peruutukset olivat alussa nihkeitä. Jouduin tekemään niissä aika paljon ohjalla. Lilja lähti aina peruutukseen, mutta hieman hitaasti ja vastustellen. Toistot kuitenkin auttoivat, ja Lilja alkoi tehdä peruutukset helpommin. Peruutuksesta siirtymiset käyntiin ja etenkin raviin sujuivat alun nohittelun jälkeen asiallisesti. Parhaiten onnistuivat, vastoin odotuksiani, peruutuksesta tehdyt laukannostot. Pieni viive pyynnöstä nostoon oli, mutta odotin enkä tuupannut. Lilja tekikin näin sangen asiallisia nostoja. Enpä ole toviin tehnyt näin onnistuneita nostoja peruutuksesta enkä ylipäätään tällaista tehtävää. Kiva harjoitus.
Pohkeenväistöt teimme keskihalkaisijalta pätkän uraa kohti ja suoristimme siitä. Taisimme tulla niitä suoraan ravissa. Väistöt lähtivät molempiin suuntiin ihan hyvin, mutta parsittavaa oli. Isoin juttu oli saada Lilja asettumaan väistöissä vasemmalle oikealle. Se olisi kenottanut mielellään vasemmalle. Houkuttelin ja yritin johtavalla ohjalla saada asetusta oikealle, mutta aika sinnikkäästi tamma kenotti vasemmalle. Pientä petrausta tuli, mutta ei sellaista kunnon korjausta. Väistöissä oikealle sain muistuttaa Liljaa ottamaan myös takaosan mukaan. Muistutusten jälkeen nämä väistöt sujuivat vasemmalle tehtyjä paremmin. Tahti hiipui väistöissä hieman, mutta ei pahiten. Väistön jälkeen suoraan jatkaminen onnistui ok, jos Lilja eteni. Hiippailuvauhdilla se pääsi hieman kiemurtelemaan.
Loppuun teimme parit keskiravilävistäjät. Unohdin lävistäjän alussa suoristaa Liljan, jolloin keskiravi ei lähtenyt heti hyvin. Tajusin kuitenkin korjata asian, jolloin pääsimme menemään parempaa ravia. Loppuravissa annoin Liljan venyttää eteen ja alas, minkä se teki hyvin.
Liljan kanssa suurin pulma oli saada se oikeasti aktiivisesti. Se oli etenkin alkutunnista sangen hidas. Edestä kyllä kevyt ja pyöreähkö, mutta takaosa oli ihan tallissa. Kunnon tuntumaa ei oikein saanut, kun se ei polkenut takaa. Noin kolmen vartin kohdalla Liljan moottori alkoi käynnistyä, jolloin eteneminen ja tuntuma paranivat heti. Nohittelin Liljaa sinnikkäästi läpi tunnin. Laukassa raippamerkit aiheuttivat pieniä pukkeja, mutta niiden jälkeen tamma ainakin liikkui hetken paremmin. Liljan kanssa 1,5 tunnin treeni voisi olla paikallaan. Ensimmäinen tunti menisi moottorin käynnistämiseen ja sitten voisikin työskennellä aktiivisesti loppuajan. Tykkäsin kuitenkin Liljasta, sillä se oli kevyt ratsastaa (lukuun ottamatta nohittelua) ja teki tehtävät asiallisesti. Vielä kun olisin saanut puristettua siitä kierroksia irti nopeammin, niin hommasta olisi tullut vähän helpompaa.
Sennuleirin yhdeksäs tunti oli ilmainen lisätunti varausmaksun ajoissa maksaneille. Aiheena oli istunta, ja ratsunani oli toisen kerran tälle päivälle Ali. Tunnin saimme mennä kivasti vain neljän ratsukon kera.
Tunnin ideana oli saada istunnasta kiinni niin, että sillä saattoi lyhentää ja pidentää askelta. Tehtäväksi opettaja antoi sisäistuinluun liikuttamisen. Jos halusi mennä pidempää askelta, piti sisäistuinluuta pyörittää takaa eteen. Jos taas halusi lyhentää, piti istuinluun ikään kuin nostaa liikettä alhaalta ylös. Liikerata oli soikio, vertauskuvaksi annettiin kananmunan muoto. Tästä revittiinkin sitten kunnon teinihuumoria, kun opettaja esimerkiksi lyhennyksessä käski ratsastamaan muna pystyssä. Alussa liikerata oli ihan hukassa. Ihmettelin vain sisäistuinluutani ja sitä, mihin ihmeen suuntaan sitä piti liikuttaa. Tai miten sen oikeastaan sai liikkumaan. No, kyllähän se oikeasti liikkuu, mutta aika vähän rehellisesti sanottuna sitä mietin. Saimme kuitenkin rauhassa miettiä asiaa käynnissä. Otin asiakseni ajatella liikkeet enemmän eteenpäin ja ylös, niin en mennyt soikion ja kananmunan kanssa sekaisin.
Aloitimme hakemalla sisäistuinluulla liikettä eteen ihan käynnissä. Siinä olikin hyvin aikaa miettiä, miten koko homma tehtäisiin. Keskityin siihen, että antaisin liikkeen tulla hevosen liikkeen avustamana enkä täysin jumppaisi selässä itse. Kaikeksi ihmeekseni Ali lähti reagoimaan tähän yritykseeni, mistä sain pontta yrittää enemmän. Muistuttelin kuitenkin pitämään liikkeen rentona, etten yhtäkkiä huomaisi tuuppaavani hevosta. Hiljalleen tämä alkoi onnistua, ja sain rytmistä kiinni. Ali käveli aika asiallisesti ilman, että sitä tarvitsi muistuttaa koko ajan pohkeella. Toki pohkeitakin tarvitsin, vielä en niin autuaaksi istunnan kanssa tullut.
Lyhentämisessä istuinluun liike piti saada alhaalta ylös. Tällä tavalla hevosta ikään kuin nostettiin ylöspäin ja sitä kautta askeleen tuli lyhentyä. Tätä piti taas miettiä vähän erikseen, mutta alkoi sekin hahmottua. Tässä tarvitsi lisäksi aika paljon tukea keskivartalosta, jotta askel lähti oikeasti lyhenemään. Ali oli kuitenkin edelleen aika kivasti kuulolla, jolloin sain askelta lyhentymään ilman koko ajan ohjassa roikkumista. Mutta kuten pohkeidenkin kanssa, tarvitsin ohjaakin vielä avuksi. Ilahduttavaa oli kuitenkin se, että sain Alia aina hetkittäin lyhentämään jo pelkkää istuntaa käyttämällä. Tämän avulla sain jättää ohjaa paljon enemmän rauhaan kuin tavallisesti.
Veimme samoja ajatuksia myös raviin ja laukkaan. Ravissa pelattiin keventämisen kanssa. Isommalla ja eteenpäin suuntautuneella kevennyksellä haettiin pitkää askelta, mahdollisimman pienellä ja matalalla kevennyksellä taas lyhyttä askelta. Samalla keskivartalon tuki oli edelleen tärkeää. Pienen ja matalan kevennyksen kanssa sain tehdä töitä. Alilla ei ole kovin pomppuisa ravi, mutta tuppasin silti singahtamaan aina liikaa ilmaan kevennyksessä. Sain ihan tosissani rutistella itseäni tiukemmaksi paketiksi, jotta sain hallittua ja jarrutettua liikettä. Ali oli edelleen ihana ja reagoi heti, kun sain tehtyä korjauksia oikeaan suuntaan. Kevennyksen mataloittamisessa huomasin kippaavani ylävartalolla etukenoon ja puristautuvani kasaan. Ryhti katosi jonnekin, ja sain ihan toden teolla yrittää suoristaa itseäni. Isompaan raviin oli taas helpompi saada isompi kevennys mukaan. Ali hurruuttelikin menemään aika etenevää ravia, kun pääsimme samaan rytmiin. Ihanan opettavaista!
Laukassa työskentely oli myös kovin opettavaista. Istunnalla jarruttamisessa keskivartalon tuki korostui entisestään. Aiemmilla tunneilla Alin kanssa olin huomannut sen, että istuntani ei pitänyt, vaan se teki pienen seilausliikkeen satulassa vähän lässähtäen. Nyt pääsin puristelemaan omaa kroppaani kohdilleen ja vaikuttamaan Aliin sillä. Välillä jouduin käyttämään ohjaa pidätteiden teossa, kun Ali pääsi vähän etupainoiseksi ja kiireiseksi. Vasen laukka tuntui oikeaa hieman hankalammalta. Siinä oma pomppiva liikkeeni oli isompi. Sain kuitenkin kursittua istuntaani kasaan ja ajateltua mahdollisimman tiivistä istuntaa. Oikeassa laukassa loksahti tänään palaset ihan kunnolla paikoilleen. Keskityin rutistelemaan itseäni kasaan, ja niin vain Ali loksahti pyöreäksi ja kevyeksi. Se laukkasi allani lyhyenä ja tasapainoisena vailla kiireen häivääkään. Äkkiä piti huudella opettajalle, miltä menomme näytti ja vastauksena tuli, että hyvältä. Siltä se hitsit vieköön tuntuikin. Jes! Tajusin pitää kroppani kasassa ja pohkeet tuntumalla, mutta varoa tekemästä mitään ylimääräistä. Oikean laukan pätkät kruunasivat kyllä koko tunnin. Niin helppoa, huoletonta ja vaivatonta.
Loppuravissa Ali tarjosi mukavan sujuvaa ravia. Kevennykseenkin löytyi nyt hyvä rytmi ja tasapaino, jolloin menimme taas Alin kanssa samaa matkaa. Tunti päättyi varsin mukaviin tunnelmiin ja muutenkin todella hyvään mieleen. Istuntatreeni oli kyllä taas niin paikallaan. Yhtä aikaa oli sekä kamalan kinkkistä että ihanan opettavaista etenkin, kun sai omia palasia enemmän oikein, ja hevonen palkitsi toimimalla paremmin. Ali reagoi istuntakorjauksiin todella selvästi, mikä tietysti motivoi kummasti. Tämän tunnin treenejä pitää kyllä miettiä jatkossakin. Istunnassani on kuitenkin niin paljon korjattavaa, ja nyt on taas eväitä sen parantamiseen.
Sennuleirin kahdeksannella tunnilla oli koulua halutessaan kangilla. Minä ja onnettomat käteni jätimme kanget suosiolla naulaan. Ratsukseni sain Lisan, jolla menin viime leirillä kerran. Tunnin teemana oli avotaivutukset, joita tehtiin pääosin käynnissä, mutta myös ravissa. Lisäksi teimme muutamat täyskaarrot, takaosakäännökset sekä askeleen pidennykset.
Lisaa sai alussa vähän nohitella, että se liikkui paremmin. Muuten se jäi helposti hieman hiippailemaan eikä tullut tuntumalle. Raippamerkit vähän kiukuttivat Lisaa, ja sainkin vastineeksi parit minipukit. Mutta kun muistutin raipalla pukinkin jälkeen, tulkitsi Lisa merkin lopulta enemmän eteenpäin pyytäväksi kuin takaosan nakkelukehotukseksi. Liikkuminenkin alkoi parantua, kun sinnikkäästi muistutin Lisaa etenemään hiippailun sijasta. Puristamatta ja punkematta tietysti.
Avotaivutuksia teimme uraa myöten molempiin suuntiin. Suuntaa vaihdoimme täyskaartojen ja takaosakäännösten avulla. Suunnanmuutosten jälkeen haimme hetken ajan liikettä vähän eteen, kunnes palasimme taas avotaivutusten pariin. Lisan kanssa avotaivutuksia oli todella mukava tehdä. Sen kanssa pääsin harjoittelemaan istunnan käyttämistä hyvin. Avotaivutuksissa oikealle sain katsoa, että Lisa oikeasti asettui oikealle. Se jäi helposti vähän vasemmalle. Avotaivutuksissa vasemmalle taas sain kääntää etuosaa selvemmin, jotta se siirtyi pois takaosan edestä. Mutta molempiin suuntiin saimme tehtyä avotaivutuksia aika uskottavasti. Oli ihana harjoitella niitä näin helpon hevosen kanssa. Avotaivutuksissa oli järkeä myös ravissa, vaikka sain vakauttaa omia apuja, jotta ne menivät paremmin läpi. Lisa kuunteli kuitenkin hyvin ja yritti ymmärtää parhaansa mukaan. Parhaimmat avotaivutukset menivät mukavan tasaisesti, pyöreästi ja pehmeästi. Niissä sain istuttua ja mietittyä istunnan käyttämistä eikä minun tarvinnut värkätä ohjalla tai pohkeella. Kivaa!
Muutamat täyskaarrot ja takaosakäännökset ratsastimme suunnanmuutoksissa. Täyskaarrot teimme kerta kerralta aina vain pienempinä. Täyskaarrot onnistuivat ihan hyvin, sillä avotaivutusten myötä Lisa oli kuulolla. Takaosakäännöksiä olisin voinut hinkata muutamat ylimääräiset, sillä niissä Lisa pääsi molempiin suuntiin pyörähtämään napakäännösmäisesti rehellisen takaosakäännöksen sijasta.
Laukkaa työstimme ilman kummempaa kuviota ja aika tunnin alkupuolella. Lisan kanssa olisi ollut kiva työstää laukkaa enemmänkin, sen verran kivalta se tuntui. Lisa oli mukavassa muodossa ja aika rento, jolloin laukka rullasi. Olisin ehkä voinut prässäillä Lisaa hieman enemmän, jotta laukasta olisi tullut hieman ryhdikkäämpää. Nyt se oli myös ihan hyvää, mutta jotenkin jäi olo, että siitä olisi pienellä työstöllä saanut vielä makeampaa. Laukka rullasi tasaisesti molempiin suuntiin ilman kummempia puolieroja.
Loppuun hurautimme parit lävistäjät keskiravissa. Ensimmäinen lävistäjä jäi vähän vaatimattomaksi, vaikka eroa harjoitusraviin tuli. Toisen lävistäjän ratsastin tarmokkaammin, jolloin Lisa tarjosi sen loppupuolella pätkän sangen asiallista menoa. Näitäkin olisin voinut hurautella muutamat lisää, niin niistä olisi saanut paremman otteen ja päässyt vähän työstämään lisää.
Loppuravissa Lisa tarjosi sujuvaa ravia. Olipa kyllä taas kiva koulutunti. Lisa oli yhtä kiva kuin muistelin. Sen kanssa pääsin miettimään ja käyttämään istuntaani sekä kannoin jopa käsiäni pätkittäin. Paljon hyvää siis. Lisalla oli myös helpot askeleet, joten istunnan miettiminen onnistui senkin kannalta helposti. Laukkaa olisin tosiaan työstänyt mieluusti enemmän, mutta menihän tämä tunti avotaivutuksiinkin keskittyen. Etenkin kun ne sujuivat ihan mukavasti.
Torstain ensimmäinen ja sennuleirin seitsemäs tunti meni isojen esteiden tunnilla. Esteiden korkeus tosin riippui siitä, mitä kukin kuski halusi hypätä. Ratsukseni sain toivomani Alin.
Alkuverryttelyssä menimme askellajit läpi ja ylittelimme paria kapeaa puomia. Ali liikkui muuten hyvin ja oli aika kevyt edestä, mutta laukassa se pudotteli raville jostain syystä. Puomille emme laukassa osuneet ihan joka kerta, jotenkin laukka jäi vähän vaillinnaiseksi. Taisipa pohjeratsastus vähän unohtua, kun ison hevosen liike tuntui selkään sellaiselta, etten hoksinut prässätä sitä enempää.
Tulimme tunnilla yksittäisiä tehtäviä, joiden esteitä korotettiin. Vaikein tehtävä oli kapeahko pysty. Menimme siitä kerran oikealta ohi, kun minua kehtasi alkaa kammottaa esteen kapeus. Toisella kerralla tajusin, että kyllä siitä oikeasti mahtuu, ja hyppäsihän se Ali sen sitten. Tuollaisia kapeita esteitä pitäisi kyllä treenata. Oppisipa ratsastamaan lähestymisen tarkasti, kun puomissa ei ole leveyttä, jonka varjolla hypätä sen melkein mistä kohdasta tahansa yli.
Muut tunnin esteet olivat kaarevia linjoja kuudella ja kolmella askeleella, kahden askeleen sarja sekä kahdeksikolla hypätyt niin sanottu Hollanti-portti ja okseri muurilla varustettuna. Näistä esteistä muuri oli se, jota lopulta lähdettiin korottamaan. Ali hyppäsi kaikki tehtävät oikein mukavan varmasti. Pari vähän lähelle tullutta ponnistuspaikkaa tosin otimme, mutta maltoin niissä hyvin, ja Ali pääsi sitten ponnistamaan hyppyyn. Puomin ja parinkin keilasimme tunnin aikana alas, kun en saanut Alia riittävästi takaosalle, vaan se jäi vähän etupainoiseksi. Ali kuitenkin hyppäsi rennon varmasti, joten en ainakaan pahemmin säätänyt selässä ja vaikeuttanut siten hevosen menoa.
Lopputunnista muurilla varustettua okseria alettiin hilata kierrosten myötä ylöspäin. Alle sai hypätä halutessaan Hollanti-portin. Itse otin sen aina alle, jotta sain homman kuntoon ja ajatukset kasaan. Suoraan isommalle esteelle tuleminen olisi ehkä ollut liian jännää. Ali liikkui nyt mukavasti ja nappaili esteillä viimein myötälaukkoja, jotka puuttuivat alkutunnin hypyistä. Odotin itse hyppyjä mielestäni ihan hyvin, jolloin Alille jäi rauha tehdä oma osuutensa. Okseri kehtasi näyttää vasta metrisenä jo isolta. Se kuitenkin ylittyi niin tasaisesti, että päätin uskaltaa vielä tulla sen 110-senttisenä. Paikka osui taas kohdilleen, ja Ali hyppäsi niin helposti, etten kekkuloinut kyydissäkään kamalasti. Jes! Koska aiemmat hypyt menivät niin hyvin, kaivautui sisäinen esteratsastajani viimein kuorestaan. Kyllähän me nyt sen okserin 120-senttisenäkin tulisimme! Hitsit, jännitti kyllä vähän, mutta keräsin ajatukseni kasaan. Hollanti-portti meni nätisti, jolloin ehdin vielä henkäistä syvään ja suunnata kohti 120 sentin okseria. Ponnistuspaikka näkyi kauas, Ali laukkasi tasaisesti, ja lähdimme hyppyyn yhtä aikaa rennon sujuvasti. Niin liidimme 120 sentin okserin yli, jesjesjes! Kuten arvata saattaa, virneeni ylsi korvasta korvaan ja taputtelin Alin niin hyväksi, että sillekin jäi varmasti hyvä mieli.
Olipa tunti! Pulppusin sydämiä loppuverryttelyssä ja hymyilin niin, että poskiin sattui. En olisi tunnin alussa uskonut, että arkajalkuuteni takia uskaltaisin mennä metriä korkeampaa. Itse asiassa tunnin alussa päätin, ettei minun tarvitsekaan mennä sitä korkeampaa, jos pääkoppa ei kestäisi. Mutta tällä tunnilla oli taas palaset kohdillaan, erityisesti ratsuna ollut Ali. On se hieno ruuna! Isojen esteiden tunnista tuli minulle isojen esteiden tunti (sivusin omaa korkeusennätystäni), ja siinä on kyllä tämän leirin suurin onnistuminen.
Sennuleirin kuudennella tunnilla oli taas kouluväännön vuoro. Ratsukseni sain napattua Essin, josta viime leirillä enteilin kehittyvän sangen mukava ratsu. Nyt oli kiva päästä testaamaan, miten meillä tänä vuonna menisi. Tunnilla pääsimme treenaamaan loivia kiemuroita, pohkeenväistöjä sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä.
Ensimmäisenä kuviona tulimme toiselle pitkälle sivulle kaksi loivaa kiemuraa. Toiselle pitkälle sivulle teimme puolestaan pohkeenväistön uralta keskemmäs ja takaisin kunnon suoristuspätkän kera. Myöhemmin loivat kiemurat tultiin ravissa, mutta väistöt teimme edelleen käynnissä. Loivat kiemurat sujuivat mukavasti. Kaarteissa vasemmalle sain alussa hakea asetuksen paremmin läpi, mutta kun ratsastin sen ajatuksella, alkoi Essi asettua molempiin suuntiin oikein kivasti. Loiva kiemura meni itse asiassa niin käynnissä kuin ravissa aika sujuvasti. Olipa kiva ratsastaa kuviota, joka tuntui menevän molempiin suuntiin tasaisesti.
Pohkeenväistöt tuottivat sitten vähän harmaita hiuksia, joskin lähinnä vain vasemmalle tehtyinä. Väistöt oikealle lähtivät kohtalaisesti, vaikka Essi vähän hidasteli niissä. Väistöt vasemmalle olivat puolestaan kamalan vaikeita joko Essille tai meille molemmille. Essi jäkitti niissä vastaan ja halusi punkea etuosallaan uralle ihan mutkalla. Väistöaskeleita siis ottamatta. En tiedä, miten tehtävä olikin niin hankala toiseen suuntaan. Säilytin malttini Essin pienistä töttöröinneistä huolimatta hyvin ja ystävällisen sinnikkäästi yritin kertoa, mitä oikea pohkeeni oikein tammalta tahtoi. Loppujen lopuksi saimme aina muutamia ristiaskeleita myös vasemmalle, mutta aika vähissä ne olivat. Kehuin Essiä kuitenkin vuolaasti, kun se hoksasi ottaa väistöaskeleita myös vasemmalle. Olisipa ollut kiva saada tarkempia ohjeita siitä, miten olisin voinut selkeyttää apujani ja saada Essin ymmärtämään.
Laukkaa työstimme molempiin suuntiin ilman varsinaista tehtävää. Saimme mennä uraa pitkin sekä pyöräytellä tarvittaessa ympyröitä. Laukassa ongelmana oli sen nostaminen ja säilyttäminen. Yritin valmistella laukan lyhyestä ravista, mutta Essi pääsi aina kipittämään. Niinpä muutamia nostoja tuli tehtyä ajaen, vaikka nolottaa tunnustaa. Onneksi myös tajusin ajamisen sijasta ottaa Essin takaisin kuulolle ja tehdä oikeasti enemmän nostoa muistuttaneen siirtymisen laukkaan. Laukassa Essi tarjosi aina pienen pätkän hyvää menoa. Sitten tuntui, että joko sen jaksaminen loppui tai homma oli liian työlästä. Silloin Essi pudotti kunnon kipitysraville, ja homma piti aloittaa alusta. Ympyröillä sain molempiin laukkoihin tolkkua, kun pyrin istumaan mahdollisimman hiljaa, mutta tukemaan Essiä pohkeella ja äänellä. Ne laukkapätkät tuntuivat kivoilta.
Viimeisenä tehtävänä työstimme pääty-ympyrällä hieman myötä- ja vasta-asetuksia sekä askeleen pidentämistä ja lyhentämistä. Essi teki asetukset molempiin suuntiin aika kivasti. Sain tosin huolehtia siitä, ettei se lähtenyt valumaan myötäasetuksessa sisälle eikä vasta-asetuksessa ulos. Askeleen lyhentämisen työstö jäi vähän puolitiehen, mutta olimme suunnilleen oikealla tiellä sen kanssa. Olisin tosin saanut säilyttää aktiivisuuden vähän tarkemmin. Askeleen pidentämisessä tahti meni paikoin kiireiseksi, mutta ravissa saimme ihan mukavaa menoa. Loppuravissa Essi tarjosi aika kivaa etenemistä ilman kiirettä.
Essi oli kiva niin kuin muistelin. Laukan kanssa oli edelleen samoja ongelmia kuin vuosi sitten, mutta kuulemani mukaan Essiä ei sille sattuneen haaverin takia ole voitu viedä eteenpäin suunnitelmien mukaan. Pitäydyn siis edelleen siinä kommentissa, että siitä tulee hyvinkin mukava ratsu, kunhan se saa lisää oppia. Onhan se kiva jo nytkin, vaikka minun kanssani jotkin asiat tuottivat vaikeuksia. Vaan Essi oli mukavan yritteliäs ja pääsi aina hernehetkistäänkin kohtuullisen nopeasti yli. Se oli jotenkin sympaattinen tapaus, jonka kanssa osasin ottaa hankalatkin hetket ylimääräisiä stressaamatta.
Keskiviikkona sennuleirin päivän ensimmäisellä ja samalla leirin viidennellä tunnilla oli esteitä. Ratsuvalikoimasta ehdittiin napata ajattelemani Helmeri, joten jäljellä olevista valitsin Alin.
Alkuverryttelyssä hyödynsimme puomeja ravissa ja laukassa. Ali liikkui mukavasti ja oli aika tasainen molempiin suuntiin. Yritin muistaa istua itse ryhdikkäänä, etten veisi Alia etupainoiseksi. Viime vuodelta muistelin Alin saaneen kiskaistua minut helposti etukenoon. Nyt se ei harrastanut kiskomista, mutta oli kyllä hieman etuosallaan, jos en erikseen muistuttanut sitä kantamaan itseään. Laukka rullasi kivasti. Ison hevosen kyydissä pohdiskelin hieman, menimmekö liian hitaasti, mutta tulin johtopäätökseen, että laukka kulki.
Tunnin teemana oli maltilliset erikoisesteet. Kentällä oli laine, vesimatto ja portti. Verryttelyhypyt otimme yksittäiselle pystylle, ja hypyt sujuivat hyvin. Alin laukka tosiaan vei eteenpäin, ja opin sen aika nopeasti, jolloin ponnistuspaikatkin löytyivät. Pystyn lisäksi tunnin aikana tulimme kahden askeleen sarjaa, yksittäisiä erikoisesteitä sekä niitä kaarevan linjan päässä olleelle trippelille yhdistettynä. Loppuun hyppäsimme lyhyen radan, jolla oli askeleen sarja, laineokseri sekä trippeli.
Alin kanssa ponnistuspaikat löytyivät tosiaan hyvin, jolloin hypyt olivat sujuvia, ja sain mukauduttua niihin omasta mielestäni ihan hyvin. Trippelillä kiirehdin tosin hieman suoristautumisen kanssa. Pohkeeni kuitenkin pysyivät aika hyvin paikoillaan, sillä muistin pitää ne hypyissä tuntumalla. Alin satulassa oli myös leveämmät jalustimet, ja ne taisivat osaltaan auttaa. Alin kanssa kivaa oli erityisesti sen tasaisuus. Se ei ryykännyt eikä hyytynyt, vaan rytmi pysyi läpi tunnin aika kivasti samanlaisena. Erikoisesteistä se ei piitannut, vaan hyppäsi jokaisen esteen tuosta noin vain. Petrattavaa minulla olisi ollut siinä, että olisin saanut Alia vielä enemmän edestä ryhdikkäämmäksi ja erityisesti heti hyppyjen jälkeen. Sarjalla esimerkiksi Ali pääsi pari kertaa venähtämään, jolloin b-osa tuli nopeasti vastaan. Kertaalleen otimmekin siltä puomin mukaan. Ali ei onneksi pahastunut siitä. Muutoin meillä mielestäni synkkasi Alin kanssa mukavasti. Selästä se tuntui juuri pitkille koivilleni sopivalta eikä minua edes "huimannut", vaikka olenkin tottunut menemään pienemmillä hevosilla.
Tämäkin estetunti teki tehtävänsä, sillä hyppääminen oli taas kerran kivaa. Toki minua vähän jännitti, mutta jälleen vain sen verran, ettei se haitannut menoa. Ali keräsi pisteet kotiin olemalla oikein mukava hyppykaveri. Sen kanssa ehti myös ajatella elämää ennen ja jälkeen estettä, mikä on aina hyvä merkki. Estekorkeudet pysyivät maltillisena, maksimikorkeus taisi olla 75 senttiä, jos sitäkään. Mutta eipä niitä senttejä kannata nyt miettiä. Vasta sitten, kun hyppyhommat alkavat rullata kerrasta toiseen varmemmin.
Sennuleirin neljännellä tunnilla oli taas koulua. Ratsukseni nappasin valikoimasta Helmerin, pitihän se päästä pian testaamaan uudelleen. Tunnilla treenasimme avotaivutuksia, kohtuullisen harmittomasti kuitenkin.
Alkuverryttelyssä hurauttelimme nelikaarista kiemurauraa ja kävimme kaikki askellajit läpi. Käynti ja ravi sujuivat ihan hyvin, vaikka Helmeri ei tuntunut niin pirteältä kuin edelliskerralla. Nelikaarisella kiemurauralla asetukset löytyivät aika kivan tasaisesti molempiin suuntiin. Helmeriä sai paikoin nohitella, mutta muistin olla jäämättä tuuppaamaan. Helmeri reagoikin pyyntöihin edetä kohtuullisesti, vaikka unohti asian aina muutaman askeleen jälkeen. Muoto oli kuitenkin paikoin pyöreähkö, ja Helmeri ennen kaikkea rento. Laukassa opettaja vinkkasi vähän herättelemään Helmeriä hurauttelemalla parit pitkät sivut eteen. Helmeri lähtikin reippaaseen laukkaan hyvin.
Avotaivutuksia teimme jo alkuverryttelyn yhteydessä niin käynnissä kuin ravissa, mutta myös keskihalkaisijalla käynnissä. Avotaivutukset oikealle onnistuivat paremmin, koska miellän ne itse helpommiksi. Vasemmalle jouduin työstämään niitä enemmän, sillä siinä suunnassa lähinnä oikea käteni teki jotain (eli roikkui ohjassa). Vasen käsi yritti asettaa, mutta molemmat pohkeet olivat ihan hukassa. Etenkin oikea pohje, jonka olisi pitänyt kääntää etuosaa pois keskihalkaisijalta. Molemmissa suunnissa myös eteneminen hyytyi avotaivutuksen aikana. Helmeri kesti kuitenkin säätämiseni oikein mukavasti, joten sain yrittää uudelleen ja uudelleen löytää oikeita apuja. Asiaa helpotti se, että ajattelin avotaivutuksen loivana. Näin en jäänyt vääntämään Helmeriä mutkalle, jolloin välillä pääsimme myös etenemään. Emme kovin reippaasti, mutta kuitenkin.
Lopputunnista kokoonnuimme vielä oikeassa kierroksessa pääty-ympyrälle. Siinä haimme keventäen ravia lyhyemmäksi ja pidemmäksi. Olipa lyhennystä vaikea tehdä keventäen! Mieleni teki niin istua alas, sillä se olisi ollut paljon helpompaa. Jotenkin keventäminen sotki lyhennysyritykset, kun en saanut kroppaa samalla tavalla käyttöön kuin harjoitusravissa istuen. Helmeri kuitenkin lyhensi askelta kohtuullisesti. Ihan täydellisesti lyhennys ei kuitenkaan mennyt läpi, koska pidennykseen Helmeriä piti ratsastaa eteen. Keventämisestä oli onneksi iloa pidennyksen aikana. Helmeristä irtosi lopulta aika kivaa pidempää ravia, joten kyllä tehtävällä tuli jotain tehtyä oikein.
Loppuravissa pyysin Helmeriä vielä ravaamaan aktiivisesti pyöreyttä hakien. Helmeri liikkuikin aika mukavasti eikä ollut kiireinen. Avotaivutuksia oli kiva tehdä, sillä opettaja ei vaatinut mahdottomia. Avotaivutukset sai tehdä rauhassa, kiirehtimistä piti välttää. Tällainen rauhallisuusmetodi sopi minulle, niin en alkanut tehdä avotaivutuksesta valtavaa numeroa ja aiheuttanut siten lisäpulmia. Tunnista jäi vähän hailakat fiilikset, sillä vertasin sitä niin edelliskertaan, josta puolestaan jäi tosi hyvä mieli. Nyt ei päästy ihan samaan, vaikka saimmekin Helmerin kanssa hyviä hetkiä. Sitä vain alkaa helposti tavoitella sitä aina vain parempaa suoritusta, jolloin ei ehkä muista olla tyytyväinen kelpoonkin suoritukseen. On meillä Helmerin kanssa kuitenkin koulupuoli tänä vuonna sujunut paremmin kuin viime vuonna, joten siihen olen oikeastikin tyytyväinen.
Tiistaina sennuleirin kolmannella tunnilla oli esteitä. Pohdiskelin etukäteen ratsuvaihtoehtoja, mutta mieleeni ei juolahtanut mitään kovin suuria ajatuksia. Ratsulistaa kuunnellessani nappasin sieltä sitten ratsukseni Patun.
Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Patu hakeutui itse kivasti pyöreäksi, mutta sai sitä vähän ratsastaa pohkeella. Muutoin se tuntui sangen mukavalta molempiin suuntiin. Ehkä vasemmassa kierroksessa sitä sai hieman enemmän houkutella asettumaan, mutta suurempaa vaivannäköä ei tarvinnut. Ravi tosin oli minun heikolle istunnalleni hieman työlästä, muutoin olisin varmasti alkanut haaveilla myös koulutunnista Patun kanssa.
Tunnin aikana hypimme yksittäisiä tehtäviä. Pisin loppuun hypätty tehtävä oli kolme hyppyä eli lyhyillä tehtävillä menimme. Tulimme tunnilla niin kavalettia kuin suoraa linjaa sekä yksittäisiä esteitä pari kappaletta putkeen. Suoran linjan esteet olivat pystyjä, okserit olivat lävistäjällä ja pitkän sivun suuntaisesti.
Huomasin jo kavalettihypyillä, että istuntani jarrutti Patua, ja se valitsi ponnistuspaikan siten lähelle. Sitten tajusin hyödyntää este- ja kevyttä istuntaa, jolloin Patu pääsi liikkumaan paremmin. Se hoksasi, että viimein kuski tajusi antaa sille tilaa liikkua. Patun kanssa meno olikin kaikin puolin varmaa. Tiesin sen jo ennakkoon pienillä esteillä tasaiseksi hyppääjäksi, joten en edes kamalasti jännittänyt. Hieman mahanpohjaa kutkutti, mutta täysin siedettävissä rajoissa. Sitäkin enemmän nimittäin iloitsin taas hyppäämisen kivuudesta.
Korjattavia asioita tunnilla oli Patun pitäminen suorana niin esteelle tultaessa kuin sen jälkeen. Patu haki tilaa vähän ulkoa, mikäli en huolehtinut suoruudesta. Oma mukautuminen oli kunnossa, vaikka jalustimet jätin ehkä reiän tai kaksi liian pitkiksi. Opettaja vinkkasi suoristamaan jalkateriä, jotka osoittivat liian sivulle. Tämä on yksi perusongelmistani, jota en toistaiseksi voi korjata. Jos käännän jalkaterät eteenpäin, puristuvat polveni satulaan kiinni. Jalkani ovat sen verran jäykät, etten saa niitä muutoin. Niinpä jalkaterien uloskiertymisen myötä polveni pysyvät paremmin irti satulasta. Yritin vähän fiksata tätä, mutta myönnän, että sivuutin kommentin pääosin oman tietoni takia.
Kivaa oli se, että kun sain omaa istuntaani kevyemmäksi ja muutaman toiston alle, rentouduin ja Patukin pääsi liikkumaan paremmin. Se heräsi hommiin ja alkoi selvästi vähän imeä esteitä kohti. Ponnistuspaikat paranivat heti, ja aloin nähdä ne helposti. Niinpä parit edelleen lähelle tulleet paikat eivät haitanneet, sillä niihin osasi varautua. Muutaman paikan ratsastin myös selvästi itse vähän lähemmäs, sillä muutoin olisi pitänyt ottaa roikaisuhyppy. Patun kanssa tuntui, että se valitsi itsekin mieluummin paikan hieman lähempää estettä kuin hieman liian kaukaa. Suoran linjan välin saimme tultua jokaisella kerralla oikein, ja laukatkin napsahtivat hypyissä toivotusti paria ristilaukkaa lukuun ottamatta. Esteiden korkeus ei kammottanut, sillä hyppäsimme maksimissaan 75 senttiä, jos sitäkään.
Tunnista jäi siis kaikin puolin todella hyvä mieli. Patu, tuo tätiesteratsastajien sankari. Olipa se kyllä oivallinen valinta tälle tunnille. Ihana hypätä, kun pystyy miettimään omaa vaikuttamista eikä vain jäädy satulaan matkustamaan. Kyllä se hyppääminen oikeilla tekijöillä on edelleen tosi kivaa!
Sennuleirin toisella tunnilla oli myös koulua. Vaihtoehtona oli maasto, mutta valitsin mieluummin kouluväännön. Maastoilla kun saa kotiolosuhteissa muutenkin. Ratsukseni nappasin kiintiökimon täyttämiseksi Candyn, jolla menin kerran viime leirillä. Tunnilla pääsimme tekemään pohkeenväistöjä sekä siirtymisiä.
Candysta muistin sen viime vuodelta, että se oli päänsä kanssa levoton. Tällä kertaa se meni jo edeltävällä tunnilla, jolloin ehdin seurata sitä. Kovin tahmealta se vaikutti, mutta loppua kohti piristyi. Taisinkin nousta sen selkään vähän vääränlaisella taisteluasenteella. Jämäkän päättäväisyyden sijaan taisin olla riidanhaluisella tuulella: "sinähän liikut tai itket ja liikut." En tosin ole ihan varma, kumpaa ajattelin itketyttää, itseäni vai hevosta. Sainkin Candyn pomppimaan heti alussa omiaan, kun komensin sitä ponikannuksin ja kouluraipalla varustautuneena. Ilmeisesti raippa oli Candylle vähän liikaa. Kyllä se aina eteenpäin lopulta meni, kun oli aikansa jumitellut ja pomppinut pienesti.
Varsinaisina tehtävinä tulimme keskihalkaisijalta uralle pohkeenväistöjä niin käynnissä kuin ravissa. Käynnissä tehtynä siirryimme raviin, kun pääsimme uralle. Ravissa tehtynä puolestaan nostimme laukan uralle päästyämme. Ennen keskihalkaisijalle kääntymistä pyöräytimme kulmaan voltin. Pohkeenväistöissä ongelmana tuppasi olemaan se, että Candy tahmaili tai yritti pomppia. Samalla se kiskoi ärsyttävästi päätään vaikka minne. Väistöt vasemmalle olivat lopulta hieman helpompia. Niissä sain pohkeen väistättävänä apuna paremmin läpi eikä Candya tarvinnut korjailla kummemmin. Väistöissä oikealle taas sain ottaa väistön vastakkaisen puolen paremmin haltuun, muuten Candy pullahti sieltä karkuun ja jätti väistöaskeleet ottamatta. Jotenkin oikean pohkeen saaminen läpi ei ottanut onnistuakseen, koska pohkeeni kekkuloi missä sattuu, mutta ei Candyn kyljessä. Molempien suuntien väistöissä alku oli yleensä takkuisampi, mutta loppua kohti menoon tuli jotain järkeäkin. Hetkittäin sain parin askeleen ajaksi Candya antamaan väistöissä vähän periksi, mutta suurimman osan ajasta se pääsi nakkelemaan päätä oman mielensä mukaan.
Laukassa Candy rauhoittui päänsä kanssa ehkä parhaiten. Mutta samalla se sai kiskottua itsensä puolimatalaan ja pitkään muotoon. Oma istuntani ei taaskaan pitänyt niin, että Candy ei olisi saanut kiskomisellaan palkintoa eli minuakin etukenoon. Saimme kuitenkin laukassa järkeviäkin hetkiä, vaikka muoto oli tosiaan matala ja pitkä. Mutta ei kaikkea kerralla tai jotain sellaista. Opettaja sanoikin loppupalautteessa, ettei Candya ole helppo ratsastaa lyhyeksi ja ryhdikkääksi. Positiivista oli kuitenkin se, että yllättävän paljon tajusin korjattavia asioita satulassa. Kai sekin on kehitystä, vaikka niitä ei osaisikaan korjata?
Loppuravissa Candy tarjosi vähän parempaa ja tasaisempaa menoa. Siihen oli hyvä päättää tunti, vaikka fiilikset siitä jäivät hieman ristiriitaisiksi. Lähdin tunnille ehkä väärällä, liian sotaisalla asenteella. En halunnut antaa Candylle laiskottelun mahdollisuutta, mutta samalla jäin vähän kuuroksi sen kommenteille. En tainnut olla kovin joustava. Yritin kuitenkin kehua sitä aina, kun se tarjosi tasaisempaa ja rennompaa menoa. Candyn pomput loppuivat, kun pudotin kouluraipan matkasta, joten kaipa se ei arvostanut sitä sitten. Tai ehkä sen pomppuvirta loppui. Mikä lie, mutta Candy jäi kyllä edelleen mysteeriksi. Mutta tulipahan ratsastettua se pakollinen kimokin tällä leirillä.
Kesäloma alkoi tuttuun tapaan ratsastusleirillä. Paikaksi valikoitui jo kolmatta kertaa peräkkäin Einolan talli. Tänä vuonna keräännyimme sinne viiden hengen kaveripoppoolla. Ensimmäisellä tunnilla oli koulua, ja ratsukseni valikoin tarjonnasta Helmerin. Toivoin, että kotitallin treenit Akulla ja Tupulla olisivat hyödyksi ja pääsisin niiden avulla Helmeristä enemmän perille. Ratsukoita ryhmässämme oli kuusi. Tunnin menimme perusratsastuksen parissa, jotta opettaja pääsi tutustumaan ratsastustapaamme. Teimme tunnin aikana siirtymisiä sekä ympyröitä ja voltteja. Omana tavoitteenani oli ratsastaa sopivan rohkeasti, olihan Helmeri kuitenkin vanha tuttu.
Aluksi haimme hevosia liikkumaan niin käynnissä kuin ravissa oikeasti eteen. Helmeri tarjosikin alussa hieman ponnetonta menoa, ja sitä sai vähän nohitella. Yritin muistaa olla nyhertämättä tuloksettomasti pohkeilla ja muistuttaa mieluummin raippamerkeillä. En halunnut turruttaa Helmeriä heti alkutunnista pohkeisiin. Helmerin kanssa huomasin saman kuin esimerkiksi Tupun: jos se lähti hiihtämään, valui se välittömästi etupainoiseksi. Siksipä lähdin alussa siitä, että hyväksyin vähän rauhallisemman menon, mutta sen aikana houkuttelin Helmeriä kantamaan itse etuosaansa. Kun se alkoi onnistua, aloin pyytää lisäksi etenemistä.
Siirtymisiä teimme pääty-ympyröillä. Oikeassa kierroksessa teimme niitä käynnin ja ravin välillä, vasemmassa ravin ja laukan. En saanut Helmeriä kummallakaan tehtävällä aivan skarpiksi, en siirtymisissä ylös enkä alas. Sinällään Helmeri alkoi toistojen myötä kuunnella paremmin, mutta ei se kuitenkaan aivan kuulolla ollut. Niinpä etenkin siirtymisissä ylöspäin sain paikoin muistutella sitä. Ravin ja laukan välillä tehdyt siirtymiset aloitimme kinastelulla. Helmeri ei omasta mielestään tajunnut, että pyysin siltä laukkaa. Minä taas totesin, että se koettaa jallittaa ja laiskotella. Napakan komennuksen jälkeen laukka löytyikin, kuten arvasinkin. Laukassa sain olla edelleen tarkka, ettei Helmeri valunut etupainoiseksi, vaan kantoi itseään edestä. Tämä onkin tyypillinen pulma minulle. Pyöreyttä tavoitellessa annan hevosen helposti valua röhnöttämään etuosalle sen sijaan, että saisin sen viemään painoa takajaloille. Tämä toki selittyy osin istunnallani, enhän minä saa itseänikään istumaan takajalkojen päällä, vaan tuppaan valumaan etukenoon. Siirtymiset laukasta raviin olisivat kaivanneet enemmän juuri sitä takajalkojen päällä olemista. Nyt ne olivat vähän sellaisia valmistelemattomia humpsahduksia. Vasen laukka alkoi kuitenkin toimia aika mukavasti.
Työstimme oikeaa laukkaa niin uraa myöten kuin volteilla, joilla haettiin vähän lyhyempää laukkaa ja hevosia edelleen enemmän takaosan päälle. Oikea laukka rullasi aika mukavasti, joskin Helmeriä sai edelleen muistutella käyttämään takajalkoja ja kantamaan itsensä edestä. Kuvittelen kuitenkin, että sain istuttua itse paikoin paremmin ja kannettua käsiäni, jolloin Helmeriä oli helpompi ratsastaa kantamaan itseään. Muutamilla volteilla Helmeri lyhensi laukkaa kivasti ja tuntui tuovan painoaan hieman taaemmas. Samalla se keveni edestä, ja voltti tuntui kaikin puolin helpolta. Helmerin kanssa sain hyvin muistaa korjata omaa istuntaani suoremmas ja vähän jopa ylävartaloa taaemmas, jotta en vienyt omalla painollani hevosta vielä enemmän etupainoiseksi.
Loppuravissa haimme vielä hyvää etenemistä. Kun se löytyi, sai hevosten antaa venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Helmeri liikkui ihan mukavasti, vaikka ensin pyrki vähän kiirehtimään. Silloin se luonnollisesti pääsi taas keikahtamaan etupainoiseksi. Mutta sain korjattua sitä kohtuullisesti, kiitos koko tunnin jatkuneen teeman. Tuntiin olin kaikkineen aika tyytyväinen. Omasta mielestäni ratsastin rohkeasti, mutta en jäänyt pusertamaan ja tuuppaamaan. Pohkeita olisin tosin saanut käyttää vielä enemmän, mutta jospa ne sieltä löytyisivät. Helmeri väläytti kaikissa askellajeissa hyviä hetkiä, mutta kyllä se laukka vei tänään voiton. Molempiin suuntiin saimme mielestäni sangen asiallisia pätkiä. Helmerissä on kyllä aika paljon samaa kuin Tupussa, joten treenit sen kanssa auttoivat tällä tunnilla oikein hyvin. Taidanpa yrittää päästä leirin aikana Helmerin kyytiin toiseksikin koulutunniksi, niin saa nähdä, menikö tämä tunti tuurilla vai pienellä taidolla.
Leirin 18. tunti ja samalla viimeinen tunti hurahti leirikisojen parissa esteillä. Tyyliestekilpailussa estekorkeuksia oli useampia, ja niistä sai valita itselleen ja ratsulleen sopivan. Minun ratsunani toimi Lola, jonka kanssa hyppäsin 80–90 sentin radan.
Lola oli ollut aamupäivän tunnilla, joten kävin verryttelyssä aika pikaisesti askellajit läpi. Lola tuntui omalta itseltään, joten patistelin lähinnä itseäni. Pyrin ratsastamaan pohkeet läpi, jotta Lola ei oikoisi kaarteissa sekä laukkaisi venymättä pitkäksi. Lola toimikin ihan mukavasti. Verryttelyhypyt otimme pystylle sekä muurille. Ne sujuivat ihan hyvin, vaikka laukka ei ollut paras mahdollinen. Taisimme kertaalleen keilata pystyn puomin alas, kun tulimme turhan rauhallisessa laukassa sille. Skarppasin sen jälkeen hieman, ja loput hypyt sujuivat ihan hyvin. Hyppäsimme luokat käänteisessä korkeusjärjestyksessä eli 80–90 senttiä oli ensin. Ehdin katsella parisen rataa ennen kuin tuli oma vuoro.
Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Lola eteni ihan hyvin, ja kaarre ykköselle tuli asiallisesti. Ykkönen ylittyikin sujuvasti. Kakkoselle tulimme viidellä askeleella, ja sekin ylittyi ongelmitta. Kolmoselle ajauduimme aavistuksen lähelle, mutta maltoin odottaa, ja Lola pääsi hyppäämään okserin puhtaasti. Lähestymisessä neloselle Lola hieman venähti, jolloin hypystä tuli laaka. Viitoselle tulimme hitusen kiirehtien, mutta Lola selvitti senkin puhtaasti. Kuutoselle tullessa aloin arkailla mutaisampaa kohtaa, jolloin päästin laukan sammumaan. Niinpä emme tulleet sille hyvään ponnistuspaikkaan, ja niin siltä lähti harmittavasti puomi mukaan. Sain kuitenkin kasattua ajatukset ja keskityttyä radan viimeiseen esteeseen eli seiskaan. Lolakin tuntui terävöityneen pudotuksesta, jolloin pääsimme seiskan yli puhtaasti, ja suorituksemme oli siinä. Harmittavat neljä virhepistettä, mutta muuten mukavaa ja hyvällä tavalla huoletonta menoa.
Tuomarina toimi päivän aiemman tunnin opettaja. Arvostelun seitsemän kohdan numeroina oli 6, 6,5 ja 7. Kehuja tuli hyvistä teistä ja rytmistä sekä Lolan pyöreistä hypyistä. Petrattavaa taasen olisi ollut parissa huonommin sujuneessa lähestymisessä. Yhteispisteemme olivat 45, mutta pudotuksen takia meillä ei ollut ruusukesijoille mahdollisuuksia, vaan sijoituimme loppupäähän. Olin kuitenkin rataan muutoin tyytyväinen samoin kuin hienoon Lolaan. Tamma oli edelleen varma ja tasainen hyppääjä, jonka kanssa sai nauttia menosta.
Leirin viimeinen ratsastus päättyikin hyviin fiiliksiin, mikä kyllä tiivisti koko viikon. Kaiken lisäksi 18 ratsastuskertaa mahtui leiriin helposti. Ehkä meitä olisi kuitenkin saanut piiskata enemmän, kun virtaa jäi noin moneen ekstratuntiin vielä. Tykkäsin kuitenkin tunneista ja opettajista samoin kuin hevosista. Ratsastin tällä kertaa eri hevosia reippaasti enkä aivan jumitellut samojen kanssa. Saimme vielä todistukset leiristä, johon oli tiivistetty kahden pääopettajan kommentit: "Sinulla on hyvä ryhti ja ratsastat siististi ja pehmeästi. Saat hevosen liikkumaan kivasti, vähän voit vaikuttaa hevoseen rohkeammin, hevosen muoto paranisi. Ristiselkä hieman jäykkä, pyöreämmällä alaselällä saat joustoa lisää. Nuorella hevosella selvemmin saat ratsastaa pohkeella hevosta ohjaa ja tuntumaa kohti." Näitä asioita onkin hyvä pitää mielessä jatkossakin. Kiitos taas antoisasta viikosta, Einolan porukka sekä oma poppoomme!
Leirin seitsemästoista tunti oli koulua viiden ratsukon ryhmässä kentällä. Ratsukseni sain War Princessen, joka on 2011 syntynyt, 162-senttinen tamma. Essiä kuvaillaan erittäin kiltiksi ja toimivaksi ratsuksi. Tunnin piti uusi opettaja, ja pääsimme treenaamaan vähän siirtymisiä ja avotaivutuksia.
Essi liikkui kohtuullisesti, mutta vaati hieman nohittelua, jotta takapää työnsi kunnolla. Ravissa Essi olikin itse takaa vähän aktiivisempi. Tuntumalle se hakeutui paikoitellen, mutta kulki myös vähän pää ylhäällä. Ei se mikään pahin hirvi kuitenkaan ollut.
Avotaivutuksia teimme käynnissä ja ravissa toiselle pitkälle sivulle. Toisella pitkällä sivulla taas haimme ravia vähän eteen ja päätyihin pyöräytimme ympyrät. Toisella pääty-ympyrällä teimme pari siirtymistä ravista käyntiin. Oikeaa laukkaa otimme sekä pitkälle sivulle että pääty-ympyrälle. Vasemman laukan saimme ratsastaa omatoimisesti.
En tiedä Essin osaamisesta, mutta avotaivutukset oikealle eivät lähteneet ollenkaan. Essi jäkitti niiden aikana reippaasti vastaan ja kiemurteli. En tiedä, millä aiheutin tamman herneilyn, mutta tähän suuntaan emme menneet askeltakaan mitään avotaivutusta muistuttavaakaan. Vasemmassa kierroksessa oli hieman helpompaa, ja saimme muutamia vahvasti sinnepäin menneitä askeleita. Essi pääsi vähän tässäkin suunnassa kiemurtelemaan, mutta oli paljon paremmin hallittavissa.
Ympyrällä tehdyt siirtymiset ravista käyntiin eivät olleet kovin nättejä. En saanut istuttua kunnolla ja jarrutettua istunnalla, jolloin Essi vähän jännittyi. Siirtymisiä teimme oikeassa kierroksessa, jossa Essi oli kunnolla kiinni sisäohjassa. Yritin vaikka miten saada sen hölläämään, mutta olipa se vain työlästä. Hetkittäin Essi antoi millin tai pari periksi, ja yritin olla nopea myötäämään. Essi ei kuitenkaan antanut ihan rehellisesti periksi.
Laukan nostaminen oli meillä Essin kanssa haastavaa. En ensin saanut ratsastettua pyyntöjä riittävän tarkasti, jolloin Essi säntäsi vain nopeampaan raviin. Kun sain tarkennettua apuja ja tehtyä ne täsmällisemmin, nosti Essi laukat vähän paremmin. Se kuitenkin pääsi pudottelemaan raville, kun en tukenut sitä paikoin riittävästi. Tuppasin unohtamaan, että istun 5-vuotiaan kyydissä. Oikea laukka jatkui edelleen asetusneuvotteluiden parissa. Laukassa Essi lopulta antoi muutamat hetket paremmin periksi, jolloin laukasta tuli sujuvaa, ja Essikin vähän pyöristyi. Vasemmassa laukassa meno oli parempaa, ja Essi tarjosi helpommin pyöreämpiä pätkiä. Laukka itsessään oli ihan hyvää.
Loppuravissa vasen kierros toimi jo kohtuullisesti. Oikeassa piti vielä neuvotella, mutta nyt jo vähän paremmin tuloksin. Tunnin perusteella arvelen, että Essistä tulee suosittu, kunhan se vielä kehittyy tuosta. Se oli sangen tasainen ja kiltti. Välillä vähän protestoi, mutta tasoittui, kun kuski oli selkeämpi. Kiva tuttavuus, vaikka emme päässeetkään kovin syvällisiä asioita syynäämään, vaan pysyimme kahdestaan perusteiden parissa.
Leirin kuudestoista tunti ja tehotorstain viides ratsastuskerta hurahti maastoreissussa, joka meni samoja reittejä kuin viime vuoden leirillä. Matkaan lähti 11 ratsukkoa, ja minä sain ratsukseni leirin ensimmäiseltä tunnilta tutun Liljan. Letkassa taisimme Liljan kanssa olla seitsemänsiä.
Matkaan lähdimme vähän yli iltakymmenen ja talsimme tutun reitin, joka meni pienempiä teitä pitkin. Saimme matkan aikana sadekuuron niskaan, mutta onneksi olin varautunut sadetta pitävällä takilla, niin kylmä ei ehtinyt tarttua. Hurautimme myös kolme reipasta laukkapätkää. Lilja meni tasaisen varmasti edessä olleen kaverin vauhdissa pysyen. Pikkukivet kopisivat sen verran kypärään ja kasvoihin (auts), että hain vähän tilaa sivummalta. Lilja oli hyvin kuulolla eikä hötkyillyt omiaan, jolloin reippaat pätkät menivät vauhdista nauttien.
Ilta hämärtyi kivasti, mikä teki reissusta taas kokemisen arvoisen. Reissu sujui kaikin puolin kivasti, ja noin puolentoista tunnin päästä palasimmekin jo takaisin tallilla. Kannatti kyllä taas lähteä, nukkumaanhan ehtii aina vähän myöhemminkin.
Leirin viidestoista tunti meni itsenäisen ratsastuksen parissa. Ratsukseni sain Bissen, jonka kanssa pysyttelin perusratsastuksen ja pehmittelyn parissa. Tunnin alussa Bissellä oli apurattaana joustochambon, mutta hetkellisessä itsetuntobuustissa otin sen pois.
Bissen kanssa en tosiaan tehnyt kummempia, vaan pysyttelin perusratsastuksen parissa ja pyörittelin aika paljon ympyröitä asetellen ja taivutellen 20-vuotiasta ratsua. Yritin säilyttää ulkopuolen tuen vakaana sekä ratsastaa sisäpohkeen rehellisesti läpi. Samalla pyrin vielä istumaan satulassa niin, etten kenotuksellani vaikeuttaisi asioita enempää.
Bisseä sai ensin nohitella liikkumaan, sillä se tarjosi hiippailua. Hiljalleen ruuna alkoi kuitenkin vähän heräillä, vaikka ei vieläkään muuttunut liitokavioksi. Ympyröillä sain pehmiteltyä sitä hetkittäin, jolloin se tarjosi pyöreämpiä ja rennompia hetkiä. Suorilla pätkillä Bisse tahtoi kuitenkin muuttua hirveksi ja lähteä kipittämään. Jos sain napattua sen takaisin pyöreämmäksi ja rennommaksi, hidastui eteneminen. Päädyin sitten työstämään hitaasta, mutta pyöreästä menosta vähän sujuvampaa. Ravissa päätin keventää, sillä en saanut istuttua niin vakaasti, että Bisse oli päässyt etenemään rennosti. Keventäessäkään en saanut itseäni niin tasaiseksi, että olisin kovin mainittavasti onnistunut saamaan Bisseä etenemään sujuvasti, mutta pyöreänä pysyen.
Oikeassa laukassa tulivat tämän kerran parhaimmat hetket. Muutamien hetkien ajaksi sain Bissen pyöreäksi ja rennoksi, jolloin laukkakin lähti rullaamaan paljon paremmin. Sain istuttua niinä hetkinä selässä aika hiljaa, jolloin ruuna sai edetä häiriöttä. Vasen laukka ei rullannut ihan niin sujuvasti, mutta pieniä pilkahduksia paremmasta siinäkin oli. Jäin fiilistelemään hyvän laukan menoa enkä aivan patistellut Bissestä parhaita tehoja irti. Toisaalta olin saavuttanut alkutuntiin verrattuna selvästi parempaa menoa, joten olin tyytyväinen.
Bissen kanssa sai tehdä hommia, jolloin pyöreämmät, rennommat ja vieläpä sujuvammat hetket ilahduttivat tietysti. Bisse on kyllä taitava kaveri, mutta tuntuu osaavan myös säästellä itseään. Tunti hurahti joka tapauksessa opettavaisen mukavasti perusratsastuksen parissa.
Leirin neljästoista tunti oli ilmainen lisätunti niille, jotka olivat maksaneet leirinsä ajoissa. Sillä tunnilla oli luvassa koulua muistaakseni seitsemän ratsukon ryhmässä, ja ratsunani toimi 2004 syntynyt tamma Candy II. Candy on noin 162-senttinen, ja sitä kuvaillaan osaavaksi niin koulussa kuin esteillä. Niin ja onhan se myös kimo, joten olihan sen kyytiin sattuneesta syystä päästävä. Tunnilla treenasimme pohkeenväistöjä, myötä- ja vasta-asetuksia sekä takaosan väistätyksiä. Pohkeenväistöt teimme uralta keskemmäs, suoristimme ja palasimme taas väistöllä takaisin uralle. Ympyrällä puolestaan väistätimme takaosaa sisemmäs ja ulommas sekä työstimme myötä- ja vasta-asetuksia. Ympyrän kokoa muuteltiin väistätysten avulla.
En oikein saanut Candya tasoittumaan edestä, vaan se oli paikoin aika levoton. Pohkeenväistöt uralta keskemmäs ja takaisin menivät kuitenkin ihan asiallisesti. Suoristusmatka tahtoi kuitenkin vähän venyä, jolloin toisessa väistössä tuli kiire päästä takaisin uralle. Candy tuntui väistävän molempiin suuntiin aika samalla tavalla. Tasaisuutta tosin olisin kaivannut enemmän. En varmaankaan saanut Candya liikkumaan riittävän pontevasti, kun sille jäi aikaa heilua oman mielensä mukaan.
Takaosan väistätykset ympyrällä onnistuivat niin ja näin. Väistätykset ulommas tuntuivat helpommilta kuin sisemmäs. Myötä- ja vasta-asetukset sen sijaan sujuivat ihan hyvin. Ympyrän pienentäminen ja suurentaminen menivät välillä oikeaoppisesti väistätyksen avulla, mutta välillä lössähdin ja annoin Candyn vain valua toivottuun suuntaan. Ympyrällä työstimme myös laukkaa, joka toimi meillä askellajeista asiallisimmin. Candy tasoittui siinä paremmin kuin käynnissä ja ravissa eli taisin viimein löytää siitä pientä eteenpäinpyrkimystä.
Lopputunnin ravissa Candy oli jo vähän tasaisempi alkutuntiin verrattuna. Mihinkään ihanan harmoniseen menoon emme kuitenkaan päässeet, mutta pientä petrausta oli havaittavissa. Asiat jäivät kuitenkin loksahtamatta paikoilleen, jolloin tunti jäi tasolle ihan ok. Candysta varmasti saisi paljon irti, mutta yhdellä kerralla en vielä päässyt sen mietteisiin riittävästi kiinni.
Leirin kolmastoista tunti oli koulutunti, jonka sai halutessaan mennä kangilla. Jätin ne väliin, sillä menen niiden kanssa lähinnä kipsiin. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja ratsunani toimi Felix. Tunnilla treenasimme avo- ja sulkutaivutuksia, voltteja, loivaa kiemuraa sekä vastalaukkaa.
Alkuverryttelyn menimme kaikissa askellajeissa ilman kummempaa tehtävää. Yritin ottaa Felixin kanssa sopivan napakan asenteen, jotta ratsastaisin kunnolla enkä jäisi matkustelemaan. Samalla sinnillä päätin naputella sisäpohkeet tavallista paremmin läpi, sillä Felix kanttaili kulmia reippaasti. Felix liikkui alussa hieman tahmeasti, kun en päässyt liikkeisiin hyvin mukaan, vaan keikuin epätasapainossa. Kun sain itseäni kasaan, pääsi Felix etenemään paremmin. Laukassa se tykkäsi vähän levitä käsiin puikulaksi, mutta ainakin laukka pyöri hetkittäin eikä Felix aivan madellut.
Ensimmäisenä kuviona oli ratsastaa pitkän sivun alkupuoli avotaivutuksessa. Puolivälissä pyöräytettiin voltti, jonka jälkeen loput pitkästä sivusta jatkettiin sulkutaivutuksessa. Sen jälkeen suoristettiin, nostettiin laukka ja ratsastettiin toinen pitkä sivu loivalla kiemurauralla. Avot ja sulut tehtiin käynnissä ja ravissa. Molempia taivutuksia sain haeskella, mutta saimme onnistumisia kummassakin. Voltti auttoi hyvin valmistelemaan sulkutaivutuksen. Avotaivutuksenkin alkuun olisin saanut pyöräyttää moisen, sillä nyt avot lähtivät paikoin vähän haparoiden. Positiivista oli se, että niin avot kuin sulut menivät kohtuullisesti ilman, että jompikumpi olisi tuntunut selvästi toista vaikeammalta.
Loiva kiemura laukassa meni alun jälkeen itse asiassa todella kivasti. Felix laukkasi vähän lyhyempänä, mutta ihan pontevasti, jolloin minun tehtäväkseni jäi vain ohjata sitä kuviolla. Olipa helppoa ja kivaa! Sain nyt sen haaveilemani napakan ratsastuksen tehtyä, jolloin en jäänyt ähertämään, vaan pyysin ja annoin hevosen tehdä työnsä rauhassa suurempia häiritsemättä. Vastalaukkaa puolestaan menimme koko kenttää hyödyntäen. Kulmat sai ratsastaa helpotetusti eli vähän pyöristetysti. Alussa Felix pudotti vastalaukan kaarteissa pari kertaa, mutta sitten sain sen ymmärtämään, mitä haimme. Sen jälkeen Felix säilytti vastalaukan hienosti. Laukkaosuudet menivätkin meillä tänään koko tunnista parhaiten. Olipa kyllä kiva saada nauttia sujuvista laukkahetkistä.
Lopuksi teimme parit ravilisäykset lävistäjille. Tein ne aika vaatimattomasti, mutta Felix tarjosi kuitenkin pientä eroa. Tunnista jäi hyvä mieli, vaikka alku tuntuikin hankalalta. En kuitenkaan nakannut hanskoja heti tiskiin, vaan maltoin keskittyä ja yrittää ratsastaa voivottelun sijaan. Se luonnollisesti auttoi, ja tunnin aikana menimmekin Felixin kanssa parempaa kohti. Kiva saada muutettua omaa ratsastusta ja nähdä, kuinka hevonenkin muuttuu paremmaksi sen myötä.
Leirin kahdennellatoista tunnilla oli vuorossa estetunti, joka vihdoin ja viimein pystyttiin pitämään ulkona. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja ratsukseni sain toivomani Lolan. Tunti oli odotettu, sillä aiheena olivat isot esteet. Viime vuonna menin samaisen tunnin Helmerillä, ja hyppäsimme silloin 116-senttisen okserin.
Tunnin aikana otimme hyppyjä yksittäiselle pystylle, jolla oli apupuomit ennen ja jälkeen, laine-esteeelle ja jo äsken hypätylle pystylle, laine-esteelle ja muurille sekä lopuksi laine-esteelle ja okserille, joista jälkimmäistä alettiin hilata hiljalleen ylös. Hypyt ennen laine-esteen ja okserin yhdistelmää menivät ihan mukavasti. Olisin saanut ratsastaa Lolan vähän lyhyemmäksi, mutta en saanut sitä täydellisesti tehtyä. Lolan kanssa kuitenkin jatkui sama hyvä meno eli näin ponnistuspaikat, jolloin hypyt olivat helppoja. Lola myös ylitti kaiken epäröimättä ja puhtaasti.
Hyvien hyppyjen jälkeen olin luottavaisin mielin korotettavaa okseria kohtaan. Aloimme tulla oikeassa laukassa laine-estettä, joka toimi vähän kuin lämmittelyesteenä lävistäjällä ollutta okseria varten. Lainetta ei nostettu, vaan se pysyi samalla matalalla korkeudella koko ajan. Okseri puolestaan lähti 80 sentistä ja hilautui kierros kierrokselta korkeammalle. Laine ylittyi joka kerta asiallisesti, mutta tie okserille oli paikoin hakusessa. Kaarsin sille välillä turhan aikaisin, mikä hieman söi laukkaa. Lola kuitenkin löysi aina ponnistuspaikan enkä toivottavasti aivan kamalasti häirinnyt sitä hypyissä.
105 senttiin saakka okseri näytti kiltiltä enkä jännittänyt suuremmin. Okseri kuitenkin nousi tästä ensin 115 senttiin sekä vielä 120 senttiin, jolloin se alkoi jo näyttää esteeltä. Saimme ottaa Lolan kanssa korkeimman hypyn eli 120 sentin okserin kahdesti, sillä ensimmäisellä yrittämällä jäädyin estettä tuijottaessa. En mennyt paniikkiin, mutta jätin Lolan vähän yksin, jolloin se tuli lähelle estettä ja joutui lähtemään hyppyyn hankalasti. Kiltti Lola pelasti tilanteen ja hyppäsi puhtaasti, vaikka kuski vähän räsynukkeili matkassa. Toisella kierroksella sain parsittua oman osuuteni, ja pääsimme ison esteen yli paremmin ja jälleen puhtaasti. Kieltämättä hyppyyn mukautumiseni ei ollut kaikista tyylikkäin, mutta eipä tällaisiin hyppyihin mukautumista ole tullut harjoiteltua. Yritin kuitenkin häiritä Lolaa mahdollisimman vähän, jolloin se sai tehdä osuutensa rauhassa. Lola hoitikin oman tonttinsa moitteetta.
Tunti oli kyllä kaiken odotuksen veroinen. Lola oli myös mitä parhain ratsu tälle tunnille, ja se ansaitsikin isot kehut ja rapsutukset. Olipa vain kiva hypätä hevosella, joka auttoi tarvittaessa eikä jättänyt pulaan, vaikka kuskia isoin este vähän jännittikin. Nyt on sitten korotettu viime vuoden korkeusennätystä neljällä sentillä. Jospa sitä vielä joskus hyppäisi yhtä isoja esteitä, edes yksittäisenä. Ainakin tällaisen jälkeen ne 90 sentin esteet tuntuvat mukavan pieniltä.
Leirin yhdestoista tunti meni myös esteillä, ekstratuntina tietysti. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja minä sain ratsukseni ensimmäistä kertaa suomenhevosruuna Ricardon. Rikke on syntynyt 2008, mutta ilmeisesti opetellut ratsun hommia kunnolla vasta parisen vuotta.
Alkuverryttelyssä lyhensimme käyntiä ja ravia todella paljon. Jokainen askel otettiin harkiten. Aluksi Rikke ei ymmärtänyt, mitä halusin, mutta muokkasin apujani, ja pian Rikke ymmärsi paremmin. Käynnissä se lyhensi ja hidasti askelta todella hyvin, kun istuntani toimi. Ravissa se vähän kiirehti, mutta hetkittäin sain naulittua oman istuntani kuntoon, jolloin lyhennys ravissakin onnistui. Laukassa tulimme pääty-ympyrällä puomia ja toisessa päädyssä volttia. Laukka ei alkanut pyöriä kunnolla, jolloin Rikke ei saanut säilytettyä sitä ympyröillä, vaan rikkoi raville. Etenkin voltti oli tolkuttoman vaikea, ja jätin sen lopulta kokonaan välistä ja keskityin ympyrään. Tsemppauksella saimmekin tultua puomin ympyrällä asiallisesti.
Tunnin aikana tulimme tehtävinä ponnistuspuomilla varustettua ristikkoa, lävistäjäristikkoa ja yksittäistä ristikkoa, lävistäjäristikkoa ja kahden ristikon suoraa linjaa sekä lopuksi lyhyen radan. Esteet tosiaan pysyivät tunnin aikana pääosin ristikkoina, suoran linjan toinen este nousi lopulta pieneksi okseriksi. Radalle lähdimme oikeassa laukassa yksittäiselle ristikolle. Se ylittyi ihan hyvin, ja matka jatkui siitä lävistäjäristikolle. Laukka ei tainnut vaihtua, mutta ehdin korjata sen ennen suoraa linjaa. Se meni linjan aika tasaisesti kolmella askeleella. Lopuksi hyppäsimme vielä radan aloittaneen pystyn toisesta suunnasta, ja se ylittyi jo tasaisen sujuvasti.
Rikellä oli opettavaista hypätä. En voinut mennä humputella, vaan jouduin vähän miettimään sekä tukemaan hevosta. Välillä osasin tämän, välillä en. Rikke oli kuitenkin ihanan tolkku ja yritteliäs kaveri, joka meni kaikesta kerralla yli. Laukka olisi saanut pyöriä paremmin ja olla pontevampi, mutta ilmeisesti Rikellä on siinä vielä opeltavaa. Samoin kuin minulla on sellaisen laukan kaivamisessa ratsusta kuin ratsusta esiin. Rikke oli hauska tuttavuus, vaikken vielä tunnissa siitä perille päässytkään, joten tämäkin tunti kannatti käydä.
Leirin kymmenennellä tunnilla, joka oli ekstratunti, aiheena olivat esteet. Menimme tunnin kavereiden kesken, ja meitä oli neljä. Ratsukseni sain Helmerin. Edellispäivän tuntimme onnistumiset olivat vielä mielessä, ja aiheuttivat hassusti paineita tälle tunnille. Tunnin piti meille uusi opettaja.
Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Ravissa teimme pitkille sivuille omaan tahtiin pohkeenväistöjä. Helmerin kanssa sai ottaa väistön vastakkaisen puolen kunnolla haltuun, muutoin se pullahti väistöyrityksessä sieltä ulos. Laukassa pyöräytimme päätyihin ympyrän ja voltin puomien yli. Ympyrä meni ihan kohtuullisesti, voltilla taas sai tehdä melkoisesti töitä, jotta laukka säilyi pienemmällä tiellä. Helmeri ei ollut kovin virkkuna, vaan vaati itse asiassa melkoista patistelua. Yritin luottaa siihen, että kyllä ruuna siitä vielä heräisi.
Tunnin aikana tulimme yksittäisiä tehtäviä sekä miniradan. Yksittäisillä tehtävillä ongelmana pysyi edelleen laukan pyörimättömyys. Helmeri ei ottanut herätäkseen, vaan tuntui mieluummin imuroivan herneitä turpaansa kuin etenevän. Tulimme yksittäisten tehtävien jälkeen radan. Sille lähdimme oikeassa laukassa suoran linjan toisen pystyn yli. Tai siis niin olisi pitänyt. Helmeri taasen stoppasi esteelle ja esitti vielä sen jälkeen kaksi ohimenoa. Sillä ei selvästikään huvittanut. Tämän törttöilyn jälkeen ryhdistäydyin ja sain vintattua Helmerin pystyn yli. Siitä matka jatkui lävistäjäpystylle, jolle pääsimme kohtalaisesti, ja Helmeri vaihtoi sillä laukan toivotusti. Sitten tulimme yksittäiselle pystylle, joka meni ihan ok. Loppuun tulimme vielä suoran linjan, joka meni jonkinlaisella hirveällä paahtamisella. Helmeri ampaisi sen vauhdilla kolmella, ja minä vain keskityin pysymään kyydissä.
Olipas rata ja tunti! Helmerillä oli nyt herne ja pari peltoakin turvassa enkä onnistunut saamaan niitä pois. Jotenkin se ei ottanut innostuakseen tunnista, jolloin lähestymiset tehtäville olivat aika ponnettomia. Välillä Helmeri taasen pääsi liirailemaan oman mielensä mukaan. Ruunassa oli tänään enemmän työtä kuin olisin arvannutkaan. Vaan hevosilla ja ratsastajilla on päivänsä. Hyvää oli se, että noita muutamaa stoppia lukuun ottamatta pääsimme esteistä yli, ja Helmeri nappaili toivotut laukat. Jotain hyvää siis tässäkin tunnissa, kokemuksen lisäksi.
