Sennuleirin 5. tunti: erikoisempia esteitä

Keskiviikkona sennuleirin päivän ensimmäisellä ja samalla leirin viidennellä tunnilla oli esteitä. Ratsuvalikoimasta ehdittiin napata ajattelemani Helmeri, joten jäljellä olevista valitsin Alin.

Alkuverryttelyssä hyödynsimme puomeja ravissa ja laukassa. Ali liikkui mukavasti ja oli aika tasainen molempiin suuntiin. Yritin muistaa istua itse ryhdikkäänä, etten veisi Alia etupainoiseksi. Viime vuodelta muistelin Alin saaneen kiskaistua minut helposti etukenoon. Nyt se ei harrastanut kiskomista, mutta oli kyllä hieman etuosallaan, jos en erikseen muistuttanut sitä kantamaan itseään. Laukka rullasi kivasti. Ison hevosen kyydissä pohdiskelin hieman, menimmekö liian hitaasti, mutta tulin johtopäätökseen, että laukka kulki.

Tunnin teemana oli maltilliset erikoisesteet. Kentällä oli laine, vesimatto ja portti. Verryttelyhypyt otimme yksittäiselle pystylle, ja hypyt sujuivat hyvin. Alin laukka tosiaan vei eteenpäin, ja opin sen aika nopeasti, jolloin ponnistuspaikatkin löytyivät. Pystyn lisäksi tunnin aikana tulimme kahden askeleen sarjaa, yksittäisiä erikoisesteitä sekä niitä kaarevan linjan päässä olleelle trippelille yhdistettynä. Loppuun hyppäsimme lyhyen radan, jolla oli askeleen sarja, laineokseri sekä trippeli.

Alin kanssa ponnistuspaikat löytyivät tosiaan hyvin, jolloin hypyt olivat sujuvia, ja sain mukauduttua niihin omasta mielestäni ihan hyvin. Trippelillä kiirehdin tosin hieman suoristautumisen kanssa. Pohkeeni kuitenkin pysyivät aika hyvin paikoillaan, sillä muistin pitää ne hypyissä tuntumalla. Alin satulassa oli myös leveämmät jalustimet, ja ne taisivat osaltaan auttaa. Alin kanssa kivaa oli erityisesti sen tasaisuus. Se ei ryykännyt eikä hyytynyt, vaan rytmi pysyi läpi tunnin aika kivasti samanlaisena. Erikoisesteistä se ei piitannut, vaan hyppäsi jokaisen esteen tuosta noin vain. Petrattavaa minulla olisi ollut siinä, että olisin saanut Alia vielä enemmän edestä ryhdikkäämmäksi ja erityisesti heti hyppyjen jälkeen. Sarjalla esimerkiksi Ali pääsi pari kertaa venähtämään, jolloin b-osa tuli nopeasti vastaan. Kertaalleen otimmekin siltä puomin mukaan. Ali ei onneksi pahastunut siitä. Muutoin meillä mielestäni synkkasi Alin kanssa mukavasti. Selästä se tuntui juuri pitkille koivilleni sopivalta eikä minua edes "huimannut", vaikka olenkin tottunut menemään pienemmillä hevosilla.



Tämäkin estetunti teki tehtävänsä, sillä hyppääminen oli taas kerran kivaa. Toki minua vähän jännitti, mutta jälleen vain sen verran, ettei se haitannut menoa. Ali keräsi pisteet kotiin olemalla oikein mukava hyppykaveri. Sen kanssa ehti myös ajatella elämää ennen ja jälkeen estettä, mikä on aina hyvä merkki. Estekorkeudet pysyivät maltillisena, maksimikorkeus taisi olla 75 senttiä, jos sitäkään. Mutta eipä niitä senttejä kannata nyt miettiä. Vasta sitten, kun hyppyhommat alkavat rullata kerrasta toiseen varmemmin.

Videoista kiitos leirikaverille!

Maastosta muurin yli

Perjantaina kävimme Jetin ja kahden muun ratsukon kanssa kevyen lenkin Tallinmäen maastossa. Kävimme nyt kesäaikaan vähemmän kuljetin reitin, jonka laukkaosuudessa Jetti kehtasi tuijotella kiviä ja kantoja. Selvisimme onneksi yhdellä pienellä säikähdysaskeleella ja maltillisella ohjien nykäisyllä. Tämä kuitenkin sai minut taas inhottavan araksi, ja loput laukkapätkästä olikin sitten vähemmän rentoa. Käynti- ja ravipätkät Jetti meni vakaasti.

Maaston jälkeen työnsin Jetin vielä kentälle, sillä luvassa oli muutamia hyppyjä seuraavan päivän harjoitusestekisoja varten. Tulimme muutaman kerran pystyn vasemmassa laukassa. Jetti oli vähän hitaana, mutta este ylittyi ihan ok. Kun tämä sujui, saimme ylittää ensimmäisen kerran uusimman esteen, noin 70-senttisen muurin. Jännitin tätä hyppyä vähän ja nohitinkin Jettiä aika vahvasti äänellä lähestymisessä. Ruuna kuitenkin otti tilanteen lunkisti ja hyppäsi muurin ilman mitään tuijotteluita. Koska hyppelyt sujuivat asiallisesti, riittivät ne meille. Oli ihanaa huomata, kuinka itse olin taas suurennellut asioita päässäni turhaan, kun Jetti otti uudenkin esteen ongelmitta. Näillä hypyillä oli ihan riittävän vakaa fiilis jäädä odottamaan seuraavan päivän kisoja.



Videosta kiitos Kaisalle!

Vähän jo hallitumpaa

Radan este numero 1.

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli taas ihanasti esteitä, ja ratsukoitakin vain viisi. Saimme sumplia kolmen ratsastajan kesken Loresta, Manusta ja Perasta ratsut. Luulin olevani menossa kisoihin Manulla, joten hihkuin sen itselleni. Sitten selvisi, että Manulla liikaa kuskeja menossa isoimpaan luokkaan, jolloin opettaja oli ehdottanut minulle vaihtoa. Harmittihan se, olin jo innostunut Manun kanssa hyppäämisestä. Jätin kisahevosvalinnan hautumaan ja päädyin tunnille Loren kanssa.

Verryttelyhyppyjä otimme oikeassa laukassa yksittäiselle lankkuesteelle (ratapiirroksen este 4) ja yksittäiselle pystylle (este 2). Vasemmassa laukassa tulimme kertaalleen noppaesteen ja pystyn suoran linjan (esteet 5–6). Verryttelyhypyt menivät ihan ok, mitä nyt Lore vähän ennakoi muutamia hyppyjä lähtemällä kaukaa ja yritti valua hypyn jälkeen pitkäksi. Opettajan ohje oli pitää Lore lyhyempänä ja säilyttää hyvä laukka, mutta tasapainottaa menoa puolipidätteillä. Yksittäisellä lankkuesteellä piti myös yrittää saada laukanvaihto oikeasta vasempaan. Neljällä yrityksellä saimme yhden onnistumaan. Senkin siksi, kun Lore pääsi lähtemään hyppyyn kaukaa. Saisin alkaa panostaa Lorenkin kanssa siihen, että saan tiedotettua uuden suunnan selvästi, jotta laukanvaihdot alkaisivat olla enemmän sääntö.

Rataharjoituksena tulimme ensin esteet 1–6 noin 60 sentin tuntumassa. Toisen kierroksen tulimme esteillä 1–7 esteiden ollessa jossain 60–75 sentin korkeudessa. Ensimmäisellä kierroksella ensimmäiselle esteelle tuli pieni hyytyminen, kun en nähnyt ponnistuspaikkaa enkä tohtinut tehdä mitään muuta kuin jäätyä. Lore hyppäsi esteen toki, mutta laukka piti korjata hypyn jälkeen ravin kautta oikeaksi. Kakkosesteelle Lore pääsi lähtemään vähän kauempaa, jolloin laukka vaihtui hypyssä turhaan vasemmaksi. Sain pidätteet hypyn jälkeen läpi, jolloin lähestyminen kolmoselle oli hyvä. Laukka ei silti korjaantunut, vaan vaihto tehtiin ravin kautta. Nelosellekin Lore pääsi lähtemään kauempaa, mutta vaihtuipa laukka toivotusti vasempaan. Tämän jälkeen tulimme vielä viitosen ja kuutosen suoran linjan. Lähestyminen onnistui mukavasti, jolloin Lore pääsi linjan tasaisesti viidellä, hyvällä askeleella.

Toisella kierroksella ykkönen ylittyi reippaasti, mutta laukka piti taas korjata ravin kautta. Kakkonen ylittyi hyvin, ja Lore pysyi oikeassa laukassa. Kolmoselle se pääsi karkaamaan taas kauempaa ja vaihtoi laukan hypyssä turhaan vasemmaksi. Korjasin sen ravin kautta pois, ja suuntasimme neloselle, joka ylittyi tällä kertaa sopivasti paikasta ja laukkakin vasemmaksi vaihtuen, jes! Viitoselle tuli hieman liian iso hyppy, jolloin linjan viides askel oli muita vähän lyhyempi, ja Lore kolautti puomia. Se onneksi pysyi ylhäällä, joten jatkoimme vielä viimeisen eli seitsemännen esteen (tämä ei tallentunut videolle). Tie sille oli ok samoin kuin hyppy, mutta laskeuduimme siltä vieläkin vasemmassa laukassa alas oikean sijasta.



Loppuun tulimme vielä kerran linjan 5–6. Se meni muuten hyvin, mutta kuutoselle tuli taas kevyt kolautus. Päivän hyppelyt olivat siinä, ja samalla minulle oli varmistunut kisahevonen: Lorehan se. Päivän hyppelyt menivät kivasti, kun en päästänyt Lore ampaisemaan hyppyyn kaukaa ja sain tehtyä puolipidätteet läpi. Lore on tasainen ja kohtuullisen varma menijä, kun sen vain tuo esteelle hyvin eikä ala häseltää pahasti. Jännä nähdä, miten meillä menee 70–80 sentin luokka, mutta ei sen kyllä korkeudesta pitäisi jäädä kiinni. Kunhan vain maltan odottaa ja olla rauhassa, niin eiköhän se siitä. Kevätmaljasta näyttää tulevan sellainen kisa, johon en pääse ykkösesteratsullani menemään. Viime vuonna Pera oli poissa pelistä, ja osallistuin melkoisella jokerilla eli Epperillä. Se tosin meni mukavasti, joten toivon samanlaista meininkiä tällekin kertaa. Vaihtelunhan sanotaan vain virkistävän.

Videoista ja kuvasta kiitos Alekseille!

Iloista menoa erikoisesteillä

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli luvassa esteitä, joten olin hyvin mielissäni. Ratsukseni sain Loren, mikä passasi myös mainiosti. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja aiheena olivat erikoisesteet. O-ou, ajattelin hetken, kun sen kuulin. Esteradalle raahattiin lopuksi yksi tavallinen pysty, kun muut esteet oli kuorrutettu portilla, laineella ja vesimatolla, kiinteällä puuestettä, holvikaarella ja muurilla. Opettaja kuitenkin kertoi, kuinka kaikki tunnin ratsut olivat hypänneet samat esteet mukisematta edellispäivänä. Tämä hälvensi pahimmat tutinat, mutta hieman jännitti silti. Tunnilla ei pelattu korkeudella, sillä isoin este oli tällä kertaa noin 65 sentin korkuinen holvikaari. Muutoin korkeus oli noin 30–50 sentin väliltä.

Alkuverryttelyssä pyörimme isolla kahdeksikolla käynnissä ja ravissa. Sen aikana pääsimme menemään puuesteen ja holvikaaren välistä sekä ylittämään laineen ja vesimaton. Lore liikkui hyvin eikä jaksanut pällistellä mitään esteitä. Eteneminen oli helppoa. Huomasin tosin, että Lore ei juuri halunnut asettua oikealle, jolloin yritin työstää vasenta puolta. Käännökset pyrin tekemään mahdollisimman suoralla hevosella ja kunnolla ulkoavuilla kääntämällä jättäen sisäohjan mahdollisimman rauhaan. Onnistuin tässä itsekseni ihan kohtuullisesti, ja Lore palkitsi yrittämiseni etenemällä ja kääntymällä aika rennosti.

Ensimmäiset verryttelyhypyt otimme vasemmassa laukassa tullen radan ainoaa tavallista pystyä (ratapiirroksen este 5), joka tosin tässä vaiheessa oli ristikko. Tulimme sen kolmesti, ja jokaisella kerralla näin kolme viimeistä askelta ennen hyppyä. Pääsin mukautumaan pieneen hyppyyn helposti ja kaiken lisäksi muistin rentouttaa käteni. Kirsikkana kakun päällä oli se, että muistin pitää pohkeet tuntumalla lähestymisissä. Lore pysyi myös jokaisen hypyn jälkeen vasemmassa laukassa. Seuraavaksi tulimme oikeassa laukassa kahdesti kiinteää puuestettä. Laukkaa emme saaneet vaihtumaan oikeasta vasemmaksi hypyssä, mutta muutoin Lore hyppäsi esteen kivasti. Tässä vaiheessa huomasin, etten saanut Lorea suoristumaan kunnolla, vaan se tahtoi pullahtaa vasemmalla lavalla ulos. Opettajakin tuumasi, että siitä asennosta Loren oli hyvin vaikea edes yrittää laukan vaihtamista.

Seuraavaksi tulimme holvikaaren ja portin 19,5 metrin suoraa linjaa (esteet 2 ja 3). Väli oli joko sujuvat viisi tai vähän lyhyemmät kuusi askelta. Ensimmäisellä kierroksella meillä tuli väliin kuusi askelta. Se tuntui ihan sopivalta eikä väli tuntunut jäävät pitkäksi tai ahtaaksi. Toisella kierroksella lähestymisessä ensimmäiselle esteelle kuvittelin jäävämme siitä kauas tai ottavamme kammoamani miniaskeleen. Niinpä komensin Lorea äänellä eteen, jolloin se lähti hyppyyn suunnitelmieni mukaan. Välin pääsimme viidellä askeleella, joskin viimeinen askel jäi vähän kauas. Opettaja kysyi, miksi tein eteenratsastuksen ja neuvoi sitten, että tuollaisissa tapauksissa pitää myös ratsastaa heti ensimmäisen hypyn jälkeen eteen. Näin väli olisi sujunut helpommin viidellä askeleella. Onneksi Lore selvitti tehtävän näinkin eikä tuntunut pahastuvan ratkaisustani. Muistutin kuitenkin itseäni, etten voi aina ratkaista tilanteita pyytämällä eteen. Joskus on myös osattava ottaa kiinni tai sitten antaa hevosen ratkaista tilanne kokonaan, jos minulla ei ole hajuakaan hyvästä ratkaisusta. Ennen rataa hyppäsimme vielä kerran pystyn ja muurin 16 metrin suoran linjan (esteet 5 ja 6). Lore eteni hyvin, mutta vaihtoi ensimmäisessä hypyssä laukan vasemmaksi. Välin pääsimme toivotusti neljällä askeleella. Lore säilytti vasemman laukan vielä toisenkin hypyn ajan, jolloin sain korjata sen pois ravin kautta.

Loppuun tulimme radan kahdesti. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ensimmäisellä kierroksella Lore vaihtoi laukan hypyssä vasemmaksi, mutta en jostain syystä tajunnut tätä. Niinpä vähän hidastelin ja tuijottelin ratsun jalkoja. Lopulta tajusin Loren olevan vasemmassa laukassa. Suora linja 2–3 meni mukavasti viidellä askeleella. Nelosella laukka ei vaihtunut vasemmasta oikeaksi, mutta Lore korjasi sen pyynnöstäni nopeasti ravin kautta. Viitosen ja kuutosen suora linja meni näppärästi neljällä askeleella, mutta Lore pääsi taas vaihtamaan ensimmäisessä hypyssä laukan vasemmaksi ja säilyttämään sen linjan läpi. Korjasin sen sitten lopuksi ravin kautta oikeaksi. Toisella kierroksella laukka ei vaihtunutkaan ensimmäisellä esteellä vasemmaksi enkä saanut Lorea jarruteltua raviin ajoissa, jolloin jouduin korjaamaan laukan pyöräyttämällä ympyrän. Kakkosen ja kolmosen suora samoin kuin nelonen menivät hyvin. Nelosella Lore yllätti mukavasti vaihtamalla vasemman laukan oikeaksi. Saatoimme sitten jatkaa suoraan viimeiselle linjalle. Siinä Lore vipsautti itsensä taas ensimmäisessä hypyssä vasempaan laukkaan. Huomasin tämän tällä kertaa ja kokeilin vaihtaa toisessa hypyssä, mutta se ei onnistunut. Niinpä korjaus piti tehdä taas ravin kautta.



Tunnin hyppelyt olivat siinä, ja minulla oli niin hyvä mieli! Opettajan kommentoi, että meno oli näyttänyt rennolta ja silti etenevältä. Sellaiselta se selkään tuntuikin. Lore ei tarvinnut patistella, vaan kerrankin osasin antaa ratsulle työrauhan ja keskittyä itse olemaan menossa mukana. Niinpä tuntiin ei mahtunut yhtään töksähtävää hyppyä saati huonoa mukautumista. Eikä erikoisesteiden olemassaolo tuntunut missään, jes! Tietenkin tässä auttoi se, että esteet olivat pieniä, mutta olen kyllä onnistunut huonoina kertoina töpeksimään moisillakin. Lore keräsi pisteet niin hyvin kotiin, että toivoin sitä vielä sunnuntainkin tunnille. Tunnin lopussa tajusin, että Lorehan käyttäytyi ylimääräisissä laukanvaihdoissa niin kuin Jetti. Lore tosin lähtökohtaisestikin suosii vasenta laukkaa, mutta aivan varmasti vasemmalle kenottava istuntani rohkaisi sitä vaihtamaan sen tavallistakin helpommin esimerkiksi suorilla linjoilla. Kiva päästä opettelemaan toisenkin ratsun kanssa sitä, miten pysyä myötälaukassa. Jospa oppisin sen niin, että sen jälkeen nämä molemmat ratsut pitävät sen laukan, jossa on tarkoituskin olla. 

Videoista kiitos Alekseille!

Turhaa jännittämistä

Maanantain Tallinmäen tunnilla arvelin olevan joko koulua tai sitten esteitä jollain muulla kuin Jetillä. Lopputulemana oli estetunti, ja ratsuksi sain Melban, mikä aiheutti pienen hui-reaktion. Melba on alkanut kyllästyä vaihtuviin, epävarmoihin ratsastajiin, jolloin se on välillä tehnyt hilanterimaisia stoppeja ja pukkeja. Arvelin, että saattaisin suolapatsastella selässä niin pahasti, että Melba näkisi parhaaksi jäädä keskelle kenttää miettimään syntyjä syviä tai protestoida häsellystäni pukeilla. Varustauduin pahimpaan laittamalla satulaan kauhukahvan varmuuden vuoksi. Tunnin alussa opettaja tuumasi, että Melbaan toimivat samat kikat kuin Hilanteriin eli se kulkee paremmin kehumalla kuin komentamalla. Niinpä läpi tunnin olin ylivuolas kiittelemään Melbaa melkein siitäkin, että se oli ylipäänsä olemassa. Taktiikka tehosi, sillä Melba mennä puksutti tunnin tasaisesti omana, kivana itsenään. Melbahan on myynnissä, joten toivottavasti se löytää hyvän oman ihmisen itselleen.

Alkuverryttelyssä tulimme ravipuomeja, joiden välejä opettaja pidensi hiljalleen. Lyhyimmillä väleillä pääsimme ne Melban kanssa näppärästi ilman, että mitään ylimääräistä tarvitsi tehdä. Vähän tosin sain tehdä pieniä puolipidätteitä, jotta Melba kannatteli itseään edestä eikä yrittänyt keikahtaa niin etupainoiseksi. Kun puomivälit pitenivät, saimme alkaa jo tosissamme hakea isompaa askelta. Tähän auttoi pyytäminen pohkeilla ja sopivasti tilan antaminen kädellä. Tämä ei tarkoittanut sitä, että olisin nakannut ohjat pitkiksi, vaan keskityin siihen, että käteni oli pehmeä eikä jarruttanut vahingossakaan. Melba kolisteli ensin puomeja, kunnes toiston myötä huomasi, että tehtävä oli paljon kivempi vähän pidemmällä askeleella otettuna.

Ennen rataa hyppäsimme yksittäistä estettä molemmista suunnista ympyrällä, tulimme pystyn ja sarjan suoraa linjaa sekä kahden esteen suoraa linjaa siten, että ensimmäinen este ylitettiin kerran ympyrällä ennen kuin jatkettiin suora linja normaalisti. Paikoin Melba eteni vähän turhan rauhassa, jolloin hypyt eivät olleet sujuvimpia. Kun muistin kaasuttaa ajoissa ja antaa sitten rauhan, toimi Melba paremmin. Suorilla linjoilla otimme aina yhden askeleen enemmän kuin tunnin muut ratsut, vaikka pienellä virityksellä Melba olisi sujahtanut myös yhtä askelta vähemmälläkin. Tällä kertaa ei kuitenkaan alettu prässätä askelmääriä, sillä väli meni meillä asiallisesti myös sillä määrällä. Kertaalleen yhden askeleen sarjalle tosin lipsahti kaksi askelta, kun unohduin matkustamaan, mutta uusinnalla saimme ongelman korjattua. Hypyt menivät muutoin pääosin ihan kivasti, ja jännitykseni lieveni hurjaa kyytiä. Melba ei antanut pienintäkään merkkiä siitä, että sitä kenkuttaisi, vaan se teki sen, mitä siltä pyysinkin.

Lopuksi hyppäsimme radan noin 60 sentin korkuisena. Matkaan lähdimme oikeassa kierroksessa. Ykkösokseri ylittyi, ja laukkakin vaihtui siinä samalla. Kakkoselle oli matkaa hieman, joten pyysin Melbaa liikkumaan, ettei se ehtisi hyytymään kesken kaiken. Se etenikin ihan hyvin. Kakkosen ja kolmosena olleen sarjan a-osan väliin meni tasaiset viisi askelta, ja askeleen sarjaväli meni hyvin sillä yhdellä askeleella. Laukka pysyi edelleen vasempana, joten jatkoimme neloselle. Nelosen ja viitosen linja meni seitsemällä askeleella ongelmitta. Sitten luulin kuulleeni, että minua huudettiin odottamaan ja pysäytin kesken kaiken. Oikeasti opettaja oli huutanut ratsastamaan tulevan esteen tarkasti. Luvassa oli siis kahdella tynnyrillä varustettu pysty, jota Melba ei ole aiemmin hypännyt. Uusi lähestyminen antoi lisäpontta selviytyä esteestä, ja napakasti vielä äänellä muistutettuna Melba pomppasi esteen kerralla yli. Laukka piti korjata erikseen ravin kautta, mutta se tapahtui nopeasti, ja matka jatkui seiskalle. Siellä esteen alla oli puolestaan autonrenkaita. Melba meni kuitenkin tästäkin hienosti yli, ja luvassa oli radan viimeinen este. Se ei tuottanut ongelmia onneksi, vaan Melba hyppäsi sen tasaisen varmasti, ja ratamme oli siinä. Muistaakseni keilasimme kaksi puomia, mutta sekään ei häirinnyt minua. Olin tyytyväinen siitä, että Melba eteni eikä jäänyt miettimään sen kummemmin mitään. Samalla huomasin, että jännitykseni oli lientynyt melkein olemattomiin, mikä ilahdutti kovasti. Ehkä siksikin Melba toimi asiallisesti, kun en ollutkaan ihan niin kauhusta tönkkönä kuin olin pelännyt.

Loppuraveissa pyörittelin paljon ympyröitä, joilla asetusten ja taivutteluiden avulla hain Melbaa pyöristymään. Hiljalleen se alkoikin pehmetä mukavasti ja venyttää vähän eteen ja alas, jolloin tunti sai mukavan päätöksen. Melban askeleeseenkin oli tullut mukavasti aktiivisuutta, ilmeisesti se oli pitänyt hyppäämisestä. Tunti oli kiva päättää hyvään mieleen ja huokaista vielä helpotuksesta, kun pahimmat ajatukset tunnin kulusta eivät toteutuneet lähellekään. Osaltaan varmasti ainakin yritin ratsastaa napakammin, mikä saattoi myös auttaa siihen, että Melba meni eikä meinannut. Paljon se tosiaan onkin kiinni omasta pääkopasta, miten tunti loppujen lopuksi sujuu.

Ojasta allikkoon

Kun jännittää, niin silloin kanssa jännittää. Tämän muistin taas vaihteeksi Tallinmäen maanantain neljän ratsukon tunnilla, jolla oli esteitä. Ratsukseni sain Akun, jonka kanssa olen tykännyt kovasti hypätä. Alkuverryttelyssä kuviona oli pyöräyttää ravissa pääty-ympyrä, jatkaa siitä hieman sisempänä ratsastettua pitkää sivua hetki, kunnes siirryttiin pohkeenväistöllä takaisin uralle. Toiseen päätyyn pyöräytettiin puolestaan voltti esteen ympärille ennen kuin jatkettiin toinen sivu samaan tapaan kuin edellinenkin. Aku liikkui ihan kivasti ja väistikin, kun muistin odotuttaa etuosaa hieman. Ympyrät sujuivat ihan kivasti, vaikka olisin saanut asettaa ja taivuttaa vähän reilumminkin. Aku tuntui ihan kivalta enkä itsekään säätänyt ylimääräistä.

Laukkaverryttelynä tulimme kavalettia pyöräyttäen sen yli aina kaksi kertaa samaan suuntaan ympyrän, kunnes vaihdettiin hypyssä suuntaa ja tultiin toisesta suunnasta kavaletti samoin kahdesti yli. Tästäpä ne vaikeudet sitten alkoivat. Taisimme päästä kertaalleen kavaletista yli oikeassa laukassa ongelmitta, kun sen jälkeen vilahtelimme siitä ohi tai lähdimme hyppyyn ihan ihmeellisestä kohdasta. Vaihtoa yrittäessä taidettiin mennä taas ohi. Yritin sisuuntua ratsastamaan, mutta aloin vain jännittää. Aikaisemmin Aku ei ole tällaista esittänyt, joten tämä tuli ihan puskista. Lopulta taisimme saada järkevät vaihdot molempiin suuntiin ja pääsimme huoahtamaan. Yritin kovasti järkeillä itseäni nollaamaan tilannetta, hengittelemään syvään ja rauhoittumaan, mutta niin vain se jännitys oli jo ehtinyt alkaa kyteä.

Seuraavaksi tulimme suoraa linjaa vasemmassa laukassa (ratapiirroksen esteet 5 ja 4). Aku laukkasi ihan kivasti, mutta itse olin omissa, jännittävissä maailmoissani. Askel ei tuntunut sopivan, ja Aku lähti aina eri kohdasta kuin ajattelin. Ohjasotteeni oli kuitenkin sopivan kevyt, jolloin ohjat pääsivät valumaan sormieni läpi Akun lähtiessä yllättävästä kohdasta, niin en kiskaissut sitä sentään suusta. Henkinen käsijarruni oli niin pahasti päällä ja lamauttamassa, että keskityin vain jännittämään. Tässä tehtävässä tosin aivan suotta, sillä hassuista paikoista huolimatta Aku viipotti tasaisesti menemään ja vaihtoi hienosti toisessa hypyssä itsensä aina oikeaan laukkaan. Yritin edelleen saada itseäni rentoutumaan ja uskomaan, että kyllä tämä tästä. Olen ilmeisen kehno vakuuttelija, kun en edes itse uskonut itseäni.

Vielä ennen rataa tulimme vasemmassa laukassa musta-valkoisella, kiinteällä portilla varustetun okserin (este numero 7). Akulle este oli tuttu, joten en jännittänyt tätä erikseen, vaan luulin ratsastaneeni ihan asiallisesti. Ja pah! Aikamme stoppailimme Akun kanssa esteelle, ja oma jännitys sen kuin paheni. Ei ihme, ettei Aku hypännyt, kun tunsi varmasti kuskin olevan ainakin puoliksi kauhuissaan selässä. Lopulta sain kaivettua rippeen tarmokkuutta, ja Aku ponkaisi esteen yli melkein paikoiltaan. Kehuin sitä vuolaasti, ja seuraavalla yrittämällä pääsimmekin esteestä kerralla yli ja ihan asiallisesti. Itseä harmitti puuttunut päättäväisyys. Sen sijaan aloin arpoa jo hyvää tovia ennen estettä kaikkea mahdollisesti sattuvia tilanteita, jolloin aivan varmasti muutuin passiiviseksi matkustajaksi. Miksipä hevonen näkisi vaivaa, jos kuskikaan ei näe? Niinpä. Olisipa hauska joskus hypätä niillä myyntiestehevosilla, joita kaupataan lausahduksella "vie vaikka perunasäkin maaliin". Vähän epäilen, ettei sellaista hevosta ole, joka menisi kokonaan vailla kuskin tukea. Tai jos on, niin lähettäkää yksi sellainen minulle, kiitos!

Lopuksi hyppäsimme radan, jonka korkeus oli ihanan maltillisesti ehkä noin 60-70 senttiä. Matkaan lähdimme oikeassa kierroksessa jännittynein mielin. Ykkönen ylittyi, ja laukka vaihtui. Sarjalle vähän hyydyttiin, mutta rämmittiin yli. Kolmosen alla ollut tynnyri olikin sitten liikaa, ja Aku livahti oikealta ohi. Sain tuotua sen uudelleen vähän päättäväisemmin, jolloin menimme esteestä yli. Nelosen ja viitosen suora linja taisi mennä viidellä askeleella, ja Aku vaihtoi hienosti laukan oikeaksi viitosella. Kavaletista menimme melkein ohi, kun tie oli huono eikä Aku ehtinyt sitä juuri nähdä. Reunaa hipoen taisimme sen ylittää. Sitten tulikin pelottava porttieste, johon tuli parisen kieltoa, vaikka yritin tsempata kovasti. Lopulta Aku hyppäsi esteen, kun olin riittävän sisukas. Viimeisenä ollut okseri ei tuottanut enää ongelmia, kaikeksi onneksi.

Meno oli kuitenkin sen verran haparoivaa, että opettaja pisti meidät tulemaan koko radan uusiksi. Pakko myöntää, että olisin hyvilläni jättänyt tunnin hyppelyt siihen. Opettajalta se oli kuitenkin hyvä veto, sillä ei se jännitys itsestään katoa. Ohjeena oli tulla kaikin puolin reippaammin. Niinpä pistin Akun liikkeelle, ja sehän liikkui, kun sitä siltä oikein pyysi. Ykkönen ylittyi hyvin, ja kakkossarjalle tulimme paljon edelliskertaa paremmin. Sen jälkeen tullut kolmonen ylittyi noin vain ilman mitään tuijotteluita. Neloselle kaartaessa muistin säilyttää laukan, jolloin pääsimme viitoselle neljällä askeleella. Laukka vaihtui siinä hienosti, ja muistin ratsastaa kuutoselle paremman tien. Nyt Aku pääsi hyppäämään sen hyvästä paikasta, ja laukka vaihtui puolestaan oikeasta vasemmaksi. Sitten edessä oli se vihulainen eli seiska. Hoin itselleni varmasti puoliksi ääneenkin, että pohkeet, pohkeet, pohkeet. Yritys oli hyvä, mutta stoppi tuli. Keräsin itseni ja pistin Akun nopeasti uudelleen lähestymään estettä. Tällä kertaa napsautin raipalla vielä ajoissa, jolloin Aku ei enää epäröinyt, vaan hyppäsi vaivatta seiskan yli. Siitä matka jatkui asiallisesti kasille, joka ylittyi ihan mukavasti. Huomattavasti parempi rata, kun vain uskalsin edetä ja yritin ratsastaa rohkeammin. Silti tietysti jännitti, mutta oli kiva huomata, että kai se nyt vähän nujertui, kun pääosin rata meni ihan hyvin.

Loppuraveissa sai mennä omaan tahtiin ympyröitä pyöritellen. Pyrin saamaan Akua vähän pyöristymään asetusten ja taivutusten avulla, ja pieniä hyviä hetkiä ehtikin pilkahdella. Huomasin taas, kuinka jään helposti nyhertämään ohjilla, kun oikea ratkaisu olisi ratsastaa pohkeella. Loppukäynnit menimme puolestaan mukavasti peltolenkin kautta. Siinä ehdin taas miettiä, kuinka tarpeettoman ison roolin jännitys saa ratsastuksessani ja samalla pohdiskelin, miten siitä pääsisi eroon. Jotain todellakin tarvitsisi tehdä, sillä lamaantuminen ratsastaessa aiheuttaa vain lisäkatastrofeja. Hetkessä asia ei varmasti muutu, mutta jos edes aina vähän kerrallaan. Keskiviikkona tosin edessä on melkoinen tulikoe, mutta jos vain maltan ottaa hetken ja hypyn kerrallaan ja ennen kaikkea rauhassa, niin jospa se menisi ainakin viime kertaa paremmin.

Se pieni, tärkeä hetki

Torstaina oli luvassa kenraaliharjoitus Tallinmäellä Jetin kanssa lauantain estekisoja varten. Estetunnilla oli yhteensä kolme ratsukkoa, ja opettaja kasasi meille oikein mukavan radan, joka sisälsi myös muutaman erikoisesteen. Jos nyt siis porteilla ja tynnyrillä varustettuja esteitä lasketaan moisiksi. Alkuverryttelyssä Jetti oli pitkästä aikaa todella tahmea, jopa opettaja naureskeli hevosensa hitaudelle. Yritin sinnikkäästi malttaa ja olla puskematta hevosta liikkeelle, mutta välillä sorruin varmasti siihenkin. Hiljalleen sain Jetin uskomaan, että liikkuminen olisi hyvästä ja pyörittelin sitten erilaisia kaarevia teitä. Laukassa tein opettajan neuvosta vaihtoja lennosta. Jälleen oikea laukka vaihtui näppärästi vasempaan, mutta vasemmasta oikeaan vaihtuminen oli tihkasta. Saimme kuitenkin vaihdot aina aikaiseksi.

Ennen kertaalleen tultua rataa teimme yksittäisiä tehtäviä. Keskimmäiset ongelmat olivat samat vanhat: ristilaukka tai väärä laukka sekä sunnuntaihölkyttely. Uutuutena tuli se, kun tunnistin konkreettisesti sen askelta tai paria ennen hevosen lähtemistä hyppyyn päähäni pälkähtävää ajatusta "jaa'a, mitenhän tässä käy?". Samalla hetkellä, kun ajattelen noin, jähmetyn ja heittäydyn matkustajaksi. Tätä ei onneksi esiinny silloin, kun asiat ovat kunnossa, mutta jos hevonen ei etene toivotusti tai edessä on jotain minua jännittävää, pälkähtää ajatus ja sitä seuraava toimintatapa automaattisesti päähäni. Toisin sanoen lamaannun hieman, lakkaan ratsastamasta ja annan hevosen päättää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tällä kertaa tämä tapahtui ensimmäisen kerran tullessamme okseria, jossa oli uusi musta-valkoinen, kiinteä portti. Opettaja muistutti pitämään pohkeet kiinni, jotta Jetti ei jäisi pällistelemään, vaan hyppäisi. No, ajatus oli melkein tämä, mutta sitten huomasin Jetin epäröivän, ja annoin sen tarttua minuun. Eli jäin ajattelemaan seurauksia tekemättä itse mitään. Niinpä Jetti pyörähti vikkelästi vasemmalle. Ei onneksi jatkanut samalla vauhdilla, sillä pelkkä käännös oli Jetiksi sangen nopea. Pysyin kyydissä ja jatkoin mutkan kautta esteelle uudestaan. Tällä kertaa menimme esteestä yli, mutta oma jäätymiseni ärsytti pahasti. Aina pitäisi ajatella, ettei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin mennä yli. Mitä jos -ajatukset eivät yleensä auta, ainakaan tällaista arkajalkaa.

Päivän rata näytti suunnilleen tältä, ja tulimme Jetin kanssa sen noin 85 sentin korkeudella. Ykköselle suuntasimme Jetin kanssa ihan ajatuksissamme, ja hyppy menikin mönkimiseksi. Opettaja pisti meidät aloittamaan homman alusta, ja nyt tsemppasin hieman, ja ykkönen ylittyi asiallisemmin. Kakkoselle tie oli vähän kehno, kun annoin Jetin puskea vasemmalle. Yhden askeleen sarja kuitenkin ylittyi järkevästi. Kolmosokserin alla oli tuttu tynnyri, ja taas mietin, että o-ou. Sain onnistuneesti pidettyä Jetin vasemman puolen kurissa, mutta en oikeaa. Sieltäpä se sitten livahti esteen ohi. Huoh! En onneksi jäänyt sadattelemaan asiaa kuin mielessäni, vaan otin uuden lähestymisen, ja taas Jetti loikkasi esteen yli kuin ei mitään. Mene, niin ratsusikin menee. Valkoisella portilla varustetun nelosen ja viitosen linja meni sentään asiallisesti, joskin viitosen jälkeen olimme ristilaukassa. Jetti korjasi itsensä kuitenkin myötälaukkaan ennen kuutostuplakavalettia, jonka yli pääsimme myös kohtuullisesti. Sitten olikin jännittävä este eli musta-valkoisella portilla varustettu seiska edessä, mutta nyt olin hereillä ja ratsastin, jolloin Jetti meni yli ongelmitta. Muistin kiittää sitä heti hyvästä valinnasta, ja pääsimme jatkamaan vielä kasille. Se ylittyi ihan hyvin myös, ja rata oli siinä. Ei mennyt ihan nappiin ei. Opettaja onneksi pisti meidät tulemaan vielä kakkossarjan ja kolmosen uudelleen, kun siinä oli ollut hämminkiä. Nyt olin sen verran hereillä ja menossa, ettei Jetti kyseenalaistanut mitään ja toimi hienon estehevosen tavoin hypäten kaikki.

Tunnin jälkeen juttelin opettajallekin tuosta epäröintihetkestä, joka näyttää iskevän silloin tällöin ja aiheuttavan kaikkea turhaa. Hän sanoi, että Jetin kanssa on tärkeää pystyä ajattelemaan aina, että kaikesta mennään yli. Silloin ratsukin on menossa mukana. Oman ajattelutavan muuttaminen on kuitenkin työlästä, mutta varmasti vaivan arvoista. Ajatus saisi olla sopivasti aina seuraavassa esteessä eikä jäädä jumittamaan liikaa siinä juuri käsillä olevaan hyppyyn. Lisäksi pitäisi osata ajatella, ettei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin hypätä. Korkeushan ei ole minun tasollani Jetille ongelma, mutta hassusti jännitän itse erikoisempia esteitä siinä, missä ratsukin. Jatkossa täytyy ajatella, että esteitä nekin ovat ja niidenkin yli voi yksinkertaisesti vain hypätä. Mielenkiinnolla kyllä odotan, millaiset esteet lauantain kisoissa meitä odottaa. Onneksi kisavire saa minut yleensä tsemppaamaan sen verran, että jospa saisin valettua sitä kautta luottamusta ja rohkeutta itseeni ja samalla Jettiin.

Eteen!

Sain todella mukavan mahdollisuuden lähteä Jetillä kahden ratsukon estevalmennukseen Kiimingin ratsastuskeskukseen. Valmentajana toimi paikan omistaja eli Pia Lidström. Valmennukseen pääsy oli enemmän kuin onni, sillä näin pääsin hyppäämään samalle kentälle, jossa tämän viikon sunnuntaina on tarkoitus selviytyä 70 sentin seuraluokasta. Paikkahan on Jetille samoin kuin minulle tuttu entuudestaan, mutta oli silti kiva päästä yhdessä treenaamaan sinne. Ennen kuin opettaja tuli paikalle, ehdimme verrytellä itsenäisesti kaikissa askellajeissa. Jetti oli oma itsensä eli eteni verkkaiseen tahtiin ja välillä tuijotteli omiaan. Kyllä se onneksi liikkuikin, kun sitä siltä osasin pyytää.

Opettajan tullessa paikalle aloitimme verryttelyhypyt tulemalla kavalettia (ratapiirroksen este 2) sillä aina suuntaa vaihtaen. Heti alkumetreistä opettaja komensi meitä toistuvasti liikkumaan ja ratsastamaan Jetin lähtemään pohkeesta eteen. Piiskaus oli juuri minulle sopivaa, sillä sain aina noottia, kun tahti hyytyi, mutta myös kommenttia, kun ratsastin oikein. Vaihdot kavaletilla onnistuivat kivasti, mutta paikoin Jetti yritti aina ennen hyppyä hyytyä. Opettaja muistutti pitämään pohkeet tiivisti tuntumalla läpi hypynkin. Paikoin huomasin, kuinka pohkeeni pääsivät irtoamaan hypyssä, mikä vaikeutti taas esteen jälkeistä ratsastamista.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa laukassa muutamia kertoja maapuomin, värikkään portin ja kavaletin yhdistelmää (ratapiirroksen harmaa viiva sekä esteet 1a ja 1b). En tiedä, mikä iski, mutta pari ensimmäistä kertaa Jetti väisti esteen oikealta ohi. En yhtään osannut odottaa tätä, joten ilmeisesti matkustin. Samalla huomasin, ettei oikea pohkeeni pysynyt tuntumalla, kun Jetti niin helposti vilahti sieltä ohi. Opettaja tsemppasi olemaan jämäkkä, ja kolmannella yrityksellä pääsimmekin esteestä yli. Portin jälkeen ollut kavaletti auttoi huolehtimaan siitä, etten yrittänyt istua liian aikaisin satulaan, vaan maltoin pysyä keveämmin mukana toisenkin hypyn ajan. Parin ohimenon jälkeen Jetti ei enää piitannut esteestä mitään, joten kai se vain otti ilon irti matkustavasta kuskistaan menemällä aluksi ohi.

Seuraavaksi tulimme kuuden laukka-askeleen suoraa linjaa (esteet 5 ja 6) vasemmasta kierroksesta. Viitosesteellä oli keltainen mökki. Taisin itse kauhistella sitä sen verran, että Jetti viurahti siitäkin kertaalleen oikealta ohi. Voi huoh! Hävetti ratsastaa niin huonosti. Kasasin itseni kuitenkin ihmeen hyvin, ja toisella yrittämällä Jetti päätti pienen hidastuksen jälkeen hypätä esteen. Ohjat pääsivät livahtamaan tässä vaiheessa löysiksi, kun koko tunnin ajan jatkunut sade oli kastellut hanskani eikä niissä ollut enää mitään pitoa. Jatkoin kuitenkin etenemistä ensimmäisen hypyn jälkeen ja keräsin siinä samalla ohjat takaisin tuntumalle. Toinen este menikin helposti. Toisella kerralla Jetti epäröi ehkä hetken estettä, mutta hyppäsi sitten. Väli meni edelleen hyvin kuudella askeleella, mutta olisin toivonut lähestymisen sujuvan vähän tasaisemmin. Hyppäsimme vielä oikeasta kierroksesta suoran linjan (esteet 8 ja 9) viiden askeleen välillä. Kasiesteellä oli valkoinen portti, mutta aiemmista mokistani oppineena ratsastin Jetin niin päättäväisesti, ettei se kuvitellutkaan viurahtavansa tältä esteeltä minnekään. Niinpä pääsimme tämän suoran linjan asiallisesti viidellä askeleella ja kerralla oikein tehtynä.

Lopuksi tulimme vielä radan, joka ei oikeassa maailmassa ollut noin sekava kuin mitä ratapiirros antaa ymmärtää. Tunnilla aiemmin tekemäni töppäykset saivat minut sisuuntumaan sen verran, että halusin suoriutua radasta kerralla ilman ohimenoja tai kieltoja. Ykkössarjan portin ja kavaletin pääsimme ihan asiallisesti yli, kun ehdin kerätä vauhtia hyvin. Kakkoskavaletilla saimme laukan vaihtumaan vasta hypyn jälkeen, mutta onneksi kolmoselle oli matkaa. Kolmosristikko oli varustettu kapealla vesimatolla, ja kauhistelin sitä hetken. Sitten tajusin olla päättäväinen, jolloin Jetti meni sen yli muitta mutkitta. Nelosella olikin sitten vastassa täysleveä vesimatto. Samalla päättäväisyydellä sekin meni yli, vaikka Jetti hieman hidastikin sen kohdalla. Laukka kuitenkin vaihtui hyvin hypyssä, ja jatkoimme viitosesteelle, jolla oli siis se talo. Se ylittyi tällä kertaa ihan asiallisesti, mutta oma istuntani petti hieman. Pääsimme kuitenkin jatkamaan ja etenimme kuudella askeleella kuutosokserille ja siitä yli ongelmitta. Seiskasarja meni kivasti, ja Jetti tuntui heräävän tässä vaiheessa. Kasille pääsimme edelleen ihan hyvin eikä siinä onneksi tullut mitään ongelmia, joten pääsimme sujuvasti viidellä askeleella ysille, ja rata oli siinä. Nolla pudotusta ja ennen kaikkea nolla kieltoa tai ohimenoa, jes!

Tunnista jäi loppujen lopuksi hyvä mieli, vaikka pieni pelko erikoisesteitä kohtaan jäikin kytemään. Opettaja neuvoi vielä tunnin lopuksi olemaan kisaradallakin yksinkertaisesti päättäväinen, jämäkkä ja ratsastamaan Jetin pohkeesta eteen. Hän myös ohjeisti kiertelemään omaa vuoroa odottaessa mahdollisia erikoisesteitä, jotta ne eivät tulisi Jetille yllätyksenä. Oli kiva huomata, kuinka Jetti paikoin heräsi mukavasti liikkumaan itse, kunhan vain pyysin riittävän napakasti. Opettajakin oli ihanan sinnikäs huomauttamaan heti, jos yritimme alkaa madella. Kunhan en vain itse kyttää niitä erikoisesteitä, vaan ratsastan niitä kohti päättäväisen tarmokkaasti tuntumalla pysyen, niin kyllä Jetin niistä pitäisi yli mennä. Sen sijaan jos alan arpoa ja jännittää, niin Jetti peilaa käyttäytymistäni täysin. Pitää toivoa, että sisäinen esteratsastajani pääsee sunnuntaina taas esille, niin toivottavasti kisoista jää hyvä mieli.

Rauhoittumisen ja matkustamisen ero

Maanantaina oli jälleen Tallinmäen tunnin vuoro. Olin edellisviikolla jo erikseen toivonut, että hyppäisimme, ja toive meni kaikeksi onneksi läpi. Ratsunani oli tietysti Jetti, ja muita ratsukoita oli lisäkseni kolme. Alkuverryttelyssä saimme mennä tovin itseksemme. Jetti halusi tällä kertaa kytätä ihan uutta paikkaa, nimittäin kentän porttia. Ottipa se kertaalleen pari sivuaskeltakin, kun samalla puolen tarhassaan ollut hevonen liikkui. Aika järkyttävää moinen. Muualla Jetti liikkui ihan kohtalaisesti, ja kuvittelin itse saaneeni pohkeita pidettyä tavallista paremmin tuntumalla.

Verryttelyhyppyjä otimme kahden kavaletin noin 20 metrin suoralle linjalle. Aluksi tulimme sitä kokonaan kevyessä istunnassa. Esitimme Jetin kanssa väliin peräti seitsemän köröttelyaskelta, jonka jälkeen sain jätettyä yhden pois, ja pääsimme sen kuudella. Sitten tarkoituksena oli tulla niin monella askeleella kuin pystyi. Seitsemän pysyi meillä tässä järkevänä. Sitten esitimme kuusi, ja lopulta onnistuimme vielä löytämään hyvän ratalaukan ja pääsimme välin viidellä. Olisin vain saanut pyytää Jetin jo hyvissä ajoin oikeaan laukkaan, sillä nyt jouduin vielä välin aikana hoputtamaan sitä, jotta laukka ei hyytynyt. Herätä ajoissa, anna työrauha. Siinäpä sisäistämistä.

Seuraavaksi teimme laukanvaihtoja tulemalla ratapiirroksen esteet 1 (hypättiin toisesta suunnasta) ja 2a (2b;tä ei ollut vielä tässä vaiheessa) oikeasta laukasta aloittaen. Ykköseste oli portti, jota Jetti kehtasi tuijottaa ottamalla vielä yhden miniaskeleen. Sukelsin oikein reippaasti, kun en tajunnut odottaa tätä, huoh. Laukka joka tapauksessa vaihtui hypyssä. Kakkoselle pääsimme järkevästi, ja laukka vaihtui siinäkin vasemmasta oikeaan. Tulimme vielä kertalleen portin uudelleen, jotta saimme sille paremman hypyn. Sehän onnistui, kun Jetin ei enää tarvinnut ihmetellä porttiakaan, ja laukka vaihtui jälleen ongelmitta.

Lopuksi tulimme viereisen radan kahdesti, ensin noin 50-60 sentin, sitten noin 70 sentin korkeudella. Ensimmäisellä kierroksella päätin taas sukellella parille esteelle. Kuvittelin Jetin muka lähtevän kauempaa, kun se taas viisaammin päätti lähteä lähempää. En tajua, miksi kuvittelin taas omiani näin pahasti. Jouduimme myös vaihtamaan laukkoja lennosta, kun ne eivät vaihtuneet hypyissä. Onneksi Jetti on hyvä siinä. Toiselle kierrokselle opettaja käski lähteä alun perinkin reippaammin liikkeelle. Nyt sain Jetin hereille, jolloin hypyt menivät paremmin, ja laukatkin vaihtuivat yhtä lukuun ottamatta. Maltoin myös paremmin odottaa esteitä, kun olin taas tajunnut, ettei näin pienillä esteillä eikä yleensä muutoinkaan ole järkevää lähteä liian kaukaa. Sain ratsastukseeni taas vähän enemmän rentoutta, jolloin en puskenut ja häseltänyt turhaan. Se varmasti osaltaan auttoi vähän paremman suorituksen saamisessa.

Tunnin keskeisimpänä ongelmana oli se, että kun omasta mielestäni rauhoituin, taisin silti useampana kertana heittäytyä samalla matkustajaksi. Jalat heilahtelivat joissain hypyissä eli ne eivät ainakaan tuntumalla pysyneet. Sukelluksia en osaa selittää muulla kuin sillä, että sillä hetkellä kaukaa lähteminen vaikutti vain niin tajuttoman hyvältä idealta, mitä se ei tietenkään ollut. Toinen ongelma oli taas se, etten malttanut tai osannut herättää Jettiä aina ennen tehtävää, jolloin minun ei olisi tarvinnut joka hetki olla varmistamassa, että se ottaa myös sen seuraavan laukka-askeleen. Tunnen Jettiä jo sen verran kuitenkin, että liika prässääminen ja viime hetken vaikuttaminen vain saavat senkin jännittymään, mikä ei paranna asiaa. Kyllä siihen saa vaikuttaa, mutta se myös ansaitsee työrauhan. Vielä kun oppisin pysymään tuntumalla silloinkin.

Erilaisiin hyppyihin mukautumista

Polletoiveeni oli mennyt läpi, ja estetunti kului mukavasti Peran kyydissä. Tunnin aiheena oli erilaisiin hyppyihin mukautuminen. Tätä treenattiin vähän erikoisempien esteiden kanssa.

Pera oli vähän laiskemmalla tuulella, mutta ei onneksi mikään mahdoton. Alkuverkat humputeltiin käynnissä ja ravissa tempoa säädellen ja tarkistaen, että hevonen on kuulolla. Peran kanssa testailimme vähän pohkeenväistöä ja siirtymiä, mukavasti lähtivät molemmat. Ensimmäisenä hyppynä pompittiin pientä pystyä parit kierrokset. Opettaja komensi ohjaamaan tarkemmin esteelle, johon yritin tunnin ajan keskittää huomiotani.

Sitten siirryttiinkin jo ensimmäiselle erikoisesteelle, joka oli pysty vesimatolla varustettuna. Esittelin maton Peralle jo ennakkoon, josta se ei kauheasti piitannut. Opettaja ohjeisti kuitenkin tulemaan ensimmäisen hypyn lähestymisen pystymmässä, jos hevonen kuitenkin reagoi erikoisempaan esteeseen. Pera ei paljoa matosta piitannut, vaan loikkasi ongelmitta yli. Kuski seurasi mukana ihan hyvin, plussaa siitä, ettei katse jäänyt tapittamaan estettä, vaan katsoi eteenpäin. Miinusta siitä, että kaikki kuskin keskittyminen meni johonkin muuhun, sillä laukka ei vaihtunut.

Sitten siirryttiin holvikaaren ja okserin käsittäneelle suoralle. Ensimmäinen kierros meni ihan kohtalaisesti, mutta toisella kierroksella holvikaarelle tuli minihyppy, jolloin vauhti sammui enkä ehtinyt reagoida siihen, jolloin lähestyminen okserille tuli myös liian lähelle ja jäin hypystä pahasti. Rytkähdin epämääräisesti mukana, jonka jälkeen kiittelin pollea siitä, että oli kestänyt kurjan hyppyni. Kolmannella kierroksella meni jo vähän paremmin, mutta edelleen olisi pitänyt ottaa reippaampi laukka, jolloin ponnistuspisteet olisivat osuneet paremmin kohdalleen. Mutta pieni pelko häilyy vielä mielessä, jolloin otan mieluusti liian rauhallisesti, vaikka ei sekään kyllä aina yllättäen auta.

Sitten hypättiin parit kierrokset pystystä okseriksi muuttunutta estettä. Opettaja korosti suoruutta ja sitä, että hevonen pysyy kasassa eikä valu pitkäksi. Koska okseri oli tarkoitus muuttaa trippeliksi parin hypyn jälkeen, käski opettaja kiinnittää huomiota ponnistuspaikkaan. Se piti saada kohtalaisen lähelle estettä ja tähän pystyttiin sillä, että hevonen tosiaan pidettiin kasassa. Tässä vaiheessa heräsin taas miettimään istuntaani. Lähden hyppyyn nykyisin paremmin kuin ennen eli en ihan aina sukeltele, mutta tykkään istua satulaan takaisin kesken hypyn. Se tietenkin sekä näyttää että tuntuu pöljältä ja lisäksi häiritsee hevosta. Lähestymiset ja ponnistuspaikat saatiin kuitenkin mukavasti kohdilleen samoin kuin istunta. Onhan se eri tunne, kun oikeasti pysyy kevyessä istunnassa oikean ajan. Mukautuminen paranee niin huipusti ja hypystä tulee mukavan pehmeä.

Sitten este muuttuikin trippeliksi. Eihän se korkea ollut, mutta näyttihän se vähän pelottavalta. En edes muista, milloin viimeksi olisi trippeliä hypätty. Aikoja sitten varmaankin. Mutta mitään ei varsinaisesti tarvinnut okserin hypystä muuttaa. Ensimmäinen hyppy meni kivasti ja kohdilleen, toisessa hypyssä mätkähdin taas ihan liian aikaisin satulaan, josta opettaja antoikin palautetta. Kolmas kerta ei ollut ihan niin hyvä kuin ensimmäinen, mutta oli se silti toista hyppyä monta kertaa parempi.

Estekorkeudet taisivat tunnin ajan olla jossain 50-75 sentin tuntumassa. Kaipaan edelleen sitä, että hypeltäisiin vaikka jumppasarjana vähän korkeampaa, että saisi alkaa treenata sitä istuntaa. Tärkeimpänä itselle olisi tosiaan muistaa olla kevyessä istunnassa riittävästi eikä heti istua alas, kun hyppy on alkanut. Opettaja kommentoi hyppyasennossani lähinnä noissa mokakohdissa sitä, että istuin satulaan liian aikaisin, mutta mistään muusta ei tullut sanottavaa. Olin tyytyväinen itsessäni siihen, että katse pysyi valtaosan ajasta esteen yli ja että myötäsin hypyissä mielestäni hyvin. Pera oli tietenkin myös oikein kiva, vähän virtaa olisi tietenkin saanut olla, mutta muutoin polle suuntasi esteelle innokkaasti ja hyppeli niiden yli ilman kummempia epäröintejä. Lisää esteitä minulle tämän pollen kanssa, kiitos.