Luovuttajana liikkeellä

Tiistaina kävin Tallinmäen tunnin hieman tavallista aikaisemmin, ja ratsunani oli kaiken lisäksi Hilima. Kolmen ratsukon tunnilla oli luvassa koulua sekä hieman hyppelyitä.

Koulupuolella teimme ravissa loivia kiemuroita sekä sen keskikaareen voltin. Tie löytyi kiemuralle ihan hyvin, mutta paikoin Hilima jäi kiireiseksi eikä asettunut toivotusti. Yllättäen oikea kierros oli se vaikeampi, jälleen kerran. Asetukset tosin menivät siihen suuntaan vasempaan verrattuna helpommin läpi, mutta Hiliman sisälle punkeminen oli siinä jopa ravissa paikoin melkoista. Vasemmassa kierroksessa tehdyt voltit oli helpompi pitää oikeanlaisina, mutta asetus ei puolestaan aina mennyt läpi. Välillä sain kuitenkin molempiin suuntiin rauhallisempia ja tasaisempia hetkiä, vaikka niidenkin eteen sai työskennellä hitusen tavallista enemmän.

Seuraavaksi otimme laukan työstöön. Kuviona oli pyöräyttää pääty-ympyrä ja mennä sitten lävistäjä hallitusti sen lopussa raviin siirtyen. Joo ei. Nakkasin tehtävän kuultuani hanskat tiskiin. Minä, hallittu laukka, lävistäjä ja Hilima emme toistaiseksi mahdu samaan lauseeseen, ja sekös ärsyttää! Asennevammani ei auttanut. Vasemmassa kierroksessa laukka oli ihan ok, mutta putosi naurettavan aikaisin lävistäjällä raviin. Oikeassa laukassa ei edes pääty-ympyrästä tullut oikein mitään. Hilima kipitti ja punki sisälle, minä mutristelin ja sadattelin selässä. Hoh! Opettaja yritti parhaansa mukaan auttaa, mutta minä olin jo luovuttanut enkä saanut yritettyä kunnolla. Sisäinen pirulaiseni hoki vain, kuinka en osaa enkä tule oppimaankaan eikä mikään saanut minua enää tsemppaamaan kunnolla. Viime aikoina koulutuntien laukkatehtävät Hiliman kanssa ovat poikkeuksetta aiheuttaneet vain todella pahan mielen. En vain yksinkertaisesti osaa ratsastaa Hilimaa kunnolla saati tehdä oikeanlaisia korjauksia. Se ärsyttää niin paljon! Tällä asenteella ei kyllä sinne satulaan olisi asiaakaan, vaan kuvittelen aina oppineeni kuin taikaiskusta ratsastamaan. Hampaita purren sain ehkä pari kolme järkevämpää laukka-askelta oikeassakin laukassa, kunnes tehtävä sai riittää meille. Lävistäjiä en siis juuri tahkonnut, kun koko paletti levisi oikeassa laukassa käsiin.

Hyppelyt otimme ympyrällä niin pystylle kuin okserille. Ne sujuivat ihan kohtuullisesti, vaikka aikaisemmat kinastelumme olivat virittäneet Hiliman levottomaksi enkä saanut enää sitä kovin rentoutettua. Tällä kertaa kuitenkin sain odotettua hypyt enkä sukeltanut omia aikojani pahemmin. Hyppäsimme myös pari kertaa kahdeksikon, johon sisältyi kaksi kaarevaa linjaa. Ensimmäinen kierros meni vähän lyhyellä, jännittyneellä laukalla, jolloin meno ei ollut kovin rentoa. Toinen kierros meni jo paremmin, vaikka vieläkin olisi saanut olla paljon rennompaa ja huolettomampaa. Positiivista oli se, että maltoin edelleen odottaa hyppyjä, ja Hilima taisi napata kaikki laukanvaihdot oikein.

Loppukäynnit menimme peltolenkin kautta. Onneksi, todellakin onneksi tunti päättyi muutamaan ihan kivaan hyppyyn. Vaikka niistäkin huolimatta kylvin pohjamudissa ja piiskasin itseäni kurjasta ratsastuksesta. Vähitellen onneksi sain kiivettyä itsesäälilammikosta ja tulin siihen tulokseen, että Hilima on erilainen ja eri tavalla ratsastettava hevonen verrattuna esimerkiksi Jettiin, joten en voi olettaa, että se toimisi samoilla säädöillä. Toki toivoisin osaavani ratsastaa sitä paremmin, mutta siinä on vielä työnsarkaa edessä. Halusin tai en. Näppärä ja mukava hevonen se on, mutta ei se kyllä turhaan ratsastajan virheitä paikkaile. Sepä tekeekin siitä hyvin opettavaisen ratsun. Kunhan vain saan oman asenteeni ja pinnani kuntoon, niin sitten voimme taas treenailla lisää.

Toiveita automaatista

Tiistain toinen tunti Tallinmäellä hurahti tietysti Jetin kyydissä. Tunnilla menimme niin koulua kuin otimme muutamia hyppyjä. Ratsukoita oli viisi. Kouluosuudessa teimme pohkeenväistöjä, täyskaartoja, laukannostoja sekä laukasta siirtymisiä käyntiin. Esteillä puolestaan hypimme muutamat kaarevat linjat.

Pohkeenväistöt teimme pitkän sivun alusta keskemmäs ja siitä uralle palaten. Väistöt sujuivat niin käynnissä kuin ravissa ihan asiallisesti. Olisin kaivannut silti pientä terävyyttä niihin, mutta en saanut sitä ratsastettua Jetistä irti. En tainnut oikein kunnolla yrittääkään, vaan odottaa jostain hassusta syystä, että Jetti muuttuisi automaatiksi ja tekisi kaiken itse. Olikohan keskittymiskykyni kouluvääntöön loppunut jo päivän aiemmalla tunnilla? Ehkä.

Seuraavaksi siirryimme koko kentän kattavalle kuviolle, jossa toiseen päätyyn teimme ravissa täyskaarrot molemmista suunnista. Siitä jatkoimme pitkälle sivulle, jossa siirryimme käyntiin. Vasemman laukan nostimme pituushalkaisijalta, oikean laukan taasen lyhyen sivun keskeltä. Molempiin suuntiin pyöräytimme ympyrät. Niiden jälkeen siirryimme raviin ja aloitimme tehtävän alusta. Täyskaarrot sujuivat ihan hyvin, vaikka en ollut ihan tarkin teistä. Laukannostot lähtivät alkutahmeuden jälkeen aika hyvin, kun valmistelin ne riittävän huolella. Laukkaympyröillä sain tosin ensin nohitella Jettiä, jotta se alkoi laukata vähän isommin. Vasen laukka rullasi aika kivasti, oikeaa laukkaa sai työstää enemmän, mutta sekin parani.

Tämän jälkeen harjoittelimme siirtymisiä laukasta käyntiin. Nostimme pitkän sivun alusta, vähän uralta keskempänä ollen vastalaukan käynnistä. Sen jälkeen laukkasimme pitkää sivua ja käytimme pohkeenväistöä uralle tehtynä ja lyhyen sivun lähestymistä apuna siirtymisessä käyntiin. Vastalaukat nousivat mukavasti, mutta en saanut laukkaa ratsastettua niin lyhyeksi ja napakaksi, että olisin päässyt valmistelemaan siirtymisen käyntiin hyvin. Väistöt tahtoivat mennä minulta punkemiseksi, jolloin pakka levisi viimeistään. Hetkittäin sain Jetin lyhyempään laukkaan, josta siirtyminen oli helpompi valmistella. Parhaimmatkin siirtymiset tosin sisälsivät pari raviaskelta, joten ihan tyytyväiseksi en tullut. Vaikka tiedän kyllä, että erityisesti siirtymät alaspäin ovat minulle hankalia. Hassua hommassa oli se, että kyllähän asian teoriassa osasi, mutta saman tekeminen käytännössä ei sujunutkaan ihan noin vain.

Tunnin loppuun otimme muutamat hypyt kaarevilla linjoilla. Ensimmäinen linja oli vesimattopystyltä muurilaatikkopystylle ja sama vielä toisinpäin. Toinen linja oli hainhammasportilla varustettu pysty ja lankkupysty. Hypyt menivät muuten ok, mutta Jetti tahtoi napata oikean laukan sijasta ristilaukan. Sain myös alussa hakea parempaa etenemistä, jotta emme turhaan mummoilleet. Kaarevat tiet kuitenkin menivät kivasti, ja ne ristilaukatkin sai korjattua aina lopuksi pois. Estekorkeuksilla ei kikkailtu, sillä pysyimme noin 60 sentin tuntumassa. Muutamat hypyt oli kuitenkin hyvä ottaa, sillä viikonloppuna häämöttää kisat emmekä tällä viikolla hyppää tämän enempää.

Hypyt myös päättivät tunnin treenit. Kouluosuus jäi vähän kaivelemaan, sillä olisin halunnut sujuvampaa menoa. Tajusin kuitenkin, etten oikein ratsastanut niin keskittyneesti, että sitä olisi voinut tulla. Ajattelin vissiin todellakin, että kyllähän Jetti nyt yhtäkkiä automaatiksi muuttuu ja lukee ajatukseni. Kas, eipä muuttunutkaan! Ehkä ensi tunnilla voisi olla taas syytä ratsastaa itsekin, niin todennäköisesti meno paranee heti.

Pikainen treeni

Lauantaina kävin ratsastamassa Jetin ennen lähtöä LidRidin 1-tason estekisoihin Hilimalla. Päätin ottaa hieman lyhyemmän treenin, jossa tsekkaisin perusasiat ja ottaisin vielä pari hyppyä pienelle pystylle ajatuksena säilyttää laukka kaarteissa ja lähestymisissä.

Alkuverryttelyssä en tehnyt kummempaa, vaan hain Jettiä vain liikkeelle. Olimme molemmat vähän unessa, mutta hiljalleen aloimme heräillä. Hurauttelin muutaman kerran kolmikaarista kiemurauraa ravissa, jossa hain asetuksia ja tahdin säilymistä. Jetti liikkui ihan asiallisesti, ja myös asetukset vasemmallekin löytyivät kohtuullisesti. En alkanut prässätä enempiä, kunhan vain tsekkasin homman sujuvan riittävän hyvin.

Laukassa hurauttelin koko kentän kokoisella kahdeksikolla vaihtoja. Alussa vaihdot olivat hitaita ja kömpelöitä, mutta maltoin silti istua rauhassa enkä hötkyillyt itse. Pienillä raippamerkeillä sain Jetin lopulta aina vaihtamaan. Oma rauhallisuuteni palkitsi, sillä alun jälkeen aloimme saada asiallisia vaihtoja. Valmistelin ne kerrankin ajatuksen kanssa enkä kiirehtinyt ollenkaan. Niinpä maltoin istua satulassa, jolloin Jetti pääsi tekemään vaihdot aika kivasti. Parasta oli se, että vaihdot molempiin suuntiin tuntuivat yhtä tasaisilta. Tästä on hyvä jatkaa viilausta. Seuraavaksi alamme treenata tämän lisäksi sitä, ettei Jetti ihan niin hidasta vaihdossa, vaan ajattelee senkin aikana enemmän eteen.

Tämän jälkeen otin muutamat hypyt noin 50-senttiselle pystylle, joka oli sopivassa kohdassa kaarevia lähestymisiä ajatellen. Vasemmassa kierroksessa lähestyminen oli loivempi, oikeassa taasen vähän tiukempi. Alun hypyt olivat uneliaita, mutta sain silti odotettua ne enkä sukellellut. Nohittelin vähän Jettiä, jolloin hypyt paranivat. Kaarteissa yritin muistaa pitää pohkeet kiinni ja istua hiljaa, sillä se tuntui tietysti toimivan parhaiten. Välillä kuitenkin unohdin ratsastaa laukan ajoissa kuntoon, jolloin jouduin nohittelemaan juuri kaarteessa. Se tarkoitti valitettavasti epävakaata istuntaa, mikä taas hidasti Jettiä. Muutaman kerran sain kuitenkin paremmin oltua rauhassa, mikä auttoi pitämään Jetin liikkeessä kaarteenkin läpi. Jokainen hyppy oli kuitenkin varma, mikä oli tietysti hyvä juttu.

Lopussa en enää tehnyt kummempaa, kunhan vähän ravailin ja annoin Jetin venyttää ohjan perässä. Treeniin meni reilu puolisen tuntia, mikä oli ihan riittävä aika tälle kertaa. Huomenna onkin sitten Jetin kanssa luvassa toinen yhteinen 2-tason luokka. Hui ja jee, taas kerran.

Maastoilua ja hyppelyä

Aurinkoinen lauantaiaamupäivä hurahti tietysti mukavasti heppaillessa. Kävimme Kaisan kanssa ratsuillamme ensin maastossa tunteroisen lenkin. Sitten pyörähdimme vielä kentällä ottamassa parit hypyt seuraavan päivän estekisoja varten.

Maastoreissulle lähdimme minun ja Jetin ottaessa vetovastuun. Kävimme jälleen tutun lenkin tie- ja metsäosuuksilla. Alkumatkasta Jetti keksi pällistellä muun muassa postilaatikkoa ja tiessä olleita kuoppia, mutta sain välillä kiinnitettyä sen huomion minuunkin. Otimme yhden pidemmän laukkapätkänkin, joka sujui mukavasti. Sen jälkeen hidastelimme käyntiin, sillä edessä oli tienlaitaan pysäköity auto. Jettihän alkoi pällistellä ihan kunnolla etenkin, kun se huomasi ihmisen puskassa ja pari muuta auton takana. Siihen loppui herran rohkeus, ja vakaan ja viisaan Vaken täytyi johdattaa meidät tämän kauhistuksen ohi. Sen jälkeen ravasimme tovin ja suuntasimme kävelemään metsäosuudelle.

Metsäosuus meni ihan asiallisesti, ja pääsimme palamaan samaa tieosuutta myöten takaisin. Aiemmin kohdatut ihmiset olivat Jetin mielestä edelleen hurjan jänniä, joten Vake sai johdattaa meidät taas siitä kohdasta yli. Otimme myös toisen, vähän lyhyemmän laukkapätkän, jossa Jettikin pääsi menemään vähän rennommin. Kotia kohti Jetin askel nousi ravissa aika mallikkaasti, joten lenkki teki taas tehtävänsä. Käppäilimme loput matkasta ennen kuin pääsimme vielä kentälle ottamaan parit hypyt.

Otin ristikolle (ratapiirroksen este 4) pari hyppyä vasemmassa kierroksessa ja yhden hypyn oikeassa. Este ylittyi ihan ok, vaikka en saanut Jetin laukkaa pyörimään kunnolla. Olisi pitänyt herättää Jetti kunnolla, mutta hyydyin itse liikaa. Näiden hyppyjen jälkeen tulimme vielä Kaisan suunnitteleman radan kerran. Estekorkeus vaihteli ristikosta ja kavaletista 80 senttiin. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa ylittäen ykkösenä olleen kavaletin. Se sujui ihan mukavasti. Tie kakkoselle oli ok, ja Jetti hyppäsi sen hyvin vaihtaen vasempaan laukkaan. Kolmoselle meno hyytyi hieman, mutta pungersimme siitä Jetin kanssa yli. Hypyn jälkeen olimme ristilaukassa, joka ei korjaantunut ennen nelosena ollutta ristikkoa. Pääsimme kuitenkin sen yli asiallisesti. Viitosena oli pysty uudella aurinkoportilla koristettuna. En halunnut esteelle ongelmia, joten taktikoin ja pyysin Kaisan ja Vaken blokkaamaan esteen vasemman puolen. Eihän se Jetti niitä erikoisempia esteitä katsele, mutta minä senkin edestä. Kaisan ja Vaken sijainti oikeassa kohdassa rauhoitti mieltäni niin, että Jetti meni neloselta viitoselle viidellä askeleella ja hyppäsi miniradan viimeisen esteen ilman miettimistä. Rata sujui kohtuullisesti. Energiaa toki olisi saanut olla enemmän ja minun puskemistani vähemmän, mutta Jetti meni onneksi kaikesta tasaisen varmasti yli.

Tämän jälkeen hyppelyt riittivät samoin kuin päivän ratsastukset. Maasto meni mukavasti pienistä jännityskohdista huolimatta. Erityisen kivaa oli huomata, etten jännittänyt vetopaikalla olemista niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla. Ehkä siihen voi tottua? Se olisi tosi kiva juttu. Hypyissä kivaa oli se, että olimme molemmat Jetin kanssa menossa esteistä yli. Täytyy yrittää ottaa sama asenne kisaradoilla, niin jospa saisimme mukavat suoritukset.

Maastosta muurin yli

Perjantaina kävimme Jetin ja kahden muun ratsukon kanssa kevyen lenkin Tallinmäen maastossa. Kävimme nyt kesäaikaan vähemmän kuljetin reitin, jonka laukkaosuudessa Jetti kehtasi tuijotella kiviä ja kantoja. Selvisimme onneksi yhdellä pienellä säikähdysaskeleella ja maltillisella ohjien nykäisyllä. Tämä kuitenkin sai minut taas inhottavan araksi, ja loput laukkapätkästä olikin sitten vähemmän rentoa. Käynti- ja ravipätkät Jetti meni vakaasti.

Maaston jälkeen työnsin Jetin vielä kentälle, sillä luvassa oli muutamia hyppyjä seuraavan päivän harjoitusestekisoja varten. Tulimme muutaman kerran pystyn vasemmassa laukassa. Jetti oli vähän hitaana, mutta este ylittyi ihan ok. Kun tämä sujui, saimme ylittää ensimmäisen kerran uusimman esteen, noin 70-senttisen muurin. Jännitin tätä hyppyä vähän ja nohitinkin Jettiä aika vahvasti äänellä lähestymisessä. Ruuna kuitenkin otti tilanteen lunkisti ja hyppäsi muurin ilman mitään tuijotteluita. Koska hyppelyt sujuivat asiallisesti, riittivät ne meille. Oli ihanaa huomata, kuinka itse olin taas suurennellut asioita päässäni turhaan, kun Jetti otti uudenkin esteen ongelmitta. Näillä hypyillä oli ihan riittävän vakaa fiilis jäädä odottamaan seuraavan päivän kisoja.



Videosta kiitos Kaisalle!

Kerrassaan kivaa

Perjantaina suuntasin Jetin ja viiden muun ratsukon kanssa Tallinmäen maastoon. Kelinä oli tuulinen ja pilvinen +10 astetta, mutta onneksi metsäpoluilla oli tyynempää. Käppäilimme ja ravailimme alkumatkan, kunnes pääsimme kankaille. Siellä jakauduimme kahdeksi porukaksi: lyhyemmän ja pidemmän matkan laukkaajiin. Me Jetin kanssa olimme pidemmän matkan porukassa. Otimmekin kaksi rauhallista, mutta pitkää laukkapätkää kankaita myöten. Jetti käyttäytyi niin asiallisesti, että olin ihan mielissäni. Ei tietoakaan kyttäilystä, kiihdyttelystä tai muustakaan ylimääräisestä pömelöinnistä. Kerrassaan ja yksinkertaisesti vain kivaa ja rentoa. Jes! Loppumatkasta ravasimme tovin, kunnes siirryimme käppäilemään tallin pihalle saakka.

Maastolenkin jälkeen kävin vielä Jetin kanssa kentällä opettajan ohjauksessa ottamassa muutamat hypyt sunnuntain Haapaveden estekisoja ajatellen. Ensin tulimme vasemmassa laukassa pystyn, vaihdoimme siinä laukan oikeaksi, jatkoimme siitä toisen pystyn yli jälleen laukanvaihdon tällä kertaa vasempaan tehden ja hurautimme vielä lävistäjällä olleen okserin yli. Esteet olivat noin 60-senttisiä. Pikkurata sujui muuten hyvin, mutta Jetti oli vähän hitaana. Seuraavaksi samat esteet tultiin vielä uudelleen sekä lisättiin mukaan askeleen sarja. Nyt esteet olivat noin 80-senttisiä. Tälle miniradalle sain viriteltyä Jetin etenemään hieman paremmin, jolloin hypyt olivat ihan ok. Tämä riittikin meille, ja sain taputella Jetin hyväksi.



Tällainen kerta tuli kyllä niin tarpeeseen, etten osaa edes sanoa. On se vain mukavaa, kun ei tarvitse jännittää, vaan saa ottaa rennosti, ja asiat sujuvat helposti. Tällaista se ratsastaminen tosissaan parhaillaan on. Lisää siis tällaista, kiitos!

Videoista kiitos Kaisalle!

Hiljaa parempi tulee

Maanantain Tallinmäen tunnille sain Hiliman, niin Jetti sai välttää muutamat tunnilla otetut pienet hypyt ja sai mennä sileää toisen ratsastajan kanssa. Yritin ennen tuntia hakea sopivaa zen-fiilistä, jotta en lähtisi mukaan Hiliman kipitykseen ja hukkaisi jarruja ihan täysin. Hilima olikin mennyt yhden tunnin alle, ja odotin mielenkiinnolla, miten se tammassa näkyisi. Kaisakin oli tunnilla mukana testaamassa mahdollista vuokraponia.

Alkuravit menimme pysymällä pitkät sivut kevyessä istunnassa ja pyöräyttämällä pääty-ympyrät normaalisti keventäen. Hilimalla oli taas kovasti kiire, jolloin sain toppuutella sitä toistuvasti malttamaan. Välillä se uskoi, välillä taas aukeava pitkä sivu oli houkutteleva, ja askel lähti kiirehtimään. Kevyt istunta puolestaan oli taas hukassa. En tiedä, syyttäisinkö jalustimien pituutta, satulaa vai kuun ja tähtien asentoa, mutta heiluin ja keikuin naurettavasti mukana. Tasapainoa ei löytynyt, ja välillä jouduin ottamaan Hiliman harjastakin tukea. Teimme saman tehtävän myös laukassa. Hilima mennä puksutti paikoin taas liian innokkaasti, mutta otti pidätteet vähän paremmin vastaan. Kevyt istunta oli edelleenkin aika karmeaa, ja ympyröillä Hilima pääsi puskemaan railakkaasti pohkeiden läpi. Ei kovin tasainen aloitus tunnille.

Tunnin piristys oli seuraavana tehtävänä ollut kolmen miniesteen jumppasarja askeleen väleillä. Tulimme tehtävää muutaman kerran molemmista suunnista. Hilimalla oli vaikeuksia malttaa odottaa omaa vuoroaan, jolloin pyörittelin ympyröitä sen kanssa tai sorruin kinastelemaan. Laukkaan Hilima ampaisikin aina innolla. Jumppasarjan välit olivatkin sellaisia, että niille sai tulla kohtuullisen hyvässä laukassa. Hilimaa sai vielä vähän virittää ennen kuin oikeanlainen laukka löytyi. Jumppasarja meni ihan ok, vaikka ohjattavuudessa ja tahdin säilymisessä olikin vähän vaikeuksia. Taisin keskittyä jarruttelemaan liikaa, ettei Hilima lähtisi ihan lentoon, jolloin sujuvuus kärsi. Hilima kuitenkin selviytyi tehtävästä päättäväisesti ja hyvin silloin, kun olimme molemmat samassa tahdissa menossa.

Pyörittelimme vielä molempiin päätyyn ympyröitä hevosia asetellen ja taivutellen. Suuntaa vaihdettiin ympyrä leikkaa -kuviolla. Alussa hommasta ei meinannut tulla mitään, kun en tajunnut yhtään, miten Hiliman saisi toimimaan. Tamma reagoi ohjasotteisiini jännittymällä ja nostamalla päätään. Lopulta tajusin ratsastaa myös pohkeilla pelkän ohjan sijaan, mikä alkoi auttaa. Ravissa koko paketti sitten levisikin, joten olin kapinallinen ja muiden ravaillessa siirryin keskemmäs kenttää jatkamaan työtä käynnissä. Tulin siihen tulokseen, ettei ole mitään järkeä lisätä vauhtia, jos homma ei toimi hitaammassakaan askellajissa. Tämä oli tällä kertaa oikea ratkaisu, sillä käynnissä aloin saada palikoita paremmin kohdalleen. Asetukset alkoivat mennä paremmin molempiin suuntiin läpi, ja Hilima rentoutui ja pyöristyi hetkittäin kivasti. Noina kertoina tajusin myös ratsastaa pohkeella, sillä ilman sitä Hilima vain niksautti kaulansa nätisti, painui hieman turhan alas ja hidasti jopa tahtia liikaa. Oli kiva kerrankin tajuta, mitä tapahtui sen sijaan, että olisin jäänyt ihailemaan nättiä kaulaa. Lopulta hyvin turhautumissävytteisissä fiiliksissä alkanut tehtävä sujui mukavasti, ja pienet onnistumiset ilahduttivat suuresti.

Otimme myös vielä laukkaa pääty-ympyrällä siten, että ympyrä leikkaa -kuvion avulla vaihdettiin ravin kautta laukka. Tästä tehtävästä tulikin alussa melkoinen soppa! Hilima pääsi kurvailemaan mielensä mukaan, jolloin pääty-ympyrä oli kaukana ympyrästä. Hilima oli kuitenkin näppärä siirtymään raviin ja nostamaan uuden laukan, mutta kovin hallittua saati hillittyä se ei ollut. Lopulta opettaja tuli ohjaamaan menoamme, jolloin hommaan tuli jotain tolkkua. Saimme mennä aina tovin ympyrää laukassa ennen kuin kuvittelimmekaan suunnanmuutosta. Sekin tehtiin siirtymällä riittävän ajoissa raviin ja tekemällä uusi laukannosto rauhassa. Onneksi pääsimme syynättäväksi, sillä omilla taidoillani ja kärsivällisyydelläni en olisi saanut menoa tasoittumaan.

Tunnin päällimmäisenä fiilikseni oli harmistus siitä, etten osaa jarruttaa saati ohjata kunnolla. Hilima on edelleen ihana hevonen, mutta näillä puutteilla menomme on melkoista kipittämistä vailla rattia. Mikäpä siinä, jos tarkoituksena on mennä miten sattuu, mutta lähtökohtaisesti se ei yllättäen ole tavoite. Hiliman kanssa voisin kyllä oppia melkoisesti näiden asioiden parissa, kun vain malttaisin keskittyä oppimaan. Jos jotain positiivista hakee, niin Hiliman jälkeen Jetti tuntuu aina niin mutkattomalta ratsastaa. No, mutta treeniä, treeniä niin kuin olen  noin miljoona kertaa aiemminkin sanonut.

Maaston kautta virittelyhyppyihin

Lauantaina suuntasin Jetin ja kolmen muun ratsukon kanssa ensin maastoon. Noin tunnin lenkki hurahti kepoisan mukavasti ohi. Jetti oli parhaimmillaan taas laukassa. Ensimmäisen pätkän aikana herran arvolle ei sopinut mennä ponitamman takana, vaan sen piti kohteliaan hillitysti luovia itsensä johtohevosen taakse. Toisessa laukkapätkässä Jetti puolestaan muisti minun avullani olevansa herrasmies eli antoi ponitamman pitää paikkansa letkan toisena. Jetti laukkasi taas niin mukavasti: energisesti, mutta ihanasti kuulolla pysyen. Tällaista tunnetta kun saan tuotua myös kentälle, niin johan alkaa olla yksi asia kunnossa. Maastoreissu meni kaikin puolin mukavasti, ja sen jälkeen siirryimme vielä toviksi kentälle ottamaan muutaman virittelyhypyt seuraavan päivän kisoja varten.

Kentällä otin muutaman kierroksen laukkaa molempiin suuntiin vaihtaen laukat lennosta. Jetti alkoi komennuksen jälkeen liikkua aika mukavasti, ja vaihdot sujuivat ihan ok. Ensimmäisenä hyppäsimme esteet 4 ja 2 kahdeksikkona kahden kierroksen verran vasemmasta laukasta laukasta aloittaen. Sain Jetin laukkaamaan hyvin, jolloin esteet ylittyivät helposti. Ensimmäisellä kierroksella nelosesteen jälkeen kierrettiin ykköseste, kun taas toisella kierroksella käännettiin ennen sitä kohti kakkosestettä. Kertaalleen jäimme ristilaukkaan, mutta Jetti korjasi itsensä myötälaukkaan. Toisella kierroksella saimme laukat vaihtumaan hypyissä oikein, mikä oli tietysti pienen jeen arvoinen suoritus.

Tämän jälkeen tulimme vasemmassa kierroksessa yhden laukka-askeleen sarjan 3a-3b siten, että ennen estettä 3a oli vielä innarivälillä oleva kavaletti. Opettaja neuvoi tulemaan sarjalle riittävän reilulla laukalla, jotta se sujuisi. Ensimmäisellä kierroksella askeleen väli tuntui jäävän meillä pitkäksi, mutta toisella kierroksella sekin sujui hyvin. Tajusin herättää Jetin aina ajoissa ja puuttua peliin tarvittaessa, jolloin Jetti sai työrauhan. Ongelmanani on monesti jäädä säätämään koko tehtävän ajaksi, jolloin hevosella ei ole työrauhaa enkä itse ehdi keskittyä muuhun kuin säätämiseen. Herätä ja anna edetä, siinäpä taas yksi hyvä neuvo.

Lopuksi tulimme vielä kertaalleen miniradan esteillä 1-4. Estekorkeus oli noin 80 senttiä. Sain taas herätettyä Jetin, jolloin ykkönen ylittyi ok. Jetti oli sen jälkeen tosin ristilaukassa, vaihtoi siitä vasempaan ja vasta kaarteessa kakkoselle sain sen korjattua oikeaan laukkaan. Kakkoselle iski pieni ponnistuspaikkapaniikki, mutta ratkaisin sen tällä kertaa fiksusti. Pistin pohkeet kiinni, ajattelin esteen ylittämistä ja annoin Jetin hoitaa osuutensa. Sille tuli vähän jarruttava hyppy, mutta hienosti Jetti kuitenkin ajatteli koko ajan esteen ylittämistä. Hypyn jälkeen tajusin pistää Jettiin taas vähän kierroksia, jolloin homma jatkui kivuttomasti yhden huonomman hypyn jälkeen. Sarja meni tällä kertaa helposti, ja matka jatkui vielä viimeiselle esteelle. Muistin taas virittää Jetin ajoissa, jolloin pääsimme lähestymään esteelle hyvässä laukassa. Jetti hyppäsi viimeisenkin esteen helposti, ja rata oli siinä. Ei yhtään hullummin!

Nämä hypyt riittivät virittämään meidät kisoja varten. Oli tosi kiva huomata, kuinka Jetissä oli samaa meininkiä kuin viime kerran kisoissa. Hienoa oli myös tajuta ratsastaa aina ajoissa eikä jättää ratkaisuja viime tippaan. Aina pitää ajatella eteenpäin, vaikka sattuisi hassumpi hyppy alle. Mitä nopeammin saa kiinni rytmistä, sitä parempi. Tällä treenillä on hyvä lähteä kisoihin. Kunhan saan vielä pidettyä omat hermoni kasassa, niin jospa kisapäivä sujuisi ihan mukavasti.

Sitä sun tätä osa 245

Kävin tiistaina ensimmäisen kerran tälle viikkoa Jetillä ja senkin itsenäisenä. Treeniaiheeksi olin ajatellut ottaa tulevien harjoituskoulukisojen ohjelmat, mutta koulurata olikin kadonnut kentältä, ja tilalle oli tullut esteitä. Esteratsastajani oli tietysti ihan mielissään, kun taas koulutuupparini mutisi vähän. Niinpä päätin soveltaa ja ratsastaa vähän sitä sun tätä. Mukaan mahtui muutamia väistöjä ja takaosan siirtoja sisemmäs, peruutuksia, laukannostoja käynnistä ja pienenä makupalana muutamat kavalettihypyt.

Väistöt ja takaosan siirtelyt tein käynnissä aika vikkelästi. Väistöt tein etuosan uralla pitäen ja takaosan siltä pois väistättäen. Väistöt oikealle olivat ok, vasemmalle oli vähän tihkaampaa. Jääköhän istuntani kenottamaan liikaa vasemmalle, jolloin Jettikin pyrkii valumaan sinne ja unohtamaan väistöaskeleet? Yritin korjata sitä, ja pienet muutokset parempaan tulivat aina, kun sain istuntaani hilattua pois toiselta puolelta roikkumasta. Oli ilahduttavaa huomata, ettei tahti kärsinyt valtavasti, vaikka ei nyt ollut lennokaskaan. Voisin kuvitella, että selviämme kouluohjelman käyntiväistöistä kohtuullisesti, jos en kippaile ja puserra. Jatkoin vielä takaosan kimpussa hetken tehden takaosan siirtoja sisemmäs. Jetti siirsi takaosansa asiallisesti, mutta tuuppasin sen pari kertaa turhan mutkalle. Sen seurauksena tahti hyytyi tipuaskellukseksi. Tämä tehtävä tuntuu vaikealta hahmottaa, jolloin teen sen välillä ylikorostetusti. Helpompaa oli saada takaosa sisemmäs oikeassa kierroksessa, kun taas vasemmassa se oli vaikeampaa. Arvelen taas istuntani vinouden vaikeuttaneen tätä suuntaa.

Peruutuksissa yritin saada Jettiä rennoksi ja vähän pyöristymään. Yritys oli hyvä, mutta tulos ei kuitenkaan sen mukainen. Jetti kyllä peruutti ilman kummempaa tahmailua, ainakin suurimman osan kerroista, mutta paino ei vain siirtynyt takaosalle eikä Jetti juuri pyöristynyt. Välillä Jetti lähti peruuttamaan vinoon, vaikka en omasta mielestäni ollut muuttanut pyynnöissäni mitään. Yritin tehdä peruutuksia eri kohdissa ja olla mahdollisimman nopea myötäämään, mutta tehtävä ei juuri parantunut. Jäiköhän minulla lopulta liikaa vetoa ohjasta? Liian vähän jotain muuta? Mysteeriksi jäi syy, mutta kouluradalla peruutuksistamme ei juuri olisi pisteitä herunut. Sen sijaan todennäköisesti olisin saanut tuomarilta kommentin ”kättä vasten”.

Laukannostoja käynnistä tein niin pitkillä sivuilla kuin vähän siitä sisempänä. Päätin nostella laukkoja mieleni mukaan, jotta selviäisi, kuuntelisiko Jetti minua vai päättelisikö se mahdollisesta suunnasta toivotun laukan. Kaikki nostot lähtivät pyydetysti, kunhan olin ensin saanut Jetin uskomaan, että halusin laukkaa, en jumittelua. Oli kiva huomata, että sain valmisteltua laukannoston myös kierrokseen nähden vastaisena uralla siten, että Jetti nosti aina pyydetyn laukan. Itse nosto olisi saanut olla terävämpi, mutta muutaman kerran Jetti tuntui kuitenkin ponnistavan laukan takaosallaan, ei vain valuvan etuosan kautta mönkimislaukkaan. Jetti on mukavan tarkka avuista ja toimii kyllä selvillä avuilla pyydetysti. Se kyllä kertoo korostetun selvästi, jos häsellän, puserran ja olen valtavan epämääräinen eikä tee mitään sinnepäinkään. Ihanan opettavaista, vaikkakin välillä ihan kamalaa, kun en saa apuja kohdilleen.

Laukassa en malttanut olla ottamatta muutamia hyppyjä molemmista kierroksista sopivasti kentällä olleelle yksittäiselle kavaletille. Laukka oli vähän mitä oli, jolloin ponnistuspaikat olivat minulta hukassa. Muutaman kerran yritin törkkiä Jettiä kavaletille, mikä ei auttanut asiaa. Sitten päätin yrittää jättää kadoksissa olevan ponnistuspaikan huomiotta ja ajatella vain kavaletin ylittämistä. Tämä auttoi hieman, sillä Jetti kyllä pääsi kavaletista yli ja osasi katsoa askeleensa. Vaikka pieni ponnistuspaikkapaniikki yritti iskeä, pääsimme kuitenkin kavaletista yli siten, että kerran tai pari korkeintaan laukka vaihtui ristilaukaksi. Jotain edistymistä. Parannettavaa olisi sen sijaan rutkasti siinä, etten panikoidu, vaikka en näe ponnistuspaikkaan, vaan liimaan pohkeet tuntumalle ja annan mennä.

Loppuraveissa hain Jettiä rennommaksi pidemmällä ohjalla, mikä onnistui kohtuullisesti. Kokeilin loppuun vielä muutamia askeleenpidennyksiä, jotka olivat kohtuullisia. Eroa tosin voisi olla vielä enemmän, mutta en kyllä juuri ole treenannut Jetin kanssa askeleenpidennystä. Yleensä olen vain muuttanut tempoa ajattelematta itse askelta enempää. Tätä voisikin treenata jatkossa, mutta sitä varten tarvitsen opettajan avut ja huomiot, sillä oma takamustuntumani ei osaa kertoa vielä, milloin tapahtuu oikeita asioita, milloin ei mitään. Vaikka treeni oli melkoinen sillisalaatti, tuli siinä tehtyä asioita mukavan monipuolisesti. Ratsailla olin kolmisen varttia, mikä riitti tällä kertaa mainiosti. Loppuviikosta ehtinemme sitten treenata kouluohjelmiakin, joten viikko oli hyvä aloittaa vähän rennommin.

Koikkaloikka ja pari hyppyä

Lauantai alkoi mukavasti eli kuinkas muuten kuin tallireissulla. Ensin suuntasimme Jetin ja neljän muun ratsukon kanssa maastoon. Pääsimme ottamaan pari mainiota laukkapätkää metsäpoluilla, joilla oli aivan ihana viilettää. Jetissä oli sopivasti virtaa, ja se olisi mennyt mieluusti reippaampaakin. Ainakin sen verran, että olisi päässyt johtavan ratsun rinnalle. Se ei nyt käynyt päinsä, vaan Jetti sai tyytyä olemaan kolmantena ja paimentamaan takana tullutta pysymään omalla paikallaan.

Toisessa laukkapätkässä tuli pieni notkelma, joka vähän horjutti Jetin tasapainoa. Sen seurauksena se kiskaisi päänsä alas ja otti pari koikkaloikkaa. Jetti sai tietysti vedettyä minut mukanaan, jolloin ehdin jo hetken aikaa miettiä mahdollista maastoutumista. Sain kuitenkin nykäistyä itseni takaisin satulaan ja Jetin pään ylös, jolloin matka jatkui. Jetti vaikutti kuitenkin hieman siltä, että olisi voinut esittää vielä ekstrakoikkaloikkia, joten länttäsin takamukseni tiukasti satulaan loppulaukan ajaksi. Onneksi tämän enempää jännitystä ei mahtunut maastoreissulle, vaan loppuosuus meni rauhassa. Matkaa lenkille kertyi noin 12 kilometriä.

Tallille palattuamme kävimme vielä kentällä ottamassa parit hypyt huomisen kisoja silmällä pitäen. Oikeassa kierroksessa hyppäsimme pari kertaa yksittäisen ristikon, joka nousi sitten pystyksi. Jetti tietysti ehti hyytyä vähän, jolloin maastossa ollut energisyys oli vain hyvä muisto. Maltoin kuitenkin itse odottaa hypyt tosi hyvin, jolloin pääsimme ne ihan kohtuullisesti. Vasemmassa kierroksessa hyppäsimme kertaalleen kaksi okseria, joista ensimmäisellä vaihdettiin laukka oikeaksi ja toisella vasemmaksi. Opettaja komensi herättämään Jetin, jolloin saimme asiallisen lähestymisen ensimmäiselle esteelle. Laukka piti korjata oikeaksi hypyn jälkeen, mutta ehdin sen onneksi tehdä. Toisella okserilla oli tynnyri koristeena, mutta se ei onneksi haitannut mitään. Sain laskettua askeleet ja maltettua, jolloin toisellekin okserille tuli asiallinen hyppy, ja laukkakin vaihtui siinä vasemmaksi. Nämä hypyt riittivät kisavalmisteluina, jolloin päivän ratsastus oli siinä. Kunhan vain muistan kisoissa herättää Jetin ja odottaa itse hyppyjä, niin eiköhän se valtava 60 sentin luokka mene ihan mukavasti.

Pitkästä aikaa uusi ratsu testissä

Tallinmäen maanantain tunti oli hieman erilainen kuin yleensä. Pistin nimittäin Jetin tunnin ajaksi vaihtoon toiselle ratsastajalle, ja sain itselle ratsuksi uuden tuttavuuden. Kyseessä oli 2006 syntynyt suomenhevostamma Mini-Hilima eli lyhyesti vain Hilima. Tamma on monitoimitapaus, sillä ratsun hommien lisäksi siltä sujuu ravurinkin työt. Säkäkorkeudeltaan Hilima on noin 155 senttiä, mutta rungoltaan se oli juuri sopiva eikä tuntunut selästä kapoisalta. Ratsukoita tunnilla oli tosiaan vain kaksi, ja pääsimme menemään niin koulua, puomeja kuin vähän esteitäkin.

Tunti aloitettin tekemällä pieniä temponvaihteluita käynnissä ja ravissa. Opettaja kertoi heti, että Hiliman tapauksessa se tarkoitti pidätteiden ratsastamista läpi. Hilima liikkuikin heti alusta alkaen itse mukavan reippaasti, jolloin keskityin saamaan myös jarrun toimimaan. Varoin myös sitä, etten jäisi ohjaan kiinni ja saisi siten vetokisaa käyntiin. Hilima reagoi pidätteisiin mukavasti, kun tein ne selvästi ja pyrin käyttämään istuntaa mahdollisimman paljon. Ravissa ihan jokainen pidäte ei mennyt perille, mutta ympyröiden ja kulmien avulla sain tehtyä niitä paremmin. Oikeassa kierroksessa Hilima pyrki kaatumaan sisälle, ja vasemmassa kierroksessa se ei puolestaan halunnut asettua nimeksikään. Oikeaan kierrokseen sain jotain tolkkua pistämällä sisäpohkeeni töihin, mutta vasen kierros jäi vielä auki tässä vaiheessa. Muutoin Hilima vaikutti alkuverryttelyn perusteella aika kivalta.

Laukassa verryttelimme pääty-ympyrällä. Hilima laukkasi mukavan reippaasti, ja sain välillä vähän tasapainottaa menoa. Hilima reagoi laukassa pidätteisiin kohtuullisesti aina, kun muistin pyytää ne kunnolla. Tahti pääsi kyllä kiihtymään, mutta oikeilla avuilla Hilima palasi vähän rauhallisempaan menoon. Opettaja olikin kertonut, ettei Hilima vielä osaa kunnolla lyhentää tai pidentää laukkaa, mutta muutoin se on kyllä kontrolloitavissa. Pienoista puskemista ilmeni nyt molemmissa kierroksissa, mutta ei mitään maata kaatavaa. Sisäpohje olisi tietysti saanut olla paremmin töissä, mutta kohtuullisesti Hilima pysyi ympyrää muistuttavalla kuviolla.

Puomitehtävänä tulimme kahta puomia, jotka olivat ympyrän kaarella. Tehtävää tulimme molemmista suunnista ja ensimmäiset kerrat mentiin ravissa. Sen jälkeen tulimme vuorostaan muutamat kerrat molemmista suunnista laukassa. Puomien väliin meni kolme askelta. Aloitimme oikeassa kierroksessa, ja muutama yritys meni hänekseen, kun en saanut tietä kuntoon. Hilima jatkoi kuitenkin laukkaa, vaikka askel ei aina sopinut täydellisesti. Lopulta hahmotin oikean tien, jolloin Hilima meni puomit toivotusti kolmella tasaisella askeleella. Vasemmassa kierroksessa hahmotin tien nopeammin, ja pääsimme tulemaan tehtävän sujuvasti alusta alkaen. Hilima tuntui helpommalta ohjata, kun edessä oli puomeja, joille sihdata.

Puomien jälkeen tulimme muutaman kerran noin 23 metrin suoran linjan ensin kahtena ristikkona, sitten ristikkona ja pystynä. Oikeassa kierroksessa askelmääriä tuli kuusi ja seitsemän vähän riippuen siitä, miten satuimme ensimmäiselle esteelle. Hilima eteni laukassa aika tasaisesti ja sen sai vielä ennen estettä odottamaan mukavasti. Yritin itse kertaalleen nohittaa Hilimaa lähtemään kauempaa, mutta se otti rauhassa yhden askeleen vielä. Opin sen jälkeen odottamaan ja huomasin, että Hilima tulee fiksusti vähän lähemmäs sen sijaan, että ampaisisi kaukaa. Tämän havainnon jälkeen aloin nähdä ponnistuspaikat paremmin, jolloin saimme väliin kuusi sujuvaa askelta. Vasemmassa kierroksessa pääsimme helpommin oikeaan rytmiin ja saimme tultua linja kuudella askeleella. Hilima eteni edelleen tosi kivasti ja oli hyppyjenkin jälkeen kuulolla, vaikkakin innoissaan menossa.

Loppuraveissa pyörittelimme kolmikaarista kiemurauraa. Välillä opettaja komensi meidät jäämään ympyrälle vasemmassa kierroksessa ja hakemaan asetusta sille puolelle läpi. Se oli niin Hilimalle kuin minulle vaikeampi kierros, joten mitään suurta onnistumista emme saaneet. Huomasin käsieni elävän taas ihan toisistaan riippumatonta elämää, kun yritin vaikuttaa niillä. Vasen eli sisäkäsi meni minne halusi, kun taas oikea käsi lähti seilaamaan jonnekin todella kauas oikealle. Pah. Opettaja neuvoi ajattelemaan ympyrällä takaosan väistätystä, mutta pohjeapuni tahtoivat tarkoittaa Hilimalle vain vauhdin lisäämistä. Kiemuraura meni toistojen myötä vähän paremmin, vaikka asetukset olivatkin puutteellisia. Pyöritin myös oikealle muutamia ympyröitä, joiden aikana sain omat palikkani kohdilleen, ja Hilimakin vähän rentoutui.

Loppukäynnit käppäilimme peltolenkin kautta, jonka aikana ehdin ihastella Hilimaa opettajalle. Olipa se vain tolkku tapaus! Kiltisti teki kaiken, minkä ymmärsi eikä vetänyt hernepeltoa turpaansa, vaikka välillä olin epämääräinen. Tammamaisuutta ei ollut tippaakaan ainakaan tällä kertaa, onneksi. Aloin kyllä vähän haaveilla siitä, että saisin vielä joskus hypätäkin sillä. Ehkäpä saan kaupattua Jetin taas toiselle tunnin ratsastajalle, niin voin käydä nauttimassa reippaammasta menosta Hiliman kanssa. Miten se menikään? Ai niin, ruoho on ainakin välillä vähän vihreämpää siellä aidan toisella puolella.

Tasaisempi treeni

Perjantaina suuntasin Tallinmäelle ratsastamaan Jetin puoli-itsenäisesti seuraavan päivän harjoitusestekisoja varten. Luonnehdin tätä ratsastusta puoli-itsenäiseksi, sillä alkukäynnit menin seurassa peltoreitillä, kun taas ravi- ja laukkaverryttelyn tein itsenäisesti. Sen jälkeen opettaja tuli paikalle, verkkautti meitä vielä vähän laukassa ja hyppyytti muutamat esteet. Loppuverryttelyn tein sitten taas itsenäisesti.

Alkukäynnit menivät hurjan näppärästi peltolenkin kautta. Jetti-reppana taisi tosin hetken aikaa luulla, että päivän treenit olivat siinä. Askel kun nousi sen verran kevyesti tallia lähestyttäessä. Askeleet nihkeytyivätkin heti, kun pistin ratsun uudelleen kohti kenttää. Voi poloista, kun tuli huijatuksi! Kentälle päästyäni aloitin heti ravityöskentelyn. Pyrin ratsastamaan napakasti, jotta Jetti heräisi hommiin. Tein siirtymiä ravista pysähdyksiin ja takaisin raviin, ja ne herättivätkin Jettiä kohtuullisesti. Ainakin pääsimme ihan asiallisesti pysähdyksistä takaisin raviin. Alaspäin tehdyt siirtymät olisin voinut valmistella huolellisemmin tosin. Laukkaa otin muutaman kierroksen alle ennen kuin prässäsin muutamat nostot peruutuksista. Aluksi oli nihkeää, mutta lopulta se laukka löytyi sieltäkin. Nostot eivät olleet oppikirjamaisen ponnekkaita, mutta Jetti teki ne omalla rauhallisella tavallaan. Olin ylipäänsä fiilareissa siitä, että laukka nousi tällaisesta harjoituksesta kuitenkin. Olen monesti ollut vaikeuksissa jo siinä, kun yritän nostaa laukkaa ihan tavallisesti käynnistä tai ravista. Tein laukassa myös muutamat vaihdot lennosta, jotka alkoivat alkunihkeilyn jälkeen sujua kivasti. Opettaja pisti meidät vielä tekemään vaihtoja kahdeksikolla, jonka suunnanvaihto tehtiin lyhyen suoran pätkän kautta. Jetti vaihteli laukat tosi näppärästi eli verryttely oli ollut kohtuullisen toimiva.

Ensin hyppäsimme vasemmasta kierroksesta pystyä ympyrällä, sitten oikeasta kierroksesta okseria ympyrällä. Pystyn hypyt menivät ihan mukavasti, kun tajusin ratsastaa tien kunnolla ja pitää Jetin liikkeellä. Vasen laukkakin taisi säilyä joka hypyssä. Oikeassa kierroksessa hukkasin tien okserille kerta toisen jälkeen, ja niin Jetti tuli huonoihin kohtiin. Kertaalleen se kielsikin esteelle, vaikka kuvittelin juuri silloin nähneeni askeleet, hah. Ongelmana oli se, että en käyttänyt tilaa riittävästi hyödyksi, vaan yritin tulla liian tiukasti esteelle. Olin kuitenkin hyvin menossa, jolloin Jetti hyppäsi esteen pari kertaa huonommastakin paikasta. Loppuun saimme onneksi yhden kelvollisen hypyn. Oikea laukka vaihtui hypyssä melkein joka kerta ristilaukalle, mikä on tyypillinen virheemme. Sain sen onneksi aina korjattua lennosta hypyn jälkeen, jolloin matka saattoi jatkua. Johtamisen unohdin täysin, sillä keskittyminen meni tien miettimiseen.

Verryttelyhyppyjen jälkeen tulimme viereisen radan kahdesti, ensin varmaan noin 60 sentin, sitten noin 80 sentin tuntumassa. Ensimmäinen ja toinen kierros olivat pitkälti samanlaisia. Saimme ykkösellä laukan vaihtumaan oikeasta vasemmaksi, ja kakkoseste ylittyi ok. Kolmosen ja nelosen suora linja taisi olla 20 metriä, ja pääsimme sen aina viidellä askeleella. Ensimmäisellä kierroksella tie viitoselle oli kamala oikoreitti, mutta kannustamalla Jetti suostui hyppäämään esteen kehnommasta tievalinnasta huolimatta. Toisella kierroksella muistin aiemman virheeni ja ratsastin tien paremmin. Molemmilla kierroksilla viitosesteellä laukka vaihtui vasemmasta ristilaukaksi, jonka korjasin aina hypyn jälkeen oikeaksi. Ratojen tempo oli ehkä hieman puutteellinen, mutta kovin pahoja hyytymisiä ei onneksi sattunut matkaan. Tiet muutoin olivat aika kunnossa eikä Jetti epäröinyt mitään estettä sen kummemmin. Radoista jäi hyvä fiilis, ja siihen oli hyvä lopettaa hyppelyt.

Loppuverryttelyssä pyörittelin muutamia kolmikaarisia kiemurauria. Asetus oikealle tuli näppärästi, mutta asetusta vasemmalle sai työstää tovin. Lopulta sain korjattua omaa olemistani, jolloin Jetti asettui vasemmallekin nätimmin. Loppukäyntien jälkeen taputtelin ratsun hyväksi ja vein sen ansaituille heinille. Tunnista mieleen jäi se, kun Jetti muutaman kerran oli selvästi itsekin menossa esteelle. Silloin sen eteneminen tuntui selvästi tasaisemmalta ja päättäväisemmältä. En jostain syystä saa innostettua Jettiä jokaiselle esteelle näin, jolloin joskus huonoimpina kertoina hevonen ei tunnu olevan matkassa ollenkaan. Noina kertoina Jetti onkin joko räpeltänyt esteen yli mitä ihmeellisemmin tai peräti stopannut tai mennyt ohi, kun este on tullut sille muka puskista. Mitenhän Jetin saa heräämään ja hakeutumaan esteille? Siinäpä taas uusi pähkinä purtavaksi. Jos Jetti kuitenkin hyppää huomisissa harjoitusestekisoissa niin kuin tänään, pitäisi niin 70 kuin 80 sentin radan mennä ihan mukavasti. Pitää vain muistaa ratsastaa itsekin, sillä kantapään kautta alan oppia, ettei Jetti tee hommia kokonaan yksin.

Maastoa ja hyppyjä

Lauantaina Jetin kanssa oli luvassa seuraavan päivän kisoihin valmistava treeni. Tällä kertaa se oli käynti- ja ravimaasto sekä sen päälle otetut muutamat hypyt kentällä.

Maastoon lähdimme kolmen ratsukon voimin. Kävimme kiertämässä tutun lyhyemmän lenkin, jonka aikana menimme pääsääntöisesti käyntiä. Matkan varrelle otimme muutamat ravipätkät. Lenkin alkutaipaleella Jetti oli puoliunessa eikä sitä huolettanut jättää välimatkaa kavereihin. Jetti "Urhea" II pääsi kuitenkin yhdessä kohtaa reissua johtamaan letkaa, kuun muut ratsut keksivät huolestua jostain eivätkä halunneet edetä. Niinpä reipas Jetti otti hetkeksi johtopaikan ja pienen nohituksen avulla johdatteli laumakaverinsa pelottavan kohdan ohi. Loppumatka lenkistä menikin mukavasti, ja kotia kohti edetessä Jetinkin kaviot alkoivat nousta keveämmin.

Kentälle pääsemisen jälkeen Jetti sitten hyytyi. Olin kuvitellut, että maastolenkki reipastuttaisi sitä sen verran, että saisimme otettua hypyt hyvällä energialla. Mutta ei. Lyhyt ravityöskentely takkusi eikä laukkakaan alkanut rullata. Yritin nohittaa ja virittää ratsuani, mutta en saanut lietsottua edes itseäni napakaksi. Hyppyjä otimme niin ympyrällä kavaletille, kahdeksikkona pystyille kuin vielä neljän hypyn miniradan verran. Meno oli aika ponnetonta, vaikka pääsimmekin kaikesta yli. Itseäni alkoi vielä keljuttaa oma nyhertäminen, mikä ei auttanut yhtään. Olisin halunnut saada alle hyvät, reippaat hypyt, mutta kun ne eivät tapahtuneet itsestään, niin luovutin kesken kaiken. Pah! Tämä laji vaatii välillä niin paljon asennetta, ettei tosikaan. Jos oma asenne ei ole kunnossa, ei se ratsukaan loputtomiin sitä paikkaa.

Treeni ei siis mennyt ihan putkeen, mutta murheissa vellomisen sijaan päätin keskittyä siihen, että Jetti sai käydä maastossa tuulettumassa ja kuitenkin hyppäsi kerralla kaikki eteen tulleet esteet. Tietysti meno olisi voinut olla rutkasti sujuvampaa ja helpompaa, mutta joskus on parempi kaivaa ne pienetkin asiat esiin ja ajatella niistä jotain hyvää. Asenne ja asennoituminen, siinäpä taas avainsanoja tässäkin lajissa pärjäämiselle.

Kivaa kouluvääntöä

Maanantain Tallinmäen neljän ratsukon tunnilla pakkasta oli vain -9 astetta. Tuntui kyllä niin lämpimältä, että väkisin hymyilytti. Edes edessä oleva koulutunti ei saanut hymyä hyytymään, päinvastoin. Odotin aika innolla, että saisin mennä Jetillä tunnin koulua ohjatusti eikä minun tarvitsisi keksiä mitään harjoituksia. Luksusta todellakin. Aloin jo haaveilla, että ottaisin silloin tällöin toisen ekstrakoulutunnin opetuksen kanssa. Tarpeeseen tulisi.

Alkuverryttelyssä teimme käynti-seis-käynti- sekä käynti-ravi-käyntisiirtymiä. Tavoitteena oli valmistella siirtymät pehmeästi, mutta silti aktiivisuus säilyttäen. Siirtymät alaspäin onnistuivat tuttuun tapaan ihan hyvin. Liikkeelle lähteminen pysähdyksistä oli aluksi hyvin hidasta. Saisin opetella olemaan nopeampi reagoimaan ja herkistämään Jetin takaisin pohjeavuille, kun onnistun valitettavan usein turruttamaan sen niille. Käytinkin raippaa apuna, jolloin Jetti siirtyi pysähdyksistä takaisin käyntiin vähän paremmin. Samoin siirtymisissä käynnistä raviin sain avittaa vähän raipalla ennen kuin Jetti uskoi ja alkoi toimia ilman tätä lisäapua. Siirtymisissä ravista käyntiin muistin aika hyvin huolehtia käynnin eteenpäinpyrkimyksestä enkä antanut Jetin valua käyntiin ja hiippailla siinä. Kuten opettaja aikoinaan jo totesi, Jetin kanssa saa aina ajatella etenemistä. Tuppaan vieläkin unohtamaan sen ja tekemään asiat ilman ajatusta siitä, jolloin peruskaasu on hukassa.

Seuraavaksi teimme pitkillä sivuilla väistöjä uralta keskemmäs ja suorituksen jälkeen uralle palaten. Asetukset tehtiin liikkeestä poispäin. Jetti otti asetukset aika pehmeästi vastaan, kun tein ne rauhassa. Asetus vasemmalle oli vähän vaikeampi saada, sillä ulkokäteni ei tahtonut pysyä omalla paikallaan saati säilyttää tuntumaa. Silti väistö oikealle asetusongelmista huolimatta sujui aika mukavasti. Väistöt vasemmalle onnistuivat asetuksen osalta, mutta ilmeisesti vasemman puolen hallinta oli puutteellista. Välillä Jetti pääsi vähän mutkalle, ja syyksi epäilen kehnoa ohjastuntumaa vasemmalta sekä liiallista oikealla pohkeella ratsastamista. Vasemman pohkeen sijainnista ei ollut tietoakaan, mutta ainakaan se ei ollut kunnolla kyljessä kiinni. Ravissa väistöt menivät samaan tapaan kuin käynnissä. Opettaja kommentoi Jetin menevän edestä vähän turhan pakettiin, jolloin sen liike hidastui. Itse en tajunnut tätä, mutta opettajan kehotuksesta päästin Jetin vähän pidempään muotoon. Sen jälkeen se tuntui kyllä rennommalta.

Laukkatehtävänä oli myötälaukka toisella pitkällä sivulla sekä pääty-ympyröillä sekä vastalaukannosto käynnistä toisella pitkällä sivulla. Vastalaukkojen nostamiset onnistuivat kaikki kerralla. Ensimmäisessä nostossa ähersin tosin itse liikaa, jolloin Jetti lähti poikittamaan. Nollasin tilanteen, suoristin hevosen ja niin vain pyydetty laukka nousi helposti. Jetti on sangen näppärä kuuntelemaan laukannostoavut ja harvoin kouluväännössä törmään siihen, että se joutuisi arpomaan, kumpaa laukkaa pyydän. Myötälaukan onnistumiset tulivat oikeassa laukassa, jossain sain istuttua vähän paremmin mukana. Pohkeet pysyivät tuntumalla paikoin ihan hyvin ja sain käännettyä lantion alle, jolloin en seilannut niin pahasti satulassa. Vasemmassa laukassa oma pakkani hajosi jostain syystä enkä saanut sitä niin hyvin korjattua, jolloin istuntani oli huteraa ja hieman soutavaa. Opettaja toivoi laukassa Jettiä pyöreämmäksi, mitä en tainnut kovin hyvin onnistua toteuttaa. Oman istunnan epävakaus vie toistaiseksi keskittymiskyvyn siltä, että ehtisin vaikuttaa hevoseen kunnolla.

Tunnin viimeinen tehtävä oli mieleinen: saimme huvin vuoksi tulla kolme kertaa kummastakin laukasta pienen ristikon. Tavoitteena oli saada myötälaukka säilymään. Niin oikeassa kuin vasemmassa laukassa tuli kertaalleen hypyssä ristilaukka. Oikeassa laukassa tajusin ristilaukan syyn: askel ei olisi sopinut kunnolla, joten pyysin Jettiä lähtemään kauempaa. Se totteli, mutta kaukaa lähteneen hypyn takia laukka pääsi sekoittumaan. Vasemmassa kierroksessa en ehtinyt huomata syytä sille, miksi tulimme kertaalleen ristilaukassa alas hypystä. Sain kuitenkin korjattua molemmat ristilaukat myötäiseksi lennosta kohtuullisen nopeasti, joten ne eivät harmittaneet niin paljoa.

Loppuraveissa Jetti oli tosissaan hereillä ja tikitti melkoista ravia menemään. Nauratti oikein, millä tarmolla ruuna pisteli kaviota toisen eteen. Kun olin hihittänyt tarpeeksi, hain Jetin vähän maltillisempaan raviin ja annoin sen venyttää ohjan perässä. Aika kiva tunti, kun ei ollut mitään suuren luokan ongelmia, vaan tehtävät menivät aika kivasti. Vielä kun oppisin ja malttaisin viilata niitä yksityiskohtia, mutta taidan olla valitettavan suuripiirteinen ratsastaja. Mutta ehkä on parempi aloittaa suurista linjoista ja siirtyä sitten joskus niihin yksityiskohtiin, kun taidot riittävät moiseen.

Estekisoihin valmistava treeni

Lauantaina kävin Tallinmäellä ratsastamassa itsenäisesti Jetillä koulua, jotta se olisi sopivassa vireessä sunnuntaina luvassa olevien harjoitusestekisojen 60 ja 75 sentin luokkia varten. Opettaja oli antanut hyvät treeniohjeet: temponvaihteluita, siirtymiä, laukanvaihtoja sekä lopuksi muutamia hyppyjä, joiden ajaksi opettaja tuli katsomaan ja neuvomaan.

Alkuverryttelyssä annoin Jetin mennä omaan tahtiin, kunhan se suunnilleen pysyi hereillä. Hiljalleen alan oppia siihen, ettei Jettiä kannata piinata tässä vaiheessa, vaan antaa sen rauhassa herätä hommiin. Ravissakin annoin sen hölkytellä tovin pidemmällä ohjalla vaihdellen suuntaa ja erilaisia kiemuroita pyöritellen. Hiljalleen otin ohjat tuntumalle ja aloin tehdä ravi-käynti-ravisiirtymiä. Käyntiin pääsimme aina vaivattomasti, ja toistojen jälkeen myös ravi alkoi tulla ihan hyvin. Seuraavaksi otin temponvaihteluita ravissa eli pieni pätkä eteen ja sitten taas vähän kiinni. Pyrin tekemään vaihteluita tiheään, etten jäisi humputtelemaan yhtä vauhtia liian pitkäksi aikaa. Jetti vaati vähän nohittelua ennen kuin alkoi vastata pyyntöihini mennä vähän reippaammin. Tässä tehtävässä auttoi kummasti se, että Jettiä haki selvästi lyhyemmäksi ja pyöreämmäksi, jonka jälkeen sen saattoi päästää etenemään. Tällä tavalla se myös tuntui itsekin alkavan reipastua ilman, että olin hoputtamassa jokaista askelta.

Laukassa annoin Jetin vähän aikaa mennä pidemmällä ohjalla, ja välillä Jetti venyttikin hienon rennosti eteen ja alas. Välillä rentous tosin katosi, kun Jetin piti pitää tarkasti silmällä kentän laidalla olleita puomeja ja tietysti sitä sangen kuuluisaa selkäännousujakkaraa. Kun moottori oli käynnistynyt kohtuullisesti myös laukassa, tein muutamat laukanvaihdot lennosta lävistäjien lopuksi. Oikea laukka vaihtui helposti vasemmaksi. Vasemman laukan vaihtaminen oikeaksi vaati pari kertaa pienen miettimisajan, mutta sen jälkeen sekin vaihtui puhtaasti. Avainsanana oli puolihuolimattomuus. Kun en alkanut tehdä asiasta isoa numeroa, vaihtoi Jetti paljon paremmin kuin silloin, kun olen alkanut säätää ja häseltää. Opettaja saapui kentälle tässä vaiheessa sopivasti, ja pääsimme ottamaan muutamat hypyt, ettei kisoihin tarvinnut lähteä ihan kylmiltään.

Yksittäisenä hyppäsimme oikeassa kierroksessa ympyrällä muutaman kerran pystyn (ratapiirroksen este 2). Pari kertaa sille sattui miniaskel, mutta kun ratsastin laukan paremmaksi ajoissa ja katsoin tien kuntoon, jäi miniaskel pois. Toinen pulma oli se, kun Jetti muutamia kertoja sinnikkäästi vaihtoi hypyssä takapäänsä vasempaan laukkaan etupään jäädessä oikeaan. Yritin korjata tilannetta johtamalla selvästi hypyssä, mutta painoni kertoi taas hevoselle toista. Ristilaukat saimme korjattua aina ajoissa lennosta. Vasemmassa kierroksessa tulimme kahdella tynnyrillä varustetun pystyn (este 6), jota Jetti ei ollut aikaisemmin hypännyt. Opettaja muistutti, että Jetin kanssa on vain ajateltava esteen ylittämistä, niin se menee yli. Mutta jos sen kanssa ajattelee esimerkiksi kiellon tai ohimenon mahdollisuutta, ei se enää yksin lähde estettä ylittämään. Sisuunnutin itseäni parhaani mukaan, ja suuntasimme esteelle. Pieni hyytyminen estettä lähestyttäessä oli havaittavissa, mutta olin ilmeisesti itse sen verran menossa, että Jetti hyppäsi kuitenkin ilman sen suurempaa epäröintiä.

Lopuksi tulimme vielä radan. Ykköselle tuli hyvä tie, ja laukka vaihtui hypyssä. Kakkoselle ajauduimme hieman oikeaan reunaan, mutta sain korjattua tietä matkalla kolmoselle, ja selvisimme sen välin toivotusti neljällä askeleella. Kolmosena ollut yhden askeleen sarja meni myös ongelmitta. Neloselle vauhti pääsi vähän ehkä hyytymään, mutta ylitimme silti esteen. En muistanut yhtään laskea askelia viitoselle, sillä siellä oli se aiemmin minua hyvin pelottanut kiinteä musta-valkoinen portti. Aiemmasta sisuuntuneena pidin pohkeet tuntumalla, ja niin Jetti hyppäsi senkin. Kuutosta en onneksi enää murehtinut, sillä olimme sen ylittäneet aiemmin ja niin pääsimme siitä uudelleenkin yli. Hypyn jälkeen olimme muistaakseni ristilaukassa, mutta sain korjattua sen lennosta oikeaksi. Seiskalle aloin arpoa ponnistuspaikkaa ja sorruin taas puskemaan Jettiä. Se ei onneksi vetänyt hernettä tästä turpaan, vaan otti sinnikkäästi sen miniaskeleen, jota yritin puskemalla saada pois. Laukan se vaihtoi hienosti hypyssä vasemmaksi, ja pääsin kehumaan hienosti työnsä tehnyttä ratsua. Opettajalta tuli aiheellisesti noottia siitä, kuinka ponnistuspaikan ollessa hukassa tulisi malttaa odottaa, ei lähteä puskemaan. Ja minä niin tiedän tämän enkä silti osaa useimpina kertoina odottaa, pah! Tulimme vielä seiskan kertaalleen uudelleen, jotta saisimme hyvän lopetuksen hypyille. Tällä kertaa laukka rullasi mukavasti, näin ponnistuspaikan ja annoin Jetin hoitaa hommansa. Niinpä ponnistuspaikka tuli hyvään kohtaan, ja Jetti hyppäsi esteen muitta mutkitta.

Loppukäynnit käppäilimmekin sitten peltolenkin kautta. Treenistä jäi hyvä mieli. Kouluvääntö meni kivasti, ja Jetti heräsi lopulta toimimaan mukavasti. Hypytkin lähtivät sujumaan pienen alkukankeuden jälkeen. Minulla on vielä paljon opeteltavaa asennoitumisen kanssa, jotta alan uskoa vain siihen vaihtoehtoon, että esteestä mennään yli. Onneksi kisoissa ratsastan yleensä vähän topakammin kuin harjoituksissa, joten eiköhän siitäkin ole apua. Kiva päästä kyllä taas Jetin kanssa estekisoihin, onhan edellisistä jo hurjasti kolmisen viikkoa aikaa. Eipä sitä kisakokemusta muulla tavalla kuin kisaamalla saa, joten olen niin onnellinen, että minulla on tällaiseen mahdollisuus.

Vastalaukkatreeniä

Jälleen uusi ratsastusviikko käynnistyi Tallinmäen tunnilla. Ratsukseni sain ihanasti Jetin, jota oli ehtinytkin tulla jo vähän ikävä. Tunnin aiheeksi oli merkitty koulu/puomi, joten varustauduin kouluraipalla ja jätin turvaliivin pois. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja pääsimme treenaamaan niin vasta-asetuksia, pohkeenväistöjä kuin vastalaukkoja.

Alkuverryttelyssä teimme muutamia vasta-asetuksia pitkien sivujen aikana niin käynnissä kuin ravissa. Vasta-asetukset onnistuivat kohtuullisen kivasti oikealle, kunhan muistin pitää molemmat ohjat käsissä enkä nakannut asetuksen vastakkaista ohjaa turhaan pois. Vasemmalle puolestaan vasta-asetuksen (samoin kuin normaalisti myötäasetuksen) saaminen oli työläämpää. Jetti tuntui jäykältä enkä saanut sitä vasta-asetukseen kunnolla ilman, että se tuntui pullahtavan toiselta puolelta karkuun. Pullahtaminen ei ollut mikään kovin näkyvä ele, mutta selkään se tuntui selvemmin. Tässä kohtaa huomasin herpaantuvani täysin asetuksen vastakkaiselta puolelta, mikä selitti heti hevosen pullahtelut. Kun sain vähän toistakin puolta tuettua, onnistui vasta-asetus vähän paremmin. Ravissa Jetti oli taas alun unessa, kunnes aloin hiljalleen herätellä sitä töihin. Opettaja muistutti ajattelemaan koko ajan eteenpäin, vaikka joka hetki ei olisikaan konkreettisesti pyytämässä hevosta avuilla. Tämä kuitenkin auttoi huomaamaan sen, jos hevonen yritti hyytyä, mitä Jetti tietysti paikoin tekikin. Kun aloin itse kiinnittää huomiota tasaisuuteen ja Jetin herättämiseen ajoissa, alkoi sekin toimia paremmin.

Seuraavaksi teimme ravissa pohkeenväistöjä pitkän sivun alusta keskemmäs, jonka jälkeen menimme hetken suoraan ja palasimme väistön avulla takaisin uralle. Aluksi väistöt vasemmalle tuntuivat nihkeimmiltä, mutta toistojen myötä puoliero tasoittui, ja väistöt molempiin suuntiin alkoivat mennä asiallisesti. Tahti pääsi hyytymään hetkittäin ennen kuin tajusin ähertäväni taas liikaa. Kun palasin vähän rennompaan ratsastukseen, alkoi Jetti säilyttää hyvän tahdin väistöjenkin läpi. Suorituskohdissa ei puolestaan ollut ongelmaa, vaan Jetti jatkoi mutkattomasta eteen, kun en pyytänyt sitä minnekään muualle. Oli kiva huomata, että väistömme ovat vähän parantuneet siitä, kun jäin vääntämään liikaa, minkä seurauksena Jetti aina jännittyi ja alkoi hidastella. Nyt muistin huolehtia myös väistöjen jälkeisestä liikkumisesta, joka säilyi myös kivasti. Toki Jettiä sai välillä muistutella liikkumaan, mutta sitä ei tarvinnut olla pyytämässä eteen enää jokaisella askeleella.

Sitten tulimme vastalaukkatehtävää, joka hyvin karkeasti olisi voinut näyttää tuollaiselta kuin mitä piirros antaa ymmärtää. Ilman tosin ihan noin jyrkkiä kulmia, ainakin minun tapauksessani. Ensimmäiseksi pyöräytimme pääty-ympyrän oikeassa laukassa, josta jatkoimme sitten suunnilleen kuvion kaltaisesti kohti toista päätyä. Olin piukeana menossa odottaen koko ajan, milloin Jetti yrittäisi tarjota laukanvaihtoa. Sitä ei tullut, vaan puksutimme tehtävän aika luovilla teillä koko ajan oikeassa laukassa pysyen. Kolmen pisteen kääntö unohtui kokonaan, ja taisin yrittää vedellä tehtävän kääntöosuuden lävistäjämäisesti. Opettaja tuumasi, että saisin yrittää asettaa Jettiä vasemmalle ja tulla muutenkin tehtävän vähän rennommin. Muilla yrittämillä saimme tietä paremmin kuntoon, mutta asetus vasemmalle oli puutteellinen. Laukka kuitenkin säilyi läpi tehtävän ilman tunnetta, että Jetti olisi ajatellutkaan vaihtoa, joten homma onnistui siltä osin.

Vasemmassa laukassa ensimmäisellä yrittämällä Jetti vipsautti itsensä vastalaukkakaarteessa oikeaan laukkaan. Muilla yrittämillä hioin tien taas paremmaksi opettajan hoksautuksesta, muistin pitää vanhat laukka-avut paikoillaan enkä hötkyillyt ylimääräistä, jolloin laukka säilyi eikä kaarteissakaan tuntunut juuri myötälaukkaa kummemmalta. Tähän suuntaan oli myös helpompi saada asetus myötäiseksi eli oikeaksi. Lopuksi tulimme tehtävän molempiin suuntiin kerran yhteen putkeen. Muuten meni hyvin, mutta vasemmassa laukassa Jetti rikkoi raville vastalaukkakaarteen aikana, mutta nosti hienosti ja nopeasti vasemman laukan takaisin, vaikka oikea laukka olisi ollut reittiin nähden hieman luontevampi. Oli kiva huomata, etteivät vastalaukat ole aina ihan niin vaikeita kuin olen kuvitellut. Lisäksi niihin keskittyy tuplasti paremmin, kun tietää alla olevan sellainen ratsu, joka pienestäkin ja ennen kaikkea tahattomastakin merkistä voi pyrkiä vaihtamaan laukan sujuvasti lennosta myötäiseksi.

Lopuksi saimme mielenvirkistykseksi hypätä vielä kahdeksikolla kavalettia ja noin 50 sentin okseria tavoitteena vaihtaa laukat. Tulimme tehtävän muistaakseni kolmesti ja jos en haihattele omiani, saimme joka kerta laukat vaihtumaan jo hypyissä emmekä esittäneet ristilaukkoja saati vääriä laukkoja. Jes! Hyppyjen jälkeen tuumasinkin, että onpa minulla ollutkin ikävä Jetin kanssa hyppäämistä. Näin ponnistuspaikat hyvin, en sukellellut, muistin johtaa ja kaiken huipuksi nautin menosta. Enkä edes yrittänytkään päätyä kaulalle makoilemaan, mitä edistystä! Loppukäynnit käppäilimme kivan rennosti maastolenkin kautta. Tunti oli sangen kiva, vaikka olikin pääosin kouluvääntöä. Kaikkia ihmeellisiä tunnustuksia sitä näppäimistöltäni tuleekaan, mutta kun asiat onnistuvat suunnilleen, ja ratsu on kiva, niin kyllä se kouluratsastuskin ihan mukavaa on.

Monipuolinen tunti

Maanantai käynnistyi taas mainiosti, kun luvassa oli viikon ensimmäinen ratsastustunti Tallinmäellä. Keli oli jälleen kohdillaan, mutta valitettavasti myös hyttyset olivat nauttimassa auringonpaisteen lisäksi ratsukoista, joita oli lisäkseni vain yksi. Arvelin meidän menevän koulua, ja ratsukseni sain odotetusti Jetin. Ilahduin mukavasti, kun opettaja kertoi tunnilla mentävän niin koulua, puomeja kuin mahdollisesti muutama estekin.

Ensimmäisenä tehtävänä teimme pohkeenväistöjä siten, että pitkälle sivulle käännyttiin hieman lyhyen sivun keskikohdan jälkeen ja siitä sitten väistätettiin ensimmäinen porras uraa kohti, suoristettiin ja väistettiin loppumatka uralle. Tehtävää tultiin vasemmassa kierroksessa ensin hetki käynnissä, sitten ravissa molemmat kierrokset. Jetti väisti mukavan helposti eikä tahtikaan päässyt hyytymään pahemmin. Väistöt vasemmalle sujuivat oikeastaan ilman kummempia säätöjä. Väistöissä oikealle Jetti pyrki menemään vähän mutkalle ja puskemaan oikean lavan kautta karkuun, jolloin opettaja neuvoi asettamaan Jettiä enemmän oikealle sen suoristamiseksi. Vinkki samoin kuin oikealla pohkeella lavan vartiointi auttoivat, ja Jetti tasoittui väistämään paremmin siihenkin suuntaan.

Tehtävää tultiin myös laukassa siten, että hevosia väistätettiin uralta hieman keskemmäs ja jatkettiin sitten loput pitkästä sivusta mahdollisimman suorana. Tämä luonnistui aika kivasti, joskin edelleen väistöt oikealle olivat aavistuksen verran hankalampia. Ilmeisesti Jetti pääsi vähän mutkalle, kun keskityin ylläpitämään laukkaa, jolloin se ei voinutkaan väistää niin sujuvasti. Suoraan jatkamisessa ei ihme ja kumma ollut tällä kertaa ongelmaa, ja kaarteet vasemmallekin menivät kohtuullisen hallitusti. Tehtävää muokattiin vielä sen verran, että väistöä jatkettiin keskihalkaisijalle, jossa suoristuksen jälkeen vaihdettiin laukka lennosta. Aluksi Jetti oli vähän tahmeana etenkin vaihtamaan oikean laukan vasemmaksi. Toistojen myötä meno parani hieman, mutta vaihto vasempaan jäi tökkimään vielä hieman. Muutoin tehtävä meni ihan hyvin enkä sortunut kääntämään Jettiä heti vaihtoa yrittäessäni. Tila tosin loppui muutamina kertoina kesken, jolloin vaihto tuli kaarteen selvästi avittaessa sitä. Opettaja kommentoi, että vaihdossa Jetin kannattaa antaa liikkua eteen eikä yrittää turhaan hidastaa sitä. En kyllä tietoisesti hidastanutkaan, mutta taisin edelleen tehdä itselleni vaihdoista sen verran isot numerot, että Jettikin päätti niiden olevan jotain jännittymisen arvoista.

Kouluväännön jälkeen siirryimme ensin puomitehtävän pariin ja siitä sopivasti esteille. Puomitehtävänä oli kolmen puomin suora linja 17 metrin väleillä. Opettaja halusi meidän tulevan välit viidellä askeleella. Ensimmäisellä yrittämällä oikeassa kierroksessa Jetti pääsi pudottamaan raviin eivätkä askeleet venyneet kovin hyvin viiteen, vaan taisimme kuudettakin yrittää sovittaa toiseen väliin. Sakkokierroksella saimme viisi askelta väleihin, kun sain heräteltyä Jetin ja pidettyä sen laukassa. Vasemmassa kierroksessa ei ollut ongelmaa, vaikka Jetti tuijottikin jokaisen puomin hartaasti kuin ne olisivat olleet niitä kuuluisia sapelihammastiikereitä. Ilmeisesti petojen mahdollisuus sai Jetin hyvin hereille, jolloin viisi askelta soljuivat väleihin mainiosti. Tehtävää ei alettu prässätä enempää, vaan siirryttiin hyppyjen pariin.

Verryttelyhyppyinä tulimme niin oikeassa kuin vasemmassa kierroksessa ratapiirroksen estettä numero 1 ympyrällä. Tein tyypilliset mokani eli en herättänyt Jettiä ajoissa ja kaiken huipuksi sukeltelin hypyissä. Ristikon noustua pystyksi sain viimein järkevät hypyt, mutta meno oli aavistuksen verran löysää. Jettikään ei viitsinyt innostua pienistä esteistä sen vertaa, että olisi ottanut kierroksia koneeseensa. Ympyrällä hyppääminen paljasti taas karusti sen, kuinka kaartaessa päästän vauhdin hyytymään pahemman kerran. Tie esteelle kuitenkin löytyi, mutta Jetti esitti niitä miniaskeleita ennen hyppyä juuri sen takia, kun laukka ei päässyt pyörimään kunnolla. Esteeltä pääsimme sentään jatkamaan järkevästi ympyrän reitillä.

Lopuksi hyppäsimme radan kahteen kertaan, ensin noin 50 ja sitten noin 75 sentin korkuisena. Esteet 4 ja 5 tosin olivat kavaletteja. Ensimmäinen kierros oli vähän rämpimistä, mutta ei ihan pahimmasta päästä. Jetti esitti minihypyt ykköselle ja kuutoselle ihan kunnon töllötystöksähdyksen ennen ponnistukseen lähtöä. Laukat kuitenkin vaihtuivat radan aikana eikä Jetti muuten ihmetellyt menoa. Suoran linjan esteiden 4 ja 5 väliin survoin vielä ahtaat viisi askelta, kun en tajunnut laukan kuitenkin pidentyneen sen verran, että neljä olisi ollut järkevämpi. Toiselle kierrokselle tsemppasin jo sen takia, että opettaja korotti esteitä. Samalla ehdin kaivata turvaliivin perään, jota en ollut tajunnut ottaa mukaan. Sain Jetin heräämään vähän paremmin, jolloin ykköseste ylittyi hyvin. Kakkosen ja kolmosen kaareva linja meni ok, vaikka Jetti edelleen kuvitteli jatkavansa suoraa linjaa, kuten oli ensimmäiselläkin kierroksella arvellut. Sain kuitenkin sen tuotua kolmoselle ihan hyvin, ja laukkakin vaihtui. Kaarteessa pyysin sitä vähän eteen, ja suora linja esteillä 4-5 sujahti sopivasti neljällä askeleella. Kuutosestettä kohti ratsastin jälleen hieman eteen ja pidin tiukasti pohkeet tuntumalla, jotta Jetti ei enää viitsisi tuijottaa jo kertaalleen hypättyä estettä. Pienen hidastuksen Jetti pääsi tekemään, mutta hyppäsi radan viimeisen esteen kuitenkin liikkeellä koko ajan pysyen. Radan jälkeen tuumasin, että ei yhtään hullumpaa. Toisella kierroksella Jetti oli paremmin hereillä, ja se taisi mieltää esteet nyt jo vähän enemmän hypättäviksi. Opettajakin tuumasi, ettei Jetti piittaa pienistä esteistä, vaan parantaa menoaan vähän isommilla.

Melkoisesta hyttysparvesta huolimatta tunti oli tosi kiva. Tehtävät olivat sopivia eivätkä aiheuttaneet pahempia ongelmia, joten niiden parissa oli kiva puuhailla. Maltoin ihmeen hyvin keskittyä myös koulupuolen tehtäviin, ja suosikkini oli laukassa tehdyt väistöt laukanvaihdolla kuorrutettuna. Esteillä oli puolestaan kiva saada sujuvampi rata alle, kun viime aikoina on tuntunut, ettei minulla ole mitään mahdollisuuksia oppia hyppäämään Jetin kanssa. Nyt tarvitsee vain toivoa, ettei tämä yksi kerta ollut tuuria.

Kipitystä koulussa, malttia hypyissä

Perjantain tunnille sain Manun. Muistin viime kerralla hermoparkojeni olleen koetuksella kipittävän ratsun kanssa, joten yritin ehdotella vaihtoa. Muut kuskit olivat kuitenkin ratsuihinsa tyytyväisiä, joten venyttelin hermojani vähän pidemmiksi ja kipusin Manun kyytiin. Opettaja kyseli tunnin alussa, haluaisimmeko mennä koulua vai esteitä. Lopputulemana oli, että mennään molempia.

Kouluväännön tehtävänä oli ratsastaa lyhyen sivun keskelle oikeassa kierroksessa voltti oikealle ja vasemmassa puolestaan oikealle. Tarkoituksena oli saada hevosia kuulolle ja muistaa tehdä voltti usealla kääntöpisteajatuksella sen sijaan, että jää koko ajan kiinni hevoseen. Tehtävää mentiin aluksi käynnissä, sitten ravissa muutoin, mutta voltit käynnissä ja lopuksi muu tehtävä laukassa ja voltit ravissa. Manu liikkui käynnissä mielestäni hitusen tahmeasti, mutta asettui volteille kohtuullisen kivasti. Huomasin jälleen jääväni itse sisäohjaan kiinni ja puolestaan päästäväni ulko-ohjan löysäksi. Kun sain ulko-ohjaa tuntumalle, pyöristyi Manu hetkittäin kivasti. Sitten taas unohdin pitää ohjia tuntumalla ja pohkeita töissä, jolloin ratsu liirasi oman mielensä mukaan. Ravissa ratsu innostui taas kipittämään. Opettaja neuvoi ottamaan hyvät puolipidätteet ja ennen kaikkea rentoutumaan niiden kanssa. Välillä Manu otti puolipidätteet vastaan ja välillä taas leikki kuuroa. Otin sitten ääniavun käyttöön, ja hiljalleen aloimme saada järkeviäkin hetkiä ilman, että kuski venytteli viimeisiä hermonsäikeitään mielessään. Volteilla ratsu rauhoittui pääsääntöisesti hyvin, mutta niiden jälkeen tykkäsi yrittää kiihdyttää. Niinpä jotkin pätkät menivät vain jarrutteluun asetukset unohtaen, mutta muutamat järkevät hetket sentään mahtuivat mukaan.

Laukassa ongelmaksi tuli alussa se, että ratsu pudotti sen oma-aloitteisesti pois. Lopulta muutaman kierroksen jälkeen laukka rullasi kohtuullisen rauhallisesti, ja ratsun sai siirtymään raviin ihan hyvin. Voltit tahtoivat silti mennä vähän kipittäessä, joten pyöräytin niitä aina pari, jotta saisin haettua toisella kierroksella asetusta paremmin. Tehtävässä olin tyytyväinen siihen, kuinka helposti laukat alkoivat lopussa nousta. Pieni merkki riitti, ja Manu nosti hyvän ja rauhallisen laukan. Kehuin ratsua ja mietin, mitä mahdoin tällä kertaa tehdä oikein. Ilmeisesti oma rauhallisuus riitti tasoittamaan ratsua. Manun kanssa huomaa kyllä selkeästi sen, kun oma pinna kiristyy, niin ratsu kipittää entisestään. Manu onkin erinomainen opettaja minulle tässä asiassa.

Tämän jälkeen pääsimme hyppäämään samoja tehtäviä kuin edellispäivän estevalmennuksessa eli jumppasarjaa ja kavaletteja. Jumppasarjalle opettaja neuvoi tulemaan lyhyessä laukassa, jotta Manu mahtuu väleihin. Aiemmin kipittänyt ratsu yllätti minut tässä tehtävässä täysin. Se mennä puksutti mukavan maltillisesti ja hyppäsi jumppasarjan kerta toisen jälkeen sujuvasti. Siinä oli varsin helppo olla kyydissä, ja taisinkin loistaa toistojen jälkeen yhtenä hymynä. Opettajalta tuli kehua siitä, kuinka onnistuin pysymään rauhallisena kyydissä, ja istuntakin toimi hyvin. Korkeimmillaan jumpan kolmas este eli okseri oli 75 cm.

Kavalettitehtävällä treenasimme laukanvaihtoja, joissa en sitten loistanutkaan enää niin hyvin. Manu ei ilmeisesti vaihda lennosta kauhean näppärästi, joten yritin keskittyä johtamaan esteellä. Laukanvaihto oikeaan ei sujunut kertaakaan, mutta ratsu vaihtoi kuitenkin kohtuullisen nopeasti ravin kautta. Vaihdon vasempaan laukkaan saimme muutamia kertoja onnistumaan, mutta Epperiin verrattuna meno oli varsin hankalaa. En tiedä sitten, olinko johtamisissani niin myöhässä, ettei ratsu tiennyt suuntaa. Jos sillä kuitenkin on kisattu 110 sentin luokkia, luulisi sen osaavan vaihdot näppärästi. Toisaalta taas tällä hevosella voisin oppia tekemään johtamiset tarkemmin, mistä ei varmasti olisi yhtään haittaa.

Pienet hyppelyt menivät vikkelästi, ja tunti päättyi loppuravailuun. Manu ravasi nyt varsin maltillisesti, jolloin sain sitä vähän venyttämään rauhassa ohjan perässä. Käyntiin siirtyessä hain hevosen vielä pyöreäksi, johon se suostui hetkittäin aika mukavasti. Opettajalta tuli lopuksi kommenttia, että minun kannattaisi alkaa hypätä Manulla. Kieltämättä houkutteleva ajatus, mutta toisaalta nyt tunnin tehtävät olivat helppoja. Vauhdista ei tarvinnut kummemmin huolehtia, joten oikealla radalla omat hermoni eivät välttämättä pysyisi ihan näin viileänä. Toisaalta Manu on hyvä ja rehti hyppääjä, joten ehkä sen kanssa voisikin kokeilla esteitä ihan kunnolla. Sillähän se selviäisi, miten kemiamme sillä puolen kohtaavat.

Kouluvääntö plää, hyppääminen jee

Perjantain tunnille sain reilun viiden kuukauden tauon jälkeen Hessun ja rehellisyyden nimissä on sanottava, etten ollut kovin mielissäni. Hessu on minulle yksi tallin hankalimmista ratsastettavista Tapsan ohella, sillä en saa noista kumpaakaan liikkumaan itse eteen tippaakaan. Sen sijaan Hessu venyy vaivihkaa sadan kilometrin mittaiseksi ja raahustaa eteenpäin kuin sen kaviot olisi liimattu maahan. Kaikeksi onneksi opettaja oli valinnut tunnin aiheeksi kevyesti koulua ja sitten pieniä esteitä.

Tällä kertaa päätin, etten päästä Hessua venymään mahdottoman pitkäksi, vaan pyrkisin pitämään sen järkevän mittaisena. Helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka kuinka yritin olla topakkana ja pitää itseni paketissa, sai Hessu aina jotenkin hivutetta itselleen enemmän ohjaa, ja taas huomasin hevosen pään karanneen kauas edelle. Olin kuitenkin aika tomera pyytämään hevosta liikkumaan, mikä selvästi kiukutti sitä. Sainpa pari takajalanpotkaisuakin mielenosoituksena, kun käskin Hessua liikkumaan raipan avustuksella. Mielenilmaisut loppuivat siihen, kun se huomasi protestoinnin olevan turhaa. Sitä reippautta ei silti muutamaa harvaa pätkää enempää löytynyt.

Kouluväännön kuviona oli nopeasti tehdyt sulkutaivutukset käynnissä. Pitkän sivun aluksi kulmaan pyöräytettiin voltti, jonka jälkeen pitkää sivua jatkettiin noin kolmannes sulkutaivutuksessa. Vasen kierros sujui ihmeen kivasti, vaikka en saanut voltilla asetuksia kovin kummoisesti läpi. Sulkutaivutukseen Hessu oli kuitenkin helppo saada eikä sitä tarvinnut kummemmin korjailla. Opettajalta tuli kehu siitä, että Hessu säilytti sulussakin tahdin kivasti. Omasta mielestäni menimme silti auttamattoman hitaasti. Sulkuja vasemmalle ei tarvinnut tulla muistaakseni kuin pari kolme kertaa, kunnes opettaja oli tyytyväinen. Oikeaan kierrokseen sulut olivat vaikeampia. Hessu tahtoi jätää takaosan uralle enkä ihan päässyt jyvälle, millä korjauksella olisin saanut sen pysymään paremmin kohdillaan. Tulin sitten tehneeksi vähän turhan paljon kaikkea yhden sulkutaivutuksen aikana, johon Hessu reagoi alkamalla madella. Kun maltoin vähän rauhoittua ja korjata asioita yksi kerrallaan, saimme siedettävän hetken. Tähänkin suuntaan taisi riittää pari kolme kertaa.

Sulkujen jälkeen hevosia työstettiin myös hetket ravissa ennen kuin palattiin kuvion alkuun. Yritin pyöritellä ympyröitä ja hakea asetuksia läpi. Sisäpohkeeni oli jopa kohtalaisesti matkassa, mutta toisaalta huomasin roikkuvani sisäohjassa. Onnistumisia ei siis tullut, mutta hetkittäin Hessu jopa liikkui itse, silloinkin tosin vaivihkaa itselleen enemmän ohjastilaa haalien. Välillä ennen palaamista sulkutaivutuskuvioon työstin hevosta myös käynnissä. Siinä sain sen rentoutumaan päästä ilman, että se yritti ahmia itselleen lisää pituutta. Takapää kuitenkin sammui enkä keksinyt sitä yhdistelmää, jolla olisin saanut sen pysymään rentona, mutta työskentelemään takaa. Itsestä tuntui vähän siltä, että olin ottanut karsinasta puolikkaan hevosen mukaan ja jättänyt sen takapään eli moottorin matkasta.

Hyvin kevyt kouluvääntö loppui tähän, ja pääsimme hyppäämään pieniä, maksimissaan 50 senttiä olleita esteitä. Ennen rataa hyppäsimme kahden esteen linjan ensimmäistä estettä pysäyttäen hevosen ennen toista ja sitten koko linjaa pysäyttäen ratsu puolestaan päätyyn mennessä. Hessu innostui hyppäämisestä heti ensimmäisen esteen huomattuaan ja jopa imi sille. Pysähdykset onnistuivat, vaikka jarrutusmatka olikin vähän pitkä innostuneen hevosen takia. Olin kuitenkin itse vain mielissäni, sillä sain pitkästä aikaa keskittyä ohjaamiseen ja hyppyyn mukautumiseen sen sijaan, että koetan koko ajan pitää hevosen myös liikkeessä. Hessun hypyt olivat mukavan helppoja mukautua, mutta kerran tai pari ajattelin lähteä hyppyyn kauempaa, mutta ratsuni ei ollut samaa mieltä. Onneksi sukeltelut eivät nyt niin kamalia olleet, mutta tulipahan taas hyvä muistutus siitä, että parempi ratkaisu on odottaa vielä askel.

 

Loppuun hypätty rata mukaili estevalmennuksen rataa pienillä muutoksilla. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa ylittäen ensimmäinen kahden esteen linja. Laukkoja taisi mennä väliin viisi ongelmitta. Hessu oli alusta alkaen pääosin itse hereillä, joten kolmoselle päästiin sutjakasti, ja muistin myös johtaa. Laukka vaihtui helposti, ja Hessu eteni taas itse. Nelosen ja viitosen linja meni neljällä askeleella helposti. Kuutoselle kaartaminen onnistui myös, ja laukka vaihtui jälleen helposti. Seiskalle tuli tehtyä hyvä, mutta hitusen turhan iso tie. Laukkakin taisi vaihtua vielä loppuun. Olipa kerrassaan vaivaton rata, ja olinkin melkoinen auringonpaiste sen jälkeen.

Hessu taisi ajatella tämän tunnin osalta samaa kuin minä. Senkin mielestä kouluvääntö oli ihan tylsää, mutta esteitä voisi tahkota enemmänkin. Opettaja sanoi tosin, että Hessulla on ollut viime aikoina estepuolellakin huonompi kausi, mutta jospa ratsu olisi taas virkistymässä. Hessulla olisi muutoin todella mukava mennä esteitä, mutta se tahtoo jännittää erikoisesteitä turhan paljon. Esimerkiksi vesimatto on sille varma surmanloukku, johon se ei ala luottaa edes onnistuneiden ylitysten jälkeen. Niinpä kisa-ajatukset saa sen kanssa unohtaa, sillä radalle tulee yleensä aina jokin tavallisesta kaksi tolppaa ja kaksi puomia -viritelmästä poikkeava este. Tunti oli kuitenkin varsin mukava ja voisinpa joskus perusestetunnilla pääseväni tämän ratsun kyytiin uudelleen.

Tehtävät ok, mutta aktiivisuus hukassa

Perjantain tunnille olin saanut jälleen Hilanterin. Mietiskelin ennen tuntia, että missähän vaiheessa hyvän mielen putkeni tämän ruunan kanssa katkeaa. Sain sitten ilmeisesti psyykattua itseni epäonnistumaan, kun tunnin jälkeen ei ollut niin hyvä fiilis kuin aikaisemmin.

Alkuverryttelyssä testasimme taas jalkojemme paikkaa jäämällä ravissa aina kahden askeleen verran ylös. Muutamia horjahduksia lukuun ottamassa jalkani olivat hyvin paikallaan ja ylös jääminen oli helppoa. Opettaja ohjeisti, että saman hyvän asennon tulisi säilyä myös silloin, kun keventää normaalisti. Arvelen kuitenkin, että tavallisesti keventäessäni jalkani liikahtavat eteenpäin ja olen muutenkin ylävartalostani enemmän taaempana. Pitäisi yrittää keskittyä ajatuksen kanssa joskus säilyttämään tuo tukeva asento myös koko ajan keventäen. Ravin lisäksi opettaja syynäsi kevyttä istuntaamme laukassa. Tässä ei oikeastaan ollut mitään muuta ongelmaa kuin Hilanterin pitäminen edes suunnilleen rullaavassa laukassa. Oma istuntani kun pysyi aika kivasti paketissa ja muistin jopa kantaa kädet.

Tunnin teemaksi muodostui hevosen pitäminen suorassa. Kuviona oli pyöräyttää kulmiin voltit ja ratsastaa peilipäädystä ovipäätyyn keskihalkaisijaa myöten pitäen hevonen suorassa. Ensin tehtävää tultiin muutamat kerrat käynnissä. Hilanteri meni keskihalkaisijalla helposti suorana, mutta moottori pahemman kerran sammuneena. Volteilla meno oli melkoista kinastelua, kun yritin asettaa ja Hilanteri tarjosi omaa venkoiluaan. Pinnani taisi kärähtää muutamia kertoja ja odotin, milloin myös Hilanteri lyö hanskat tiskiin. Ihme kyllä se kesti kiukkuiluni eikä suuremmin lähtenyt leikkiin mukaan. Ravissa ei ollut uusia ongelmia, vaan etenimme edelleen kohtuullisen suorana, mutta laiskasti. Volteilla meno hyytyi entisestään enkä saanut Hilanteria liikkumaan.

Laukassa kuvioon lisättiin siirtyminen keskihalkaisijan loppupuolella raviin ja siitä käyntiin, jonka jälkeen käännyttiin valitsemaan suuntaan hyvässä järjestyksessä. Hilanteri päksytti tämänkin tehtävän kivasti eikä siirtymien teko alaspäin tuottanut ongelmia. Sinällään olin tehtävään tyytyväinen, sillä Hilanteri osaa kyllä mennä melkoisella mutkalla halutessaan. Suoruushetkien ilot kuitenkin jäivät pahemman kerran hevosen liikkumattomuuden tuoman harmituksen jalkoihin. Meno tuntui valtaosan tunnista siltä, että hiippailimme liian lähellä hyytymisen rajaa. En sitten osannut varmaan rentoutua hetkeksikään, kun sähelsin selässä koettaen saada Hilanteria liikkumaan. Tästä toki voidaan päätellä hienosti se, ettei hevonen kyennyt alkaa liikkua eteenpäin, kun kuski oli pingottuneena koko ajan ja lisäksi aina vaatimassa jotain.

Tunnin päätteeksi pääsimme vielä hyppelemään maahan kaivettuja miniristikoita. Ensimmäisenä tulimme esteitä 4 ja 5 oikeasta kierroksesta. Tavoitteena oli saada hevonen jatkamaan toisen esteen jälkeen vielä suoraan. Ensimmäisellä kierroksella päästin Hilanterin hitusen liian aikaisin kääntymään, mutta petrasin jo toisella kierroksella. Väli meni helposti neljällä askeleella, ja Hilanteri liikkui nyt jo vähän paremmin, sillä tallin sivujen mukaan se tykkää hyppäämisestä.

Toisena tehtävänä tulimme esteet 1-3 aloittaen vasemmasta kierroksesta. Intoilin tosin liikaa ja lähdin matkaan ennen kuin olin kuullut myös kolmosesteen kuuluvan reitille. Niinpä ratsastin vain esteet 1-2, jotka kaikeksi onneksi menivät kivasti. Joskus voisi kuitenkin malttaa kuunnella ohjeet loppuun.

Lopuksi hyppäsimme vielä koko radan. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa. Ykkönen ylittyi ok, ja Hilanteri pysyi kivan suorana. Kakkoselle lähdin suuntaamaan ihan hyvin, mutta päästin Hilanterin vähän valumaan vasemmalle, jolloin tuloksena oli vähän muotopuoli ympyrä. Kolmoselle reitti oli taas kunnossa ja hyvin liioitellulla johtamisella sain Hilanterin vaihtamaan siinä laukan. Nelonen ja viitonen ylittyivät ongelmitta ja ihme kyllä sain kuutoselle ratsastettua paremman ja enemmän ympyrää muistuttaneen kuvion kuin uskalsin veikata. Kokonaisuudessaan rata meni siis aika vaivatta, kun Hilanteri hommasta innostuneena liikkui jo melkein itse. Lienee sanomatta selvää, että olin tyytyväinen esteellä onnistuneeseen laukanvaihtoon, sillä kyseessä oli minulle hankalampi suunta.

Tunnin jälkeen oli vähän hassu olo, kun tehtävät olivat itsessään menneet ihan hyvin, mutta se ei tuntunut riittävän. Volteilla toki olisi ollut paljon petrattavaa, mutta suoruustehtävien onnistumisen olisi pitänyt ilahduttaa. Jotenkin tunti kuitenkin tuntui hankalalta, kun meno oli melkoista säätämistä. En saanut Hilanteria pyöristymään tunnin aikana muutama hetkeää enempää, mikä ei tietenkään yllätä, kun hevosen takaosa oli tahmaisuuden rajamailla. Itsellä taisi tosiaan jäädä pahemman kerran häseltäminen päälle, kun jälkikäteen ajateltuna taisin koko ajan olla vaatimassa, kinumassa ja anelemassa Hilanterilta jotain. Olisi pitänyt ottaa välissä pieniä aikalisiä, joiden avulla meno olisi voinut parantua hitusen. Tällä hetkellä en vain näemmä osaa pyytää, rentoutua ja pyytää sitten tarvittaessa uudelleen, vaan koheltaminen jää päälle. Ensi kerralla onkin muistettavana myös rentoutua välissä, oli meno millaista hyvänsä.