Tosikko kuski ja hätäinen hevonen

Perjantaina ohjelmassa oli Artsin koulutunti Pavella. Ratsukoita oli meidän lisäksemme kolme. Pääsimme treenaamaan vasta-asetuksia, vastalaukan nostamista sekä varsinaista vastalaukkaa kaarteessa.

Verryttelyssä kävimme ravin ja laukan ohjauksessa läpi. Saimme Paven kanssa oikeasti liikkua, sillä tarjoamamme mummovauhti ei kelvannut. Jos (ja kun) Pave hirveili, ohjeena oli ratsastaa sitä vielä enemmän eteen. Epätasainen tuntuma kieli siitä, ettei hevonen työntänyt riittävästi takaa. Laukkaa työstimme pääty-ympyrällä. Siinä Pave rentoutui raviin verrattuna paremmin, mutta jouduimme edelleen tekemään paljon töitä sen eteen, että etenemisemme oli riittävän energistä.

Siirryimme sitten tehtävälle, jolla ratsastimme ravissa lyhyeltä sivulta halkaisijalle, joka oli muutaman metrin irti urasta. Halkaisijalla teimme vasta-asetuksen, suoristuksen ja myötäasetuksen. Pave tuli tehtävälle ihan asiallisesti, mutta alkoi jostain syystä vängätä asetusta vastaan melkoisesti. Ohjeena oli pitää kiinni siitä, että ravi säilyi eikä suinkaan hidastunut. Tässä palattiin taas siihen, että jos tuntuma edestä katosi, hevonen ei liikkunut takaa riittävästi. Itse olisin halunnut tehdä juuri päinvastoin eli hidastaa, kunnes saisin taas napattua Paven rennommaksi. Yritin kuitenkin toteuttaa neuvoa, vaikka välillä se johti siihen, että Pave kauhoi hirvenä eteenpäin, ja minä mutristelin naamaani matkustajana. En vain käsittänyt, mikä sai Paven herneilemään sillä tavalla. Toistojen myötä saimme lopulta vähän parempia esityksiä myös vasta-asetuksissa, mutta kumman vaikeita ne kyllä olivat.

Sitten otimme mukaan samalla halkaisijalla vastalaukan nostamisen ravista. Aloitimme saman ruljanssin kuin asetustehtävällä eli Pave hirveili, ja minä mutristelin. Pave alkoi myös ennakoida hommaa ja tarjota laukkaa riippumatta siitä, olinko pyytänyt sitä vai en. Huumorintajuni ei ollut yhtään mukana, minkä Pavekin huomasi. Eikä se tietenkään auttanut yhtään, ainoastaan pahensi tilannetta. Hirveän häsläyksen ohella saimme nostettua vastalaukkaa kohtalaisesti. Hyvää oli se, että kun pääsimme vastalaukkaan, oli elämä taas vähän helpompaa. Sen sijaan siirtyminen vastalaukasta raviin ja hallitun, mutta energisen ravin säilyttäminen eivät olleetkaan niin helppoja. Kun se kuski ei vieläkään osaa istua.

Työstimme vielä oikeaa laukkaa vastalaukkana. Nostimme sen aiemman tehtävän mukaisesti halkaisijalla ja jatkoimme siinä kaarteen vasemmalle pitkälle sivulle päätyen. Pave säilytti laukan jokaisessa kaarteessa, mutta vastalaukan nostaminen oli edelleen oma numeronsa. Tänään oikea laukka ei pyörinyt kovin hyvin, jolloin kaarre vastalaukassa oli vähän hutera. Yritin olla itse heilumatta selässä, jotta Pave ei häiriintyisi, mutta pyrin tukemaan laukan säilymistä jalalla. Varoin kuitenkin, etten lähtenyt pusertamaan jalalla vauhtia, jotta Pave ei hätääntyisi ja pudottaisi raville huteran tasapainon pettäessä. Kaarteet menivät aika tavalla vasemmalle kaatuen, mutta sentään oikeassa laukassa pysyen. Emme ehtineet treenata vasenta laukkaa vastalaukkana. Toivottavasti se on vielä treenilistalla, sillä on mielenkiintoista nähdä, miten se suunta luonnistuu.

Otimme vielä lopuksi samalla kuviolla myötälaukkaa. Nostimme sen halkaisijan alusta, pyöräytimme keskelle ympyrän ja jatkoimme vielä tovin laukkaa halkaisijalla ennen kuin siirryimme raviin. Ympyrällä sain meidät molemmat kohtuullisesti kasaan, jolloin vasen laukka oli aika asiallista. Nostot samoin kuin siirtymiset raviin eivät olleet kovin nättejä, vaan enemmänkin hätäisiä ja jännittyneitä. Rentous oli meistä molemmista harmillisen kaukana. Onneksi ympyrällä oli tekemisessä jotain järkeä, niin koko tehtävä ei mennyt penkin alle.

Loppuravissa annoin Paven venyttää ohjan perässä eteen ja alas, mutta vaadin vielä kohtuullista ravia. Tunti jäi kaivelemaan pahasti erityisesti liian tosikkomaisen suhtautumiseni takia. Minulla meni herne ensimmäisissä pulmissa nenään ja niin syvälle, että se taitaa olla siellä vieläkin. Sen sijaan, että olisin osannut nollata tilanteen, jäin vellomaan ja suurentelemaan sitä. Sittenpä meitä olikin siinä kaksi rauhatonta säheltämässä yhdessä. Pah. Miksi nämä jutut pitää joskus ottaa ihan liian vakavasti? Ensi kerralla pitää yrittää muistaa nollata tilannetta. Herneet loppuvat muutoin kesken.

Alkeisratsastaja täällä hei

Tiistaina kävin ennakkoon korvaamassa väliin jäävän tuntini. Lyöttäydyin B-tunnin porukkaan, jossa olikin täysi väkimäärä eli yhdeksän ratsukkoa hommissa. Arvelin saavani ratsuksi jonkun tavallisesta poikkeavamman ja osuin puolittain oikeaan: Attehan sieltä tuli. Blogista piti tarkistaa, että viimeksi olen mennyt Atella seitsemisen kuukautta sitten. Pienenä yllätyksenä tuli se, että tämä oli vasta kymmenes kerta tällä ruunalla. Tunnilla treenasimme pohkeenväistöjä sekä vasta-asetuksia.

Pohkeenväistöt teimme uraa myöten pitkille sivuille käynnissä ja ravissa. Atella oli meno päällä, ja minä hukkasin tietysti jarrut. Ei hyvä lähtökohta. Käyntiväistöissä sain toppuuteltua Attea ja esitettyä toivottuja askeleita. Atte kuitenkin oli molempiin suuntiin menossa enemmän sisälapa edellä, vaikka yritin korjailla sitä pois moisesta. Ravissa pakka levisikin aika pitkälti täydellisesti. Tuli kyllä niin hölmö olo, kun en saanut hevosta paria hullunkurista kertaa enempää tekemään tehtävää oikein. En vain osannut! Atte pääsi painamaan ja karkaamaan alta, kun en keksinyt, millä keinoilla saisin sen kuulolle ja odottamaan. Oli kyllä sellainen olo kuin en koskaan olisi pohkeenväistöjä tehnytkään. Yritin palata jokaisen pieleen menneen yrityksen jälkeen zen-mielentilaan, ettei homma karkaisi ihan käsistä. Puolittain onnistuin, puolittain heitin hanskat tiskiin. Onneksi saimme ravissa kuitenkin ne pari kolme väistöaskelta.

Laukassa ratsastimme pitkät sivut tovin vasta-asetuksessa ollen. Pääty-ympyrät puolestaan teimme ihan tavallisesti. Laukka oli viimein askellaji, jossa saimme Aten kanssa vähän ymmärrettyä toisiamme. Sain istuttua kohtuullisesti, mikä varmasti helpotti pidätteiden saamista läpi. Aten laukka toki pysyi pitkälti nelitahtisena, mutta ympyröille mahtui hetkiä, kun laukka parani kummasti. Laukkaa saattoi myös ratsastaa vähän rauhallisemmaksi, kunhan vain muistin pitää pohkeet hommissa. Vasta-asetukset onnistuivat ihan ok, vaikka pitkillä sivuilla Atte pyrki vähän venymään ja sitä kautta kiihdyttämään tahtia. Laukkaa oli ehdottomasti kivointa työstää, ja se tarjosikin tunnin kivoimmat hetket.

Loppuravissa hevosia sai hakea venyttämään ohjan perässä eteen ja alas. Aten kanssa sain tosin miettiä sitä, miten saisin sen ensin malttamaan. Sillä kun oli vieläkin vähän kiire. Niinpä loppuravit menivät enemmänkin toppuutellen ja jarrutellen kuin venytellen. Mutta lähti se Atte onneksi pari kertaa vähän venyttämään ohjan perässä. Olipas siinä tunti. Fiilikset vaihtelivat mutalammikosta ihan mukaviin ajatuksiin. Aten kanssa pitäisi osata ottaa vauhti omiin nimiin, mutta en näemmä vielä osaa sitä tehdä. Enemmän homma menee meillä vetokisaksi, jossa en yllättäen voita. Istunnalla on varmasti taas paljon tässä tekemistä, samoin pidätteiden ja myötäyksen yhtälöllä. Onneksi laukassa tuli hyviä hetkiä, niin tunnista jäi ihan mukava mieli. Sympaattinenhan se Atte on, sellainen hellyyttävä möhköfantti.

Hyviä yrityksiä

Keskiviikon valmennusryhmän koulutunnille sain vasta toista kertaa Taunon. Ensimmäisen kerran menin tällä ruunalla kesäkuussa 2014. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja pääsimme tekemään niin vasta-asetuksia kuin takaosakäännöksiä.

Vasta-asetuksia teimme käynnissä ja ravissa ympyrällä ja väliin sai tietysti edetä myös myötäasetuksessa. Taunon kanssa sain haeskella asetuksia, joilla itselleni tuntemattomampi ratsu saattaisi toimia. Vasta-asetuksia tehdessä sain hyvin kerrata sitä, kuinka sisäkäsi ei voi jäädä silloin aivan paikoilleen ja kovaksi, vaan senkin täytyy hieman antaa periksi. Taunon kanssa vasta-asetukset onnistuivat paikoin, kun välillä taas en saanut ruunaa ymmärtämään tehtävän jujua. Lopulta sain pohkeitani hommiin mukaan paremmin ja pääsin vähentämään käsillä ratsastusta, mikä tuntui auttavan. Lisäksi pienemmät, yksittäisemmät pyynnöt tuntuivat toimivan paremmin kuin avun pitäminen päällä ja odottaminen. Vasta-asetusten jälkeen sain välillä mukavasti tuntumaa ulko-ohjaan, jolloin myötäasetukset toimivat paremmin.

Takaosakäännöksiä teimme ympyrille jakaantuneina käynnissä. Meillä Taunon kanssa ne olivat enemmänkin takaosakäännösmäisiä yritelmiä. Taunon kanssa tehtäviä oli opettavaista tehdä, sillä sille sain antaa avut mahdollisimman selkeästi ja huolellisesti. Onhan se jo pian kuusivuotias, mutta ei se mikään konkari vielä ole eikä kumma kyllä edes ajatustenlukija. Opettaja oli hyvin tyytyväinen Taunon asenteeseen tehtävien tekemisessä ja kehui sen olevan kuulolla ja yrittävän parhaansa. Olikin hauska huomata, kuinka hienosti Tauno yritti ymmärtää, kun hahmottelin apujani oikein. Se ei hermostunut missään kohtaa, vaan odotti hienosti ja tarjosi vastinetta pyyntöihini. Mainio kaveri! Opettajakin totesi, että meillä oli kovasti oikeaa ajatusta takaosakäännöksistä, mikä tuntui mukavalta.

Takaosakäännösten lisäksi saimme työstää ympyrällä aina tovin laukkaa. Meillä se tahtoi olla hieman holtitonta, mutta annettakoon nyt tämän kerran anteeksi. En päässyt istumaan niin tiiviisti, jotta olisin saanut Taunosta kunnon otteen. Sen seurauksena ruuna varmaan ratkaisi selässä heiluvan kuskin tuottamat pulmat lisäämällä vähän vauhtia. Ei se mitään kaahaamista ollut, mutta lähinnä vain sellaista päämäärätöntä etenemistä. Tauno tuntui kyllä siltä, että tasapainossa istuvan kuskin kanssa laukkakin olisi mukava ja ratsastettavissa oleva askellaji.

Vaikka tunti oli meille vasta toinen yhteinen, tuntui Tauno jotenkin mukavan tutulta ja tasaiselta. Se ei häseltänyt tai hermostunut, vaan pyrki ymmärtämään ja vastaamaan pyyntöihin oikein. Tällaisen hevosen kanssa on mukava tehdä töitä. Ihan perille en Taunosta päässyt, kuten en yleensä näin lyhyessä ajassa mistään hevosesta, mutta asenteellaan se kyllä teki vaikutuksen.

Jumppaa ja notkistelua

Tiistain Tallinmäen koulutunnin piti tuttu tuuraaja, ja ratsukoita oli minun ja Jetin lisäksi peräti viisi. Pääsimme vähän jumppaamaan ja notkistamaan hevosia erilaisten tehtävien merkeissä. Kenttä oli illan myötä koppuroitumassa, mutta oli vielä pääsääntöisesti siinä kunnossa, että saatoimme ottaa käynnin ja ravin lisäksi lyhyet pätkät laukkaa.

Tunnin ensimmäinen kuvio sisälsi päätyyn pyöräytetyn ympyrän, jonka aikana takaosaa väistätettiin muutama askel ulommas. Pitkällä sivulla oli loiva kiemuraura, jonka keskikohtaan pyöräytettiin voltti kierrokseen nähden vastakkaiseen suuntaan. Sen jälkeen otettiin muutama väistöaskel ja ratsastettiin loiva kiemuraura loppuun. Lyhyen sivun keskelle tehtiin pysähdys ja peruutus. Toiselle pitkälle sivulle taas ratsastettiin vielä vähän loivempi kiemuraura kuin aikaisemmin. Kuviota tultiin ensin hyvä tovi käynnissä. Sen jälkeen sitä tultiin myös ravissa, jolloin pysähdys ja peruutus vaihtuivat ravi-käynti-ravisiirtymiseen.

Takaosan väistätykset olivat kuvion kinkkisin kohta. Eteenpäinpyrkimys katosi ja molempiin suuntiin sai välillä miettiä tosissaan, miten takaosan sai rehellisesti siirtymään. Opettaja neuvoi tekemään väistätyksiä ja suoristuksia nopealla rytmillä, jotta Jetille ei jäisi aikaa hidastella, vaan se voisi itsekin herätä hommiin. Suuria onnistumisia ei tässä tehtävässä tullut, vaikka väistätykset vasemmalle olivat hitusen helpompia. En saanut itse oltua kovin nopea, joten ei Jettikään moiseksi ryhtynyt. Etu- ja takaosan kontrollointi sekä tahdin säilyttäminen yhtä aikaa tuntui melkoisen haastavalta.

Loivat kiemuraurat sekä toiselle niistä pyöräytetty voltti sujuivat ihan kohtuullisesti. Opettaja muistutti tarkkailemaan, että Jetti liikkuu kaarteista ja volteista huolimatta tasaisessa tahdissa. Alun volteilla Jetti pyrki valumaan ulos, jota korjasin omaa istuntaani jämäköittämällä. Etenkin ulkokyljen tuen löytäminen sekä lonkkien avaaminen auttoivat. Oikea kylki oli tosin edelleen hukassa. Tahdin säilyttäminen etenkin käynnissä sujui vähän niin ja näin. Jaksan edelleen päivitellä sitä, kuinka vaikeaa käynnin ratsastaminen onkaan. Pysähdykset ja peruutukset lähtivät myös vähän vaihdellen. Olisin saanut valmistella pysähdyksen paremmin, mutta nyt se tuli tehtyä hieman hätäisesti. Tahdoin hypätä sen kohdan yli ja ajatella jo peruutusta.

Tunnin toinen kuvio tehtiin pääty-ympyrällä. Sen aikana teimme lyhyesti käynnissä muutamat takaosan väistätykset ulommas. Sitten teimme vasta-asetuksia sekä lisäsimme niihin tovin päästä myös aiemmin tehdyn takaosan väistätyksen ulommas. Näiden molempien jälkeen suoristimme sekä nostimme käynnistä laukan lyhyeksi toviksi. Vasta-asetukset auttoivat vähän suoristamaan Jettiä, sillä oikeassa kierroksessa se tahtoi asettua liikaakin. Takaosan väistätyksen yhdistäminen vasta-asetukseen tosin oli kinkkistä. Tänään jotenkin sähläsin kiireellä sen sijaan, että olisin malttanut ottaa asian kerrallaan. Muutaman kerran sain tehtyä valmistelut rauhassa, jolloin laukkakin nousi aika asiallisesti. Muut laukannostoyritykset olivat valumisia parin raviaskeleen kautta, joihin ei voinut olla tyytyväinen. Laukkaa olisi ollut kiva työstää pidempäänkin, mutta jospa kenttä piakkoin olisi siinäkin kunnossa.

Tunnin parhaimmat hetket tulivat tehtävien lomassa työstetyssä ravissa. Kun tehtävänä oli vain ravata uraa myöten sekä pyöräytellä sopiviin kohtiin ympyröitä, ei vaikeusaste noussut liian korkeaksi. Jumpat ja notkistelut tuntuivat auttaneen, sillä Jetti tarjosi aika letkeää, tasaista ravia. Muoto pysyi nätisti samoin kuin tahti, jolloin ravi tuntui mainiolta. Tässä ehdin miettiä omaa olemistani ja opetella olemaan säätämättä kaiken varalta jotain. Tänään ratsastukseni oli tosiaan vähän jännittynyttä ja häseltävää, mikä heijastui niin Jettiin kuin tehtäviin. Onneksi tunnin aikana sai välillä ihastella revontulia. Niinä hetkinä sain hyvin nollattua omaa päätäni ja palattua tehtävien pariin vähän rennommalla mielellä.

Vastalaukkatreeniä

Jälleen uusi ratsastusviikko käynnistyi Tallinmäen tunnilla. Ratsukseni sain ihanasti Jetin, jota oli ehtinytkin tulla jo vähän ikävä. Tunnin aiheeksi oli merkitty koulu/puomi, joten varustauduin kouluraipalla ja jätin turvaliivin pois. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja pääsimme treenaamaan niin vasta-asetuksia, pohkeenväistöjä kuin vastalaukkoja.

Alkuverryttelyssä teimme muutamia vasta-asetuksia pitkien sivujen aikana niin käynnissä kuin ravissa. Vasta-asetukset onnistuivat kohtuullisen kivasti oikealle, kunhan muistin pitää molemmat ohjat käsissä enkä nakannut asetuksen vastakkaista ohjaa turhaan pois. Vasemmalle puolestaan vasta-asetuksen (samoin kuin normaalisti myötäasetuksen) saaminen oli työläämpää. Jetti tuntui jäykältä enkä saanut sitä vasta-asetukseen kunnolla ilman, että se tuntui pullahtavan toiselta puolelta karkuun. Pullahtaminen ei ollut mikään kovin näkyvä ele, mutta selkään se tuntui selvemmin. Tässä kohtaa huomasin herpaantuvani täysin asetuksen vastakkaiselta puolelta, mikä selitti heti hevosen pullahtelut. Kun sain vähän toistakin puolta tuettua, onnistui vasta-asetus vähän paremmin. Ravissa Jetti oli taas alun unessa, kunnes aloin hiljalleen herätellä sitä töihin. Opettaja muistutti ajattelemaan koko ajan eteenpäin, vaikka joka hetki ei olisikaan konkreettisesti pyytämässä hevosta avuilla. Tämä kuitenkin auttoi huomaamaan sen, jos hevonen yritti hyytyä, mitä Jetti tietysti paikoin tekikin. Kun aloin itse kiinnittää huomiota tasaisuuteen ja Jetin herättämiseen ajoissa, alkoi sekin toimia paremmin.

Seuraavaksi teimme ravissa pohkeenväistöjä pitkän sivun alusta keskemmäs, jonka jälkeen menimme hetken suoraan ja palasimme väistön avulla takaisin uralle. Aluksi väistöt vasemmalle tuntuivat nihkeimmiltä, mutta toistojen myötä puoliero tasoittui, ja väistöt molempiin suuntiin alkoivat mennä asiallisesti. Tahti pääsi hyytymään hetkittäin ennen kuin tajusin ähertäväni taas liikaa. Kun palasin vähän rennompaan ratsastukseen, alkoi Jetti säilyttää hyvän tahdin väistöjenkin läpi. Suorituskohdissa ei puolestaan ollut ongelmaa, vaan Jetti jatkoi mutkattomasta eteen, kun en pyytänyt sitä minnekään muualle. Oli kiva huomata, että väistömme ovat vähän parantuneet siitä, kun jäin vääntämään liikaa, minkä seurauksena Jetti aina jännittyi ja alkoi hidastella. Nyt muistin huolehtia myös väistöjen jälkeisestä liikkumisesta, joka säilyi myös kivasti. Toki Jettiä sai välillä muistutella liikkumaan, mutta sitä ei tarvinnut olla pyytämässä eteen enää jokaisella askeleella.

Sitten tulimme vastalaukkatehtävää, joka hyvin karkeasti olisi voinut näyttää tuollaiselta kuin mitä piirros antaa ymmärtää. Ilman tosin ihan noin jyrkkiä kulmia, ainakin minun tapauksessani. Ensimmäiseksi pyöräytimme pääty-ympyrän oikeassa laukassa, josta jatkoimme sitten suunnilleen kuvion kaltaisesti kohti toista päätyä. Olin piukeana menossa odottaen koko ajan, milloin Jetti yrittäisi tarjota laukanvaihtoa. Sitä ei tullut, vaan puksutimme tehtävän aika luovilla teillä koko ajan oikeassa laukassa pysyen. Kolmen pisteen kääntö unohtui kokonaan, ja taisin yrittää vedellä tehtävän kääntöosuuden lävistäjämäisesti. Opettaja tuumasi, että saisin yrittää asettaa Jettiä vasemmalle ja tulla muutenkin tehtävän vähän rennommin. Muilla yrittämillä saimme tietä paremmin kuntoon, mutta asetus vasemmalle oli puutteellinen. Laukka kuitenkin säilyi läpi tehtävän ilman tunnetta, että Jetti olisi ajatellutkaan vaihtoa, joten homma onnistui siltä osin.

Vasemmassa laukassa ensimmäisellä yrittämällä Jetti vipsautti itsensä vastalaukkakaarteessa oikeaan laukkaan. Muilla yrittämillä hioin tien taas paremmaksi opettajan hoksautuksesta, muistin pitää vanhat laukka-avut paikoillaan enkä hötkyillyt ylimääräistä, jolloin laukka säilyi eikä kaarteissakaan tuntunut juuri myötälaukkaa kummemmalta. Tähän suuntaan oli myös helpompi saada asetus myötäiseksi eli oikeaksi. Lopuksi tulimme tehtävän molempiin suuntiin kerran yhteen putkeen. Muuten meni hyvin, mutta vasemmassa laukassa Jetti rikkoi raville vastalaukkakaarteen aikana, mutta nosti hienosti ja nopeasti vasemman laukan takaisin, vaikka oikea laukka olisi ollut reittiin nähden hieman luontevampi. Oli kiva huomata, etteivät vastalaukat ole aina ihan niin vaikeita kuin olen kuvitellut. Lisäksi niihin keskittyy tuplasti paremmin, kun tietää alla olevan sellainen ratsu, joka pienestäkin ja ennen kaikkea tahattomastakin merkistä voi pyrkiä vaihtamaan laukan sujuvasti lennosta myötäiseksi.

Lopuksi saimme mielenvirkistykseksi hypätä vielä kahdeksikolla kavalettia ja noin 50 sentin okseria tavoitteena vaihtaa laukat. Tulimme tehtävän muistaakseni kolmesti ja jos en haihattele omiani, saimme joka kerta laukat vaihtumaan jo hypyissä emmekä esittäneet ristilaukkoja saati vääriä laukkoja. Jes! Hyppyjen jälkeen tuumasinkin, että onpa minulla ollutkin ikävä Jetin kanssa hyppäämistä. Näin ponnistuspaikat hyvin, en sukellellut, muistin johtaa ja kaiken huipuksi nautin menosta. Enkä edes yrittänytkään päätyä kaulalle makoilemaan, mitä edistystä! Loppukäynnit käppäilimme kivan rennosti maastolenkin kautta. Tunti oli sangen kiva, vaikka olikin pääosin kouluvääntöä. Kaikkia ihmeellisiä tunnustuksia sitä näppäimistöltäni tuleekaan, mutta kun asiat onnistuvat suunnilleen, ja ratsu on kiva, niin kyllä se kouluratsastuskin ihan mukavaa on.

Rauhassa tekemisen taika

Torstaina vuorossa oli kouluvääntöä Tallinmäellä. Ratsunani oli kukas muukaan kuin Jetti. Alan pian huolestua, sillä parina viime kouluvääntökertana olen hymissyt ihmeen tyytyväisenä. Jetistä on noina kertoina löytynyt jotain sellaista rentoa letkeyttä, joka on löysentänyt puristavaa koulusilinteriäni, ja olen ehkä siksi nähnyt kouluratsastuksen ilojakin sen kammottavuuksien sijaan. Tällä kertaa treenasimme neljän ratsukon voimin avotaivutuksia sekä vasta-asetuksia.

Alkuverryttelyn aikana opettaja pisti meidät seisomaan jalustimien varassa ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tällä tavalla tarkistettiin istunta. Huomasin seisoessani selkäni notkon pahenevan, ja opettaja neuvoikin ajattelemaan häntää koipien väliin eli lantiota paremmin alle. Yritin kyllä toteuttaa tätä, mutta tasapaino petti useammin kuin kerran. Koetin liimata pohkeita tuntumalle puristamatta polvilla, mutta jotenkin ylävartaloni oli niin väärässä kohdassa, etteivät jalkani voineet kannatella sitä horjahtelematta. Ilmeisesti en saanut lantiota alle, vaan nojauduin liikaa eteen, jolloin painopiste ei pysynyt jalkojen päällä, ja siitä seurasivat tasapaino-ongelmat.

Avotaivutuksia teimme keskihalkaisijan loppupuolelle ensin käynnissä ja sitten ravissa. Käynnissä suurin ongelma oli aktiivisuuden puute. Kun sitä ei ollut, ehti Jetti pullahdella kaikkialta karkuun, kun yritin asetella sitä avotaivutukseen. Seuraavaksi aloinkin ratsastaa käyntiä paremmaksi ennen kuin haaveilinkaan mistään avotaivutuksen kaltaisesta. Lopulta saimme ihan kohtuullisia yritelmiä molempiin suuntiin. Oikealle tehtynä asetus tahtoi jäädä puutteelliseksi ja vasemmalle puolestaan Jetti yritti tyrkätä takaosaakin samaan suuntaan. Rauhassa tekemällä saimme kuitenkin lopulta ainakin kovasti sinnepäin olleita yritelmiä, jos ei aivan puhtaita avotaivutuksia. Tärkeintä oli tehdä mahdollisimman vähän, sillä muutoin Jetti alkoi ehdotella liikettä vaikka minne.

Ravissa takaosan pullahtelu vasemmalle korostui entisestään samoin kuin se, etten kumpaankaan suuntaan saanut aluksi kunnolla etuosaa haltuun. Jetti tarjosi myös alussa ponnettomampaa ravia, jolloin opettajakin tuumasi sille jäävän liikaa aikaa mutkitteluun. Aktiivisempi ravi löytyi onneksi vain pyytämällä eikä tarvinnut jäädä nohittelemaan. Kun ravi alkoi toimia, oli Jettiä helpompi houkutella avotaivutukseenkin. Vasemmalle tehdyissä avotaivutuksissa en ensin saanut käännettyä etuosaa kunnolla ja oikealle puolestaan en asettanut riittävästi. Pohkeeni olivat paikoin hukassa tehtävistään, jolloin mutkittelimme edelleen paikoin. Apuja yksinkertaistamalla ja ennen kaikkea niitä rauhoittamalla tehtävään tuli taas tolkkua. Yllättäen se häseltäminen ei auttanut, taaskaan.

Laukkatehtävässä tulimme keskihalkaisijalle harjoitusravissa ja nostimme vuorotellen eri laukkoja. Avotaivutusta tehtiin enemmänkin suoristavana liikkeenä ja ajatuksen tasolla. Oikea laukka toimi aika mukavasti, kun muistin ratsastaa sitäkin. Parina kertana jäin matkustamaan, ja Jetti alkoi arpoa lyhyen sivun lähestyessä suuntaa, jolloin se pääsi karkaamaan vähän vasemmalle, vaikka oikealle oli tietysti tarkoitus jatkaa. Keskittymällä taas ratsastamiseen tämäkin ongelma korjaantui. Vasemmassa laukassa Jetti puolestaan yritti tyyrätä takaosaansa sisemmäs, jolloin etuosaa piti korjata moottorin eteen eli vasemmalle. Sitä saikin korjata useamman kierroksen ennen kuin aloin hahmottaa apuja ja sain Jettiä suoremmaksi. Laukka kyllä parani kummasti, kun hevonen kulki suorana. Toistojen myötä osasin myös rentoutua, kun Jetti oli aseteltu oikein enkä jäänyt punkemaan apujani koko aikaa ihan vain varmuuden vuoksi.

Loppuraveissa pyörittelimme isoa kahdeksikkoa, jossa suuntaa vaihdettiin lävistäjän kautta. Pääty-ympyröillä puolestaan tehtiin välillä vasta-asetuksia, joista palattiin sitten takaisin myötäasetukseen. Jetti tuntui mukavan rennolta, ja molemmat asetukset menivät ihan kivasti läpi. Pienoista puskemista sisälle tapahtui vasemmassa kierroksessa tuttuun tapaan, mutta moneen muuhun kertaan verrattuna se oli ihanan maltillista. Videolta tarkistettuna ravi olisi saanut olla pontevampaa, mutta toisaalta loppuverryttelyssä saanee olla jo vähän letkeämpää menoa. Lopussa annoin Jetin vielä venyttää ohjan perässä ennen kuin päästin sille kokonaan pitkät ohjat. Tunti hurahti vikkelästi ohi eikä tehtäväkään käynyt puisevaksi, vaikka samaa kuviota tahkottiinkin valtaosa tunnista. Oikeastaan ihan kiva välillä tykätä mennä koulua, niin sen ei tarvitse aina tuntua pakkopullalta.



Videoista kiitos Tiinalle!

11. kerta jotain sanoo

Keskiviikon toinenkin tunti hurahti kouluväännön parissa. Estekuskipuoleni rääkyi jo turhautumista eikä ratsuarpajaisten tuloskaan miellyttänyt, kun se oli Manu. Ratsussa ei ole vikaa, mutta en ole päässyt siitä itse jyvälle. Lähinnä olen vain leikkinyt sen kanssa veto- ja kipityskisoja. Olin aika hyytynyt edellistunnin ja helteen jäljiltä, mutta kaikeksi onneksi epäluuloni ratsua ja kouluvääntöä kohtaan hälvenivät tunnin aikana. Tunnin treeniaiheina olivat vasta-asetukset ja avotaivutukset. Ratsukoita oli yhdeksän.

Avotaivutuksia ratsastettiin ainakin toisella pitkällä sivulla ja kaikeksi onneksi vain käynnissä. Oikeassa kierroksessa maltoin aloittaa avotaivutukset pala kerrallaan, jolloin Manulla oli aikaa vetristyä ja ymmärtää, mitä halusin. Aika paljon sain pelata pidätteillä, sillä vaikka Manu ei juuri kiirehtinyt, pyrki se silti venymään pitkäksi. Sain muutamissa avotaivutuksissa Manua mukavasti kohdilleen, jolloin se vähän haki itseään parempaan muotoon ja tuntui ryhdikkäämmältä. Paikoin taas asetuksen saaminen oikealle oli hankalaa, kun Manu mieluusti tavoitteli turvallaan vasemmalle könöttämistä. Aiempi tunti oli opettanut pyytämään asiaa kerrallaan ja palkitsemaan yritykset, joten näiden takia varmaan saimme rennompia hetkiä.

Ihanan, kamalan paljastava kuvakulma.

Sepä meno muuttuikin aivan täysin, kun vuorossa olivat avotaivutukset vasemmassa kierroksessa. Eihän siitä meinannut tulla mitään! Manu kieltäytyi siirtämästä etuosaansa sisemmäs ja pyrki nakkaamaan takaosansa aina etuosan kanssa samalle uralle. Tämän lisäksi Manu reagoi sekaviin pyyntöihini jopa pysähtymällä ja paikoin peruuttamallakin. Opettaja kannusti ratsastamaan sisäpohjetta kunnolla läpi ja palkitsemaan heti, kun Manu tarjosi sinnepäinkään. Vaan olihan se vaikeaa. Avuksi otettiin myös asetuksen pyytäminen oikealle, mutta emme päässeet Manun kanssa koko tehtävän aikana paria askelta enempää yhteisymmärrykseen. Kierros oli toki minullekin vaikeampi, mutta enpä ole hetkeen näin kehnosti yrittänyt selittää hevoselle, mitä halusin. Opettaja neuvoi parhaansa mukaan, mutta en vain saanut järjesteltyä itseäni kohdilleen ja sitä kautta Manua. Välillä zenmäisyyteni oli koetuksella, kun en voinut tajuta, miten yksi tehtävä saattoi muuttua näin vaikeaksi. Olisin kaivannut melkein kädestä pitäen tehtyä tukiopetusta, mutta enpä tajunnut sitä pyytää. Ensi kerralla kyllä kinun moista, sillä turhautumismittarini välkkyi paikoin pahasti punaisella.

Ryhdikkäämpi hetki laukassa.

Vasta-asetuksia haettiin puolestaan pääty-ympyröillä kaikissa askellajeissa. Oikeassa kierroksessa sain olla hyvin tarkkana, että Manu kääntyi myös ulkoa eikä pyrkinyt suurentamaan ympyrää sieltä ulos valumalla. Vasemmassa kierroksessa taasen sain huolehtia siitä, etten vääntänyt ratsua mutkalle sen asettuessa helpommin. Vasen kierros onnistui tässä tehtävässä sitten jostain syystä paremmin, ja muutamia pätkiä Manu esitti mukavan rentoa ja tasaista laukkaa, jossa ei ollut tietoakaan kipityshaluista. Olin aika mielissäni ja fiilistelin antaumuksella meillä toiminutta yhteistyötä. Oikea kierros laukassa ei tuonut niin hyviä hetkiä, vaikka opettaja totesi, että kovasti työstimme asiaa oikeaan suuntaan. Hassua, että itselleni yleensä vahvempi oikea kierros olikin nyt Manun kanssa se vaikeampi suunta. Ulkoavuilla kääntäminen tahtoi ilmeisesti kuitenkin aina unohtua, jolloin Manu pääsi mutkalle eikä voinut tasoittua laukkaamaan tasaisesti, kun ei ollut alun perinkään suorana. Paikoin tajusin tasapainottaa menoa ulko-ohjan pidätteillä ja kääntää kunnolla ulkopohkeella, mikä oli jo kuitenkin edistystä. Opettaja vielä neuvoi korjaamaan omaa istuntaa ajattelemalla napaa vähän Manun vasenta korvaa kohti, jolloin sain lantiota suoristettua. Istunnan korjaaminen oli taasen vähän haastavaa, mutta palkitsevaa, kun oikea asento tuntui näkyvän Manun kulkemisessa hyvällä tapaa.

Jalka nousee, kun paarma kiusaa.

Loppuraveissa Manu kiirehti taas jonkin verran, mutta tarpeeksi uskottavilla toppuutuksilla malttoi rauhoittua. Menimme oikeaan kierrokseen, joten kunnon hetkiä en saanut enää esiin. Yritin muistaa ulkoavuilla kääntämisen merkityksen, mutta paikoin jäin sisäpuolelta nyhertämään omiani, jolloin pakka aina vähän levisi. Tunnista tuli kuitenkin hyvin vahvasti positiivisen puolelle jäänyt fiilis. Ennen tuntia pyörittelin jo silmiäni ja mietin, kuinka hirveää onkaan edessä. Manu yllätti kivasti olemalla sangen asiallinen tapaus. Vaikka avotaivutukset vasemmassa kierroksessa eivät juuri onnistuneetkaan, ja Manu pääsi loppua kohti kipittämään enemmän, oli meno silti kaukana niistä kauheimmista kerroista. Blogista tarkistin, että meille tuli tällä tunnilla 11. yhteinen kerta. Jos kolmas kerta ei kertonut meille mitään, niin onneksi tuli tämä 11. kerta vastaan. Tämän tunnin pohjalta voin toivottavasti seuraavalla kerralla nousta valmiiksi luottavaisemmin mielin Manun selkään.

Kuvista ja videoista kiitos Alekseille ja Noralle!

Tasaisempia vastalaukkoja

Tallinmäen viikon toinen tunti hurahti kolmen ratsukon kouluväännössä Jetin kanssa. Keli ei ollut ihan puolellamme, sillä tunnin alusta saimme niskaamme pari rankempaa raekuuroa ja sitten lopputunnin tihuuttikin vettä. Raekuurojen aikana pysäytimme hevoset ja annoimme niiden seistä takamus tuulta ja raekuuroa kohti. Etenkään Jetti ei voinut millään kuvitella liikkuvansa rakeiden napsahdellessa päin pläsiä. Onneksi kuurot olivat lyhyitä, jolloin pääsimme pienen tauon jälkeen jatkamaan tuntia. Treeniaiheina olivat vasta-asetukset sekä vastalaukka.

Vasta-asetuksia teimme kaikissa askellajeissa niin pitkän kuin lyhyen sivun keskellä. Etenkin vasemmassa kierroksessa vasta-asetuksista oli Jetin kanssa apua. Se nimittäin päätti kulkea etuosa ulompana etenkin laukassa, jolloin vasta-asetuksella sain ulkolapaa haltuun paremmin. Käynnissä ja ravissa vasta-asetukset menivät aika kivasti ilman suurempia ongelmia. Vasemmassa laukassa homma olikin miltei mahdotonta. Kun pyysin oikealla pohkeella etuosaa keskemmäs, ei vasen pohkeeni tajunnut estää hevosen pullahtaista sieltä ulos. Niinpä esitimme Jetin kanssa laukassa melkoisia pullahteluja puolelta toiselle, kun en saanut omia pohkeitani toimimaan yhdessä. Oikeassa kierroksessa vasta-asetuksesta ei ollut haittaa eikä sen kummemmin hyötyä, kun Jetti kulki valmiiksi suorassa. Opettaja muistutti jälleen olemaan käsillä rennompi ja antamaan Jetille tilaa pyynnön jälkeen. Jään edelleen helposti näpertelemään ohjalla ylimääräistä, mistä etenkään suustaan herkempi Jetti ei juuri ilahdu. Arvelen vain turvautuvani ohjaan, kun en osaa ratsastaa riittävästi pohkeillani. Ihanaa, että tiedostan tämän asian teoriassa, mutta en käytännössä näytä osaavan korjata sitä.

Vasta-asetustehtävän jälkeen pääsimme harjoittelemaan vastalaukkaa. Kuviona oli nostaa pitkän sivun alkupuolelta kierrokseen nähden vastalaukka, mennä lyhyt sivu puoliympyrän kaltaisella kaarella, jatkaa hetki toista pitkää sivua edelleen samassa laukassa pysyen ja noin puolivälissä vaihtaa laukka lennosta. Tämän jälkeen jatkettiin myötälaukassa toisen pitkän sivun alkuun, lähdettiin lävistäjälle ja sitten uralle päädyttäessä jatkettiin kierrokseen nähden vastalaukassa samanlainen kuvio. Tulimme kuvion kertaalleen siten, että vastalaukkaosuuksia tuli yhteensä neljä. Kaksi ensimmäistä vastalaukkaa säilyivät puoliympyrän kaarellakin enkä alkanut itse huidella selässä juurikaan ylimääräistä. Enemmän keskityin siihen, että pidin oman tasapainoni ja säilytin pohkeet vanhan laukan tuntumalla. Kun olimme päässeet takaisin toiselle pitkälle sivulle, pyysin Jettiä vaihtamaan, minkä se teki helposti. Kolmannella vastalaukkayrityksellä Jetti pääsi pudottamaan raville. Ihan tarkkaa syytä en tähän tiedä, mutta jotain hämminkiä siihen liittyi. Nostin sitten vastalaukan uudelleen, mikä nousikin yhden myötälaukkayritelmän jälkeen. Tämän jälkeen tulin vielä kertaalleen vastalaukkakuvion, jonka Jetti meni jälleen yhtä tasaisesti kuin kahtena aiempana kertana. Opettaja kehui sitä, että istuin tällä kertaa hevosta häiritsemättä, kun Jetti meni vastalaukan niin ongelmitta. Parantamista olisi kuitenkin ollut siinä, että Jetti olisi pysynyt paremmin suorassa vastalaukkojen aikana. Nyt tahdoin päästää sen melkoiselle mutkalle, kun en uskaltanut tehdä selässä mitään ylimääräistä.

Toisena laukkatehtävänä tulimme Jetin kanssa vielä vasenta laukkaa uraa seuraten. Tarkoituksena oli saada Jetti viimein suoraksi sen sijaan, että se könötti etuosallaan ulompana. Törmäsin heti alussa taas samaan ongelmaan eli sisäpohkeeni ei ollut vartioimassa sitä, kun ulkopohkeella käänsin etuosaa keskemmäs. Niinpä paikoin Jetti mutkitteli, kun sen niin annoin tehdä. Opettaja neuvoi olemaan itse sinnikkäästi menossa suoraan eikä jäämään tekemään liikaa ohjalla. Muutamina hetkinä sain pohkeeni oikein, jolloin Jetti suoristui. Eron tunsi kyllä selkään todella hyvin, mutta toivotun suoruuden säilyttäminen oli hyvin kinkkistä. Parin hyvän askeleen jälkeen unohdin ilmeisesti ratsastaa, ja taas Jetti oli karannut omille teilleen. Jetti tuntui reagoivan tällä kertaa hyvin selvästi vasemmalle valuneeseen istuntaani, mutta enpä hölmönä tajunnut sitä juuri korjata.

Loppuraveissa opettaja kehotti hyödyntämään hyvin lämmenneitä hevosia ja ratsastamaan vähän isompaakin ravia. Jetti liikkuikin aika kivasti, ja taisimme esittää parit kohtuulliset ravilisäykset. Opettaja tosin muistutti taas pitämään niissä ohjat tuntumalla eikä nakkaamaan niitä pitkiksi. Ohjeen avulla saimmekin ne pari hyvää hetkeä. Muutoinkin Jetti liikkui aika kivasti itse eikä ollut niin unessa kuin yleensä etenkin tunnin alkupuolella. Siitä olikin hyvä siirtyä loppukäynteihin. Oli kiva harjoitella jälleen vastalaukkaa etenkin, kun se meni hieman paremmin kuin joskus aiemmin. Haastetta siinä tosin riittää, mutta eipähän tule tylsää saati liian helppoa.

Palasia hetkittäin kohdillaan

Ensinnäkin pienimuotoinen tuuletus: pidin maanantain aivan tallittomana, jihuu! Tänään kuitenkin piti päästä ratsastamaan. Tyrkkäsin itseni kuudenneksi ratsastajaksi C-B-tunnille ja sain ratsukseni Jussin. Tunnin tehtävänä oli vaikuttaa hevosen askeleeseen pidentämällä ja lyhentämällä sitä. Tavoitteena tämän avulla oli saada aikaiseksi hyvässä muodossa kulkeva hevonen, joka tarjoaa laadukasta liikettä. Käynnissä ja ravissa pyörittelimme pääty-ympyröitä, joiden aikana säädettiin pääosin hevosta vähän lyhyempään askeleeseen ja muotoon, kun taas pitkillä sivuilla haettiin pidempää askelta ja rennompaa muotoa. Laukassa puolestaan mentiin pääty-ympyrällä, jossa vasta-asetuksen avulla pyrittiin suoristamaan hevosia ja saamaan ne kantamaan itsensä laadukkaammassa laukassa.

Käynnissä Jussia sai aluksi patistella liikkumaan, kun se tuntui vain notkauttavan kaulansa pyöreäksi ja alkavan laahustaa. Lyhennysympyröillä se puolestaan ei ensin halunnut lyhentää käyntiään, mutta sitten muistin taas, ettei pelkällä ohjalla päästä mihinkään. Sain ratsastaa Jussia ensin pohkeella, jonka jälkeen saatoin vasta alkaa ajatella lyhentämistä. Yritysten ja erehdysten kautta aloin saada apuja kohdilleen, jolloin Jussi tuntui lyhentävän askelta ilman, että aktiivisuus katosi kokonaan. Hetkittäin se myös pyöristyi niin, että keveni edestä ja kantoi itsensä rehellisemmin. Pitkillä sivuilla yritin saada Jussia pidempään askeleeseen, mutta en tainnut juuri onnistua. Ilmeisesti pohkeet eivät menneet riittävän selvästi läpi, jotta muutosta olisi tapahtunut. Ehkä annoin myös hevosen samalla valua edestä pitkäksi, jolloin aktiivisuus katosi samoin kuin mahdollisuus vaikuttaa askeleeseen. Paljon arvailuja, vähän tietoa.

Ravissa ongelmaksi tuli oman istuntani perusvirheet, jotka vaikuttivat Jussin liikkumiseen. Kun minä jännityin, jännitty Jussikin, ja pyöreys katosi. Opettaja neuvoi ajattelemaan taas itselle häntää, jonka päällä yrittäisi istua. Näin alaselän notko saataisiin pois. Samalla piti myös ajatella vatsalihaksia aktiiviseksi ja huolehtimaan siitä, etten yläkropalla keikahda liikaa taakse. Sain myös samalla liikkua satulassa vähän eteenpäin, sillä olin päässyt valumaan siinä turhan taakse. Korjauksia tuli taas paljon, mutta kun sain niitä edes hieman sinnepäin tehtyä, muuttui Jussin liikkuminen takaisin rennon pyöreksi. Yhteys oli niin välitön, että sain kerrankin hyvin nopeaa palautetta hevoselta siitä, milloin tein oikein ja milloin en. Jussi menikin hetkittäin niin, että harjoitusravissa istuminen oli ihanan pehmeää ja lyhentäminen onnistui hyvin helposti. Lyhyemmästä askeleesta Jussi palasi myös ihan näppärästi perusraviin, mutta pidempi askel jäin myös ravissa uupumaan.

Laukkaa otimme pääty-ympyrällä vasta-asetuksia apuna käyttäen. Opettaja muistutti kiittämään hevosia aina, kun ne yrittivät taputtamalla niitä sisäkädellä. Näin varmistettiin samalla se, ettei vasta-asetuksessa sisäohja jäänyt turhaan liian tiukaksi. Jussi laukkasi pääosin kohtuullisen mukavasti, vaikka opettaja tuumi sen välillä jäävän mukavuusalueelleen ja vaati meiltä muhkeampaa menoa. Oikeassa kierroksessa vasta-asetukset tuntuivat aika hankalilta ja näytti, että Jussi painuu etupäällään ulos ja takaosallaan sisälle. Yritin sitten korjata pohkeella etuosaa takaosan eteen, mikä hetkittäin auttoi. Vasemmassa kierroksessa taas vasta-asetus sujui helpommin, mutta nyt Jussin etuosa pyrki valumaan sisälle. Pohkeet sain pistää taas kunnolla töihin saadakseni hevoseen liikettä. Oli mukava huomata, että Jussi kyllä yritti, kun sain pyydettyä siltä oikein. Niinpä hetkittäin laukka muuttui pontevammaksi ilman, että tahti kiihtyi tai Jussi yritti kulkea väärinpäin. Muistin olla kiittämässä sitä aina, kun mahdollista, jolloin sain myös itse jätettyä sisäohjan rauhaan. Hyvien hetkien eteen piti tehdä kyllä töitä, mutta onneksi ne palkitsivat niin paljon, että jaksoin keskittyä ja nähdä vaivaa, vaikka pohkeeni tosin yrittivät muka heittää leikin kesken ja valittaa väsymystä.

Loppuraveissa Jussi kulkikin rennommin ja paremmin pyöreänä pysyen kuin alussa eli teimme ilmeisesti tunnin tehtävissä asioita oikein. Tällainen tunti oli taas hurjan mielenkiintoinen, vaikka se olikin "vain" perusratsastusta ja olisi näyttänyt lajista tietämättömän silmissä sangen tylsältä ympyröillä ähertämiseltä. Jussia on mukava ratsastaa, sillä vaikkei se nyt olekaan ihan liitokavio, se yrittää kyllä ja tsemppaa, kun siltä osaa sitä oikein pyytää. Tällä tunnilla tuntui myös, että pystyin ihmeen hyvin keskittymään sekä hevoseen että itseeni. Vaikka jäihän sitä korjattavaa molempiin, mutta eipähän mennyt ihan pakka sekaisin niin kuin yleensä, jos yritän keskittyä useampaan asiaan kerralla.

Pukkikoneen kyydissä

Jossain hulluuden puuskassa hinguin mukaan Äimäraution ratsastuscentrumin opettajan meitä varten pitämälle koulutunnille Noran ja toisen kaverin kanssa. Nora oli aiemmin kertonut opettajan osaavan piiskata myös koulutunnilla, joten sehän oli testattava. Ratsukseni sain 1997 syntyneen Doster Z:n eli Dozzin. Tämä 165-senttinen ruuna on koulupuolella vaativan A:n tasoinen ja estepuolella siltä sujuu 110-120 sentin radat. Ratsua kehutaan opettavaiseksi, sillä se toimii oikein, mikäli ratsastaja tekee asiat oikein. Tunnin aikana ehdittiin treenata vasta-asetuksia volteilla, avotaivutuksia ravissa sekä laukan lyhentämistä.

Itsenäisessä alkuverkassa Dozzi vaikutti aika laiskalta. Sitä sai nohittaa reippaasti eteenpäin, ja aina nohituksen jälkeen se palasi sinnikkäästi hitailemaan. Kovasti se yritti huijata pyöreää kaulaa ihailevaa kuskiaan, mutta valitettavasti takapään tuntuva sammuminen näinä hetkinä herätti tämänkin kuskin yrittämään jotain ratsastuksen kaltaista menoa. Hetkittäin Dozzi suvaitsi liikkua ihan kivasti, jolloin se tuntui lupaavalta. Sitten se taas vähän sammahti ja pyöristeli kaulaansa niin, että ohjastuntuma katosi samalla kuin koko hevosen etupään hallinta. Koetin ajatella halaavani hevosta pohkeilla ja pitäväni ohjat käsistä, mutta jotenkin tein sen huonosti, kun ratsu pääsi aina omille teilleen.

Ensimmäisenä tehtävänä ratsastettiin kulmat huolellisesti harjoitusravissa ja pyöräytettiin niihin vielä voltit aluksi vasta-asetuksessa. Vasempi kierros oli jälleen kerran ratsullekin jäykempi suunta, joten meno oli varsin tihkaista. Dozzi puski kulmissa sisälle eikä sisäpohkeeni mennyt läpi. Volteilla hevosen etuosa ei pysynyt takapään kanssa samalla uralla, vaan painui sisemmäs. Jälleen syyt tästäkin sisäpohkeelleni. Opettajalta sateli kommenttia sisäpohkeen käytöstä ja hevosen aktivoimisesta, mutta taitoni eivät riittäneet niiden toteuttamiseen. En tiedä, mitä sitten lopulta tein niin väärin. Ehkä en ollut tarpeeksi sinnikäs, ja Dozzi käytti tilaisuuden hyväksi.

Tämän jälkeen siirryimme tekemään pitkille sivuille avotaivutuksia edelleen harjoitusravissa pysyen. Menomme ei valitettavasti parantunut, vaan paheni entisestään. Koska en ollut saanut ratsastettua pohkeita aiemmin läpi, eivät avotaivuksetkaan oikein onnistuneet. Opettaja komensi ottamaan ulko-ohjasta pidätteitä ja ratsastamaan sisäpohjetta läpi. Kuulemma hevonen myös karkasi ulkoa, mitä en itse tajunnut ollenkaan. Olisin ymmärtänyt, että kaatuu sisälle, mutta en noin. Dozzi pysyi häilyvänä edestä ja hitaana takaa, jolloin en saanut siitä otetta. Olisin kaivannut avojen aloittamista käynnissä, jotta olisin saanut rauhassa pistää hevosen oikein. Nyt harjoitusravissa oma istunta hajoili, hevosen hoputtamiseen tuhrautui energiaa, ja lopputulos oli sekamelska jotain eikä kuitenkaan mitään. Tässä vaiheessa alkoi tympiä, kun tehtävät tuntuivat tavattoman vaikeilta, vaikka niiden pitäisi jo sujua.

Lopuksi työstimme laukkaa pyöräyttämällä ympyrät molemmille lyhyille sivuille lyhentäen niillä laukkaa sekä menemällä reipasta laukkaa pitkät sivut. Toisena tehtävänä oli puolestaan vain laukata uraa myöten kulmat huolellisesti ratsastaen. Tässä vaiheessa aloin kettuuntua Dozzin nihkeilyyn ja aloin komentaa tomerammin raipalla. Dozzi ilmeisesti päätti, että nyt oli hänen vuoronsa kouluttaa kuskia kunnolla. Jo aiemmin tunnilla Dozzi oli välillä reagoinut raipannapsautukseen pukilla, mutta nyt niitä alkoi sadella sellaisina, että rytkähtelin aina eteen. Opettaja huuteli nojaamaan taakse, että pysyn kyydissä. Yritin sinnikkäästi olla jämy selässä, jotta hevonen ei oppisi pääsemään pukilla pälkähästä. Mutta niin vain Dozzi veti aina herneen turpaansa ja pukitti. Välillä sain sen jopa liikkumaan eteen pukin sijasta, mutta uutta vauhtia pyytäessä se tarjosi taas pukkia. Tuskastuin ja tyydyin monet hetket huonoon vauhtiin, kun kunto saati uskallus ei riittänyt taisteluun. Lyhennystehtävässä saimme ehkä pari askelta oikein, muuten ratsu möngersi hidasta laukkaa enkä saanut sitä pohkeilla saati pidätteillä lyhenemään energisenä pysyen. Sentään reippaat pitkien sivujen laukat menivät kohtuullisesti. Kulmien ratsastaminen huolellisesti ei myöskään onnistunut, sillä ratsu jatkoi pohjetta vasten puskemista. Pah, pah ja vielä kerran pah.

Loppuraveissa menimme molemmille pitkille sivuille loivaa kiemurauraa. Niiden aikana Dozzi välillä väläytti, kuinka hienon rentoa ravia se osaa mennä, mutta sitten taas välillä katosi tuntumalta ja puski sisäpohjetta vastaan. Koko tunnin aikana ei ollut hetkeä, että olisin kuvitellut hallitsevani hevosta kunnolla. Sen sijaan meno oli aika epämääräistä kinastelua. Opettaja kysyi tunnin loppuun, että mitä tykkäsin. Puntaroin vastausta hetken ja totesin nätisti, ettemme Dozzin kanssa sovi yhteen. Opettaja yritti lohdutella sanomalla, että olihan siellä hyviä pätkiä siihen nähden, että olimme ensi kertaa ratsun kanssa töissä. Itselle tosin jäi hurja keljutus lukuisista pukeista ja niissä retkahteluista. Inhotti myös, että niinä hetkinä alkoi pelottaa putoaminen, mikä sai luovuttamaan ja antamaan hevoselle periksi. Dozzi taisi olla mielissään, kun sai pomottaa nynnyä ratsastajaansa. Mutta opettajalta sateli niin paljon huomiota ja kerrassaan sopivaa piiskausta tunnin aikana, että sen takia kannatti käydä. Epäilen vähän, että löydän itseni vielä toistekin samanlaiselta tunnilta. Opettaja kun jo lupaili, että sitten saisin vähän helpomman ratsun alleni.

Hevosen ratsastamista suoremmaksi

Kouluratsastuskarkelot jatkuivat, kun suuntasimme kaverini kanssa Tallinmäelle ratsastamaan. Tunnin aiheeksi oli toivottu hevosen ratsastamista suoremmaksi ja sitä toteutettiin pohkeenväistöjen, avo- ja sulkutaivutusten, vasta-asetuksen sekä vastalaukan kanssa. Arvelin saavani tuttuun tapaan joko Melban tai Jetin, ja tällä kertaa sain jälkimmäisen eli Jetin.

Tunnin ensimmäisenä tehtävänä olivat pohkeenväistöt pitkille sivuille. Hevosen etuosa jätettiin uralle ja takaosa väistätettiin pois uralta. Jetti oli ihmeen hyvin hereillä ja väisti molemmat suunnat kevyillä avuilla. Välillä niinkin hyvin, että opettaja kertoi pienemmänkin poikituksen riittävän. Olin ihan ihmeissäni, kuinka helposti väistöt sujuivat ilman puolieroja. Käynti yritti tosin välillä hyytyä, mutta aktiivisuudesta huolehtimalla Jetti pysyi kohtuullisesti liikkeellä. Ilmeisesti tehtävässä auttoi se, että mietin tarkemmin omaa istuntaani.

Väistöjen jälkeen lähdettiin tulemaan sekä käynnissä että ravissa keskihalkaisijaa pitkin ensin sulkutaivutusta, sitten suoristuksen kautta avotaivutusta. Käynnissä sain taas huomautuksen siitä, että poikitusta oli liikaa. Tässä törmäsin tuttuun virheeseeni: ratsastin liian jämäkästi, vaikka hevonen olisi toiminut kevyemmillä avuilla. Lisää ongelmaa tilanteeseen toi se, etten vielä osaa tuntea istunnallani, milloin hevonen menee toivotusti. Niinpä opettajan avulla sain poikitusta hillittyä, ja sulkutaivutuksesta tuli parempi. Avotaivutus osoittautui tällä kertaa minulle sulkua vaikeammaksi. Unohdin vartioida pohkeella sitä, ettei hevonen lähde kääntymään, kun pyysin sitä siirtämään etuosaansa. Niinpä osa avotaivutuksista oli vähän haparoivia, ja reitti muuttui kesken kaiken. Välillä taas tajusin käyttää pohkeita, jolloin Jetti meni avoakin aika kivasti.

Ravissa avot ja sulut onnistuivat aika samoin kuin käynnissä. Sulkua oli myös helpompi tehdä tässäkin askellajissa. Ongelmana tosin oli välillä se, että Jetti ei tahtonutkaan suoristua, vaan jäi sulkutaivutukseen. Keskityin sitten ratsastamaan hevosen takaisin suoraksi ennen kuin ajattelinkaan avoa. Ravissa avoissa korostui hieman se, että tie ei pysynyt suorana, kun hevonen pääsi välillä vähän karkaamaan. Mitään suuremman luokan ongelmaa ei kuitenkaan ollut. Siksipä olin ihmeissäni tässäkin, miten tällaiset liikkeet sujuivat kohtuullisen vaivatta.

Laukassa teimme ensin vasta-asetukset pitkille sivuille ja myötäasetukset kulmiin. Vasemmassa laukassa vasta-asetus auttoi hallitsemaan ulkolapaa, jolloin Jetti meni kohtalaisen suorana. Siinä kierroksessa siis ei ollut kummempia ongelmia. Sen sijaan oikeassa kierroksessa Jetti jätti takaosansa selvästi sisälle eikä aluksi halunnut suoristua vasta-asetuksen avulla. Yritin korjata takaosaa etuosan taakse, mutta Jetti luuli minun haluavan vaihtoja ja heitti itsensä hetkeksi ristilaukkaan. Sitten tajusin pitää vasta-asetuksen ja tyyrätä etuosaa takaosan kohdalle. Näin Jetti suoristui eikä laukannut etu- ja takaosa omilla teillään.

Lopuksi treenattiin vielä vastalaukkaa. Oikeassa kierroksessa nostettiin vasen laukka ja kentän päädyt ratsastettiin vastalaukassa asettaen hevoset oikealle ja vasemmassa kierroksessa tietenkin toisinpäin. Pelkäsin aluksi, että Jetti vaihtaa päädyissä laukan lennosta, sillä se on siinä näppärä. Ilmeisesti Aksun kanssa tehty vastalaukkaharjoitus oli tehnyt minullekin hyvää, sillä vastalaukat onnistuivat mukavasti molempiin suuntiin. Huolehdin kyllä tarkasti, että pohkeeni kertoivat säilyttämään pyydetyn laukan, mutta rohkenin kuitenkin myös asettaa. Opettajalta tulikin kehuja, sillä onnistuneet vastalaukat tarkoittivat sitä, että Jetti pysyi tasapainossa. Se kuulemma pelastaa itsensä vaihtamalla myötälaukan heti, jos joutuu epätasapainoon.

Loppuraveissa hevosia vielä venytettiin eteen ja alas ja loppukäynnit käytiin pienen maastolenkin kautta. Mikä lie kouluratsastusputki nyt on alkamaisillaan, mutta en valita yhtään. Jetti oli tällä kertaa todella kiva, vaikka yleensä en saa koulutunnilla siitä kovin helpolla asioita irti. Nyt ratsu tuntui keskittyvän mukavasti ja olevan ennen kaikkea herkkä kuuntelemaan apuja. Tämän tunnin antamalla fiiliksellä olisi ollut kiva hurauttaa toinenkin tunti putkeen. Toisaalta pitää säästellä näitä hyviä hetkiä, sillä näitä ei välttämättä ihan niin usein kouluväännön parissa koe.

Pohkeenväistön kertailua

Helvillä sattui olemaan pitkästä aikaa pöljäilypäivä. Pöljäily alkoi jo tarhassa, jossa Helvin piti mustasukkaisesti vahtia, ettei oma tarhakaveri pääse tekemään tuttavuutta toisen tarhan pollen kanssa. Pidäpä siinä sitten hevosta riimun jatkeena, kun se saa äkkinäisiä sätkyjä ja korvat luimussa komentaa kaveriaan. Onneksi maassa ollut heinä vei lopulta tamman huomion, ja sain vietyä sen komennuspuuhista pois.

Tallissa tamma puolestaan jatkoi häsellystään. Ei voinut seistä paikallaan, ja elämä tuntui muutenkin olevan vaikeaa ja kaikkea piti vahtia. Kaikessa tohinassa onnistuimme vielä paukattamaan (viisaat) päämme yhteen. Siinä sai taas laskeskella pariin otteeseen sataan, kun ymmärrys meinasi koheltavan pollen kanssa loppua. Onneksi tamma lopulta vähän rauhoittui huomattuaan, ettei häseltämisellä saanut tälläkään kertaa sen kummempaa aikaiseksi.

Maneesilla päätin kertailla tiistain oppeja. Pohkeenväistöä siis pitkältä uralta keskemmäs ja siitä voltti. Alussa tein myös uralla vasta-asetuksia. Helvi oli kohtuullisen tahmealla tuulella, mutta hiljalleen vasta-asetukset tuottivat tulosta, ja polle vähän rentoutui ja pyöristyi. Pohkeenväistö tahtoi lähteä myös vaivalloisesti liikkeelle, ja jäin itse liikaa sisäohjaan kiinni. Pätkittäin sain otteeni irti sisäohjasta, ja Helvi väisti niinä hetkinä ihan mukavasti. Liike tosin tahtoi sammua noina hetkinä pahemman kerran enkä saanut sitä kunnolla takaisin. Se oli vähän, että joko väistetään tai sitten liikutaan suoraan. Molempia ei saanut kerralla.

Ravissa tein samaa kuviota. Vasta-asetuksia tehdessä sain taas pyöreämpiä pätkiä ja yritin myös vartioida, että takapää pysyisi liikkeessä. Vauhti tahtoi taas sammua eli toisin sanoen tamma nytkähti vielä pahemmin etupainoiseksi niksauttamalla päänsä nätisti pyöreäksi, mutta unohtamalla liikuttaa takapäätä. Väistöt sujuivat hyvin nahkeasti, ei oikein saatu niissä onnistumisia.

Laukkaa en ottanut treeniin ollenkaan, kun ravikaan ei sujunut toivotusti. Loppukäynneissä hain tammaa pyöreäksi ja vahdin tarkasti takapään liikettä. Lopulta jokin loksahti paikoilleen ja sain muutamat hyvät pätkät rehellisempää pyöreyttä ja takapään liikettä. Kannatti siis vääntää tunti, kun lopussa oli pieni palkkio kuitenkin.

Rento ja oikeinpäin kulkeva hevonen

Otsikko kertookin kaiken tämän tunnin aiheesta. Tätä tavoitetta sain yrittää soveltaa Morttiin. Hapannaama näytti taas mutristeluilmeitään karsinassa, mutta sieti varustamisen, kun viimein ymmärsi minun huseeraavan vieressä ilmeistä riippumatta.

Ensimmäinen kuvio oli mennä lyhyeltä sivulta syvälle kulmaan ja lähteä siitä pohkeenväistöön muutaman metrin keskemmäs. Siitä puolestaan pyöräytettiin aina pitkän sivun kautta voltti ja loppupätkä kuljettiin suoraan. Tarkoituksena oli saada hevonen avuille ja käyttämään takapäätä. Voltilla sai tarvittaessa myös vasta-asetuksella hakea hevosta ulkopuolen avuille.

Meillä pohkeenväistöt lähtivät ihan kivasti. Mortti väisti kohtuullisen hyvin ja alkoi vähän miettiä, josko sitä pyöristyisi. Volteilla pyytelin myös asetuksia reippaasti, jolloin polle pätkittäin pyöristyi. Mutta se myötääminen oli taas turhan monta kertaa joko myöhässä tai sitten liian pieni. Opettaja hoksautteli siitä ahkerasti, ja lopulta aloin älytä reagoimaan ajoissa ja oikein. Mortti palkitsi tämän pysymällä paremmin pyöreänä ja kulkemalla mukavan rennosti.

Ravissa kuvio pysyi samana, mutta tehtävä vaikeutui askellajin vuoksi. Aina vauhdin lisääntyessä minulle tulee vaikeuksia saada pyynnöt oikein. Ilmeisesti hytkyn siellä menossa sen verran, etteivät apuni ole tarpeeksi selviä, jotta polle ne tajuaisi. Muutamien höpösti menneiden kierrosten jälkeen aloin taas saada pohkeenväistön kuriin (ja huolehdin jopa ulkopuolesta, hurraa!), jonka jälkeen volttikin meni aika kivasti. Kun siis muistin asettaa ja myödätä, en vain pyytää. Tässä vaiheessa opettajaltakin tuli kehuja siitä, että Mortti kulki oikeinpäin ja rennosti.

Laukassa sitten haettiin pienillä vasta-asetuksilla tarkistusta siihen, että hevonen kulkisi suorana. Pitkien ja lyhyiden sivujen keskelle tehtiin aina pieni tasapainotus aavistuksella vasta-asetusta ja pyrittiin tuntemaan istunnalla, mitä tapahtui. Mortti otti pienet pyynnöt vasta-asetuksesta laukassa mukavasti onkeensa ja jopa pyöristyi muutamaan otteeseen. Noina tasapainotushetkinä laukan ponnistus tuntui vähän vahvistuvan ja laukan mukailu jotenkin helpottuvan. Liekö nuo oikeita tuntemuksia, mutta kyllä tasapainotettu laukka oli selvästi parempaa kuin ilman sitä menneet pätkät. Täytyypä kokeilla muillakin tunneilla tätä keinoa. Ja muutenkin muistaa se, että hevosella on kuin onkin se ulkopuoli. Tahdon jäädä nyhräämään liian monesti sen sisäpuolen kanssa, jolloin ulkopuoli saattaa mennä missä tahansa.

Tunti Mortin kanssa oli itse asiassa mukava, ainakin tässä treenissä. Mortista tuntui kuoriutuvan taas ihan uusia ja oikein hyviä puolia esiin. Mukava huomata, että oma taitotaso on siitä alkeis-jatkoajasta vähän parantunut, kun hevoset liikkuvat ihan eri tavalla kuin ennen. Ainakin välillä.