Volteilta avo- ja sulkutaivutuksiin

Tiistaina lyöttäydyin koulutunnin neljänneksi ratsastajaksi. Ratsuksi sain Paven, ja pääsimme treenaamaan avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä ja ravissa.

Alkuverryttelyssä haimme käynnissä ja ravissa askelta aina hetkittäin vähän lyhyemmäksi. Tavoitteena oli säilyttää aktiivisuus myös lyhyemmässä askeleessa. Sain tehtyä pidätteitä myös istuntaa hyväksi käyttäen, ja Pave kuuntelikin sitä aika hyvin. Käynnissä aktiivisuus ei aivan tyystin kadonnut lyhennyksissä, mutta ravissa niin pääsi käymään. En oikein saanut rytmitettyä apujani ja omaa kevennystäni siten, että olisin saanut Paven pysymään napakkana myös lyhyemmässä askeleessa. Harjoitusravissa istuminen auttoi lyhennyksessä, mutta pakkani ei pitänyt riittävän hyvin, että olisin saanut siinä vielä aktiivisuuden säilymään.

Verryttelyn jälkeen siirryimme pitkille sivuille tehtyjen avo- ja sulkutaivutusten pariin. Tulimme niitä niin käynnissä kuin ravissa. Pitkän sivun alkuun pyöräytimme voltin, jonka avulla valmistelimme avotaivutuksen. Sitä menimme noin puolet pitkästä sivusta, kunnes pyöräytimme uuden voltin, joka toimi sulkutaivutuksen valmisteluapuna. Sulkutaivutusta menimmekin sitten pitkän sivun loppuun.

Tiesin avojen ja sulkujen tuottavan meille pulmia, mutta onneksi saimme työstää niitä ensin käynnissä. Vasen kierros oli sekä avojen että sulkujen kannalta hankala, mutta erityisesti sulkujen. Pave ei halunnut asettua ja taipua vasemmalle, vaan punki vasemman lavan aina palloksi vääntäytyen kenottamaan oikealle. Ähersin, puhersin ja rehellisesti sanottua myös sadattelin sulkutaivutusten kamalaa hankaluutta. Asiaa ei auttanut se, etten saanut taiteltua itseänikään oikeaan asentoon, joten mitenpä olisin voinut vaatia moista hevoseltakaan. Avotaivutukset vasemmalle olivat myös hankalampia, mutta niissä saimme aina muutamia askelia sinnepäin. Edelleen pulmana oli se, ettei Pave mielellään antanut periksi oikealta puolelta ja lähtenyt asettumaan ja taipumaan vasemmalle.

Oikeassa kierroksessa molemmat liikkeet olivat hieman helpompia. Erityisesti avotaivutuksissa oli jo paremmin ideaa, jopa ravissa. Vaikka ravissa liikkeiden sujuminen hankaloitui odotetusti, kun en saanut istuttua kunnolla alas. Sulkutaivutuksen kaltaisiin hetkiin löytyi myös vähän jujua, vaikka Paven takaosa tuppasikin liimautumaan paikoin tiukasti etuosan kanssa samalle reitille. Tässä kierroksessa sain omaa kroppaani kuitenkin taiteltua enemmän oikein, mikä varmasti auttoi hevostakin hahmottamaan, mitä oikein siltä halusin.

Lopuksi otimme lyhyesti laukkaa pääty-ympyröillä molempiin suuntiin. Avot ja sulut olivat kaikessa hankaluudessaan tainneet vähän jumpata Pavea, sillä laukka pyöri ihan kohtuullisesti. Vasemmalle Pave ei tosin vieläkään halunnut antaa kunnolla periksi, mutta muutoin se laukka rullasi oikeaa paremmin. Annoimme hevosten venyttää vielä laukassa ohjan perässä eteen ja alas, minkä Pave teki asiallisesti.

Tunnin tehtävä oli kyllä ihanan kamala. Tuntuu, että olen ihan taas hukassa avo- ja sulkutaivutusten kanssa. Ehkäpä minun pitäisi mennä niitä niin notkealla ja ymmärtäväisellä hevosella, joka tekisi ne puolittain ajatuksesta. Kenties siten voisin hakea omaa istuntaani ja apujani kohdilleen. Joko niitä robottihevosia saa halvalla kotikäyttöön?

Sennuleirin 13. tunti: parempaa kohti

Leirin kolmastoista tunti oli koulutunti, jonka sai halutessaan mennä kangilla. Jätin ne väliin, sillä menen niiden kanssa lähinnä kipsiin. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja ratsunani toimi Felix. Tunnilla treenasimme avo- ja sulkutaivutuksia, voltteja, loivaa kiemuraa sekä vastalaukkaa.

Alkuverryttelyn menimme kaikissa askellajeissa ilman kummempaa tehtävää. Yritin ottaa Felixin kanssa sopivan napakan asenteen, jotta ratsastaisin kunnolla enkä jäisi matkustelemaan. Samalla sinnillä päätin naputella sisäpohkeet tavallista paremmin läpi, sillä Felix kanttaili kulmia reippaasti. Felix liikkui alussa hieman tahmeasti, kun en päässyt liikkeisiin hyvin mukaan, vaan keikuin epätasapainossa. Kun sain itseäni kasaan, pääsi Felix etenemään paremmin. Laukassa se tykkäsi vähän levitä käsiin puikulaksi, mutta ainakin laukka pyöri hetkittäin eikä Felix aivan madellut.

Ensimmäisenä kuviona oli ratsastaa pitkän sivun alkupuoli avotaivutuksessa. Puolivälissä pyöräytettiin voltti, jonka jälkeen loput pitkästä sivusta jatkettiin sulkutaivutuksessa. Sen jälkeen suoristettiin, nostettiin laukka ja ratsastettiin toinen pitkä sivu loivalla kiemurauralla. Avot ja sulut tehtiin käynnissä ja ravissa. Molempia taivutuksia sain haeskella, mutta saimme onnistumisia kummassakin. Voltti auttoi hyvin valmistelemaan sulkutaivutuksen. Avotaivutuksenkin alkuun olisin saanut pyöräyttää moisen, sillä nyt avot lähtivät paikoin vähän haparoiden. Positiivista oli se, että niin avot kuin sulut menivät kohtuullisesti ilman, että jompikumpi olisi tuntunut selvästi toista vaikeammalta.

Loiva kiemura laukassa meni alun jälkeen itse asiassa todella kivasti. Felix laukkasi vähän lyhyempänä, mutta ihan pontevasti, jolloin minun tehtäväkseni jäi vain ohjata sitä kuviolla. Olipa helppoa ja kivaa! Sain nyt sen haaveilemani napakan ratsastuksen tehtyä, jolloin en jäänyt ähertämään, vaan pyysin ja annoin hevosen tehdä työnsä rauhassa suurempia häiritsemättä. Vastalaukkaa puolestaan menimme koko kenttää hyödyntäen. Kulmat sai ratsastaa helpotetusti eli vähän pyöristetysti. Alussa Felix pudotti vastalaukan kaarteissa pari kertaa, mutta sitten sain sen ymmärtämään, mitä haimme. Sen jälkeen Felix säilytti vastalaukan hienosti. Laukkaosuudet menivätkin meillä tänään koko tunnista parhaiten. Olipa kyllä kiva saada nauttia sujuvista laukkahetkistä.

Lopuksi teimme parit ravilisäykset lävistäjille. Tein ne aika vaatimattomasti, mutta Felix tarjosi kuitenkin pientä eroa. Tunnista jäi hyvä mieli, vaikka alku tuntuikin hankalalta. En kuitenkaan nakannut hanskoja heti tiskiin, vaan maltoin keskittyä ja yrittää ratsastaa voivottelun sijaan. Se luonnollisesti auttoi, ja tunnin aikana menimmekin Felixin kanssa parempaa kohti. Kiva saada muutettua omaa ratsastusta ja nähdä, kuinka hevonenkin muuttuu paremmaksi sen myötä.

Avojen ja sulkujen parissa

Keskiviikko hurahti tuplahevostelun merkeissä. Ensimmäisen tunnin menin Jetillä Artsin koulutunnilla, jonka jaoin kahden muun ratsukon kanssa. Tällä kertaa Jetti oli päivänvalon ansiosta rohkea eikä tollotellut omiaan. Menohalut olivat tosin hukassa, sillä sitä sai patistella liki koko tunnin ilman kummempaa reipastumista. Alkuverkassa hurautimme kaikki askellajit läpi, sillä tunnin treenit teimme käynnissä ja ravissa. Luvassa oli nimittäin kunnon jumppaa avo- ja sulkutaivutusten parissa.

Aluksi teimme pitkällä sivulla pelkkää sulkutaivutusta käynnissä. Kun se onnistui, vaihdettiin sulkutaivutus noin puolivälissä avotaivutukseksi. Siitä puolestaan palattiin ennen pitkän sivun loppumista takaisin sulkutaivutukseen, josta hevoset lopulta suoristettiin. Käynnissä oli mukavasti aikaa hakea palikat kohdilleen, mutta meno oli muutoin nihkeää. Jetti joko teki liikkeen ja käveli, mutta ei mielellään molempia yhtä aikaa. Huomasin tässä hyvin sen, kuinka yritin vain ulkopohkeella säätää liikettä, kun oikeasti tarvitsin jopa enemmän sisäpohjetta. Se ei taas aluksi osannut hommaansa ollenkaan, kun olin niin tottunut sen käyttämättömyyteen. Onneksi Jetti opetti tässä hyvin, sillä se kyllä lähti valumaan sisälle, jos en pitänyt sitä sisäpohkeella raiteilla. Sain kiinnitettyä kivasti huomiota myös siihen, että olimme Jetin kanssa menossa samaan suuntaan enkä vääntänyt etuosaa liian mutkalle. Oma vaikuttaminen oli paikoin melkoisen jännittynyttä nyhräystä, mutta hyviäkin hetkiä mahtui mukaan, ja yritin aina palkita Jetin niistä nopeasti.

Sulkutaivutuksesta avotaivutukseen ja siitä takaisin sulkuun siirtyminen olikin mielenkiintoista. Sulusta pääsimme avoon kohtuullisen asiallisesti, mutta avosta takaisin sulkuun palaaminen tuotti pulmia. Jostain syystä en sen jälkeen saanutkaan pohjeapuja niin hyvin läpi, ja Jetti pääsi suoristumaan. Sisäpohkeeni loisti taas poissaolollaan, mikä varmasti osittain selitti tilannetta. Sain myös kaiken tämän miettimisen lisäksi huolehtia Jetin pitämisestä liikkeellä. Ravissa homma onneksi helpottui hieman, mutta eteenpäinpyrkimys kärsi kyllä omasta säätämisestäni melkoisesti.

Hurautimme samaa sulku-avo-sulkujumppaa myös lävistäjillä. Olipa se outoa mennä ilman aidan tukea, mutta samalla niin opettavaista. Sulut sujuivat edelleen aika kivasti ja myös paluut avosta sulkuun paranivat hieman, vaikka niissä olisi ollut vielä viilattavaa. Jollain tavalla oli helpompi mennä ilman aidan tukea, kun näki heti, jos jokin apu ei mennyt läpi eikä aita ollut osana vaikuttamassa. Opettaja tuntui muutamiin esityksiimme oikein tyytyväiseltä, joten emmeköhän me Jetin kanssa jotain saaneet oikein. Loppupuolella tehtävä menikin kivasti ilman suurempia puolieroja, joten jumppa oli varmasti vähän vetreyttänyt Jettiä.

Sulkujen ja avojen parissa tahkoaminen oli ihanan kimuranttia. Niitä ei tule tehtyä kovin usein ja vielä harvemmin tällaisella keskittymisellä. Jetti väläytteli taas hyviä hetkiä niin kuin se usein Artsin silmän alla tekeekin. Tykkään niin näistä tunneista, sillä tuntuu, että jokaisella kerralla näen pienen palan lisää Jetin osaamisesta. Vielä kun saisin kaivettua itsestäni sitä osaamista irti enemmän, niin tehtävät sujuisivat paremmin. Etenkin rentoutta ja helppouden ajatusta kaipaisin enemmän omaan menooni, niin se varmasti välittyisi hevoseenkin.

Takaisin Manun kyytiin

Keskiviikon tunnit menevät kesän ajan meidän valmennustuntimme ja aiemman B-tunnin yhdistelmänä. Ratsukoita tunnilla oli tällä kertaa onneksi vain seitsemän, joten kovin ahdasta ei ollut. Ratsukseni sain Manun, joka palasi töihin useamman kuukauden sairaslomalta. Tallin toinen opettaja oli ratsastanut Manua jo viikon verran, joten se oli päässyt jo hyvin töihin kiinni. Tunnilla jumppasimme avo- ja sulkutaivutusten parissa.

Alkuverryttelyssä tehtävänä oli antaa hevosten liikkua hieman pidemmässä muodossa. Verryttelimme käynnissä ja ravissa, joiden aikana sain tauon jälkeen tutustella Manuun. Se tuntui pitkälti omalta itseltään eli oli reippaana menossa. Se kuitenkin otti pidätteet aika kivasti vastaan, kun sain jämäköitettyä istuntaani. Manu myös hetkittäin hakeutui kivasti tuntumalle, mutta tahtoi valua etupainoiseksi sekä hieman kipittää. Sain toppuutella sitä tasaisesti, mutta keskityin myös rentoutumaan. Tämä yhdistelmä toimi paikoin kivasti.

Avo- ja sulkutaivutuksia tahkosimme käynnissä toisella pitkällä sivulla. Aloitimme avotaivutuksella, jota tulimme pitkän sivun puoliväliin saakka. Siitä pyöräytimme voltin, jolta palattuamme jatkoimme sulkutaivutusta sivun loppuun. Toiselle pitkälle sivulle pyöräytimme voltit alkuun ja loppuun. Helpommin sujuivat avotaivutus oikealle ja sulkutaivutus vasemmalle. Avotaivutuksessa sain huolehtia siitä, että etuosa oikeasti kääntyi enkä vain kääntänyt kaulaa. Sulkutaivutuksessa taas sain muistaa pitää etuosankin oikeassa kohdassa enkä vain tuupata takaosaa matkoihinsa. Avotaivutuksessa vasemmalle Manu oli joko selvästi jäykempi tai sitten ei vain ymmärtänyt apujani. Muutamia kertoja se pysähtyi ihmettelemään, mitä oikein mahdoin siltä vaatia. Muutoin se mielellään yritti tarjota takaosaansa sisemmäs sen sijaan, että olisi siirtänyt etuosaansa minnekään. Sulkutaivutuksessa oikealle etuosa jäi välillä paitsioon tai meni liian mutkalle. Takaosa sinällään oli ihan oikein, mutta välillä Manu pääsi etuosan ongelmien takia suoristumaan liikkeestä.

Toisella pitkällä sivulla pyöräytimme voltit lopuksi myös laukassa. Manu oli laukasta innoissaan, jolloin hurautimme pitkän sivun ja voltit muutamia kertoja aika holtittomasti. Vaikka ei ruunaa oikein voinut asiasta moittia, olihan sillä pitkä sairasloma takana ja varmasti virtaa vaikka pienelle kylälle jaettavaksi. Tiesin Manun tasoittuvan, jos saisin istuttua jämäkästi enkä lähtisi vetokisaan. Tuppasin kuitenkin liukumaan satulassa edestakaisin, kun ratsastushousuni eivät tuntuneet pitävän yhtään. Mainio selitys, eikö? Availin kuitenkin sinnikkäästi lonkkia, jotta sain pohkeita tuntumalle sekä yritin pitää keskivartaloni tiukkana. Hyvinä hetkinä Manu tasoittuikin, ja saimme aika asiallisia voltteja. Saimme myös mentyä pitkää sivua muutamat kerrat kohtuullisen rauhallisesti. Muutamat kerrat taas viipotimme menemään, kun keskittymiskykyni katosi matkasta ja heittäydyin matkustajaksi. Onneksi pitkän sivun päässä odotti aina se toinen voltti, jossa hommaa saattoi kursia kasaan.

Loppuraveissa hain Manua vielä kuulolle ja malttamaan. Se tarjosikin ihan kivoja hetkiä, kun tajusin itse olla riittävän nopea rentoutumaan enkä jäänyt varmistelemaan liikoja. Opettaja hoksautti vielä hakemaan Manua kantamaan etuosansa, kun muoto oli kohtuullinen. Manu malttoi hetkittäin hienosti, jolloin siitä irtosi aika kivaa ravia. Tunti päättyikin hyviin fiiliksiin, vaikka tunnin vaikeimmissa kohdissa pakka oli pahasti sekaisin. Kaiken kaikkiaan oli kiva päästä taas Manun selkään. Mukava saada sekin takaisin remmiin, ja Manu vaikutti itsekin olevan hyvillä mielin hommissa. Kunhan se pääsee kunnolla töihin kiinni, niin sillä pitää kyllä treenata enemmänkin.

Kenttäratsun kyydissä ja kevyttä työskentelyä

Olipas taas vähän erilaisempi perjantai hevosteluiden osalta. Pääsin Noran ansiosta osallistumaan FilmMe-videokamerajärjestelmän tiedotustilaisuuteen. FilmMe:n idea on yksinkertainen: se seuraa ja kuvaa ratsukkoa automaattisesti. Kameran seuraaminen perustuu ratsastajan käyttämään rannekkeeseen, jonka järjestelmä tunnistaa paikannusmenetelmää hyödyntämällä. Rannekkeella ratsastaja voi myös aloittaa ja lopettaa kuvaamisen, ja otetut videot siirtyvät automaattisesti nettiin käyttäjän omalle tilille. Oli hauska päästä testaamaan oululaiskeksintöä eikä intoa vähentänyt yhtään se, että se tarkoitti samalla uuden hevosen selkään kipuamista.  

Niskan tuijottamista. Kuva: FilmMe Group.

Tapahtuma järjestettiin Oulussa sijaitsevalla maneesilla, jossa järjestelmä on käytössä. Ratsuna toimi yrityksen toimitusjohtajan oma ratsu, 2000 syntynyt torinhevosruuna Olympos eli Olli. Ollilla on kisattu koulupuolella vaativaan B:hen saakka, rataesteillä 120 senttiä ja lisäksi kenttää helpossa luokassa. Ollin omistaja oli esitellyt FilmMe:n toimintaa jo ennakkoon ratsunsa kanssa, joten hevonen oli hyvin verrytelty. Olin testini ajan rannekkeen kanssa vähän hukassa, kun en tiennyt, milloin se tallensi ja milloin ei. Onneksi paikalla oli Nora kuvaamassa "vanhanaikaisesti" sekä yrityksen ihmisiä, joilta saatoin kysellä, milloin järjestelmä kuvasi. Lopulta sain napattua itsestäni kolme videopätkää.

Miltä se FilmMe:n tallennusjälki sitten näyttää? Seuraavista videoista se käy ilmi. En ole mikään tekniikkahifistelijä, joten minun arvioni on, että ei yhtään hullumpaa. Mukana on vähän nykiviä kohtia välillä kameran seuratessa ja zoomatessa, mutta muutoin videot ovat hyvin käyttökelpoisia. Videot ovat myös ihanan vakaita, kun niissä ei ole sitä ihmiskäden tuomaa tärinäefektiä. Ehkä aavistuksen toivoisin peruszoomauksen olevan lähempänä kohdetta, mutta ilmeisesti sekin on säädettävissä. Tuntiratsastajan näkökulmasta voisin kuvitella joko ostavani ihan oman rannekkeen tai vuokraavani sellaista videojärjestelmän hankkineelta tallilta, jotta saisin videoita ratsastuksestani. Toivottavasti tallit tarttuvat tällaiseen mahdollisuuteen tarpeidensa mukaisesti ja kiitos vielä FilmMe Groupille mukavasti kokemuksesta! Tämä ei tosiaan ole maksettu mainos, vaan ihan omasta mielenkiinnosta kokeiltu juttu.


Tämä seuraava sitten on Noran kuvaama, kiitos!

Iloiset bloggaajat ja Olli. Kuva: FilmMe Group.

Olli oli todella mukava tuttavuus, vaikka sen selässä vietinkin aikaa ehkä viitisen minuuttia. Olisin kyllä voinut olla pidempäänkin. En tehnyt mitään kummallisuuksia, vaan ratsastin kaikissa askellajeissa ja parin askeleen verran menin pohkeenväistöä. Olli vaikutti mukavan aktiiviselta ja kankien kanssa kulki paikoin pyöreänä. Ravi oli ihmeen helppoa istuakin (koulusatulalla oli varmasti vaikutusta myös), ja laukassa tuntui olevan potkua vaikka mihin. Jos taitoni olisivat riittäneet, olisi Ollin varmasti saanut vaikka millaiseen koottuun laukkaan samoin kuin keskilaukkaan. Kun pääsin selästä alas, saatoin vain fiilistellä hienoa hevosta ja toivoa, että kaikki tuntihevosetkin voisivat pysyä samanlaisina: herkkinä ja läpiratsastettuina. Videolta katsottuna nauratti, kun ratsastin Ollia kuin se olisi tehty lasista: hiippailimme jokaisessa askellajissa. Mutta jotain positiivista kyljistä irti heiluvien käsien ja notkoselän unohtamiseksi: kyynärkulma säilyi, jihuu! Vuoroni jälkeen Nora kipusi kyytiin, ja minä puolestaan leikin vanhan ajan kuvaajaa. Bongasitteko muuten ihan käsityönä tehdyt blogipaidat minulta ja Noralta? Keksimme väkertää moiset, ja paitamme pääsivät nyt ensi kertaa ihmisten ilmoille.

***

Ajellessamme Noran kanssa pois tapahtumasta oli Easyn omistaja kysellyt, josko jompikumpi meistä pääsisi ratsastamaan ja hoitamaan tamman. Noralla oli (minun onnekseni) menoja, joten pääsin Easyn liikuttajaksi. Ehdotuksena oli vaikka maasto, jonka sovelsin tarkoittamaan reilun puolen tunnin maastoa ja sitten kentällä käynnissä jumppaamista pohkeenväistöjen, etu- ja takaosakäännösten sekä avo- ja sulkutaivutusten parissa.

Maastossa ei tapahtunut kummempia. Otin yhden pidemmän pätkän ravin ja laukan vuorotteluita. Easy kuunteli hyvin, mutta laukassa se tuntui keskittyvän pälyilemään sen sijaan, että olisi edennyt. Väliin sitä sai jopa patistella, kun se yritti tarjota hidastamista. Raviin se siirtyikin varsin mieluusti, mutta kipitti siinä paikoin hyvin kiireisesti. Toppuuttelulla se kuitenkin malttoi aina lopulta tasoittua. Loppuun otinkin pitkän tovin käyntiä ja kunnon kyttääjän tavoin valitsin paluureitiksi tallille tien, jotta saatoin vilkaista, millä ratsulla Nora oli omalla tunnillaan.

Kentälle päästyämme keräsin ohjat taas tuntumalle ja aloin tehdä sillisalaattiani. Väistöjä tein niin lävistäjää myöten kuin etuosa uraa seuraten. Tällä kertaa väistöt eivät lähteneet ihan niin kevyesti kuin joskus, mutta uraa myöten tehtynä toimivat paremmin. Sen sijaan olin tyytyväinen siihen, kuinka puolieroja ei tuntunut niin selvästi. Etu- ja takaosakäännökset tuntuivat menevän hyvin, kun sain jarrutettua Easyn etuosaa odottamaan. Itselleni hankalampia ovat takaosakäännökset jostain syystä, joten etuosakäännökset sujuivat helpommin. Avoissa ja suluissa oli vaikea tuntea, menivätkö ne oppikirjamaisesti vai kaukana siitä. Avot tuntuivat lähtevän helposti, mutta suluissa huomasin vääntäväni hevosen liian jyrkkään poikitukseen. Easy eteni kuitenkin molemmissa kohtuullisesti. Suluissakin maltoin lopulta olla poikittamatta hevosta liikaa, jolloin Easyn eteneminen parani. Tehtävien parissa yritin muistaa muutenkin huolehtia etenemisen säilymisestä, jotta jumppatuokiosta olisi ratsullekin jotain hyötyä.

Lopuksi annoin Easyn vielä käppäillä hetken pidemmällä ohjalla ennen kuin ratsastus oli pulkassa. Sen jälkeen tamma pääsi hoitotoimenpiteiden jälkeen takaisin tarhaan heinien pariin, ja minä puolestaan sain tehdä tallihommat kaikessa rauhassa. Eipähän jäänyt tämän perjantain hevostelut muutamaan hassuun minuuttiin. Jatkossahan perjantai on ainakin kesän ajan talliton päivä. Tuntuikin hurjalta olla kotona ennen kahdeksaa, kun koko talvikauden perjantaisin on tullut kotiuduttua hyvinkin vasta puoli kymmenen jälkeen. Onneksi ratsastuskerrat eivät vähene, vaikka päivät vähän vaihtuvat.

Ratsun työstämistä lyhyemmäksi ja pyöreäksi

Epper edustaa, kuski ei niinkään (kädet & katse!).

Keskiviikkona tallille päästyäni kouluvääntö ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Aiempi tunti meni vielä kavaletteja, joten vihersin kateudesta sitä seuratessani. Onneksi sain ratsukseni Epperin, jonka kanssa kouluvääntökin on useimmiten ihan kivaa. Kun sain noustua satulaan, unohtuivat harmitukseni kouluväännöstä kuin taikaiskusta. Pääasia oli, että pääsin satulaan. Tunnilla ratsukoita oli lisäkseni ihanasti vain neljä. Treeniaiheena oli puolestaan hevosen työstämistä lyhyemmäksi ja pyöreämmäksi, vähän neliömäiseksi siis. Tähän pyrittiin käynnissä tehdyillä avo- ja sulkutaivutuksilla sekä ympyröiden työstämisellä ravissa ja laukassa.

Hapuilevia ja jännittyneitä avotaivutusyrityksiä.

Työt aloitettiin pitkille sivuille käynnissä tehdyillä avotaivutuksilla ja ensin muutamaan kertaan käynnissä tehdyillä pääty-ympyröillä, kunnes ne tultiin jo ravissa. Epperin sai avotaivutukseen kohtuullisesti, mutta se ei juuri rentoutunut sen aikana. Yritin houkutella ja maanitella, mutta jokin jäi kinnaamaan eikä Epper hetkeä tai paria enempää koko tehtävän aikana suostunut myötämään avotaivutuksen aikana. Avotaivutuksissa takapää tahtoi sammua pahemman kerran, mikä saattoi selittää rentouden puutteen. Samalla taisin itse jäädä pusertamaan eri apuja niin sinnikkäästi, että oma jännityneisyyteni varmaan tarttui Epperiin. Huomasin oman ylimäääräisen äherrykseni jo selässä ollessani ja pyrin rauhoittamaan pyyntöjäni, mutta niin vain seuraavassa hetkessä pyysin pohkeella yhtä, vaadin ohjalla toista ja istunnalla taas epämääräisesti kerroin kolmatta. Etenkin pohkeeni olivat tässä tehtävässä lennossa. Hippoksessa olleen artikkelin mukaan pohje liikkuu paikaltaan maltillisesti, ehkä pari senttiä. Minulla se taas taisi ottaa eroa lähtöpisteeseen parikymmentä senttiä. Kaikeksi onneksi avotaivutuksia eikä sitä myöten sulkutaivutuksia tehty tällä kertaa muussa kuin käynnissä, sillä muutoin olisin ollut ihan pulassa. Avotaivutukset tuntuivat onnistuvan omalta osalta paremmin oikeassa kierroksessa.

Pohkeillani on oma elämä sulkutaivutusyrityksissä.

Sulkutaivutukset vasemmassa kierroksessa olivatkin sitten tavattoman vaikeita. Istuntani meni ihan mutkalle, kun yritin saada Epperin takaosan sisemmäs ja etuosan pysymään omalla paikallaan. Sitten vielä joko asetin Epperiä liikaa tai sitten annoin sen pullahtaa oikean lavan kautta karkuun. Eniten kismitti se, kuinka oma istunta jarrasi kaikkea vastaan ja kuinka vaikea sitä oli yrittää korjata. Samaa ongelmaa oli toki myös oikeassa kierroksessa, mutta aavistuksen maltillisempana. Sulkutaivutuksissa kuitenkin sain avotaivutuksia paremmin Epperiä rentoutumaan ja hakeutumaan pyöreäksi. Hetket olivat tosin lyhyitä ja vaativat melkoista työstöä, mutta kovasti Epper yritti ymmärtää pyyntöjäni. Ongelmaksi tuli lähinnä se, että keskityin säätämään liikaa sisäavuilla, jolloin ulkopuoli jäi välillä huomiotta, ja Epper pääsi pullahtamaan sieltä karkuun. Aika paljon sain tehdä töitä sen kanssa, että tajusin pitää etupään odottamassa takapäätä, ettei koko ratsu päässyt venymään tavarajunaksi. Sulkutaivutuksissakin Epper hidasteli ja paikoin suorastaan mateli. En toisaalta voinut keskittyä siihen, sillä pelkästään palasten asettaminen kohdilleen vei suuren osan keskittymisestäni. Naureskelin kyllä mielessäni, kuinka esittämämme avot ja sulut olivat niin kaukana niistä oikeaoppisista ja tarmokkaista suorituksista, joita esimerkiksi koulukisoissa näkee.

Melkein istunta paketissa, melkein.

Työskentely pääty-ympyröillä ravissa ja laukassa tuntui sujuvan lopulta paremmin kuin taivutusten teot. Toisaalta niiden työstäminen varmasti auttoi myös ympyröillä. Pääongelmana ympyröillä oli se, että annoin Epperin jäädä pieneen sievään menoon sen sijaan, että olisin pyytänyt sitä liikkumaan kunnolla takapäästä. Niinpä paikoin esitimme nättiä muotoa, mutta puutteellista eteenpäinpyrkimystä. Keskeisimpänä oppina tuli huolehtia siitä, että Epper on tasaisesti molempien ohjien tuntumalla, ja että olen itse kääntymässä sen mukana enkä jää omalla istunnallani olemaan liikettä vastaan. Istunta vaati korjaamista etenkin vasemmassa kierroksessa, jossa en hevillä saa käännettyä vartaloani hevosen mukana, vaan vasen puoleni jää matkasta. Opettaja syynäsi menoamme mukavan tarkasti, ja ohjeiden avulla sain paikoin istuntaani parannettua. Kertaalleen opettaja tuumasi jonkin loksahtaneen kunnolla paikoilleen, kun Epper ryhdistäytyi ja laukkasi rennosti eteenpäin ihan kuin olisi ajatellut, että nyt viimein saa edetä kunnolla. Saimmepa kertaalleen yhden näpsäkän laukannoston siten, että se oikeasti lähti ylämäkeen. Pieniä onnistumisen hetkiä, mutta sitäkin kivemmilta tuntuvia.

Mikä tuota pohjettani oikein riivaa?

Tunnin aikana opettaja hoksautti yleisesti, että hevoselle piti jättää vastuu itsensä kantamisesta eikä jäädä turhaan näpertelemään koko ajan itse jotain. Tämän jälkeen tajusin, kuinka huonosti annan hevoselle mahdollisuuden tehdä oman osuutensa. Niinäkin hetkinä, kun Epper kulki oikein, olin varmistelemassa. Hiljalleen opettajan kommenttien pohjalta aloin muistutella itseäni jättämään hevonen rauhaan, kun palikat olivat oikein ja puuttumaan menoon vasta sitten, kun se sitä tarvitsi. Aika paljon keskittymistä se vaati, mutta hiljalleen aloin nopeammin osata rentoutua. Tämä taas näkyi siinä, että Epper rentoutui paremmin ja pysyi kuin pysyikin toivotusti, kun annoin sen vain olla. Tällä kertaa en sekoittanut rentoutta ja matkustajaksi heittäytymistä niin pahasti kuin yleensä, vaan pysyin omasta mielestäni edelleen ratsastajana, mutta annoin silti hevoselle työrauhan. Järjettömän pieneltä kuulostava asia, mutta aika merkittävä, kun sen unohtaa.



Lopputunnista opettaja tuumasi, että onnistuimme Epperin kanssa mukavasti tunnin tehtävässä eli hevosen ratsastamisessa lyhyemmäksi ja pyöreäksi. Jatkotyöstöä varten opettaja neuvoi ratsastamaan takapäätä kunnolla töihin, jotta liike lähtisi sieltä, ja Epper pääsisi kantamaan itseään paremmin. Olinpa ihanan turhaan ennen tuntia vastustellut kouluvääntöä, kun se jälleen kerran paljastui ihan mukavaksi puuhaksi. Epper on kuitenkin kohtuullisen mutkaton ratsu, jonka kanssa jaksaa yrittää vääntää sitä kouluakin. Tunnin aikana ehdin myös miettiä, että kai sitä on jotain oppinut, kun Epper ei ihan joka hetki enää mene kaula pitkällä kilometrin mittaisena, vaan pyrkii jokaisessa askellajissa aina hetkellisesti kulkemaan oikeinpäin. Ratsastus, mikä ihana tekosyy oppia jotain uutta.

Kuvista ja videoista kiitos Alekseille!

Ne toimivat sittenkin!

Viikon toinen Tallinmäen tuntini oli sovittu jo etukäteen koulutunniksi, joten taputtelin ryttyistä mielikuvitussilinteriä päähäni ja valmistauduin tulevaan. Ratsuksi sain Melban, jolla en ole tainnut mennä ihan hetkeen. Olisin voinut vaihtaa myös tunnin toisen ja samalla lisäkseni ainoan ratsastajan kanssa hevoset päikseen, jolloin olisin mennyt Jetillä, mutta Melba houkutti tällä kertaa enemmän. Treeniaiheina olivat avo- ja sulkutaivutukset rennosti tehtyinä sekä siirtymät.

Alkuverryttelynä menimme kenttää kahdeksikkona, jossa suuntaa vaihdettiin lävistäjällä. Melba liikkui ihan kohtalaisesti, mutta paikoin sitä sai hieman nohittaa. Ravissa se kuitenkin alkoi liikkua itse kohtuullisesti, jolloin pääsin miettimään asettamistakin. Aluksi asettaminen molemmissa suunnissa tuntui hankalalta, vaikka yritin ratsastaa sisäpohjetta läpi ja kikkailla ohjalla sopivasti. Hankalammalta suunnalta alkoi tuntua vasen kierros, jossa Melba tuntui valuvan sisälle, mikäli yritin yhtään asettaa. Sisäpohkeeni taisi siis nukahtaa. Riittävän ravailun jälkeen tulimme samaa kuviota myös laukassa. Suunnanvaihdossa piti malttaa laukata lävistäjällä riittävän lähelle uutta pitkää sivua ennen kuin yritti laukanvaihtoa lennosta. Melban kanssa saimme alun kankeuden jälkeen oikean laukan vaihtumaan helposti vasempaan, mutta vasemmasta oikeaan vaihtaminen ei meinannut onnistua millään. Mikäli pyysin vaihtoa vähän topakammin, nakkasi Melba takamustaan protestina. Sen lisäksi se pääsi lävistäjällä puskemaan railakkaasti oikealle, jolloin jouduin kontrolloimaan sitä enkä ehtinyt edes valmistella vaihtoa kunnolla. Lopulta vähän ilmavamman takaosan kautta Melba vaihtoi vasemmankin laukan oikeaan lennosta, ja pääsin kiittämään sitä kunnolla. Liekö tämä vaihtosuunta ollut sillekin vaikeampi vai vaikeutinko sitä sitten oman istuntani pulmilla.

Verryttelyn jälkeen pääsimme tahkoamaan avoja ja sulkuja pitkällä sivulla ensin käynnissä ja sitten ravissa. Kuviona oli mennä alkuosa pitkästä sivusta sulkutaivutusta, sitten suoristaa ja loppupätkä tulla avotaivutusta. Opettaja korosti, että tällä kertaa tavoitteena ei ollut mennä oppikirjamaisesti tismalleen oikein, vaan enemmänkin puolihuolimattomasti, jotta saadaan rentoja suorituksia. Myöskään kerralla ei tarvinnut onnistua, vaan vähitellen sai parantaa suoritusta hevosen lämmetessä ja päästessä tehtävästä jujulle. Aluksi jäin ähräämään turhan paljon ja unohdin rentouden tavoittelun. Opettajan vinkistä huomasin alkaa yrittää rentoutua, jolloin Melbakin tuntui kuuntelevan paremmin. Sulkutaivutus oikeassa kierroksessa oli vaikea, sillä Melba ei millään meinannut antaa periksi ja asettua oikealle, vaan piti päänsä tiukasti joko suorassa tai vähän vasemmalle painaen. Meno ei tietysti parantunut ravissakaan, vaikka koetin kyllä muuallakin hakea asetusta läpi paremmalla menestyksellä. Sen sijaan oikean kierroksen avotaivutus sujui aika kivasti. Melba pysyi avotaivutuksessa ilman, että yritti valua minnekään ja toimi muutenkin ihanan paljon helpommin.

Vasemmassa kierroksessa sulkutaivutuksen asetuksen saaminen ei ollut enää ongelma, vaan takaosan pitäminen sisempänä. Melba tuntui jäykältä, joten maltoin aloittaa aika varovaisesti. Taisin tosin jäädä pidemmäksi aikaa varovaiseksi, kun takapää ei meinannut siirtyä etuosan edestä juuri yhtään. Käynnissä ongelma oli nopeampi ratkaista, mutta ravissa minulta kesti tovi ennen kuin tajusin kontrolloida ravin ensin rauhallisemmaksi ennen kuin yritin muuta. Avotaivutuksessa jäin ensin näpertämään liikaa ohjilla, jolloin Melba pääsi pullahtamaan aina karkuun. Lopulta aloin tajuta, miten voin ratsastaa avoja enemmän pohkeillani, ja meno parani todella mainiosti. Melba jäi avotaivutukseen aika kivasti eikä sitä tarvinnut näperrellä. Opettajakin kehui, kuinka hyvin huomasin korjausta vaativat asiat. Kommentoin siihen, että mikäli ähräsin ohjilla, tiesin tekeväni asioita väärin. Kun taas ratsastin pohkeilla, ei ongelmia juuri edes tullutkaan. Ei käynnissä eikä ravissa, jes!

Taivutukset saivat Melbaa kulkemaan mukavasti oikeinpäin paikoitellen, joskin pitkillä sivuilla se tahtoi vähän nousta hyvästä muodosta ylös. Opettaja neuvoi käyttämään asetuksia myös silloin apuna, jotta Melban saisi taas oikeinpäin. Lopuksi otimme vielä käynti-ravi-käyntisiirtymisiä. Käynti piti ratsastaa lyhyeksi ja teräväksi, jotta ravi lähtisi sujuvasti ja ravi puolestaan piti lyhentää napakaksi, jotta siitä oli helppo siirtyä käyntiin. Alaspäin tehtävät siirtymiset ovat Melban lempijuttuja, joten ravista pääsimme aika mukavastikin käyntiin aktiivisuus säilyttäen. Aluksi käynnistä raviin siirtymisissä sain nohitella, mutta hiljalleen Melba alkoi huomata tehtävän idean ja toimi paljon paremmin. Tässä vaiheessa en enää roikkunut ohjissakaan, ja oli ilo huomata, kuinka näpsäkästi Melba kuunteli istuntaa, ja paikoitellen pohkeenikin osasivat toimia hyvin. Siirtymisharjoituksista olen tykännyt aina, mutta kyllä tämä kerta kiilasi helposti top viitoseen.

Tunnin päätteeksi olin ihan ihmeissäni: miten kummassa koulutunti saattoi olla näin kiva? Ilmeisesti meillä sattui Melban kanssa kemiat suunnilleen kohtaamaan tällä kertaa, jolloin alun pieniä protestipukkeja lukuun ottamatta menimme aika rennosti. Suurin yllätys oli se, kuinka pohkeeni pitkästä aikaa toimivat sittenkin! Viilattavaa olisi varmasti ollut vaikka kuinka paljon, mutta jossain määrin sain säilytettyä ratsastuksessani sopivan rentouden, jonka myös Melba sisäisti samalla. Lisäksi tehtävät tuntuivat sopivan Melballe hyvin, ja se suoriutui niistä kivasti, kun osasin pyytää. Laukkaa olisi tietysti voinut työstää enemmän, sillä se tuntui tällä kertaa heikoimmalta askellajilta. Toisaalta oli kiva mennä nyt niissä askellajeissa, jotka onnistuivat ja siten saada kiva fiilis tunnista kotiin vietäväksi.

Hevosen ratsastamista suoremmaksi

Kouluratsastuskarkelot jatkuivat, kun suuntasimme kaverini kanssa Tallinmäelle ratsastamaan. Tunnin aiheeksi oli toivottu hevosen ratsastamista suoremmaksi ja sitä toteutettiin pohkeenväistöjen, avo- ja sulkutaivutusten, vasta-asetuksen sekä vastalaukan kanssa. Arvelin saavani tuttuun tapaan joko Melban tai Jetin, ja tällä kertaa sain jälkimmäisen eli Jetin.

Tunnin ensimmäisenä tehtävänä olivat pohkeenväistöt pitkille sivuille. Hevosen etuosa jätettiin uralle ja takaosa väistätettiin pois uralta. Jetti oli ihmeen hyvin hereillä ja väisti molemmat suunnat kevyillä avuilla. Välillä niinkin hyvin, että opettaja kertoi pienemmänkin poikituksen riittävän. Olin ihan ihmeissäni, kuinka helposti väistöt sujuivat ilman puolieroja. Käynti yritti tosin välillä hyytyä, mutta aktiivisuudesta huolehtimalla Jetti pysyi kohtuullisesti liikkeellä. Ilmeisesti tehtävässä auttoi se, että mietin tarkemmin omaa istuntaani.

Väistöjen jälkeen lähdettiin tulemaan sekä käynnissä että ravissa keskihalkaisijaa pitkin ensin sulkutaivutusta, sitten suoristuksen kautta avotaivutusta. Käynnissä sain taas huomautuksen siitä, että poikitusta oli liikaa. Tässä törmäsin tuttuun virheeseeni: ratsastin liian jämäkästi, vaikka hevonen olisi toiminut kevyemmillä avuilla. Lisää ongelmaa tilanteeseen toi se, etten vielä osaa tuntea istunnallani, milloin hevonen menee toivotusti. Niinpä opettajan avulla sain poikitusta hillittyä, ja sulkutaivutuksesta tuli parempi. Avotaivutus osoittautui tällä kertaa minulle sulkua vaikeammaksi. Unohdin vartioida pohkeella sitä, ettei hevonen lähde kääntymään, kun pyysin sitä siirtämään etuosaansa. Niinpä osa avotaivutuksista oli vähän haparoivia, ja reitti muuttui kesken kaiken. Välillä taas tajusin käyttää pohkeita, jolloin Jetti meni avoakin aika kivasti.

Ravissa avot ja sulut onnistuivat aika samoin kuin käynnissä. Sulkua oli myös helpompi tehdä tässäkin askellajissa. Ongelmana tosin oli välillä se, että Jetti ei tahtonutkaan suoristua, vaan jäi sulkutaivutukseen. Keskityin sitten ratsastamaan hevosen takaisin suoraksi ennen kuin ajattelinkaan avoa. Ravissa avoissa korostui hieman se, että tie ei pysynyt suorana, kun hevonen pääsi välillä vähän karkaamaan. Mitään suuremman luokan ongelmaa ei kuitenkaan ollut. Siksipä olin ihmeissäni tässäkin, miten tällaiset liikkeet sujuivat kohtuullisen vaivatta.

Laukassa teimme ensin vasta-asetukset pitkille sivuille ja myötäasetukset kulmiin. Vasemmassa laukassa vasta-asetus auttoi hallitsemaan ulkolapaa, jolloin Jetti meni kohtalaisen suorana. Siinä kierroksessa siis ei ollut kummempia ongelmia. Sen sijaan oikeassa kierroksessa Jetti jätti takaosansa selvästi sisälle eikä aluksi halunnut suoristua vasta-asetuksen avulla. Yritin korjata takaosaa etuosan taakse, mutta Jetti luuli minun haluavan vaihtoja ja heitti itsensä hetkeksi ristilaukkaan. Sitten tajusin pitää vasta-asetuksen ja tyyrätä etuosaa takaosan kohdalle. Näin Jetti suoristui eikä laukannut etu- ja takaosa omilla teillään.

Lopuksi treenattiin vielä vastalaukkaa. Oikeassa kierroksessa nostettiin vasen laukka ja kentän päädyt ratsastettiin vastalaukassa asettaen hevoset oikealle ja vasemmassa kierroksessa tietenkin toisinpäin. Pelkäsin aluksi, että Jetti vaihtaa päädyissä laukan lennosta, sillä se on siinä näppärä. Ilmeisesti Aksun kanssa tehty vastalaukkaharjoitus oli tehnyt minullekin hyvää, sillä vastalaukat onnistuivat mukavasti molempiin suuntiin. Huolehdin kyllä tarkasti, että pohkeeni kertoivat säilyttämään pyydetyn laukan, mutta rohkenin kuitenkin myös asettaa. Opettajalta tulikin kehuja, sillä onnistuneet vastalaukat tarkoittivat sitä, että Jetti pysyi tasapainossa. Se kuulemma pelastaa itsensä vaihtamalla myötälaukan heti, jos joutuu epätasapainoon.

Loppuraveissa hevosia vielä venytettiin eteen ja alas ja loppukäynnit käytiin pienen maastolenkin kautta. Mikä lie kouluratsastusputki nyt on alkamaisillaan, mutta en valita yhtään. Jetti oli tällä kertaa todella kiva, vaikka yleensä en saa koulutunnilla siitä kovin helpolla asioita irti. Nyt ratsu tuntui keskittyvän mukavasti ja olevan ennen kaikkea herkkä kuuntelemaan apuja. Tämän tunnin antamalla fiiliksellä olisi ollut kiva hurauttaa toinenkin tunti putkeen. Toisaalta pitää säästellä näitä hyviä hetkiä, sillä näitä ei välttämättä ihan niin usein kouluväännön parissa koe.

Tanssitunnilla tamman kanssa

Edes räntäsateinen maanantai ei saanut pysymään poissa ratsastamasta. Suuntasin kaverin kanssa tallin opettajan luo kahden ratsukon tunnille. Olin toivonut saavani kokeilla tallilla asustelevaa yksäritamma Wanda II:sta. Kyseessä on 13-vuotias kenttää kisannut ratsu, joka on herkkä ja reipas tapaus. Lukekaapas muuten Noran blogista, miten hänellä meni tunti saman tamman kanssa.

Alkukäynnistä lähtien Wanda onnistui ihastuttamaan minut aktiivisuudellaan. Käynti rullasi ponnekkaasti ja vaivatta, ehdottipa tamma monta kertaa myös, että josko mentäisiin jo ravia. Sain toppuutella sen menohaluja, mutta pakko myöntää, että oli kivaa olla vapaaehtoisesti liikkuvan hevosen selässä. Opettaja ohjeisti odotuttamaan tamman kiirehtivää etupäätä, jotta takapää pääsee kunnolla mukaan. Puolipidätteillä Wanda rauhoittuikin hetkittäin kivasti ja pyöristyi. Tosin se ehdotteli helposti taas lisävauhtia ilmeisesti liian tylsään tepasteluun. Pyörittelin ympyröitä ja voltteja hakien asetuksia, jotka jäivät vähän huteriksi. Olin turhan arka pohkeen kanssa, sillä tamma halusi tulkita kaikki sen käytöt vauhdin lisäämiseksi. Ravissa tamma jatkoi edelleen aktiivista etenemistä, ja jälleen pääsin muistuttamaan, että rauhallisemminkin voi mennä. Tässä vaiheessa on hyvä sanoa, että olisin voinut ottaa pidätteet paremmin läpi. Nyt noidankehänä oli liian reipas ravi, puolittainen pidäte, muutama rauhallinen raviaskel ja koko homma uudelleen alusta. Ajatuksella tehdyt pidätteet tamma olisi saattanut hyväksyä ja malttaa alkaa kuunnella kuskia.

Ensimmäisenä tehtävänä oli omaltakin tunnilta tuttu sulkutaivutuskuvio. Kulmaan pyöräytettiin voltti, jonka jälkeen pitkää sivua mentiin sulkutaivutuksessa noin kolmannes. Sen jälkeen sai halutessaan ravata, mutta innokkaan tamman kanssa päädyin menemään käynnissä, etten vauhdilla pilaisi seuraavaa sulkutaivutusta. Oikeaan kierrokseen tehtävä meni mukavan helposti. Kaikista hienointa oli se, ettei tamman tahti muuttunut sulunkaan aikana, vaan se eteni yhtä näpsäkästi. Hyvien askelten saamiseksi jouduin tosin vähän hidastuttamaan menoa, ettei tamma vain harppoisi tehtävän ohi. Vasemmassa kierroksessa tehtävä vaikeutui, kun se oli hevoselle jäykempi puoli. Takaosa tuntui jämähtäneen tiukasti etuosan taakse ja sen siirtäminen oli hankalaa. Jos sainkin sitä vähän sisemmäs, vipsautti tamma vikkelästi joko etupäänsä sen kanssa samalle uralle tai sitten palautti takaosansa pikaisesti uralle. Jarrutelin menoa sitten sen verran, että ehdin korjata tamman etu- ja takaosan liikahduksia, jolloin sain muutaman hyvän askeleen. Tasaista meno ei ollut, mutta olin itse kohtalaisen tyytyväinen noihin muutamaankin suunnilleen oikein menneeseen hetkeen.

Tämän jälkeen pääsimme laukkaakin sisältäneeseen tehtävään. Kuviona oli loiva kolmikaarinen kiemuraura, jota tultiin ensin käynnissä ja ravissa. Käynnissä tehtävä meni kivasti, ja asetus oikealle alkoi löytyä mukavasti. Vasemmalle sen sijaan oli vielä takkuista, kun sitä yrittäessäni unohdin huolehtia ulkopuolesta, jonka kautta hevonen yritti valua ulos. Ulkopohkeeni oli siis jäänyt unohduksiin. Ravissa Wandalla oli taas vähän hoppu, jolloin pääsin tekemään puolipidätteitä urakalla. Otin Noran vinkistä vaarin ja menin harjoitusravia. Hetkittäin se tepsi, ja ratsu malttoi taas ravata rauhallisemmin. Sitten oma istunta levisi, jolloin tamma pääsi taas vauhtiin.

Laukka lisättiin kuvioon siten, että toinen pitkä sivu mentiin normaalisti suoraan myötälaukassa ja puolestaan loivan kiemurauran keskellä nostettiin kierrokseen nähden vastalaukka. Wanda innostui ensimmäisestä laukannostoavusta ja hurautti reippaasti sivun väärässä laukassa. Tuli vähän yllätyksenä, kun luulin valmistelleeni noston oikein. Opettaja kertoikin, että tamma saattaa nostella vääriä laukkoja, mikäli ei kuuntele kuskia. Hups, taisin keskittyä siis ohjaamaan itseäni ja unohtaa allani odottavan ratsun. Ensimmäisen laukkapätkän jälkeen tamma unohti olevansa koulutunnilla ja luuli siirtyneensä tanssitunnille. Sen jälkeen käynti oli sille melkoisen vieras askellaji, ja se tarjosikin mieluummin paikallaan tanssahtelevaa miniravia tai nosteli oman mielensä mukaan laukkoja. En osannut pahastua ratsulle, sillä ilkeyttään se ei moista menoa tarjonnut, vaan silkasta liikkumisen ilosta. Niinpä monet laukkalähdöt olivat tamman päätöksiä, ja saatoin vain kaiken keskittymiskyvyn kadottaneena hihitellä selässä. Mukavaa oli se, että tamma nosti laukat melkoisen pyöreänä ja jäi laukkaamaan reippaasti, mutta rennosti. Tehtävän ratsastaminen menikin sitten häseltämiseksi, kun Wanda ei enää juuri malttanut kuunnella minua. Nollasin tilannetta yrittämällä kävellä rauhassa, mutta siitäkin piti keskustella melkoisesti. Kun sain hevosta yhtään kuulolle, palasin kuviolle. Tovin työskentelyn jälkeen saimme sekä myötälaukat pitkille sivuille että toivotut vastalaukat tehtävälle. Meno ei ollut kovin tasaista saati hallittua, mutta hyvä mieli jäi kaikesta huolimatta.

Tunti hujahti vauhdilla ohi, ja päällimmäinen tunne oli kuitenkin ihan hyvä. Kieltämättä jarrut olivat hukassa ajoittain, ja oman istunnan epätasaisuus varmasti villitsi tammaa kiihdyttelemään. Silti oli kiva kerrankin päästä enemmänkin jarruttelemaan kuin patistelemaan ratsua liikkeelle. Wanda olisi varmasti oiva ratsu oman istunnan rentouttamiseen ja hallitsemiseen. Oli hauskaa tuntea noina pieninä tanssihetkinä se, kuinka hienosti hevosen takaosa oli toiminnassa ja kuinka paljon ytyä siellä olisi ollut hyödynnettävissä. Ehkäpä pääsen vielä toistekin tämän ratsun kyytiin.

Kouluvääntö plää, hyppääminen jee

Perjantain tunnille sain reilun viiden kuukauden tauon jälkeen Hessun ja rehellisyyden nimissä on sanottava, etten ollut kovin mielissäni. Hessu on minulle yksi tallin hankalimmista ratsastettavista Tapsan ohella, sillä en saa noista kumpaakaan liikkumaan itse eteen tippaakaan. Sen sijaan Hessu venyy vaivihkaa sadan kilometrin mittaiseksi ja raahustaa eteenpäin kuin sen kaviot olisi liimattu maahan. Kaikeksi onneksi opettaja oli valinnut tunnin aiheeksi kevyesti koulua ja sitten pieniä esteitä.

Tällä kertaa päätin, etten päästä Hessua venymään mahdottoman pitkäksi, vaan pyrkisin pitämään sen järkevän mittaisena. Helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka kuinka yritin olla topakkana ja pitää itseni paketissa, sai Hessu aina jotenkin hivutetta itselleen enemmän ohjaa, ja taas huomasin hevosen pään karanneen kauas edelle. Olin kuitenkin aika tomera pyytämään hevosta liikkumaan, mikä selvästi kiukutti sitä. Sainpa pari takajalanpotkaisuakin mielenosoituksena, kun käskin Hessua liikkumaan raipan avustuksella. Mielenilmaisut loppuivat siihen, kun se huomasi protestoinnin olevan turhaa. Sitä reippautta ei silti muutamaa harvaa pätkää enempää löytynyt.

Kouluväännön kuviona oli nopeasti tehdyt sulkutaivutukset käynnissä. Pitkän sivun aluksi kulmaan pyöräytettiin voltti, jonka jälkeen pitkää sivua jatkettiin noin kolmannes sulkutaivutuksessa. Vasen kierros sujui ihmeen kivasti, vaikka en saanut voltilla asetuksia kovin kummoisesti läpi. Sulkutaivutukseen Hessu oli kuitenkin helppo saada eikä sitä tarvinnut kummemmin korjailla. Opettajalta tuli kehu siitä, että Hessu säilytti sulussakin tahdin kivasti. Omasta mielestäni menimme silti auttamattoman hitaasti. Sulkuja vasemmalle ei tarvinnut tulla muistaakseni kuin pari kolme kertaa, kunnes opettaja oli tyytyväinen. Oikeaan kierrokseen sulut olivat vaikeampia. Hessu tahtoi jätää takaosan uralle enkä ihan päässyt jyvälle, millä korjauksella olisin saanut sen pysymään paremmin kohdillaan. Tulin sitten tehneeksi vähän turhan paljon kaikkea yhden sulkutaivutuksen aikana, johon Hessu reagoi alkamalla madella. Kun maltoin vähän rauhoittua ja korjata asioita yksi kerrallaan, saimme siedettävän hetken. Tähänkin suuntaan taisi riittää pari kolme kertaa.

Sulkujen jälkeen hevosia työstettiin myös hetket ravissa ennen kuin palattiin kuvion alkuun. Yritin pyöritellä ympyröitä ja hakea asetuksia läpi. Sisäpohkeeni oli jopa kohtalaisesti matkassa, mutta toisaalta huomasin roikkuvani sisäohjassa. Onnistumisia ei siis tullut, mutta hetkittäin Hessu jopa liikkui itse, silloinkin tosin vaivihkaa itselleen enemmän ohjastilaa haalien. Välillä ennen palaamista sulkutaivutuskuvioon työstin hevosta myös käynnissä. Siinä sain sen rentoutumaan päästä ilman, että se yritti ahmia itselleen lisää pituutta. Takapää kuitenkin sammui enkä keksinyt sitä yhdistelmää, jolla olisin saanut sen pysymään rentona, mutta työskentelemään takaa. Itsestä tuntui vähän siltä, että olin ottanut karsinasta puolikkaan hevosen mukaan ja jättänyt sen takapään eli moottorin matkasta.

Hyvin kevyt kouluvääntö loppui tähän, ja pääsimme hyppäämään pieniä, maksimissaan 50 senttiä olleita esteitä. Ennen rataa hyppäsimme kahden esteen linjan ensimmäistä estettä pysäyttäen hevosen ennen toista ja sitten koko linjaa pysäyttäen ratsu puolestaan päätyyn mennessä. Hessu innostui hyppäämisestä heti ensimmäisen esteen huomattuaan ja jopa imi sille. Pysähdykset onnistuivat, vaikka jarrutusmatka olikin vähän pitkä innostuneen hevosen takia. Olin kuitenkin itse vain mielissäni, sillä sain pitkästä aikaa keskittyä ohjaamiseen ja hyppyyn mukautumiseen sen sijaan, että koetan koko ajan pitää hevosen myös liikkeessä. Hessun hypyt olivat mukavan helppoja mukautua, mutta kerran tai pari ajattelin lähteä hyppyyn kauempaa, mutta ratsuni ei ollut samaa mieltä. Onneksi sukeltelut eivät nyt niin kamalia olleet, mutta tulipahan taas hyvä muistutus siitä, että parempi ratkaisu on odottaa vielä askel.

 

Loppuun hypätty rata mukaili estevalmennuksen rataa pienillä muutoksilla. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa ylittäen ensimmäinen kahden esteen linja. Laukkoja taisi mennä väliin viisi ongelmitta. Hessu oli alusta alkaen pääosin itse hereillä, joten kolmoselle päästiin sutjakasti, ja muistin myös johtaa. Laukka vaihtui helposti, ja Hessu eteni taas itse. Nelosen ja viitosen linja meni neljällä askeleella helposti. Kuutoselle kaartaminen onnistui myös, ja laukka vaihtui jälleen helposti. Seiskalle tuli tehtyä hyvä, mutta hitusen turhan iso tie. Laukkakin taisi vaihtua vielä loppuun. Olipa kerrassaan vaivaton rata, ja olinkin melkoinen auringonpaiste sen jälkeen.

Hessu taisi ajatella tämän tunnin osalta samaa kuin minä. Senkin mielestä kouluvääntö oli ihan tylsää, mutta esteitä voisi tahkota enemmänkin. Opettaja sanoi tosin, että Hessulla on ollut viime aikoina estepuolellakin huonompi kausi, mutta jospa ratsu olisi taas virkistymässä. Hessulla olisi muutoin todella mukava mennä esteitä, mutta se tahtoo jännittää erikoisesteitä turhan paljon. Esimerkiksi vesimatto on sille varma surmanloukku, johon se ei ala luottaa edes onnistuneiden ylitysten jälkeen. Niinpä kisa-ajatukset saa sen kanssa unohtaa, sillä radalle tulee yleensä aina jokin tavallisesta kaksi tolppaa ja kaksi puomia -viritelmästä poikkeava este. Tunti oli kuitenkin varsin mukava ja voisinpa joskus perusestetunnilla pääseväni tämän ratsun kyytiin uudelleen.

Hetkittäistä vaivattomuutta

Tämän päivän ensimmäinen ratsastuskerta oli siis Veronalla. Hurautin tallille jo aamusta ja iloitsin vähän viileämmästä säästä. Karsinaputsauksen jälkeen laitoin tamman kuntoon, ja suuntasimme tyhjään maneesiin. Kerrassaan hyvät lähtökohdat treenaukselle. Aiheeksi päätin ottaa asetusten treenaukset kiemurauralla ja ympyröillä sekä avo- ja sulkutaivutukset.

Aloitin homman ensin käynnissä. Jälleen keskityin siihen, etten jää sisäohjaan kiinni. Yritin myös kiemurauralla muistaa aina suoristaa ennen uutta suuntaa. Kun homma toimi käynnissä aika kivasti, siirryimme raviin. Tällä kertaa asetukset menivät alussa paljon paremmin vasemmassa suunnassa, kun taas oikea oli vähän vaikeampi. Suurempia ongelmia ei kuitenkaan ollut, vaan Verona ravasi mukavan nätisti ja asettui pyydetysti. Enkä itsekään jäänyt sisäohjaan kiinni, jes.

Sitten homma alkoi loksahdella kerrassaan oikeille paikoille, ja huomasin ratsastavani rennosti pitkiä pätkiä pyöreänä kulkevalla hevosella. Kiemuraurien tekeminen sujui kuin vettä vain, ja suorillakin tamma puksutti tasaiseen tahtiin. Siinä hetkessä sisäinen kouluratsastajani oli ihan mielissään, sillä ratsastus oli jälleen kerran niin helppoa ja vaivatonta. Olisipa vain kiva ollut nähdä meno videolla, että oliko se sitten oikeasti yhtään sinnepäin. Ainakin selkään välittyi hyvä fiilis.

Taivutustreenailun aloitin avotaivutuksesta peilien avustuksella ja itselleni pyynnön ja myötäyksen mantraa hokien. Avotaivutuksessa ongelmana tahtoi olla se, että etuosa lipsahti aina takaisin takaosan kanssa samalle uralle. Keskityin sitten pidättämään sen verran, ettei etupää harpo omaa vauhtiaan ja yritin korjata istuntaa. Muistin myös myödätä enkä yrittää vääntää hevosta ihan niin mutkalle kuin yleensä. Peilien avustuksella huomasikin, kuinka pieni liike tarvitsee tehdä, että avotaivutus on kohdillaan. Huomasin myös, että teen korjauspyynnöt turhan isosti, jolloin tamma ylikorjaa ja taas ollaan väärin. Tämän huomion seurauksena yritin muuttaa menoa aina vähän, jolloin menosta tuli paljon tasaisempaa.

Sulkutaivutuksessa oli vähän samanlaista ongelmaa kuin avossa eli polle pyrki pysymään enemmän suorana kuin taipuneena. Istuntaa korjaamalla meno parani hieman, ja kun taas yritin korjata yhtä asiaa kerralla, saimme ihan mukavia hetkiä tässäkin taivutuksessa. Mitenkään kauhean helppoa taivutusten teko ei ollut, mutta olen tyytyväinen siihen, kuinka Verona yritti ymmärtää minua, ja kuinka pätkittäin osasin purkaa ongelmaa pala kerrallaan samoin kuin kehua hevosta yrittämisestä.

Näiden jälkeen otin taas siedätyshoitoa laukkajännitykseen. Taas alun nostot menivät plörinäksi, ja tamma tarjosi ravia. Selvästi kuitenkin innostuneena, joten arvelen, että kyllä se tajusi minun pyytävän laukkaa, mutta ilmeisesti istuntani pilasi noston. Laukka kuitenkin nousi, ja laukkasimme suunnilleen pääty-ympyrän verran. Keskityin hokemaan itselle sitä, etten jää ohjaan kiinni ja että nojaan mieluummin vähän taakse kuin yritän kaatua eteen. Muutaman askeleen ajan ehdin hengittääkin, ja niinä hetkinä laukassa istuminen oli myös helpompaa. Toiseen suuntaan nostoa piti jonkin aikaa odotella, sillä Verona yritti ennakoida sitä. Otin sitten tovin käyntiä ja asetteluita, kunnes tamma oli taas kuulolla. Laukka nousi helposti ja omaan makuuni vähän liian reippaalla tahdilla. Ei kuitenkaan mitään päätöntä menoa, joten keskityin taas rentoutumaan ja istumaan. Siirtymät raviin sujuivat myös kohtalaisesti.

Loppuun hain vielä tammaa ravissa rennommaksi. Laukan jälkeen se tosiaan tykkää kipittää melkoisesti, joten ympyröitä ja kiemuroita sai mennä paljon. Lopulta heppa alkoi uskoa, ettei tässä enää tarvitse kiihdytellä ja rentoutuikin aavistuksen. Ihan yhtä hyvää menoa kuin aiemmin emme saaneet, mutta ihan kivaa silti.

Tämä kerta oli oikein kiva. Päällimmäisenä onnistumisena tosiaan tuo mukavan rento ravailu, mutta heti toisena oli lyhyen laukkaharjoittelun antama pikkuriikkinen varmuus. Eiköhän tämä tästä hiljalleen etene. Kun opin olemaan rento, istumaan tukevasti ja muistamaan pidätteet ja myötäyksen vuorottelun, luulisi meiltäkin laukan vielä sujuvan.

Sangen mukava tunti

Perjantain ratsastustunti pisti viikonlopun mukavasti käyntiin. Tosin pollevalinta voihkitutti alussa, olihan nimeni rustattu jäykkis-Pokun kohdalle. Pokuhan on kiva hevonen esteillä, mutta kouluväännössä tämän kuskin taidot loppuvat kesken oikeassa kierroksessa, jossa polle ei taivu juuri milliäkään. Onneksi tällä kertaa tähdet olivat oikeassa asennossa, ja tunnista tuli kuin tulikin sangen mukava. Tunnin pääaiheena oli alkuverkan jälkeen avotaivutukset, joita tarvittaessa korjattiin sulkutaivutuskaltaisesti.

Tunnin alkuverkkana oli ratsastaa kulmat huolellisesti ottaen etuosaa vähän hitaammaksi ja ajattelemalla vähän etuosakäännöstä. Poku oli vähän haluton asettumaan mihinkään suuntaan enkä sitten osannut ottaa etupäätä hitaaksi. Opettajalta sateli kommenttia melkoisesti. Tärkeimpänä oli ottaa sisäohjalla epäsuora ote ja tarvittaessa ihan vasta-asetus. Epäsuora ohjasote auttoi melkoisesti hillitsemään menoa ja parit kulmat menivät siedettävästi. Ravissa tulivat kuitenkin parhaimmat onnistumiset, kun asian oli ehtinyt hoksata käynnin erheiden kautta.

Sitten siirryttiinkin pääaiheeseen eli pitkille sivuille tehty avotaivutus, jota tarvittaessa korjattiin sulkutaivutusmaisesti. Poku lähti avotaivutukseen aika mukavasti. Kuski keräsi pisteet siitä, että istunta ja katse pysyivät pitkiä pätkiä aivan oikein. Tosin sulkutaivutusmainen korjaus vaati kaksi häsellystä, kunnes selvisi, että avon alkaessa purkautua, hevosen etupään annettiin mennä vähän sisemmäs ja sitten taas otettiin avotaivutus kohdilleen. Tällä kertaa tajusin myös, ettei hevosta tarvitse vääntää ihan vinkkaralle, vaan avotaivutus sujuu paljon pienemmilläkin vääntelyillä. Homma onnistui verrattain mainiosti jopa ravissa, mutta opettaja ohjeisti ottamaan sulkutaivutusmaisia hetkiä tiuhempaan tahtiin, sillä Poku tahtoi valua seinää kohti käyntiä helpommin. Tällä tunnilla taisi tulla tehtyä helposti yhdet helpommista avotaivutuksista käynnissä ja ravissa, joten olin hyvin tyytyväinen.

Laukassa tavoitteena saada hevonen suoraksi. Poku tahtoi laukata etupää seinää hipoen ja takapää siellä jossain muualla. Oikeaan kierrokseen homma sujui aika vaivatta, ja Poku laukkasi kohtuullisen etenevästi, ei onneksi niin ravin sekaisesti kuin monena muuna kertana. Vasemmassa kierroksessa hommaa oli tehtävänä vähän enemmän, sillä Poku pyrki mieluusti etuosallaan seinää kohti, mutta tulihan se polle taas suoraksi, kun malttoi vahtia ulkopuolta.

Tunnista jäi tosi hyvä fiilis. Vaikka Poku ei pyöreyttä tainnut tunnin aikana tarjota ajatusta enempää, olisi se silti kumman kevyt ja helppo ratsastaa. Olin todella yllättynyt siitä, miten hyvin avotaivutukset sujuivat sekä käynnissä ja ravissa. Pitää jatkossakin muistaa keskittyä istuntaan ja jopa omaan katseeseen. Tällöin on jotenkin helpompi tajuta, miten se hevonen alla oikein menee. Ja onhan se hyvää vaihtelua hevosen niskan tuijottamiselle. Kiva kerta siis, kiitos ja lisää tällaisia.

Pellolla

Työpäivä sattui olemaan sen verran raskas, etten enää jaksanut yksinkertaisesti keksiä Helvin kanssa mitään kummempaa treeniä. Siksipä suuntasin peltolenkille sitä vähän pidempää reittiä myöten. Olin myös niin myöhään liikkeellä, että alkoi jo hämärtää. Loppujen lopuksi pimeäkin ehti tulla kesken peltoilumme, mutta onneksi peltolenkki sijaitsee puoliksi valaistun kuntoreitin vieressä, joten ei ihan säkkipimeässä tarvinnut tallustaa. Helvi myös otti pimeyden ihan lunkisti, mitä nyt vähän kuunteli tavallista herkemmällä korvalla kaikkea.

Peltolenkillä halusin vain humputella, aivot eivät pystyneet oikein mihinkään muuhun. Hurauttelimme lenkuraa pitkin mukavan reippaassa ravissa ja otimme laukkapätkiä valoisalle puolelle. Helvi tykkää ottaa maastossa vähän kierroksia, jolloin jarrut tuppaavat vaimenemaan harmillisesti. Otinkin sitten tehtäväksi saada Helvi kuuntelemaan myös laukassa. Parit kerrat meni niin, ettei Helvi piitannut paljoa jarrutuspyynnöistäni, mutta muutaman jämäkämmän pyynnön jälkeen tamma lotkautti korvaansa minunkin suuntaan, ja laukasta tuli hallitumpaa. Jarrujen löydyttyä oli pakko ottaa pikkuinen spurttikin. Kyllähän se laukan jytinä on niin hienoa. :)

Koemielessä testailin lyhyet pätkät takaosakäännöksiä. Taisi yhden kerran mennä nappiin, muut kerran Helvi asteli harmistuksissaan pohjepyynnöstäni vain nopeat harppaukset siitä karkuun. Ilmeisesti rajoitin liikaa etupäätä ja vaadin liikaa puolestaan pohkeella. Kokeilin myös avo- ja sulkutaivutuksia pienet pätkät, jolloin tamma kaivelikin pyöreämpää itseään esille. Avotaivutus tuntui menevän nätisti ilman suurempia ongelmia, sulkutaivutuksessa puolestaan oli vaikea hallita takapäätä.

Kiva peltohumputtelu, nollasi mukavasti työpäivän. Perjantain tunti jää menojen vuoksi välistä (anna kun arvaan, niin sillä tunnilla on sitten tietysti esteitä!), mutta paikkaan kerran jo lauantaina. Puomi- tai estetunti olisi kyllä jo paikallaan, tulisi vähän vaihtelua kouluvääntöön.

Kun taidot eivät riitä

Jotta kisamaailmasta pääsisi taas sujuvasti perusratsastukseen, en raskinut jättää sunnuntain tuntia väliin. Ehkä olisi kannattanut, sillä hevosenani oli Tapsa, jonka kanssa ei yhteistyöstä ole toivettakaan. Sillä on moottori siellä jossain syvällä, mutta en taida koskaan sitä löytää.

Tunnin aiheena oli aluksi voltit, joilla haettiin asetusta ja taivutusta ja sitten avo- ja sulkutaivutukset. Yritin harjoittaa tunnin alussa positiivista ajattelua ja saada Tapsaa liikkumaan, mutta onnistuin niissä yrityksissä aina vain parin askeleen verran. Noiden spurttien jälkeen Tapsa palasi takaisin raahusteluun huolimatta siitä, millä keinolla yritin saada sitä liikkumaan. Volteille en saanut asetuksia saati taivutuksia läpi. Jokainen pienikin kosketus ohjaan sai pollen jarruttamaan menoa entisestään. Opettaja komensikin meidät laukkaamaan kenttää ympäri kevyessä istunnassa. Haha, sitä laukkaa, eihän se mihinkään edennyt. Tätä myöten ei käynti- tai ravivoltit parantuneet minnekään.

Näiden kehnojen yritysten jälkeen sitten jatkettiin samalla linjalla. Pitkän sivun alkuun sai tarvittaessa pyöräyttää voltin, josta lähdettiin avotaivutukseen. Pitkän sivun keskellä tehtiin voltti, jonka loppupäässä piti saada takapäätä vähän sisemmäs ja siten jatkaa pitkä sivu loppuun sulkutaivutuksessa. Juu ei. Vauhti katosi eikä mikään mahti maailmassa tuntunut saavan Tapsaa ymmärtämään, että haluan sen avo- tai sulkuväistöön. Pää kääntyi, mutta muuten homma jäi siihen. Kertaalleen opettaja kävi ottamassa toisen ohjan ja raipan kätösiinsä, jolloin Tapsa tsemppasi ja teki työtä käskettyä. Mutta kun opettaja lähti, katosi Tapsan halu tehdä töitä. Yhteensä tämän treenin aikana sain onnistuneit askelia ehkä viisi, jos vielä liioittelen. Sulkuväistön jälkeen myös nosteltiin laukat, jotka nousivat tahmeasti, mutta etenivät loppua kohden melkein jopa liikkuen.

Minulle tuli tunnin puolivälissä paha mieli Tapsan puolesta. Sillä oli selässään kuski, joka ei osannut ratsastaa sitä mitenkään ja kommunikaation pulassa raippa koetti saada hevosta ymmärtämään vääriä pyyntöjä. Enkä valitettavasti ole ainoa, joka ei osaa tätä hevosta ratsastaa. Paljon vaikeampaa on löytää hyvä kuski tälle hevoselle. Tapsasta vain huokuu se, että sen kilometrit tuntipollena ovat ainakin sen itsensä mielestä täynnä. Opettajan kanssa keskustelin aiheesta ja hän sanoi samaa. Tarhassa Tapsa saattaa esitellä vaikka mitä kuvioita (täältä voi tarkistaa tämän asian), mutta kun selkään laitetaan kuski, katoavat sen halut liikkua melkein aina. 17-vuotias Tapsa ansaitsisi eläkepäivien kodin, jossa se pääsisi maastoon ja saisi mielenvirkistykseksi hypellä joskus ja vähän vääntää koulua.

Onnistumiset tällä tunnilla jäivät tosiaan vähiin. Opettaja yritti alussa auttaa, mutta jotenkin tuntui antavan periksi. Ehkäpä opettaja huomasi, kuinka itse lannistuin ja kuinka hevonen ei oikeasti tahdo liikkua. Tunnin paremmat hetket olivat parit laukkapätkät, joissa kevyessä istunnassa mennen sain Tapsan oikeasti laittamaan kaviota toisen eteen. Toinen kohta oli sulkutaivutuksissa ja lopun käynneissä, kun sain Tapsan ensimmäistä kertaa ikinä kantamaan oman päänsä ja pyöristymään. Tällä hyväntahtoisella eleellä vanhus lämmitti sydäntäni. Tapsa on hieno hevonen, kun sillä on oikea ratsastaja selässä. Minä en ole sellainen, joten nämä pari pikkuriikkistä onnistumista ilahduttivat kuitenkin vähän. Kiitoksena nappailin Tapsalle loppukäynneissä sitä taluttaessani vähän vihreää herkkua naposteltavaksi.