Ratsun työstämistä lyhyemmäksi ja pyöreäksi

Epper edustaa, kuski ei niinkään (kädet & katse!).

Keskiviikkona tallille päästyäni kouluvääntö ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Aiempi tunti meni vielä kavaletteja, joten vihersin kateudesta sitä seuratessani. Onneksi sain ratsukseni Epperin, jonka kanssa kouluvääntökin on useimmiten ihan kivaa. Kun sain noustua satulaan, unohtuivat harmitukseni kouluväännöstä kuin taikaiskusta. Pääasia oli, että pääsin satulaan. Tunnilla ratsukoita oli lisäkseni ihanasti vain neljä. Treeniaiheena oli puolestaan hevosen työstämistä lyhyemmäksi ja pyöreämmäksi, vähän neliömäiseksi siis. Tähän pyrittiin käynnissä tehdyillä avo- ja sulkutaivutuksilla sekä ympyröiden työstämisellä ravissa ja laukassa.

Hapuilevia ja jännittyneitä avotaivutusyrityksiä.

Työt aloitettiin pitkille sivuille käynnissä tehdyillä avotaivutuksilla ja ensin muutamaan kertaan käynnissä tehdyillä pääty-ympyröillä, kunnes ne tultiin jo ravissa. Epperin sai avotaivutukseen kohtuullisesti, mutta se ei juuri rentoutunut sen aikana. Yritin houkutella ja maanitella, mutta jokin jäi kinnaamaan eikä Epper hetkeä tai paria enempää koko tehtävän aikana suostunut myötämään avotaivutuksen aikana. Avotaivutuksissa takapää tahtoi sammua pahemman kerran, mikä saattoi selittää rentouden puutteen. Samalla taisin itse jäädä pusertamaan eri apuja niin sinnikkäästi, että oma jännityneisyyteni varmaan tarttui Epperiin. Huomasin oman ylimäääräisen äherrykseni jo selässä ollessani ja pyrin rauhoittamaan pyyntöjäni, mutta niin vain seuraavassa hetkessä pyysin pohkeella yhtä, vaadin ohjalla toista ja istunnalla taas epämääräisesti kerroin kolmatta. Etenkin pohkeeni olivat tässä tehtävässä lennossa. Hippoksessa olleen artikkelin mukaan pohje liikkuu paikaltaan maltillisesti, ehkä pari senttiä. Minulla se taas taisi ottaa eroa lähtöpisteeseen parikymmentä senttiä. Kaikeksi onneksi avotaivutuksia eikä sitä myöten sulkutaivutuksia tehty tällä kertaa muussa kuin käynnissä, sillä muutoin olisin ollut ihan pulassa. Avotaivutukset tuntuivat onnistuvan omalta osalta paremmin oikeassa kierroksessa.

Pohkeillani on oma elämä sulkutaivutusyrityksissä.

Sulkutaivutukset vasemmassa kierroksessa olivatkin sitten tavattoman vaikeita. Istuntani meni ihan mutkalle, kun yritin saada Epperin takaosan sisemmäs ja etuosan pysymään omalla paikallaan. Sitten vielä joko asetin Epperiä liikaa tai sitten annoin sen pullahtaa oikean lavan kautta karkuun. Eniten kismitti se, kuinka oma istunta jarrasi kaikkea vastaan ja kuinka vaikea sitä oli yrittää korjata. Samaa ongelmaa oli toki myös oikeassa kierroksessa, mutta aavistuksen maltillisempana. Sulkutaivutuksissa kuitenkin sain avotaivutuksia paremmin Epperiä rentoutumaan ja hakeutumaan pyöreäksi. Hetket olivat tosin lyhyitä ja vaativat melkoista työstöä, mutta kovasti Epper yritti ymmärtää pyyntöjäni. Ongelmaksi tuli lähinnä se, että keskityin säätämään liikaa sisäavuilla, jolloin ulkopuoli jäi välillä huomiotta, ja Epper pääsi pullahtamaan sieltä karkuun. Aika paljon sain tehdä töitä sen kanssa, että tajusin pitää etupään odottamassa takapäätä, ettei koko ratsu päässyt venymään tavarajunaksi. Sulkutaivutuksissakin Epper hidasteli ja paikoin suorastaan mateli. En toisaalta voinut keskittyä siihen, sillä pelkästään palasten asettaminen kohdilleen vei suuren osan keskittymisestäni. Naureskelin kyllä mielessäni, kuinka esittämämme avot ja sulut olivat niin kaukana niistä oikeaoppisista ja tarmokkaista suorituksista, joita esimerkiksi koulukisoissa näkee.

Melkein istunta paketissa, melkein.

Työskentely pääty-ympyröillä ravissa ja laukassa tuntui sujuvan lopulta paremmin kuin taivutusten teot. Toisaalta niiden työstäminen varmasti auttoi myös ympyröillä. Pääongelmana ympyröillä oli se, että annoin Epperin jäädä pieneen sievään menoon sen sijaan, että olisin pyytänyt sitä liikkumaan kunnolla takapäästä. Niinpä paikoin esitimme nättiä muotoa, mutta puutteellista eteenpäinpyrkimystä. Keskeisimpänä oppina tuli huolehtia siitä, että Epper on tasaisesti molempien ohjien tuntumalla, ja että olen itse kääntymässä sen mukana enkä jää omalla istunnallani olemaan liikettä vastaan. Istunta vaati korjaamista etenkin vasemmassa kierroksessa, jossa en hevillä saa käännettyä vartaloani hevosen mukana, vaan vasen puoleni jää matkasta. Opettaja syynäsi menoamme mukavan tarkasti, ja ohjeiden avulla sain paikoin istuntaani parannettua. Kertaalleen opettaja tuumasi jonkin loksahtaneen kunnolla paikoilleen, kun Epper ryhdistäytyi ja laukkasi rennosti eteenpäin ihan kuin olisi ajatellut, että nyt viimein saa edetä kunnolla. Saimmepa kertaalleen yhden näpsäkän laukannoston siten, että se oikeasti lähti ylämäkeen. Pieniä onnistumisen hetkiä, mutta sitäkin kivemmilta tuntuvia.

Mikä tuota pohjettani oikein riivaa?

Tunnin aikana opettaja hoksautti yleisesti, että hevoselle piti jättää vastuu itsensä kantamisesta eikä jäädä turhaan näpertelemään koko ajan itse jotain. Tämän jälkeen tajusin, kuinka huonosti annan hevoselle mahdollisuuden tehdä oman osuutensa. Niinäkin hetkinä, kun Epper kulki oikein, olin varmistelemassa. Hiljalleen opettajan kommenttien pohjalta aloin muistutella itseäni jättämään hevonen rauhaan, kun palikat olivat oikein ja puuttumaan menoon vasta sitten, kun se sitä tarvitsi. Aika paljon keskittymistä se vaati, mutta hiljalleen aloin nopeammin osata rentoutua. Tämä taas näkyi siinä, että Epper rentoutui paremmin ja pysyi kuin pysyikin toivotusti, kun annoin sen vain olla. Tällä kertaa en sekoittanut rentoutta ja matkustajaksi heittäytymistä niin pahasti kuin yleensä, vaan pysyin omasta mielestäni edelleen ratsastajana, mutta annoin silti hevoselle työrauhan. Järjettömän pieneltä kuulostava asia, mutta aika merkittävä, kun sen unohtaa.



Lopputunnista opettaja tuumasi, että onnistuimme Epperin kanssa mukavasti tunnin tehtävässä eli hevosen ratsastamisessa lyhyemmäksi ja pyöreäksi. Jatkotyöstöä varten opettaja neuvoi ratsastamaan takapäätä kunnolla töihin, jotta liike lähtisi sieltä, ja Epper pääsisi kantamaan itseään paremmin. Olinpa ihanan turhaan ennen tuntia vastustellut kouluvääntöä, kun se jälleen kerran paljastui ihan mukavaksi puuhaksi. Epper on kuitenkin kohtuullisen mutkaton ratsu, jonka kanssa jaksaa yrittää vääntää sitä kouluakin. Tunnin aikana ehdin myös miettiä, että kai sitä on jotain oppinut, kun Epper ei ihan joka hetki enää mene kaula pitkällä kilometrin mittaisena, vaan pyrkii jokaisessa askellajissa aina hetkellisesti kulkemaan oikeinpäin. Ratsastus, mikä ihana tekosyy oppia jotain uutta.

Kuvista ja videoista kiitos Alekseille!

Päähänpistoa testaamassa

Aina ei mene niin kuin on suunnitellut. Sen sain todeta, kun selvisi, että Pera-reppana on alkanut taas yskiä eikä tietysti voi osallistua sunnuntain koulukisoihin. Niinpä pääsin kolmannen kerran kevään neljästä kisakerrasta miettimään itselleni uutta kisaratsua, kun Lorellakin oli jo kuskit valittuna. Myönnän harkinneeni kisoista kokonaan poisjättäytymistä (jonka Nora tyrmäsi muitta mutkitta), mutta jossain vinksahduksessa päätin, että testaanpa keskiviikon tunnillani Elmon ja sen kokemuksen perusteella ilmoittaudun joko sillä tai Hilanterilla kisoihin mukaan. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja treeniaiheet liippasivat hyvin tulevia koulukisoja sisältäen niin siirtymiä kuin volttien ja ympyröiden pyörittelyjä.

Tunti aloitettiin käynnissä kääntymällä pitkältä sivulta keskelle ja tekemällä pysähdyksiä keskihalkaisijalle. Elmolle siirtymiset alaspäin ovat kohtuullisen suurta herkkua, joten pääsimme käynnistä pysähdyksiin aika mukavasti. Paikoin en muistanut tehdä siirtymistä huolella, jolloin Elmo pysähtyi hieman vinosti. Liikkeelle lähteminen ei ollut niin mutkatonta, sillä ensimmäiset askeleet olivat kohtuullisen laahaavia. Samaa tehtävää tultiin myös tekemällä pysähdykset ravista. Nyt alaspäin siirtymiseen mahtui muutamia käyntiaskelia, mutta ei mitenkään pahasti. Sen sijaan pysähdyksistä palaaminen raviin vaati enemmän käyntiaskelia. Opettaja muistutti avittamaan raviin siirtymistä tarvittaessa raipalla maiskuttamisen sijaan, jotta en kouluradalla saisi ääniavuista turhia miinuspisteitä. Raippamerkkien avulla Elmo tsemppasi, ja pääsimme siirtymään pysähdyksistä pari kertaa kohtuullisesti raviin.

Työstimme siirtymiä vielä pyöräyttämällä lyhyille sivuille ravissa voltit, jonka jälkeen ratsu käännettiin taas pitkältä sivulta keskelle ja keskihalkaisijalla käytettiin käynnissä noin 3-5 askeleen verran. Elmo oli ollut jo aiemman tehtävän raviosuudessa jännittynyt eikä harjoitusravissa istuminen ollut kauhean mielekästä puuhaa. Yritin kuitenkin sinnikkäästi istua alas koulukisoja silmällä pitäen. Volteilla meno tuntui vain pahenevan. Elmo pääsi liirailemaan, kun ulkopuolen apuni eivät olleet tukevasti paikoillaan. Hytkyin ja pompin kyydissä paikoin niin, että hävetti. Yritin sinnikkäästi hokea itselleni, että pohkeet kiinni, ja opettaja puolestaan neuvoi korjaamaan rintakehää vähän eteenpäin ja vatsalihaksia jänteviksi, jotten kippaisi takanojaan. Pyrin oman asentoni korjaamisen lisäksi saamaan Elmoa rentoutumaan ja vähän pyöristymään, jotta meno ei olisi molemmilta niin tihkasta. Vahvalla ulkopuolen tuella Elmo pyöristyikin, mutta samalla aktiivisuus katosi entisestään. Niinpä ravi oli edelleen aika kurjaa istuttavaa. Opettajakin tuumasi, että Elmo meni paikoin kauniissa muodossa, mutta ei jaksanut ottaa takaosaansa rehellisesti käyttöön. Sentään muutaman käyntiaskeleen siirtymät onnistuivat ihan mukavasti. Siirtymisessä käynnistä raviin olisi jälleen voinut olla enemmän aktiivisuutta.

Oikeaa laukkaa työstimme pääty-ympyrällä. Ensin hevoset piti hakea hyvään raviin, josta saattoi tehdä laukannoston. Elmo oli taas omissa mietteissään enkä saanut sitä juuri keskittymään. Niinpä ravi oli aika velttoa ja mutkittelevaa. Sain tovin vaatia Elmoa liikkumaan ennen kuin se malttoi totella. Ensimmäiset laukannostoyritykset menivät silti mönkään. Elmo ei lotkauttanut korvaansakaan, kun pyysin laukkaa, vaan jatkoi ravia. Sitten turvauduin nostossa raipan apuun, ja johan poni muisti osaavansa myös kolmannen askellajin. Siinä ei kuitenkaan ollut hurraamista, sillä meno oli sangen epätasaista. Elmo joko kiihdytteli tai pyrki pudottamaan raville, mutta ei juurikaan tasoittunut. Kierros kierroksen jälkeen mietin vain, mihin olen taas päätäni pistämässä, kunnes lopulta valaistuin ulkopuolen suhteen. Kun sain Elmon siltä puolen tuettua, tarjosi se parempaa ja pyöreämpää laukkaa. Kovin pitkiä nämä hyvät hetket eivät olleet, mutta niiden pohjalta jaksoin aina yrittää uudelleen, kun pakka levisi käsiin. Opettaja muistutti olemaan tarkkana oman ulkopuolen kanssa, jotta en valuisi itse sinne, vaan pitäisin oman vasemman kylkeni jämäkkänä ja varoisin, ettei vasen jalkani pusertuisi satulaan kiinni.

Vasemman laukan kuviona oli ravata yksittäin opettajan silmän alle, pyöräyttää lyhyelle sivulle voltti, jossa valmisteltiin tulevaa laukannostoa ja sitten nostaa pääty-ympyrälle laukka muutaman kierroksen ajaksi. Palasimme Elmon kanssa taas lähtöruutuun, sillä pelkkä asiallisesti ravaaminen oli hankalaa. Vasemmassa kierroksessa Elmo pyrki selvästi enemmän liiraamaan ulos, jolloin sain kertailla niitä hyvin kuuluisia ulkopuolen apuja. Jostain syystä tässä kierroksessa en saanut ponia ulkoa kunnolla kiinni, sillä liiraamista esiintyi sangen paljon. Laukka nousi hieman viiveellä, mutta pyöri hitusen paremmin kuin oikeaan kierrokseen. Lopulta tajusin, etten ollut itse omalla kropallani kääntymässä yhtään Elmon mukana. Kun vähän ajattelin oman kropan kääntämistä ympyrän mukana, vähensi Elmokin liiraamistaan ulos hieman. Työstin tehtävän ulkopuolisella alueella myös ulkopuolen hallintaa, mutta kunnon valaistumista ei tapahtunut. Elmo kuitenkin paransi siellä laukkaa jonkin verran, joten jotain muutosta kuitenkin tapahtui.

Loppuraveissa sai testailla keskiravia niissä kohdin, joissa se ratsulle tuntui helpoimmalta. Päädyin tässä vaiheessa suosiolla keventämään koko ajan, kun hajoileva istuntani ei ollut tehnyt ihmeparannusta. Ensimmäisissä keskiraviyrityksissä tein perinteiset eli en pitänyt ohjilla tuntumaa, jolloin Elmo rikkoi laukalle. Kun sain pidettyä ohjat kädessä, en puolestaan saanut takaosaan liikettä. Opinpahan kuitenkin sen, että Elmo tarvitsi jämäkän tuntuman edestä, sillä ilman sitä se vain venyi pitkäksi. Kerran tai pari taisimme saada vähän eroa tavalliseen raviin, mutta kovin lennokkasta muutosta ei tullut. Elmolla on poniksi kuitenkin hyvin säädeltävissä olevat askeleet, mutta en osannut kaivaa niitä siitä esiin.

Tunnin jälkeen molemmat tallin opettajat sattuivat olemaan paikalla, joten menin kysymään heiltä vielä neuvoa kisojen suhteen. Molemmat tuumasivat, että kisoissa oleva C-merkin kouluohjelma 1997 on Elmolle omiaan sen ensimmäiseksi kouluradaksi. Jos olisin mielinyt kisoihin muulla ratsulla, opettajat olisivat pistäneet minut ratsastamaan K.N. Special 2009 -ohjelman. Mietin tosiaan Hilanteria toisena vaihtoehtona, mutta päädyin siihen, että oma kisajännittämiseni saattaisi vaikuttaa Hilanteriin turhankin paljon, jolloin ohjelman tehtävien sijasta esittäisimme keskellä rataa juntturoimista. Vaikka tunti Elmonkin kanssa meni vähän niin ja näin, päädyin ilmoittamaan itseni ja Elmon helpon C:n luokkaan. Kaikkea sitä pieni ihmismieli keksiikin. Toivottavasti osaan ratsastaa sunnuntaina sitten sen verran rauhassa ja maltillisesti, ettei Elmo saa ihan kauheita traumoja ensimmäisistä koulukisoistaan. Ne muuten pidetään näillä näkymin kentällä eli onpahan tilaa ja kaikkia mahdollisia virikkeitä pitämässä sekä kuskin että ratsun hereillä.

Hirvittävän hankalaa

Keskiviikon tunnilleni en ollut ehtinyt toivoa koulukisaratsuani eli Peraa, vaan suuntasin tunnille Hilanterin kanssa. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja treeniaiheina siirtymät käynnistä ja ravista pysähdyksiin,  kääntäminen ulkoavuilla, hevosen suoristaminen ja mahdollisimman hyvien laukannostojen tekeminen.

Pysähdyksiä tehtiin käynnistä ja ravista keskihalkaisijalla. Pysähdyksen lisäksi tavoitteena oli saada hevonen myötäämään niskasta ennen kuin palattiin takaisin liikkeeseen. Hilanteri kulki vähän epämääräisesti mutkitellen eikä ollut ihan virkuimmillaan. Koska aktiivisuus puuttui, olivat pysähdyksetkin melkoisen valuvia eivätkä kovin napakoita. Sama ongelma vaivasi niin käynnissä kuin ravissa. Pysähdyksen jälkeen yritin houkutella Hilanteria myötäämään, mutta se jäi useimpina kertoina vain nojaamaan ohjaa vasten. Opettaja neuvoi peruuttamaan, jotta Hilanteri siirtäisi painoaan takajaloille ja yrittämään sitten uudelleen. Peruuttamisenkin kanssa saimme vähän neuvotella ennen kuin mitään tapahtui. Siinä onnistuminen tosin auttoi hieman, mutta onnistumiset niskasta myötäämisen kanssa jäivät aika puolitiehen. Ilmeisesti käteni jäi vetämään taakse, vaikka tarkoituksena oli pitää käsi paikoillaan tuntuman kanssa ja odottaa, että hevonen myötää. Ainoat onnistumisen kaltaiset hetket tapahtuivat silloin, kun pidin pohkeet kunnolla tuntumalla ja liikuttelin kuolainta hieman. Niinä kertoina Hilanteri tajusi, että yritän viestiä sille jotain ja tarjosi lopulta suunnilleen oikeaa asiaa.

Tämän tehtävän jälkeen siirryttiin tekemään käännöksiä pitkältä sivulta keskelle. Opettaja muistutti ottamaan sisäohjalla vain asetuksen eikä tekemään sillä mitään ylimääräistä. Ulkoavuilla taasen piti huolehtia kääntymisestä. Ensin tehtävää tultiin vain sekä käynnissä että ravissa. Sitten ravissa tehdyn käännöksen jälkeen nostettiin keskihalkaisijalta laukka ja laukattiin hetki ennen kuin siirryttiin takaisin raviin. En tiedä, mitä ihmettä tapahtui, mutta tästä alkoi tunnin hirvein osuus. Hilanterin miljoonat liikkuvat osat tekivät näyttävän paluun, ja niinpä ratsuni eteni mutkitellen noin kolmelle eri mutkalle taipuneena ja kruunasi kaiken kulkemalla niin epätasaisesti töksähdellen, että olin hätää kärsimässä. Kääntymisissä Hilanteri pääsi asettumaan ihan minne halusi ja kulman jälkeen mutkittelemaan oman mielensä mukaan. Sain nollailla tilannetta aika usein ilman, että se juurikaan auttoi. Opettajallekin murehdin, kuinka Hilanteri tuntui ihan oudolta. Opettaja arveli, että se on voinut viileämpien kelien aikana jäykistyä hieman ja protestoida siksi liikkumista oikeinpäin. Oli miten oli, mutta tehtävä ei oikeastaan onnistunut kertaakaan hyvin. Laukannostot olivat sangen takkuisia, ja laukka ei alkanut pyöriä kunnolla. Yritin ajatella omien apujen keventämistä, etten liian voimakkaalla pyynnöllä tyrkkäisi Hilanteria aina tekemään liikaa. Tämä auttoi ehkä piirun verran, mutta lopulta unohdin aina vartioida hevosen molempia puolia ja kykenin keskittymään vain toisen puolen hallintaan kerrallaan. Niinpä Hilanterilla oli aina tilaisuus mennä toisaalta karkuun, kun en saanut sitä kokonaisena hanskaan.

Loppuraveissa kaikeksi onneksi meno parani sen verran, etten ihan nakannut hanskojani tiskiin tai pyyhettä kehiin. Ravissa keskityin ajattelemaan Hilanteria mahdollisimman suoraksi ja kiittämään melkein yliherkästi pienimmästäkin sinnepäin menneestä hetkestä. Lisäksi pyrin ratsastamaan niin paljon pohkeella kuin vain kykenin. Lopulta Hilanteri alkoi antaa aina hetkittäin periksi ja pyöristyi, mutta palasi aina muutaman askeleen jälkeen lähtöpisteeseen. Opettajakin tuumasi, että Hilanteri kyllä tajusi, mitä siltä haluttiin, mutta ei tällä kertaa vain pystynyt tarjoamaan sitä. Yritin kovasti pohtia, olinko muuttanut ratsastustani vai sattuiko kohdalle vain kehnompi kerta. Meillähän onkin Hilanterin kanssa takana muutamia keskivertoa kivempia kertoja, joten ehkä on vain normaalia, että välillä on vähän hankalampaa. Eihän minullakaan ole aina hyvä päivä, joten tuskin sitä voi olettaa hevoseltakaan. Ainakin aina voi ajatella, että ensi kerralla voi mennä taas paremmin.

Malttamisen opettelua

Keskiviikon estetunnille toivoin saavani melkein minkä tahansa muun ratsun kuin Epperin, jotta en ennen kisoja pääsisi säheltämään mitään ylimääräistä sen kanssa. Opettaja oli arvellut myös Epperin kaipaavan kevyemmän päivän alle ennen kisakoitoksia, joten sain estetunnille ratsukseni Jussin. Arpajaisten tulos nauratti hieman sekä jännitti. Jussihan kyllä hyppää ihan järkevästi, mikäli sen saa tuotua esteelle asiallisesti. Minä taas toisinaan jätän liikaa asioita hevosen päätettäväksi nimenomaan lähestymisessä, jolloin arvuuttelin kovasti, miten meillä mahtaisi tunti sujua. Blogista tarkistin, että olen viimeksi ja ilmeisesti sen ainoan kerran hypännyt Jussilla marraskuussa 2009. Eli rapea 3,5 vuoden tauko siitäkin hommasta Jussin kanssa. Tunnilla oli kuusi ratsukkoa.

Alkuverrytttelyssä saimme mennä itsenäisesti käyntiä ja ravia. Jussi oli vähän tahmea, mutta ei onneksi kovin pahasti. Pohkeet sen sijaan eivät ihan menneet läpi, minkä huomasi eriskummallisen muotoisilla ympyröillä ja volteilla. Opettaja neuvoi ratsastamaan Jussin teräväksi ja ennen kaikkea edestä kevyeksi. Pienoisesta tahmeudesta huolimatta Jussi ei onneksi ollut edestä raskas eikä yrittänytkään kummemmin jäädä roikkumaan ohjiin, joten arvelin sen puolen olevan kohdillaan. Lisäneuvona opettajalta tuli ratsastaa esteillä mieluummin lyhyempää laukkaa, jotta Jussi ei pääsisi pitkäksi ja etupainoiseksi.

Ensimmäisenä tulimme lävistäjällä ollutta estettä oikeassa laukassa. Tarkoituksena oli saada vaihdettua hypyssä laukka vasemmaksi. Jussi liikkui ihan kohtuullisesti, mutta laukat jäivät vaihtumatta. Opettaja kommentoi, ettei johtamista tarvitsisi liioitella ihan niin paljon kuin tein. Saimme laukan vaihtumaan kerran, kun pyysin Jussia lähtemään hyppyyn hieman kauempaa. Muutoin sain korjailla laukat aina ravin kautta, mikä ei sinällään harmittanut, sillä Jussi vaihtoi aika nopeasti laukan toivotuksi noinkin tehtynä. Tämän jälkeen tulimme yhden askeleen sarjaa, joka sujui aika kivasti. Jussi eteni riittävästi eikä välissä tarvinnut olla ajamassa sitä eteen. Olisin tosin saanut korjata itse omaa istuntaani sen verran, etten olisi väkisin käynyt askeleen aikana istumassa alhaalla, vaan pysynyt kiltisti sarjan ajan kevyessä istunnassa. Onneksi sarja oli tehty ristikoista, joten istuskeluni eivät vaikeuttaneet Jussin menoa kovin pahasti.

Seuraavaksi tulimme sarjan, lävistäjällä olleen esteen sekä kahden pystyn suoran linjan. Sarja sujui edelleen hyvin, mutta lävistäjäesteellä laukka ei vaihtunut vieläkään. Ravin kautta siis vaihto. Jäin sitten nohittamaan Jussia, jolloin unohdin katsoa tietä. Niinpä tulimme suoran linjan ensimmäiselle esteelle vähän mutkitellen, jolloin hyppypaikka ei todellakaan osunut kohdilleen, ja Jussi-reppana kompastui esteeseen. Puomit putosivat, ja kävin itsekin halimassa ratsun kaulaa. Kokosimme molemmat itsemme Jussin kanssa ja jatkoimme suoran linjan toiselle esteelle. Harmi vain, että molempien pasmat olivat sen verran sekaisin, että siihenkin sattui vielä kurja hyppy. Saimme tulla suoran linjan heti uudelleen, mutta edelleen en nähnyt hyvää ponnistuspaikkaa, vaan päästin Jussin lähtemään väärästä kohdasta. Niinpä kuuden askeleen väli meni seitsemällä, mutta sentään nyt toinen hyppy meni sujuvammin.

Väliohjelmanumerona tulimme suoran linjan toisesta suunnasta eli katsomosta peiliä kohti. Tavoitteena oli saada väliin kuusi askelta, ja Jussi menikin välin toivotulla askelmäärällä. Muutoinkin linja meni ihan hyvin eikä ponnistuspaikat sattuneet nyt lähellekään niin hullunkurisesti kuin aiemmassa tehtävässä. Opettaja olikin neuvonut malttamaan odottaa hyppyä eikä suunnittelemaan sitä liikaa etukäteen. Ihannetilannehan on se, ettei hevoseen tarvitsisi olla vaikuttamassa ainakaan kolmea viimeistä askelta ennen hyppyä, jolloin sillä olisi työrauha. Myönnän joskus sortuvani väärässä hetkessä vielä vaikuttamaan, jolloin saatan enemminkin pahentaa kuin parantaa tilannetta.

Tämän jälkeen tulimme pienen radan esteillä 1-4b, ja matkaan lähdettiin oikeassa laukassa. Suoran linjan esteet 1 ja 2 ylittyivät sujuvasti, ja niiden väli meni toivotusti kuudella askeleella. Kolmoselle tuli sekä hyvä tie että ponnistuspaikka, jolloin Jussi vaihtoi hypyssä laukan oikeasta vasemmaksi. Sarjalle tulimme myös hyvin, ja tällä kertaa maltoin olla jäämättä satulaan kiinni, vaan pysyin vähän kevyemmässä istunnassa. Rata loppui siihen, ja meno oli aika mukavaa. Seuraavaksi tulimme saman alun ja lisäsimme vielä loppuun suoran linjan toisinpäin. Rata eteni nyt kolmoselle asti hyvin, mutta siinä laukka ei vaihtunutkaan. Ravin kautta sain korjattua laukan, ja Jussi selvitti sarjankin edelleen hyvin. Sitten viitoselle tulikin hassu ponnistuspaikka, mutta siitä huolimatta Jussi selvitti välin edelleen kuudella askeleella. Opettaja antoi meidän tulla suoran linjan uudelleen, mutta jälleen olin omissa ajatuksissani, ja ponnistuspaikka oli kehno. Lopuksi saimme ottaa vielä linjan ensimmäisen pystyn erikseen, jolloin sain viimein ponnistuspaikankin kohdilleen, ja Jussi ylitti pienen pystyn ongelmitta.



Tunti olikin siinä. Jussin kanssa kivaa oli se, että sain vähän itsekin miettiä ennen estettä enkä voinut ihan täysin jättää ponnistuspaikan katsomista hevosen hommaksi. Jussi kuitenkin eteni ihan hyvin ja meni esteet mukisematta yli, mitä nyt muutaman kerran vähän hassusti. Se ei kuitenkaan säntäillyt tai jumitellut, mikä oli myös sangen hyvä juttu. Jussi opetti hyvin malttamaan ennen estettä, sillä häseltämiseni aiheutti sen, että Jussi pyrki lähtemään ihan ihmeellisestä paikasta hyppyyn. Kun taas maltoin olla rauhassa, näki Jussikin hyvän hyppypaikan eikä menossa ollut valitettavaa. Voisinpa hypätä siis toistekin Jussilla tällaisia ihanan pieniä esteitä, joilla ei tarvitse korkeuskammoa potea.

Videoista kiitos Alekseille!

Pientä epävarmuutta ilmassa

Keskiviikon tunnilla oli vuorossa kavaletteja enkä osannut yhtään arvata, minkä ratsun saisin. En olisi osannut arvatakaan, sillä sain ratsukseni Rappenin, tuon entisen estetaiturin, joka nykyisin on muuttunut hieman epävarmaksi hyppytunneilla. Vaikka luvassa oli miniesteitä, sonnustauduin turvaliiviin kaiken varalta. Rappen oli jo edellisellä estetunnilla, jossa se ehtikin väistää pari estettä. Kuulemma se oli mennyt mukavasti alkutunnin, mutta esteiden noustua vähän alkanut epäröidä. Myönnän, että jännitti ja olin kerrankin onnellinen siitä, että esteet pysyivät ihan pikkuriikkisinä. Tunnilla oli kuusi ratsastajaa.

Alkuverryttelyn jälkeen hyppäsimme muutamia yksittäisiä tehtäviä ennen pidempää rataa. Koska yksittäisten tehtävien pulmat näkyivät radalla, kirjoitan tällä kertaa vain sen sujumisen tänne. Radalle lähdettiin vasemmassa laukassa ylittämällä lävistäjällä ollut ykköskavaletti, joka oli sini-vihreillä puomeilla tehty. Rappen oli jo tunnin aikana kauhistellut tätä estettä ja yrittänyt jokaisella kerralla mennä oikealta ohi. Sain kuitenkin sinnikkäästi niin aiemmin kuin radankin aikana tuotua Rappenin siitä yli. Laukka vaihtui hypyssä ilman, että ehdin itse siihen juuri panostaa. Kakkos- ja kolmoskavaletin välissä ei ollut ongelmia, ja Rappen meni sen kuudella askeleella. Kolmosen jälkeen päästin Rappenin kääntymään liian nopeasti oikealle, jolloin tie neloselle kärsi hieman. Rappen myös kiihdytti laukkaa tässä vaiheessa tuntemattomasta syystä. Joka tapauksessa pääsimme nelosen yli, ja laukka vaihtui jälleen hypyssä. Hieno Rappen! Se onkin kohtuullisen taitava vaihtamaan hypyssä ja etenkin huomaamaan itse, mihin suuntaan ollaan menossa. Nelosen jälkeen Rappen yritti taas pistää kaviota toisen eteen turhan vilkkaasti, jolloin opettajan neuvojen mukaan koetin tasapainottaa menoa ulko-ohjalla. Kaarteen aikana Rappen rauhoittuikin hieman, ja viitoskavaletti ylittyi ihan ok. Sen jälkeen reipas ratsuni ampaisi taas, ja huomasin liian myöhään, että kiihdyttelimme liikaa. Niinpä kuutosen ja seiskan suora linja meni kaahaten viidellä askeleella. Opettaja komensi meidät tulemaan linja uudelleen kuudella askeleella paljon tasaisemmin. Toisella yrittämällä sain pidettyä Rappenin paremmin kuulolla, jolloin pääsimme linjan tasaisella kuudella askeleella.

Tunnin alussa vaivannut jännitykseni onneksi hälveni toistojen myötä. Toki Rappen välillä ampaisi reippaaseen laukkaan, mutta ei missään vaiheessa ollut holtiton. Harmitti vain, etten saanut rauhoitettua sitä niinä hetkinä, kun sillä jännitti jokin, ja se paikkasi menoaan kiihdyttämällä. Olin kuitenkin hurjan tyytyväinen siihen, kuinka pääsimme ykköskavaletista Rappenin kyttäilystä huolimatta aina yli, ja kuinka hienosti se vaihtoi kaikki laukat toivotusti pitkälti omin neuvoin. Olen kuitenkin niin nynny, etten tohtisi mennä Rappenin kanssa oikealle estetunnille, jossa sen epävarmuus saattaisi hyvinkin tuplaantua. Se kuitenkin on nopea ratkaisuissaan enkä välttämättä osaisi olla riittävästi sen tukena, kun se sitä tarvitsisi. Onneksi tällaiset maahankaivetut kavaletit menivät ihan mukavasti, jolloin tunnin jälkeen oli ihan kiva mieli. Ainoana jäi mietityttämään se, mikä ihme entiseen estetykkiin on mennyt. Liekö se leipääntynyt siihen hommaan täysin vai onko taustalla jotain muuta? Ei mitään hajua, heppakuiskaustaitoni eivät valitettavasti ole kehittyneet vielä ajatustenlukutasolle.

Palikat paikoin kohdillaan

Keskiviikon vakiotunnilleni sain Hilanterin. Ilahduin ratsuarpajaisten tuloksesta, jolloin koulutuntikaan ei enää tuntunut niin tylsältä. Myönnän kyllä haaveilleeni puomi-, kavaletti- tai estetunnista etenkin, kun helatorstain estekisat alkavat siintää jo lähellä. Tunnin oikea opettaja oli poissa, joten opettajana oli normaalisti perjantait ja lauantait vetävä opettaja. Tunnin päätehtävinä olivat pohkeenväistö käynnissä sekä laukan työstäminen keskiympyrällä. Ravia mentiin vain alkuverryttelyssä omatoimisesti hetken aikaa samoin kuin loppuverryttelyssä. Muutoin pysyimme koko tunnin samalla kuviolla käyntiä ja laukkaa työstäen.

Käynnissä sain houkuteltua Hilanterin kohtuullisesti aina hetkittäin oikeinpäin, mutta pienoista haparointia oli ilmassa. Hilanteri ei ollut ihan niin reipas kuin joskus, mutta ei onneksi paha tervakaviokaan. Ravissa sain työstää pidempään ennen kuin sain Hilanteria takaisin kuulolle. Aiemmilta kerroilta muistin sen, että keskittymällä kunnolla ulkoapuihin, saisi Hilanteri itsensä helpommin järjestykseen. Oikeassa kierroksessa ravi alkoi sujua ihan mukavasti, mutta vasemmalle kesti vähän pidempään. Sitten muistin hyödyntää välillä vasta-asetusta apuna, jolloin sain Hilanterin pois nojaamasta sisälavalle ja kantamaan itsensä sieltä paremmin. Yritin myös kovasti pitää pohkeet hevosen kyljissä tuntumalla ja avata lonkkia, etten voisi jäädä puristamaan hevosta polvillani. Hilanterin kanssa tästä asiasta saa olla hyvin tarkka, sillä se reagoi pahimmillaan puristavaan ratsastajaan alkamalla jumia hyvin tehokkaasti. 

Verryttelyn jälkeen siirryimme päätehtävään. Kuviona oli kääntyä lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle, mennä hetki suoraan ja sitten mennä pohkeenväistöä käynnissä uralle. Sinne päästyä nostettiin myötälaukka ja työstettiin laukkaa kierroksen tai parin ajan keskiympyrällä, kunnes siirryttiin ravin kautta tai suoraan käyntiin ja aloitettiin tehtävä alusta. Tehtävää tultiin ensin tekemällä pohkeenväistö oikealle ja menemällä keskiympyrällä vasenta laukkaa. Kun sitä oli hinkattu tarpeeksi, vaihdettiin suuntaa eli väistöt tehtiin vasemmalle ja keskiympyrällä työstettiin oikeaa laukkaa. Pohkeenväistöt osoittautuivat meille aika kinkkisiksi. Hilanteri joko ei lähtenyt väistämään kunnolla tai jos otti ristiaskeleita, hyytyi tahti liki kokonaan. Etenkin väistöt oikealle tuntuivat vaikeammilta. Vasemmalle tehtyinä väistöt helpottuivat, mutta vain aavistuksen. Arvelin jo selässä istuessani, että säädän ja puserran liikaa, mutta luulin valaistuvani kaiken sen keskellä ja onnistuvani siten väistöissä paremmin. Niin ei tosin käynyt, vaan menimme väistöt Hilanterin kanssa vähän pitkin hampain. Välillä ymmärsin tehdä mahdollisimman vähän kädellä ja yrittää panostaa istuntaan. Kun sain yhtään tästä ajatuksesta kiinni, otti Hilanteri askeleen tai pari vähän paremmin. Sitten sorruinkin jo tuuppaamaan tai säätämään jotain ylimääräistä, jolloin Hilanteri lakkasi kuuntelemasta ristiriitaisia apujani ja hyytyi. Enpä muista, milloin viimeksi olisi ollut yhtä nihkeitä väistöaskelia. Koska tehtävää mentiin koko tunti alku- ja loppuverryttelyjen lisäksi, tahdoin hetkittäin jo kyllästyä. Etenkin kun en osannut muuttaa ratsastustani siihen suuntaan, että väistöt olisivat parantuneet.

Laukkatehtävässä ensimmäisenä purtavana pähkinänä oli Hilanterin aktivoiminen liikkumaan. Laukat nousivat kyllä, mutta aktiivisuus ja kunnon askeleen rullaaminen olivat hukassa. Opettaja neuvoi ottamaan raipan ulkokäteen ja pienillä merkeillä tahdittamaan Hilanterin ulkotakajalkaa töihin. Vinkki auttoikin mukavasti, ja kun Hilanteri alkoi lämmetä, ei säännöllistä tahdittamista tarvittu. Molemmissa laukoissa sai olla tarkkana siitä, että Hilanteri kääntyi ulkoavuilla eikä päässyt pullahtamaan siltä puolen ulos. Pullahtamista tapahtui etenkin silloin, kun jäin halailemaan sisäohjaa ihaillen asetusta enkä ratsastanut enää hevosen ulkopuolta. Opettaja muistutti ratsastamaan pohkeilla aktiivisesti, jotta Hilanteri myös säilyttäisi laukan pyörivyyden. Loppujen lopuksi aloin hahmottaa, mistä ja miten Hilanteria piti pyytää, jotta se sai järjesteltyä omat palikkansa kohdilleen ja saattoi pyöristyä tuntumalle pysyen kevyenä, mutta silti takaosalla työskennellen. Paras huomio oli se, että ensin tyydyin siihen, että Hilanteri niksautti kaulansa nätin pyöreäksi. En tajunnut oikeastaan tässä mitään outoa ennen kuin Hilanteri itse vaihtoi ylimääräisen vaihteen päälle ja keveni rehellisesti ilman, että katosi tuntumalta. Niinä hetkinä laukka rullasi ilman hoputusta, Hilanteri pysyi oikeinpäin, ja saatoin itsekin istua paljon rauhallisemmin kyydissä. Kovin pitkiä pätkiä Hilanteri ei jaksanut pitää itseään oikeinpäin, mutta varsin makeita hetkiä se ehti kuitenkin tarjota. Opettajaltakin tuli kehuja siitä, kuinka hienosti Hilanteri paikoin liikkui.

Loppuraveissa Hilanteri päätteli varmaan, että mitä enemmän kipittää, sitä nopeammin aika kuluu. Niinpä se tahtoi vähän viilettää omiaan, jolloin turvauduin ympyröiden apuun. Houkuttelin niiden avulla Hilanteria ensinnäkin rauhoittamaan tahtia ja toiseksi kulkemaan enemmän oikeinpäin. Oikeassa kierroksessa Hilanterin sai kohtuullisesti kulkemaan toivotusti, mutta vasemmalle sain taas työstää enemmän. Ilmeisesti tämä suunta oli sekä minulle että Hilanterille haastavampi. Kentes jäin miettimään siinä liikaa asettamista enkä ratsastanut niin hyvin ulkopohkeella. Sinnikkään yrittämisen tuloksena Hilanteri kuitenkin antoi siihenkin suuntaan vähän periksi, jolloin pääsimme siirtymään yhteisymmärryksessä käyntiin. Oli mukavaa saada työstää laukkaa näin paljon ja kaikeksi onneksi siihen mahtuikin useampia hyviä hetkiä. Opettajakin tuumasi tunnin aikana, että kun Hilanterin saa oikeinpäin, tietää tehneensä selässä asioita paljon oikein. Hilanterihan osaa siis kulkea hyvinkin oikeinpäin, mutta sitä varten ratsastajan on saatava ratsun palikat kohdilleen, jotta se onnistuu. Itse asiassa huomasin vasta nyt, ettei Hilanteri tuntunut tunnin aikana juuri yhtään siltä, että siinä olisi sen sata liikkuvaa osaa. Olen joskus naureskellut sitä, kuinka Hilanteri tuntuu osaavan sojottaa turvalla yhteen, kaulalla toiseen, keskivartalolla kolmanteen ja vieläpä takapäällä neljänteen suuntaan unohtamatta kaikkia muita matkalle mahtuvia mutkia. Ehkäpä tohdin ajatella, että olemme Hilanterin kanssa molemmat taas oppineet vähän enemmän siitä, miten kannattaa liikkua ja miten toivottuun tulokseen päästään.

Suoruuden taika

Keskiviikon kahdeksan ratsukon tunnille sain pitkästä aikaa Hilanterin. Fiilistelin etukäteen, sillä Hilanteri on tallin suosikkihevoseni. Ihanan omapäinen ja omapäisen ihana suomenhevosruuna on onnistuneesti sulattanut ainakin tämän heppatytön sydämen. Tunti taisi olla päivän ainoa Hilanterille, joten ainakin sen puolesta sillä oli vielä paukkuja tarjottavaksi. Tunnin treeniaiheina olivat volttien ratsastaminen sekä keskiaskellajit tulevia koulukisoja silmällä pitäen. Niissä muuten on minun kisa-aikanani ensimmäistä kertaa eri tuomari, joten jännä nähdä, poikkeavatko pisteet aiemmasta menosta.

Koko tunnin ajan kuviona oli pyöräyttää toiselle pitkälle sivulle kymmenen metrin voltti ja toiselle pitkälle sivulle ratsastaa keskiaskellajia kahden tötterön välisen matkan ajan. Opettaja hoksautti myös ratsastamaan kulmat huolella. Käynnissä Hilanteri liikkui aluksi reippaasti, kunnes aloin vaatia sitä enemmän oikeinpäin. Sitten herra keksikin vääntyillä vaikka millaisiin asentoihin ja hidastaa tahtia. Seuraava kikka olikin taas reipastua ja olla kuuntelematta, mitä vaadin. Opettaja neuvoi voltilla kääntämään selvästi Hilanterin etuosaa ulkopohkeella, jotta hevonen suoristuisi. Asetuksen saaminen tässä oli hieman haastavaa, sillä joko sitä ei ollut lainkaan tai sitten ihan liikaa. Sisäpohkeella tukeminen, ulkopohkeella kääntäminen ja ulko-ohjan hyvä säilytys tuntumalla auttoivat lopulta, ja Hilanteri alkoi pyöristyä tasaisemmaksi. Keskikäynti oli aika vaatimatonta, kun nakkasin ohjat tahattomasti pois tuntumalta, ja Hilanteri pääsi leviämään taas nurinkurin. Opettaja muistutti ratsastamaan Hilanteria paremmin oikeinpäin ennen kuin olisi järkevää yrittääkään keskikäyntiä. Tämä neuvo auttoi, mutta kovin väläyttäviä keskikäyntiaskelia en silti onnistunut saamaan.

Ravissa Hilanteri aloitti kipittämällä. Pyyntöni eivät tahtoneet mennä perille, kun Hilanteri tuntui juoksevan niitä karkuun. Hyvähän se oli, että ruunassa oli virtaa, mutta kuuliaisuuden kanssa olikin sitten niin ja näin. Opettaja neuvoikin tasapainottamaan menoa, jotta siinä olisi jotain tolkkua. Lopulta aloin opettajan neuvojen myötä tajuta, että Hilanteri piti saada kunnolla suoraksi ja sitten säilyttää ulkopuolen tuki, jolloin ratsukin sai itsensä oikeinpäin. Meno muuttui paremmaksi, ja volteillakin Hilanteri oli paljon helpommin hallittavissa. Keskiravin kaltaista taisimme esittää niinä kertoina, kun en nakannut ohjia pois tuntumalta ja maltoin ratsastaa Hilanterin ensin paremmin suoraksi ja kuulolle ennen kuin yritin mitään. Hilanteri teki töitä kyllä hienosti, vaikka yritti välillä palata aikaisempaan kipitysvaiheeseen. Nyt se kuitenkin tuli kuulolle paljon helpommin eikä jäänyt tarjoilemaan muita vaihtoehtoja kovin pitkäksi aikaa.

Lopuksi teimme samaa työskentelyä vielä laukassa. Ensin siitä ei meinannut tulla mitään, kun Hilanteri tuntui tarvitsevan vauhtia voidaakseen mennä eteenpäin. Kuuliaisuus katosi samalla, joten tuntui, että Hilanteri meni, ja minä vain tyydyin matkustamaan. Ympyröiden avulla ja edelleen erityisesti ulkopuoleen ja suoruuteen huomiota kiinnittämällä Hilanteri alkoi notkistella itseään oikeinpäin. Ja kun palaset sattuivat kohdilleen, loksahti Hilanteri nätisti pyöreäksi, ja laukan tahti rauhoittui samalla ilman aktiivisuuden katoamista. Tuntuipa hienolta! Volteilla esitimme välillä niin ihan hallittuja liikkeitä kuin niitä vähemmän kunnollisia pyörähdyksiä. Pienemmällä reitillä laukkaaminen söi Hilanterin aktiivisuutta, ja mikäli jäin nyppimään sisäohjaa, vinksahti Hilanteri väärinpäin homman levitessä käsiin. Opettaja neuvoi välillä ajattelemaan jopa asettamista ulos, jotta saisin ulkopuolen paremmin hallintaan. Se auttoi, ja esitimme lopulta kuitenkin aika asiallisia voltteja. Keskilaukka vei kuitenkin tässä askellajissa voiton. Pariin kertaan sain Hilanterin lähtemään keskilaukkaan kauniin pyöreänä ja ilman hätäilyä. En nakannut ohjia pois, vaan pidin tuntuman ja pyysin pohkeella liikettä eteen. Hilanteri lähti mielestäni sangen hienosti, ja kehuinkin sitä urakalla. Takaisin harjoituslaukkaan palaamisesta ei sitten puhutakaan, se kun ei meiltä kovin selvästi luonnistunut ilman, että pakka hajosi.

Loppuraveissa hain vielä Hilanterin kuulolle ja annoin sen venyttää ohjan perässä. Ennen tuntia tekemäni ennakkofiilistely ei mennyt kyllä hukkaan. Tuntiin mahtui sen verran monta hyvää hetkeä, että olin mielissäni. Hilanteri yritti kovasti ja suoriutuikin hienosti, kun sain itseni ja pyyntöni kohdilleen. Pari kertaa Hilanteri mietti jäkittämiskohtausta, mutta olin tällä kertaa uskottava ja sain komennettua ratsun takaisin liikkeelle. Aiemmin en edes haaveillut siitä, että saisin Hilanteria oikeinpäin, mutta nyt yhteen tuntiinkin mahtuu useampia sellaisia hetkiä. Kai sitä on jotain oppinut tai sitten tähdet ja kuu sattuvat vain toisinaan olemaan oikeassa asennossa. Kumpi lie, mutta Hilanterin kanssa on ilo mennä.

Viimeinen treeni ennen kisoja

Keskiviikon tunnilla oli toisen kerran putkeen esteitä sunnuntain estekisoihin sopivasti passaten. Ratsuksi sain kisaratsuni eli Peran, ja ratsukoita oli yhteensä ihanasti vain viisi. Yhtä lukuun ottamatta kaikki muut olivat myös menossa kisoihin. Tunnilla pääsimme treenaamaan niin erikoisemman noppaesteen ylitystä kuin suoria linjoja ja sarjaa. Lopuksi sai vielä tulla sopivan pätkän jo hypätystä radasta, ja pääsin treenaamaan Peran kanssa uusinnan ratsastamista. Hyvä treeni siis juuri ennen kisoja.

Alkuverryttelyssä Pera liikkui kohtuullisesti itse, sillä se oli mennyt jo edellistunnilla. Teimme aika nopean kisatyylisen verryttelyn eli jokainen sai mennä oman mielensä mukaan sitä, minkä tarpeelliseksi koki. Peran kanssa riitti oikeastaan vain tarkistus, että kaasu, jarru ja ratti olivat mukana niin kuin ne suunnilleen olivatkin. Verryttelyhyppyinä tulimme ratapiirroksen estettä 2 vasemmassa laukassa ja oikeassa laukassa estettä 1. Pera tuli hieman lähelle esteitä, mutta koska ne olivat pieniä, ei se haitannut. Itse liioittelin myötäystä, mistä opettaja huomauttikin. Lohtuna oli se, että Pera on hyvin itse tasapainossa esteen jälkeen, jolloin se ei hyödynnä kuskin liioittelua ampaisemalla matkoihinsa. Saisin silti olla tarkempi, jotten nakkaa ohjia aina pois, jos jotain meneekin vikaan ja pitää päästä nopeasti vaikuttamaan hevoseen. Muuten hypyt menivät hyvin, ja sain laskettua ponnistuspaikat oikein.

Seuraavaksi tulimme oikeassa kierroksessa suoran linjan esteet 2 ja 3 sekä yhden laukan sarjan 4a ja 4b. Aloitin vähän turhan löysästi, jolloin linja meni kuudella askeleella, mutta oikeastaan pakotin Peran hyppäämään kuudennella askeleella. Se olisi ottanut vielä pienen seitsemännen askeleen, mutta ihmeellisesti totteli minua. Olin kuitenkin pyynnössäni myöhässä, jolloin Pera joutui lähtemään hyppyyn epätasapainoisesti ja siitä tulikin töksähtävä esitys. Kiitin kuitenkin hevosta siitä, että se totteli, vaikkakin ratkaisu oli sille epäedullinen. Linjan jälkeen opettaja kehotti hakemaan menoon rytmiä ja terävyyttä löysyyden sijaan. Sarjan pääsimme hyvin ilman kommelluksia, ja laukan Pera vaihtoi esteen jälkeen ensin etupäällä, sitten raviaskeleen kautta takapäällä. Toisella yrittämällä hyödynsin kevyttä istuntaa ennen ensimmäistä estettä, jolloin Pera liikkui paremmin ja tuli välin viidellä askeleella hienosti. Opettaja neuvoi linjan jälkeen tasapainottamaan itseäni huolehtimalla omasta vasemmasta kyljestä ja vasemmasta pohkeesta. Sarjan a-osalle tulimme vähän lähelle, mutta Pera venytti sen verran, että selviytyi b-osasta ongelmitta. Tällä kertaa laukka vaihtui b-esteen hypyssä suoraan oikeasta vasemmaksi.

Tämän jälkeen tulimme vasemmassa laukassa kaksi kertaa yksittäisen esteen numero 6, joka oli noppalaatikko. Ensimmäisellä yrittämällä sekä minä että Pera taisimme jännittää estettä, jolloin Pera teki siihen kunnon minihypyn. Oma istuntani vähän petti, mutta samalla tohelointini nauratti. Ei pitäisi itse jäädä kyttäämään estettä, sillä muutoin ratsukin arvelee sen olevan jotain epäilyttävää. Toisella yrittämällä olinkin jo vähän topakampana, jolloin sain laskettua askeleet hyppyyn, ja Pera meni muitta mutkitta nopan yli. Pitää toivoa, ettei kisoihin tule kovin eksoottisia esteitä, sillä talven aikana niitä ei juuri ole taidettu käyttää. Toisaalta jos vain itse olen oikeasti menossa esteiden yli, niin kyllä se hevonenkin tulee mukana.

Sitten tulimmekin kuuden esteen radan noin 70 sentin korkeudella. Oikeassa laukassa este numero 1 ylittyi hyvin ilman mitään liioittelua. Suora linja 2-3 meni tasaisesti kuudella askeleella, kun en yrittänytkään perusrata-ajatuksella kiihdytellä vielä ylimääräistä. Sarja ylittyi parhaiten tällä kertaa eikä siinä ollut mitään säätämistä, laukkakin vaihtui b-osan ylityksessä oikeasta vasemmaksi. Saimme käytettyä tilaa ihmeen hyvin ennen kuin tulimme kuutosesteelle, joka ylittyi myös ongelmitta. Ilmeisesti jäin fiilistelemään sujuvaa rataa, sillä kuutosesteelle tulikin otettua sitten kuusi normaalia askelta sekä pieni seitsemäs. Huomasin tilanteen siinä vaiheessa, kun luulin hyppyyn olevan kolme askelta ja koetin pyytää Peraa eteen. Myöhässä siis, mutta kuitenkin. Pera ei tällä kertaa lähtenyt venyttämään, vaan piti mielensä ja otti seitsemännen askeleen. Hyppy ei ihme kyllä täysin kärsinyt, mutta sujuvampaa olisi ollut kuudella askeleella.

Tunnin viimeisenä tehtävänä toivoin uusintaradan, ja tulimmekin erikseen esteet 7-10. Ensimmäinen este ylittyi helposti, mutta sitten keksin alkaa nohittaa Peraa jostain ihmeen syystä sarjalle. Ei se olisi tarvinnut niin paljon eteenpäin ajamista, kuten opettajakin radan jälkeen kommentoi, mutta onneksi Pera ei vetänyt hernepeltoa turpaansa, vaan meni sarjan tasaisesti ja vaihtoi vielä oikean laukan vasemmaksi b-osalla. Käänsin aavistuksen nopeammin esteelle 9 ja pyysin Peraa reipastumaan hieman. Ysi ylittyikin sujuvasti, ja pääsimme viimein suoran linjan kuudella askeleella ilman, että viimeisenä ollut noppaeste aiheutti mitään pulmia. Jes! En ehkä ratsastanut niin tiukasti kuin olisi voinut, mutta ainakin tällaisilla teillä Pera sekä kääntyy että liikkuu hyvin. Kisoissa tuskin kannattaa ihan villiksi heittäytyä, mikäli haluan puhtaan radan. Jostain syystä kisoihin ei tullut kovin paljon ilmoittautumisia, ja omassa luokassani onkin hurjat neljä ratsukkoa.



Tunnin jälkeen opettaja tuumasi, että meno kokonaisen radan ja uusinnan osalta oli näyttänyt sujuvalta ja siltä, että Pera oli menossa sataprosenttisesti kaikkien esteiden yli. Alkutunnista nynnyilin taas jostain syystä, mutta hyppyjen sujuessa aloin taas rentoutua ja luottaa siihen, että Pera menee, jos minäkin olen menossa. Kisoissa minulla tosin ei ole näin paljoa aikaa rentoutua, vaan samaan fiilikseen pitää päästä nopeammin. Siispä pitää vain muistaa pitää pohkeet kiinni, ratsastaa hyvät tiet ja ennen kaikkea olla itse menossa mukana. Jospa sillä saisimme Peran kanssa puhtaan ja sujuvan radan kisaolosuhteissakin.

Videoista kiitos Alekseille!

Näinhän sen kuuluu mennä

Menen tallille aina astetta hilpeämmin mielin, kun tiedän tunnin aiheena olevan puomeja, kavaletteja tai esteitä. Tänä keskiviikkona piti olla kavaletteja, mutta nöyrien pyyntöjen seurauksena opettaja suostui hyppyyttämään meillä esteitä. Ratsukseni sain Peran, mikä osaltaan ilahdutti, osaltaan arvelutti. Satuin vielä menemään maneesiin niin sopivasti, että näin, kuinka edellistunnin kuski putosi Peran kyydistä. Onneksi ratsastajlle ei käynyt mitenkään eikä Perakaan ollut villiintymisen takia temppuillut, vaan askel ei vain sopinut hyvin esteelle. Pera on toisinaan hyvin tarkka tuosta eikä hevillä lähde kovin huonoista paikoista hyppyyn, vaikka muutoin se onkin sangen näpsäkkä esteillä.

Alkuverryttelyssä saimme mennä aika itsenäisesti. Käynnissä Pera oli vähän levoton päänsä kanssa käyden joko rennosti pyöreänä ja sieltä taas toistuvasti nousten. Ravissa Pera tasoittui, mutta tykkäsi vähän yrittää puskea sisälle molemmissa kierroksissa, vasemmassa ehkä piirun verran enemmän. Vasta-asetusten avulla hain sisälapaa kontrolliin hetkittäin onnistuen, välillä taas vain hevosta mutkalle vääntäen. Opettajan vinkistä teimme myös pieniä väistöjä varmistuaksemme pohkeiden menevän läpi. Pera väisti ihan kivasti, vaikka en jaksanut hyppyjä jo kovasti odottaen jäädä juuri väistöjä säätämään kouluratsastajan tarkkuudella.

Ensimmäisenä tulimme oikeasta kierroksesta kahden ristikon 21 metrin suoraa linjaa (esteet 3 ja 2) ravilähestymisillä. Pari ensimmäistä kertaa Pera oli hitusen laiska ravissa, jolloin ensimmäinen hyppy oli ponneton lässähdys. Sen jälkeen Pera kuitenkin laukkasi asiallisesti, joskin pistimme väliin näinä kertoina silti seitsemän askelta. Sain kuitenkin nohitettua Peraa pari kertaa paremmin niinpäin, että se nosti laukan jo ennen ensimmäistä ristikkoa. Se ei kuitenkaan haitannut, löytyipähän se toivottu eteenpäinpyrkimys. Suora linja tultiin myös muutaman kerran suoraan laukassa, jolloin kuusi askelta tuli väliin helposti. Sain myös laskettua kolme viimeistä askelta hyvin, jolloin sain lähdettyä hyppyyn Peran kanssa yhtä aikaa.

Seuraavaksi tulimme yksittäistä pystyä (este 1) vasemmassa kierroksessa. Ensin tulimme vähän rauhallisemmin ja lyhyemmällä tiellä, sitten taas enemmän ratatempossa pidemmällä tiellä. Pera alkoi syttyä hommaan, jolloin jätin raipan suosiolla matkasta, sillä käteeni jäänyt kouluraippa tuntui olevan lähinnä vain tiellä. Pera alkoi imeä aika hyvin esteelle, jolloin jäin itse nauttimaan menosta. Opettaja sanoi Peran eteenpäinpyrkimyksen ja pienen syttymisen olevan hyvä asia, mutta että sitä saisi nyt alkaa ratsastaa esteelle. Näin vältyttiin siltä, ettei se ajautunut liian pitkässä laukassa liian pohjaan esteelle. Sain edelleen laskettua kolme viimeistä askelta esteelle ja hetkittäin hallittuakin Peraa, mutta sekoitin taas rentoutumisen ja passiivisuuden keskenään. Niinpä taisin veltostua kyydissä juuri hetkeä ennen hyppyä, mutta onneksi Pera ei sakottanut minua tästä, vaan ylitti esteen joka tapauksessa. Opettaja neuvoi myös ottamaan Peran takaisin esteen jälkeen vähän nopeammin, niin tulevissa ratatehtävissä ei tulisi ongelmia sen kanssa.

Näiden tehtävien jälkeen siirryimme ratsastamaan neljää estettä kaarevia linjoja treenaten. Matkaan lähdettiin oikeasta kierroksesta ylittäen pysty ja portilla varustettu toinen pysty (esteet 3 ja 6). Askeleita linjan väliin meni kuusi. Siitä jatkettiin toiselle kaarevalle linjalle, jonka pystyjen (esteet 2 ja 4) väliin piti mennä myös kuusi askelta. Ensimmäisellä yrittämällä jatkoin molemmilla linjoilla liikaa suoraan, jolloin toiselle esteelle tuli aina vähän yllättävä käännös. Opettaja muistutti korjaamaan reittiä enemmän kaarevaksi, jolloin tältä vältyttiin. Tässä kohtaa huomasin myös, että oikea pohkeeni ei mennyt kovin hyvin läpi. Sain tien valinnalla korjattua kaarteen oikealle paremmaksi, mutta kaarteessa vasemmalle Pera pääsi vähän lipumaan oikeasta pohkeestani läpi. Tai ehkä en tiedottanut sille reittiä tarpeeksi selvästi, sillä tämän kaarevan linjan ensimmäinen pysty oli sama kuin aikaisemmin hypätyllä suoralla linjalla, jolloin Pera saattoi luulla minun haluavan jatkaa suoran linjan toiseelle esteelle. Laukat saimme aina välillä vaihdettua esteellä, mutta taisin kertaalleen tai kahdesti vaihtaa vasta hypyn jälkeen. Perahan vaihtaa etupään lennosta, mutta takapään vaihtoon tarvitaan yleensä jonkinlaiset raviaskeleet. Tahti ei kuitenkaan näistä kotikutoisista vaihdoista huolimatta onneksi kärsinyt.

Lopuksi tulimme vielä kokonaisen radan kahdesti: ensin noin 50-60 senttisenä, sitten pari estettä 70 senttiin eli tulevaan kisakorkeuteen nostettuna. Matkaan lähdettiin vasemmassa laukassa ylittäen yksittäinen pysty. 50-60 sentin jälkeen 70 sentin koossa se tuntui muka isolta (hah!), mutta Pera pomppasi siitä hyvillä mielin yli. Muistin ottaa sen jälkeen vähän kiinni, jolloin pääsimme jatkamaan kakkos- ja kolmosesteen suoralle linjalle. Väliin meni kuusi askelta ilman ongelmia. Neloselle maltoin ratsastaa järkevän tien enkä kurvannut liian vikkelästi. Pera lähti imemään esteelle hyvin ja vaihtoi siinä samalla vasemman laukan oikeaksi. Kaareva linja viitoselle sujui hyvin, ja siitäkin hujahdimme helposti yli. Reitti kuutosesteelle ei ollut hullumpi, vaikka tietenkin tilaa olisi voinut käyttää hieman paremmin hyödyksi. Laukka saatiin vaihdettua jo siinä, jolloin matka seiskaesteelle meni sutjakasti kuudella askeleella. Hieman korotetulla radalla ei tapahtunut muuta muutosta kuin se, että kuutosen ja seiskan kaarevan linjan tulimmekin reippaammin viidellä askeleella. Se ei kuitenkaan tuottanut ongelmia. Kummassakaan radassa ei oikeastaan ollut sen kummempaa sanomista, vaan Pera liikkui, vaihtoi laukat ja tuli hyviin hyppypaikkoihin. En häirinnyt sitä, pysyin hypyissä hyvin mukana ja olin heittäytymättä matkustajaksi, vaikka annoin hevoselle työrauhan.

Olinkin hyvin, hyvin tyytyväinen tuntiin ja siihen, etten keksinyt alkaa jännittää toden teolla, vaan saatoin hieman paremmin luottaa Peraan. Alkutunnista tosin epäröin hieman, mikä varmasti pisti minut jarruttamaan Peran etenemistä. Useampien toistojen jälkeen aloin huomata, että kunhan vain olen Peran kanssa menossa mukana, ei ongelmia pitäisi tulla. Eikä tullutkaan. Opettaja tuumasi lopuksi menomme olleen hyvin siistiä, ponnistuspaikkojen osuneen liki joka kerta kohdilleen ja laukkojenkin pääosin vaihtuneen. Kun opettaja kuuli minun olevan menossa kisoihin ja että arvoin vielä ratsua, kannusti hän ehdottomasti ottamaan Peran. Niinpä sitten hyppyhumaluuksissani kirjoitin kisalistaan ratsutoiveekseni Peran. Saa nähdä, ehdinkö muuttaa vielä monesti mieltä. Jos kisat menisivät yhtä sujuvasti kuin nyt, ei olisi mitään miettimistä. Harmikseni vain jännitän estekisojakin sen verran, että saan tartutettua saman täpinän ratsuuni eikä se yhdistelmä ole kauhean hyvä Peran kanssa. Se reppana kun joskus tuntuu jännittävän kuskiakin enemmän, jolloin molemmilta puuttuu hieman luotto toiseen. Mutta katsotaan, onhan tässä vielä onneksi aikaa tehdä ratkaisuja.

Selän ja takajalkojen aktivoimista

Keskiviikon vakiotunnillani oli vuorossa koulua. Ratsukseni sain Hilanterin, jonka kanssa tunti voi todistetusti mennä sekä hyvin että huonosti. Päätin yrittää keskittyä siihen, että nollaan tilanteen heti, jos alkaa näyttää siltä, että joko minä tai Hilanteri alamme jännittyä liiaksi. Hilanteri reagoi kaikkeen ylimääräiseen jumittamalla enkä halunnut sitä tällä kertaa kokea. Ratsukoita oli kahdeksan, ja tunnin tavoitteena oli saada hevosten takajalat ja selät käyttöön vasta-asetusten ja takaosan sisälle väistättämisen avulla.

Aluksi teimme käynnissä ja ravissa vasta-asetuksia niin pitkien sivujen aikana kuin kuin pääty-ympyröillä houkutellen hevosia suoristumaan. Aluksi väänsin Hilanteria liikaa kaulasta mutkalle, jolloin opettaja huomauttikin asettamaan vähän pienemmin ja huolehtimaan siitä, että Hilanterin lavat siirtyvät hieman sisemmäs. Asetuksen ja lapojen hallinta yhtä aikaa tuntui hieman vaikealta, ja Hilanteri pääsikin aina jotenkin väärin mutkalle, kun en saanut sitä kokonaisuudessa haltuun. Myötäasetusta sai myös käyttää apuna, mikäli siihen oli tarvetta. Oikeassa kierroksessa myötäasetuksen saaminen oli tuskaisaa. Sisälavan hallinnasta puhumattakaan. Hilanteri ei antanut periksi oikein millään sieltä ja keskittyi valumaan sisälle. Sisäpohkeeni ei saanut lapaa kiinni eivätkä ohjasotteet auttaneet, vaikka kokeilin mitä. Kun jollain ihmeellä sain hetkeksikin lapoja hallintaan, Hilanteri suoristui ja oli mutkattomampi ratsastaa.

Vasta-asetusten jälkeen siirryimme väistättämään hevosen takaosaa sisemmäs niin pääty-ympyröillä kuin pitkillä sivuilla. Opettaja muistutti aloittamaan ensin pienemmillä vaatimuksilla ja kehotti ajattelemaan, että olisimme tanssitunnilla hevosten kanssa: ratsastajat kertoisivat askel kerrallaan, mitä piti tehdä, ja kun hevonen sen tajusi, saattoi alkaa vaikuttaa esimerkiksi vauhtiin. Takaosan väistättäminen paljastuikin hyvin hankalaksi hommaksi, etenkin vasemmassa kierroksessa. Vaikka yritin korjata vasemmalle valuvaa istuntaani, en saanut sitä kunnolla hallintaan. Niinpä takaosan sijasta Hilanteri valui kokonaan sisemmäs, kun painoapuni sille moista kertoi. Eipä siinä auttanut ohjilla nyplätä mitään, kun istunta ei ottanut toimiakseen. Niinpä käytin vähemmän takaosan siirtoa ja keskityin enemmän vasta-asetuksiin ja lapojen hallintaan. Oikeassa kierroksessa takaosaan sai paremman otteen, mutta Hilanteri ei oikein halunnut rentoutua asentoon. Vauhti tahtoi hiipua niin käynnissä kuin ravissa, mikä ei ollut kiellettyä alussa, mutta samalla aktiivisuus meni menojaan. Niinpä Hilanteri kyllä periaatteessa oli vaaditusti, mutta koska aktiivisuutta ei ollut mukana, ei se ottanut selkäänsä saati takajalkojaan kunnolla käyttöön. Tällä erää en keksinyt, millä olisin voinut saada homman tehtyä paremmin, joten käytin välillä takaosan siirtämisen sijasta taas vasta-asetuksia apuna.

Lopuksi otimme vielä laukkaa tarvittaessa aiempia harjoituksia jollain tasolla hyödyntäen. Hilanteri meinasi ensimmäisessä laukannostossa vetää hernepellon jostain virheestäni nenään, mutta sain tilanteen nollattua ja Hilanterin laukkaan ilman hetkellistä stoppia kummempaa kohtausta. Henkäisin kyllä helpotuksesta, sillä juuri tällä tavalla monet muut jumituskerrat ovat alkaneet, vaan onneksi ei nyt. Vasemmassa laukassa Hilanteriin tehosi hyvin se, kun muisti ulkopohkeella pitää hevosta suorassa, jolloin Hilanteri sai hetkittäin palasensa kohdalleen ja pyöristyi hienosti tasaiseen laukkaan. Kauaa se ei jaksanut itseään siinä kantaa, mutta palasi siihen kerta toisen jälkeen, kun sain sen ensin suoristettua. Oikeassa kierroksessa Hilanteri tuppasi vajoamaan turhan alas päänsä kanssa eikä siten pyrkinytkään kantamaan itseään oikein. Opettaja neuvoi pyytämään pohkeella ja ohjalla Hilanteria kantamaan oman etuosansa eikä vain vajoamaan eteen alas. Oikea kierros vaati melkoista työskentelyä, mutta saimme mukaan myös muutamia hyviä hetkiä, vaikka taisimme molemmat alkaa olla jo vähän väsyneitä. Hilanteri kuitenkin yritti hienosti ja onnistui paikoin näyttämäänkin, kuinka hyvin se osaa laukassa mennä niin halutessaan ja jaksaessaan.

Loppuraveissa Hilanteri kulkikin jo alkutuntia aktiivisemmin ja pysyi hieman pidempiä hetkiä mukavan pyöreänä venkoilematta tai vajoamatta etupainoiseksi. Päästin sen aika nopeasti käyntiin ja hyppäsin kiitokseksi heti satulasta kävelyttämään loppukäynnit maasta käsin. Opettaja kehui Hilanterin menneen hetkittäin hienosti ja olleen silloin varsin komea ilmestys. Hilanterin kulkiessa oikeinpäin se tuntuukin saavan korkeutta ja muhkeutta itseensä, jolloin se näyttää piirun verran isommalta kuin vain 155-senttiseltä. Muutoinkin nuo hyvät hetket ovat sen verran makeita, että niiden eteen kyllä jaksaa tehdä töitä. Vielä kun oppisin itse pitämään oman pakkani kasassa, kun hevonen loksahtaa oikeinpäin, jolloin voisimme jatkaa siitä työskentelyä eikä minun lössähdykseni takia palata taas lähtöruutuun. Oman kropan hallinta onkin melkoisen haastavaa, mutta sitä sopii vaatia itseltä yhtä paljon kuin vaatii hevosta kantamaan itsensä.

Ympyrällä hyppäämisen vaikeus

Keskiviikon vakiotunnillani oli hartaan odotuksen jälkeen esteitä. Ratsukseni sain pitkästä aikaa Loren, joka oli hetken aikaa jalkansa takia sairaslomalla, jonka jälkeen palaili hiljalleen koulutuntien kautta käyttöön. Olin varovaisen iloinen, sillä aiemmin hyppäsin estevalmennuksissa useammankin kerran Lorella ja aloin mieltyä siihen kovasti. Hyppytaitoahan sillä on, mutta rakenteensa takia sitä ei ehkä ole luotu kovin kovaan hyppykäyttöön. Tunnilla ratsukoita oli seitsemän, ja vähän pidempien tehtävien takia odottamista oli melkoisesti.

Alkuverryttelyssä saimme ravailla niin omatoimisesti kuin ylittää ympyrällä olleita kahta puomia. En aluksi osannut edes keventää Loren ravia järkevästi, vaan hytkyin epämääräisesti. Lore kuitenkin meni muutoin kohtuullisen näppärästi itse eikä sitä tarvinnut hoputtaa tai jarrutella. Muutamia kertoja puomeilla se jarrutti hieman ennen ylitystä, mutta pohkeet tuntumalla säilyttäen se alkoi ylittää puomit tasaisesti. Oikeassa kierroksessa huomasin Loren hieman pyrkivän valumaan ulos ja vasemmassa kierroksessa puolestaan sisälle. Kumpikaan painaminen ei ollut kovin pahaa, mutta koetin silti korjata etenkin sisälle valumista, mikä oli hieman haastavampaa. Pohkeeni eivät aivan alkaneet töihin, ja ratsastin muutenkin hieman varovasti peläten ilmeisesti Loren hajoavan heti, jos yrittäisin vaikuttaa kunnolla.

Laukassa verryttelimme tulemalla oikeassa laukassa ympyrällä olleita puomeja. Pääsääntöisesti lähestymiset menivät hyvin, mutta opettaja huomautti kevyttä istuntaa käytäessä huolehtimaan, etten mene turhaan etukenoon pahentaen siten Loren etupainoisuutta. Muutoin ympyrä oli kohtuullisesti muodoltaan oikeanlainen eikä Lore enää niin arponut puomin ylittämistä. Käytin kevyttä istuntaa pelastamassa minua laukassa hytkymiseltä, sillä en osannut enää yhtään istua siinäkään mukana. Tuntui vain, että seilasin satulassa edestä taakse ja takaisin tai vispasin oudosti sivulta toiselle. Eikä Loren laukka nyt niin kauheaa ole, mutta näemmä tauko siitä oli auttamatta antanut kroppani unohtaa, miten kyydissä pysyy parhaiten.

Seuraavaksi tulimme ratapiirroksen esteitä 1-3 samasta suunnasta kuin itse radalla eli vasemmalta. Ykköspysty näytti jotenkin pelottavalta, kun sille piti lähestyä aika nopeasti lyhyeltä sivulta. Lore kuitenkin laukkasi kaarteen ihan hyvin, jolloin sain keskittyä ohjaamaan sitä ensimmäiselle esteelle. Tälle esteelle hypyt tulivat muistaakseni ihan järkevästi. Sen sijaan ympyrällä olleille ristikoille ja myöhemmin pystyille esitin sekä sukeltamisia että myöhästymisiä. En tiedä, mikä alkoi tökkiä, mutta aloin mielessäni kauhistella niitä esteitä. Jotenkin kuvittelin, että Lore stoppaa heti, jos tuon sen yhtään vinosti tai muutoin väärin esteelle. Niinpä taisin heittäytyä aina kauhusta jäykäksi ennen estettä, jolloin Lore joutui itse arpomaan, mistä kohdasta lähtee. Minä sitten seurasin, mikäli satuin matkaan ehtimään, ellen ollut jo itse päättänyt lähteä askelta aiemmin. 

Tämän jälkeen tulimme oikeassa lauakssa aloittaen ympyrän esteet (numerot 2 ja 3) ja siitä jatkaen pystyn ja innarin suoralle linjalle (esteet 4a, 4b ja 5). Ympyrällä elämä oli taas sangen vaikeaa, kun jännitin ja näin askeleet ihan väärin. Lorekin teki vähän kummallisia hyppyjä varmasti kuskin päämäärättömyyttä samalla protestoiden. Suoran linjan väli oli puolestaan 24 metriä, ja Loren kanssa pistimme siihen ihmeen sopivat kahdeksan askelta. Pääosin sain laskettua kolme viimeistä askelta ennen ensimmäistä hyppyä, jolloin tällä kertaa pysyin hypyissä paremmin mukana. Lore meni innarin myös sujuvasti enkä itsekään alkanut siellä sukellella tai myöhästellä pahemmin. Seitsemän askelta olisi ollut väliin se optimaalisin, mutta toisaalta Loren kahdeksan askelta sopivat myös käymättä liian ahtaiksi tai jäämällä liian lyhyiksi. Taisin jännittää tässä vaiheessa sen verran, että tietämättäni jarruttelin Loren menoa rauhallisempaan laukkaan. Ärsyttävää, sillä Lore on kuitenkin sangen varma hyppääjä, kunhan kuskikin on menossa. Jännittämällä sen sijaan saatan saada Lorenkin epäröimään, jolloin se lopulta lyö hanskat tiskiin ja jättää hyppäämättä.

Lopuksi hyppäsimme viereisen radan. Sain vähän ajatuksesta kiinni enkä enää keskittynyt vain jännittämään. Ykköseste ylittyi ihan hyvin, sillä yksittäinen este on helpompi ratsastaa ajatuksella. Ympyrällä meno tökkäsi taas hieman huonoihin lähestymisiin, mutta suorituksemme oli tällä kertaa kuitenkin kaikista niistä kehnoista vähiten kehno. Innarille pääsimme hyvällä lähestymisellä, ja Lore laukkasi sopivan tahdikkaasti. Niinpä innari ylittyi nätisti ilman mitään istuntaongelmia, ja Lore jatkoi innokkaana matkaa viimeiselle esteelle. Laukka venyi hyvin, ja Lore menikin välin viimein vapaaehtoisesti seitsemällä askeleella ilman, että minun tarvitsi hoputtaa sitä lainkaan. Lore taisi viimein itsekin heräillä hyppyihin ja päätti paikata kuskin tietämättömyyttä omalla kokemuksellaan. Seitsemän askeleen väli olikin varsin sujuva eikä laukassa tuntunut sen kummempaa kiihdytystä, vaan askel venyi rehellisesti ilman, että tahti kiihtyi turhaan. Opettaja tuumasikin, että meno parani, kun sekä minä että Lore sytyimme vähän hyppäämiseen ja annoimme mennä.

Kaikeksi onneksi tunti päättyi siedettävään menoon, muuten olisin varmaan vieläkin hakkaamassa päätäni johonkin seinään. Arkailuni aiheutti kaikki nolot mokat eikä kyllä ihme. Yksittäinen este samoin kuin suora linja menivät aika pitkälti ilman ongelmia, mutta ympyrällä olleet esteet koituivat tällä kertaa minun pulmakseni. Esteradallahan tällaisiin ei onneksi törmää, mutta kääntämisen ja laukan säilyttämisen kannalta nämä ovat erinomaisia harjoitustehtäviä. Eiköhän näitä onneksi päästä toistekin treenaamaan, joten sitten pitää olla ainakin tuplasti rohkeampi, niin ei mene hommat ihan näin höpöksi. Lorellakin toivon pääseväni taas hyppäämään, sillä se kesti jälleen hyvin jännittyneen kuskinsa sähellykset.

Paremmin, mutta ei vielä hyvin

Keskiviikon vakiotunnillanikin ratsastettiin kentällä, sillä maneesin katon lumia ei oltu vielä ehditty pudottaa kokonaan. Niinpä lukujärjestyksessä ollut estetunti jäi väliin, mutta onneksi opettajalle sopi siirtää se ensi kertaan. Ratsukseni sain uudelleen Manun, mitä vähän harmittelin aluksi. Toisaalta opettaja teki fiksun ratkaisun, sillä pääsinpähän pikaisesti yrittämään parantaa ratsastustani sen kanssa. Tunnin treeniaiheina olivat myötäasettaminen niin pitkillä sivuilla kuin pääty-ympyröillä sekä takaosakäännökset kulmissa. Kentän kehnon pohjan takia teimme tehtävät jälleen vain käynnissä ja ravissa. Oma tavoitteeni tunnille oli olla menemättä Manun mukana etupainoiseksi ja saada ratsastettua sitä edestä vähän kevyemmäksi.

Käynnissä tehdyt myötäasetukset sujuivat yllättäen vasemmassa kierroksessa paremmin. Silloin sain hetkittäin Manun ulkopuolen hallintaan ja sitä myöten sen suoristumaan, jolloin Manu antoi asetuksellekin paremmin periksi ja pyöristyi. Hankaluutena oli kuitenkin se, ettei Manu ollut kovin aktiivinen käynnissä. Yritin kyllä komentaa sitä liikkumaan, mutta se viisveisasi pohkeistani. Raippaa ei ollut mukana, vaikka tämän perusteella olisi ollut hyvä olla lyhyt piiska mukana ihan vain muodon vuoksi. Manuhan pelkää ainakin pidempiä raippoja, joten sillä käytetään mahdollisimman lyhyttä piiskaa ja usein sen aktivoimiseen riittää se, että raippa on pelkästään mukana. Oikeassa kierroksessa jäin nyhtämään liikaa pelkästään sisäohjalla, jolloin Manu pääsi kiemurtelemaan enkä saanut sitä molempien ohjien tuntumalle. Niinpä siihen suuntaan emme kovin montaa hyvää hetkeä saaneet.

Ravissa ongelmat pysyivät samoina, joskin uutena tuli se, että Manu yritti kipittää liian reippaasti. Opettaja neuvoi hakemaan raviin rauhallisuutta omalla istunnalla eli lantiota alle, lonkankoukistajat auki, takareidet käyttöön ja polvilla puristamisen varomista. Ympyröillä ehdin korjata asentoani ja hetkittäin tunsinkin loksahtaneeni oikeinpäin. Manu peilasi onnistumiseni heti ja rauhoittui paljon parempaan raviin. En tosin saanut pidettyä omaa asentoani pitkään, jolloin lössähdin, ja Manu lähti taas kiihdyttämään. Oli kuitenkin antoisaa huomata, kuinka Manu reagoi parempaan suuntaan menneeseen istuntaani välittömästi. Opettaja hoksauttikin miettimään noina hetkinä, miltä oikea asento ja sen vaikutus hevoseen tuntuvat. Tämän avulla jatkossa voisi varmaankin hakea parempaa menoa uudelleen.

Kulmiin tehdyt takaosakäännökset sujuivat vähän niin ja näin. Aluksi en tajunnut hidastaa Manua riittävästi käännöksen ajaksi, jolloin se taisi päästä vain tepastelemaan kulman läpi. Opettaja muistuttikin hakemaan riittävän hidas käynti, jotta Manu ehtisi tehdä rauhassa takaosakäännöksen. Reilulla hidastamisella taisimme saada muutamia ainakin hyvin läheisesti takaosakäännöksiä muistuttaneita kulmia. Ongelmana niiden jälkeen oli tosin se, että jäin kääntämään liian pitkäksi aikaa, jolloin käännöksen jälkeen Manu ehti aina painua vielä hetken aikaa sisemmäs ennen kuin jatkoi kulkemista suoraan. Ravissa takaosakäännöksiä ei tarvinnut tehdä niin selvästi, vaan ajatus niistä riitti. Meidän menossamme ei tosin näkynyt juuri ajatustakaan niistä. Päästin Manun taas kipittämään ravissa, jolloin pidätteet kulmissa eivät menneet läpi. Keskityin sitten pyörittelemään aina pääty-ympyrän tai pari ennen kuin yritinkään ratsastaa kulmaa. Ympyrän aikana sain Manua aina rauhoittumaan sen verran, että ainakin yksi kulma meni siedettävämmin. Hetkittäin tuntui, että Manu olisi kääntynyt paremmin kulmissa, mutta sitten taas oli kertoja, kun vain pyyhälsimme kulman läpi.

Loppuraveissa sisuunnun sen verran, että sain pidätteet viimein menemään paremmin läpi. Sen seurauksena saimme Manun kanssa pyöreämpiä ja rauhallisempia hetkiä ilman, että kumpikaan meistä yritti vyöryä etupainoiseksi. Kauanhan siihen meni, mutta onneksi sentään tuossa vaiheessa onnistui. Opettajalle tuumasinkin, että tällä kertaa meno parani hieman siinä, etten antanut Manun olla niin pahasti etupainoinen enkä itsekään ihan koko aikaa könöttänyt etukumarassa. Opettaja kommentoi, että ympyröillä saimme aina välillä palasia kohdalleen. Niiden aikana oli itsellä jotenkin helpompi keskittyä ja saada vaikutettua hevoseen. Ehkäpä juuri siksi, että suorilla Manu pyrki kipittämään ja ympyröillä puolestaan malttoi rauhoittua paremmin. Tunnin jälkeen ei harmittanut, sillä meno oli ainakin aavistuksen parempaa, vaikka ei ollutkaan vielä kovin hyvää. Sekin on kuitenkin parempi kuin ei muutosta ollenkaan.

Ei pöllömpi kolmas kerta

Keskiviikon vakiotunnilla oli luvassa puomeja ja kavaletteja kuuden ratsukon kokoonpanolla. Hevoslistaa katsoessani sain hieraista silmiäni pari kertaa, sillä opettaja oli merkinnyt minulle Lennin. Olen mennyt sillä tasan kahdesti aiemmin ja kaiken lisäksi vain koulua. Niinä kertoina olen tullut siihen tulokseen, etten ainakaan vielä ymmärrä Lennin ratsastamisen päälle. Niinpä aloin jännittää tulevan tunnin sujumista ja pistin varmuuden vuoksi turvaliivinkin päälle. Eniten pelkäsin sitä, että saan Lennin virittymään turhan reippaaksi epävarmalla ratsastuksellani, mutta onneksi tällä kertaa huoli oli valtaosin turha.

Alkuverryttelyssä saimme ensin mennä itsenäisesti käynnissä ja ravissa hevosia taivutellen. Käynnissä Lenni liki maleksi, vaikka yritin nohittaa sitä. Asetukset olivat epämääräisiä, ja Lenni huomasi toimimattomat pohkeeni puskemalla mielensä mukaan. Ravissa Lenni reipastui sopivasti, joskin pohkeeni eivät vieläkään saaneet hevosta juuri suoristumaan. Verryttelyyn lisättiin myös kahden puomin suora linja, jonka aikana hevosia käytettiin hetki käynnissä. Lenni tuli ensimmäiselle puomille ihan hyvin, mutta aluksi arastelin jarruttaa, jolloin siirtyminen käyntiin venyi. En myöskään tohtinut ratsastaa kunnon ravia, mistä opettaja huomauttikin ja toivoi ponnekkaampaa menoa. Yritin kehotuksen jälkeen ratsastaa enemmän pohkeilla, mutta kovaa kättä välttääkseni olin puolestaan aika löperö pitämään ohjilla hyvää ja tasaista tuntumaa.

Seuraavaksi tulimme suoraa linjaa laukassa (ratapiirroksen numerot 1 ja 2) pyöräyttäen alkuun ja loppuun ympyrät. Lenni nosti laukat molemmissa suunnissa mukavan helposti, ja laukka pyöri pääsääntöisesti hyvin. Siinä oli myös helppo istua mukana, jolloin saatoin keskittyä rauhoittamaan oman menoni ja sitä myöten myös hevosen. 24 metrin väli meni meillä sujuvasti seitsemällä askeleella. Muutaman kerran toinen puomi jäi vähän kauas, mutta Lenni venytti hienosti askeleensa sen yli. Taisin jäädä tässäkin kohtaa turhan varovaiseksi ja heittäytyä matkustamaan ensimmäisen puomin jälkeen. Pisteitä kuitenkin minulle siitä, että maltoin keskittyä ihmeen hyvin siihen, etten jäänyt jaloillani pusertamaan yhtään ylimääräistä. Katsekin malttoi pysyä useimmiten eteenpäin enkä jäänyt tuijottelemaan puomeja saati hevosen niskaa.

Sitten pääsimme testaamaan laukan vaihtumista tulemalla lävistäjällä olleet kaksi puomia (numerot 3a ja 3b) yhden laukan sarjana. Siitä jatkettiin vielä innaripuomeille (numero 4), joilla pyrkimys oli päästä suoraan ja tasaisesti. Tehtävää tultiin oikeassa laukassa aloittaen. Sarjapuomeille pääsimme hyvällä tiellä, mutta kuten arvelin, en saanut kertaakaan Lenniä vaihtamaan laukkaa toisella puomilla. Itselläni on jonkinlainen henkinen blokki yrittää vaihtaa laukkaa pelkän puomin avulla. Helpotukseksi kaipaisin edes hitusen puomia irti maasta, jolloin osaisin asennoitua tehtävään paremmin. Joka tapauksessa sain vaihtaa laukan aina ravin kautta, johon siirtymistä Lenni protestoi pienellä päänviskelyllä. Uuden laukan se kuitenkin nosti aina näppärästi, kun sen ensin sain raviin. Innaripuomeilla vauhti lähti aina salakavalasti kiihtymään, kun muka rentoutumiseksi tarkoittamani toimintani taisi Lennille tarkoittaa vain matkustajaksi heittäytymistä. Opettaja kehotti tulemaan rauhallisemmassa laukassa, mutta niin vain Lenni kerta toisen jälkeen pääsi spurttaamaan.

Lopuksi tulimme kokonaisen puomi- ja kavalettiradan (puomit merkitty pelkkinä viivoina). Tulimme tehtävän ensin pari kertaa oikeassa laukassa aloittaen. Ykkösen ja kakkosen välin menimme edelleen näppärästi seitsemällä askeleella. 3a-3b-osuus meni, kuten ennenkin eli reitti oli hyvä, mutta laukka ei vaihtunut. Nelosinnarille pääsimme rauhallisesti sisään, mutta niin vain päästin Lennin kiihdyttämään, vaikka yritin rauhoitella äänellä ja olla itse menemättä pieniin kavalettihyppyihin liikaa mukaan. Saimmekin niiden jälkeen pyöräyttää aina pääty-ympyrän, jossa hain Lennin takaisin rauhalliseen laukkaan.

Tulimme tehtävän myös oikeassa laukassa päinvastaisessa järjestyksessä eli nelonen olikin ykkönen ja niin edelleen. Lenni intoutui edelleen innarista, mutta tuli aina sen pyrähdyksen jälkeen takaisin. Laukka ei vieläkään vaihtunut lävistäjäpuomeilla, mutta onneksi vaihto ravin kautta oli aika nopea. Suoran linjan kanssa töpeksin kertaalleen jarruttelemalla liikaa ilman pohkeita, jolloin Lenni pudotti raville ensimmäisen puomin ajaksi. Sitten Lenni korjasikin itsensä takaisin laukkaan ennen kuin ehdin sitä pyytää. Fiksu hevonen. Toisella kierroksella ei uusia pulmia sattunut mukaan, mutta suoran linjan väliin toivotut kahdeksan askelta eivät toteutuneet, sillä pyyhälsimme välin seitsemällä. Opettaja pisti meidät tulemaan linjan heti perään uudelleen nyt kahdeksalla askeleella. Keskityin yksittäiselle tehtävälle paremmin ja luotin siihen, että Lenni lyhentää laukkaa, jolloin ylitimme ensimmäisen puomin mukavan pienellä askeleella. Siitä oli helppo antaa Lennin laukata rauhassa ja niin vain kahdeksan askelta meni väliin vaivatta.

Loppuraveissa taivuttelin Lenniä vähän alkutuntia keskittyneemmin, jolloin se antoikin hieman periksi ja venytti ohjan perässä eteen ja alas. Kävelytys hoitui näppärästi samalla puomeja kantaen ja Lenniä rapsutellen. Tunti meni niin paljon paremmin kuin olin uskaltanut ajatella. Toki Lenni pääsi hieman ampaisemaan välillä enkä saanut sitä vaihtamaan laukkaa, mutta muutoin se oli hyvin tasainen ja kuuliainen. Laukassa oli kaiken huipuksi mukava istua, jolloin saatoin tasapainoisemmin keskittyä tien ratsastamiseen. Esteitä en vielä tohtisi Lennillä silti hypätä, mutta toisen tällaisen tunnin menisin sillä hyvin mieluusti. Ehkäpä sitten joskus vielä opin riittävästi ratsastamaan, jotta tohdin hypätä tälläkin ratsulla.

Askellajeista yksi hallussa

Keskiviikon vakiotunnilla oli mukavasti vain kuusi ratsukkoa. Opettaja oli jakanut minulle Jussin, joten sain hieman intoa kouluvääntöön, vaikka olisin jo kolmen viikon putken jälkeen toivonut jotain muuta. Onneksi ensi viikolla onkin jo kavalettien vuoro ja sitten esteiden. Tunnin treeniaiheena olivat takaosakäännökset, ja laukassa puolestaan haettiin vähän lyhyempää menoa takaosakäännöksiä ajatellen.

Takaosakäännöksiä tehtiin molemmilla pääty-ympyröillä, jotka muutettiin tötteröiden avuilla neliöiksi. Neliön kulmissa sitten haettiin käyntiä lyhyemmäksi vähän kokoamista ajatellen ja sitten käännyttiin takaosakäännöksen avulla. Aluksi hurautin käännökset turhan vauhdikkaasti, kun olin jättänyt kuulematta kokoamisajatuksen. Opettajan ohjeiden avulla sain sitten haettua Jussin aika lyhyeen käyntiin, josta oli helpompi lähteä tekemään takaosakäännöstä. Niiden tekeminen tuntui sujuvammalta oikeassa kierroksessa, jossa Jussi kääntyi helpommin. Vasemmassa kierroksessa tuntui paljon vaikeammalta saada etuosaa kääntymään. Jussi yritti myös siinä kierroksessa selvemmin kävellä pidätteiden läpi, jolloin en saanut käyntiä kovin helposti lyhennettyä. Lisäksi sisäpohje tahtoi unohtaa varmistaa sen, ettei Jussi päässyt horjahtamaan käännöksessä sisälle, vaan säilytti itse tasapainonsa kääntymisessä.

Ravissa takaosakäännöksiä sai tehdä vähän enemmän ajatustasolla tai ainakin näin itse sovelsin. Käynnissä Jussi oli kyllä liikkunut pyöreällä kaulalla, mutta ilman takaosaa, jolloin se oli sangen raskas edestä. Ravissa sen sijaan se alkoi kantaa itseään paljon paremmin ja muuttui rutkasti kevyemmäksi edestä tuntumalla pysyen. Niinpä takaosakäännösmäiset kulmat menivät paremmin, vaikka raviakin olisi voinut lyhentää paremmin. Ravasimme myös ihan koko uraa seuraten ympyröitä pyöritellen. Opettaja muistutti korjaamaan samalla istuntaa ja varmistamaan, että Jussi asettuu rehellisesti eikä vain syvennä pyöreyttään huijaten siten. Sisäpohje pääsi hyvin tässä vaiheessa käyttöön, jolloin asetukset alkoivat mennä paljon paremmin läpi, ja Jussi oli taas rehellisemmin molempien ohjien tuntumalla.

Laukkaa treenattiin puolestaan pääty-ympyrällä, jota ratsastettiin lyhyemmässä laukassa hieman neliönä takaosakäännöstä ajatellen. Laukassa Jussi oli taas yhtä raskas kuin käynnissä. Koetin saada takapäätä töihin, mutta jotenkin pyyntöni eivät menneet kovin läpi. Opettaja neuvoi pitämään oikeassa kierroksessa myötäasetus ja hakemaan takapäätä vähän sisemmäs. Kun sain tätä läpi, Jussi kantoi itseään hetkittäin paremmin. Vasen kierros tökki edelleen, ja Jussia sai tosissaan houkutella kääntämään ulkopuolta neliöllä ratsastaessa. Oikeassa kierroksessa kääntyminen sujui paremmin, mutta Jussi keikahti hyvien hetkien jälkeen nopeasti takaisin etupainoiseksi, kun en saanut ratsastettua sitä rehellisesti työskentelemään. Opettaja ohjeisti hakemaan Jussia vähän lyhyemmäksi, ja hetkittäin tuntui, että käteni ennemmin irtoavat kuin Jussi lyhenee. Pohkeita olisi siis saanut käyttää rutkasti enemmän, että hevosen takaosakin olisi lähtenyt liikkeelle. Oman istunnankin kanssa tuntui olevan vaikka mitä pulmaa. Keskeisin oli se, että kun yritin suoristaa alaselän notkon, ylävartaloni kippasi eteen. Kroppa tuntui junnaavan vastaan niin, etten pystynyt sekä istumaan ryhdikkäästi että korjaamaan notkoa. Istuntani tuntuikin hetkittäin hyvin jäykältä, mikä varmasti vaikeutti Jussin selän käyttämistä.

Loppuraveissa Jussi kulki taas ihanan rennosti. Tavoitteena oli saada hevosia venyttämään eteen ja alas, minkä Jussi teki pääosin hyvin. Hetkittäin Jussi tosin lähti venyttämään itseään pitkäksi unohtaen kantaa itseään, jolloin opettaja huomautti korjaamaan menoa. Kun Jussi venytti itseään kantaen, kulki se taas paljon tasapainoisemmin eikä etupainoisuudesta ollut tietoakaan. Samalla niinä hetkinä Jussin askel tuntui kevenevän ilman, että vaikutin siihen itse. Opettaja pyysikin ottamaan muutaman kerran pitkille sivuille askeleenpidennystä rento muoto säilyttäen. Jussi lähtikin näihin aika mukavasti, jolloin sain syyn hangonkekseillä selässä. Tuntuuhan se kerrassaan makealta, kun hevonen tekee oman osuutensa niin kuin pitää. Vielä kun olisin saanut samaa tunnetta laukkaan, niin varmaan hymyilisin vieläkin. Tällä kertaa se jäi kuitenkin puuttumaan. Ensi kerralla enemmän pohkeita ja parempaa istuntaa, niin eiköhän yhden askellajin hallinta toivottavasti vielä joskus muutu niiden kaikkien kolmen hallitsemiseksi.

Ratsastaja remontissa

Keskiviikon tunnin aiheen arvelin oikein eli istuntatreeniä oli luvassa. Ratsukseni opettaja oli laittanut minulle Peran, minkä takia ehdin synkistellä ennen tunnin alkua. Yleensähän olen hihkunut saadessani Peran, mutta viime aikoina olen alkanut ratsastaa sitä ihan päin honkia eikä mikään ole juuri tuntunut toimivan. Sinällään opettajalta oli todella hyvä ratkaisu laittaa minulle juuri Pera, sillä sehän se koulukisaratsuni todennäköisimmin silti on. Valmistauduin kuitenkin melkoisen masentavaan tuntiin, sillä Pera kopioi liki poikkeuksetta kaikki minun virheeni omaan liikkumiseensa.

Ensimmäiseksi nakkasimme jalustimet pois ja aloimme hakea jalan paikkaa ilman niitä. Opettaja neuvoi käyttämään takareisiä ja jättämään etureidet ja lonkankoukistajat rennoiksi. Jalkoja ei saanut roikottaa ihan velttona, vaan niitä piti kannatella sopivasti takareisien avulla. Käynnissä sain jalkani kohtuullisen järkevästi ja jopa Peran kylkiin tuntumalle. Ilmeisesti tein myös oikeilla lihaksilla töitä, sillä takareisiä alkoi poltella mukavasti jo siinä vaiheessa, kun siirryimme sekä keventämään ravia että istumaan harjoitusravissa ilman jalustimia. Keventämisessä piti edelleen tehdä työ takareisillä, mutta huomasin liikkeen tuntuvan etureisissä. Opettaja neuvoi ajattelemaan lonkankoukistajia enemmän auki ja jalkoja taaemmas, mutta silti tein työn etureisillä. Yritin kyllä hahmottaa, miten takareidet saisi töihin, mutta en keksinyt sitä.

Harjoitusravissa istuminen tuotti puolestaan taas aluksi tuskaa, kun pohkeeni liukuivat liian eteen eivätkä pysyneet tuntumalla. Lisäksi alaselkäni meni taas notkolle. Opettaja muistutti siirtämään lantiota alle, mitä koetin parhaani mukaan tehdä. Kun sain lantiota alle, tuntui rintakehä kippaavan liikaa eteen. Siinä sitten sain tasapainotella melkoisesti menoa ilman suurempia onnistumisia. Oma kroppa tuntui kinnaavan niin paljon vastaan. Kun sain yhden palikan oikein, pullahti kaksi tai useampi paikoiltaan. Lopulta jalustimet otettiin takaisin jalkoihin ja jatkettiin kevyttä ravia. Nyt en saanutkaan enää pohkeita yhtään oikeille paikoille, vaan ne valuivat entistä pahemmin eteen. Tuntuma hevosen kylkiin katosi myös. Opettaja muistutti, ettei jalustimille saanut laittaa koko kehon painoa, mutta taisin itse sortua juuri tähän. Olen tainnut tehdä tätä koko ratsastusurani ajan, jolloin minulle ei ole kehittynyt niitä tärkeitä lihaksia, joiden avulla voisin tehdä töitä muutenkin kuin vain jalkoihin tukeutuen.

Laukkatyöskentely tehtiin pääty-ympyrällä aina hetki laukaten ja sitten muille tilaa antaen siirtymällä keskemmäs kävelemään. Aluksi Peran laukka oli aika vetelää, jolloin jouduin keskittymään hevosen nohittamiseen istunnan korjaamisen sijaan. Tajusin kyllä, että juuri istuntani samoin kuin toimimattomat pohkeeni aiheuttivat tuota velttoutta hevoseen. Laukassa opettaja huomautti ylävartaloni liikkuvan turhan paljon ja kehotti hakemaan vatsalihakset töihin ja pysäyttämään liikettä. Samalla sain korjata alaselän notkoa edelleen ja muistaa pitää pohkeet tuntumalla. Paketti levähti aina jostain kohden, mutta ihmeen hyvin keskityin korjaamaan ja muutamia hetkiä sain kuin sainkin istuntaani paremmaksi ja opettajalta kehuja. Samalla, kun istuntani parani hieman, muuttui Perankin laukka rennommaksi ja helpommaksi. Istuntatreeneissä mukavinta onkin huomata välitön vaikutus hevoseen, kun sen liikkuminen helpottuu ratsastajan istuessa paremmin. Istunnan korjaaminen oli vaikeinta oikeassa kierroksessa, sillä vasemmalle valuva istuntani ja ilmeisesti oikealta puolelta jäykempi vartaloni pistivät vastaan. Parhaimmat hetket saimmekin vasempaan kierrokseen.

Loppuraveissa keskityin sitten korjaamaan erityisesti alaselän notkoa pois ja pitämään pohkeet tuntumalla. Töitähän se vaati, mutta sujui onneksi alkutuntia paremmin. Perakin oli herännyt tähän mennessä ja liikkui mukavan aktiivisessa ravissa. Tunti oli hevosille varsin helppo, sillä niiden tarvitsi lähinnä vain liikkua annetussa askellajissa. Itse sen sijaan olin aika puhki tunnin jälkeen. Ainakin olin tehnyt töitä. Tosin töitä riittää jatkossakin tämän asian parissa vaikka kuinka. Ihannetilanteessahan ratsastaja oppii ensin istumaan hyvin ennen kuin siirtyy tekemään juuri mitään muuta. Nyt tuntuu, että olen aina istunut sinnepäin, joten tämä väärä valinta aiheuttaa ongelmia tällä hetkellä. Onneksi istuntaa voi ja pitääkin harjoitella joka tunti, vaikka se ei päätreeniaiheena olisikaan.

Pitkien jalkojen ilo

Vaikka maineeni poniratsastajana ei ollut kiirinyt tallin toisen opettajan korviin, sain kahdeksan ratsukon keskiviikon tunnille Jukan. Ratsuvalinnan perimmäisenä tarkoituksena oli hyödyntää pitkiä koipiani, joiden avulla pääsisin istumaan kunnolla ratsuni ympärille ja saamaan sitä työskentelemään paremmin oikeinpäin. Blogiarkiston mukaan olen mennyt Jukalla viimeksi helmikuussa 2008, joten melkoinen tauko tästä ponista onkin tullut. Jukan säkäkorkeus on noin 145 senttiä, mutta se ei ole ihan kapearunkoisin, joten sen kyydissä ei edes tullut jättiläisoloa. Tunnin treeniaiheena olivat avotaivutukset.

Alkuverryttelyssä menimme loivia kiemurauria käynnissä ja ravissa pitäen hevoset käännöksissä mahdollisimman suorina. Jukalle hankalammalta tuntui kääntyä vasemmalle, sillä sitä sai nohittaa melkoisesti ennen kuin se alkoi kääntyä siihen suuntaan. Sen sijaan oikealle kääntäminen sujui liki itsestään, kun Jukka lähti sinne helposti. Aluksi unohdin ensimmäisen kiemuran jälkeen antaa hevosen mennä muutaman askeleen suoraan ja sen sijaan pistin Jukan samantien palaamaan uralle. Kun muistin pienen suoran hetken, sain paremmin Jukan palaamaan myös uralle. Vasemmalle kääntämisessä auttoi myös kummasti se, että pidin ulkopohkeen vartioimassa Jukan vasenta lapaa, jolloin se ei päässyt pullahtamaan sieltä ulos. Näin sain Jukan pysymään oikeasti suorempana myös siihen suuntaan, jolloin tehtävä onnistui hieman paremmin. Käynnin ja ravin välillä ei juuri eroja ollut. Jukka ravasi pääosin ihan kivasti, mutta kaipasi hetkittäin pientä aktivointia.

Avotaivutuksia tehtiin pitkille sivuille vain käynnissä. Lyhyille sivuille pyöräytettiin puolestaan pääty-ympyrät ensin ravissa, sitten myöhemmin laukassa. Ensimmäiseksi avotaivutusten pariin lähdettiin tekemällä sen kaltaista liikettä siirtämällä hevosen etuosaa suorana vähän sisemmäs. Tarkoituksena oli saada hevoset notkisteltua hieman ilman, että niitä heti pyydettiin varsinaiseen oppikirjan mukaiseen avotaivutukseen. Aluksi en saanut Jukkaa ymmärtämään, mitä halusin siltä, ja se tykkäsi pitää etu- ja takaosan samalla uralla. Sitten tajusin jarruttaa etupäätä sen verran, että sain Jukan odottamaan ja ymmärtämään etuosan siirtopyyntöni. Helpommalta tuntui siirtää etuosaa oikealle, vaikka ei vasemmallekaan siirtäminen varsinaisesti vaikeaa ollut. Enemmänkin työtä tuotti se, että Jukka malttoi pitää takaosansa siellä, missä piti eikä yrittänyt livauttaa sitä etuosan jatkeeksi.

Kun ratsuja oli hieman notkisteltu avotaivutuksen kaltaisesti, siirryttiin liikettä ratsastamaan enemmän oikeaoppisesti eli nyt sai myös asettaa. Tämän lisäyksen myötä avotaivutus oikealle oli selvästi vasenta helpompi. Vaikka Jukka oli hangoitellut aiemmin oikealle asettumista vastaan, tuntui se nyt toistojen myötä vetristyvän siltä puolelta vasempaan verrattuna helpommin. Haastavinta oli suunnasta riippumatta saada Jukka myös rentoutumaan tehtävän aikana. Opettaja tuumasikin yhdessä vaiheessa, että ponin ilmeestä saattoi lukea, että "mitä ihmettä, pitääkö tässä ihan töitä tehdä?". Rentouttamisessa auttoi huomattavasti se, että muistin pitää käteni mahdollisimman tasaisena, mutta silti eläväisenä. Palkitsin opettajan ohjeiden mukaan Jukan pienestäkin yrittämisestä, jolloin se pikkuhiljaa alkoi tarjota niitä enemmänkin. Molempiin kierroksiin saimme lopulta mielestäni ihan järkeviä liikkeitä siten, etten pusertanut kovin paljon ylimääräistä, jolloin Jukka pääsi kulkemaan rennon pyöreänä avotaivutuksessa. Energisyyttä olisi saanut toki olla enemmän, mutta kun yritin nohittaa Jukkaa liikkumaan, päästin siihen asti kasaamani muun osan purkautumaan samaa vauhtia. Jukka myös vaikutti siltä, että sillekin riitti tehtävässä pureskeltavaa vähän rauhallisemmassakin menossa niin kuin minullekin. 

Ravissa ja laukassa tehdyillä pääty-ympyröillä oikea kierros oli taas sangen takkuisa. Jukka tuppasi unohtamaan ympyrän aikana oikealle asettumisen taidon ja hangoitteli vastaan. Laukka ei myöskään aluksi tuntunut pyörivän ihan toivotusti, jolloin opettaja neuvoi hakemaan pohjepyynnöillä laukkaan haluttua rytmiä. En ihan tätä saanut tehtyä, mutta vähitellen laukka alkoi silti pyöriä. Jukan pyöristämiseen ympyrällä auttoi vasta-asetus etenkin vasemmassa kierroksessa, jolloin sain sisäpuolen hallintaan eikä Jukka päässyt valumaan sisemmäs. Opettaja kehotti hakemaan pohkeita hevosen ympäri kunnolla ja saamaan Jukka nostamaan vatsaansa ja sitä kautta käyttämään selkäänsä. Pohkeita sai käyttää laukassa melkoisesti, mutta ahertaminen palkittiin, kun Jukka hetkittäin sai itsensä oikeinpäin, ja laukka muuttui heti paremmaksi. Unohduin tosin aina näiden hetkien aikana jäämään matkustajaksi, jolloin Jukkakin tahtoi repsahtaa takaisin väärinpäin kulkemiseen.

Loppuraveissa annoin Jukan venyttää ohjan perässä, minkä se tekikin aika hyvin. Tunnin treeniaihe oli sopiva ja kerrankin yksittäistä liikettä maltettiin työstää rauhassa käynnissä. Joskus ongelmana on ollut se, etten saa liikettä toimimaan käynnissä, ja sitten jo siirrytäänkin raviin. Siitä seurauksena on joskus ollut se, että ravissa homma hajoaa niin käsiin, että missään ei tunnu olevan mitään järkeä. Siksi onkin kiva välillä hinkata asioita maltilla käynnissä, jotta on kunnolla aikaa saada palikat kohdilleen. Tykästyin tämän kerran perusteella Jukkaan kouluväännössä, vaikka aloin jo haaveilla myös hyppäämisestä sen kanssa. Jukka vaikutti riittävän ahkeralta, kun sen sai heräteltyä. Opettaja tuumasikin Jukan kulkeneen paikoitellen oikein mukavasti. Kehu tuntui hyvältä, sillä tunsin tavoittaneeni ainakin osan siitä, mitä tunnin alussa lähdettiin hakemaan.

Hyppyjä estekonkarin kanssa

Keskiviikon vakiotunnillani oli vuorossa esteitä eli olin arvatenkin innoissani. Sain vieläpä ratsukseni tallin kokeneimman alue-estekonkarin eli Manun. Tunnilla oli vain viisi ratsukkoa, joten pääsimme hyppäämään mukavasti. Tunti oli Manulle päivän ainoa, mutta eipä se onneksi sen käyttäytymisessä näkynyt. Samat ongelmat oli kuin aina muutoinkin eli ravissa jarru katosi ja välillä seisoskelun jälkeen Manu ei meinannut lähteä liikkeelle lainkaan. Vieläkään en tajunnut, mistä nuo jumittelut johtuivat.

Alkuverryttelyn ravissa opettaja toivoi Manulta aktiivisempaa liikettä takapäästä, mutta muutoin ratsu kulki ja kääntyi hyvin. Verryttelimme vielä vasemmassa laukassa, jossa noustiin hetkittäin kevyeen istuntaan ja palattiin perusistuntaan vaihe vaiheelta: ensin suoraa ylävartaloa vietiin hieman eteen ja vasta sitten noustiin kokonaan kevyeen istuntaan. Takaisin palattiin tietysti käänteisessä järjestyksessä eli ensin istuttiin alas ja sitten vasta suoristettiin ylävartalo. Itselleni helpompaa oli nousta rauhassa kevyeen istuntaan kuin yrittää palata sieltä takaisin. Jalkani eivät tuntuneet antavan niin paljon tukea, että olisin päässyt tasaisesti istahtamaan alas, vaikka en kyllä onneksi lössähtänytkään. Ilmeisesti jalkani eivät olleet oikeassa kohdassa ottamassa painoa vastaan, vaan todennäköisesti liian edessä, jolloin ne keikauttivat painoni taaksepäin.

Ensimmäiset hypyt otimme iloisen värikkään ratapiirroksen sininuolelliselle esteelle ravilähestymisillä oikeasta kierroksesta.  Ravilähestymiset ovat minulle hankalia, sillä en muka silloin tajua, milloin hyppy lähtee. Niinpä olen sukeltamassa ennen aikojani tai sitten jään matkasta. Hatarat arveluni hyppypaikasta kostautuivat siinä, ettei Manu ottanutkaan esteellä toivottua vasenta laukkaa, vaan laskeutui parisen kertaa oikeassa laukassa alas. Keksinpä myös kertaalleen johtaa niin, että opettaja sanoi minun keikahtaneen koko vartalo käteni perässä. Tämän huomion jälkeen sain pidettyä itseäni paremmin hallinnassa enkä nakannut vasemmalla kädellä johtaessani oikeaa kättä menemään. Näin ollen Manukin ymmärsi, mitä tarkoitin ja laskeutui vasemmassa laukassa esteeltä.

Seuraavaksi hyppäsimme kaarevaa linjaa, jonka kaksi estettä on merkitty keltaisilla nuolilla. Lähestyminen tehtiin oikeassa laukassa ja kaareva linja pyrittiin tulemaan kuudella askeleella. Manu laukkasi hieman löysästi, jolloin hypyt eivät olleet ihan terävämpiä. Se myös tykkäsi valua vasemmalle, minkä huomasi parhaiten ensimmäisellä esteellä, jonka tulimme muutamia kertoja aika vasemmasta reunasta. Lävistäjällä olleella esteellä laukka piti saada vaihtumaan oikeasta vasempaan, mikä meillä ei ottanut onnistuakseen. Yritin hakea vasemman pohkeen ajoissa ennen toista hyppyä läpi ja johtaa rauhallisesti ja selvästi, mutta laukka ei vaihtunut. Opettaja sanoi veltomman laukan vaikuttaneen siihen, mikä taas osaltaan johtui siitä, ettei Manu viitsinyt juuri nähdä vaivaa noin 60 sentin esteillä. Olin kuitenkin siihen tyytyväinen, että kaarevan linja reitti oli pääosin jokaisella kerralla kunnossa. Maltoin ratsastaa pari askelta ensimmäisen hypyn jälkeen suoraan ennen kuin käänsin, jolloin kuusi askelta meni väliin tasaisesti. Sitten hyppäsimme kaarevan linjan jälkeen putkeen samoin keltaisilla nuolilla varustetun suoran linjan. Laukan aktiivisuuden puute näkyi löysissä hypyissä ja edelleen vähän valumisella oikeassa laukassa vasemmalle ja vasemmassa laukassa puolestaan oikealle. Välit kuitenkin menivät edelleen ihan sujuvasti kuudella askeleella.

Lopuksi hyppäsimme vielä vasemmassa kierroksessa okseria, jota ennen oli kolmen askeleen päässä puomi. Aluksi annoin Manun edelleen mennä vähän ponnettomasti ja pitkänä, jolloin puomilta okserille pääseminen ei ollut sujuvinta. Opettaja neuvoi hakemaan Manua lyhyemmäksi ja terävämmäksi, mikä onnistui vähän niin ja näin. Ilmeisesti jäin jarruttamaan ohjalla liikaa enkä toisaalta uskaltanut pyytää pohkeella riittävästi. Kaksi ensimmäistä hyppyä noin 70 sentin okserille sujuivatkin löysästi. Sitten opettaja nosti okserin 80 senttiin, jolloin sekä Manu että minä havahduimme hieman jopa tekemään töitä. Kaksi viimeistä hyppyä olivatkin paljon napakampia ja sitä myöten sujuvampia. Lisäksi istuntani toimi hyvin, käteni myötäsivät ja muistin katsoa eteenpäin. Manun kanssa 80 sentin este ei tuntunut hypyssä yhtään isolta, vaikka estettä lähestyessä ehdin vähän muka kauhistella sen kokoa. Tämän perusteella haluaisin kyllä hypätä Manulla toistekin, vaikka sitten vain oppiakseni herättämään sen jo pienemmillä esteillä. Lisäksi ainakin tällä kertaa Manu oli sangen varma hyppääjä, joka ei turhia vaikeillut. Hyviä ominaisuuksia minunlaiselleni ratsastajalle.

Loppuraveissa Manu taas kipitti, joten sain pyöritellä rutkasti ympyröitä ennen kuin se yhtään rauhoittui. Samaa se oli toki tehnyt koko tunnin ajan aina laukan jälkeisessä ravissa, jolloin jouduin aina välillä käyttämään seinää jarruna. En nähnyt järkeväksi jäädä roikkumaan ohjasta, sillä Manu lähinnä kipitti vauhdikkaammin, jos niin tein. Yritin myös kovasti jarruttaa istunnallani, mutta edelleen Manu vei, ja minä vikisin. Hassua, miten Manu malttaa laukassa, mutta intoilee sitten ravissa. Vielä kun saisin tämän kipityksen kontrolliin ja laukkaakin terävämmäksi ja lyhyemmäksi, olisi Manulla enemmän kuin ilo hypätä. Pitää kyllä toivoa sitä joskus toistekin estetunnin ratsuksi.