Keula ylös ja esteille

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli vuorossa esteitä. Ratsukoita oli ihanasti vain neljä. Arvelin saavani Epperin. Sain kuitenkin Loren, joka on myös mainio hyppykaveri. Tämän tunnin treenit tahkosimme kavaletin ja esteen innarin, yksittäisen esteen sekä toisen esteen ja kavaletin innarin sisältäneellä suoralla linjalla.

Alkuverryttelyssä tulimme suoralla linjalla olleita puomeja ravissa ja verryttelimme myös tovin oikeassa laukassa ilman puomeja. Puomeilla opettaja kehotti tekemään pieniä puolipidätteitä, jotta Lore ei kiirehtisi, vaan säilyttäisi rytmin. Laukassa puolestaan tuli ajatella keulaa ylös, aivan kuin olisimme laukkaamassa ylämäkeä. Tuttuja korjauksia, mutta edelleen minulle haastavia toteuttaa. Tajusin yrittää istua satulassa niin sanotusti takajalkojen päällä ja hakea Lorea kantamaan etuosaansa. Siihen käytin kohottavia puolipidätteitä ja yritin olla päästämättä Lorea edestä pitkäksi, kun pyysin sitä pohkeilla eteen. Pieniä välähdyksiä oikeasta asennosta löytyi, mutta pääosin Lore pääsi etenemään harmillisen etupainoisena.

Alkuverryttelyn jälkeen tulimme suoraa linjaa molemmista suunnista mukavan monta kertaa. Esteet lähtivät liikkeelle ristikoista ja nousivat lopulta pystyiksi. Välit piti puolestaan päästä kolmella askeleella. Suoralla linjalla ilmenneet pulmat olivat lähinnä ensimmäiselle kavaletille osuminen asiallisesti sekä tasaisuuden säilyttäminen. Ensimmäisessä välissä sain alussa kannustaa Lorea, mutta olisin saanut tehdä sen pienemmin. Lore nimittäin reagoi todella hyvin, jolloin toinen väli meinasi käydä ahtaaksi. Toistojen myötä Lore kuitenkin oppi tehtävän, jolloin sain lähinnä tasapainottaa menoa. Oikeassa kierroksessa pääsimme kavaletille aina hyvin, mutta vasemmassa kierroksessa oli haparointia. Syytä tähän en keksinyt, sillä vasen on kuitenkin Loren lempilaukka. Ilmeisesti olisin saanut miettiä tietä vielä tarkemmin.

Lopputunnista otimme vielä vasemmassa kierroksessa muutaman hypyn vähän isompana. Minulle ja Lorelle linjan keskimmäinen pysty nousi 90 senttiin. Tätä ennen olimme hypänneet sen noin 70-senttisenä. Ensimmäisellä yrittämällä askel ei sopinut kavaletille, jolloin rytmi katosi. Taisimme molemmat Loren kanssa myös tuijottaa yhtäkkiä isommaksi kasvanutta estettä. Sen seurauksena oma keskittymiseni herpaantui ja sitä myöten Loren, jolloin se livahti esteestä vasemmalta ohi. Sarjassamme kyllä sen kuskinkin pitää olla sen esteen yli menossa. Uusintayrityksellä keskityin paremmin ja sain ratsastettua Loren hyvin ensimmäiselle kavaletille. Sen jälkeen hommassa ei ollut mitään pulmaa, vaan se hurja 90 sentin estekin ylittyi ihanan vaivattomasti. Lore tuntui olevan hypystä hyvällä tavalla täpinöissään. Tähän fiilikseen oli hyvä päättää tämän tunnin hyppelyt.

Tunnissa olin tyytyväinen omaan vaikuttamiseeni. Mukautumiseni hyppyihin olivat asiallisia ja kykenin reagoimaan tehtävällä kohtuullisen hyvin, jos tarvitsi pidättää tai pyytää vähän eteen. Lore toimi myös sangen mainiosti. Alkutunnista se oli vielä hieman unelias, mutta hyppyjen lisääntyessä alkoi herätä hommiin ja innostua. Lore tuntuu pitävän hyppäämisestä, jolloin se onkin mainio ratsu estetunneille. Tänäänkin meillä oli kivaa, joten ehkä jatkamme treenejä yhdessä ensi viikonkin estetunnilla.

Ympyrällä hyppäämisen vaikeus

Keskiviikon vakiotunnillani oli hartaan odotuksen jälkeen esteitä. Ratsukseni sain pitkästä aikaa Loren, joka oli hetken aikaa jalkansa takia sairaslomalla, jonka jälkeen palaili hiljalleen koulutuntien kautta käyttöön. Olin varovaisen iloinen, sillä aiemmin hyppäsin estevalmennuksissa useammankin kerran Lorella ja aloin mieltyä siihen kovasti. Hyppytaitoahan sillä on, mutta rakenteensa takia sitä ei ehkä ole luotu kovin kovaan hyppykäyttöön. Tunnilla ratsukoita oli seitsemän, ja vähän pidempien tehtävien takia odottamista oli melkoisesti.

Alkuverryttelyssä saimme ravailla niin omatoimisesti kuin ylittää ympyrällä olleita kahta puomia. En aluksi osannut edes keventää Loren ravia järkevästi, vaan hytkyin epämääräisesti. Lore kuitenkin meni muutoin kohtuullisen näppärästi itse eikä sitä tarvinnut hoputtaa tai jarrutella. Muutamia kertoja puomeilla se jarrutti hieman ennen ylitystä, mutta pohkeet tuntumalla säilyttäen se alkoi ylittää puomit tasaisesti. Oikeassa kierroksessa huomasin Loren hieman pyrkivän valumaan ulos ja vasemmassa kierroksessa puolestaan sisälle. Kumpikaan painaminen ei ollut kovin pahaa, mutta koetin silti korjata etenkin sisälle valumista, mikä oli hieman haastavampaa. Pohkeeni eivät aivan alkaneet töihin, ja ratsastin muutenkin hieman varovasti peläten ilmeisesti Loren hajoavan heti, jos yrittäisin vaikuttaa kunnolla.

Laukassa verryttelimme tulemalla oikeassa laukassa ympyrällä olleita puomeja. Pääsääntöisesti lähestymiset menivät hyvin, mutta opettaja huomautti kevyttä istuntaa käytäessä huolehtimaan, etten mene turhaan etukenoon pahentaen siten Loren etupainoisuutta. Muutoin ympyrä oli kohtuullisesti muodoltaan oikeanlainen eikä Lore enää niin arponut puomin ylittämistä. Käytin kevyttä istuntaa pelastamassa minua laukassa hytkymiseltä, sillä en osannut enää yhtään istua siinäkään mukana. Tuntui vain, että seilasin satulassa edestä taakse ja takaisin tai vispasin oudosti sivulta toiselle. Eikä Loren laukka nyt niin kauheaa ole, mutta näemmä tauko siitä oli auttamatta antanut kroppani unohtaa, miten kyydissä pysyy parhaiten.

Seuraavaksi tulimme ratapiirroksen esteitä 1-3 samasta suunnasta kuin itse radalla eli vasemmalta. Ykköspysty näytti jotenkin pelottavalta, kun sille piti lähestyä aika nopeasti lyhyeltä sivulta. Lore kuitenkin laukkasi kaarteen ihan hyvin, jolloin sain keskittyä ohjaamaan sitä ensimmäiselle esteelle. Tälle esteelle hypyt tulivat muistaakseni ihan järkevästi. Sen sijaan ympyrällä olleille ristikoille ja myöhemmin pystyille esitin sekä sukeltamisia että myöhästymisiä. En tiedä, mikä alkoi tökkiä, mutta aloin mielessäni kauhistella niitä esteitä. Jotenkin kuvittelin, että Lore stoppaa heti, jos tuon sen yhtään vinosti tai muutoin väärin esteelle. Niinpä taisin heittäytyä aina kauhusta jäykäksi ennen estettä, jolloin Lore joutui itse arpomaan, mistä kohdasta lähtee. Minä sitten seurasin, mikäli satuin matkaan ehtimään, ellen ollut jo itse päättänyt lähteä askelta aiemmin. 

Tämän jälkeen tulimme oikeassa lauakssa aloittaen ympyrän esteet (numerot 2 ja 3) ja siitä jatkaen pystyn ja innarin suoralle linjalle (esteet 4a, 4b ja 5). Ympyrällä elämä oli taas sangen vaikeaa, kun jännitin ja näin askeleet ihan väärin. Lorekin teki vähän kummallisia hyppyjä varmasti kuskin päämäärättömyyttä samalla protestoiden. Suoran linjan väli oli puolestaan 24 metriä, ja Loren kanssa pistimme siihen ihmeen sopivat kahdeksan askelta. Pääosin sain laskettua kolme viimeistä askelta ennen ensimmäistä hyppyä, jolloin tällä kertaa pysyin hypyissä paremmin mukana. Lore meni innarin myös sujuvasti enkä itsekään alkanut siellä sukellella tai myöhästellä pahemmin. Seitsemän askelta olisi ollut väliin se optimaalisin, mutta toisaalta Loren kahdeksan askelta sopivat myös käymättä liian ahtaiksi tai jäämällä liian lyhyiksi. Taisin jännittää tässä vaiheessa sen verran, että tietämättäni jarruttelin Loren menoa rauhallisempaan laukkaan. Ärsyttävää, sillä Lore on kuitenkin sangen varma hyppääjä, kunhan kuskikin on menossa. Jännittämällä sen sijaan saatan saada Lorenkin epäröimään, jolloin se lopulta lyö hanskat tiskiin ja jättää hyppäämättä.

Lopuksi hyppäsimme viereisen radan. Sain vähän ajatuksesta kiinni enkä enää keskittynyt vain jännittämään. Ykköseste ylittyi ihan hyvin, sillä yksittäinen este on helpompi ratsastaa ajatuksella. Ympyrällä meno tökkäsi taas hieman huonoihin lähestymisiin, mutta suorituksemme oli tällä kertaa kuitenkin kaikista niistä kehnoista vähiten kehno. Innarille pääsimme hyvällä lähestymisellä, ja Lore laukkasi sopivan tahdikkaasti. Niinpä innari ylittyi nätisti ilman mitään istuntaongelmia, ja Lore jatkoi innokkaana matkaa viimeiselle esteelle. Laukka venyi hyvin, ja Lore menikin välin viimein vapaaehtoisesti seitsemällä askeleella ilman, että minun tarvitsi hoputtaa sitä lainkaan. Lore taisi viimein itsekin heräillä hyppyihin ja päätti paikata kuskin tietämättömyyttä omalla kokemuksellaan. Seitsemän askeleen väli olikin varsin sujuva eikä laukassa tuntunut sen kummempaa kiihdytystä, vaan askel venyi rehellisesti ilman, että tahti kiihtyi turhaan. Opettaja tuumasikin, että meno parani, kun sekä minä että Lore sytyimme vähän hyppäämiseen ja annoimme mennä.

Kaikeksi onneksi tunti päättyi siedettävään menoon, muuten olisin varmaan vieläkin hakkaamassa päätäni johonkin seinään. Arkailuni aiheutti kaikki nolot mokat eikä kyllä ihme. Yksittäinen este samoin kuin suora linja menivät aika pitkälti ilman ongelmia, mutta ympyrällä olleet esteet koituivat tällä kertaa minun pulmakseni. Esteradallahan tällaisiin ei onneksi törmää, mutta kääntämisen ja laukan säilyttämisen kannalta nämä ovat erinomaisia harjoitustehtäviä. Eiköhän näitä onneksi päästä toistekin treenaamaan, joten sitten pitää olla ainakin tuplasti rohkeampi, niin ei mene hommat ihan näin höpöksi. Lorellakin toivon pääseväni taas hyppäämään, sillä se kesti jälleen hyvin jännittyneen kuskinsa sähellykset.

Voi veljet, missä ponnistuspaikka lienet?

Perjantain neljän ratsukon pienryhmätunnilla oli luvassa esteitä, ja tunnin normaalisti pitävää opettajaa tuurasi tallin toinen opettaja. Ratsukseni sain Loren ja huomasin salaa toivoneeni jotain muuta. Lore oli karsinassa, joten pääsin testaamaan olemattomia hevoskuiskaustaitojani. Ratsun tervehdys oli niin ihana, että se kopsautti hampaansa kädessäni olleeseen harjaan irvistellessään häijysti. Ja tämä siis pelkästään siitä ilosta, että menin karsinaan. Mikäli hevosilla on suosikkinsa ihmisten joukossa, en kuulu niihin, joihin Lore on mieltynyt.

Aikaisempaa kirjoitustani kommentoineen Petran vinkin perusteella valitsin tekniikakseni rauhallisesti toimimisen. Juttelin Lorelle leppoisasti, rapsuttelin sitä välillä ja ihmeekseni sain harjattua sen vain muutaman luimimisen kanssa. Zen-meininki kuitenkin katosi savuna ilmaan, kun palasin karsinaan satulan kanssa. Lore päätti ratkaista tilanteen koettamalla syödä moisen kapistuksen. Jatkoin juttelua ja jätin satulan ilman vyön kiristystä sen selkään suitsien laiton ajaksi. Liekö tämä vähän auttanut, sillä sen jälkeen Lore tyytyi leukojen louskuttelun sijasta vain vähän luimimaan, satulavyönkin sai laittaa löysimpään reikään ilman irvistelyjä. Maneesissa kiristin vyön satulasta käsin, jolloin Lore Lohikäärme esitti häijyimmät ilmeet. Jännää oli, että raviverryttelyn jälkeen satulaa sai rauhassa kiristää reiällä. Miksi se ei enää reagoinut ja miten karsinakäyttäytymisen saa paremmaksi? Kaikki tiedot ja veikkaukset otetaan ilolla vastaan!

Alkukäynnit saimme puuhata oman mielemme mukaan. Testailin Loren kanssa jarruja, jotka olivat edelleen aika huonot. Lore jäi vetämään ohjaa vastaan eikä suostunut pysähtymään kunnolla. Niinpä otin taas peruutuksia, mutta nekään eivät saaneet hevosta ymmärtämään pysähdystä sen paremmin. Tein myös muutamia väistöjä varmistaakseni, että pohkeet sentään tarkoittivat Lorelle jotain. Väistöt sujuivatkin aika mukavasti, joten valmistauduin hyppyihin kohtuullisen iloisin mielin. Ravissa verryttelimme tulemalla pääty-ympyrällä kahden puomin yli sekä suoralla linjalla olleiden viiden puomin yli. Lore ravasi pääsääntöisesti puomien yli ihan hyvin, mutta muutamia kertoja vähän hidasti niille tullessaan. Tähän auttoi pohkeiden tiivistäminen puomeilla, sillä aiemmilla kerroilla olin tainnut irrottaa ne tuntumalta. Ympyrällä olleiden kahden puomin ylityksessä ilmeni ongelmia vasemmassa kierroksessa, jossa Lore pääsi puskemaan sisemmäs. Sisäpohkeeni ei jostain syystä enää toiminutkaan, vaan Lore päätti itse, mistä meni. Tähän toimi ratkaisuna se, että keskityin hyvän tovin ennen ensimmäistä puomia varmistamaan, että sisäpohkeeni saa pidettyä hevosen raiteilla. Aiemmin aloin tehdä sisäpohkeella vasta sitten jotain, kun Lore oli päässyt jo liiraamaan pois reitiltä.

Ensimmäiset hypyt otimme ympyrällä olleelle ristikolle vasemmassa kierroksessa. Ponnistuspaikan kanssa oli taas melkoista säätöä, kun en muka nähnyt sitä mitenkään. Sen seurauksena joko ennakoin väärin tai säädin menoa liiaksi sössien hevosen mahdollisuuden tehdä oma osuutensa. Opettaja neuvoi tasapainottamaan menoa kaarteessa, mikä auttoi kummasti. Lore alkoi laukata tasaisemmin, jolloin näin paremmin viimeiset kolme askelta ennen hyppyä. Sitä myöten Lorekin pääsi ponnistamaan paremmasta kohtaa sen sijaan, että usutin sitä hyppyyn liian kaukaa tai annoin sen valua liian lähelle ristikkoa. Itselle oli kuitenkin taas vaikeaa pitää reitti ympyränä hypätessä. Jotenkin ennen ja jälkeen esteen menin automaattisesti suoraan, vaikka ympyrällä ollessa sitä suoraa osuutta siinä ei yleensä ole. Opettaja neuvoi korjaamaan lantiotani niin, että se pysyy paremmin paikoillaan suorana ja huolehtimaan siitä, ettei vasen olkapääni pyri kääntymään liikaa. Alaselän notkoa puolestaan pyrin korjaamaan aina, kun vain muistin. Enemmän ja vähemmän siinä tosin onnistuen.

Seuraavaksi tulimme oikeassa kierroksessa pystyn, siitä 12 metrin päässä olleet innarivälein laitetut kavaletit ja lopuksi vielä pystyksi muuttuneen ristikon. Tavoitteena oli saada pystyn ja innarin väliin kolme askelta. Meillä oli jälleen hyppypaikat hukassa, jolloin Lore joko ampaisi kaukaa mennen välin ahtaasti kolmella askeleella tai sitten tuli minihyppy, jolloin esitimme neljän askeleen välin. Kaiken lisäksi Lore vinksahti pystyn jälkeen melkoiselle banaanimutkalle oikealle, jolloin se puski vasemmalle karkuun. Niinpä tulimme kavaleteille aina turhan paljon vasemmalle valuneena. Jäin kyttäämään ponnistuspaikkaa niin, etten koskaan ehtinyt korjata hevosta kunnolla lähestymisessä suoraksi, vaan Lore pääsi menemään mielensä mukaan. Niinpä kavalettien jälkeen olimme pari kertaa väärässä laukassa, kun Lore päätti vaihtaa oikean laukan suosikkiinsa eli vasempaan laukkaan.

Lopuksi tulimme tehtävän vielä vasemmassa kierroksessa eli ensin pysty ympyrällä ja siitä innarikavaleteilta pystylle. Ponnistuspaikka oli taas hetken aikaa hukassa ympyrällä olleelle pystylle, kunnes sain taas menon tasaisemmaksi, jolloin oli helppo nähdä ponnistuspaikka. Innarikavaletit ja niitä seurannut pysty sen sijaan sujuivat näinpäin rutkasti paremmin. Lore vähän yritti suoralle päästyään kiihdyttää, mutta opettajan neuvoilla otetut puolipidätteet hillitsivät sen menoa. Kavalettien jälkeen tarvitsi vain rentoutua, jolloin Lore pääsi kolmen askeleen välin toivotusti ja ennen kaikkea helposti. Ilmeisesti kavaletit rytmittivät menoa sen verran, että niiden jälkeen oli helppo jatkaa tasaista laukkaa. Toisinpäin ratsastettuna häselsin niin paljon ensimmäisenä tulleen pystyn kanssa, että sen seurauksena lopputehtäväkin meni vähän niin ja näin. Olikin mukavaa, että tunnin hypyt päättyivät helpompaan suuntaan ratsastetulle tehtävälle.

En tiedä, mikä nyt on mennyt vikaan, kun hyppelyt Loren kanssa eivät suju ihan niin hyvin kuin aiemmin. Välillä tunnin aikana huomasin jännittäväni, että Lore stoppaa esteen eteen, joten ilmeisesti putoamiseni sen kyydistä kummittelee vielä harmillisesti. Tälläkään kertaa Lore ei antanut mitään syytä uskoa ikävyyksiä, joten toivottavasti pieni pelkoni nujertuu sen myötä nopeasti. Muuten haluaisin treenata taas tehokkaasti lähestymisiä. Etenkin epäsuorasti esteelle tuleminen tuottaa minulle rutkasti vaikeuksia, joten niitä olisi syytä harjoitella enemmänkin. Eikä sen laukan tasaisuuden treenaaminenkaan olisi yhtään pahitteeksi, päinvastoin.

Henkinen käsijarru taas matkassa

Keskiviikon omalla tunnillani oli toistamiseen esteitä kuuden ratsukon voimin. Ehdin jo edellispäivänä toivoa opettajalta, että se pistäisi minulle Loren. En halunnut keksiä hyppypelkoja sen kohdalle, joten siksi oli parempi ottaa estetunnilla uusinta sen kanssa. Toiveeni meni kaikeksi onneksi läpi. Lore ei tosin tuntunut olevan innoissaan, sillä se leikki lohikäärmettä jo siinä vaiheessa, kun menin harjan kanssa karsinaan. Niinpä päätin sitaista sen varuilta kiinni, ettei se pääsisi toteuttamaan uhkauksiaan. Tämä onneksi auttoi, ja lopulta Lore väsyi irvistelemään. Esteitä kasatessa Lore oli puolestaan perässä vedettävä malli, ja huolehdinkin jo, että mitähän tunnista tällaisella menolla tulee. Alkuverryttely tehtiin omaan tahtiin. Kaikeksi onneksi Lore liikkui ja ohjautui hyvin, mutta jarrut olivat taas vähän epäkunnossa. Kyllähän ratsu pysähtyi, mutta liki aina pienellä viiveellä. Testailin sitten peruutuksia pysähdysten jälkeen, jotta vihje menisi perille, mutta Lore ei valaistunut. Liekö oma istuntani ollut sitten niin irti pysähdyshetkillä satulasta, ettei hevonen osannut päättää, mitä oikein halusin. Olin pelännyt tunnin aiheena olevan vinohyppyjen treenaamista, mutta onnekseni luvassa oli suoraa linjaa sekä jumppasarjaa.

Ensin tulimme vasemmassa kierroksessa ravilähestymisillä 21 metrin suoraa linjaa, jossa ensimmäinen este oli ristikko ja toinen pysty. Ravilähestymiset ovat minulle kinkkisiä, sillä en yleensä saa ratsua ravaamaan riittävästi tuntumaa kohti ja toisekseen en tajua, mistä kohti se lähtee hyppyyn. Nyt onneksi oli ponnistuspuomi apuna. Siinä huolimatta jätin pyytämättä Lorea kunnon raviin, jolloin laukka ristikolta nousi aika laiskasti, ja esitimme väliin peräti seitsemän askelta. Seuraavilla yrittämillä saimme kuusi askelta, mutta meno oli silti vähän ponnetonta. Suunta vaihdettiin oikeaksi ja nyt lähestymisen sai tehdä laukassa. Kaarteessa opettaja kehotti ratsastamaan eteen ja antamaan suoran koittaessa hevoselle sopiva rauha. Ratsastin sitten eteen pari kertaa turhan voimakkaasti, jolloin Lore innostui. Ensimmäinen este meni vielä ok, mutta sitten huomasin välin käyvän ahtaaksi. Yritin pidättää, mutta niin vain Lore ampaisi okserille viidellä laukalla liian kaukaa. Minä tietysti kerrankin kilttinä odotin kuudetta askeletta, jota ei koskaan tullut ja näin ollen myöhästyin hypystä. Onneksi käteni antoivat ohjien soljua pidemmäksi, etten kiskaissut Lorea suusta. Viimeisellä yrittämällä maltoin ratsastaa ensimmäiselle esteelle aktiivisesti, mutta silti tasapainottaen, jolloin hyppy oli ok. Lore yritti vähän kiihdyttää, mutta olin hereillä ja sain pidätettyä. Kuusi askelta mahtui väliin, ja vaikka ponnistuspaikka ei ollut paras, oli se aiempia räpellyksiä silti parempi.

Sitten pääsimmekin jumppasarjalle, johon kaikki lähestymiset tehtiin ravissa. Ensin tulimme innareina olleet kaksi ristikkoa ja laukka-askeleen päässä olleet pystyn. Kun se sujui, lisättiin pystyn jälkeen laukka-askeleen päähän toinen pysty. Ensimmäinen kierros meni sangen mukavasti putkeen. Lore tuli ristikolle ravissa hyvin, nosti siitä pyörivän laukan ja hyppeli kolme estettä vaivatta. Itse pysyin kevyessä istunnassa kohtuullisesti enkä häirinnyt hevosen menoa. Toinen kierroskin sujui aika vaivatta, mutta ei ihan niin sujuvasti kuin ensimmäinen. Sitten Lore alkoikin innostua eikä olisi malttanut enää tyytyä raviin, vaan tarjosi koko ajan laukkaa. Sain sitten toppuutella sitä melkoisesti, jolloin se protestoi narskuttelemalla hampaitaan pitkästä aikaa. Tämän seurauksena lähestymiset ristikolle olivat vähän huteria, mutta kummasti Lore ne selvitti. Vauhti tosin pääsi kasvamaan ja välissä tuntui, että Lore painaltaa pystyjen läpi hyppäämisen sijaan. Yritin sitten jarrutella äänellä, kun jostain syystä en muka osannut ristikoille päästyäni tehdä mitään ohjalla. Kysyin opettajalta, toimisiko lähinnä käsien rentouttaminen ristikoille kunnon myötäyksen sijasta apuna siihen, ettei Lore pääse ampaisemaan. Opettaja kertoi asian voivan auttaa ja neuvoikin kokeilemaan sitä. Tämä auttoi hieman, mutta sain silti rauhoittaa Lorea ensimmäiselle pystylle tultaessa. Pystyt nousivat hiljalleen, ja kahden viimeisen kierroksen aikana viimeinen pysty oli minulle hurjat 90 senttiä. Viimeisellä kierroksella maltoin olla antamatta liikaa ristikoilla myöten ja ehdin vielä ottaa pidätteenkin ennen ensimmäistä pystyä, jolloin Lore meni jumppasarjan tasaisimmin kuin muina kertoina.

Kaikeksi onneksi tajusin viimeisen pystyn olleen 90 sentissä vasta, kun opettaja sen sanoi. Muuten olisin varmaan ehtinyt jännätä sitä. Tunnin aikana huomasinkin, kuinka putoamiseni oli aiheuttanut taas henkisen käsijarrun kytkeytymisen päälle. Sen seurauksena jäin tavoistani poiketen odottamaan sitä viimeistä askelta, jota Lore ei tosin nyt innoissaan ottanut. Lore oli muutenkin tänään vähän pirtsakampi kuin yleensä, jolloin aloin kuvitella sen keksivän vielä vaikka ja mitä temppuja. Mutta Lore rajoitti virtapiikkinsä vain oma-aloitteisiin laukkanostoihin, haluttomuuteen siirtyä takaisin raviin ja pieniin kiihdytyksiin esteillä. Muuten se oli oma tasainen itsensä, mutta oma jännitykseni vähän sotki luottoa siihen. Tunnin iloisena asiana oli se, että oma istunta pysyi pääosin kuosissa jopa siinä korkeimmassa hypyssä. Harmi vain, etten ollut valmiina ennakoimaan Loren hyppäyksiä kauempaa, jolloin jäin armotta matkasta. Pitäisi opetella käyttämään esteistuntaa paremmin, jolloin äkkinäisiinkin hyppyihin pääsisi vähän paremmin mukaan. Nyt taisin vain ajatella esteistunnan olevan askel lähempänä maakosketusta, jolloin jäin vähän liikkeen taaksekin. Joka tapauksessa oli kiva mennä taas suoria linjoja, joissa ei tarvitse miettiä ihan niin montaa asiaa kuin esimerkiksi radan aikana. Vaikkakin perusasiat pysyvät samoina: kaasu, jarru ja ratti on oltava mukana.

Takaisin esteille

Putoamiseni jälkeen yritin päästä mahdollisimman nopeasti estetunnille. Viimein lauantaina sattui olemaan sopivalla estetunnilla tilaa, joten lyöttäydyin C-B-tunnille kahdeksanneksi ratsastajaksi. Opettajalta toivoin kaken varalta mahdollisimman varmaa hevosta, sillä putoamisen jälkeen esteet voisivat vähän jännittää. Opettaja jakoi sitten minulle Hessun, mikä aiheutti vähän hilpeyttä. Se kun on tunnetusti sangen rauhallinen tapaus, joten sen kyydistä putoamiseen tarvittaisiin joko kunnon erikoiseste tai melkoisen huono tuuri. Onneksi tunnin aiheena oli jumppasarja ihan tavallisista puomeista ja tolpista kasattuna, joten putoamisen mahdollisuus kutistui paljon. Hyvä näin, sillä kasvoni ovat vielä melkoisen hurja näky.

Hessu jatkoi suoraan edeltävältä tunnilta, jolla se oli päässyt laiskottelemaan melkoisesti. Ennen tuntia ehdin epäillä, etten osaisi ratsastaa Hessusta reipasta menijää ja olin aika pitkälti oikeassa. Alkuverryttelyssä teimme siirtymiä käynnistä pysähdykseen ja takaisin sekä käynnistä raviin ja takaisin. Hessua sai aluksi muistutella kävelemään, ja samalla sain keskittyä siihen, etten päästäisi sitä valumaan pitkäksi. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä Hessu yritti parhaansa ja monesti onnistuikin venyttämään itseään vaivihkaa pidemmäksi. Ohjat pääsivät salakavalasti lipumaan käsistäni, ja niin Hessu oli venynyt tavarajunaksi. Lopulta Hessu alkoi nostaa ravit ihan kohtuullisesti, mutta pysähdykset olivat tuskaisia. Hessu hiippaili sinnikkäästi eteenpäin eikä hevillä suostunut pysähtymään. Yritin kyllä tiivistää omaa istuntaa, ottaa pidätteitä ja pitää oman vartaloni paikoillaan, mutta mikään näistä vihjeistä ei riittänyt Hessulle. Lopulta huomasin, että ratsu suostui pysähtymään käännyttäessä pitkältä sivulta keskihalkaisijalle, joten hyödynsin sitä. Huijasin ratsuraukkaa luulemaan, että tunti oli loppumaisillaan, jolloin se seisahtuikin kiltisti paikoilleen. Verryttelylaukassa hurruuttelimme muutaman kerran maneesia ympäri. Hessu laukkasi ihan hyvin, kun päädyin käyttämään kevyttä istuntaa apunani.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme suoralla linjalla olleita puomeja kevyessä istunnassa ja sen jälkeen toisesta päästä nostettuja puomeja laukassa. Ravissa Hessu yritti välillä hyytyä, mutta reipastui kohtalaisesti pyydettäessä. Opettaja hoksautti pitämään ohjat lyhyenä myös kevyessä istunnassa, ettei Hessu pääsisi pitkäksi ja matalaksi. Oma kevyt istuntani tuntui ravissa huteralta, ja huomasinkin tarraavani polvillani hevoseen kiinni. Pohkeet eivät siis osanneet jäädä tuntumalle, vaan korvasin sen puutteen polvillani. Hiljalleen opin rentouttamaan polvia, jolloin Hessukin tuntui liikkuvan vähän paremmin itse. Puomeilla Hessu pääsi myös hieman valumaan ulos, mistä tuli opettajalta noottia. Virhe oli helppo korjata, kun vain muistin ratsastaa hevosen suoraan ulkoapuja hyödyntäen. Laukassa ei varsinaisesti tullut mitään kummempaa ongelmaa, vaan Hessu liikkui, kun osasin pyytää oikein ja annoin sen tehdä työt rauhassa.

Vasemmalla on kiva olla, on oikean puolen rasitus nolla.

Sitten aloimme hyppiä molemmista suunnista jumppasarjaa, johon mahtui vaihtelevasti pystyjä, ristikoita ja kavaletteja niin innareina kuin yhden ja kolmen laukka-askeleen välein. Hessu alkoi nostaa laukkaa tässä vaiheessa ihan mukavasti, mutta siihen sai hakea aluksi aktiivisuutta. Käytin edelleen hyödykseni kevyttä istuntaa, jotta en jäisi vahingossakaan istunnallani jarruttamaan. Minulla oli edelleen ongelmia kevyen istuntani kanssa, ja opettaja huomauttikin minua olemaan istumatta niin raskaasti takaisin satulaan ja ajattelemaan enemmän kevyessä istunnassa pysymistä. Toistojen myötä istunta vähän parani, mutta tuntui silti jotenkin jäykältä. Hessua sai vielä alussa tsempata liikkumaan, sillä pitkällä laukalla se kyllä ylsi pidemmätkin välit hyvin, mutta tahtoi silti valua vähän hitaaksi. Toisena ongelmana oli se, että jostain syystä Hessu vaihtoi molempiin suuntiin laukkoja väärään. Muutamia kertoja taisimme pysyä toivotussa laukassa koko tehtävän, mutta monta kertaa sain viimeisen hypyn jälkeen korjata Hessun ravin kautta takaisin myötälaukkaan. Saimmepa kertaalleen pudotuksen pystyltä, kun mitä ilmeisemmin häiritsin Hessun hyppäämistä istumalla liian aikaisin takaisin satulaan.

Lopuksi opettaja venytti jumppasarjan välit pitkälaukkaiselle Hessulle paremmin sopiviksi ja nosti viimeisen pystyn ehkä 60-65 senttiin. Hessu oli alkanut innostua hyppäämisestä ja liikkui reippaasti itse eteen. Esteet olivat muutoin tunnin aikana pysyneet hyvin maltillisesti jossain 50 sentin tuntumassa. Jumppasarjassa oli tosiaan ristikko, yhden laukan väli kavaletille, siitä yhdellä laukalla pystylle, jonka jälkeen kolmen laukan päässä odotti innarina pysty ja kavaletti. Tunnin viimeinen jumppasarja tuntui menevän kohdilleen. Hessu nosti hyvin laukan ja hyppäsi jumppasarjan ongelmitta. Selässä oleminen tuntui kerrankin helpolta, kun Hessun ei tarvinnut kummemmin sovitella itseään väleihin, vaan se saattoi mennä jumppasarjan rennosti.

Tähän oli hyvä päättää estetunti ja samalla huomata, etten jännittänyt saati pelännyt hetkeäkään tunnin aikana. Sen sijaan nautin hommasta ihan yhtä paljon kuin aina ennenkin. Jes! Opettajalle tuuminkin tunnin lopuksi, että vaikka alkutunti olikin tahmailua, oli lopputunti varsin kivaa. Videoista huomasin oman kurjan vasemmalle kenottavan istuntani lisäksi myös sen, että Hessu hyppeli esteitä korvat tötteröllä. Taisipa sekin siis tykätä puuhasta.

Videoista kiitos Noralle!

Ravilähestymisiä sekä innareita

Perjantain pienryhmätunnin aiheena oli mukavasti esteet. Tunnille oli samalla tullut ensimmäistä kertaa maksimimäärä eli kuusi ratsastajaa, joista Kaisa Eetun kanssa oli yksi. Olin ehtinyt jo keskiviikon tunnin jälkeen toivoa Peraa ja toiveeni kaikeksi onneksi toteutui. Olen hiljalleen taas opettelemassa hyppäämään Peran kanssa, joten treeni, jos mikä on silloin paikallaan. Enemmän ja vähemmän realistisena tavoitteenani on tohtia mennä sillä kaiken mennessä hyvin ensi kevään estekisoissakin.

Alkuverkassa lähdimme ripeasti jo käynnin jälkeen laukkaamaan. Opettaja kehotti menemään este- tai kevyen istunnan kaltaisesti, ja itse valitsin kevyen istunnan. Pera nihkeili taas alussa käynnissä eikä tahtonut liikkua reippaasti. Niinpä laukassa päästelin reippaammin menemään, jolloin opettaja komensi tasapainottamaan kulmiin, etteivät ne mene kaahottamalla. Unohdin autuaasti ajatella mitään asettamisia sun muita, joten opettajan kommentti oli paikallaan. Niinpä otin pitkät sivut vähän reippaammin ja lyhyille sivuille pyysin Peraa vähän takaisin ja koetin ratsastaa kulmat vähän enemmän ajatuksella. Pera alkoi liikkua laukassa aika mukavasti, joten arvelin tällaisen alkuverkan sopivan sille hyvin.

Hevosten lämmittelyn jälkeen tulimme suoralla linjalla olleita ravipuomeja. Opettaja kertoi välien olevan Peralle lyhyet eli raviakin saisi ottaa lyhyemmäksi aktiivisuus silti säilyttäen. Pera otti pidätteet aika hyvin vastaan eikä juuri kolistellut puomeja. Sen sijaan se pääsi taas menemään turpa oikealle venksottaen, mistä opettaja hoksauttikin. Kun sain Peran turvan suoremmaksi, unohdin vartioida loppuja hevosesta. Niinpä puomilinjalla Pera pääsi kuitenkin valumaan oikealle loppua kohti. Tämän jälkeen pääsimme ottamaan minulle kinkkisiä ravilähestymisiä ensin yhdelle ristikolle, sitten kahden ristikon innarina. Näiden jälkeen piti vielä pysähtyä ennen C:tä. Tällä kertaa ravilähestymiset menivät hieman paremmin, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla enkä hätäillyt itse minnekään. Kertaalleen Pera jopa ennakoi ja nosti ponnistuspuomilla laukan, mutta mieluummin näin kuin niin, että hevonen kompuroi puoliunessa tehtävän läpi. Pysähdykset tehtävien jälkeen onnistuivat myös, mutta hienoisella jarrutusmatkalla.

 

Seuraavaksi tehtävään lisättiin ravilähestymisellä tehtyjen innariristikoiden jälkeen jatkaminen hevosen valitseman laukan mukaisesti joko oikealle tai vasemmalle pystylle, jossa pyrittiin vaihtamaan laukka. Lopussa toinen innaristikko muuttui pystyksi ja lisäksi tuli vielä innaripysty eli luvassa oli kolmen esteen innari, jolloin lähestymisen sai tehdä laukassa. En tunnistanut laukkaa muutoin kuin kurkkaamalla hevosen lapoja. Pera tuntui suosivat enemmän oikeaa laukkaa, mutta pääsimme myös vasemmallekin muutamia kertoja. Itseä häiritsi se, etten tuntenut laukkaa suoralla ilman katsomista. Kaarteessa sen toki olisi tuntenut, mutta siinä tapauksessa väärän ollessa kyseessä olisi ollut ongelmia. Laukanvaihdot pystyillä onnistuivat helposti, kun vasen laukka vaihdettiin oikeaan. Sen sijaan oikean laukan vaihto vasempaan ei onnistunut kertaakaan. Pera ilmeisesti tykkää oikeasta laukasta enemmän, ja kaiken lisäksi annoin sen jäädä edelleen turpansa kanssa oikealle. Yritin kyllä johtaa, vähän hätäisesti tosin, mutta sekään ei auttanut. Niinpä vaihto tuli tehtyä etupään osalta laukassa, takapään osalta parin raviaskeleen kautta. Hassua sinällään, että yleensä istuntaa herkästi kuunteleva Pera ei tässä kohtaa piittaa vasemmalle valuneesta istunnastani, joka suorastaan vaatii vasenta laukkaa. Pera näemmä sai tasapainotettua kenottamiseni omalla kenottamisellaan, jolloin se pääsi valitsemaan mieleisensä laukan.

Loppuun tulimme vielä viiden esteen jumppasarjan, jossa innareina olivat kaksi ristikkoa ja pystyä sekä viimeinen este yhden laukka-askeleen välillä. Jumppasarjan jälkeen haettiin kontrollia vielä siirtämällä hevoset käyntiin. Opettaja sääti Peralle lopuksi välit sille paremmin sopivaksi, jotta Pera pääsisi kerrankin hyppäämään normaalisti. Yleensähän se joutuu lyhentämään itseään, kun välit tehdään tunnin lyhytlaukkaisten hevosten mukaan. En ole aikoihin mennyt neljän esteen innaria, joten koko ajan tuntui, että istun hypyissä miten sattuu. Jotenkin hypyt tulivat niin peräkkäin, etten osannut rytmittää itseäni kovin hyvin mukaan. Videolta katsottuna meno ei näytä niin pahalta, mutta silmiin pistää liian aikainen suoristauminen viimeisellä esteellä, aika olematon myötäys innareilla samoin kuin painoni selvä valuminen vasemmalle. Huomasin myös kuvanauhaa tarkistellessani, että hölmönä yritän innareiden aikana käydä istumassa satulassa. Ei ihme, että meno tuntui vaikealta, kun tuossa olisi ollut parempi pysyä selvästi koko ajan esteistunnassa. Istuntaongelmaani korjatakseen opettaja huuteli kenottamaan oikealle, jolloin olisin vasta päässyt suoraksi. Pera puksutti jumppasarjan tasaisesti ongelmitta, kun se sai kerrankin mennä omaa laukkaansa. Kehtasin kinuta jumppasarjan viimeistä pystyä 80 senttiin, ja opettaja nostikin sen 85 senttiin. Pera hyppäsi senkin yli vaivatta.

 

Innostuin tosiaan kerrankin kahden kuvaajan ollessa paikalla laittamaan samoja hyppyjä eri suunnista. Vasemmalle kenotuksen bongaa kauniisti edestä ja takaa kuvatuissa pätkissä ja käsieni myötäämättömyyden puolestaan sivulta otetuissa otoksissa. Korjaamista siis olisi vaikka millä mitalla, mutta milloinpa tässä lajissa valmiiksi tulisi. Positiivista tunnissa oli kuitenkin se, että Pera meni kaikesta yli eikä kertaakaan tuntunut siltä, että se arpoo ratkaisuaan. Toki esteet olivat sen verran pieniä, että se olisi mennyt niistä yli vaikka häntä edellä, mikä varmasti auttoi asiaa. Toisaalta tällaiset tunnit auttavat parantamaan luottamustani siihen, että Perakin menee esteistä yli, kunhan itsekin olen samoilla ajatuksilla liikkeellä. Ehkei tavoitteeni Peran kanssa kisaamisesta olekaan ihan tuulesta temmattu, vaikka treeniä tarvitsenkin sen kanssa vielä melkoisesti.

Videoista kiitos Alekseille ja Noralle!