On se jännää

Keskiviikkona lyöttäydyin viidenneksi ratsastajaksi tunnille, joka sattui olemaan kavalettitunti. Ratsutoiveiksi olin pistänyt Akun, Tupun ja Gian, jonka sitten lopulta sain. Gialla olenkin mennyt ennen tätä tuntia vasta kuusi kertaa.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme ravissa kahta puomia ympyrän kaarella. Gia ravasi sinällään ihan hyvin, mutta pääsi vähän jarruttamaan puomeja kohti. Yritin sitten tsempata sitä, mutta pyyntöni jäi hieman myöhäiseksi. Gia vähän sekosi askeleissaan, kun komensin sitä viime hetkellä eteen. Tämän jälkeen tajusin pyytää parempaa ravia aikaisemmin, jolloin puomitkin ylittyivät ihan hyvin. Eri suunnissa ei ollut kovin suurta eroa. Ehkä oikeassa kierroksessa sai kuitenkin vähän tarkemmin pitää Gian oikeilla raiteilla sisäpohkeen avulla.

Seuraavaksi tulimme laukassa samat puomit nyt kavaleteiksi nostettuina sekä vielä ympyrän toisella puoliskolla olleen yksittäisen kavaletin. Ponnistuspaikat olivat paikoin hukassa, ja Gia ratkaisi tilanteen useimmiten venyttämällä askelta. Kavalettien väliin meni kaksi askelta. Ne sopivat ihan hyvin, kun ratsastin kavaletit keskikohdan sijasta hieman ulompaa. Gia alkoi myös hoksata olevansa hyppytunnilla, vaikka menimmekin sen tasolla risuja. Askeleeseen tuli kuitenkin enemmän tarmoa. Oikeassa kierroksessa sain nyt vielä selvemmin hakea sisäpohjetta läpi, ettei Gia vähän painanut siitä läpi.

Sitten tulimme muutamia kertoja ravilähestymisellä lävistäjällä olleen puomin ja kavaletin. Gia ravasi mukavan innokkaasti ja tuli tehtävälle aina hyvin. Yritin kertoa katseellani sille toivotusta laukasta eli vasemmasta, mutta Gia nappasi sen vain kertaalleen. Muina kertoina se korjasi itse väärän laukan lennosta myötälaukaksi. Tässä vaiheessa Gia alkoi jo vähän "nakella niskojaan", ihan kuin kertoen olevansa valmis oikeille esteille niiden risujen sijasta. Oli hauska nähdä, kuinka se selvästi alkoi innostua hommasta ja syttyä.

Lopuksi yhdistelimme tehtävän pieneksi radaksi: vasemmassa laukassa aiemmin hyppäämätön kavaletti lävistäjällä, siitä pääty-ympyrällä kavaletti, seuraavaksi ympyrän kaarella olleet kaksi kavalettia, ympyrän kaarella taas yksittäinen kavaletti, siirtyminen raviin ja ravilähestymisellä ponnistuspuomilla varustettu lävistäjäkavaletti ja vielä lopuksi ympyrän kaarella olleet kavaletit vasemmassa laukassa. Ensimmäiselle kavaletille tuli hassu jarrutushyppy, kun Gia kehtasi tollottaa kavaletilla olleita pehmopuomeja. Matka kuitenkin jatkui toivotusti oikeassa laukassa. Yksittäinen kavaletti meni ihan hyvin, samoin ympyrän kaaren kavaletit kahdella askeleella. Niiden jälkeen tulimme taas yksittäin kavaletin, joka sujui nyt hyvin. Sen jälkeen siirryimme raviin ja tulimme lävistäjäkavaletin ponnistuspuomilla. Gia eteni hyvin ja hyppäsi kavaletin sujuvasti. Laukka tosin tuli vasemman sijasta oikeana, mutta Gia korjasi sen itse. Siitä jatkoimme vielä ympyrän kaarella olleet kavaletit vasemmassa kierroksessa, ja ne menivätkin ihan hyvin. Pieni ratamme oli siinä.

Loppuravissa yritin vielä vähän pehmitellä ja rauhoitella Giaa, joka oli jo kovasti hereillä. Siitä irtosi oikein energistä ravia, joskin se vähän hiihteli oman mielensä mukaan. Eipä näyttänyt 18 vuotta juuri painavan. Kavalettitunti Gian kanssa meni mukavasti, mutta kyllä minua kehtasi vähän jännittää. Kilttihän se Gia on eikä taida kummempia tehdä niitä pieniä pörhistymisiä laskematta. Näemmä se hyppääminen on tällä hetkellä minulle vähän jännää jokaisella ratsulla. Joka tapauksessa Gialla oli kiva mennä. Seuraavaksi toivon sitä kyllä koulutunnille, niin pääsen etsiskelemään sen säätöjä ilman hurjan jänniä hyppyjä.

Ratsastusta läpi tehtävien

Tiistaina oli Pian estetunti, jolle menin Hempalla. Jaoin tunnin Kaisan kanssa. Tunnilla pääsimme tahkoamaan niin ravipuomeja, lähestymisiä ravissa jumppasarjalle, suoraa linjaa laukassa sekä lävistäjällä olleita kavaletteja.

Teimme aluksi taas yksittäisiä tehtäviä, kunnes ne yhdistyivät yhdeksi radaksi. Summailen sen kulun tällä kertaa. Radalla lähdimme matkaan oikeassa kierroksessa ravissa ja tulimme hyvin loivan S:n mallisesti olleet yhdeksän puomia. Niiden jälkeen matka jatkui puomien ja esteiden suoralle linjalle, jolle lähestyminen tehtiin ravissa. Niiltä jatkettiin toiselle suoralle linjalle, jossa oli puomi, este ja puomi kolmen askeleen välein. Niiden jälkeen tultiin vielä lävistäjällä olleet kolme kavalettia, joiden jälkeen jarrutettiin raviin ja tultiin radan aloittaneet ravipuomit vielä uudelleen. Radalla treenattiin enemmän tekniikkaa, joten korkeudet pysyivät maltillisina, noin 60 sentin tuntumassa.

Kaisalle kiitos tästä!

Radalla raviosuudet olivat kaikista kinkkisimpiä. Alussa olleet ravipuomit olivat aiheuttaneet päänvaivaa läpi tunnin, emmekä Hempan kanssa vieläkään loistaneet niillä. En saanut Hemppaa riittävän lyhyeksi, mutta silti napakaksi saati pohkeita kunnolla läpi, jotta olisin päässyt asettamaan ja taivuttamaan sen tehtävän läpi. Jotenkuten saimme lopulta jumputettua puomit läpi. Ravissa tehty lähestyminen ensimmäiselle suoralle linjalle oli myös kamalan kinkkistä. Se ponnistuspuomi ei auttanut asiaa, minähän tunnetusti kammoksun moisia niiden älyttömän vaikeuden takia. En saanut Hemppaa oikein viriteltyä, jolloin se ei tuntunut tajuavan tehtävän ideaa. Niinpä tulimme aina ensimmäisen puomin ja esteen pahemman kerran puolivaloilla. Sen jälkeen Hemppa suunnilleen heräsi ja selvitti loput tehtävästä vähän paremmin. En kyllä myönnä matkustelleeni, mutta jotain ratsastuksessa olisi pitänyt muuttaa, jotta olisimme päässeet tälle osuudelle napakammin.

Matka jatkui tästä puomin, esteen ja puomin suoralle linjalle, jonka saimme tultua ihan asiallisesti. Aiemmin tunnilla olin saanut haeskella tähän napakampaa laukkaa, mutta nyt se alkoi löytyä jo hyvin. Sinällään välit eivät olleet Hempalle mitenkään pitkiä, mutta tietynlaista pontevuutta ja ajatusta menemisestä suoraan sai olla enemmän. Tästä pääsimme tulemaan vielä kavaletit. Kaarre söi hieman laukkaa, mutta pääsimme silti kavaleteille kohtuullisesti ja ihan asiallisesti niiden yli. Kuten olin aavistellut, oli edessä odottanut ravipuomiosuus vielä vaikeampi kuin alussa. Hemppa olisi mielellään mennyt isompaa ravia, joten sain toppuutella sitä melkoisesti. Samalla yritin muistaa ratsastaa pohkeella, jotta pontevuus säilyisi. Pientä parannusta tälle osuudelle ehkä tuli, mutta olihan se vieläkin sangen kimurantti.

Olipas taas ihanan haastavat tehtävät. Pian tunneissa hyvää on juuri se, että niillä pääsee tosissaan tekemään erilaisia asioita eikä mitään rataa voi vain humputella läpi. Tällä tunnilla tuli ratsastettua aika tavalla, jolloin Hemppakin pysyi kuulolla eikä keksinyt omia viihdenumeroitaan. Aika paljon enemmän olisin silti saanut ratsastaa sitä pontevammaksi ja aktiivisemmaksi, nyt vähän sammahtelimme tehtävillä. Ravitehtävät olivat kerrassaan kamalia, vaan siksipä niitä pitää treenata. Se hyvä puoli niissä on, että laukkaaminen tuntuu ihanalta palkinnolta niiden jälkeen. Tuntiin mahtui hyviä hetkiä, joissa sain näppärän otteen Hempasta, ja homma sujui mukavasti. Sellaisissa hetkissä saa fiilistä siitä, millaista kaiken pitäisi olla, ja se motivoi yrittämään aina uudelleen.

Kamalan opettavaiset ravilähestymiset

Tiistaina lähdin Kaisan houkuttelemana hyppäämään Helin luo normaalille tunnille. Ratsukoita oli neljä, ja ratsukseni sain ihanasti Pupen. Alkuverryttelyssä menimme taas kaikki askellajit itsenäisesti. Puppe liikkui aika kivasti, kun tajusin olla mukana tekemättä yhtään mitään ylimääräistä. Ravi yllätti tällä kertaa olemalla ratsun puolesta aktiivisin ja helpoin askellaji. Ympyröillä toki vähän tahti hidastui, mutta ei lähellekään siinä määrin kuin pahimmillaan voisi. Laukassa Puppea sai hieman ratsastaa, mutta kyllä se siinäkin eteni kohtuullisesti. Ei niin liitokavioisesti kuin olisi voinut, mutta silti ihan asiallisesti. Verryttelyn aikana opettaja oli kasannut tuleviksi tehtäviksi kolmen esteen innarijumppasarjan sekä kaksi estettä laitettuna loivan kiemurauran kaarelle.

Kaisalle kiitos tästä!

Ensimmäisenä tulimme oikeasta kierroksesta aloittaen kolmeen kertaan miniristikoilla varustettua innarijumppasarjaa ravilähestymisellä. Siitä piti selviytyä koko ajan ravissa pysyen, sillä sen jälkeen jatkettiin ponnistuspuomilla varustetulle pystylle, josta piti saada nousemaan vasen laukka. Sen jälkeen oli tarkoitus päästä jatkamaan vasemmassa laukassa kaarevalla linjalla olleelle toiselle ponnistuspuomilla varustetulle pystylle, jossa laukka piti saada taas oikeaksi. Ravi-innarin ongelmana tahtoi olla löysyys, jolloin Puppe joutui vähän vaikeuksiin askeleen ollessa riittämätön. Itse taas heiluin matkassa epämääräisesti mukana. Ratkaisu olisi ollut tarmokkaampi ravi ja oman kevennyksen säilyttäminen tahdissa mukana. Ravilähestymiset pystyille ponnistuspuomien tuodessa lisävaikeutta olivat kamalia! Kippasin itse aina omia aikojani etukenoon, mikä ei todellakaan auttanut Puppea selviytymään tehtävästä. Emme saaneet kertaakaan ensimmäisellä pystyllä vasenta laukkaa, vaan Puppe ehdotti oikeaa, jos nosti laukkaa ylipäätään. Toisella esteellä sentään saimme oikean laukan nousemaan. Jostain syystä aina juuri esteelle pääsemistä lakkasin ratsastamatta, jolloin Puppekin sammui heti. Pohkeetkaan eivät pysyneet tuntumalla, vaan lepattivat omilla teillään. Ainoa ratkaisuni oli lähteä kenottamaan, ihan kuin se nyt olisi mitään auttanut.

Seuraavaksi tulimme saman tehtävän kokonaan laukassa. Innarijumppasarjalla päästin Pupen kertaalleen pudottamaan raville, kun pohkeet eivät olleet töissä ja toisella kerralla puolestaan jäin niin hypyistä matkassa, että hyppelimme Pupen kanssa täysin eri tahtiin. Molemmilla kerroilla opettaja keskeytti suorituksemme siihen ja pisti aloittamaan tehtävän kokonaan alusta, onneksi. Saimme lopulta korjattua menoa hitusen paremmaksi. Pystyiltä oli nyt napattu ponnistuspuomit pois, jolloin sain ratsastettua niille vähän paremmin. Tietä olisi toki saanut viilata, mutta molemmilla kierroksilla sain Pupen vaihtamaan laukat esteillä toivotusti.

Sitten kierros vaihdettiin vasemmaksi. Nyt innariristikot tultiin laukassa, jonka jälkeen siirryttiin raviin ja tahkottiin ponnistuspuomeilla varustetut pystyt. Innarilla oli vähän samaa ongelmaa kuin aiemmin eli en ratsastanut Puppea napakaksi, ja ristikot ylittyivätkin aika rämpien. Ensimmäisessä ravilähestymisessä pystylle hyydyin ihan täysin, jolloin Puppe seurasi esimerkkinä pudottamalla raviin, hidastamalla kunnolla esteelle ja lopulta nostelemalla kavionsa käynnissä esteestä yli. Minä taas saatoin vain nauraa todella hölmölle mokalleni ja sille, kuinka superkiltti Puppe oli kömpiessään esteen yli, vaikka en kyllä yhtään ollut enää itse menossa. Toisella yrittämällä Puppe epäröi hetken, mutta hyppäsi ja nappasi esteeltä toivotusti oikean laukan. Toiselle pystylle menimme vähintään eriskummallisella tiellä, mutta vaihtuipa laukka silti. Toisella kierroksella innarijumppasarja meni paljon kivemmin kuin kertaakaan aiemmin. Ensimmäinen pysty meni myös ok, mutta tieni toiselle pystylle oli taas ihan kamala. Opettaja ihmetteli ihan aiheellisestä, että mistä ihmeestä minä oikein ratsastan. Koska tie oli aiempaa vielä huonompi, ei laukka nyt vaihtunutkaan, joten korjasin sen ravin kautta. Oma reaktiona mokailuihini oli vain nauraminen. Mikä ihmeen keskittymiskyky? Kolmannella kerralla sain lopulta ratsastettua pystyjen välisen tien kuntoon laukat oikein vaihtuen. Hypyt eivät tosin nyt olleet parhaimpia, mutta korjasinpahan toisen virheen vähemmäksi.

Lopuksi opettaja nosti innarin ristikot pystyiksi ja korotti hieman jo aiemmin olleita pystyjä. Matkaan lähdettiin edelleen vasemmassa kierroksessa. Tulimme tehtävän putkeen kahdesti. Ensimmäisellä kierroksella tuli hyytyminen innarijumppasarjalle, jolloin Puppe vaihtoi laukan turhaan oikeaksi. Sain sen korjattua aika nopeasti, jolloin kahden pystyn kaareva linja meni asiallisesti, ja laukat vaihtuivat myös. Toisella kierroksella sain tsempattua, jolloin innarijumppasarja meni sujuvasti. Ensimmäinen pysty ylittyi myös hyvin, mutta toiselle pääsi tulemaan pieni hyytyminen. Ei onneksi paha, jolloin Puppe hyppäsi senkin hetken mietinnästä huolimatta ja vaihtoi laukankin toivotusti. Viimeinen kerta ei ollut täydellinen vieläkään, mutta olipahan siinä jo enemmän ajatusta kuin varmasti koko tunnin aikana.



Tunnin jälkeen nauratti, kun muistin Kaisan kanssa keskustelleeni menomatkalla siitä, kuinka esteillä on tärkeää yksinkertaisesti edetä. Mihin jäi se toteutus tuosta? Opettajakin ihmetteli loppupalautteessa, että alkutuntini ratsastus oli jotain ihan kummallista. Onneksi, todellakin onneksi meno parani hieman lopussa. Muuten olisi jäänyt melkoisen hölmö olo. Toki olisin voinut korvata kikatteluani keskittymisellä läpi tunnin, mutta ei aina tarvitse ottaa kaikkea ihan niin vakavasti.

Videoista kiitos Alekseille!

Velttoilua, lätsähtelyä ja yksi onnistuminen

Perjantain estetunnin töksähtelyt jäivät vaivaamaan sen verran, että menin vielä lauantainakin C-B-tunnille esteiden pariin. Kehtasin toivoa etukäteen Peraa, ja opettaja toteutti toiveeni. Tosin Peran ylimääräisen virtapiikin aiheuttama pukki edellispäivänä arvelutti hieman, mutta päätin uskoa sen menevän rauhallisesti, ellei mikään ympärillä villitse sitä kauheasti. Arveluni osuivat oikeaan epäilemättä myös sen takia, että Pera joutui tekemään töitä kolmen tunnin verran. Ratsukoita tunnilla oli täydet yhdeksän, mutta onneksi kaikki menivät sen verran sutjakkaasti, ettei odotteluun tuhrautunut enempää aikaa.

Tunnin tehtävänä oli kahden suoralla linjalla olleiden esteiden tahkoaminen. Alkuverryttelyssä saimme mennä hetken aikaa käyntiä ja ravia, kunnes aloimme tulla suoraa linjaa ensin puomeilla varustettuna. Ensimmäiset kolme puomia olivat hivenen lyhyemmillä väleillä, kun taas toiset kolme puomia pidennetyillä väleillä. Peran kanssa lyhyen välin puomeille sai ottaa ravia vähän kiinni, kun taas pidemmän välin puomit menivät melkein normaalilla ravilla. Oikeaan kierrokseen tehtynä Pera lyhensi hyvin ja venyi myös pidentämään askelta. Vasempaan kierrokseen venytys onnistui edelleen, mutta lyhentämisessä tahtoi aktiivisuus kadota. Sitä saikin vähän aikaa nohitella ennen kuin meno tuntui taas järkevältä. Pieni onnistuminen tuli siinä, että muutaman kerran jälkeen tajusin ratsastaa ravin ajoissa sellaiseksi kuin puomit vaativat enkä vasta viime hetkellä ennen ensimmäistä puomia ähertänyt jotain.

Seuraavaksi ensimmäiset puomit pysyivät edelleen maassa, mutta jälkimmäiset puomit nousivat ristikoksi ja lopulta pieneksi pystyksi. Ensimmäisellä kerralla Pera nosti laukan noin askelta ennen hyppyä, jolloin opettaja ohjeisti olemaan puskematta hevosta niin, että se rikkoo laukalle. Muilla kerroilla Pera intoili ja tarjosi puomien jälkeen laukkaa, mutta sain sen raviin ennen hyppyä. Lopulta pääsimme koko suoran ravissa ilman, että Pera intoili ylimääräistä tai oikeastaan ilman, että hoputin sitä puolivahingossa. Tässä vaiheessa Peran pieni velttous alkoi näkyä siinä, että aloin yliratsastaa. Sen sijaan, että olisin pyytänyt Peran kerralla aktiiviseen raviin, jäin nyhertämään moneksi toviksi, ja lopulta Pera tulkitsi minun haluavan laukkaa. Oikeastihan yritin vain saada aktiivisuutta raviin, mutta ilmeisen kehnosti. Niinpä hypyt menivät sitten myös lötköillen, jolloin Pera laskeutui muutamia kertoja väärässä laukassakin.

Sitten molemmat esteet nousivat pystyiksi, ja niille laitettiin puomit sekä ennen että jälkeen. Linjan väli oli noin 20 metriä, jonka taisimme selvittää pääsääntöisesti neljällä askeleella. Pera tuli nyt paremmin jo ensimmäiselle esteelle, joten menoa häiritäkseni kaivoin perusvirheistäni vuorostaan ennenaikaisen satulaan lässähtämisen käyttööni. En yleensä ole esittänyt tätä kuin oksereilla, mutta nyt sitten päätin hyödyntää osaamistani jo pienillä pystyillä. Enkä tehnyt tätä kovin eleettömästi, vaan aina istuessani kesken kaiken satulaan kuului hieno lätsähdys. Taidan ajatella, että hevonen loppuu siihen, missä minä istun, joten kun olen itse päässyt esteestä yli, voin istua satulaan ja huokaista helpotuksesta. Harmi vain, että oikeasti hevosen takajalat ovat vielä hypyssä, jolloin painollani häiritsen menoa ja saatan hyvin aiheuttaa puomin pudotuksen lätsähtämällä satulaan ennen aikoja ylimääräiseksi painoksi. Opettaja neuvoi pitämään sinnikkäästi kevyt istunta vielä esteen jälkeisen puominkin yli, jolloin sain menoa parannettua. Pitänee oppia odottamaan vähän kauemmin laskeutumista satulaan, jolloin todennäköisesti istun paljon parempana hetkenä alas.

Lopuksi tulimme vielä pari kertaa linjaa oikeassa kierroksessa siten, että opettaja halusi meiltä väliin kuusi askelta. Ensimmäisen pystyn jälkeen tuli puomi kahden laukka-askeleen päähän, jonka jälkeen piti luonnollisesti saada vielä neljä muuta askelta ennen toista hyppyä. Ensimmäisellä yrittämällä luulin tulevani hitaasti, mutta päästinkin Peran hyppyyn pitkänä. Niinpä esitimme ensimmäisen esteen jälkeen noin puolitoista laukka-askelta puomille ja sen jälkeen kolme pitkää askelta ja yhden sangen töksähtävän. Toisella yrittämällä sain prässättyä laukan ympyrällä sen verran lyhyeksi enkä antanut Peran valua ensimmäisessä hypyssä, jolloin saimme vaaditut kuusi askelta kohtuullisen kivasti. Pera lyhensi laukkaa hienosti ja pysyi siinä hienosti. Pidätteet menivät myös ensimmäisen hypyn jälkeen ihanan hyvin perille, jolloin väli tuntui kuin suunnitellulta kuudelle askeleelle. Tässä olikin tunnin selvin onnistuminen, ja olin hyvin tyytyväinen Peraan. Sillä on niin hyvä skaala laukassa, että sitä pitäisi osata hyödyntää useammin. Etenkin lyhyt laukka ennen estettä oli sellaista, jota olen koulutunneilla kokoamisharjoituksissa kaivannut.

Loppuraveissa Perassa riitti vielä virtaa, joten hain sitä pyöreämmäksi ja vähän rauhallisemmaksi. Aika nopeasti Pera huomasi, ettei enää ollut kiire mihinkään ja malttoi pysyä rennon pyöreänäkin hetkiä. Sain taas mukavasti keskittyä siihen, että myötäsin aina, kun se antoi periksi enkä jäänyt pitelemään sitä ohjilla. Pera tuntuikin rennommalta noin tehtynä ja hakeutuikin helpommin takaisin tuntumalle, kun sieltä oli päässyt nousemaan. Vaikka istunnassani ja hevosen aktiivisuudessa oli tämänkin tunnin perusteella viilattavaa, hälveni perjantain tunnin aiheuttama paluu lähtöpisteeseen -fiilis hieman. Keskittymisellä pääsee vähän pidemmälle ja etenkin sillä, ettei turhaudu heti alkutunnista omiin virheisiin, vaan pyrkii parantamaan niitä. Joskus vain tuntuu, että kaipaisin opettajan neuvoja joka askeleeseen. Koska siihen ei luonnollisesti ryhmätunneilla ole mahdollisuutta, saisin alkaa keskittyä korjaamaan tiedossa olevia virheitä itsekin hieman aktiivisemmin.

Ravilähestymisiä sekä innareita

Perjantain pienryhmätunnin aiheena oli mukavasti esteet. Tunnille oli samalla tullut ensimmäistä kertaa maksimimäärä eli kuusi ratsastajaa, joista Kaisa Eetun kanssa oli yksi. Olin ehtinyt jo keskiviikon tunnin jälkeen toivoa Peraa ja toiveeni kaikeksi onneksi toteutui. Olen hiljalleen taas opettelemassa hyppäämään Peran kanssa, joten treeni, jos mikä on silloin paikallaan. Enemmän ja vähemmän realistisena tavoitteenani on tohtia mennä sillä kaiken mennessä hyvin ensi kevään estekisoissakin.

Alkuverkassa lähdimme ripeasti jo käynnin jälkeen laukkaamaan. Opettaja kehotti menemään este- tai kevyen istunnan kaltaisesti, ja itse valitsin kevyen istunnan. Pera nihkeili taas alussa käynnissä eikä tahtonut liikkua reippaasti. Niinpä laukassa päästelin reippaammin menemään, jolloin opettaja komensi tasapainottamaan kulmiin, etteivät ne mene kaahottamalla. Unohdin autuaasti ajatella mitään asettamisia sun muita, joten opettajan kommentti oli paikallaan. Niinpä otin pitkät sivut vähän reippaammin ja lyhyille sivuille pyysin Peraa vähän takaisin ja koetin ratsastaa kulmat vähän enemmän ajatuksella. Pera alkoi liikkua laukassa aika mukavasti, joten arvelin tällaisen alkuverkan sopivan sille hyvin.

Hevosten lämmittelyn jälkeen tulimme suoralla linjalla olleita ravipuomeja. Opettaja kertoi välien olevan Peralle lyhyet eli raviakin saisi ottaa lyhyemmäksi aktiivisuus silti säilyttäen. Pera otti pidätteet aika hyvin vastaan eikä juuri kolistellut puomeja. Sen sijaan se pääsi taas menemään turpa oikealle venksottaen, mistä opettaja hoksauttikin. Kun sain Peran turvan suoremmaksi, unohdin vartioida loppuja hevosesta. Niinpä puomilinjalla Pera pääsi kuitenkin valumaan oikealle loppua kohti. Tämän jälkeen pääsimme ottamaan minulle kinkkisiä ravilähestymisiä ensin yhdelle ristikolle, sitten kahden ristikon innarina. Näiden jälkeen piti vielä pysähtyä ennen C:tä. Tällä kertaa ravilähestymiset menivät hieman paremmin, kun muistin pitää pohkeet tuntumalla enkä hätäillyt itse minnekään. Kertaalleen Pera jopa ennakoi ja nosti ponnistuspuomilla laukan, mutta mieluummin näin kuin niin, että hevonen kompuroi puoliunessa tehtävän läpi. Pysähdykset tehtävien jälkeen onnistuivat myös, mutta hienoisella jarrutusmatkalla.

 

Seuraavaksi tehtävään lisättiin ravilähestymisellä tehtyjen innariristikoiden jälkeen jatkaminen hevosen valitseman laukan mukaisesti joko oikealle tai vasemmalle pystylle, jossa pyrittiin vaihtamaan laukka. Lopussa toinen innaristikko muuttui pystyksi ja lisäksi tuli vielä innaripysty eli luvassa oli kolmen esteen innari, jolloin lähestymisen sai tehdä laukassa. En tunnistanut laukkaa muutoin kuin kurkkaamalla hevosen lapoja. Pera tuntui suosivat enemmän oikeaa laukkaa, mutta pääsimme myös vasemmallekin muutamia kertoja. Itseä häiritsi se, etten tuntenut laukkaa suoralla ilman katsomista. Kaarteessa sen toki olisi tuntenut, mutta siinä tapauksessa väärän ollessa kyseessä olisi ollut ongelmia. Laukanvaihdot pystyillä onnistuivat helposti, kun vasen laukka vaihdettiin oikeaan. Sen sijaan oikean laukan vaihto vasempaan ei onnistunut kertaakaan. Pera ilmeisesti tykkää oikeasta laukasta enemmän, ja kaiken lisäksi annoin sen jäädä edelleen turpansa kanssa oikealle. Yritin kyllä johtaa, vähän hätäisesti tosin, mutta sekään ei auttanut. Niinpä vaihto tuli tehtyä etupään osalta laukassa, takapään osalta parin raviaskeleen kautta. Hassua sinällään, että yleensä istuntaa herkästi kuunteleva Pera ei tässä kohtaa piittaa vasemmalle valuneesta istunnastani, joka suorastaan vaatii vasenta laukkaa. Pera näemmä sai tasapainotettua kenottamiseni omalla kenottamisellaan, jolloin se pääsi valitsemaan mieleisensä laukan.

Loppuun tulimme vielä viiden esteen jumppasarjan, jossa innareina olivat kaksi ristikkoa ja pystyä sekä viimeinen este yhden laukka-askeleen välillä. Jumppasarjan jälkeen haettiin kontrollia vielä siirtämällä hevoset käyntiin. Opettaja sääti Peralle lopuksi välit sille paremmin sopivaksi, jotta Pera pääsisi kerrankin hyppäämään normaalisti. Yleensähän se joutuu lyhentämään itseään, kun välit tehdään tunnin lyhytlaukkaisten hevosten mukaan. En ole aikoihin mennyt neljän esteen innaria, joten koko ajan tuntui, että istun hypyissä miten sattuu. Jotenkin hypyt tulivat niin peräkkäin, etten osannut rytmittää itseäni kovin hyvin mukaan. Videolta katsottuna meno ei näytä niin pahalta, mutta silmiin pistää liian aikainen suoristauminen viimeisellä esteellä, aika olematon myötäys innareilla samoin kuin painoni selvä valuminen vasemmalle. Huomasin myös kuvanauhaa tarkistellessani, että hölmönä yritän innareiden aikana käydä istumassa satulassa. Ei ihme, että meno tuntui vaikealta, kun tuossa olisi ollut parempi pysyä selvästi koko ajan esteistunnassa. Istuntaongelmaani korjatakseen opettaja huuteli kenottamaan oikealle, jolloin olisin vasta päässyt suoraksi. Pera puksutti jumppasarjan tasaisesti ongelmitta, kun se sai kerrankin mennä omaa laukkaansa. Kehtasin kinuta jumppasarjan viimeistä pystyä 80 senttiin, ja opettaja nostikin sen 85 senttiin. Pera hyppäsi senkin yli vaivatta.

 

Innostuin tosiaan kerrankin kahden kuvaajan ollessa paikalla laittamaan samoja hyppyjä eri suunnista. Vasemmalle kenotuksen bongaa kauniisti edestä ja takaa kuvatuissa pätkissä ja käsieni myötäämättömyyden puolestaan sivulta otetuissa otoksissa. Korjaamista siis olisi vaikka millä mitalla, mutta milloinpa tässä lajissa valmiiksi tulisi. Positiivista tunnissa oli kuitenkin se, että Pera meni kaikesta yli eikä kertaakaan tuntunut siltä, että se arpoo ratkaisuaan. Toki esteet olivat sen verran pieniä, että se olisi mennyt niistä yli vaikka häntä edellä, mikä varmasti auttoi asiaa. Toisaalta tällaiset tunnit auttavat parantamaan luottamustani siihen, että Perakin menee esteistä yli, kunhan itsekin olen samoilla ajatuksilla liikkeellä. Ehkei tavoitteeni Peran kanssa kisaamisesta olekaan ihan tuulesta temmattu, vaikka treeniä tarvitsenkin sen kanssa vielä melkoisesti.

Videoista kiitos Alekseille ja Noralle!

Pulmia ravilähestymisissä

Viikon ensimmäinen tunti omalla tallilla hurahti esteiden parissa. Mahduin mukaan B-tunnin kahdeksanneksi ratsastajaksi, ja opettaja oli mukavasti laittanut minulle Peran. Se oli ehtinyt mennä jo yhden tunnin päivän alussa ja oli saanut huilata parisen tuntia karsinassa. Tunnin treeninä oli muutaman yksittäisen tehtävän jälkeen parin radan ratsastus.

Alkuverkassa lähdimme ravailemaan sekä vapaasti että toisessa päädyssä ympyrällä kahden puomin ylittäen. Tavoitteena oli saada etenevä ravi, jolloin puomit ylittyisivät sujuvasti. Pera oli vähän nukuksissa ja vaati alussa patistelua liikkumiseen. Puomit ylittyivät pääosin hyvin ilman tahdin muutosta, mutta kavioita Pera ei jaksanut nostella, vaan kolautteli ne puomeihin liki joka kerta. Opettaja hoksautti varmistamaan, ettei Peran ulkopuoli pääse puomeilla pullahtamaan ulos. Puomeja tultiin myös laukassa, jolloin pullahtaminen ulos oikealle korostui entisestään. Perahan tykkää kulkea muutenkin turpa oikealla, joten asian ei olisi pitänyt olla yllätys. Jotenkin vain unohdin sen samoin kuin asian kunnollisen korjaamisen.

Tehtävinä ennen ratoja tulimme ristikkoa (este 4) ja kavaletteja (esteet 1a ja 1b) oikeassa kierroksessa sekä yhden laukka-askeleen sarjaa (esteet A1 ja A2) ravilähestymisellä samoin oikeassa kierroksessa. Ristikolle sain pari kertaa laukka-askeleet laskettua, mutta sitten taas pari kertaa yritin puskea Peraa kauempaa hyppyyn siinä onnistumatta. Ihanaa, kun ratsu ei lähde uhraamaan itseään, vaan ottaa sinnikkäästi vielä sen yhden askeleen, jota minä en malta odottaa. Kavaleteille päästiin ihan kohtuullisesti kuitenkin. Eniten pulmia koko tunnilla tuotti sarja, johon tultiin ravilähestymisellä. En osaa yhtään mukautua menoon silloin, vaan kaikki tuntuu tulevan yllätyksenä. Lisäksi päänvaivaa tuotti se, milloin Pera oli riittävän aktiivinen ja napakka, jotta sarja ylittyi hyvin. Esitimme sekä puolinukuksissa että liian täpinöissään hypätyt sarjat. Opettaja kommentoi Peran jäävän asettuneeksi oikealle, jolloin se pitäisi saada suoraksi. Samalla piti huolehtia siitä, että se pysyy lyhyenä, mutta aktiivisena. Laukka nousi kuitenkin ensimmäisestä hypystä, mutta toisen hypyn jälkeen taisimme vain kerran laskeutua myötälaukassa. Muutoin esitimme joko kokonaan väärän laukan tai sitten ristilaukan. Pera järjesteli etujalkansa sutjakasti myötälaukkaan, kun taas takajalat seurasivat pienen ravimukelluksen jälkeen.

Loppuun ehdimme hypätä radat 1a-4 sekä A1-E. Korkeus pysyi maltillisesti maksimissaan 60 sentissä, jos siinäkään. Ensimmäinen kierros alkoi sillä, etteivät askeleet sattuneet kavaletille, jolloin Pera pudotti raville. Uusintayritys auttoi ja kavaletit ylittyivät paremmin laukassa. Kakkosokserille tuli hyvä lähestyminen ja väliin meni sutjakat neljä askelta. Kolmosen jälkeen Peran etupää oli oikeassa laukassa ja takapää tuli mukaan parin raviaskeleen avulla. Neloselle tultiin hitusen liian pitkänä, mutta silti ihan asiallisesti. Toinen kierros esteillä A1-E lähti ravilähestymisellä, joka tällä kertaa onnistui ihan hyvin. Laukkakin oli toivotusti vasen eli saatoimme jatkaa okserille. Pera imi esteelle hyvin, jolloin opettaja ohjeisti tasapainottamaan menoa välissä. Kuulin kyllä ohjeen, mutta en ehtinyt toteuttaa. Niinpä neljä askelta jäi todella lyhyeksi, ja Pera hyppäsi linjan pystyn hyvin läheltä. Jotenkin kummasti päädyimme kuitenkin toivotusti oikeaan laukkaan, ja sain menon tasapainotettua ennen viimeistä pystyä, jolloin siihen tuli hyvä hyppy.

Peran kanssa oli jälleen kiva hypätä, sillä se ei lähde mukaan kummallisiin vinkeisiini, kuten liian kaukaa hyppäämiseen. Muuten se menee kohtuullisesti itse, jolloin ei tarvitse joka hetki olla puskemassa hevosta liikkumaan. Petrattavaa olisi ollut siinä, että olisin osannut säilyttää radoilla menon tasaisena, kun nyt tahtoi tulla välillä uneksivaa, välillä taas turhankin pitkää menoa. Pera kuitenkin hyppäsi pienet esteet epäröimättä, jolloin saatoin olla huoletta kyydissä. Kehtasinpa vielä viikonloppuopettajaa laittamaan ratsun perjantain estetunnille, jos vain muistaa. Peran kanssa voisin oppia taas paljon uutta hyppäämisessä nyt, kun taas tohdin sillä mennä esteitä ilman suurempia jännityksiä. Tämän viikon estehyppelyt sattuvat myös sopivaan aikaan, sillä sunnuntaina olisi tarkoitus kisata ensimmäistä kertaa oman tallin ulkopuolella. Suuntaamme nimittäin Noran kanssa ABC-Ratsastajien järjestämiin estekisoihin. Treenin vähäisyyden takia hyppään Aapolla 60 sentin radan. Jännää päästä kisaamaan muuallakin kuin omalla tutulla tallilla. Toivottavasti kisat menevät mukavasti.