Viikonloppuleirin 2. tunti: konkaripapan kanssa esteillä

Viikonloppuleirin toisella tunnilla pääsimme jo hyppäämään, jee! Jatkoimme vielä tämän tunnin kolmen ratsukon ryhmässä. Ratsukseni sain vuoden 2012 leirin toisen estesuosikkini, 1996 syntyneen Nightlifen eli Nasu-ruunan. Sillä ehdin mennä edellisellä leirillä peräti viidesti.

Alkuverryttelyn saimme mennä aika itsenäisesti. Maneesin toisessa päädyssä oli ympyrän kaarella toisesta päästä nostetut puomit, joiden yli saimme ravata ja laukata. Nasu tuntui tasaiselta menijältä, joka tosin vähän tykkäsi jäädä kenottamaan kierroksesta riippumatta oikealle. Ravissa se tykkäsi myös hieman hyytyä puomeille, kunnes aloin herätellä sitä paremmin. Laukassa se alkoi edetä ihan asiallisesti, mutta tein itse lähestymisistä puomeille ihmeellisen numeron. Pahimmillaan yritin usuttaa Nasua loikkaamaan turhan kaukaa sen sijaan, että olisin hakenut laukan tasaiseksi ja sujuvaksi. Tajusin sitten alkaa hyödyntää laukkaamista kevyessä istunnassa, mikä sai Nasunkin heräämään paremmin.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme noita samoja puomia tiukalla kahdeksikolla ensin ravissa ja sitten laukassa. Ravissa kahdeksikolla sai oikeasti kääntää, sillä seinät tulivat niiden jälkeen todella nopeasti vastaan. Nasu kuitenkin tuntui tietävän tehtävän ja ravasi tiukemmatkin kaarteet helposti. Laukassa tehtävälle annettiin vähän enemmän tilaa. Nyt puomeilla piti myös saada vaihdot tehtyä. Nasu tahkosi tätäkin kun vanha tekijä, mikä se tosiaan onkin. Nasu nappaili tehtävällä useimmiten kerralla oikeat laukat ja tiukemmat tiet hyvin. Olin ihan mielissäni siitä, kuinka notkealta 20 ikävuoteen ehtinyt ratsu tuntuikaan. Sain myös itse ajateltua reittiä hyvin enkä ollut vaikuttamassa liian myöhään.

Seuraavaksi tulimme samat puomit siten, että niiden väliin meni yksi laukka-askel. Siitä jatkoimme kaarevan linjan puomille, pystylle ja puomille. Kavalettien ja ensimmäisen puomin väliin meillä meni neljä tai viisi askelta. Tulimme saman tehtävän myös toisesta suunnasta. Tehtävän vaikein osuus sattui puomeille. En aina saanut tultua niille ihan parhaimpaan paikkaan, jolloin Nasu hieman takelteli. Matka kuitenkin aina jatkui, ja saimme tultua puolestaan puomeilla varustetulle pystylle ihan hyvin. Toisesta suunnasta tultuna tehtävä vaikeutui vielä, kun pystyn jälkeen piti valita tie puomeille huolella, mikäli niistä mieli päästä kerralla hyvällä reitillä yli. Nasu oli tässäkin mainio ja kääntyi tiukemminkin, jos olin itse ensin reitistä hukassa ja löysin sen viime tipassa.

Lopputunnin olimme jumppasarjalla, jossa oli ponnistuspuomi, ristikko, askeleen väli ja toinen ristikko, taas askeleen väli ja pysty sekä kaksi askelta ja lopulta okseriksi noussut este. Ensimmäisellä kierroksella himmailin laukassa niin, että pistimme viimeiseen väliin kahden askeleen sijasta kolme. Tehtävän aloittanut ponnistuspuomi sekoitti taas pakkaani, mutta onneksi Nasu oli tehtävästä kartalla ja selvitti sen hyvin. Ruuna alkoi jopa intoilla sille eikä aina malttanut tulla jumppasarjan alkuun kaikista suorimmalla tiellä. Kuskin ohjaamisellahan ei tietysti ollut mitään tekemistä asian kanssa. Tajusin myös Nasun osaavan varmasti katsoa paikat ja lyhentää laukkaa tarvittaessa. Niinpä pääsin keskittymään omaan mukautumiseeni ja sen parsimiseen. Okseri nousi lopulta noin 80 senttiin ja ylittyi edelleen tasaisen varmasti. Jumppasarjan jälkeen Nasu olisi mielellään pistänyt vähän kierroksia lisää, mutta tyytyi vain vähän opettajan sanojen mukaan iloittelemaan. Hassu kaveri.



Nasu oli paljon pirteämpi kaveri kuin muistinkaan. Ihanasti se jaksoi innostua sen mittapuulla mitättömistä esteistä. Nasun kanssa oli mukava hypellä, ja jumppasarjan tahkoaminen on aina kivaa. Omaa istuntaa ja mukautumista kun sietääkin treenata.

Videot on kuvattu FilmMellä.

Leirin kymmenes tunti: estekisat kahdella ratsulla

Leirin viimeinen tunti käytettiin kisailun merkeissä. Jokainen ratsastaja sai valintansa mukaan mennä koulu- tai estekisat, joko yhdesti tai kahdesti jommankumman tai sitten kerran molemmat. En ollut viikon aikana löytänyt itselleni mieluista kouluratsua, joten päädyin valitsemaan estekisat kahdesti. Ratsuikseni sain toiveideni mukaisesti Alman 60-70 sentin radalle ja Nasun 85 sentin radalle ja samalla olin niiden ainoa kuski kisoissa. Koska kyseessä oli leirikisat, ei meno ollut mitään tosikkoa. Jokainen ratsastaja oli saanut valita ehdotetuista korkeuksista itselleen sopivan ja arvosteluna oli A.1.0 eli ei ratsasteta ajasta, vaan kaikki puhtaan radan saavat ovat voittajia.

Käytännöllisyyden syistä kisarata oli kaikille liki sama. 95 sentin radan hypänneillä oli tästä ratapiirroksesta puuttuva kahdeksas este, joka oli sarja. Muutoin radalla nostettiin korkeutta hyppääjään mukaisesti. Luokkina nähtiinkin 50-60, 60-70, 85 ja 95 senttiä. Lähtöjä oli puolestaan kahdeksan ja kisaajia seitsemän.

Alma oli ehtinyt mennä aamutunnin alle, joten verkassa testasin vain nopeasti kääntymisen, jarrun ja kaasun. Kaikki oli mukana, etenkin kaasu, joten jäin nopeasti odottamaan verkkahyppyjä, jotka tehtiin pystylle ja okserille. Hypyt menivät ok, joten saatoin hyvillä mielin alkaa odottaa omaa vuoroani, joka koittikin heti toisena.

Verkkaesteellä Almalla.

Otin alkuun laukkaa pitkältä sivulta vasemmassa kierroksessa, sillä se laukka on Almalle helpompi. Lähestyimme ykkösestettä ihan hyvin, mutta jäin ilmeisesti pitämään liikaa, sillä Alma hidasti juuri ennen estettä. Tuloksena hassu miniaskel ja töksähtävä hyppy. Kakkosokseri sijaitsi kaarevalla linjalla ykköseen nähden, ja sen pääsimme tasaisesti kuudella askeleella. Laukka vaihtui hypyssä oikeaksi, joten matka jatkui. Nyt annoin Alman laukata rennommin, jolloin kolmos- ja nelosesteiden linja meni tasaisen helposti viidellä askeleella. Laukka pysyi myös mukavasti oikeassa.

Näin johdetaan ilmeellä.

Viitosta kohti laukkasimme sujuvasti, mutta taisin jättää taas tasapainottamisen vähän viime tinkaan. Kaksi viimeistä askelta ennen hyppyä olivat lyhyempiä, mikä teki menosta vähemmän sujuvamman. Hyppyyn lähdettiin kuitenkin molemmat yhtä aikaa ja laskeuduimme oikein vasemmassa laukassa. Radan viimeiselle linjalle eli kuutos- ja seiskaesteille tein vielä kolmannen kerran virheen eli jarrutin Almaa viime tipassa, jolloin viimeinen askel oli töksähtävä. Linja meni siitä huolimatta tasaisesti neljällä askeleella, ja pääsimme maaliin puhtaalla ja kohtuullisen tasaisella suorituksella. Olin tosi tyytyväinen Almaan, joka teki osuutensa mainiosti ja kesti hienosti parit häsellykseni.

Alman jälkeen hyppäsin pikaisesti Nasun kyytiin. Kun viimeinen 60-70 sentin kisaaja oli hypännyt radan, pääsimme verkkaamaan. Nasu liikkui kohtuullisesti, mutta oli alkuviikkoon verrattuna vähän laiskempi. Verkkahypyt olivat samat kuin aiemmin, mutta luonnollisesti korkeampana. Hypyt sujuivat hyvin enkä kuuman päivän takia viitsinyt prässätä Nasun kanssa turhia, vaan luotin lyhyemmän verkan ja muutaman hyvän hypyn riittävän meille. 

Nasun kanssa lähdimme Alman tavoin liikkeelle vasemmassa laukassa. Meno oli aika rauhallista, mutta halusin mieluummin lähteä tähän astisen ratsastukseni korkeimmalle radalle maltillisesti. Nasu tuntui kuitenkin olevan rauhallisesta tahdista huolimatta hereillä, joten luotin, että kyllä se esteistä yli menee. Ykkönen ylittyikin hyvin, ja kakkoselle pääsimme kuudella askeleella sopivasti. Laukka ei vaihtunut esteellä, mutta onneksi kuitenkin sen jälkeen lennosta. Kolmosen ja nelosen väliin meni viisi askelta tasaisesti, ja pysyin hypyissä kivasti mukana. Viitosella saimme laukan vaihtumaan hypyn aikana vasemmaksi, joten matka kuutosen ja seiskan linjalle saattoi jatkua helposti.

Kuvassa hyppäämme Nasun kanssa verkkaestettä.

Radan viimeiset esteet ylittyivät myös ongelmitta ja väliin meni jälleen Alman tavoin neljä askelta. Radan jälkeen oli pakko vähän hihkua, sillä ensimmäinen 85 sentin ratani meni mielestäni tasaisen rauhallisesti. Kaikista parasta oli se, ettei hyppyihin mukautumisessa ollut ongelmia enkä usko, että säädin selässä paljon ylimääräistä.

Kuvassa hyppäämme Nasun kanssa joko verkkaestettä tai radan viimeistä estettä.

Kisat hurahtivat vauhdilla ohi, ja samalla leirikin alkoi vedellä viimeisiään. Pakko kyllä sanoa, että olipa mahtavat viisi päivää! Leiriporukkamme oli sopivasti samalla aaltopituudella ja kun heppatouhuista oli päästy, vilahtivat illat pitkälle päivän kuvia ja videoita katsellessa ja niille nauraessa. Tallin ratsuista taisi löytyä jokaiselle mieleinen eikä yksikään hevonen ollut kenellekään ehdoton inhokki. Opettaja osasi vaatia ja kehua sopivassa suhteessa. Olisin tietenkin toivonut vielä enemmän hyppäämistä, mutta 11 ratsun ja yhdeksän ratsastajan yhdistelmällä oli ymmärrettävää, että ihan joka päivä ei voinut hypätä. Itselle leirin suurimmat annit olivat maastoestetunnilla sekä kisoissa, joissa sain ylitettyä oman aikaisemman tavoitteeni eli 70-80 sentin radan hyväksytyn suorittamisen. Nyt on plakkarissa puhdas rata 85 sentin korkeudella ja takataskussa taas pieni ripaus itsevarmuutta uskaltaa yrittää esteillä enemmän. Ei muuta kuin ensi vuonna toivottavasti uudelleen yhtä hyvä leirikokemus ja mieluusti vielä samalla porukalla.

Lukekaahan muuten leirillä olleiden Noran ja Kaisankin kertomuksia heidän ratsasteluistaan.

Kuvista ja videoista kiitos jollekin leiriläisillemme!

Leirin yhdeksäs tunti: laukan säätämistä puomeilla

Leirin yhdeksäs ja samalla toistaiseksi viimeinen tunti hurahti Nasun kanssa puomitunnilla. Nasun nappasin siksi, että leirin viimeisellä tunnilla oli luvassa estekisat ja halusin saada ratsuun tuntumaa jo puomeilla. Tunti keskittyi ellipsin muotoisesti olleiden kolmen puomin ylittämiseen ja siihen lisättyyn volttien pyöräytyksiin kolmessa kohdassa sekä tasaisen laukan hakemista viiden puomin suoralla.

Nasu tuntui edelleen vähän väsyneemmältä. Puomitehtävällä meno oli sangen epätasaista, ja ruunaa piti herätellä enemmän kuin aikaisemmin. Itse taas nukuin varmaan yhtä tehokkaasti, sillä opettaja hoksautteli vaatimattomista asetuksista ja suoristuvasta kyynärkulmasta tuon tuosta. Tehtävää olisi pitänyt mennä mahdollisuuksien mukaan harjoitusravissa, mutta viimeisenä leiripäivänä vatsalihakseni huusivat jo sen verran armoa, etten kyennyt moiseen touhuun. Opettaja onneksi armahti ja antoi mennä tehtävää kevyessä ravissa.

Tehtävän jahkaaminen alkoi tylsistyttää aika nopeasti, kun en saanut omaa keskittymistä kuntoon, ja annoin Nasun tepastella laiskasti. Niinpä en saanutkaan mitään mullistavia ahaa-elämyksiä sen aikana, vaan keskityin lähinnä odottamaan, että siirtyisimme seuraavaan tehtävään. Puomikuviota taidettiin jahkata reilusti puolet tunnista tai ainakin vähintään sen pituiselta se tuntui. Onneksi opettaja viimein kuittasi tehtävän tehdyksi ja siirryimme seuraavaan.

Seuraavaksi kokeiltiin pohkeenväistöjen sujumista ravissa. Ravia tultiin opettajaa kohti, ja ratsun takapäätä väistätettiin suoran aikana molemmille puolille uran ulkopuolelle. Nasu väisti ihan kivasti, kunhan ensin tajusin ottaa etupään hallintaan. Väistö kärsi heti, jos unohdin vähän jarruttaa, sillä silloin Nasu vain kipitti kaula mutkalla suoraan. Pienillä pidätteillä ratsu puolestaan kuunteli väistättävänkin pohkeen ihan hyvin.

Lopuksi pääsimme treenaamaan tasaisen laukan ylläpitämistä viiden puomi suoralla. Ensin teimme tehtävän vasemmassa laukassa, jolloin puomien väliin tuli 1, 2, 3 ja 4 laukka-askelta. Kuvio sujui meiltä kohtuullisen mukavasti, sillä välit passasivat Nasun normaalille laukalle. Mutta sitten tehtävä käännettiin toisinpäin eli välit tultiin 4, 3, 2, ja 1 laukka-askeleen mukaisesti. Nyt ongelmaksi tuli se, että neljän askeleen välin jälkeen vauhtia oli liikaa, jolloin muut välit menivät plörinäksi. Kolmen askeleen väliin hurahti kaksi, kahden yksi ja viimeinen väli meni räpeltäen askeleen ollessa sille liian pitkä. Saimme tulla monta toistoa ennen kuin sain yhden tyydyttävän suorituksen aikaiseksi. En tajunnut ottaa jo neljän askeleen välissä Nasua sen verran hallintaan, että muut välit olisivat menneet yhtä tasaisesti. Nukahtamispaheeni kukoisti siis tässä tehtävässä melkoisesti.

Tunti kyllä osoitti taas kerran selkeästi sen, kuinka asetusten läpisaaminen ja vauhdin kontrollointi tuottavat minulle kumman paljon vaikeuksia. Jostain syystä en yhtään näytä tajuavan, milloin asetus on riittävä, vaan jätän sen useimmiten puolitiehen. Yksi syy tähän on vanha tuttu ongelma eli se, että keskityn räpeltämään ohjalla pohkeeni huilatessa. Kuudes ratsastusvuosi käynnissä eivätkä pohkeeni ole vieläkään älynneet alkaa toimia. No, ehkäpä kuuden vuoden päästä tilanne on vähän parempi.

Videoista kiitos jollekin leiriläisistämme!

Leirin seitsemäs tunti: väsynyttä menoa puomeilla

Leirin seitsemäs tunti sisälsi jälleen puomitreeniä. Ratsukseni nappasin jälleen Nasun. Tunnin tehtävänä oli laukan tasaisuuden säilyttäminen kavaleteista koostuneella ellipsin tai soikion kaltaisella kuviolla sekä tunnin loppuun otetut laukanvaihtotreenit.

Laukan pitäminen tasaisena kavalettitehtävässä osoittautui minulle todella työlääksi. Vissiin väsymys painoi, sillä annoin Nasun vuoroin pidetä ja vuoroin pyysin sen minilaukkaan, jolloin möngimme kavalettien yli vähän miten sattuu. En tainnut myöskään kertaakaan saada säilytettyä yhtä kierrosta samaa, tasaista laukkaa, vaan keksin väleihin aina uusia askelmääriä. Todella harmillista, mutta onneksi tehtävä oli silti opettava. Tässä ainakin huomasi selvästi sen, kuinka epätasaista meno pahimmillaan oli. Radalla sitä ei niinkään ehdi ehkä huomata, mutta tässä ahtaaksi tai liian pitkiksi jäävät välit kyllä ehti huomata. Vielä kun olisin pysynyt sen verran hereillä, että olisin päässyt niitä korjaamaankin. Parhaimmillaan taisin saada muutamia välejä kohtuullisen sujuvasti mentyä, mutta kuten totesin, jäi yhden kauniin kokonaisen kuvion suoritus hyvin kauas meiltä.

Kaikeksi onneksi opettaja viimein kuittasi tehtävän tehdyksi ja siirryimme tunnin toiseen harjoitukseen: laukan vaihtamiseen hevosesta riippuen joko puomin avulla tai suoraan lennosta. Nasun nappaaminen ratsuksi osoittautui tässä tehtävässä hyväksi valinnaksi, sillä sen kanssa pääsin  harjoittelemaan laukanvaihtoa ilman puomia eli suoraan lennosta. Opettaja kertasi laukanvaihtoavut, jossa laskemalla yhdestä kolmeen tehtiin ensin pidäte, sitten vaihdettiin laukka-avut ja kolmannella pyydettiin uusi laukka. Nasu vaihtoi aika kepoisasti vasemman laukan oikeaan. Yritin pysyä laskuissa mukana, mutta taisin olla armottoman hidas loppujen lopuksi. Nasu kuitenkin tajusi pyyntöni aina jossain vaiheessa ja vaihtoi laukan pyydetysti ilman ravia. Laukanvaihto oikeasta vasempaan oli Nasulle vähän vaikeampi. Taisimme saada tunnin aikana lopulta yhden tai kaksi puhdasta vaihtoa, mutta mukaan mahtui myös vaihto ensin etupäästä ja sitten vasta takapäästä.  

 

 

Onneksi tunti päätettiin laukanvaihtoihin, joista jäi puomikuviota paljon parempi mieli. Tässä vaiheessa olin kyllä jo hyvin mieltynyt Nasuun puomi- ja estetuntiratsuna, vaikka meno olikin taas vähän väsynyttä. Siihen varmasti vaikutti myös oma vireystasoni, joka ei nyt kovin päätä huimaavan korkea ollut. Toisaalta on mukavaa, että hevonen heijastaa ratsastajan olotilaa, sillä silloin voi vain tuijotella omaa napaansa ja etsiä sitä vikaa sieltä hevosta syyttelemättä. Sananlaskuhan väittää, että kertaus on opintojen äiti, mutta itselläni näemmä liian pitkäksi venähtävät tehtävät eivät paranna suoritusta, kun keskittymiskykyni ehtii repsahtaa olemattomiin kesken kaiken. Toisaalta taas hyvän aikaa jatkuva tehtävä antaa mahdollisuuden korjata virheitä enemmän kuin pikainen pyrähdyssuoritus.

Videoista kiitos jollekin leiriläisistämme!

Leirin viides tunti: 85 sentin okserin yli

Viidennellä tunnilla oli luvassa erikoisesteitä. Kentälle oli kasattu vesimatto aaltolankuilla, muurieste sekä tavallinen okseri. Ratsuksi valitsin hieman epäröiden jälleen Nasun, jonka opettaja tuumasi olevan reipas, mutta ei kuuma.

Tunnin aluksi ravailtiin puomeja, joissa ei sen ihmeempiä tullut. Laukkaa otettiin nopeasti molempiin suuntiin. Pitkät sivut mentiin kevyessä istunnassa ja lyhyillä sivuilla istuttiin takaisin satulaan ja vähän lyhennettiin. Nasu liikkui ihan kivasti itse ja kevyessä istunnassa tunsi, että ratsu lähtisi helposti reippaammin, jos sitä siltä vain pyytäisi. Opettaja kuitenkin tuumasi, että Nasun kanssa voi ottaa rauhallisemmin, ja pienoisena jänishousuna valitsinkin mieluummin vähän hitaamman tahdin kuin olisin ottanut sitä riskiä, että Nasu innostuu turhankin reippaaseen menoon.

Hyppelyt aloitettiin hyppäämällä ristikkoa verryttelyesteenä. Sille tultiin vasemmassa kierroksessa ja hypyssä laukka vaihdettiin oikeaksi. Nasu eteni mukavan tasaisesti, ja laukka vaihtui joko hypyssä tai näpsäkästi esteen jälkeen lennossa. Seuraavaksi hypättiin ensimmäistä erikoisestettä eli aaltolankulla viritettyä vesimattoa. Ohjeena oli tulla vähän liikkeen takana lyhyessä, mutta aktiivisessa laukassa. Nasu ylitti esteen ilman kyttäilyjä, joten saatoin kivasti keskittyä omaan menooni. Opettaja kehui myötäämisen sujuvan hyvin, ja itse olin tyytyväinen katseeseeni. En myöskään sukellellut, joten tunti oli sujunut tähän asti lupaavasti. Esteeseen lisättiin myös toinen lankku, joka ei vaikuttanut menoon ollenkaan.

Tämän jälkeen hypättiinkin vesimaton ja aiemmin ristikkona ja nyt okseriksi muuttuneen esteen kaareva linja 21 metrin välillä. Meille väliin sujahti kuusi askelta, mikä kelpasi opettajalle. Viisi olisi ollut toki hevoskokoisen ratsun katu-uskottavampi valinta, mutta nynnerövaihteella menneelle kuskille se kuusikin sopi mainiosti. Laukat saatiin myös vaihtumaan samaan tapaan kuin aiemmin eli joko esteellä tai sitten lennosta.

Kaarevan linjan jälkeen hypättiin vielä muuriestettä. Ensimmäisellä kierroksella käänsin turhan vikkelästi esteen jälkeen vasemmalle, josta opettaja huomautti. Toisella yrittämällä meni paremmin, ja se riittikin. Olin Nasuun tyytyväinen, sillä vaikka sillä ei ollut hypätty laidunlomien takia aikoihin, se ylitti erikoisesteet varsin mutkattomasti ja toimi muutenkin minulle sopivan rauhallisesti ja helposti.

Loppuun hyppelimme esteet vielä putkeen järjestyksessä vesimatto, okseri, muuri ja vielä uudelleen vesimatto. Miniradan korkein este oli okseri, joka oli 85 senttiä. Este ei hirvittänyt eikä edes näyttänyt korkean Nasun selkään isolta. Niinpä lähdin radalle ilman ongelmia. Opettaja oli toivonut kaarevan linjan väliin nyt viittä askelta, ja lähdinkin sitä yrittämään. Pyysin alkuun reippaan laukan, mutta lopulta vesimatolle tuli jokin kommellus ja väli mentiin kuudella askeleella. Siitä laukka vaihtui muistaakseni suoraan oikeaksi, ja jatkoimme muurille. Sekin ylittyi kummemmitta ongelmitta laukan vaihtuessa jälleen vasemmaksi. Loppuun oli enää vesimatto uudelleen, ja rata olikin siinä.

Itselle oli parhainta päästä hyppäämään hurja 85 sentin okseri ja kun se vielä ylittyi ongelmitta, olisi hymy melkoinen. Nasu myös lunasti tällä tunnilla paikkansa tämän leirin ykkösestehevosena. Se kulki mukavan tasaisesti ja rauhallisesti sekä sen hyppyihin oli valtavan helppo mennä mukaan. Kuvista tosin selvisi hassu asia: ruuna hyppää takajalat ihan oikoisenaan, aivan kuin ne olisivat halvaantuneet kesken kaiken. Tätä ei tosin selkään tuntenut, joten menoa se ei haitannut. Kehuinkin ratsua opettajalle ja toivoin, että menisin sillä esteitä leirin aikana vielä uudemman kerran.

Kuvasta ja videosta kiitos jollekin leiriläisistämme!

Leirin neljäs tunti: Narskutteleva Nasu

Neljäs tunti oli kouluvääntöä. Opettaja antoi meidän jälleen jakaa hevoset keskenämme, ja hinguin itselleni 1996 syntyneen Nightlife-ruunan eli Nasun. Koulutustasosta en muistanut kysellä sen kummemmin. Tunnin aikana ehdittiin treenata pohkeenväistöä sekä avotaivutusta.

Tunnin alussa opettaja komensi ratsastamaan hevosia kunnolla takaa eteen. Minä taas innoissani näpertelin hevosen etupäätä, johon Nasu reagoi olemalla sieltä melkoisen raskas. Opettaja neuvoi lyhentämään ohjia ja vaatimaan liikettä Nasun takapäähän. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä rakkauteni ohjia kohtaan on palava. Nasu kyllä reagoi pohjeapuihin, mutta ilmeisesti annoin sen aina kävellä ohjista läpi, jolloin tuloksena oli pitkä ratsu. Asetuksien kanssa olin jälleen pulassa, ja opettaja huutelikin kerta toisen jälkeen asettamaan ja taivuttamaan paremmin. Lopulta aloin ottaa melkoisia johtavia ohjasotteita, jotka välillä menivät läpi, välillä taas eivät. Ulkopuolen unohdin näinä hetkinä aika lahjakkaasti, minkä Nasu huomasi ja käytti tilanteen hyödykseen livahtamalla sieltä aina vähän karkuun.

Pohkeenväistöä tehtiin sekä käynnissä että ravissa. Nasu väisti melkoisen herkästi, jolloin liian isot apuni aiheuttivat välillä takapään lipsahtamisen johtavaksi osaksi. Opettaja muistutti pyytämään väistöä ja sitten malttamaan olemaan rauhassa, kun hevonen tekee pyydetysti. Ravissa oli vähän enemmän ongelmia, sillä oma istunta hajoili vähän. Nasu myös kipitti välissä, jolloin keskittyminen meni jarrutteluun, ja väistöt kärsivät hieman. Onneksi kuitenkin sekä käynnissä että ravissa tuli tehtyä ihan kivoja väistöpätkiä, joissa muistin myös hetkittäin olla rentona, kun hevonen teki pyydetysti.

Sitten kuvioon lisättiin avotaivutus. Pohkeenväistöä tehtiin hetki, jonka jälkeen hevonen pyydettiin avotaivutukseen. Oikeassa kierroksessa Nasun saaminen avotaivutukseen oli vaikeampaa, sillä se tahtoi vähän vain kääntää päätään ja jättää lavat siirtämättä. Lisäksi ulkokäteni yritti karata sisäkäden kaveriksi kaulan yli. Sisäpohkeeni halusi myös leikkiä kuollutta eikä alussa osannut tehdä mitään. Hiljalleen aloin saada käynnissä parempia pätkiä, mutta melkoisen monta liikkuvaa osaa siinä itselle oli hallittavaksi. Vasempaan kierrokseen opettaja hoksautti hevosen tulevan välillä neljälle uralle, joten siihen suuntaan sai apujen kanssa olla vieläkin tarkempi, etten pyytänyt vahingossa liikaa.

Lopuksi avotaivutuksesta nostettiin laukka. Molempiin kierroksiin laukka nousi ihan hyvin, ja ongelmatkin pysyivät itse asiassa samoina kuin aikaisemmin. Oikeassa kierroksessa en meinannut saada Nasua pysymään avotaivutuksessa ja vasemmassa kierroksessa mentiin välillä liiankin mutkalle. Sain kuitenkin molempiin suuntiin menoa korjattua sen verran, että saimme tehtyä ihan kelpo pätkät. Tehtävä tuntui haastavalta, joten nämä onnistumisen tuntuivat sen myötä varsin kivoilta, vaikka hommia sai tehdä.

 

 

Tämän kerran perusteella en tykännyt Nasusta koulutunnilla nimeksikään. Jäin taas säätämään ratsun päätä, johon se reagoi olemalla edestä raskas ja vieläpä alkamalla narskutella. Tuli melkoisesti mieleen vanhat ajat Loren kanssa, jolloin sekin tympääntyessään kuskin ohjasintoiluun narskutteli niin, että raikasi. Nasu kuitenkin vaikutti ihan osaavalta ratsulta, kunhan kuski vain taitaa hommansa. Minun pitäisi ottaa jotain tehotunteja, joilla keskittyisin oikeasti ratsun takapään aktivoimiseen ja onnistuisin nollaamaan mielestäni sen säädön etupään kanssa. Sitä päivää odotellessa keskityn ratsastamaan sitä puolikasta hevosta, jonka näen edessäni.