Tehokasta jumppaa

Perjantain Artsin koulutunnille sain Gian ja tunnin jaoin kolmen muun ratsukon kanssa. Pääsimme jumppaamaan ihan kunnolla, sillä tahkosimme tunnin oikeastaan vain yhtä asiaa: etuosan siirtämistä sisemmäs ja takaosan väistätystä samalla ulommas.

Aloitimme vasemmassa kierroksessa pääty-ympyrällä. Käynnissä kaikeksi onneksi. Vasen kierros on minulle oman istuntani takia hankalampi puoli oikeastaan kaikkien hevosten kanssa. Olikin hyvä, että työstäminen aloitettiin tästä kinkkisemmästä puolesta. Pulmaksi muodostui se, että joko sain sisäohjalla johdettua Gian etuosan sisemmäs tai takaosan väistämään ulommas, mutta niiden tekeminen yhtä aikaa oli työlästä. Jos satuinkin saamaan Gian oikeaan asentoon, hyytyi eteneminen. Näiden kahden tempun lisäksi kun piti vielä säilyttää aktiivinen liikkuminen, jotta jumpasta olisi hyötyä. En tiedä, miten en saanut Gian etu- ja takaosaa yhtä aikaa hanskaan kunnolla. Onneksi Gia reagoi oikeaan suuntaan menneisiin apuihin, jolloin saimme kuitenkin parempia hetkiä. Ravissa tehtävä tietysti hankaloitui entisestään, mutta mukaan mahtui onneksi pieniä loksahduksia oikeaan suuntaan.

Sama tehtävä oikeassa kierroksessa oli paljon helpompi. Tässä suunnassa sain huolehtia enemmän siitä, ettei Gia lähtenyt sisäohjan perässä liikaakin. Ulko-ohja piti muistaa pitää kädessä ja välillä suoristaa Giaa sen avulla. Ravissakin tehtävä sujui tässä suunnassa helpommin. Oli kiva päästä tekemään tehtävää vähemmällä äherryksellä, kun Gia tuntui olevan tähän suuntaan valmiiksi notkeampi. Toki toiseen suuntaan tehty jumppa auttoi nyt. Tässä suunnassa Gia tarjosi mainiota, pyöreää ravia. Kylläpä kelpasi istua kyydissä (paino tässä sanalla, mieli kun teki koulusatulassa kipata etukenoon).

Laukassa hyödynsimme aiemman tehtävän antia, mutta hieman kevyemmin. Ihan puhtaasti samaa tehtävää ei tarvinnut tehdä, mutta sisäohjan johtava vaikutus etuosaan sekä takaosan pieni väistätys ulommas olivat työkaluja tarvittaessa. Vasemmassa laukassa sain vähän johtaa sisäohjalla Gian etuosaa ja muistuttaa pohkeella sisätakajalkaa hommiin. Oikeassa laukassa sain oikeastaan vain muistaa pitää ulko-ohjan kädessä, jotta Gia pysyi sopivasti suorempana. Molemmissa laukoissa saimme mukavan pontevia ja pyöreitä hetkiä. Niitä kelpasi fiilistellä. Ainoa harmi oli se, ettei oma istuntani oikein pitänyt. Edelleen kroppa kinnasi vähän koulusatulaa vastaan, mikä näkyi suunnattomana intona valua etukenoon. Onneksi hetkittäin sain istuttua suorempana, jolloin Giakin pääsi laukkaamaan paremmin.

Loppuravissa haimme vielä hyvää ravia. Giaa ei tarvinnut nohitella, lähinnä hieman toppuutella, ettei se aivan kauhonut menemään. Tällä tunnilla tuli kyllä tehtyä hommia, niin kuski kuin ratsu. Mutta olihan se kiva nähdä, kuinka jumppaaminen oikeasti auttoi. Tunnin aikana Gia pääsi väläyttelemään sitä, kuinka näppärästi se osaa mennä. Hitsit, kunpa osaisin ratsastaa sen aina noin kivaksi! Vaan tämän tunnin pohjalta ainakin taas muistaa, millaista menoa pitäisi hakea muulloinkin.

Pientä kippailua

Maanantain puomitunnille sain Tupun. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi. Alkuverryttelyssä teimme käynnistä muutamat pysähdykset ja siitä peruutukset. Tupu pysähtyi ja peruutti ihan asiallisesti, vaikka alussa mietti pienen hetken ennen peruutukseen lähtemistä. Ravissa lähdimmekin jo tulemaan neljää pääty-ympyrällä kellokuviolla ollutta puomia. Tupu ravasi ne molemmista suunnista mukavan tasaisesti, mutta yritti kipata molemmissa kierroksissa vähän sisään. Yritin vartioida tarkemmin sisäpohkeella ja korjata omaa istuntaa vähän ulos, etten ainakaan sisälle valuvalla painollani saisi Tupua kippaamaan sinne entistä enemmän.

Sitten tulimme samat puomit laukassa. Puomien väleihin piti saada tasaiset neljä askelta. Tehtävää tulimme aina useamman kierroksen omalla vuorolla. Vaikka puomien välit olivat suunnilleen samat, piti välit kuitenkin ratsastaa vähän eri tavalla. Hevoset toki talloivat pehmeitä puomeja, jolloin niiden paikat hieman vaihtelivat. Tupun kanssa esitimme väleihin aina kolmesta askeleesta viiteen. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin nopeasti kiinni tehtävästä ja alun haparoinnin jälkeen tulimme välit oikeilla askelmäärillä. Laukassa Tupu kuitenkin kippasi ravia pahemmin sisälle, vaikka se ei ilmeisesti niin näkynyt ulos. Itsestä vain tuntui, että kenotimme sisälle pahemman kerran, mutta kummasti saimme silti sihdattua aina puomien yli. En tosin yritäkään väittää, että olisimme tulleet jokaisen puomin aivan keskeltä. Tupu kuitenkin säilytti laukan tasaisena, jolloin väleihin oli helpompi saada oikeat askeleet.

Loppuravissa Tupu kipitteli tovin menemään ennen kuin tajusin oikeasti pyytää sitä malttamaan. Tunnin alussa sain tutun toiveen pyöreydestä ja päädyin juttelemaan asiasta opettajan kanssa enemmän. Mitään oikotietä pyöreyteen ei ole (yllätys!), vaan Tupunkin kanssa on vain osattava pitää se pohkeen ja ohjan välissä. Ohjissa roikkumisen taidan ihailtavasti, mutta siitä pitäisi nyt kehittyä joustavaa tuntumaa kohti. Tunnin lopussa päättelin myös, että jätän pohkeet paitsioon lähes aina hevosilla, jotka tuppaavat kipittämään. Vaikka tietysti niitä pohkeita tarvitsisi myös ja joskus jopa erityisesti silloin. Toivottavasti saan jatkaa treenejä Tupun kanssa, vaikka sen säätönapit ovat edelleen aika hukassa. Mutta huonompi niitä on etsiä ilman yhteisiä treenejä.

Aika nappiin

Kisaviikonloppu jatkui vielä kotiestekisojen merkeissä. Ratsukseni näihin kisoihin sain Gia-konkarin, joten ainakin ratsu oli enemmän kuin kohdillaan. Menimme hurjan 70 sentin luokan, jossa oli ihanneaika-arvostelu. Oikean ratsun ja sopivan maltillisen estekorkeuden kanssa pitkästä aikaa rataa kävellessä oli fiilis, että onpa kiva päästä kisaamaan. Tuo tunne on ollut hukassa jo tovin, joten oli kiva muistaa, että tykkään hypätä ja kisata.

Ennen esteverryttelyä kävelimme Gian kanssa hyvän tovin kentällä. Verryttelyssä tavoitteenani oli saada sujuvaa, mutta riittävän rauhallista menoa. Ihanneaika kun ei sallinut viipottamista. Vasemmassa kierroksessa tulimme pystyä ja oikeassa okseria. Hypyt onnistuivat ihan mukavasti, mutta sain muistaa olla itse sinkoilematta ylävartaloni kanssa. Gia meinasi hieman innostua, mutta malttoi kuitenkin kuunnella. Gia kuulemma menee esteradat aina A.2.0-ajatuksella eli vauhdikkaasti. Siltä se vähän tuntuikin, mutta onneksi se on kiltti ja kohtelias tamma eikä kiikuta tätejä ihan miten sattuu. Ennen omaa suoritusta ehdimme katsoa yhden radan alle, kunnes tuli vuoromme.

© Nora

Radalla lähdin liikkeelle vasemmassa laukassa. Gia tuntui haluavan mennä kovempaa, mutta otti pidätteet vastaan, vähän tosin protestoiden himmailuani. Ykkönen ylittyi hyvin, ja Gia nappasi toivotusti oikean laukan. Kakkosen ja kolmosen linja meni kuudella askeleella, joista viimeisin oli hieman lyhyempi. Olisi pitänyt hoksia tasapainottaa aiemmin. Gia kuitenkin selvitti linjan ongelmitta, sehän kyllä osaa hommansa. Nelonen meni myös hyvin, ja taas Gia otti hypyssä toivotun laukan. Kaarteessa viitoselle jarruttelin vähän liikaa, jolloin ajauduimme viitoselle pohjaan. Viitosen ja kuutosen suora linja meni kuitenkin asiallisesti kuudella askeleella, ja Gia korjasi itsensä kuutosen hypyssä takaisin vasempaan laukkaan. Edessä oli enää yksi este eli seiska. Sille tuli hyvä hyppy, ja näin pääsimme maaliin estevirheettömällä suorituksella. Jes!

Maaliin päästessä oli hyvä fiilis. Gia ei isommin kiikuttanut enkä itse mokaillut isommin. Elämä radalla Gian kanssa oli kivaa! En osannut yhtään päätellä aikaamme, olin kyllä yrittänyt käyttää tilaa hyväksi. Tulokset selvisivät nopeasti, ja meidät Gian kanssa kuulutettiin 12 ratsukon luokan palkintojenjakoon ensimmäisenä. Vau! Ihanneaika-arvostelu on minulle vielä aika uusi juttu enkä Gian kanssa treenannut sitä ollenkaan. Kisoihin menimme siis sen puolesta "kylmiltään" ihan vain hyvää kokemusta hakien esteitä jännittävän pääkoppani siedättämiseksi. Vaan olisihan se pitänyt arvata, ettei Gia lähde kisoista ilman ruusuketta. Luokan ihanneaika oli 46 sekuntia, ja meidän aikamme oli puolestaan 45,72. Aika nappiin siis, hyvä Gia!

Videosta ja ratapiirroksesta kiitos Noralle!

Tauon jälkeen kisoissa

Perjantaina oli vuorossa kotikoulukisat. Järkeilin itseni Paven kanssa vain yhteen luokkaan, K.N. Specialiin. Yhteisverryttely mentiin maneesissa, ja sitä ennen ehdin kävellä Paven kanssa ulkona. Verryttelyssä yritin lähinnä saada Paven etenemään tasaisesti ja riittävästi. Pave oli sinällään kuulolla, mutta en saanut siitä ihan tehoja irti. Ohjelmasta testasin muutamat voltit ja siirtymiset ylös- ja alaspäin. Voltit olivat ihan ok, mutta siirtymiset alaspäin odotetusti hankalia. Pave jännittyi niissä, jolloin siirtymiset ravista käyntiin ja käynnistä pysähdyksiin tulivat kättä vasten ja venyen. Laukkaa otin verryttelyssä aika vähän, mutta se toimi molempiin suuntiin kohtuullisesti.

Radalle lähdin hieman hätäisesti heti lähtömerkin jälkeen. Pave ei ravannut kovin tasaisesti, jolloin keskihalkaisijalla tuli pari tahtirikkoa. Osuimme kuitenkin linjalle ja saimme esitettyä tervehdyksen. Numeroksi 6,5. Ensimmäinen loiva kiemura meni kohtuullisesti. Numeroksi 7. Lävistäjälle tehdyn keskiravin otin varovaisesti, sillä rikot siinä olivat liian mahdollisia. Varovaisuus aiheutti tietysti sen, ettei ero harjoitusraviin ollut kummoinen. Numeroksi silti 6,5. Kymmenen metrin voltti meni kuvioltaan ihan hyvin, numeroksi 6,5. Toinen loiva kiemura meni myös asiallisesti, numeroksi 7. Toiselle lävistäjälle tehty kolmen askeleen käyntisiirtymä tuli meiksi kohtalaisesti, mutta kehtasin mennä hukkaamaan siinä jalustimen. Niinpä käynti vähän venyi ennen kuin pääsimme raviin. Numeroksi silti 6,5. Kymmenen metrin voltti vasemmalle meni tieltään taas ihan hyvin, mutta vähän vaisusti. Numeroksi 7.

Toinen käyntisiirtymä tuli myös kohtuullisesti, ja Pave käveli ihan hyvin. Numeroksi 7. Saimme pysähdyttyä pisteessä, ja maltoin seistä tavallista paremmin. Loput käyntipätkästä ja siirtyminen raviin menivät asiallisesti. Numeroksi 6,5. Oikea laukka nousi hieman hitaasti. Numeroksi 6. Pääty-ympyrä meni kuitenkin hyvin. Numeroksi 7. Lävistäjä meni aika mukavasti liki loppuun saakka. Numeroksi 7. Pave jäi sen jälkeen vähän jännittyneeksi ja yrittikin tarjota laukkaa jo ennen kuin olimme oikeassa kohdassa. Laukan nostin lopulta itsekin hieman ennakoidan ja hitusen ennen I:tä. Numeroksi 5,5. Pääty-ympyrä meni ensimmäisen tapaan eli asiallisesti. Numeroksi 7. Lävistäjä meni myös ilman kummempia ongelmia. Numeroksi 7. Lävistäjän lopussa pääsimme meiksi yllättävän vähillä raviaskelilla käyntiin, toki askelia oli arvostelua ajatellen aivan liikaa. Numeroksi 5. Siirtymisen jälkeen yritin vain istua hiljaa, jotta Pave ei enää tekisi rikkoja. Käynti oli tämän seurauksena hieman hyytynyttä, mutta pääsimme linjalle ja lopputervehdykseen. Siitä numeroksi vielä 6,5.

Sellainen kisarata. Suorituksen jälkeen mieltä toki kaiversi muutaman hetken ajan epätasaiset kohdat, mutta aika nopeasti aloin muistaa myös hyviä asioita, kuten teiden seuraamisen ja laukkalävistäjät. Tauko vissiin on tosiaan tehnyt meille hyvää. Kisat kehtasivat toki jännittää, mutta pahimmat suorituspaineet eivät iskeneet päälle.

Tuomarin terveiset suorituksestamme olivat seuraavat: "Hienoa Anne! Ratsastit keskittyneesti ja itsevarmasti alusta loppuun! Hiukan lisää aktiivisuutta > kuolaintuki kevyemmäksi, mutta kokonaisuus siisti!" Kiltillä arvostelulla saimme pisteitä 165,5 eli prosenteissa peräti 66,2, huh! Mutta niitäkin enemmän ilahdutti tuomarin positiiviset kommentit itsevarmuudesta. Radalla osasin ottaa tehtävän kerrallaan enkä jäänyt miettimään menneitä. Suoritukseemme olisin itsekin toivonut vähän enemmän energiaa ja pontevuutta, niin Pave olisi ehkä kantanut itsensä edestä paremmin. Minäkin olisin saanut kantaa itseni paremmin. Nyt etenkin käsien kantaminen jäi ihan paitsioon ja muutenkin olisi pitänyt istua vähän jämäkämmin. Vaan onpahan taas asioita sille kuuluisalle treenilistalle laitettavaksi. Loppujen lopuksi sijoituksemme 16 ratsukon luokassa oli yllättäen neljäs. Kaikkea sitä!

Videosta kiitos Lauralle!

Konkarin vietävänä

Tiistain toinen ratsastus hurahti estetunnilla, ja ratsukseni sain Gian. Ratsukoita tunnilla oli kuusi. Alkuverryttelyssä tahkosimme tovin ravissa ympyrän kaarella olleita kolme puomia sekä ihan yksittäistä puomia. Gia ravasi puomit oikein asiallisesti. Laukassa tulimme ympyrällä ne samat kolme puomia sekä yksittäisen kavaletin. Giaa sai mukavasti säädeltyä joko vähän venyttämään askelta tai lyhentämään tarvittaessa. Gia eteni tasaisesti, vaikka aina askel ei osunutkaan ihan nappiin. Silloin tämä konkari osasi itsekin katsoa, mitä piti tehdä.

Verryttelyhyppyinä tulimme oikeassa laukassa parin kierroksen verran kavaletin ja pystyn suoran linjan. Se meni meillä viidellä askeleella ihan mukavasti. Gia alkoi heräillä tässä vaiheessa tajutessaan, että pääsisi hyppäämään. Mukava mennä sellaisella hevosella, jolle hyppääminen on mieluista. Olisi myös itse asiassa ollut hauskaa säädellä laukkaa ja hakea väliin eri askeleita, mutta tällä kertaa emme menneet siihen.

Sitten tulimmekin jo ensimmäisen lyhyen radan: kavaletin ja pystyn suora linja, lävistäjäpystyn ja aiemmin hypätyn kavaletin kaareva linja sekä lävistäjäokseri. Gia taisi tässä vaiheessa unohtaa olevansa tätiratsuna ja pisti estehevosen vaihteen silmään. Hyppäsimme kyllä kaikki esteet oikeassa järjestyksessä ja etenimme myötälaukassa, mutta vauhti oli täysin Gian nimissä. Kaikeksi onneksi muistin luottavani Giaan, jolloin minulle tavallista reippaampi vauhti ei silti alkanut jännittää. Yritin ehkä vähän toppuutella Giaa, mutta loppujen lopuksi jäin inisemään Gian "viedessä" minua. En osannut pahastua Gialle, sillä se oli vain hyppäämisestä innoissaan. Toki olisi ollut ihan kiva säilyttää kontrolli, mutta menihän se rata näinkin. Hassua, että Gia jaksoi innostua miniradasta, jonka korkeus oli ehkä 60 senttiä.

Hyppäsimme vielä toisen lyhyen radan noin 70 sentin korkeudella: lävistäjäokseri, kavaletin ja pystyn suora linja, lävistäjäpystyn ja kavaletin kaareva linja sekä yksittäinen okseri. Tälle radalle päätin määrätä itse vauhdin. Gia otti pidätteet hyvin vastaan, kun muistin rentoutua aina niiden jälkeen. Nyt pääsimmekin radan paljon tasaisemmin. Parissa kohdassa Gia yritti vähän lähteä kiihdyttämään, mutta tajusin pyytää sen aina malttamaan. Selvitimme radan taas mukavasti myötälaukat oikeissa kohdissa napaten. Gian kanssa kivaa on se, että se kyllä hanskaa laukanvaihdot, joko esteillä tai sitten lennosta.

Loppuravissa hurruuttelimme vielä molempiin suuntiin. Gia puhkui intoa ja purki sen kipittämällä, joten sain toppuutella sitä ja pyöritellä lukuisia ympyröitä. Gia jaksaa ihastuttaa kyllä energiallaan. Koulutunnilla en siitä tällaista puolta saa kaivettua esiin, mutta esteillä se tulee esiin ihan itsestään. Gian kanssa on hyvä treenata hyppäämistä juuri sen kokemuksen vuoksi. Se kyllä tietää, mitä tekee, joskin sille saa välillä ehkä vähän vinkata sopivastammasta vauhdista. Muutoinkin se on rehti ja reilu tamma. Oikein mainio opetusmestari siis.

Itsenäinen testikerta

Tiistaista tuli tuplahevostelupäivä. Ensimmäisen tunnin menin itsenäisesti ja hieman yllättäen Pavella. Sattui nimittäin niin kummallisesti, että minua alkoi vähän harmittaa, kun näytti siltä, etten olisi osallistumassa tuleviin kotikoulukisoihin. Ratsuvaihtoehdot olivat vähissä, kunnes muistin Paven olemassaolon. Vaikka olemmekin Paven kanssa nyt tauolla, tuntuivat koulukisat kutkuttavan sen verran, että päätin itsenäisellä tunnilla testata, josko voisimme käydä ihan kokemuksen kannalta hurauttamassa kisaradan tai pari.

Tunnin treenit pidin simppelinä. Halusin välttää ylimääräiset kinastelut ja pitää meidät molemmat hyvällä tuulella. Valtaosa tunnista menikin ihan perusratsastuksen parissa. Pyörittelin ympyröitä ja voltteja ja haeskelin Pavea liikkumaan kaikissa askellajeissa asiallisesti. Pave oli alusta alkaen mukavasti yhteistyöhaluisella tuulella, jolloin sen kanssa oli oikeastaan aika kivaa. Se tuntui myös kohtuullisen tasaiselta molempiin suuntiin. Sitä sai vähän nohitella, mutta jokaisessa askellajissa löytyi aina ihan sujuvaa menoa. Päivän hyvä havainto oli se, että alan hiljalleen oppia kantamaan Paven kanssa käsiäni vähän paremmin käynnissä ja ravissa. Laukassa sen sijaan käteni painuvat alas enkä saa kannettua niitä. Istuntapaketti taitaa hajota sen verran laukassa, etten vielä voi siinä keskittyä korjaamaan yksittäistä asiaa.

Perushumputtelun ohella tein pieniä tehtäviä K.N. Specialin ohjelmasta. Hurauttelin muutamat keskiravia tavoitelleet lävistäjät, laukkalävistäjät sekä laukannostot ja pääty-ympyrät ohjelman mukaisesti. Keskiravilävistäjillä ongelmana oli vanha tuttu: Pave rikkoi laukalle, kun yritin saada sitä ravissa eteen. Minun varmaan pitäisi osata pyytää vähän kerrallaan ja olla päästämättä Pavea edestä karkuun. Tällä ajatuksella sain parit asiallisemmat ravilävistäjät. Toki keskiravi oli sangen vaatimaton ja enemmän sinnepäin kuin oikea liike, mutta kyllä siinä tuli eroa harjoitusraviin. Sain lähdettyä ravilävistäjälle hyvin, mutta paluu harjoitusraviin olisi saanut olla vähän selkeämpi.

Laukkalävistäjät olivat Paven kanssa aika helppoja. Sen kanssa ei tarvitse huolehtia muusta kuin laukan säilymisestä, kun vaihtojakaan ei tarvitse pelätä. Pave ei miellä vastalaukkaa kovin kummoisena asiana, jolloin sain tuotua sen asiallisesti lävistäjien loppuun. Pari kertaa Pave tosin oli sitä mieltä, että ravin sijasta tuli jatkaa vastalaukassa. Siirtymiset alaspäin laukkalävistäjien lopussa olivatkin aika kehnoja. Niitä en osaakaan vielä tehdä, joten tämä akilleenkantapää on tiedossa.

Vasen laukka nousi I:stä ihan hyvin, ja pääsimme pari askelta suoraan ennen käännöstä. Pääty-ympyrä sujui vasemmassa laukassa myös ihan asiallisesti, mutta asetus olisi saanut olla selvempi. Oikeakin laukka nousi ihan hyvin C:stä. Toki molempien suuntien nostoissa pyöreys jäi vain haaveeksi, mutta Pave onneksi tasoittui aika nopeasti noston jälkeen. Molemmat laukat pyörivät tällä kertaa aika tasaisesti eikä selviä puolieroja ollut.

Sihtailin vielä muutamat tiet pituushalkaisijalle, ja osuimme niille ihan mukavasti. Loppuravissa annoin Paven venyttää eteen ja alas, minkä se teki mukavasti. Pakko tunnustaa, että yllätyin siitä, kuinka mukavasti meillä meni. Yllättävän tasaista ja sopusointuista. Toki muutamat hirvihetket mahtuivat mukaan, mutta ne menivät pienillä neuvotteluilla ohi. Toki emme tehneetkään mitään kuppi nurin -tehtäviä, kuten esimerkiksi pohkeenväistöjä tai avo- ja sulkutaivutuksia. Perusratsastuksessa tulemme paremmin toimeen, kun kummaltakaan ei vaadita liikoja. Tästä tunnista jäi sen verran hyvä mieli, että ilmoitin meidät sitten kotikoulukisoihin. Kunpa vain osaisin kisoissa ottaa radan oikeasti vain oman kisapääni treenaamisen kannalta enkä aseta kummallekaan meistä turhia paineita. Sillä tavalla saan kisoista huomattavasti enemmän irti.

Niin mainiota

Sunnuntaina oli taas täydellinen maastosää: pari astetta pakkasta, ei juuri tuulta ja auringonpaiste siniseltä taivaalta. Lähdimme maastoon kahden ratsukon voimin, minulla oli tietysti ihanainen Hilima.

Kävimme kiertämässä Tiitonsaaren reitin. Alkumatkan tie oli kirjaimellisesti jäätävässä ja inhottavan epätasaisessa kunnossa. Kävelimme metsäreitin alkuun saakka. Se onneksi oli oikein hyvässä kunnossa, ja pääsimme ravaamaan ja laukkaamaan siellä. Hilima eteni tasaisen reippaasti läpi reissun. On se vain aina yhtä ihanaa laukata hevosella, joka menee varmasti ja mielellään eteenpäin.

Metsäreitin jälkeen taitoimme loppumatkan tallille tietä pitkin ravissa ja käynnissä. Olipas taas kiva reissu! Matkalla vastaan tuli niin tien vieressä auton kera olleita ihmisiä, ravihevonen kuin juuttunutta autoa auttanut traktori. Kierolla tavalla näistä hevosten mielestä jännin juttu oli ihmiset ja auto tien vieressä. Niitä Hilimakin kehtasi vähän töllöttää. Vaan fiksuna hevosena sille riitti töllöttäminen, ja ohituksen jälkeen se rentoutuikin heti. Reissu sujui siis kaikin puolin mukavasti. Kevättalven maastotkin ovat sangen kivoja.

Aika tarkkaa, mutta epätasaista

Perjantain Artsin koulutunnille menin Hilimalla ja jaoin tunnin kolmen muun ratsukon kanssa. Tunnin treeniaiheena oli K.N. Specialin harjoittelu muutaman ohjelmasta otetun tehtävän merkeissä. Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi, laukan otimme pääty-ympyröille. Hilima oli jotenkin levoton, epätasainen ja pyrki kaatumaan sisälle molemmissa kierroksissa. Yritin pehmitellä ja tasoitella Hilimaa, mutta en oikein saanut sitä kuulolle. En tiedä, mikä Hiliman oli virittänyt moiselle tuulelle, mutta en muista pitkään hetkeen menneeni sillä tällaisilla lähtökohdilla.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme ravissa keskihalkaisijalle ja käännyimme vasemmalle, jonka jälkeen ratsastimme loivan kiemuran. Toisen suunnan loivan kiemuran ratsastimme pyöräyttämällä oikeassa kierroksessa lyhyen sivun keskelle kymmenen metrin voltin, jonka jälkeen ratsastettiin loiva kiemura. Tällä tehtävällä hyvää oli se, kuinka tarkasti sain ratsastettua tiet. Osuimme keskihalkaisijalle, loiville kiemuroille sekä kymmenen metrin voltille oikein asiallisesti. Hilima ravasi hieman epätasaisesti, mutta hetkittäin se antoi vähän periksi ja rentoutui. Olisin kaivannut siihen tasaisuutta enemmän, mutta en osannut ratkaista tilannetta. Jos ratsastin pohkeella, tulkitsi Hilima sen vain kiihdyttäväksi avuksi. Jos taas yritin tehdä ohjilla tasapainottavia pidätteitä, reagoi Hilima töksäyttelemällä askeltaan. Ei kovin sujuvaa liikkeen puolesta, mutta kohtalaista kuitenkin.

Seuraavaksi tulimme oikeassa kierroksessa ravissa lävistäjälle, jossa teimme kolmen askeleen käyntisiirtymisen. Loppulävistäjä jatkettiin ravissa. Lyhyelle sivulle pyöräytimme kymmenen metrin voltin ja käyntiin siirryimme pitkän sivun alussa. Ensimmäiselle kierrokselle lähdin kuulematta, että lävistäjälle piti tehdä käyntisiirtyminen. Se siis jäi tekemättä, hups. Kymmenen metrin voltille olisi pitänyt lähteä kääntämään aiemmin kuin mitä ensin tajusin. Käyntisiirtyminen pitkällä sivulla tuli pahasti kättä vasten, kun Hilima jäi jurnuttamaan vastaan. Toisella kierroksella muistin jo tehtävän. Kolmen askeleen käyntisiirtymä lävistäjällä tuli edelleen kättä vasten, mutta ei niin pahasti. Kymmenen metrin voltti meni nyt tieltään hyvin, mutta en saanut houkuteltua Hilimaa asettumaan aivan rehellisesti. Pitkän sivun alkuun tehty toinen käyntisiirtyminen oli samanlainen kuin lävistäjällä eli vähän kättä vasten.

Sitten teimme ravista laukannoston I:stä ja jatkoimme pätkän suoraan ennen uralle siirtymistä. Sen jälkeen pyöräytimme pääty-ympyrän ja tulimme laukkalävistäjän tavoitteena siirtyä lopussa mahdollisimman pian käyntiin. Laukannosto I:stä onnistui hyvin, ja pääsimme toivotusti muutaman askeleen suoraan. Pääty-ympyrällä Hilima pääsi kaatumaan sisäpohkeen läpi, jolloin emme päässeet ympyrää aivan reunoja myöten. Lävistäjällä laukka putosi jo puolivälissä pois. Saimme tehdä heti perään pelkkiä laukkalävistäjiä kääntyen aina lävistäjän lopussa takaisin kuviolle. Hilima pudotteli pari kertaa vielä liian aikaisin raville, kunnes saimme vasemman laukan lävistäjällä asiallisemman suorituksen.

Oikean laukan nostimme ravista lyhyen sivun keskeltä, pyöräytimme pääty-ympyrän ja tulimme laukkalävistäjän, jonka lopussa siirryttiin raviin. Oikeassakin laukassa Hilima punki sisälle, mutta sain korjattua sitä hieman. Laukkalävistäjällä Hilimalla puolestaan ampaisi menemään. En tiedä, minkä vinkeen se sai päähänsä, mutta niin se vain viipotti lävistäjän pudottaen liian aikaisin holtittomalle raville. Saimmekin tulla tehtävän pelkkää laukkalävistäjää treenaten. Hilima lähti jokaisella yrityksellä kiihdyttämään lävistäjällä. Lopulta tajusin tavallaan antaa Hiliman laukata ja olla pusertumatta siihen kiinni, samalla kuitenkin vähän ohjilla pidättäen. Tällä kikkailulla saimme Hiliman kanssa lopulta lävistäjän, joka ei ollut ihan niin holtiton. Sen ansiosta pääsimme myös lähemmäs lävistäjän loppua eikä laukan jälkeinen ravikaan ollut ihan kamalaa kipittämistä.

Siihen päättyivät tunnin treenit, ja keventelimme vielä omaan tahtiimme loppuravit. Annoin Hiliman venyttää eteen ja alas huolehtien samalla, ettei se lähtenyt kipittämään. Hilima malttoikin tässä vaiheessa ihan hyvin, kaipa se oli saanut purkaa enimmät virtapiikkinsä. Tunti oli hieman epätasainen, ja Hilima tuntui ihmeellisen kovalta molemmissa kierroksissa. Hetkittäin sain sen vähän pehmeämmäksi ja notkeammaksi, mutta toisessa hetkessä se olikin taas palautunut vähän jäykemmäksi. Kivaa oli kuitenkin se, että uskalsin silti ratsastaa ja vaikuttaa, vaikka välillä meno olikin kipittävää ja jännittynyttä. Olisin silti halunnut keksiä, mistä Hilimalla tuuli, kun se tuntui pitkästä aikaa näin erilaiselta. Se ei selvinnyt, mutta siitä huolimatta selvisimme tunnin tehtävistä ihan kunnialla.

Mukava uusi tuttavuus

Maanantain toinen koulutunti meni aivan uuden tuttavuuden selässä, kun ratsunani oli Larepoi. Lare on yksityisomistuksessa oleva 2000 syntynyt suomenhevonen. Sivusilmällä olen joskus vilkuillut Laren menoa ja todennut ruunan näyttävän kivalta. Siksi olikin mukava päästä myös testaamaan sitä. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä viisi. Treeniaiheet jatkoivat edellistunnin aiheita eli tahkosimme siirtymisiä askellajien välillä sekä askellajin sisällä.

Ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä tulimme ravissa keskihalkaisijalle ja lähdimme aina vastakkaiseen suuntaan. Keskihalkaisijalla tarkoituksena oli tulla mahdollisimman tasaisesti ja suoraan. Toisella pitkällä sivulla teimme kolmen askeleen käyntisiirtymisen, toisella taas askeleen pidennyksen. Lare eteni mukavasti omalla moottorilla, vaikka välillä tahtoi olla hieman kiireinen. Pohdiskelin, mahdoinko vahingossa tuupata sitä kiirehtimään. Yritin vastineeksi istua rauhassa ja toppuutella sopivasti. Keskihalkaisijalla tuli hieman liirailua, sillä en aivan saanut Larea ravaamaan pontevasti, mutta rauhassa. Niinpä välillä ravi pääsi hyytymään, jolloin Lare seilasi linjalla hieman. Kun tajusin tasoittaa omaa vaikuttamistani, tasoittui Lare samoin. Askeleen pidennykset tein maltillisesti, sillä en halunnut ajaa Larea kipittämään. Kolmen askeleen käyntisiirtymiset menivät hieman valuen ja kättä vasten, kun en tajunnut ensin lyhentää ravia ja tehdä siirtymistä siitä.

Seuraavalla tehtävällä nostimme laukkoja ravista. Vasemman laukan nostimme I:stä, oikean puolestaan lyhyen sivun keskeltä. Oma keskittymiskykyni oli taas valmistelun osalta hukassa. Jotenkin unohdin ratsastaa ravin sellaiseksi, että Laren olisi helppo siirtyä siitä laukkaan. Niinpä esitimme parit ravikiihdytykset, kun ilman ennakkovalmistelua yritin tuupata Laren yhdessä askeleessa laukkaan. Sain kuitenkin petrattua, jolloin Lare pääsi tekemään paljon asiallisempia nostoja molempiin suuntiin. Erityisesti vasemman laukan nostoissa ilahdutti se, että Lare jatkoi mukavasti noston jälkeen suoraan eikä pyrkinyt kääntymään heti vasemmalle. Tulimme molemmissa kierroksissa myös laukkalävistäjät. Ne eivät tuntuneet olevan Larelle ongelma. Itse sen sijaan vähän kiirehdin siirtymisessä lävistäjän lopussa raviin, vaikka ideana oli tulla vähän lyhyempi lävistäjä ja jatkaa laukkaa vielä pari askelta uralla. Lopulta tsemppasin, ja pääsimmekin sekä lävistäjän että pätkän uraa laukassa asiallisesti.

Loppuravissa hurauttelimme vielä loivia kiemuroita. Haeskelin vielä omaa istuntaani ja vaikuttamistani sellaiseksi, että Lare voisi rentoutua ja tasoittua. Saimmekin loppuun mukavan asiallisia pätkiä. Kaiken kaikkiaan Lare oli kyllä mukava uusi tuttavuus. Sopivan reipas, mutta ei mikään kipittäjä. Tulipahan vietettyä suomenhevospitoinen päivä, mutta sehän kyllä sopii. Se jokin niissä vain on.

Keskittymiskyvyn karkailua

Maanantai hurahti tuplahevostellessa. Ensimmäiselle koulutunnille sain Tupun ja jaoin tunnin viiden muun ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan siirtymisiä niin askeleen sisällä kuin askellajien välillä.

Ensimmäisellä varsinaisella kuviolla teimme toiselle pitkälle sivulle kolmen askeleen käyntisiirtymisen ravista ja toiselle sivulle askeleen pidennyksen myöskin ravissa. Tupun paras keskittymiskyky jäi tarhaan varsan seuraksi, joten emme olleet kovin pitkiä aikoja samalla kartalla. Kun Tupu ei keskittynyt, kipitti se vähän tavallista enemmän. Niinpä siirtymiset alaspäin eli ravista käyntiin olivat aika venyviä ja parhaimmillaankin hieman kättä vasten. Takaisin raviin pääsimme kuitenkin kohtuullisesti. Askeleen pidennykset onnistuivat kohtuullisesti, mutta olisin saanut ratsastaa ravin ennen ja jälkeen pidennyksen paljon tarkemmin. Nyt Tupu pääsi vähän kipittämään, jolloin ero harjoitusravin ja askeleen pidennyksen välillä ei ollut niin selvä eikä harjoitusravi kovin tasainen.

Seuraavalla tehtävällä vuorossa olivat laukannostot ravista. Vasemman laukan nostimme I:stä, oikean laukan puolestaan lyhyen sivun keskeltä. Vasemmat laukat nousivat ihan asiallisesti, ja pääsimme noston jälkeen pätkän suoraankin. Laukka oli kohtuullisen tasaista, vaikka pientä kaatumista sisälle oli havaittavissa. Me saimme tehtäväksi siirtyä laukasta mahdollisimman nopeasti käyntiin pitkän sivun lopussa. Kovin nopeita siirtymisiä emme saaneet, vaan mukaan mahtui aina raviaskelia. Positiivista oli kuitenkin se, ettei ravi saati käynti ollut kamalaa kipittämistä. Oikeassa kierroksessa Tupu alkoi ennakoida ja yritti hypellä omia aikojaan laukkaan. Kun sain sen malttamaan, nosti se laukan mukavan pontevasti. Tässä suunnassa tulimme laukkalävistäjän. Tupu meni sen ihan mukavasti, kun en tehnyt asiasta ongelmaa. Yritin edelleen tehdä mahdollisimman nopeita siirtymisiä laukasta käyntiin, mutta raviaskeleita mahtui mukaan turhan monta tässäkin suunnassa.

Tunnin päätehtävät olivatkin siinä. Tänään meillä molemmilla Tupun kanssa karkaili keskittyminen. En varmaan antanut Tupulle riittävästi hommaa, kun sillä oli aikaa huudella omiaan. Tupun kanssa tasaisuuden ja sen pyöreyden eteen on kyllä vielä töitä tehtävänä. Kun Tupun saa ylipäänsä tasoittumaan, helpottuu monia asia sen kanssa. Nyt pulmana on vain se, että vaikka saan Tupun hetkeksi tasoittumaan, on se jo seuraavassa kohdassa salakavalasti lähtenyt kiirehtimään. Pitäisi osata istua niin paljon jämptimmin ja pitää sitä kautta hevonenkin ruodussa. Niin ja kaiken lisäksi malttaa itsekin eikä ennakoida tulevia liikaa. Siinäpä harjoiteltavaa.

Tauon tuloksia

Torstaina lyöttäydyin koulutunnille neljänneksi ratsastajaksi. En ollut toivonut hevosta etukäteen, vaan arvelin saavani jonkun nykyisestä tammakolmikostani. Vaan tallin toinen opettaja päätti toisin, valittavaksi tuli Pave, Hemppa tai Nakke. Pohdiskelun jälkeen otin Paven, vaikka tammikuun lopussa päätinkin, että meidän on parempi lähteä toviksi omille poluillemme. Tunnilla pääsimme treenaamaan pohkeenväistöjä ja avotaivutuksia.

Tunnin pääkuviona oli kääntää lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja tulla siitä pohkeenväistössä noin pitkän sivun keskelle, mutta ei ihan uralle saakka. Siitä parin suoristusaskeleen jälkeen pitkä sivu jatkettiin loppuun avotaivutuksessa. Tehtävää tultiin käynnissä ja ravissa. Käynnissä tehtävään lisättiin muutaman kierroksen jälkeen siirtyminen raviin avotaivutuksen jälkeen. Ravissa avotaivutuksen jälkeen siirryttiin laukkaan.

Pohkeenväistöt oikealle olivat vasemmalle tehtyihin verrattuna helpompia. Toki Pave jäkitti niissäkin vähän vastaan, mutta väistöaskeleet lähtivät kuitenkin paremmin, ja rentouttakin löytyi pätkittäin useamman askeleen ajan. Pohkeenväistöt vasemmalle takkusivat enemmän. En saanut Paven vasenta puolta haltuuni, jolloin se pullahti sieltä karkuun. Väistöt oikealle sujuivat ravissakin ihan kohtalaisesti. Vasemmalle tehtyjä väistöjä sain parsittua aavistuksen pitämällä Paven aika pienessä ravissa. Jäin väistöissä vasemmalle ärsyttävästi oikeaan ohjaan kiinni, vaikka juuri siitä olisi pitänyt osata hellittää.

Avotaivutuksen kaltaiset vasemmalle olivat puolestaan hankalampia. Oikealle tehdyt avotaivutuksen kaltaiset lähtivät alkuhaparoinnin jälkeen vähän paremmin. Vasemmalle tehdyissä avoissa ongelmana oli se, etten saanut Paven etuosaa käännettyä. Kaula sen sijaan meni mutkalle. Yritin tuupata etuosaa sisemmäs, mutta aika heikoin tuloksin. Ravissa tämä tietysti vaikeutui entisestään, mutta Paven hirveilystä huolimatta sain yritettyä sinnikkäästi. Avotaivutukset oikealle lähtivät tosiaan pienen haparoinnin jälkeen kohtuullisesti. Tosin nytkin oli parempi pysyä vähän pienemmässä ravissa, niin ehdin tarvittaessa korjata. Saimme kuitenkin tultua tehtävää paikoin aika tasaisesti, mikä oli meiksi ihan hyvä suoritus.

Avotaivutuksen jälkeen nostetuissa laukoissa halusin Paven liikkuvan hyvin eteen. Vasen laukka toimikin aika mukavasti, ja Pave eteni siinä hyvin. Oikea laukka oli tänään vähän tahmeampaa. Kertaalleen Pave lähti rullailemaan siinä itseään, jolloin se tuntui jäävän leijumaan paikoilleen. Yritin saada sitä pohkeesta eteen, mutta se vain rullasi ja lyhensi laukkaa. Hassu ruuna. Lähti se siitäkin lopulta taas jatkamaan matkaa, mutta oikeaa laukkaa en saanut vasemman laukan tapaan yhtä sujuvaksi.

Loppuravissa hevosten annettiin venyttää eteen ja alas. Pave liikkui ja venytti ihan hyvin, vaikka välillä sitä sai muistuttaa tekemään vielä töitä. Tämä tunti meni ihan mukavasti, vaikka ennen tuntia pelkäsin hermostuvani heti ja heittäväni pyyhkeen samaa vauhtia kehään. Päätin tosiaan ottaa taukoa Pavesta, koska yhteistyömme oli mennyt melkoista alamäkeä. En enää osannut ottaa asioita rennosti ja opetellen, vaan kiukustuin kerta toisen jälkeen yhä enemmän. Sellaista ratsastajaa ei kukaan hevonen ansaitse, joten Paven oli aika saada minusta kunnon tauko. Tällä tunnilla oli niitä tuttuja ristiriitatilanteita, mutta kiitos tauon, en vetänyt niin pahasti herneitä nenään kuin joskus. Hyviäkin pätkiä mahtui mukaan, mutta en vielä löytänyt sitä kipinää, että haluaisin jatkaa taas säännöllisiä treenejä Paven kanssa. Breikkimme jatkukoon siis.

Pieniä oikaisuja

Tiistain toisella tunnilla oli koulua viiden ratsukon voimin. Ratsukseni sain Tupun. Pääsimme treenaamaan vähän ympyröiden ratsastusta kahdeksankulmiona, pohkeenväistöjä sekä niiden jälkeen tehtyjä laukannostoja ravista.

Alkuverryttelyssä ratsastimme pääty- ja keskiympyröitä kahdeksankulmiona eli kääntö- ja suoristuskohtien kera. Sain yllättävän hyvin pidettyä suoristuspätkistä kiinni. Yritin samalla muistaa ulko-ohjan tuen niin asetuksissa kuin suoristuksissa. Tupu toimi sinällään ihan ok, vaikka pyöreys loisti taas poissaolollaan. Sainkin jo alkutunnista toiveita pyöreämmästä menosta. Yritin kyllä väkerrellä tätä, mutta aika pitkälti yritykseksi se jäikin. Lisäsimme verryttelyyn keskiympyrän oikeassa laukassa. Tässä suunnassa ja askellajissa Tupu tarjoaa liki itsestään pyöreää menoa. En tiedä, tekeekö se tämän ihan itsekseen vai vaikutanko siinä jotenkin eri tavalla. Olisipa kiva tietää ja saada sitä kovin toivottua pyöreyttä myös vasemmassa kierroksessa sekä kaikissa askellajeissa.

Pohkeenväistöt teimme pitkän sivun alusta kahdella portaalla keskemmäs. Aloitimme käynnissä. Raviväistöissä toisen portaan jälkeen suoristimme ja nostimme laukan. Väistöt onnistuivat erityisesti käynnissä aika mukavasti. Takaosa tosin meinasi lähteä paikoin johtamaan. Ensimmäiset raviväistöt menivät myös ihan mukavasti. Tupu piti vain muistaa tuoda väistöön rauhallisessa ravissa, jolloin se malttoi ottaa väistättävän avun oikein eikä tulkannut sitä kaasuksi.

Kun väistötehtävään lisättiin laukka, meni Tupun pakka vähän sekaisin. Niin ja kuskin varmasti myös. Tupun mielestä väistö ennen laukkaa oli vähän turha ja sen olisi ihan hyvin voinut jättää välistä. Niinpä Tupu pääsi hyppelehtimään pari kertaa laukkaan ihan omin lupineen. Väistöt menivät pitkälti jarrutellessa, kun Tupu yritti intoilla laukkaan. Yritin hakea rauhallisempaa ravia voltilla ennen väistöä, mutta en saanut Tupua kovin kuulolle. Laukannostot sen sijaan Tupu teki tarmokkaasti. Vasemmassa laukassa se tosin pääsi kippaamaan omia aikojaan vasemmalle, mutta sain hieman parsittua tätä. Kaarteet oikeassa laukassa menivät tasaisemmin. Molemmissa suunnissa pääsimme lopulta kohtuullisesti suoraan, vaikka vielä olisi voinut viilata ja tulla pari askelta pidemmälle ennen käännöstä. Laukkaosuudessa kivaa oli myös se, että helpomman oikean kierroksen lisäksi sain Tupua vähän rentoutumaan myös vasemmassa kierroksessa.

Loppuravin sijasta saimme Tupun kanssa tehtäväksi pyöräyttää oikeassa laukassa vielä muutama keskiympyrä. Tupu laukkasi ihan hyvin ja sen sai päästää venyttämään laukassa ohjan perässä eteen ja alas. Kun Tupu eteni ilman kiirettä, saimme siirtyä käyntiin ja siitä annettiinkin pitkät ohjat. Tupun kanssa oli taas kivaa, vaikka se pääsikin paikoin tekemään omia pieniä oikaisujaan. Saisinkin oppia olemaan itse määrätietoinen, mutta viilipytty, jotta hevosen ei tarvitsisi itse ehdotella reittejä ja askellajeja. No, Tupu ainakin opettaa tätä, joten täytyypä jatkaa treenailuja senkin kanssa.

Uudemmalla reitillä

Tiistaista tuli tuplahevostelupäivä. Ensimmäinen tunteroinen hurahti kaverin kanssa maastolenkillä. Ratsukseni sain tallin parhaimman maastohevosen tittelin kepoisasti lunastaneen Hiliman. Tällä kertaa kävimme vähän uudemman reitin, nimittäin Tiitonsaaren lenkin. Tämän reitin olen tainnut mennä vain kerran.

Reitti kulki tuttua Kotakankaantietä myöten metsäreitille. Siellä taivalsimme pääosin käynnissä ja loppuosasta otimme ravia ja laukkaa. Sitten palasimmekin jo metsästä toisia teitä pitkin tallille. Hilima käyttäytyi jälleen kerran ihanan fiksusti niin vetohevosena kuin peränpitäjänä. Sen kanssa maastoilu on kyllä niin mukavaa!

Tasapainoisia hetkiä

Maanantain tunnilla vuorossa oli puomeja ja kavaletteja neljän ratsukon voimin. Ratsukseni sain Hiliman. Alkuverryttelyssä ehdin työstää Hilimaa mukavasti käynnissä ja ravissa itsekseni ennen kuin tulimme suoraa linjaa, jolla oli kaksi puomiparia. Hilima toimi sileällä oikein mukavasti. Energiaa oli sopivasti, jolloin Hilima pyöristyikin kivasti. Puomeilla Hilima meinasi vähän kipittää, mutta tajusin tehdä pidätteet ajoissa ja pääsin vähän rentoutumaan puomeja kohti. Tulimme linjaa myös laukassa. Väli oli sopiva neljällä askeleella. Ensimmäisellä kierroksella himmailin liikaa, jolloin askelia tuli viisi. Sitten tajusin antaa Hiliman laukata normaalisti, jolloin väli meni hyvin neljällä askeleella. Linjalla suorana pysymiseen olisin saanut kiinnittää vähän enemmän huomiota, sillä Hilima pääsi hieman liiraamaan, yleensä vähän ulos.

Alkuverryttelyn jälkeen tulimme ympyrällä kahta innarikavalettia. Ratsastin tosin kavalettikohdan enemmän neliömäisesti. Tämä hämäsi Hilimaa, joka alkoi vasemmasta kierroksesta huolimatta nappailla kavaleteilla oikeaa laukkaa. Sain ajatella ympyrää tarkemmin myös kavaleteilla, vaikka ne toki hypättiin suoraan. Tie ennen kavaletteja ja niiden jälkeen piti kuitenkin taas olla ympyrämäinen. Pari kertaa sain pidettyä tien mielessäni ja siten Hiliman vasemmassa laukassa. Korjauksien jälkeen hairahduin kuitenkin taas, ja niin Hilima oli jälleen kavalettien jälkeen väärässä laukassa. Hilima paljasti hyvin sen, minne omat ajatukseni meitä veivät.

Seuraavaksi tulimme vasemmassa laukassa lävistäjäkavaletin, jonka jälkeen hevoset pysäytettiin pari kertaa kontrollin vuoksi seinään. Hilima ei tosin pyrkinyt kavaletin jälkeen omille teilleen, mutta pysäytin sen silti. Lisäsimme tämän kavaletin perään vielä suoralla linjalla olleet innarikavaletit ja niistä viiden askeleen päässä olleen puomin. Lävistäjäkavaletin tie oli hyvin kunnossa, jolloin pääsimme jatkamaan suoran linjan innarikavaleteille ja puomille helposti. Väli meni myös asiallisesti viidellä askeleella.

Lopuksi tulimme vielä miniradan: puomin ja innarikavalettien suora linja, suoran linjan kaksi puomiparia, lävistäjäkavaletti, innarikavalettien ja puomin suora linja ja lopuksi suoran linjan kaksi puomiparia toisesta suunnasta. Aloitimme tehtävän vähän liian rauhallisessa vasemmassa laukassa. Niinpä puomin ja innarikavalettien väliin meni kuusi askelta, kun viittä tavoiteltiin. Kuusi askelta sopi kuitenkin tasaisesti väliin, joten matka jatkui. Suora linja kahden puomiparin kera meni tasaisesti neljällä askeleella. Tie lävistäjäkavaletille oli kunnossa, ja se ylittyi hyvin. Hilima oli tässä kohtaa herännyt, joten olisin saanut tajuta ottaa sitä hieman kiinni. Innarikavalettien ja puomin suora linja meni nyt viidellä askeleella, mutta aavistuksen ahtaasti. Sen jälkeen puolestaan jarrutin liikaa, jolloin Hilima pudotti raville. Sain laukan kuitenkin pian takaisin, mutta rytmi oli hukassa, ja niinpä tulimme kahden puomiparin suoran linjan vähän hapuillen. Saimmekin hurauttaa sen vielä loppuun uudelleen, ja näin yksittäisenä tehtävänä se meni asiallisesti neljällä askeleella.

Siihen päättyivät tunnin puomi- ja kavalettitehtävät. Lopuksi tulimme ravissa koko maneesia kahtena neliönä. Hilima malttoi ravata mukavan tasaisesti, vaikka välillä sen teki mieli kipittää. Hilima meni kulmat molempiin suuntiin aika tasaisesti, ja se oli helppo suoristaa molempiin suuntiin. Tunti päättyikin varsin leppoisaan menoon. Tuntiin mahtui muutenkin useampia tasapainoisia hetkiä, joissa menimme Hiliman kanssa yhtä matkaa. Hiliman kanssa erityisesti tajuaa istunnan vakauden merkityksen. Hilima tuntuu korjaavan ratsastajan epätasapainoa kiirehtimällä. Kun taas saa istuttua vakaasti, jää Hilima odottamaan ratsastajaa. Tällä tunnilla tsemppasin myös käsieni kanssa ja ainakin omasta mielestäni kannoin niitä paremmin kuin toviin. Minulla kun on todella paha tapa ratsastaa kädet aivan liian alhaalla ja vielä ihan levällään. Hiliman kanssa oli hyvä harjoitella tätäkin. Muutenkin tunti sen kanssa oli oikein mukava. Toki mukaan mahtui pientä epätasaisuutta, mutta valtaosin minulla oli fiilis, että homma oli molemmilla hanskassa. Parhaimpina hetkinä meno oli aika tasapainoista. Pienet kavaletitkaan eivät jännittäneet, vaan niitä oli mukava hypellä. Juuri oikeanlaista treeniä estepääkoppaani ajatellen.

Sunnuntain maastoputki, reissu 2

Sunnuntain toiselle maastolenkille sain toisen mainion ratsun alleni, nimittäin Hiliman. Kävimme tismalleen saman lenkin kuin ensimmäisellä kierroksella eli Kotakankaan lenkin metsäpolulla höystettynä. Hilimankin kanssa olimme vetovastuussa lähes koko lenkin ajan.

Hiliman kanssa meno oli vielä rennompaa. Sen kanssa olen maastoillut enemmän, mikä näkyy juurikin rentona fiiliksenä. Toki Gian jälkeen pienemmän Hiliman kipittävämpi askel oli hassu muutos. Hilima tahkosi kuitenkin menemään tasaisen varmasti ja reippaasti. Laukkapätkiä otimme tällä reissulla kolme. Joskin kotia kohti otettu toinen pätkä meni meillä valtaosin ravissa. Edellä mennyt ratsu ei innostunut niin sujuvaan laukkaan, joten Hilima huomasi pysyvänsä perässä ihan ravaten.

Tämäkin reissu sujui kaikin puolin todella mainiosti, ja tallille sai palata älyttömän hyvällä mielellä. Kuinka kivaa maastoilu onkaan hyvillä hevosilla ja hyvässä seurassa!

Sunnuntain maastoputki, reissu 1

Sunnuntaina tarjoutui mahdollisuus käydä maastossa peräti kahdesti kaverin seurana. Mikäpä siinä. Ensimmäiselle reissulle otin ratsukseni Gian. Arvelin Gian olevan toista hevosta hitaampi, mutta loppujen lopuksi päädyimme vetämään valtaosan lenkistä.

Kävimme yksinkertaisesti kiertämässä Kotakankaan lenkin metsäosuuden kera. Keli helli meitä, kun aurinko helotti ja vähän jo lämmittikin siniseltä taivaalta. Reissulla otimme kaksi laukkapätkää, jotka sujuivat hyvin. Mitä nyt kotia kohti laukatessa hevosissa tuntui olevan virtaa, mutta se näkyi onneksi vain vähän venyvänä jarrutusmatkana. Takaa tullut ja ohi päästetty ravurikaan ei Giaa hetkauttanut.

Reissu sujui kaikin puolin hyvin, ja Gia keräsi pisteet kotiin käyttäytymisellään. Olipa kiva lenkki! Pitää toivoa, että pääsen Gian kanssa toistekin maastoon.

Kadoksissa ollut tunne

Lauantaina lyöttäydyin estetunnille neljänneksi ratsastajaksi. Ratsunkin olin saanut toivoa etukäteen, ja sehän oli tietysti Gia. Alkuverryttelyssä kävimme kaikki askellajit läpi. Ideana oli saada hevonen liikkumaan pontevasti, mutta tuntumalla pysyen. Gia toimi ihan mukavasti, mitä nyt minun olisi pitänyt saada se pyöristymään paremmin jokaisessa askellajissa.

Ensimmäiset verryttelyhypyt otimme vasemmassa kierroksessa kahdelle innarikavaletille ja oikeassa kierroksessa ponnistuspuomilla varustetulle pystyn ja okserin askeleen sarjalle. Kavaletit ylittyivät mukavasti. Muistin ratsastaa sekä lähestymisen että kavalettien jälkeen. En kuitenkaan jäänyt säätämään hypyissä, vaan saatoin rentoutua ponnistuspaikan ollessa selvä. Oikean laukan verryttelyhypyissä mokoma ponnistuspuomi sekoitti omaa pakkaani. En muka nähnyt sille paikkaa, mutta onneksi tiesin Gian hoitavan asian kotiin. Vähän kuitenkin värkkäsin ponnistuspuomia kohti liikaa, mikä varmasti teki menosta hieman epätasaista. Gia selvitti tehtävän kuitenkin joka kerta, vaikka paikka ei ollutkaan aina täydellinen. Opettaja hinasi puomeja meille sen verran ylös, että sarjan b-osana ollut okseri oli lopulta 90 senttiä. Enpä ole arkajalkuuksissani aikoihin hypännyt sitä korkeutta, mutta Gian selästä se näytti ihanan sopivalta.

Seuraavaksi tulimme oikeassa laukassa aiemmalta tehtävältä tutut innarikavaletit, joilta jatkoimme suoralla linjalla pystylle. Väliin tuli viisi askelta. Ponnistuspaikat olivat edelleen kavaleteille kunnossa, ja Gia selvitti välin hyvin viidellä askeleella. Pääsimme linjan mukavasti suoraan ja jatkoimme vielä pystyn jälkeen pari askelta suoraan ennen kääntymistä. Sangen asiallista! Lisäsimme näiden esteiden perään vielä kaksi lävistäjäpystyä. Homma jatkui yhtä helppona. Tiet olivat kunnossa, Gia laukkasi hyvin, ja esteet ylittyivät liki itsestään.

Lopuksi hyppäsimme radan hurjassa 65–80 sentin korkeudessa: suora linja innarikavaleteilta pystylle, lävistäjäpysty, kaareva linja lävistäjäpystyltä aiemman suoran linjan toiselle pystylle ja lopuksi vielä askeleen sarja. Lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Tajusin antaa Gian laukata heti alusta asti sopivasti, jotta radasta ei tulisi epätasainen. Suoran linjan innarikavaletit menivät hyvin, ja pystylle pääsimme asiallisesti viidellä askeleella. Tie ensimmäiselle lävistäjäpystylle oli kunnossa, ja se ylittyi myös hyvin. Kaareva linja lävistäjäpystyltä suoran linjan pystylle meni sujuvasti viidellä askeleella. Viimeisenä ollut askeleen sarja ylittyi samalla meiningillä eli tasaisen varmasti. Jes!

Tunnin hyppelyt päättyivät siihen, ja taputtelin ja kehuin Gian maasta taivaisiin. Jumankekka, minä oikeasti nautin radalla ollessani ja huomasin sarjalle lähestyessäni hymyileväni leveästi. Niin kivaa! Hyppäämisen ilo on ollut minulla jo pidempään kateissa, joten tällainen fiilis tuli oikeasti niin tarpeeseen. Gian kanssa on niin ihana hypätä, sillä se kyllä osaa hommansa. Tänään tajusin myös luottaa siihen ja yrittää tehdä oman osuuteni mahdollisimman hyvin. Tunnin tehtävillä samoin kuin radalla minulla olikin olo, että tiedän mitä teen. Tuntuipa kerrassaan hyvältä. Kuten opettajallekin sanoin, Gia on kunnon terapiaratsu. Sellaisen hevosen kanssa sitä oppii kerta kerralta taas nauttimaan hyppäämisestä jännittämisen ja pelkäämisen sijasta.

Kertaus heti perään

Perjantain toisen tunnin menin itsenäisesti Gialla. Se oli saanut pudottamansa kengän paikoilleen, joten pääsin onneksi senkin selkään. Päätin mennä sen kanssa Artsin tunnin treenit. Pikakertaus asioista heti perään, joskin eri ratsulla. Luvassa oli siis kevyesti väistöjä ja enemmän siirtymisiä.

Käynnissä tehdyt pohkeenväistöt keskihalkaisijalta uralle sujuvat mukavasti. Gia väisti ihanan kevyesti ja helposti. Korjattavaa jäi oikeastaan vain tahdin säilyttämisessä. Väistöissä Gia hidasti etenemistä, mikäli en puuttunut asiaan. Taisin jäädä itse ratsastamaan väistöä liian tarkasti sen sijaan, että olisin tehnyt sen hyvällä tavalla puolihuolimattomasti. Sain kuitenkin Gian säilyttämään tahdin paremmin väistössäkin, kun en ajatellut vain sivulle menemistä, vaan myös samalla eteen.

Keskihalkaisijalta ravista tehdyt laukannostot sujuivat myös hyvin. Gia nosti laukat asiallisesti, vaikka en saanutkaan sitä lähellekään joka kerta tuotua pyöreänä nostoon. Gia ei kuitenkaan kiirehtinyt laukkaan, vaan selvästi ponnisti siihen. Kerran tai pari unohdin valmistella noston, jolloin Gia joutui arvaamaan, kumpaa laukkaa halusin. Silloin nousi yleensä vasen, vaikka oikea oli vuorossa. Tällaista se vasemmalle kenottava istuntani muun muassa kielii hevoselle. Siirtymiset laukasta raviin olivat minulle edelleen vaikeita. Giahan olisi tehnyt ne vaikka kuinka hyvin, mutta en vain saanut omaa kroppaani toimimaan. En saanut istuntaa niin jänteväksi, että olisin päässyt sen kautta lyhentämään laukkaa ja tekemään siitä siirtymisen. Nyt siirtyminen laukasta raviin meni vähän pudottautuen.

Laukannostot lävistäjillä eivät sinällään tuottaneet uusia pulmia. Mitä nyt Gia oli ehtinyt herätä hommiin ja pyrki hieman ennakoimaan. Vasemmalle viettävä istuntani tosin sotki pakkaa tälläkin kuviolla, ja muutaman kerran Gia nosti toivotun oikean laukan sijasta vasemman. Näinä kertoina Gia pääsi myös vähän itse ennakoimaan, kun en muka ollut napannut sitä ravissa kunnolla kuulolle. Siirtymiset laukasta raviin eivät ihme kyllä vaikeutuneet tällä kuviolla, vaikka odotinkin sitä. Päinvastoin. Sain pari kertaa lävistäjällä pientä otetta Gian laukkaan, jolloin siirtyminen raviin tuli aavistuksen valmistellummin. Petrattavaa olisi ollut rutkasti, mutta pienehkökin parannus ilahdutti. Tarvitsen selvästi enemmän askellajin sisällä tehtyjen siirtymisten treeniä, jotta opin tekemään siirtymiset askellajien välillä paremmin.

Tämän tehtävän jälkeen oli oikeastaan aivan pakko mennä muutamat lävistäjät laukanvaihtojen kera. Vaihdot oikeasta vasempaan sujuivat helposti. Giasta tunsi hyvin, kun se lähti vaihtamaan. Vaihdot vasemmasta oikeaan takkusivat hieman. Pari kertaa päädyimme menemään lyhyen sivun vastalaukassa, kun Gia ei tajunnut vaihtopyyntöjäni, vaan luuli meidän treenaavan vastalaukkaa. Näiden jälkeen tajusin valmistella vaihtopyynnön selvemmin, jolloin saimme vaihdot myös tähän suuntaan paremmin.

Loppuravissa Gia oli jo hyvinkin hereillä ja hiihteli menemään. Sain toppuutella sitä melkoisesti ennen kuin se aina malttoi tovin. Hassu Gia. Toisaalta onhan se kiva, että sillä vielä 18-vuotiaana riittää menohaluja. Eihän se mikään päätön kaahari ole, kunhan nyt vain etenee joutuisasti. Giankin kanssa oli mukava treenata etenkin, kun treeniaiheet olivat valmiiksi mielessä.

Asialliset nostot, hätäiset paluut

Perjantaina päätin tuplaheppailla. Ensimmäisenä oli Artsin koulutunti. Ykkösratsuni oli pudottanut kengän, joten tuuraajaksi tuli Hilima. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme, ja pääsimme treenaamaan vähän väistöjä ja mukavasti siirtymisiä. Alkuverryttelyn teimme kaikissa askellajeissa. Hilima liikkui ihan mukavasti eikä yrittänyt kipittää.

Ensimmäisenä tulimme muutamat pohkeenväistöt käynnissä. Kuviona oli tehdä väistö keskihalkaisijalta uralle. Hilima väisti mukavan kevyesti, vaikka välillä sainkin muistuttaa takaosan pysymisestä mukana. Hilima ei myöskään pahemmin jännittynyt väistöissä, vaan pysyi kohtuullisen rentona. Tahti hieman hiipui väistöissä, jolloin sain houkutella Hilimaa säilyttämään saman etenemisen, vaikka mukaan tulikin väistöaskelia. Väistöt olivat molempiin suuntiin aika samanlaiset, suurempia puolieroja en huomannut. Kivaa oli myös se, että maltoin jättää väistön puoleisessa ohjassa roikkumisen yllättävän vähälle.

Väistöjen jälkeen siirryimme ensimmäiselle varsinaiselle kuviolle. Tulimme ravissa keskihalkaisijalle ja keskikohdasta valmistelimme tulosuuntaan nähden vastakkaisen laukan nostamisen. Keskihalkaisija jatkettiin sitten loppuun ja käännyttiin laukan suuntaan. Siirtyminen laukasta raviin tehtiin pitkän sivun keskellä. Hilima nosti joka kerta pyytämäni laukan, mutta tehtävän toistuminen sai sen hiljalleen ennakoimaan. Niinpä muutamia kertoja keskihalkaisijan alussa Hilima pomppasi itsestään laukalle. Tarjosipa se kertaalleen melkoisen lyhyttä laukkaa. Enpä tiennyt sen taitavan sellaistakin menoa. Laukan nostamisen jälkeen Hilima pääsi valumaan hieman molempiin suuntiin, kunnes aloin ratsastaa tien tarkemmin. Siirtymiset laukasta raviin jäivät meillä vähän valmistelemattomiksi. Yritin ajatella laukan lyhentämistä, mutta siinä samassa Hilima olikin jo ravissa. Opettaja neuvoi hakemaan laukan pitkän sivun alusta sujuvaksi ja vasta sitten hakemaan lyhennyksen kautta tehtyä siirtymistä. Tämä laukan sujuvoittaminen auttoi hieman, kun Hilima sai tavallaan laukata enemmän takaa. Mutta oma pakettini ei pysynyt siirtymisiä valmistellessa kasassa, jolloin en voinut auttaa Hilimaakaan lyhentämään. Pientä parannusta saimme siirtymisissä, mutta kyllä ne harmillisen kauan edes kohtalaisista jäivät.

Toisella kuviolla jatkoimme samojen siirtymisten parissa, mutta eri reitillä. Nyt nostimme laukan ravista lävistäjän keskellä. Noston jälkeen laukkasimme lävistäjän normaalisti loppuun, lyhyen sivun läpi ja sitten taas uudelle lävistäjälle. Sen keskellä siirryimme puolestaan raviin. Muokkasimme tehtävää lopuksi siten, että jälkimmäinen lävistäjä pyrittiin menemään laukassa kokonaan. Hilima nosti laukat edelleen aika hyvin, paikoin jopa sangen säpäkästi. Se tosin alkoi taas ennakoida ja yritti tulla kipitysravilla ensimmäiselle lävistäjälle. Tällä tehtävällä nousi muutaman kerran väärä laukka, kun Hilima kipitysvimmoissaan pääsi nappaamaan oikean laukan, vaikka vasenta pyysin. Siirtymiset raviin lävistäjällä olivat hankalia. Hilima tykkäsi kiihdyttää lävistäjällä enkä oikein saanut sitä malttamaan. Paikoin siirtymiset valuivat aika railakkaasti oikean kohdan ohi. Yritin istua siirtymälävistäjän ajan kuin tatti, mutta taisin aina rytkähtää jonnekin ja antaa Hilimalle näin tilaisuuden viipottaa. Loppuun tehdyt kokonaiset laukkalävistäjät eivät myöskään oikein onnistuneet.  Hilima pääsi kiihdyttämään ja pudottamaan raville liian aikaisin. Oikeassa laukassa pääsimme hieman lähemmäs uraa toisin kuin vasemmassa laukassa. Näitä saisi kyllä harjoitella. Muistelen tehneeni näitä Hiliman kanssa joskus kauan sitten eivätkä ne silloinkaan kovin hehkeästi menneet.

Loppuravissa haettiin vielä hyvää etenemistä. Hilima kipitti hieman, mutta sain kohtuullisesti toppuuteltua sitä malttamaan. Tunnin laukannostot lähtivät ihan asiallisesti. Hilima selvästi osaa ne sangen näppärästi halutessaan. Mutta siirtymiset alaspäin, voi jee. Ne eivät olleet tänään meidän heiniämme. En selvästi saanut Hilimasta laukassa sellaista otetta, että siirtyminen raviin olisi tullut vähän hitaammin. Nyt Hilima oli yhdessä hetkessä laukassa ja toisessa jo ravissa. Ei muuta kuin parempaa oman istunnan hallintaa ja sitä kautta parempaa otetta hevoseen. Hiliman kanssa oli kuitenkin ilo vääntää koulua. Ajatella, että vielä tovi sitten pyörittelin silmiä ajatukselle koulutreeneistä Hiliman kanssa. Onneksi sitä aina voi vaihtaa höhlät mielipiteensä.