Kun haaveilee sopivan pienesti, voi haave toteutua kymmenessä päivässä. Näin kävi tänään, kun pääsin pitkästä aikaa kaikkien askellajien maastoon Tallinmäelle. Pakko myöntää, että sateinen keli nyrpistytti enemmän kuin aikoinaan, kun olin vielä säänkestävämpi heppatyttö. Tuuri oli onneksi puolella, ja pääsimme kahden ratsukon voimin taittamaan reissun vain pienen tihkusateen ropinassa.
Ratsunani oli Aku, ja saimme nautiskella huolettomasta menosta vetovastuun ollessa toisella ratsukolla. Kävelimme ja ravasimme Kotakankaan lenkin reittiä myöten metsään, jossa otimme laukkapätkän. Vetoratsukko ehdotti uuden reitin tutkimista, ja niin samoilimme kinttupolkua pitkin takaisin varsinaiselle Kotakankaan lenkin metsäreitille. Siellä otimme toisen laukkapätkän. Ja taas hymyilin. Leveästi. Ihanaa iloita pienistä asioista.
Kotimatkalla otimme vielä tiellä kolmannen laukkapätkän. Mikä siinä laukkaamisessa onkin niin kivaa? Sen kun tietäisi. Loppumatkan taitoimme ravissa ja käynnissä. Aikaa reissuun hurahti noin tunteroinen, ja koska sade ei päässyt kastelemaan pintaa enempää, olin reissun jälkeen oikein mielissäni. Pieni haave, mutta sitäkin isompi ilo.
Tuleekohan minusta puskaratsastaja? En tiedä. Pakko kyllä myöntää, että nyt vähän harmittaa se, että maastoilu alkoi kutkutella ajatuksissani vasta nyt talven odottaessa jo nurkan takana. Tauon aikana säänkestävyyteni on heikentynyt (tai mukavuudenhaluni noussut), joten kevät, alkukesä sekä alkusyksy olisivat siinä mielessä olleet maastoilun kannalta minulle otollisempaa aikaa. Hassua murehtia tällaista. Jollain tavalla hassua on myös se, että naputtelen näitä harvoja ratsastuksiani vielä tänne blogiin. Alkaako uinuva heppatyttöni heräillä? En tiedä sitäkään. Sen kuitenkin tiedän, että voin onneksi aina innostuessani palata hevosen selkään. Ja tällä hetkellä se on just hyvä niin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahden ratsukon tunti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahden ratsukon tunti. Näytä kaikki tekstit
perjantai 11. lokakuuta 2019
keskiviikko 19. heinäkuuta 2017
Leppoisa lenkki
Keskiviikon toinen heppailu meni maastossa. Ratsunani oli Gia, ja seuranamme olivat Nora ja Hemppa. Kävimme köpöttelemässä kevyen lenkin, joka kulki tietä pitkin lentokenttäreitille, siitä taas tietä pitkin niin kutsumalleni ravilenkille ja siitä samaa reittiä takaisin tallille.
Etenimme kaikessa rauhassa. Kaikki askellajit olivat käytössä, mutta laukkaa otimme vain pari lyhyttä ja rauhallista pätkää. Paarmat ja hyttyset kiusasivat hieman, mutta eivät onneksi ihan tolkuttomasti. Lenkki sujui kaikin puolin hyvin. Mikäpä siinä istuskellessa, kun ratsu ja seura ovat oikein kohdillaan.
Etenimme kaikessa rauhassa. Kaikki askellajit olivat käytössä, mutta laukkaa otimme vain pari lyhyttä ja rauhallista pätkää. Paarmat ja hyttyset kiusasivat hieman, mutta eivät onneksi ihan tolkuttomasti. Lenkki sujui kaikin puolin hyvin. Mikäpä siinä istuskellessa, kun ratsu ja seura ovat oikein kohdillaan.
lauantai 17. kesäkuuta 2017
Kertauksen hyvä anti
Lauantaina vuorossa oli estetunti. Ratsukseni sain Paven ja tunnin jaoin ylellisesti vain toisen ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan viime keskiviikolta tuttua jumppasarjaa, jolla oli kolme ravipuomia, kolme innaripystyä sekä askeleen välein esteet, jotka lähtivät ristikoista ja muuttuivat lopulta pystyksi ja okseriksi. Välit olivat edelleen tarkoituksella hieman lyhyet, jotta hevoset joutuivat jumppaamaan enemmän eivätkä voineet mennä hyppyjä laakana.
Alkuverryttelyssä ravailimme ensin itsenäisesti. Annoin Paven ravata alussa ihan vain ajatuksella etenemisestä enkä puuttunut sen tarjoamaan hirvimuotoon. Ährään tunnetusti liikaa ohjalla ja unohdan ne pohkeet, joten päätin kokeilla lähteä liikkeille pohkeista ja ottaa ohjat peliin myöhemmin. Pave liikkuikin ihan kohtuullisesti, vaikkakin väärinpäin. Kun lähdin hakemaan samaa liikettä tuntuman kanssa, yritti Pave heti hidastaa. Enemmän siis pohjetta, vähemmän ohjaa, vaikkakin tuntuma silti pitäen. Siinäpä minulle opettelemista. Laukassa tulimme kolmikaarista kiemurauraa, jonka suoristuskohdissa oli kavaletit. Päätin tulla tehtävää kevyessä istunnassa ja testata, liikkuisiko Pave siten paremmin. Ja kyllähän se liikkui. Ponnistuspaikat löytyivät mukavasti, ja Pave nappasi joka ikisen laukan kavaletilla oikein. Jes! Olenhan minä tiennyt, että Pave on hyvä vaihtamaan, mutta enpä silti aina saa sitä niitä vaihtoja tekemään. Vaan nytpä sattui kaikki kohdilleen.
Sitten siirryimme jumppasarjan pariin. Lähestymiset teimme ravissa, ja muistin viime kerran perusteella tulla tehtävälle pyöreässä ravissa. Olimme tainneet Paven kanssa molemmat haudutella viime kerran oppeja, sillä tänään tehtävä sujui alusta alkaen aika kivasti. Niin ravipuomit kuin innaripystyt sujuivat kerta toisen jälkeen asiallisesti. Välillä sain kannustaa Pavea hieman äänellä, jotta se ponnisti jokaisen esteen hyvin, mutta isoja rohkaisuja se ei tarvinnut. Kertaalleen okserin tultua mukaan Pave ei aivan jaksanut nostaa jalkojaan ja rymisteli, mutta pysyi onneksi pystyssä ja oppi virheestä. Tämän rymistelyn jälkeen se korjasi hienosti ja tuli jumppasarjan nyt jalat hypyissä hyvin nostaen. Koska Pave hanskasi lähestymisen ja esteet itse hyvin, minulle jäi kaivattua aikaa miettiä omaa mukautumistani. Pohkeet pysyivätkin paremmin tuntumalla eivätkä jalkani siten heilahdelleet hypyissä niin pahasti kuin joskus. Opettaja hoksautti myös myötäämään hieman selvemmin, ja tätäkin asiaa ehdin hypyissä korjata. Vähän ehkä meni liioittelun puolelle, mutta ainakin tuli muutosta. Siitä on hyvä hakea sitä kultaista keskitietä.
Loppukäynnit hoituivat peltolenkin kautta. Olipa kiva tunti! Oli niin mukava huomata, miten samalla viikolla hankaluuksia tuottanut tehtävä sujui nyt niin paljon paremmin. Kertaus on opintojen äiti. Jumppasarjan okseri nousi 80 senttiin, ja se oli omalle päälle aivan hyvä korkeus. Olisimme saaneet tulla isompanakin, mutta päätin, että tuo korkeus riittää meille tällä kertaa. Ei pidä haukata liian isoa palasta kerralla. Pave oli muutenkin tehnyt hommansa niin hyvin, etten hennonnut vaatia siltä enää enempää. Me vedimme tänään hyvin, hyvä me!
Alkuverryttelyssä ravailimme ensin itsenäisesti. Annoin Paven ravata alussa ihan vain ajatuksella etenemisestä enkä puuttunut sen tarjoamaan hirvimuotoon. Ährään tunnetusti liikaa ohjalla ja unohdan ne pohkeet, joten päätin kokeilla lähteä liikkeille pohkeista ja ottaa ohjat peliin myöhemmin. Pave liikkuikin ihan kohtuullisesti, vaikkakin väärinpäin. Kun lähdin hakemaan samaa liikettä tuntuman kanssa, yritti Pave heti hidastaa. Enemmän siis pohjetta, vähemmän ohjaa, vaikkakin tuntuma silti pitäen. Siinäpä minulle opettelemista. Laukassa tulimme kolmikaarista kiemurauraa, jonka suoristuskohdissa oli kavaletit. Päätin tulla tehtävää kevyessä istunnassa ja testata, liikkuisiko Pave siten paremmin. Ja kyllähän se liikkui. Ponnistuspaikat löytyivät mukavasti, ja Pave nappasi joka ikisen laukan kavaletilla oikein. Jes! Olenhan minä tiennyt, että Pave on hyvä vaihtamaan, mutta enpä silti aina saa sitä niitä vaihtoja tekemään. Vaan nytpä sattui kaikki kohdilleen.
Sitten siirryimme jumppasarjan pariin. Lähestymiset teimme ravissa, ja muistin viime kerran perusteella tulla tehtävälle pyöreässä ravissa. Olimme tainneet Paven kanssa molemmat haudutella viime kerran oppeja, sillä tänään tehtävä sujui alusta alkaen aika kivasti. Niin ravipuomit kuin innaripystyt sujuivat kerta toisen jälkeen asiallisesti. Välillä sain kannustaa Pavea hieman äänellä, jotta se ponnisti jokaisen esteen hyvin, mutta isoja rohkaisuja se ei tarvinnut. Kertaalleen okserin tultua mukaan Pave ei aivan jaksanut nostaa jalkojaan ja rymisteli, mutta pysyi onneksi pystyssä ja oppi virheestä. Tämän rymistelyn jälkeen se korjasi hienosti ja tuli jumppasarjan nyt jalat hypyissä hyvin nostaen. Koska Pave hanskasi lähestymisen ja esteet itse hyvin, minulle jäi kaivattua aikaa miettiä omaa mukautumistani. Pohkeet pysyivätkin paremmin tuntumalla eivätkä jalkani siten heilahdelleet hypyissä niin pahasti kuin joskus. Opettaja hoksautti myös myötäämään hieman selvemmin, ja tätäkin asiaa ehdin hypyissä korjata. Vähän ehkä meni liioittelun puolelle, mutta ainakin tuli muutosta. Siitä on hyvä hakea sitä kultaista keskitietä.
Loppukäynnit hoituivat peltolenkin kautta. Olipa kiva tunti! Oli niin mukava huomata, miten samalla viikolla hankaluuksia tuottanut tehtävä sujui nyt niin paljon paremmin. Kertaus on opintojen äiti. Jumppasarjan okseri nousi 80 senttiin, ja se oli omalle päälle aivan hyvä korkeus. Olisimme saaneet tulla isompanakin, mutta päätin, että tuo korkeus riittää meille tällä kertaa. Ei pidä haukata liian isoa palasta kerralla. Pave oli muutenkin tehnyt hommansa niin hyvin, etten hennonnut vaatia siltä enää enempää. Me vedimme tänään hyvin, hyvä me!
perjantai 16. kesäkuuta 2017
Kangasreitit viimein korkattu
Koska perjantaina ei ollut kouluvalmennusta, oli se passeli päivä maastoreissulle. Lähdimme kahden ratsukon voimin korkkaamaan viimein tälle kesälle kangasreitit. Ratsunani oli Gia.
Tallustelimme kankaille tietä ja vesireittiä myöten. Hurauttelimme ala- ja yläpoluilla rauhalliset laukkapätkät. Toisessa laukkapätkässä Gia olisi halunnut vissiin mennä lujempaa, mutta malttoi hyvin. Kotimatkan taitoimme metsäosuudella vielä vähän ravaten, kunnes siirryimme kokonaan käyntiin loppumatkaksi.
Tallille menimme puskareitin kautta laitumen vierestä. Ruunalauma innostui meistä hiiteen ja rallitteli laitumella tovin laukassa. Gia meni vielä yllyttämään poikia hörisemällä niille kannustavasti. Hassut höhlät. Hyttysistä alkaa olla jo vähän kiusaa, mutta niistä huolimatta reissu oli jälleen kerran oikein mukava.
Tallustelimme kankaille tietä ja vesireittiä myöten. Hurauttelimme ala- ja yläpoluilla rauhalliset laukkapätkät. Toisessa laukkapätkässä Gia olisi halunnut vissiin mennä lujempaa, mutta malttoi hyvin. Kotimatkan taitoimme metsäosuudella vielä vähän ravaten, kunnes siirryimme kokonaan käyntiin loppumatkaksi.
Tallille menimme puskareitin kautta laitumen vierestä. Ruunalauma innostui meistä hiiteen ja rallitteli laitumella tovin laukassa. Gia meni vielä yllyttämään poikia hörisemällä niille kannustavasti. Hassut höhlät. Hyttysistä alkaa olla jo vähän kiusaa, mutta niistä huolimatta reissu oli jälleen kerran oikein mukava.
lauantai 3. kesäkuuta 2017
Kiva hyppytunti
Lauantaina lyöttäydyin estetunnille, jolla ratsukoita oli loppujen lopuksi vain kaksi. Vaihdoin ratsuni myös lennosta. Alun perin minulla piti olla Tupu, mutta nappasin kuitenkin Paven. Tunnilla teimme niin laukanvaihtoja kavaleteilla kuin hyppäsimme suoraa ja kaarevaa linjaa.
Alkuverryttelyssä ravasimme suoran ja kaarevan linjan puomeja. Pave tuntui hieman hitaalta ja tykkäsi hirveillä. Nohittelin sitä, mutta en saanut sitä kovin hereille. Puomien yli pääsimme kyllä, mutta hieman kolistellen. Tajusin kuitenkin olla tuuppaamatta Pavea enää puomeilla, vaan yritin herätellä sen aina ennen ja jälkeen. En halunnut häiritä sen työrauhaa tuuppaamalla vielä puomien aikana.
Yksittäistä kavalettia tulimme kahdeksikolla vaihdellen sillä laukkoja. Ponnistuspaikat tulivat kivasti, vaikka laukka oli hieman uneliasta. Pave kuitenkin nappaili liki kaikki laukat oikein. Pari kertaa se laskeutui ristilaukassa, mutta korjasi itse. Kertaalleen yksi ristilaukka piti korjata ravin kautta. Olipa kiva, miten helposti laukat vaihtuivat tällä kertaa.
Seuraavaksi tulimme vasemmassa laukassa suoraa linjaa, jolla oli innarivälein kolme puomia ja hiljalleen nouseva ristikko. Välit olivat lyhyehköt ja ideana oli saada hevosia vähän lyhentämään ja nostamaan jalkoja. Laukan piti olla siis pontevaa, mutta lyhyttä. Sen hakeminen olikin hankalaa, kuten aina aiemminkin. Saan parhaimmillani lähinnä lyhyttä ja ponnetonta laukkaa. Puomit kuitenkin tekivät tehtävänsä, ja Pave tajusi aina itsekin, ettei niitä voinut vain jolkotella. Mukaan mahtui muutamia hyppyjä, jotka tuntuivat selkään kivan pyöreiltä. Pave joutui siis vähän nousemaan sen sijaan, että se olisi hypännyt laakana. Tehtävällä hyvää oli se, että ehdin miettiä myös omaa mukautumistani sekä yrittää pitää pohkeet hypyissä tuntumalla, jolloin jalkani eivät aina heilahtaneet niin kamalasti.
Tämän jälkeen tulimme ensin oikeassa ja sitten vasemmassa laukassa kaarevalla linjalla olleita puomeja ja pystyjä. Oikeassa laukassa tultuna ensin oli kaksi pystyä ja sitten kolme puomia. Pystyjen sekä pystyn ja ensimmäisen puomin välit olivat yhdeksän metriä, ja tulimme ne kahdella askeleella. Oikeassa laukassa oli ensin hieman hakemista tien ja laukan kanssa, että sain ne sopivaksi. Meinasimme ensin jäädä kahdella askeleella jopa liian kauas, vaikka kuvittelin välin tosi ahtaaksi. Homma parani kuitenkin, kun yritin taas miettiä sitä lyhyttä, mutta kuitenkin pontevaa laukkaa sekä kääntää tehtävällä sopivasti. Vasemmassa laukassa tie löytyi kivasti, ja tehtävä sujui aika hyvin. Kertaalleen tosin ponnistuspaikka ensimmäiselle puomille ei sattunut ollenkaan kohdille, ja Pave joutui harppomaan. Se ponnisti ensimmäiselle pystylle kauempaa, ja jäin matkasta. Perunasäkkeilystäni huolimatta Pave selvitti pystyjen välin kahdella askeleella ja hyppäsi toisenkin pystyn, vaikka ohjat roikkuivat pitkänä, ja minä olin kaikkea muuta kuin menossa esteen yli. Olin jo varautunut ohimenoon ja oikeastaan antanutkin sille luvan tapahtuma, mutta niin vain Pave päätti tehdä tehtävän kiltisti loppuun.
Yhdistelimme tehtävät ja kavaletin yhdeksi kokonaisuudeksi. Vasemmassa laukassa kaarevan linjan puomit ja pystyt, siitä suora linja, kavaletilla laukanvaihto ja sama kavaletti toisesta suunnasta laukanvaihdolla. Kaareva linja meni ihan asiallisesti, kun osuimme heti ensimmäiselle puomille hyvin. Suoralla linjalla tajusin olla posottamatta ja yritin pitää Paven lyhyemmässä laukassa. Se meni myös ihan hyvin. Kavaletille oli pidempi pätkä, jonka aikana Pave pääsi vähän punkemaan vasemmalle. Tulimme kavaletille vähän oikaisten, mutta laukka vaihtui siinä kuitenkin toivotusti oikeaan. Jäljellä oli enää kavaletti oikeassa laukassa vaihdon kera. Sekin onnistui, ja näin pääsimme päättämään tunnin hyppelyt onnistuneeseen laukanvaihtoon kavaletilla.
Hyppelyiden päätyttyä tajusin todella ilahduttavan asian: minua ei ollut pelottanut tai kunnolla edes jännittänyt kertaakaan tunnin aikana. Vau! Yleensä kehtaan tutista ainakin vähän. Sanoinkin opettajalle, että tehtävät olivat hyviä juuri siksi, että ne pistivät miettimään välien ratsastusta ja laukan säätämistä, jolloin aikaa ei jäänyt tuijottaa estettä ja kauhistella sitä. Juuri oikeanlaista treeniä minulle. Olipa tunnin aikana pysty hilautunut hurjaan 80 senttiin enkä edes sitä ehtinyt kauhistella. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että olen taas menossa hyppelyiden suhteen oikeaan suuntaan eli siihen, että alan taas enemmän tykätä hypätä kuin jännittää ja vältellä sitä.
Alkuverryttelyssä ravasimme suoran ja kaarevan linjan puomeja. Pave tuntui hieman hitaalta ja tykkäsi hirveillä. Nohittelin sitä, mutta en saanut sitä kovin hereille. Puomien yli pääsimme kyllä, mutta hieman kolistellen. Tajusin kuitenkin olla tuuppaamatta Pavea enää puomeilla, vaan yritin herätellä sen aina ennen ja jälkeen. En halunnut häiritä sen työrauhaa tuuppaamalla vielä puomien aikana.
Yksittäistä kavalettia tulimme kahdeksikolla vaihdellen sillä laukkoja. Ponnistuspaikat tulivat kivasti, vaikka laukka oli hieman uneliasta. Pave kuitenkin nappaili liki kaikki laukat oikein. Pari kertaa se laskeutui ristilaukassa, mutta korjasi itse. Kertaalleen yksi ristilaukka piti korjata ravin kautta. Olipa kiva, miten helposti laukat vaihtuivat tällä kertaa.
Seuraavaksi tulimme vasemmassa laukassa suoraa linjaa, jolla oli innarivälein kolme puomia ja hiljalleen nouseva ristikko. Välit olivat lyhyehköt ja ideana oli saada hevosia vähän lyhentämään ja nostamaan jalkoja. Laukan piti olla siis pontevaa, mutta lyhyttä. Sen hakeminen olikin hankalaa, kuten aina aiemminkin. Saan parhaimmillani lähinnä lyhyttä ja ponnetonta laukkaa. Puomit kuitenkin tekivät tehtävänsä, ja Pave tajusi aina itsekin, ettei niitä voinut vain jolkotella. Mukaan mahtui muutamia hyppyjä, jotka tuntuivat selkään kivan pyöreiltä. Pave joutui siis vähän nousemaan sen sijaan, että se olisi hypännyt laakana. Tehtävällä hyvää oli se, että ehdin miettiä myös omaa mukautumistani sekä yrittää pitää pohkeet hypyissä tuntumalla, jolloin jalkani eivät aina heilahtaneet niin kamalasti.
Tämän jälkeen tulimme ensin oikeassa ja sitten vasemmassa laukassa kaarevalla linjalla olleita puomeja ja pystyjä. Oikeassa laukassa tultuna ensin oli kaksi pystyä ja sitten kolme puomia. Pystyjen sekä pystyn ja ensimmäisen puomin välit olivat yhdeksän metriä, ja tulimme ne kahdella askeleella. Oikeassa laukassa oli ensin hieman hakemista tien ja laukan kanssa, että sain ne sopivaksi. Meinasimme ensin jäädä kahdella askeleella jopa liian kauas, vaikka kuvittelin välin tosi ahtaaksi. Homma parani kuitenkin, kun yritin taas miettiä sitä lyhyttä, mutta kuitenkin pontevaa laukkaa sekä kääntää tehtävällä sopivasti. Vasemmassa laukassa tie löytyi kivasti, ja tehtävä sujui aika hyvin. Kertaalleen tosin ponnistuspaikka ensimmäiselle puomille ei sattunut ollenkaan kohdille, ja Pave joutui harppomaan. Se ponnisti ensimmäiselle pystylle kauempaa, ja jäin matkasta. Perunasäkkeilystäni huolimatta Pave selvitti pystyjen välin kahdella askeleella ja hyppäsi toisenkin pystyn, vaikka ohjat roikkuivat pitkänä, ja minä olin kaikkea muuta kuin menossa esteen yli. Olin jo varautunut ohimenoon ja oikeastaan antanutkin sille luvan tapahtuma, mutta niin vain Pave päätti tehdä tehtävän kiltisti loppuun.
Yhdistelimme tehtävät ja kavaletin yhdeksi kokonaisuudeksi. Vasemmassa laukassa kaarevan linjan puomit ja pystyt, siitä suora linja, kavaletilla laukanvaihto ja sama kavaletti toisesta suunnasta laukanvaihdolla. Kaareva linja meni ihan asiallisesti, kun osuimme heti ensimmäiselle puomille hyvin. Suoralla linjalla tajusin olla posottamatta ja yritin pitää Paven lyhyemmässä laukassa. Se meni myös ihan hyvin. Kavaletille oli pidempi pätkä, jonka aikana Pave pääsi vähän punkemaan vasemmalle. Tulimme kavaletille vähän oikaisten, mutta laukka vaihtui siinä kuitenkin toivotusti oikeaan. Jäljellä oli enää kavaletti oikeassa laukassa vaihdon kera. Sekin onnistui, ja näin pääsimme päättämään tunnin hyppelyt onnistuneeseen laukanvaihtoon kavaletilla.
Hyppelyiden päätyttyä tajusin todella ilahduttavan asian: minua ei ollut pelottanut tai kunnolla edes jännittänyt kertaakaan tunnin aikana. Vau! Yleensä kehtaan tutista ainakin vähän. Sanoinkin opettajalle, että tehtävät olivat hyviä juuri siksi, että ne pistivät miettimään välien ratsastusta ja laukan säätämistä, jolloin aikaa ei jäänyt tuijottaa estettä ja kauhistella sitä. Juuri oikeanlaista treeniä minulle. Olipa tunnin aikana pysty hilautunut hurjaan 80 senttiin enkä edes sitä ehtinyt kauhistella. Toivottavasti tämä tarkoittaa sitä, että olen taas menossa hyppelyiden suhteen oikeaan suuntaan eli siihen, että alan taas enemmän tykätä hypätä kuin jännittää ja vältellä sitä.
sunnuntai 21. toukokuuta 2017
Kankailla taas
 |
| Kuski selittää ratsastusselfiestä, Gia etsii jotain syötävää. © Laura Junttila |
Ihan täysin kankaille emme lähteneet, sillä himoitsin kuntopolulle laukkaamaan. Etenimme sinne käynnissä ja ravissa tietä ja metsäreittejä pitkin (nämä toki olivat kankailla). Kuntopolun alkuun päästyämme siirryimme raviin ja siitä laukkaan. Giasta tuntui, että se olisi voinut painatella reippaamminkin, mutta hienosti se kuunteli kaikki pyynnöt. Olipa kivaa laukata vähän sujuvammin! Lujaa emme vieläkään menneet, mutta talvimaastojen köpölaukkoihin verrattuna sentään vähän rennommin. Pakko kyllä myöntää, että vähän olisi tehnyt mieli kaasutellakin. Kaikkea se kevät teettää tädille, hah.
Kuntopolun jälkeen samoilimme tielle, hurautimme niin sanotun ravilenkin ja köpöttelimme loppumatkan tietä pitkin. Vähän päälle 11 kilometrin reissullamme hurahti puolitoista tuntia, mutta menimmekin valtaosin käynnissä. Keväisessä kelissä kelpasi kyllä nautiskella ihan rauhassa. Ihanaa, että kangasreitit ovat taas talven jälkeen käytössä. Tätä on niin odotettu!
perjantai 19. toukokuuta 2017
Melkein kuin kouluratsastaja
Perjantain Artsin koulutunnin jaoin toisen ratsukon kanssa, ja ratsunani oli Gia. Tunnilla pääsimme treenaamaan oikein kunnolla askeleen lyhentämistä ja pidentämistä.
Aloitimme työstämällä pääty-ympyrällä käyntiä lyhyeksi, mutta aktiiviseksi. Gian kanssa pulmana tahtoi olla se, että kun sen sai vähän lyhyemmäksi, katosi aktiivisuus. Jos taas sain Giaa vähän aktiivisemmaksi, tahtoi se päästä pidemmäksi. Oma istunta oli isossa roolissa tässä. Ei paljoa auttanut kököttää etukenossa, jos halusi Giaa olemaan omilla takajaloillaan. Piti vain sinnikkäästi istua ja kertoa siten hevoselle, mitä halusi. Lisäsimme tehtävään lyhyitä siirtymisiä raviin. Tässä pulmana oli se, että siirtymisessä Gia tahtoi venähtää. Siirtymisessäkin piti vain istua ja pitää etuosa hallussa. Gia kuitenkin alkoi hoksata apujeni sekamelskasta olennaisen, ja ravipätkät sujuivat paremmin.
Seuraavaksi lähdimme työstämään ravia lyhyemmäksi ja pidemmäksi pitkillä sivuilla ja niiden loppupuolelle pyöräytetyillä volteilla. Pitkän sivun alku mentiin lyhyemmässä ravissa, sitten annettiin hevosten vähän pidentää ja pyöräytettiin voltti samalla energialla. Voltin jälkeen taas otettiin ravi lyhyemmäksi. Tässä kohtaa homma alkoi toimia. Gia otti lyhennykset hyvin vastaan. Tämän huomasi siitä, kuinka helposti se lähti vähän pidentämään askelta. Ei tarvinnut tehdä muuta kuin päästää ja oikeastaan vähän varoa sitä, ettei Gia lähtenyt kiirehtimään liikaa ja valunut etupainoiseksi. Tätä ongelmaa ei lopulta tullut, kun tajusin Gian lähtevän ihan päästämällä enkä tuupannut siihen turhaan lisää vauhtia. Meno oli pitkillä pätkillä niin ihanan sujuvaa ja kevyttä, että tunsin olevani melkein oikea kouluratsastaja. Kädet olivat kannettuina, Gia pyöreä ja rento, istunta pysyi kasassa, ja meno oli melkein ajatuksella ohjattavaa. Mahtavaa! Pientä säätöä piti tehdä välillä, mutta se oli kyllä pientä.
Lopuksi työstimme vielä vasenta laukkaa samalla ajatuksella keskiympyrällä. Teimme ensin siirtymisiä ravin ja laukan välillä. Aluksi sain Gian taas lyhyeksi, mutta löysäksi. Sitten sain petrattua omaa istuntaani sekä nohiteltua Giaa päästämättä sitä edestä pitkäksi. Ja sieltä löytyi se hyvä lyhyt laukka. Kaikista parasta tehtävässä oli se, kuinka herkkä Gia siinä oli. Se nosti laukat istuntamerkistä vaivatta ja kiirehtimättä. Se ei myöskään kiirehtinyt laukassa, vaan malttoi pysyä lyhyenä. Ja kuinka helposti se tulikaan lyhyestä laukasta takaisin raviin. Jumankekka! Tulipahan tehtyä parhaita siirtymisiä näiden askellajien välillä pitkään aikaan. Otimme laukassakin vielä uraa myöten lyhyempää ja pidempää askelta sekä pidemmässä askeleessa tehtyjä voltteja. Homma toimi niilläkin hyvin, ja jaksoin edelleen ihastella sitä, kuinka hienosti Gia lähti pidempään askeleeseen ja tuli helposti takaisin. On se hieno!
Tunnin tehtäviä taidettiin tehdä myös vähän lävistäjilläkin, mutta ne hetket eivät näemmä tarttuneet kovin vahvasti mieleen. Tulipahan kuitenkin naputeltua noita keskeisimpiä asioita ylös. Tunti oli kyllä älyttömän hyvä. Olin niin mielissäni siitä, miten kivasti meillä meni. Toki Gia välillä pääsi vähän laiskottelemaan ja vuorostaan myös hiihtämään, mutta se oli kuulolla heti, kun sain oman pakkani toimimaan. Kuinka siistiä olikaan ratsastaa niin pienillä ja kevyillä avuilla. Olen jossain kouluratsastajan hurmoksessa tällä hetkellä. Gia keräsi kyllä pisteet, plussat ja papukaijamerkit tästä tunnista. Jes!
Aloitimme työstämällä pääty-ympyrällä käyntiä lyhyeksi, mutta aktiiviseksi. Gian kanssa pulmana tahtoi olla se, että kun sen sai vähän lyhyemmäksi, katosi aktiivisuus. Jos taas sain Giaa vähän aktiivisemmaksi, tahtoi se päästä pidemmäksi. Oma istunta oli isossa roolissa tässä. Ei paljoa auttanut kököttää etukenossa, jos halusi Giaa olemaan omilla takajaloillaan. Piti vain sinnikkäästi istua ja kertoa siten hevoselle, mitä halusi. Lisäsimme tehtävään lyhyitä siirtymisiä raviin. Tässä pulmana oli se, että siirtymisessä Gia tahtoi venähtää. Siirtymisessäkin piti vain istua ja pitää etuosa hallussa. Gia kuitenkin alkoi hoksata apujeni sekamelskasta olennaisen, ja ravipätkät sujuivat paremmin.
Seuraavaksi lähdimme työstämään ravia lyhyemmäksi ja pidemmäksi pitkillä sivuilla ja niiden loppupuolelle pyöräytetyillä volteilla. Pitkän sivun alku mentiin lyhyemmässä ravissa, sitten annettiin hevosten vähän pidentää ja pyöräytettiin voltti samalla energialla. Voltin jälkeen taas otettiin ravi lyhyemmäksi. Tässä kohtaa homma alkoi toimia. Gia otti lyhennykset hyvin vastaan. Tämän huomasi siitä, kuinka helposti se lähti vähän pidentämään askelta. Ei tarvinnut tehdä muuta kuin päästää ja oikeastaan vähän varoa sitä, ettei Gia lähtenyt kiirehtimään liikaa ja valunut etupainoiseksi. Tätä ongelmaa ei lopulta tullut, kun tajusin Gian lähtevän ihan päästämällä enkä tuupannut siihen turhaan lisää vauhtia. Meno oli pitkillä pätkillä niin ihanan sujuvaa ja kevyttä, että tunsin olevani melkein oikea kouluratsastaja. Kädet olivat kannettuina, Gia pyöreä ja rento, istunta pysyi kasassa, ja meno oli melkein ajatuksella ohjattavaa. Mahtavaa! Pientä säätöä piti tehdä välillä, mutta se oli kyllä pientä.
Lopuksi työstimme vielä vasenta laukkaa samalla ajatuksella keskiympyrällä. Teimme ensin siirtymisiä ravin ja laukan välillä. Aluksi sain Gian taas lyhyeksi, mutta löysäksi. Sitten sain petrattua omaa istuntaani sekä nohiteltua Giaa päästämättä sitä edestä pitkäksi. Ja sieltä löytyi se hyvä lyhyt laukka. Kaikista parasta tehtävässä oli se, kuinka herkkä Gia siinä oli. Se nosti laukat istuntamerkistä vaivatta ja kiirehtimättä. Se ei myöskään kiirehtinyt laukassa, vaan malttoi pysyä lyhyenä. Ja kuinka helposti se tulikaan lyhyestä laukasta takaisin raviin. Jumankekka! Tulipahan tehtyä parhaita siirtymisiä näiden askellajien välillä pitkään aikaan. Otimme laukassakin vielä uraa myöten lyhyempää ja pidempää askelta sekä pidemmässä askeleessa tehtyjä voltteja. Homma toimi niilläkin hyvin, ja jaksoin edelleen ihastella sitä, kuinka hienosti Gia lähti pidempään askeleeseen ja tuli helposti takaisin. On se hieno!
Tunnin tehtäviä taidettiin tehdä myös vähän lävistäjilläkin, mutta ne hetket eivät näemmä tarttuneet kovin vahvasti mieleen. Tulipahan kuitenkin naputeltua noita keskeisimpiä asioita ylös. Tunti oli kyllä älyttömän hyvä. Olin niin mielissäni siitä, miten kivasti meillä meni. Toki Gia välillä pääsi vähän laiskottelemaan ja vuorostaan myös hiihtämään, mutta se oli kuulolla heti, kun sain oman pakkani toimimaan. Kuinka siistiä olikaan ratsastaa niin pienillä ja kevyillä avuilla. Olen jossain kouluratsastajan hurmoksessa tällä hetkellä. Gia keräsi kyllä pisteet, plussat ja papukaijamerkit tästä tunnista. Jes!
maanantai 15. toukokuuta 2017
Kentällä viimein
Maanantain tunnilla meitä oli vain kaksi. Opettaja ehdotti, että menisimme vanhan Tallinmäen kentälle, joka on jo tovin ollut hyvässä kunnossa. Mikäpä siinä, olihan se jo aikakin päästä ulkokentälle. Ratsunani oli Tupu, ja tunnilla pääsimme menemään niin koulua kuin vähän puomeja ja kavaletteja.
Alkuverryttelyn menimme kaikissa askellajeissa. Sen jälkeen tulimme ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä keskihalkaisijalla olleita kolmea puomia ravissa. Ideana oli tulla ne yksinkertaisesti suoraan. Tupu jäi aluksi vähän asettuneeksi oikealle suunnasta riippumatta, mutta korjautui aika helposti. Tehtävän lopussa se pääsi vähän oikaisemaan, jos ehti tajuta, mihin suuntaan olimme jatkamassa. Jos taas sain hyvällä tavalla hämättyä Tupua eikä se tiennyt uutta suuntaa, meni kulma paremmin.
Tulimme samat puomit laukassa ja lisäsimme niiden jälkeen vielä kavaletin. Tehtävällä en kiinnittänyt ollenkaan huomiota siihen, monta askelta viimeiseltä puomilta oli kavaletille. Tämä johtui siitä, että keskittymiseni oli välin sijasta kavaletissa, jolla yritimme saada laukanvaihtoja. Aloitimme tehtävän vähän laiskasti, jolloin laukka ei vaihtunut kavaletilla. Tupu alkoi kuitenkin herätä, kun huomasi pääsevänsä vähän hyppäämään. Aloimme saada kavaletilla vaihtoja vasemmasta laukasta oikeaan. Vaihtoi toisinpäin takkusi vielä. Tupu kuitenkin bongasi tehtävän idean toistojen myötä ja parhaimmillaan teki vaihdon jo puomeilla. Jos se ei ollut ihan varma uudesta suunnasta, odotti se kavaletille saakka napatakseen sitten toivotun laukan. Mukavaa, kun hevonen hoksasi tehtävän jujun. Minä kun en paljoa Tupulle puomeilla osannut tulevasta suunnasta kertoa. Toki omat ajatukset olivat sinne jossain määrin, mutta enemmän jäin edelleen pohtimaan elämää ja vaikuttamista kavaletilla.
Lopuksi tulimme vielä muutamat pohkeenväistöt keskihalkaisijalta uralle. Teimme ne ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tällä kertaa väistöt vaativat molempiin suuntiin vähän työstöä. Ensin sain toppuutella vielä laukkahöyryissä olleen Tupun kävelemään rauhassa. Sen jälkeen väistöpyynnötkin menivät paremmin läpi. Väistöissä sai antaa etuosan johtaa, mutta jotenkin unohdin tämän ja jäin vänkäämään väistöä ensin liian suorana. Jotenkin tuntui hankalalta antaa etuosan mennä edeltä, arvatenkin pelkäsin menettäväni sekä sen hallinnan että samalla takaosan jäävän matkasta kokonaan. Näin ehkä vähän kävikin, kunnes tajusin, että molempia osia voi hallita sittenkin. Olisin voinut kyllä hinkata väistöjä vielä enemmänkin, ne kun eivät loksahtaneet ihan niin sujuviksi kuin olisin tahtonut.
Loppuravissa haimme vielä tasaista menoa. Oikeassa kierroksessa Tupu pehmenikin aika kivasti, vasen jäi harmillisesti vähän jäykemmäksi. Loppukäynnit hoituivat alkukäyntien tapaan matkalla kentältä takaisin tallille. Olipa mukava mennä kentällä keväisessä ja aurinkoisessa illassa. Tupu tuntui pistävän mutkia suoremmaksi kentällä enemmän kuin maneesissa, mutta jospa se olisi vain hetkittäistä intoilua ulkona menemisestä. Kohtapa sitä taas palataankin toviksi vanhalle Tallinmäelle treenailemaan.
Alkuverryttelyn menimme kaikissa askellajeissa. Sen jälkeen tulimme ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä keskihalkaisijalla olleita kolmea puomia ravissa. Ideana oli tulla ne yksinkertaisesti suoraan. Tupu jäi aluksi vähän asettuneeksi oikealle suunnasta riippumatta, mutta korjautui aika helposti. Tehtävän lopussa se pääsi vähän oikaisemaan, jos ehti tajuta, mihin suuntaan olimme jatkamassa. Jos taas sain hyvällä tavalla hämättyä Tupua eikä se tiennyt uutta suuntaa, meni kulma paremmin.
Tulimme samat puomit laukassa ja lisäsimme niiden jälkeen vielä kavaletin. Tehtävällä en kiinnittänyt ollenkaan huomiota siihen, monta askelta viimeiseltä puomilta oli kavaletille. Tämä johtui siitä, että keskittymiseni oli välin sijasta kavaletissa, jolla yritimme saada laukanvaihtoja. Aloitimme tehtävän vähän laiskasti, jolloin laukka ei vaihtunut kavaletilla. Tupu alkoi kuitenkin herätä, kun huomasi pääsevänsä vähän hyppäämään. Aloimme saada kavaletilla vaihtoja vasemmasta laukasta oikeaan. Vaihtoi toisinpäin takkusi vielä. Tupu kuitenkin bongasi tehtävän idean toistojen myötä ja parhaimmillaan teki vaihdon jo puomeilla. Jos se ei ollut ihan varma uudesta suunnasta, odotti se kavaletille saakka napatakseen sitten toivotun laukan. Mukavaa, kun hevonen hoksasi tehtävän jujun. Minä kun en paljoa Tupulle puomeilla osannut tulevasta suunnasta kertoa. Toki omat ajatukset olivat sinne jossain määrin, mutta enemmän jäin edelleen pohtimaan elämää ja vaikuttamista kavaletilla.
Lopuksi tulimme vielä muutamat pohkeenväistöt keskihalkaisijalta uralle. Teimme ne ensin käynnissä ja sitten ravissa. Tällä kertaa väistöt vaativat molempiin suuntiin vähän työstöä. Ensin sain toppuutella vielä laukkahöyryissä olleen Tupun kävelemään rauhassa. Sen jälkeen väistöpyynnötkin menivät paremmin läpi. Väistöissä sai antaa etuosan johtaa, mutta jotenkin unohdin tämän ja jäin vänkäämään väistöä ensin liian suorana. Jotenkin tuntui hankalalta antaa etuosan mennä edeltä, arvatenkin pelkäsin menettäväni sekä sen hallinnan että samalla takaosan jäävän matkasta kokonaan. Näin ehkä vähän kävikin, kunnes tajusin, että molempia osia voi hallita sittenkin. Olisin voinut kyllä hinkata väistöjä vielä enemmänkin, ne kun eivät loksahtaneet ihan niin sujuviksi kuin olisin tahtonut.
Loppuravissa haimme vielä tasaista menoa. Oikeassa kierroksessa Tupu pehmenikin aika kivasti, vasen jäi harmillisesti vähän jäykemmäksi. Loppukäynnit hoituivat alkukäyntien tapaan matkalla kentältä takaisin tallille. Olipa mukava mennä kentällä keväisessä ja aurinkoisessa illassa. Tupu tuntui pistävän mutkia suoremmaksi kentällä enemmän kuin maneesissa, mutta jospa se olisi vain hetkittäistä intoilua ulkona menemisestä. Kohtapa sitä taas palataankin toviksi vanhalle Tallinmäelle treenailemaan.
perjantai 12. toukokuuta 2017
Lyhyen ja löysän laukan ero
Perjantain koulutunti vaihtuikin puomi- ja kavalettituntiin. Päätin tämän muutoksen myötä vaihtaa ratsuni Giasta Paveen. Tunnin jaoin toisen ratsukon kanssa. Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit läpi rennosti humputellen.
Ensimmäisenä tehtävänä tulimme ravissa toisen pitkän sivun loivana kiemurana kahden puomin yli. Keskikaaren kohdalla pyöräytettiin voltti kaaren suuntaan myötäisenä. Tulimme loivaa kiemuraa molemmista suunnista. Pave oli ravissa hieman hidas, joten sain vähän herätellä sitä. Loivat kiemurat sujuivat ihan ok, vaikka voltit menivät hieman vaihdellen. Voltit oikealle olivat ihan ok, kun taas voltit vasemmalle jäykempiä. Energia pääsi myös sammumaan volteilla.
Seuraavaksi tulimme laukassa muutaman kierroksen pääty-ympyrällä kahden puomin yli. Puomien väliin tuli laittaa kolme askelta. Aloitus ei ollut vahva, sillä Pave ei oikein ollut hereillä ja vilahtikin ensimmäisestä puomista ohi. Hah! Tämän jälkeen muistin taas, että ehkä minun kuului tehdä muutakin kuin istua satulassa ja toivoa parasta. Ensin ratsastin puomien välin liian pienenä, jolloin kolme askelta kävi ahtaaksi. Sitten tajusin hakea tietä enemmän keskempää puomeja, kun aiemmin olin ajautunut vähän sisäreunaan. Sen jälkeen puomien väli menikin asiallisesti kolmella askeleella. Ensimmäiselle puomille tosin emme aina päässeet oikeaan kohtaan. Vaikka kuinka yritin tiirata lähestymisessä askelia, en vain nähnyt niitä. Ehkäpä se olikin pulma: jäin tollottamaan maata sen sijaan, että olisin hakenut hyvän laukan ja tien.
Sitten vuorossa oli molemmilla lävistäjillä suorilla linjoilla olleet puomi ja kavaletti. Molempien välit olivat samat, ja tarkoitus oli tulla ne viidellä askeleella. Ensimmäinen väli tuntui ahtaammalta kuin toinen väli, joka tuntui alussa reilusti pidemmältä. Survoinpa toiseen väliin ainakin kertaalleen kuuttakin askelta, kun himmailin ensimmäisen ja ahtaammalta tuntuneen välin jälkeen liikaa. Laukat jäivät kavaleteilla vaihtumatta, sillä en saanut Pavea kovin lyhyeksi ja energiseksi. Enemmänkin vain löysäksi. Siinäpä taas tehtävä: tajuta ero lyhyen laukan ja löysän laukan välillä. Minulle teki kuitenkin hyvää korjata laukkoja ravin kautta, sillä minun kanssani Pave tykkää monesti nihkeillä siirtymistä vastaan ja jatkaa mieluummin vastalaukassa. Jarrutusmatkat venyivät, mutta sain kuitenkin korjattua jokaisen laukan.
Lopuksi tulimme lyhyen puomi- ja kavalettiradan kahdesti: kavaletti pääty-ympyrällä, lävistäjällä ollut puomin ja kavaletin suora linja, pääty-ympyrä puomin ja kavaletin yli, toinen lävistäjällä ollut puomin ja kavaletin suora linja sekä lopuksi vielä tehtävän aloittanut kavaletti pääty-ympyrällä. Ensimmäisellä kierroksella oli vähän haparointia. Laukka ei edelleenkään ollut lyhyt ja tarmokas. Enemmänkin sangen uninen. Niinpä askeleet eivät aivan osuneet kavaleteille, ja laukat piti luonnollisesti korjata ravin kautta. Kaikesta kuitenkin menimme kerralla yli. Toiselle kierrokselle tsemppasin hieman. Ratsastin Pavea pohkeella, mutta yritin olla päästämättä liikaa ohjista. Nyt pääsimmekin kaikki välit oikeilla askelilla ilman isompia haparointeja. Laukat piti tosin edelleen korjata ravin kautta, joten laukka ei vieläkään pyörinyt riittävästi. Meno oli silti tasaisempaa ensimmäiseen kierrokseen verrattuna.
Loppuravissa hurruuttelin vielä muutamat lävistäjät ja ympyrät hyvässä ravissa. Pave liikkuikin aika mukavasti. Kavaletit kehtasivat edelleen jännittää, mutta pohjilla ollut maanantain vastaavanlainen tunti auttoi hillitsemään tutinoita jonkin verran. Jospa se pääkoppani tästä taas hiljalleen tottuisi.
Ensimmäisenä tehtävänä tulimme ravissa toisen pitkän sivun loivana kiemurana kahden puomin yli. Keskikaaren kohdalla pyöräytettiin voltti kaaren suuntaan myötäisenä. Tulimme loivaa kiemuraa molemmista suunnista. Pave oli ravissa hieman hidas, joten sain vähän herätellä sitä. Loivat kiemurat sujuivat ihan ok, vaikka voltit menivät hieman vaihdellen. Voltit oikealle olivat ihan ok, kun taas voltit vasemmalle jäykempiä. Energia pääsi myös sammumaan volteilla.
Seuraavaksi tulimme laukassa muutaman kierroksen pääty-ympyrällä kahden puomin yli. Puomien väliin tuli laittaa kolme askelta. Aloitus ei ollut vahva, sillä Pave ei oikein ollut hereillä ja vilahtikin ensimmäisestä puomista ohi. Hah! Tämän jälkeen muistin taas, että ehkä minun kuului tehdä muutakin kuin istua satulassa ja toivoa parasta. Ensin ratsastin puomien välin liian pienenä, jolloin kolme askelta kävi ahtaaksi. Sitten tajusin hakea tietä enemmän keskempää puomeja, kun aiemmin olin ajautunut vähän sisäreunaan. Sen jälkeen puomien väli menikin asiallisesti kolmella askeleella. Ensimmäiselle puomille tosin emme aina päässeet oikeaan kohtaan. Vaikka kuinka yritin tiirata lähestymisessä askelia, en vain nähnyt niitä. Ehkäpä se olikin pulma: jäin tollottamaan maata sen sijaan, että olisin hakenut hyvän laukan ja tien.
Sitten vuorossa oli molemmilla lävistäjillä suorilla linjoilla olleet puomi ja kavaletti. Molempien välit olivat samat, ja tarkoitus oli tulla ne viidellä askeleella. Ensimmäinen väli tuntui ahtaammalta kuin toinen väli, joka tuntui alussa reilusti pidemmältä. Survoinpa toiseen väliin ainakin kertaalleen kuuttakin askelta, kun himmailin ensimmäisen ja ahtaammalta tuntuneen välin jälkeen liikaa. Laukat jäivät kavaleteilla vaihtumatta, sillä en saanut Pavea kovin lyhyeksi ja energiseksi. Enemmänkin vain löysäksi. Siinäpä taas tehtävä: tajuta ero lyhyen laukan ja löysän laukan välillä. Minulle teki kuitenkin hyvää korjata laukkoja ravin kautta, sillä minun kanssani Pave tykkää monesti nihkeillä siirtymistä vastaan ja jatkaa mieluummin vastalaukassa. Jarrutusmatkat venyivät, mutta sain kuitenkin korjattua jokaisen laukan.
Lopuksi tulimme lyhyen puomi- ja kavalettiradan kahdesti: kavaletti pääty-ympyrällä, lävistäjällä ollut puomin ja kavaletin suora linja, pääty-ympyrä puomin ja kavaletin yli, toinen lävistäjällä ollut puomin ja kavaletin suora linja sekä lopuksi vielä tehtävän aloittanut kavaletti pääty-ympyrällä. Ensimmäisellä kierroksella oli vähän haparointia. Laukka ei edelleenkään ollut lyhyt ja tarmokas. Enemmänkin sangen uninen. Niinpä askeleet eivät aivan osuneet kavaleteille, ja laukat piti luonnollisesti korjata ravin kautta. Kaikesta kuitenkin menimme kerralla yli. Toiselle kierrokselle tsemppasin hieman. Ratsastin Pavea pohkeella, mutta yritin olla päästämättä liikaa ohjista. Nyt pääsimmekin kaikki välit oikeilla askelilla ilman isompia haparointeja. Laukat piti tosin edelleen korjata ravin kautta, joten laukka ei vieläkään pyörinyt riittävästi. Meno oli silti tasaisempaa ensimmäiseen kierrokseen verrattuna.
Loppuravissa hurruuttelin vielä muutamat lävistäjät ja ympyrät hyvässä ravissa. Pave liikkuikin aika mukavasti. Kavaletit kehtasivat edelleen jännittää, mutta pohjilla ollut maanantain vastaavanlainen tunti auttoi hillitsemään tutinoita jonkin verran. Jospa se pääkoppani tästä taas hiljalleen tottuisi.
perjantai 28. huhtikuuta 2017
Avoja ja keskiaskellajeja
Perjantaina oli Artsin koulutunnin vuoro. Jaoin sen toisen ratsukon kanssa. Ratsunani oli Gia, ja pääsimme harjoittelemaan avotaivutuksia sekä keskiaskellajeja. Alkuverryttelyn kävimme vapaasti kaikissa askellajeissa. Gia oli hieman alussa kankea, mutta vertyi hiljalleen.
Avotaivutukset teimme heti ravissa. Käänsimme lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja ratsastimme sitä avotaivutuksessa noin kolme neljäsosaa. Viimeisen neljänneksen ratsastimme suoraan valmistellen tulevan kulman. Avotaivutukset oikealle olivat aika helppoja. Sain tosin houkutella Giaa pysymään niissä vähän pyöreämpänä. Avotaivutukset vasemmalle olivat hankalampia meille molemmille. Gia oli jäykempi asettumaan ja taipumaan vasemmalle enkä oikein itsekään osannut istua tässä suunnassa oikein, vaikka kierrynkin vasemmalle helpommin. Sain neuvoksi päästää vähän oikeasta ohjasta, jotta Gia lähtisi halukkaammin seuraamaan vasenta ohjaa. Lisäksi sain kääntää etuosaa selvemmin, jotta Gia oli kolmella uralla.
Tämän tehtävän päätteeksi teimme muutamat keskiravilävistäjät. Pyysin ensin liian vaatimattomasti, kun keskiraviyritelmässä katoava pyöreys sai minut nyhräämään ohjilla ja unohtamaan liikkumisen. Saimme yhden vähän paremman yritelmän, vaikkakin pyöreys puuttui edelleen, ja Gia pääsi vähän hiihtämään. Istuntanikin levisi samalla ihan naurettavasti ja pompin selässä kuin pahainen perunasäkki.
Toisena tehtävänä tulimme laukassa keskihalkaisijalle mahdollisimman suorana sillä pysyen. Sen jälkeen ratsastimme toiselle pitkälle sivulle pätkän keskilaukkaa. Oikeassa laukassa Gia pysyi keskihalkaisijalla mukavan suorana ilman kummempia säätöjä. Vasemmassa laukassa Gia taas haki vähän tilaa oikealta, jos en keskittynyt ratsastamaan koko matkaa suoraan. Vasemmassa laukassa sain myös muistaa ajatella vähän avotaivutuksen kaltaista menoa, jotta Gia ei jäänyt kenottamaan oikealle. Keskilaukan kaltaiset pätkät otin aluksi liian vaatimattomasti. Arvelin Gian innostuvan tehtävästä, joten taisin himmailla sen takia. Gia kuitenkin kuunteli mukavasti ja tuli keskilaukkayritelmästä aika asiallisesti takaisin. Kovin suurta eroa en harjoitus- ja keskilaukan välille saanut, mutta jotain yritystä siinä oli. Teimme parit keskilaukkalävistäjätkin. Oikean laukan lävistäjällä Gia pääsi vaihtamaan laukan. Tämän jälkeen tajusin keskittyä ajattelemaan oikeaa laukkaa selvemmin, vaikka lävistäjän loppu läheni. Vasemman laukan lävistäjät menivät ihan ok. Toki ero harjoitus- ja keskilaukan välillä oli edelleen maltillinen.
Loppuravissa emme tehneet kummempia, vaan säilytimme hyvän ravin. Gian kanssa sain olla tarkkana, ettei se valunut liian etupainoiseksi. Muutoin Gia ravasi mukavalla energialla. Gian kanssa on niin kiva treenata, kun se osaa koulukiemurat sekä yrittää ymmärtää kuskia. Olisin saanut tsempata keskiaskellajeissa vähän selvemmin, sillä ne tuntuivat nyt jäävän minulta vähän keskeneräisiksi. Avotaivutuksissa tuli kuitenkin korjattua asioita oikeaan suuntaan myös hankalammassa kierroksessa. Kaikkinensa tunti oli jälleen kerran mukava.
Avotaivutukset teimme heti ravissa. Käänsimme lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja ratsastimme sitä avotaivutuksessa noin kolme neljäsosaa. Viimeisen neljänneksen ratsastimme suoraan valmistellen tulevan kulman. Avotaivutukset oikealle olivat aika helppoja. Sain tosin houkutella Giaa pysymään niissä vähän pyöreämpänä. Avotaivutukset vasemmalle olivat hankalampia meille molemmille. Gia oli jäykempi asettumaan ja taipumaan vasemmalle enkä oikein itsekään osannut istua tässä suunnassa oikein, vaikka kierrynkin vasemmalle helpommin. Sain neuvoksi päästää vähän oikeasta ohjasta, jotta Gia lähtisi halukkaammin seuraamaan vasenta ohjaa. Lisäksi sain kääntää etuosaa selvemmin, jotta Gia oli kolmella uralla.
Tämän tehtävän päätteeksi teimme muutamat keskiravilävistäjät. Pyysin ensin liian vaatimattomasti, kun keskiraviyritelmässä katoava pyöreys sai minut nyhräämään ohjilla ja unohtamaan liikkumisen. Saimme yhden vähän paremman yritelmän, vaikkakin pyöreys puuttui edelleen, ja Gia pääsi vähän hiihtämään. Istuntanikin levisi samalla ihan naurettavasti ja pompin selässä kuin pahainen perunasäkki.
Toisena tehtävänä tulimme laukassa keskihalkaisijalle mahdollisimman suorana sillä pysyen. Sen jälkeen ratsastimme toiselle pitkälle sivulle pätkän keskilaukkaa. Oikeassa laukassa Gia pysyi keskihalkaisijalla mukavan suorana ilman kummempia säätöjä. Vasemmassa laukassa Gia taas haki vähän tilaa oikealta, jos en keskittynyt ratsastamaan koko matkaa suoraan. Vasemmassa laukassa sain myös muistaa ajatella vähän avotaivutuksen kaltaista menoa, jotta Gia ei jäänyt kenottamaan oikealle. Keskilaukan kaltaiset pätkät otin aluksi liian vaatimattomasti. Arvelin Gian innostuvan tehtävästä, joten taisin himmailla sen takia. Gia kuitenkin kuunteli mukavasti ja tuli keskilaukkayritelmästä aika asiallisesti takaisin. Kovin suurta eroa en harjoitus- ja keskilaukan välille saanut, mutta jotain yritystä siinä oli. Teimme parit keskilaukkalävistäjätkin. Oikean laukan lävistäjällä Gia pääsi vaihtamaan laukan. Tämän jälkeen tajusin keskittyä ajattelemaan oikeaa laukkaa selvemmin, vaikka lävistäjän loppu läheni. Vasemman laukan lävistäjät menivät ihan ok. Toki ero harjoitus- ja keskilaukan välillä oli edelleen maltillinen.
Loppuravissa emme tehneet kummempia, vaan säilytimme hyvän ravin. Gian kanssa sain olla tarkkana, ettei se valunut liian etupainoiseksi. Muutoin Gia ravasi mukavalla energialla. Gian kanssa on niin kiva treenata, kun se osaa koulukiemurat sekä yrittää ymmärtää kuskia. Olisin saanut tsempata keskiaskellajeissa vähän selvemmin, sillä ne tuntuivat nyt jäävän minulta vähän keskeneräisiksi. Avotaivutuksissa tuli kuitenkin korjattua asioita oikeaan suuntaan myös hankalammassa kierroksessa. Kaikkinensa tunti oli jälleen kerran mukava.
maanantai 17. huhtikuuta 2017
Hitusen parempi uusinta
Maanantain ollessa pyhä ehti mukavasti taas tuplaheppailla. Ensimmäinen tunti meni Noralle ja minulle pidetyllä estetunnilla. Ratsukseni sain Tupun. Yritin kyllä vinkua koulutunnin perään, mutta yritykseksi se jäi. Vaan enkö juuri uhonnut, kuinka minun vain pitää alkaa taas hypätä enemmän? Se toive siis toteutui.
Verryttelin Tupun pitkän kaavan mukaan kaikissa askellajeissa. Käynti ja ravi toimivat mukavasti (mikä sai taas haikailemaan koulutunnin perään). Laukassa tein muutamat temponvaihtelut. Tupu lähti ihan mukavasti eteen ja tuli myös takaisin kohtuullisesti. Olisin saanut tehdä temponvaihteluita oikeastaan jokaisessa askellajissa, jotta oppisin, miten Tupun saa sekä eteen että nopeasti takaisin. Pistetäänpä tämä treenilistalle.
Ennen rataa hyppäsimme yksittäisiä tehtäviä. Tulimme ympyrällä yksittäisenä niin pystyä kuin okseria, sitten kaarevalla linjalla olleita kahta estettä sekä askeleen sarjaa yksittäisenä ja siltä kahden esteen kaarevalle linjalle jatkaen. Hypyt menivät niin kuin aiemmin: kaikesta kerralla yli ja mieluummin kaukaa kuin läheltä ponnistaen. Kertaalleen Tupu meinasi tuiskahtaa turvalleen, kun lähti hyppyyn hieman kauempaa. Pienen virhearvion seurauksena se kolautti kavionsa okseriin, mutta sai pidettyä itsensä tolpillaan, vaikka kyntikin esteen jälkeen pari askelta. Onneksi pysyttiin pystyssä. Tupu on kuitenkin kiva siitäkin syystä, ettei se ole tuollaisista moksiskaan, vaan jatkaa yhtä luottavaisesti seuraavaa estettä kohti. Esteille tulot ja niiden jätöt menivät taas välillä pahemman kerran oikoen. Sain tätä vähän karsittua, mutta emme olleet vielä lähelläkään asiallisia lähestymisiä ja jättöjä. Sisäpohje pitäisi saada vaatimattomasti noin sata kertaa paremmin läpi. Askeleen sarja meni ensin kahdella askeleella, mutta nohittamalla Tupun sai venyttämään sen yhdellä. Aika pitkäksi se väli tuntui silti jäävän.
Lopuksi tulimme radan: lävistäjäpysty, okserin ja pystyn suora linja, askeleen sarja, pystyn ja okserin kaareva linja sekä lävistäjäpysty. Radan korkeus oli huimasti noin 65 senttiä. Se sujui kuitenkin meiksi kohtuullisesti. Tupu laukkasi ihan hyvin, joskin pääsi edelleen oikomaan kaarteita. Sain kuitenkin sen verran vaikutettua siihen, ettemme joutuneet ottamaan yhtään lähestymistä uudelleen, vaan pääsimme jokaiselle esteelle ensimmäisellä yrityksellä. Muutamat roikaisut Tupu pääsi esittämään, mutta vastineeksi myös odotti hienosti parit lähestymiset. Ainakin yhden kaarteen taisimme hurruutella väärässä laukassa, vaan laukka se on sekin.
Rata meni ehkä paremmin kuin olin tohtinut ajatella. Ennakoin meidän kanttailevan vielä pahemmin, vaan onneksi niin ei käynyt. Tosin harjoiteltavaa niissä oikeasti tilaa hyödyntävissä teissä meillä on vielä ja rutkasti. Tulipahan kuitenkin taas siedätettyä omaa päätä hyppäämiseen, vaikka tahtoihan se olla muka jännää. Vaan jospa se siitä taas suttaantuisi, kun lakkaan välttelemästä ja sinnikkäästi hyppelen vaikka sitten maahan kaivettuja risuja.
Verryttelin Tupun pitkän kaavan mukaan kaikissa askellajeissa. Käynti ja ravi toimivat mukavasti (mikä sai taas haikailemaan koulutunnin perään). Laukassa tein muutamat temponvaihtelut. Tupu lähti ihan mukavasti eteen ja tuli myös takaisin kohtuullisesti. Olisin saanut tehdä temponvaihteluita oikeastaan jokaisessa askellajissa, jotta oppisin, miten Tupun saa sekä eteen että nopeasti takaisin. Pistetäänpä tämä treenilistalle.
Ennen rataa hyppäsimme yksittäisiä tehtäviä. Tulimme ympyrällä yksittäisenä niin pystyä kuin okseria, sitten kaarevalla linjalla olleita kahta estettä sekä askeleen sarjaa yksittäisenä ja siltä kahden esteen kaarevalle linjalle jatkaen. Hypyt menivät niin kuin aiemmin: kaikesta kerralla yli ja mieluummin kaukaa kuin läheltä ponnistaen. Kertaalleen Tupu meinasi tuiskahtaa turvalleen, kun lähti hyppyyn hieman kauempaa. Pienen virhearvion seurauksena se kolautti kavionsa okseriin, mutta sai pidettyä itsensä tolpillaan, vaikka kyntikin esteen jälkeen pari askelta. Onneksi pysyttiin pystyssä. Tupu on kuitenkin kiva siitäkin syystä, ettei se ole tuollaisista moksiskaan, vaan jatkaa yhtä luottavaisesti seuraavaa estettä kohti. Esteille tulot ja niiden jätöt menivät taas välillä pahemman kerran oikoen. Sain tätä vähän karsittua, mutta emme olleet vielä lähelläkään asiallisia lähestymisiä ja jättöjä. Sisäpohje pitäisi saada vaatimattomasti noin sata kertaa paremmin läpi. Askeleen sarja meni ensin kahdella askeleella, mutta nohittamalla Tupun sai venyttämään sen yhdellä. Aika pitkäksi se väli tuntui silti jäävän.
Lopuksi tulimme radan: lävistäjäpysty, okserin ja pystyn suora linja, askeleen sarja, pystyn ja okserin kaareva linja sekä lävistäjäpysty. Radan korkeus oli huimasti noin 65 senttiä. Se sujui kuitenkin meiksi kohtuullisesti. Tupu laukkasi ihan hyvin, joskin pääsi edelleen oikomaan kaarteita. Sain kuitenkin sen verran vaikutettua siihen, ettemme joutuneet ottamaan yhtään lähestymistä uudelleen, vaan pääsimme jokaiselle esteelle ensimmäisellä yrityksellä. Muutamat roikaisut Tupu pääsi esittämään, mutta vastineeksi myös odotti hienosti parit lähestymiset. Ainakin yhden kaarteen taisimme hurruutella väärässä laukassa, vaan laukka se on sekin.
Rata meni ehkä paremmin kuin olin tohtinut ajatella. Ennakoin meidän kanttailevan vielä pahemmin, vaan onneksi niin ei käynyt. Tosin harjoiteltavaa niissä oikeasti tilaa hyödyntävissä teissä meillä on vielä ja rutkasti. Tulipahan kuitenkin taas siedätettyä omaa päätä hyppäämiseen, vaikka tahtoihan se olla muka jännää. Vaan jospa se siitä taas suttaantuisi, kun lakkaan välttelemästä ja sinnikkäästi hyppelen vaikka sitten maahan kaivettuja risuja.
sunnuntai 9. huhtikuuta 2017
Lyhyemmällä lenkillä
Sunnuntaina lähdimme kahden ratsukon voimin maastoon. Minulla ratsuna oli Gia. Päätimme käydä Kotakankaan lenkin. Tieosuus oli pääosin sula, joten pääsimme menomatkalla ottamaan ravia ja lyhyen pätkän rauhallista laukkaa. Tien päästä lähtenyt metsäpolku oli kuitenkin edelleen jäinen lumikerroksella varustettuna. Lumi alkoi paakkuuntua heti kavioihin tilsoiksi, joten metsäosuus jäi sitten käymättä. Käännyimme kiltisti kotiin, ja tilsatkin onneksi jäivät tiellä matkasta. Kotimatkan taitoimme ravissa ja käynnissä. Kävimme vielä köpöttelemässä tallin peltolenkin, jotta reissu ei jäänyt ihan miniksi. Alku- ja lopputalven maastoilut ovat kyllä vähän höpöjä. Vaan jospa ne maastot hiljalleen sulaisivat, niin pääsisi taas vähän monipuolisemmille lenkeille.
sunnuntai 2. huhtikuuta 2017
Käynnistä kävelyyn
Sunnuntain toinen heppailu meni kahden ratsukon maastoilun merkeissä. Ratsukseni sain Gian. Plussakeli pisti kapuloita rattaisiin, sillä viikonlopun aikana satanut lumi kerääntyi sinnikkäästi kavioihin tilsoiksi. Lumen alla oli vielä jäätikkö, joten pito ei ollut kovin hyvä.
Giaa kavioiden lipsahtelu ei näyttänyt haittaavan. Se olisi mielellään askeltanut reippaamminkin. Köpöttelimme toiveikkaana metsälenkin alkuun, mutta se oli yhtä kurjassa kunnossa kuin tien pahimmat kohdat. Hyväksyimme sitten kehnon kelin ja hyppäsimme hevosten selästä alas. Kotimatka taittui maasta käsin hevosia taluttaen. Gia tallusteli tyytyväisen näköisenä silmät lupsahdellen perässä. Hyväähän se kävely onneksi tekee, niin kuskille kuin ratsulle.
Giaa kavioiden lipsahtelu ei näyttänyt haittaavan. Se olisi mielellään askeltanut reippaamminkin. Köpöttelimme toiveikkaana metsälenkin alkuun, mutta se oli yhtä kurjassa kunnossa kuin tien pahimmat kohdat. Hyväksyimme sitten kehnon kelin ja hyppäsimme hevosten selästä alas. Kotimatka taittui maasta käsin hevosia taluttaen. Gia tallusteli tyytyväisen näköisenä silmät lupsahdellen perässä. Hyväähän se kävely onneksi tekee, niin kuskille kuin ratsulle.
sunnuntai 19. maaliskuuta 2017
Niin mainiota
Sunnuntaina oli taas täydellinen maastosää: pari astetta pakkasta, ei juuri tuulta ja auringonpaiste siniseltä taivaalta. Lähdimme maastoon kahden ratsukon voimin, minulla oli tietysti ihanainen Hilima.
Kävimme kiertämässä Tiitonsaaren reitin. Alkumatkan tie oli kirjaimellisesti jäätävässä ja inhottavan epätasaisessa kunnossa. Kävelimme metsäreitin alkuun saakka. Se onneksi oli oikein hyvässä kunnossa, ja pääsimme ravaamaan ja laukkaamaan siellä. Hilima eteni tasaisen reippaasti läpi reissun. On se vain aina yhtä ihanaa laukata hevosella, joka menee varmasti ja mielellään eteenpäin.
Metsäreitin jälkeen taitoimme loppumatkan tallille tietä pitkin ravissa ja käynnissä. Olipas taas kiva reissu! Matkalla vastaan tuli niin tien vieressä auton kera olleita ihmisiä, ravihevonen kuin juuttunutta autoa auttanut traktori. Kierolla tavalla näistä hevosten mielestä jännin juttu oli ihmiset ja auto tien vieressä. Niitä Hilimakin kehtasi vähän töllöttää. Vaan fiksuna hevosena sille riitti töllöttäminen, ja ohituksen jälkeen se rentoutuikin heti. Reissu sujui siis kaikin puolin mukavasti. Kevättalven maastotkin ovat sangen kivoja.
Kävimme kiertämässä Tiitonsaaren reitin. Alkumatkan tie oli kirjaimellisesti jäätävässä ja inhottavan epätasaisessa kunnossa. Kävelimme metsäreitin alkuun saakka. Se onneksi oli oikein hyvässä kunnossa, ja pääsimme ravaamaan ja laukkaamaan siellä. Hilima eteni tasaisen reippaasti läpi reissun. On se vain aina yhtä ihanaa laukata hevosella, joka menee varmasti ja mielellään eteenpäin.
Metsäreitin jälkeen taitoimme loppumatkan tallille tietä pitkin ravissa ja käynnissä. Olipas taas kiva reissu! Matkalla vastaan tuli niin tien vieressä auton kera olleita ihmisiä, ravihevonen kuin juuttunutta autoa auttanut traktori. Kierolla tavalla näistä hevosten mielestä jännin juttu oli ihmiset ja auto tien vieressä. Niitä Hilimakin kehtasi vähän töllöttää. Vaan fiksuna hevosena sille riitti töllöttäminen, ja ohituksen jälkeen se rentoutuikin heti. Reissu sujui siis kaikin puolin mukavasti. Kevättalven maastotkin ovat sangen kivoja.
tiistai 7. maaliskuuta 2017
Uudemmalla reitillä
Tiistaista tuli tuplahevostelupäivä. Ensimmäinen tunteroinen hurahti kaverin kanssa maastolenkillä. Ratsukseni sain tallin parhaimman maastohevosen tittelin kepoisasti lunastaneen Hiliman. Tällä kertaa kävimme vähän uudemman reitin, nimittäin Tiitonsaaren lenkin. Tämän reitin olen tainnut mennä vain kerran.
Reitti kulki tuttua Kotakankaantietä myöten metsäreitille. Siellä taivalsimme pääosin käynnissä ja loppuosasta otimme ravia ja laukkaa. Sitten palasimmekin jo metsästä toisia teitä pitkin tallille. Hilima käyttäytyi jälleen kerran ihanan fiksusti niin vetohevosena kuin peränpitäjänä. Sen kanssa maastoilu on kyllä niin mukavaa!
Reitti kulki tuttua Kotakankaantietä myöten metsäreitille. Siellä taivalsimme pääosin käynnissä ja loppuosasta otimme ravia ja laukkaa. Sitten palasimmekin jo metsästä toisia teitä pitkin tallille. Hilima käyttäytyi jälleen kerran ihanan fiksusti niin vetohevosena kuin peränpitäjänä. Sen kanssa maastoilu on kyllä niin mukavaa!
sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Sunnuntain maastoputki, reissu 2
Sunnuntain toiselle maastolenkille sain toisen mainion ratsun alleni, nimittäin Hiliman. Kävimme tismalleen saman lenkin kuin ensimmäisellä kierroksella eli Kotakankaan lenkin metsäpolulla höystettynä. Hilimankin kanssa olimme vetovastuussa lähes koko lenkin ajan.
Hiliman kanssa meno oli vielä rennompaa. Sen kanssa olen maastoillut enemmän, mikä näkyy juurikin rentona fiiliksenä. Toki Gian jälkeen pienemmän Hiliman kipittävämpi askel oli hassu muutos. Hilima tahkosi kuitenkin menemään tasaisen varmasti ja reippaasti. Laukkapätkiä otimme tällä reissulla kolme. Joskin kotia kohti otettu toinen pätkä meni meillä valtaosin ravissa. Edellä mennyt ratsu ei innostunut niin sujuvaan laukkaan, joten Hilima huomasi pysyvänsä perässä ihan ravaten.
Tämäkin reissu sujui kaikin puolin todella mainiosti, ja tallille sai palata älyttömän hyvällä mielellä. Kuinka kivaa maastoilu onkaan hyvillä hevosilla ja hyvässä seurassa!
Hiliman kanssa meno oli vielä rennompaa. Sen kanssa olen maastoillut enemmän, mikä näkyy juurikin rentona fiiliksenä. Toki Gian jälkeen pienemmän Hiliman kipittävämpi askel oli hassu muutos. Hilima tahkosi kuitenkin menemään tasaisen varmasti ja reippaasti. Laukkapätkiä otimme tällä reissulla kolme. Joskin kotia kohti otettu toinen pätkä meni meillä valtaosin ravissa. Edellä mennyt ratsu ei innostunut niin sujuvaan laukkaan, joten Hilima huomasi pysyvänsä perässä ihan ravaten.
Tämäkin reissu sujui kaikin puolin todella mainiosti, ja tallille sai palata älyttömän hyvällä mielellä. Kuinka kivaa maastoilu onkaan hyvillä hevosilla ja hyvässä seurassa!
Sunnuntain maastoputki, reissu 1
Sunnuntaina tarjoutui mahdollisuus käydä maastossa peräti kahdesti kaverin seurana. Mikäpä siinä. Ensimmäiselle reissulle otin ratsukseni Gian. Arvelin Gian olevan toista hevosta hitaampi, mutta loppujen lopuksi päädyimme vetämään valtaosan lenkistä.
Kävimme yksinkertaisesti kiertämässä Kotakankaan lenkin metsäosuuden kera. Keli helli meitä, kun aurinko helotti ja vähän jo lämmittikin siniseltä taivaalta. Reissulla otimme kaksi laukkapätkää, jotka sujuivat hyvin. Mitä nyt kotia kohti laukatessa hevosissa tuntui olevan virtaa, mutta se näkyi onneksi vain vähän venyvänä jarrutusmatkana. Takaa tullut ja ohi päästetty ravurikaan ei Giaa hetkauttanut.
Reissu sujui kaikin puolin hyvin, ja Gia keräsi pisteet kotiin käyttäytymisellään. Olipa kiva lenkki! Pitää toivoa, että pääsen Gian kanssa toistekin maastoon.
Kävimme yksinkertaisesti kiertämässä Kotakankaan lenkin metsäosuuden kera. Keli helli meitä, kun aurinko helotti ja vähän jo lämmittikin siniseltä taivaalta. Reissulla otimme kaksi laukkapätkää, jotka sujuivat hyvin. Mitä nyt kotia kohti laukatessa hevosissa tuntui olevan virtaa, mutta se näkyi onneksi vain vähän venyvänä jarrutusmatkana. Takaa tullut ja ohi päästetty ravurikaan ei Giaa hetkauttanut.
Reissu sujui kaikin puolin hyvin, ja Gia keräsi pisteet kotiin käyttäytymisellään. Olipa kiva lenkki! Pitää toivoa, että pääsen Gian kanssa toistekin maastoon.
perjantai 17. helmikuuta 2017
Mielenrauhaa maastosta
Perjantaina hilpaisin töiden jälkeen suoraan tallille. Luvassa oli maasto toisen ratsukon seurassa. Ratsukseni sain Hiliman, jonka kanssa otimme vetovastuun.
Kävimme kiertämässä Kotakankaan lenkin. Tällä kertaa perinteisen metsäpolun sijasta kävimme köpöttelemässä toisen lenkuran, jonka pääsi mukavasti ympäri. Tiet olivat plussakelien jälkeen taas vähän jäiset, mutta onneksi tuttu laukkapätkä oli kunnossa. Menomatkalla hurauttelimme siinä laukkaa, ja Hilima toimi niin hyvin. Oli ihan pakko antaa sen mennä vähän reippaammin ja nauttia menosta. Kylläpä se pää tuulettuukin maastossa laukatessa hyvin!
Kotimatkalla otimme myös samaan kohtaan laukkapätkän, jossa Hiliman kanssa pidimme perää. Sekin laukka sujui vallan mukavasti. Kivaa! Loput kotimatkasta taitoimme ravissa ja käynnissä. Olipa maasto kyllä niin täydellinen tapa vaihtaa ajatukset arjesta viikonloppuun. Kummasti se mieli vain lepää maastossa, kun alla on varma ja luotettava suomenhevonen. On se Hilima vain niin oiva tamma.
Kävimme kiertämässä Kotakankaan lenkin. Tällä kertaa perinteisen metsäpolun sijasta kävimme köpöttelemässä toisen lenkuran, jonka pääsi mukavasti ympäri. Tiet olivat plussakelien jälkeen taas vähän jäiset, mutta onneksi tuttu laukkapätkä oli kunnossa. Menomatkalla hurauttelimme siinä laukkaa, ja Hilima toimi niin hyvin. Oli ihan pakko antaa sen mennä vähän reippaammin ja nauttia menosta. Kylläpä se pää tuulettuukin maastossa laukatessa hyvin!
Kotimatkalla otimme myös samaan kohtaan laukkapätkän, jossa Hiliman kanssa pidimme perää. Sekin laukka sujui vallan mukavasti. Kivaa! Loput kotimatkasta taitoimme ravissa ja käynnissä. Olipa maasto kyllä niin täydellinen tapa vaihtaa ajatukset arjesta viikonloppuun. Kummasti se mieli vain lepää maastossa, kun alla on varma ja luotettava suomenhevonen. On se Hilima vain niin oiva tamma.
sunnuntai 5. helmikuuta 2017
Lörpöttelylenkillä
Sunnuntaina suuntana oli yhden väliviikon jälkeen maasto. Ratsunani oli Pave, ja me saimme nauttia huolettomasta menosta vetohevosen takana. Ratsukoita reissuun lähti siis kaksi.
Kävimme jälleen Kotakankaan lenkin metsäreitin kera. Otimme kolme laukkapätkää, ja ne sujuivat oikein mukavasti. Joko väliviikko ei ollut kerännyt Pavelle maastovirtaa tai sitten juuri maastoa edeltänyt tunti toimi sille hyvänä verryttelynä.
Reissu hurahti kaikin puolin hyvin. Taas kerran sitä muisti, kuinka rentouttavaa onkaan istua hevosen kyydissä ja lörpötellä kaverin kanssa niitä näitä. Maastoterapiaa parhaimmillaan, niin ratsastajalle kuin hevoselle.
Kävimme jälleen Kotakankaan lenkin metsäreitin kera. Otimme kolme laukkapätkää, ja ne sujuivat oikein mukavasti. Joko väliviikko ei ollut kerännyt Pavelle maastovirtaa tai sitten juuri maastoa edeltänyt tunti toimi sille hyvänä verryttelynä.
Reissu hurahti kaikin puolin hyvin. Taas kerran sitä muisti, kuinka rentouttavaa onkaan istua hevosen kyydissä ja lörpötellä kaverin kanssa niitä näitä. Maastoterapiaa parhaimmillaan, niin ratsastajalle kuin hevoselle.
sunnuntai 22. tammikuuta 2017
Maastoon ja takaisin
Sunnuntaina oli taas viikon maastolenkin vuoro. Maastoon lähdimme kahden ratsukon voimin. Me Paven kanssa saimme pitää perää, kun varma suomenhevonen huolehti vetovastuusta.
Kävimme taas kerran Kotakankaan lenkin metsäreitin kera. Menomatkalla vastaan tuli kaksi autoa sekä kaukana edessä taivalsi hetken ravihevonen ennen kuin katosi mutkan taakse. Ensimmäinen auto ajoi hiljaa ohi, ja Pave otti sen pientä vavahdusta lukuun ottamatta hyvin. Toinen auto pysähtyi odottamaan ohituksen ajaksi, ja siitä Pave ei sanonut mitään. Vastaan ehti tulla vielä kävelijä neljän koiran kanssa. Koiralauma käyttäytyi oikein fiksusti, mutta se oli Pavesta silti vähän jännä. Onneksi se tyytyi vain tollottamaan.
Meno- ja paluumatkalla otimme lyhyet pätkät laukkaa. Pave laukkasi asiallisesti eikä pyrkinyt kaverin häntään kiinni. Kotimatkasta taitoimme hyvän pätkän ravissa ennen kuin siirryimme käyntiin. Maastoreissu meni mukavasti. Pääsimmepähän taas treenaamaan ohitustilanteita niin autojen kuin muiden liikkujien kanssa.
Kävimme taas kerran Kotakankaan lenkin metsäreitin kera. Menomatkalla vastaan tuli kaksi autoa sekä kaukana edessä taivalsi hetken ravihevonen ennen kuin katosi mutkan taakse. Ensimmäinen auto ajoi hiljaa ohi, ja Pave otti sen pientä vavahdusta lukuun ottamatta hyvin. Toinen auto pysähtyi odottamaan ohituksen ajaksi, ja siitä Pave ei sanonut mitään. Vastaan ehti tulla vielä kävelijä neljän koiran kanssa. Koiralauma käyttäytyi oikein fiksusti, mutta se oli Pavesta silti vähän jännä. Onneksi se tyytyi vain tollottamaan.
Meno- ja paluumatkalla otimme lyhyet pätkät laukkaa. Pave laukkasi asiallisesti eikä pyrkinyt kaverin häntään kiinni. Kotimatkasta taitoimme hyvän pätkän ravissa ennen kuin siirryimme käyntiin. Maastoreissu meni mukavasti. Pääsimmepähän taas treenaamaan ohitustilanteita niin autojen kuin muiden liikkujien kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)