Hyvän mielen kerta

Tänään minusta tuli sitten liki kolmen vuoden jälkeen pelkkä tuntiratsastaja. Päätin lopettaa Veronan vuokrauksen, koska motivaationi itsenäistä ratsastusta kohtaan oli kadonnut jo jokin aika sitten ja oma jaksaminen on ollut vähän kortilla. Päätin ratsastella viimeisen kerran Veronan kanssa rennosti, jotta sekä minulle että sille jäisi hyvä mieli.

Aluksi suuntasin pellolle käppäilemään käynnissä. Pyörittelin siellä muutamat kiemuraurat ja ympyrät, kunnes suuntasin maneesiin. Pahaksi onneksi siellä oli jälleen estevalmennus menossa, joten puolisen tuntia meni siihen, että pyörin sinne tänne pienessä tilassa ratsukkoa väistellen. Tein sitten siirtymiä käynnistä pysähdyksiin ja takaisin sekä käynnistä raviin ja takaisin. Yritin keskittyä itseeni jopa hevosta enemmän, sillä siirtymissä tuppaan joko jäämään pidätteissä kiinni tai sitten nakkaamaan ohjat ylöspäin siirryttäessä löysäksi. Pysähdykset sujuivat kivasti ja käyntiin päästiin kohtuullisen hyvin. Verona tuntui napakammalta, kun sain pidettyä ohjat tuntumalla myös käyntiä pyytäessäni. Se ei myöskään yrittänyt itse lähteä hiippailemaan pysähdyksistä käyntiin, vaan malttoi hienosti.

Ravista päästiin myös käyntiin helposti, mutta palaaminen takaisin raviin oli vähän hidasta. Huomasin myös, että ravia nohittaessa päästin hevosen valumaan taas pidemmäksi. En näemmä osannut keskittyä kahteen asiaan kerralla, vaan jommankumman oli kärsittävä. Tässä vaiheessa onkin hyvä miettiä, että jos olisin keskittynyt pyytämään nostoja hyvällä tuntumalla, olisiko tahmeus väistynyt sen seurauksena? Nyt annoin hevosen joka kerta valua raviin tarmokkaamman noston sijasta. Kiva saada näitä ajatusvälähdyksiä tässä vaiheessa, mutta onhan näistä toivottavasti jatkoa varten vähän apua.

Kun estevalmennuslainen jätti esteiden hyppimiset, hyödynsin maassa maanneita puomeja. Niitä pääsi menemään joko kahden puomin verran suoraan tai kolmen puomin verran vähän kaarrellen. Menin niitä hyvän tovin ravissa, ja Verona näytti tykkäävän pienestä vaihtelusta. Välillä sitä sai jopa jarrutella, kun se lähti vähän kiihdyttämään puomit huomattuaan. Puomeilla keskityin kääntämään hyvin sekä tavoittelemaan tasaista vauhtia. Veronalla meni tovi ennen kuin se jaksoi alkaa keskittyä puomeihin, mutta sen jälkeen turhat kolistelut vähenivät kummasti. Kaartamiset onnistuivat mukavasti, kun en jäänyt tuijottamaan seuraavaa puomia, vaan maltoin katsella aina vähän kauemmas. Suoralla olleiden puomien väliin tein välillä pysähdyksiä, jotka Verona kuunteli mukavasti. Muutaman kerran hain väliin myös vähän enemmän askelia ja sitten taas vähän vähemmän. Puomitreeni oli kivaa, ja saatoin vain kummastella, miten en aiemmin ollut voinut treenailla niiden kanssa enemmän.

Laukkaa en tällä kertaa ottanut ollenkaan, sillä tallivihkosestakin selvisi tammalla olevan edelleen siinä askellajissa virtaa. En halunnut pilata hyvää mieltä mahdollisella kaahotuksessa, vaan jätin sen askellajin mieluusti väliin. Loppuun pyörittelin ympyröitä ravissa ja hain asetuksia läpi. Hetkittäin Verona malttoikin rentoutua ja antaa myöten. Siitä oli hyvä siirtyä käyntiin ja antaa hevosen venyttää alas eteen ohjan perässä. Tämän kerran tavoitteeni toteutui eli koko ratsastuksen ajan pysyi hyvä mieli eikä yhdestäkään asiasta tarvinnut oikeasti alkaa kinastella hevosen kanssa.

Ratsastuksen jälkeen oli pakko vielä hemmotella Veronaa leipä- ja porkkanapalalla. Pienesti jäi harmittamaan se, etten tässä 11 kuukauden aikana päässyt ihan niin hyvin perille tästä ratsusta kuin olisin halunnut. Pieniä edistymisiä havaitsin nyt syksymmällä, mutta esimerkiksi laukan suhteen emme päässeet oikeastaan yhtään eteenpäin. Siihen olisivat tosin auttaneet yksityistunnit, mutta kun nekään eivät kovin ilmaisia olleet. Mikään ratsastus ei kuitenkaan koskaan mene hukkaan, joten eiköhän Verona ehtinyt opettaa minulle asian ja toisenkin tässä ajassa. Kiitokset siitä tälle nuorekkaalle 18-vuotiaalle tammalle.

Asetuksista jumppaamiseen

Päätin Veronan kanssa mennä tällä kertaa mahdollisimman perusratsastusta keskittyen siihen, että saan asetukset läpi. Tammalla oli taas vauhtia, mutta aina saadessani asetuksen edes sinnepäin, malttoi tamma hiljentää tahtia ja kuunnella hieman pyyntöjä. Ravissa pyörittelin hyvät tovit ympyröitä, joilla koetin aktivoida omaa sisäpohjetta, pitää ulkokäden vakaana ja pyytää sisäkädellä asetusta. Hetkittäin Verona palkitsi yrittämiseni pyöristymisellä, joten olin kohtuullisen tyytyväinen menoon.

Aikani ravattua päätin kokeilla laukkaa jo tässä vaiheessa. Oikea laukka nousi kivasti ja ennen kaikkea rauhallisesti. Menimme pääty-ympyrällä muutamia kierroksia, minä leuka maata viistäen tamman rauhallisuutta ihmetellen. Halusin sitten kokeilla vielä vasempaan kierrokseen, mahtaisiko meno jatkua yhtä tasaisena vai saisiko tamma virtapiikin tässä vaiheessa. Vasenkin laukka nousi maltillisesti, ja meno oli rauhallista, mutta jotenkin tönkköä. Siirryimme sitten raviin ja aloin tarkkailla hevosen menoa. Sitten alkoikin tuntua, ettei tamma kulje ihan puhtaasti. Onneksi paikalla oli muita ratsastajia, joilta saatoin kysyä mielipidettä. Tamman arveltiin varovan jompaakumpaa takajalkaansa. Isossa ravissa meno muuttui varsin kulmikkaaksi, mutta tamma silti ravasi itse hyvin reippaasti eteen. Vinkkinä tuli jumpata hevosta käynnissä.

Tein sitten käynnissä pohkeenväistöjä ja sulkutaivutuksia koettaen saada hevosta venyttämään niiden avulla takapäätään. Muutamat sulut menivät peileistä katsottuna teknisesti kivasti, mutta vauhti hiipui. Samoin kävi monissa väistöissä. Joko hevonen oli kunnolla jumissa tai sitten en vain osannut sekä pyytää sitä väistämään että pysymään kunnolla liikkeessä. Aikani jumppayrityksiä tehtyäni hyppäsin kyydistä ja taluttelin loppukäynnit tuttuun tapaan maasta. Käynnissä en huomannut tamman liikkeissä mitään erityistä. Tunnustelin myös jalat, mutta omiin kätösiini ne vaikuttivat normaaleilta. Toivottavasti kyse on taas vain pienestä jäykkyydestä eikä mistään vakavammasta.

Avotaivutuksia tai sen kaltaisia

Tälle kertaa olin jopa suunnitellut treenikuvioita Veronan varalle, nimittäin avotaivutuksia. Satuin kuitenkin tallille huonoon aikaan, sillä käynnissä oli juuri yhden ratsukon estevalmennus. Muuten pysyin ratsukon jaloista poissa, mutta esteet veivät maneesista melkoisesti tilaa. Alkukäynnit ja -ravit humputtelin vikkelää alta pois. Veronassa oli taas virtaa, ja jarrut tuppasivat olemaan jo tässä vaiheessa hukassa.

Avotaivutuksia jouduin aluksi tekemään ilman peilien apua, mikä tuotti vähän vaikeuksia tajuta, milloin hevonen teki pyydetysti. En pysty vielä istunnalla tuntemaan avotaivutuksia, joten epäilen, että valtaosa yrityksistä oli enemmänkin asetuksia hevosen kulkiessa muuten normaalisti. Lopulta pääsin kurkkimaan menoa peileistäkin. Käynnissä saimme muutamia hyviä hetkiä, kun sain avut kohdilleen. Niinä hetkinä Verona myös pyöristyi mukavasti ja oli kuulolla. Huomasin kuitenkin tekeväni korjauksia liian hätiköiden, jolloin meno oli välissä melkoista mutkittelua. Välillä sössin avut niin epämääräisesti, että hevonen reagoi siirtämällä takaosaansa. Olin ilmeisesti enemmän sulkutaivutusmaailmoissa, kun etupään kontrollointi unohtui aina välillä.

Ravissa homma meni enemmänkin kinasteluksi siitä, kipitetäänkö nyt vai ei. Veronalla oli virtaa, ja se tykkäsi olla kuuntelematta pidätteitäni. Koetin hakea hevosta kuulolle stoppailemalla ja tekemällä peruutuksia, jos se yritti päättää itse menosta. Ilmeisesti tämä harjoitus ei ollut kuuliaisuutta kasvattava, sillä aina liikkeelle päästyään hevonen unohti läksytykseni. Kun sain hevosen tyyrättyä jotenkin avotaivutusta muistuttavaan menoon, malttoi se ravatakin rauhallisemmin. Peilistä tarkasteltuna saimme muutamat askeleet avotaivutusta tehtyä ravissakin, mutta oma pakettini hajoili aina sen verran, ettei sujuvasta menosta ollut toivetta.

Loppuun pyörittelin vielä käyntiympyröitä hakien hevosta rennommaksi ja rauhallisemmaksi. Tällä kertaa ohjien ja pohkeiden yhteistyö sujui vähän normaalia paremmin, ja pätkittäin sain Veronan myötäämään mukavasti. Miinusta tosin siitä, että meno ei ollut kauhean energistä. Unohdin siis ratsastaa takaa eteen ja keskityin mitä ilmeisimmin miettimään vain sitä etupäätä. Laukkaa ei tosiaan tällä kertaakaan otettu muutamaa ympyrää enempää, sillä homma oli niinäkin kertoina siinä ja siinä, että se lipsahtaisi hevosen päätettäväksi. Hivenen turhauttavaa luovuttaa taas, mutta odottelen sitä valaistumista jarrutustaidon suhteen. Ehkä vielä jokin päivä saan muutamia ahaa-elämyksiä tätä asiaa auttamaan.

Sillisalaatin parissa

Väsymyksen takia ja kirkkaan treeniaiheen ollessa hukassa päädyin ratsastamaan Veronan melkoisella sillisalaattitarjonnalla eli otin vähän sitä sun tätä ilman, että jäin kunnolla treenaamaan mitään. Tamma oli reippaalla tuulella alusta alkaen ja kulki alkukäynnit mukavan pitkällä askeleella. Ravikin nousi näpsäkästi, mutta hidastamisen kanssa pitikin vähän neuvotella.

Päätin käyttää tämän energian hyväksi väistöissä käynnissä ja ravissa. Välillä väistätin pitkältä sivulta lävistäjälle ja siitä takaisin. Välillä taas muutaman askeleen pitkältä sivulta keskemmäs, siitä takaisin ja sama uudelleen. Hetkittäin väistöt lähtivät mukavasti eikä vauhtikaan ihan pahiten hiipunut. Ulkopuolelta sai tosin ottaa pidätteitä, ettei Verona koettanut pullahtaa sieltä karkuun. Ravissa pidätteitä sai ottaa vielä vähän enemmän, jotta tamma kuunteli väistättävää pohjetta vauhdin lisäämisen sijaan. Oma vinkkara istuntani vaikeutti taas väistöä oikealle enkä vieläkään ollut kauhean vetreä korjatakseni sitä kunnolla.

Väistöt olivat oikeastaan ainoa asia, joita tein vähän pidempään. Muuten ujutin väliin siirtymiä, peruutuksia ja asetuksia. Alaspäin tehdyt siirtymät eivät oikein sujuneet, mutta raviin päästiin käynnistä ja peruutuksesta kohtuullisesti parin käyntiaskeleen kautta. Peruutukset puolestaan menivät hitusen sutjakammin kuin aikaisemmin, mutta aina kolmannen askeleen jälkeen meno hyytyi. En ollut niin paljoa hereillä, että olisin tajunnut siinä kohdassa tekemäni virheen ja korjannut sen. Jälkikäteen voisin analysoida, etten ollut myötäämisen kanssa hereillä. Siitä johtuen hevonen ei välttämättä ollut tuossa kohtaa enää varma, tekikö se pyydetysti vai ei.

Tallivihkosta olinkin jo ennakkoon lukenut, että Veronalla on taas ollut virtaa laukassa. Saman asian olin tosin jo käytännössä kokenutkin muutamilla viime kerroilla. Laukkanostoihin tamma vastasi reippaasti, joten jäin pääty-ympyrälle laukkaamaan. Vähänkään suoraa nähdessään tamma yritti kiihdyttää, joten kääntämistä sai taas harjoitella. Koetin pidättää, myödätä ja rauhoittaa menoa äänellä, mutta kovin suurta tulosta ei syntynyt. Niinpä pari kierrosta edes suunnilleen hallittua laukkaa riitti, ja jätin asian sikseen. Jarrutustaitoni tämän hevosen kanssa ovat täysin hukassa. Ymmärrän vallan hyvin, että ohjiin kiinni jääminen ja oman istunnan jännittyminen ja sitä kautta satulasta irtoaminen eivät auta tippaakaan, päinvastoin, mutta toistaiseksi en osaa itse ratkoa tätä ongelmaa yhtään enempää. Rentous ja määrätietoisuus olisivat tarpeen, mutta nyt ne katoavat siinä hetkessä, kun tamma lakkaa kuuntelemasta melkein mitään.

Loppuraveissa koetin saada Veronaa maltillisempaan menoon ja venyttämään ohjan perässä. Hetkittäin se malttoikin mennä letkeämpää ravia ja antaa myöten, mutta jälleen ne pahamaineiset suorat nostivat sen pään ja lisäsivät kavioihin vauhtia. Oma puhti oli pahasti hyytynyt, joten useimpina noina hetkinä katselin menoa matkustajan paikalta. Jos jollain on hyviä treenejä siihen, miten hevosen kuuliaisuutta parannetaan, niin vinkatkaa toki. Muutamat kuuliaisuussulkeiset tekisivät varmasti sekä minulle että hevoselle enemmän kuin hyvää.

Jumppaa käynnissä

Veronan jalka yritti jälleen kerran oireilla, joten sain toiveeksi ratsastella hevosen liikkumisen mukaan ja jumpaten. Niinpä pääsin viimein käyttämään iDing-blogista bongaamaani harjoitusta, joka samaisesta paikasta lainatussa kuvassa näyttää seuraavalta.

Kuva: sweetdingo.wordpress.com

Luvassa oli siis väistöjä ympyrällä ja lävistäjällä eli kerrassaan mainio jumppaharjoitus. Laiskuuksissani jätin satulan matkasta ja pehmitin Veronan selkää taittelemalla huovasta pehmustetta takaliston alle. Tuloksena oli hitusen kivempaa menoa, mutta oma tasapainoni oli jäänyt matkasta. Niinpä hinkkasin väistökuviota vain käynnissä.

Takapään siirtäminen ulos tuotti minulle alussa hahmotusvaikeuksia. Joko pullautin koko hevosen jollain ihmeellä ulommas tai sitten väänsin pollen kaulan mutkalle ilman, että takapää teki mitään. Lopulta ymmärsin alkaa hallita ulkopuolta samalla, kun pyysin takaosaa ulommas. Verona hoksasi tehtävän jujun mukavan nopeasti, ja kun osasin pyytää oikein, keveni ja pehmeni hevonen varsin mukavasti.

Kun aloin tajuta apujen käytöstä jotain, aloin saada itseäni myös järjestykseen. Tuloksena oli omasta mielestäni hyvin työskennellyt hevonen, jota osasin kiittää useissa toimineissa hetkissä. Miinusta tosin siitä, että välillä meno meni aika hiippailuksi. Toisaalta järkeilin tekeväni asian mieluummin hitaasti kuin hutiloiden. Tosin liikkeen vaikutus ei liene silloin niin tehokas, ainakin jos järkeilee asian toimivan samoin kuin itse löysäilisi jumpassa.

Väistöt lävistäjillä menivät myös aika kivasti. Yritin muistaa korjata omaa istuntaani, mikä oli toki oikealle tehdyissä väistöissä jälleen haastavampaa. Huomasin, että tällä kertaa ilman satulaa olikin vaikeampi saada hilattua painoa vasemmalta keskemmäs. Syytä en tosin tähän keksinyt, joten kunnon korjaustapa jäi löytymättä. Väistöissä meno hiipui, mutta peileistä tarkasteltuna Verona otti monia hyviä askelia. Ilman satulaa menosta oli sen verran hyötyä, että takajalkojen liikkeen tunsi selkään paljon paremmin.

Kokeilin myös muutamat pätkät sulkutaivutuksia niin pitkille sivuille kuin ympyrällä tehtynä. Aluksi asetuksen pitäminen oikein ei tahtonut onnistua, mutta hiljalleen opin pyytämään ja hellittämään oikein, jolloin Veronakin ymmärsi tarkoitukseni. Väistöjen ansiosta takapään kontrollointi onnistui aika kivasti. Välillä tosin jäin omiin maailmoihini, jolloin joko etu- tai takapää lipsahti karkuun. Kun sain keskittymisen taas kohdilleen, meni Verona hyviä pätkiä sulkutaivutusta mukavan pyöreänä.

Loppuun juoksutin tammaa vielä hetken tarkkaillakseni, varooko se vielä vasenta etustaan. Käyntitehtävissä kun en ollut huomannut mitään outoa. Ravissa kuitenkin pitkään tuijotettuani tuumin, että kyllä se vähän varoo jalkaansa. Sitä ei tosin herkästi olisi uskonut, sillä Verona kiihdytteli ravissa mielissään. Päätin sitten pyytää vielä pätkät laukkaa, josta tamma ilahtui. Laukassa en huomannut ongelmaa, vaan tamma meni reippaasti hommasta nauttien. Siitä raviin palatessa taas tulin tulokseen, ettei hevonen kulkenut ihan priimana. Pää ei tosin nyökkäillyt tällä kertaa, vaan enemmänkin toinen puoli näytti vähän jäykemmältä. Kummia nuo hevoset, jos ne mahdollisesti kipeästä jalasta huolimatta kirmaavat mielissään menemään. Eläinlääkärikin oli tutkinut jalkaa aikaisemmin eikä ollut löytänyt mitään, joten jospa siellä olisi vain jokin jumppaamisen avulla katoava jumi.

Takaisin perusteisiin

Veronan edelliskerran laukkakaahailut harmittivat vielä tänään sen verran, että päätin tehdä tamman kanssa kunnolla perusratsastusta vaatien asiat mahdollisimman hyvin läpi. Ensimmäisenä aloitin siitä, ettei tamma tapansa mukaan yrittänyt lähteä hiippailemaan heti, kun pääsin selkään ja yritin säätää jalustimia. Tovi siihen meni, mutta lopulta tamma seisoi kaikessa rauhassa, kunnes hyvän odottelun jälkeen pyysin sen matkaan. Tein näitä stoppitestejä alkukäyntien aikana ja ilokseni tamma malttoi melkein joka kerralla jäädä kiltisti paikalleen.

Tämän jälkeen aloin pyöritellä ympyröitä käynnissä hakien asetuksia ajatuksen kanssa läpi. Oikeassa kierroksessa muistin pitää huolta myös ulkopuolesta ja vasemmassa kierroksessa puolestaan korjasin omaa istuntaani säännöllisemmin. Ohjat pysyivät tänään ihmeen hyvin käsissäni ilman, että jäin niihin roikkumaan. Tajusin pitkästä aikaa sen, mitä rentoutuminen tuntumalla tarkoittaa omasta näkökulmastani. Ohjia ei siis tarvitse nakata löysäksi kiittääkseen hevosta, vaan käden rentouttaminen ohjia silti pidellen toimii, yllätys. Oikealle asetukset alkoivat mennä mielestäni kohtuullisen kivasti läpi, ja alkoipa Verona antaa myötenkin. Vasemmalle sain samoja hyviä tuloksia, kun onnistuin korjaamaan oman istuntani niin, etten ollut kovin pahasti valumassa sisäpuolelle.

Ravissa työstöön menikin pidempi hetki, sillä alussa jouduimme käymään hevosen kanssa keskusteluja vauhdista. Oma keskittyminen ei pystynyt siihen, että hevonen olisi mennyt reippaasti, joten otin tietoisesti rauhallisemman tahdin. Siinä saatoin taas alkaa pyytää asetuksia samalla tarkkaillen, mitä kohtaa hevosessa pitäisi korjata. Oikea alkoi sujua taas vikkelämmin, kun taas vasen oli hankalahko. Näemmä ravissa oman istunnan korjaaminen ei olekaan niin vaivatonta. Lopulta tajusin harjoitusravin auttavan asiaa hieman, jolloin asetukset vasemmallekin alkoivat luonnistua vähän paremmin. Raviinkin onneksi mahtui muutamia rentoja, pyöreitä hetkiä, jolloin ratsastaminen tuntui taas ihmeen helpolta. Itselleni raskin antaa plussaa siitä, että hetkittäin sain pidettyä oman pakan kasassa ja annoin hevosen tehdä asioita rauhassa.

Pyöreistä, hyvistä hetkistä innostuneena kokeilin, saisinko tehtyä käynti-ravi-käyntisiirtymiä hevosen tuntumalla pitäen. Ilmeisesti valmisteluni olivat onnettomat, sillä raviin päästiin siirtymään vähän ponnettomasti ja pää ylös nousten. Kun taas ravissa onnistuin saamaan hevosen vähän antamaan myöten, niin muutamat siirtymät käyntiin onnistuivat ihan ok. Tosin siirtymis-sanan käyttö on vähän liioiteltua, enemmän taisimme hiiviskellä ja hyytyä kuin rehellisesti tehdä oikeita siirtymiä.

Tässä vaiheessa päätin, että on aika ottaa revanssi eilisestä laukkamatsista, jonka hävisin kirkkaasti. Tein muutamia pysähdyksiä ja peruutuksia tarkastellen, että hevonen on kuulolla. Sitten rauhallinen laukannosto, jonka jälkeen minulla ei taas paljon ollut sanottavaa. Verona laukkasi siis jälleen turhan reippaasti, joten päädyin pääty-ympyröille pyörimään. Koetin istua jämäkästi, ottaa ohjilla pidätteitä ja muistaa myös päästää sekä rauhoittaa äänellä. Tällä kertaa tammalla ei mennyt hernettä nenään, vaikka muutamat pidätteet olivatkin jo aika selviä. Muutamia hetkiä sain tamman uskomaan, että myös rauhallisemmin voi mennä, mutta niistä selvittyään se ehdotteli taas liian reipasta menoa. Olisi siis pitänyt ehtiä keksiä hyvinä hetkinä asiat, jotka teen oikein ja keskittyä niihin, jolloin parannusta olisi varmaan tullut. Ajatukseni ei vain juossut niin vikkelää, joten hevonen pääsi taas päättämään. Molempiin suuntiin lopetin hetkeen, jossa kuvittelin ainakin hiuksenhienosti olevani määräysvallassa, mutta hyvää mieltä ei tästäkään kokeilusta saanut, pah.

Laukan jälkeen Veronalla oli taas virtaa ravissakin. Ei muuta kuin pysähdykset ja peruutukset peliin, kunnes hevonen rauhoittui. Jännää tosin oli se, ettei peruutuksessa vieläkään ollut virtaa. Toki energian suuntaaminen taaksepäin on haastavampaa, mutta jotkut pöllöilyhevoset ovat kyllä esittäneet tarmokkaita peruutuksiakin tällaisissa tapauksissa. Toisaalta Verona ei tuntunut kovin arvostavan peruuttamishommia, jolloin se nollautui nopeammin toivomaani tilaan.

Loppuraveissa tavoitteenani saada rentoa menoa mieluusti pitkiä pätkiä pyöreänä. Tässäkin vaiheessa kävimme taas neuvotteluita siitä, kuuluuko vielä kipittää vai ei. Hiljalleen Verona taas ymmärsi, että rauhallisestikin voi mennä. Sen seurauksena asetukset alkoivat taas mennä läpi, ja hevonen pyöristyi hetkittäin mukavan kevyeksi tuntumalla ainakin suunnilleen pysyen. Vaikka otin taas lahjakkaasti tappion laukkaosuudessa, jäi tunnista muilta osin eilistä parempi fiilis. Tällä kertaa jaksoin keskittyä normaalia paremmin, pohkeeni olivat toiminnassa, ja käteni ymmärsivät tehdä muutakin kuin roikkua kiinni ohjissa. Kaiken lisäksi muistin tarkkailla myös sitä, miten hevonen kulkee ja miten sitä tulisi korjata. Sisäinen kouluratsastajani oli siis noussut tänään oikealla jalalla, ja pieniksikin jääneet onnistumiset maistuivat varsin hyvältä. Vielä kun osaisin virittäytyä tähän jämäkkään ratsastusmoodiin useammin kuin silloin tällöin.

Kertausta kouluohjelmasta

Luvassa on jälleen kerran koulukisojen treenaamiseen liittyvä postaus, kun h-hetki on peräti viikon ja päivän päässä. Tällä kertaa ratsuna oli tosin Verona, mutta treeniaiheet noudattelivat samoja asioita kuin aikaisemminkin. Tehtävinä olivat siis kiemuraura, pysähdykset ja peruutukset sekä askeleen pidennykset.

Aloitin kolmikaarisen kiemurauran käynnissä ja olin ihmeen skarppina tarkkailemassa hevosen menoa ja pyytämässä sitä asetuksiin kunnolla. Verona liikkui mukavasti itse, jolloin ehdin kiinnittää myös huomiotani oman istuntani korjaamiseen. Käynnissä kiemuraura menikin aika kivasti, ja Verona jopa välissä antoi myöten ja kulki hetkiä pyöreämpänä. Hankalammalta puolelta tuntui tuttuun tapaan vasen, jossa yritin vielä enemmän miettiä omaa istuntaani. Käynnissä ajatukseni ja niiden toteuttaminen onnistuivat, mutta ravissa Verona tahtoi mieluusti kipittää turhan reippaasti, jolloin oma keskittyminen rakoili.

Ravissa Veronaa sai pidätellä kiemurauran suoristuskohdissa melkoisesti, sillä muutoin se mielsi ne kohdat kiihdyttämiselle sopiviksi. Lopulta tajusin istahtaa harjoitusraviin, jolloin sain tammaa paremmin kuulolle. Asetukset vasemmalle kuitenkin olivat jälleen kurjempia esityksiä. Koetin ottaa hommaa haltuun tekemällä kohottavia pidätteitä vasemmalla ohjalla samalla, kun yritin aktivoida sisäpohjetta toimimaan. Vasen jalkani oli kuitenkin päättänyt keskittyä olemaan lähinnä koriste-esine, joten jäin turhan paljon ohjan varaan. Lisäksi minun olisi pitänyt jaksaa kiinnittää huomiota vielä enemmän oman istunnan korjaamiseen.

Kiemurauran jälkeen tein ravista pysähdyksen, peruutuksen ja takaisin raviin palaamisen. Veronalle tuotti vaikeuksia malttaa seistä paikallaan. Tuloksena oli se, etten oikein pääsyt rentoutumaan, kun jouduin sen neljän sekunnin ajan vartioimaan, ettei hevonen lähde hiippailemaan eteenpäin. Pidätteet olisi pitänyt siis saada paremmin läpi, jolloin hevonen olisi myös ymmärtänyt seistä paikallaan rennosti. Peruutuspyynnön tamma nappasi ihan hyvin, mutta itse toteutus olikin vähän hitaanpuoleinen. Yleensä sain pyydetty kolme askelta ja neljättä sain jo maanitella. Jäinköhän sitten liikaa vaatimaan, jolloin hevonen puolestaan ei ollut aivan varma, tekikö se peruuttaessaan oikein? Tämä teoria ainakin selittäisi sen, miksi peruuttamiset olivat vähän tihkaita. Peruutuksesta päästiin raviin kohtalaisesti, mutta ainahan sitä tarmokkuutta olisi saanut olla hitusen enemmän.

Seuraavaksi ajattelin treenailla laukkaa keskiympyröillä ja lävistäjillä. Suunnitelmani kuitenkin muuttuivat, kun Veronalla oli pitkästä aikaa reipas kaahotuspäivä. Ensimmäisestä nostosta alkaen tamma painalsi menemään turhan reippaasti eivätkä pidätteet oikein toimineet. Kertaalleen se jopa protestoi pidätteitäni kunnon päänheilutusshow'lla, jolloin arvelin olevan parempi nollata tilanne ennen kuin tamma keksisi kokeilla karistaa kuskinsa matkasta. Rauhoitin tilanteen käynnin kautta ja kokeilin, josko vasen laukka rullaisi rauhallisemmin. Ei valitettavasti. Keskiympyrälläkin tamma keräsi vauhtia, joten aloitin pidäterumban uudelleen ja koetin rauhoitella äänellä. Kun tamma vähän hiljensi ja kuunteli, siirryin kiltisti raviin ja käyntiin. Oma varmuuteni ei riittänyt testaamaan sitä, kuuntelisiko tamma näin reippaana minua vai ei.

Päätin sitten ratsastaa kisoihin tulevan ohjelman muutoin läpi, mutta jättää laukkaosuudet tekemättä. Tällä kertaa olin hieman tarkempi valmistelemaan asiat samoin kuin ratsastamaan kulmatkin vähän paremmalla ajatuksella. Kiemuraura samoin kuin pysähdys, peruutus ja siirtyminen raviin menivät ihan ok. Sen sijaan askeleen pidennykset lävistäjillä olivat enemmänkin kaahotusta kuin hallittua pidentämistä. Verona hoksii vikkelästi, missä kohti saa mennä reippaammin ja hyödyntää sen, ettei kuski ole hereillä. Uralla tehty askeleen pidennys oli hallitumpi, mutta samalla vaatimattomampi. Ravissa tehdyt laukkakohdat menivät muuten hyvin, mutta lävistäjillä sain olla tarkkana, ettei tamma kuvitellut saavansa kipittää taas.

Yleisfiilis suorituksesta jäi pakkasen puolelle. Ratsastukseni oli kaukana rennosta, sillä jouduin jarruttelemaan hevosta monessa kohtaa. Ympyröillä sentään yritin muistaa rentoutua, jolloin Veronakin antoi vähän myöten. Avainsanana taitaisi olla saada hevonen kuuntelemaan alusta asti, jolloin suorituksen aikana ei tarvitsisi alkaa neuvotella siitä, mitä tehdään ja kumman ehdoilla. Nyt menen enemmänkin pätkä kerrallaan näitä asioita samalla käsitellen.

Loppuun pyöritellyillä ympyröillä sain kuitenkin vähän paremman mielen, kun jaksoin skarpata taas hitusen. Pyysin asetuksia tarkemmin, ja jopa sisäpohkeeni toimivat hetkittäin molempiin suuntiin. Tuloksena Verona rentoutui vähän rauhallisempaan raviin ja pyöristyikin aina hetkittäin. Venyttipä tamma vielä lopuksi mukavasti ohjan perässä, jonka jälkeen olikin hyvä siirtyä loppukäynteihin ja päättää tämän kerran treenailut.

Avotaivutusten treenailua

Koska viime viikolla tahkosimme Veronan kanssa sulkutaivutuksia, ajattelin tällä kertaa ottaa hieman avotaivutuksia. Alkuverkaksi hain tamman pitkällä ohjalla reippaaseen käyntiin. Verona liikkui aika mukavasti itse, joten päätin testailla vielä siirtymiä. Yritin keskittyä siihen, että pitäisin oman pakkani kasassa käynti-ravi-käyntisiirtymisissä, ja ettei hevonen venähtäisi ihan kilometrin mittaiseksi niiden aikana. Siirtymisissä raviin sain muutamia kivoja hetkiä, mutta takaisin käyntiin siirtymisessä oma pakka levähti aina. En keksinyt, miten olisin pitänyt itseni jämäkkänä, joten siihen suuntaan ei niin kivoja onnistumisia tullut. Verona tosin siirtyi aika helposti käyntiin istunnan avulla, mutta tahtoi aina venähtää turhan paljon. Olisi pitänyt siis osata pitää ohjat tuntumalla, mutta tykkäsin nakella niitä näemmä miten sattuu.

Avotaivutuksia tein käynnissä peilistä menoa tarkkaillen. Aluksi en saanut Veronaa tajuamaan asetusta enempää siitä, mitä yritin pyytää. Hetken ajan mietin sitten istuntaa ja käytin pohkeita, jolloin meno alkoi muistuttaa hieman avotaivutusta. Avotaivutukset sujuivat helpommin oikealle, mutta silloinkin tamma tahtoi liirailla taivutuksesta suoraksi. En siis saanut kauhean vakaata avotaivutusta, vaan menoa sai tarkkailla koko ajan.

Vasemmalle tehty avotaivutus oli haastavaa. Pelkästään asetuksen pyytäminen sai hevosen valahtamaan sisälle eli sisäpohkeeni taisi unohtaa olla olemassa. Tajusinpa tässä juuri myös, että en muistanut korjata tässä kohtaa istuntaani. Muualla kyllä vähän mietin sitä, mutta näemmä tehtävää suorittaessa se pääsi unohtumaan. Enpä sitten enää ihmettele tätä pullahdusilmiötä, kun itse olin valahtanut painollani vasemmalle. No, tästä huolimatta sain lopulta muutamat järkevät askeleet aikaiseksi. Taisin tosin roikkua ohjissa taas monen kerran edestä, mutta Verona sieti menoni aika hyvin ja hetkittäin jopa pyöristyi taivutusten aikana kivasti.

Laukassa en tehnyt mitään muuta kuin koetin rauhoittaa hevosen rennompaan menoon. Veronalla oli taas vähän kierroksia ja puskeminen molempiin suuntiin vähän paheni. Yritin sitten saada asetuksia läpi, estää hevosta sisäpohkeella kääntymästä ja saada sitten rennompaa menoa. Metsään meni valtaosan ajasta, mutta sentään muutama ympyrä meni kohtalaisesti ja raviinkin päästiin ilman mahdottomia jarrutusmatkoja. Pitäisi etsiskellä tehokkaita laukkatreenikuvioita, joiden kanssa voisi alkaa kuvitella tuonkin askellajin ottamista haltuun.

Loppuraveissa keskityin hakemaan viimein sitä rauhallisempaa menoa ja pyöreämpää hevosta. Ympyröillä ja kulmissa meno oli ihan ok, mutta suorien alussa Verona yritti vähän kiihdyttää. Harjoitusravissa istuminen ja jokaiseen kiihdytysyritykseen reagointi alkoivat kuitenkin auttaa, ja polle rentoutui ravailemaan paremmin. Käynnissä tamma venytti hienosti ohjan perässä eteen alas, jolloin treenit saatiin mukavasti pakettiin.

Sulkutaivutusten harjoittelua

Eilisen maastorentoilun jälkeen päätin tänään jopa vähän yrittää treenailla Veronan kanssa koulua. Treeniaiheeksi nousi viime sunnuntailta tuttu tehtävä eli sulkutaivutukset. Alkuverkat tein vailla kummempaa päämäärää käynnissä ja ravissa. Sulkutaivutusten kuvio oli sama kuin sunnuntaina eli sulkua mentiin lävistäjää myöten.

Sulkutaivutus vasemmalle luonnistui sekä käynnissä että ravissa kohtuullisesti. Verona asettui taivutukseen melkoisen helposti, mutta huomasin välillä tyrkkääväni takapäätä turhan paljon mutkalle. Peilistä tarkistettuna pienempikin takapään siirto olisi monesti riittänyt. Vasemmassa kierroksessa oli myös helpompaa olla roikkumatta ohjissa, ja muistin myös rentoutua hevosen antaessa periksi. Välillä meno vähän hyytyi, mutta toisaalta en reippaammassa tahdissa olisi välttämättä saanut pakettia pysymään kasassa. Välillä hain tietoisesti lyhyempää askelta, jossa oli helpompi tarkkailla pyyntöjen läpimenoa.

Sulkutaivutus oikealle taisi olla minun lisäkseni myös Veronalle vaikeaa. Koetin saada omaa lantiota korjattua siten, ettei vasen puoli pyri edelle. Oli jännä huomata, että kun sain omaa asentoa vähänkin korjattua, oli Veronakin helpompi saada taivutukseen. En kuitenkaan koko ratsastuksen aikana saanut luontevaa oloa korjatessani istuntaa tähän suuntaan. Jotenkin tuntui, että oikea puoli jäi kuitenkin ilmaan, jos sainkin sitä suoristettua. Painoa en saanut sieltä vasemmalta puolelta kunnolla keskemmälle, vaikka nakkasin jalustimenkin oikealta pois ja koetin venyttää jalkaa pitkäksi painoa sinne hinaten. Niinpä oikealle tehdyt sulkutaivutukset tahtoivat olla puolittaisia yrityksiä. Jos sain Veronan asettumaan, ei takapää lähtenyt sisemmäs. Jos taas sain takapäätä mukaan, tahtoi asetus olla vaikea saada läpi. Lopulta rauhassa tehtynä sain peilistä katsottuna muutamia toimivia askelia, joihin oli hyvä lopettaa.

Laukkakuvioksi otin samalla kertaa pyöräytetyn isomman ja sitten pienemmän pääty-ympyrän ja siitä siirtymisen mahdollisimman nopeasti raviin ja käyntiin. Verona oli mukavan rauhallinen laukassa, ja siirtymät ravin kautta käyntiin sujuivat ilman kinasteluita. Istuntani vinouden huomasi taas hyvin oikeassa kierroksessa. Tamma tahtoi vähän valua ulos, ellen aktiivisesti miettinyt oikeaa puoltani. Olisipa kiva tietää, millaisilla harjoitteluilla saisin istuntaani tasapainoisemmaksi. Tämän kuvion jälkeen päätin ottaa laukkaa vielä ilman ympyröitä. Tamma innostui asiasta ja aiemman harjoituksen rauhallisuus katosi savuna ilmaan. Tamma kiihdytteli eivätkä pidätteeni menneet läpi. Tamma myös ennakoi nostoja ja kipitti menemään. Lopulta sain yhden hyvän noston sekä rauhallisen siirtymän, johon päätin homman. Olisi pitänyt osata lopettaa tuohon aiempaan laukkatehtävään, niin rauhallisuus olisi säilynyt.

Loppuraveissa Veronalla oli vielä vauhti päällä. Melkoisesti sai tehdä pidätteitä ja pyöritellä ympyröitä ennen kuin se alkoi yhtään kuunnella. Hiljalleen harjoitusravissa istuminen ja asetusten vaatiminen sai tammaa kuulolle ja venyttämään hetkittäin kivasti ohjan perässä. Sisäinen kouluratsastajanikin pääsi hihkumaan hetkeksi, kun oma istunta tuntui olevan hyvin, ja Verona ravasi tasaisesti aika pyöreänä. Hetket olivat vain harmillisen lyhyitä, mutta sainpahan taas vähän makua siitä, miltä ratsastuksen pitäisi hyvinä hetkinä tuntua.

Pään tuuletusta

Tänään oli jotenkin niin väsyttävä työpäivä, etten jaksanut keksiä yhtään mitään treeniaihetta Veronan kanssa. Niinpä suuntasin pienille metsäpoluille käppäilemään. Verona meni oikein mukavasti, joskin kuunteli vähän huolestuneena matkan päässä metakkaa pitäneitä työkoneita. Valtaosan lenkistä menimme käynnissä, mutta hiekkatiellä saatoimme ottaa muutamat ravipätkät.

Lopuksi tallille palatessa pistin tamman vielä kiipeilemään kentän viereistä pientä mäkeä muutamat kerrat alas ja ylös. Tamma sai vähän kuntoilua, ja minä puolestaan saatoin hieman treenailla kevyttä istuntaa. Loppukäynnit tein maasta käsin ja ihmettelin, miten väsynyt olo oli kadonnut liki kokonaan. Tällainen pään tuuletusreissu oli enemmän kuin paikallaan, ja jos vain oppisin alueen maastot paremmin, kävisin tällaisilla useammin. Mukavaa välillä vain rentoutua hevosen selässä maisemia katsellen kuin yrittää otsa kurtussa vääntää koulutreeniä.

Muutamia hallittuja hetkiä

Tälle päivää olin sentään keksinyt treeniaiheen Veronan kanssa ennen satulaan kipuamista. Päätin treenailla siirtymiä sekä käynnistä että ravista pysähdyksiin ja takaisin liikkeelle. Alkuverkan jälkeen tahkosin käynti-seis-käyntikuviota. Pysähdykset valuivat alussa, kunnes aloin pyytää niitä tomerammin. Käyntiin siirtyminen puolestaan olisi voinut olla hitusen aktiivisempi, mutta muutoin olin siihen ihan tyytyväinen. Huomasin kuitenkin, että ohjasotteeni pääsee siirtymissä löystymään. Keskityn liikaa ilmeisesti hevoseen ja unohdan pitää oman pakkani kasassa, pah.

Ravi-seis-ravisiirtymissä pysähtymiset alkoivat sujua mukavasti. Muistin ennen pysähdystä ottaa ravia vähän lyhyemmäksi, jolloin hevonen oli paremmin kuulolla. Pysähdyksestä takaisin raviin palaaminen ei sujunutkaan sitten ihan niin näpsäkästi. Ilmeisesti lötkähdin kyydissä taas vaikka miten, jolloin hevosenkin eteenpäinpyrkimys sammui. Raviin siirryttiin aina muutaman laiskan käyntiaskeleen kautta, vaikka kuinka yritin saada tammaa reippaaksi. Tähän en keksinyt mitään ratkaisua, joten onnistumiset jäivät välistä.

Lopuksi keskityin vielä laukan nostamiseen käynnistä ja ravista. Tällä kertaa tein ensimmäisessä nostossa valmistelut hyvin huolella, jolloin Verona nostikin oikean laukan nätisti. Myös laukka oli aika hallittua, joskin huomasin vahtivani tamman menoa koko ajan enkä osaa rentoutua vain laukkaamaan. Käynnistä tehdyissä nostoissa keskityin pitämään ohjat tuntumalla noston ajan, mikä tuntui auttavan siihen, ettei tamma venähtänyt pitkäksi ja lähtenyt kiihdyttelemään. Olin tosi tyytyväinen näihin nostoihin, joten en malttanut olla testaamatta vielä ravista tehtäviä nostoja.

Ravissa tamma vähän kipitti, kun oli saanut laukata jo. Pyörittelin sitten ympyröitä, kunnes Verona taas malttoi vähän rauhoittua. Valmisteluni nostoon olivat käyntiin verrattuna ilmeisen heikot, sillä polle kiihdytteli itsensä laukkaan ravin kautta. Stoppasin niinä hetkinä menon mahdollisimman pian ja hain taas rauhallisemman mielen itselleni ja hevoselle. Muutamat kelvolliset nostot saimme aikaan, mutta kunnollinen onnistuminen jäi puuttumaan. Tämän jälkeen laukkasin vähän enemmän, ja nyt tammalla oli taas virtaa. Keskityin pyörittelemään ympyröitä ja lyhentämisyrityksissä pitämään pohkeet tuntumalla. Vaikutusta ei juuri näkynyt, joten pienensin ympyrää, jolloin vauhti rauhoittui. Oman istunnan ja sillä vaikuttamisen syynääminen laukassa olisi enemmän kuin paikoillaan.

Loppuraveissa Verona tykkäsi kipittää. Sain kerta toisen jälkeen pyytää sitä rauhallisempaan menoon, ja pitkän tovin pyytelyn jälkeen tamma malttoi kuunnella. Lopulta sain hevosta myös vähän venyttämään ohjan perässä sekä ravissa että käynnissä, johon olikin hyvä lopettaa. Hevosen kipittäminen jäi harmittamaan vieläkin, mutta saatoin kuitenkin olla ihan tyytyväinen niihin muutamaan hallittuun hetkeen.

Kaksi kolmesta

Treeniaiheiden puutteesta alkaa tulla jo melkoinen tapa Veronan kanssa. Ajattelin ensin harjoitella B-merkin kouluohjelmaa, mutta päädyinkin sitten perusratsastuksen pariin. Päätin pyöritellä ympyröitä ja voltteja, tehdä muutamia siirtymiä, lisäyksiä ja lyhennyksiä sekä treenailla taas pelkkää laukan hallintaa.

Alkuverkan tein tuttuun tapaan pitkin ohjin ravaillen, sillä Verona tuntuu tykkäävän tästä tavasta, ja alkukipittelyn jälkeen se yleensä jää ravailemaan letkeästi. Tämän jälkeen aloin pyöritellä jokaiseen kulmaan voltin, jonka aikana yritin vähän lyhentää askelta ja saada asetuksia läpi. Voltilta poistuessani puolestaan koetin saada Veronaa takaisin pidempään askeleeseen. Asetukset menivät läpi ihan ok, mutta askeleen lyhentäminen ja pidentäminen eivät oikein onnistuneet. Jos sainkin askelta lyhyemmäksi, katosi pieninkin ponnistus siitä sen mukana. Pidentämisessä olisin tarvinnut taas jotain ihmettä, sillä tällä kertaa pohkeeni eivät oikein tarkoittaneet tässä osiossa mitään.

Tästä harmistuneena päätin jatkaa ravissa lyhentämisen ja pidentämisen parissa. Pyörittelin isompia ympyröitä asetuksia hakien, ja kun tamma antoi vähän periksi, hurautin lävistäjää myöten uuteen suuntaan. Lävistäjän alussa otin vähän lyhyemmälle askeleelle ja sen onnistuessa pyysin reippaampaa menoa. Lyhennys tahtoi vieläkin olla vähän sitä, että vauhti sammuu kokonaan, mutta hetkittäin Verona lyhensi puolittain sinnepäin. Pidennykset eivät tosin vieläkään lähteneet kunnolla, vaan ennemminkin sain hevosen vain palautumaan normaaliin raviin.

Seuraavaksi otin jo laukkaa, sillä sen avulla hevoseen pitäisi viimeistään tulla virtaa. Päätin myös yrittää olla itse kontrolloimassa laukkaa vaikka sitten ympyröiden avulla. Ensimmäisissä nostoissa Verona ei halunnut tajuta, että pyydän laukkaa, vaan vastasi apuihini puskemalla sisälle. En vieläkään valaistunut, mitä ihmettä teen noina hetkinä. Laukka nousi lopulta, mutta myönnän vähän ajaneeni hevosen siihen. Verona innostui taas laukasta ja aina suoran koittaessa lähti kiihdyttämään. Pidin tamman sitten ympyrällä ja koetin saada aina puolet ympyrästä lyhyempää laukkaa ja toisen puolen normaalia. Lyhennysyritykset olivat varsin onnettomia, ja tamma pudotti herkästi raville, vaikka kuinka yritin muka pitää pohkeet tuntumalla.

Tein sitten aina välissä pienempiä ympyröitä, jolloin laukka vähän rauhoittui. Siitä koetin aina päästä jatkamaan suoraan, mutta niinä hetkinä tamma päätti taas itse mennä haluamaansa vauhtia. Harmitti jälleen, kun hevonen vei, ja minä vain vikisin. Yritin istua takajalkojen päällä, olla heilumatta laukan tahdissa ja vieläpä ottaa pidätteitä muistaen myödätä. Nämä palaset eivät kuitenkaan loksahtaneet paikoilleen, vaan tamma vei tämänkin laukkatehtävän nimiinsä. Tappioputkeni sen kuin siis jatkuu.

Loppuun päätin ottaa edes käynnin ja ravin haltuuni, jolloin saisin kaksi kolmesta askellajista edes toimimaan. Asettelin Veronaa ja myötäsin reilusti, kun se hakeutui pyöreämmäksi. Hiljalleen sain vähän antaa ohjaa, ja hevonen venytti mukavasti eteen alas. Suorat pätkät tosin aina pistivät tammaan vähän vauhtia, mutta tässä vaiheessa olin jo sen verran sisuuntunut, että kiihdyttely-yritykset jäivät hyvin lyhyiksi. Vähitellen tamma taas muisti, että tässä kohtaa saa ravata rennosti ja alkoi toimia paremmin.

Huomasin kuitenkin, että polle vähän puski kaarteissa sisäpohjetta vastaan, vaikka menikin näennäiset letkeästi. Se paljasti ikävästi sen, että taisin tämänkin tunnin ratsastaa pääosin ohjalla kerran pohkeiden toiminta loppuvaiheessa oli noinkin kehnoa. Kokeilin vielä loppuun muutamat siirtymät käyntiin ja siitä takaisin raviin. Muutamia kertoja piti vähän tahkota, kunnes Verona esitti parit pyöreänä tehdyt siirtymät, joihin oli varsin mukava lopettaa.

Vielä vähän väistöjä

Oman pääni lyödessä tyhjää päätin kerrata Veronan kanssa tiistaisen tunnin oppeja eli luvassa oli väistöjä portaittain tehtynä. Alkuverkan tein taas pitkillä ohjilla, ja tällä kertaa Veronalla oli enemmänkin virtaa. Pitkät pätkät se kipitti menemään ennen kuin malttoi taas ravailla rauhassa. Testasin myös muutamat käännökset ilman ohjaa, ja hetkittäin ne onnistuivat ihan kivasti, mutta sitten taas tamma ei tajunnut mitään kääntämisyrityksistäni. Käännökset sujuivat vasemmalle paremmin, ja oletan sen johtuneen siitä, että painoni on sillä puolen hieman enemmän vinon istuntani takia.

Tein väistöt molemmille pitkille sivuille. Pyysin Veronaa väistämään muutaman askeleen, suoristin ja pyysin uudelleen, kunnes lyhyt sivut tuli aina vastaan. Aloitin käynnissä vasemmassa kierroksessa. Verona lähti väistämään mukavan pienillä avuilla, mutta törmäsin taas omaan vinouteeni. Vasen kierros oli tämänkin pollen kanssa vaikeampi. Unohdin kontrolloida hevosen sisäpuolta, jolloin ikään kuin väistöavuilla pukkasin sen luikahtamaan sieltä karkuun. Suoristuksissa oli mukana myös tuttu ongelma eli jokin apuni jäi päälle, kun hevonen tuntui jäävän vähän vasemmalle mutkalle. Sitten keksin alkaa huolehtia hevosen sisäpuolesta ja rentoutua ulkopuolelta, jolloin väistöt paranivat kivasti.

Oikeaan kierrokseen väistöt olivat sutjakampia tehdä. Käynnissä ei oikeastaan ollut kummempia ongelmia, vaan Verona väisti ja suoristui pyydetysti. Ravissa puolestaan väistättävä pohkeeni ei mennytkään enää niin hyvin läpi, jolloin huomasin unohtaneeni valmistella väistöt paremmin. Nyt yritin vain yhtäkkiä pyytää väistöä pohkeella, jonka hevonen tulkitsi tässä tapauksessa vauhtipyynnöksi. Niinpä sain ottaa muutamia puolipidätteitä, joiden jälkeen väistättävä pohjekin tarkoitti vähän enemmän. Vaikka oikea kierros oli hevoselle helpompi, oli oman istunnan hakeminen väistöissä vaikeaa. Huomasin useaan otteeseen unohtavani katsoa ja vähän kääntyä väistön suuntaan. Olettaisin tällä olleen osansa siinä, miksi pohje ei kaikissa väistöissä mennyt perille.

Koska väistöt kuitenkin sujuivat pääosin hyvin käynnissä ja ravissa, päätin kerrankin tehdä niitä laukassakin. Veronalla oli alusta alkaen vauhtia laukassa, mutta sain kuitenkin vasempaan kierrokseen tehtyä pitkille sivuille yhdet porrasväistöt. Sen jälkeen tamma alkoi tulkita väistöpyynnöt vauhdiksi ja siihenpä jäi väistötreenit laukassa. Niiden sijaan jouduin pyörittelemään ympyröitä ja koettamaan saada tammaa kuulolle, kun se itse mieluusti vähän kiihdytteli menemään. Harmitti kyllä, kun kerrankin olisin työstänyt laukassa muutakin kuin ympyröitä. Jarrut taas kuitenkin vähän katosivat, joten vietin aikani ympyröillä, kunnes tamma taas muisti, että on olemassa vähän rauhallisempikin laukka. Hyvähän se on, että hevosessa on virtaa. Huonompi vain, että kuskilla ei ole näinä hetkinä ole jarruja matkassa.

Loppuravien aikana pyörittelin vielä ympyröitä ja koetin olla nopeana myötäämään sisältä. Hiljalleen Verona taas rauhoittui letkeään raviin, mutta ihan eilisen kaltaista hyvää menoa ei saatu. Tamma kuitenkin ravasi kohtalaisen tasaisesti, mutta välillä etenkin suorien alussa piti yrittää lähteä kipittämään. Pätkittäin sisäinen kouluratsastajani kuitenkin hihkui, kun tamma kulki pää vähän matalammalla ja tuntui niinä hetkinä aika kevyeltä ratsastaa.

Pieniä ahaa-elämyksiä

Eilisen yksityistunnin opit jäivät sen verran mielen päälle, että päätin treenailla muutamia kohtia myös Veronan kanssa. Alkukäynnit ja -ravit tein pitkällä ohjalla ja annoin Veronan liikkua vapaasti. Tammalla olikin alussa vähän kipitystä, mutta hiljalleen se huomasi, että normaalisti etenevä, letkeä ravi riitti. Niinpä se aika nopeasti asettui ravaamaan pää rennosti matalampana. Näinä hetkinä sain testailtua pohkeita, jotka toimivat tänään vähän paremmin kuin parina aikaisempana kertana.

Alkulämmittelyn jälkeen siirryin tahkoamaan kolmikaarista kiemurauraa ensin käynnissä, sitten ravissa. Ainoa tavoitteeni oli saada myödättyä sisäohjasta riittävästi ja näin rentouttaa hevosta. Alussa jäin taas liikaa ohjaan kiinni. Jotenkin ajattelen, että kun pidän ohjasta kiinni, tajuaa polle jossain vaiheessa tehdä oikein. Niinpä aloin kerta toisen jälkeen hellittämään heti, kun hevonen asettui vähääkään. Koetin myös aina ensin korjata pohkeella ennen ohjaa. Oikealle asetukset alkoivat tulla aika kivasti, vasemmalle Verona puski hieman sisään, vaikka koetin olla hereillä pohkeillani. Tamma kuitenkin tajusi homman jujun aika vikkelään ja tuntui rentoutuvan hellityskohdissa mukavasti. Miinusta itselle siitä, että ulko-ohja eli sisäohjan matkassa ja löystyi usein myötäyshetkinä, vaikka ulko-ohjan tuki tulisi toki noina hetkinä säilyttää.

Ravissa alkoi kuitenkin hiljalleen tapahtua varsin mukavia ahaa-elämyksiä. Aloin huomata tehdä myötäyksiä oikeina hetkinä enkä koko ajan ollut varmistelemassa, että hevonen pysyy toivotusti. Hiljalleen Verona alkoi ravata rennosti pidemmän ja matalamman muodon kaltaisesti. Näinä hetkinä etenkin oikealle mentäessä sai unohtaa ohjat aika hyvin ja pohkeilla pystyi korjaamaan tarvittaessa. Siirryin kiemurauralta tekemään pääty-ympyröitä ja ravaamaan suoraan, jolloin tamma säilytti hyvät tulokset pidempiä hetkiä kuin yleensä. Välillä se tosin nosti päätään kuullessaan jotain ja lähti vähän kipittämään, mutta harjoitusravissa istuen ja puolipidätteillä sain sen taas rennompaan menoon.

Laukassa ajattelin hakea samaa rentoutta. Verona ei tosin ollut samaa mieltä, vaan oli ensin ymmärtämättä laukka-avut. Olisipa kiva tietää, miten kummassa pyydän sitä laukkaa, kun se jää nousematta. Laukassa en sitten osannut oikein vaikuttaa. Verona oli sopivan reipas, mutta en silti osannut asettaa sitä saati rentouttaa. Pitäisi keksiä edes jotain, jolla yrittää saada laukassa omia pyyntöjä selkeiksi. Nyt jään ilmeisen selvästi matkustajaksi, ja hevonen saa päättää, millaista tahtia edetään. Ongelmaksi väittäisin sen, että etenkin laukassa jään siihen ohjaan kiinni, jolloin pohkeeni unohtavat toimia, ja hevonen puolestaan harmistuu ohjissa roikkuvasta kuskista.

Loppuraveissa hain samaa rentoa meininkiä kuin aikaisemmassa treenissä. Se löytyi aika mukavasti, ja olin tammaan todella tyytyväinen. Se tuntui keskittyvän rauhassa ravaamiseen ja pysyi nätisti pää alhaalla. Tahti oli myös hallittavissa eikä Verona lähtenyt kiihdyttämään suorille juurikaan. Hiljalleen pidensin myös ohjaa lisää, jolloin tamma venytti sen mukana. Tästä jäi aika kivan letkeät fiilikset ja itselle mukava ahaa-elämys siitä, kuinka ilman ohjissa roikkumista on silti mahdollista myös ratsastaa.

Piristystä puomeista ja pellosta

Koska Veronan jalat ovat viime aikoina tarttuneet melkoisen tiivisti maahan, päätin pistää niihin vähän nostetta puomeilla ja sitten vielä tuulettaa tamman ja samalla omaakin päätä peltomaisemilla.

Pistin kolme puomia ravissa tahkottavaksi. Alussa Verona kolisteli kavioitaan puomeihin, kunnes sain siihen vähän energiaa. Niinä hetkinä tammaa sai vähän pidättää ennen puomeja, jotta se ei kolistelisi niihin liian pitkällä askeleella. Askel kohosi hieman, mutta olisin kaivannut vielä selkeämpää muutosta. Tähän olisi varmasti auttanut tiheämmin olleet puomit tai jopa matalat kavaletit. En osannut arvella, millaisilla väleillä ja korkeuksilla moinen harjoitus olisi hyvä, joten jätin sen hautumaan.

Laukassa tuli tällä kertaa melkoinen yllätys. Verona laukkasi varsin rauhallisesti, liki jopa laiskasti. Oli kumman helppo pyöritellä ympyröitä, kun tammalla ei ollut kiire mihinkään. Samalla tosin heräsi epäilys siitä, oliko tamma vain vähän väsynyt vai saattoiko sillä olla jokin muu vaiva. Tein sitten siirtymiä raviin, joiden aikana Verona alkoi heräillä, ja laukkakin alkoi rullata paremmin. Otin myös pätkät vastalaukkaa, joissa polle vähän kiihdytti. Olettaisin, että se korvasi tasapainon puutetta vauhdilla. Jatkossa voisi treenailla tätäkin lisää.

Näissä treeneissä hurahti puoli tuntia, jonka jälkeen siirryin ravailemaan pitkän kaavan mukaisesti pellolle. Alussa tamma vähän hiippaili, mutta hiljalleen ravi alkoi kulkea mukavan rennosti. Saatiinpahan molemmat vähän kuntoilua, kun ravailimme peltoa edestakaisin hyvän tovin ajan. Pellolla teki mieli ottaa laukkaa, mutta kevyttä istuntaa testaillessani jo ravissa lähti tamma kiihdyttelemään. Niinpä arvelin, että laukkaosuus olisi kaukana hallitusta, joten jänistin tällä kertaa. Ehkäpä sitä vielä tälle syksylle pääsisi muutamat, hallitut laukkapätkät menemään pellollakin. Pieneltä kuulostavat tavoitteet, mutta sopivan realistiset toteuttaa.

Kääntämisellä pientä hallintaa

Jostain kummasta keksin tehdä tänään Veronan kanssa alkuverkan länkkärityyliin ohjat pitkinä. Pysyttelin ympyrällä ja koetin saada hevosta kääntymään ilman ohjien lyhentämistä. Ulkoavut pääsivät mukavasti käyttöön, ja vähitellen Verona alkoi kääntyä paremmin. Kääntäminen oli tosin enemmän sellaista koko hevosen menemistä toivottuun suuntaan suorana, mutta kuitenkin. Lisäsin kuvioon myös siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin. Käyntiin siirryttäessä aluksi tarvitsin ääntä avuksi, mutta lopulta sain tehtyä niitä pelkällä istunnalla. Verona tuntui tykkäävän treenistä, sillä se ravasi mukavan rennosti.

Tämän jälkeen kokeilin siirtymiä ja asetusten läpisaamista kiemurauralla. Suoristuskohdissa joko pysäytin tai pyysin ravia. Asetusten läpisaamiset olivat jälleen vähän haasteellisia. Pohkeilla sai koputella hetken ennen kuin mitään tapahtui. Näinä hetkinä tunsin istuvani jotenki vinossa, mutta en tuntunut saavan sitä korjattua. Lisäksi huomasin, kuinka käteni lähtivät kerta toisen jälkeen suoristautumaan eteen. Koetin palautella niitä aina takaisin oikealle paikalle, mutta niin ne vain asetusta tehdessään karkasivat jälleen eteen. Ärsyttävä virhe, jota en saanut korjattua oikeastaan ollenkaan.

Seuraavaksi otin laukkatreeniä ympyrällä. Aina kun Verona yritti päättää itse vauhdista, käänsin sen pienemmälle ympyrälle. Kummasti tamman menohalut hiljenivät sopivasti, kun ympyrä kutistui sen verran, että siinä sai jo vähän tehdä töitä päästäkseen sen laukassa. Näinä hetkinä pyrin itse puolestaan olemaan mahdollisimman rento, jotta tamma saattaisi huomata kuskinkin kannattavan rauhallista laukkaa. Jatkoa varten voisi etsiä taas hyvän laukanhallintaharjoituksen, sillä muutamat siirtymät laukasta raviin venyivät melkoisesti. Olisi kivempaa, jos laukka olisi kaikinpuolin minun hyppysissäni.

Loppuun vielä haeskelin ravissa Veronaa venyttämään eteen ja alas. Tamma oli vähän täpinöissä ja tykkäsi kiihdytellä oman mielensä mukaan. Sinällään ilahduttavaa vaihtelua, että pollea sai jarrutella sen sijaan, että se olisi vain madellut menemään. Pätkittäin löysin Veronasta rennon letkeän ravin, jossa se myös venytti mukavasti. Vielä kun saisin vietyä saman rentouden myös siihen laukkaan.

Pohkeet vailla merkitystä

Tälle kertaa minulla oli suuret suunnitelmat Veronan kanssa. En kuitenkaan päässyt tallille normaaliin aikaan, vaan satuin sinne ruuhka-aikaan. Suunnitelmani valuivat hukkaan, sillä ne olisivat tarvinneet liki koko maneesin käyttöön ja kuuden ratsukon kanssa tilaa jakaen se ei onnistunut. Niinpä tein vähän väistöjä, siirtymiä ja asetuksia.

Heti ohjat tuntumalle ottaessani Verona yritti alkaa vähän liirailla. Koetin sitten pohkeilla korjata menoa, mutta tamma otti nihkeästi ne vastaan. Kokeilin sitten tehdä väistöjä siksakkaillen eli vuorotellen molempiin suuntiin. En yhtään käsitä, mitä tein väärin, mutta pohkeeni eivät tarkoittaneet hevoselle oikein mitään. Koetin pyydellä pohkeella aktiivisesti, hellittää, tarkistaa istuntaa ja kerrata kaiken alusta, mutta ehei, ei tulosta. Pää löi tyhjää enkä enää keksinyt, millä olisi asiaa yrittänyt korjata. En käynnissä ja vielä vähemmän ravissa.

Pyörittelin sitten asetuksia ympyröillä. Keskityin siihen, etten roikkuisi sisäohjassa, vaan pyytäisin sisäpohkeella tarvittaessa. Hetkittäin Verona antoi myöten ja pyöristyi, mutta pian se joko koetti painaa sisälle tai jätti kuuntelematta asetuksen. Harjoitusravissa sain menoa vähän parannettua, mutta keventäessä Verona lähti vähän kipittämään ja lakkasi kuuntelemasta. Pidätteeni eivät myöskään olleet parhaimmassa toiminnassa. Ilmeisesti jäin roikkumaan ohjaan, josta tamma veti parit herneet turpaansa ja päätti jatkaa kipittämistä.

Testailin myös muutamia siirtymiä ensin käynnistä pysähdyksiin ja takaisin sekä ravista pysähdyksiin ja takaisin. Käynnistä tehdyt pysähdykset ja liikkeelle lähdöt olivat ihan ok. Olin jopa vähän ilahtunut, kuinka helposti Verona pysähtyi. Myös ravista päästiin kohtalaisesti pysähdyksiin ja raviinkin päästiin ihan muutamalla käyntiaskeleella. Tästä innostuneena kehitin tehtävää pyytämällä pysähdyksestä laukkaa, tekemällä siinä ympyrän, siirtymällä raviin ja kääntäen heti pienelle voltilla ja siitä pyytämällä hevosen käyntiin. Laukat nousivat alkutahmeuden jälkeen muutamalla käyntiaskeleella ja ympyrällä meno oli ihan ok. Raviin päästiin myös ja heti voltille kääntäminen sai ravin hallintaan mukavasti, jolloin siirtyminen käyntiin sujui kivasti. Kokeilin laukkaa myös muualla, mutta aina suoran koittaessa Verona lähti itse harppomaan vauhdikkaammin. Kun yritin pidättää, tarjosi tamma ravia. Jälleen olin neuvoton korjauskeinojen suhteen.

Loppuun vielä haeskelin pohkeita läpi, mutta mainittavaa menestystä en saanut. Koko tunnista jäi vähän onneton fiilis, kun ongelma oli selvä, mutta minulla ei ollut mitään hajua ratkaisusta. Koetin kyllä vaikka ja miten saada pohkeilleni merkityksen, mutta se kunnon valaistuminen jäi tulematta. Olisiko jollain vinkkejä siihen, millaisilla harjoituksilla on hyvä treenata pohkeiden saamista läpi? Hyvät neuvot olisivat nyt enemmän kuin paikallaan.

Vain säädeltävyys puuttuu

Ihastuin kertaheitolla siihen, että treenailen Veronan kanssa kouluratoja. On niin kiva valita SRL:n materiaalisalkusta sopiva kouluohjelma, joka kertoo treeniaiheet suoraan. Ei tarvitse yrittää pähkäillä, mitä tekee, kun oma mielikuvitus hyvien ja monipuolisten kouluvääntötreenien kohdalla on melkoisesti kadonnut.

Tällä kertaa valitsin B-merkin kouluohjelman. Alkuverkassa Verona liikkui itse reippaasti, joten otin pohkeenväistöjä sekä temponlisäyksiä ravissa. Väistöt lähtivät aika kivasti ja ennen kaikkea kevyesti. Ravissa temponlisäyksissäkään ei tarvinnut tehdä oikeastaan muuta kuin päästää hevonen menemään reippaammin. Olisin toki voinut yrittää itse enemmän olla kertomassa, mitä tehdään sen sijaan, että annan hevosen päättää, että lävistäjällä kuuluu reipastua. Alkuverkan laukannostot sen sijaan tökkivät pahasti vastaan. Oikeaa laukkaa nostaessa Verona puski railakkaasti sisään ja oli täysin ymmärtämättä, mitä siltä pyysin. Sain tehdä melkoisen ilmiselvät laukannostoavut ennen kuin sain oikean laukan nousemaan. Vasen nousi vähän paremmin, mutta jossain avuissa oli häikkää.


Radalla vaikeimmat kohdat sattuivat väistöihin sekä laukkaosuuksiin. Jostain syystä alkuverkassa hyvin sujuneet väistöt muuttuivat nihkeiksi. Sain pyydellä melkoisesti, että sain Veronan aloittamaan väistön ja toiseksi pitämään sisäpuolen melkoisen tarkassa vahdissa, sillä tamma yritti karata sitä kautta helposti. Huomasinkin oman istunnan valuvan ihan oudosti, mikä varmasti osaltaan vaikeutti tehtävää. Taisin myös jäädä sisäpuolta vahtiessani jäädä sisäohjaan kiinni. Hetkittäin sain itseäni istumaan paremmin ja myötäämään oikein, jolloin Veronakin tsemppasi ja vähän pyöristyikin. Ihmettelin kuitenkin, minne verkassa tehtyjen väistöjen helppous katosi.

Laukassa ongelmaksi muodostui se, etten vieläkään osaa säädellä laukkaa, vaan siinä mennään yleensä tamman tarjoamalla vauhdilla. Niinpä oikea laukka lähti alussa hyvin, kunnes suora kiihdytti menoa hieman. Keskiympyrä meni taas vähän tasaisemmin kiitos kääntämisen, mutta harjoituslaukassa tarkoitettu lävistäjä livahti meiltä vähän kaahottaessa. Verona tykkää mieltää lävistäjät niiksi hetkiksi, kun pitää ja ennen kaikkea saa kiihdyttää. Laukasta päästiin kuitenkin aina raviin, mutta sekään ei yllättäen ollut kauhean hallittua samantien, vaan monta metriä meni jarrutteluun. Vasen laukka nousi onneksi ihan hyvin myös ja taas mentiin tamman ehdoilla. Toiselle lävistäjälle tehty temponlisäys laukassa lähti kyllä, mutta ilman kuskin vaikutusta. Lävistäjä, vroom, jarruttelua, pompotusravi. Siinä se tiiviistetysti.

Treenasimme ohjelman läpi kahteen kertaan, ja samat ongelmat roikkuivat tiiviisti mukana. Kokeilin sitten loppuun vielä hetket parempaa väistöä ja yritin keksiä, miten voisin säädellä laukkaa. Kun yritin hillitä laukassa tamman menoa, se pudotti raville. Pohkeet eivät ole tuntumalla? Istunta jarruttaa liikaa? Koetin sitten taas ottaa puolipidätteitä joka askeleella, mutta eivät nekään mennyt kauheasti perille. Hivenen turhauttavaa, kun yhdessä askellajissa ei ole oikein mitään kontrollia hevoseen. Siitä sisuuntuneena päätin, että seuraavalla kerralla otetaan kunnolla treeniksi kuskin kuunteleminen mahdollisesti jopa laukassa.

Kouluradan opettelua

Tulin tänään siihen tulokseen, että alan kouluratsastajaksi sitten, kun kisoissa saa lisäpisteitä hevosen itsenäisesti esittämistä tempuista, jotka luonnollisesti poikkeavat ratsastettavasta ohjelmasta. Kuten viime viikolla suunnittelin, treenasimme tällä kertaa Veronan kanssa helpon C:n koulurataa tallin tulevia koulukisoja ajatellen.

Alkuverkan tein hölmönä aika huolimattomasti. Annoin tamman kävellä oman aikansa huolehtien kuitenkin, ettei se aivan hyytynyt. Samalla opettelin rataa paperilappusesta. Ravissa meno oli samanlaista, mitä nyt pyöräytin peräti muutamat ympyrät. Asetukset olivat haussa, ja tamma vähän puski sisälle. Lävistäjille kokeilin ravissa askeleen pidennykset, jotka lähtivät kivasti. Keventäen sain tamman myös rauhoittumaan lisäysten jälkeen ihan hyvin. Laukassa kokeilin vielä ympyrät sekä lävistäjien ratsastukset. Ympyrät ok, jos pienoista valumista sisälle ei huomioida saati sitä, että lävistäjillä vauhti vähän kasvoi. Tiedänpähän jatkoa varten, ettei puolihuolimattomalla verryttelyllä kannata lähteä yrittämään oikeasti ohjelman ratsastusta.

Harjoiteltavana ohjelmana oli helppo C:1 2000. Ohjelma sisältää perusratsastamista, jota voisi viilata vaikka maailman tappiin asti. Tahkosin radan kolmesti läpi ja kertojen jälkeen treenasin vähän niitä kohtia, joissa oli ollut vaikeuksia.

Ensimmäisellä kierroksella jatkoin alkuverkan huolimatonta menoa, sillä en kiinnittänyt huomiota esimerkiksi kulman ratsastamisiin, vaan menin ne oikaisten. Kolmikaarisella kiemurauralla puolestaan unohdin suoristukset ja kunnon asetukset. Pysähdys onnistui kivasti, mutta peruutuksen kanssa piti neuvotella ennen kuin Verona teki pyydetysti.

Eniten vaikeuksia ennakoin laukkapätkiin ja niiden jälkeiseen menoon, ja veikkaukseni osui oikeaan. Ensinnäkään oikea laukka ei noussut vaaditussa kohdassa, vaan monta metriä myöhässä. Keskiympyrällä laukassa asetus taisi puuttua eikä kuvio tainnut juuri ympyrää muistuttaa. Lävistäjällä Verona puolestaan kiihdytti ihan oman mielensä mukaan. Laukasta päästiin takaisin raviin kohtalaisesti, mutta oma istunta petti pahemman kerran Veronan kipitysravissa. Jos olisin ollut tuomari, olisi arvioinnissa lukenut muun muassa se, että suoritus oli epätasainen, teiden ratsastaminen jokseenkin huolimatonta ja hevosen hallitseminen laukkaosuuksissa liki olematonta.

Ennen seuraavaa yritystä treenailin muutamaan kertaan pysähtymisen, siitä peruutuksen sekä sen jälkeen siirtymisen raviin. Peruutus parani hieman, joskin siirtymä raviin olisi voinut olla tarmokkaampi. Kävin myös laukassa pyörittelemässä keskiympyrät sekä lävistäjät, joilla tamma edelleen lähti kiihdyttämään. Äänellä sain vähän menoa rauhoitettua, mutta en keksinyt, millä radalla saisin menoa rauhallisemmaksi, kun ääni oli poissuljettu vaihtoehto.

Näillä kertauksilla ratsastin ohjelman uudelleen läpi. Nyt olin vähän huolellisempi teissä, mutta jälleen ongelmana olivat istunnan hajoaminen pidennysten jälkeen sekä kaahottaminen laukassa. Tamma tykkäsi yhdistää laukkalävistäjän kaahottamiseen, sillä olihan se saanut ravissakin mennä siinä reippaammin. Kertasin sitten radan jälkeen taas rauhallisempaa laukkaa, mutta tamma tahtoi olla jo omissa vauhtimaailmoissaan enkä saanut itseäni uskottavasti kuosiin, jotta jotain muutosta olisi tapahtunut. Kolmas kerta ei sinällään tuonut uutta ongelmaa, vaan nämä vanhat pysyivät sinnikkäästi mukana.

Kouluradan harjoittelu oli noista ongelmista huolimatta silti jälleen kivaa. Oli mukava ainakin hetkittäin yrittää ratsastaa ajatuksella, kun aina tiesi, mitä oli tulossa. Oli mielenkiintoista koettaa osata valmistella seuraava tehtävä kunnolla, sillä puolihuolimattomasti tehtynä siitä ei oikein tullut mitään. Ensi kerralla täytyy tosin harjoitella vaikeammat kohdat paremmin ennen kuin ratsastaa koko ohjelman.

Maastolenkiltä kuvitteelliselle kouluradalle

Tänään suuntasin aluksi Veronan kanssa metsä- ja peltolenkille. Tamma kulki korvat hörössä ja katseli kaula pitkällä muun muassa pientareelle hylättyä telkkaria sekä valkoista muovinauhaa. Kauempana ryskänyttä tietyömaata piti oikein pysähtyä kuuntelemaan, mutta sain vakuuteltua tammalla, ettei se tule syömään sitä, joten matka saattoi jatkua turvalliselle kotipellolle.

Pellolla ravailin vielä hetken ja kertaalleen pellon päästä päähän menin väistöjä siksakkina. Väistö tuntui sujuvan ihan kivasti vasemmalle, mutta oikealle oli vaikeampi tuntea itse, tekikö tamma töitä vaaditusti. Olisin saanut ilmeisesti kontrolloida oikealle väistättäessä ulkopuolta tarkemmin.

Maneesissa kävin sitten vielä ottamassa laukkatreeniä. Aluksi vain pyöräyttelin muutamat pääty-ympyrät, kunnes halusin taas testailla kolmikaarista kiemurauraa vaihtaen laukat suoristuskohdissa ravin kautta. Kun sain itseni kasattua ja aloitettua jarrutusajattelun hyvissä ajoin, malttoi Verona siirtyä raviin ja nostaa uuden laukan mukavasti. Välillä sitten annoin hevosen valua valtavan pitkäksi ja vielä päälle vähän kiihdyttää, jolloin se ei halunnutkaan siirtyä raviin oikeassa kohdassa, vaan jarrutusmatka valui varsin pitkäksi.

Muutin sitten kuviota sen verran, että pyörittelin tarvittaessa ympyröitä ennen raviin siirtymistä ja uuden laukan nostamista. Ympyrällä tamman sai taas rauhallisempaan laukkaan, josta oli helppo jatkaa kuviota ja saada laukka vaihdettua ravin kautta. Oma istunta oli siinä suhteen ok, etten tuntenut liukuvan edestakaisin satulassa, mutta ylävartaloa olisi saanut hillitä hivenen enemmän. Yritin kyllä tätä, mutta ylävartaloa hallitessa myös alavartalo jännittyi enkä osannut rentouttaa niitä molempia kerralla.

Lopuksi sitten kokeilin sovelletun helpon C:n kouluradan ratsastusta. En tosin muistanut radasta kuin tehtävät suunnilleen, mutta en ollenkaan suorituskohtia. En antanut tämän häiritä, vaan tein vaaditut tehtävät molempiin suuntiin jotenkin järkevästi. Oli aika hauska keskittyä hetkeksi ratsastamaan ainakin itselle selvää kuviota. Haasteellista oli pitää oma suu kiinni, sillä yleensä olen melkoinen satakieli mitä tulee hevosen kannustamiseen äänellä.

Radan aikana kiinnitin huomiota siihen, ettei menomme ollut kauhean tasaista, vaan Verona meni pätkiä hitaammin ja sitten taas reippaammin. Ympyrät ja voltit vähän venyivät, mutta ainakin askeleen pidennykset ja niistä takaisin tulemiset sujuivat ihan ok. Tosin hytkyin vallan epämääräisesti kohdassa, jossa askeleen pidennys piti tehdä ilman kevennystä. Pysähdys sujui ok, mutta neljän askeleen peruutus oli melkoisen tahmeaa. Oli myös kiva huomata, että laukkakohdat menivät myös kohtuullisen rauhassa ja niistäkin päästiin palautumaan suunnilleen oikeissa kohdissa takaisin raviin. Homma oli ainakin kuvitteellista koulurataa tahkotessa sen verran kivaa, että ensi kerralla otan treeniksi oikean helpon C:n kouluradan opettelemisen.