Hyvän mielen kerta

Tänään minusta tuli sitten liki kolmen vuoden jälkeen pelkkä tuntiratsastaja. Päätin lopettaa Veronan vuokrauksen, koska motivaationi itsenäistä ratsastusta kohtaan oli kadonnut jo jokin aika sitten ja oma jaksaminen on ollut vähän kortilla. Päätin ratsastella viimeisen kerran Veronan kanssa rennosti, jotta sekä minulle että sille jäisi hyvä mieli.

Aluksi suuntasin pellolle käppäilemään käynnissä. Pyörittelin siellä muutamat kiemuraurat ja ympyrät, kunnes suuntasin maneesiin. Pahaksi onneksi siellä oli jälleen estevalmennus menossa, joten puolisen tuntia meni siihen, että pyörin sinne tänne pienessä tilassa ratsukkoa väistellen. Tein sitten siirtymiä käynnistä pysähdyksiin ja takaisin sekä käynnistä raviin ja takaisin. Yritin keskittyä itseeni jopa hevosta enemmän, sillä siirtymissä tuppaan joko jäämään pidätteissä kiinni tai sitten nakkaamaan ohjat ylöspäin siirryttäessä löysäksi. Pysähdykset sujuivat kivasti ja käyntiin päästiin kohtuullisen hyvin. Verona tuntui napakammalta, kun sain pidettyä ohjat tuntumalla myös käyntiä pyytäessäni. Se ei myöskään yrittänyt itse lähteä hiippailemaan pysähdyksistä käyntiin, vaan malttoi hienosti.

Ravista päästiin myös käyntiin helposti, mutta palaaminen takaisin raviin oli vähän hidasta. Huomasin myös, että ravia nohittaessa päästin hevosen valumaan taas pidemmäksi. En näemmä osannut keskittyä kahteen asiaan kerralla, vaan jommankumman oli kärsittävä. Tässä vaiheessa onkin hyvä miettiä, että jos olisin keskittynyt pyytämään nostoja hyvällä tuntumalla, olisiko tahmeus väistynyt sen seurauksena? Nyt annoin hevosen joka kerta valua raviin tarmokkaamman noston sijasta. Kiva saada näitä ajatusvälähdyksiä tässä vaiheessa, mutta onhan näistä toivottavasti jatkoa varten vähän apua.

Kun estevalmennuslainen jätti esteiden hyppimiset, hyödynsin maassa maanneita puomeja. Niitä pääsi menemään joko kahden puomin verran suoraan tai kolmen puomin verran vähän kaarrellen. Menin niitä hyvän tovin ravissa, ja Verona näytti tykkäävän pienestä vaihtelusta. Välillä sitä sai jopa jarrutella, kun se lähti vähän kiihdyttämään puomit huomattuaan. Puomeilla keskityin kääntämään hyvin sekä tavoittelemaan tasaista vauhtia. Veronalla meni tovi ennen kuin se jaksoi alkaa keskittyä puomeihin, mutta sen jälkeen turhat kolistelut vähenivät kummasti. Kaartamiset onnistuivat mukavasti, kun en jäänyt tuijottamaan seuraavaa puomia, vaan maltoin katsella aina vähän kauemmas. Suoralla olleiden puomien väliin tein välillä pysähdyksiä, jotka Verona kuunteli mukavasti. Muutaman kerran hain väliin myös vähän enemmän askelia ja sitten taas vähän vähemmän. Puomitreeni oli kivaa, ja saatoin vain kummastella, miten en aiemmin ollut voinut treenailla niiden kanssa enemmän.

Laukkaa en tällä kertaa ottanut ollenkaan, sillä tallivihkosestakin selvisi tammalla olevan edelleen siinä askellajissa virtaa. En halunnut pilata hyvää mieltä mahdollisella kaahotuksessa, vaan jätin sen askellajin mieluusti väliin. Loppuun pyörittelin ympyröitä ravissa ja hain asetuksia läpi. Hetkittäin Verona malttoikin rentoutua ja antaa myöten. Siitä oli hyvä siirtyä käyntiin ja antaa hevosen venyttää alas eteen ohjan perässä. Tämän kerran tavoitteeni toteutui eli koko ratsastuksen ajan pysyi hyvä mieli eikä yhdestäkään asiasta tarvinnut oikeasti alkaa kinastella hevosen kanssa.

Ratsastuksen jälkeen oli pakko vielä hemmotella Veronaa leipä- ja porkkanapalalla. Pienesti jäi harmittamaan se, etten tässä 11 kuukauden aikana päässyt ihan niin hyvin perille tästä ratsusta kuin olisin halunnut. Pieniä edistymisiä havaitsin nyt syksymmällä, mutta esimerkiksi laukan suhteen emme päässeet oikeastaan yhtään eteenpäin. Siihen olisivat tosin auttaneet yksityistunnit, mutta kun nekään eivät kovin ilmaisia olleet. Mikään ratsastus ei kuitenkaan koskaan mene hukkaan, joten eiköhän Verona ehtinyt opettaa minulle asian ja toisenkin tässä ajassa. Kiitokset siitä tälle nuorekkaalle 18-vuotiaalle tammalle.

Piristystä puomeista ja pellosta

Koska Veronan jalat ovat viime aikoina tarttuneet melkoisen tiivisti maahan, päätin pistää niihin vähän nostetta puomeilla ja sitten vielä tuulettaa tamman ja samalla omaakin päätä peltomaisemilla.

Pistin kolme puomia ravissa tahkottavaksi. Alussa Verona kolisteli kavioitaan puomeihin, kunnes sain siihen vähän energiaa. Niinä hetkinä tammaa sai vähän pidättää ennen puomeja, jotta se ei kolistelisi niihin liian pitkällä askeleella. Askel kohosi hieman, mutta olisin kaivannut vielä selkeämpää muutosta. Tähän olisi varmasti auttanut tiheämmin olleet puomit tai jopa matalat kavaletit. En osannut arvella, millaisilla väleillä ja korkeuksilla moinen harjoitus olisi hyvä, joten jätin sen hautumaan.

Laukassa tuli tällä kertaa melkoinen yllätys. Verona laukkasi varsin rauhallisesti, liki jopa laiskasti. Oli kumman helppo pyöritellä ympyröitä, kun tammalla ei ollut kiire mihinkään. Samalla tosin heräsi epäilys siitä, oliko tamma vain vähän väsynyt vai saattoiko sillä olla jokin muu vaiva. Tein sitten siirtymiä raviin, joiden aikana Verona alkoi heräillä, ja laukkakin alkoi rullata paremmin. Otin myös pätkät vastalaukkaa, joissa polle vähän kiihdytti. Olettaisin, että se korvasi tasapainon puutetta vauhdilla. Jatkossa voisi treenailla tätäkin lisää.

Näissä treeneissä hurahti puoli tuntia, jonka jälkeen siirryin ravailemaan pitkän kaavan mukaisesti pellolle. Alussa tamma vähän hiippaili, mutta hiljalleen ravi alkoi kulkea mukavan rennosti. Saatiinpahan molemmat vähän kuntoilua, kun ravailimme peltoa edestakaisin hyvän tovin ajan. Pellolla teki mieli ottaa laukkaa, mutta kevyttä istuntaa testaillessani jo ravissa lähti tamma kiihdyttelemään. Niinpä arvelin, että laukkaosuus olisi kaukana hallitusta, joten jänistin tällä kertaa. Ehkäpä sitä vielä tälle syksylle pääsisi muutamat, hallitut laukkapätkät menemään pellollakin. Pieneltä kuulostavat tavoitteet, mutta sopivan realistiset toteuttaa.

Treenailua puomeilla

Kouluvääntö ei innostanut vieläkään, joten eilisen tunnin innoittamana päätin tahkota Veronan kanssa puomeja. Ensimmäisenä menimme ravipuomeja toiveena saada hevosta nostelemaan jalkojaan sen sijaan, että se laahaa niitä mukanaan. Alussa Verona kopsautteli kavioitaan puomeihin, mutta aika nopeasti se alkoi huomata tehtävän jujun. Kaviot alkoivat nousta, ja tamma ravasi aika tahdikkaasti puomien yli.

Yritin itse puomeilla miettiä, mitä eilen saatu kommentti kevennyksestäni olisi voinut tarkoittaa. En keksinyt ratkaisua, mutta koetin antaa puomeilla hevoselle työrauhan ja olla sopivan kevyt kädellä. Hiljalleen Verona myös alkoi innostua tehtävästä, sillä puomisuoran häämöttäessä edessä se alkoi ravata vähän reippaammin. Oli kiva päästä testaamaan myös pidätteitä ja yllätykseni ne menivät ihan hyvin läpi.

Kun kaviot olivat alkaneet nousta, lisäsin ravikuvioon pysähdykset puomien jälkeen. Alussa piti pari kertaa neuvotella, että pysähdytäänkö vai ei. Ilmeisesti sain vakuuteltua hevosen, sillä muutaman kerran jälkeen pysähdyksetkin sujuivat ihan hyvin. Tamma myös malttoi seisoa paikoillaan jopa kehumisen ajan, kunhan olin kerrannut sille, ettei taputtelu tai rapsuttelu tarkoittaneet liikkeelle lähtemistä. Huomasin kuitenkin itse nytkähtäväni pysähdyksissä eteen, mikä varmasti alussa hämäsi tammaa.

Seuraavaksi vaihdoin kuviosta pysähtymiset laukannostoihin. Yritin puomien jälkeen ottaa aina tasapainottavan puolipidätteen, jotta laukannostot eivät olisi turhan kiireisiä. Omasta mielestäni nostot olivat ihan ok, mutta todennäköisesti keltä opettajalta tahansa olisi tullut noottia, että kiireisiä ovat. Verona kuitenkin nosti laukan pyynnöstä hyvin eikä lähtenyt kaahaamaan. Laukassa pyöräytin aina pääty-ympyrän, jonka jälkeen siirryin raviin.

Lopuksi päätin testailla vielä, saisinko laukkaa pysymään tasaisena kahden puomin välissä. Taisin yrittää saada puomien väliin noin 21 metriä, johon laskeskelin viiden laukka-askeleen sopivan. Oli väli oikeanmittainen tai ei, niin viidellä mentynä se toimi ihan mainiosti. Tässä tehtävässä tosin Verona halusi jo vähän alkaa ottaa kierroksia, joten välillä väli kävi ahtaaksi ja puomit jäivät hevosen jalkojen väliin. Yritin hillitä hevosen ennakointia menemällä käyntiä ja väistöjä ennen uutta laukkaa. Myös mahdollisimman myöhään nostettu laukka auttoi siinä, että väli päästiin tasaisella ja hallitulla viidellä askeleella. Kun tamma taas yritti laukassa lähteä kaasuttelemaan, pyöräyttelin muutamat pääty-ympyrät ennen puomeja. Nämä auttoivat mukavasti, ja tamma malttoi palata taas normaaliin laukkaan.

Loppuravissa ja -käynnissä haeskelin tammaa vähän pyöreämmäksi. Ulko-ohjan ja sisäpohkeen hetkittäisellä yhteistyöllä sainkin Veronaa pyöristymään, mutta välillä tamma tahtoi vajota liiankin alas. Niinä hetkinä pyysin pohkeilla hevosta eteen ja puolipidätteillä nostin päätä taas vähän ylemmäs. Loppuun saatiinkin pieni hetki letkeän rentoa ravia. Miksihän en aiemmin ole tajunnut treenailla Veronan kanssa puomeilla? Tammakin tuntui tykkäävän hommasta, kun se aina reippaasti lähti suuntaamaan puomeja kohti. Jatkossa voisi myös miettiä, jos nostelisi puomien toiset päät ilmaan, jotta tamma pääsisi kunnolla nostelemaan koipiaan. Sitten kun vielä saisi mentyä noita puomivälejä laukkaa säädellen. Olisi mukava kokeilla, kuinka lyhyeen tai pitkään laukkaan tämän hevosen mahdollisesti saa. Enää siis tarvitsi vain kyetä hallitsemaan oma istunta ja avut, niin eiköhän tämäkin tavoite toteutuisi.

Jussimaista ekstraa

Pilvisen ja sateisen perjantain kunniaksi otin ekstratunnin. Sattuikin aika kiva tunti, sillä perumisia oli paljon ja lopulta kenttää kiersi vain kaksi ratsukkoa lisäkseni. Pollenani oli Jussi, ja treeniaiheena oli vähän koulua ja vähän puomeja.

Kouluvääntö oli jo monelta aikaisemmalta kerralta tuttua pohkeenväistöä lävistäjällä käynnissä ja ravissa. Jussi teki tämän treenin aika kivasti, mutta opettaja kehotti ratsatsamaan lävistäjän lopusta alkaneen lyhyen sivun tarkemmin taivuttaen ja ajatellen puoliympyrää. Tehtävän ainaka Jussi loksahti aina välissä oikein hyvin tuntumalle pyöreäksi, mutta katosi sieltä myös aika nopeasti. Olisi ollut kiva saada muistiin ne asiat, jotka noina hetkinä tein, jotta olisin voinut toistaa ne.

Sitten treeni vaihdettiin siirtymiin. Ensin ravista käyntiin, seis ja peruutus ja takaisin raviin, sitten laukasta pian seis ja peruutus, josta taas pian laukka. Siirtymät alas eivät menneet Jussin kanssa kovin näppärästi ja peruuttamisestakin herra otti vähän nokkiinsa ja kiemurteli oman mielensä mukaan. Mutta kun sain pidettyä peruutuksen suorassa, nosti Jussi aika mukavasti laukan. Varmaankin istuntaa vielä enemmän jämäköittämällä ja huolellisella valmistelulla olisin saanut parempi pysähdyksiä laukasta, mutta kuten Pudasjärven leirinkin opettaja sanoi, tahdon tehdä siirtymät vähän puolihuolimattomasti. Enemmän tarkkuutta siis tähänkin, kiitos.

Lopuksi hurauttelimme parit puomit laukassa. Ensin oli ympyrä, johon oli ripoteltu kolme puomia kohtuullisen lähelle toisiaan. Tässä oli tarkoitus saada hevonen pitämään sama tahti ja ylittämään puomit keskeltä. Meillä meni Jussin kanssa muutoin hyvin, mutta polle tahtoi pudotella hyvin helposti raville ja vielä huipuksi vaihtaa väärän laukan. Kunhan kuski muisti keskittyä ja ajatella kierroksen suuntaisesti vielä puomeillakin sekä säätää sopivan laukan hyvissä ajoin ennen puomeja, meni Jussi-herra oikein nätisti tehtävän.

Lopuksi opettaja asetti kaksi kavalettiä, joilla oli tarkotus saada laukat vaihtumaan. Ensimmäistä kavalettia kohti tultiin oikeassa laukassa ja tarkoituksena oli saada vaihdettua vasen laukka. Siitä jatkettiin toista kavalettia kohti ja siitä luonnollisesti pyrittiin saamaan laukka takaisin oikeaksi. Oma mokani oli se, että annoin laukan hyytyä kaarteissa, jolloin jouduin taas hoputtamaan liian lähellä puomia. Eli toisin sanoen häiritsen hevosta alueella, jolla sen olisi pitänyt saada tehdä oma hommansa. Laukat vaihtuivat kuitenkin pariin kertaan, mutta parit kerrat vain etupää hevosesta muisti vaihtaa, kun taas takapää jäi vanhaan laukkaan. Vahdoin ristilaukan pois ravin kautta, mutta tunnin jälkeen tiedustelin opettajalta oikeaa tapaa. Hän tuumasi itse mieluummin ottavansa ristilaukan pois siinä laukassa koputellen ulkopohkeella, joten ehkä kokeilen tätä ensi kerralla. Nyt olin vain hämmennyksissä enkä tiennyt, millä keinolla ristilaukan saa pois.

Oli kyllä erinomaisen mukavaa olla vähällä porukalla tunnilla. Näin ehti tekemään paljon enemmän ja sai sitä huomiotakin opettajalta runsaammin. Rustasin itseni myös sunnuntain tunnille ekstrana, jotta tottuisin taas uudemman opettajan ohjaukseen. Niin ja pitäähän sitä joskus aina ratsastella neljä päivää putkeen, eikös?

Herra Hilanterin kyydissä

Ha, nyt olen kerrankin jo kohtuullisessa aikataulussa näiden päivitysten kanssa! Elikäs eiliselle tunnilleni sattui polleksi herra Hilanteri. Tuo tallin paras hevonen. Tunnin aiheeksi puolestaan tulivat etu-ja takaosakäännökset.

Ensin etu- ja takaosakäännöksiä treenattiin vapaasti pitkin kenttää laiteltujen tötsien avulla. Etuosakäännökset olivat meillä onnistuneempia. Painoapuni taisivat olla täysin pohjeapuni kanssa ristiriidassa, sillä välissä Hilanteri näytti selvästi, ettei ymmärtänyt apujani ollenkaan. Siinä sitten saikin yrittää miettiä, mitä apua pitää muuttaa ja mihin suuntaan. Kyllä onneksi suurin osa avuistani meni läpi oikeina ja Hilanteri kääntyi oikeaoppisesti tötsän ympäri.

Takaosakäännökset olivatkin haastavia. Opettaja sanoi etu- ja takaosakäännösten olleen itselleenkin alussa hankalia, sillä sitä ei tuntenut istunnalla, meneekö hevonen oikein vai ei. Sama ongelma oli minulla. Omasta mielestäni olin takaosakäännöksestä karannut Hilanterin kanssa ihan omille teille, mutta opettajalta tuli kommenttia harjoituksen sujumisesta oikein. Takaosakäännöksessä tosin oli vaikeuksia. Apujeni riittämättömyydestä Hilanteri pääsi lipsahtamaan välissä oikeasti ihan omille teilleen ja yritin siinä sitten epätoivoisesti antaa korjaavia apuja, mutten onnistunut kauhean hyvin. Se menee aina ihan mahdottomaksi, kun pitäisikin hallita kaksi tai useampi apu kerrallaan.

Tämän jälkeen tätä treenattiin käynnissä ja ravissa siirtämällä pitkän sivun lopussa ensin etuosa pois uralta ja sitten takaosa. Siitä humputeltiin sitten kulma lyhyelle sivulle ja ennen sen loppumista oikaistiin pitkän sivun myötäisesti ja suoristettiin. Eli käytännössä tehtiin vähän avo- ja sulkutaivutuksen kaltaisia liikkeitä. Meillä Hiltsun kanssa takaosan siirto pois uralta siten, että etuosa jäi kulkemaan uraa takaosan kulkiesssa sen ulkopuolella, onnistui oikein mukavasti sekä käynnissä että ravissa. Sen sijaan takaosan tuonti uran sisäpuolelle etuosan jatkaessa uralla oli taas kerran vaikeaa. Apuni olivat taas missä sattuu ja Hilanteri pääsi suoristumaan. Pari kertaa kuitenkin napsahti ihan hyvin ja olin tyytyväinen.

Laukassa testattiin puomien avulla se, saadaanko hevoset menemään puomien väli halutulla askelmäärällä. Kuuden laukka-askeleen väli onnistui peruslaukalla. Viiden väli meni myös, Hilanterihan on huippu! Jännintä oli vain se, että usuttaessani Hilanteria reippaampaan, viiden askeleen laukkaan, en tuntenut sellaista spurttia, johon olen tottunut muilla hevosilla. Silti huomasin laukan pidentyneen. Ilmeisesti tätä sen pitäisi olla: laukka-askel pitenee sen sijaan, että polle lisäisi vauhtiaan, mutta jatkaisi töpöaskeliaan. Laukka haettiin myös hallintaan puomien avulla niin, että välit olivat lyhyen, kootumman laukan mukaisia. Ensimmäinen kierros meni pahemmin puomeja kolisuttamatta, mutta toisella kerralla napsahti homma niin kohdilleen, että Hilanterin selässä oli korvasta korvaan hymyn kanssa istuva ratsastaja. Laukka eteni puomien yli, mutta niin hallitusti kuin puomit olisivat juuri mitoitettu Hilanterin laukka-askelten mukaan. Että minä rakastan tuota hevosta!

Loppuraveina köpöttelimme käyntiaskeliin sovitettujen puomien yli ravissa. Tarkoituksena olikin saada hevoset korkeampaan raviin, jolla puomeista pääsisi kolistelematta. Ja eikös tallin parhain köpötellyt puomit kuin vettä vain. Korkeamman raviaskeleen tunsi kyllä. Tätä hallintaa olisi kiva saada harjoitella enemmänkin.

Tunti oli oikein kiva kyllä. Hilanterin kanssa onnistumiset ovat niin maukkaita, että niiden takia jaksaa nähdä vaivaa ja sietää epäonnistumisia. Ihana hevonen kerrassaan.

Laukan huumaa

Ajattelinpa taas sopivasti ennen tallia, että olisipa kiva mennä jollain ponskilla vailla välillä. Niin no, minullahan ponivalikoimassa ei riitä paljoa vaihtoehtoja: Allu tai Epper, sillä Jukka taisi olla kerran kokeilun huumaa vain. Sopivasti sattui sitten Epper polleksi. Tämän pollen kanssa heräsi tuntilaisurani alussa se sama vanha heppahöperyys kunnolla liekkiin. Ihana pollehan tämä on, jos nyt sen pään saa pysymään niin, ettei se lepuuta sitä ratsastajan käsissä. :)

Tunnilla treenailtiin askelten hallittavuutta puomien avustuksella. Puoliympyrän tavalla asetetut puomit piti mennä kolmesta kohtaa niin, että ne ylittyivät vaivatta. Eli reunoista sekä keskeltä. Toiseen reunaan tuli toki pienet askeleet ja toiseen isommat, keskellä oli jotain sopivaa noiden väliltä.

Epper sai tunnin aikana yhden villikohtauksen. :) Yhtäkkiä vain tarhan puoleisella pitkällä sivulla viskaisi itsensä sellaiseen laukkaan, että oli kuskilla ihmettelemistä. Ei muuten tasapaino horjunut, vähänkö olin ylpeä! Taisi tosin johtua siitä, ettei edes tasapainoaistini pysynyt siinä tempauksessa mukana eikä siten ehtinyt edes ehdotella horjuntaa, ha.

Treenit mentiin käynnissä, ravissa ja laukassa. Menivät kohtalaisesti, vähän olisi pitänyt laukassa saada vauhtia paremmaksi niin, ettei se olisi ollut harppomista, vaan tarmokasta ja pitkää askelta. Ensi kerralla taas oppii miettimään tuotakin. Pariin otteeseen piti kyllä pitkillä sivuilla keventää istuntaa ja vinkata Epperille, että näytähän, kuinka lujaa kaviot kulkevat. Vitsi, se polle spurttasi ja tosi reippaasti. Tuli kunnon fiilis siitä, että aa, tämä on sitä laukkaa. Maastoon pitäisi kyllä taas päästä painaltamaan. :)

Kävin rustaamassa nimeni sunnuntain kisalistaan. Tällä kertaa pelottaa ensinnäkin se, että rata rakennetaan vasta aamusta, jolloin en kuitenkaan ehdi oppia sitä ennen luokkaani. Dementikoksi kun olen kovaa vauhtia muuttumassa. Toinen huoli on se, että luokka on taitoarvostelulla. Eli siinä pitää oikeasti osata jotain, sillä tasapisteissä tyylipojot ratkaisevat. Katse, tempo, tiet, istunta, myötäys ja mitäs vielä. Katse suunnilleen toimii jo ihan sen takia, etten unohda reittiä. Tempo on sellainen laiskanpulskea, kun kuski ei muuten ehdi mukaan, istunta on tuota noin vaikkapa mukana, muttei ehkä aina kohdillaan. Myötäys sujuu aika hyvin, koska varon tosi paljon kiskaisemasta hypyissä suusta. En halua saada pollea hämilleen, kun sitten meitä olisi kaksi, joilla on pasmat sekaisin ja rata vielä ratsastettavana. Pitää toivoa, että saan keploteltua työt niin, että pääsen valmennukseen keskiviikkona. Työpäivänihän loppuu oikeasti 16:15 ja valmennus alkaa 16:00. Eli pieni käytännön ongelma tuossa, mutta se on vain järjestelykysymys. Eihän sitä kisaan voi lähteä ilman valmennusta, ehei. :)