Leiritunti 9: kääntämistreeniä puomeilla

Leirin viimeinen päivä koitti tietenkin ihan liian nopeasti. Olin ihan yllättynyt, kuinka koko leiri sujahti ohi ilman, että paikat olisivat jumiutuneet tai ratsastuskunto olisi loppunut kesken. Sen sijaan monen iltaruoan jälkeen sitä vain haaveili, että olisi ollut vielä kolmas tunti päivälle. Viimeisen päivän kunniaksi olimme porukalla suunnitelleet perjantain tuntien aiheet, jakautuneet ryhmiin ja tehneet jopa hevosehdotukset. Perjantain ensimmäisellä tunnilla oli toiveen mukaan vuorossa puomeja Ankan kanssa.

Tunnin aiheena oli kääntämisen treenaus. Opettaja oli sijoitellut keskihalkaisijalle pitkän sivun suuntaisesti puomin, kaksi puomia, puomin ja taas kaksi puomia. Anka oli tunnin alusta kohtalaisen reipas, ja pidätteeni tahtoivat mennä vähän kuuroille korville. Oma istuntani oli taas vähän mitä sattuu alun ravissa ja laukassa, mutta hiljalleen sain sitä vähän kasaan. Niinä hetkinä Ankakin myös kuunteli paremmin, mikä toki tarkoittaa sen tottelevan istuntaa vähemmän yllättävästi enemmän kuin ohjien nypläämistä. Istuntatreeni etenkin vauhdin hallitsemiseen reippaammalla hevosella olisi taas tarpeen.

Alkuverkkojen ja parin muun tehtävän jälkeen siirryttiin tuohon aiemmin selostamaani laukkatehtävään, ja kuviona oli lähteä vasempaan laukkaan ylittäen ensin kaksi puomia vaihtaen siitä laukka oikeaksi. Siitä laukattiin ympyrä yksittäisen puomin yli ja jatkettiin toiselle kahdelle puomille vaihtaen oikea laukka vasemmaksi ja loppuun taas ympyrä yhden puomin yli.

 

 

Alussa pari kertaa meni siinä, että Anka vei ja minä istuin matkustajana kyydissä. Laukat taisivat silti pääosin vaihtua, mutta tiet puomeille olivat aika hirvittäviä. Sitten opettajan noottien nostattama harmistus muotoitui tahdoksi ratsastaa paremmin, jonka jälkeen Anka oli kuin toinen hevonen. Sain kaahotuksen kuriin, tiet paranivat ja laukat vaihtuivat varsin mukavasti. Tekemistähän se vaati eikä ollut minulle helpointa, mutta kyllä vain ne onnistumiset palkitsivat. Näinä hetkinä sitä taas muistaa kunnolla, että tämä laji vaatii melkoisen keskittymiskyvyn. Oli kuitenkin mukava huomata, että kun itse keskittyy, tulee hevonenkin paremmin kuulolle.

Leiritunti 4: esteillä tuttuun tapaan

Tänään päästiin sitten viimein estetunnille. Pollekseni oli pistetty aikaisemmalta kerralta tuttu Anka-tamma. Ankaa kehutaan tahdikkaaksi, ahkeraksi ja esteillä metrin tasoiseksi laukat lennosta vaihtaen.

Anka oli ihan vireällä tuulella, vähän niinkin vireällä, ettei niillä pidätteillä oikein tuntunut olevan virkaa. Yritin istua alas, pitää pohkeet tuntumalla ja pidätä ja myödätä. No, ei tulosta. Alkuverkkailut hoidettiin omaan tahtiin ja siinä yritinkin keskittyä tekemään muutamia siirtymiä ja pysähdyksiä. En tiedä mikä oli, mutta Anka oli vähän omalla tuulellaan.

Estekuviona oli kolmen esteen jumppasarja. Aluksi menimme niitä maapuomeina hakien istuntaa ja tahtia. Anka meni aika kivasti, pari kertaa taisi laukassa tulla outo lähestyminen, jolloin mentiin ravin sekaisesti läpi. Istunnasta ei tullut tässä tai muussa vaiheessa kommenttia, joten tulkitsen, että homma oli hanskassa.

Seuraavaksi maapuomit nousivat pystyiksi. Koko tunnin ajan ensimmäinen ja viimeinen pysty pysyivät 40 sentissä ja keskimmäinen puomi nousi melkein kierros kierrokselta maksimiin eli 70 senttiin. Anka alkoi vähän hömpötellä laukannostoissa. Joissain hetkissä se ei tajunnut, mitä pohkeet tarkoittivat ja jäi junnaamaan paikalleen. Loput ajat laukannostot tahtoivat olla välissä sitten sellaisia pomppuhetkiä, että en ollut yhtään mukana. Nytkähdin eteenpäin ja Anka puolestaan oli tulossa niska edellä napsauttamaan vastaan. Ei onneksi osuttu kertaakaan, mutta en ymmärrä, mitä tapahtui. Innostuiko hevonen? Olinko jotenkin ristiriitainen avuissani? Mysteeriksi jäi.

Itse jumppasarja meni kohtuullisesti. Pari kertaa tuli huono lähestyminen, jolloin Anka lähti hyppyyn mielestäni väärästä kohti. Enkä siis silloin ollut matkassa. Pääosin sain Ankan ensimmäiselle pystylle hyvin, vaikka kaarre ei ollutkaan kauhean nätti. Katseesta tuli kerran huomautus, kun olin jäänyt ihastelemaan viimeistä hyppyä. Muuten istunta oli ilmeisesti ok ja mukautuminen hyppyyn sujui vaivatta. Saimme jopa laukkoja vaihdettua lennosta! Älysin pyytää ulkopohkeella, mutta taisin unohtaa siirtää painoa uuden laukan suuntaan. Anka vaihtoi kuitenkin kivasti, kiitokset sille.

Parasta tunnissa olivat ne hetket, kun Anka laukkasi toivotusti, hypyt menivät vaivatta ja etenkin se, että 70 senttiä meni ihan muitta mutkitta. Häiritsemään jäi Ankan pomppu- ja pysähdyshetket, kun en keksinyt syytä saati korjausta. Rataa en ehkä tohtisi tällä hevosella lähteä, sillä jarrun puute ja ohjauksen kärsiminen eivät lupaisi moiselle tehtävälle kauheasti hyvää. Mukavaa oli kuitenkin se, ettei mitään uutta korjattavaa menoon tullut.

Leiritunti 2: tasaisuuden säilyttäminen

Päivän toinen tunti oli puomeja kentällä. Ratsunani oli 6-vuotias tamma nimeltä Anka, jonka kerrottiin olevan tahdikas ja ahkera. Tamma hyppää metrin ratoja lennosta vaihtaen ja on koulupuolella helpon A: n ja vaativan B:n tasoluokkaa. Tunnin tehtävänä oli puolestaan ylitellä neliömäisesti asetellut puomit. Aluksi ravissa, sitten laukassa.

Ankan ravi tuli vähän yllätyksenä Silverin jälkeen. Aika pomppuisaa menoa, mutta sain sitkuteltua jotenkin mukana. Ravissa puomit ylittyivät pääosin aika kivasti. Anka meni mukavan tasaisesti ja pysyin itsekin kohtuullisesti mukana. Olin tosi tyytyväinen siitä, että oma katse pysyi niin paljon paremmin menosuunnassa kuin monesti muulloin. Otimme puomien ylittelyä kevyessä istunnassa pysyen. Tässäkään ei onneksi suuremmin probleemaa, pari kertaa vähän nytkähdin eteen. Ilmeisesti paino katosi jaloilta ja siitä oli helppo keikahtaa mäkeen.

Sitten lähdettiin laukkakuvioon samalla tavalla. Ankan laukka oli vähän isoa, mutta videolta todistetusti istun siinä aika uskottavasti. Päästin Ankan tosin muutamia kertoja liian pitkäksi, jolloin pollereppanan askeleet eivät mahtuneet ja yli mentiin ravin ja laukan sekaisesti. Lopulta aloin saada hommaa vähän hanskaan, jolloin Anka meni melkoisen nätisti. Opettaja oli hyvin iloisella tuulella ja kehujakin sateli kaikille ratsastajille. Ankasta tuli fiilis, että sillähän voisi kokeilla pientä estettäkin.

Keskeisimpänä huomiona Ankan kanssa oli pidätteiden tekeminen. Se tarvitsi melkoisen pohkeen tuen ymmärtääkseen pidätteen. Ohjia rakastavana vähän tuli närää hevosen kanssa siitä, mitä pelkkä ohjilla jarruttaminen tarkoittaa. Opettaja kehottikin käyttämään apuna vahvaa istuntaa pidätteissä. En sitten jostain syystä tätä vahvaa istuntaa löytänyt, mutta onneksi ymmärsin muutamia kertoja pohkeen ja pidätteen yhteistyön. Puomeille saavuttaessa oli myös tärkeää saada tehtyä puolipidäte oikeaan aikaan. Silloin Anka tuli puomeille hyvin ja ylitti ne tasaisesti. Luonnollisesti liian aikaisin tai liian myöhään tehty puolipidäte sössi kuviota huonommaksi.

Parasta tässä tunnissa oli juuri ne harvat ahaa-hetket kun sai pohkeen ja pidätteen yhteistyöhön. Lisäksi se tasaisuus, jonka ainakin hetkittäin löytyi, oli varsin mukava tunne. Juuri sellainen, jossa uskaltaisi suunnata estettä kohti mukavan varmalla mielellä. Ei muuta kuin lisää tällaista, kiitos