perjantai 24. helmikuuta 2012

Hienojen hetkien hevonen

Perjantain tunnille suunnatessani haaveilin ratsukseni tallin uutta tulokasta eli Lenniä ja vanhoista tutuista Mantaa tai Jussia. Enteilin kuitenkin, että kaikista todennäköisimmin löytäisin itseni Hilanterin kyydistä. Enteilyni sattui oikeaan, mutta viime kerran onnistumiset olivat niin tuoreessa muistissa, että kipusin Hilanterin kyytiin pääosin luottavaisin mielin. Opettaja tuumasi yrittäneensä keksiä hevoselle toista ratsastajaa, mutta oli sitten kuitenkin päätynyt pistämään sen minulle. En kyllä pahastunut vieläkään, päinvastoin. Tunnin aiheina olivat askeleen lyhentäminen aktiivisuus säilyttäen ja sitä kautta hevosen pyöristäminen, siirtymät sekä kolmikaarinen kiemuraura laukaten.

Askeleen lyhentämistä tehtiin opettajan ohjeiden mukaan korostetuilla puolipidätteillä. Halutessaan sai ajatella kokoamista, mutta koko sana saa aivoni niin mutkalle, että keskityin mieluummin puolipidätteisiin. Niiden aikana piti huolehtia siitä, että vaikka siirryttiin lyhyempään askeleeseen, säilyi tahti silti aktiivisena. Hilanteri otti puolipidätteet hyvin vastaan sekä käynnissä että ravissa. Yritin olla nopea pyytämään pohkeilla takapäätä aktiivisemmaksi, mutta taisin jäädä välillä turhan hitaaksi. Sen lyhenemisen sijaan esitimme alussa oikeastaan enemmänkin vain hidasteluja. Lisäksi tavalliseen käyntiin tai raviin palaaminen vaati myös alussa nohittelua.

Hiljalleen sain pohkeitani toimimaan ja välillä muistutin hevosen takapäätä raipan avulla. Pidätteet menivät edelleen hyvin läpi, jolloin hetkittäin Hilanteri pyöristyi ja säilytti aktiivisuuden lyhyemmässäkin askeleessa kohtalaisesti. Ravissa tuli muutamia lupaavia pätkiä lyhyemmästä, mutta silti tarmokkaasta askelluksesta, mutta välillä jarruttelin liikaa, jolloin hevonen siirtyi käyntiin. Oli kuitenkin todella kiva huomata, että Hilanteri oli helpompi ratsastaa vähän pyöreämmäksi tällä kertaa jopa ravissa. Opettajalta tuli kehu siitä, että Hilanteri meni hyvin vieterimäisesti lyhyeen askeleeseen ja siitä takaisin normaaliin menoon. Oma tuntuma tosin oli hukassa, sillä kehut tuntuivat vähän aiheettomilta. Toisaalta aina pitäisi ottaa huomioon ratsastettavan hevosen rajat siinä, kuinka näyttäviä lyhennyksiä tai pidennyksiä se oikeasti voi tehdä. Minä taisin haaveilla joistain vaativan tason kouluratsun liikkeistä, kun Hilanteri taas opettajan silmiin esitti aivan hyviä suorituksia vanhemman suomenhevosruunan mittapuulla. Jälleen olisi syytä oppia tuntemaan omalla istunnalla, milloin hevonen työskentelee kunnolla ja osata olla iloinen, kun homma sujuu.

Siirtymiä tehtiin puolestaan askeleen lyhennysten kautta käynnistä raviin ja takaisin. Hevonen piti valmistella aina lyhyeen ja tarmokkaaseen askellukseen ennen siirtymiä, jotta ne menisivät sujuvasti ja ennen kaikkea vaivatta. Tässä tehtävässä huomasi, ettei hevosen takapää ollut käynnistynyt ihan kunnolla. Siirtymät ravista käyntiin sujuivat ihan hyvin, mutta takaisin raviin siirtyminen ei ollut kauhean aktiivista. Keskityin ilmeisesti liikaa taas miettimään hevosen päätä, jolloin ähräsin kaulaa pyöreäksi unohtaen takapään. Raipan napsautuksilla avustettuna sain Hilanteria vähän hereille, joten saimme parit kohtuulliset siirtymät ylöspäin. Olisin kuitenkin halunnut vielä säätää tätä tehtävää, mutta opettajalle niin meidän kuin muiden meno kelpasi ja siirryimme kolmikaarisen kiemurauran pariin.

Tunnin viimeiseen varsinaiseen tehtävään lähdettiin vasemmassa kierroksessa pyöräyttämällä ensin pääty-ympyrä ja jatkamalla siitä kolmikaarinen kiemuraura koko ajan vasemmassa laukassa pysyen. Kuvioon mahtui siis pieni pätkä vastalaukkaa. Opettaja ohjeisti hakemaan hevosta jo pääty-ympyrän aikana vähän vasta-asetukseen ja vastalaukan aikana pitämään pohjeavut vasemman laukan mukaisesti varmuuden vuoksi. Ensimmäisellä kierroksella pääsin vastalaukkakaarteen vielä ihan hyvin, mutta sitten hetkeä ennen myötälaukkaan palaamista Hilanteri ehti pudottaa raville. En ollut pitänyt pohkeita niin hyvin tuntumalla ja päästin hevosen vielä vähän kaatumaan oikealle, jolloin laukka katosi. Toisella kierroksella pidin pohkeet paremmin tuntumalla ja tsemppasin Hilanteria vielä äänellä. Nyt pääsimme kiemurauran kokonaan vasemmassa laukassa ja vieläpä kohtuullisen kivasti.

Oikeaan kierrokseen homma lähti todella kivasti. Vastalaukan kaarre meni todella tasaisesti, ja se tuntui opettajan toiveiden mukaisesti yhtä helpolta kuin myötälaukka. Opettaja selittikin, että hevonen menee vastalaukkaa tasapainoisesti silloin, kun se ei korvaa sen puutetta kiihdyttelemällä ja kun meno tuntuu yhtä tasaiselta kuin myötälaukassa. Aloin sitten juhlia onnistumista kesken kaiken, jolloin Hilanteri huomasi kuskin keskittymiskyvyn herpaantuneen ja pudotti raville. Ärsytti vietävästi, että menin itse sössimään hyvin alkaneen tehtävän juhlimalla onnistumista jo puolivälissä tehtävää. Keskittymiskyky, onko se jotain syötävää? Valaistuttuani siitä, ettei keskittymiskykyä voi syödä, otimme toisen yrityksen oikeaan kierrokseen. Nyt pysyin hereillä ja ratsastin keskittyen koko kolmikaarisen kiemurauran. Tuloksena Hilanteri laukkasi tehtävän vaivattomasti oikeassa laukassa ja maltoin odottaa tehtävän loppumiseen saakka ennen kuin kehuin hevosta ja hihkuin onnistumista.

Tunnin loppuun ravailimme vielä hevosia eteen alas venyttäen. Hilanteri venytti ihan mukavasti, mutta yritti aina välissä palata vähän kipittämään pää ylhäällä. Se kuitenkin palasi taas venyttämään pienillä puolipidätteillä, joten tunnin opit alkoivat olla hyvin muistissa tässä kohtaa. Tunnin treeni oli taas kumman mieleinen ja jälleen kerran olin Hilanteriin todella tyytyväinen. Joko minä olen pääsemässä hyvää vauhtia Hilanterin kanssa samalle aaltopituudelle tai sitten se kuuntelee opettajan ohjeet ja tottelee niitä ihan itsenäisesti. Uskallan ehkä vähän silti väittää, että olen piirun verran jäljillä siitä, miten Hilanteria pitää ratsastaa. Avainsanat ovat rentous ja riittävä vaatiminen. Jos jään jumittamaan ja säheltämään selkään, kopioi Hilanteri käytöksen samantien. Jos taas muistan vaatia ja rentoutua pyynnön mennessä läpi, näyttäisi tämä hevonen toimivan varsin hyvin. Ei voi muuta todeta kuin että lisää tällaista tämän hevosen kanssa, kiitos!

torstai 23. helmikuuta 2012

Hetkittäin hereillä satulassa

Torstain estevalmennuksessa päätin yrittää tällä kertaa pysyä satulassa hereillä ja muistaa vaatia Epperiä myös liikkumaan. Liekö opettaja lukenut ajatuksiani, sillä nyt sateli normaalia enemmän kommenttia siitä, liikkuiko Epper riittävästi vai ei. Tällä kertaa meni hieman paremmin, mutta vieläkin jään liian herkästi matkustamaan.

Ennen rataa hypätyistä tehtävistä opettavaisimpana jäi mieleen ratapiirroksesta esteet 2a ja 2b, jotka olivat alussa puomi ja pysty sekä vielä toinen puomi pystyn toisella puolella. Kahden puomin ja pystyn kaareva jumppasarja meni aluksi todella kehnosti, kun Epper pudotti laukan ja rämpi tehtävän ravissa. Opettaja neuvoi hakemaan hevosta parempaan laukkaan ja tulemaan hieman sisäreunempaa, jotta Epper lyhytlaukkaisempana pääsisi niistä paremmin. Lopulta sain kaivettua hevosesta hyvän laukan, mutta reitti oli edelleen pielessä. Sitten sain vielä sihdattua hevosen paremmin, jolloin tehtävä meni näpsäkästi. Opettavaista oli taas tajua, ettei yhden asian hallitseminen riitä, vaan pitää pystyä keskittymään vähän useampaan kerralla.

Loppuun hypättyä rataa opettaja kuvaili tavallista vaikeammaksi ja sellaiseksi, jota aluevalmennuksessa olevat treenaavat. Rata lähti kuitenkin helposti liikkeelle vasemmassa kierroksessa ykköspystyn ylityksellä. Koetin hoputtaa Epperiä liikkeelle ja onnistuinkin ihan kivasti. Ykkönen ylittyi siis ongelmitta. Kakkossarjalle oli pitkä laukka, jonka aikana yritin rentoutua, mutta huolehtia hevosen liikkumisesta. Kaarteeseen tultaessa meno pääsi kuitenkin hieman hyytymään, mutta ehdin vielä kannustaa hevosta, jolloin sarja meni kohtuullisesti. Käytin tosin ääntä vielä sarjan välissä kannusteena, mikä oli ehkä kuitenkin enemmän häiritsemistä kuin hyödyllistä näin lyhyessä välissä. Pysyin kuitenkin sarjalla hyvin oikeassa kohdassa, joten ainoa hankaluus oli hitusen sammunut vauhti. Kolmoseste oli okseri vesimatolla höystettynä. Epper ei onneksi ollut piitannut vesimatosta, joten esteen ylittäminen ei tuottanut sen suhteen ongelmia. Kolmosen jälkeen sain taas herätä vaatimaan ratsua eteenpäin, jolloin nelonenkin saatiin ylitettyä ihan ok. Viitosen ja kuutosen kaareva linja oli vähän jännittävä, mutta tiestä tuli ihmeen hyvä. Keskityin kuitenkin miettimään liikaa tietä, jolloin laukka ei vaihtunut. Epper kuitenkin vaihtoi lennosta myötälaukkaan. Seiskasarja meni nyt onneksi paremmin, jolloin jäljellä oli enää pystyt 8 ja 9. Niissä ei tullut enää ongelmaa, vaan esteet menivät ihan ok. Radan jälkeen syke huiteli päälle 150, ja huomasin, että hengittäminen oli jäänyt toissijaiseksi tehtäväksi.

Opettajalta tuli radasta hyvää palautetta, sillä olimme edenneet tällä kertaa paremmin. Hommia sen eteen kyllä sai tehdä, joten vieläkin hukassa on se taito, jolla hevosen saa liikkumaan itse. Toisaalta jos ratsu ei ole kummemmin innostunut esteistä, se tuskin yrittää itsekseen ylimääräistä. Tällä kertaa ei radalle mahtunut ihmeellisiä hyppyjä, vaikka niitä muita tehtäviä tehdessä muutama sattuikin. Ennen rataa tehdyissä tehtävissä kertaalleen jalatkin heilahtivat taakse, kun tulimme armottoman hitaasti esteelle, ja Epper roikaisi itsensä viime hetkessä hyppyyn. Siinä vaiheessa olin itse jo luovuttanut ja ajattelin, että nyt tulee ensimmäinen kielto. Epper oli kuitenkin kuskia fiksumpi ja päätti kuitenkin yrittää. Kädet vuorostaan liioittelivat myötäyksen kanssa, mikä on kuitenkin ehkä pienempi paha tässä vaiheessa. Katse oli ok ja istunta pääosin myös. Olin siis ihan tyytyväinen suoritukseemme, vaikka viilausta olisi saanut silti tehdä.

Ehdin harmitella opettajalle sitä, että oma reagointikyky riittää siihen, että tajuaa homman olevan menossa väärin, mutta ei ehdi korjaamaan sitä. Opettajan mielestä on jo hyvä, jos pystyy ratsastaessa huomaamaan noita asioita. Kuulemma siellä todella menestyvien ratsastajien parissa sitten pystytään sekä huomaamaan asiat että korjaamaan ne jo ratsastaessa. Nytkin tunnin aikana tajusin tietyissä kohdissa reitin menevän väärin ja laukan sammuvan liikaa, mutta tähän huomaamiseen meni aina sen verran aikaa, että seuraava este olikin jo edessä enkä ehtinyt tehdä mitään. Onneksi on tämä blogi, jossa voin analysoida tehtäviä lisää ja ratsastaa ne näin näppäimistöllä paremmin.

Jospa olisin ensi viikolla taas enemmän hereillä, niin saisimme Epperin kanssa todennäköisesti taas menoa vähän parannettua. On kyllä jännä, miten opettajan laittamasta villistä kortista onkin muovautunut mukava estekaveri. Jostain syystä en aiemmin ollut pitänyt Epperiä kummoisena esteratsuna, mutta nyt se saa siitä pisteet ja plussat päälle. Kovin korkeita esteitä sen kanssa ei taida päästä ylittämään, mutta maltillisen kokoiset se ylittää varsin kiltisti ja jopa vähän huonoista paikoistakin. On kiva ratsastaa hevosta, joka uskoo itse pääsevänsä esteen yli niinäkin hetkinä, kun hölmö kuski on jo valmistautunut pysähdykseen.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Easy riding

Pääjukeboksini alkoi soittaa perjantain tunnin jälkeen Uriah Heepin Easy Living -kappaletta, josta sainkin väännettyä tämän kerran ratsastusta kuvaavan otsikon. Laulun aloitus tuolla yhden sanan muutoksella kuvasi mainiosti fiiliksiä, joita tunnin aikana sain kokea: "This is a thing I've never known before, it's called easy riding." Ratsunani oli nyt jo kolmannen kerran putkeen Hilanteri. Viime viikon kerta ei mennyt ihan täysin ilahduttavasti, joten pelkäsin vähän etukäteen vaikeuksien kauden alkavan. Kaikeksi onneksi olin todella väärässä.

Viime kerralla analysoin tunnin tahmeuksien johtuneen siitä, että jäin säätämään pingottuneena. Onnekseni muistin tämän jo tunnin alussa, joten yritin panostaa siihen, että rentoudun pyyntöjen mennessä läpi. Alkuverkka tehtiin tarkistaen samalla hevosen suoruus. Kuvio oli viime kerralta tuttu eli peilipäädystä käännyttiin keskihalkaisijalle, jonka aikana hevonen piti pitää suorassa, jos se ei itsestään sellaisena pysynyt. Katsomopäädyssä puolestaan mentiin vuoron perään eri suuntiin ja kuvio otettiin taas alusta. Suoruutta testailtiin kaikissa askellajeissa. Käynnissä ja ravissa ei ollut oikeastaan mitään ongelmia. Hilanteri puksutti menemään suoraan eikä minun tarvinnut säätää selässä kummemmin.

Suoruustehtävässä ongelmia ilmeni vasta vasemmassa laukassa. Hilanteri kuvitteli meidän jostain syystä jatkavan oikealle, joten pariin kertaan se pullahti lyhyen sivun lähestyessä oikealle, vaikka olin jatkamassa vasemmalle. Tätä pullahdusta se tosin enteili jo hetkeä ennen, kun luulin tuntevani hevosen takapään karkaavan hitusen oikealle. Parin epäonnistumisen jälkeen tajusin olla ennakkoon selvempi suunnan valitsemisessa ja vahtia hevosen suoruutta tarkemmin. Näiden korjausten avulla Hilanteri pysyi vasemmassakin laukassa paremmin suorana, jolloin saimme hyvän mielen siihenkin suuntaan. Olisi tosin ollut kiva tajuta, mistä ongelma siihen suuntaan johtui. Oikeassa laukassa kun ei ollut ongelmia enkä käynnissä tai ravissakaan huomannut, että vasemmalle kääntymisessä olisi ollut jotain häikkää.

Tämän jälkeen pääsimme tunnin varsinaiseen tehtävään eli portaittain tehtyihin pohkeenväistöihin, jotka tehtiin aina toisella pitkällä sivulla. Väistöt aloitettiin vasemmassa kierroksessa käynnissä ja ravissa. Opettaja ohjeisti, että helposti mutkalle menevillä hevosilla kannattaa väistö aloittaa suorana sen sijaan, että hevosta kääntää ensin lävistäjämäisesti väistöön. Hilanterissa on pahimmillaan satoja liikkuvia ja mutkalle vääntyviä osia, joten tein väistöt ilman kääntämistä. Käynnissä väistöt lähtivät alusta alkaen kevyesti, mutta tahti vähän sammui väistöissä. Opettaja kuitenkin kehui Hilanterin astuvan hyvin ristiin. Suoristuspätkät porrasväistöjen välillä onnistuivat myös ongelmitta, joten meno oli ihanan helppoa.

Parin kierroksen jälkeen tajusin, että Hilanterihan lähtee väistöön istunnalla. Jäin vähän hämmentyneenä miettimään, että mitähän minä nyt tällä väistättävällä pohkeella teen. Pidin sen sitten kevyesti tuntumalla ja käytin niinä hetkinä, jos meno meinasi hyytyä. Ravissa väistöt sitten vain paranivat. Käynnissä vaivannut hyytyminen väistön aikana jäi kokonaan matkasta, ja Hilanteri meni väistöt ja suorat hetket samassa hyvässä tahdissa. Sain liki matkustaa selässä hymy korvissa, kun hevonen oli niin helppo ratsastettava eikä mistään tarvinnut kinastella. Oli melkein epätodellinen olo, kun meno oli niin vaivatonta. Taisinkin kehua ja kiitellä Hilanteria vaatimattomasti noin sata kertaa tunnin aikana.

Kun vasen kierros oli tahkottu käynnissä ja ravissa, vaihdettiin kierros oikeaksi. Mietiskelin hetken, miten vasemmalle vinkkara istuntani saattaisi vaikeuttaa väistöjä oikealle. Joko tämän ennakointi auttoi parantamaan istuntaa tai sitten en ollut tällä kertaa kovin vasemmalle valunut, sillä suurempaa eroa puolten välillä en tuntenut. Tosin alussa pyysin väistöä taas liikaa pohkeella, jolloin Hilanteri lähti väistöön vähän takapää edellä. Kun ymmärsin keventää apujani, meni hevonen taas sutjakasti. Itselle rohkenen antaa pisteet siitä, että oma katse ja istunta toimivat väistöissä aika kivasti ja muistin myös hengittää, mikä varmasti edesauttoi rentona olemista. Toisaalta taas Hilanterin hyvä yhteistyöhalukkuus auttoi tässä myös, kun sitä ei tarvinnut puskea ja ähertää tekemään hommia.

Loppuun portaittaiset väistöt otettiin myös laukassa molemmista suunnista. Kuvioon tosin tuli lisäyksenä alkuun pyöräytetty iso pääty-ympyrä ennen pitkälle sivulle ja väistöihin jatkamista. Vasemmassa kierroksessa Hilanteri oli aluksi hieman hidas pääty-ympyrällä, mutta ei sentään pudottanut raville. Ilmeisesti tunnin aikana käynnissä ja ravissa hinkatut väistöt olivat menneet hevoselle perille, sillä laukassakin ne sujuivat hämmästyttävän vaivattomasti. Lopulta ehdin tehdä yhden pitkän sivun aikana kolme väistöporrasta, mikä tuntui sopivalta. Siinä ehti valmistella hyvin väistöt ja mennä myös pätkät suoraan ilman häseltämistä. Pakko myöntää, että leukani viisti laukkaväistöissä välillä maata pitkin. Hetkellisesti aloin jopa uskoa, että pakostahan minäkin teen tässä jotain oikein sen sijaan, että hevonen on kuunnellut opettajan ohjeet ja toteuttaa niitä itsenäisesti. Vasemman kierroksen jälkeen taisimme ehtiä tehdä oikeassa kierroksessa väistöjä kolme kertaa, kunnes opettajalta tuli kommentti, että meille riittää ja voimme siirtyä loppuraveihin.

Tunti hurahti todella vauhdilla ohi. Itsestä tuntui enemmän, että tunnista oli kulunut korkeintaan puolet, kun tuli loppuravien aika. Lopuksi hain vielä Hilanteria vähän pyöreämmäksi ja venyttämään eteen ja alas. Maanittelun jälkeen tulostakin tuli vähän, jolloin siirryin vielä käyntiin ja houkuttelin lisää. Käynnissä Hilanteri alkoi venyttää hienosti ohjan perässä, jolloin saatoin palkita hevosen ja antaa kokonaan pitkät ohjat. Enpä kyllä muista, milloin viimeksi olisin saanut tehtyä näin helppoja pohkeenväistöjä. Hilanterilla oli tänään varsin hyvä päivä, jolloin se myös väläytti hienosti taitojaan. Tämän tunnin onnistumisilla jaksan taas muutamat mönkäänkin menevät kerrat eteenpäin. Enkä kyllä itse asiassa pahastu ollenkaan, vaikka ensi viikollakin kipuaisin Hilanterin kyytiin. Pitäähän tätä kivojen kertojen putkea venyttää sen verran, että selviää, onko se ollut vain tuuria vai onko mukana piilenyt myös pieni pala toimivaa yhteistyötä.

torstai 16. helmikuuta 2012

Vakionopeudensäädin haussa

Torstaina oli jälleen luvassa estevalmennus kuinkas muuten kuin Epperin kanssa. Alkuverryttelyssä tein ominpäin siirtymiä sekä temponvaihteluita käynnissä ja ravissa. Epper toimi aika kivasti ja siirtymät käynnistä raviinkin sujuivat aika mukavasti. Pysähdykset tosin onnistuivat helpoiten, sillä ratsu kuunteli näpsäkästi istuntaa ja pysähtyi liki vaivatta.

Laukassa ehdimme pyöräytellä muutaman pääty-ympyrän ennen kuin aloimme verkata pienillä ristikoilla kääntämistä (ratapiirroksen esteet 2 ja 7 molemmista suunnista). Aluksi Epper oli vähän löysä, jolloin väli ei mennyt sujuvasti kolmella askeleella. Kun sain hevosen taas vähän hereille, menivät ristikot molempiin suuntiin tosi kivasti. Molemmat tiesivät, minne ollaan menossa, kolme askelta passasi näpsäkästi ja muutenkin oli helppoa menoa.

Seuraavaksi tulimme vasemmasta kierroksesta esteiden 3 ja 4 linjaa. Väli taisi olla noin 20 metriä, ja meillä siihen mahtui askelia kuusi. Nelosen jälkeen piti muistaa jatkaa rauhassa suoraan ovipäätyä kohti. Ensimmäisellä kierroksella Epper tosin päätti, että katsomossa ollut ihminen on hirviö ja kurvasi ominpäin karkuin. Muilla kerroilla sain mentyä viimeisen hypyn jälkeen onneksi paremmin suoraan. Linja sujui myös aika vaivatta, kun muistin hoputtaa Epperin ajoissa ennen ensimmäistä estettä vauhtiin. Olin kauhean ylpeä itsestä, kun tämän tunnin aikana tajusin monta kertaa pyytää hevosta ajoissa ja rauhoittua sitten itse riittävän aikaisin ennen estettä. Muutamia kertoja Epper tosin kaipasi rohkaisua esteiden välissä tai juuri ennen hyppyä, mutta mielestäni tein noina hetkinä oikein kannustaessani sen sijaan, että olisin vain häirinnyt hevosta.

Ennen rataa ehdimme hypätä vielä vasemmassa kierroksessa esteitä 1 ja 2, joista ensimmäinen oli kavalettipalojen varassa ollut mustavalkoinen portti. Ensimmäisellä kerralla Epper vähän mietti porttia ja hidasti, mutta meni siitä kuitenkin kiltisti yli. Toisella kierroksella rohkaisin sitä vähän enemmän, jolloin päästiin hitusen sujuvammin siitäkin yli. Toiselle esteelle matkaa oli vähän reilummasti, jolloin unohduin matkustamaan, ja meno vähän hyytyi. Tarvitsisin vakionopeudensäätimen, jonka voisin virittää aina tehtävään sopivaan tahtiin. Tällä hetkellä taidamme esittää yhden tehtävän aikana aika montaa eri laukkatahtia, mikä sujuvuuden kannalta ei ole hyvä. Minun pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, että saan kerralla hevosen hyvään laukkaan ja voin sen vain antaa mennä sen sijaan, että nohitan hevosta turhan monta kertaa yhden suorituksen aikana.

Loppuun hypätystä radasta suoriuduimme Epperin kanssa hyvin kolmosesteelle saakka. Sen yli päästyä vauhti hidastui, jolloin neloselle tuli töksähtävä hyppy. Tuloksena yritin hukata oikeaa jalustinta, jolloin unohdin ratsastaa keskittyessäni kaivelemaan sitä paremmin jalalle. Niinpä tulimme viitoselle ja kuutoselle vähän miten sattuu. Yli kuitenkin mentiin molemmista, ja pääsin taas hitusen paremmin ennen seiskaa kartalle, mutta vauhti oli jäänyt matkasta. Seiskan ja kasin väli menikin vähän töksähtäen, joten opettaja pisti meidät sakkokierrokselle ottamaan samat kaksi estettä uudelleen. Tällä kertaa sain Epperin kerralla hyvään laukkaan, jolloin seiska ja kasi ylittyivät vaivatta, ja oikea laukka vaihtui helposti kasilla vasemmaksi. Itseä jäi vähän harmittamaan se, että yksittäisenä tehtävänä pystyn korjaamaan virheet, mutta pidemmällä tehtävällä, kuten radalla, ehdin mokata turhan monta kertaa. Tasaisuus ja sujuvuus ovat siis asioita, jotka pitäisi löytää ja oppia käyttämään.

Vaikka tunnin aikana olikin jälleen vähän sopivan vauhdin kanssa hakemista, meni tunti muuten aika kivasti. Estekorkeudetkin pysyivät maltillisesti maksimissaan 65 sentissä. Myötäämiseni ja katseeni ovat alkaneet toimia ihmeen hyvin eikä koko tunnin aikana ollut epäselvää, mistä kohdasta hypätään. Kunhan vain keksin, miten innostan Epperin liikkumaan itse, on meillä peruspaketti mukavasti kasassa. Onneksi tässä on vielä muutamia kuukausia aikaa treenata ennen tallin ensimmäisiä estekisoja. Tällä hetkellä en näe mahdottomana ajatuksena kokeilla sitä 70-80 sentin rataa Epperin kanssa. Sijoituksista ei meidän vauhdillamme kisata, mutta tavoitteena onkin puhdas ja hyvä rata. Se riittäisi vallan hyvin tässä vaiheessa.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Tehtävät ok, mutta aktiivisuus hukassa

Perjantain tunnille olin saanut jälleen Hilanterin. Mietiskelin ennen tuntia, että missähän vaiheessa hyvän mielen putkeni tämän ruunan kanssa katkeaa. Sain sitten ilmeisesti psyykattua itseni epäonnistumaan, kun tunnin jälkeen ei ollut niin hyvä fiilis kuin aikaisemmin.

Alkuverryttelyssä testasimme taas jalkojemme paikkaa jäämällä ravissa aina kahden askeleen verran ylös. Muutamia horjahduksia lukuun ottamassa jalkani olivat hyvin paikallaan ja ylös jääminen oli helppoa. Opettaja ohjeisti, että saman hyvän asennon tulisi säilyä myös silloin, kun keventää normaalisti. Arvelen kuitenkin, että tavallisesti keventäessäni jalkani liikahtavat eteenpäin ja olen muutenkin ylävartalostani enemmän taaempana. Pitäisi yrittää keskittyä ajatuksen kanssa joskus säilyttämään tuo tukeva asento myös koko ajan keventäen. Ravin lisäksi opettaja syynäsi kevyttä istuntaamme laukassa. Tässä ei oikeastaan ollut mitään muuta ongelmaa kuin Hilanterin pitäminen edes suunnilleen rullaavassa laukassa. Oma istuntani kun pysyi aika kivasti paketissa ja muistin jopa kantaa kädet.

Tunnin teemaksi muodostui hevosen pitäminen suorassa. Kuviona oli pyöräyttää kulmiin voltit ja ratsastaa peilipäädystä ovipäätyyn keskihalkaisijaa myöten pitäen hevonen suorassa. Ensin tehtävää tultiin muutamat kerrat käynnissä. Hilanteri meni keskihalkaisijalla helposti suorana, mutta moottori pahemman kerran sammuneena. Volteilla meno oli melkoista kinastelua, kun yritin asettaa ja Hilanteri tarjosi omaa venkoiluaan. Pinnani taisi kärähtää muutamia kertoja ja odotin, milloin myös Hilanteri lyö hanskat tiskiin. Ihme kyllä se kesti kiukkuiluni eikä suuremmin lähtenyt leikkiin mukaan. Ravissa ei ollut uusia ongelmia, vaan etenimme edelleen kohtuullisen suorana, mutta laiskasti. Volteilla meno hyytyi entisestään enkä saanut Hilanteria liikkumaan.

Laukassa kuvioon lisättiin siirtyminen keskihalkaisijan loppupuolella raviin ja siitä käyntiin, jonka jälkeen käännyttiin valitsemaan suuntaan hyvässä järjestyksessä. Hilanteri päksytti tämänkin tehtävän kivasti eikä siirtymien teko alaspäin tuottanut ongelmia. Sinällään olin tehtävään tyytyväinen, sillä Hilanteri osaa kyllä mennä melkoisella mutkalla halutessaan. Suoruushetkien ilot kuitenkin jäivät pahemman kerran hevosen liikkumattomuuden tuoman harmituksen jalkoihin. Meno tuntui valtaosan tunnista siltä, että hiippailimme liian lähellä hyytymisen rajaa. En sitten osannut varmaan rentoutua hetkeksikään, kun sähelsin selässä koettaen saada Hilanteria liikkumaan. Tästä toki voidaan päätellä hienosti se, ettei hevonen kyennyt alkaa liikkua eteenpäin, kun kuski oli pingottuneena koko ajan ja lisäksi aina vaatimassa jotain.

Tunnin päätteeksi pääsimme vielä hyppelemään maahan kaivettuja miniristikoita. Ensimmäisenä tulimme esteitä 4 ja 5 oikeasta kierroksesta. Tavoitteena oli saada hevonen jatkamaan toisen esteen jälkeen vielä suoraan. Ensimmäisellä kierroksella päästin Hilanterin hitusen liian aikaisin kääntymään, mutta petrasin jo toisella kierroksella. Väli meni helposti neljällä askeleella, ja Hilanteri liikkui nyt jo vähän paremmin, sillä tallin sivujen mukaan se tykkää hyppäämisestä.

Toisena tehtävänä tulimme esteet 1-3 aloittaen vasemmasta kierroksesta. Intoilin tosin liikaa ja lähdin matkaan ennen kuin olin kuullut myös kolmosesteen kuuluvan reitille. Niinpä ratsastin vain esteet 1-2, jotka kaikeksi onneksi menivät kivasti. Joskus voisi kuitenkin malttaa kuunnella ohjeet loppuun.

Lopuksi hyppäsimme vielä koko radan. Matkaan lähdettiin vasemmassa kierroksessa. Ykkönen ylittyi ok, ja Hilanteri pysyi kivan suorana. Kakkoselle lähdin suuntaamaan ihan hyvin, mutta päästin Hilanterin vähän valumaan vasemmalle, jolloin tuloksena oli vähän muotopuoli ympyrä. Kolmoselle reitti oli taas kunnossa ja hyvin liioitellulla johtamisella sain Hilanterin vaihtamaan siinä laukan. Nelonen ja viitonen ylittyivät ongelmitta ja ihme kyllä sain kuutoselle ratsastettua paremman ja enemmän ympyrää muistuttaneen kuvion kuin uskalsin veikata. Kokonaisuudessaan rata meni siis aika vaivatta, kun Hilanteri hommasta innostuneena liikkui jo melkein itse. Lienee sanomatta selvää, että olin tyytyväinen esteellä onnistuneeseen laukanvaihtoon, sillä kyseessä oli minulle hankalampi suunta.

Tunnin jälkeen oli vähän hassu olo, kun tehtävät olivat itsessään menneet ihan hyvin, mutta se ei tuntunut riittävän. Volteilla toki olisi ollut paljon petrattavaa, mutta suoruustehtävien onnistumisen olisi pitänyt ilahduttaa. Jotenkin tunti kuitenkin tuntui hankalalta, kun meno oli melkoista säätämistä. En saanut Hilanteria pyöristymään tunnin aikana muutama hetkeää enempää, mikä ei tietenkään yllätä, kun hevosen takaosa oli tahmaisuuden rajamailla. Itsellä taisi tosiaan jäädä pahemman kerran häseltäminen päälle, kun jälkikäteen ajateltuna taisin koko ajan olla vaatimassa, kinumassa ja anelemassa Hilanterilta jotain. Olisi pitänyt ottaa välissä pieniä aikalisiä, joiden avulla meno olisi voinut parantua hitusen. Tällä hetkellä en vain näemmä osaa pyytää, rentoutua ja pyytää sitten tarvittaessa uudelleen, vaan koheltaminen jää päälle. Ensi kerralla onkin muistettavana myös rentoutua välissä, oli meno millaista hyvänsä.

torstai 9. helmikuuta 2012

Hetkittäin omaa etenemistä

Torstain estevalmennukseen menin nyt jo tuttuun tapaan Epperillä. Tällä kertaa tunnin alkuverkka oli ohjattua, ja teimme portaittaisia pohkeenväistöjä käynnissä, ravissa ja laukassa. Estekuskini oli vähän harmissaan, sillä tehtävään käytettiin liki puoli tuntia hyvästä hyppyajasta. Kouluratsastajani yritti päteä ja kertoa, että tällaiset harjoitukset ovat tärkeitä myös estepuolella ja että esteratsastus on kaikessa kauneudessaan kouluratsastusta hypyillä varustettuna. Oli miten oli, menivät pohkeenväistöt pääosin hyvin. Epper tosin hyytyi käynnissä melkoisesti, mutta ravissa eteni onneksi kohtalaisesti. Laukassa tehtynä väistöt olivat helpoimpia, ja Epper teki ne melkoisen mutkattomasti.

Ensimmäisenä hyppytehtävänä tulimme ratapiirroksen estettä numero 1, joka oli kavaletti. Sille tultiin oikeassa laukassa viitos- ja kuutosesteiden välistä, jatkettiin ensimmäisessä hypyssä oikealle, toisen kerran ylitettäessä vasemmalle ja siitä vielä kertaalleen vasemmassa kierroksessa yli. Tein heti alussa perusvirheen eli en saanut viriteltyä Epperiä seisoskelun jälkeen hereille. Niinpä laukka oli hidasta ja kavaletista päästiin yli töksähdellen. Vasempaan suuntaan vaihdettaessa laukka ei myöskään vaihtunut juuri sen hitauden takia. Sain sakkokierrokset, joiden aikana meno parani piirun verran ja laukkakin jopa vaihtui. Pitäisi opetella herättämään hevonen vaikka pyöräyttämällä ylimääräinen ympyrä ennen esteelle suuntaamista. Muuten koko tehtävä lähtee liian tahmeasti liikkeelle ja pahimmassa tapauksessa pilaa koko homman.

Seuraavaksi hyppäsimme esteitä 5 ja 6, joiden väliin Epperin kanssa meni neljä askelta. Ensimmäisellä kierroksella olimme totta kai hyytyneitä, joten hypyt olivat töksähtäviä. Kaiken lisäksi päästin Epperin luistamaan kuutosen jälkeen turhan pian oikealle. Opettajalta tuli kommenttia tulla sujuvammin ja mennä toisen esteen jälkeen pidempään suoraan. Tässä vaiheessa sain Epperiä sen verran hereille, että se jopa laukkasi paikoitellen itse. Muistin siinä vaiheessa rauhoittua ja antaa hevosen tehdä työt. Tällä menolla esteet ylittyivät helposti, ja muistin jopa ratsastaa kuutosen jälkeen paremmin suoraan. Itselleni rohkenen antaa plussaa myös eteenpäin pysyneestä katseesta ja käsistä, jotka ovat alkaneet muistaa myödätä aika itsenäisesti.

Ennen rataa ehdimme hypätä yksittäisenä tehtävänä esteet 4, 3 ja uudelleen 4. Tehtävään lähdettiin vasemmassa kierroksessa. Nelonen ylittyi meillä ihan ok, mutta jostain syystä Epper vaihtoi esteellä laukan oikeaksi. Jäin sitten säätämään laukanvaihdon kanssa, mutta tuloksena oli ristilaukka, jossa ylitimme kolmosesteen. Sillä esteellä en oikein ollut hereillä, joten laukka ei vaihtunut vieläkään. Nelonenkin siis ylittyi ristilaukassa, mutta tässä vaiheessa muistin taas johtaa, joten laskeuduimme sen jälkeen myötälaukassa. Toisella kierroksella Epper pysyi myötälaukassa nelosesteellä, joten uusia ongelmia ei tullut. Laukka myös vaihtui oikeaksi jo kolmosesteellä, jos en väärin muista.


Radalle lähdettiin oikeassa kierroksessa ykköskavaletti ylittäen ja vasemmalle jatkaen. Laukka ei vaihtunut esteellä, mutta muistaakseni muutaman askeleen jälkeen Epper vaihtoi lennosta. Kakkoskavaletille tultaessa päästin Epperin valumaan ennen lyhyttä sivua vasemmalle, joten tie kavaletille oli liian jyrkkä, ja Epper vilahti oikealta ohi. Laukka säilyi, joten saatoin ratsastaa hevosen paremmin lyhyen sivun kautta kavaletille. Kolmosen ja nelosen väliin ei tullut ongelmia, ja nelosen jälkeen jatkoimme myötälaukassa viitoselle ja kuutoselle. Nekin sujuivat ihan hyvin ja lopuksi tarvitsi päästä enää kavaletin yli toisesta suunnasta. Tie meinasi taas levitä käsiin, mutta viime hetkellä sain Epperin suunnilleen kavalettia kohti, ja se ylitti sen kiltisti. Radan aikana Epper liikkui aika kivasti itse, vaikka vaati välillä silti muistutusta. Oli kuitenkin helpompaa itselle, kun hevosta ei tarvinnut jatkuvasti hoputtaa.

Radasta ja koko tunnista jäi itselle pieni harmitus. Kun hevonen kerrankin liikkui hetkiä itsekseen, ei oma keskittymiseni pysynyt matkassa. Huolimattomuusvirheet teiden valinnassa ja puutteelliset johtamiset esteillä jäivät kaivertamaan mieltä pahasti. Jotenkin myös tuntui, että tällä kertaa päästiin hyppäämään aika vähän. Tai sitten lauantaina sain ahnehtia niin paljon hyppyjä, että normaalin estevalmennuksen määrä tuntui siksi vähäiseltä. Opettaja hoksautteli kaikille, että tässä vaiheessa hevosilta voisi alkaa sinnikkäämmin vaatia vaihtoja lennosta, mikäli ne eivät ole onnistuneet esteillä. Tällä tavalla hevosetkin saattaisivat alkaa oppia siihen, että laukan voi vaihtaa näinkin eikä aina ravin kautta. Epperillä lennosta vaihtamisessa onnistumiseen tarvitaan kunnolla liikettä. Tällä hetkellä humputtelemme pääosin turhan hitaasti, jolloin vaihdot eivät tule sujuvasti. Saisin siis keskittyä valtavasti siihen, että Epper liikkuu oikeasti enkä anna sen hyytyä. Toisena ja yhtä tärkeänä on myös se, että johdan kunnolla esteillä, mikä toivottavasti edesauttaa laukan vaihtumista jo siinä kohtaa. Jotta pääsen parantamaan näitä asioita, pyysin Epperiä vielä jatkossakin esteratsukseni. Itselle jäi kytemään sellainen olo, että kyllä minä vielä jokin päivä kuorin meistä ainakin kohtuullisesti toimivan esteratsukon.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Jätkän kanssa yksityisestetunnilla

Ilmoittauduin hetken huumassa Oulunsalon ratsastuskoulun ylimääräiselle 60 cm:n estetunnille. Pakkanen tosin yritti sössiä suunnitelmani, kun auto ei meinannutkaan lähteä käyntiin. Onneksi lisälämmitys auttoi ja pääsin ajoissa tallille. Estetunnille olisi mahtunut mukaan viisi ratsastajaa, mutta olinkin sitten ainoa. Ei kyllä haitannut, kun sain 30 eurolla yksityisestetunnin. Olin toivonut ratsuksi varmaa menijää, joka liikkuu itse. Ratsunani oli sitten Silvano, jota luonnehditaan tallin jätkäksi, joka vaatii jämäkän ja asiallisen käsittelyn. 14-vuotias ruuna oli aika passelin kokoinen 166,5 sentin säkäkorkeudellaan, vaikka karsinassa näyttikin isommalta. Koulutustasoltaan Silvano on vaativan B:n tasoa ja rataesteillä sujuu 120 cm.

Tunnin alku oli vähän hämmentävä, kun opettaja komensi verkkaamaan ravissa ja laukassa puomia ylitellen ja lähti itse käymään tallissa. Olen ilmeisesti taas tottunut liikaa siihen, että jonkun pitää olla koko ajan ohjeistamassa. Alkukäynnit jäivät vähän lyhyeksi, mutta olin jo huomannut vasemman puolen olevan hevoselle ja itselleni vaikeampi. Ravissa oikea kierros oli kohtuullisen ok, mutta Silvanoa sai vähän hoputella etenemään. Vasemmalle sisälle puskeminen oli melkoista enkä saanut hommaa mitenkään haltuun. Ravailin kuitenkin sinnikkäästi ja koetin saada omaa vasenta puoltani hommiin. Ei kyllä onnistunut. Laukkasin sitten puomin yli molemmista suunnista ja Silvanon laukka oli kohtuullisen helppoa ja kolmen viimeisen askeleen laskeminen puomille onnistui hyvin. Menomme ei ollut kauhean sujuvaa enkä oikein osannut itse sitä korjata.

Ensimmäisenä tehtävänä oli tulla ympyrällä ensin puomia, sitten pystyä laskien aina kolme viimeistä askelta ennen hyppyä. Laskemiset sujuivat pääosin hyvin, mutta muutamia kertoja Silvano ei ottanut pidätteitäni vastaan ja laskuni menivät sekaisin. Vasemmassa kierroksessa oli taas vähän ohjausvaikeuksia, ja opettaja ohjeisti pitämään ulkopuolesta huolta. Välillä Silvano meni mukavan lyhyttä laukkaa, jolloin ympyrällä hyppääminen sujui kivasti. Tunnin aikana ehdittiin testata myös kahdeksikolla (alla olevan ratapiirroksesta esteet 5 ja 3) hyppäämistä sekä s-kirjaimen mukaisesti (esteet 2a, 1 ja 7) olleiden esteiden hyppäämistä. Kahdeksikolla hyppääminen sujui kivasti, ja Silvano vaihtoi laukat nätisti johtamalla. Opettaja ihasteli sitä, että kerrankin joku johtaa kunnolla. Kääntämisen kanssa oli välillä hitusen vaikeaa, kun esteet olivat kohtuullisen tiukalla kahdeksikolla, mutta opettaja rohkaisi luottamaan siihen, että hevonen kyllä hyppää, jos itse olen menossa.

S-kirjaimen mukaan olleet kolme estettä hirvittivät, kun ne näyttivät tulevan todella tiuhasti peräkkäin. Jälleen opettaja sanoi, että pohkeet vaan hevosen ympärille, niin se kyllä menee vinostikin yli. Muutamat kerrat töpeksin pelkuruuksissani ja jarrutin hevosen menoa liikaa. Tuloksena läheltä lähtenyt hyppy, jossa oma tasapaino katosi. Selässä onneksi pysyin, vaikka pariin otteeseen keikuin hatarasti matkassa. Opettaja kehotti ajattelemaan kantapäitä aktiivisesti alaspäin, jotta kaarteet eivät veisi tasapainoa mennessään. Mentiinpä ainakin kerran ohikin viimeisestä esteestä, kun en taas ollut kartalla. Haastava tuollainen tehtävä, jossa esteet tulevat nopeasti toistensa perään ja kaiken lisäksi pitää muistaa kääntää.

Tunnin rata näytti puolestaan tältä. Ykköseste ylitettiin ympyrällä vasemmassa kierroksessa ja siitä jatkettiin kakkossarjalle. Väliin mahtui kaksi askelta ja esteet ylittyivät hyvin. Tie kolmoselle tosin pääsi venähtämään liikaa oikealle, mutta onneksi tilaa oli sen verran, että pääsimme suunnilleen suorana esteen yli. Sitten tapahtui taas jotain enkä saanut hevosta hallintaani ennen nelosta. Tulimme sille liian vinosti enkä uskonut, että ratsu olisi sitä hypännyt. Uusi lähestyminen, jolloin pääsimme paremmin neloselle ja viitonen ylittyi myös. Kuutoselle mentäessä vieressä pohottanut lämmitin jännitti vähän kuskia ja hevosta, mutta selvisimme siitä hienoisella liirauksella oikealle. Yli pääsimme kuitenkin ja väliin ennen seiskaa meni neljä askelta.

Opettajalta tuli kommenttina, että perussiistiä ratsastusta ja laukat vaihtuivat hyvin. Moitetta tuli vähän siitä, että jos olisin kannustanut, olisi Silvano hypännyt nelosenkin vinosta. Itse olen vain tottunut liikaa siihen, että jos tullaan liian vinosti, niin en yritä puskea hevosta esteestä yli. Toisaalta huono asenne, mutta toisaalta taas on ehkä parempi panostaa hyviin teihin kuin yrittää pelastaa tilannetta viime hetkellä. Itse olin radassa tyytyväinen siihen, että laukat tosiaan vaihtuivat ja Silvano pysyi suunnilleen hyppysissä, vaikka vaati melkoista jarruttelua välillä. Silvano alkoi lämmetä hommaan, jolloin sen saaminen hallintaan vaikeutui entisestään. Opettaja kehotti ottamaan muutaman napakan pidätteen, jolla hevosen saisi kuulolle. Jostain syystä olin aika voimaton yläkropasta, jolloin hevonen sai kiskottua minut mukaansa etukenoon. Välillä harmitti melkoisesti ja manailin mielessäni. Otin sitten muutamia peruutuksia, jolloin hevonen kuunteli vähän paremmin.

Pääsin hyppäämään radan vielä toisen kerran eikä onneksi uusia ongelmia ilmaantunut. Kolmannelle kierrokselle muutama este nousi 70 senttiin ja seiskan jälkeen tuli jatkaa vielä aiemmin harjoiteltu s-kirjaimen muotoisesti olleet esteet. Kolmas kierros meni perusradan osalta ok, mutta häselsin taas seiskalle tullessa, jolloin Silvano pääsi menemään oman mielensä mukaan enkä saanut sitä hallintaan. Jouduin sitten käymään ihan käynnissä ja siitä starttaamaan vielä matkan s-linjan esteille. Tällä kertaa niistäkin päästiin taas yli, mutta itseä jäi harmittamaan keskittymisen puute perusradan viimeisellä esteellä.

Loppuun toivoin, että menisimme sarjaa ja opettaja tarkkailisi istuntaani. Parin kierroksen ajan esteet olivat noin 70 senttiä. Sarjan a-osa oli pysty ja b-osa okseri. Pysty sujui ok, mutta okserilla jalat heilahtivat aluksi vähän taakse, suoristauduin ennen aikojani eivätkä kädet myödänneet kovin aktiivisesti. Opettaja kehotti ajattelemaan uudelleen kantapäitä alas ja varomaan, etten jää pystyn jälkeen liian etukenoon. Okserilla opettaja kehotti ajattelemaan kättä kuitenkin vähän eteenpäin, vaikka passiivisempi myötäykseni oli ollut ihan riittävä tälle estekorkeudelle. Sain tehtyä korjauksia uusintayrityksillä kivasti, joten rohkenin toivoa esteitä 80 senttiin, ja opettaja nostikin ne. Pääsin tulemaan sarjan vielä kasikymppisenä, ja hypyt menivät aika mukavasti, kun muistin miettiä opettajalta saamani ohjeet. Opettaja nosti vielä kolmosesteen kasikympiksi, sillä halusi nähdä, miten ylävartaloni toimii yksittäisellä esteellä. Kun sain Silvanon hyvään, hallittuun laukkaan, ylittyi pysty kivan helposti.

Tunti päättyikin siihen ja itselle jäi olo, että ehdittiin hypätä tosi paljon. Kysäisin opettajalta vielä tiiviisti palautteen. Hän sanoi perusratsastuksen olevan kunnossa, laukat vaihtuivat hyvin ja mietin reittejä esteillä. Parannettavaa olisi kantapäiden pitämisessä alhaalla, jotta kaarteet eivät vie tasapainoa. Lisäksi saisin huolehtia siitä, etten jäisi hypyn jälkeen turhaan etukenoon. Silvanosta jäi vähän ristiriitainen fiilis. Ärsytti vietävästi ne hetket, kun ruuna lähti kipittämään kuuntelematta minua ja kun se kaiken huipuksi onnistui kiskomaan minut turhan monesti etukenoon. Toisaalta Silvano meni kaikesta mukisematta yli, kun olin itse menossa myös. Ne parit esteen ohi livahtamiset olivat omia mokia, kun en ollut yhtään ajantasalla. Silvano ei myöskään mutkitellut tai antanut ymmärtää, että voisi valita kieltämisen hyppäämisen sijaan. Hetkittäin sain Silvanoa hyvään laukkaan, joka eteni minun hallinnassa ja ymmärsin siitä, miksi ratsu on yksi tallin suosikeista. Itsevarmuus nousi taas hitusen, kun pääsin mukavasti muutamia kertoja sen maagisen 80 sentin yli. Vielä kun saisin vietyä tätä kasvavaa itsevarmuutta myös oman tallin estevalmennuksiin sen häseltämisen tilalle.

perjantai 3. helmikuuta 2012

Hieno herra Hilanteri

Hilanteri on niitä hevosia, joiden kanssa tunti voi mennä käsittämättömästi päin mäntyä tai aivan käsittämättömän hyvin. Ruuna joko tykkää tietynlaisista kuskeista tai sitten kulkee tuulella, sillä aina ei voi olla ihan varma, miten tunti menee. Tästä piirteestä huolimatta olen aina pitänyt tästä suomenhevosesta, joten en pahastunut, kun se oli merkitty ratsukseni perjantain tunnille. Pakkasaallon jatkuessa tallilla oli -27 ulkona auton mittarin mukaan, mutta maneesissa onneksi vain -13.

Alkulämmittelyssä menimme aina pitkät sivut kevyessä istunnassa sekä ravissa että laukassa. Ravissa opettajalta tuli kommenttia, että olen turhan etukenossa ja että käteni saisivat olla hieman ylempänä. Muutama kierros meni siinä, että sain itseni roikkumasta kaulalta ja kannettua itse kädet enkä piilotettua niitä hevosen harjaan. Laukassa oman asennon hallitseminen oli helpompaa ja opettajalta tuli hyväksyntä menollemme. Oli kiva, että kevyttä istuntaa syynättiin pitkästä aikaa ihan omana asianaan, vaikka olikin koulutunti luvassa.

Tunnin varsinaisena aiheena olivat viime kerralta tutut etuosakäännökset. Maneesi jaettiin kahdeksi neliöksi, joiden kulmat ratsastettiin etuosakäännöksien avulla. Aluksi käännökset tehtiin käynnissä pysähdyksen kautta, kunnes ne mentiin kokonaan ravissa. Hilanterin kanssa en huomannut kovin suurta eroa hevosessa eri suuntien välillä. Itselle sen sijaan vasen kierros oli vinkkaran istuntani takia vaikeampi. Jos hevonen ei tuntunut ottavan pyyntöä onkeen, tajusin aina jonkin ajan päästä korjata istuntaani roikkumasta vasemmalta. Hurraa siitä, että tällä kertaa muistin tämän asian aina hetkittäin jo tunnilla enkä näin myöhässä kirjoittamisen parissa.

Opettajalta tuli käynnissä kommenttia siitä, että Hilanteri jättää mieluusti etujalat liki paikoilleen ja pyörähtää vain takaosallaan niiden ympäri. Ohjeeksi tuli tehdä käännös vähän isompana, jotta etujalatkin saisi liikkeelle. Kun osasin kiinnittää tähän asiaan huomiota, parani meno aika helposti. Välillä tosin Hilanteri ei halunnut ymmärtää, että yritin pysäyttää sitä, vaan se jäi vänkäämään vastaan. Ilmeisesti jännityin noina hetkinä irti satulasta, jolloin istuntaa kuunteleva hevonen ei tajunnut, mitä roikuin ohjissa ja miksi istuntani oli missä sattuu.

Ilmeisesti olin saanut käynnissä Hilanterin ymmärtämään tehtävän, sillä ravissa etuosakäännökset sujuivat varsin kivasti. Sain kyllä pyytää niitä joka kerta ajatuksen kanssa, mutta hevonen teki ne varsin mutkattomasti. Oli kerrankin kiva tuntea kunnolla istunnalla, kun hevosen takapää lähti kääntymään etupään pysyessä vähän pienemmällä reitillä. Opettajalta tuli kehuja menosta ja saimme palkinnoksi lopettaa tehtävän aikaisemmin kuin muut. Olin tosi tyytyväinen hevoseen, mutta samalla mietin, olisinko voinut saada itseni pienentämään apuja, kun hevonen tuntui olevan kuulolla. En tosin älynnyt ajatella tätä tehtävän aikana, vaan ratsastin sillä automaattiasetuksella, jossa mitään ei muuteta, vaikka syytä tässä tapauksessa apujen keventämiseen olisi varmasti ollut.

Etuosakäännösten hinkkaaminen käynnissä ja ravissa ahmaisi valtaosan tunnistamme, joten emme laukanneet alkuverkassa mentyä lyhyttä hetkeä enempää. Loppuun saimme ravailla koko uraa myöten ympyröitä pyöritellen. Etuosakäännösmäisiä kulmia sai tehdä, jos tuntui, että hevosen takapää lähti valumaan sisälle. Hilanteri meni etenkin vasempaan kierrokseen mukavasti ja oikeassa kierroksessa takaosa itse asiassa meni hetkittäin jopa ulompana. Yritin tästä huolehtimisen lisäksi saada hevosta pyöristymään, mutta en onnistunut pieniä hetkiä lukuun ottamatta. Minun pitäisi alkaa ratsastaa satulassa väärinpäin, jolloin saisin tapitella hevosen takaosaa ja keskittää tarmoni sen liikuttamiseen. Nyt olen ihan etuosan pauloissa ja koetan vain saada hevosen kaulan nätisti pyöreäksi takapäästä liki piittaamatta. Ei hyvä, mutta onpahan taas asia, jota yrittää parantaa.

torstai 2. helmikuuta 2012

Toinen kerta ja jälleen hyvä mieli

Torstain estevalmennus hurahti jo toistamiseen Epperin kyydissä. Edelleenkään vauhtimme ei päätä huimannut, mutta alan silti mieltyä tähän ratsuun esteillä. Epper on mukavan järkevä ja kiikuttaa minut ainakin toistaiseksi enempiä mukisematta esteiden yli. Alkuverkassa opettaja pisti meidät keventämään yhden askeleen ja olemaan kaksi askelta puolestaan jalustinten varassa. Näin tarkistettiin, että jalat olivat oikealla paikalla. Tällä kertaa omat kinttuni olivat pääosin hyvin, jolloin oli helppo jäädä aina jalustinten varaan kahden askeleen ajaksi. Muutamia kertoja tosin jokin petti, kun mätkähdin kesken kaiken takaisin satulaan. Muutoin alkuverkassa lämmiteltiin hevoset itsenäisesti ravaillen ja laukaten. Epper ei ollut kauhean reippaana, mutta ei onneksi aivan tahmeakaan.

Ensimmäisenä tehtävänä tehtiin kavaletin avulla laukanvaihtoja molemmista suunnista. Meillä oli aluksi melkoisesti hankaluuksia ennen kuin sain viimein Epperin liikkumaan aktiivisemmin. Ongelmana oli ensin se, että polle lähti aivan liian kaukaa hyppyyn, jolloin itse en ollut yhtään mukana enkä siten ehtinyt pyytää laukanvaihtoa. Sitten tajusin yrittää pitää hevosta liikkeessä, mutta olla päästämättä sitä ihan kilometrin mittaiseksi, jolloin hyppy lähti paremmasta paikkaa ja ehdin olla johtamassa, jolloin saimme vaihtoja. Väliin tosin mahtui myös ristilaukkaa sekä parit laukanvaihdot lennosta, tosin etupää ensin vaihtaen ja takapää vasta raipan nohituksen jälkeen mukaan tullen.

Seuraavaksi pääsimme kolmen esteen jumppasarjalle, jota opettaja korotti noin 75-80 senttiin. Ensimmäiset kierrokset olivat vähän töksähtäviä, kun Epper hyytyi jälleen juuri ennen estettä. Tästä seurauksena oli kummallisia roikkuhyppyjä, joihin en osannut mukautua. Kertaalleen tuli ihan hirveä hyppy, kun sukelsin, viskasin vielä pohkeet taakse ja kaiken lisäksi suoristauduin viimeisellä esteellä ihan ennen aikojaan. Opettajalta tuli kommenttia, että hitaampi ylävartalo ja reippaampaa laukkaa Epperille ja tarvittaessa muistutusta myös esteiden välissä. Kaasuttelin sitten paremmin, jolloin Epper vähän tsemppasi ja jumppasarja ylittyi nätisti ilman ongelmia. Plussaa siitä, että käteni muistivat myödätä aika hyvin.

Päivän rata sisälsi tuttuun tapaan jo harjoitellut asiat. Aika oli kortilla, joten hyppäsimme radan vain kerran. Maksimikorkeus oli mielestäni 70 cm. En saanut Epperiä hereille ennen ensimmäistä estettä, joten laukka ei vaihtunut esteellä etupäätä enempää. Jäin sitten vaatimaan takapäätä mukaan enkä suostunut vaihtamaan ravin kautta. Menimme sitten kakkosesteelle ristilaukassa. Tässä kohtaa Epper kuitenkin tajusi vipsauttaa kaikki jalkansa oikeaan laukkaan, jolloin kolmoselle päästiin hyvin. Yritin kaasutella nelossarjalle, mutta vaatimattomaksi jäi. Yli kuitenkin päästiin ilman pahempia töksähdyksiä. Viitonen ylittyi ok ja laukkakin vaihtui. Kuutonen ja seiska menivät myös ihan hyvin, ja Epper oli hereillä, jolloin laukka saatiin seiskalla vielä vaihtumaan.


Opettajalta tuli kommenttia, että aika tasaiselta näytti eikä ollut suurempia ongelmia. Itse kommentoin, että oli aika raskasta, kun hevosta sai koko ajan pyytää liikkumaan. Vastauksena tuli, ettei Epper ihan helposti innostu esteistä niin paljoa, että alkaisi itse liikkua. Toisaalta Epper opettaa ainakin hyvin tarkkailemaan sitä, että hevonen pysyisi edes suunnilleen liikkeellä. Olisin silti tahtonut ottaa radan uudelleen paremmalla etenemisellä, mutta aika tosiaan kävi vähiin. Tunnista jäi kuitenkin jälleen hyvä mieli. Epper meni kiltisti kaikki esteet yli, vaikka tarvitsikin vähän muistuttelua. Olin myös iloinen, kun sinnikkään yrittämisen jälkeen sain ennen rataa tehdyissä harjoituksissa laukan vaihtumaan pari kertaa puhtaasti lennosta. Nyt pitäisi alkaa opetella virittelemään Epper pysymään hyvässä laukassa ja innostumaan siitä hommasta vähän enemmän, niin siinä olisi kiva esteratsu minulle. Näiden kahden viime valmennuksen perusteella keväälle asettamani tavoite 70-80 cm:n radan suorittamisesta alkaa tuntua taas mahdolliselta. Ensimmäiset tallin estekisat ovat näillä näkymin 1.4., joten tässä on myös mukavasti aikaa harjoitella lisää.