Jätkän kanssa yksityisestetunnilla

Ilmoittauduin hetken huumassa Oulunsalon ratsastuskoulun ylimääräiselle 60 cm:n estetunnille. Pakkanen tosin yritti sössiä suunnitelmani, kun auto ei meinannutkaan lähteä käyntiin. Onneksi lisälämmitys auttoi ja pääsin ajoissa tallille. Estetunnille olisi mahtunut mukaan viisi ratsastajaa, mutta olinkin sitten ainoa. Ei kyllä haitannut, kun sain 30 eurolla yksityisestetunnin. Olin toivonut ratsuksi varmaa menijää, joka liikkuu itse. Ratsunani oli sitten Silvano, jota luonnehditaan tallin jätkäksi, joka vaatii jämäkän ja asiallisen käsittelyn. 14-vuotias ruuna oli aika passelin kokoinen 166,5 sentin säkäkorkeudellaan, vaikka karsinassa näyttikin isommalta. Koulutustasoltaan Silvano on vaativan B:n tasoa ja rataesteillä sujuu 120 cm.

Tunnin alku oli vähän hämmentävä, kun opettaja komensi verkkaamaan ravissa ja laukassa puomia ylitellen ja lähti itse käymään tallissa. Olen ilmeisesti taas tottunut liikaa siihen, että jonkun pitää olla koko ajan ohjeistamassa. Alkukäynnit jäivät vähän lyhyeksi, mutta olin jo huomannut vasemman puolen olevan hevoselle ja itselleni vaikeampi. Ravissa oikea kierros oli kohtuullisen ok, mutta Silvanoa sai vähän hoputella etenemään. Vasemmalle sisälle puskeminen oli melkoista enkä saanut hommaa mitenkään haltuun. Ravailin kuitenkin sinnikkäästi ja koetin saada omaa vasenta puoltani hommiin. Ei kyllä onnistunut. Laukkasin sitten puomin yli molemmista suunnista ja Silvanon laukka oli kohtuullisen helppoa ja kolmen viimeisen askeleen laskeminen puomille onnistui hyvin. Menomme ei ollut kauhean sujuvaa enkä oikein osannut itse sitä korjata.

Ensimmäisenä tehtävänä oli tulla ympyrällä ensin puomia, sitten pystyä laskien aina kolme viimeistä askelta ennen hyppyä. Laskemiset sujuivat pääosin hyvin, mutta muutamia kertoja Silvano ei ottanut pidätteitäni vastaan ja laskuni menivät sekaisin. Vasemmassa kierroksessa oli taas vähän ohjausvaikeuksia, ja opettaja ohjeisti pitämään ulkopuolesta huolta. Välillä Silvano meni mukavan lyhyttä laukkaa, jolloin ympyrällä hyppääminen sujui kivasti. Tunnin aikana ehdittiin testata myös kahdeksikolla (alla olevan ratapiirroksesta esteet 5 ja 3) hyppäämistä sekä s-kirjaimen mukaisesti (esteet 2a, 1 ja 7) olleiden esteiden hyppäämistä. Kahdeksikolla hyppääminen sujui kivasti, ja Silvano vaihtoi laukat nätisti johtamalla. Opettaja ihasteli sitä, että kerrankin joku johtaa kunnolla. Kääntämisen kanssa oli välillä hitusen vaikeaa, kun esteet olivat kohtuullisen tiukalla kahdeksikolla, mutta opettaja rohkaisi luottamaan siihen, että hevonen kyllä hyppää, jos itse olen menossa.

S-kirjaimen mukaan olleet kolme estettä hirvittivät, kun ne näyttivät tulevan todella tiuhasti peräkkäin. Jälleen opettaja sanoi, että pohkeet vaan hevosen ympärille, niin se kyllä menee vinostikin yli. Muutamat kerrat töpeksin pelkuruuksissani ja jarrutin hevosen menoa liikaa. Tuloksena läheltä lähtenyt hyppy, jossa oma tasapaino katosi. Selässä onneksi pysyin, vaikka pariin otteeseen keikuin hatarasti matkassa. Opettaja kehotti ajattelemaan kantapäitä aktiivisesti alaspäin, jotta kaarteet eivät veisi tasapainoa mennessään. Mentiinpä ainakin kerran ohikin viimeisestä esteestä, kun en taas ollut kartalla. Haastava tuollainen tehtävä, jossa esteet tulevat nopeasti toistensa perään ja kaiken lisäksi pitää muistaa kääntää.

Tunnin rata näytti puolestaan tältä. Ykköseste ylitettiin ympyrällä vasemmassa kierroksessa ja siitä jatkettiin kakkossarjalle. Väliin mahtui kaksi askelta ja esteet ylittyivät hyvin. Tie kolmoselle tosin pääsi venähtämään liikaa oikealle, mutta onneksi tilaa oli sen verran, että pääsimme suunnilleen suorana esteen yli. Sitten tapahtui taas jotain enkä saanut hevosta hallintaani ennen nelosta. Tulimme sille liian vinosti enkä uskonut, että ratsu olisi sitä hypännyt. Uusi lähestyminen, jolloin pääsimme paremmin neloselle ja viitonen ylittyi myös. Kuutoselle mentäessä vieressä pohottanut lämmitin jännitti vähän kuskia ja hevosta, mutta selvisimme siitä hienoisella liirauksella oikealle. Yli pääsimme kuitenkin ja väliin ennen seiskaa meni neljä askelta.

Opettajalta tuli kommenttina, että perussiistiä ratsastusta ja laukat vaihtuivat hyvin. Moitetta tuli vähän siitä, että jos olisin kannustanut, olisi Silvano hypännyt nelosenkin vinosta. Itse olen vain tottunut liikaa siihen, että jos tullaan liian vinosti, niin en yritä puskea hevosta esteestä yli. Toisaalta huono asenne, mutta toisaalta taas on ehkä parempi panostaa hyviin teihin kuin yrittää pelastaa tilannetta viime hetkellä. Itse olin radassa tyytyväinen siihen, että laukat tosiaan vaihtuivat ja Silvano pysyi suunnilleen hyppysissä, vaikka vaati melkoista jarruttelua välillä. Silvano alkoi lämmetä hommaan, jolloin sen saaminen hallintaan vaikeutui entisestään. Opettaja kehotti ottamaan muutaman napakan pidätteen, jolla hevosen saisi kuulolle. Jostain syystä olin aika voimaton yläkropasta, jolloin hevonen sai kiskottua minut mukaansa etukenoon. Välillä harmitti melkoisesti ja manailin mielessäni. Otin sitten muutamia peruutuksia, jolloin hevonen kuunteli vähän paremmin.

Pääsin hyppäämään radan vielä toisen kerran eikä onneksi uusia ongelmia ilmaantunut. Kolmannelle kierrokselle muutama este nousi 70 senttiin ja seiskan jälkeen tuli jatkaa vielä aiemmin harjoiteltu s-kirjaimen muotoisesti olleet esteet. Kolmas kierros meni perusradan osalta ok, mutta häselsin taas seiskalle tullessa, jolloin Silvano pääsi menemään oman mielensä mukaan enkä saanut sitä hallintaan. Jouduin sitten käymään ihan käynnissä ja siitä starttaamaan vielä matkan s-linjan esteille. Tällä kertaa niistäkin päästiin taas yli, mutta itseä jäi harmittamaan keskittymisen puute perusradan viimeisellä esteellä.

Loppuun toivoin, että menisimme sarjaa ja opettaja tarkkailisi istuntaani. Parin kierroksen ajan esteet olivat noin 70 senttiä. Sarjan a-osa oli pysty ja b-osa okseri. Pysty sujui ok, mutta okserilla jalat heilahtivat aluksi vähän taakse, suoristauduin ennen aikojani eivätkä kädet myödänneet kovin aktiivisesti. Opettaja kehotti ajattelemaan uudelleen kantapäitä alas ja varomaan, etten jää pystyn jälkeen liian etukenoon. Okserilla opettaja kehotti ajattelemaan kättä kuitenkin vähän eteenpäin, vaikka passiivisempi myötäykseni oli ollut ihan riittävä tälle estekorkeudelle. Sain tehtyä korjauksia uusintayrityksillä kivasti, joten rohkenin toivoa esteitä 80 senttiin, ja opettaja nostikin ne. Pääsin tulemaan sarjan vielä kasikymppisenä, ja hypyt menivät aika mukavasti, kun muistin miettiä opettajalta saamani ohjeet. Opettaja nosti vielä kolmosesteen kasikympiksi, sillä halusi nähdä, miten ylävartaloni toimii yksittäisellä esteellä. Kun sain Silvanon hyvään, hallittuun laukkaan, ylittyi pysty kivan helposti.

Tunti päättyikin siihen ja itselle jäi olo, että ehdittiin hypätä tosi paljon. Kysäisin opettajalta vielä tiiviisti palautteen. Hän sanoi perusratsastuksen olevan kunnossa, laukat vaihtuivat hyvin ja mietin reittejä esteillä. Parannettavaa olisi kantapäiden pitämisessä alhaalla, jotta kaarteet eivät vie tasapainoa. Lisäksi saisin huolehtia siitä, etten jäisi hypyn jälkeen turhaan etukenoon. Silvanosta jäi vähän ristiriitainen fiilis. Ärsytti vietävästi ne hetket, kun ruuna lähti kipittämään kuuntelematta minua ja kun se kaiken huipuksi onnistui kiskomaan minut turhan monesti etukenoon. Toisaalta Silvano meni kaikesta mukisematta yli, kun olin itse menossa myös. Ne parit esteen ohi livahtamiset olivat omia mokia, kun en ollut yhtään ajantasalla. Silvano ei myöskään mutkitellut tai antanut ymmärtää, että voisi valita kieltämisen hyppäämisen sijaan. Hetkittäin sain Silvanoa hyvään laukkaan, joka eteni minun hallinnassa ja ymmärsin siitä, miksi ratsu on yksi tallin suosikeista. Itsevarmuus nousi taas hitusen, kun pääsin mukavasti muutamia kertoja sen maagisen 80 sentin yli. Vielä kun saisin vietyä tätä kasvavaa itsevarmuutta myös oman tallin estevalmennuksiin sen häseltämisen tilalle.

Kouluväännöstä hyppelemiseen

Ottipa kahden ratsastustunnin päivä muka voimille. Nyt on ihan nuutunut, mutta urheiluhengellä onnellinen olo. Kävin tänään yksityisestetunnin lisäksi toki normaalin tuntini, eihän sitä passaa välistä jättää. Kouluvääntöön sain kovaa vauhtia suosikkikoulupollelistani kärkikahinoihin kipuavan Jussin. Esteillä minulla oli totta kai Poku.

Kouluväännössä aiheena oli pohkeenväistö käynnissä ja ravissa sekä lisäykset ravissa ja laukassa. Jussi oli jotenkin tavallista nuutuneempi tällä kertaa ja pollea piti olla nohittamassa useampaan kertaan. Opettajakin kiinnitti huomiota siihen, että etenkin laukassa meno oli aika jäykän näköistä. Mitään näkyvää syytä siihen ei löytynyt, joten toivottavasti pollella oli vain vähän väsy.

Pohkeenväistö tehtiin lävistäjällä kohtuullisen jyrkkänä. Kun lopulta pääsin taas kärryille siitä, mitä pitikään tehdä, sain käynnissä aika makeita väistöpätkiä Jussin kanssa. Se otti hyviä väistöaskelia kunnolla rungon alle, pyöristyi ja kulki samassa tahdissa oli se väistössä tai ei. Ravissa kuskilla oli taas ongelmia pidätteiden kanssa, jolloin väistöt eivät lähteneet ihan niin nätisti. Mutta niinä kertoina, kun sain jarruteltua Jussin etupäätä ja nohitettua takapäätä, loksahti polle taas paikoilleen ja teki töitä kivasti.

Lisäykset sen sijaan eivät onnistuneet oikein mitenkään. Ne tehtiin pitkällä sivulla niin, että alkuun pyöräytettiin voltti, jossa hevosta koottiin vähän lyhyemmäksi. Sitten vain askel kerrallaan -ajatuksella lähdettiin pitkällä sivulla lisäämään. Minun ongelmanani oli se, että joko tyrkkäsin liikaa pyyntöä kerralla, jolloin Jussi rikkoi laukalle tai sitten annoin niin epämääräisiä apuja, ettei Jussi hoksinut pyyntöä. En siis sisäistänyt sitä, että pyydetään tarvittaessa tasaisesti eikä odoteta saavan kaikkea yhdellä kommennuksella. Muutamat lisäykset kuitenkin onnistuivat ja laukkalisäyksessä olin jopa tyytyväinen. Kunhan muistin nojata vähän taaemmas ja pyytää varovaisemmin, Jussi lisäsi ihan kivasti ja ponnekkaasti laukkaa.

Hienoisesta tervakavioisuudesta huolimatta Jussi oli jälleen antoisa ratsastettava. Pienellä työllä se haki itseään tuntumalle. Vaikken saanut sitä siellä pysymään läheskään koko aikaa, sain todella mukavia pätkiä tuntumaa siihen, millaista menon tulisi olla. Paras onnistumisemme oli käyntiväistöissä. Oli hienoa tuntea, kuinka hevonen tekee alla töitä kohtuullisen pienillä avuilla. Kiva heppa kyllä tuo Jussi, minä tykkään. :)

Yksityistunnilla jatkettiin istunnan hiontaa ja vähän treenattiin kaarevalla uralla olevan kahden esteen tien hahmottamista. Poku oli vähän reippaampi kuin eilen ja väläytti välissä tuttua reipasta itseään, mutta ei se vieläkään ollut ihan niin terässä kuin yleensä. Toki onhan yksityistunti rankempi hevosellekin, vaikka opettaja fiksusti kävelytti meitä harjoitusten välissä ja antoi näin molempien vähän hengähtää.

Ensimmäiset (ja muutamat seuraavat) hypyt olivat kyllä taas niin kauheita. Tajusin jo hypyn kohdalla, mikä kaikki meni metsään, mutta en saanut millään korjattua niitä ennen tätä havaintoa. Lopulta aloin taas muistaa istuntaa sekä käsien ja katseen paikkaa, mutta tällä kertaa jalat halusivat taas notkahtaa hypyissä liikaa taakse.

Hyppelin kolmea estettä, joista kaksi oli pystyä ja yksi okseri. Okseri ja pysty olivat suoralla linjalla ja yksi pysty okseriin nähden kaarevalla linjalla. Aluksi otettiin suoraa linjaa, jossa keskityttiin istuntaan. Kumma homma, että jos kädet älysivät mennä oikeaan suuntaan, takamus ei tajunnut mitään. Katse sentään oli aika kivasti oikeassa paikassa, siihen olinkin hyvin tyytyväinen.

Kaarevalla uralla olevan pystyn ja okserin hyppääminen tuottivat sitten eniten harmaita hiuksia. Onnistuin tuomaan Pokun esteelle muutamaan otteeseen tosi kehnosti, jolloin tuloksena oli kieltoja. Mutta hah, tällä kertaa pysyin kyydissä, kun kädet olivat oikeassa kohdassa ja ne auttoivat pysäyttämään sukellukseni maata kohti. Mutta ennen tätä käsivalaistumista pudotimme okserin toisen puomin alas ja opettaja armotta sanoi sen olevan minun mokani. Olin jäänyt kädellä kiinni, jolloin Poku ei voinut venyttää itseään oikein. Kun muistin pitää käden oikeassa kohdassa, liisi Poku nätisti esteen yli.

Reittivalinnat okserin ja pystyn välille tuottivat myös vähän arpomista. Yritin kahmia mahdollisimman lyhyen tien, jolloin toin Pokun huonosti esteelle ja tuloksena oli joko kielto tai kurja hyppy, johon en ehtinyt mukaan ja kiskaisin tietenkin suusta. Opettaja neuvoi ottamaan ensimmäisen hypyn jälkeen enemmän suoraan, jolloin hypyt sujuivat kivasti.

Tunnin parhain anti oli juuri se, kun pystyn ja okserin hypyt molempiin suuntiin menivät pari kertaa oikein näpsäkästi hyvässä laukassa vailla kummempia ongelmia. Pokukin heräili niihin hetkiin, jolloin oli kivata hypätä hevosella, joka itsekin nautti puuhasta. Kauhistelin opettajalle sitä, kuinka nopeasti asiat unohtuvat. Tsemppaavana tapauksena hän sanoi, että tänään istunta oli kuitenkin eilistä jo parempi enkä yrittänyt kovin paljoa sukellella saati jysähtää puolivälissä hyppyä takaisin satulaan. Jotain siis opin parempaan päin. Vielä kun olisi ollut videokuvaaja matkassa, olisi ollut kiva katsella sopivalla noloudella omaa kohellusta.

Tunne oikeasta istunnasta

Ensimmäinen yksityisestetunti on nyt takana ja huh, olihan siinäkin jo puuhaa! Pollekseni sain tosiaan estelempparini eli Pokun. Herraa tosin vähän ärsytti, kun kaverit pääsivät tunnin jälkeen takaisin talliin ja se reppana joutui vielä hommiin. Mieltään polle osoitti vetämällä aina tallia kohden ja laahustamalla muut ajat.

Olin opettajalle toivonut, että käsittelisimme istuntaani. Valtaosan ajasta se on päin mäntyä, jolloin kaikki muukin hyppäämisessä menee kehnosti. Verryttelyravissa opettaja katsasti kevyttä istuntaani. Korjattavaa oli siinä, että veisin selkää enemmän notkolle ja satulan takakaarta kohden. Tähän asti olen useimmiten yrittänyt kurkotella korkeuksiin, mikä ei yllättäen ole ollut hyvä juttu. Kommenttia tuli myös jalastani, joka tahtoi lipsahdessa taaemmas, jolloin keikahdin taas pois tasapainosta. Jalan paikan korjaaminen oli haastavaa. Tuntui, ettei satula antanut myöten pitää jalkaa oikeassa kohdassa. Oikeasta estesatulasta olisi tässä ollut varmasti paljon apua.

Tämän jälkeen istuntaa hiottiin maapuomien ja parin toisesta päätä nostetun puomin avulla. Opettaja ohjeisti jälleen notkistamaan selkää, viemään omaa takamusta satulan takakaarta kohti, pitämään jalan paikoillaan ja katse suoraan eteenpäin. Tällä samalla kaavalla mentiin myös kahden pystyn suora ja lopulta yhden pystyn tehtävä. Monen kerran jälkeen aloin hiljalleen tajuta, minne sitä takamusta piti siirtää ja katsekin pysyi kohtalaisesti oikeassa suunnassa. Kun nämä kaksi sattuivat loksahtamaan kerralla kohdilleen ja käsikin myötäsi sopivasti, sain pitkästä aikaa kunnon ahaa-elämyksen. Tunsin istuvani lähellä hevosta asennossa, jossa en häiritse sitä ja jossa pystyn mukautumaan hyppyyn mainiosti. Istuntani tuntui helpolta ja ennen kaikkea toimivalta. Siitä seurannut fiilis oli kyllä ansaittu.

Kun toinen pysty jätettiin pois ja siirtymäksi otettiin ravi, alkoivat hommat taas mutkistua. Jotenkin tunnen tarvitsevani sen yhden esteen, jolla muistan, miten homma piti tehdä ja korjaan sen seuraavalle. Nyt monet hypyt olivat kehnoja. Joko pyrin nousemaan korkeuksiin, istuin ennen aikojani takaisin satulaan tai sitten en ollut mukana yhtään. Huhhei. Välissä sain keskityttyä, muistin hinata takalistoni taaemmas ja pitää katseen ylhäällä, jolloin sama ahaa & jes -fiilis pääsi tulemaan. Tässä pätee taas se sääntö, että kun muistaa yhden asian tehdä oikein, unohtaa kaksi muuta.

Yleisfiilis tunnista oli hyvä. Opettaja osasi kertoa asiat havainnollisesti ja jaksoi kannustaa. Poku-herra oli tosiaan vähän väsy, jolloin lähestymiset pystyille olivat välissä sellaista tervassa kahlailua, että väkisin nauratti. Onnistuin myös ottamaan lähikontaktia maahan, mutta onneksi turvallisesti. Lähestyimme tosiaan estettä ja minä innokkaana olin hyppäämässä. Poku seisahtui nätisti ja ennen kaikkea hitaasti, mutta olin jo ponnistamassa eteenpäin ja kun polle vielä vei päänsä alas, olin ihmettelemässä maailman menoa kaulalla. Sitten Poku vielä päätti harppoa muutaman askeleen, niin pitihän siitä roikkumisesta luopua ja laskeutua oikeasti pehmeästi maahan. Nauratti kyllä väkisinkin oma tyhmä töppäys tuossa ennakoimisessa, mutta onneksi Poku malttoi rauhassa odotella, että apinaksi muuttunut kuski pudottautuu pois kaulalta.

Huomenna olisi sitten toinen tunti. Opettaja on vielä maisemissa elokuun loppuun, joten ajattelin kysäistä, liikenisikö hänellä opettaa minua vaikkapa kerran viikossa. Olisi mukava saada kaksi tarkkaavaista silmää seuraamaan koko tunnin ajan ja kommentoimaan myös. Yksityistunnilla yllättäen tuntee tehneensä hommia kolmen tavallisen ryhmätunnin edestä.