Koulukurssin 1. tunti: toisen taidosta nauttimista

Perjantaina käynnistyi Artsin viikonlopun mittainen koulukurssi, johon osallistuin Pavella. Viikonlopun aikana luvassa oli viisi tuntia kouluvääntöä, ja se tulikin todella tarpeeseen. Kurssin ensimmäiselle tunnille sain Paven edellispäivän pätevän kuskin todella hyväksi ratsastamana. Tunnilla teimme pohkeenväistöjä ja siirtymisiä. Ratsukoita tunnilla oli neljä.

Teimme pohkeenväistöjä pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle käynnissä ja ravissa. Olin pyhästi luvannut itselleni ottavani tänään hankalat paikat tavallista rauhallisemmin, mikä onnistuikin aika hyvin. Väistöissä Pave välillä jäkitti ja hirveili, mutta juttelin sille mukavia ja samalla pidin itseni vähän rennompana. Pätevän edellispäivän kuskin työ näkyi Pavessa, sillä se väisti pääosin aika helposti, myös ravissa. Olipa kiva mennä minulle yleensä aika työläitä väistöjä tavallista sujuvammin. Vielä kun osaisi itse ratsastaa hevosen hyväksi.

Väistöjen jälkeen jatkoimme siirtymisten tahkoamisella. Teimme ravista käyntisiirtymisiä lävistäjällä. Siirtymisessä jarrutusapuna käytettiin polvien sulkemista satulaan ja mahdollisimman vähän ohjaa, jotta hevonen pysyisi rentona. Paven kanssa jouduin vähän turvautumaan ohjaankin, mutta sain haettua hyvin polvijarrutustakin mukaan. Siirtymiset käynnistä raviin olivat kohtuullisen tasaisia ja aika rentoja. Tehtävään lisättiin käyntisiirtymisen jälkeen tehty laukannosto ja pieni pätkä laukkaa. Muutamat nostot lähtivät ihan kivasti, mutta paikoin Pave alkoi vähän ennakkoida tulevaa nostoa eikä malttanut niin hyvin. Nostoissa tärkein kertaus oli istua rauhassa eikä yrittää soutaa hevosta laukkaan. Palasimme vielä ravi-käynti-ravisiirtymisten pariin kolmikaarisella kiemurauralla, jolla siirtymiset käyntiin teimme suoristuskohdissa. Siirtymiset onnistuivat meillä tälläkin tehtävällä ihan kohtuullisesti.

Lopuksi teimme vielä ravilisäyksiä uralle. Tässä kohdassa tulivat tunnin parhaat onnistumiset. Pave oli oikein hyvin kuulolla ja lähti pienillä kannustuksilla lisäämään ravia kivasti. Mikä parasta, sen sai vähän isommasta ravista takaisin ihanasti istuntaa ja pientä polvijarrutusta käyttämällä. Eikä jarruttaminen hyydyttänyt sitä, vaan yhtä hyvin se lähti taas lisäämään ravia. Jee! Virnuilin selässä kuin mikäkin ääliö, sillä meno tuntui niin hyvältä. Vaikka ei sillä lisäyksellä mitään kymppejä olisi kouluradalla kerännyt, oli se meiksi varsin hyvää työskentelyä.

Tunti päättyi todella hyviin fiiliksiin. Oli niin makea mennä Pavella pätevän kuskin jälkeen. Mieltä lämmitti myös se, ettei Pave mennyt tunnin aikana huonommaksi, vaan väläytteli vielä lopussa tosi hyviä hetkiä. On se vain kiva aina huomata, mihin Pave pystyy, vaikka en sitä osaakaan siitä itse aina kaivaa esille.

Kun vähiten odottaa

Perjantain pienryhmätunnille opettaja oli pistänyt minulle Manun. En osannut olla kovin iloinen siitä, sillä tähän mennessä en juuri ole osannut koulutunnilla sitä hevosta ratsastaa. Lähinnä olen saanut sen kipittämään ja olemaan hyvin raskas edestä. Niinpä nousin satulaan valmiiksi maani myyneenä ja valmistauduin ottamaan tulevan vastaan. Koulutunnin aiheena olivat takaosan väistättämiset sisemmäs sekä lisäykset. Ratsukoita oli neljä.

Ensin teimme takaosan väistätyksiä sisemmäs pääty-ympyröillä käynnissä. Manu oli ollut edellistunnilla, joten sen olisi luullut olevan virittynyt hommaan, mutta ei. Käynnissä Manu mateli melkoisesti enkä saanut sitä reipastumaan. Lopulta takaosan väistätystä yrittäessäni Manu yksinkertaisesti alkoi pysähdellä. Hellitin ohjista ja pyysin pohkeella eteenpäin, mutta kummempaa reaktiota ei tullut. Niinpä opettaja toi lyhyen raipan, jonka näkeminen riitti muistuttamaan Manua liikkumisesta. Sen jälkeen opettaja neuvoi pidättämään ulko-ohjalla etuosaa, jotta takajalat ehtivät astua ristiin. Nyt takaosan väistättäminen alkoikin onnistua, kun sain etuosaa pidätettyä hieman ja pohkeeni läpi. Onnistuneissa väistöissä Manu antoi hyvin edestä periksi, jolloin se keveni ja oli helpompi ratsastaa. Tärkeintä oli tosiaan muistaa ottaa etuosa kunnolla haltuun ennen kuin edes kuvitteli takaosan väistätystä.

Seuraava tehtävä oli pyöräyttää ravissa pääty-ympyrä tai pari, jatkaa siitä pitkää sivua myöten suoraan, kunnes käännyttiin keskihalkaisijalle etuosakäännösmäisesti takaosaa väistättäen. Tämän jälkeen jatkettiin kentän poikki ja vaihdettiin suuntaa jälleen etuosakäännösmäisesti. Sen jälkeen hevonen suoristettiin pitkälle sivulle ja tehtiin ravilisäys, kunnes oli taas pääty-ympyrän vuoro ja sitä myöten koko tehtävän. Manua sai aluksi jarrutella etuosakäännösmäisiin kulmiin, jotta se alkoi malttaa odottaa. Takaosan väistättäminen vasemmalle tuntui helpommalta, kun silloin sain Manun ulkopuolen pidettyä paremmin hallinnassa. Oikealle väistättämisessä en taas saanut ulkopuolta kontrolliin, jolloin Manu pääsi vähän valumaan sieltä karkuun. Alkuun en tohtinut pyytää ravilisäystä kovin suuresti, sillä pelkäsin Manulla naksahtavan kipitysvaihde jumiin. Olin kuitenkin ihanasti väärässä, sillä kun annoin Manun toisen etuosakäännösmäisen kulman jälkeen venyttää ravia, se eteni sangen rennosti ja maltillisesti. Sen seurauksena uskalsin myös vaikuttaa, jolloin saimme aika kivojakin ravilisäyksiä. Manu myös pysyi kuulolla, ja sain sen aina hallintaan ilman merkkiäkään kaahausvimmasta.

Laukkatehtävänä oli puolestaan aloittaa pääty-ympyrällä hakien ensin hyvä rytmi laukkaan. Sen jälkeen sai jatkaa pitkälle sivulle, jonka alusta hevosia väistätettiin muutama metri sisemmäs, jonka jälkeen sai vähän lisätä laukkaa. Sitten lyhyen sivun tullessa vastaan palattiin takaisin normaaliin laukkaan ja valmisteltiin sama kuvio toiselle pitkälle sivulle pääty-ympyröiden avulla. Muistin tällä kertaa valmistella laukannostot huolella, sillä monina muina kertoina Manu ei ole ensin ymmärtänyt pyyntöäni ja on sitten tarjonnut kiitoravia. Nyt sain oltua itse rauhallinen, jolloin laukkakin nousi hyvin. Aluksi oikea laukka oli sangen kolmitahtista, mutta toistojen kertyessä se alkoi muuttua kolmitahtiseksi. Väistöt vasemmalle sujuivat todella kivasti, ja niiden aikana jopa tunsin väistöaskeleet. Manu lähti ihan ihmeen helposti niihin, ja opettajaltakin tuli kehuja menosta. Oikealle Manu ei väistänyt niin selvästi, mutta aina pääsimme kuitenkin irti urasta. Laukan lisäämisessä tarvitsi oikeastaan ajatella vain rentoa istuntaa sekä antaa Manulle lupa lähteä pidentämään askelta. Hetkittäin sitä sai tosin vielä pohkeella pyytää eteen, mutta muutoin pidempi laukka-askel lähti muitta mutkitta. Olin aika fiiliksissäni, ja sitä kohotti entisestään se, että Manu palasi hieman reippaamman laukan jälkeen vaivatta normaaliin laukkaan. Kivaa oli myös se, kuinka rauhassa maltoin istua enkä alkanut ennakoida mahdollista jarruttamista, vaan annoin Manun tehdä osuutensa. Ihanan helppoa kerrankin!

Loppuraveissa opettaja pisti kaikki ratsukot tulemaan vielä parit lisäykset lävistäjille. Nyt ravilisäykset eivät lähteneet enää niin hyvin kuin aiemman tehtävän parissa, mutta sentään kolmas yritys oli kahta aiempaa parempi. Vaikka viimeinen tehtävä ei mennytkään ihan nappiin, ei se enää onneksi pystynyt pilaamaan hyvää mieltäni, joka tunnin aikana oli kivunnut korkealle. Odotukseni tunnin suhteen olivat hyvin matalalla eli kerrankin sain yllättyä iloisesti, kun osasin sitä vähiten odottaa. Opettajakin tuumasi, että meno oli ollut paikoin aika hyvää enkä voinut väittää vastaan. Tällä kertaa en tainnut jäädä nypläämään niin paljon ohjilla, jolloin Manu ei alkanut painaa vastaan. Sitten jostain ihmeestä menoomme löytyi aikamoinen rauhallisuus, jolloin jarrutkaan eivät juuri hävinneet. Tämä taisi olla paras tai ainakin helpoin kerta Manulla kouluväännön parissa ja jos jatkossakin olisi vähintään tällaista, voisin kuvitella meneväni Manulla useamminkin.

Ratsastusta moottorin kanssa

Estekisojen seuraamisen jälkeen hurautin Helvin luo ja ihastelin hetken muutaman hassun päivän ikäistä varsaa. Olihan se kovin söötti. Helvikin sitä tuijotteli aikansa, kunnes jatkoimme matkaamme maneesille. Uusia treeniaiheita ei ollut päässä, joten päätin sitten tämänkin tamman kanssa testailla sisäohjan rauhaan jättämistä.

En tiedä, oliko aamusta seuratut estekisat virittäneet minut ratsastuskuntoon vai mikä oli, mutta tämä ratsastustunti tuli mentyä kerrassaan tahdikkaasti. Jo maneesille kävellessä tein Helville selväksi, että pyyntöäni kannattaa totella tai sitten asiaa kerrattaisiin voimistuvan avun menetelmällä. Tamma oli ilmeisen hyvällä tuulella, sillä tämä komento meni sille hyvin perille. Tästä oli siis hyvä jatkaa kuskin kouluttamista.

Tein sitten samaa kuin mitä Veronankin kanssa. Eli pääty-ympyrällä hain hyvää käyntiä ja ravia ilman, että jäisin halailemaan sisäohjaa. Alussa otin ihan rennosti keskittyen vain ulko-ohjaan ja pohkeapuihin. Sisäohja sai olla ihan omissa oloissaan, ja Helvi vaikutti aika tyytyväiseltä tähän ratkaisuun. Yleensähän otan kävelyn jälkeen ohjat aina siihen tiettyyn tiukkuuteen ja alan toivoa, että hevonen pakkaa itsensä siihen oikein. Yllättäen tätä ei tapahdu, jos a) kuski ei muista elää tilanteen mukaan pyytäen ja myödäten ja b) kuski ei pistä pollea liikkeelle.

Kun olin mennyt sekä käynnissä ja ravissa hyvän tovin sisäohjasta piittaamatta, aloin hakea asetuksia nyt sisäohjaakin käyttäen. Mielessäni sain kyllä hokea koko ajan, että pyydä, hellitä, pyydä, hellitä, sillä kovasti vanhat tavat pyrkivät pintaan. Kaikeksi onneksi aloitin oikeassa kierroksessa treenailun, sillä vasemmassa Helvi tykkää vaikeilla asetuksia vastaan enemmän. Tosin nyt, kun sisäkäsikin oli mukana, oli ulkokädellä taas ihan omat kuviot mielessä. Miten voikin olla niin hankalaa kontrolloida kahta kättä yhtä aikaa? Varmaan jollain ajatuksen voimalla sain hillittyä käsiäni ja samalla pyydettyä tammaa liikkumaan asetustenkin kanssa.

Ilmeisesti tällä kertaa olin oikeasti uskottava tamman mielestä, sillä se pisti oman moottorinsa käyntiin etenkin ravissa. Kunhan kuski sai kerättyä auki ammottavan leukansa maasta, alkoi todella mukava työskentely. Helvi otti asetukset todella nätisti vastaan, palkitsi kuskin muistaessa rentouttaa sisäohjaa ja eteni takapäätään normaalia paljon paremmin käyttäen pyöreänä. Useina hetkinä ei ollut tietoakaan siitä, että tamma vain vääntäisi kaulansa pyöreäksi ja laahustaisi takaa, vaan tämä vanha tamma pisti itsensä kunnolla töihin. Pakko myöntää, että tulihan sitä hevosta ihailtua peilinkin kautta. Kaikista oudointa oli se, että pääsin ravissa jopa pidättämään tammaa, jotta se ei kiihdyttäisi turhaa. Olin oikeasti aika haltioissani, vaikka varmasti tuossakin olisi ollut korjattavaa monen kohdan verran. Mutta olen varma, että minulle ja Helville se oli yksi top kolmoseen sujahtavista ravikerroista. Niinä hetkinä sai taas hyvän tuntuman siihen, millaista se meno on, kun asiat ovat vahvasti sinne oikeaan suuntaan. Sehän on silloin niin vaivatonta ja helppoa.

Laukassa tammalla oli moottori hyvinkin käynnissä. Vähän siihen suuntaan jo, että ihan kuin kuskia ei olisi selässä lainkaan. Lisäksi ulkona hyrryyttänyt traktori kiinnosti tammaa enemmän kuin kuskin kuuntelu, ainakin aina hetkittäin. Pyöreydestä ei paljoa ollut tässä askellajissa toiveita, joten keskityin vain saamaan Helvin laukkaamaan minun haluamani tahdin mukaan. Aika paljon sai tehdä pidätteitä, että tamma malttoi alkaa uskoa, mutta löytyihän se järkevämpi meno sieltä. Kieltämättä sangen virkistävää, että tälläkin muorilla on menohaluja. Voisin tottua tähän mieluummin kuin siihen, että kinastelemme koko tunnin siitä, edetäänkö nyt vai ei.

Loppuun kokeilin vielä lisäyksiä lävistäjää myöten. Käynnissä Helvi alussa rikkoi raville, kun joku kuski ei taas muistanut ratsastaa. Muistin sitten pyytää ja pidättää oikeassa suhteessa, jolloin askel piteni hieman, ja tamma jopa pyöristyi. Ravissa humma tosin unohti pyöreyden ja lisäsi hyvin vauhdikkaasti. Muuten varmasti olisi koulukisoissa ropissut hyvät pisteet, mutta harmi vain, ettei kuskilla ollut paljoa muuta tekemistä näiden lisäysten aika kuin istua koristeena selässä. Olisi varmaan pitänyt ottaa komento taas omiin käsiin, mutta olin liian iloissani siitä, että tamma liikkuu itse ja innolla.

Kerrassaan antoisa ratsastus. Pitää toivoa, että tähtien asento on ensi kerrallakin suotuisa, sillä Helvi on varsin mainio tapaus, kun se liikkuu aivan itse. Tunnin parhaat hetket olivat juuri niitä, kun allani työskenteli hevonen pyöreänä kuunnellen ratsastajan pyyntöjä ja niitä mahdollisimman hyvin toteuttaen. Tällaiseen menoonhan voisi ihan tottua, joten lisää tällaista, jookopliiskiitti!

Pakkasesta viis

Hrr, näihin pakkasiin on taas totuttautuminen. Kangistelimme itsemme kuitenkin Helvin kanssa maneesille aihe vähän hukassa. Lopulta päädyin asettamiseen ja lisäyksiin. Helvi pyöristyi käynnissä ihan mukavasti asetuksissa, mutta olisin saanut vaatia takapäätä paljon paremmin liikkeelle. Helvi on oppinut kanssani sen kuvion, että kun se pyöristyy, saa takapäätä hidastaa. Pitää siis alkaa olla paljon tarkempi tuon kanssa ja hiljalleen koulia tamma liikkumaan takapäästä alkaen ja pysymään pyöreänä. Ravissa ei tullut niin sujuvaa pyöreyttä, mutta ei se pää kattoakaan kurkotellut, joten olin tyytyväinen.

Lisäykset tein lävistäjää myöten. Käynnissä tahtoi lähteä nihkeästi eteen, mutta lopulta sain kaivettua tammasta liikettä. Kaikista parasta oli se, että tamma pysyi päänsä kanssa maltillisena ja melkein jopa pyöristyi enemmän lisäykseen kuin että antoi sen kokonaan kadota. Ravissa vauhtia puolestaan löytyi todella hienosti, mutta Helvi hurruutteli sen omaksi ilokseen. Pää siis kattoa kohti, mutta korvat innosta höröllä. Oli mukava nähdä, kun tamma ravata humputteli mielissään.

Lopuksi otin sitten vielä laukkaa. Alussa lähti tahmeasti ja kulmikkaasti liikkeelle, joten otin sitten kevyen istunnan käyttöön. Se auttoi erinomaisesti, sillä Helvi lähti oma-aloitteisesti laukkaamaan sitä tuttua, vetävää askelta jälleen korvat hörössä. Eikä se edes ehdotellut ravia, vaan meni kierros toisen jälkeen laukkaa mielissään. Sain myös pitkästä aikaa jarrutellakin tammaa, kun se olisi mieluusti mennyt reippaammin eikä niinkään keskittynyt esimerkiksi ympyröiden tekoon. Menin myös puomiksi käännetyn kavaletin yli, ja tammahan innostui ajattelemaan sen esteenä. Nytkin tulee vielä hyvä mieli siitä, kun tamma tumtui tykkäävän laukasta ja etenkin puomista. Ehkäpä lauantaina ottaisi muutaman kavaletin tamman piristykseksi?

Tänään oli todella kaivattu hyvä kerta Helvin kanssa. Varustaminenkin meni ongelmitta, sillä tallissa oli muut hevoset sisällä. Ratsastus oli myös kiva, joten Helvi ansaitsi kunnon rapsutukset. Lauantaina sitten tosiaan uudelleen, jo näin ennakkoon ensi viikon väliin jäävän kerran korvatakseni.

Kohtuullisen tasainen kerta

Opetuksen kanssa käydyt tunnit eivät valitettavasti tuoneet puomi- ja esteaiheiden takia uutta treeniä tehtäväksi Veronan kanssa. Päätin sitten alkuverkan jälkeen ottaa pohkeenväistöä sekä pidennyksiä käynnissä ja ravissa.
Alkuverkassa Verona toimi ihan kivasti. Koetin hakea hyvät asetukset kulmiin ja pätkittäin saimmekin toimivia kohtia. Istuntani tuntui olevan jotenkin kenossa kuitenkin enkä jostain syystä saanut sitä korjattua. Lieköhän ollut lihaskireyttä tai sitten juuri ja juuri hintsusti vinossa ollut satula? Pitääpä olla ensi kerralla tarkempi.

Pohkeenväistö käynnissä sujui mukavasti. Kunhan siis muistin vahtia ulkopuoltakin. Pääosin apuina tarvitsi käyttää vain katsella, istuntaa ja ulkopuolen hallintaa, joten olin tyytyväinen, kun en roikkunut sisäohjassa. Pätkittäin Verona pyöristyi nätisti ja taittoi väistöt mukavasti edeten.

Ravissa olin taas unohtanut ulkopuolen kontrollin merkityksen. Veronaa sai aika paljon hidastaa ennen kuin se otti pohkeen väistättävänä apuna. Hommaa auttoi se, kun muistin korjata istuntani enkä jäänyt roikkumaan sisäpuolelle. Kun homma sujuu, eteni Verona sutjakkaan kevyesti väistöä. Huonoina hetkinä polle taisi vain humputella suoraan, ja kuski istua vinkkarassa ihmetellen homman toimimattomuutta.

Lopuksi otin lävistäjällä lisäyksiä käynnissä ja ravissa. Käynnissä Verona rikkoi muutamat kerran raville epäilemättä siksi, etten pitänyt sitä etupäästä riittävästi tuntumalla. Kun hallitsin senkin pään, lisäsi Verona hienosti. Olisin vain toivonut saavani tammaan pyöreyttä, mutta se jäi tällä kertaa saamatta. Kokeilin lisäystä myös ravissa, mutta Veronalla oli virtaa sen verran, että se kaahotti kuuntelematta pidätteitä. Otin sitten pari hallittua hetkeä ja siirryin takaisin käynnin pariin. Pitää oikeasti opetella se, että jos homma ei toimi täysin käynnissä, on aika pieni mahdollisuus siihen, että se toimisi nopeammassa askellajissa.

Laukan jätin tällä kertaa tosiaan kokonaan välistä. Pitää yrittää tässä viikon aikana kysellä yksityistuntia tamman kanssa, niin pääsisimme tutkimaan, mitä kuski tekee selässä väärin ja miten se voisi sen korjata. Taas vähän tuntuu siltä, että itsessä olisi niin paljon enemmän korvattavaa kuin koskaan ehtii paikata. Mutta tätä kait tämä ratsastaminen on, tuskin tässä koskaan valmiiksi tulee.

Työskentelyä puolin ja toisin

Nyt Helvi oli saanut jo jalkansa kuntoon, mutta tällä kertaa takajalan kenkä jäi matkasta. Koska tamma ei reagoinut puuttuvaan kenkään mitenkään, otin maneesilla vähän normaalia lyhyemmän treenin kuitenkin, kun sinne asti olin päässyt. Ravia meni vain parit kierrokset ilman kummempaa tavoitetta.

Ensin otin ihan peruskäyntiä ja aloin vaatia reippaampaa menoa. Helvi ei onneksi ollut laiskimmalla tuulella, vaan reagoi kohtalaisesti pyyntöihin. Itse keskityin kehumaan ja myötäämään, kun tamma liikkui hyvin ja yritin muistaa komentaa, jos vauhti alkoi hiipua. Helvi toimi etupäästä oikein kivasti ja pyöristyi, mutta takapäätä sai kyllä nohitella mukaan. Sen sijaan asetukset molempiin suuntiin menivät hyvin läpi ja saatiin kivoja voltteja ja ympyröitä.

Sitten kokeilin lyhyet pätkät pohkeenväistöä sekä kerrat avo- ja sulkutaivutuksia kummallekin puolelle. Pohkeenväistössä tamma oli oikein näppärä. Väistöt lähtivät pienillä avuilla, ja tamma väisti hyvin askelin eikä vaatinut apujen kertausta joka askeleella. Avot ja sulut eivät olleet oppikirjasta temmattuja, mutta kyllä ne sen kaltaisia liikkeitä muistuttivat ja sujuivat kohtuullisen vaivattomasti.

Lopuksi otin lisäyksiä käynnissä lävistäjällä. Alussa tamma yritti vaihtaa raville, mutta hiljalleen tajusi minun haluavat pidempää askelta, en kokonaan toista askellajia. Pää myös tahtoi muutamat kierrokset nousta ylös, mutta lopulta sain kaivettua tammasta muutamat pyöreät lisäykset, joissa myös takapää oli todistettavasti peilin kautta varmistettuna matkassa. :)

Kumma homma, miten käynnissä meneminenkään ei tylsistytä enää niin paljoa kuin ennen. Muistan ratsastuksen alkuaikoina aina harmitelleeni, jos ei päästykään laukkaamaan edes kierrosta. Nyt sitten puolestaan käynti- ja ravipainotteiset tunnit ovat opettavaisia. Kaikkea sitä sattuukin. Helvi kyllä ansaitsi tästä kerrasta suuret kiitokset ja taputukset. Tammalla oli työmotivaatio kohdillaan ja vaikka se paikoitellen olikin vähän hidas, näki siitä kuitenkin sen, että kyllä se yritti toteuttaa pyyntöjäni parhaansa mukaan. Lisää tällaisia päiviä tämän tamman kanssa, kiitos.

Kouluväännöstä hyppelemiseen

Ottipa kahden ratsastustunnin päivä muka voimille. Nyt on ihan nuutunut, mutta urheiluhengellä onnellinen olo. Kävin tänään yksityisestetunnin lisäksi toki normaalin tuntini, eihän sitä passaa välistä jättää. Kouluvääntöön sain kovaa vauhtia suosikkikoulupollelistani kärkikahinoihin kipuavan Jussin. Esteillä minulla oli totta kai Poku.

Kouluväännössä aiheena oli pohkeenväistö käynnissä ja ravissa sekä lisäykset ravissa ja laukassa. Jussi oli jotenkin tavallista nuutuneempi tällä kertaa ja pollea piti olla nohittamassa useampaan kertaan. Opettajakin kiinnitti huomiota siihen, että etenkin laukassa meno oli aika jäykän näköistä. Mitään näkyvää syytä siihen ei löytynyt, joten toivottavasti pollella oli vain vähän väsy.

Pohkeenväistö tehtiin lävistäjällä kohtuullisen jyrkkänä. Kun lopulta pääsin taas kärryille siitä, mitä pitikään tehdä, sain käynnissä aika makeita väistöpätkiä Jussin kanssa. Se otti hyviä väistöaskelia kunnolla rungon alle, pyöristyi ja kulki samassa tahdissa oli se väistössä tai ei. Ravissa kuskilla oli taas ongelmia pidätteiden kanssa, jolloin väistöt eivät lähteneet ihan niin nätisti. Mutta niinä kertoina, kun sain jarruteltua Jussin etupäätä ja nohitettua takapäätä, loksahti polle taas paikoilleen ja teki töitä kivasti.

Lisäykset sen sijaan eivät onnistuneet oikein mitenkään. Ne tehtiin pitkällä sivulla niin, että alkuun pyöräytettiin voltti, jossa hevosta koottiin vähän lyhyemmäksi. Sitten vain askel kerrallaan -ajatuksella lähdettiin pitkällä sivulla lisäämään. Minun ongelmanani oli se, että joko tyrkkäsin liikaa pyyntöä kerralla, jolloin Jussi rikkoi laukalle tai sitten annoin niin epämääräisiä apuja, ettei Jussi hoksinut pyyntöä. En siis sisäistänyt sitä, että pyydetään tarvittaessa tasaisesti eikä odoteta saavan kaikkea yhdellä kommennuksella. Muutamat lisäykset kuitenkin onnistuivat ja laukkalisäyksessä olin jopa tyytyväinen. Kunhan muistin nojata vähän taaemmas ja pyytää varovaisemmin, Jussi lisäsi ihan kivasti ja ponnekkaasti laukkaa.

Hienoisesta tervakavioisuudesta huolimatta Jussi oli jälleen antoisa ratsastettava. Pienellä työllä se haki itseään tuntumalle. Vaikken saanut sitä siellä pysymään läheskään koko aikaa, sain todella mukavia pätkiä tuntumaa siihen, millaista menon tulisi olla. Paras onnistumisemme oli käyntiväistöissä. Oli hienoa tuntea, kuinka hevonen tekee alla töitä kohtuullisen pienillä avuilla. Kiva heppa kyllä tuo Jussi, minä tykkään. :)

Yksityistunnilla jatkettiin istunnan hiontaa ja vähän treenattiin kaarevalla uralla olevan kahden esteen tien hahmottamista. Poku oli vähän reippaampi kuin eilen ja väläytti välissä tuttua reipasta itseään, mutta ei se vieläkään ollut ihan niin terässä kuin yleensä. Toki onhan yksityistunti rankempi hevosellekin, vaikka opettaja fiksusti kävelytti meitä harjoitusten välissä ja antoi näin molempien vähän hengähtää.

Ensimmäiset (ja muutamat seuraavat) hypyt olivat kyllä taas niin kauheita. Tajusin jo hypyn kohdalla, mikä kaikki meni metsään, mutta en saanut millään korjattua niitä ennen tätä havaintoa. Lopulta aloin taas muistaa istuntaa sekä käsien ja katseen paikkaa, mutta tällä kertaa jalat halusivat taas notkahtaa hypyissä liikaa taakse.

Hyppelin kolmea estettä, joista kaksi oli pystyä ja yksi okseri. Okseri ja pysty olivat suoralla linjalla ja yksi pysty okseriin nähden kaarevalla linjalla. Aluksi otettiin suoraa linjaa, jossa keskityttiin istuntaan. Kumma homma, että jos kädet älysivät mennä oikeaan suuntaan, takamus ei tajunnut mitään. Katse sentään oli aika kivasti oikeassa paikassa, siihen olinkin hyvin tyytyväinen.

Kaarevalla uralla olevan pystyn ja okserin hyppääminen tuottivat sitten eniten harmaita hiuksia. Onnistuin tuomaan Pokun esteelle muutamaan otteeseen tosi kehnosti, jolloin tuloksena oli kieltoja. Mutta hah, tällä kertaa pysyin kyydissä, kun kädet olivat oikeassa kohdassa ja ne auttoivat pysäyttämään sukellukseni maata kohti. Mutta ennen tätä käsivalaistumista pudotimme okserin toisen puomin alas ja opettaja armotta sanoi sen olevan minun mokani. Olin jäänyt kädellä kiinni, jolloin Poku ei voinut venyttää itseään oikein. Kun muistin pitää käden oikeassa kohdassa, liisi Poku nätisti esteen yli.

Reittivalinnat okserin ja pystyn välille tuottivat myös vähän arpomista. Yritin kahmia mahdollisimman lyhyen tien, jolloin toin Pokun huonosti esteelle ja tuloksena oli joko kielto tai kurja hyppy, johon en ehtinyt mukaan ja kiskaisin tietenkin suusta. Opettaja neuvoi ottamaan ensimmäisen hypyn jälkeen enemmän suoraan, jolloin hypyt sujuivat kivasti.

Tunnin parhain anti oli juuri se, kun pystyn ja okserin hypyt molempiin suuntiin menivät pari kertaa oikein näpsäkästi hyvässä laukassa vailla kummempia ongelmia. Pokukin heräili niihin hetkiin, jolloin oli kivata hypätä hevosella, joka itsekin nautti puuhasta. Kauhistelin opettajalle sitä, kuinka nopeasti asiat unohtuvat. Tsemppaavana tapauksena hän sanoi, että tänään istunta oli kuitenkin eilistä jo parempi enkä yrittänyt kovin paljoa sukellella saati jysähtää puolivälissä hyppyä takaisin satulaan. Jotain siis opin parempaan päin. Vielä kun olisi ollut videokuvaaja matkassa, olisi ollut kiva katsella sopivalla noloudella omaa kohellusta.

Hieman kaikkea, jopa onnistumista

Kaapo, myös siis Paavona tunnettu, se pollelistalla komeili nimeni kohdalla. Ei harmittanut yhtään, sillä kyseisellä pollella ratsastamaan oppiminen on alkanut houkutella oikein kunnolla. Tunnin treeninä olikin mukavasti vähän kaikkea: asettamista, pohkeenväistöä sekä siirtymiä.

Tunti alkoikin pohkeenväistöä pitkää sivua myöten. Etupää pidettiin uralla ja takapää väistätettiin uran sisäpuolelle. Kaapoa vähän puistatutti ajatus ja se keskittyikin aluksi päänravisteluun mieluummin. Mutta opettajalta saadut kertausohjeet auttoivat ja kun sisäohja muisti tarvittaessa pidättää ja ulkopohje naputella, niin lähtihän se Kaapokin väistämään. Meni pätkiä myös oikein nätisti ilman, että apuja tarvitsi toistella. Opettaja antoikin Kaapon ratsastamiseen näppärän ohjeen: sille asiat kerrotaan tavutettuna, jotta ne menevät perille. Onhan se jo viisivuotias, mutta silläkin on vielä oppimista.

Tämän jälkeen siirryttiin ravailemaan ja asettamaan. Lyhyeltä sivulta lähdettiin keskihalkaisijalle, siitä vasemmalle ympyrä, takaisin keskihalkaisijalle, päädystä oikealle ja pitkältä sivulta ympyrä vasemmalle. Asettaminen oli taas kuskilta hukassa. Kädet halusivat liihotella ihan omiin suuntiinsa ja jalat roikkuivat hyödyttöminä mukana. Nyt ohjeeksi tuli kiinnittää huomiota siihen, että myös oma vartalo kääntyy hevosen mukana. Eli esimerkiksi vasemmassa kierroksessa oma vasen olkapää kiertyisi vähän, jolloin myös sen puolen jalka olisi helpompi pitää oikeassa kohdassa muistuttamassa hevoselle, että tänne ei kaaduta.

Kun kädet ja jalat olivat yhteistyössä, kulki Kaapokin mukavasti ja jopa pyöristyi. Kun meno taas meni vaikeaksi, opettaja ohjeisti pitämään ulkokädellä martingaalin remmistä kiinni ja asettamaan sisäkädellä. Näin yksi tuntuma pysyi koko ajan tasaisena ja Kaapo saattoi tukeutua siihen. Tämähän auttoi taas, kun kuski muisti tehdä jaloillaankin töitä ja polle meni paikoitellen näppärästi.

Sitten tehtiinkin vähän raviin lisäystä sekä siirtymiset käyntiin. Kaapolla ravin lisääminen sujui näppärästi, kun muistin pitää hevosen suoralla. Parasta pollessa oli se, että lisääminen tapahtui juuri toivotusti: ei kauheaa kaahotusta, vaan tasaisesti pidempää askelta. Käyntiin vaihtaminenkin sujui kohtalaisesti, menohaluja pollella oli taas tuttuun malliin.

Lopuksi otettiin vielä laukkailua ilman kummempia tehtäviä. Kaapohan mennä humputteli tuttuun tyyliin vauhdikkaasti ja kaarteissa tuntui kuin olisin ollut puoliksi kaatumassa. Pohkeeni oli siis taas unohtanut toimia ja polle meni oman makunsa mukaan. Opettaja poimikin meidät taas tarkkailtavaksi ja pisti pääty-ympyrälle. Ensimmäisenä ohjeena oli pitää itsensä kunnolla takajalkojen päällä, ettei Kaapo pääse vetämään oman mielensä mukaan. Tämän jälkeen taas sisäpohkeelle hommia ja oman vartalon kiertoa sopivasti kaarteiden mukaan. Kun nämä palaset loksahtivat minussa paikoilleen, näkyi vaikutus hevosessakin. Olisihan se voinut paremminkin mennä, mutta ihan riittävän hyvin täksi kerraksi.

Tunnista jäi hyvä fiilis ja opettajan kommentti tiivistääkin kaiken olennaisen: ei yhtään hullumpaa.

Herra loppasuun kyydissä

Päivän toinen ratsastustunti ja polleksi sattui oikein mukavasti Rappen. Tunnin treeninä oli asettamiset, pienet pätkät vastalaukkaa ja pidennykset. Aika kivaa oli siis tarjolla.

Tunti aloitettiin humputtelemalla käynnissä ja ravissa vapaasti kiemuroita pitkälle sivulle. Rapessa kivaa on se, että se yleensä kulkee itse reippaasti ja asettuu helpolla. Sain tosin opettajalta kommenttia, että Rappeakin pitää tohtia käskeä asettumaan kunnolla, ei vain sinne päin. Kun näin teki, löysi polle pyöristymistä välittömästi. Mitenhän sitä aina ratsastaakin tiettyjä hevosia kuin ne voisivat särkyä käsiin?

Tämän jälkeen siirryttiin laukkakuvioon. Pitkän sivun lopusta nostettiin laukka, tehtiin pääty-ympyrä ja siitä laukattiin toisen pitkän sivun alkuun ja lähdettiin lävistäjälle. Tarkoituksena oli saada toisen pitkän sivun loppuun asti laukkaa parin askeleen verran, jolloin hevonen siis menisi hetken vastalaukassa. Vasemmassa laukassa en saanut tätä onnistumaan kuin pari kertaa. En ilmeisesti tukenut Rappenia tarpeeksi ja se ehti monesti pudottaa laukan raville. Harmi. Mutta oikeassa laukassa homma rullasi kuin etukäteen suunniteltuna! Laukka pysyi tasaisena pienen vastalaukan ajankin ja Rappen siirtyi raville vasta pyynnöstä. Olin oikein tyytyväinen, kun hevonen yritti ja taisin jopa itse osata antaa oikeita apuja sen yrittämisen tueksi.

Tämän jälkeen jatkettiin ravissa lävistäjien kanssa. Nyt tarkoituksena olisi saada lävistäjän aikana pidennys ja pitkän sivun loppuun päästessä ottaa ravi taas normaalisti haltuun. Jälleen kuski keksi vaikeuksia juuri vasempaan kierrokseen. Pyysin lisäystä ilmeisen liian tarmokkaasti ja Rappen tulkitsi sen laukkapyynnöksi. Opettaja korjasi puuhaani korostamalla, että hevosen tulee olla suora, sillä asettuneena se voi tulkita lisäyspyynnön laukaksi. Mutta jälleen vasemmassa kierroksessa lisäykset onnistuivat aika mainiosti.

Yksi kinkkisimpiä ongelmiani tällä hetkellä on ohjastuntuma. Yleensä humputtelen menemään liian löysillä ohjilla, joten ei ihme, etteivät asiat toimi oletetusti. Olisi kyllä kiva ottaa yksityistunti aiheella asettaminen ja ohjasote. Tulisi kyllä tarpeeseen.

Ps. näin hupaisaa unta. Siinä olin odottamassa ensi viikon estetuntia, joka olikin muuttunut hieman. Ratsukot hyppäsivät ihan käsittämättömän korkeita esteitä ja yhden sellaisen valtavan muurinkin, varmaan kolmisen metriä korkeutta. Sen jälkeen piti vielä suorittaa koulurata. Olin ihan paniikissa. Mietin, ettei Poku kyllä ihan noin korkeita esteitä suorita enkä ole ehtinyt edes opetella sitä koulurataa. Opettaja tosin taisi sitten tuumata, etten edes saisi hypätä. Lisäksi jokin tallin valkoisista polleista oli muuttunut ulkoisesti ja taidoiltaan Miltoniksi. :)

Hetkellistä osaamista

Viikon toinen oma tunti opetuksessa ja hevoseksi oli sattunut Manta. Ajattelin tietysti heti, että voi ei. Tunnilla olisi luvassa vain kipitystä ja kaahailua. Onneksi satuin olemaan suuremmaksi osaksi väärässä.

Tunti aloiteltiin leppoisasti tekemällä käynnissä ja ravissa lisäyksiä ja lyhennyksiä. Manta pysyi kuulolla aika kivasti ja lisäyksetkin onnistuivat, kunhan muistin pitää hevosen suorana ja ohjat kädessä.

Tämän jälkeen otettiin treeniin lisäksi kaksi puomia, jotka olivat lyhyen sivun lähellä kentän pitkän sivun suuntaisesti toisissaan kiinni. Lyhyen sivun keskikohdasta lähdettiin ensin pienemmälle voltille lyhyemmässä ravissa ja saavuttaessa uudelleen lyhyen sivun keskelle pyydettiin lisäystä raviin ja mentiin isompi voltti. Lyhennys sujui kivasti ja pidennykset myös, kunhan muistin pyytää takajalkojen lisäksi etujalkoihin liikettä, ettei Manta koettaisi oikoa ja kaatua miten sattuu.

Tämän jälkeen mentiin pienempi voltti ravissa ja isommalle nostettiin laukka. Parit kierrokset näin ja sitten siirryttiin laukan lisäyksiin ja lyhennyksiin. Olin vähän kauhuissani, sillä tähän asti muilla tunneilla olen löytänyt Mantasta vain kipitystä ja päätöntä laukkaa. Mutta niinpä siinä kävi, että kun kuski muisti istua kunnolla tuoden painoa Mantan takajalkoja kohti ja pyytää lisäystä, se myös tuli. Lyhennys onnistui myös, kun paino oli edelleen oikeassa kohdassa ja sisäpohje muistuttamassa, että tänne ei kaaduta ja niitä jalkoja liikutellaan. Manta oli mennyt tähän saakka aika kivasti. Päätä se ehti välissä viskoa, mutta muutoin oli kyllä yksi parhaista kerroista ikinä sillä hevosella. Laukassa tosin tuli yksi kunnon tappelukohtaus siitä, kumpi määrää ja mihin suuntaan. Olin ilahtunut siitä, kuinka jämäkästi kerroin pollelle, että vaikka nyt kerran pääsit punkemaan omaan suuntasi, toiste et sitä tee. Eikä tehnytkään, vaan laukkasi tehtävän oikein.

Loppuraveissa opettaja vielä pyysi ottamaan Mantan kanssa pidennykset pitkille sivuille. Ohjeet olivat selvät: polle suoraksi ja tarkkana, ettei oikea käsi jää vetämään. Siitä sitten vain pyyntöä pidennykseen ja Mantahan lähti nätisti.

Tunnista jäi todella hyvä fiilis. Koko ratsastuksen ajan keskityin mielestäni todella hyvin ja muistutin itseänikin tyypillisistä virheistäni ja pyrin korjaamaan niitä. Manta teki töitä todella maltillisesti ja ihastuin tähän tammaan pitkästä aikaa lisää. Parasta oli tietenkin opettajan kehu laukkakohdissa siitä, kuinka raivo-Manta hillitsee raivonsa jopa siinä askellajissa mukavasti. Manta on hieno hevonen ja toivon, että jatkossakin sillä mennessäni tavoitan tämän saman "minä osaan" -fiiliksen, joka tänään oli sattunut mukaan tunnille.

Ai niin, oli unohtua. Talvituntilistoja tehdään parhaillaan ja opettaja on antanut suosituksensa tuntilaisille siitä, millä tasolla talvi kannattaisi tahkota. Jos en ihan väärin nimeni kohdalta katsonut tai jos opettaja ei ole sekoittanut minua johonkin toiseen, siirryn talvitunneilla B-tasolle. Hitsit, tuostakin tuli todella hyvä fiilis. Minähän olen siis oppinutkin jotain! :)

Tuplasti taiteilua

Jos olen yhden tunnin ratsastuksen + siihen kuuluneen pyöräilyn jälkeen väsynyt, olen tänään superhyperväsynyt. Kävin siis aamusta ratsastamassa Helvin ja reilun tunnin lepäilyn jälkeen polkaisin omalle tunnilleni.

Helvi oli pirtsakampi onneksi tänään, vaikka vielä olisi ollut toivomisen varaa. Tällä kertaa maneesissa kauhistutti vain hetken ajan sanko, mutta sekin pelko jäi onneksi taakse. Treenasin pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa sekä vähän soveltaen laukkaan. Eli suoralla laukatessa väistätettiin vähän sivulle ja takaisin suoralle. Hyvin meni laukassa samoin kuin käynnissä ja ravissa, vaikka olisi saanut olla sitä kuuluisaa eteenpäinpyrkimystä hivenen jos toisenkin enemmän.

Tämän lisäksi koetin treenata vastalaukkaa voltilla. Huomasin tämän liian haastavaksi ja siirryin vähän helpompaa. Nostin keskihalkaisijalta pituussuunnassa laukan ja suuntasin aina siihen lyhyen sivun päähän, josta tulisi vastalaukkakaarre. Tämähän sujui ihan kivasti eli kyllähän se polle osaa, jos kuski osaa pyytää.

Ihan kiva tunti oli siis. Pitäisi enemmän vielä treenata sitä tuntumalla menoa ja oikean eteenpäinpyrkimyksen löytämistä. Lisäksi tuntuu, että istuntani etenkin siirtymissä on ihan missä sattuu. Mutta onpahan, mitä treenata. Ei ehdi aika käydä pitkäksi.

Sitten omalle tunnille. Mutristin kyllä vähän huultani, kun huomasin listassa nimeni olevan Hessun kohdalla. Soimasin myös itseäni siitä, että olin kehdannut toivoa polkumatkalla, ettei minulle tulisi Manta. No, jupisin Hessulle, että olen selvinnyt tänään kohtuullisesti jo yhdestä tervakaviosta, joten toinen olisi selvää kauraa. Ja yllättäen ei ollut. Harvoinhan se polle itsekseen ne liikkeet tekee.

Alkulämmittelyt humputeltiin ravissa. Hessu oli tapaansa mukaan laiskahko ja sitä sai hoputella tuon tuosta menemään. Minne lie tarmoni kadonnut, mutta ei se kyllä väläytellyt parhaita puoliaan. Lävistäjällä yritettiin tehdä myös raviin lisäystä ja kertaalleen se ehkä onnistui. Ei kovin helposti kuitenkaan.

Sitten lähdettiinkin harjoitukseen, jossa heti pitkän sivun alusta lähdettiin vähän sisempänä olevan tötsää kohti ja pyöräytettiin siitä voltti ja jatkettiin pitkän sivun loppuun. Toisella pitkällä sivulla sai puolestaan tehdä taas lisäystä. Kyllähän tuo kiemurteluosa meni - hitaan varmasti - mutta lisättyä ravia ei ollut mistä ottaa.

Sitten siirryttiinkin laukkaan. Poikkeuksena kuviossa oli se, että tötsältä lähtenyttä volttia ei tehty kokonaan, vaan siitä jatkettiin takaisin lähtöpisteen ohi toisen pitkän sivun alkuun, josta tehtiin lävistäjällä lisäys puolestaan laukkaan. Ja plää! Hessu oli tervassa ja kuski joko ohjat löysällä taakse nojaamassa tai ohjat tuntumalla ja eteenpäin kumartuneena. En siis oikein saanut Hessua työskentelemään kunnolla. Sentään pari kertaa istuin oikein, ohjat oli tuntumalla ja Hessu palkitsi toimimalla oikein.

Oli muuten pitkästä aikaa kuskillekin rankka tunti. Ei paljoa selässä ehtinyt levätä, kun piti tarkkailla itseään ja samalla pitää hevosta liikkeellä. Tuntuman merkitys kuitenkin selkiytyi taas entistä enemmän ja sain tästä tietenkin vinkkiä huomiseen treeniin Helvin kanssa. Tällaiset rääkkitunnit ovat ihania. Pitävät mielen nöyränä ja onnistumiset palkitsevat hurjasti.

PS. Musiikkikanava sattui aloittamaan kirjoitukseni aikana Made-ohjelman. Eli sen, jossa amerikkalaisnuoret saavat treenata vissiin kuukauden pärjätäkseen jossain asiassa. Yleensä kyse on jostain reppanasta, joka on ihan muuta kuin mitä hänen unelmansa vaatisivat. Alussa he uhoavat tekevänsä kaikkensa ja jo ensimmäiset treenit nujertaa ne. Jupisen aina noissa kohdin. Jos itse jonkin vinksahduksen seurauksena olisin tuollaisessa ohjelmassa, haluaisin kouluttautua tietenkin ratsastuksen puolella. Joo, joo, vähän epäreilu valinta, kun harrastan sitä jo. Mutta laittaisin tavoitteet korkealle. Vaikeampi valinta olisi se, haluaisinko rääkätä itseäni paremmaksi koulu- vai esteratsastajaksi. Rakastan enemmän esteitä, joten valinta olisi sillä selvä. Mutta toisaalta kouluratsastus on paljon haasteellisempaa ja toisinaan myös tympeämpää. Siksi ehkä pitäisi valita se. Kuitenkin. Tiedän, että treenaisin paljon myös ilman hevosta, mutta purisin mieluummin huuleni rikki kuin valittaisin kertaakaan. Rakastan sitä, että joku osaa hommansa ja pistää minut kärsimään, jotta minusta tulee parempi. Lisäksi olisi hienoa katsoa kuukauden jälkeen sitä, kuinka on edennyt. Luulisi, että jotain jo näkyisi. Mutta ennen kuin olen tuollaisessa ohjelmassa mukana on vain treenattava itsenäisesti ja tunneilla. Tärkeimpänä oppina olisi se, ettei pidä antaa periksi, vaikka asiat eivät tosiaan aina menisi kuin vettä vain. Noin, nyt on purkauduttu. Kiitos ja anteeksi. :)