Kolmas kerta katrillia ja heipat

Lauantaina olikin taas tuplaheppailun vuoro, mikä yllätys. Päivä alkoi Saaran tallin tunnilta, jo neljännen kerran tällä viikolla. Syykin tähän äkkinäiseen ja tiheään käyntimäärään oli. Pohdinnan jälkeen päätin viimein jättää tämän tallin vakiotunnin pois ja siirtyä kokonaan Tallinmäelle. Halusin käyttää lippuvihkoni ennen uutta vuotta pois, joten tälle viikolle tuli tehokäynnit. Tunnille sain toiveeni mukaisesti Hilanterin, jonka kanssa pääsin treenaamaan kolmannen kerran katrillia tälle viikkoa. Se ei haitannut, sillä ratsastin elämäni ensimmäisen katrillin vasta tänä vuonna, joten kai tässä on vähän kirittävää. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja menimme saman katrillin kuin edellispäivänä, yhden voltin lisäyksellä tosin.

Alkuverryttelyt menimme taas pitkälti itsenäisesti, laukat olivat edelliskerran malliin keskiympyrällä. Hilanteria sai vähän nohitella liikkumaan, mutta aika nopeasti se alkoi toimia ihan hyvin käynnissä ja ravissa. Pyöreyttäkin löytyi hetkittäin, ja välillä sain hakea rauhallisempaa tahtiakin. Muutoin opettaja kehotti tekemään muutamia takaosan väistätyksiä, että Hilanteri alkaisi nostella kaviotaan paremmin. Ensimmäinen laukannosto meni jumitellen. Minua vain nauratti, sillä Hilanteri on sangen kuuluisa kyvyistään juurtua maahan. Pääsimme kuitenkin jumittelusta aika nopeasti yli ja laukkaan. Laukka oli aluksi vähän tönkköä, mutta parani, kun sain Hilanterin suoremmaksi.

Kävelimme taas katrillin kertaalleen läpi ennen kuin tulimme sen ravissa. Me Hilanterin kanssa sijoituimme tänään letkassa toiseksi ja pariksemme saimme Manun. Katrilli meni suunnilleen seuraavasti. Käynnissä tulimme parijonossa keskihalkaisijalle ja hetken päästä siirryimme raviin. Lyhyeltä sivulta Hilanterin poppoo lähti vasemmalle, Manun oikealle. Sitten tulimme uudelleen keskihalkaisijalle parijonossa, josta erkanimme letkoissamme Y-kuviolla eli lyhyellä lävistäjällä takaisin uralle. Lyhyellä sivulla letkat ohittivat toisensa, Hilanterin poppoo sisempää. Pitkän sivun keskelle pyöräytimme voltin ja tulimme taas keskihalkaisijalle parijonossa. Keskikohdassa pyöräytimme voltit omiin suuntiimme. Pitkälle sivulle teimme loivan kiemuran, jonka keskelle pyöräytimme voltin omiin suuntiimme. Lyhyellä sivulla menimme taas toistemme ohi, edelleen sisempänä pysyen. Sitten tulimme lävistäjän toisten lomista pujahdellen, kunnes lyöttäydyimme keskihalkaisijalla yhdeksi letkaksi. Sen loputtua käännyimme vasemmalle ja lähdimme pitkän sivun keskeltä kahdeksikolle. Siitä matka jatkui taas keskihalkaisijaa myöten, jonka lopussa letkat kääntyivät omiin suuntiin, me siis oikealle. Pitkän sivun loppupuolelta pyöräytimme täyskaarron ja siitä ravasimme keskihalkaisijalle. Siinä menimme hetken parijonossa, kunnes aloimme hajaantua siten, että lopputervehdyksessä olimme koko maneesin leveydeltä pysähdyksissä.

Hilanteri pysyi Manun tahdissa kohtuullisen hyvin. Välillä tosin Hilanteri yritti laiskotella ja pääsikin ottamaan katrillin aikana muutamia käyntiaskelia. Sain sen kuitenkin aina vikkelästi raviin ja aloin ratsastaa tarkemmin, jolloin se ei enää loppukatrillin aikana ehdotellut moista. Hilanteri väläytteli myös kivoja, pyöreitä hetkiä, joita oli mukava fiilistellä. Katrilli pysyi tälläkin tunnilla kohtuullisesti kasassa, vaikka mukana olikin nyt sekä hevosia että useampi poni.

Lopuksi saimme vielä työstää hevosia tovin ravissa. Hain Hilanteria vielä hereille ja hommiin, minkä se teki tosi kivasti. Kun sain sen suoraksi, tarjosi tämä 23-vuotias ruuna hienoa, pyöreää ravia, joka tuntui ja näytti niin kivalta. Vaikka ikä alkaa jo Hilanterista näkyä, on sen asenne edelleen kohdillaan. Sehän kyllä tekee, kun kuski vain osaa pyytää oikein eikä säädä turhia. Hyvästä hetkestä siirsimme hevoset käyntiin, ja pääsin taputtelemaan Hilanterin hyväksi. Pakko myöntää, että kyllähän siinä tippa kävi linssissä. Hilanteri on kuitenkin ollut aina suosikkini tällä tallilla, joten kyllä sitä ikävä tulee. Niin vain liki 9,5 vuotta hurahti tällä tallilla, jolla aloin harrastaa ratsastusta säännöllisesti. Talli oli kyllä minulle oikea valinta, ja kaikkien näiden vuosien aikana sain oppia siellä paljon. Nyt kuitenkin on aika siirtyä eteenpäin, joten tälle tallille oli sanottava heipat.

Kiemuroita ja siirtymisiä

Keskiviikon tunnilla oli luvassa koulua tallin toisen opettajan vetämänä. Oli mukavaa päästä pitkän tauon jälkeen hänen pitämälleen tunnille. Ratsukoita oli mukavasti vain neljä, ja sain vieläpä ihanan herra Hilanterin. Tunnilla pääsimme tahkoamaan viisikaarista kiemurauraa sekä tekemään siirtymisiä.

Tulimme kiemurauraa ensin kokonaan käynnissä. Hilanteria sai vähän nohitella liikkumaan, mutta ei mitenkään älyttömästi. Kaarteet oikealle menivät aika helposti. Kaarteissa vasemmalle sain opettajan ohjeiden mukaan antaa vasemmalla jalalla tilaa Hilanterille kääntyä ja ratsastaa käännöstä enemmän oikealla eli ulkojalalla. Huomasinkin aika nopeasti, kuinka Hilanteri pyrki jatkamaan vasemmalle tehtyjen kaarteiden jälkeisissä suoristuksissa oikealle, jos en ollut ratsastanut sitä kunnolla ulkoavuilla. Tämän hoksauksen jälkeen tähänkin suuntaan tehdyt kaarteet menivät aika kivasti. Tämän jälkeen kuvio aloitettiin käynnissä, mutta yhden tai kahden kaarteen jälkeen siirryttiin raviin. Se ei tuottanut sen kummempia pulmia, kunhan vain edelleen olin teistä tarkka ja ratsastin kaarteet huolellisesti.

Tämän jälkeen teimme kiemurauran suorituskohdissa ravista niin pysähdyksiä kuin siirtymisiä käyntiin. Haasteena oli säilyttää Hilanteri riittävän pontevassa ravissa, mutta lyhyenä. Muutoin sekä siirtymiset että pysähdykset venyivät ja olivat sangen etupainoisia. Muutamia kertoja sain vähän kasattua ravia ennen siirtymistä, jolloin saimme sekä kohtuulliset pysähdykset että käyntisiirtymiset. Siirtymiset raviin olisivat taasen voineet olla paljon aktiivisempia. Nyt Hilanteri pääsi vähän tahmailemaan niissä, vaikka toki siirtyi aina lopulta raviin.

Seuraavaksi lisäsimme kuvioon vielä laukan. Nostimme sen lyhyeltä sivulta ja pyöräytimme siinä ympyrän tai pari. Sen jälkeen tulimme ensimmäisen kaarteen laukassa tehden suoristuksessa siirtymisen käyntiin. Toinen kaarre meni käynnissä, jonka jälkeen suoristuksen jälkeen nostettiin taas myötälaukka. Samalla idealla mentiin koko kuvio eli kierrokseen nähden myötäiset kaarteet mentiin laukassa, vastaiset käynnissä. Emme esittäneet tehtävässä yhtään puhdasta siirtymää laukasta käyntiin, mutta saimme petrattua kovasti. Aluksi raviaskeleita mahtui mukaan melkoisen monta, kunnes lopulta tajusin ratsastaa laukkaa kaarteessa vähän lyhyemmäksi ennen siirtymistä. Tämä auttoi vähentämään raviaskelia ja saamaan Hilanterin nopeammin käyntiin. Oma istuntani vaikeutti hommaa melkoisesti, sillä en saanut siirtymisessä istuttua riittävän tiivisti, vaan keikahdin melkein aina jonnekin. Pistin kyllä keskikroppaa töihin, mutta jotenkin jokin pala levisi aina johonkin suuntaan. Vaan tulipa mukaan onneksi muutama kerta, kun en aivan täysin lössähtänyt siirtymisissä, jolloin Hilanterinkin oli helppo tajuta apuni. Laukannostot käynnistä onnistuivat pari kertaa toivotusti, muutoin menimme vähän valumisen ja raviaskelten kautta. En osannut alkaa prässätä niin paljon, että olisimme petranneet siinä enempää. Päätyihin pyöräytetyillä ympyröillä sain kuitenkin Hilanterista lyhyempää, mutta vähän aktiivisempaa laukkaa irti, mikä oli minulle hyvä saavutus.

Tunnin aikana otimme myös tehtävien välillä muutamat askeleenpidennykset ravissa. Sain kerrankin ratsastettua ne pala kerrallaan enkä nakannut ohjia pidennyksessä menemään. Niinpä Hilanteri esitti ihan asialliset pidennykset, joista kiittelin sitä kovasti. Toki tätäkin olisi voinut prässätä, mutta tällaiseksi väliohjelmanumeroksi esitimme ihan asialliset liikkeet. Loppuraveissa hain vielä Hilanteria malttamaan ja odottamaan minua, kun se hieman pyrki kipittämään. Lopulta ruuna malttoikin kivasti, ja saatoin antaa sen venyttää vähän ohjan perässä. Niinpä pääsin taputtelemaan hienon Hilanterin hyväksi ja hyppäämään satulasta loppukäyntien ajaksi.

Olen sanonut tämän sata kertaa aiemmin, mutta Hilanteri on niin mainio hevonen. Opettajakin oli menoomme hyvin tyytyväinen, minä vielä enemmän. Parasta tunnissa oli se, ettei Hilanteri tuntunut juurikaan vinolta kummassakaan suunnassa. Sen lisäksi se eteni ihan hyvin emmekä jääneet kertaakaan jumimaan tai kinastelemaan kunnolla. Pidin tunnin aikana Airan opit apujen päällekkäisyyksien poistamisesta mielessä, mikä varmasti auttoi erityisesti Hilanterin kanssa. Kylläpä vain tämä 23-vuotias suomenhevosruuna on loistava opettaja. Ihan syystä olen siihen aikoinani ihastunut enkä usko, että tämä hullaantuminen tästä mihinkään laimenee. Onnistumiset Hilanterin kanssa kun tuntuvat aina vähän paremmalta kuin monen muun ratsun kanssa.

Tarkan herran istuntaopissa

Keskiviikon valmennusryhmän kuuden ratsukon tunnilla paneuduimme istuntaan sekä jumppasimme hevosia takaosan väistätyksillä. Ratsukseni sain toisen kerran putkeen Hilanterin. Sehän sopi, vaikka ennen tuntia jännitin hieman, miten meillä sillä kerralla menee. Hilanterin kanssa en koskaan voi olla varma, tuleeko tunnista älyttömän hyvä vai aivan kamala. Vietimme tunnin pääosin kahden ratsukon ympyröillä. Ensimmäinen puolisko meni istuntaan paneutuen. Nakkasimme jalustimet pois ja haimme mukaan istuntapalikoita kohdilleen. Opettajakin on Aira Toivolan oppilaita, joten ohjeet ja neuvot olivat tuttuja.

Hilanterilla oli tänään mutkittelupäivä eikä ympyrällä pysyminen kiinnostanut sitä. Oma keskittymiseni herpaantui välillä istunnasta siihen, että sain hevosen pysymään oikealla tiellä. Teimme myös istuntaa miettien siirtymiä ravista käyntiin ja takaisin sekä työstimme lyhyitä ravipätkiä. Siirtymisissä ylöspäin sain pidettyä istuntani paremmin paketissa, mutta siirtymisissä alaspäin horjahdin liki poikkeuksetta eteenpäin. Vatsalihasten tuki unohtui, ja jarruttaessani istuntani jännittyi irrottaen minut satulasta. Hilanteri lisäsi lusikkansa soppaan nihkeilemällä siirtymisissä raviin. Välillä se jopa jumitti paikoilleen. Hilanteri reagoi yleensä näin, jos apuja tulee epämääräisesti tai sitä tuupataan istunnalla. Taisin sen verran liikuskella selässä istuntapalikoita hakiessani, ettei moinen miellyttänyt ratsua. Loppujen lopuksi löysin käynnissä ja ravissa paikoin istuntapalikoita. Hilanteri palkitsi hyvät hetket olemalla rento ja pyöreä. Huonot hetket se peilasi omaan menoonsa olemalla kipittävä hirvi.

Istuntatreenin jälkeen siirryimme edelleen ympyröillä pysyen takaosan väistätyksiin. Tehtävää mentiin tovi käynnissä, kunnes aloimme tehdä hyvistä väistöhetkistä siirtymiset raviin. Hilanteri villiintyi puskemaan oikeassa kierroksessa railakkaasti oman mielensä mukaan toista ratsukkoa seuraten. Yritin olla hätääntymättä, sillä se olisi pistänyt homman kokonaan sekaisin. Lopulta opettaja tuli opastamaan takaosan väistätystä aivan lähelle, jolloin Hilanteri ryhdistäytyi ja teki tehtävää tovin hyvin. Aika vaikeaahan se minulle oli, avotaivutusmaisen liikkeen tekeminen ympyrällä. Siinä piti taas kyetä hallitsemaan niin etu- kuin takaosaa, mikä haastoi melkoisesti. Nihkeästi ja omille teilleen pyrkivä ratsu ei auttanut. Vasemmassa kierroksessa Hilanteri pysyi paremmin ympyrällä, ja saimme muutamia asiallisia askeleita. Ravityöstössä keskityin istuntaan, ja Hilanteri palkitsi hyvät hetket rentoudella ja pyöreydellä. Sain treenata hyvin hevosen suoruuden, lapojen kontrolloinnin sekä ulko-ohjan huomioimista.

Laukassa keskityimme vielä istuntaan. Ensimmäisissä nostoyrityksissä Hilanteri jumitteli tehokkaasti, kunnes lopulta uskoi minun olevan tosissaan. Tämän jälkeen molemmat laukat pyörivät aika kivasti. Tunsin istuvani satulassa aika tiiviisti, mutta lantioni liikkui ehkä liikaa laukan mukana. Olisin saanut kääntää sitä paremmin alle ja saada siten liikettä pienennettyä. Saimme molempiin suuntiin hyviä hetkiä, kun sekä minä että Hilanteri olimme oikeinpäin. Suurin murheenkryynini olivat käteni, jotka painuivat koko ajan liian alas. Ihan kuin se auttaisi hevosen pyöristämisessä, pah. Hetkittäin sain kannettua käsiäni paremmin, jolloin ohjastuntuma tuntui paremmalta. Hilanteri tuntui niinä hetkinä vähän ryhdikkäämmältä, kun en painanut sitä ohjilla alas. Käsiini saisin kiinnittää rutkasti huomiota enkä unohtumaa niitä kaiken muun ohella.

Tunti istuntatreeneineen tuli tarpeeseen. Hilanterin jumittelut harmittivat, sillä otan ne niin henkilökohtaisesti. Toki Hilanteri reagoi minun tekemiini virheisiin, mutta ei se minut nähtyään mieti, että nytpäs tuli oikea ihminen kiusattavaksi. Tykkään tästä ratsusta kuitenkin niin paljon, että epäonnistumiset sen kanssa ovat tuplasti tympeämpiä ja samalla onnistumiset kaksin verroin kivempia. Onneksi tuntiin mahtui hyviä hetkiä. Opettaja kehui ylävartaloni pysyneen aika hyvin tuettuna. Tajusin lisäksi nauttia hyvistä hetkistä enkä säätää ihan jokaista hetkeä. Oppia ikä ja ratsastustunti siis kaikki.

A niin kuin apua ja avotaivutus

Tiistaina kävin korvaamassa väliin jäävän keskiviikon tuntini. Lyöttäydyin kahdeksanneksi ratsastajaksi yhdistetylle B:n ja B–A:n tunnille. Ratsukseni sain ihanasti Hilanterin. Opettaja oli muistanut, kuinka aiemmalla kerralla olin haikaillut tämän ruunan perään. Treeniaiheena olivat avotaivutukset ja sitä kautta haettu hevosen suoruus. Avotaivutukset, jaiks! Niitä en olekaan hetkeen treenannut.

Teimme avotaivutukset käynnissä pitkien sivujen alusta noin puoliväliin saakka. Sen jälkeen hevoset suoristettiin ja alun jälkeen siirrettiin raviin, myöhemmin laukkaan. Ravia ja laukkaa työstettiin pääty-ympyröillä. Avotaivutuksissa tuppasin huijaamaan kontrolloimalla takaosaa etuosan sijasta. Jotenkin etuosan siirtäminen yksistään oli vaikeaa. Opettaja kehotti ajattelemaan säkää siten, että etuosan kontrollointi lähtisi ihan siitä alkaen. Ei siis vain niskasta tai kaulasta. Avotaivutukset tuntuivat aavistuksen verran helpommilta vasempaan kierrokseen tehtyinä. Läpihuutojuttuja ne eivät olleet. Opettaja neuvoi ratsastamaan Hilanteria avotaivutuksissa siten, että se kantaisi etuosaansa ja pyöristyisi sitä kautta. Tasapainottavilla puolipidätteillä sain vähän vihiä tästä asiasta. Tahti tosin kärsi melkoisesti, ja välillä Hilanteri hiippaili avotaivutuskohdat askel kerrallaan. En antanut sen tällä kertaa häiritä, sillä halusin keskittyä tekemään liikkeen mahdollisimman sinnepäin. Siispä tahti sai tällä kertaa väistyä tuon päämäärän tieltä.

Ravityöskentelyssä Hilanteri yritti ensin juosta alta. Yritin korjata istuntaani parhaani mukaan, sillä Hilanteri on sille herkkä. Samalla pyrin pitämään ulko-ohjan tuella ja Hilanterin riittävän suorana. Palikoita oli siis järjesteltäväksi aika monta, mutta välillä ne loksahtelivat hetkeksi paikoilleen. Niinä kertoina Hilanteri tasoittui mukavasti, pyöristyi ja tarjosi rentoa ravia. Hetket eivät olleet pitkiä, mutta sitäkin kivempia. Ulko-ohjan tuki olisi tosin saanut olla tasaisempi ja Hilanteri ryhdikkäämpi edestä, mutta onnekseni havaitsin nämäkin asiat ja pyrin korjaamaan niitä. Harjoitusravissakin istumista kokeilin, mutta en saanut istuntaani niin jämäkäksi, joten kevensin suosiolla.

Laukannostot olivat alussa surkuhupaisia. Hilanteri tarjosi ravia ja mutkitteli sitä ennen. Nollasin tilanteen nopeasti ja tein nostopyynnön korostetun selvästi. Tämä auttoi, ja Hilanteri nosti laukat. Aluksi laukka ei rullannut, vaan oli aika tahmeaa ja kulmikasta. Keskityin kuitenkin suoruuteen ja sitä kautta pyrin saamaan Hilanteria laukkaamaan paremmin. Kun sain sitä suoremmaksi, alkoi laukka rullata itsestään paremmin. Paikoin sain istuntaani sen verran kasaan, että saatoin mukautua Hilanterin laukkaan helposti. Tämä taas helpotti Hilanterin etenemistä, ja muutamat laukkapätkät olivatkin rentoja ja pyöreitä. Suurin ahaa-elämys oli taas se hyvä ulkopuolen tuki. Ilman sitä Hilanteri pääsi mutkalle, jolloin laukka sammui heti. Laukassa saimme molempiin suuntiin muutamia kivoja ja ilahduttavia hetkiä.

Loppuraveissa Hilanteri oli taas reippaana menossa. Toppuuttelin sitä malttamaan, mutta yritin olla ottamatta energiaa pois. Jälleen ulko-ohjan ja suoruuden muistamalla sain Hilanterin ravaamaan hetkittäin aika kivasti. Tunnista jäikin hyvät fiilikset. Tästä ruunasta tykkään yksinkertaisesti paljon. Opettajakin kehui Hilanterin kuunnelleen ja tehneen hommia hyvin. Itse huomasin Hilanterissa olleen tänään paljon vähemmän liikkuvia osia kuin yleensä. Monesti on tuntunut, että Hilanterissa on ainakin 101 liikkuvaa osaa turvan ja hännän välillä, mutta ei onneksi nyt. Ilahduttavinta tunnissa oli kuitenkin ehkä se, että säästyimme kunnon jumituksilta. Pari kertaa Hilanteri varoitti ylimääräisestä säätämisestäni nihkeilemällä, mutta tajusin niiden ansiosta nollata tilannetta, ja niin matka jatkui ilman kunnon juntturointia. Näihin mukaviin fiiliksiin päättyi ratsastusvuoteni 2014. Ei yhtään hullumpi päätös. Tästä on hyvä jatkaa treenejä ensi vuonna!

Ihan rauhassa vain

Keskiviikon valmennusryhmän tunnilla oli koulua, vaikka olimme kovasti vihjailleet estetunnista. No, ei siitä mihinkään pääse, että kouluakin on mentävä aina välillä. Ratsukseni sain Hilanterin, mikä oli ihan kiva vaihtoehto. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja treeniaiheena oli pohkeenväistöt.

Alkuverryttelyssä menimme aika omatoimisesti kaikissa askellajeissa. Opettaja muistutti ratsastamaan ensin vaikka vähän pidemmässä muodossa ja vasta hevosen oikeasti lämmetessä töihin alkaa hakea sitä lyhyemmäksi. Hilanteri liikkui mukavasti käynnissä ja ravissa, kun sain ohjat tuntumalle ja pohkeet töihin. Välillä meno oli kyllä aika epätasaista, kun Hilanteri kävi tuntumalla ja hetken päästä jo katosi sieltä. Tiesin kyllä, että ratkaisuna olisi ollut ratsastaa paremmin pohkeella, mutta toteutus jäi taas puolitiehen. Ihanaa, että tajuan ongelmia ja tiedän niihin ratkaisuja, mutta miten saan itseni vielä toteuttamaan ne? Ensimmäisessä laukannostoyrityksessä tein jotain todella pahasti väärin, sillä Hilanteri veti herneen turpaansa ja jumitteli oikein urakalla. Siitä seurannut paniikkikohtaukseni ei juuri auttanut, sillä oman ratsastuksen rentouttamisen sijaan aloin häseltää. Sitten sain nollattua tilannetta ja lopulta hyvin napakan pyynnön jälkeen Hilanteri muisti osaavansa myös laukata. Opettajalta tulikin sitten kehu, että Hilanteri laukkasi todella puhdasta laukkaa. Hilanteri liikkuikin ihan asiallisesti, mutta tuntui olevan melkein joka hetki valmis pudottamaan laukan pois. Niinpä sain keskittyä todella olemaan häiritsemättä sitä, jotta se ei toteuttaisi suunnitelmiaan. Rentouden ja matkustajaksi heittäytymisen eroa en tosin vieläkään osaa tehdä.

Tämän jälkeen siirryimme tunnin päätehtävään eli pohkeenväistöihin. Kuviona oli tehdä väistö lävistäjää pitkin keskihalkaisijalle asti. Siitä hevonen puolestaan käännettiin lävistäjän suuntaiseksi ja jatkettiin lävistäjä loppuun. Väistöt tehtiin koko ajan käynnissä, mutta lävistäjän loppupuoli mentiin ensin ravissa, sitten laukassa. Lävistäjän jälkeen sai työstää ravia ja laukkaa pääty-ympyrällä. Väistöt vasemmalle olivat tihkaita, kun taas oikealle väistettäessä tahti säilyi paremmin. Pyrin olemaan mahdollisimman rento väistöissä, jotta en olisi jarruttava tekijä Hilanterin liikkumisessa. Vasemmalle tehdyissä väistöissä sain kiinnittää huomiota paljon vasempaan puoleen ja oikeassa taasen oikeaan. Eli juuri siihen ei-väistättävään puoleen. Vasenta puolta sain pyytää odottamaan, kun taas oikeaa puolta pysymään suorempana. Väistömme eivät olleet kovin väläyttäviä, mutta koko tunnin aikana saimme kuitenkin muutaman askeleen, jossa Hilanteri yritti hakeutua oikeinpäin. Kieltämättä etenimme aika pitkälti mateluvauhtia, kun en vain saanut yhdistettyä väistöä ja eteenpäinpyrkimystä. Mietin jo tunnilla, aloinko puskea istunnalla vai käytinkö niin paljon ristiriitaisia apuja, että Hilanteri protestoi jarruttamalla. Selvyyttä tähän en saanut, mutta välillä yritin tietoisesti rentouttaa ratsastustani. Vaikka väistöt eivät lähteneet rullaamaan täydellisesti, kertoi opettaja Hilanterin liikkuvan niiden avulla paljon suorempana. Jotain siis meni oikein.

Ravin ja laukan työstämisessä jatkui vähän sama ongelma kuin alkutunnista: Hilanteri pyrki kovasti kulkemaan oikeinpäin, mutta en onnistunut tarjoamaan sille kunnon tukea siihen. Niinpä se pääsi etenemään aina pienen hetken oikeinpäin, jolloin herpaannuin ihastelemaan ratsuani ja lakkasin ratsastamassa. Sitten vuorostaan Hilanteri herpaantui, ja saimme aloittaa työskentelyn alusta. Jostain syystä lakkaan vieläkin ratsastamasta silloin, kun hevonen loksahtaa paikoillaan, vaikka oikeasti se työskentely pääsisi vasta sitten alkamaan kunnolla. Helpompi suunta oli tällä kertaa oikea. Siinä muistin kääntää mukavasti ulkoavuilla enkä ähertänyt ohjalla liikaa. Vasemmassa kierroksessa taas Hilanteri pyrki ympyrältä ulos, jolloin jäin vähän puskemaan vastaan ja vaikuttamaan liikaa ohjalla. Paikoin onneksi sain myös parannettua omaa ratsastusta vasemmassakin kierroksessa, jolloin Hilanteri pääsi liikkumaan taas paremmin. Tasaisuus olisi silti ollut pop.



Loppuraveissa ei tapahtunut enää mitään yllättävää. Hilanteri oli hetken aikaa vähän kiireinen, mutta malttoi sitten rauhoittua. Tunnista jäi kaivelemaan väistöjen nihkeys. Arvelen sen kyllä johtuneen omasta tahattomasta jarruttamisesta istunnalla. Plussaa kuitenkin siitä, että huomasin tämän jo väistöjen aikana ja pyrin korjaamaankin sitä. En vain saanut itseäni niin paljoa oikeinpäin, että Hilanteri olisi lopulta palkinnut yritykseni selvästi. Tietysti väistöjä vaikeutti Hilanterin luontainen vinous ja jäykkyys, mutta toisaalta teimme harjoitusta niin pitkään, että olisi sen luullut vertyvän. Minulta siis on vain hukassa vieläkin kyky säilyttää hevosen pyrkimys eteen myös silloin, kun pyydän siltä jotain muutakin. Tuttu ongelma, joka olisi kiva saada ratkaistua.

Videoista kiitos Alekseille!

Hankalampi toinen kerta

Sunnuntain valmennusryhmän tunnille sain toistamiseen samalle viikkoa Hilanterin. Tunnin tuurasi tallin toinen opettaja, ja oli kiva päästä pitkästä aikaa hänen opetukseensa. Viiden ratsukon koulutunnilla aiheena oli etu- ja takaosan väistättäminen ulommas ja sisemmäs sekä hevosen suoruus.

Alkuverryttelyssä menimme ensin pitkät sivut selvästi urasta keskempänä, jotta pääsisimme ratsastamaan hevosta suoraksi kunnolla ilman seinien tukea. Voltteja sai pyöräytellä matkan varrelle halutessaan. Hilanteri liikkui itse sekä käynnissä että ravissa aika mukavasti. Opettaja hoksautti Hilanterin pyrkivän kulkemaan suoralla vähän turpa oikealla, mitä en ollut selkään huomannut. Muutoin se eteni mielestäni ihan hyvin. Volteilla sain tehtyä asetuksia hyvin ilman, että Hilanteri pääsi pullahtamaan asetuksen vastakkaiselta puolelta karkuun, jolloin se suoristui ja pyöristyikin hetkittäin. Tehtävä oli aika kiva, sillä useimmiten sitä vain humputtelee uraa myöten miettimättä kovinkaan paljoa sitä, miten se hevonen kulkee.

Alkuverryttelyn ja suoristelun jälkeen siirryimme tunnin päätehtävään, joka piti sisällään takaosan väistätykset ulommas ja sisemmäs. Kuviona oli iso keskiympyrä ja siitä molempiin päihin vastakkaiseen suuntaan tehdyt voltit. Aloitimme käynnissä siten, että keskiympyrä ratsastettiin vasemmassa ja voltit oikeassa kierroksessa. Isolla ympyrällä takaosaa väistätettiin ulommassa ja volteilla puolestaan sisemmäs. Suurin ongelma tehtävässä oli vauhdin hyytyminen melkein täysin, kun aloin pyytää Hilanteria siirtämään takaosaansa jompaankumpaan suuntaan. Opettaja neuvoi ajattelemaan, että huolehdin ensin liikkeestä ja sitten siinä samalla puolivahingossa takaosakin siirtyisi toivotusti. Tunnustin kyllä, että pystyin kerrallaan vaatimaan joko liikettä eteen tai sitten takaosaa siirtymään, mutta en kyennyt huolehtimaan molemmista yhtä aikaa. Epäilemättä istuntani alkoi pusertaa jollain tavalla takaosaa kontrolloidessani, jolloin Hilanteri menetti halun liikkua eteenpäin. Takaosan väistätyksetkään eivät sujuneet kuin tanssi. Ähersin liikaa, jolloin Hilanteria alkoi keljuttaa, ja se hidasti liikkumistaan entisestään. Niinpä välillä menin ympyrää suosiolla tovin ihan normaalisti tai kävin kuvion ulkopuolella ottamassa pari raviaskelta.

Loppujen lopuksi takaosan väistättäminen sisemmäs oli helpompaa oikeassa kierroksessa ja takaosan väistättäminen ulommas taas vasemmassa kierroksessa. Noista kahdesti helpompi liike oli kuitenkin saada takaosa sisemmäs. Ulommas sitä pyytäessä unohdin kontrolloida etuosaa, jolloin se pääsi aina omille teilleen. Muutamia askeleita saimme tehtyä myös siten, että takapää oli toivutusti siellä, missä piti eikä liike siltikään sammunut täysin. Hetket olivat todella lyhyitä, mutta ainakin huomasin, että kykenen pyytämään kahta asiaa kerralla. Myötäasetuksen säilyttämisen kanssa tosin tahtoi paikoin olla ongelmia etenkin silloin, kun takaosaa väistätettiin sisemmäs. Taas pulmia ilmeni, kun piti tehdä enemmän kuin yhtä asiaa kerralla.

Tehtävää muutettiin lopulta siten, että volteilla hevosia sai työstää siirtämällä takaosaa itse valitsemaansa suuntaan ja keskiympyrällä puolestaan työstettiin laukkaa. Olin odottanut laukkaosuutta innolla, sillä keskiviikon tunnilla Hilanteri väläytti todella mainioita hetkiä. Tänään kuitenkin meno ei ollut yhtään niin mutkatonta. Molemmissa laukoissa Hilanteri esitti bravuurinsa eli oli mutkalla noin sadasta kohdasta sen sijaan, että olisi suoristunut. Turpakin ehti osoittaa aina juuri vastakkaiseen suuntaan kierrokseen nähden, ja kurkottelipa se paikoin taivaita kohti. Opettaja neuvoi hakemaan myötäasetuksen johtavalla ja vähän kohottavalla ohjasotteella. Itse puolestaan yritin ensin keskittyä siihen, että saan Hilanterin olemaan puskematta ympyrällä ulos ja kaulan suoristumaan. Lisäpulmana käteni elivät jälleen aivan omaa elämäänsä painumalla tällä kertaa koko ajan liian alas ja antaen ohjien valua pitkiksi. Paikoin ylipäänsä laukkaaminen ei ottanut onnistuakseen, kun Hilanteri pudotti raville eikä enää ymmärtänyt laukannostoapujani. Sitten, kun pääsimme laukkaan, oli se melkoista venkoilua. Itseäni keljutti sen verran pahasti, etten saanut oltua kovin zen, vaan sorruin säheltämään oikein kunnolla. Yllättäen se ei todellakaan auttanut.

Onneksi ympyrältä sai poistua aina omaan tahtiinsa volteille työskentelemään. Hilanteriakin alkoi keljuttaa huono ratsastukseni, jolloin se yritti esittää jumituksiaan oikein kunnolla. Kertaakaan se ei onneksi tehnyt täysstoppia, mutta paikoin kaviot olivat vahvasti juurtumassa maahan. Vihdoin ja viimein tajusin ratsastavani niin päin prinkkalaa, että sain keskittymisen rippeet kasaan ja yritin muuttaa menoa. Melkoista työtä se vaati, mutta hiljalleen Hilanteri tajusi pyyntöjäni ja toteutti niitä lyhyinä hetkinä. Parempi suunta tällä kertaa oli loppujen lopuksi oikea kierros, jossa saimme muutaman useamman askeleen hyvän hetken. Vasemmassa laukassa puolestaan hyvät hetket olivat enemmänkin välähdyksiä. Pienetkin onnistumiset kuitenkin ilahduttivat. Opettaja vielä tuumasi yhden pätkän päätteeksi, että Hilanteri oli viimein kantanut itsensä rehellisesti ja käyttänyt selkäänsä oikein. Siltä se kyllä selkäänkin tuntui, kun aiemmin monella mutkalla ollut hevonen oli suora, avuilla ja sopivan kevyt edestä.

Loppuraveissa Hilanteri menikin taas ihan kivasti eli jotain tunnin aikana oli mennyt oikeinkin. Muutoin fiilis tunnista oli vähän lässähtänyt. Keskiviikon todella hyvän tunnin jälkeen haihattelin pilvissä, jolloin huonot hetket pääsivät yllättämään. Hilanterin kanssa tähän kyllä pitäisi olla jo tottunut. Sen kanssa tunti voi mennä niin mahtavasti, mutta myös todella kamalasti. Ehkä sorruin haihattelemaan, että Hilanteri on automaattisesti yhtä ihana kuin aiemmin, jolloin en sitten viitsinyt ratsastaa kunnolla. Hilanteri taas opetti, ettei se tee yhtään mitään itsekseen, mikäli kuski ei ole menossa mukana. Herätys oli kyllä aiheellinen eli kiitos siitä tälle ruunalle.

Kovasti ainakin sinnepäin

Keskiviikon tunnilla oli luvassa koulua enkä osannut etukäteen arvailla, minkä ratsun saisin. Yllätys olikin iloinen, kun nimeni oli taas pitkästä aikaa Hilanterin kohdalla. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja aiheena oli hevosen suoruus. Tätä haettiin niin myötäasetusten, avotaivutusten kuin ihan uralla ja voltilla perustyöskentelyn avulla.

Tunnin alussa opettaja kävi havainnollistamassa jokaiselle ratsukolle erikseen, mihin kohtaan kaulaa kannattaisi kiinnittää huomiota. Samalla ajatukseksi sai alkaa ratsastaa hevosta suoraksi alkaen kaulan tyvestä ja päätyen lopulta niskaan eikä toisinpäin. Tämä tieto sekä oikean kohdan näkeminen tuntuivat itselle valtavalta ahaa-elämykseltä. Olen aina huolehtinut enemmän siitä, että kunhan se pää kääntyy jonnekin, viis kaikesta muusta. Hilanteri oli myös todella oivallinen opetusmestari tähän, sillä ruuna osaa mennä halutessaan vaikka millaisella korkkiruuvilla. Aika nopeasti huomasin myös, kuinka Hilanteri pyrki pullistamaan kaulaansa kierroksesta riippumatta enemmän oikealle. Siitä olikin sitten hyvä lähteä miettimään, miten ratsun saisi suoristettua. Yllättäen vastauksena oli pohkeiden ja ohjasotteiden yhteistyö, ei pelkällä ohjalla korjaaminen, mihin olen niin usein sortunut ja varmasti sorrun jatkossakin vielä.

Käynnissä volttien lisäksi sai tehdä pitkillä sivuilla avotaivutusta. Hilanteri reagoi avotaivutuspyyntöihini hidastamalla vauhtia tosi reilusti ja pyrki vähän mutkittelemaankin. Yritin ensin saada avotaivutuksen läpi ennen kuin pyysin vauhtia uudelleen, sillä toisinpäin tehtynä en enää saanut avotaivutusapuja järkevästi läpi. Avotaivutus kuitenkin auttoi Hilanteria suoristumaan aina, kun sain oikeasti sen etuosan haltuun. Hankalaa tässä minulle oli se, että etuosan mukana ei tullut samalla loputkin hevosesta. Välillä huomasin virheellisesti ratsastavani enemmänkin takaosaa ulommas, jolloin etuosa jäi valheellisesti oikealle paikalle. Jostain syystä etuosan hallinta tuottaa minulle vaikeuksia, jolloin käytän kepulikonsteja. Onneksi Hilanteri ei näinä hetkinä toiminut nimeksikään, jolloin pääsin taas opettelemaan tekemään avotaivutusta oikein. Kovin aktiivisia hetkiä emme avotaivutuksen aikana saaneet, mutta ainakin mukaan mahtui vähän järkevämpiä pätkiä, kun en vääntänyt hevosta tuhannelle mutkalle.

Ravissa sain taas ensin muistaa, että korjaukset tuli tehdä ensisijaisesti pohkeella, sitten vasta ohjalla. Paikoin Hilanteri pyöristyi rennosti toviksi, kunnes jokin palanen loksahti pois paikoiltaan, ja Hilanteri olikin hetkessä väärinpäin. Sen sai kuitenkin aina palaamaan vähän enemmän oikeinpäin, kun vain muistin ratsastaa. Jäin kuitenkin miettimään, mikä aiheutti aina hyvän hetken katoamisen. Epäilemättä Hilanterille on raskasta käyttää ja kantaa itseään oikein, mutta enemmän uskon tietysti oman ratsastukseni epätasaisuuden aiheuttavan ne palaamiset lähtöruutuun. Kun Hilanteri loksahtaa oikeinpäin, jään vieläkin vain ihastelemaan sitä ja tuppaan unohtaa ratsastaa. Lisäksi pohkeilla ratsastaminen on edelleen minulle työlästä ja jäänkin helposti niiden käyttämisen sijasta näpertelemään ohjalla. Tuloksena siitä minulla saattaa olla kaulastaan nätisti pyöreä hevonen, jonka takapää on puolestaan jäänyt kokonaan matkasta. Kun taas saan pohkeet töihin, meno paranee. Yllättävän helppoa, eikö?

Laukkaa työstimme pääty-ympyrällä molempiin suuntiin. Laukka tahtoi olla molempiin suuntiin aika ponnetonta, ja yritin saada sitä paremmaksi, mutta en keksinyt ratkaisua. Hilanteri rentoutui välillä edestä ja pyöristyi, mutta takapää ei tahtonut alkaa toimia kunnolla. Välillä päästin myös Hilanterin painumaan edestä turhan alas, kun en saanut pidettyä tasaista ohjastuntumaa. Välillä Hilanteri kuitenkin väläytti hyviä hetkiä, joissa laukka tuntui pyörivän kohtuudella, ja meno oli rentoa ja pyöreää. Aika nopeasti unohdin tosin taas ratsastaa, jolloin pakka levisikin käsiin. Tunnin työskentely kuitenkin näkyi siinä, ettei Hilanterissa tuntunut suurempia puolieroja tai mutkia, vaan sitä oli kohtuullisen helppo suoristaa. Ulkoavut, mikä ihana asia. Videolta katsottuna huomasinkin, kuinka istuntani oli epävakaa ja paikoin näytin soutavan laukan mukana. Se epäilemättä vaikeutti Hilanterin laukkaamista, kun en saanut pysyttyä itse tasapainossa ja sitä kautta tarjottua hevoselle samaa mahdollisuutta. Puuttunut aktiivisuus oli kuitenkin myös yksi suuri tekijä pulmien syntymisessä.



Loppuravissa Hilanteri oli kohtuullisen tarmokas, ja houkuttelin sitä venyttämään eteen ja alas ohjan perässä. Se tekikin sen aika kivasti paikoin, jolloin annoin sen mennä pidemmässä muodossa. Askel tuntui välillä mukavan letkeältä, mutta vetävältä, jolloin tunnin treenit tuntuivat tehonneen kivasti. Tunti jätti hurjan hyvän mielen. Onnistumisen hetket olivat sen verran kivoja, että niiden voimalla jaksaa taas monta kehnompaakin kertaa. Kuten opettajakin tuumasi, antoi Hilanteri tänään ratsastaa itseään aika mukavasti. Sellainen palkitsee aina.

Videoista kiitos Alekseille!

Varovaista ratsastusta

Maastoestekurssin päättäneen tunnin jälkeen ehdin huilailla hyvän tovin ennen kuin suuntasin takaisin tallille ensin omalle tunnilleni ja siitä suoraan kouluratakurssin viimeiselle tunnille. Ratsukseni omalle tunnille sain Hilanterin enkä pahastunut ollenkaan. Sainpahan mennä selvästi erilaisella ratsulla ennen kuin kiipesin taas Peran kyytiin. Ratsukoita tunnilla oli ihanasti vain viisi, ja koulutunnin tehtävinä oli tuttu ympyrällä työskentely, jossa siirrettiin hevosen takaosaa vuoroin ulommas, vuoroin sisemmäs asetus aina takaosan myötäisesti pyydettynä. Hilanteri oli saanut huilia edellispäivän, ja tämä tunti oli sille samalla niin päivän ensimmäinen kuin viimeinen.

Takaosan siirtelyt tehtiin kaikeksi onneksi käynnissä. Tietysti niin ravi- kuin laukkatyöskentelyssä sai käyttää apuna hyväksi havaittuja siirtelyitä, mutta meille Hilanterin kanssa jo käynnissä tehtävä osoittautui riittävän haastavaksi. Hilanteri oli helpompi saada molemmissa kierroksissa myötäasetukseen ja siirtämään takaosaa sisemmäs. Tahti tosin sammui pahasti paikoin, vaikka opettaja neuvoi pyytämään takaosaan aktiivisuutta. Hilanteri tosin halusi harkita askeleensa tarkoin eikä juuri noteerannut reipastumispyyntöjäni. Hilanteri tykkäsi myös kenottaa turvallaan vasemmalle, joten myötäasetuksen saaminen oikeassa kierroksessa olikin melkoisen houkuttelun takana. Yritin muistaa pitää istuntani tasaisena ja rentona, etten olisi lähtenyt puskemaan Hilanteria sillä liikkeelle. Tämä ratsu kun on sangen tarkka ratsastajan istunnasta ja muistuttaa kyllä heti, mikäli kokee tulevansa puristetuksi tai pusketuksi istunnalla. Paikoin jäin nyhräämään istunnallani omiani, jolloin Hilanteri alkoi uhkaavasti sammua ja viestiä, että jumitusprotesti olisi tuloillaan. Noina hetkinä sain ihmeen hyvin nollattua istuntani takaisin perustilaan, jolloin Hilanteri suvaitsi taas edetä hieman.

Vasta-asetuksen saaminen sekä takaosan siirtäminen ulommas olivat vaikeita molemmissa kierroksissa, mutta etenkin vasemmassa kierroksessa. Hilanteri vastusteli pyyntöjäni, vaikka kuinka yritin niitä sille selventää. Vastustelu näkyi moneen kertaan siinä, että ratsuni yksinkertaisesti töksähti paikoilleen. Välillä olin melkoisen epätoivon partaalla, kun en saanut pyyntöjäni ollenkaan läpi, ja Hilanteri oli hyvin vastahakoinen. Toki se on jäykkä, mutta juuri tällainen jumppa saisi sitä vetreämmäksi. Tosin mikäpä minä olen sitä moittimaan haluttomuudesta venytellä, kun en voi itsekään kovin kehuskella omalla venyttelyinnollani. Opettajan ollessa apuna saimme Hilanterin kanssa muutamia askeleita sinnepäin, mutta jäimme aika kauas oikeasta suorituksesta. Opettaja kuitenkin lohdutti sanomalla, että Hilanteri yritti välillä mennä oikeaan suuntaan, vaikka ei aivan siihen lopulliseen asentoon päässytkään. Yritystä siis ainakin oli, joten on sekin tyhjää parempi.

Ravia ja laukkaa työstimme myös ympyrällä. Molemmissa askellajeissa huomasin Hilanterin liiraavan välittömästi ulkolavan puskemisen avulla karkuun, mikäli hetkeksikään unohdin pitää ulkopuolen hallinnassa. Ihanan opettavaista! Opettaja neuvoi pitämään ulko-ohjan lähempänä hevosen kaulaa, jotta tuki pysyisi kunnolla koko ajan. Ulkokäteni ja -pohkeeni eivät harmillisesti osaa tehtäviään vielä sangen hyvin, vaan unohtuvat välillä toimettomiksi. Mutta kun sain ne pidettyä hommissa, palkitsi Hilanteri yritykseni pyöristymällä ja rentoutumalla, kun se viimein oli saatu suoremmaksi. Opettaja muistutti pyöreämpinä hetkinä olemaan antamatta Hilanterin kuitenkaan vajota liian alas. Sen sijaan tavoitteena oli saada sitä kantamaan etuosa ja olemaan takajalkojensa päällä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä jäin ihastelemaan pyöreänä kulkevaa hevosta ja kiitoksena myötäsin ohjasta aina liikaa antaen Hilanterin valua etupainoiseksi. Sentään muutamina kertoina sain jatkettua ratsastusta siitä, kun Hilanteri antoi periksi, ja muutamat askeleet menivät mukavan kevyenä.

Loppuraveissa Hilanteri oli taas reippaimmillaan. Yritin hyödyntää tätä virtaa parhaani mukaan siten, että saisin Hilanterin rennoksi ja takaa aktiiviseksi. Jäin hakemaan tätä asiaa liian paljon ohjalla ja etuosaan keskittyen, jolloin aktiivisuus tahtoi sammua. Muutamina kertoina tajusin kuitenkin käyttää pohjettani tukemassa liikettä enkä ottanut ohjalla liikaa, jolloin Hilanteri jäikin kivasti tuntumalle. Kunnes taas suoran avautuessa tai minun jäädessä matkustamaan ratsu päätti, että nyt oli aika pistää taas tohinalla kaviota toisen eteen. Niinä hetkinä huomasi kyllä, että Hilanteri on ravisuvusta. Sen isähän on Vekseli, joka raviurallaan tahkosi reilun 420 000 euron tilin. 

Hilanterin kanssa en koskaan tiedä varmasti, miten tunti menee. Tällä tunnilla ratsastin aika varovaisesti, kun jo alkutunnista esiintyneet pienet jumittelut saivat minut pelkäämään kunnon paikoilleen juurtumisia. Niissähän Hilanteri on tunnetusti hyvä. Olen tyytyväinen siihen, kuinka osasin nollata omaa ratsastustani siten, että Hilanteri unohti jumittelunsa aina hetkeksi ja eteni. Samalla kuitenkin olin ehkä liian arka vaikuttamaan, jolloin en saanut motivoitua Hilanteriakaan kunnolla. Ratsastukseni olikin melkoista tasapainottelua pyytämisen ja melkein anelun väliltä. Hilanterin kanssa saisin oppia ratsastamaan päättäväisesti, jolloin sekään tuskin viitsisi oikutella kunnolla, kun tajuaisi minun olevan tosissaan.

Siirtymät treenissä

Toiseksi kesätunnikseni otin torstain B-A-tunnin. Ei tuntunut edes hassulta olla torstaina omalla tallilla, sillä aiemmin sama päivä sisälsi Tallinmäen tunnin. Mietin kovasti tallille päästyäni, jatkuisiko Atte-putkeni. Listasta selvisi, että Atte meni toiselle ratsastajalle, mutta pysyin sentään samassa hevosrodussa, kun sain ratsukseni Hilanterin. Tunnin aiheena olivat siirtymät, joita treenattiin niin ympyröillä kuin lävistäjällä.

Siirtymiä tehtiin ensin ympyrällä siten, että ensimmäinen puolikas mentiin käynnissä, sitten puolivälistä nostettiin ravi ja sitten ympyrän päättyessä siirryttiin taas käyntiin. Kuvio tehtiin myös toisinpäin eli ympyrä aloitettiin ravissa, siirryttiin käyntiin ja ympyrän päättyessä taas takaisin raviin. Siirtymät käynnistä raviin ja takaisin onnistuivat ihan kivasti. Mitä nyt mahdollisesti saavutettu pyöreys katosi molempiin suuntiin siirryttäessä, vaikka kuinka yritin houkutella Hilanteria pysymään rentona. Oikea kierros oli molemmissa askellajeissa helpompi. Vasemmassa kierroksessa sain taas huolehtia siitä, että ensinnäkin itse olin kääntymässä hevosen mukana ja toiseksi siitä, että Hilanteri asettui ilman, että yritti painaa sisälle.

Tehtävää hinkattiin vielä tekemällä ravista laukannostoja, jotka tehtiin ympyrän puolivälissä. Sen jälkeen laukattiin loput ympyrästä, jatkettiin uraa myöten ja lähdettiin lävistäjälle, jonka puolivälissä siirryttiin takaisin raviin. Tein itselleni laukannostoista jotenkin niin ison asian, että häselsin niiden aikana luvattoman paljon. Tehtävä aloitettiin vasemmassa kierroksessa, jossa Hilanteri esitti muutamat aika asialliset nostot. Se kuitenkin pääsi hieman kurvailemaan mutkalla etenkin lävistäjälle lähdettäessä enkä juuri ehtinyt sitä lyhyen pätkän aikana saada kuulolle. Siirtymät raviin onnistuivat helposti, mutta ne olivat vähän töksähtäviä vailla sujuvuutta.

Oikeassa kierroksessa puolestaan panikoin nostoja niin paljon, ettemme saaneet omasta mielestäni yhtään kelvollista aikaiseksi. Jotenkin Hilanteri tuntui löysältä enkä saanut heräteltyä sitä aktiivisemmaksi. Nostot tehtiin harjoitusravista, jossa en taaskaan osannut istua kunnolla, joten se varmasti selitti Hilanterin haluttomuuden liikkua hyvin eteen perunasäkki selässä heiluen. Se mikä laukannostoissa hävittiin, niin muualla laukassa ehkä voitettiin vähän takaisin. Tähän suuntaan sain Hilanterin aika suoraksi, jolloin se laukkasi mukavan pyöreänä. Lävistähetkistä opettaja bongasi ainakin yhden sellaisen, jossa tunnetusti noin sadalle mutkalle taipumaan kykenevä Hilanteri meni niin suoraan kuin mahdollista. Siltä se kyllä tuntuikin, sillä se oli kevyt edestä, mutta aktiivinen eikä sitä tarvinnut säätää. Raviin pääsimme siirtymään ehkä aavistuksen sujuvammin kuin toisessa kierroksessa, mutta silti niitä olisi saanut valmistella huolellisemmin. Treenasin aina tilaisuuden tullessa nopeasti siirtymiä tavoitellen Hilanterin pysymistä rentona, mutta jotain pääsi tapahtumaan aina juuri ennen siirtymää, jolloin rentous katosi silmänräpäyksessä. Todennäköisesti jännitin istuntani irti satulasta kuvitellen sen sijaan tekeväni pidätteitä istunnalla. Se selittäisi, miksi hevonenkin jännittyi.

Loppuraveissa Hilanteri olikin sitten aika mukava ja pysyi pidempiä hetkiä rennon pyöreänä ja kivasti liikkuen. Koetin muutamia askeleenpidennyksiä ja välillä sain jopa pidettyä ohjat käsissä enkä nakannut niitä pois. Pidennys oli kuitenkin sangen maltillinen, en tainnut rohjeta pyytää kunnolla tai sitten en vain kyennyt siihen, kun liian suuri osa keskittymisestäni meni ohjien pitelemiseen. Joka tapauksessa loppuraveissa tuli rentoja hetkiä, joissa Hilanteri tuntui myös suoralta. Siihen oli hyvä päättää päivän tunti. Olin ennen satulaan nousemista ehtinyt fiilistellä aiempia todella hyviä kertoja, joiden rinnalla tämä oli pieni pettymys. Taisin fiilistelyideni takia jäädä ratsastamaan vähän puoliteholla, kun ajattelin Hilanterin lukevan ajatukseni jo tässä vaiheessa. Ihme ja kumma näin ei käynyt, minkä kyllä huomasi tunnin sujumisesta. Kun keskityin, Hilanteri keskittyi. Jos taas herpaannuin, oli ratsunikin samalla sekunnilla omissa maailmoissaan. Hevonen tosiaan on ratsastajansa peili, niin hyvässä kuin pahassa.

Hirvittävän hankalaa

Keskiviikon tunnilleni en ollut ehtinyt toivoa koulukisaratsuani eli Peraa, vaan suuntasin tunnille Hilanterin kanssa. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja treeniaiheina siirtymät käynnistä ja ravista pysähdyksiin,  kääntäminen ulkoavuilla, hevosen suoristaminen ja mahdollisimman hyvien laukannostojen tekeminen.

Pysähdyksiä tehtiin käynnistä ja ravista keskihalkaisijalla. Pysähdyksen lisäksi tavoitteena oli saada hevonen myötäämään niskasta ennen kuin palattiin takaisin liikkeeseen. Hilanteri kulki vähän epämääräisesti mutkitellen eikä ollut ihan virkuimmillaan. Koska aktiivisuus puuttui, olivat pysähdyksetkin melkoisen valuvia eivätkä kovin napakoita. Sama ongelma vaivasi niin käynnissä kuin ravissa. Pysähdyksen jälkeen yritin houkutella Hilanteria myötäämään, mutta se jäi useimpina kertoina vain nojaamaan ohjaa vasten. Opettaja neuvoi peruuttamaan, jotta Hilanteri siirtäisi painoaan takajaloille ja yrittämään sitten uudelleen. Peruuttamisenkin kanssa saimme vähän neuvotella ennen kuin mitään tapahtui. Siinä onnistuminen tosin auttoi hieman, mutta onnistumiset niskasta myötäämisen kanssa jäivät aika puolitiehen. Ilmeisesti käteni jäi vetämään taakse, vaikka tarkoituksena oli pitää käsi paikoillaan tuntuman kanssa ja odottaa, että hevonen myötää. Ainoat onnistumisen kaltaiset hetket tapahtuivat silloin, kun pidin pohkeet kunnolla tuntumalla ja liikuttelin kuolainta hieman. Niinä kertoina Hilanteri tajusi, että yritän viestiä sille jotain ja tarjosi lopulta suunnilleen oikeaa asiaa.

Tämän tehtävän jälkeen siirryttiin tekemään käännöksiä pitkältä sivulta keskelle. Opettaja muistutti ottamaan sisäohjalla vain asetuksen eikä tekemään sillä mitään ylimääräistä. Ulkoavuilla taasen piti huolehtia kääntymisestä. Ensin tehtävää tultiin vain sekä käynnissä että ravissa. Sitten ravissa tehdyn käännöksen jälkeen nostettiin keskihalkaisijalta laukka ja laukattiin hetki ennen kuin siirryttiin takaisin raviin. En tiedä, mitä ihmettä tapahtui, mutta tästä alkoi tunnin hirvein osuus. Hilanterin miljoonat liikkuvat osat tekivät näyttävän paluun, ja niinpä ratsuni eteni mutkitellen noin kolmelle eri mutkalle taipuneena ja kruunasi kaiken kulkemalla niin epätasaisesti töksähdellen, että olin hätää kärsimässä. Kääntymisissä Hilanteri pääsi asettumaan ihan minne halusi ja kulman jälkeen mutkittelemaan oman mielensä mukaan. Sain nollailla tilannetta aika usein ilman, että se juurikaan auttoi. Opettajallekin murehdin, kuinka Hilanteri tuntui ihan oudolta. Opettaja arveli, että se on voinut viileämpien kelien aikana jäykistyä hieman ja protestoida siksi liikkumista oikeinpäin. Oli miten oli, mutta tehtävä ei oikeastaan onnistunut kertaakaan hyvin. Laukannostot olivat sangen takkuisia, ja laukka ei alkanut pyöriä kunnolla. Yritin ajatella omien apujen keventämistä, etten liian voimakkaalla pyynnöllä tyrkkäisi Hilanteria aina tekemään liikaa. Tämä auttoi ehkä piirun verran, mutta lopulta unohdin aina vartioida hevosen molempia puolia ja kykenin keskittymään vain toisen puolen hallintaan kerrallaan. Niinpä Hilanterilla oli aina tilaisuus mennä toisaalta karkuun, kun en saanut sitä kokonaisena hanskaan.

Loppuraveissa kaikeksi onneksi meno parani sen verran, etten ihan nakannut hanskojani tiskiin tai pyyhettä kehiin. Ravissa keskityin ajattelemaan Hilanteria mahdollisimman suoraksi ja kiittämään melkein yliherkästi pienimmästäkin sinnepäin menneestä hetkestä. Lisäksi pyrin ratsastamaan niin paljon pohkeella kuin vain kykenin. Lopulta Hilanteri alkoi antaa aina hetkittäin periksi ja pyöristyi, mutta palasi aina muutaman askeleen jälkeen lähtöpisteeseen. Opettajakin tuumasi, että Hilanteri kyllä tajusi, mitä siltä haluttiin, mutta ei tällä kertaa vain pystynyt tarjoamaan sitä. Yritin kovasti pohtia, olinko muuttanut ratsastustani vai sattuiko kohdalle vain kehnompi kerta. Meillähän onkin Hilanterin kanssa takana muutamia keskivertoa kivempia kertoja, joten ehkä on vain normaalia, että välillä on vähän hankalampaa. Eihän minullakaan ole aina hyvä päivä, joten tuskin sitä voi olettaa hevoseltakaan. Ainakin aina voi ajatella, että ensi kerralla voi mennä taas paremmin.

Väistöjä ja vastalaukkaa

Ennakkoaavistukseni perjantain pienryhmätunnin ratsusta osui nappiin, ja lähdin tunnille Hilanterin kanssa toisen kerran samalle viikkoa. Ratsukoita oli ilahduttavasti vain kolme, joten ainakin oli tilaa ja enemmän opettajan huomiota käytettävissä. Tunnin treeniaiheina olivat pohkeenväistöt käynnissä ja ravissa sekä vastalaukka.

Pohkeenväistön kuviona oli tulla lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle jatkaen sitä hetki suoraan. Sen jälkeen siirryttiin pohkeenväistöön ja väistätettiin ratsu takaisin uralle. Käynnissä meno oli kahden vaihtoehdon arpapeliä: joko Hilanteri ei ottanut väistöaskeltakaan, vaan meni mutkalle tai otti väistöaskelia, mutta arpoi jokaista askelta hitaasti ja huolellisesti. Opettaja muistutti olemaan nakkaamatta väistättävää pohjetta liian taakse ja huolehtimaan ulkopuolesta, jotta Hilanteri ei voisi pullahtaa sieltä karkuun. Hidasteluun ohjeksi tuli ratsastaa vuoropohkein niin, että väistättävän pohkeen lisäksi toinen pohje ratsasti eteen. Lisäksi opettaja kehotti tarkistamaan, ettei väistöä tekemätön jalkani estänyt Hilanteria väistämästä, vaan sen piti antaa reilusti tilaa unohtamatta silti pysyä alapohkeesta kiinni hevosen kyljessä. Yritin ratkoa tahmeuden ongelmaa noilla kaikilla, mutta loppujen lopuksi taisin silti jäädä aina puristamaan Hilanteria jostain kohti, ja se reagoi matelemalla. Vaikeampi näistä kahdesta muutenkin hankalasta suunnasta oli kuitenkin väistö oikealle. Käynnissä taisimme saada muutamia hassuja askeleita kohdilleen, mutta aktiivisuutta niiden aikana ei ollut juuri nimeksikään, vaikka kuinka yritin ratkoa ongelmaa. Väistöt vasemmalle sujuivat ihan vain aavistuksen verran helpommin, mutta tahmailu jatkui silti siinäkin.

Ravissa pahin tahmailu katosi, joskaan menoa ei hyvällä tahdollakaan voinut sanoa aktiiviseksi. Sen lisäksi haasteeksi tuli saada väistöaskeleita. Ulkopuolelta sai tehdä pieniä pidätteitä aika aktiivisesti, jotta Hilanteri malttoi odottaa etuosallaan niin, että takaosa ehti mukaan. Yritin paikoin tehdä taas niin vähän pohkeilla ja ohjalla kuin saatoin, ja huomasin Hilanterin kuuntelevan istuntaani. En kuitenkaan osannut käyttää sitä niin, että pyyntöni olisivat olleet ratsulle selkeitä, joten jouduin aina palaamaan ohjien ja pohkeiden käyttöön. Niiden käyttämisessä ei minusta ole mitään väärää, mutta niiden varaankaan ei saisi jättää koko ratsastusta. Lopulta kaiken nihkeilyn ja mutkittelun jälkeen saimme muutamia hyviä hetkiä väistöissä vasemmalle. Opettajakin tuumasi kertaalleen, että askel pysyi väistöjen aikana mukavan pitkänä. Hilanteri ei myöskään niinä kertoina sammunut kokonaan ja sai lisäksi palasensa kohdilleen ja meni pätkän väistöä pyöreänäkin. Niin vain pienet onnistumisen hetken kuittasivat muun tehtävän ajan vaivanneet hankaluudet. Kuten opettajakin tuumasi, osaa Hilanteri sekä väistää että liikkua mainiosti yhtä aikaa, mutta omalla ratsastuksellani näemmä pääsin aina korkeintaan yhteen kerralla.

Ensimmäisen ja toisen väistöosuuden jälkeen otimme keskiympyrällä laukkaa. Hilanteri sai palikat aika ajoin kohdilleen, kun sain aktivoitua laukan sekä käännettyä sitä kunnolla ulkoa. Pohkeita sai käyttää taas aika reilusti, sillä varsinkin alussa laukka oli vähän kulmikasta eikä lähtenyt pyörimään kunnolla. Välillä huomasin laskeneeni kädet ihan liian alas. Siinä vaiheessa, kun käytän ohjaa, päästän käteni valumaan alas. Tämä tapahtuu aika huomaamatta, kunnes yhtäkkiä bongaan käteni satulan etukaaresta ja nostan ne taas hetkeksi ylös. Pohkeiden pitäminen tuntumalla osoittautui jälleen kinkkiseksi, mistä seurasi oman istunnan tasapainottomuus. Niinä hetkinä, kun sain Hilanterin palikat kohdilleen ja sen laukkaamaan rennon pyöreänä, lässähdin itse. Hilanteri oli silmänräpäyksessä menossa mukana, ja hyvin kasatut palikat sinkoilivat pitkin poikin. Harmittelinkin opettajalle, kuinka oma istuntani ei pysy jämäkkänä eikä Hilanteri senkään takia voi jäädä laukkaamaan pyöreänä tuntumalla. Jotenkin en vain saanut vakautettua itseäni satulaan niin, että olisin voinut jäädä siihen tasaisesti. Muutaman askeleen ajan sain paketin pysymään kasassa, ja meno oli sangen kivaa, mutta sitten jokin antoi periksi, ja taas palattiin lähtöpisteeseen.

Vastalaukkakuviona oli nostaa pitkän sivun alusta hieman uralta sisempänä suuntaan nähden vastalaukka. Sitä jatkettiin hieman yli pitkän sivun puolivälin, jolloin lähdettiin loivasti kaartamaan aikaistettua lyhyttä sivua. Tavoitteena oli lopulta päästä menemään kaarre kokonaan laukassa, jolloin siihen tuli se varsinainen vastalaukkaosuus. Tehtävän sai sitten päättää toiselle uralle. Aluksi opettaja neuvoi tarkkailemaan hevosta vastalaukkakaarteen alkaessa ja pyrkimään itse siirtämään se raviin ennen kuin ratsu itse ehtisi pudottaa. Siitä piti sitten kerta kerralta päästä ratsastamaan pidemmälle. Tehtävä aloitettiin nostamalla oikeassa kierroksessa vasen laukka. Hilanteri nosti hienosti joka kerta toivotun laukan, mutta oli alussa aika kiireinen. Keskityin huomaamaan, milloin sen tasapaino alkoi pettää kaarteen alkaessa, jolloin siirsin sen itse raviin. Kerran tai pari Hilanteri ehti pudottaa itse raville. Lopulta sain tuettua menoa sen verran, että pääsimme jo kaarteen puoliksi ja lopulta kokonaan toiselle uralle saakka. Meno vaati aika paljon tukemista, mutta toisaalta Hilanteri tuntui tajuavan homman idean ja pyrki pitämään pyydetyn laukan raville rikkomisen sijasta. Vasemmassa kierroksessa nostettu oikea laukka sujuikin sitten hyvin aika nopeasti. Siinä Hilanteri tuntui voivan pitää tasapainonsa helposti ja loivassa kaarteessa ei oikeastaan tuntenut selkään, että menimme vastalaukkaa. Kaarre onnistuikin kokonaan nopeammin kuin toisessa suunnassa, ja olinkin hurjan tyytyväinen. Toki Hilanteria sai edelleen tukea, mutta enää se ei tuntunut olevan niin epätasapainossa saati kiihdyttävän korjatakseen menoa. Sen sijaan vauhti oli kohtuullisen tasainen, ja Hilanteri meni kaarteen melkein kuin olisi myötälaukassa ollut.

Loppuraveissa Hilanterilla olikin jo hyvin energiaa. Opettaja kehotti käyttämään sitä hyväksi ja hakemaan Hilanteri pelkän juoksemisen sijasta takaisin kuulolle. Ympyröiden avulla sain Hilanteria taas malttamaan hieman ilman, että aktiivisuus kuitenkaan katosi. Opettaja pisti meidät tulemaan vielä muutamia lävistäjiä askeleenpidennystä tavoitellen. Parista ensimmäisestä yrityksestä tuli opettajalta kommenttia, että päästin ohjalla Hilanterin turhan pitkäksi ja että minun pitäisi uskaltaa pitää rohkeasti tuntuma. Pari uusintayritystä tuotti lopulta tulosta, kun tohdin pitää ohjat paremmin käsissäni ja pyysin samalla Hilanteria liikkumaan. Aiemman pelkän vauhdin lisäyksen sijasta Hilanteri jopa pyöristyi hakiessaan pidempää askelta. Itselleni on vain vaikeaa löytää se keskitie siitä, milloin ohjat ovat oikeasti tuntumalla eivätkä liian löysät tai liian tiukat. Loppukäynnit kävimme käppäilemässä maastossa, missä olikin kivaa ilta-auringon paistaessa. Hyvä päätös mukavalle tunnille.

Palikat paikoin kohdillaan

Keskiviikon vakiotunnilleni sain Hilanterin. Ilahduin ratsuarpajaisten tuloksesta, jolloin koulutuntikaan ei enää tuntunut niin tylsältä. Myönnän kyllä haaveilleeni puomi-, kavaletti- tai estetunnista etenkin, kun helatorstain estekisat alkavat siintää jo lähellä. Tunnin oikea opettaja oli poissa, joten opettajana oli normaalisti perjantait ja lauantait vetävä opettaja. Tunnin päätehtävinä olivat pohkeenväistö käynnissä sekä laukan työstäminen keskiympyrällä. Ravia mentiin vain alkuverryttelyssä omatoimisesti hetken aikaa samoin kuin loppuverryttelyssä. Muutoin pysyimme koko tunnin samalla kuviolla käyntiä ja laukkaa työstäen.

Käynnissä sain houkuteltua Hilanterin kohtuullisesti aina hetkittäin oikeinpäin, mutta pienoista haparointia oli ilmassa. Hilanteri ei ollut ihan niin reipas kuin joskus, mutta ei onneksi paha tervakaviokaan. Ravissa sain työstää pidempään ennen kuin sain Hilanteria takaisin kuulolle. Aiemmilta kerroilta muistin sen, että keskittymällä kunnolla ulkoapuihin, saisi Hilanteri itsensä helpommin järjestykseen. Oikeassa kierroksessa ravi alkoi sujua ihan mukavasti, mutta vasemmalle kesti vähän pidempään. Sitten muistin hyödyntää välillä vasta-asetusta apuna, jolloin sain Hilanterin pois nojaamasta sisälavalle ja kantamaan itsensä sieltä paremmin. Yritin myös kovasti pitää pohkeet hevosen kyljissä tuntumalla ja avata lonkkia, etten voisi jäädä puristamaan hevosta polvillani. Hilanterin kanssa tästä asiasta saa olla hyvin tarkka, sillä se reagoi pahimmillaan puristavaan ratsastajaan alkamalla jumia hyvin tehokkaasti. 

Verryttelyn jälkeen siirryimme päätehtävään. Kuviona oli kääntyä lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle, mennä hetki suoraan ja sitten mennä pohkeenväistöä käynnissä uralle. Sinne päästyä nostettiin myötälaukka ja työstettiin laukkaa kierroksen tai parin ajan keskiympyrällä, kunnes siirryttiin ravin kautta tai suoraan käyntiin ja aloitettiin tehtävä alusta. Tehtävää tultiin ensin tekemällä pohkeenväistö oikealle ja menemällä keskiympyrällä vasenta laukkaa. Kun sitä oli hinkattu tarpeeksi, vaihdettiin suuntaa eli väistöt tehtiin vasemmalle ja keskiympyrällä työstettiin oikeaa laukkaa. Pohkeenväistöt osoittautuivat meille aika kinkkisiksi. Hilanteri joko ei lähtenyt väistämään kunnolla tai jos otti ristiaskeleita, hyytyi tahti liki kokonaan. Etenkin väistöt oikealle tuntuivat vaikeammilta. Vasemmalle tehtyinä väistöt helpottuivat, mutta vain aavistuksen. Arvelin jo selässä istuessani, että säädän ja puserran liikaa, mutta luulin valaistuvani kaiken sen keskellä ja onnistuvani siten väistöissä paremmin. Niin ei tosin käynyt, vaan menimme väistöt Hilanterin kanssa vähän pitkin hampain. Välillä ymmärsin tehdä mahdollisimman vähän kädellä ja yrittää panostaa istuntaan. Kun sain yhtään tästä ajatuksesta kiinni, otti Hilanteri askeleen tai pari vähän paremmin. Sitten sorruinkin jo tuuppaamaan tai säätämään jotain ylimääräistä, jolloin Hilanteri lakkasi kuuntelemasta ristiriitaisia apujani ja hyytyi. Enpä muista, milloin viimeksi olisi ollut yhtä nihkeitä väistöaskelia. Koska tehtävää mentiin koko tunti alku- ja loppuverryttelyjen lisäksi, tahdoin hetkittäin jo kyllästyä. Etenkin kun en osannut muuttaa ratsastustani siihen suuntaan, että väistöt olisivat parantuneet.

Laukkatehtävässä ensimmäisenä purtavana pähkinänä oli Hilanterin aktivoiminen liikkumaan. Laukat nousivat kyllä, mutta aktiivisuus ja kunnon askeleen rullaaminen olivat hukassa. Opettaja neuvoi ottamaan raipan ulkokäteen ja pienillä merkeillä tahdittamaan Hilanterin ulkotakajalkaa töihin. Vinkki auttoikin mukavasti, ja kun Hilanteri alkoi lämmetä, ei säännöllistä tahdittamista tarvittu. Molemmissa laukoissa sai olla tarkkana siitä, että Hilanteri kääntyi ulkoavuilla eikä päässyt pullahtamaan siltä puolen ulos. Pullahtamista tapahtui etenkin silloin, kun jäin halailemaan sisäohjaa ihaillen asetusta enkä ratsastanut enää hevosen ulkopuolta. Opettaja muistutti ratsastamaan pohkeilla aktiivisesti, jotta Hilanteri myös säilyttäisi laukan pyörivyyden. Loppujen lopuksi aloin hahmottaa, mistä ja miten Hilanteria piti pyytää, jotta se sai järjesteltyä omat palikkansa kohdilleen ja saattoi pyöristyä tuntumalle pysyen kevyenä, mutta silti takaosalla työskennellen. Paras huomio oli se, että ensin tyydyin siihen, että Hilanteri niksautti kaulansa nätin pyöreäksi. En tajunnut oikeastaan tässä mitään outoa ennen kuin Hilanteri itse vaihtoi ylimääräisen vaihteen päälle ja keveni rehellisesti ilman, että katosi tuntumalta. Niinä hetkinä laukka rullasi ilman hoputusta, Hilanteri pysyi oikeinpäin, ja saatoin itsekin istua paljon rauhallisemmin kyydissä. Kovin pitkiä pätkiä Hilanteri ei jaksanut pitää itseään oikeinpäin, mutta varsin makeita hetkiä se ehti kuitenkin tarjota. Opettajaltakin tuli kehuja siitä, kuinka hienosti Hilanteri paikoin liikkui.

Loppuraveissa Hilanteri päätteli varmaan, että mitä enemmän kipittää, sitä nopeammin aika kuluu. Niinpä se tahtoi vähän viilettää omiaan, jolloin turvauduin ympyröiden apuun. Houkuttelin niiden avulla Hilanteria ensinnäkin rauhoittamaan tahtia ja toiseksi kulkemaan enemmän oikeinpäin. Oikeassa kierroksessa Hilanterin sai kohtuullisesti kulkemaan toivotusti, mutta vasemmalle sain taas työstää enemmän. Ilmeisesti tämä suunta oli sekä minulle että Hilanterille haastavampi. Kentes jäin miettimään siinä liikaa asettamista enkä ratsastanut niin hyvin ulkopohkeella. Sinnikkään yrittämisen tuloksena Hilanteri kuitenkin antoi siihenkin suuntaan vähän periksi, jolloin pääsimme siirtymään yhteisymmärryksessä käyntiin. Oli mukavaa saada työstää laukkaa näin paljon ja kaikeksi onneksi siihen mahtuikin useampia hyviä hetkiä. Opettajakin tuumasi tunnin aikana, että kun Hilanterin saa oikeinpäin, tietää tehneensä selässä asioita paljon oikein. Hilanterihan osaa siis kulkea hyvinkin oikeinpäin, mutta sitä varten ratsastajan on saatava ratsun palikat kohdilleen, jotta se onnistuu. Itse asiassa huomasin vasta nyt, ettei Hilanteri tuntunut tunnin aikana juuri yhtään siltä, että siinä olisi sen sata liikkuvaa osaa. Olen joskus naureskellut sitä, kuinka Hilanteri tuntuu osaavan sojottaa turvalla yhteen, kaulalla toiseen, keskivartalolla kolmanteen ja vieläpä takapäällä neljänteen suuntaan unohtamatta kaikkia muita matkalle mahtuvia mutkia. Ehkäpä tohdin ajatella, että olemme Hilanterin kanssa molemmat taas oppineet vähän enemmän siitä, miten kannattaa liikkua ja miten toivottuun tulokseen päästään.

Suoruuden taika

Keskiviikon kahdeksan ratsukon tunnille sain pitkästä aikaa Hilanterin. Fiilistelin etukäteen, sillä Hilanteri on tallin suosikkihevoseni. Ihanan omapäinen ja omapäisen ihana suomenhevosruuna on onnistuneesti sulattanut ainakin tämän heppatytön sydämen. Tunti taisi olla päivän ainoa Hilanterille, joten ainakin sen puolesta sillä oli vielä paukkuja tarjottavaksi. Tunnin treeniaiheina olivat volttien ratsastaminen sekä keskiaskellajit tulevia koulukisoja silmällä pitäen. Niissä muuten on minun kisa-aikanani ensimmäistä kertaa eri tuomari, joten jännä nähdä, poikkeavatko pisteet aiemmasta menosta.

Koko tunnin ajan kuviona oli pyöräyttää toiselle pitkälle sivulle kymmenen metrin voltti ja toiselle pitkälle sivulle ratsastaa keskiaskellajia kahden tötterön välisen matkan ajan. Opettaja hoksautti myös ratsastamaan kulmat huolella. Käynnissä Hilanteri liikkui aluksi reippaasti, kunnes aloin vaatia sitä enemmän oikeinpäin. Sitten herra keksikin vääntyillä vaikka millaisiin asentoihin ja hidastaa tahtia. Seuraava kikka olikin taas reipastua ja olla kuuntelematta, mitä vaadin. Opettaja neuvoi voltilla kääntämään selvästi Hilanterin etuosaa ulkopohkeella, jotta hevonen suoristuisi. Asetuksen saaminen tässä oli hieman haastavaa, sillä joko sitä ei ollut lainkaan tai sitten ihan liikaa. Sisäpohkeella tukeminen, ulkopohkeella kääntäminen ja ulko-ohjan hyvä säilytys tuntumalla auttoivat lopulta, ja Hilanteri alkoi pyöristyä tasaisemmaksi. Keskikäynti oli aika vaatimatonta, kun nakkasin ohjat tahattomasti pois tuntumalta, ja Hilanteri pääsi leviämään taas nurinkurin. Opettaja muistutti ratsastamaan Hilanteria paremmin oikeinpäin ennen kuin olisi järkevää yrittääkään keskikäyntiä. Tämä neuvo auttoi, mutta kovin väläyttäviä keskikäyntiaskelia en silti onnistunut saamaan.

Ravissa Hilanteri aloitti kipittämällä. Pyyntöni eivät tahtoneet mennä perille, kun Hilanteri tuntui juoksevan niitä karkuun. Hyvähän se oli, että ruunassa oli virtaa, mutta kuuliaisuuden kanssa olikin sitten niin ja näin. Opettaja neuvoikin tasapainottamaan menoa, jotta siinä olisi jotain tolkkua. Lopulta aloin opettajan neuvojen myötä tajuta, että Hilanteri piti saada kunnolla suoraksi ja sitten säilyttää ulkopuolen tuki, jolloin ratsukin sai itsensä oikeinpäin. Meno muuttui paremmaksi, ja volteillakin Hilanteri oli paljon helpommin hallittavissa. Keskiravin kaltaista taisimme esittää niinä kertoina, kun en nakannut ohjia pois tuntumalta ja maltoin ratsastaa Hilanterin ensin paremmin suoraksi ja kuulolle ennen kuin yritin mitään. Hilanteri teki töitä kyllä hienosti, vaikka yritti välillä palata aikaisempaan kipitysvaiheeseen. Nyt se kuitenkin tuli kuulolle paljon helpommin eikä jäänyt tarjoilemaan muita vaihtoehtoja kovin pitkäksi aikaa.

Lopuksi teimme samaa työskentelyä vielä laukassa. Ensin siitä ei meinannut tulla mitään, kun Hilanteri tuntui tarvitsevan vauhtia voidaakseen mennä eteenpäin. Kuuliaisuus katosi samalla, joten tuntui, että Hilanteri meni, ja minä vain tyydyin matkustamaan. Ympyröiden avulla ja edelleen erityisesti ulkopuoleen ja suoruuteen huomiota kiinnittämällä Hilanteri alkoi notkistella itseään oikeinpäin. Ja kun palaset sattuivat kohdilleen, loksahti Hilanteri nätisti pyöreäksi, ja laukan tahti rauhoittui samalla ilman aktiivisuuden katoamista. Tuntuipa hienolta! Volteilla esitimme välillä niin ihan hallittuja liikkeitä kuin niitä vähemmän kunnollisia pyörähdyksiä. Pienemmällä reitillä laukkaaminen söi Hilanterin aktiivisuutta, ja mikäli jäin nyppimään sisäohjaa, vinksahti Hilanteri väärinpäin homman levitessä käsiin. Opettaja neuvoi välillä ajattelemaan jopa asettamista ulos, jotta saisin ulkopuolen paremmin hallintaan. Se auttoi, ja esitimme lopulta kuitenkin aika asiallisia voltteja. Keskilaukka vei kuitenkin tässä askellajissa voiton. Pariin kertaan sain Hilanterin lähtemään keskilaukkaan kauniin pyöreänä ja ilman hätäilyä. En nakannut ohjia pois, vaan pidin tuntuman ja pyysin pohkeella liikettä eteen. Hilanteri lähti mielestäni sangen hienosti, ja kehuinkin sitä urakalla. Takaisin harjoituslaukkaan palaamisesta ei sitten puhutakaan, se kun ei meiltä kovin selvästi luonnistunut ilman, että pakka hajosi.

Loppuraveissa hain vielä Hilanterin kuulolle ja annoin sen venyttää ohjan perässä. Ennen tuntia tekemäni ennakkofiilistely ei mennyt kyllä hukkaan. Tuntiin mahtui sen verran monta hyvää hetkeä, että olin mielissäni. Hilanteri yritti kovasti ja suoriutuikin hienosti, kun sain itseni ja pyyntöni kohdilleen. Pari kertaa Hilanteri mietti jäkittämiskohtausta, mutta olin tällä kertaa uskottava ja sain komennettua ratsun takaisin liikkeelle. Aiemmin en edes haaveillut siitä, että saisin Hilanteria oikeinpäin, mutta nyt yhteen tuntiinkin mahtuu useampia sellaisia hetkiä. Kai sitä on jotain oppinut tai sitten tähdet ja kuu sattuvat vain toisinaan olemaan oikeassa asennossa. Kumpi lie, mutta Hilanterin kanssa on ilo mennä.

Selän ja takajalkojen aktivoimista

Keskiviikon vakiotunnillani oli vuorossa koulua. Ratsukseni sain Hilanterin, jonka kanssa tunti voi todistetusti mennä sekä hyvin että huonosti. Päätin yrittää keskittyä siihen, että nollaan tilanteen heti, jos alkaa näyttää siltä, että joko minä tai Hilanteri alamme jännittyä liiaksi. Hilanteri reagoi kaikkeen ylimääräiseen jumittamalla enkä halunnut sitä tällä kertaa kokea. Ratsukoita oli kahdeksan, ja tunnin tavoitteena oli saada hevosten takajalat ja selät käyttöön vasta-asetusten ja takaosan sisälle väistättämisen avulla.

Aluksi teimme käynnissä ja ravissa vasta-asetuksia niin pitkien sivujen aikana kuin kuin pääty-ympyröillä houkutellen hevosia suoristumaan. Aluksi väänsin Hilanteria liikaa kaulasta mutkalle, jolloin opettaja huomauttikin asettamaan vähän pienemmin ja huolehtimaan siitä, että Hilanterin lavat siirtyvät hieman sisemmäs. Asetuksen ja lapojen hallinta yhtä aikaa tuntui hieman vaikealta, ja Hilanteri pääsikin aina jotenkin väärin mutkalle, kun en saanut sitä kokonaisuudessa haltuun. Myötäasetusta sai myös käyttää apuna, mikäli siihen oli tarvetta. Oikeassa kierroksessa myötäasetuksen saaminen oli tuskaisaa. Sisälavan hallinnasta puhumattakaan. Hilanteri ei antanut periksi oikein millään sieltä ja keskittyi valumaan sisälle. Sisäpohkeeni ei saanut lapaa kiinni eivätkä ohjasotteet auttaneet, vaikka kokeilin mitä. Kun jollain ihmeellä sain hetkeksikin lapoja hallintaan, Hilanteri suoristui ja oli mutkattomampi ratsastaa.

Vasta-asetusten jälkeen siirryimme väistättämään hevosen takaosaa sisemmäs niin pääty-ympyröillä kuin pitkillä sivuilla. Opettaja muistutti aloittamaan ensin pienemmillä vaatimuksilla ja kehotti ajattelemaan, että olisimme tanssitunnilla hevosten kanssa: ratsastajat kertoisivat askel kerrallaan, mitä piti tehdä, ja kun hevonen sen tajusi, saattoi alkaa vaikuttaa esimerkiksi vauhtiin. Takaosan väistättäminen paljastuikin hyvin hankalaksi hommaksi, etenkin vasemmassa kierroksessa. Vaikka yritin korjata vasemmalle valuvaa istuntaani, en saanut sitä kunnolla hallintaan. Niinpä takaosan sijasta Hilanteri valui kokonaan sisemmäs, kun painoapuni sille moista kertoi. Eipä siinä auttanut ohjilla nyplätä mitään, kun istunta ei ottanut toimiakseen. Niinpä käytin vähemmän takaosan siirtoa ja keskityin enemmän vasta-asetuksiin ja lapojen hallintaan. Oikeassa kierroksessa takaosaan sai paremman otteen, mutta Hilanteri ei oikein halunnut rentoutua asentoon. Vauhti tahtoi hiipua niin käynnissä kuin ravissa, mikä ei ollut kiellettyä alussa, mutta samalla aktiivisuus meni menojaan. Niinpä Hilanteri kyllä periaatteessa oli vaaditusti, mutta koska aktiivisuutta ei ollut mukana, ei se ottanut selkäänsä saati takajalkojaan kunnolla käyttöön. Tällä erää en keksinyt, millä olisin voinut saada homman tehtyä paremmin, joten käytin välillä takaosan siirtämisen sijasta taas vasta-asetuksia apuna.

Lopuksi otimme vielä laukkaa tarvittaessa aiempia harjoituksia jollain tasolla hyödyntäen. Hilanteri meinasi ensimmäisessä laukannostossa vetää hernepellon jostain virheestäni nenään, mutta sain tilanteen nollattua ja Hilanterin laukkaan ilman hetkellistä stoppia kummempaa kohtausta. Henkäisin kyllä helpotuksesta, sillä juuri tällä tavalla monet muut jumituskerrat ovat alkaneet, vaan onneksi ei nyt. Vasemmassa laukassa Hilanteriin tehosi hyvin se, kun muisti ulkopohkeella pitää hevosta suorassa, jolloin Hilanteri sai hetkittäin palasensa kohdalleen ja pyöristyi hienosti tasaiseen laukkaan. Kauaa se ei jaksanut itseään siinä kantaa, mutta palasi siihen kerta toisen jälkeen, kun sain sen ensin suoristettua. Oikeassa kierroksessa Hilanteri tuppasi vajoamaan turhan alas päänsä kanssa eikä siten pyrkinytkään kantamaan itseään oikein. Opettaja neuvoi pyytämään pohkeella ja ohjalla Hilanteria kantamaan oman etuosansa eikä vain vajoamaan eteen alas. Oikea kierros vaati melkoista työskentelyä, mutta saimme mukaan myös muutamia hyviä hetkiä, vaikka taisimme molemmat alkaa olla jo vähän väsyneitä. Hilanteri kuitenkin yritti hienosti ja onnistui paikoin näyttämäänkin, kuinka hyvin se osaa laukassa mennä niin halutessaan ja jaksaessaan.

Loppuraveissa Hilanteri kulkikin jo alkutuntia aktiivisemmin ja pysyi hieman pidempiä hetkiä mukavan pyöreänä venkoilematta tai vajoamatta etupainoiseksi. Päästin sen aika nopeasti käyntiin ja hyppäsin kiitokseksi heti satulasta kävelyttämään loppukäynnit maasta käsin. Opettaja kehui Hilanterin menneen hetkittäin hienosti ja olleen silloin varsin komea ilmestys. Hilanterin kulkiessa oikeinpäin se tuntuukin saavan korkeutta ja muhkeutta itseensä, jolloin se näyttää piirun verran isommalta kuin vain 155-senttiseltä. Muutoinkin nuo hyvät hetket ovat sen verran makeita, että niiden eteen kyllä jaksaa tehdä töitä. Vielä kun oppisin itse pitämään oman pakkani kasassa, kun hevonen loksahtaa oikeinpäin, jolloin voisimme jatkaa siitä työskentelyä eikä minun lössähdykseni takia palata taas lähtöruutuun. Oman kropan hallinta onkin melkoisen haastavaa, mutta sitä sopii vaatia itseltä yhtä paljon kuin vaatii hevosta kantamaan itsensä.

Vaivaton vasen laukka

Perjantain kaksi viimeistä tuntia yhdistettiin perumisten takia ja niinpä pienryhmätunnin sijasta menin seitsemän ratsukon puomitunnille. Aihe sopi enemmän kuin hyvin minulle, mutta mietiskelin hieman ratsuarpajaisten tulosta, Hilanteria nimittäin. Arvelin, että laukkatehtävät puomeilla saattaisivat olla meille vaikeita, sillä en aina saa Hilanterin laukkaa pyörimään niin, että sitä voi myös sekä kääntää että pitää samassa askellajissa. Hilanteri oli ollut juuri ennen tuntiamme puolen tunnin talutuksessa, joten se ainakin oli lämmitellyt hyvin.

Alkuverryttelyssä Hilanteri ei oikein tahtonut liikkua tai asettua kunnolla. Huomasin tässä vaiheessa alkaa olla erityisen tarkka siitä, etten jäisi puristamaan turhaan. Omasta mielestäni onnistuin välttämään tätä hyvin, mutta silti Hilanteri keksi tehdä bravuurinsa eli jumahtaa pari kertaa paikoilleen niin, että sen liikkeelle saamiseen vaadittiin melkoinen nohitus raipan avustuksella. Pahimmat enteilyni toteutuivat jo alkutunnista, mutta niiden jälkeen Hilanteri taisi enää stopata kerran tai pari, kunnes lopulta uskoi, että liikkuminen on se oikea vaihtoehto.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme suoralla linjalla kolmea ravipuomia, joiden jälkeen nostimme toisen pitkän sivun alusta laukan. Ravipuomit menivät aika mukavasti, ja Hilanteri ylitti ne hyvin tahdikkaassa ravissa. Se jopa vähän yritti kiihdyttää puomeja kohti, mutta tasoittui muutamilla puolipidätteillä. Laukannostot menivätkin sitten alussa plörinäksi. Ensin en valmistelut laukannostoa kunnolla, jolloin taisin jäädä ähertämään, mihin Hilanteri reagoi jumittelemalla. Nollasin sitten tilannetta, ja sen seurauksena Hilanteri lopulta aina nosti laukan. Kinastelun jälkeen Hilanteri puolestaan oppi tehtävän ja nosti jatkossa laukat ihan mukisematta.

Seuraavaksi pääsimme tunnin varsinaiseen tehtävään, jossa oli kolme puomia niin pienemmällä kuin isommalla ympyrällä. Ensin tulimme tehtävää molemmissa kierroksessa ylittäen pienemmän ympyrän puomit ravissa ja isomman puolestaan laukassa. Aluksi molemmissa kierroksissa oli vähän ohjausvirheitä, kun Hilanteri pääsi joko valumaan vähän sisemmäs tai ulommas. Laukassa tuli pari omituista mökellystä puomeille, kun Hilanteri päättikin vaihtaa kesken kaiken raviin. Opettaja muistutti ohjaamaan paremmin ja säilyttämään aktiivisen menon. Vasempaan kierrokseen tehtävä alkoikin sujua mallikkaasti, ja opettaja kehui Hilanterin menevän aika hyvää laukkaa. Parasta vasemmassa kierroksessa oli se, että maltoin itsekin rentoutua ja antaa Hilanterin tehdä työt.

Lopuksi tulimme vielä tehtävän siten, että ison ympyrän puomit säilyivät ennallaan, mutta pieneltä ympyrältä kerättiin puomit yhdeksi kasaksi, ja nyt molemmat ympyrät tultiin laukassa. Päätin tulla ison ympyrän ensin ja pienemmän vasta sitten, kun opettaja antoi kuskien päättää tästä. Edelleen vasen kierros toimi aika moitteetta, ja Hilanteri ylitti puomit vaivatta. Kertaalleen saimme uusia isomman ympyrän, kun askeleet eivät aivan sopineet. Pieni ympyrä sen sijaan sujui aika hyvin. Oikea kierros saatiin lopulta menemään myös, mutta siinä laukka ei vain pyörinyt niin hyvin eikä reittikään ollut niin järkevä kuin vasemmassa kierroksessa. Opettaja neuvoi ajattelemaan johtavaa ohjaa sen sijaan, kun yritin liimata oikean käden hevosen kaulaan kiinni, jolloin Hilanteri pääsi entisestään pullahtamaan omille teilleen. Johtamisen hyödyntäminen samoin kuin oikean pohkeen parempi käyttäminen auttoivat, jolloin sain tietkin paremmiksi.

Loppuraveissa Hilanteri oli mukavan aktiivinen ja ravasi tahdikkaasti. Nyt se malttoi jo asettuakin paremmin ja loppuun saatiin ihan kivoja hetkiä, joihin oli hyvä päättää tämänkertainen tunti. Opettajallekin tuumasin, että vasemmassa kierroksessa tehtävät sujuivat mukavasti, mutta oikea takkusi. Arvelin syyksi istuntaongelmiani, johon opettaja tuumasikin, että Hilanterihan reagoi pienimpäänkin vinouteen tai jännitykseen. Koska tuntiin mahtui myös onnistumisia, jäi ratsastuksesta hyvä mieli, ja Hilanteri ansaitsi suuret rapsutukset. Ihanan opettavainen hevonen, kunhan malttaisin itse vain oppia.

Istumista koko tunnin edestä

Kolmen ratsukon pienryhmätunnin treeniaihe tuli enemmän kuin tarpeeseen. Niin paljon kuin sen treenaamista inhoankin, saisin treenata sitä monin verroin enemmän. Niinpä en mutissut kertaakaan, kun opettaja ilmoitti tunnilla treenattavan tällä kertaa istuntaa. Ratsuarpajaisissa sattui kunnon voitto kohdalleni, sillä opettaja oli jakanut minulle iki-ihanan Hilanterin. Jostain syystä tämä toisinaan turhankin hyvin oman päänsä pitävä suomenhevosruuna on onnistunut hiippailemaan yhdeksi minulle tärkeimmistä hevosista. Hilanterissa on vain sitä jotain.

Alkukäyntien jälkeen siirryimme ravaamaan siten, että ensin kevennyksessä pysyttiin kaksi askelta ylhäällä ennen kuin yhden askeleen ajaksi istahdettiin alas. Sitten homma vaihdettiin toisinpäin eli istuttiin kaksi askelta harjoitusravissa ja kevennettiin yhden askeleen ajan. Sekään ei vielä riittänyt, vaan sitten vielä kevennettiin viisi askelta ja istuttiin viisi askelta alas. Parhaiten minulta sujui yhden askeleen ajaksi istuminen alas ja kahden askeleen ajan irti satulasta pysyminen. Valtaosan ajasta sain sekä noustua satulasta että laskeuduttua takaisin hallitusti, jolloin en häirinnyt Hilanterin ravaamista. Muutamia kertoja pohkeeni eivät pysyneetkään hevosen kyljissä tuntumalla, vaan pääsivät heilahtamaan eteenpäin, jolloin tasapainoni petti ja lässähdin lässähdin satulaan. Kahden askeleen ajan istuminen alas ja yhden askeleen kevennyksessä ongelmana oli harjoitusraviosuus. Hilanteri meni vielä melkoisessa hirvimeiningissä, jolloin pari askeltakin ehti pomputtaa minua melkoisesti, jolloin ne hetket eivät olleet kauhean kauniita katsottavia.

Viiden askeleen kevennyksen ja alasistumisen aikana pääsin vähän työstämään istumista harjoitusravissa. Siinä istuessani Hilanteri tahtoi samantien hidastaa, ja opettaja huomautti jalkojeni puristuvan satulaan, johon Hilanteri reagoi välittömästi hidastamalla. Pääsinkin rentouttamaan jalkojani hyvin, sillä Hilanteri ilmaisi heti, jos kuvittelinkaan tarraavani jaloillani kiinni. Harjoitusravissa istuminen ei aivan muuttunut luontevaksi, mutta alaselän notkoa pyöristämällä hieman sain parempia hetkiä. Pohkeeni eivät kuitenkaan halunneet pysyä aloillaan noina kertoina, jolloin istunta ei kuitenkaan muuttunut kovin tukevaksi. Opettaja ohjeisti myös suoristamaan ylävartaloa, joka tahtoi olla hieman turhan etukenossa. Hilanterikin venkoili hieman arvatenkin huteraa istuntaani protestoiden. Hilanterin yksi parhaita puolia onkin se, ettei se juuri ala sietää kokeneempien ratsastajien virheitä, vaan osoittaa ne korostetusti.

Näiden tehtävien jälkeen nakkasimme jalustimet kaulalle ja viritimme ohjat puolipitkiksi. Ensimmäiseksi saimme haahuilla pitkin maneesia pyöritellen mitä tahansa kuvioita. Tavoitteena oli saada hevonen kääntymään ja liikkumaan toivottuun suuntaan paino- ja pohjeapujen kanssa. Ohja piti jättää niin rauhaan kuin mahdollista. Välillä sain Hilanterille kerrottua hyvin, minne toivoin sen menevän, mutta sitten yhtäkkiä se ei enää tajunnutkaan minua ja meni minne halusi. Yritin kovasti pähkäillä, mitä muutin ratsastuksessa, mutta en keksinyt sitä. Nollasin sitten tilanteen aina mielessäni ja aloin yrittää uudelleen, jolloin Hilanteri taas hetken aikaa ymmärsi minua. Mahdollisesti saatoin liioitella apujani, jolloin istuntani levisi eikä ratsu enää voinut tietää, mihin oikein halusin. Ehkä taas yksi osa avuistani sanoi, että tuonne, mutta kaikki loput sanoivat, että tänne. Tästä tehtävästä tykkäsin, sillä siitä tuli mukavasti länkkäfiilikset. Enää olisi tarvinnut stetsonin ja lasson, niin paketti olisi ollut (ratsastustaitoa vaille) valmis.

Sitten pysyimme edelleen puolipitkällä ohjalla ja aloimme treenata siirtymiä. Teimme käynti-seis-, ravi-käynti- ja käynti-laukka-käyntisiirtymiä. Käynnistä pysähdyksiin siirtymiset onnistuivat, kun nojasin aavistuksen taaksepäin ja pyöristin notkon selästäni pois. Aivan kuin seinään Hilanteri ei seisahtunut, mutta sinnikkäästi liikettä mukailematta ja tiiviisti istumalla Hilanteri aina lopulta pysähtyi ja ilman ohjaa. Melkoinen saavutus minunlaiselleni ohjan halaajalle. Ravi-käyntisiirtymiset olivat samoin varsin helppoja, ja siihen riitti oikeastaan vain pieni jarrutus istunnalla. Hilanteri taitaa muutenkin tykätä käynnistä sen verran, että saattaisi tarjota sitä, vaikka kukaan ei edes pyytäisi. Sen sijaan käynti-laukka-käyntisiirtymät olivat puolipitkällä ohjalla ja muutenkin istuntaongelmieni vuoksi hyvin vaikeita. Laukka ei meinannut joka kerta nousta, ja Hilanteri alkoi esittää bravuuriaan eli mutkalle vääntymistä ja hetkittäistä paikoilleen juurtumista. Opettaja yritti neuvoa viemään vähän painoa ulkoistuinluulle ja sitten istunnalla keinauttamaan hevonen laukkaan. Muistin kyllä hämärästi, että näinhän laukka ihannetilanteessa nousee, mutta kroppani ei suostunut yhteistyöhön tällä kertaa. Keräsin sitten itse asiasta niin paljon paineita, että Hilanteri jumitti vastineeksi vielä enemmän. Opettaja muistuttikin pitämään enemmän sellaisen rennon meiningin, josta kevyesti vain siirryttiin laukkaan ilman, että siitä tehtiin isoa numeroa. Laukat alkoivat nousta, mutta ei kovin ponnekkaasti suoraan käynnistä. Laukasta käyntiin siirtymiset eivät myöskään ottaneet onnistuakseen oikeastaan yhtään. Väliin mahtui aina liian monta raviaskelta, kun en joko valmistellut siirtymää kunnolla tai kaiken lisäksi istuntani ei vain pysynyt riittävän jämäkkänä.

Lopuksi saimme ottaa ohjat normaalille tuntumalle, mutta jalustimet jätettiin edelleen matkasta. Tehtävänä oli treenata käynti-laukka-käyntisiirtymiä vielä ohjat tuntumalla pitäen. Hetkittäin laukassa Hilanteri esitti hyvää, pyöreää laukkaa, josta sain ympyrällä kääntämistä hyödyntämällä siirrettyä sen kohtuullisesti käyntiin. Sen sijaan käynnistä laukkaan siirtymistä saimme treenata tosissamme, sillä Hilanteri tykkäsi pistää siihen aina raviaskeleita. Vaikka kuinka yritin nohittaa pusertumatta silti satulaan kiinni, en saanut kovin montaa kertaa Hilanteria tarpeeksi aktiiviseen käyntiin, josta laukka olisi noussut. Onneksi muutaman kerran rentouduin vahingossa ennen laukannostoapujen antamista, jolloin Hilanteri nostikin laukan varsin mukavasti. Kuten opettaja kuului sanovan: ratsastuksessa vähemmän on enemmän. Laukassa oli mukava fiilistellä töitä tekevää ratsua, vaikka Hilanterilla hyvät hetket eivät jatkuneetkaan kovin montaa askelta. Se kuitenkin tarjosi parastaan eikä siitä voinut olla nauttimatta. Niin vasemmassa laukassa kuin aiemmin tunnin aikana samaan suuntaan ratsastetuissa käynnissä ja ravissa opettaja muistutteli koko ajan hakemaan asetus läpi niin, että Hilanterin turpakin tulee vasemmalle eikä se vain niksauta kaulaansa nätin pyöreäksi. Hilanterin bravuurihan on kulkea turpa vinkkarallaan juuri toiseen suuntaan kuin pitäisi. Kohottava sisäohjan ote auttoi kummasti vinkkaamaan Hilanterille, missä sen turvan kuului olla. Sain myös hienosti treenata ulkopuolen apujen käyttämistä, sillä Hilanteri valui heti sinne, mikäli pohkeeni lepattivat omilla teillään.

Loppuraveissa Hilanteri malttoi jo tarjota asiallisempaa ravia alun hirvikipityksen sijaan, jolloin harjoitusravissa istuminen oli kummasti helpompaa. Hilanteri pysyi myös kohtuullisen kivasti tuntumalla, jolloin sain viimeistään ympyröiden aikana sen pyöristymään rennosti. Tässä vaiheessa pääni ympärillä taisi taas leijua sydämiä, sillä tunti tämän ratsun kanssa oli vaikeista hetkistä huolimatta silti niin kiva ja ennen kaikkea opettavainen. Voisin oppia yhtä sun toista, jos saisin mennä Hilanterilla useamminkin. Istunnan lisäksi varmasti oppisin olemaan myös vähän pitkäpinnaisempi, sillä hätiköimällä ei tämän, kuten varmasti monen muunkaan ratsun kanssa pääse muualle kuin ojasta sinne allikkoon. Täytyypä joskus taas ihan varta vasten toivoa Hilanteria ratsuksi, niin pääsen varmemmin jatkamaan oppimista sen ohjauksella.

Kovin vaikeat puomit

Tiistaina lyöttäydyin C-tason puomitunnille mukaan. Toivoin mielessäni jotain yllätävämpää ratsuvalintaa, ja opettaja olikin onnistunut. Sain pitkästä aikaa mennä tallin lempihevosellani eli Hilanterilla. Vaikka meillä onkin mennyt sukset aina silloin tällöin ristiin tämän joskus itsepäisenkin ruunan kanssa, en vain osaa olla tykkäämättä siitä. Se ei turhaan yritä miellyttää ratsastajaansa, vaan kertoo kyllä, mikäli satulassa istuja häseltää omiaan.

Alkuverryttelyssä tulimme ympyrän kaarelle vähän tiuhemmin ja hieman väljemmin laitettuja puomeja ravissa. Lyhyemmällä väleillä olleilla puomeilla Hilanteri meni ihan hyvin, kunhan muistin pitää sen liikkeessä. Meno tahtoi vähän hidastua ennen ensimmäistä puomia, ellen ollut tarkkana. Väljemmin olleilla puomeilla kunnon aktiivisuuden puute näkyi ja kuului, kun Hilanteri pisti väleihin liian monta raviaskelta ja kopsautteli jalkansa kaiken lisäksi puomeihin. Opettaja neuvoi kääntämään puomeilla tasaisesti ja huolehtimaan jälleen siitä, ettei Hilanterin saati minun ulkopuoli pääsyt lössähtämään. Tarvitsimme aika monta toistoa, jotta nämä puomit alkoivat mennä oikein. Lisäksi tulimme vielä kolmen puomin linjaa, jossa tärkeintä oli tasaisuus. Hilanteri hoiti tämän helposti, sillä se melkein jopa innostui ravaamaan aktiivisemmin puomeja kohti.

Ravityöstön jälkeen siirryimme tekemään aiemmin yksittäiden tehdyt tehtävät kokonaisuutena laukaten. Eli ensin tultiin ympyrätehtävät, joiden päätteeksi vielä suora linja. Alkukierroksilla molempiin suuntiin Hilanteri tahtoi pudottaa laukan turhankin helposti. Yritin kaikin keinoin olla puristumatta satulaan polvillani, sillä Hilanteri protestoi helposti tuollaista vastaan. En kuitenkaan saanut laukkaa kunnolla rullaamaan, jolloin Hilanterilla oli aikaa vääntää itseään jos jonkinmoiselle mutkalle. Sen seurauksena sekä yksittäinen puomi soikiolla että kolme puomia ympyrällä ylittyivät hyvin kehnosti ja epätasaisesti. Suoralle linjalle puolestaan esitimme neljää ja kolmea ja puolikasta askelta ennen kuin aloin heräillä. Hilanterin kanssa olen hieman huono komentamaan, sillä ruuna on hyvin näppärä vetämään herneen turpaansa, mikäli kokee tulleensa komennetuksi aiheetta. Niinpä ratsu ehti mennä oman mielensä mukaan useampia kierroksia, kun mietiskelin, miten saisin sen toimimaan. Lukuisten toistojen jälkeen saimme vihdoin ja viimein ympyrät onnistumaan siedettävästi. Yllättäen avainsanoina olivat tiiviisti tuntumalla olleet pohkeet ja hevosen pitäminen riittävän suorana. Hilanterikin alkoi vihdoin lämmetä laukkaamiseen, jolloin se vähän innostui suorasta puomilinjasta ja laukkasi välit helposti kolmella askeleella. Tehtävien aikana opettaja huomautteli vähän kaikille, ettei tässä pitäisi olla mitään vaikeaa. Pelkkiä ympyröitähän kun oli kyse tehdä. Silti jostain kumman syystä ne maassa maanneet puomit onnistuivat sekoittamaan oman pakkani niin, että homma tuntui hetkittäin varsin vaikealta.

Lopuksi tulimme vielä kertaalleen suoran puomilinjan, sillä opettaja halusi nähdä kaikkien hevosten pääsevän puomien välit kolmella askeleella. Hilanterille homma ei enää tässä vaiheessa ollut mikään juttu, joten se hurruutteli tehtävän kerralla läpi. Opettajakin ehti tuumata, että sen kuin annan Hilanterin mennä, niin homma onnistuu. Ja niinhän siinä kävi. Loppuraveissa koetin vielä asetella ja taivutella ratsua pyöristymään, minkä se tekikin hetkittäin. Takapää tosin sammui noina hetkinä melkoisesti, mutta olin kuitenkin tyytyväinen, että sain hevosta vähän myötäämään niskasta. Muun tunnin se oli onnistuneesti kulkenut kaula pitkällä. Tunnin jälkeen aloin toivoa taas nuorennuskonetta, jonne pistäisin tämän hevosen mieluusti. Jospa ehtisin vielä joskus yrittää vääntää kouluakin sen kanssa. Muistelen, että joskus oli myös aikoja, kun tulimme toimeen varsin kivasti.

Anteeksi, mutta ratsuni ei toimi

Koska Peralla on peräti neljä innokasta kuskia haluamassa lisäkseni sunnuntain kisoihin, piti keksiä varasuunnitelma. Jos arpaonni ei ole kohdillaan, kun Peran kolme sallittua kuskia arvotaan, on mentävä kakkosvaihtoehdolla. Keskiviikkona päätin sitten testata, jos minusta ja Hilanterista saisi leivottua helpon C:n radalle passelin parin. Meillä on synkannut viime aikoina kivasti, joten ehdin jo haihatella itseni siitä, kuinka kivaa kouluradan tahkoaminen ruunan kanssa voisi ollakaan. Että pitikin mennä kurkottamaan sinne kuuseen.

Tunti aloitettiin pyörittelemällä käynnissä ja sitten myös ravissa päätyihin voltit ja kääntämällä pitkältä sivulta keskihalkaisijalle, jossa tehtiin neljän sekunnin pysähdys ja siitä neljän askeleen peruutus. Hilanteri tahtoi liikkua tuttuun tapaan tahmeasti, mutta pyöristyi aina hetkittäin kivasti. Parit pysähdykset valuivat pitkiksi, kunnes pyysin pysähdystä vähän jämäkämmin ajatellen omaa istuntaa samalla raskaammaksi. En tiedä, mitä ihmettä tein väärin, mutta peruutuksista tuli tunnin kinkkisin harjoitus. Monet monituiset kerrat en saanut Hilanteria ottamaan yhtäkään askelta taakse tai sitten ratsu tarjosi painon siirtoa edestakaisin, mikä tuntui liki keinun heijaukselta.

Lopulta turhauduin pahemman kerran ja pyysin opettajan tukiopetusta. Hän neuvoi vain pitämään vakaan, mutta kevyen paineen ohjissa, jotta hevonen tajuaisi minun haluavan peruutuksen. Pohkeita ei kuulemma tarvinnut juuri käyttää, vaan painetta helpotettaisiin heti hevosen tarjotessa peruutusta. Tämänkin ohjeen kanssa sitten seisottiin tovi ja toinenkin paikoillaan, kunnes opettaja alkoi avustaa menoamme raipalla. Niinä hetkinä Hilanteri peruutti nätisti, mutta sitten ei suostunut lähtemään järkevästi liikkeelle. Koko tunnin aikana en saanut toimivia peruutuksia enkä yhtään käsitä, mitä kummaa tein väärin. Hilanteri tosin ei kauheasti lotkautellut korvaansa minulle noina hetkinä, joten sekin varmasti vaikeutti asiaa.

Laukkakuviossa laukka nostettiin lyhyen sivun keskikohdan ja pitkän sivun ensimmäisen kirjaimen välissä sopivana hetkenä. Sen jälkeen pyöräytettiin pitkän sivun keskeltä keskiympyrä ja lopuksi toiselle lyhyelle sivulle pienempi ympyrä, jossa laukka haettiin helposti raviin siirtymistä varten. Laukat meillä nousi aika ponnettomasti, ja opettaja neuvoi ajattelemaan jälleen uutta nostoapua heti ensimmäisen noston perään. Tätä en kuitenkaan saanut luonnistumaan, joten sorruin ääni- ja raippa-apuihin. Huono ratkaisu, sillä kouluradalla noita kumpaakaan ei ole tukena. Keskiympyrä meni reitin suhteen kivasti, mutta senkin aikana jouduin vahtimaan, että Hilanteri säilytti laukkansa. Se tarjosi helposti hyvin epätasaista menoa korostaen asiaa vielä asettumalla miten sattuu. Sen sijaan tahmeudesta oli hyötyä lyhyen sivun ympyrällä, sillä saimme muutamat kivan helpot siirtymät raviin. Miinusta tosin siitä, että meno sammui turhankin paljon niinä hetkinä, jolloin jouduin hoputtamaan hevosta tahdikkaaseempaan raviin. Tasaisuus oli siis valitettavan kaukana.

Olin toivonut tunnin aluksi laukkalävistäjiä, mutta niitä ei suureksi harmikseni ehditty ottaa. Opettajalta tuli tunnin lopuksi kommenttia, että hyvistä hetkistämme saisi kivasti pisteitä. Hilanteri oli muutamat pätkät varsin kevyt ja mukavan pyöreä, mutta näinä hetkiä oli rutkasti vähemmän kuin viime kertoina. Väittäisin ottaneeni turhia paineita tälle tunnille koulukisoista, jolloin sähelsin ja jännitin selässä tavallista enemmän. Hilanteri tykkää olla ratsastajansa peili, mikä selittäisi nämä epätasaisuudet ja jumitukset. Itselle jäi kuitenkin hyvin epävarma fiilis.

Maalailin jo mielessäni, että pahimmillaan jäämme radalle junnaamaan seisahduksiin, kun en saa hevosta peruuttamaan ja koko suorituksemme on kiihdyttelyn ja matelun sekamelskaa. Oma pinnani on myös niin armottoman lyhyt, että muutun rennosta ratsastajasta säheltäväksi häseltäjäksi niin nopeasti, ettei kouluratamme ehdi olla edes puolivälissä, kun olen jo hermostuttanut ratsunikin. Pitää vielä miettiä, luottaako arpaonneen vai mitä tehdä. Torstain estevalmennuksessa ajattelin ehtiä hyödyntää alku- ja loppuverkkoja ja testailla vielä varalta Epperin kisoja silmällä pitäen.

Hienojen hetkien hevonen

Perjantain tunnille suunnatessani haaveilin ratsukseni tallin uutta tulokasta eli Lenniä ja vanhoista tutuista Mantaa tai Jussia. Enteilin kuitenkin, että kaikista todennäköisimmin löytäisin itseni Hilanterin kyydistä. Enteilyni sattui oikeaan, mutta viime kerran onnistumiset olivat niin tuoreessa muistissa, että kipusin Hilanterin kyytiin pääosin luottavaisin mielin. Opettaja tuumasi yrittäneensä keksiä hevoselle toista ratsastajaa, mutta oli sitten kuitenkin päätynyt pistämään sen minulle. En kyllä pahastunut vieläkään, päinvastoin. Tunnin aiheina olivat askeleen lyhentäminen aktiivisuus säilyttäen ja sitä kautta hevosen pyöristäminen, siirtymät sekä kolmikaarinen kiemuraura laukaten.

Askeleen lyhentämistä tehtiin opettajan ohjeiden mukaan korostetuilla puolipidätteillä. Halutessaan sai ajatella kokoamista, mutta koko sana saa aivoni niin mutkalle, että keskityin mieluummin puolipidätteisiin. Niiden aikana piti huolehtia siitä, että vaikka siirryttiin lyhyempään askeleeseen, säilyi tahti silti aktiivisena. Hilanteri otti puolipidätteet hyvin vastaan sekä käynnissä että ravissa. Yritin olla nopea pyytämään pohkeilla takapäätä aktiivisemmaksi, mutta taisin jäädä välillä turhan hitaaksi. Sen lyhenemisen sijaan esitimme alussa oikeastaan enemmänkin vain hidasteluja. Lisäksi tavalliseen käyntiin tai raviin palaaminen vaati myös alussa nohittelua.

Hiljalleen sain pohkeitani toimimaan ja välillä muistutin hevosen takapäätä raipan avulla. Pidätteet menivät edelleen hyvin läpi, jolloin hetkittäin Hilanteri pyöristyi ja säilytti aktiivisuuden lyhyemmässäkin askeleessa kohtalaisesti. Ravissa tuli muutamia lupaavia pätkiä lyhyemmästä, mutta silti tarmokkaasta askelluksesta, mutta välillä jarruttelin liikaa, jolloin hevonen siirtyi käyntiin. Oli kuitenkin todella kiva huomata, että Hilanteri oli helpompi ratsastaa vähän pyöreämmäksi tällä kertaa jopa ravissa. Opettajalta tuli kehu siitä, että Hilanteri meni hyvin vieterimäisesti lyhyeen askeleeseen ja siitä takaisin normaaliin menoon. Oma tuntuma tosin oli hukassa, sillä kehut tuntuivat vähän aiheettomilta. Toisaalta aina pitäisi ottaa huomioon ratsastettavan hevosen rajat siinä, kuinka näyttäviä lyhennyksiä tai pidennyksiä se oikeasti voi tehdä. Minä taisin haaveilla joistain vaativan tason kouluratsun liikkeistä, kun Hilanteri taas opettajan silmiin esitti aivan hyviä suorituksia vanhemman suomenhevosruunan mittapuulla. Jälleen olisi syytä oppia tuntemaan omalla istunnalla, milloin hevonen työskentelee kunnolla ja osata olla iloinen, kun homma sujuu.

Siirtymiä tehtiin puolestaan askeleen lyhennysten kautta käynnistä raviin ja takaisin. Hevonen piti valmistella aina lyhyeen ja tarmokkaaseen askellukseen ennen siirtymiä, jotta ne menisivät sujuvasti ja ennen kaikkea vaivatta. Tässä tehtävässä huomasi, ettei hevosen takapää ollut käynnistynyt ihan kunnolla. Siirtymät ravista käyntiin sujuivat ihan hyvin, mutta takaisin raviin siirtyminen ei ollut kauhean aktiivista. Keskityin ilmeisesti liikaa taas miettimään hevosen päätä, jolloin ähräsin kaulaa pyöreäksi unohtaen takapään. Raipan napsautuksilla avustettuna sain Hilanteria vähän hereille, joten saimme parit kohtuulliset siirtymät ylöspäin. Olisin kuitenkin halunnut vielä säätää tätä tehtävää, mutta opettajalle niin meidän kuin muiden meno kelpasi ja siirryimme kolmikaarisen kiemurauran pariin.

Tunnin viimeiseen varsinaiseen tehtävään lähdettiin vasemmassa kierroksessa pyöräyttämällä ensin pääty-ympyrä ja jatkamalla siitä kolmikaarinen kiemuraura koko ajan vasemmassa laukassa pysyen. Kuvioon mahtui siis pieni pätkä vastalaukkaa. Opettaja ohjeisti hakemaan hevosta jo pääty-ympyrän aikana vähän vasta-asetukseen ja vastalaukan aikana pitämään pohjeavut vasemman laukan mukaisesti varmuuden vuoksi. Ensimmäisellä kierroksella pääsin vastalaukkakaarteen vielä ihan hyvin, mutta sitten hetkeä ennen myötälaukkaan palaamista Hilanteri ehti pudottaa raville. En ollut pitänyt pohkeita niin hyvin tuntumalla ja päästin hevosen vielä vähän kaatumaan oikealle, jolloin laukka katosi. Toisella kierroksella pidin pohkeet paremmin tuntumalla ja tsemppasin Hilanteria vielä äänellä. Nyt pääsimme kiemurauran kokonaan vasemmassa laukassa ja vieläpä kohtuullisen kivasti.

Oikeaan kierrokseen homma lähti todella kivasti. Vastalaukan kaarre meni todella tasaisesti, ja se tuntui opettajan toiveiden mukaisesti yhtä helpolta kuin myötälaukka. Opettaja selittikin, että hevonen menee vastalaukkaa tasapainoisesti silloin, kun se ei korvaa sen puutetta kiihdyttelemällä ja kun meno tuntuu yhtä tasaiselta kuin myötälaukassa. Aloin sitten juhlia onnistumista kesken kaiken, jolloin Hilanteri huomasi kuskin keskittymiskyvyn herpaantuneen ja pudotti raville. Ärsytti vietävästi, että menin itse sössimään hyvin alkaneen tehtävän juhlimalla onnistumista jo puolivälissä tehtävää. Keskittymiskyky, onko se jotain syötävää? Valaistuttuani siitä, ettei keskittymiskykyä voi syödä, otimme toisen yrityksen oikeaan kierrokseen. Nyt pysyin hereillä ja ratsastin keskittyen koko kolmikaarisen kiemurauran. Tuloksena Hilanteri laukkasi tehtävän vaivattomasti oikeassa laukassa ja maltoin odottaa tehtävän loppumiseen saakka ennen kuin kehuin hevosta ja hihkuin onnistumista.

Tunnin loppuun ravailimme vielä hevosia eteen alas venyttäen. Hilanteri venytti ihan mukavasti, mutta yritti aina välissä palata vähän kipittämään pää ylhäällä. Se kuitenkin palasi taas venyttämään pienillä puolipidätteillä, joten tunnin opit alkoivat olla hyvin muistissa tässä kohtaa. Tunnin treeni oli taas kumman mieleinen ja jälleen kerran olin Hilanteriin todella tyytyväinen. Joko minä olen pääsemässä hyvää vauhtia Hilanterin kanssa samalle aaltopituudelle tai sitten se kuuntelee opettajan ohjeet ja tottelee niitä ihan itsenäisesti. Uskallan ehkä vähän silti väittää, että olen piirun verran jäljillä siitä, miten Hilanteria pitää ratsastaa. Avainsanat ovat rentous ja riittävä vaatiminen. Jos jään jumittamaan ja säheltämään selkään, kopioi Hilanteri käytöksen samantien. Jos taas muistan vaatia ja rentoutua pyynnön mennessä läpi, näyttäisi tämä hevonen toimivan varsin hyvin. Ei voi muuta todeta kuin että lisää tällaista tämän hevosen kanssa, kiitos!

Easy riding

Pääjukeboksini alkoi soittaa perjantain tunnin jälkeen Uriah Heepin Easy Living -kappaletta, josta sainkin väännettyä tämän kerran ratsastusta kuvaavan otsikon. Laulun aloitus tuolla yhden sanan muutoksella kuvasi mainiosti fiiliksiä, joita tunnin aikana sain kokea: "This is a thing I've never known before, it's called easy riding." Ratsunani oli nyt jo kolmannen kerran putkeen Hilanteri. Viime viikon kerta ei mennyt ihan täysin ilahduttavasti, joten pelkäsin vähän etukäteen vaikeuksien kauden alkavan. Kaikeksi onneksi olin todella väärässä.

Viime kerralla analysoin tunnin tahmeuksien johtuneen siitä, että jäin säätämään pingottuneena. Onnekseni muistin tämän jo tunnin alussa, joten yritin panostaa siihen, että rentoudun pyyntöjen mennessä läpi. Alkuverkka tehtiin tarkistaen samalla hevosen suoruus. Kuvio oli viime kerralta tuttu eli peilipäädystä käännyttiin keskihalkaisijalle, jonka aikana hevonen piti pitää suorassa, jos se ei itsestään sellaisena pysynyt. Katsomopäädyssä puolestaan mentiin vuoron perään eri suuntiin ja kuvio otettiin taas alusta. Suoruutta testailtiin kaikissa askellajeissa. Käynnissä ja ravissa ei ollut oikeastaan mitään ongelmia. Hilanteri puksutti menemään suoraan eikä minun tarvinnut säätää selässä kummemmin.

Suoruustehtävässä ongelmia ilmeni vasta vasemmassa laukassa. Hilanteri kuvitteli meidän jostain syystä jatkavan oikealle, joten pariin kertaan se pullahti lyhyen sivun lähestyessä oikealle, vaikka olin jatkamassa vasemmalle. Tätä pullahdusta se tosin enteili jo hetkeä ennen, kun luulin tuntevani hevosen takapään karkaavan hitusen oikealle. Parin epäonnistumisen jälkeen tajusin olla ennakkoon selvempi suunnan valitsemisessa ja vahtia hevosen suoruutta tarkemmin. Näiden korjausten avulla Hilanteri pysyi vasemmassakin laukassa paremmin suorana, jolloin saimme hyvän mielen siihenkin suuntaan. Olisi tosin ollut kiva tajuta, mistä ongelma siihen suuntaan johtui. Oikeassa laukassa kun ei ollut ongelmia enkä käynnissä tai ravissakaan huomannut, että vasemmalle kääntymisessä olisi ollut jotain häikkää.

Tämän jälkeen pääsimme tunnin varsinaiseen tehtävään eli portaittain tehtyihin pohkeenväistöihin, jotka tehtiin aina toisella pitkällä sivulla. Väistöt aloitettiin vasemmassa kierroksessa käynnissä ja ravissa. Opettaja ohjeisti, että helposti mutkalle menevillä hevosilla kannattaa väistö aloittaa suorana sen sijaan, että hevosta kääntää ensin lävistäjämäisesti väistöön. Hilanterissa on pahimmillaan satoja liikkuvia ja mutkalle vääntyviä osia, joten tein väistöt ilman kääntämistä. Käynnissä väistöt lähtivät alusta alkaen kevyesti, mutta tahti vähän sammui väistöissä. Opettaja kuitenkin kehui Hilanterin astuvan hyvin ristiin. Suoristuspätkät porrasväistöjen välillä onnistuivat myös ongelmitta, joten meno oli ihanan helppoa.

Parin kierroksen jälkeen tajusin, että Hilanterihan lähtee väistöön istunnalla. Jäin vähän hämmentyneenä miettimään, että mitähän minä nyt tällä väistättävällä pohkeella teen. Pidin sen sitten kevyesti tuntumalla ja käytin niinä hetkinä, jos meno meinasi hyytyä. Ravissa väistöt sitten vain paranivat. Käynnissä vaivannut hyytyminen väistön aikana jäi kokonaan matkasta, ja Hilanteri meni väistöt ja suorat hetket samassa hyvässä tahdissa. Sain liki matkustaa selässä hymy korvissa, kun hevonen oli niin helppo ratsastettava eikä mistään tarvinnut kinastella. Oli melkein epätodellinen olo, kun meno oli niin vaivatonta. Taisinkin kehua ja kiitellä Hilanteria vaatimattomasti noin sata kertaa tunnin aikana.

Kun vasen kierros oli tahkottu käynnissä ja ravissa, vaihdettiin kierros oikeaksi. Mietiskelin hetken, miten vasemmalle vinkkara istuntani saattaisi vaikeuttaa väistöjä oikealle. Joko tämän ennakointi auttoi parantamaan istuntaa tai sitten en ollut tällä kertaa kovin vasemmalle valunut, sillä suurempaa eroa puolten välillä en tuntenut. Tosin alussa pyysin väistöä taas liikaa pohkeella, jolloin Hilanteri lähti väistöön vähän takapää edellä. Kun ymmärsin keventää apujani, meni hevonen taas sutjakasti. Itselle rohkenen antaa pisteet siitä, että oma katse ja istunta toimivat väistöissä aika kivasti ja muistin myös hengittää, mikä varmasti edesauttoi rentona olemista. Toisaalta taas Hilanterin hyvä yhteistyöhalukkuus auttoi tässä myös, kun sitä ei tarvinnut puskea ja ähertää tekemään hommia.

Loppuun portaittaiset väistöt otettiin myös laukassa molemmista suunnista. Kuvioon tosin tuli lisäyksenä alkuun pyöräytetty iso pääty-ympyrä ennen pitkälle sivulle ja väistöihin jatkamista. Vasemmassa kierroksessa Hilanteri oli aluksi hieman hidas pääty-ympyrällä, mutta ei sentään pudottanut raville. Ilmeisesti tunnin aikana käynnissä ja ravissa hinkatut väistöt olivat menneet hevoselle perille, sillä laukassakin ne sujuivat hämmästyttävän vaivattomasti. Lopulta ehdin tehdä yhden pitkän sivun aikana kolme väistöporrasta, mikä tuntui sopivalta. Siinä ehti valmistella hyvin väistöt ja mennä myös pätkät suoraan ilman häseltämistä. Pakko myöntää, että leukani viisti laukkaväistöissä välillä maata pitkin. Hetkellisesti aloin jopa uskoa, että pakostahan minäkin teen tässä jotain oikein sen sijaan, että hevonen on kuunnellut opettajan ohjeet ja toteuttaa niitä itsenäisesti. Vasemman kierroksen jälkeen taisimme ehtiä tehdä oikeassa kierroksessa väistöjä kolme kertaa, kunnes opettajalta tuli kommentti, että meille riittää ja voimme siirtyä loppuraveihin.

Tunti hurahti todella vauhdilla ohi. Itsestä tuntui enemmän, että tunnista oli kulunut korkeintaan puolet, kun tuli loppuravien aika. Lopuksi hain vielä Hilanteria vähän pyöreämmäksi ja venyttämään eteen ja alas. Maanittelun jälkeen tulostakin tuli vähän, jolloin siirryin vielä käyntiin ja houkuttelin lisää. Käynnissä Hilanteri alkoi venyttää hienosti ohjan perässä, jolloin saatoin palkita hevosen ja antaa kokonaan pitkät ohjat. Enpä kyllä muista, milloin viimeksi olisin saanut tehtyä näin helppoja pohkeenväistöjä. Hilanterilla oli tänään varsin hyvä päivä, jolloin se myös väläytti hienosti taitojaan. Tämän tunnin onnistumisilla jaksan taas muutamat mönkäänkin menevät kerrat eteenpäin. Enkä kyllä itse asiassa pahastu ollenkaan, vaikka ensi viikollakin kipuaisin Hilanterin kyytiin. Pitäähän tätä kivojen kertojen putkea venyttää sen verran, että selviää, onko se ollut vain tuuria vai onko mukana piilenyt myös pieni pala toimivaa yhteistyötä.