Kiemuroita ja siirtymisiä

Keskiviikon tunnilla oli luvassa koulua tallin toisen opettajan vetämänä. Oli mukavaa päästä pitkän tauon jälkeen hänen pitämälleen tunnille. Ratsukoita oli mukavasti vain neljä, ja sain vieläpä ihanan herra Hilanterin. Tunnilla pääsimme tahkoamaan viisikaarista kiemurauraa sekä tekemään siirtymisiä.

Tulimme kiemurauraa ensin kokonaan käynnissä. Hilanteria sai vähän nohitella liikkumaan, mutta ei mitenkään älyttömästi. Kaarteet oikealle menivät aika helposti. Kaarteissa vasemmalle sain opettajan ohjeiden mukaan antaa vasemmalla jalalla tilaa Hilanterille kääntyä ja ratsastaa käännöstä enemmän oikealla eli ulkojalalla. Huomasinkin aika nopeasti, kuinka Hilanteri pyrki jatkamaan vasemmalle tehtyjen kaarteiden jälkeisissä suoristuksissa oikealle, jos en ollut ratsastanut sitä kunnolla ulkoavuilla. Tämän hoksauksen jälkeen tähänkin suuntaan tehdyt kaarteet menivät aika kivasti. Tämän jälkeen kuvio aloitettiin käynnissä, mutta yhden tai kahden kaarteen jälkeen siirryttiin raviin. Se ei tuottanut sen kummempia pulmia, kunhan vain edelleen olin teistä tarkka ja ratsastin kaarteet huolellisesti.

Tämän jälkeen teimme kiemurauran suorituskohdissa ravista niin pysähdyksiä kuin siirtymisiä käyntiin. Haasteena oli säilyttää Hilanteri riittävän pontevassa ravissa, mutta lyhyenä. Muutoin sekä siirtymiset että pysähdykset venyivät ja olivat sangen etupainoisia. Muutamia kertoja sain vähän kasattua ravia ennen siirtymistä, jolloin saimme sekä kohtuulliset pysähdykset että käyntisiirtymiset. Siirtymiset raviin olisivat taasen voineet olla paljon aktiivisempia. Nyt Hilanteri pääsi vähän tahmailemaan niissä, vaikka toki siirtyi aina lopulta raviin.

Seuraavaksi lisäsimme kuvioon vielä laukan. Nostimme sen lyhyeltä sivulta ja pyöräytimme siinä ympyrän tai pari. Sen jälkeen tulimme ensimmäisen kaarteen laukassa tehden suoristuksessa siirtymisen käyntiin. Toinen kaarre meni käynnissä, jonka jälkeen suoristuksen jälkeen nostettiin taas myötälaukka. Samalla idealla mentiin koko kuvio eli kierrokseen nähden myötäiset kaarteet mentiin laukassa, vastaiset käynnissä. Emme esittäneet tehtävässä yhtään puhdasta siirtymää laukasta käyntiin, mutta saimme petrattua kovasti. Aluksi raviaskeleita mahtui mukaan melkoisen monta, kunnes lopulta tajusin ratsastaa laukkaa kaarteessa vähän lyhyemmäksi ennen siirtymistä. Tämä auttoi vähentämään raviaskelia ja saamaan Hilanterin nopeammin käyntiin. Oma istuntani vaikeutti hommaa melkoisesti, sillä en saanut siirtymisessä istuttua riittävän tiivisti, vaan keikahdin melkein aina jonnekin. Pistin kyllä keskikroppaa töihin, mutta jotenkin jokin pala levisi aina johonkin suuntaan. Vaan tulipa mukaan onneksi muutama kerta, kun en aivan täysin lössähtänyt siirtymisissä, jolloin Hilanterinkin oli helppo tajuta apuni. Laukannostot käynnistä onnistuivat pari kertaa toivotusti, muutoin menimme vähän valumisen ja raviaskelten kautta. En osannut alkaa prässätä niin paljon, että olisimme petranneet siinä enempää. Päätyihin pyöräytetyillä ympyröillä sain kuitenkin Hilanterista lyhyempää, mutta vähän aktiivisempaa laukkaa irti, mikä oli minulle hyvä saavutus.

Tunnin aikana otimme myös tehtävien välillä muutamat askeleenpidennykset ravissa. Sain kerrankin ratsastettua ne pala kerrallaan enkä nakannut ohjia pidennyksessä menemään. Niinpä Hilanteri esitti ihan asialliset pidennykset, joista kiittelin sitä kovasti. Toki tätäkin olisi voinut prässätä, mutta tällaiseksi väliohjelmanumeroksi esitimme ihan asialliset liikkeet. Loppuraveissa hain vielä Hilanteria malttamaan ja odottamaan minua, kun se hieman pyrki kipittämään. Lopulta ruuna malttoikin kivasti, ja saatoin antaa sen venyttää vähän ohjan perässä. Niinpä pääsin taputtelemaan hienon Hilanterin hyväksi ja hyppäämään satulasta loppukäyntien ajaksi.

Olen sanonut tämän sata kertaa aiemmin, mutta Hilanteri on niin mainio hevonen. Opettajakin oli menoomme hyvin tyytyväinen, minä vielä enemmän. Parasta tunnissa oli se, ettei Hilanteri tuntunut juurikaan vinolta kummassakaan suunnassa. Sen lisäksi se eteni ihan hyvin emmekä jääneet kertaakaan jumimaan tai kinastelemaan kunnolla. Pidin tunnin aikana Airan opit apujen päällekkäisyyksien poistamisesta mielessä, mikä varmasti auttoi erityisesti Hilanterin kanssa. Kylläpä vain tämä 23-vuotias suomenhevosruuna on loistava opettaja. Ihan syystä olen siihen aikoinani ihastunut enkä usko, että tämä hullaantuminen tästä mihinkään laimenee. Onnistumiset Hilanterin kanssa kun tuntuvat aina vähän paremmalta kuin monen muun ratsun kanssa.

Väärin käytetty energia

Lauantaina päädyin B-tunnin seitsemänneksi ratsastajaksi Epperillä. Koska tunti alkoi kello 13, oli osa hevosista vielä ulkona, Epper mukaan lukien. Jussilla ja Epperillä oli leikit parhaillaan kesken, ja ne esittivätkin pukkilaukkoja ja Jussi vieläpä pieniä pystyynnousemisia. Ilmeisesti niitä oli yritetty saada jo tovi kiinni, mutta kiinniottajat olivat luovuttaneet häntä tötteröllä painaltaneiden hevosten suhteen. Ehdin hetken kuvatakin pikselimössöistä videota kaksikon menosta, mutta tietenkään ne villeimmät hetket eivät päätyneet kameralle. Tulipahan kuitenkin taas todistettua, kuinka Epperistäkin irtoaa hienoa ja reipasta liikettä, jos se niin vain tahtoo.

Epperin ja Jussin hevosenleikkiä.

Tunnin alussa toivoin Epperiltä yhtä energistä menoa kuin tarhassa, mutta pukit se voisi jättää suosiolla pois. Tunnin aiheina olivat viisikaarisella kiemurauralla asettaminen ja taivuttaminen sekä vastalaukka kolmikaarisen kiemurauran avulla. Viisikaarista kiemurauraa tahkottiin hyvä tovi käynnissä ja ravissa. Melkoisen mutkikasta oli. Käynnissä Epper pyöristyi ja asettui ihan kohtalaisesti, mutta energisyys oli jäänyt sinne tarhaan. Vasemmalle asettaminen oli tihkaampaa, ja opettaja neuvoikin huolehtimaan silloin Epperin oikeasta lavasta, jotta sekin kääntyisi. Ravissa meno paheni, sillä ravi oli tihkasta ja asetukset vielä tahmeampia. Turhauduin jotenkin normaalia pahemmin enkä jaksanut kunnolla enää keskittyä ainakaan parantamaan suoristusta. Lähinnä taisin vain toivoa mielessäni, että tehtävä loppuisi pian. Ravissa emme tosiaan saaneet oikeastaan yhtään hyvää pätkää syystä, joka ei varsinaisesti minulle selvinnyt. Kenties jäin ähertämään ja pusertamaan liikaa, kenties en ollut tarpeeksi vaativa. 

Laukassa saimme ensin mennä uraa myöten viritelläksemme hevoset tulevaan tehtävään. Laukka ei meinannut Epperillä nousta alussa lainkaan, ja opettajakin joutui huomauttamaan minua ottamaan selvemmät pidätteet ennen laukan nostoyritystä. Kadonneen keskittymiskykyni takia yritin nolosti vain tuupata Epperin laukkaan. Laukatessa koetin hyödyntää sitten kevyttä istuntaa, jotta Epper muistaisi tarhaleikeistään sen, että osaa laukata myös sujuvan reippaasti. Ilmeisesti se oli jo autuaasti unohtanut kykynsä tai sitten käyttänyt kaiken energiansa leikeissään, sillä kovin kummoista laukkaa en siitä saanut irti. Varsinaisena tehtävänä oli tulla kolmikaarista kiemurauraa koko ajan laukaten. Eli keskikaarteeseen muodostui näin hetkellisesti vastalaukkaosuus. Suoristuskohtia ei tosin tarvinnut mennä niin suoraan eikä kaarien tarvinnut olla kauniin pyöreitä, vaan kuviota sai jalostaa sen mukaan, miten homma toimi. 

Molemmissa laukoissa Epperiä sai koko ajan nohittaa liikkumaan. Muutamia kertoja se pääsikin tipauttamaan raville, kun en ollut itse hereillä. Vastalaukkahetket menivät pääsääntöisesti ihan ok, kun muistin pitää ratsun liikkeellä ja toivotun laukan avut paikoillaan. Otin kaaret aina loivina samoin kuin suoristuskohdat vähän vinommin, sillä yksi yritelmäni mennä täsmällisempää kuviota meni ihan metsään Epperin pudottaessa välittömästi laukan raviin. Hieman helpommalta suunnalta tuntui vasen laukka, vaikka siinä ei ollut suurta eroa oikeaan. Siinä pieni vastalaukkaosuus tuntui hieman sujuvammalta, kunhan Epper vain viitsi laukata. Tehtävä olisi ollut paljon kivempi, jos olisin saanut Epperin kunnolla liikkeelle, jolloin olisin voinut keskittyä paremmin teihin ja laukan tasaisuuteen. Nyt jouduin tuhlaamaan paljon aikaa pelkkään nohittamiseen, jolloin jotkin kohdat tehtävästä menivät vain parasta toivoen, ei parasta yrittäen.

Loppuravit pyöräytettiin aika nopeaa alta pois eikä niissä tullut enää mitään ihmeellistä. Loppukäynnit käytiin puolestaan maastossa, josta Epper ei jaksanut innostua myöskään. Hitaasti, mutta varmasti se käppäili menemään eikä harmistunut, vaikka edellä mennyt kaveri sai usean metrin etumatkan. Tunnista jäi vähän paha maku suuhun, kun annoin itseni turhautua niin perusteellisesti. Olisi pitänyt kanavoida turhautuminen sopivaksi kiukustumiseksi, jolloin olisin piiskannut itseni tekemään asiat paremmin. Nyt lähinnä tuli sellainen olo, että olisin halunnut hypätä satulasta alas ja heittäytyä maneesin hiekkaan itkupotkuraivarin pariin. Onneksi en sentään sitä tehnyt. Olen vain niin pahasti hukassa hevosten kanssa, joihin en saa liikettä. Pusertaminen ja ähertäminen käyvät voimille, jolloin turhaudun ja taas mennään ojasta allikkoon. Ensi kerraksi sopiva zen-henki päälle, niin jospa siitä sitten tulisi jotain.