Kolmas kerta katrillia ja heipat

Lauantaina olikin taas tuplaheppailun vuoro, mikä yllätys. Päivä alkoi Saaran tallin tunnilta, jo neljännen kerran tällä viikolla. Syykin tähän äkkinäiseen ja tiheään käyntimäärään oli. Pohdinnan jälkeen päätin viimein jättää tämän tallin vakiotunnin pois ja siirtyä kokonaan Tallinmäelle. Halusin käyttää lippuvihkoni ennen uutta vuotta pois, joten tälle viikolle tuli tehokäynnit. Tunnille sain toiveeni mukaisesti Hilanterin, jonka kanssa pääsin treenaamaan kolmannen kerran katrillia tälle viikkoa. Se ei haitannut, sillä ratsastin elämäni ensimmäisen katrillin vasta tänä vuonna, joten kai tässä on vähän kirittävää. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja menimme saman katrillin kuin edellispäivänä, yhden voltin lisäyksellä tosin.

Alkuverryttelyt menimme taas pitkälti itsenäisesti, laukat olivat edelliskerran malliin keskiympyrällä. Hilanteria sai vähän nohitella liikkumaan, mutta aika nopeasti se alkoi toimia ihan hyvin käynnissä ja ravissa. Pyöreyttäkin löytyi hetkittäin, ja välillä sain hakea rauhallisempaa tahtiakin. Muutoin opettaja kehotti tekemään muutamia takaosan väistätyksiä, että Hilanteri alkaisi nostella kaviotaan paremmin. Ensimmäinen laukannosto meni jumitellen. Minua vain nauratti, sillä Hilanteri on sangen kuuluisa kyvyistään juurtua maahan. Pääsimme kuitenkin jumittelusta aika nopeasti yli ja laukkaan. Laukka oli aluksi vähän tönkköä, mutta parani, kun sain Hilanterin suoremmaksi.

Kävelimme taas katrillin kertaalleen läpi ennen kuin tulimme sen ravissa. Me Hilanterin kanssa sijoituimme tänään letkassa toiseksi ja pariksemme saimme Manun. Katrilli meni suunnilleen seuraavasti. Käynnissä tulimme parijonossa keskihalkaisijalle ja hetken päästä siirryimme raviin. Lyhyeltä sivulta Hilanterin poppoo lähti vasemmalle, Manun oikealle. Sitten tulimme uudelleen keskihalkaisijalle parijonossa, josta erkanimme letkoissamme Y-kuviolla eli lyhyellä lävistäjällä takaisin uralle. Lyhyellä sivulla letkat ohittivat toisensa, Hilanterin poppoo sisempää. Pitkän sivun keskelle pyöräytimme voltin ja tulimme taas keskihalkaisijalle parijonossa. Keskikohdassa pyöräytimme voltit omiin suuntiimme. Pitkälle sivulle teimme loivan kiemuran, jonka keskelle pyöräytimme voltin omiin suuntiimme. Lyhyellä sivulla menimme taas toistemme ohi, edelleen sisempänä pysyen. Sitten tulimme lävistäjän toisten lomista pujahdellen, kunnes lyöttäydyimme keskihalkaisijalla yhdeksi letkaksi. Sen loputtua käännyimme vasemmalle ja lähdimme pitkän sivun keskeltä kahdeksikolle. Siitä matka jatkui taas keskihalkaisijaa myöten, jonka lopussa letkat kääntyivät omiin suuntiin, me siis oikealle. Pitkän sivun loppupuolelta pyöräytimme täyskaarron ja siitä ravasimme keskihalkaisijalle. Siinä menimme hetken parijonossa, kunnes aloimme hajaantua siten, että lopputervehdyksessä olimme koko maneesin leveydeltä pysähdyksissä.

Hilanteri pysyi Manun tahdissa kohtuullisen hyvin. Välillä tosin Hilanteri yritti laiskotella ja pääsikin ottamaan katrillin aikana muutamia käyntiaskelia. Sain sen kuitenkin aina vikkelästi raviin ja aloin ratsastaa tarkemmin, jolloin se ei enää loppukatrillin aikana ehdotellut moista. Hilanteri väläytteli myös kivoja, pyöreitä hetkiä, joita oli mukava fiilistellä. Katrilli pysyi tälläkin tunnilla kohtuullisesti kasassa, vaikka mukana olikin nyt sekä hevosia että useampi poni.

Lopuksi saimme vielä työstää hevosia tovin ravissa. Hain Hilanteria vielä hereille ja hommiin, minkä se teki tosi kivasti. Kun sain sen suoraksi, tarjosi tämä 23-vuotias ruuna hienoa, pyöreää ravia, joka tuntui ja näytti niin kivalta. Vaikka ikä alkaa jo Hilanterista näkyä, on sen asenne edelleen kohdillaan. Sehän kyllä tekee, kun kuski vain osaa pyytää oikein eikä säädä turhia. Hyvästä hetkestä siirsimme hevoset käyntiin, ja pääsin taputtelemaan Hilanterin hyväksi. Pakko myöntää, että kyllähän siinä tippa kävi linssissä. Hilanteri on kuitenkin ollut aina suosikkini tällä tallilla, joten kyllä sitä ikävä tulee. Niin vain liki 9,5 vuotta hurahti tällä tallilla, jolla aloin harrastaa ratsastusta säännöllisesti. Talli oli kyllä minulle oikea valinta, ja kaikkien näiden vuosien aikana sain oppia siellä paljon. Nyt kuitenkin on aika siirtyä eteenpäin, joten tälle tallille oli sanottava heipat.

Ponityttö katrillissa

Perjantaina päädyin ylimääräiselle tunnille Saaran tallille. Samalla pääsin taas tauon jälkeen tallin toisen opettajan tunnille. Olin toivonut jokeriratsua ja arvaukseni mahdollisesta valinnasta osuivat nappiin: Dillehän se sieltä tuli. Ratsukoita tunnilla oli kuusi, ja tulevan joulun kunniaksi menimme tälläkin tunnilla katrillia. Dille jatkoi suoraan edellistunnilta, jossa oli ollut sama teema.

Alkuverryttelyssä menimme nopeasti kaikki askellajit läpi. Laukkaa otimme aina keskiympyrällä. Dille tuntui hassusti jäykältä molempiin suuntiin eikä sisäpohkeeni mennyt oikein kummassakaan kierroksessa läpi. Sain haettua Dilleä vähän pyöreämmäksi, mutta taipumiset jäivät kyllä matkasta. Muutoin Dille liikkui ihan mukavasti, mitä nyt välillä yritti painua edestä liian alas. Opettaja hoksautti niinä hetkinä tekemään pieniä kohottavia pidätteitä sekä ratsastamaan jalalla. Näiden vinkkien avulla Dille nousikin aina vähän ylemmäs ja kantoi itsensä paremmin. Laukassakaan ei tullut mitään kummempaa, vaan Dille eteni ihan mukavasti.

Tahkosimme katrillin ensin käynnissä läpi. Me Dillen kanssa olimme tällä kertaa letkassa viimeisiä, ja parinamme oli Potter. Katrilli tuli puksuteltua niin hyvin possujunassa, etten tullut painaneeksi sitä täsmällisesti mieleen. Minun kun ei tarvinnut tehdä muuta kuin seurata muita. Katrilli meni käynnissä ihan asiallisesti, vaikka pari säpsähdystä ja laukka-askelta mahtuikin mukaan osan hevosista säikähdettyä maneesin katolta liukuvia lumia. Dille ja Potter eivät nyt ihan täydellisiä pareja olleet, sillä Potter tuppasi välillä olemaan hitaampi, välillä taas olin itse jarrutellut liikaa, jolloin jäimme matkasta. Sain kuitenkin vähän tasoitettua menoa, jolloin pysyimme paremmin tahdissa Potterin kanssa.

Sitten ratsastimme katrillin kokonaan. Matkaan lähdimme käynnissä kahdessa letkassa keskihalkaisijalle pareittain tullen. Sen aikana siirryimme raviin ja jatkoimme keskihalkaisijan loppuun, jonka jälkeen käännyimme oman letkan kanssa vasemmalle. Siitä tulimme uudelleen samasta suunnasta keskihalkaisijalle, jonka ratsastimme nyt Y:n muotoisesti eli noin keskikohdasta teimme lyhyen lävistäjä uralle. Me vasemmalle, toinen porukka oikealle. Tämän jälkeen ohitimme toisen porukan lyhyellä sivulla, me tulimme hieman sisempää. Tämän jälkeen taisimme tehdä pitkän sivun keskelle voltin, jonka jälkeen tulimme taas lyhyeltä sivulta pareittain keskihalkaisijalle. Nyt taisimme tehdä pitkälle sivulle loivan kiemuran, jonka jälkeen ohitimme taas toisen porukan toisella lyhyellä sivulla, me taas hieman sisempänä mennen. Tämän jälkeen tulimme lävistäjän, jossa hevoset menivät toistensa lomista. Sen jälkeen tulimme keskihalkaisijalle jonossa ja toisen lyhyen sivun tullessa vastaan käännyimme kaikki vasemmalle. Pitkän sivun keskeltä teimme kahdeksikon kahdella voltilla siten, että päädyimme takaisin samalle pitkälle sivulle. Tästä tulimme taas jonossa keskihalkaisijalle, jonka lopussa meidän letka kääntyi oikealle, muut vasemmalle. Pitkän sivun loppupuolella teimme täyskaarron ja palasimme takaisin toista päätyä kohti. Siellä käännyimme keskihalkaisijalle parijonossa, joka lopulta lähti levittäytymään siten, että tulimme koko maneesin leveydeltä lopputervehdykseen.

Katrilli sujui ihan hyvin. Dille meni mukavasti, ja koko porukka pysyi kivasti kasassa. Tämäkin olisi ollut hauska nähdä yleisön silmin, vaan pääsinpähän nyt häntäpään paikalta vähän paremmin näkemään satulastakin käsin. Aivan täydellisesti ei tuo katrilli mieleeni tosiaan painunut, mutta ainakin tehdyt kuviot olivat mukana. Pientä häikkää tuossa järjestyksessä on, mutta ehkä se ei nyt niin vakavaa ole. Loppuravissa hain vielä Dillen kuulolle ja suunnanmuutoksissa tein keskiraviyritelmät. Opettaja pisti meidät vielä tekemään pari lisää sillä ajatuksella, että suoristin Dillen kunnolla ja rohkenin pitää ohjat tuntumalla. Näillä ohjeilla viimeinen keskiravilävistäjä menikin jo asiallisesti. Tunti oli kyllä mukava, katrillin ratsastaminen kun on niin kivaa. Siinä saa sekä muistaa ratsastaa itse että seurata, missä muut menevät ja pysyä sopivasti mukana. Dille suoriutui katrilliponin tehtävästä mainiosti, joten tämä ponityttö oli tuntiin hyvin tyytyväinen.

Vallattomasti vaihtoja

Keskiviikon toinen tunti meni viimeisen päälle laukanvaihtoja tahkotessa. Opettaja oli kysellyt aiemmin toiveita tälle tunnille, ja minä tietysti olin hihkunut vaihtoja. Ratsukseni olin toivonut Epperiä, mutta se meni toiselle ratsastajalle. Toiveestani oli kuitenkin kuultu se olennaisin eli tahdoin ratsun, joka oikeasti osaa vaihtaa laukat. Niinpä kipusin vasta neljännen kerran Jukan kyytiin. Hupaisaa tässä oli se, ettei se 145-senttisenä sinällään tuntunut kummemmin pieneltä 170-senttisen Manun jälkeen. Ponityttö, mikä ponityttö. Ratsukoita tunnilla oli neljä.

Tunnin vietimme keskihalkaisijalla olleita kolmea puomia tahkoten. Välillä ne kävivät myös minikavaletteina, kunnes madaltuivat takaisin puomeiksi. Ideana oli pyöräyttää niiden jokaisen yli ympyrät kumpaankin suuntaan. Hurauttelimme tehtävän ensin ravissa. Jukka oli vähän potkurimainen ratsastettava. Yhdellä pyynnöllä se meni aina tovin, kunnes alkoi taas hyytyä. En muistanutkaan, että se osasi olla tällainen. Jotenkin olin kuvitellut sen reippaammaksi. Muutoin se toimi ravissa ihan mukavasti ja pyöristyikin aina, kun sain sen liikkumaan vähän tarmokkaammin. Puomien yli pääsimme asiallisesti. Ympyrätkin alkoivat näyttää ympyröiltä, kun keskityin teiden ratsastamiseen paremmin.

Seuraavaksi tahkosimmekin samaa tehtävää laukassa. Ensin kavaletteina, sitten puomeina. Ensimmäisen ylitys mentiin myötälaukassa, mutta loppujen ylitysten aikana piti saada laukanvaihto tehtyä. Jopa silloin, kun tulimme ympyrältä ja jatkoimme suoraa linjaa seuraavalle kavaletille. Laukassa Jukka jatkoi potkukelkkailuaan eli yritti laiskotella aina muutaman reippaamman askeleen jälkeen. Totesin sille kuitenkin, ettei moinen käy päinsä, ja hetkittäin se jopa uskoi. Poni joutuikin kunnon hommiin, sillä laukkasimme tunnilla paljon.

Laukanvaihdoissa sain kommenttia olla johtamatta turhaan liioitellusti. Olen jostain opetellut johtamaan isosti kädellä, joten sain vähän viilata sitä pienemmäksi. Ympyröillä suuntaa vaihtaessa Jukka nappasi toivotut laukat aika hyvin. Sain välillä jopa tehtyä johtamiset vähän pienemmin, ja Jukka silti tajusi, minne olimme menossa. Toistotkin varmasti auttoivat tässä. Sen sijaan vaihdot ympyrältä suoralle linjalle palatessa eivät onnistuneet. Pari kertaa sain Jukan vaihtamaan lennosta, mutta muuten vaihdot jäivät matkasta. En saanut valmisteltua vaihtoja saati oikein tajunnut, miten saisin mentyä sekä suoraan että pyydettyä vaihtoa. Olen näemmä tottunut tekemään vaihdot aina helpotetusti kohdissa, jotka ovat olleet apuna kertomassa hevoselle tulevasta suunnasta. Positiivista oli kuitenkin se, ettei ympyrällä tehtyihin vaihtoihin tarvinnut minikavaletin hyppyä avuksi, vaan ne onnistuivat myös puomilla. Jukka tosin onkin hyvä vaihtamaan laukkoja myös sileällä.

Loppuravissa hain vielä Jukkaa venyttämään ohjan perässä, minkä se teki ihan asiallisesti. Olipa kiva ja osaltaan työläskin tunti. Sain todellakin koko rahan edestä niitä laukanvaihtoja. Jukka oli myös hassu tapaus taas tauon jälkeen. Jos se olisi vähän isompi, saattaisin aivan hyvin tykätä hypätä sillä. Vähän heräteltävämmät tapaukset kun tuppaavat olemaan minun mieleeni. Jukasta varmasti löytyy myös kierroksia, kun se saa viriteltyä oikein. Tänään emme ihan sitä parhainta vaihdetta löytäneet, mutta onneksi se ei kummemmin vaikuttanut tehtäviin.

Katrillihupailua

Keskiviikkona päätin taas tuplaheppailla ja menin tallille jo tuntia tavallista aiemmin. Kuuden ratsukon tunnilla oli luvassa koulua. Opettaja ehdotti katrillia eikä kukaan vastustanut, joten pääsimme hupailemaan sen parissa. Kivaa! Ratsunani oli Manu. Itsenäisen alkuverryttelyn jälkeen kävimme katrillin pätkissä läpi, kunnes ratsastimme sen kahdesti kokonaan. Me Manun kanssa saimme ottaa ensimmäisen ratsukon paikan.

Matkaan lähdimme ravissa tullen keskihalkaisijaa pitkin kahden ratsukon pareissa. Manu sai kaverikseen Aten, ja ruunat hölköttelivät mukavasti samaan tahtiin keskihalkaisijaa pitkin. Sen jälkeen me Manun kanssa käännyimme oikealle niin kuin kaksi muutakin parittomalla numerolla varustettua ratsukkoa parillisten numeroiden kääntyessä vasemmalle. Siitä tulimme lävistäjän vähän keskiravia ajatellen, ja ratsukot pujahtelivat siinä toistensa lomista.

Lävistäjän jälkeen tulimme taas keskihalkaisijalle, mutta tällä kertaa yksittäin jonossa. Kun kaikki olivat keskihalkaisijalla, tehtiin noin kymmenen metrin voltti. Parittomalla numerolla olleet ratsukot tekivät voltin oikealle ja parilliset vasemmalle. Sen jälkeen matka jatkui keskihalkaisijan loppuun, ja me parittomat käännyimme taas oikealle. Kun kaikki olivat pitkällä sivulla, nostettiin laukka. Laukassa etenimme uraa myöten, me vähän sisempänä ja toinen porukka ulompaa kiertäen. Toisen pitkän sivun loppupuolella siirryimme raviin ja tulimme keskihalkaisijalle toisesta suunnasta pyramidina: me Manun kanssa kärjessä, seuraavat kaksi ratsukkoa rinnakkain ja loput kolme vielä niiden jälkeen rinnakkain.

Hitsit, että oli kivaa! Manu humputteli menemään rennosti siinä, missä muutamat ratsut vähän innostuivat. Ensimmäinen laukkapätkä meni kiihdytysravin kautta, mutta toisella kerralla Manu tarjosi todella mainiota, pyöreää laukkaa. Keskiraveissa oli vähän ajatusta, ja voltitkin menivät ihan asiallisesti. Kaikin puolin tunti oli todella mukava, kun sai ratsastaa rennosti eikä tarvinnut vääntää koulua hiki hatussa. Toki tunnilla tuli tehtyä koulukuvioita, mutta ne menivät sopivan huolettomasti. Olisipa ollut kiva nähdä, miltä katrilli lopulta näytti. Toisella kerralla ratsukot toimivat jo paremmin yhteen kokonaisuutena, kun ensimmäisellä kierroksella oli pientä hajanaisuutta. Tulipahan myös naurettua ja paljon. Ihanaa, kun välillä voi humputella menemään ilman suurempia säätöjä. Tällaista pitäisi tehdä useamminkin.

Arvoitukselliset avotaivutukset

Keskiviikon toinen ratsastus meni Aten kyydissä viiden ratsukon koulutunnilla. Luvassa oli avotaivutuksia, voltteja sekä siirtymisiä.

Kuviona oli ratsastaa keskihalkaisijalle ravissa, tehdä keskelle pysähdys, josta palattiin takaisin raviin. Päädystä käännyttiin vuorotellen molempiin suuntiin. Käyntiin siirryttiin kulman jälkeen ja siitä vähän matkan päässä pyöräytettiin voltti. Sen jälkeen palasimme uralle, jossa tehtiin avotaivutusta muutaman kirjaimen verran. Siitä sitten suoristettiin, palattiin raviin ja samalla kuvion alkuun. Tehtävä tultiin kokonaan myös ravissa.

Avotaivutukset olivat tänään pahemman kerran hukassa niin käynnissä kuin ravissa. Joko en saanut pohjetta tai pidätettä läpi, toisinaan en kumpaakaan. Tämän seurauksena Atte liiraili avotaivutusyritelmässä kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Ulko-ohjan pidätteiden ja sisäpohkeen yhteistyö ei alkanut onnistua enkä saanut Aten etuosaa hallintaan. Sisäohja oli taas paras ystäväni, mikä tietysti sössi tehtävän aika pitkälle. Loppujen lopuksi saimme tehtyä muutamia parempia askelia avotaivutusta oikealle. Avotaivutukset vasemmalle eivät onnistuneet oikein nimeksikään. Kontrolli Atteen oli hukassa, joten liirailimme ja kipitimme pääosin sen puolen avotaivutuskohdat läpi. Olipas kinkkistä!

Laukkakuviolla nostimme laukan lyhyen sivun keskeltä ja pyöräytimme pitkälle sivulle voltin, keskiympyrän keskilaukkaa tavoitellen ja sen jälkeen toisen voltin vielä kontrollin vuoksi. Toisella lyhyellä sivulla siirryimme oman valinnan mukaan raviin tai käyntiin ja teimme vielä pätkän avotaivutusta toiselle pitkälle sivulle. Aten laukka oli tänäänkin aika hyvää, ja sain käytettyä ulkoapuja kohtuullisen hyvin. Oikeassa kierroksessa tosin sisäpuolen avut sitten vähän unohtuivatkin, kun Atte pääsi hieman punkemaan niitä vastaan. Keskilaukkaympyröissä oli ajatusta, vaikka se pidempi laukka jäikin sitten päälle. Sain Aten kerittyä taas takaisin harjoituslaukan kaltaiseen vasta toisen voltin avulla. Kivaa oli kuitenkin se, kuinka näppärästi Atte kääntyi voltilla, vaikka olikin vähän kiireinen. Laukka pyöri mielestäni aika asiallisesti, ja Atte oli muutenkin kevyt ratsastaa. Tuntuu kuin sen laukka olisi parantunut aikaisemmasta. Toisen pitkän sivun käynnissä tehdyt avotaivutusyritelmät olivat puolestaan yhtä kehnoja kuin aiemmin. Jotain ajatusta sain niihin aina välillä, mutta vaikeita kehtasivat olla vieläkin.

Loppuravissa annoimme hevosten venyttää ohjan perässä. Atte oli reippaana, mutta enemmänkin pitkällä askeleella kuin pienellä tikityksellä. Avotaivutukset menivät tänään kyllä pääosin päin prinkkalaa, mutta muu työskentely Aten kanssa oli kivaa. Se on mielestäni kevyempi kuin ennen tai sitten en vain itse houkuttele sitä enää joka kerta vetokisaan. Aika paljon työtä olisi kuitenkin sen kanssa, että saisin pidätteet aina rehellisesti läpi. Nyt Atte pääsi vähän vitkuttelemaan niiden kanssa, enkä jostain syystä ollut riittävän napakka vaatimaan ne kunnolla läpi. Pitäisi osata olla sopivan vaativa, mutta reilu. Se taitaisi olla aika hyvä yhdistelmä.

Asetellen ja taivutellen

Keskiviikon toinen ratsastus meni kuuden ratsukon koulutunnilla Aten kanssa, joten päivä hurahti suomenhevosten kyydissä. Tunnin teemana oli asettaminen ja taivuttaminen. Kuviona oli pyöräyttää yhdelle pitkälle sivulle kaksi ympyrää ja toiselle lyhyelle sivulle pääty-ympyrä. Ensin ravasimme tehtävää muutoin, mutta teimme pienimmät ympyrät käynnissä. Myöhemmin tehtävä tultiin siten, että pitkien sivujen isommat ympyrät mentiin käynnissä ja muut ympyrät laukassa.

Aten kanssa sain tehdä paljon töitä ulkopuolen kanssa. Etenkin oikeassa kierroksessa Aten etuosa jäi selvästi ulommas kuin takaosa. Etuosaa sai siis tyyrätä takaosan eteen. Sisäohjasta piti puolestaan antaa tilaa reilusti eikä jäädä kantamaan hevosta sillä. Aluksi olisin halunnut korjata kaikki maailman ongelmat sisäohjalla, mutta kohtuullisen nopeasti aloin jättää sen rauhaan ja keskittyä tarkemmin ulkoapuihin. Käynnissä oli hyvin aikaa järjestellä apuja kohdilleen, kun taas ravissa Atte yritti välillä kipittää. Silloin ympyrät menivät vähän pikaisesti pyörähtäen enkä ehtinyt saada Atesta oikein otetta. Kun taas sain toppuuteltua ruunaa ja käännettyä kunnolla ulkoavuilla, tarjosi Atte tasaisempia ja helpompia ympyröitä.

Laukassa Atte tarjosi taas tunnin kivoimmat hetket. Laukka oli aika tasaista ja letkeää. Sain jätettyä sisäohjan mukavasti rauhaan ja ratsastettua Attea paremmin ulkoa, mikä auttoi paljon. Välillä Atte tarjosi hieman nelitahtisempaa mökellystä, mutta pienellä kannustuksella jaksoi taas tsempata. Pienet ympyrät olivat aika haasteellisia koon puolesta, mutta tarkalla ohjauksella saimme nekin tehtyä muutaman kerran sangen kivasti. Laukan jälkeinen ravi oli puolestaan hyvin kipittävää eivätkä pidätteet menneet aina läpi edes useamman yrityksen jälkeen. Tämä tohottaminen ärsytti hieman, ja jupisinkin Atelle paheksuntaani, mutta kaikeksi onneksi se rauhoittui aina ennen kuin olin villinnyt itseni lähtemään vetokisaan sen kanssa.

Loppuravissa hevosten annettiin venyttää ohjan perässä. Atte ehdotteli kovasti kipittämistä sen tilalle, mutta malttoi onneksi aina hetkittäin. Tässä tunnissa hyvää oli se, että Atte pysyi läpi tunnin edestä kevyenä. Sain myös itse oltua yllättävän hyvin irti sisäohjasta ja ratsastettua paremmin ulkoa. Atte tuntui tällaisella ratsastuksella oikein kivalta. Jos olisin vielä saanut sen kipityshetket karsittua pois, olisi ruunasta jäänyt varsin hyvä fiilis. Vaan ei kaikkea kerralla sentään. Kiva kaverihan se Atte on, vaikka joskus hieman malttamaton.

Ratatreeneissä ennen kisoja

Keskiviikon tunnilla luvassa oli esteitä tulevien kisojen takia. Ratsukseni sain toiveeni mukaisesti kisatykkini eli Jussin, joka jatkoi edelliseltä tunnilta. Jussin kanssa olisi tarkoitus hypellä seuran tulevissa estekisoissa 60–70 sentin rata. Ratsukoita tunnilla oli ilahduttavasti vain viisi. Tunnin alkupuolella verryttelimme ensin itsenäisesti, jonka jälkeen hyppelimme lyhyitä tehtäviä. Skippaan niiden selostamisen ja siirryn hypättyihin ratoihin.

Kaisalle kiitos tästä!

Ensimmäinen rata oli noin 60 sentin tuntumassa. Ykköselle tulimme ihan ok, vaikka tulinkin sille vasemmassa laukassa hassua tietä pitkin. Jussi hyppäsi sen kuitenkin ihan hyvin, ja matka jatkui kakkoselle. Sekään ei tuottanut ongelmia, mutta laukan sai korjata ravin kautta. Kolmoselle olisimme saaaneet tulla vähän pontevammin, sillä hyppy oli vähän hidas. Nelosen ja viitosen kaareva tie mentiin ristilaukassa, mutta Jussi kuitenkin hyppäsi niistä kohdin, mistä ajattelinkin. Kuutosena olleelle sarjalle sain vähän hoputella sitä samoin kuin pyytää välissä eteen, jotta Jussi pääsi sen askeleella. Sarjan jälkeen olimme ristilaukassa, jonka Jussi kekseliäästi päätti korjata paria askelta ennen seiskaa ravin kautta. Vaan Jussi sai itsensä juuri ja juuri laukkaan ennen estettä, joten pääsimme rämpimään sen yli. Rata ei ollut niin sujuva, mutta ainakin aika varma.

Kaisalle kiitos myös tästä!

Toisen radan tulimme noin 70-senttisenä. Ykkönen meni ihan ok, ja sarjalla sain taas varmistella, että Jussi venyttää sen askeleella. Kuten aiemmalla radalla, olimme sarjan jälkeen taas ristilaukassa. Jussi pääsi esittämään taas vaihdon ravin kautta hetkeä ennen hyppyä. Kolmosesta menimme taas kuitenkin yli. Nelonen meni ihan ok. Viitosen ja kuutosen kaarevan tien menimme myös tavoillemme uskollisena ristilaukassa, mutta silti varmasti. Seiskalle kaartamisessa vaihdoin laukan ravin kautta, ja niin pääsimme radan viimeisenkin esteen puhtaasti läpi. Toinenkin rata noudatteli meidän yleistä linjaamme. Onneksi kisoissa ei ole tyyliarvostelua. Kivaa oli kuitenkin se, että Jussi kuunteli hyvin minua eikä yrittänyt lähteä mistään ihan järjettömistä kohdista hyppyihin.

Olisin saanut ratsastaa Jussin paljon tarmokkaammaksi, sillä se tuntui sangen ponnettomalta paikoin. Se kuitenkin hyppäsi kiltisti jokaisen eteen tulleen esteen. Omassa ratsastuksessani olisin halunnut parantaa sitä, että olisin saanut laukan ajoissa kuntoon, jolloin minun ei olisi tarvinnut viime metreille saakka tuijotella ponnistuspaikkaa. Nyt vaikuttamiseni jäi aina vähän liikaa siihen hetkeen, kun hevoselle olisi pitänyt antaa hyppyrauha. Jussi tosin kaipaa hieman apua lähestymisissä, sillä muutoin se ei välttämättä tiedä, mikä on oikea kohta ponnistaa. Tunnin treenit jättivät sellaisen puolivarman olon. Kisakorkeutemme 60–70 senttiä ei nyt oikeasti ole Jussille vaikea, mutta olisin silti kaivannut vähän varmemman fiiliksen pohjalle. Jussi on kuitenkin kiltti ja yritteliäs kaveri, joten emmeköhän me sen voimin ja sopivasti vaikuttavan ratsastamisen yhtälöllä pääse ihan asiallisesti kisaradallakin maaliin.

Ympyröitä kerrakseen

Keskiviikon toinen tunti hurahti Lennin kanssa koulutunnilla. Tunnin piti tallin toinen opettaja, ja oli kiva päästä pitkästä aikaa hänen opetukseensa. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja pääsimme pyörittelemään ympyröitä koko rahan edestä. Kummallakin pitkällä sivulla oli kolme eri kokoista ympyrää, joita tahkottiin sovitellen kaikissa askellajeissa. Ensin aloitimme ratsastamalla kaikki ympyrät käynnissä. Sen jälkeen isommat ympyrät mentiin ravissa ja pienet käynnissä. Sitten toisen pitkän sivun ensimmäinen ja viimeinen ympyrä mentiin laukassa ja keskimmäinen ravissa. Muualla sai laukata uraa myöten.

Lenni oli tuttuun tapaansa hieman eläväinen päänsä kanssa, mutta ehkä hitusen maltillisemmin kuin yleensä. Opettaja vinkkasi käyttämään ohjaa korjausapuna johtamalla molempiin suuntiin, kun Lenni yritti karata jommaltakummalta puolelta ohjaa karkuun. Tätä kikkaa käyttäessä piti muistaa johtaa sivulle, ei taakse. Kun apu meni läpi, kädet piti myös muistaa palauttaa paikoilleen. Vinkki tuntui ensin hassulta, mutta tuntui toimivan. Lenni lakkasi vastustelemasta niin selvästi ja tasoittui aina hetkeksi. Välillä unohdin käteni levälleen, mutta sain myös kohtuullisesti palautettua niitä paremmin paikoilleen.

Ravissa kevensin suosiolla, sillä Lenni ei rentoutunut niin, että harjoitusravissa olisi ollut järkeä istua. Ympyröillä sain muistaa hyvin ulkoavut, jotta Lenni kääntyi paremmin eikä vain pullahtanut kaulastaan mutkalle. Ravin tahti oli välillä myös turhan kiireinen, joten sain keskittyä toppuuttelemaan Lenniä jonkin verran. Se olisi mieluusti kipittänyt menemään, mutta uskoi hetkittäin myös, että hitaamminkin voi edetä. Lennin kanssa olisi varmasti tärkeä saada oma istunta pysymään vakaana, sillä se reagoi aika selvästi siihen, kun oma tasapainoni petti.

Laukassa oli tällä tunnilla kivointa työstää Lenniä. Se tasoittui hieman ja antoi säädellä laukkaa välillä aika kivasti. Välillä Lenni tosin pääsi kipittämään laukassakin, ilmeisesti sillä oli menohaluja purettavana. Ympyröillä sen sijaan se kuunteli aika kivasti, ja sain ratsastettua laukkaa sopivasti lyhyemmäksi. Lenni myös kääntyi laukassa jollain tavalla paremmin. Taisin saada istuttua laukassa vähän paremmin, jolloin Lenninkään ei tarvinnut huolehtia selässään keikkuvasta kuskista.

Tällä tunnilla tuli kyllä tehoannos ympyröitä, vaan hyödyksihän ne tulivat. Saipahan miettiä muun muassa kääntämistä ja tahdin säilyttämistä yhtä aikaa. Lennin laukka oli tunnin paras anti. Sitä varmaan voisi säädellä vaikka miten, jos vain osaisi istua vakaasti koko ajan. Jollain tavalla tunti meni meiksi aika tasaisesti. Meillä kun ollut paljon epätasaisempiakin tunteja alla, joten tällainen pieni parannus tuntui tietysti hyvältä. Jos Lennin saisi tasottumaan kokonaan, olisi se sangen näppärä ja mukava ratsu.

Puihin mennyt kenraali

Torstaille järjestimme Kaisan kanssa oman tunnin, jolla treenasimme sunnuntain koulukisoja varten. Ratsunani oli tietysti Manu, jonka kanssa yritän vääntää sen A-merkin ohjelman läpi. Tunnilla pääsimmekin treenaamaan ohjelmaa vähän osissa ja sitten sen läpi ratsastaen. Manu lähti tunnille tallista, mutta se oli tehnyt aiemmin yhden tunnin alle. Tänäänkin menin kangilla. Satulana oli kuitenkin onneksi yleissatula koulusatulan sijasta.

Ennen koko ohjelman ratsastamista saimme verrytellä aika omatoimisesti. Sen jälkeen teimme ravissa ohjelmaan kuuluvia voltteja sekä väistöjä. Volttikuviona oli sama kuin ohjelmassa eli keskihalkaisijalta voltti oikealle, siitä S:n muotoinen vaihtoura ja sitten voltti vasemmalle. Väistöt teimme myös ohjelman mukaisesti eli keskihalkaisijalta noin viiden metrin matkan uraa kohti. Volttikuviolla sain Manusta vähän otetta, jolloin se osuus sujui ihan kivasti. Olennaista oli muistaa höllätä sisältä ja käyttää ulkoapuja tehokkaammin. Pohkeenväistöt eivät sitten ottaneet yhtään onnistuakseen. Manu alkoi kipittää, jolloin en saanut pidätteitä läpi. Niinpä väistöaskeleetkin jäivät tekemättä. Pari kertaa hukkasin jalustimen, mikä sai Manun säntäämään laukkaan. Kertaalleen Manu lähti laukkailemaan ihan omille kuvioilleen, ja minulla kesti hyvä tovi ennen kuin sain sen stopattua. Hohhei. Väistöt eivät juuri parantuneet, mutta saimme pari askelta väistön loppupuolella suunnilleen sinnepäin. Muuten meno oli kipittämistä ja jännittynyttä vailla ajatustakaan väistöstä.

Tämän jälkeen hurautimme radan ensimmäisen kerran läpi. Hommasta ei yksinkertaisesti tullut mitään. Manu oli jännittynyt ja säntäili menemään, kuviot venyivät ja vanuivat ja muun muassa väistöt jäivät esittämättä. Manu ei ollut yhtään kuulolla saati kontrollissa enkä saanut tilannetta enää rauhoitettua yhtään. Laukat säntäilimme päättömästi, ja siirtymiset menivät ihan missä kohdin sattuu. Kamalaa. Näin siloitellusti sanottuna. Tämän jälkeen päätin vaihtaa kanget pois, sillä halusin palata niin neutraaliin tilaan kuin mahdollista. Vaihdon jälkeen ehdin tovin työstää Manua ravissa ja sain sitä paremmin tasoittumaan. Vieläkin Manu oli vähän hätäinen, mutta kuunteli hitusen paremmin.

Sitten ratsastimme ohjelman uudelleen. Alku lähti ihan asiallisesti, ja voltit sujuivat kohtuullisesti. Ensimmäinen pohkeenväistö lähti huonosti ja parani vasta juuri ja juuri loppupuolella. Keskiravin pidin hyvin maltillisena. En oikeastaan vaikuttanut, vaan annoin Manulle hieman tilaa ja sitä kautta luvan liikkua vähän isommin. Toinen pohkeenväistökin oli edelleen kehno, kun ulkopuoli ei ollut kontrollissa. Pysähdys valui taas pisteestä, peruutus lähti kohtalaisesti. Vastalaukat nousivat oikein, mutta pahasti singoten. Manu kävi kierroksilla enkä saanut sitä näissä kohdin hanskaan. Myötälaukat nousivat yhtä vikkelästi, mutta volteilla sain laukan hieman tasaisemmaksi. Keskiympyröillä en juuri pyytänyt Manua eteen, vaan annoin sen laukata tavallisesti. Siirtymät puolestaan valuivat tälläkin kertaa. Toinen yritys oli parempi kuin ensimmäinen, mutta kaukana vielä helposta ja sujuvasta.

Loppuravissa hain vielä Manun kuulolle ja annoin sitten sen venyttää ohjan perässä. Nyt löytyi sitä rennompaakin ravia, jota olisi kiva mennä radalla. Haasteena onkin löytää se ennen radalle menoa, ei vasta sen jälkeen, jos ollenkaan. Tämä kenraali ennen kisoja meni kyllä pitkälti ihan puihin. Vaan eikö kehno kenraali tarkoita hyvää esitystä? Jaa'a, sunnuntaina se sitten nähdään.

Vähän ajatusta, mutta ei riittävästi

Keskiviikon koulutunnilla ratsukoita oli kuusi. Sain toiveideni mukaan Manun, joka jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta. Virittelin sille taas kanget ja yritin tsempata itseäni ratsastamaan paremmin. Saimme treenata pohkeenväistöjä, voltteja, pysähdyksiä ja siirtymisiä.

Ensimmäinen kuvio oli kääntyä lyhyeltä sivulta keskihalkasijalle ja tehdä pohkeenväistöä käynnissä noin viisi metriä uraa kohti. Siitä siirryttiin raviin, pyöräytettiin noin 15 metrin keskiympyrä, jonka jälkeen siirryttiin käyntiin ja tehtiin kuvio taas uudelleen toiselta lyhyeltä sivulta aloittaen. Käyntiväistöt menivät täsmällisellä ratsastamisella aika kivasti. Sopiva rytmitys ulko-ohjan pidätteiden ja väistättävän pohkeen kanssa auttoi hyvin. Sain myös oltua sopivalla tavalla useimmiten irti sisäohjasta, hyvä minä! Raviympyrät menivät ihan ok, kunhan sain suoristettua Manua enkä vain vääntänyt sitä kaulasta mutkalle. Manu ravasi kohtuullisen rauhassa, mikä oli hyvä juttu. Siirtymiset ravista käyntiin venyivät hieman, mutta eivät pahiten. Esitimme pari ihan asiallistakin siirtymistä, taaskin yllättävän vähän ohjaan turvautuen. Tulimme kuvion myös siten, että väistön jälkeen nostimme laukan. Laukassa Manu oli hieman vauhdikkaampi, mutta sain vähän otettua sitä haltuun. Muutamia ympyröitä pääsimme vähän lyhyempääkin laukkaa, mikä ilahdutti kivasti. Laukasta siirtyminen ravin kautta käyntiin tuppasi venymään, mikä ei yllättänyt.

Toisena kuviona tulimme ravissa lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja teimme pysähdyksen. Siitä nostimme laukkoja vuorotellen. Laukassa pyöräytimme lyhyen sivun kulmaan voltin, jonka jälkeen siirryimme raviin. Pitkälle sivulle puolestaan ratsastimme keskiravia, kunnes olimmekin jo kuvion alussa. Pysähdykset onnistuivat kohtuullisesti, kun sain istuttua Manun ympärillä paremmin. Laukannostot olivat ihan ok, ja Manu nosti jokaisella kerralla toivotun laukan. Tässä vaiheessa Manulla iski kipitysvimma, ja hurauttelimme laukkavoltit melkoisen hätäisesti ja sisälle kaatuen. En tiedä, mikä meni vinksalleen, kun aiemmin ihan asiallinen meno muuttui kipitykseksi. Keskiraviyritelmät valahtivat onnettomiksi, sillä en saanut istuttua ravissa, mihin Manu reagoi kiihdyttämällä ja tarjoamalla laukkaakin. Hytkyin selässä pahimmillaan kuin mikäkin perunasäkki. Kokeilin sitten tehdä keskiraveja keventäenkin, mutta ei se kauheasti auttanut. Jokin oli pielessä, ja Manu reagoi siihen kipittämällä. Olipa vaikeaa! Valaistumista ei tehtävään tullut, vaan se tuli meni kehnosti.

Loppuravissa hevosten annettiin venyttää eteen ja alas. Manu yritti vähän vielä kipittää, mutta tasoittui onneksi aika nopeasti ja venytti kivasti ohjan perässä. Olipa melkoinen tunti. Taidan olla menossa A-merkin ohjelman sijasta esittämään pellenumeron koulukisoihin. Ote on nyt jotenkin hukassa. Vaan onhan tässä vielä muutama päivä aikaa. Eihän sitä koskaan tiedä, voihan sitä siinäkin ajassa oppia ratsastamaan.

Valmistautumista koulukisoihin

Keskiviikon tunnille sain toiveideni mukaan Manun, jolla olisi tarkoitus mennä oman seuran koulukisoissa vihdoin ja viimein se A-merkin ohjelma. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja pääsimme treenaamaan peruutuksia, siirtymisiä sekä vastalaukan nostoja. Tunnin menin kangilla niin kuin kisoissakin on ajatuksena.

Ensimmäisenä kuviona oli kääntyä pitkältä sivulta keskelle, pysähtyä sekä peruuttaa muutama askel. Opettaja muistutti käyttämään ohjaa mahdollisimman vähän peruutuksissa. Minulla meni hetki saada peruutusavut selkeiksi, mutta kun sain kädet kevyeksi ja istunnan enemmän töihin, teki Manu muutamat helpot ja tasaiset peruutukset. Aluksi jatkoimme peruutuksista käynnissä eteenpäin, kunnes aloimme siirtyä siitä raviin. Päätyihin pyöräyttelimme ympyrät. Peruutusten lisäksi kuviolla sai miettiä hyvin sekä siirtymiset ravista pysähdyksiin että peruutuksesta raviin. Manu alkoi ennakoida pysähdystä pudottelemalla käyntiin. Peruutuksen jälkeiset siirtymiset raviin onnistuivat välillä ihan ok, mutta olisin saanut tehdä ne silti nopeammin. Enemmän jalkaa, vähemmän pitämistä ohjalla.

Lisäsimme samaan kuvioon vielä peruutuksen jälkeen tehdyn laukannoston. Manu nosti laukat ihan hyvin, mutta tuppasi vähän kaahottamaan niissä. En tiedä, oliko istuntani koulupenkissä niin epävakaa vai mikä vaivasi, mutta en oikein saanut Manua malttamaan. Oikeassa kierroksessa Manu myös pääsi kaatumaan sisälle, mikä lisäsi pulmia. Koulurata loppuisi esittämällämme kaahotuksella kyllä nopeasti kesken. Yritin tiivistää ja hidastuttaa istuntaani, ja hetkittäin Manu palasikin kuulolle. Yleisfiilis laukassa jäi kuitenkin haparoivaksi ja kiireiseksi, mikä harmitti melkoisesti. Pitää tutkailla ja mennä mahdollisuuksien mukaan seuraava tunti yleissatulalla. Näenpähän sitten, kipittääkö Manu silloinkin vai saanko istuttua toisessa satulassa vakaammin.

Lopuksi teimme vielä muutamia vastalaukan nostoja käynnistä oikeassa kierroksessa. Manu oli aiemman laukkaamisen jäljiltä pinkeänä, mutta nosti aluksi vastalaukat mukisematta. Kiirehtien toki, mutta ainakin nostoapuja kuunnellen. Pitkän sivun lopussa vastalaukasta siirryttiin raviin ja lyhyen sivun keskellä taas nostettiin myötälaukka ja pyöräytettiin pääty-ympyrä. Manu innostui taas vähän kaahottamaan, jolloin se alkoi hätäillä myös käynnissä. Sittenpä homma levisikin käsiin, ja Manu alkoi nostella vastalaukan sijaan myötälaukkaa. Yritin toppuutella sitä ja rauhoittaa menoa, vaan Manu oli jo kipitysmaailmassaan. Nostot eivät parantuneet enää siitä, mutta lopulta sain taas vastalaukan nousemaan. Tämäkin häsellys jäi kaivelemaan. Ikuisuuskysymys: miten nollata tilanne, kun se menee kipityksen puolelle?

Loppuravit saimme mennä omaan tahtiimme. Minä keskityin toppuuttelemaan Manua, ja hetkittäin se tarjosikin taas asiallista ja rennompaa ravia. Yhtä nopeasti se toki lähti kipittämään, jos itse unohduin matkustamaan. Tunnin aikana A-merkin tahkoaminen kisoissa tuntui kyllä hieman hullulta. Toisaalta en ole taas pariin kuukauteen mennyt Manulla saati kangilla ja koulupenkillä, joten ehkä niilläkin oli osuutta asiaan. Yhteen asiaan olin kuitenkin hyvin tyytyväinen: käteni toimivat tänään aika kivasti ja pysyivät kevyinä. Kankien kanssa kiinnitänkin niihin tavallista enemmän huomiota, mikä näkyi tänään positiivisesti. Onneksi meillä on vielä ensi viikolla treenit luvassa, niin ei ihan tämän tunnin perusteella tarvitse kouluaitojen sisään mennä.

Puikulana puomeilla

Keskiviikon tunnille sain toisen kerran putkeen Hessun, mikäpä siinä. Ratsukoita tunnilla oli kahdeksan, ja pääsimme tahkoamaan niin käyntiväistöjä kuin puomeja. Käyntiväistöt teimme pitkälle sivulle etuosan uralla pitäen. Väistön jälkeen suoristettiin ja siirryttiin ensin raviin. Siinä pyöräytimme kahden minikavaletin yli pääty-ympyrän, jatkoimme neljän puomin suoran linjan sekä pyöräytimme vielä toisen pääty-ympyrän yksittäisen puomin yli. Tulimme ravissa tehdyn osuuden myös laukassa.

Käyntiväistöissä ongelmana oli Hessun hyytyminen ja pullahtaminen väistön vastakkaiselta puolelta. Lopulta tajusin alkaa ajatella liikettä hieman avotaivutusmaisesti, jolloin sain otetta myös väistön vastakkaiseen puoleen. Tahtipulmaa en saanut korjattua, mutta pullahtamisen minimoiminen ilahdutti kuitenkin. Väistöt vasemmalle tuntuivat tänään helpommilta kuin väistöt oikealle. Ehdin jopa välillä miettiä omaa istuntaani, kunhan se ensin oli kiertynyt selvästi mutkalle. Mutta sainpahan tehtyä siihenkin vähän muutoksia, mikä varmasti helpotti Hessun elämää.

Ravipuomit sujuivat arvattavasti eli hieman hiippaillen. Yritin saada Hessua hereille ja tahdikkaammaksi, vaan menomme oli sangen epätasaista. Hessu oli pitkä puikula enkä saanut sitä juuri kerittyä lyhyemmäksi. Sen moottori pitäisi saada ensin kunnolla käyntiin ennen kuin lyhentämisestä voi oikeastaan edes haaveilla. Kun moottori ei käynnistynyt, sai toiveet hevosen pienestäkin lyhentymisestä unohtaa sitä myöten. Tajusin kuitenkin yrittää rentoutua aina, kun Hessu vähänkin liikkui itse. Sinällään saimme tultua ainakin suoraa puomilinjaa ihan kohtuullisesti. Ympyröillä vauhdin katoaminen näkyi ja tuntui eniten yhdessä sen kanssa, etteivät ulkopuolen apuni olleet ihan terävimmillään.

Laukassa minikavalettien väliin pistettiin ensin kaksi askelta, sitten kolme. Suoralla puomilinjalla laukkaa piti taas saada lyhennettyä niin, että väleihin meni aina yksi askel. Kuten arvata saattaa, meille molemmat tehtävät tuottivat pulmia. Aluksi en meinannut saada Hessua venyttämään minikavalettien väliä kahdella askeleella, vaan se joko pudotti raville tai survoi kolmea. Kun taas sain sen onnistumaan, oli paluu kolmeen askeleeseen muka vaikeaa. Tietä sai suurentaa selvästi ennen kuin sain taas kolme askelta survottua väliin. Puomilinja oli myös kinkkinen. Koska Hessun moottori ei ollut käynnissä, ei hevosen lyhentämisestä tullut oikein mitään. Jäin pitelemään liikaa ohjalla ja unohdin useimmiten pohkeet matkasta, jolloin esitimme linjalle mielenkiintoisia rämpimisiä. Muutaman kerran sain Hessun hitusen lyhenemään, jolloin saimme pistettyä puomilinjan väleihin ne toivotut askeleet kohtalaisesti. Meno ei kuitenkaan ollut kovin rentoa ja jäin varmistelemaan liikaa, mikä teki etenemisestä hieman tönkköä.

Loppuraveissa yritin vielä keräillä Hessua lyhyemmäksi ja pontevammaksi. Sinällään se liikkui ihan ok, mutta en vieläkään valaistunut siinä, miten sitä keritään kasaan. Jospa vielä pääsisin siitä kärryille, sillä sitä kautta Hessun liikkuminenkin varmasti paranee. Toistaiseksi se on vielä mysteeri, vaan eipähän tule liian helppoja tunteja. Vaikka joskus kyllä kaipaisin niitäkin sen kanssa.

Toiveratsulla tahkoamassa

Ennen keskiviikon toista tuntia totesin ääneen, että tahtoisin sille tunnille Epperin tai Hessun. Sattumien kautta tunnin alkuperäinen ratsuni oli vaihtunut, ja ratsukseni tuli kukapa muukaan kuin Hessu. Hah! Tunnilla oli vain neljä ratsukkoa, joten pääsimme tehosyyniin. Tunnin aiheena olivat pohkeenväistöt sekä hieman yllättäen laukanvaihdot puomeilla. Sellaisia ei ole kyllä toviin tullut tällä tallilla treenattua.

Ensimmäisenä teimme pohkeenväistöjä käynnissä siten, että käänsimme lyhyeltä sivulta pituushalkaisijalle ja teimme pohkeenväistöä uralle edeten. Siitä käänsimme maneesin poikki ja ylitimme samalla kaksi puomia ja tulimme tehtävän toisesta suunnasta. Teimme väistöjä myös ravissa uralla pysyen puomit suunnanvaihdoksessa edelleen mukana pitäen. Lopulta tehtävä muuttui siten, että väistöt tehtiin oman valinnan mukaan käynnissä tai ravissa pitkää sivua myöten. Suorituksen jälkeen nostettiin laukka ja tultiin puomit laukanvaihtoa niillä yrittäen. Väistöt tosin jätettiin aika pian pois ja keskityttiin hakemaan vaihtoja.

Pohkeenväistöt käynnissä menivät ihan ok, joskin ulkopuolen kontrolli olisi saanut olla parempi. Muutoin Hessu vain pullahti ulkolavan kautta karkuun ja jätti väistöaskeleet tekemättä. Käynnissä sain korjailtua palikoita kohdilleen, ja saimme asiallisempia väistöpätkiä. Ravissa uralla tehdyt väistöt olivat yksinkertaisesti kamalia. Väistön vastakkaisen puolen kontrollointi ei ottanut ollenkaan onnistuakseen, jolloin Hessu meni tehtävän valtaosan kerroista lapa edellä liiraten. Hoh! Jäin nyhräämään liikaa väistättävän puolen kanssa, jolloin en enää saanut otettu sen vastakkaisesta puolesta. Väistöt kehtasivat olla ihan naurettavan vaikeita ja sekös keljutti. Hessu-parka, se joutui kyllä tulkkaamaan kuskin ihmeellisiä höseltämisiä ihan urakalla. Pisteet sille siitä, kuinka viilipyttynä se arveli apujeni merkitystä ja teki vastineeksi aina jotain. Vaikka sitten sen kylkimyyryn. Sainpahan hyvin alleviivattuna taas huomata sen, ettei Hessu ainakaan osaa lukea ajatuksia, vaan pyynnöt on tehtävä sille selkeästi.

Laukanvaihdot puomeilla eivät myöskään olleet bravuurimme. Myönnän, että hämmennyin itse tehtävästä ja ajattelin, että eihän me Hessun kanssa tällaisia voida osata. En oikein itse uskonut, että Hessu vaihtaisi laukkoja helposti puomeilla, mikä varmasti vei parhaimman terän omasta yrittämisestä. Yritin saada Hessun aina aktiiviseen laukkaan, mutta sorruin hätyyttämään sitä liikaa. Niinpä tulimme puomeille pitkänä tavarajunana, mikä ei ollenkaan auttanut. Yritin antaa selkeitä vaihtoapuja, vaan eivätpä ne kovin selkeitä olleet. Meidän paras yritelmämme oli raviaskeleen kautta tehty vaihto, joten kovin suurta hurraamista tehtävässä ei ollut. Jotenkin fiilis oli koko ajan liian hätäinen, ja oma usko loppui jo ennen kuin tehtävä oli alkanut. Ei hyvä yhdistelmä, joten tulos oli siinä mielessä arvattavissa. Mieluusti treenaisin kyllä muillakin hevosilla laukanvaihtoja, mutta toistaikseksi tarvitsisin sellaisia idioottivarmoja tehtäviä, joissa hevosellekin käy selväksi, että tarkoituksena on tehdä vaihto. Tämä ei ollut ihan niin helppo tehtävä, joten sepä meni vähän metsään tällä kertaa.

Tunti meni vähän höpsösti kaiken kaikkiaan. Väistöt olivat kimurantteja, ja laukanvaihdot vähintäänkin vaikeita. Hessu silti yllätti taas pienen tauon jälkeen. Eihän se ole yhtään niin laiska kuin muistelin. Eihän se toki mikään duracellpupukaan ole, mutta kyllä sen saa liikkeelle. Se tosin pitäisi myös saada kerittyä niin paljon lyhyemmäksi, jotta sitä olisi helpompi ratsastaa. Nyt se tahtoo mennä siinä tavarajunapituudessa, mikä tekee monesta tehtävästä hankalampaa. Vaan onpahan taas yksi pähkinä purtavaksi.

Hermoheikko ja hiihtelijä

Keskiviikon koulutunnilla ratsukoita oli kahdeksan, ja treenit jatkuivat pohkeenväistöjen ja ympyröiden parissa. Ratsukseni sain pitkästä aikaa Aten, joka jatkoi edelliseltä tunnilta. Tunnin vietimme samalla kuviolla vain askellajia muuttaen. Pitkän sivun keskeltä pyöräytimme voltin, jonka jälkeen jatkoimme tovin pohkeenväistöä. Ennen kulmaa suoristimme sekä siirryimme ensin raviin, myöhemmin laukkaan. Ravissa ja laukassa pyöräytimme aina pääty-ympyrän, kunnes palasimme tehtävälle.

Tunnin haasteen arvasin aivan oikein: pidätteiden läpimeno. Atte on reipas menijä, joka tykkää jäädä minun kanssani vähän hiihtelemään, kun en saa tehtyä pidätteitä oikein. Yritin kyllä soveltaa erilaisia pidätetaktiikoita, mutta mikään ei tahtonut onnistua. Noloa tunnustaa, mutta tällä tunnilla minä olin se, joka veteli herneitä nenäänsä. Huumorintajuni oli jäänyt matkasta, ja pinnani venyi ja paukkui, kun yritin keksiä tavan saada Aten kuuntelemaan pidätteitä. Tämä taktiikka oli toki kehno valinta, mutta jotenkin tänään kehtasi ärsyttää oma osaamattomuus, vaikka ongelma oli enemmän kuin hyvin paikallistettu. Ei tosin ole salaisuus, että osaan ratsastaa paremmin hevosia eteen kuin saada reippaampia malttamaan.

Pohkeenväistöt tehtiin onneksi vain käynnissä. Molempiin suuntiin oli sama pulma: Atte tahtoi hiihdellä lapa edellä menemään juurikaan väistöaskelia ottamatta. Opettaja muistutti pitämään väistön vastakkaisen puolen pohkeen kiinni, mutta olemaan puristamatta polvilla. Samalla ohjeeksi tuli rentouttaa hartiat ja olkapäät. Sinällään Atte lähti väistöihin ihan oikean ajatuksen kanssa, mutta koska en saanut kontrolloitua vastakkaista puolta, oli lopputuloksena aina mutkalla menevä hevonen vailla väistöaskelia. Pah ja Atte-parka! Säädin väistöissä välillä niin railakkaasti, että minut olisi saanut pistää jäähylle. Tyynen vakaa mielentila olisi ollut tarpeen, mutta nyt kaikki opit zen-meiningistä olivat kyllä unohtuneet. Tunnin aikana taisimme saada hyviä hetkiä yhden käden sormilla laskettavan määrän. Niissä kuitenkin oli jo vähän ideaa: en roikkunut ohjissa, pohkeet tekivät työnsä ja ennen kaikkea sain rentouduttua Aten tehdessä väistön oikein. Niinä kertoina Atte tuntui mukavan pehmeältä ja rauhalliselta. Ne hetket palkitsivat, vaikka harvassa olivatkin.

Ennen väistöä tehdyt käyntivoltit sujuivat ihan ok, kun sain Aten odottamaan. Voltti kaikeksi onneksi vähän jarruttikin Aten menoa, jolloin se pulma helpottui puolittain itsestään. Väistön jälkeen tehdyillä pääty-ympyröillä hevosia haettiin venyttämään eteen ja alas sekä pyydettiin niitä siitä hieman pidentämään askelta. Meillä nämä onnistuivat ihan ok. Kunhan ensin olin vääntämättä Attea yliasetukseen, muistin ratsastaa paremmin ulkoavuilla enkä roikkunut sisäohjassa, vaan rohkenin antaa sieltä tilaa. Atte bongasi tehtävän idean mukavasti. Itse asiassa laukassa taisi tulla tunnin kivoimmat hetket. Atte laukkasi aika hyvin itse ja venytti ihan kivasti eteen ja alas. Laukka tuntui myös pyörivän paremmin eikä Atte väsähtänyt saati sen seurauksena alkanut painaa ohjille. Saimme yllättävän kevyitä ja helppoja hetkiä, jotka ilahduttivat. En itse asiassa muistanutkaan, että Aten laukka voi olla myös näin toimivaa. Elämä laukan jälkeen toki oli aina tovin kiireistä, ja jarrutusmatkat käyntiin saakka venyivät välillä hulvattoman pitkiksi. Opettaja neuvoi olemaan siirtymisissä rento ja vaikka taputtelemaan Attea, jotta sekään ei jäisi kipittämään, vaan hoksisi hidastamisen olevan sallittua. Välillä kuitenkin leikimme Aten kanssa vetokisaa, välillä taas tajusin ottaa höllemmin, kunnes olimme oikeassa askellajissa.

Loppuraveissa pyörittelin vielä vähän ympyröitä ja työstin vasenta kierrosta, joka oli meille vähän hankalampi. Ei tosin yhtään niin paha kuin olin muistellut. Atte oli edelleen reippaana, ja jarrut katosivat välillä, mutta onneksi mitään uutta pulmaa ei enää tullut. Tunnin jälkeen vähän harmitti oman pinnan lyhyys ja avuttomuus tällaisen menijän kanssa. Olen ilmeisen hyvin tottunut nohittelemaan hevosia enemmän eteen kuin miettimään, miten ne saadaan odottamaan. Vaan olipahan taas hyvää treeniä. Ehkä jokin päivä huomaan kehittyneeni myös tässä asiassa.

Kielimuurin pulmat

Keskiviikon koulutunnille sain Lennin, joten luvassa oli jälleen ruunalle sopivan tuntuman hakemista. Lennin kanssa olen kokeillut tavallista tuntumaani soveltaen sekä tuntuman jättämistä liki kokonaan pois. Ensimmäinen vaihtoehto sai Lennin levottomaksi edestä. Toinen vaihtoehto piti ruunan kohtuullisen tyytyväisenä, mutta kuskin hukassa. Kahdeksan ratsukon tunnilla treenasimme pohkeenväistöjä, kolmikaarista kiemurauraa, ympyröitä ja siirtymisiä.

Pohkeenväistöt teimme käynnissä noin puolikkaan pitkän sivun verran. Kolmikaarista kiemurauraa tahkosimme ravissa tehden suoristuskohtiin siirtymiset ensin käyntiin. Sitten tulimme kiemurauralle laukassa ja teimme ensimmäisessä suorituksessa siirtymisen raviin ja toisessa siirtymisen käyntiin, josta nostettiin taas laukka. Ympyröitä pyöräyttelimme väistöosuuksien alkuun ja loppuun.

Pohkeenväistöt oikealle olivat Lennille hankalampia. Muutenkin väistöissä se tahtoi jännittyä ja vastustella sekä yrittää pullahtaa lavan kautta karkuun. Kun nappasin lavan haltuun ja tukin pakoreitin, turhautti Lenniä selvästi. Yritin tehdä väistöt rauhassa ja rennosti, jotta kaikki herneet eivät menisi Lennin turpaan, ainakaan kerralla. Väistöt olivat aika levottomia ja epätasaisia, mutta saimme molempiin suuntiin pari rennompaakin yritystä. Opettajan ohjeiden mukaan koetin olla mahdollisimman rento ja antaa Lennin tehdä väistöt rauhassa. Yritin noudattaa vinkkejä, mutta kunnon zen-fiilistä en saanut itseeni enkä Lenniin. Niinpä väistöt menivät pääosin takkuisesti, ja meitä molempia Lennin kanssa turhautti paikoin selvästi. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain kontrolloitua väistön vastakkaista puolta paremmin.

Kolmikaarisella kiemurauralla meno oli edelleen epätasaista. Opettaja muistutteli käyttämään ulkoapuja kunnolla ja antamaan tilaa sisältä. Lenni ei tahtonut tasoittua eikä hyväksyä mitään ehdottamaani tuntumaa. Paitsi sen, jossa ei ollut tuntumaa ollenkaan. Yritin haeskella ja selvitellä, miten saisin pidettyä ohjat käsissä siten, että Lenni hyväksyisi tuntuman ja vähän rauhoittuisi päästään. En valaistunut tässä, mutta yritin kohtuullisen sinnikkäästi. Yritin myös tavallista enemmän ratsastaa pohkeilla, mutta kaiketi käteni jäivät liian paikoilleen ja hitaiksi. Muut kiemurauran haasteet olivat siirtymisissä. Ne pääsivät venymään, kun en saanut valmisteltua niitä kunnolla. Suurin osa keskittymisestäni meni levottoman Lennin ihmettelyyn.

Tunnin helpoimmat hetket sattuivat muutamaan laukkapätkään. Niissä Lenni oli edestä tasaisempi, vaikka ehti toki herneilläkin. Laukassa sain paremmin ulkoavut käyttöön, mikä varmasti tasoitti menoa. Hetkittäin Lenni oli lyhyen pätkän ajan rento ja rauhallinen, jolloin se tuntui mukavalta. Seuraavassa hetkessä se olikin taas jännittynyt ja yritti lisätä vauhtia. Kaahaamiseksi se ei mennyt, mutta Lenni tuntui tavallista hätäisemmältä. Opettajakin kommentoi samaa tunnin lopuksi. Olisipa jännä tietää, miksi Lenni malttaa hieman paremmin käynnissä ja laukassa, mutta ei ravissa. Kenties saan istuttua niissä vakaammin kuin ravissa. Kun sitten perunasäkkeilen ravissa, on sekä istuntani että tuntumani epävakaa. Siinä on kyllä ihan hyväksyttävä syy hevosen herneilyyn. Nyt täytyy alkaa tuntuman lisäksi keskittyä siihen, että istun mahdollisimman hiljaa ravissakin.

Tunti meni kyllä aika tavalla penkin alle. Minun ja Lennin välinen kielimuuri aiheutti sellaisia väärinymmärryksiä, että herneitä sinkoili sinne ja tänne. Osa niistä sujahti myös omaan nenääni. Lenni on herkkä jätkä, mutta joskus toivoisin siltä vähän ymmärrystä. Vaan samalla se on hyvä, joskin armoton opettaja. Minä vain tarvitsisin aika monta tukiopetustuntia ennen kuin oppisin edes yhteisen kielen alkeet Lennin kanssa.

Muka jännittävää puuhaa

Keskiviikon toinen tunti meni odotetulla estetunnilla, jolla ratsukoita oli kahdeksan. Olin arvellut vaikka mitä ratsuja itselleni, mutta en Lorea, jonka lopulta sain. Vaan mikäpä siinä, Lorenkin kanssa hyppääminen on sangen opettavaista.

Alkuverryttelyssä yritin saada Loren kantamaan itsensä edestä sekä olemaan sopivasti hereillä. Kumpikaan tavoitteeni ei onnistunut täydellisesti, mutta jotain ajatusta menossamme kuitenkin oli. Keskityin myös kääntämään kunnolla ulkoavuilla ja jättämään sisäohjan rauhaan mahdollisimman usein. Laukassa saimme käyttää kevyttä istuntaa apuna ja ratsastaa välillä eteen. Lore eteni hyvin, mutta olisin saanut ratsastaa vaihtelut eri laukkojen välillä tarkemmin.

Ennen rataa hyppäsimme omina tehtävinään niin yksittäistä estettä kuin linjoja. Yritin muistaa pitää Loren liikkeellä, vaan jotenkin laukka ei lähtenyt pyörimään kunnolla. Ilmeisesti henkinen käsijarru oli hitusen päällä eikä se jäänyt Lorelta huomaamatta. Olisin saanut pyytää sujuvampaa etenemistä, mutta jotenkin tyydyin puolittaiseen menoon. Ponnistuspaikat myös kehtasivat tänään kadota tiheästi näkyvistä, jolloin hieman hyydyin. Pari kertaa sain ratsastettua paikat oman päätökseni mukaan sekä pyytämällä Lorea hyppyyn hieman kauempaa kuin odotettua rauhassa pienemmän askeleen. Mutta muut kerrat ihmettelin vain näkymättömiä ponnistuspaikkoja ja annoin Loren hoitaa hommat.

Varsinaisen radan hyppäsimme noin 70–80 sentin tasolla. Omaa vuoroa odotellessa minua kehtasi jostain syystä alkaa vähän jännittää. Ihan hölmöä! Esteet näyttivät muka isoilta (sallikaa minun nauraa!). Mikä ihme minua vaivaa? Lore on mitä mainioin hyppykaveri, joten ilmeisesti en vain luota omiin taitoihini nimeksikään. Vaan onneksi oma vuoroni koitti ennen kuin olin aivan jännittänyt itseni kipsiin.

Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Yritin saada kunnon laukan, mutta jäimme lopulta vähän hidastelemaan. Ykkönen meni muuten ok, mutta laukka ei tietenkään vaihtunut vasemmasta oikeaan. Korjasin ravin kautta ja yritin taas edetä, sillä kakkonen oli nopeasti vastassa. No, jarruttelin taas henkisesti, jolloin kakkosen ja kolmosen suora linja meni seitsemällä askeleella kuuden toivotun sijasta. Kolmosen jälkeen olimme taas vasemmassa laukassa, jonka korjasin ravin kautta pois. Nelosena olleelle askeleen sarjalle tulimme hieman asiallisemmin, ja b-osalla Lore nappasi vasemman laukan. Viitoselle taas tulimme vähän lähelle, mutta matka jatkui kaarevalla tiellä kuutoselle. Askeleista ei hajua, seitsemän olisi ilmeisesti ollut toivottu. Kuutosenkin jälkeen olimme vasemmassa laukassa eli ravin kautta korjaus. Seiska tuli nopeasti eteen eikä laukka ihan pyörinyt, vaan yli menimme siitä huolimatta. Kasi menikin jo vähän paremmin, ja pääsimme laukkaamaan hitusen paremmin kohti radan viimeistä estettä eli ysiä. Se ylittyi ihan ok, ja niin ratamme oli siinä. Huh, nyt muistin taas jatkaa hengittämistä.

Rata jäi vähän kaivelemaan, sillä en saanut annettua Loren laukata paremmin. Sen takia ponnistuspaikatkin olivat hukassa eikä rata tuntunut niin tasaiselta kuin olisin halunnut. Positiivista oli se, etten saanut lähestymisissä mitään valtavia paniikkeja, vaan sain oltua tuntumalla ja annettua Loren ratkaista tilanteen. En halunnut itse sotkea hommaa pyytämällä väärin, joten päätin luottaa Loren paikkaavan sen verran. Minkä se onneksi tekikin. Vaan miten kehtasinkin taas jännittää? En ymmärrä itseäni. Olen hypännyt Lorella sen verran, ettei moiseen pitäisi olla mitään syytä. Eikä se mitään ohjuskaan ole, joten mitä ihmettä jännitän? Alanko vain olla niin tottunut yhteen ratsuun, että muut tuntuvat paljon vieraammilta? Vaikea sanoa. Onneksi tähän on ratkaisu: lisää hyppäämistä muillakin kuin vuokrahevosella. Sinällään mukava ratkaisu, joten enköhän lähde sitä toteuttamaankin.

Ajatukset käsissä, siirtymiset tehtävänä

Keskiviikon tunnille sain toistamiseen Lennin, mikä oli ihan hyvä juttu. Enhän minä sitä ruunaa osaa ratsastaa, vaan eipä se ainakaan sivusta seuraamalla miksikään muutu. Tälle tunnille otin omaksi aiheekseni vuorostaan mahdollisimman kevyen käden. Muutoin teimme tunnilla siirtymisiä ja voltteja seitsemän ratsukon voimin. Tunnin kuviona oli ratsastaa pituushalkaisijalle ja tehdä sen keskikohdassa siirtyminen. Siirtymisiä oli muun muassa pysähdys niin käynnistä ja ravista kuin ravista ja laukasta siirtyminen käyntiin. Kulmiin pyöräyttelimme voltteja sekä teimme muutamia siirtymisiä myös pitkien sivujen keskelle.

Siirtymiset tuli tehdä mahdollisimman paljon istunnalla ohjan käyttöä välttäen. Tämä sopi hyvin omaan teemaani mahdollisimman kevyestä ja hiljaisesta kädestä. Opettaja hoksautteli tunnin läpi varomaan käden ja jalkojen jännittämistä, ja sainkin kiinnitettyä näihin paljon huomiota. Lenni teki pysähdykset käynnistä aika kivasti, ja sain käytettyä istuntaa hyvin. Pysähdyksien jälkeen sain olla tarkkana siinä, että Lenni alkoi kävellä heti pontevasti eikä jäänyt hiippailemaan. Ravista tehdyt pysähdykset pääsivät suurimmaksi osaksi venymään. En saanut harjoitusravissa istuntaani vakaaksi, mikä teki Lennistä hieman kiireisen. Mukaan mahtui kuitenkin pari asiallisempaa pysähdystä myös ravista tehtynä, mikä oli meille ihan hyvin.

Laukan lisäsimme kuvioon ensin nostamalla sen ravista tehdyn käyntisiirtymisen jälkeen. Sen jälkeen pyöräytimme kaksi volttia: ensimmäisen vähän ennen pitkän sivun keskikohtaa ja toisen pitkän sivun loppuun. Ensimmäisen voltin jälkeen teimme siirtymisen käyntiin ja valmistelimme toisen laukannoston. Lopulta tulimme pituushalkaisijallekin laukassa tehden sen keskikohtaan siirtymisen käyntiin ja menemällä kuvion muutoin aiempaan tapaan. Laukasta käyntiin siirtyminen onnistui meillä Lennin kanssa volttien lopussa, jolloin seinä oli apuna jarruttamisessa. Parina kertana Lenni siirtyi laukasta käyntiin ilman raviaskelia ja kaiken lisäksi pehmeästi. Ne hetket olivat kivoja, ja kehuinkin Lenniä ylenpalttisesti. Pituushalkaisijalla emme saaneet tehtyä niin nättejä siirtymisiä, kun pakka vähän levisi. Lenni kiirehti hieman ja oma istuntani petti, mikä aiheutti siirtymisen käyntiin usean raviaskeleen kautta. Yritin kovasti korjata istuntaani, vaan jotenkin homma hajosi aina pituushalkaisijalle käännyttäessä. Vaan en onneksi harmistunut tästä pahemmin, kun siirtymiset volteilla toimivat niin paljon paremmin. Laukannostot käynnistä Lenni teki myös aika mukavasti, ja osasin itse odottaa niitä rauhassa.

Loppuravissa Lennillä oli taas kiire, mutta kyllä se hitusen välillä malttoi. Saisin parsia istuntaani niin paljon vakaammaksi tämän hevosen kanssa, jotta se malttaisi paremmin. Tunnin teemana ollut mahdollisimman kevyt käsi onnistui kohtuullisesti. Lenni oli läpi tunnin paljon rennompi kuin edelliskerralla eikä heittäytynyt levottomaksi muutamaa lyhyttä hetkeä enempää. Miinuspuolena testissäni oli se, etten saanut sekä pidettyä kättä kevyenä että silti pidettyä tuntumaa. Niinpä menin enemmänkin vailla tuntumaa, mutta tulipahan ratsastettua pohkeella tuplasti tavallista enemmän. Lenni siis arvostaa kevyttä kättä, joten seuraava etappi on oppia säilyttämään keveys, mutta pitämään silti tuntuma ja hevonen ohjan päässä. Siinäpä taas haastetta, mutta onneksi Lenni on hyvä opettaja.

Lävistäjältä lävistäjälle

Keskiviikon tunnilla ratsukoita oli taas täydet yhdeksän. Kylläpä se vielä näin kesän jälkeen tuntuu paljolta. Ihmeen hyvin silti mahduimme vääntämään koulua maneesissa. Ratsukseni sain vasta kymmenennen kerran Lennin, joka jatkoi suoraan edelliseltä tunnilta. Viimeksi olen tällä ruunalla mennyt reilu puoli vuotta sitten. Tunnin kuviona oli ratsastaa ensimmäinen lävistäjä, pyöräyttää lyhyelle sivulle ympyrä, ratsastaa toinen lävistäjä ja pyöräyttää vielä toisellekin lyhyelle sivulle ympyrä. Sitten kuvio alkoi taas alusta. Tulimme lävistäjiä kaikissa askellajeissa, lopulta ravissa ja laukassa keskiaskellajeja tavoitellen.

Lennin kanssa tunnin suurin pulma oli arvattavasti tasaisuuden puute. Hetkittäin Lenni malttoi ja rauhoittui mukavasti, mutta suuri osa tunnista meni Lennin ollessa edestä levoton ja minun ihmetellessä tilannetta. Opettaja muistutteli myötäämään ja kiittämään aina nopeasti, kun Lenni tarjosi vähän rennompaa menoa ja uskalsi luottaa käteen. Tunnin aikana yritin haeskella kovasti sitä, millaiselle tuntumalle Lenni rauhoittuisi. Sitä en tosin löytänyt. Hyvin pehmeä, lähes olematon tuntuma ei kelvannut eikä tukevampikaan tuntuma ollut ruunan mieleen. Yritin jokaisessa kokeilussa keskittyä siihen, että en itse vispaisi käsiäni, vaan pitäisin ne mahdollisimman vakaana. Ravissa meno oli vaikeinta, tasaisia pätkiä ei juuri tullut.

Lävistäjien ja ympyröiden ongelmana oli toki tuo epätasaisuuden puute, mutta myös minun tarkkuuteni kehnous. Alussa ratsastin molemmat aika huolimattomasti, jolloin kuviot olivat sangen epämääräisiä. Lävistäjät alkoivat ja loppuivat mistä sattuu, ja ympyrät olivat muotopuolia. Vasta kun opettaja huomautti tarkemmasta ratsastuksesta kaikille, sain otettua itseäni niskasta kiinni. Sen jälkeen lävistäjät paranivat kummasti ja muistin huolehtia Lennin suoruudesta niillä. Ympyröille jäi vielä työstettävää, sillä en tahtonut saada Lenniä asettumaan ja taipumaan niiden aikana rennosti, vaan menimme ne aika jännittyneesti. Koetin korjailla menoa, vaan onnistumiset jäivät niiden osalta saamatta. Ähertämistä ja ohjaa oli liikaa, tuttu pulma.

Tunnin paras askellaji oli laukka. Menomme ei pyöreyttä nähnytkään, mutta Lenni tasoittui silti laukassa parhaiten. Lisäksi sen laukka oli aika kivaa ja mukavaa istua. Laukassa pääsin myös olemaan kädellä aika hiljaa, mikä varmasti oli osasyy Lennin tasoittumiseen. Lävistäjille tehtyjä keskiaskellajeja emme juurikaan Lennin kanssa esittäneet, lähinnä kokeilimme askeleenpidennyksiä. Laukassa ne sujuivat asiallisimmin. Lenni lähti pidentämään laukkaa rauhassa ja mukavan kevyesti. Siitä paluu harjoituslaukkaan olikin sitten asia, joka ei mennyt niin hyvin. Lenni bongasi nopeasti lävistäjien lopun tarkoittavan ravia ja myötälaukan nostamista. Niinpä se meni reippaana kohti lävistäjän loppua ja noin parin raviaskeleen kautta olikin jo myötälaukassa. Hassu ruuna. Ainakin se tajusi tehtävän idean näppärästi. Jotta se ei ihan alkanut ennakoida, aloin tehdä siirtymisiä laukasta raviin ja takaisin laukkaan hieman eri kohdissa ja eri aikoina. Näin sain Lennin taas odottamaan ennakoimisen sijaan.

Loppuravissa sainkin vain toppuutella Lenniä vähän rauhallisempaan menoon ja malttamaan. Sain tehdä rutkasti pieniä pidätteitä ja kehua pienimmästäkin tasoittumisesta. Pääosin Lenni kuitenkin jäi vähän kiirehtimään. Vaikka valtaosa tunnista menikin hapuillen ja tasaisuutta etsien, jäi tunnista silti ihan kohtuullinen fiilis. Lennillä on oma moottori, ja se tarjoaa myös aivan omanlaisia haasteita ohjien ja käsien käyttöön. Lennin kanssa ohjastuntumasta oppisi kyllä kovasti. Sen laukka on kuitenkin niin lystiä, että sen tarjoamat fiilikset varmasti vaikuttivat positiivisesti. Sen laukan takia tykkäisin hypätäkin Lennillä, kunhan se olisi vähän varmempi myös isommilla ja erikoisemmilla esteillä eikä ihan niin vauhdikas kuin se välillä on. Vaan taisinpa mennä ääneen toivomaan itselleni vähän reippaampia hevosia esteille, joten katsotaan, mitä seuraava estetunti tuo mukanaan.

Venkulointia läpi tunnin

Keskiviikon tunnilla meitä oli seitsemän, ja tunnin aiheena oli koulua. Ratsukseni sain Peran, joka jatkoi edelliseltä tunnilta. Tunnin aikana treenasimme ympyröitä ja voltteja sekä siirtymisiä. Pääkuviona oli keskiympyrä sekä lyhyiden sivujen keskelle tehdyt voltit.

Aloitimme tehtävän käynnissä. Voltit ratsastettiin tavallisesti, ulkoapuja tietysti käyttäen. Keskiympyrälle teimme puolestaan kaksi pysähdystä. Tulimme tehtävän ravissa samalla tavalla. Vasemmassa laukassa tulimme koko tehtävää laukaten. Oikeassa laukassa taas teimme voltit tavallisesti, mutta keskiympyrälle lisäsimme neljä ravisiirtymistä.

Koko tunnin perusongelma oli se, etten saanut Peraa suoristumaan saati liikkumaan kunnolla takaa eteen. Sen seurauksena Pera oli edestä epätasainen ja kiemurteli läpi tunnin. Turhautumismittarini kierähti punaiselle aika nopeasti, sillä kyllähän minä tiesin Peran olevan mitä mainioin ratsu, kun nämä kaksi asiaa vain saisi ensin kuntoon. Vaan ei, tällä tunnilla en osannut yhtään. Olen vissiin päässyt niin helpolla viime aikoina, kun en ole tällaisten kiemurtelijoiden kyydissä ollut. Omaa ratsastustani ei tietysti auttanut se, että aloin ahdistuksissani säheltää yhä enemmän tavoitteena saada homma äkkiä kuntoon. Hah, mikä ajatus. Halvalla ei saa hyvää eikä kiireellä rentoa. Tulipahan kerrattua se kantapään kautta.

Tunnin järkevimmät hetket olivat muutamat pysähdykset, pari ravivolttia sekä vasen laukka. Pysähdykset Pera teki aika helposti, ja sainkin treenata niissä hyvin istunnan käyttöä, ei ohjien. Muutoin niin volteilla kuin ympyröillä sain taas kovasti kertailla ulkoapujen merkitystä ja sitä kautta Peran suoristamista. Pari palaa jäi kuitenkin loksahtamatta paikoilleen, joten en saanut Peraa rehellisesti suoristettua enkä sen takapäätä töihin. Muutaman pätkän ajan sain ulkopuolen tuen hyvälle mallille, jolloin Pera viimein saattoi kulkea paremmin oikeinpäin. Hetket tosin olivat lyhyitä, mutta lohduttivat kuitenkin. Vasen laukka oli puolestaan tunnin kivointa antia, vaikka ei toki koko ajan. Siinä, ja ylipäänsä laukassa, Pera liikkui itse paremmin, jolloin pääsin keskittymään suoristamiseen. Saimmekin etenkin keskiympyrällä sangen asiallisia pätkiä, joissa minä en tehnyt ylimääräisiä, mutta en myöskään heittäytynyt matkustamaan. Näinä hetkinä Perakin tasoittui ja laukkasi mukavan rentona ja pyöreänä.

Petrattavaa olisi sitten ollut kaikessa muussa. Etenkin oikeassa laukassa tehty keskiympyrä neljän ravisiirtymisen kanssa oli vaikea. Nostot olivat epämääräisiä tuuppauksia, siirtymiset raviin huonosti valmisteltuja ja venyviä. Tehtävä oikein alleviivasi sen, kuinka kehnosti perustyö oli tehty. Kaiken kruunasi se, että istuntani levisi liki koko ajan, jolloin keikuin selässä miten sattuu. Kehtasipa olla kinkkistä! Pohkeet, pohkeet, pohkeet, totesi opettaja läpi tunnin, vaan en vain saanut ohjetta vietyä käytäntöön. Peraa kävi kyllä sääliksi, kaikenlaisia hutiloijia sekin joutuu selässään sietämään.

Loppuraveissa yritin vain saada Peran rennoksi ja venyttämään vähän eteen ja alas. Enempää en siltä enää tohtinut vaatia enkä kyllä tämän päivän kehnolla ratsastuksellani olisi osannutkaan. Tämä oli kyllä taas niitä tunteja, jotka muistuttavat erilaisilla hevosilla ratsastamisen tärkeydestä ja ennen kaikkea apujen säädöstä hevosen mukaan. Niin ja niiden pohkeiden kunnollisesti käytöstä ja hevosen suoruuden merkityksestä. Jospa seuraavalla kerralla Peran kanssa muistan jo alkutunnista lähteä ratsastamaan itse täsmällisesti, jolloin Perakin pääsee rutkasti helpommalla.

Sisäohjariippuvuuden hoitoa

Keskiviikon tunnilla oli koulua peräti yhdeksän ratsukon voimin. Tuntuipa se paljolta pitkästä aikaa. Ratsukseni sain Manun, joka jatkoi edelliseltä tunnilta. Tunnin teemana oli kulmien ratsastaminen sekä ulkoapujen käyttö. Ratsastimmekin koko tunnin kulmia ja pääty-ympyröitä. Kulmat teimme ensin pysähdyksen kautta. Kun se alkoi toimia, siirryimme käyntiin ja raviin. Lopulta kulmia sai tulla laukassa, mikäli se oli sopivasti hanskassa.

Pysähdyksen kautta ratsastetuissa kulmissa ehdin hyvin ajatella ulkoapujen käyttöä ja sisäohjan jättämistä rauhaan. Minunlaiselleni sisäohjan lumoihin joutuneelle oli todella opettavaista oikeasti nakata se löysäksi ja mennä kulmat ulkoavuilla. Manu hoksasi tehtävän jujun nopeasti, se taisi tehdä samaa kuviota jo edellistunnilla. Opettaja oli ihanan tarkka ja huomautti pienimmästäkin roikkumisesta sisäohjassa. Sen ansiosta sain jätettyä sen minuksi ihailtavan hyvin rauhaan niin pysähdysten kautta kuin käynnissä tehdyissä kulmissa. Ulkopohje käänsi ja ulko-ohja tasapainotti tarvittaessa, mutta sisäohja pysyi hiljaa. Koko ajan käynnissä pysyen tehtävä sujui myös mukavasti. Mitä nyt Manua sai hieman nohitella liikkumaan hieman pontevammin.

Kun ulkoapujen käyttö alkoi luonnistua, sai kulmia alkaa ratsastaa tavallisesti asetuksen kanssa. Sisäohja pääsi siis käyttöön, mutta edelleen piti muistaa sen pieni rooli. Lumouduin tietysti paikoin sisäohjasta, mutta sain kuitenkin petrattua ulkoapujen käytössä. Manu oli hyvä peili sille, milloin tein kulmat oikein, milloin roikuin apinana sisäohjassa. Kun käänsin ulkoavuilla ja pyysin sisäohjalla vain kevyen asetuksen, meni Manu kulmat tasaisesti ja pyöreähkönä. Jos taas nyin sisäohjaa ja odotin ihmettä, kipitti Manu kulmat hirvenä. Ravissa meillä oli Manun kanssa vähän erimielisyyksiä etenemisestä. Manu halusi kipittää, minä taas mennä vähän rauhallisemmin. Neuvottelimme tästä oikeastaan tunnin läpi, mutta onneksi pääsimme aina hetkittäin yhteisymmärrykseen. Niinä hetkinä ravi oli mukavan tasaista ja pyöreää vailla kiirettä ja hätäilyä. Etuosa olisi toki saanut olla kevyempi, mutta opettaja kehui Manun ottavan vatsalihaksensakin paikoin käyttöön.

Ratsastimme kulmien lisäksi pääty-ympyröitä niin ravissa kuin laukassa. Lopulta laukkaa sai mennä myös koko kentällä, jos se oli sen verran hanskassa. Raviympyröillä ulkoapujen merkitys korostui hyvin. Manu pyrki hieman suurentamaan ympyrää, jos en muistanut kääntää sitä ulkoa kunnolla. Sisäohjassa roikkuminen kun ei yllättäen korjannut tätä. Ympyrällä ehti kuitenkin mukavasti korjata tilannetta, kun siinä saattoi olla kierroksen tai pari. Vuorottelin aika paljon kevyen ja harjoitusravin välillä. Manu tuntui toimivan vaihtelevasti niiden välillä, joten ilmeisesti hetkittäin istuin asiallisesti, sitten taas hytkyin epätasapainossa.

Laukassa sisäohjan jättäminen rauhaan oli vaikeinta. En tiedä, millaisena oikotienä sitä pidin, vaikka se ei kyllä auttanut missään. Pitäydyimme Manun kanssa valtaosan laukkaosuudesta ympyröillä. Manu kun pääsi vähän kipittämään, joten ympyrä auttoi kursimaan sitä kasaan. Oikeassa laukassa sain ulkoapuja toimimaan paremmin, joten siihen suuntaan saimme järkevimmät hetket. Niissä Manu laukkasi maltilla, mutta ihan pontevasti ja hitusen jopa lyhyempänä. Sain istuttua myös paikoin aika hiljaa, mikä tietysti paransi menoa. Oikeassa laukassa tohdinkin kokeilla muutamat kulmat, jotka sujuivat ihan hyvin. Vasemmassa laukassa ulkoavut jostain syystä jäivät puoitiehen. Sinällään hassua, sillä vasen käteni ei ole kovin hyvä sisäkätenä eli periaatteessa en sillä pysty niin roikkumaan ohjassa kiinni. Ilmeisesti oikea puoleni ei toisaalta ole kamalan hyvä ulkopuolena, mikä varmaan selitti vähän tätä. Niin tai sitten oikealle kiertyvällä istunnallani oli oma lusikkansa sopassa. Kunnon loksahdusta emme vasemmassa kierroksessa saaneet, mutta paikoin siinä oli kuitenkin oikeaa ajatusta.

Loppuraveissa neuvottelimme vielä kertaalleen siitä, onko kipittäminen hyvä vai huono juttu. Päädyimme puolittaiseen kompromissiin: välillä Manu kipitti, välillä ei. Tiedän Manun reagoivan epätasaiseen istuntaan kipittämällä, vaan eipä sitä yhden tunnin aikana korjata. Onneksi kuitenkin tajusin aina miettiä istuntaani, kun pidätteet eivät menneet oikeaoppisesti läpi. Tunnissa parasta olivat ne hetket, kun sain tehtyä käännökset sisäohjalla rennosti asettaen ja oikeasti ulkoavuilla kääntäen. Kulmat olivat silloin niin helppoja. Ei tietoakaan punkemisesta minnekään. Laukassa puolestaan oikean kierroksen hallitut ja tasaiset hetket olivat tosi kivoja. Nekin hetket olivat helppoja ja sujuvia eikä silloin tarvinnut huolehtia mistään ylimääräisestä. Kun saisin Manun kaikissa askellajeissa samanlaiseksi, olisi meno sangen mainiota. Treeniä Manun kanssa lienee luvassa jatkossakin, se kun sattuu näillä näkymin olevan todennäköisin koulukisaratsuni.