Suvi ja suokki

Sain järjestettyä itseni ensimmäistä kertaa Jäälintallille edullisen kokeilutunnin houkuttelemana. Luvassa oli koulua kahdeksan ratsukon tunnilla, jonka taso oli perusmerkki/C. Ratsukseni sain 2014 syntyneet suomenhevosruuna Nuuttipeikon eli Nuutin. 

Tunnilla mentiin hyvin perusratsastuksen parissa, mikä toki sopi minulle. Pyöräytimme käynnissä ja ravissa pitkän sivun keskelle voltin ja pyrimme ratsastamaan kentän kulmat tarkasti. Alkuverryttelyn ravissa sai hyödyntää kentällä olleita puomeja ja myöhemmin tunnin laukkaosuudessa sai ylitellä yksittäistä puomia.

Nuutti oli oikein mainio tapaus. Sopivan reipas ja ymmärtäväinen kuskin heikunkeikun-menoa kohtaan. Voltit lähtivät molempiin suuntiin aika kivasti enkä huomannut erityisemmin puolieroja Nuutissa. Jostain syystä voltin loppuosat tahtoivat kuitenkin aina vähän tulla oikaistua. Arvelen, että voltin alkuosan puuhassa unohdin pitää istuntani keskellä ja lähdin valumaan sisälle, jolloin Nuutti seurasi perässä. Ravissa voltit tuntuivat menevän aika vikkelästi, vaikka ei Nuutti mitenkään erityisen kiireinen ollut. Toki laukan tultua kuvioihin meno vähän reipastui, mutta Nuutti edelleen kuunteli pidätteet, kun sain tehtyä ne oikein.

Laukannostoissa sain olla tarkempana, jotta Nuutti nosti laukan eikä vain kiihdyttänyt ravia. Oman istunnan pulmat näkyivät tässä erityisen hyvin. Niin ja valmistelun puute. Itselläni oli vissiin taas niin kiire laukkaan, että en muka malttanut valmistella sitä, vaan lähes tyhjästä ehdotin Nuutille, että mitä jos mentäisiin jo. Hätähousu, pah. Nuutti oli laukassakin oikein lysti. Kun sain taas omia istuinpalikoita kohdilleen, tarjosi Nuutti mukavan tasaista menoa. Siitä olikin helppo ylitellä puomia, jolle jopa näin askeleet! Mitä nyt pari kertaa en nähnytkään ja hienosti ratkaisin tilanteen olemalla tekemättä mitään tai korkeintaan panikoimalla. Nuutti pudotti näinä kertoina laukan raville, kun kuskista ei ollut sille apua. Onneksi valtaosa puomin ylityksistä meni sangen kivasti, mikä sai kyllä haaveilemaan vahvasti estetunnista tai ainakin puomeista ja kavaleteista.

Kentällä pyörittelimme vielä tovin ravia. Nuutti oli aavistuksen kiireinen, mutta tasoittui nopeasti. Sen jälkeen saimmekin iloista puuhaa: uittamista. Talli kun sijaitsee ihan veden lähellä. Ei siis muuta kuin satulat sekä omat kengät ja sukat pois ja takaisin hevosen selkään. Olipa muka hutera olo ilman satulaa, hah! Vedessä kiersimme pientä rinkiä rantaa myöten. Nuutti vaikutti tykkäävän ja hakeutui vähän syvemmälle, vettä oli puoleen reiteen saakka. Olipa kiva päästä läträämään veteen hevosen kanssa. Selvä kesän merkki kyllä. Muutenkin oli ihana päästä suomenhevosen kyytiin. Olenhan aina ollut vähän niihin kallellaan.

Tältähän se tuntuu

Perjantaina olin Oulunsalon ratsastuskoulun sennujen C-tunnilla. Ratsukoita oli kahdeksan, ja tunnin aiheena hevosen suoruus sekä kulmien ratsastaminen. Ratsukseni sain Preluden, 2010 syntyneen tamman.

Kuviona oli ratsastaa kenttä isona kulmikkaana kahdeksikkona eli molemmat päädyt ratsastettiin isoina neliöinä. Kuviota tultiin kaikissa askellajeissa ja päätyihin lisättiin myös alun jälkeen ympyrät. Alkutunnin hoin taas itselleni tuttua mantraa: kädet, katse, pohkeet. Tänään suurimmat pulmat olivat käsien ja harjoitusravissa istumisen kanssa. Kädet eivät taaskaan halunneet pysyä kannettuina tai oikeassa kohdassa, vaan seikkailivat minne sattuu. Istuntani taas levisi harjoitusravissa enkä siten saanut keskityttyä kunnolla itse tehtävään.

Prelude ei vaikuttanut erityisen jäykältä kumpaankaan suuntaan, jolloin kulmien ratsastaminen meni ihan mukavasti. Mitä nyt oma istuntani oli aina johonkin suuntaan vinkkarassa, ja ylävartalo tahtoi painua kasaan. Käsien lisäksi opettaja muistutteli katseestakin, mutta ihmeen hyvin sain pidettyä sen eteenpäin, vaikka välillä tunnustan ihastelleeni myös hevosen niskaa.

Kuvio oli ehdottomasti hankalin harjoitusravissa. Preluden ravi ei ollut sinällään kovin isoa, mutta eipä istuntani rippeet pitäneet siinäkään kovin kehuttavasti. Jäimmekin vähän sellaiseen hiippailevaan hirviraviin, mikä ei ainakaan auttanut. Jos olisin osannut ratsastaa Preluden käyttämään itseään oikein, olisi ravikin varmasti tasoittunut. Kulmat tahtoivatkin vähän lipsua miten sattuu, kun istuntani kertoi hevoselle vaikka mitä kummallisuuksia. Kulmien jälkeen kuitenkin pääsimme aika asiallisesti suoraan.

Tehtävän parhaimmat hetket tulivat laukassa. Preluden laukka oli oikein mukavaa, ja sain istuttua siinä paljon paremmin. Käteni löysivät myös paremmin paikkansa, jolloin sain houkuteltua Preluden vähän pyöristymään, jolloin meno parani entisestään. Laukka rullasi, Prelude oli kuulolla, kulmat ehti ratsastaa ja niiden jälkeen meno jatkui suoraan. Hitsit, tältähän sen ratsastuksen pitäisi tuntua ja vitsit, miten kivalta se tuntuikaan! 

Loppuraveissa sain vielä istuntapakkaani keventäen kasaan, jolloin Prelude pääsi tarjoamaan pätkiä rennon pyöreähköä menoa. Tästä olisi ollut itse asiassa hyvä aloittaa koko tunti. Enää tarvitsee oppia tekemään liki koko tunnin työn vaatinut onnistuminen heti alkuverryttelyssä. Helppoa, eikös? Tunnin tehtävät olivat taas hyvää perusratsastusta, jossa kyllä riittää hiottavaa loputtomiin. Tykkäsin Preludesta, ja se taisikin kiilata kärkeen tallin hevosista. Monta on tosin vielä kokeilematta, mutta olipa mukava törmätä ratsuun, josta pääsi jo tunnissa aavistuksen jyvälle.

Puomeja ilman jalustimia

Tiistaina änkesin ratsastamaan, ja sattumusten kautta meitä oli peräti kahdeksan ratsastajaa. Ratsukseni sain Gian. Tunnilla pääsimme tahkoamaan puomeja askeleen lyhennyksia ja vähän myös pidennyksiä miettien. Opettaja suunnitteli tunnin tehtävät hyvin, sillä mahduimme maneesiin sangen näppärästi.

Alkuverryttelyssä tulimme suoralla linjalla olleita puomeja ravissa. Välit pääsi tulemaan ihan tavallisella ravilla. Alussa Gia hieman kolisteli ja sovitteli askeltaan, mutta parin kierroksen jälkeen alkoi tulla puomeja sujuvammin. Puomit menivät mukavasti molemmista suunnista. Pidimme nämä puomit edelleen matkassa ja lisäsimme tehtävälle kulmassa ympyrän kaarella olleet puomit. Näille puomeille pyrittiin pyöräyttämään voltti, mikäli oli tilaa. Puomit olivat sangen lyhyillä väleillä eli pääsimme lyhentämään ravia. Nakkasimme tällä tehtävällä jalustimet pois.

Aloitimme tehtävän vasemmassa kierroksessa. Puomikulman jälkeen tulleelle pitkälle sivulle ratsastimme vähän lyhyemmän loivan kiemuran. Oikeassa kierroksessa loiva kiemura ratsastettiin siis ennen puomikulmaa. Loiva kiemura sujui molemmissa kierroksissa ihan asiallisesti, vaikka kovin tarkkaan en sitä ratsastanut (koska oli kiire puomeille). Kaarteet vasemmalle vaativat hieman enemmän työtä, mutta Gia alkoi pehmetä siihenkin suuntaan mukavasti. Suoralla linjalla olleita puomivälejä venytettiin vissiin ihan aavistuksen. Gian kanssa ne sujuivat hyvällä ravilla asiallisesti. Jos ravi pääsi vähän sammumaan, kolisteli Gia hieman. Saimme kuitenkin aika hyvin otteen tehtävälle sopivasta ravista.

Kulmassa olleet puomit lyhyemmillä väleillä olivatkin haastavammat. En saanut Giaa rehellisesti lyhentämään askelta, vaan enemmänkin vähän sammuttamaan etenemistä. Niinpä emme aina päässeet puomeja kovin sulavasti, vaan Gia joutui tikkaamaan askelia miten sattuu. Tajusin kuitenkin alkaa yrittää lyhennystä paremmin ajoissa, jolloin ravi ehti lyhentyä hieman. Tällä tavalla Gia pääsi puomeille tasaisesti ja selvitti ne rämpimättä. Raviaskeleeseen tuli mukavasti korkeutta näinä kertoina.

Laukkatyöskentely jäi tällä tunnilla vähäiseksi. Tulimme vain muutamia kierroksia per suunta suoran linjan puomeja laukassa. Gia innostui puomeista, jolloin sain vähän toppuutella sitä. Sain sen tulemaan tehtävälle asiallisesti, mutta salakavalasti se jokaisen ylitetyn puomin aikana venytti askelta hieman, kunnes tehtävän jälkeen olikin alkua reippaammassa laukassa. Hassu tamma. Se vissiin luuli, että seuraavaksi puomit nousevat maasta ja päästään hyppäämään. Sen verran innokkaalta se vaikutti. Gia kuitenkin kuunteli pidätteet ihan hyvin, ja venähtäminen tehtävällä ja sen jälkeen johtui kuskin huolimattomuudesta. Jotenkin taas alun jälkeen unohdin ratsastaa ja heittäydyin matkustajaksi. Hups ja silleen.

Tämän tehtävän jälkeen olikin enää loppukäynnit jäljellä. Olipa jännää mennä taas pidempi pätkä tunnista ilman jalustimia. Yritin pitää polvet rentoina ja irti satulasta, mutta niin vain aina yllätin itseni vähän puristautumasta satulaan. Sain myös ajatuksen kanssa miettiä istuntaa, sillä ilman jalustimia keskivartalon tuki tuntui katoavan vielä pahemmin. Niinpä sain kääntää lantiota aina selvemmin alle ja napakoittaa vatsalihaksia tueksi. Gian helppo ravi antoi paljon anteeksi, vaikka istuntani on selvästi mennyt huonompaan suuntaan. No, sentään ongelma on (taas) tiedostettu, paraneminen siis alkakoon.

Vaellusviikonloppu Hailuodossa, päivä 3

Niin koitti vaellusviikonloppumme viimeinen päivä eli sunnuntai. Lähdimme matkaan Marjaniemestä ja reittinä oli pysähtyä Sunijärvellä syömään ja taivaltaa siitä takaisin Potinlahdelle, josta lähdimme perjantaina matkaan.

Samoilimme pätkän metsässä, kunnes pääsimme taas merenrannalle. Siellä oli paras mennä, sillä metsissä vaani edelleen hyttyslauma. Merenrannalla oli taas päivän parhaat hetket, sillä laukkasimme niin rannalla kuin rantavedessä. Niin kivaa! Miten niin pienestä asiasta voi tulla niin iloiseksi? En minä tajua, mutta suosittelen kaikkia kokeilemaan.

Pave Sunijärvellä.

Sunijärvellä hyttyset hyökkäsivät armotta kimppuun. Onneksi rannan tuntumaan pääsi tuulemaan sen verran, että se karkotti enimmät verenimijät. Niinpä hevoset saivat syödä päiväheinänsä aika rauhassa samoin kuin me lounaamme nuotion äärellä.

Lounastauon jälkeen taivalsimme takaisin merenrannalle ja etenimme sitä pitkät pätkät. Loppumatkasta palasimme metsään ja matkalla Potinlahdelle ohitimme Hyypänmäen vierestä, mutta tällä kertaa jätimme kiipeilyt välistä. Hyvä, ylähuuleni muisti vielä ensimmäisen vaelluspäivän kommelluksen. Otimme vielä loppumatkasta laukkaa, jotta ötökät eivät ihan pitäneet meitä liikkuvana ruokapöytänä. Hevoset jaksoivat edelleen hienosti. Niinpä saavuimme hyvillä mielin Potinlahdelle, ja näin oli tämä reissu paketissa. Pakkasimme hevoset kyytiin ja ehdimme juuri sopivasti lautalle.

Reissu oli kyllä taas todella mainio. Keli oli puolellamme eikä sadekamppeita tarvinnut taaskaan. Seura oli mukavaa, hevoset hienoja. Tällä reissulla tuli kyllä rentouduttua ja nautittua kiireettömästä menosta. Kiitos koko poppoolle, ensiluokkaiselle Pavelle sekä huoltojoukolle mieleenpainuvasta viikonlopusta!

Kurkatkaahan muuten Kaisan blogiin, josta löytyy lisää kuvia ja tarkempia selostuksia reiteistä. 

Vaellusviikonloppu Hailuodossa, päivä 2

Pave peri Jetin niin sanotut diskopäitset.

Vaellusviikonloppumme Hailuodossa jatkui lauantaina rauhallisen aamun jälkeen. Varustimme hevoset ja suuntasimme Pöllästä kohti Marjaniemeä. Alkumatkasta samoilimme metsäreittejä hyttysten armoilla. Onneksi pääsimme pujahtelemaan merenrannalle, jossa kävi ihana tuuli karkottaen inisijät kimpustamme.

Vroom. © Annu Kuure

Samoilimme rantaa pitkin välillä metsän puolella käyden. Ohitimmepa vanhan kalastajakylänkin, joten reitille sattui mukavasti katseltavaa. Reitti oli meille uusi, mutta pääsimme kulkemaan sen sangen sujuvasti. Reissun parhaat hetket olivat lähellä majapaikkaa otetut laukkaosuudet merenrannalla. Hevoset laukkasivat iloisesti menemään eikä niitä tarvinnut hoputella. Pave toimii niin mutkattomasti, että hihkuin niin hiljaa mielessäni kuin ääneenkin. Hitsit!

Hymy kertoo kaiken. © Annu Kuure

Marjaniemeen saavuimmekin hyvin iloisena seurueena. Hevoset pääsivät samaan paikkaan tarhaamaan kuin viime kerrallakin. Pave taas pomonsa kanssa samassa tarhassa oleskellen. Aurinkoinen keli helli meitä, joten ulkona kelpasi oleskella. Illan kruunasi taas ruokailu ja saunominen. Hevosia olisi päässyt uittamaan, mutta nynnyilin taas ja jätin välistä. Jospa sitä kuitenkin kerran tälle kesää pääsisi uittamaan. Illalla kelpasi sitten köllähtää nukkumaan ja keräämään voimia vaellusviikonlopun viimeistä päivää varten.

Paven toisen yön majapaikka.

Merkityistä kuvista kiitos Annulle! Muut kuvat ovat omia.

Vaellusviikonloppu Hailuodossa, päivä 1

Pave lautalla.

Perjantaina lähdimme päivää vaille yhdeksän kuukautta ensimmäisen Hailuoto-reissumme jälkeen sinne uudelleen. Matkaan lähti kahdeksan ratsukkoa sekä kahden hengen huoltotiimi. Minun ratsunani oli tietysti Pave. Lauttamatkan jälkeen ajoimme Potinlahdelle, jossa purimme hevoset, varustimme ne ja kipusimme kyytiin.

Potinlahdelta samoilimme Hyypänmäelle, jossa kävimme viimeksikin. Hevoset vähän intoilivat eivätkä malttaneet kiipeillä ja laskeutua pieniä mäkiä käynnissä, vaan ottivat välillä ravi- ja laukkapyrähdyksiä. Yhdessä ylämäessä kumarruin Paven kaulan viereen väistämään oksia. En kuitenkaan ollut riittävän tarkka, vaan pian löysin itseni maasta. En ilmeisesti kumartunut riittävän alas, sillä vahva oksa pyyhkäisi minut alas satulasta Paven jatkaessa käyntiä eteenpäin ilman kuskia. Oksa sattui napsahtamaan kaiken lisäksi ylähuuleeni, johon tuli haava ja kaupanpäällisenä turvotus mallia epäonnistunut kauneusleikkaus. Sadattelin tapaturmaa, vaikka onneksi hidas putoaminen ei sattunut eikä oksa osunut pahempaan paikkaan.

Matka kuitenkin jatkui jomottavan huulen kanssa, ja hiljalleen huumorintaju alkoi voittaa. Pian muksahduksesta ja turvonneesta huulesta kärsi jo vitsailla. Eniten minua ehkä nauratti se, että näemmä minulle on kovin vaarallista kävellä maastossa. Silloin näyttää aina sattuvan. Putosinhan Jetinkin kyydistä ensimmäisen kerran juurikin maastossa ja käynnissä, joskin silloin syynä oli pukki tuntemattomasta syystä. Tällä reissulla matkaa oli ehditty taittaa vasta noin 50 minuuttia ennen kuin keksin jo tämän virikkeen. Nyt on sitten pudottu ensimmäisen kerran Paven selästä. Onneksi ilman Paven kekkulointia.

Chillailua rannalla. © Annu Kuure

Tämän jälkeen taivalsimme kohti kirkonkylää, jossa pysähdyimme kauppareissulle. Muut nauttivat jäätelöitä, minä taas vietin laatuaikaa huuleni ja pakasteherneiden kanssa. Yritin saada turbohuultani laskemaan, mutta kylmäys oli myöhässä (herneet tuli naposteltua illalla parempiin suihin, joten eivät ne onneksi hukkaan menneet). Kaupan jälkeen suuntasimme kohti Pöllää, jossa ensimmäinen majapaikkamme oli. Sinne pääsimme ilman muita kommelluksia. Kävimme kahlailemassa hevosten kanssa rannassa. Minä talutin Pavea maasta käsin, ja se uskaltautui muiden esimerkin rohkaisemana käydä vähän vedessäkin. Sen jälkeen piehtaroinnit hiekalla olivat sen mielestä parasta. Tämän jälkeen veimme hevoset isoon lammasaitaukseen, jonne oli rakennettu kolme tarhaa. Pave sai tarhata oman pomonsa kanssa kahdestaan.

Ratsujen ensimmäinen majapaikka.

Ensimmäinen päivä sujui alun ohjelmanumeroa lukuun ottamatta todella mukavasti. Pave oli alussa vähän jännittynyt, mutta meni muiden mukana kummempia ihmettelemättä ja oli laukkapätkissä todella kiva. Muutkin ratsut käyttäytyivät asiallisesti, joten maastoilu oli oikein mukavaa. Miinuspuolena olivat tiheimmissä ja tuulettomissa metsäpätkissä kimppuun hyökänneet hyttyset, joita riitti tuhottomasti. Onneksi pääsimme menemään paljon myös sellaisia reittejä, joissa oli avarampaa, jolloin tuuli mahtui hätistelemään enimmät ötökät. Perjantai kruunautui syömiseen ja saunomiseen, kylmää kaihtamattomat kävivät myös uimassa. Oikein mainio päätös ensimmäiselle vaelluspäivälle.

Merkitystä kuvasta kiitos Annulle! Muut kuvat ovat omia.

Puikulana puomeilla

Keskiviikon tunnille sain toisen kerran putkeen Hessun, mikäpä siinä. Ratsukoita tunnilla oli kahdeksan, ja pääsimme tahkoamaan niin käyntiväistöjä kuin puomeja. Käyntiväistöt teimme pitkälle sivulle etuosan uralla pitäen. Väistön jälkeen suoristettiin ja siirryttiin ensin raviin. Siinä pyöräytimme kahden minikavaletin yli pääty-ympyrän, jatkoimme neljän puomin suoran linjan sekä pyöräytimme vielä toisen pääty-ympyrän yksittäisen puomin yli. Tulimme ravissa tehdyn osuuden myös laukassa.

Käyntiväistöissä ongelmana oli Hessun hyytyminen ja pullahtaminen väistön vastakkaiselta puolelta. Lopulta tajusin alkaa ajatella liikettä hieman avotaivutusmaisesti, jolloin sain otetta myös väistön vastakkaiseen puoleen. Tahtipulmaa en saanut korjattua, mutta pullahtamisen minimoiminen ilahdutti kuitenkin. Väistöt vasemmalle tuntuivat tänään helpommilta kuin väistöt oikealle. Ehdin jopa välillä miettiä omaa istuntaani, kunhan se ensin oli kiertynyt selvästi mutkalle. Mutta sainpahan tehtyä siihenkin vähän muutoksia, mikä varmasti helpotti Hessun elämää.

Ravipuomit sujuivat arvattavasti eli hieman hiippaillen. Yritin saada Hessua hereille ja tahdikkaammaksi, vaan menomme oli sangen epätasaista. Hessu oli pitkä puikula enkä saanut sitä juuri kerittyä lyhyemmäksi. Sen moottori pitäisi saada ensin kunnolla käyntiin ennen kuin lyhentämisestä voi oikeastaan edes haaveilla. Kun moottori ei käynnistynyt, sai toiveet hevosen pienestäkin lyhentymisestä unohtaa sitä myöten. Tajusin kuitenkin yrittää rentoutua aina, kun Hessu vähänkin liikkui itse. Sinällään saimme tultua ainakin suoraa puomilinjaa ihan kohtuullisesti. Ympyröillä vauhdin katoaminen näkyi ja tuntui eniten yhdessä sen kanssa, etteivät ulkopuolen apuni olleet ihan terävimmillään.

Laukassa minikavalettien väliin pistettiin ensin kaksi askelta, sitten kolme. Suoralla puomilinjalla laukkaa piti taas saada lyhennettyä niin, että väleihin meni aina yksi askel. Kuten arvata saattaa, meille molemmat tehtävät tuottivat pulmia. Aluksi en meinannut saada Hessua venyttämään minikavalettien väliä kahdella askeleella, vaan se joko pudotti raville tai survoi kolmea. Kun taas sain sen onnistumaan, oli paluu kolmeen askeleeseen muka vaikeaa. Tietä sai suurentaa selvästi ennen kuin sain taas kolme askelta survottua väliin. Puomilinja oli myös kinkkinen. Koska Hessun moottori ei ollut käynnissä, ei hevosen lyhentämisestä tullut oikein mitään. Jäin pitelemään liikaa ohjalla ja unohdin useimmiten pohkeet matkasta, jolloin esitimme linjalle mielenkiintoisia rämpimisiä. Muutaman kerran sain Hessun hitusen lyhenemään, jolloin saimme pistettyä puomilinjan väleihin ne toivotut askeleet kohtalaisesti. Meno ei kuitenkaan ollut kovin rentoa ja jäin varmistelemaan liikaa, mikä teki etenemisestä hieman tönkköä.

Loppuraveissa yritin vielä keräillä Hessua lyhyemmäksi ja pontevammaksi. Sinällään se liikkui ihan ok, mutta en vieläkään valaistunut siinä, miten sitä keritään kasaan. Jospa vielä pääsisin siitä kärryille, sillä sitä kautta Hessun liikkuminenkin varmasti paranee. Toistaiseksi se on vielä mysteeri, vaan eipähän tule liian helppoja tunteja. Vaikka joskus kyllä kaipaisin niitäkin sen kanssa.

Kielimuurin pulmat

Keskiviikon koulutunnille sain Lennin, joten luvassa oli jälleen ruunalle sopivan tuntuman hakemista. Lennin kanssa olen kokeillut tavallista tuntumaani soveltaen sekä tuntuman jättämistä liki kokonaan pois. Ensimmäinen vaihtoehto sai Lennin levottomaksi edestä. Toinen vaihtoehto piti ruunan kohtuullisen tyytyväisenä, mutta kuskin hukassa. Kahdeksan ratsukon tunnilla treenasimme pohkeenväistöjä, kolmikaarista kiemurauraa, ympyröitä ja siirtymisiä.

Pohkeenväistöt teimme käynnissä noin puolikkaan pitkän sivun verran. Kolmikaarista kiemurauraa tahkosimme ravissa tehden suoristuskohtiin siirtymiset ensin käyntiin. Sitten tulimme kiemurauralle laukassa ja teimme ensimmäisessä suorituksessa siirtymisen raviin ja toisessa siirtymisen käyntiin, josta nostettiin taas laukka. Ympyröitä pyöräyttelimme väistöosuuksien alkuun ja loppuun.

Pohkeenväistöt oikealle olivat Lennille hankalampia. Muutenkin väistöissä se tahtoi jännittyä ja vastustella sekä yrittää pullahtaa lavan kautta karkuun. Kun nappasin lavan haltuun ja tukin pakoreitin, turhautti Lenniä selvästi. Yritin tehdä väistöt rauhassa ja rennosti, jotta kaikki herneet eivät menisi Lennin turpaan, ainakaan kerralla. Väistöt olivat aika levottomia ja epätasaisia, mutta saimme molempiin suuntiin pari rennompaakin yritystä. Opettajan ohjeiden mukaan koetin olla mahdollisimman rento ja antaa Lennin tehdä väistöt rauhassa. Yritin noudattaa vinkkejä, mutta kunnon zen-fiilistä en saanut itseeni enkä Lenniin. Niinpä väistöt menivät pääosin takkuisesti, ja meitä molempia Lennin kanssa turhautti paikoin selvästi. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että sain kontrolloitua väistön vastakkaista puolta paremmin.

Kolmikaarisella kiemurauralla meno oli edelleen epätasaista. Opettaja muistutteli käyttämään ulkoapuja kunnolla ja antamaan tilaa sisältä. Lenni ei tahtonut tasoittua eikä hyväksyä mitään ehdottamaani tuntumaa. Paitsi sen, jossa ei ollut tuntumaa ollenkaan. Yritin haeskella ja selvitellä, miten saisin pidettyä ohjat käsissä siten, että Lenni hyväksyisi tuntuman ja vähän rauhoittuisi päästään. En valaistunut tässä, mutta yritin kohtuullisen sinnikkäästi. Yritin myös tavallista enemmän ratsastaa pohkeilla, mutta kaiketi käteni jäivät liian paikoilleen ja hitaiksi. Muut kiemurauran haasteet olivat siirtymisissä. Ne pääsivät venymään, kun en saanut valmisteltua niitä kunnolla. Suurin osa keskittymisestäni meni levottoman Lennin ihmettelyyn.

Tunnin helpoimmat hetket sattuivat muutamaan laukkapätkään. Niissä Lenni oli edestä tasaisempi, vaikka ehti toki herneilläkin. Laukassa sain paremmin ulkoavut käyttöön, mikä varmasti tasoitti menoa. Hetkittäin Lenni oli lyhyen pätkän ajan rento ja rauhallinen, jolloin se tuntui mukavalta. Seuraavassa hetkessä se olikin taas jännittynyt ja yritti lisätä vauhtia. Kaahaamiseksi se ei mennyt, mutta Lenni tuntui tavallista hätäisemmältä. Opettajakin kommentoi samaa tunnin lopuksi. Olisipa jännä tietää, miksi Lenni malttaa hieman paremmin käynnissä ja laukassa, mutta ei ravissa. Kenties saan istuttua niissä vakaammin kuin ravissa. Kun sitten perunasäkkeilen ravissa, on sekä istuntani että tuntumani epävakaa. Siinä on kyllä ihan hyväksyttävä syy hevosen herneilyyn. Nyt täytyy alkaa tuntuman lisäksi keskittyä siihen, että istun mahdollisimman hiljaa ravissakin.

Tunti meni kyllä aika tavalla penkin alle. Minun ja Lennin välinen kielimuuri aiheutti sellaisia väärinymmärryksiä, että herneitä sinkoili sinne ja tänne. Osa niistä sujahti myös omaan nenääni. Lenni on herkkä jätkä, mutta joskus toivoisin siltä vähän ymmärrystä. Vaan samalla se on hyvä, joskin armoton opettaja. Minä vain tarvitsisin aika monta tukiopetustuntia ennen kuin oppisin edes yhteisen kielen alkeet Lennin kanssa.

Muka jännittävää puuhaa

Keskiviikon toinen tunti meni odotetulla estetunnilla, jolla ratsukoita oli kahdeksan. Olin arvellut vaikka mitä ratsuja itselleni, mutta en Lorea, jonka lopulta sain. Vaan mikäpä siinä, Lorenkin kanssa hyppääminen on sangen opettavaista.

Alkuverryttelyssä yritin saada Loren kantamaan itsensä edestä sekä olemaan sopivasti hereillä. Kumpikaan tavoitteeni ei onnistunut täydellisesti, mutta jotain ajatusta menossamme kuitenkin oli. Keskityin myös kääntämään kunnolla ulkoavuilla ja jättämään sisäohjan rauhaan mahdollisimman usein. Laukassa saimme käyttää kevyttä istuntaa apuna ja ratsastaa välillä eteen. Lore eteni hyvin, mutta olisin saanut ratsastaa vaihtelut eri laukkojen välillä tarkemmin.

Ennen rataa hyppäsimme omina tehtävinään niin yksittäistä estettä kuin linjoja. Yritin muistaa pitää Loren liikkeellä, vaan jotenkin laukka ei lähtenyt pyörimään kunnolla. Ilmeisesti henkinen käsijarru oli hitusen päällä eikä se jäänyt Lorelta huomaamatta. Olisin saanut pyytää sujuvampaa etenemistä, mutta jotenkin tyydyin puolittaiseen menoon. Ponnistuspaikat myös kehtasivat tänään kadota tiheästi näkyvistä, jolloin hieman hyydyin. Pari kertaa sain ratsastettua paikat oman päätökseni mukaan sekä pyytämällä Lorea hyppyyn hieman kauempaa kuin odotettua rauhassa pienemmän askeleen. Mutta muut kerrat ihmettelin vain näkymättömiä ponnistuspaikkoja ja annoin Loren hoitaa hommat.

Varsinaisen radan hyppäsimme noin 70–80 sentin tasolla. Omaa vuoroa odotellessa minua kehtasi jostain syystä alkaa vähän jännittää. Ihan hölmöä! Esteet näyttivät muka isoilta (sallikaa minun nauraa!). Mikä ihme minua vaivaa? Lore on mitä mainioin hyppykaveri, joten ilmeisesti en vain luota omiin taitoihini nimeksikään. Vaan onneksi oma vuoroni koitti ennen kuin olin aivan jännittänyt itseni kipsiin.

Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Yritin saada kunnon laukan, mutta jäimme lopulta vähän hidastelemaan. Ykkönen meni muuten ok, mutta laukka ei tietenkään vaihtunut vasemmasta oikeaan. Korjasin ravin kautta ja yritin taas edetä, sillä kakkonen oli nopeasti vastassa. No, jarruttelin taas henkisesti, jolloin kakkosen ja kolmosen suora linja meni seitsemällä askeleella kuuden toivotun sijasta. Kolmosen jälkeen olimme taas vasemmassa laukassa, jonka korjasin ravin kautta pois. Nelosena olleelle askeleen sarjalle tulimme hieman asiallisemmin, ja b-osalla Lore nappasi vasemman laukan. Viitoselle taas tulimme vähän lähelle, mutta matka jatkui kaarevalla tiellä kuutoselle. Askeleista ei hajua, seitsemän olisi ilmeisesti ollut toivottu. Kuutosenkin jälkeen olimme vasemmassa laukassa eli ravin kautta korjaus. Seiska tuli nopeasti eteen eikä laukka ihan pyörinyt, vaan yli menimme siitä huolimatta. Kasi menikin jo vähän paremmin, ja pääsimme laukkaamaan hitusen paremmin kohti radan viimeistä estettä eli ysiä. Se ylittyi ihan ok, ja niin ratamme oli siinä. Huh, nyt muistin taas jatkaa hengittämistä.

Rata jäi vähän kaivelemaan, sillä en saanut annettua Loren laukata paremmin. Sen takia ponnistuspaikatkin olivat hukassa eikä rata tuntunut niin tasaiselta kuin olisin halunnut. Positiivista oli se, etten saanut lähestymisissä mitään valtavia paniikkeja, vaan sain oltua tuntumalla ja annettua Loren ratkaista tilanteen. En halunnut itse sotkea hommaa pyytämällä väärin, joten päätin luottaa Loren paikkaavan sen verran. Minkä se onneksi tekikin. Vaan miten kehtasinkin taas jännittää? En ymmärrä itseäni. Olen hypännyt Lorella sen verran, ettei moiseen pitäisi olla mitään syytä. Eikä se mitään ohjuskaan ole, joten mitä ihmettä jännitän? Alanko vain olla niin tottunut yhteen ratsuun, että muut tuntuvat paljon vieraammilta? Vaikea sanoa. Onneksi tähän on ratkaisu: lisää hyppäämistä muillakin kuin vuokrahevosella. Sinällään mukava ratkaisu, joten enköhän lähde sitä toteuttamaankin.

Myöhästelevä kuski

Keskiviikkona pääsin tallin uuden opettajan tunnille. Ratsukoita oli kahdeksan, ja aiheena oli esteitä. Hyvä niin, sillä sunnuntaina on seuran estekisat vuorossa. Ratsukseni sain mukavasti edelliseltä tunnilta jatkaneen Loren, jolla ilmoittauduin kisojen 80 sentin luokkaan.

Alkuverryttelyssä ravasimme pääty-ympyrät, joilla oli ylitettävänä kaksi puomia. Pitkät sivut menimme kevyessä istunnassa. Sitten jatkoimme ympyrät ravissa, mutta laukkasimme pitkät sivut, edelleen kevyessä istunnassa. Lore liikkui tehtävällä ihan mukavasti, mutta tahtoi hieman mennä etuosa ulompana. Ohjeeksi tuli siirtää etuosa takaosan edelle. Kevyt istunta löytyi niin ravissa kuin laukassa ihan hyvin, kun muistin kääntää lantion alle enkä antanut selän mennä notkolle. Opettaja muistutti pitämään ranteet suorassa ja lonkat auki eli polvet pois puristamasta.

Ensimmäiset hypyt otimme pituushalkaisijalla olleelle ristikolle (ratapiirroksen este 5) kahdeksikolla. Lähdimme matkaan oikeassa laukassa. Ensimmäinen hyppy oli ihan ok, ja Lore vaihtoi laukan toivotusti vasempaan. Toinen lähestyminen pääsi valumaan hitusen vasempaan reunaan, mutta Lore nappasi silti oikean laukan. Toinen tehtävä oli viiden askeleen suora linja (esteet 2–3) oikeassa laukassa. Ajauduimme ensimmäiselle esteelle hieman lähelle, mutta Lore venytti välin kuitenkin viidellä askeleella. Kolmantena tehtävänä tulimme kaarevan linjan (esteet 5 ja 4) oikeassa laukassa. Tie ja hypyt olivat ihan ok, mutta laukka ei vaihtunut, joten korjasin ravin kautta. Meillä oli Loren kanssa yhteinen ote hukassa, mutta onneksi se meni nämä pienet esteet ongelmitta.

Lopuksi hyppäsimme radan noin 80 sentin tuntumassa. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Olimme odotelleet vuoroamme hyvän tovin, sillä olimme viimeisenä. Pyöräytin pari laukkaympyrää ennen kuin lähdin matkaan. Yritin antaa laukan sujua, etten jarruttelisi turhia ja vaikeuttaisi menoa. Ykköselle tulimme aavistuksen turhan rauhallisesti ja ajauduimme lähelle estettä. Lore ei ehtinyt nostaa etukavioitaan kunnolla, joten puomi lähti mukaan. Laukka kuitenkin vaihtui oikeaksi, ja matka jatkui. Kakkoselle tulimme ihan asiallisesti, mutta en nähnyt ponnistuspaikkaa. Niinpä myöhästyin hypystä. Lore selvitti välin silti hienosti neljällä askeleella. Kolmoselle liioittelin mukautumistani, kun aiemmasta hypystä myöhästyin niin kamalasti. Kolmosen jälkeen sain korjata Loren ravin kautta takaisin oikeaan laukkaan. Opettaja muistutteli tässä vaiheessa antamaan Loren edetä. Minä taas ilmeisesti otin satulassa päivätorkkuja, sillä nelosellekin Lore lähti niin, etten ehtinyt mukaan. Huoh. Matka kuitenkin jatkui taas, kiitos Loren. Viitoselle pääsimme viidellä askeleella, ja ylimukauduin taas reilusti. Kultainen keskitie ei näemmä löytynyt, vaan piti mennä ääripäästä toiseen. Viitosen jälkeen ehdin korjata laukan vasemmaksi, vaikka se hieman viime tippaan menikin. Hyppy kuutosellekin oli vähän eriaikainen Loren kanssa. Tien seiskalle ratsastin hieman isompana, sillä yritin tuoda Loren esteelle suoraan. En kuitenkaan ratsastanut tietä ajoissa kuntoon, vaan se jäi vähän myöhäiseksi. Niinpä ponnistuspaikka seiskalle ajautui lähelle, ja Lore kolautti siihen kavionsa. Puomi kuitenkin pysyi paikoillaan. Siinä oli ratamme ja voi nolous, kuinka kamala se oli. Lore-parka!



Tunnin jälkeen oli kyllä melkoisen epävarma olo. Miten saatoinkin olla niin kamalasti myöhässä ja miksi ihmeessä paikkasin sitä muissa hypyissä sinkoilemalla ylikorostetusti mukaan? Kraah! Menepä tässä sitten 80 sentin kisarata, kun treenit sujuvat näin epävarmasti. Tunti oli kyllä aiheellinen huomautus siitä, kuinka olen tottunut tietynlaiseen hevoseen ja hyppytyyliin. Nyt en sitten osaakaan enää niin nopeasti mukautua toisenlaisen hevosen kyytiin, jolloin tuloksena on tällaista rämpimistä. Tunnin aikana kehtasi jopa jännittää. Tiedän kyllä olevani toisinaan aikamoinen arkajalka, mutta on tämä nyt silti ihan älytöntä. Kisoissa saan kyllä luvan tsempata.

Videosta kiitos Alekseille!

Mukavaa yhteistyötä

Keskiviikon ratsuarpajaisissa sain Dillen. Kahdeksan ratsukon tunnilla pääsimme vääntämään koulua tallin toisen opettajan ohjauksessa. Uuden opettajan tunnille pääsemmekin vasta viikon päästä. Tunnin aikana teimme siirtymiä: niin peruutuksia kuin peruutuksen jälkeen käynnistä nostettuja laukkoja.

Alkuverryttelyssä teimme käynnistä muutamia pysähdyksiä ja peruutuksia. Välillä Dille mietti aina tovin ennen kuin lähti peruutukseen, välillä taas nappasi idean vaivatta. Parhaimmillaan peruutukset lähtivät kevyesti, pahimmillaan Dille jäkitti vastaan ja lähti joko eteen tai poikittamaan sivulle. Muutoin verryttelyssä Dille oli mukava, liikkui ihan asiallisesti ja hakeutui pyöreämpään muotoon. Ympyröillä sen ulkopuolta sai vahtia molemmissa kierroksissa, jotta se ei turhaan roikkunut sillä puolella. Asetusten kanssa sai myös olla tarkka, ettei Dille vain pyöristänyt kaulaansa jättäen muut pyynnöt huomiotta.

Tunnin pääkuviona käänsimme pitkältä sivulta keskihalkaisijalle käynnissä. Siinä pysähdyimme ja peruutimme muutaman askeleen. Sen jälkeen jatkettiin eteenpäin ja tehtiin laukannosto käynnistä. Ratsastimme vielä lyhyelle sivulle muutaman kierroksen pääty-ympyrällä, kunnes palasimme tehtävän alkuun. Peruutukset lähtivät pääosin ihan ok, välillä toki sain korjailla Dilleä suoremmaksi. Laukannostot olivat vähän vaihtelevia. Alussa oli pientä nihkeilyä, mutta toistojen ja tarkemman ratsastuksen myötä saimme pari asiallistakin nostoa. Dillen laukka puolestaan oli pienellä säädöllä aika kivaa. Kun sen sai malttamaan ja olemaan riittävän suora, saattoi laukka-askeleeseen ratsastaa vähän pituutta. Ulkopuolenkin kanssa sai toki olla edelleen tarkkana, ettei Dille yrittänyt valua sitä kautta omille teilleen. Dille eteni myös mukavan tasaisesti ja aika pyöreänä. Laukka tuntui parhaimmillaan ihanan mutkattomalta ja helpolta. Sitä oli kiva fiilistellä.

Loppuraveissa sai vielä testailla parit askeleenpidennykset. Dille lähti pariin kertaan aika asiallisesti takapäätään käyttäen ja tahdin säilyttäen. Näistäkin jäi hyvät fiilikset, joten tunti päättyi oikein mukavasti. Olipa Dille tolkku ja ahkera! Dillessä kivaa on se, että vaikka se on poni, on sillä ihan hevosmaiset askeleet. Tällä tunnilla sillä oli oikein hyvä työmoraali eikä meidän tarvinnut kinastella, vaan yhteistyö pelasi kivasti. Dillellä voisi olla hauska mennä useamminkin, mutta koska en ole poniratsastajan kokoinen, on minun on parempi tyytyä satunnaisiin kertoihin sen kanssa. Kivaa vaihtelua se ainakin on.

A niin kuin apua ja avotaivutus

Tiistaina kävin korvaamassa väliin jäävän keskiviikon tuntini. Lyöttäydyin kahdeksanneksi ratsastajaksi yhdistetylle B:n ja B–A:n tunnille. Ratsukseni sain ihanasti Hilanterin. Opettaja oli muistanut, kuinka aiemmalla kerralla olin haikaillut tämän ruunan perään. Treeniaiheena olivat avotaivutukset ja sitä kautta haettu hevosen suoruus. Avotaivutukset, jaiks! Niitä en olekaan hetkeen treenannut.

Teimme avotaivutukset käynnissä pitkien sivujen alusta noin puoliväliin saakka. Sen jälkeen hevoset suoristettiin ja alun jälkeen siirrettiin raviin, myöhemmin laukkaan. Ravia ja laukkaa työstettiin pääty-ympyröillä. Avotaivutuksissa tuppasin huijaamaan kontrolloimalla takaosaa etuosan sijasta. Jotenkin etuosan siirtäminen yksistään oli vaikeaa. Opettaja kehotti ajattelemaan säkää siten, että etuosan kontrollointi lähtisi ihan siitä alkaen. Ei siis vain niskasta tai kaulasta. Avotaivutukset tuntuivat aavistuksen verran helpommilta vasempaan kierrokseen tehtyinä. Läpihuutojuttuja ne eivät olleet. Opettaja neuvoi ratsastamaan Hilanteria avotaivutuksissa siten, että se kantaisi etuosaansa ja pyöristyisi sitä kautta. Tasapainottavilla puolipidätteillä sain vähän vihiä tästä asiasta. Tahti tosin kärsi melkoisesti, ja välillä Hilanteri hiippaili avotaivutuskohdat askel kerrallaan. En antanut sen tällä kertaa häiritä, sillä halusin keskittyä tekemään liikkeen mahdollisimman sinnepäin. Siispä tahti sai tällä kertaa väistyä tuon päämäärän tieltä.

Ravityöskentelyssä Hilanteri yritti ensin juosta alta. Yritin korjata istuntaani parhaani mukaan, sillä Hilanteri on sille herkkä. Samalla pyrin pitämään ulko-ohjan tuella ja Hilanterin riittävän suorana. Palikoita oli siis järjesteltäväksi aika monta, mutta välillä ne loksahtelivat hetkeksi paikoilleen. Niinä kertoina Hilanteri tasoittui mukavasti, pyöristyi ja tarjosi rentoa ravia. Hetket eivät olleet pitkiä, mutta sitäkin kivempia. Ulko-ohjan tuki olisi tosin saanut olla tasaisempi ja Hilanteri ryhdikkäämpi edestä, mutta onnekseni havaitsin nämäkin asiat ja pyrin korjaamaan niitä. Harjoitusravissakin istumista kokeilin, mutta en saanut istuntaani niin jämäkäksi, joten kevensin suosiolla.

Laukannostot olivat alussa surkuhupaisia. Hilanteri tarjosi ravia ja mutkitteli sitä ennen. Nollasin tilanteen nopeasti ja tein nostopyynnön korostetun selvästi. Tämä auttoi, ja Hilanteri nosti laukat. Aluksi laukka ei rullannut, vaan oli aika tahmeaa ja kulmikasta. Keskityin kuitenkin suoruuteen ja sitä kautta pyrin saamaan Hilanteria laukkaamaan paremmin. Kun sain sitä suoremmaksi, alkoi laukka rullata itsestään paremmin. Paikoin sain istuntaani sen verran kasaan, että saatoin mukautua Hilanterin laukkaan helposti. Tämä taas helpotti Hilanterin etenemistä, ja muutamat laukkapätkät olivatkin rentoja ja pyöreitä. Suurin ahaa-elämys oli taas se hyvä ulkopuolen tuki. Ilman sitä Hilanteri pääsi mutkalle, jolloin laukka sammui heti. Laukassa saimme molempiin suuntiin muutamia kivoja ja ilahduttavia hetkiä.

Loppuraveissa Hilanteri oli taas reippaana menossa. Toppuuttelin sitä malttamaan, mutta yritin olla ottamatta energiaa pois. Jälleen ulko-ohjan ja suoruuden muistamalla sain Hilanterin ravaamaan hetkittäin aika kivasti. Tunnista jäikin hyvät fiilikset. Tästä ruunasta tykkään yksinkertaisesti paljon. Opettajakin kehui Hilanterin kuunnelleen ja tehneen hommia hyvin. Itse huomasin Hilanterissa olleen tänään paljon vähemmän liikkuvia osia kuin yleensä. Monesti on tuntunut, että Hilanterissa on ainakin 101 liikkuvaa osaa turvan ja hännän välillä, mutta ei onneksi nyt. Ilahduttavinta tunnissa oli kuitenkin ehkä se, että säästyimme kunnon jumituksilta. Pari kertaa Hilanteri varoitti ylimääräisestä säätämisestäni nihkeilemällä, mutta tajusin niiden ansiosta nollata tilannetta, ja niin matka jatkui ilman kunnon juntturointia. Näihin mukaviin fiiliksiin päättyi ratsastusvuoteni 2014. Ei yhtään hullumpi päätös. Tästä on hyvä jatkaa treenejä ensi vuonna!

Odottamisen opettelua

Keskiviikon valmennusryhmän tunti yhdistettiin aiemman tunnin kanssa. Tuntilistaa lukiessa tuli mukava yllätys: esteitä! Harmikseni olin jättänyt turvaliivini kotiin, kun en huomannut ajatella toisella ryhmällä voivan olla muuta kuin koulua. Ratsukseni oli merkitty Rappen, mutta sain luvan myös vaihtaa. Vapaina olivat Jussi ja Dille. Ilman turvaliiviä halusin ratsun, joka tarjoaisi vähiten yllättäviä tilanteita. Niinpä Rappen sai jäädä talliin, ja Jussi lähti kanssani hyppyhommiin. Ratsukoita oli kahdeksan.

Alkuverryttelyssä yritin korjailla istuntaani. Palaset olivat hieman unohduksissa eivätkä lyhyemmät jalustimet ilmeisesti auttaneet. En oikein saanut vatsalihaksiani töihin, vaan yritin muilla väärillä keinolla keplotella kroppaani oikein. Sehän ei tietysti onnistunut. Erityishuomiota kiinnitin satulan keskellä istumiseen eli korjasin istuntaani enemmän oikealle. Muutoin verryttelyssä pyrin saamaan Jussia edestä kevyeksi sekä liikkumaan riittävän tarmokkaasti. Sellainen perusmeno löytyi, mutta kaasua ja jarrua olisi saanut prässätä enemmän. Laukassa otimme lyhyen verryttelyn, sillä liki kaikki tunnin hevosista olivat olleet jo liikkeellä. Laukassa Jussi eteni edelleen tasaisen varmasti. Ei mitenkään lennokkaasti, mutta ei myöskään laiskasti. Ehkä juuri sopivasti tulevia tehtäviä ajatellen. Tunnin esteet olivat maneesin keskiosassa toisiinsa nähden linjassa. Kaksi niistä oli lyhyen sivun suuntaisia, yksi loivasti lävistäjällä.

Verryttelyhypyt otimme oikeassa laukassa yksittäiselle ristikolle pitkällä lähestymisellä. Jussi laukkasi ihan mukavasti, ja ponnistuspaikat sattuivat hyviin kohtiin. Laukka tosin vaihtui hypyssä turhaan vasemmaksi. Korjasin sen ravin kautta takaisin oikeaksi. Seuraavaksi tulimme oikeasta kierroksesta aloittaen juuri hypätyn esteen sekä jatkoimme siitä lävistäjäpystylle. Molemmat esteet menivät kivasti. Laukka ei tosin vaihtunut toisella esteellä, mutta Jussi korjasi sen itse hypyn jälkeen. Jussi taisi olla hypyn jälkeen ristilaukassa, josta se sai pistettyä kavionsa oikeaan järjestykseen.

Sitten otimme hypätyn kahden esteen putkeen vielä kolmannen pystyn. Eli oikeassa laukassa ensimmäinen pysty, siitä lävistäjäpysty ja laukka vasemmaksi ja loppuun vielä kolmas pysty. Ensimmäinen este meni hyvin. Sitten toiselle tulimmekin vähän pitkänä ja löysänä, jolloin Jussi pääsi lähtemään hyppyyn hitusen liian kaukaa. Ehdin huomata tämän, mutta en reagoida. Kaiken huipuksi esitimme tämän saman tempun kolmannelle esteelle, vähän kauempaa vielä lähtien. Taas ehdin ajatella, että oho, nyt se aikoo lähteä, vaan en tehnyt mitään. Nerokasta! Ei Jussi onneksi niitä bravuureitaan eli järjettömän kaukaa lähteneitä roikaisuja tehnyt, mutta olisi silti ollut kiva olla hereillä ja ratsastaa nuokin höpökohdat pois. Lopuksi pyöräytimme saman kuvion vielä toisesta suunnasta aloittaen. Nyt tajusin ratsastaa, jolloin Jussi odotti kiltisti, ja jokainen ponnistuspaikka tuli parempaan kohtaan. Kierros oli varsin tasainen ja laukka riittävä noin 50–60 sentin esteille.

Loppuraveja varten pidensin jalustimet ja keskityin vielä istuntaan. Aktivoin vatsalihaksia töihin ja hain rintakehää ja lantiota oikealle kohdalle. Lisäksi yritin pysyä satulan keskellä. Jussi ravasi mukavasti ja oli edestä kevyempi kuin alkutunnista. Taisin olla itsekin sen verran lämmennyt, että sain paremmin tuntumaa oikeaan asentoon. Tunti oli kyllä kiva, kun tehtävät olivat ihanan yksinkertaisia ja esteet niin pieniä. Jussin kanssa on hyvä opetella odottamaan. Sillä ja minulla yhteistä on se, että saatamme yrittää lähteä hyppyihin ihan päättömistä paikoista. Niinpä meillä on hyvä harjoitella yhdessä sitä asiaa.

Pikkuriikkinen ahaa-hetki

Keskiviikon valmennusryhmän tunti yhdistettiin jälleen B-tunnin kanssa, joten ratsukoita oli kahdeksan. Tämä ei onneksi pahemmin haitannut koulutuntia, jolle sain Manun. Samalla selvisi, että seuran vuoden viimeiset koulukisat siirtyvät sellaiselle päivälle, jolloin en itse pääse mukaan. Sain siis samalla hyvästellä tämän vuoden kouluratsastustavoitteeni eli yrityksen saada hyväksytty tulos seurakisojen helposta A:sta. Harmi. Tunnilla pääsimme kuitenkin treenaamaan pohkeenväistöjä, voltteja sekä työstämään ravia ja laukkaa.

Tunnin pohkeenväistökuvio tehtiin pitkältä sivulta keskihalkaisijalle. Sen jälkeen suoristettiin ja pyöräytettiin voltti vastakkaiseen suuntaan. Tämän jälkeen palattiin toista pitkää sivua myöten takaisin ja sen loppupuolella pyöräytettiin toinen voltti. Väistöt teimme kokonaan käynnissä, mutta kuviota tultiin myöhemmin muuten ravissa. Pohkeenväistöt sujuivat yllätyksekseni molempiin suuntiin kohtuullisesti. Manun kanssa ongelminani ovat yleensä olleet tahdin hiipuminen ja väistön olemattomuus. Tänään Manu oli mukavasti kuulolla, jolloin sekä pohkeet että pidätteet tarkoittivat useimpina kertoina jotain. Väistöissä tärkeintä oli pitää Manu riittävän suorana, ettei se päässyt pullahtamaan lavan kautta karkuun. Välillä sain olla myös hyvin kevyt pohjeavuilla, ettei Manu lähtenyt poikittamaan liikaa.

Ravityöskentely ympyröillä ja suorilla pätkillä sujui aika kivasti. Tunnin teemaksi olin ottanut pohkeideni käyttämisen, sillä Manun kanssa monesti unohdan ne kokonaan. Luulen muka, ettei itsestään liikkuvaa hevosta tarvitse ratsastaa jalalla, mikä on ihan hullunkurinen ajatus. Pohkeiden ja ohjan yhteistyö näkyi Manussa mukavana rauhallisuutena. Sain sitä välissä ravissa vähän lyhyemmäksi, jolloin se meni kivan tasaisesti ja pätkiä aika rentonakin. Välillä se toki pyrki kiirehtimään, mutta sain sen aika helposti takaisin kuulolle. Opettajakin kommentoi Manun ravin olleen jo alkupuolella tuntia aika kivaa.

Laukkakuviona oli nostaa toiselta pitkältä sivulta se käynnistä. Toiselle pitkälle sivulle puolestaan pyöräytettiin kaksi volttia. Laukat nousivat kohtuullisesti, kun valmistelin ne huolella. Huolimattomat nostot menivät tietysti raviaskelten kautta. Laukkaa en tänään saanut pyörimään ihan niin hyvin kuin olisin halunnut, vaikka pari parempaa pätkää mahtui mukaan. Olisin varmasti saanut suoristaa Manun paremmin, jolloin se olisi päässyt laukkaamaan helpommin. Nyt taisin keskittyä liikaa myötäasetuksen nypläämiseen, jolloin tahattomasti väänsin Manun kaulan mutkalle. Laukassa istuntani pääsi retkahtamaan harmittavan paljon, vaikka yritin saada lantiota alle ja ylävartaloa rauhoittumaan. Manu on herkkä istunnalle ja korjaa heiluvan ratsastajan tuottamat tasapaino-ongelmat vauhdilla. Olikin opettavaista huomata, kuinka Manu tasoittui aina, kun sain itseni kuosiin. Vielä kun saisin pidettyä itseni paketissa enemmän kuin pari askelta kerrallaan.

Tunnin tavoitteeni paremman pohjeratsastuksen osalta toteutui kohtuullisesti. Sen varmasti huomasi siitä, että loppuraveissakin Manu malttoi ihmeen hyvin. Yleensähän se on minun kanssani lähtenyt viimeistään tässä vaiheessa kauhomaan kuin mikäkin kiituri. Täydellistä pohjeratsastukseni ei ollut lähellekään, mutta siihen keskittyminen vei sopivalla tavalla huomiota ohjissa roikkumiselta. Se osaltaan piti Manua kevyempänä edestä, kun en päässyt ehdottelemaan sille vetokisaa. Tällaiset pienten ahaa-hetkien tunnit ovat kyllä kivoja. Kummasti lämmittää mieltä huomata, että pystyn ennen tuntia ajattelemaan jotain korjausta vaativaa asiaa ja jopa tunnin aikana tekemään töitä sen eteen. Pieniä parannuksia, mutta varsin aiheellisia sellaisia.

Anna laukata

Keskiviikon valmennusryhmän tunti yhdistettiin B-tunnin kanssa, jolloin ratsukoita oli kahdeksan. Tunnin aiheena oli esteitä tulevan sunnuntain kisojen takia, ja ratsukseni sain toiveeni mukaisesti Loren. Jostain syystä tunti jännitti, vaikka olen hypännyt Lorella paljon. Ehkä ne kisat aiheuttivat tuon pienen tutinan.

Alkuverryttelyn menimme omatoimisesti. Pyrin ratsastamaan Lorea edestä kevyeksi, jotta emme olisi esteillä pulassa etupainoisuuden takia. Tämän lisäksi halusin saada molemmat pohkeet läpi sekä testata jarrut. Varsin perinteinen lämmittely siis. Paikoin sain Lorea vähän ryhdikkäämmäksi edestä, mutta sellaista pysyvämpää onnistumista ei tullut. Oikean kierroksen ympyröillä Lore kulki niin kuin pyysin, mutta vasemmalle tehdyillä ympyröillä se pääsi pienentämään kuviota. Vasen pohkeeni ei ollut niin hyvin läpi kuin olisi pitänyt. Verryttelimme vielä vasemmassa laukassa, jossa tarkistin samoja asioita. Lore tuntui olevan mukavasti kuulolla enkä itsekään kipannut pahemmin etukenoon.

Ensimmäiset hypyt otimme kahden esteen suoralle linjalle, jota tultiin kuudella askeleella molemmista suunnista. Aloitimme vasemmassa laukassa. Ensimmäisellä yrityksellä hämäännyin Loren laukasta ja lyhensin sitä liikaa. Niinpä pistimme väliin ylimääräisen askeleen eli tulimme sen seitsemällä. Toisella yrittämällä sain korjattua virheen, ja väli sujui kuudella askeleella. Oikeassa laukassa ensimmäisellä kierroksella Lore pääsi lähtemään ensimmäiseen hyppyyn kauempaa, jolloin laukka vaihtui vasemmaksi. Välin pääsimme kuitenkin kuudella askeleella, ja laukan korjasin toisen hypyn jälkeen ravin kautta oikeaksi. Toinen yritys onnistui hyvin, ja myötälaukka säilyi tehtävän läpi. Suoran linjan jälkeen tulimme kertaalleen yksittäisen porttiesteen oikeassa laukassa. Lore eteni hyvin estettä kohti, mutta pääsi hieman kaukaa hyppyyn, jolloin laukka vaihtui toivotusti vasemmaksi.

Sitten tulimme neljän hypyn miniradan esteillä 1–4. Matkaan lähdimme vasemmassa laukassa. Ensimmäisenä olleelle okserille Lore lähti hieman kaukaa, mutta laukka ei vaihtunut oikeaksi, joten korjasin sen ravin kautta. Suoran linjan ensimmäiselle esteelle tulimme hyvin, jolloin linja meni edelleen hyvin kuudella askeleella. Lore tosin vaihtoi laukan turhaan vasemmaksi, joten sain taas korjata sen kolmosen jälkeen ravin kautta oikeaksi. Viimeisenä ollut neloseste ylittyi kivasti, vaikka laukka ei hypyssä vaihtunut. Olin tyytyväinen siihen, että Lore ei yrittänyt lähteä hyppyyn liian kaukaa.

Toisen kierroksen tulimme hieman eri tavalla esteillä A–D parin esteen noustessa noin 75 senttiin. Ykkönen oli niin kuin aiemmin eikä laukka vaihtunut siinä vieläkään. En saanut Lorea ajoissa raviin, jolloin keskittyminen siihen vei uuden radan muistamisen mennessään. Olin nimittäin suuntaamassa aiemman radan kakkoselle, kun oikeasti piti suunnata porttiesteelle. Sain käännettyä Loren pois väärän esteen linjalta ja olisin voinut jatkaa oikealle esteelle, mutta opettaja pisti meidät aloittamaan tehtävän uudelleen. Ykköselle tuli taas hyvä hyppy, mutta laukan sain vieläkin korjata ravin kautta oikeaksi. Kakkoseste ylittyi hyvin, ja Lore vaihtoi siinä laukan vasemmaksi. En tosin tuntenut tätä selkään ja yritin jarruttaa Lorea raviin ennen kuin tajusin sen olevan jo vasemmassa laukassa. Tämä söi tietenkin laukkaa, ja tulimme vähän turhan hitaasti kolmoselle. Lore eteni välin viidellä, vaikka jäikin vähän kauas nelosesta. Laskeuduimme hypystä sen seurauksena vasemman laukan sijasta oikeassa laukassa. Opettaja onneksi pisti meidät tulemaan suoran linjan vielä uudelleen. Luulin ensin, että meidän olisi pitänyt tulla väli kuudella ja varmistelin hölmönä kuultuani askelmääräksi viiden. Annoin Loren sitten laukata, jolloin se selvitti linjan hyvin viidellä askeleella.



Siihen päättyivät samalla tunnin hyppelyt. Opettaja neuvoi varomaan, etten ajattelisi esteiden välissä liikaa taakse, vaan antaisin laukan sujua. Huomasin jarruttelevani, sillä halusin välttää liian reippaan laukan, jolloin Lore saattaisi lähteä hyppyihin liian kaukaa. Opettaja kuitenkin huomautti, että liian pienessä laukassa hypyt käyvät Lorelle vaikeiksi, jolloin meno hypynkin jälkeen kärsii. Huomasin myös vääriä laukkoja korjatessani, kuinka istuntani irtosi satulasta, mikä varmasti hidasti siirtymistä ja laukan korjaamista. Perinteisiä mokia siis, mutta Lore ei onneksi vetänyt niistä herneitä turpaansa. Saan kuitenkin luvan opetella etenemään rennon reippaasti, jotten omalla himmailullani vaikeuta hevosen työtä.

Videoista kiitos Alekseille!

Helmasynnin tunti

Keskiviikon B-tunti ja oma valmennusryhmän tuntini yhdistettiin taas. Ratsukoita oli kahdeksan, mikä ei pääosin haitannut, kun luvassa oli koulua. Ratsukseni sain Manun, jota kaikessa hulluudessani olen kaavaillut tulevien koulukisojen ratsukseni. Tunnin aiheena olivat voltit, joita sitten ratsastettiinkin ajatuksella läpi tunnin kaikissa askellajeissa.

Voltteja tehtiin niin pitkien sivujen keskelle kuin keskihalkaisijalta vasemmalle pyöräyttäen. Kummempia muita kuvioita tunnin aikana ei ollut, joten saimme todellakin tehotreenin volttien ratsastamisesta. Suurimmat ongelmat olivat käteni ja pakkomielteeni yrittää ratsastaa vain ohjalla. Manu tarvitsee toki selvän tuntuman sekä lyhyemmän raamin, mutta ei niitä yllättäen ratsasteta ohjissa roikkumalla. Manu, monen muun valmiiksi etupainoisen hevosen tavoin, sen sijaan alkaa välittömästi kanssani vetokisaan, jonka näytän häviävän kerta toisen jälkeen. Milloinhan oppisin sen olevan kannattamatonta ja tekisin muita ratkaisuja?

Opettaja muistutti pitämään asetuksissa Manun kaulan suorempana ja yrittämään saada sen niskaa vähän ylemmäs ja sitä myöten etuosaa kevenemään. Pyöristyessään Manu pyrkikin huijaamaan ja niksauttamaan kaulansa nätisti, mutta samalla etuosalle painoa hivuttaen. Kohottavat pidätteet ja pohkeilla ratsastaminen auttoivat siinä, että sain Manua kannattelemaan itseään vähän edestä. Hirveän helposti kuitenkin tyydyin pelkkään pyöreyteen enkä kiinnittänyt huomiota hevosen etupainoisuuteen. Ennen laukkaa tehdyssä ravissa Manu kuitenkin tarjosi muutamia ryhdikkäämpiä hetkiä, jolloin ravissa oli sekä helppo istua että ohjata ratsua, kun kumpikaan ei roikkunut ohjissa.

Laukkaosuudessa homma taas lähti käsistä. Manu olisi halunnut kipittää, minä en. Aloimme taas vetokisaan, kun en yksinkertaisesti osannut ratkaista tilannetta muuten. Manu sai myös onnettoman istuntani hajoamaan kerta toisen jälkeen, jolloin en saanut jarrutettu ja tasoitettua menoa senkään avulla. Oikeassa laukassa sain ehkä vähän parempia hetkiä, kun taas vasemmassa laukassa Manu ei juuri kuunnellut minua. Ärsytti melkoisesti, sillä tiedän sen osaavan lyhentää laukkaa hyvin, mutta kun omat taidot eivät riitä. Yritin hokea itselleni, että istu alas ja rentouta kädet, mutta sekunnin päästä tuosta olin jo irti satulasta apinoimassa ohjissa. Voi huoh! Epäonnistumiset veivät huumorintajuni rippeet mennessä, ja lopputunnin menin aika pitkälti suu mutrussa.

Loppuraveissa Manu kipitti jälleen, yllätys! Sain napattua ohjat viimein sopivalle pituudelle, ja opettaja neuvoi ratsastamaan loppuravit yrittäen saada Manua siihen raamiin rennoksi. Välillä tämä onnistui, välillä taas todellakaan ei. Lopulta päätin jättää kevennyksen väliin ja istuin harjoitusraviin, jossa sain vähän paremmin otetta Manuun. Aika kaukana olimme silti rennosta ja pyöreästä ratsukosta. Manu olisi halunnut kiirehtiä, minä taas olisin halunnut puolittain parkua selässä. Hilpeää menoa siis. Loppukäyntien aikana juttelin opettajan kanssa, ja hän totesi Manun vaativan kunnon ratsastamista toimiakseen. Lisäksi hän kommentoi, että käteni jäävät pitämään liian pitkäksi aikaa ja myötäykset teen liian isosti. Alkutunnista ennen laukkaa sain vähän ajatusta rennommasta ja pehmeämmästä kädestä, mutta laukassa ja sen jälkeen ajatus oli haihtunut. Tiedän kyllä tämän helmasyntini, mutta vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon. Lähtisiköhän se ratsastamalla? Ehkä, pitää kokeilla.

Vaikka tunti meni pitkälti päin honkia, ja mieli oli sen jälkeen aika synkkä, rustasin itseni Manun kanssa koulukisojen listaan. Olen jo pitkään mainostanut sitä, ettei Peran kanssa ole järkeä käydä säikkymässä vihreitä miehiä radalla ja mennä se läpi pingoittuneena, joten pistetään uusi ratsu alle. Päätöstä helpotti kummasti myös se, että Peraa oli jo toivottu täydet kolme kertaa. Kohtalo? Tietysti. Jos nyt jotain positiivista haetaan, niin ainakin kisasuorituksemme on sitten nopeasti ohi, jos Manu innostuu kipittämään. Onneksi, todellakin onneksi on vielä yksi treeni ennen kisoja. Jospa saisin silloin vähän ajatusta siitä, millä fiiliksellä ja ratsastuksella selviydymme Manun kanssa kisoista kohtuullisesti.

Väärällä jalalla liikkeellä

Lauantaina suuntasin Jetin kanssa ensin seitsemän muun ratsukon kanssa Tallinmäen kevyeen käynti-ravimaastoon, jonka jälkeen väänsin kentällä vielä tovin koulua. Maasto meni mukavasti ja toimi mainiona lämmittelynä kouluvääntöä varten. Ennakkoon olin päättänyt ratsastaa A-merkin kouluohjelman läpi. Lähinnä ohjelman kertaamiseksi kuin tiukan asiallisesti sitä hinkuttaen.

Ennen kouluohjelman läpiratsastusta hurruuttelin vähän ravia ja laukkaa. Jetti ei tainnut olla kovin mielissään joutumisesta maastolenkin jälkeen vielä töihin, vaan tuppasi hyytymään. Sainkin herätellä Jettiä melkoisesti hommiin, kun se vähän haahuili omiaan. Otin muutamia vaihtoja, jotka sujuivat vähän hitaasti, mutta lopulta onnistuen. Lopuksi ratsastin vielä laukkaa reippaammaksi, ja Jetti heräsi hieman, mutta ei ihan kunnolla. Päätin kuitenkin ratsastaa ohjelman läpi, kun Jetti oli kuitenkin edes puoliksi hereillä.

Ohjelman suurin ongelma oli äkäinen kuski, ja heti toisena pulmana tuli haahuileva ratsu. Jetti tosiaan ei ollut ihan kiinnostunut siitä, mitä sille yritin kertoa, mistä pahastuin heti kättelyssä. Niinpä häselsin ohjelman hernepelto nenässäni, kun Jetti kyttäsi toista päätyä ja jäi tuijottelemaan kaukana pellolla mennyttä ratsukkoa. Ratsastapa siinä sitten järkevästi, kun huumorintaju ei ole mukana, vaan pieleen menevät asiat vain tympivät. Kouluohjelman keskeisin ongelma oli puutteellinen eteenpäinpyrkimys. En saanut Jettiä aktiiviseksi, vaan hiippailimme radan läpi. Jäin silti tuuppaamaan ja puskemaan, mikä pahensi menoa entisestään. Jos radasta jotain hyvää pitäisi sanoa, niin ainakin teimme siinä olleet tehtävät. Olin aivan väärällä jalalla ratsastamassa kouluohjelmaa, jolloin siitä ei luonnollisesti hyvää voinut tullakaan. Olisi pitänyt tajuta ottaa nollaushetki, mutta nyt mentiin kunnolla häseltäen.

Ohjelman jälkeen uusin nopeasti ravista tehdyn pysähdyksen ja siitä tehdyn peruutuksen sekä laukkalävistäjän vasemmassa laukassa. Ne tökkivät ohjelmassa pahiten, joten halusin päättää ratsastuksen kuitenkin vähän parempiin hetkiin. Nyt erikseen tehtyinä kohdat onnistuivat ihan ok. Aiemmin Jetti ei lähtenyt peruuttamaan nätisti, vaan vastusteli, ja laukkalävistäjä meni mutkitellen ja vielä laukanvaihtoon päättyen. Onneksi tajusin korjata nämä asiat, niin kouluväännöstä ja etenkin omasta herneilystä ei jäänyt niin synkkä mieli kuin olisi voinut.

Olipas se taas ratsastus, mutta onneksi maastoreissu oli oikeasti kiva. Sängystä ei saisi nousta väärällä jalalla ja vielä vähemmän sinne satulaan pitäisi moisen kanssa kiivetä. Oli taas opettavaista kantapään kautta huomata, että mikäli minua juilii, niin asiat vain vaikeutuvat. Zen-fiilistä siis enemmän kehiin! Onneksi ehdin ennen harjoituskoulukisoja ratsastaa Jetin ainakin kerran. Silloin saan luvan olla rennommin mielin liikkeillä, niin jospa treenit sujuisivat vähän helpommin.

Sopivan jännää

Keskiviikon valmennusryhmä ja sitä edeltävä B-tunti yhdistettiin, jolloin ratsukoita tunnilla oli kahdeksan, mikä tuntui isohkolta pienempiin ryhmiin jo tottuneena. Ratsukseni sain Lennin ja ajattelin koulutunnin sen kanssa olevan mielenkiintoinen kokemus. Alkukäyntien aikana kuitenkin selvisi, että luvassa oli esteitä. Klumps. Jätin Lennin toviksi opettajan huomaan ja kävin hakemassa turvaliivin päälle. Ajatus tulevista hypyistä jännitti, sillä olen mennyt Lennillä vain kuudesti, joista kahdella kerralla on ollut hyppelyitä. Silloin ruuna on tahtonut olla aika lentävä tapaus, mikä saa kaltaiseni arkajalan varpailleen. Päätin kuitenkin kerätä päättäväisyyteni rippeet ja suhtautua tuntiin luottavaisin mielin.

Alkuverryttelyssä menimme ensin omatoimisesti tovin käyntiä ennen kuin siirryimme ravaamaan ja ylittämään puomeja. Käynnissä Lenni tahtoi olla aika tahmea eivätkä pohkeeni tuntuneet tarkoittavan juuri mitään. Yritin herkistellä sitä, mutta ruuna ei ihan syttynyt hommaan. Ravissa Lenni onneksi liikkui itse paremmin. Toiselta pitkältä sivulta saimme lähteä loivamme kiemurauralle, joka oli höystetty puomeilla. Lenni ylitti puomit muutoin ihan kivasti, mutta tahtoi hieman hyytyä niiden aikana. Pyrin ratsastamaan ravin ajoissa riittäväksi, jotta enää puomeilla ei tarvitsisi säätää. Tämä toimi paikoin, mutta välillä herpaannuin puomeille tultaessa, jolloin Lennikin pääsi hidastamaan.

Ensimmäisenä hyppytehtävänä oli tulla vasemmassa kierroksessa ristikko. Ensimmäisen kerran se hypättiin ympyrällä, jonka jälkeen se ylitettiin toisen kerran ja jatkettiin noin 6–7 askeleen suora linja pystylle. Sama tehtävä tultiin myös toisinpäin vasemmassa kierroksessa, mutta siten, että molemmat esteet olivat pystyjä. Ympyrähypyt menivät hyvin, ja Lenni säilytti niissä toivotun laukan. Se myös hyppäsi maltilla eikä kiihdytellyt. Sen sijaan suoralla linjalla Lenni pääsi vähän ampaisemaan, joten sain toppuutella sitä välissä. Opin nopeasti sen, ettei Lennin kanssa parane alkaa arpoa sitä, lähteekö hevonen nyt vai myöhemmin. Lenni kun huomaa tämän välittömästi ja tulkitsee kuskin arpomisen lähtöpyyntönä. Niinpä muutamina kertoina Lenni pääsi ampaisemaan hyppyyn kauempaa, vaikka en tietoisesti kannustanut sitä, vaan lähinnä mietin, mitä seuraavaksi tapahtuu. Opettaja hoksautti ratsastamaan myös linjan välissä, jotta Lenni ei tekisi omia ratkaisujaan.

Tämän jälkeen tunnin toisena tehtävänä tulimme seuraavan kuvion: lävistäjäpysty, jossa vaihdettiin laukka ja tehtiin vastakaarto. Sen jälkeen laukattiin toinen pitkä sivu ja tultiin toinen lävistäjäpysty samaan tapaan vaihdon ja vastakaarron kanssa. Tehtävää tultiin molemmista kierroksista. Lävistäjäpystyt menivät kohtuullisen mukavasti, kun maltoin itse enkä arponut Lennin ratkaisuja. Pari kertaa tosin sorruin siihen, jolloin Lenni ampaisi hyppyyn hieman liian kaukaa. Laukat kuitenkin vaihtuivat molempiin suuntiin yhtä kertaa vaille oikein. Silloinkin Lenni taisi laskeutua vasemman laukan sijaan ristilaukassa alas, mutta korjasi itsensä myötälaukkaan ennen kuin ehdin puuttua asiaan. Pieniä ampaisuja mahtui hyppyjen jälkeen, mutta muuten Lenni teki tehtävän mukavan tolkusti. Opettaja kehuikin, kuinka rennoin ja luottavaisin mielin Lenni meni noin 60–70 sentin esteet.

Tunnin hyppelyt olivatkin siinä, sillä kahdeksan ratsukon tunnilla aikaa hurahti ymmärrettävästi oman vuoron odotteluun. Tunti oli muutoin kiva ja opettavainen. Lennin kanssa oppisin varmasti odottamaan hyppyä ja malttamaan. Tunnin aikana huomasin myös sen, että olisin saanut olla hypyn jälkeen nopeammin tasapainossa, niin olisin saanut ehkä hillittyä hieman Lennin pieniä ampaisuja. Lennistä jäi kuitenkin positiivinen fiilis, sillä se ei epäröinyt yhtään hyppyä, vaan eteni esteille sopivan innokkaasti ja varmasti. Voisin näillä korkeuksilla hypätä Lennin kanssa toistekin, sillä ruuna on erilaisempi hyppääjä kuin vakioratsuni, jolloin voisin oppia sen kanssa paljon uutta ja hyödyllistä.

Uittoreissulla

Helteiselle lauantaille oli juuri sopivat suunnitelmat, sillä luvassa oli Tallinmäen maastoreissu pienelle lammelle, jossa saattoi uittaa hevosia. Opettaja tosin kertoi jo ennakkoon, että Jetti kyllä suostuu kahlaamaan, mutta vesipetoa siitä tuskin saa. En antanut tämän tiedon häiritä, vaan lyöttäydyin kahdeksan ratsun jonossa neljänneksi, ja niin lähdimme matkaan.

Matkaa lammelle taisi olla jotain nelisen kilometriä. Otimme menomatkalla yhden pidemmän laukkapätkän, jossa pääsi etenemään mukavan reippaasti. Vastaantullut ravuri sekoitti vähän ratsujen päätä, ja Jettikin teki töksähtävän hidastuksen laukassa. Itse olin autuaasti tuijotellut maata suojatakseni kasvojani pikkukiviltä, jolloin tämä jarrutus tuli yllätyksenä. Sen seurauksena keikahdin kaulalle ja hukkasin molemmat jalustimeni. Jetti vähän steppaili vielä menemään, mutta sain tuupattua itseni satulaan ja löysin hukatut jalustimetkin. Hetken aikaa luulin kyllä ottavani taas maakosketusta, mutta tällä kertaa tuuri oli onneksi mukana.

Jetti tötterökorvana polskimassa. Ihanahan se on.

Laukkapätkän jälkeen olimmekin jo lammella ja nakkasimme satulat ja ylimääräiset kamppeet pois ja suuntasimme veteen. Sain maanitella Jettiä melkoisesti, että sain sen yhden kerran menemään syvemmälle. Silloinkin se tyytyi siihen, että omat jalkani peittyivät polvea myöten veteen. Sen jälkeen ruunalle riittikin virtahepoilu, ja se pysytteli tiivisti matalemmalla. Ei auttanut maanittelut tai nohittelut, joten tyydyimme patsastelemaan rannempana. Joukon vesipetoja olivat Kaisa ja Vake, jotka kävivät syvemmällä kepoisasti. Pari muutakin ratsukkoa sai käytyä pidempiä lenkkejä, mutta muut ottivat pulikoinnin Jetin tyylisesti vähään tyytyen. Oli kuitenkin kiva käydä itselle uudessa paikassa, vaikka Jetistä ei kuoriutunutkaan virtahepoa.

Kotimatkalla otimme yhden rauhallisen laukkapätkän, jonka jälkeen taitoimme loput matkasta käynnissä ja ravissa. Reissuun meni melkein kaksi tuntia, mutta aika hurahti kuin siivillä. Tallille palasi jälleen kerran iloinen seurue. Älyttömän kiva tapa viettää lauantaita! Nyt Jetti saakin lomailla minusta peräti kuusi päivää. On se kyllä lomansa ansainnutkin. Itse puolestaan suuntaan kohti Ypäjän sennuleiriä, joten seuraavat kirjoitukset tulevat sitten käsittelemään sen tunteja. Jihuu!

Kuvasta kiitos Hanskille!

Johtaminen treenissä

Keskiviikon tunnilla luvassa oli kavaletteja. Kahdeksan ratsukon tunnille sain Epperin, josta olin kovin mielissäni. Epperistä ehti tulla taukoa vuosi, sillä viimeksi olen mennyt sillä viime vuoden kesäkuussa. Epperissä hauskaa on se, että sen ulkomuoto kätkee taakseen ihan mukavan ratsun, jos sen saa houkuteltua esiin. Etenkin esteillä Epper voi olla tasaisen luotettava hyppääjä, joka tosin välillä unohtaa oman itsesuojeluvaistonsa ja pelastaa kuskin mitä hulluimmista paikoista. Nimimerkillä kokemusta on.

Alkuverryttelyssä keskityin heti siihen, että yritin ratsastaa takajalkoja töihin ja kohottamaan etuosaa. Epper tykkää mennä etupainoisena, jos sille annetaan se mahdollisuus. En halunnut kokeilla pienienkään kavalettien kohdalla etupainoista mönkimistä, mikä varmasti oli oikea ratkaisu. Epper liikkui aika mukavasti, mutta pyrki kyllä pysymään pitkänä ja etupainoisena. Keskityin sitten kohottaviin puolipidätteisiin ja pohjeratsastukseen, mikä välillä toi keveyttä ratsun etuosaan. Välillä taas huomaamatta Epper oli onnistunut venymään pitkäksi ilman, että olin huomannut. Epper ei kuitenkaan painanut missään välissä ohjille tai ollut tuntuvasti raskas, mutta kovasti se silti muistutti tavarajunaa.

Ehdimme ottaa ennen päätehtävää pari lyhyempää tehtävää, mutta kertaan nyt vain kaksi pidempää tehtävää. Päätehtävänä oli hypätä ensin ympyrällä minikavaletti ja jatkaa sen jälkeen lävistäjällä olleelle miniristikolle, jossa vaihdettiin laukka. Sen jälkeen hypättiin taas ympyrällä minikavaletti sekä edettiin toiselle lävistäjäminiristikolle tavoitteena vaihtaa laukka toiseenkin suuntaan. Minikavalettien yli pääsimme ympyröillä ihan mukavasti. Kertaalleen Epper tosin pääsi venymään pitkäksi, jolloin askel ei sopinut, ja möngimme kavaletista hassusti yli. Matka kuitenkin jatkui aika nopeasti pienen mokan jälkeen. Aiemmin tunnilla olin onnistunut vaihtamaan miniristikolla oikean laukan vasemmaksi, mutta tällä tehtävällä jouduin korjaamaan sen hypyn jälkeen. Epper osaa kuitenkin tehdä laukanvaihdon lennosta, jolloin sain korjattua laukan tällä tavoin näppärästi. Laukanvaihto hypyssä vasemmasta oikeaan sen sijaan sujui mukavasti.

Tämän tehtävän lisäksi ehdimme tulla lopuksi myös pelkät lävistäjäminiristikot kertaalleen. Epper laukkasi mukavasti, mutta opettaja muistutti pitämään sen lyhyenä. Olisin saanut ratsastaa tämän tarkemmin, mutta puolittainenkin onnistuminen riitti pitämään Epperin ihan hyvänä. Oikea laukka ei taaskaan vaihtunut hypyssä, mutta korjasin sen lennosta. Matka jatkui sen jälkeen sujuvasti, ja sen seurauksena saimme vaihdettua vasemman laukan hypyssä näppärästi oikeaksi. Itse olin molemmissa tehtävissä tyytyväinen siihen, että vaikka välillä hukkasin ponnistuspaikan, sain jatkettua ratsastusta enkä jäänyt arpomaan ylimääräistä. Johtamiseni oli välillä tuttuun tapaan liioiteltua. En tosin tiedä, mikä aiheutti näillä tehtävillä sen, ettei laukka enää vaihtunutkaan oikeasta vasemmaksi. Ehkä Epper oli aina tehtävän alussa vähän turhan pitkä, jolloin sen oli vaikea tehdä vaihtoa.

Loppuraveissa Epper liikkui oikein mukavasti, mitä nyt edelleen pituutta ja etupainoisuutta tavoitellen. Itse olin ratsuuni hyvin tyytyväinen. Sehän oli oikein kiva! Vuoden tauon aikana olin ehtinyt unohtaa, että Epper on hyvänä päivänä mukavaliikkeinen ratsu, joka tekee tehtävät kohtuullisen varmasti. Opettajalta tuli tunnin aikana kommenttia liioitellusta myötäyksestä ja varoitus siitä, etten sen aikana vahingossa vetäisi ohjasta taakse. Olen tottunut tekemään ison johtamisen, sillä sen avulla olen saanut useimmat hevoset vaihtamaan laukan hypyssä. Siksipä eleen pienentäminen olikin haastavaa, mutta yritin parhaani. Hiljalleen sain johtamista aavistuksen pienemmäksi, jolloin opettaja kertoi Epperin pysyvän paremmin minun allani eikä karkaavan liioitellun ohjasotteen perässä muualle. Kehuin ratsuani myös opettajalle, minkä seurauksena pääsenkin hyppäämään sillä ensi viikon estetunnilla. Toivottavasti meillä yhteistyö toimii silloinkin vähintään yhtä mukavasti.