Sain järjestettyä itseni ensimmäistä kertaa Jäälintallille edullisen kokeilutunnin houkuttelemana. Luvassa oli koulua kahdeksan ratsukon tunnilla, jonka taso oli perusmerkki/C. Ratsukseni sain 2014 syntyneet suomenhevosruuna Nuuttipeikon eli Nuutin.
Tunnilla mentiin hyvin perusratsastuksen parissa, mikä toki sopi minulle. Pyöräytimme käynnissä ja ravissa pitkän sivun keskelle voltin ja pyrimme ratsastamaan kentän kulmat tarkasti. Alkuverryttelyn ravissa sai hyödyntää kentällä olleita puomeja ja myöhemmin tunnin laukkaosuudessa sai ylitellä yksittäistä puomia.
Nuutti oli oikein mainio tapaus. Sopivan reipas ja ymmärtäväinen kuskin heikunkeikun-menoa kohtaan. Voltit lähtivät molempiin suuntiin aika kivasti enkä huomannut erityisemmin puolieroja Nuutissa. Jostain syystä voltin loppuosat tahtoivat kuitenkin aina vähän tulla oikaistua. Arvelen, että voltin alkuosan puuhassa unohdin pitää istuntani keskellä ja lähdin valumaan sisälle, jolloin Nuutti seurasi perässä. Ravissa voltit tuntuivat menevän aika vikkelästi, vaikka ei Nuutti mitenkään erityisen kiireinen ollut. Toki laukan tultua kuvioihin meno vähän reipastui, mutta Nuutti edelleen kuunteli pidätteet, kun sain tehtyä ne oikein.
Laukannostoissa sain olla tarkempana, jotta Nuutti nosti laukan eikä vain kiihdyttänyt ravia. Oman istunnan pulmat näkyivät tässä erityisen hyvin. Niin ja valmistelun puute. Itselläni oli vissiin taas niin kiire laukkaan, että en muka malttanut valmistella sitä, vaan lähes tyhjästä ehdotin Nuutille, että mitä jos mentäisiin jo. Hätähousu, pah. Nuutti oli laukassakin oikein lysti. Kun sain taas omia istuinpalikoita kohdilleen, tarjosi Nuutti mukavan tasaista menoa. Siitä olikin helppo ylitellä puomia, jolle jopa näin askeleet! Mitä nyt pari kertaa en nähnytkään ja hienosti ratkaisin tilanteen olemalla tekemättä mitään tai korkeintaan panikoimalla. Nuutti pudotti näinä kertoina laukan raville, kun kuskista ei ollut sille apua. Onneksi valtaosa puomin ylityksistä meni sangen kivasti, mikä sai kyllä haaveilemaan vahvasti estetunnista tai ainakin puomeista ja kavaleteista.
Kentällä pyörittelimme vielä tovin ravia. Nuutti oli aavistuksen kiireinen, mutta tasoittui nopeasti. Sen jälkeen saimmekin iloista puuhaa: uittamista. Talli kun sijaitsee ihan veden lähellä. Ei siis muuta kuin satulat sekä omat kengät ja sukat pois ja takaisin hevosen selkään. Olipa muka hutera olo ilman satulaa, hah! Vedessä kiersimme pientä rinkiä rantaa myöten. Nuutti vaikutti tykkäävän ja hakeutui vähän syvemmälle, vettä oli puoleen reiteen saakka. Olipa kiva päästä läträämään veteen hevosen kanssa. Selvä kesän merkki kyllä. Muutenkin oli ihana päästä suomenhevosen kyytiin. Olenhan aina ollut vähän niihin kallellaan.
Torstaina oli vuorossa Pian estetunti. Ratsunani toimi Aku Jetin ollessa levossa toivottavasti nopeasti ohi menevän ontumisen takia. Jaoimme tunnin tällä kertaa Kaisan kanssa kahdestaan, joten saimme paiskia mukavasti hommia. Tunnilla pääsimme yhdistelemään niin puomeja kuin esteitä.
Alkuverryttelyssä tulimme kahta erillistä kolmen puomin sarjaa kaarevalla tiellä. Puomit piti päästä tasaisessa, hieman lyhyemmässä askeleessa. Tulimme tehtävää ensin ravissa. Se sujui ihan ok, kunhan sain Akun malttamaan puomeilla ja enemmänkin venyttämään askelta kuin tiivistämään tahtia. Laukassa sitten saimmekin tehdä paljon enemmän. Väliin laitoimme seitsemää ja kahdeksaa askelta. Jotenkin en saanut otetta laukasta enkä tuntenut, oliko se puomeille tultaessa sopivaa. Niinpä rämmimme melkoisesti yleensä siksi, että tulimme puomeille liian kiireisesti. Pidätteet eivät menneet ihan oikeaoppisesti läpi, joten puomeille jäi vielä säädettävää sen sijaan, että olisin päässyt menemään ne rennommin. Tehtävä oli sangen opettavainen ja paljasti hyvin, säilyikö laukka tasaisena vai ei. Hyvä vinkki puomien välin ratsastamiseen oli se, että vaikutti laukkaan heti ensimmäisten puomien jälkeen ja sitten rentoutui toisia puomeja kohti. Tämä edellytti sen, että pyynnöt menivät oikeasti läpi.
Sitten yhdistelimme näiden puomien lisäksi esteitä mukaan. Tulimme ensin puomit vasemmassa laukassa. Niiden jälkeen jatkoimme ensimmäiselle lävistäjäesteelle, jossa oli puomeilla ohjattu oikea linja. Siitä nappasimme oikean laukan ja ylitimme ensimmäisen puomirykelmän. Siitä taas jatkoimme toiselle lävistäjäesteelle, jolla nappasimme vasemman laukan ja tulimme toisena olleet puomit perään. Muokkasimme tehtävää vielä siten, että tulimme nämä kaikki sekä lisäsimme vielä mukaan ensimmäisen lävistäjäesteen sekä siitä kolmen puomin, askeleen ja pystyn tehtävälle. Tasaisuuden puute oli näilläkin tehtävillä isoin ongelma. Lisäksi en saanut hyvää tietä vasemman laukan lävistäjäpystylle, vaan joko käänsin liian aikaisin tai liian myöhään. Keilasimmepa kertaalleen oikean puolen tolpat mukaan jalallani, kun ylitimme esteen niin reunaa hipoen. Oli kyllä hassua, miten vaikeaa olikin ratsastaa sekä puomeja että esteitä samalla tehtävällä. Mutta ihanan opettavaista! Tämä tehtävä paljastikin hyvin sen, kuinka paljon nopeampi saisin olla reagoimassa tuleviin tehtäviin. Nyt jäin ehkä vähän siihen uskoon, ettei minun tarvitsisi tehdä mitään. Väärin. Erityisesti puomit olisin saanut ratsastaa tarkemmin rauhallisemmalla laukalla, kun taas esteet enemmän sujuen. Sitten kaiken lisäksi esteen ja puomien kaarevalla tiellä olisin taas saanut nopeasti hakea laukkaa hieman kiinni. Toistojen myötä saimme loppuun ihan asiallisen suorituksen, johon oli hyvä lopettaa tunnin antoisat treenit.
Hitsit, tällaiset tehtävät ovat kyllä ihanan kamalia ja niin opettavaisia. Eipähän pääse noin vain hurruuttelemaan, vaan joutuu oikeasti tekemään hommiakin. Tässä samalla saa vähän vihiä siitä, miltä hevosen pitäisi tuntua, jotta sitä voi ratsastaa nopeasti joko eteen tai ottaa vähän kiinni. Akun kanssa näitä oli ilo treenata, sillä se on mukavan reipas menijä eikä mieti kahta kertaa, mennäkö eteenpäin vai ajatellako vielä asiaa kolmannen kerran. Akun kanssa saan kuitenkin varoa sitä, etten turhia patistele sitä, kun se menee valmiiksikin jo ihan mukavasti. Sen sijaan saan opetella ratsastamaan sitä myös vähän rauhallisemmassa tahdissa ja hakemaan laukkaan myös lyhyyttä.
Viikon toisen tunnin Jetillä kävin torstaina. Huomasin taas päätyneeni satulaan ilman järkevää ajatusta tunnin tehtävistä, mikä ei ole kovin hyvä juttu. Sain kuitenkin alkuverryttelyn ajan käynnissä ja ravissa kertailtua edellispäivänistuntatreeniä. Ylävatsan ruttu tuntui taas siltä, että kenotin etukumarassa, mutta totuttelun jälkeen aloin uskoa olevani ihan oikein. Hankalaa tällä kertaa oli saada kannateltua oma pää, sillä sorruin aina tuijottelemaan Jetin niskaa, jolloin ryhti oli kehno. Harjoitusravissa oli vähän ajatusta pohkeiden oikeasta paikasta ja tuntumalla pysymisestä, ja kevyessä ravissa puolestaan oli muutamia helppoja pätkiä ilman liioiteltua keventämistä. Etureidet tosin pääsivät taas tekemään suurimman osan työstä, kun en saanut takareisiä heräteltyä. Yritin hakea niitä hommiin myös keventämällä ilman jalustimia, mutta ne jäivät silti löytymättä. Alkuverryttely oli kyllä hyvä paikka tehdä tällaista kertausta.
Keskihalkaisijalla oli sopivasti kaksi puomia suoralla linjalla, joten suunnitelmattomuuteni vaihtui haahuiluun puomeilla. Väliä en tarkistanut, mutta pitkältä se vaikutti. Ravissa tein puomien välillä siirtymiä käyntiin sekä pyörittelin ympyröitä puomien yli. Yleisenä ongelmana oli saada raviin riittävä aktiivisuus, jotta turhat hidastukset ennen puomeja jäivät pois. Tähän ongelmaan yllättäen auttoi, kun yksinkertaisesti ratsasti hyvän ravin ajoissa ja piti pohkeet tuntumalla. Hämmentävän yksinkertaista, mutta niin vaikeaa toteuttaa. Siten siirtymätkin paranivat, ja käyntiinhän pääsimme aina ongelmitta. Paluu raviin oli alussa hidasta, mutta parani aktiivisuuden säilyessä. Puomien yli pyöräytetyt ympyrät tahtoivat alussa olla vaikka millaisia muodoiltaan. Ohjaaminen oli vähän epämääräistä, mutta parani keskittymisellä.
Tulin puomeja myös siten, että ylitin ne ravissa, nostin laukan ja pyöräytin ympyrän puomin yli. Sitten taas siirryin toisen puomin ylitystä varten raviin, kunnes sen jälkeen taas tulin laukassa ympyrällä vielä kertaalleen puomin yli. Ensimmäiset laukannostot olivat vähän hitaita, mutta sitten tehtävä alkoi sujua ihan hyvin. Huomasin kuitenkin monessa nostossa heiluvani ihan omiani sekä päästäväni ohjastuntuman löystymään turhaan. Aloin siis vähän aina välillä puskea Jettiä laukkaan. Onneksi tein tämän huomion jo selässä ollessani, jolloin saatoin vähän korjata menoa. Tulin puomeja myös ihan vain suoraan laukassa, jolloin rauhallisella ja aika lyhyellä laukalla meni muistaakseni kahdeksan askelta väliin. En jaksanut alkaa säätää eri askelmääriä, vaan päätin, että tunnin isommat tehtävät saivat olla tässä.
Keskimmäisenä ratsastuksesta jäi mieleen juuri tuo ylimääräinen heijaaminen ja epävakaa ohjastuntuma laukannostoissa. En tiedä, mikä nyt kiinnitti huomioni siihen, mutta hyvä näin. Seuraavalla itsenäisellä kerralla voisinkin ottaa siirtymätreeniä kiinnittäen erityisesti huomiota siihen, mitä itse siellä satulassa teen. Kaikenlainen puskeminen ja pusertaminen luonnollisesti pilaavat noston, joten sellaisesta on syytä päästä eroon. Edelleen on mukavaa huomata näitä omia virheitä ja ehkä niitä ajan kanssa oppii myös korjaamaan.
Neljän päivä tallitauko hurahti ihmeen kivuttomasti, mutta silti oli todella kivaa palata takaisin tallille keskiviikon vakiotunnin pariin. Tuntisuunnitelman mukaisesti luvassa oli kavaletteja, ja ratsukseni niille sain Rappenin. Norjalaisherra on jostain syystä alkanut melkoisen epävarmaksi niin puomeilla, kavaleteilla kuin esteillä. Olen joskus tunneilla seurannut ihmetellen sen epävarmaa menoa, sillä aikaisemmin se on ollut hyvin innokas ja aika rohkeakin hyppääjä. Niinpä yritin varustautua tunnille rohkealla ja kannustavalla asenteella, jotta pääsisimme tehtävistä kunnialla läpi.
Alkuverryttelyssä testasimme ensin nopeasti käynnissä, että hevonen oli kuulolla. Rappen liikkui mukavasti ja tuntui omalta itseltään, joten pääsimme siirtymään raviin. Ravissa ratsastettiin pääty-ympyrät minikavalettien yli sekä suoralla linjalla puomien yli. Ensimmäisen kavaletin Rappen ylitti töksähtäen tuijottaen sitä kuin se olisi ollut sapelihammastiikeri. Toisella yrittämällä se meni helpommin yli, mutta jännittyi selvästi. Pyrin olemaan sen tukena, mutta taisin kuitenkin vähän itsekin jännittää, miten se menisi niistä yli. Hiljalleen meno kuitenkin parani eikä Rappen enää jaksanut ihmetellä kavaletteja saati puomeja, jolloin aloin luottaa sen toimivan vähän varmemmin. Sitä myöten taisin itsekin malttaa rentoutua paremmin, mikä taas osaltaan auttoi Rappenia olemaan jännittämättä niin paljoa.
Seuraavaksi jakauduimme pääty-ympyröille ja laukkasimme vasemmassa kierroksessa sillä ollutta kavalettia laskien mielessä viimeiset kolme askelta ennen hyppyä. Rappen puski laukassa vallattomasti sisälle enkä muka saanut sitä kontrolliin. Samaa oli tapahtunut jo ravissa, ja olinkin sitä muka korjaillut. Näemmä aika kehnosti, kun vauhdin lisääntyessä ongelmakin vain paheni. Laukka ei muutenkaan rullannut ihan sujuvasti, vaan oli jotenkin huteraa. Muutamia kertoja Rappen pudotti raville kavaletilla, mutta muutoin laukka alkoi sujua paremmin, jolloin laskemisetkin onnistuivat. Sain myös kertaalleen pyydettyä Rappenin venyttämään askelta, jolloin pääsimme kavaletin laskujeni mukaan oikein. Muutoin onneksi saimme tultua sille niin, että rytmi pysyi pääsääntöisesti tasaisena eikä viime hetkellä tarvinnut tehdä korjauksia.
Sitten pääsimme tulemaan oikeassa laukassa piirroksen numeroita 1-4 putkeen. Rappen tahtoi puskea edelleen aikalailla sisälle, joten reitti ensimmäiselle kavaletille oli vähän kehno. Yli kuitenkin päästiin, joskin tuijottamalla. 13 metrin suoran linjan ristikoille vauhti kiihtyi, mutta väliin saatiin silti aina survottua toivotut neljä askelta. Kertaalleen tosin sisään taidettiin tulla ravilla. Tehtävän päättänyt kavaletti ylittyi kuitenkin suoran linjan jälkeen kohtalaisen maltillisesti, ja sain laskettua sillekin vaaditut kolme askelta ennen hyppyä samoin kuin ensimmäiselle kavaletille oli pitänyt tehdä. Meno ei kuitenkaan ollut tasaista, vaan Rappenia sai rauhoitella sekä samalla muistaa olla edelleen säilyttämässä laukka. Oma ratsastamiseni ei varmaankaan tämän seurauksena ollut tasaisinta, mutta onnekseni muistin kehua Rappenia joka välissä, kun se sen ansaitsi. Oli vain kurjaa nähdä, kuinka se otti niin paljon stressiä niin helpoista tehtävistä.
Vasemmassa laukassa tulimme puolestaan kavaletit A-D samalla ajatuksella kuin oikeassa kierroksessa eli kolme viimeistä laukka-askelta laskemalla. 17 metrin suoran linjan väliin piti puolestaan hevosesta riippuen saada viisi tai kuusi askelta, meillä Rappenin kanssa viisi oli sopivin. Vaikeudet kasautuivat tällä kertaa ensimmäiselle kavaletille. Kahteen kertaan Rappen kielsi sen eteen ja pyrki luistamaan oikealta karkuun. Olin kuitenkin skarppina enkä päästänyt sitä pois. Siinä sitten steppailimme tovin, kun Rappen koetti paeta, ja minä taas nohitin sitä kannustavasti eteenpäin. Melkoista luikertelua se oli, mutta ihmeen hyvin sain oltua rauhallinen ja silti päättäväinen. Kovasti Rappen tuntui epäröivän ja jopa ehkä pelkäävänkin, kunnes se lopulta keräsi rohkeutensa rippeet ja meni kavaletin yli. Sen jälkeen saimmekin tulla sen vielä uudelleen heti perään, jotta ylitys olisi sujuvampi. Muistin taas kehua Rappenia, kun se hienosti kohtasi jännittävän kavaletin ja ylitti sen. Suoralla linjalla vaivasi sama pulma kuin toisessa suunnassa eli vauhti tahtoi vähän kiihtyä. Puolipidätteiden ja myötäämisten kautta Rappen kuunteli aina vähän, mutta tahtoi silti päästä hieman ampaisemaan. Väli silti meni viidellä askeleella, mutta ei kovin samanmittaisilla askelilla. Toinen kavaletti ei puolestaan enää aiheuttanut ongelmia, vaan se yli päästiin korkeintaan pienellä jarrutuksella tai vilkaisulla. Loppuun saimme vielä uusia pelkän suoran, jotta pelottava kavaletti ei saisi Rappenia ampaisemaan, vaan se voisi rauhassa ottaa linjan omana tehtävänään. Tämä auttoi, ja Rappen meni suoran linjan sangen rauhallisesti aikaisempaan verrattuna.
Loppuraveissa houkuttelin Rappenin pyöristymään ja rentoutumaan parhaansa mukaan. Hetkittäin se sortui kipittämään, mutta pidättelin sen hiljalleen maltillisempaan menoon, jolloin se malttoikin kulkea asiallisemmin. Järkevästi ravihetkestä siirsin sen sitten käyntiin ja opettajan kehoituksesta taluttelin loppukäynnit maastakäsin kavaletteja ylittäen. Välillä Rappen yritti stopata, mutta kannustusten ja kehujen avulla se lopulta asteli kavaletin yli melkein kuin ennen vanhaan. Oli hienoa nähdä, kuinka se yritti kuitenkin parhaansa. Silti suretti ja ihmetytti se, mitä kummaa sille on sattunut. Itse osasin vain arvailla, että joko Rappenilla on ollut jokin kivulias kokemus esteillä, mikä on saanut sen kokemaan homman epämiellyttävänä tai sitten sillä parhaillaankin on jokin vaiva, joka tekee hyppäämisestä ikävän kokemuksen. Toivottavasti asia saadaan selvitettyä, sillä Rappen tuskin huvikseen keksii tällaisia tempauksia.
Yksi estekisojen seuraamisella höystetty ratsastukseton päivä tuntui niin kummalta, että sunnuntaina oli jo päästävä selkään. Tallinmäelle järjestyi tunti minulle ja Kaisalle, ja aiheeksi toivoimme esteitä, puomeja tai kavaletteja. Hevoset olivat hypänneet jo sen verran viikon aikana, ettei oikea estetunti ollut mahdollinen. Opettaja sovitti toiveemme kavaleteille ja parille miniesteelle, joilla treenasimme niin suora kuin kaarevaa linjaa sekä laukanvaihtoja hypyn aikana. Ratsukseni sain uuden tuttavuuden, newforestinponi Elmholts Napashan eli Nassen. Säkäkorkeuden noin 145-senttinen ruuna on vasta 6-vuotias ja hyvin tolkku ikäisekseen. Sopivan pyöreyden ansiosta Nasse ei myöskään tuntunut selästä liian pieneltä. Muutamia kuvia ja videoita ratsusta näkee entisen tanskalaisomistajan blogista.
Alkuverkassa pyörittelimme volttikahdeksikkoja käynnissä ja ravissa. Volttien aikana ajateltiin vähän takaosan väistättämistä ulos, jotta sisätakajalka saataisiin astumaan hyvin rungon alle. Nasse taitaa olla tallin rauhallisimmasta päästä oleva ratsu, mutta sekin oli kaukana patalaiskasta. Sai sille vähän alussa muistuttaa etenemisestä, mutta hiljalleen se alkoi pääosin liikkua itse. Takapään väistättämiset olivat meillä kohtuullisen vaatimattomia, mutta riittäviä siihen, että Nasse alkoi pyöristyä hetkittäin. Ravissa puolestaan ratsu painui muutamia kertoja kuolaimen allekin, mutta palasi sieltä pyytämällä pohkeilla ja tekemällä puolipidätteitä.
Aluksi hyppäsimme muutamia kertoja ristikkoa ympyrällä. Vasemmassa kierroksessa ongelmaksi tuli se, että oikeaa laukkaa suosiva Nasse vipsautti itsensä siinä juuri siihen laukkaan, vaikka vasemmassa olisi pitänyt pysyä. Opettaja neuvoi ottamaan vähän suoremman tien pysyen silti ympyrällä. Nyt olin tullut esteelle aika vinkkaralla. Johtamisen avulla sain lopulta Nassen pitämään vasemman laukan. Sitten samaa ristikkoa hypättiin kahdeksikolla laukkoja vaihtaen. Keskityin huolehtimaan siitä, etten tulisi ihan niin mutkalla ristikolle, jolloin hevonen olisi suorempi ja sillä olisi parempi mahdollisuus vaihtaa laukka. Tiet häilyivät laukatessa hieman, mutta taisimme saada laukat vaihtumaan yhtä kertaa lukuun ottamatta. Oikea laukka oli se, joka kertaalleen jäi vaihtumatta vasempaan.
Tämän jälkeen tulimme ristikon ja kahden kavaletin linjaa (ratapiirroksen esteet 2-4) , jossa ristikon ja ensimmäisen kavaletin linja oli suora ja kahden kavaletin puolestaan kaareva. Tavoitteena oli mieluusti saada vaihdettua toisessa hypyssä, viimeistään kolmannessa eli viimeisessä. Minulle iski näyttämisen halu, joten koetin saada vasemman laukan oikeaksi jo ristikolla. Tein todella ylikorostetun johtamisen, jonka seurauksena Nasse livahti kavaletista oikealta ohi. Sain taas ansaitun näpäytyksen yli-intoilustani. Toisella yrittämällä ratsastin kiltisti ristikon ja yritin vaihtoa vasta ensimmäisellä kavaletilla, jolla se onnistuikin ja toinen kavaletti eli viimeinen hyppy meni kivasti myötälaukassa pysyen.
Sitten tulimme kaarevan linjan portin (este 5), kavaletin (6) sekä vielä puomin (7) aloittaen oikeasta kierroksesta. Nyt puolestaan unohdin ratsastaa hevosta jo viitosella kuutoselle ohjaten, niin hurautimme kavaletista ensin ohi vasemmalta.Toisella kierroksella sain Nassen hyvin kuutosellekin, jolloin laukka vaihtui säilyen vasempana myös puomin yli. Kaarevia linjoja voisin tahkota vaikka kuinka paljon, sillä ne paljastavat armotta kääntämisongelmani. Sen seurauksena estepuolella ohjaan ratsun joko ihan hurjan vinossa esteelle, sössin ponnistamispaikan tai pahimmassa tapauksessa saan ratsun väistämään huonolla tiellä koko esteen. Monta syytä siis treenata tätä aihetta lisää.
Loppuun hyppäsimme vielä tehdyt yksittäistehtävät ratana. Matkaan lähdimme oikeassa kierroksessa hypäten ristikon. Olin vähän myöhässä johtamassa, mutta Nasse nappasi kiltisti vasemman laukan. Esteet 2-4 sujuivat vähän ratsua hoputtaen, jolloin laukka saatiin vasemmasta oikeaksi kolmosen kohdalla. Viitoselle tullessa keskityin ajattelemaan menoa jo kuutoselle, jolle tie olikin hyvä, ja Nasse vaihtoi laukan vasempaan. En sitten tasapainottanut menoa yhtään, jolloin tulimme puomille kehnosti, ja Nasse kopsautti siihen kavionsa. Sitten sekä minä että ratsu luulimme homman loppuvan ja hyydyimme hetkeksi. Sitten muistin, että kasi oli vielä hyppäämättä. Pieni unohdus sössi menoa sen verran, ettei vasen laukka vaihtunutkaan oikeaan ristikolla. Ravin kautta siis vaihto. Saimme sitten uusia vielä ristikon, jolloin jaksoin taas pysyä hereillä ja sain Nassen vaihtamaan laukan toivotusti.
Loppuraveissa tehtävänä oli venyttää hevosia eteen ja alas. Nasse teki tätä aika kivasti itsekin. Juuri kun kaiken jännityksen piti olla ohi, bongasi Kaisa kyyn ohitettuaan sen ratsunsa kanssa ihan vierestä. Onneksi se ei ehtinyt napata hevosesta kiinni ja siitä selvittiin säikähdyksellä. Tallinmäelle on kyllä osattu hankkia melkoisen mukiinmenevät hevoset, sillä tykkäsin Nassestakin. Se liikkui pyynnöstä ihan hyvin, mutta olisin itse saanut keskittyä hakemaan tasaisempaa laukkaa, niin muutamat höpsöt hypyt olisivat voineet jäädä välistä. Muutoin ratsu vaikutti kyllä kivalta ja opettajankin mukaan helpolta ratsastaa oikeinpäin. Loppukäynnit saimme mennä pienen maastolenkin kautta. Nasse johti urheasti siihen saakka, kun piti ylittää monia kertoja aiemminkin nähty pieni puusilta. Sitten pistettiinkin Kaisa Ässällä keulille ja johan kuusivuotias Nassekin sai rohkeutensa takaisin.
Koulutuntien mentyä vähän miten sattuu, oli varsin mukavaa päästä Tallinmäelle puomien, kavalettien ja pienten esteiden pariin kahden muun ratsukon kanssa. Ratsukseni olin toivonut joko Jettia tai Melbaa, ja tällä kertaa arpaonni sattui Melban kohdalle. Tunnin aiheena oli ratalaukan ratsastaminen, ja sitä treenattiin erilaisilla linjoilla ja lopulta radalla.
Alkuverkassa Melba oli ihmeen tahmea. Se pudotti ravista käynnille muutamiakin kertoja ja sitä sai hoputella useasti pysymään liikkeessä. Koetin vähän rentouttaa sitä takapään väistätysyrityksillä, jotka tosin jäivät nimen mukaisesti yrityksiksi. Laukassa ratsu sentään pysyi, mutta energisyys oli siitä kohtuullisen kaukana. Meno muistutti enimmäkseen sunnuntaihumputtelua kuin valmistautumista pieniin hyppelyihin.
Aluksi tulimme kolmen puomin suoraa linjaa, jonka välit olivat 17 metriä. Ensin hurautimme välit molemmista suunnista viidellä askeleella. Tämä onnistui ongelmitta, kun annoin Melban mennä rennosti. Sitten väleihin piti laittaa enää neljä askelta, jolloin sain ottaa vähän kaasuttelumatkaa ennen linjalle tuloa. Oikeasta kierroksesta tullessa selvisimme linjan vaadituilla askelmäärillä, mutta vasemmassa kierroksessa tuli viilattavaa. Ensimmäisellä yrittämällä Melba pääsi vähän puskemaan vasemman pohkeeni läpi, jolloin tie ensimmäiselle linjan puomille ei ollut täysin suora. Niinpä ratsu venyttämällä onnistui mahduttamaan ensimmäiseen väliin neljä askelta, mutta toinen menikin neljällä ja puolella. Uusintayrityksellä sain Melban tulemaan välit askelilla neljä ja neljä, kun tajusin opettajan ohjeiden mukaan rentoutua oikean vauhdin löydyttyä.
Sitten tulimme vasemmassa kierroksessa ristikon (ratapiirroksen este 5) ja portin (este 6). Väli piti päästä neljällä askeleella. Olin ehtinyt hyytyä odotteluaikana, jolloin ensimmäisellä yrittämällä väliin tuli taas neljä ja räpeltävä puolikas askel. Toisella yrittämällä muistin viimein herättää ratsun, jolloin väli hurahti ongelmitta neljällä. Seuraavaksi pistimme kavaletin (2) ja pystyn (3) väliin kolme askelta yhtä vaivattomasti. Lopuksi vielä ennen rataa hurautimme kaarevan linjan kavaletilta (7) pystylle (8) viidellä askeleella. Melba oli herännyt liikkumaan niin hyvin, että väli meinasi jopa käydä ahtaaksi.
Sitten pääsimme radan pariin. Opettaja neuvoi ratsastamaan mahdollisimman tasaisesta ratalaukassa pysyen. Starttasin matkaan oikeassa laukassa painaltaen pitkän sivun reippaammin kevyessä istunnassa. Ykköselle tuli hyvä kaarre seiskan ja kuutosen välistä, mutta itse hyppy oli hieman töksähtävä Melban vilkaistessa pystyn alla olleita muoviämpäreitä. Laukka kuitenkin vaihtui vasemmaksi, joten jatkoimme kolmosen ja nelosen linjalle. Väliin meni kolme askelta ja olipa se jäädä vähän ahtaaksi. Laukka ei vaihtunut, joten otin ravin kautta oikean laukan. Neloseste meni nyt paremmin laukanvaihdon kanssa. Viitoselle tullessa tuli vähän iso kaarre ja valuimme hitusen liikaa oikealle, mutta pääsimme ylittämään viitosen ja laukkasimme kuutoselle toivotusti neljällä askeleella. Kaarre seiskalle söi vähän laukkaa, joten pyysin Melbaa suoristumisen jälkeen vielä vähän reipastumaan. Seiskakavaletti ylittyi hyvin ja pääsimme kasiesteellä viidellä askeleella laukan vaihtuessa hypyssä oikeaksi.
Opettaja oli tyytyväinen rataan, sillä kaikki linjat menivät vaadituilla laukoilla. Hän kehui minun ratsastaneen rohkeasti ja pakko myöntää, että välissä meno tuntui nopealta. Enkö sitten muulloin saa ratsastettua hevosta kunnon ratalaukkaan vai tuntuuko sitten pienemmän hevosen nopeampi askellus kovemmalta kuin mitä se tosiasiassa on? Koska ensimmäinen kierros meni hyvin, nosti opettaja muutaman esteen ehkä 65-70 senttiin, ja saimme tulla uudelleen. Opettaja myös pidensi hieman kakkosen ja kolmosen väliä, kun ensimmäisellä kierroksella se oli ollut melkein ahdas. Neuvoksi tuli säilyttää hyvä, pitkä laukka, mutta tulla vähän rauhallisemmin. Minulle tuottaa vielä vaikeuksia tajuta, milloin olen ottanut laukkaa riittävästi kiinni tai lisännyt vauhtia sopivasti. Niinpä vauhtisokeus iski, ja tulimme Melban kanssa ykköselle turhan hitaasti. Ratsu otti sille miniaskeleen ja jäin itse matkasta. Sitten usutin Melbaa liikkumaan, mihin se vastasi turhankin hyvin. Kakkoskavaletti ylittyi melkoisella vauhdilla ja hukkasin taas tasapainon ja jalustimen. Kävin keikkumassa vinossa satulassa, mutta onnekseni sain kammettua itseni kyytiin. Kolmosesta menimme tämän takia ohi. Opettaja käski ottamaan radan alusta. Nyt keskityin hakemaan energisen, mutta hallitun laukan. Sen avulla rata sujui kivasti kuutoselle saakka, jossa hukkasin taas vasemman jalustimen. En ehtinyt kaivaa sitä ennen seiskaa, joten käytin ravissa ja otin uuden lähestymisen. Tästä huolimatta Melba oli kuulolla ja venytti itsensä kasille hyvin viidellä askeleella. Laukka myös vaihtui siinä oikeaksi, ja saimme radan suoritettua.
Olen mieltynyt tehtäviin, joissa haetaan tiettyä laukkamäärää. Ne auttavat ensinnäkin pitämään keskittymisen yllä ja toisekseen opettavat hiljalleen tuntemaan, milloin hevonen menee sellaista laukkaa, jossa välin pääsee toivotusti. Melban kanssa tosin tein tänään sen virheen, että kaasun löytymisen jälkeen en oikein tasapainottanut sitä enää, vaan annoin sen päästellä menemään. Veikkaan, että muutamilla puolipidätteillä oikeissa kohdissa Melba olisi päässyt tulemaan esteelle parempaan hyppykohtaan, jolloin en olisi horjunut itse matkasta. Oli kuitenkin mukava huomata, että Melba kesti hutilointini eikä alkanut itse epävarmaksi. Siitä syystä sillä olikin varsin kiva hypätä ja voisinpa jatkossakin treenailla näitä asioita sen kanssa enemmänkin.
Tommi (vas.) ja Tuisku.
Loppuun vielä surullisia uutisia. Tallin 27-vuotias Tuisku-herra lähti tänään vihreämmille laitumille vanhuuden vaivojen pahennettua. Tätä ruunaa tulee kyllä ikävä, sillä se oli vielä vanhalla iälläänkin reipas ja kaikenkokoisia ratsastajiaan kiltisti totellut ratsu. Kaipaamaan jää moni muukin, kuten Tuiskun paras kaveri Tommi.
Arpaonni sattui olemaan sitä mieltä, että oli tullut minun vuoroni kokeilla tallin uusinta ratsua eli Montoya II:sta. 8-vuotias Manu on kunnon ratsun kokoinen 170 sentin säkäkorkeudeltaan. Koulutustaso on heA ja estepuolella 110 cm. Varsin hyvä lisä siis tallin ratsuvalikoimaan. Tallin sivuilla ruunaa luonnehditaan varmaksi hyppääjäksi, joka tosin saattaa kiihdytellä. Koulupuolella ratsu on reipas ja kuuntelee istuntaa hyvin. Jos kuskin tasapaino ei pidä, ratkaisee Manu tilanteen lisäämällä vauhtia.
Ensimmäiset jännät hetket uuden ratsun kanssa koettiin jo pihalla. Punainen pakettiauto oli iso hui Manulle, jonka piti pyöriä sitä tuijottamaan. Kun pääsimme maneesiin turvaan, ihmettelin hevosen outoa takapään väistöä. Pääsin kuitenkin selkään ja aloin säätää jalustimia. Siitäpä hevonen kiskaisi itsensä ravin ja laukan sekoitukseen, ja hyvällä tuurilla roikuin mukana yhden jalustimen varassa. Kun sain ratsun pysähtymään, pyysin opettajaa pitelemään. Hän arveli kouluraipan pelottavan Manua, ja niinpä se jätettiin pois. Aikaisemmin ratsulla on kyllä ollut raipalliset ratsastajat ongelmitta, mutta tällä kertaa koettiin paremmaksi jättää se matkasta. Eikä Manu kyllä sitä tarvinnutkaan, joten turha koriste se olisi ollut.
Tunti aloitettiin käynti-ravi-käyntisiirtymillä. Tavoitteena oli mennä pari kolme askelta käyntiä ja noin kymmenisen raviaskelta, kunnes taas palattiin käyntiin. Aluksi ravipätkät olivat pitkiä, kun Manu ei meinannut haluta hidastaa. Hiljalleen äänellä rauhoittamalla Manu alkoi tasoittua, ja siirtymät paranivat huomattavasti. Tämän jälkeen saikin jatkaa koko ajan ravissa huolehtien, että meno pysyisi tasaisena. Hetkittäin Manu lähti kipittämään, mutta hiljalleen aloin oppia ennakoimaan sen verran, että osasin rauhoittaa tilanteen hetkeä ennen kuin ratsu itse keksi lähteä kipittämään. Treeni oli mukavaa keskittymisen harjoittelua itselle, sillä sokeudun helposti vauhdin kanssa ja luulen meneväni asiallisesti, kun oikeasti vauhtia on yleensä vähän liikaa.
Tämän jälkeen siirryttiin pitkälle sivulle tehtyihin pohkeenväistöihin. Yhden sivun aikana ensin väistätettiin hevosen takaosa sisemmäs etuosan pysyessä uralla ja sitten vipsautettiin puolestaan etuosa sisemmäs takaosan jäädessä uralle. Näitä pätkiä ehti ottaa yhden sivun aikana useamman. Manu väisti aika kivasti aina takapään sisemmäs, mutta itselleni tuotti hankaluuksia saada avut oikein, jotta puolestaan etuosa menisi sisempänä takaosan pysyessä uralla. Niinpä tahdoin välillä vääntää hevosta turhan paljon mutkalle etuosasta, jolloin meno oli kovin kaukana väistöstä. Lopulta tajusin hidastaa vauhtia sen verran, että ehdin ajoissa korjata etenemistä muistuttamaan enemmän väistöä. Jäin kuitenkin turhan paljon säätämään ohjan kanssa, kun pohkeet olisivat saaneet joutua töihin rutkasti enemmän.
Opettaja oli jo tunnin aluksi ehdotellut kouluväännön ja miniesteiden sekoitusta. Minullehan se uudesta ratsusta huolimatta sopi enemmän kuin hyvin. Aluksi ylittelimme kolmea puomia ympyrällä ravissa. Ne sujuivat varsin kivasti eikä kummempaa säätöä tarvinnut tehdä. Sitten samaa kuviota tultiin laukassa kevyessä istunnassa. Koulujalustimien varassa kevyt istunta oli aika hutera, mistä seurasi kuskin epätasapainoa. Manu ratkaisi tilanteen tallin sivujen luonnehdin mukaan vähän innostumalla. Lopulta sain itseni tukevampaan asentoon, jolloin tiet puomeille tulivat paremmin ja sain hevosenkin pysymään tasaisemmassa laukassa. Jatkoa varten kannattaisi lyhentää jalustimia näinkin pikaista harjoitusta varten mieluummin kuin räpeltää väärän mittaisilla jalustimilla sinnepäin.
Loppuun ehdimme hypätä neljän ristikon radan kahdesti. Olen lahjakkaasti jo unohtanut, millainen rata oli kyseessä, joten piirros jää nyt väliin. Ensimmäisellä kierroksella Manu otti vauhdin omiin nimiinsä ja paineli minun pyynnöistäni kummemmin välittämättä oman mielensä mukaan. Kaahausta meno ei ollut nähnytkään, mutta olisin kuitenkin toivonut olevani se, joka kertoo, mitä vauhtia mennään ja minkä verran. Toiselle kierrokselle opettaja ohjeisti pidättämään ja päästämään sopivassa suhteessa, jotta ratsu alkaa kuunnella. Ensimmäisellä kierroksella tahdoin jarruttaa ja sitten puolestaan nakata ohjat miten sattuu, jolloin hevonen pääsi taas venymään. Toinen kierros menikin vähän paremmin, kun olin hereillä. Manu otti pidätteet todella asiallisesti vastaan ja pysyi rauhallisessa laukassa, kun muistin myödätä, mutten nakata ohjia kokonaan pois. Toinen kierros olikin hallitumpi kokonaisuus, ja Manusta jäi sen perusteella ihan mainio esteratsun mielikuva. Voi vain olla, ettei minun puutteellisilla jarrutuskyvyilläni ihan vielä kannata haaveilla isommille esteille menosta tällä ratsulla, vaikka hyppykapasiteettia sillä olisi varsin mainiosti.
Tunnin perusteella Manusta jäi hyvä fiilis. Sillä on oma moottori, jarrut sekä sopivasti herkkyyttä. Äkkiseltään se ei tuntunut kauhean vinolta kumpaankaan suuntaan, joskin vähän tehokkaammassa kouluväännössä saattaa löytyä puolieroja helpommin. Manu säpsähti tunnin aikana pari kertaa muita ratsuja, mutta se lienee ymmärrettävää, kun sitä ei vielä ole tarhattu muiden kanssa. Muuten jään kyllä odottamaan mielenkiinnolla seuraavaa tuntia tämän ratsun kanssa.
Sitten vielä ihan muihin asioihin. Hetken hurmassa innostuin ratsastussimulaattorista ja kävin keikkumassa moisen kyydissä puolen tunnin verran. Simulaattori kertoi armotta sen, minkä jo tiesinkin: istuntani on valahtanut vasemmalle. Lisäksi pohkeeni tahtovat vähän liikkua oman mielensä mukaan, mikä puolestaan heijastuu käsiini, jotka tahdittavat pohkeiden menoa omalla heilumisellaan. Kun pääsin vähän jyvälle simulaattorista, antoi sen ohjaaja hyviä vinkkejä vinouden korjaamiseen. Minun tuli kääntää lantiotani vähän oikealta puolelta, jolloin sain korjattua vinoutta. Samalla saan huolehtia siitä, etten anna oikean kyljen painua ruttuun. Muuten ohjaajalta tuli positiivista palautetta siitä, että istuntani etenkin laukassa oli aika toimivaa eikä kaivannut kummempaa korjausta. Itse olin hurjan tyytyväinen siihen, että loppuun tehdyssä testissä sain istuntani vakautettua kohtuullisesti sekä korjattua vinouttani. Nyt enää tarvitsisin oikean hevosen, joka puksuttaa yhtä tasaisesti eteenpäin kuin tämä uljas ratsastussimulaattoriratsu teki. Tai jos saisin edes puolet videolla näkyvästä istunnastani vietyä oikean hevosen selkään, olisi sekin jo erävoitto.
Videosta kiitos Noralle! Hän testasi simulaattorin myös, joten lukaiskaahan hänenkin kokemuksensa.
