989 päivän päästä

Se tuli hiljalleen. Kun olin Noran mukana tallilla ja kisoissa. Kun aina välillä vilkuilin blogiani. Se tunne, että halusin ratsastamaan. Hiljalleen se kypsyi lisää mielessäni, kunnes tällä viikolla se iski kunnolla: satulaan oli päästävä. 

Juhannusviikonloppu rajasi hieman vaihtoehtoja, mutta sitten löytyi Kirstinän tila ja sieltä kolmen hengen jatkotason tunti. Tasoluokituksella ei ollut minulle mitään väliä, etenkään pienessä ryhmässä, koska halusin vain ratsastamaan. Enhän edes tiennyt, pysyisinkö satulassa. Halusin vain päästä kokeilemaan, miltä siellä satulassa istuminen tuntuisi vaatimattomasti liki kolmen vuoden tauon jälkeen.

Ratsukseni sain 18-vuotiaan Eqin, lempinimeltään Pansku. Rotevana eestinhevosten edustajana se tuntui oikein passelilta, eipähän ainakaan päässyt huimaamaan noin 155 sentin korkeudessa. Pansku oli kaikin puolin oiva valinta, kun tunnin ohjelmassa oli hellekelin takia hyvin rauhallinen maasto. Kävimme käppäilemässä peltojen vieressä mennyttä tietä ja otimme sille kaksi ravipätkää. Selvisin näistä kunnialla ja kieltämättä jäi vähän kytemään, että olisihan tässä voinut enemmänkin puuhata. Laukkaakin olisi ollut kiva päästä testaamaan. Pansku puksutti tasaisen varmasti ja kuunteli kaikki pyyntöni mainiosti. Ihana humma!

Ratsastuksen aikana ja sen jälkeen hymyilin kilpaa auringon kanssa. Miten olinkaan niin kotonani, vaikka viime kerrasta oli niin pitkä aika? Ennen maastoon lähtöä ehdin kentällä vähän tunnustella Panskua, ja se vaikutti siltä, että olisihan sillä kouluakin voinut kokeilla vääntää. Mutta nyt tällainen humputtelukerta oli ehkä juuri sitä, mitä tauon jälkeen halusinkin. Oli ihana tuntea hevosen liike ja tuntea samalla se, miten oma kroppa muisti tehneensä tätä ennenkin. Vähän toki paikat kinnasivat vastaan ja esimerkiksi keventämisessä tuntui tarvitsevan ihan eri lihaksia kuin muissa lajeissa. Se ei toki yllättänyt, kyllä se tauko on tehnyt tuolta osin tehtävänsä. Vaan eiköhän se kroppa siitä vetristyisi, jos tätä tekisi taas säännöllisesti. Säännöllisyydestä en tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että saatan löytää itseni satulasta uudelleen vähän lyhyemmällä tauolla kuin mitä nyt oli.

Ok+++

Keskiviikkona oli tuplaheppailun vuoro. Ensimmäinen tunti meni esteiden parissa kolmen ratsukon voimin. Ratsukseni nappasin Paven. Alkuverryttelyn sileän osuuden menimme omaan tahtiimme. Pave oli hieman uneliaana, mutta laukassa eteni ihan kivasti. Asetukset ja taivutukset eivät juuri menneet läpi, ja Pave oli jäykkä etenkin oikealle.

Ennen kertaalleen tultua rataa tulimme yksittäisiä tehtäviä: ravipuomeilta ympyrällä hypätylle ristikolle, ristikolta lävistäjäesteelle ja ympyrällä hypätylle kavaletille, suora linja kera lävistäjäesteen ja ristikon sekä askeleen sarja. Puomit ja esteet menivät ihan ok, vaikka opettaja toivoi meiltä laukkaan terävyyttä. Yritin herätellä Pavea, mutta olla päästämättä sitä pitkäksi. Kovin napakkaa laukkaa en löytänyt, mutta pientä petrausta ehkä kuitenkin. Kaikessa säätämisessä menin hassusti unohtamaan tehtävän, jolla oli suora linja sekä sen perään hypätyt lävistäjäeste ja ristikko. Sain muistettua suoran linjan, jonka jälkeen lopetinkin tehtävän tyytyväisenä. Ei muuta kuin perään vielä lävistäjäeste ja ristikko. Askeleen sarja meni ihan ok, vaikka olisin saanut ratsastaa laukan aktiivisemmaksi.

Rata oli noin 70-senttinen: suora linja, lävistäjäeste, pysty, kavaletti, askeleen sarja sekä kaareva linja. Sain Paven laukkaamaan nyt vähän paremmin, ja suora linja meni ihan hyvin. Lävistäjäpysty samoin. Toiselle pystylle ajauduimme lähelle, ja vähän hyydyin. En uskaltanut ratkaista tilannetta, vaan jätin sen Paven hoidettavaksi. Koska ponnistuspaikka ajautui lähelle, nappasi Pave pystyltä puomin takasillaan. No, matka jatkui. Kavaletti meni ok, ja sarjalle saimme tultua nyt sujuvammin. Edessä oli radan päättävä kaareva linja, joka meni hyvin.

Rata oli minulta kaikin puolin asiallinen suoritus. Perisuomalaiseen tapaan totesin, että aika ok. Tunnilla myös hyppäämässä ollut Nora totesi kivasti, että enemmänkin ok+++. Laukka pyöri ihan ok, ja yhtä vaille ponnistuspaikat olivat toimivia. Laukatkin taisivat yhtä tai kahta kertaa lukuun ottamatta vaihtua. Parasta oli kuitenkin se, että ratsastin suunnitelmallisesti enkä vain tärissyt jännityksestä ja heittäytynyt matkustajaksi. Hyppääminen oli taas itse asiassa kivaa. Pave meni jokaisen esteen mutkitta, ja muistin aika hyvin pitää pohkeet lähestymisissä tuntumalla. Se alkaa onnistua kerta kerralta paremmin, mikä on oikein hyvä juttu. Tunti oli taas hyvä kokemus esteiden parissa. Tällaisia hyppytuntien kuuluukin olla.

Tauon jälkeen kouluvalmennuksessa

Tiistaina menin pienen tauon jälkeen Artsin koulutunnille. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja ratsunani oli Eki. Alkuverryttelyssä työstimme loivia kiemurauria sekä laukkaa keskiympyrällä. Tunnin varsinaiseen tehtävään sisältyivät pohkeenväistöt, puoliympyrät sekä ympyrät.

Ekiä sai tuttuun tapaan hieman herätellä alkuverryttelyssä. Ympyröillä sain hyödyntää vasta-asetusta sekä samalla ratsastaa Ekin sisäjalkaa pohkeella töihin. Yleensä Eki on jäänyt minulla vasemmalle ohjalle tyhjäksi, mutta tällä kertaa se oli yllättäen sieltä vähän raskas. Vasta-asetusten avulla sain suoristettua Ekiä paremmin eikä se jäänyt kenottamaan niin oikealle kuin yleensä minun kanssani. Loivat kiemuraurat menivät ihan ok, kunhan muistin olla vääntämättä Ekiä mutkalle ja ajatella sen päätä enemmän etujalkojen väliin.

Tunnin pääkuviolla teimme pitkän sivun alusta pohkeenväistön keskihalkaisijalle, suoristimme ja kaarsimme puoliympyrän avulla pitkälle sivulle. Tällä tavalla tulimme tehtävää ravissa. Lisäsimme tehtävään myös laukan, joka nostettiin väistön jälkeisen suoristuksen päätteeksi. Sen jälkeen ratsastimme edelleen puoliympyrän pitkälle sivulle päätyen. Pitkälle sivulle pyöräytimme voltin ja jatkoimme toiselle pitkälle sivulle ratsastaen siitä lyhyen lävistäjän ja pätkän vastalaukkaa uralla. Ennen pitkän sivun loppua siirryimme raviin.

Raviväistöissä sain tehdä töitä, että sain pidettyä sekä Ekin etuosan hanskassa että takaosan väistämässä. Väistöt oikealle olivat hieman helpompia, kertaalleen saimme ihan tasaisen ja kohtuullisen tahdikkaan esityksen siihen suuntaan. Väistöt vasemmalle taas takkusivat. Eki pääsi pullahtamaan etuosastaan mutkalle, jolloin takaosa jäi auttamatta matkasta. Yritin tasapainotella apujeni kanssa, että saisin etuosan pidettyä hanskassa, mutta takaosan väistämässä ja samalla koko Ekin liikkumassa vielä suunnilleen eteenpäin. Väistöt vasemmalle eivät helpottuneet, mutta pari viimeistä yritystä poiki jo vähän asiallisempia askelia. Ravissa ratsastettu puoliympyrä meni ihan hyvin. Kunhan vain muistin olla edelleen vääntämättä Ekiä mutkalle ja ajatella sopivaa suoruutta. Niin ja pitää Ekin myös liikkeellä.

Tehtävään lisättiin laukka, joka nostettiin pohkeenväistöä seuranneen suoristuksen jälkeen. Ensimmäisenä piti nostaa oikea laukka, vaan eihän se noussut. Eki kiemurteli, ja saimme tehdä koko tehtävän alusta. Toisella yrittämällä laukka nousi, mutta ei kovin sujuvasti. Pitkälle sivulle pyöräytetyllä voltilla sain edelleen miettiä suoristamista ulko-ohjalla sekä Ekin sisätakajalan aktivointia. Ideana oli ratsastaa rauhassa askel kerrallaan. Voltit sujuivat asiallisesti, kun muistin höllätä sisältä. Pitkällä sivulla sain suoristettua Ekiä muutaman kerran niin, että se tuntui parin askeleen ajan kantavan itsensä rehellisesti edestä. Ne olivat hyviä, joskin sangen lyhyitä hetkiä. Laukkatehtävää jatkoimme vielä ratsastamalla toiselta pitkältä sivulta lyhyen lävistäjän ja jatkamalla uralla hetken vielä vastalaukkaa. Oikeassa laukassa Eki pääsi pari kertaa pudottamaan lävistäjällä raville, mutta vasemmassa laukassa se hanskasi homman hyvin. Tärkeintä oli olla panikoimatta itse ja istua jämäkästi. Vastalaukkapätkissä, olivat ne kuinka helpolla kuviolla tahansa, tuppaan itse hieman ylivarmistelemaan ja siten säätämään, mikä ei yllättäen auta. Saimme korjata loppuun vielä hankalamman suunnan eli oikean laukan. Nyt maltoin itse paremmin. Pysyin Ekin tukena, mutta en hötkyillyt liikoja, jolloin saimme tultua lyhyen lävistäjän ja pitkän sivun asiallisesti vastalaukassa.

Loppuravissa emme tehneet enää kummempia. Huolehdin vain, että Eki ravasi edelleen. Ravissa se liikkuikin aika mukavasti. Muistuttelin itseäni vielä suoristamaan Ekiä, mikä auttoi parantamaan ravin sujumista. Hyväksi neuvoksi tuli ratsastaa laukkaa rauhallisessa tahdissa askel kerrallaan. Näin Ekin etu- ja takaosa pysyisivät yhdessä eivätkä ajautuisi siihen, että menevät melkein eri tahtia. Ravissa Ekiä kuulemma puolestaan saa ratsastaa eteen vähän pidempää askelta tavoitellen. Tässäpä ajatusta jatkoa varten. Vaikka Ekin kanssa sai tehdä hommia, oli se hyvä valinta kouluvalmennukseen. Se on kiltti ja yritteliäs eikä herneile pahemmin, vaikka kuski välillä tuuttaa melkoista apujen sekamelskaa. On se vain pitkäpinnainen kaveri, hyvä niin.

Höntsäilylenkillä

Lauantaina kolmen hengen JKH-tiimimme kävi höntsäilylenkin maastossa. Ratsukseni sain Tupun, jolla olen mennyt tasan kerran maastossa. Se kerta olikin vähän lennokkaampi. Nyt onneksi askellajeina olivat vain käynti ja ravi, joten arvelin (ja toivoin) Tupun pysyvän paremmin hyppysissä.

Kävimme köpöttelemässä Kotakankaan lenkin. Metsäosuuden ravasimme, muuten pysyimme käynnissä. Metsässä hyttyset pääsivät hyökkäämään kimppuun, mutta teillä tuuli sopivasti eivätkä ötökät häirinneet niin. Metsän käyntiosuudessa Tupu ehdotteli pari kertaa ravia, mutta kaahailuajatusten sijaan taisi vain haluta ötököitä pakoon.

Lenkki sujui kaikin puolin leppoisasti. Matkaa kertyi alle seitsemän kilometriä, mutta rauhallisessa vauhdissa sen taittamiseen meni vähän päälle tunti. Tupun kanssa voisin lähteä toistekin tällaiseen höntsäilymaastoon.

Leppoisa maasto paarmoista huolimatta

Sunnuntaina oli harvinaista herkkua tarjolla, sillä pääsimme pitkästä aikaa JKH-tiimimme kera maastoon. Minun ratsunani oli Gia, Nora meni Hempalla ja Kaisa Vakella. Kesäinen keli oli oikein kohdillaan, mutta sen haittapuolena olivat sinnikkäät paarmat. Niistä onneksi pääsi aina hetkeksi ravissa ja laukassa eroon.

Kävimme tutun, vähän alle kymmenen kilometrin lenkin. Kävelimme kaikki tieosuudet, mikä hieman pidensi lenkin kestoa. Kankailla otimme yhden rauhallisen laukkapätkän. Muuten taivalsimme käynnissä ja ravissa. Reissu meni mukavasti, ja Gia käyttäytyi mainiosti. Maasto oli siis kaikin puolin leppoisa, jos vain niistä paarmoista olisi päässyt kokonaan eroon. Vaan kesä, kärpäset ja harmillisesti myös paarmat taitavat vain kuulua yhteen.

Aikaa ajatella ja korjata

Sunnuntaille tarjolle tuli estetunti ja olihan sille osallistuttava. Ratsukoita oli yhteensä kolme, ja ratsukseni sain Gian. Alkuverryttelyssä kävin askellajit itsenäisesti läpi. Pyrin ratsastamaan Giaa alusta alkaen vähän pyöreämpää menoa tavoitellen. Onnistuin saamaan sellaista matalahkoa pyöreyttä, mutta en saanut viriteltyä Giaa ryhdikkään pyöreäksi. Giaa sai myös hieman nohitella, mutta laukassa meno alkoi jo sujua.

Tunnilla hyppäsimme muutamat yksittäiset tehtävät, kunnes tulimme niiden pohjalta kasatun radan kahdesti. Yksittäisinä tehtävinä tulimme ympyrällä pystyä, kaarevia linjoja kahdeksikolla ja askeleen sarjaa. Tehtävät menivät hyvin, ja laukanvaihdot onnistuivat joko suoraan hypyissä tai lennosta pian hypyn jälkeen. Muuten sain kiinnittää huomiota siihen, että ratsastin Giaa myös ennen ja jälkeen esteitä. Gia kun pääsi vaivihkaa vähän pitenemään, jolloin ponnistuspaikat ajautuivat hieman lähelle. Tsemppasin myös käsien rentouden kanssa.

Lopuksi hyppäsimme noin 70 sentin radan kahdesti: kahden pystyn suora linja, okserin ja pystyn kaareva linja, askeleen sarja sekä pystyn ja kavaletin kaareva linja. Ensimmäiselle kierrokselle lähdimme aavistuksen hitaassa laukassa. Tämä aiheutti kaksi liian lähelle tullutta ponnistuspaikkaa, joista Gia joutui melkein kiipeämään hyppyihin. Hyvää oli kuitenkin se, että tajusin noiden tilanteiden jälkeen ratsastaa laukkaa hieman eteen, jotta eteneminen löytyi taas emmekä jääneet himmailemaan liikaa. Laukanvaihdot tulivat jälleen joko suoraan hypyissä tai nopeasti lennosta niiden jälkeen korjaten.

Toiselle kierrokselle tajusin lähteä selvän korjausajatuksen kanssa: Giaa pitäisi muistaa ratsastaa pohkeella, mutta olla päästämättä edestä pitkäksi. Lisäksi päätin yrittää muistaa tehdä radan aikana pieniä tarkistuksia, että Gia pysyi kuulolla. Rata menikin nyt tasaisemmin, vaikka aloitin sen häröilemällä suoran linjan ykköseltä kakkoselle. Yritin tulla sen nyt toivotusti viidellä, kun ensimmäisellä kierroksella laitoimme siihen kuusi. Ponnistuspaikka ykköselle ajautui kuitenkin hieman liian lähelle enkä saanut Giaa venyttämään, vaikka pyysin sitä hypyn jälkeen eteen. Saimme kuitenkin rytmistä kiinni, ja väli meni kuudella askeleella ihan ok. Tämän jälkeen tsemppasin paremmin, ja loppurata sujui asiallisesti. Kivaa oli se, kuinka ehdin ajatella ennen estettä sekä tehdä tarvittavia korjauksia heti hypyn jälkeen. En jäänyt siis miettimään pelkästään tulevaa hyppyä, vaan muistin ratsastaa esteiden välissä. Mukava onnistuminen, sillä joskus tuntuu, ettei radalla ehdi ja muista edes hengittää.

Loppuun saimme tulla vielä suoran linjan nyt viimein sillä viidellä askeleella. Yksittäisenä tehtävänä sain keskittyä vain siihen, jolloin hain Gian heti sopivaan laukkaan. Ponnistuspaikka ykköselle tuli nyt hyvään kohtaan, ja pienen kannustuksen kera Gia meni välin kepoisasti viidellä askeleella. Siihen päättyivät tunnin hyppelyt, ja loppukäynnit kävimme käppäilemässä peltolenkin kautta. Tunnin jälkeen oli taas ilo huomata se, etten ollut jännittänyt tunnin aikana ollenkaan. Sen sijaan tunsin olevani tutuilla vesillä ja kaiken huipuksi nautin hommasta. Gian kanssa on kyllä ilo hypätä. Se on niin konkari siinä hommassa, että kuskikin voi kuvitella osaavansa jotain.

Askelten sovittamisen kinkkisyys

Maanantain tunnilla meitä oli vain kolme ja pääsimme puomien ja kavalettien pariin. Ratsukseni sain toista kertaa Laren, tunteja toisinaan tekevän yksityisen suomenhevosruunan.

Aloitimme koulutyöskentelyllä ratsastamalla käynnissä ja ravissa toisen pitkän sivun sahakuviolla. Kulmasta käänsimme lävistäjälle, liki keskihalkaisijaa käänsimme terävästi takaisin uraa kohti ja toistimme saman kuvion vielä toisen kerran pitkän sivun aikana. Käynnissä oli vielä hyvin aikaa kääntää, mutta ravissa saikin olla paljon tarkempi ja nopeampi. Muutama käännös valuikin liian pitkäksi, kun haahuilin enkä ollut riittävän nopea valmistelemaan uutta käännöstä. Kun olin tarkempi, sujui kuvio ja kääntyminen hyvin.

Laukassa ratsastimme päätyihin neliöt. Toisessa päädyssä menimme samalla yhden puomin yli. Tälläkin tehtävällä ideana oli kääntää kulmat terävästi ja nopeasti. Laukassa matka taittui käyntiä ja ravia joutuisammin, joten hitaat reaktioni saivat kulmistamme vähän vaihtelevia. Lare kyllä kääntyi aina, kun sitä ehdin pyytää. Sinällään kulmat neliöillä olivat ok, mutta olisi niitä terävämmiksikin saanut. Oikeassa laukassa sain suoristaa tarkemmin, sillä muutoin Lare pääsi vähän valumaan ulos.

Seuraavaksi ravailimme molemmilla lävistäjillä olleita kolmen puomin suoria linjoja. Lare vähän tohotti, mutta selvitti puomit isompia kolistelematta. Lävistäjille käännyttäessä sai käyttää edelleen ajatusta terävämmästä kulmasta. Tämä auttoi suoristamaan tehtävälle. Hiljalleen kääntämisen sijasta terävä käännös sai myös muistamaan suoristamisen. Tehtävä sujuikin mukavasti, vaikka välillä annoin Laren kipittää vähän turhaan.

Lopuksi tulimme laukassa samaiset lävistäjät siten, että niille tultiin oikeassa laukassa kaarevalla linjalla yksittäiseltä puomilta ja vasemmassa laukassa yksittäiseltä kavaletilta. Samalla keskimmäinen puomeista nousi kavaletiksi molemmilla lävistäjillä. Tehtävän kinkkisin osuus oli löytää oikea askelmäärä kaarevalle linjalle. Lare innostui hommasta huomattuaan, että siinä pääsee vähän hyppäämään. Niinpä se pääsi hieman intoilemaan aina puomeja ja kavaletteja kohti. Minun olisi pitänyt ottaa pidätteet nopeasti läpi ja jatkaa ratsastusta siitä, mutta jäin koko ajan vähän jarru päälle. Niinpä laukkaan ei löytynyt tasaista rullaavuutta, jolloin ei löytynyt oikeita askeliakaan. Pari kertaa pääsimme kaarevan linjan asiallisesti, mutta useimpina kertoina tollottelin väliä pohtien, millä ihmeen askelmäärällä siihen olisi pitänyt sopia. Nyt ei vain ottanut askel sopiakseen. Lare oli kuitenkin niin menossa, ettei sitä haitannut vähän huonot lähestymiset, vaan se hyppäsi aina yhtä iloisesti. Laukkojakin se nappaili hypyissä oikein, mutta saimme myös korjata muutamia ravin kautta.

Loppukäynnit kävimme peltolenkin kautta, kun menin toivomaan asiaa. Larella oli kyllä virkistävää mennä. Sitä ei tarvinnut kyllä nohitella liikkumaan. Sen sijaan minun olisi pitänyt hoksia, miten saan sen malttamaan sopivasti. Sillä tavalla olisivat ne oikeat askelmäärätkin voineet löytyä kaareville linjoille. Vaan onneksi oli vain kavalettikorkuisia esteitä, niin ne selvittiin vähemmän näteillä ponnistuspaikoilla. Hassuhan se Lare oli kaikessa innokkuudessaan. Enhän minä suomenhevosia osaa moisesta paheksua, sehän vähän kuin kuuluu niiden persoonallisuuteen. Kuskin ratsastus- ja vaikuttamistaidoista voidaankin puhua sitten joskus toiste, hah.

Suorituspaineita kenraalissa

Perjantain Artsin koulutunnilla pääsimme odotetusti treenaamaan kisaohjelmaa eli lasten esiohjelma A:ta. Menin tunnin Gialla yhdessä kahden muun ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan ulkokentälle, jonne oli pistetty kouluaitoja ja puomeja rajaamaan rataa. Tunnilla ehdimme käydä läpi oikeastaan koko ohjelman, tehtävät mentiin toki tämän takia aika vähäisillä toistoilla.

Keskihalkaisijalle osuimme tänään paljon paremmin. En tosin tiedä tähän syytä. Vinkiksi tuli tulla keskihalkaisijalle hevosen jäykemmässä kierroksessa, niin kääntäminen sujuisi paremmin. Vinkki tuntui hassulta, mutta kai se sitten toimi.

Nelikaarinen kiemuraura oli reitiltään ihan ok, kun oli jo aitoja ja puomeja merkkeinä. Kiemurauralle sain vinkin ratsastaa Giaa kaarteissa vasemmalle pois kenottamasta vasemmalle. Kaarteet oikealle puolestaan sai istua ja säilyttää Gian etenemisen. Suoristuskohdat menivät nyt enemmän ajatuksella, jolloin en vain hypännyt niiden yli ja kiirehtinyt uuteen suuntaan.

Oikean laukan ohjelma oli muuten ok nostoineen ja voltteineen, mutta lävistäjän keskellä tehdyn laukasta raviin siirtymisen jälkeen Gia jäi kiireiseksi. Se piti muistaa ottaa ajoissa kiinni, mikäli halusi vasemman laukan nousevan tarkemmin. Lävistäjällä sain vähän hakea tietä, sillä sen keskikohdan jälkeen olin aina valumassa uralle kirjainta liian aikaisin. Ilmeisesti päässäni ratsastin lyhyellä radalla, vaikka pitkällä radallahan sitä oltiin. Vasen laukka voltteineen ja siirtymisineen oli ok, kunhan sain Gian malttamaan. Vasemmassa laukassa se mieluusti yritti vähän venähtää ja mennä sellaista hiihtelylaukkaa.

Ratsastimme myös kertaalleen siirtymisen ravista käyntiin, siitä heti käännetyn lyhyen lävistäjän sekä siitä jatkuneen puoliympyrän, siirtymisen takaisin raviin ja lopputervehdykseen jatkamisen. Lyhyt lävistäjä tuli tosiaan nopeasti, ja siirtyminen ravista käyntiin piti tehdä oikeastaan jo lävistäjälle kääntäen. Puoliympyrä käynnissä oli ok ja mukava hengähdyshetki. Siirtyminen takaisin raviin oli myös ihan hyvässä kohdassa eikä lopputervehdyskään tuottanut pulmia.

Siinä olivatkin tunnin treenit niputetusti. Oli mukava päästä harjoittelemaan ohjelmaa osissa ja huomaamaan, mihin asioihin pitää kiinnittää huomiota. Ratsastin kuitenkin jo tänään suorituspaineissa, jolloin en oikein saanut Giaa kuulolle. Pelkään pahoin olevani kisoissa vielä enemmän kierroksilla. Olisipa kiva osata hallita hermot! Hetkittäin sain Giaa rennoksi ja pyöreäksi, mutta aika paljon se meni myös pää ylhäällä hiihdellen. Paikoin kuitenkin löytyi mukavaa energiaa ja samalla sopivaa malttamista, että ei tämä kenraali nyt ihan penkin alle mennyt. Jotenkin siitä hommasta tulee kuitenkin vain niin kamalan totista, kun ne kamalan jännät koulukisat ovat ihan nurkan takana.

Lunta tulvillaan on raikas kevätsää

Sunnuntaina oli taas maastoreissun vuoro, tällä kertaa kolmen ratsukon voimin. Minun ratsunani oli Gia. Olin kovasti haaveillut kangasreittien kiertämisestä, vaan tämä eriskummallinen kevät ei ollut kanssani samaa mieltä. Saimme nimittäin käydä maastossa lumisateen siivittämänä. Päädyimme sitten käymään mutkan Kotakankaantien päässä, jonka jälkeen samoilimme metsäreittiä pitkin Hangaksentielle ja siitä takaisin tallille.

Kotakankaantie oli onneksi hyvässä kunnossa, joten pääsimme etenemään siinä kaikissa askellajeissa. Laukkapätkiä otimme kaksi, yksi molempiin suuntiin. Gia laukkasi mukavan tasaisesti niin mennessä kuin tullessa. Mitä nyt jarrutusmatka hieman toisessa laukassa venyi, kun Gia olisi mielellään jatkanut vielä. Kunpa oikeasti pääsisimme pian kankaille ja pidempien laukkapätkien pariin!

Metsäreitti oli paikoin luminen ja jäinenkin. Käynnissä pääsimme kuitenkin sen ihan kohtuullisesti. Kotimatka taittui käynnissä sujuvasti. Sangen räntäisestä lumisateesta huolimatta tallille palattiin hyvillä mielin. Ei sitä onneksi sokerista olla, vieläkään.

Voltteja ja vastalaukkoja

Perjantain Artsin koulutunnin menin Gialla kahden muun ratsukon seurassa. Pääsimme treenaamaan voltteja oikein huolella sekä vastalaukkaa.

Volttikuviolla tulimme maneesin yhden puolikkaan oikeassa ja toisen puolikkaan vasemmassa kierroksessa. Suuntaa vaihdoimme ratsastamalla pitkän sivun keskeltä radan poikki. Voltteja teimme molemmissa kierroksissa kaksi: ennen kulmaa ja sen jälkeen. Tulimme lyhyen pätkän tehtävää käynnissä, kunnes siirryimme tahkoamaan sitä ravissa. Alkupuolella ravitehtävää teimme radan poikki tehdyn kaarron aikana I-kirjaimessa muutaman askeleen käyntisiirtymisen. Myöhemmin jätimme siirtymisen käyntiin pois ja sen sijaan teimme siinä askeleen lyhentämisen.

Tehtävällä voltit oikealle sujuivat mukavasti. Toki niissä oli hiottavaa, pääosin Gian pitämisessä sopivassa ravissa hiihtämisen sijaan. Voltit vasemmalle vaativat selvästi enemmän työtä. Oli hassua huomata, miten oma asentoni muuttui suuntien välillä. Oikeassa kierroksessa sain kannettua käteni suunnilleen vierekkäin, mutta vasemmassa kierroksessa ne alkoivat hylkiä toisiaan. Huomasin pitäväni käsiä kuin ajaisin pyörää. Käteni karkasivat kauas toisistaan ja jäivät harottamaan kumpikin tahollaan. Vasemmalle tehdyillä volteilla sain myös työstää Giaa asettumaan selvemmin, sillä muutoin se jäi kenottamaan oikealle. Siirtymiset ravista käyntiin sujuivat pääosin ihan ok. Ravin lyhennykset taas menivät vähän vaihtelevasti. Gia tahtoi päästä välillä hiihtämään, jolloin se ei napannut pyyntöäni lyhentää askelta. Vaikka tehtävää tultiin ajan kanssa, en oikein saanut vasenta kierrosta sujuvaksi. Käteni ja kroppani eivät tajunneet, miten niiden piti siinä suunnassa olla. Pieniä pilkahduksia paremmasta menosta onneksi oli, mutta harmillisesti en valaistunut niiden kohdalla isommin siitä, mitä tein niissä oikein. Lohdullista oli kuitenkin päästä aina oikeaan kierrokseen, jossa meno oli helpompaa.

Volttityöskentelyn jälkeen pääsimme jatkamaan vastalaukan merkeissä. Ensin nostimme vastalaukan käynnistä pitkän sivun ajaksi. Kun nostot ja laukat alkoivat sujua, jatkoimme myös lyhyet sivut eli laukkasimme koko maneesia vastalaukassa. Gia alkoi vähän ennakoida laukkoja muutaman kerran jälkeen. Tämä paljasti hyvin sen, valmistelinko vastalaukan nostamisen kunnolla vai en. Jos tein noston huolimattomasti, tarjosi Gia luonnollisesti myötälaukkaa. Tarkemmalla valmistelulla Gia malttoi nostaa vastalaukan.

Kun pääsimme ratsastamaan myös lyhyet sivut laukassa, teki Gia parit vaihdot. Tajusin sitten skarpata ja kertoa Gialle, etteivät vaihdot olleet tämän tunnin juttu. Tämän se uskoi onneksi hyvin. Oikea laukka vastalaukkana oli Gialle hankalamman oloista. En saanut siinäkään sitä asettumaan vasemmalle kunnolla, vaan Gia pääsi kenottamaan oikealle ja vähän laukkaamaan sinne pyrkien. Pari kertaa sain tehtyä jotain oikein, ja Gia pehmeni ja antoi asettaa, mutta jälleen se valaistuminen jäi matkasta. Vasen laukka vastalaukkana puolestaan oli sujuvaa ja helppoa, se tuntui selkään liki myötälaukalta. Tässä suunnassa Gian myös sai asettumaan helposti. Työstimme vielä loppuun pätkän vasenta laukkaa ihan myötälaukkana. Siinä haimme hevosia lyhyeen laukkaan. Pidätteet piti muistaa ottaa ulko-ohjalla. Saimme Gian kanssa muutamia sangen kivoja hetkiä, kun maltoin itse istua, ja Gia puolestaan laukkasi rauhassa allani. Pätkät tuntuivat oikein kivoilta ja mikä parasta, en jäänyt pahemmin varmistelemaan niissä.

Loppuravissa emme enää tehneet kummempia, kunhan ravasimme vielä muutaman kierroksen ja ympyrän. Tunnilla pääsi kyllä taas miettimään vaikka mitä asioita. Tehtävää siis riitti enemmän kuin hyvin. Mukavaa oli, että molemmissa tehtävissä tuli myös hankalammassa suunnassa pilkahduksia paremmasta menosta. Nyt täytyy vain alkaa hoksia hyvien hetkien aikana, mikä omassa vaikuttamisessa on muuttunut ja mihin suuntaan. Ehkäpä sen myötä niitä hyviä hetkiä alkaisi tulla ehkä vähän nopeammin ja useammin.

Taantumista

Perjantain toinen tunti meni esteiden parissa Tupulla. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme. Alkuverryttelyssä kävin kaikki askellajit itsenäisesti läpi. Tupu tuntui mukavasti itseltään eikä kiirehtinyt. Molemmat suunnat menivät hyvin. Laukassa jäin ehkä vähän himmailemaan, mutta toisaalta tiesin Tupun kyllä innostuvan, ehkä liikaakin, hyppyjen alkaessa.

Ensimmäisenä tehtävänä pyöräytimme ympyröitä kahden kavaletin yli, jotka olivat keskihalkaisijalla. Ensin tulimme siten, että pyöräytimme pääty-ympyrän tai pari ensimmäisen kavaletin yli, sitten vaihdoimme sillä suuntaa ja tulimme nyt molemmat kavaletit keskiympyrällä, sitten taas hyppäsimme toisen yksittäisen kavaletin ja vaihdoimme samalla suunnan pyöräyttäen vielä toiseen päätyyn ympyrän. Sitten tulimme tehtävän ilman ympyröitä eli vaihtoja jokaisella kavaletilla tavoitellen. Lähdin tehtäville vähän turhan rauhallisessa laukassa, jolloin emme osuneet ensimmäiselle kavaletille kovin hyvin ja saimme sakkokierroksia. Hiljalleen laukka alkoi pyöriä hitusen paremmin, ja saimme jatkaa matkaa. Tupu nappaili väliin tehtävällä laukat oikein, välillä piti korjata ravin kautta. Kavaletit putkeen hypättynä Tupu alkoi jo vähän innostua ja kanttailla mutkia suoriksi. Ponnistuspaikat tällaisten jälkeen olivat sangen mielenkiintoisia. Kertaalleen olimme myös lähdössä kavaletilta ihan eri suuntiin. Keikuin satulassa hieman hatarasti, mutta kaikeksi onneksi pysyin kyydissä.

Sitten tulimme kavaletin, pystyn ja okserin sarjaa oikeassa laukassa. Tupu tiesi esteiden odottavan, jolloin se kippasi railakkaasti sisään ja oikaisi aina lähestymisessä esteelle. Yritin estää tätä, mutta en saanut viestiä perille. Tupu tohotti esteitä kohti aina innoissaan, minä taas matkustelin. Esitimme kertaalleen sangen kamalan rämpimisen sarjalle, mutta jotenkin selvisimme siitä ilman puomien pistämistä tikuiksi. Kylläpä se ote hyppäämiseen katoaa nopeasti! Saimme onneksi kursittua hommaa vähän kasaan. Sarjalla tuli kommentiksi viedä kevyessä istunnassa takamusta enemmän taakse sen sijaan, että kurouttaudun eteen. Selkää piti myös olla päästämättä pyöristymään. Sain korjattua istuntaa hieman, mutta tuntuipa se hassulta. Sitä kun on niin tottunut siihen tiettyyn mukautumiseen.

Lopuksi tulimme vielä pari kertaa radan: kavaletti ympyrällä, lävistäjällä ollut suora linja, yksittäinen kavaletti lävistäjällä, sarja, lävistäjällä ollut suora linja toisesta suunnasta sekä vielä radan aloittanut kavaletti. Ensimmäisellä kierroksella muistini riitti tasan ensimmäiseen kavalettiin. Sen jälkeen hurautinkin jo sarjan, jonka jälkeen aloin ihmetellä, minne sitten piti mennä. Hoh! Pienen käyntipaussin jälkeen sain iskostettua radan päähän ja jatkoin lävistäjän suoralta linjalta. Toisella kierroksella muistin sentään jo radan. Molemmat radat menivät samaan tapaan: Tupu pisti mutkia suoraksi, ja minä lähinnä kikattelin selässä. Olisiko voinut vaikka vaikuttaa hevosen? Kenties, nyt jäi tekemättä. No yritin minä siellä selässä jotain tehdä, mutta en vieläkään saanut viestiä riittävän selkeästi perille. Muutamia kertoja piti ottaa ylimääräinen ympyrä, sillä emme millään osuneet esteelle. En osannut silti pahastua Tupulle, sillä se kyllä meni jokaisen esteen yli, kunhan vain tiesi, mikä niistä oli seuraava.

Tupulla oli kiva hypätä, vaikka tietysti harmitti, kuinka railakkaasti se pääsi menemään oman mielensä mukaan. Ote hyppäämiseen on kyllä pahasti hukassa. Estetuntien välttely on aiheuttanut pahemman kerran taantumista. No, sentään mentiin kaikesta kerralla yli. Tyyli sen sijaan oli aika vapaa, paikoin jopa olematon (ainakin kuskilla). Pitäisi kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa käydä taas säännöllisesti hyppäämässä. Tällä välttelyllä ei näemmä mennä tässäkään lajissa eteenpäin.

Etuosaa takaosaa kohti

Perjantain Artsin koulutunnille menin Gialla. Tunnin jaoin kahden muun ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan lyhyessä askeleessa tehtyjä avotaivutuksia tavoitteena ryhdistää hevosen etuosaa ja tuoda sitä ikään kuin takaosaa kohti. Tämän tehtävän avulla haettiin myös lyhyempää ja pidempää askelta.

Avotaivutukset teimme pitkille sivuille. Ensin käynnissä, sitten käynnin ja ravin välillä vaihdellen ja lopuksi kokonaan ravissa. Oikea kierros oli avotaivutuksen osalta minulle helpompi. Gia oli helppo saada oikeaan asentoon. Sen sijaan lyhyemmän askeleen saaminen avotaivutuksessa oli hieman hankalaa. Gia pääsi vähän nihkeilemään pidätteitä vastaan ja yritti astella oman mielensä mukaan. Yritin muistaa tehdä pidätteitä ulko-ohjalla ja istua jämäkästi, mutta taisin halailla sitä sisäohjaa ja olla etukenossa. Sinnikäs yrittäminen toi kuitenkin tulosta, ja Gia lyhensi askelta hetkittäin. Avotaivutukset vasemmalle olivat tosiaan vähän hankalampia. En saanut Gian etuosaa aina siirrettyä uralta sisemmäs. Oma istunta ei oikein alkanut hommiin mukaan, jolloin jäin säätämään ohjilla liikaa.

Avotaivutuksen aikana tehdyt siirtymiset käynnin ja ravin välillä sujuivat vähän vaihtelevasti. Gia tuli aika kivasti ravista aina käyntiin avotaivutuksessa kohtuullisesti pysyen. Sen sijaan käynnistä raviin siirtyminen ja avotaivutuksessa pysyminen ei oikein ottanut onnistuakseen. En saanut säpäköitettyä Giaa siten, että se olisi ollut ensin lyhyessä käynnissä ja siirtynyt siitä lyhyeen raviin. Sen sijaan meillä meni aina melkoinen pätkä pitkästä sivusta ennen kuin sain nohiteltua Gian raviin. Arvelen vahvasti, että avotaivutusta näpertäessä roikuin niin paljon ohjissa, että Gia otti sen jarruttavana apuna myös siirtymistä yrittäessäni.

Tehtävällä lyhyet sivut ratsastettiin ensin ihan tavallisesti rentoutta hakien. Kun tehtävää tultiin kokonaan ravissa, aloimme ratsastaa lyhyet sivut enemmän eteen. Tarvittaessa sai pyöräyttää pääty-ympyrän. Tässä vaiheessa lyhennykset olivat alkaneet mennä paremmin läpi, ja Gia lähti mukavasti vähän isompaan raviin. Sitä ei tarvinnut pyytää, kunhan vain rentouduin ja annoin sen mennä. Oli kiva huomata, kuinka Giaan löytyi sitä tehtävän avulla haettua haitaria.

Työstimme ravia vielä keskiympyrällä oikeassa kierroksessa hakien lyhyempää ja pidempää askelta. Lyhyen ravin hakeminen oli vähän haastavaa, sillä Gia olisi mielellään edennyt reippaammin. Yritin istua sinnikkäästi ja jarrutella ulko-ohjalla sekä rentoutua aina, kun Gia jäi lyhyempään raviin. Mukaan mahtuikin parempia hetkiä, mutta olihan se isomman ravin hakeminen niin paljon helpompaa. Gia ravasi oikein asiallisesti ja oli selvästi mielissään saadessaan edetä piipertämisen sijaan.

Keskiympyrällä työstimme vielä lyhyempää ja pidempää askelta vasemmassa laukassa. Tällä tehtävällä palaset kyllä loksahtivat kohdilleen. Gia tuntui tajuavan homman idean heti ja tarjosi alusta pitäen mainion lyhyttä laukkaa. Se myös pysyi lyhyessä askeleessa kohtuullisesti, ja osasin antaa sen tehdä työn enkä varmistellut liikaa. Enpä muista, milloin viimeksi olen mennyt yhtä lyhyttä laukkaa. Pakko myöntää, että Gia yllätti minut. Luulin, että se haluaa vain paahtaa menemään, mutta niin vain se tuntui tietävän tehtävän ihan itse. Se lyhyt laukka oli kyllä siistiä! Gia ryhdistäytyi ja lyheni sekä tuntui olevan juuri eikä melkein allani. Tein parhaani ja yritin istua niin rauhassa ja hiljaa kuin saatoin, sillä Gia teki osuutensa moitteetta enkä halunnut häiritä sitä. Kun olimme lyhennelleet tarpeeksi, otimme vielä vähän pidempää laukkaa antaen hevosten venyttää ohjan perässä. Gia teki tämänkin asiallisesti.

Loppuravissa jatkoimme eteen ja alas venyttämisen parissa, ja Gia tuntui venyttelevän oikein tyytyväisenä. Olipa tunti. Aivan älyttömän kiva harjoitus ja vielä kivempia sen avulla saadut onnistumiset. Oli kiva huomata, kuinka lyhentämisen jälkeen Gia lähti rennon tasaisesti pidentämään askelta. Gia oli tänään läpi tunnin mukava ja pääosin aika rento. Kylläpä kouluratsastus osasi olla kivaa!

Asialliset nostot, hätäiset paluut

Perjantaina päätin tuplaheppailla. Ensimmäisenä oli Artsin koulutunti. Ykkösratsuni oli pudottanut kengän, joten tuuraajaksi tuli Hilima. Ratsukoita tunnilla oli yhteensä kolme, ja pääsimme treenaamaan vähän väistöjä ja mukavasti siirtymisiä. Alkuverryttelyn teimme kaikissa askellajeissa. Hilima liikkui ihan mukavasti eikä yrittänyt kipittää.

Ensimmäisenä tulimme muutamat pohkeenväistöt käynnissä. Kuviona oli tehdä väistö keskihalkaisijalta uralle. Hilima väisti mukavan kevyesti, vaikka välillä sainkin muistuttaa takaosan pysymisestä mukana. Hilima ei myöskään pahemmin jännittynyt väistöissä, vaan pysyi kohtuullisen rentona. Tahti hieman hiipui väistöissä, jolloin sain houkutella Hilimaa säilyttämään saman etenemisen, vaikka mukaan tulikin väistöaskelia. Väistöt olivat molempiin suuntiin aika samanlaiset, suurempia puolieroja en huomannut. Kivaa oli myös se, että maltoin jättää väistön puoleisessa ohjassa roikkumisen yllättävän vähälle.

Väistöjen jälkeen siirryimme ensimmäiselle varsinaiselle kuviolle. Tulimme ravissa keskihalkaisijalle ja keskikohdasta valmistelimme tulosuuntaan nähden vastakkaisen laukan nostamisen. Keskihalkaisija jatkettiin sitten loppuun ja käännyttiin laukan suuntaan. Siirtyminen laukasta raviin tehtiin pitkän sivun keskellä. Hilima nosti joka kerta pyytämäni laukan, mutta tehtävän toistuminen sai sen hiljalleen ennakoimaan. Niinpä muutamia kertoja keskihalkaisijan alussa Hilima pomppasi itsestään laukalle. Tarjosipa se kertaalleen melkoisen lyhyttä laukkaa. Enpä tiennyt sen taitavan sellaistakin menoa. Laukan nostamisen jälkeen Hilima pääsi valumaan hieman molempiin suuntiin, kunnes aloin ratsastaa tien tarkemmin. Siirtymiset laukasta raviin jäivät meillä vähän valmistelemattomiksi. Yritin ajatella laukan lyhentämistä, mutta siinä samassa Hilima olikin jo ravissa. Opettaja neuvoi hakemaan laukan pitkän sivun alusta sujuvaksi ja vasta sitten hakemaan lyhennyksen kautta tehtyä siirtymistä. Tämä laukan sujuvoittaminen auttoi hieman, kun Hilima sai tavallaan laukata enemmän takaa. Mutta oma pakettini ei pysynyt siirtymisiä valmistellessa kasassa, jolloin en voinut auttaa Hilimaakaan lyhentämään. Pientä parannusta saimme siirtymisissä, mutta kyllä ne harmillisen kauan edes kohtalaisista jäivät.

Toisella kuviolla jatkoimme samojen siirtymisten parissa, mutta eri reitillä. Nyt nostimme laukan ravista lävistäjän keskellä. Noston jälkeen laukkasimme lävistäjän normaalisti loppuun, lyhyen sivun läpi ja sitten taas uudelle lävistäjälle. Sen keskellä siirryimme puolestaan raviin. Muokkasimme tehtävää lopuksi siten, että jälkimmäinen lävistäjä pyrittiin menemään laukassa kokonaan. Hilima nosti laukat edelleen aika hyvin, paikoin jopa sangen säpäkästi. Se tosin alkoi taas ennakoida ja yritti tulla kipitysravilla ensimmäiselle lävistäjälle. Tällä tehtävällä nousi muutaman kerran väärä laukka, kun Hilima kipitysvimmoissaan pääsi nappaamaan oikean laukan, vaikka vasenta pyysin. Siirtymiset raviin lävistäjällä olivat hankalia. Hilima tykkäsi kiihdyttää lävistäjällä enkä oikein saanut sitä malttamaan. Paikoin siirtymiset valuivat aika railakkaasti oikean kohdan ohi. Yritin istua siirtymälävistäjän ajan kuin tatti, mutta taisin aina rytkähtää jonnekin ja antaa Hilimalle näin tilaisuuden viipottaa. Loppuun tehdyt kokonaiset laukkalävistäjät eivät myöskään oikein onnistuneet.  Hilima pääsi kiihdyttämään ja pudottamaan raville liian aikaisin. Oikeassa laukassa pääsimme hieman lähemmäs uraa toisin kuin vasemmassa laukassa. Näitä saisi kyllä harjoitella. Muistelen tehneeni näitä Hiliman kanssa joskus kauan sitten eivätkä ne silloinkaan kovin hehkeästi menneet.

Loppuravissa haettiin vielä hyvää etenemistä. Hilima kipitti hieman, mutta sain kohtuullisesti toppuuteltua sitä malttamaan. Tunnin laukannostot lähtivät ihan asiallisesti. Hilima selvästi osaa ne sangen näppärästi halutessaan. Mutta siirtymiset alaspäin, voi jee. Ne eivät olleet tänään meidän heiniämme. En selvästi saanut Hilimasta laukassa sellaista otetta, että siirtyminen raviin olisi tullut vähän hitaammin. Nyt Hilima oli yhdessä hetkessä laukassa ja toisessa jo ravissa. Ei muuta kuin parempaa oman istunnan hallintaa ja sitä kautta parempaa otetta hevoseen. Hiliman kanssa oli kuitenkin ilo vääntää koulua. Ajatella, että vielä tovi sitten pyörittelin silmiä ajatukselle koulutreeneistä Hiliman kanssa. Onneksi sitä aina voi vaihtaa höhlät mielipiteensä.

Koulukurssin 4. tunti: B-merkki ilman odotuksia

Artsin koulukurssin viimeisen eli neljännen tunnin menimme koulukisojen tapaan. Menimme vartin yhteisverryttelyn kouluaitojen sisällä ja vuoroa odotimme niiden ulkopuolella. Me Gian kanssa pääsimme menemään ensimmäisen ryhmän kolmantena ratsukkona.

Verryttelyä varten opettaja oli ohjeistanut miettimään suunnitelman. Päätin, että Gian kanssa tärkeintä olisi löytää sopivaa rentoutta ja malttamista. Niinpä laukkasin verryttelyssä sen verran, että Gia pääsi vertymään. Sen lisäksi otin vain yhden laukannoston käynnistä. Muutoin pysyin perusratsastuksen parissa käynnissä ja ravissa. Opettajan vinkkaamana ratsastin muutamat ravilävistäjät siten, että tein niiden loppuun pysähdykset. Gia toimi verryttelyssä niin kuin aina eli tasaisen mukavasti. Edellistunnilla ollut pieni kiirehtiminen oli jäänyt pitkälti pois, jolloin maltoin itsekin ottaa vähän rennommin. Aitojen ulkopuolella vuoroa odottaessa käppäilin pientä tilaa edestakaisin ja kertasin rataa. Mahanpohjaa kehtasi vähän kutkuttaa. Onneksi vuoromme tuli pian ja pääsimme aloittamaan.

Alkutervehdykseen tulimme oikeassa kierroksessa. Sihtasin keskihalkaisijalle ja osuinkin siihen kivasti. Tervehdys meni ihan hyvin samoin kuin paluu raviin. Numeroksi 7. Kymmenen metrin voltti oikealle oli tieltään ja tahdiltaan hyvä, mutta hevosen pyöreys uupui. Numeroksi 6,5. Keskihalkaisijalle osuimme taas hyvin. Vasemmalle tehdyn voltin valmistelu oli vähän puutteellinen, mutta voltti oli tieltään ja tahdiltaan asiallinen. Numeroksi 7. Voltin jälkeen aloin nyhertää liikaa käännöstä oikealle, mikä sai menosta hieman epätasaista. Numeroksi 6. Lävistäjälle tajusin ratsastaa rauhassa ja olla hyvällä tavalla huolehtimatta temponlisäyksestä. Tiesin Gian tekevän sen lähinnä päästämällä. Lävistäjän lopussa tajusin vähän lyhentää ravia. Sinällään temponlisäys oli vaatimaton, mutta tuomarin mukaan riittävä. Numeroksi 6,5. Siirtyminen käyntiin tuli kättä vasten. Keskellä kulmaa tajusin unohtaneeni väistön valmistelua auttavan kulman katkaisun, mikä pisti oman pakkani hetkeksi sekaisin. Ähräsin siinä sitten kaikkea, mikä sai Gian vähän jännittymään. Numeroksi 6.

Siirtyminen käynnistä raviin sekä kaarto radan poikki sujuivat asiallisesti. Numeroksi 6,5. Toinen siirtyminen ravista käyntiin oli nyt pehmeämpi. Numeroksi 7. Helpomman suunnan väistö eli väistö oikealle meni treeneihin nähden kehnommin. Jäin tässäkin suunnassa nyhertämään liikaa, jolloin Gia hidasti. Numeroksi 6. Oikea laukka nousi hieman epävarmasti. Numeroksi 6,5. Keskiympyrä meni ihan mukavasti. Numeroksi 6,5. Sen jälkeen edessä oli se jännempi laukkalävistäjä. Yritin istua kaikessa rauhassa ja pitää Gian rauhallisessa laukassa. Pääsimmekin lävistäjän ilman vaihtoa. Toki Gia pääsi pudottamaan raville liian aikaisin, mutta se oli pienempi virhe kuin mitä vaihto olisi ollut. Numeroksi 6. Vasen laukka nousi täsmällisesti pääty-ympyrältä. Numeroksi 7. Toisen laukkalävistäjän temponlisäyksen tein tietoisen vaatimattomasti. Lähinnä vain annoin Gian edetä. Tälläkin lävistäjällä Gia pääsi pudottamaan liian aikaisin raville, mikä oli odotettua. Numeroksi 6,5. Lopputervehdykseen tulimme kohtuullisen asiallisesti. Numeroksi 7.

Radan jälkeen taputtelin Gian hyväksi ja muistin taas hengittää. Kehtasipa olla jännää! Rataan olin kokonaisuudessa tyytyväinen. Tällä treenimäärällä se meni ihan asiallisesti. Toki Gian pyöreys jäi puutteelliseksi, mutta muuten ratsastin itsekseni aika tarkasti. Gia taas hoiti oman osuutensa hienosti. Se eteni tasaisesti eikä yrittänyt ehdotella omiaan. Eikä tullut laukanvaihtoa! Olipa ihana ratsastaa rata ilman odotuksia tai menneisyyden peikkoja.

Tuomari kertoi arvostelleensa suoritukset hieman kiltimmin. Me Gian kanssa saimmekin suorituksestamme 65,7 prosenttia. Tuomarin kommentit olivat seuraavat: "Ajatuksen kanssa ja siististi & levollisesti esitetty. Rentoutta vielä niskaan, mutta muuten hyvin pohkeen edessä!" Kommentit lämmittivät mieltä sekä antoivat odotetun korjausehdotuksen. Jos radan jälkeen oli jo hyvä mieli, niin kyllä se näiden terveisten myötä vielä vähän kohosi. Suorituksemme Gian kanssa oli yhteiseen treenimäärämme (tällä tunnilla tuli 15. kerta) nähden hyvä. Etenkin kun minulla menee hevoseen tutustellessa aina melkoinen aika. Gian kanssa oli mukava mennä tämä koulukurssi. Tekemistä yhteisen sävelen eteen on vielä, mutta onneksi Gian kanssa on ilo harjoitella.

Videosta kiitos Sennille!

Koulukurssin 3. tunti: B-merkin palastelua

Artsin koulukurssin kolmannella tunnilla treenasimme palasia B-merkin kouluohjelmasta. Kuten aiemminkin, kurssin viimeisellä tunnilla oli luvassa kouluohjelman ratsastaminen. Gia jatkoi ratsunani, ja jaoin tunnin edelleen kahden muun ratsukon kanssa. Kouluohjelmasta pääsimme treenaamaan mukavasti asioita: käyntiväistöjä, ravivoltteja sekä laukannostoja sekä lävistäjiä.

Käyntiväistöissä vinkiksi tuli katkaista kulma siten, että se valmisteli jo väistöön lähtemistä. Kulmaa ei siis tarvinnut ratsastaa reunoja pitkin, vaan pienen oikaisun kautta väistöön lähteminen oli helpompaa. Väistöissä oikealle ei Gian kanssa tarvinnut tehdä muuta kuin antaa sen mennä. Jäin ensin vähän näpertelemään liikaa, jolloin Gian etuosa ei pysynyt uralla. Kun tajusin olla tekemättä liikoja, sujui väistö hyvin. Väistöissä vasemmalle sain vaikuttaa vähän enemmän. Etuosa piti ottaa haltuun pienillä pidätteillä vasemmalla ohjalla ja takaosaa sai hieman avittaa väistättävällä pohkeella. Suuria ei tässäkään suunnassa tarvinnut kuitenkaan tehdä, sillä Gia väisti ihanan helposti.

Ravivoltit treenasimme myös ohjelman mukaan. Kymmenen metrin voltti oikealle tehtiin pitkän sivun keskeltä, kymmenen metrin voltti vasemmalle taasen keskihalkaisijalta. Sain ratsastettuna niin volttien kuin keskihalkaisijan tiet yllättävän huolellisesti. Voltit olivat voltteja eivätkä muotopuolia pyörähdyksiä. Voltit oikealle menivät myös asetuksen suhteen hyvin. Vasemman voltin valmistelu keskihalkaisijalla samoin kuin itse voltti menivät vaillinaisesti asettuen. Yritin houkutella Giaa antamaan siihenkin suuntaan periksi, mutta edelleen tämä suunta kehtasi olla minulle hankalampi.

Laukkaohjelmasta harjoittelimme niin nostoja, lävistäjiä kuin ympyröitä. Gia nosti laukat ihan mukavasti. Laukka myös pyöri ihan hyvin, vaikka välillä Gia otti etenemisen omiin nimiinsä. Ohjeeksi tuli istua satulassa ja niin sanotusti pitää omasta tontista kiinni. Yllättäen vaikeimmaksi asiaksi meille muodostui lävistäjät. En ollut yhtään varautunut, että ne voisivat olla hankalia. Vasemman laukan lävistäjillä Gia pääsi pudottamaan raville liian aikaisin. Oikean laukan lävistäjillä Gia puolestaan esitti mallikelpoisia laukanvaihtoja. Tulivatpa pulmat puskista! Jotenkin kuvittelin, että ne menisivät kuin vettä vain. Neuvoksi tuli ratsastaa lävistäjät omasta suunnitelmasta kiinni pitäen: rauhallista laukkaa ja ajatus, että oli jatkamassa lävistäjän jälkeen kulman vastalaukassa. Yritin olla viilipyttynä satulassa, mutta herpaannuin aina jossain kohdassa. Gialta se ei jäänyt huomaamatta, jolloin se pääsi joko vaihtamaan tai pudottamaan. Lopulta taisin saada kerran oikean laukan lävistäjän ilman vaihtoa, mutta siinä tuli sitten liian aikaisin pudotus raville. Vasemman laukan lävistäjän loppua sain hilattua aavistuksen lähemmäs, mutta edelleen raviin siirtyminen tuli turhan aikaisin. Jotain muutosta kuitenkin.

Tunnilla tehdyt ohjelmapalaset oli valittu hyvin. Niiden aikana sai pohtia, mihin asiaan kiinnittää radalla erityisesti huomiota, mikä asia taas voisi mennä enemmän omalla painollaan. Gian kanssa opin, että laukkalävistäjät vaatisivat tarkkuutta, kun taas väistöjä ei tarvitsisi samalla tavalla murehtia. Giassa läpi tunnin hyvää oli erityisesti se, kuinka tasaisesti se teki tehtäviä. Toki se vähän ehdotteli hetkittäin omiaan, mutta kuunteli myös, kun sanoin asiani ymmärrettävästi. Gian kanssa en osaa ainakaan vielä pahastua, vaikka kaikki ei sujuisi kerralla. Niin kuin ei sujukaan. Sen kanssa minulla ei myöskään vielä ole ennakko-odotuksia, mikä on vain hyvä juttu. Silloin saan ratsastettua asian kerrallaan enkä mieti tulevaa tai jää murehtimaan menneitä.

Koulukurssin 2. tunti: etuosa odottamaan, takaosa töihin

Artsin koulukurssin toisella tunnilla pääsimme jatkamaan neliöiden ratsastamista. Ratsunani jatkoi Gia, ja tunnin jaoin kahden ratsukon kanssa. Gia kävi juuri ennen tuntia maastolenkin, joten sen verryttelyä ei tarvinnut aloittaa nollasta. Otin kuitenkin alkuun sen verran laukkaa, että Gia eteni siinäkin ihan asiallisesti.

Ensimmäisenä varsinaisena tehtävänä tulimme neliötä ratsastaen kulmat tarkasti. Lisäsimme tehtävälle myös lyhyitä sivuja kohti pyöräytetyt vastavoltit. Tehtävää tulimme ravissa. Muistelin edellistunnin korjausvinkkejä eli reilua asettamista sekä erityisesti oikeassa kierroksessa Gian takaosan vartioimista. Tehtävän kulmat sujuivat niin kuin viimeksikin. Oikeassa kierroksessa kulmat olivat ihan asiallisia, ja pääsin rentoutumaan niissä. Vasemman kierroksen kulmat taas jäivät asetuksiltaan hieman puutteellisiksi, ja sainkin vinkkiä asettaa reilummin. Hinasin taas vasemmalla kenottanutta istuntaani keskemmäs ja yritin kovasti pohtia, miten saisin vasemmankin kierroksen tasaisemmaksi. Kovin suuria ahaa-elämyksiä ei siihen suuntaan mahtunut, mikäli oli vähän harmi. Oikean ja vasemman kierroksen ero jäi aika isoksi. Sama pulma vaivasi volteilla. Voltit oikealle menivät asiallisesti, kun taas voltit vasemmalle menivät vähän jäykistellen.

Seuraavalla tehtävällä vaihdoimme neliön paikkaa siten, että pääsimme tekemään kouluradan I-kirjaimesta laukannoston ravista. Laukkaa jatkoimme kierroksen, kunnes siirryimme I:ssä takaisin raviin. Kuten arvata saattaa, vasen kierros oli edelleen vähemmän sujuva. Yritin vaikuttaa Giaan kaarteissa rohkeammin, mutta edelleen onnistumiset jäivät puolitiehen. Laukat sinällään kuitenkin nousivat ihan ok. Oikeassa kierroksessa Gia loksahti kertalleen ihanasti kohdilleen. Se tuntui laukkaavan rauhallisesti allani ja odottavan minun ohjeitani. Olipa sangen helppoa ratsastaa kulmat hyvin, kun hevonen odotti ja kuunteli. Ihanan sujuvaa! Oikea kierros on vain niin paljon helpompi minulle. Toki könötän siinäkin miten sattuu, mutta käteni ja jalkani osaavat tehdä siinä suunnassa hommansa oikein. Pakka menee sekaisin, kun vasen puoleni tulee sisäpuoleksi. Se ei tunnu hanskaavan sitä hommaa ollenkaan.

Loppuravissa pyörimme ensin tovin pääty-ympyrällä vasemmassa kierroksessa, kunnes vaihdoimme suuntaa ja pyöräytimme vielä toiseen päätyyn muutaman ympyrän oikealle. Gia kiirehti hieman, mutta tarjosi vähän rennompia pätkiä molempiin suuntiin. Siitä pääsimme siirtymään käyntiin, ja näin kurssin toinen tunti oli pulkassa. Tämä tunti ei ollut niin sujuva kuin ensimmäinen, mutta onneksi tähänkin mahtui hyviä pätkiä. Erityisesti oikean laukan hyvä hetki lämmitti mieltä. Gia tuntui olevan tänään vähän kiireisempi. Opettaja hoksauttelikin, että Gian etuosa piti saada odottamaan ja takaosa puolestaan töihin. Huomasin kerta toisen jälkeen päästäväni Gian aina edestä karkuun, kun yritin herätellä takaosaa. Muutamia kertoja sain vähän lyhennettyä Giaa ilman, että aktiivisuus katosi. Nämä hetket tuntuivat selkään ihan erilaisilta. Raviin tuli joustoa ja pontevuutta ilman, että hevonen samalla piteni ja lähti kiihdyttämään. Tätä tunnetta pitää hakea jatkossakin.

Koulukurssin 1. tunti: jumppaamista

Perjantaina alkoi Artsin viikonlopun kestävä koulukurssi. Ratsukseni toivoin Gian, ja toiveeni meni läpi. Ensimmäisellä tunnilla pääsimme valmistelemaan ratsuja viikonloppua varten jumppaamalla niitä notkeiksi. Alkuverryttelyyn käytimme hyvin aikaa. Gian kanssa sain ottaa laukkaa heti alkuun, jotta se vertyisi nopeammin. Laukkapätkien jälkeen ravi alkoikin sujua paremmin.

Ensimmäisenä kuviona tulimme maneesia soikiona. Suorat pätkät menimme vasta-asetuksessa ja huolehdimme sisäpohkeella reitillä pysymisestä. Soikion kaarteissa taas asetimme reilusti sisäohjalla ja annoimme ulko-ohjalla tilaa. Tehtävää tulimme kaikissa askellajeissa. Oikea kierros tuntui helpommalta, vaikka siinä sain huolehtia Gian takaosasta enemmän, ettei se valunut ulos. Asetukset kuitenkin menivät helposti läpi. Vasemmassa kierroksessa taas niin myötä- kuin vasta-asetukset olivat hieman hankalampia. Könötin vähän liikaa vasemmalla, mikä hankaloitti menoa. Gia kuitenkin toimi ihan mukavasti kaarteissa. Suorilla pätkillä minulla oli enemmän tekemistä. Laukassa vasemmassa kierroksessa sain vielä vähän enemmän houkutella Giaa suorilla pätkillä vasta-asetukseen ilman, että se valui samalla sisään. Kaarteet menivät edelleen aika kivasti.

Tämän jälkeen siirryimme ratsastamaan maneesia neliönä, jonka kulmat ratsastettiin ajoissa valmistellen. Kulmissa piti puolestaan päästä rentoutumaan. Tehtävää tulimme käynnissä ja ravissa. Oikeassa kierroksessa jatkui sama kuin aiemmalla tehtävällä eli sain muistaa tarkkailla Gian takaosaa. Suorat pätkät sai ratsastaa vähän jopa sulkutaivutusta ajatellen. Vasen kierros meni takaosan suhteen paremmin, mutta myötäasetuksia sai taas haeskella. Tässä vaiheessa tajusin vähän korjata omaa painoani vasemmalta enemmän keskelle satulaa, mikä tuntui auttavan hieman. Tehtävän loppupuolella aloimme yhden neliön sijasta ratsastaa kahta neliötä. Tämä oli hyvä, sillä nyt pääsi työstämään molempia kierroksia samalla kuviolla. Tässä vaiheessa hommaan alkoi tulla jo vähän tasaisuutta molempiin suuntiin. Vasen kierros pysyi edelleen hieman hankalampana, mutta siihenkin suuntaan tuli jo useampia askeleita oikeaan suuntaan.

Lopuksi menimme vielä kevyttä ravia pääty-ympyrällä. Ensin vasemmassa kierroksessa, kunnes aloimme tulla kahta pääty-ympyrää kahdeksikolla. En tiedä, auttoiko keventäminen hallitsemaan kroppaa vai mikä tuli, mutta nyt molemmat suunnat tuntuivat paljon tasaisimmilta. Gia asettui mukavasti ja venytti hyvin ohjan perässä. Meno tuntui varsin rennolta, mutta sujuvalta. Tunnin jumpat tuntuivat siis tehneen tehtävänsä. Tästä hyvästä hetkestä saimmekin siirtyä loppukäyntiin.

Olipa kiva aloitus kurssille! Artsin opissa osasin ottaa rennosti enkä panikoinut pyöreyden puuttumista. Tämä oli hyvä lähtökohta sille, että ratsastin ja vaikutin, mutta en häseltänyt. Niinpä Gia pääsi väläyttelemään kaikissa askellajeissa hyviä hetkiä. Loppuravissakin hyvää ja rentoa menoa sai vielä fiilistellä. Jospa minä hiljalleen löytäisin niitä Gian asetuksia. Tällä tunnilla ainakin oli jo kovasti oikea suunta.

Tahtia tarkkailemassa

Perjantain Artsin koulutunnille menin Hilimalla. Vaihtelu kun kaiken tarpeellisuuden lisäksi tekee hyvää. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja pääsimme pyörittelemään voltteja, S:n muotoisia vaihtouria sekä tekemään siirtymisiä ravista laukkaan ja takaisin. Alkuverryttelyssä kävimme lyhyesti kaikki askellajit läpi. Hilima oli oma mukava itsensä. Opettaja hoksautti tarkkailemaan tahtia, jotta se pysyisi tasaisen rauhallisena.

Ensimmäisenä tehtävänä käänsimme ravissa keskihalkaisijalle ja pyöräytimme keskikohdasta voltin tulosuunnan mukaisesti. Tulimme tehtävää molemmista suunnista ja lopulta yhdistelimme voltit S:n muotoiseksi vaihtouraksi. Osuimme yleensä keskihalkaisijalle, mutta Hilima pääsi välillä kiemurtelemaan. Yleensä se tuppasi valumaan vasemmalle. Voltit oikealle menivät asiallisesti, kun sain Hiliman malttamaan. Voltit vasemmalle olivat työläämpiä. En saanut asetusta rehellisesti läpi, ja Hiliman etuosa jäi ulommas. Sain houkutella Hiliman etuosaa sisemmäs sisäohjalla, kun taas ulko-ohjalla piti muistaa antaa tilaa. Opettaja neuvoi viemään omaa painoa vähän vasemmalle, mikä tuntui hullunkuriselta. Minähän kenotan sinne jo valmiiksi! Samalla tuntui myös, että minun olisi nimenomaan pitänyt hilata painoa oikealle, kun Hilima tuntui valuvan vasemmalle. Vaan tässä näppäimistön äärellä pohdittuna painon siirtäminen oikealle olisi saattanut saada Hilimaa viemään vastaavasti etuosaansa vielä enemmän ulommas. Yritin kompromissina olla roikkumatta kummallakaan puolella. Vasemmalle tehdyillä volteilla auttoi lopulta se, kun sain pidettyä Hiliman sisäpohkeella oikealla reitillä ja vähän sisäohjalla johdettua etuosaa sisemmäs. S:n muotoinen vaihtoura sujui odotetusti oikealle tehtyjen volttien osalta hyvin. Voltit vasemmalle olivat edelleen vähän hankalampia. Suoristukset menivät kohtuullisesti, joskin parina kertana Hilima pääsi jäämään kenottamaan oikealle.

Tunnin toisena tehtävänä käänsimme ravissa pitkän sivun keskeltä radan poikki ja nostimme keskikohdasta laukan. Pyrimme jatkamaan pari askelta suoraan ennen pitkälle sivulle kääntämistä. Siitä laukkasimme uraa myöten mahdollisimman tarkasti, kunnes käänsimme samasta kohdasta taas radan poikki ja siirryimme keskikohdassa takaisin raviin. Myöhemmin lisäsimme kuviolle noin kymmenen metrin voltin lyhyen sivun keskelle. Aloitimme vasemmassa kierroksessa. Laukat nousivat myötäisinä, ja pääsimme pieneksi yllätyksekseni pari askelta suoraankin. Hilima pääsi kuitenkin hieman kaatumaan sisälle enkä edelleenkään saanut asetusta vasemmalle kunnolla läpi. Hilima kuitenkin pysyi kohtuullisesti kuulolla eikä kaahaillut isommin, vaikka vähän reipastuikin. Siirtyminen takaisin raviin onnistui kohtuullisesti, ja ravikin tasoittui muutaman kiireisemmän askeleen jälkeen. Voltit vasemmalle sujuivat nyt ihan hyvin, ja niiden aikana Hilimaa sai rauhoitettua helpommin. Laukannostot oikealle eivät sujuneetkaan niin hyvin. Hilima alkoi hieman ennakoida enkä saanut sitä rauhoitettua ennen nostoa. Vinkiksi tuli tulla nostokohtaan mahdollisimman pienessä ravissa. Sain lopulta Hiliman keskittymään vielä, jolloin se lyhensi ravia ja väläytti opettajan sanoja lainaten oikein sievän noston. Jes! Voltilla Hilima malttoi taas paremmin. Siirtyminen laukasta raviin sujui niin kuin vasemmallekin eli kohtuullisesti oikeassa kohdassa ja siitä parin kipitysraviaskeleen jälkeen tasoittuen.

Loppuravissa annoin Hiliman venyttää ohjan perässä. Samalla yritin pitää tahdin edelleen rauhallisena. Hiliman mielestä kun loppuravissa olisi pitänyt vähän kipittää. Hilima oli kuin olikin mainio ratsuvalinta. Tykkään siinä siitä, ettei sitä kummemmin tarvitse nohitella eteenpäin. Kuten opettaja kehaisi, oli Hilima kunnon suoritushevonen. Se teki tehtävät tunnollisesti ja kiltisti, vaikka välillä vähän kiirehtien. Hilima on varsin mainio kaveri, kunhan sen tosiaan saa malttamaan. Silloin se tekee asiat pienin pyynnöin ja kevyesti. Hiliman kanssa oli sen verran kivaa, etten ihmettele, jos taas jokin kerta nappaan sen Artsin koulutunnille mukaan.

Minuuttipeliä maastossa

Lauantaina piti päästä maastoon. Tämä tarkoitti Pavelle työteliästä päivää: alkeistunti, maasto ja vielä yksi tunti. Maastoon lähdimme kolmen ratsukon porukalla. Me Paven kanssa pidimme aluksi perää.

Kävimme Kotakankaan lenkin metsäreitin kera. Laukkasimme niin meno- kuin paluumatkalla saman lyhyen pätkän. Menomatkalla laukka sujui ihan mukavasti. Paluumatkalla olimme Paven kanssa letkan keskellä, mikä taisi virittää sitä vähän. Se sitten purkautui pukin kautta. Olin onneksi varautunut tähän pienellä takakenolla, jonka ansiosta pukki ei hetkauttanut istuntaa. Kierosti se tuntui mukavan pehmeältä, hah!

Kotimatka olikin melkoista minuuttipeliä, jotta ehdimme takaisin tallille seuraavan tunnin alkuun mennessä. Pave kun siis jatkoi hommia. Taitoimmekin matkaa tallia kohti pääosin ravissa. Vielä tässä vaiheessa Paven piti esittää yksi sätky, kun se höhlä huomasi takaa ravanneet tallikaverit jotenkin tosi myöhään. Tai sitten se luuli, että ideana oli ennättää tallille ensimmäisenä. Ei siitä aina ota selvää. Tasoittui se Pave siitäkin, ja saimme taitettua loppumatkan tallille asiallisesti. Tällä kertaa oli vähän pomppuisampi maasto, mutta onneksi ei mitenkään paha. Vaikka mieluusti tietysti menen maastot ilman moisia lisukkeita. Pavelle voi välittää nämä terveiset.

Puomeja puoliteholla

Perjantain toisen tunnin piti olla koulutunti, vaan se vaihtuikin puomituntiin. Ratsunani oli Pave, ja tunnin jaoin kahden ratsukon kanssa. Pääsimme treenaamaan niin laukanvaihtoja puomeilla kuin rennon ja sujuvan laukan hakemista suoralla ja kaarevalla linjalla.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme kahdella puomilla kahdeksikkoa. Tehtävällä sai kääntää aika selvästi, jotta ehti aina puomilta toiselle. Pave ei ollut kovin energinen enkä kyllä minäkään. Niinpä maleksimme niin ravissa kuin laukassa. Kaiken lisäksi päästin Paven puskemaan vasemman pohkeen läpi paikoin railakkaasti. Rentous oli pitkälti kadoksissa, varmaan samassa paikassa sen energisyyden kanssa. Laukassa tehtävä oli tolkuttoman vaikea. Laukka ei pyörinyt, Pave ei kääntynyt, ja minä viimeistelin sopan roikkumalla sisäohjassa. Kerran tai kaksi saimme puomilla ristilaukan, mutta parempaan emme pystyneet. Laukka olisi pitänyt saada kasattua lyhyemmäksi ja aktiiviseksi, ja minun olisi pitänyt osata kääntää Pavea menemättä itse etukumaraan ja olla roikkumatta ohjissa.

Seuraavaksi tulimme molemmista suunnista kolmen puomin suoraa linjaa, jonka väleihin pistettiin neljä askelta. Pavea sai aavistuksen pidättää, jotta välit menivät toivotusti neljällä askeleella. Energisyys oli edelleen tipotiessään, vaan tällä tehtävällä löysempikin laukka riitti. Vaikka ei se toki tavoiteltava etenemismuoto ole.

Lopuksi tulimme vielä molemmista suunnista kahden innarikavaletin ja pystyn kaarevaa linjaa. Vasemmassa kierroksessa vastaan tulivat ensin kavaletit. Tie oli välillä niille pahasti hukassa, jolloin Pave rämpi niiden yli. Kaarevan linjan askelia en laskenut kertaakaan. Jotenkin ajatukset jäivät joko murehtimaan rämmittyjä kavaletteja tai siirtyivät jo huolehtimaan tulevasta pystystä. Oikeassa kierroksessa sama pulma vaivasi eli emme aina osuneet kovin optimaalisesti pystylle. Se tietysti vieritti ongelmaa eteenpäin eli kavaletitkin menivät silloin vähän kehnommin. Olimme Paven kanssa molemmat niin puoliteholla liikkeellä, että paremmasta suorituksesta ei voinut edes haaveilla. En saanut itseäni tsemppaamaan enkä sitä kautta Paveakaan.

Tunnin tehtävät olisivat olleet todella hyödyllisiä, jos olisin osannut kaivaa motivaation esille. Pistin sukset heti alkutunnista Paven kanssa ristiin, kun se nihkeili ja herneili. Vastasin moiseen tekemällä itse samoin, jolloin toiveet sopusoinnusta livahtivat vikkelästi karkuun. Ihmettelin tunnin jälkeen ääneenkin sitä, miksi otan huonot tunnit Paven kanssa niin henkilökohtaisesti. Aina ei suju, se ei nyt mikään yllätys ole. Mutta silti kehtaan niin kovasti mieleni pahoittaa, kun tunnit nimenomaan Paven kanssa menevät päin mäntyä. Outoa.