Minuuttipeliä maastossa

Lauantaina piti päästä maastoon. Tämä tarkoitti Pavelle työteliästä päivää: alkeistunti, maasto ja vielä yksi tunti. Maastoon lähdimme kolmen ratsukon porukalla. Me Paven kanssa pidimme aluksi perää.

Kävimme Kotakankaan lenkin metsäreitin kera. Laukkasimme niin meno- kuin paluumatkalla saman lyhyen pätkän. Menomatkalla laukka sujui ihan mukavasti. Paluumatkalla olimme Paven kanssa letkan keskellä, mikä taisi virittää sitä vähän. Se sitten purkautui pukin kautta. Olin onneksi varautunut tähän pienellä takakenolla, jonka ansiosta pukki ei hetkauttanut istuntaa. Kierosti se tuntui mukavan pehmeältä, hah!

Kotimatka olikin melkoista minuuttipeliä, jotta ehdimme takaisin tallille seuraavan tunnin alkuun mennessä. Pave kun siis jatkoi hommia. Taitoimmekin matkaa tallia kohti pääosin ravissa. Vielä tässä vaiheessa Paven piti esittää yksi sätky, kun se höhlä huomasi takaa ravanneet tallikaverit jotenkin tosi myöhään. Tai sitten se luuli, että ideana oli ennättää tallille ensimmäisenä. Ei siitä aina ota selvää. Tasoittui se Pave siitäkin, ja saimme taitettua loppumatkan tallille asiallisesti. Tällä kertaa oli vähän pomppuisampi maasto, mutta onneksi ei mitenkään paha. Vaikka mieluusti tietysti menen maastot ilman moisia lisukkeita. Pavelle voi välittää nämä terveiset.

Pomppufiilis

Sunnuntaina lähdimme Noran ja Kaisan kanssa maastoon. Ratsunani oli tietysti Pave, jonka kanssa maastoilusta ehti tulla 2,5 viikon tauko. No, onneksi pääsimme nyt taas sinne. Tämän päivän reittimme sisälsi pienen edestakaisen matkan Hangaksentiellä ennen kuin palasimme metsälenkin kautta tutulle Kotakankaan reitille.

Nora ja Hemppa olivat alkumatkasta kärjessä, Kaisa ja Vake pitivät perää. Ensimmäisessä maltillisessa laukkapätkässä Pave yritti kertoa minulle hienovaraisilla vihjeillä, että himmailimme ihan turhia. Herrasmiehenä se kertoi tämän asian minulle tekemällä kummallisia pomppuja takaosallaan. Pukkeja ne eivät ihan olleet, mutta joitain ihmeellisiä hypähtelyitä kuitenkin. Päätimme pistää Paven sitten keulille. Johan muuttui ääni ruunan kellossa. Nyt kaikki neljä kaviota pysyi kiltisti laukan edellyttämässä järjestyksessä, ja matka taittui paljon asiallisemmin. Nyt tosin Nora ja Hemppa saivat jarrutella, kun niillä olisi ollut enemmän menohaluja kuin Pavella vetohevosena. Laukkasimme kuitenkin ihan sujuvasti menemään, vaikka Pavea sai välillä vähän muistuttaa säilyttämään etenemisen.

Näiden laukkojen jälkeen käännyimme tiellä takaisin ja palasimme metsälenkin alkuun ravaten ja kävellen. Takaamme tulossa ollut mopoilija tajusi jäädä odottamaan kauemmas, että pääsimme metsäpolun turvaan. Polun talsimme tyytyväisesti käynnissä. Kun pääsimme Kotakankaantielle, otimme taas laukkaa tallilta poispäin. Alku lähti hyvin, mutta sitten Paven pääjukeboksi sattui valitsemaan soittolistalta Pomppufiilis-kappaleen, ja Paven piti tietysti päästä toteuttamaan laulun sanomaa: "Minulla on pomppufiilis. Hei, ota minut kiinni tai pompahdan pilviin asti." En ole koskaan liiemmin tuosta kappaleesta piitannut enkä nyhverönä ratsastajana kauheasti arvostanut Paven tanssikuviota, joka rajoittui yhteen ilmavaan liikkeeseen. Pukkisarjan aikana juttelin Paven kanssa rakentavasti ärräpäitä surautellen, kunnes lopulta muistin osaavani myös muita suomen kielen sanoja. Pyysin Noraa hidastamaan, jotta sain pomppufiiliksen mukaan tempautuneen ratsuni kuulolle. Pave tosin paheksui jarrutteluitani ja yritti hurmata minut uudella tanssiliikkeellä: siinä takaosa pysyi kiltisti alhaalla, kun etuosan vuoro oli nousta maasta irti muutaman hassun sentin verran. Minulla tuota tanssitaitoa ei ole, joten kovin tylsämielisenä ihmisenä en arvostanut tätäkään taidonnäytettä, vaan urputin ratsulle ja keräilin sitä parhaani mukaan hallintaan. Siitä otimme vielä kontrollin ja yleisen järjestyksen palauttamiseksi toisen laukkapätkän, jota me Paven kanssa taas johdimme. Ja kas kummaa, Paven kaviot muistivat jälleen oikeat laukka-askelkuviot eivätkä intoutuneet tepastelemaan mitään ylimääräistä. Päinvastoin, Pavea sai taas vähän muistutella, että vetohevosenakin voi laukata edes kohtuullisesti.

Paremmin hallitun laukan jälkeen kävelimme tien päässä olleen lyhyemmän metsälenkin. Tallille palasimme ravissa, me Paven kanssa kärjessä ihan sen takia, että me molemmat saisimme treenata sitä. Pave oli vaihtanut pääjukeboksinsa kappaleen suoraan lähetykseen Vermon raviradalta ja kauhoi menemään sangen reipasta ravia. Siinäpä matka taittuikin sukkelasti Paven kanssa neuvotellessa vauhdista. Ei se nyt mitenkään kaahannut, mutta viipotti kuitenkin vähän turhan aktiivisesti. Välillä se malttoi tasoittua, kun sain pidätteet läpi, mutta ihan yhtä nopeasti se oli taas mielessään kaartanut maalisuoralle ja oli päihittämässä ainoana ratsuna isoa ravihevosten lössiä. Hohhei. Kun ravi oli suunnilleen järjestyksessä ja talli lähellä, toppuuttelin Paven käyntiin. Ja simsalabim, Pave tallusteli asiallisesti menemään. Ehkä pääjukeboksista oli loppunut paristot.

Olipas se jännä maasto. Mutta mikä parhainta: polveni eivät jääneet tutisemaan niiden pomppufiilishetkien jälkeen! Yleensä pienenkin pompun jälkeen olen valmis jalkautumaan satulasta mieluummin kuin pysymään selässä. Vaan ei nyt! Toki vähän jännitti etenkin niiden varsinaisten pukkien aikana, mutta jotenkin sain napattua hermoni riekaleista kiinni ja teipattua ne takaisin paikoilleen. Jee! Pieni asia ihmiskunnalle, valtavan suuri tällaiselle nyhverölle. Niinpä taputtelin itseäni mielessäni olkapäälle samalla, kun taputtelin sangen tyytyväiseltä näyttänyttä Pavea. Sillä taisi olla kivaa, vaikka kuski rajoittikin hauskanpitoa. Tulipahan taas opittua se, että vaikka maailma ei kaadu siihen, jos maasto jää joskus välistä, on sillä tärkeä paikka hevosten viikko-ohjelmassa.

Viikonloppuleirin 4. tunti: kinastelusta sopuun

Ennen tuntia oli aikaa hempeillä
Tikrun kanssa. Kuvasta kiitos Jennille!

Viikonloppuleirin neljäs tunti meni taas koulun parissa. Ratsukseni sain Dikfordsin eli Tikru-ruunan. Sillä menin aiemmalla kesäleirillä tasan kerran. Tunnilla luvassa oli neljän ratsukon voimin pohkeenväistöjä sekä niiden päätteeksi tehtyjä laukannostoja ravista.

Alkuverryttelyssä Tikru laiskotteli parhaansa mukaan. Mikään tervakavio se ei ollut, kunhan kokeili, voisiko minua jallittaa. Minuahan ei tunnetusti hitaat hevoset haittaa, joten nohittelin Tikrua reippaasti. Tikru päätti sitten vaihtaa laahaustaktiikkansa takaosajumppaan ja nakkeli protestina muutamat pukit. Jos allani olisi ollut iso puoliverinen, olisin varmasti jäätynyt. Mutta Tikrun puolivillaiset pullaponipukit vain naurattivat ja komensin ruunan niiden päätteeksi aina tarmokkaammin eteen. Hiljalleen Tikru alkoi päätellä, että tällä tunnilla joutuisi lopulta töihin. Sitä myöten verryttelyssä kaikissa askellajeissa Tikru alkoi liikkua paremmin, vaikka ei se liitokavioksi silti muuttunut.

Tunnin kuvionamme oli kääntyä keskihalkaisijalle ja tehdä siitä pieni pätkä pohkeenväistöä uraa kohti. Toiselle lyhyelle sivulle päästyämme käännyimme taas keskihalkaisijalle ja teimme jälleen väistöä uraa kohti. Väistöjä teimme käynnissä ja ravissa. Myöhemmin raviväistöjen päätteeksi suoristimme hevoset ja teimme laukannostoja.

Niin käynnissä kuin ravissa tehdyissä väistöissä pulma oli sama. Tikru tahtoi hidastaa eikä aina ottanut väistättävää pohjetta vastaan. Samalla se pääsi vielä pullahtamaan etuosasta mutkalle. Näitä ongelmia sain korjailla melkoisesti, mutta onneksi tahkosimme tehtävää valtaosan tunnista. Hiljalleen väistöt paranivat, kun sain napattua Tikrun etuosan haltuun ja pidettyä sen silti liikkeellä sekä riittävän suorana. Selvempiä väistöaskelia jäin kaipaamaan, mutta en saanut niitä tällä kertaa kaivettua. Tikru olisi varmasti pitänyt ensin suoristaa, sitten pyytää liikettä eteen ja näiden toimiessa ottaa vähän takaisin ja pyytää väistö. Nyt jäin tekemään vähän kaikkea kerralla. Onneksi mukaan mahtui rauhallisempiakin hetkiä, jolloin Tikru pääsi ottamaan parempia väistöaskelia.

Ravista tehdyt laukannostot sen sijaan sujuivat mukavasti. Kunhan siis taas muistin suoristaa Tikrun ensin. Tikru oli kuitenkin hyvin kuulolla ja nosti laukat asiallisesti. Sain valmisteltua nostot useimmiten rauhassa, mikä varmasti auttoi pyyntöjen läpimenossa. Kertaalleen saimme vasempaan laukkaan sangen mukavaa menoa, kun Tikru loksahti kohdilleen ja tarjosi osaamistaan. Laukka rullasi pehmeästi ja nohittelematta Tikrun ollessa pyöreä ja rento. Hetki ei ollut pitkä, mutta sitäkin kivempi. Jotain oli siis tullut tunnin aikana tehtyä oikein.



Loppuravissa Tikru väläytteli vielä parempia hetkiä, joten tunti päättyi hyviin fiiliksiin. Tikru oli kyllä kiva tapaus! Heräteltävä toki, mutta ei mikään mahdottomuus. Se on vain tainnut oppia naruttamaan ratsastajia, jolloin testailee aina uusia kuskejaan. Tämän tunnin sain mennä mukavuusalueella, sillä olen enemmän kotonani heräteltävän kuin kipittävän ratsun kyydissä.

Videot on kuvattu FilmMellä.

On vain opeteltava

Perjantaina oli Artsin koulutunti, jonka jaoin Kaisan kanssa. Ratsunani oli taas Hemppa. Maneesin pohja oli vasta uusittu, joten se oli vielä hieman upottava. Tämän tunnin treeni mentiin pohjan tilanne huomioiden. Luvassa oli käyntiväistöjä, ympyröitä, siirtymisiä sekä laukkalävistäjiä.

Käyntiväistöt teimme lävistäjää pitkin. Kun pääsimme lävistäjän loppuun, siirryimme raviin ja pyöräytimme välillä pääty-ympyrän, välillä taas ravasimme uraa myöten ja teimme väistön toisesta suunnasta. Väistöissä oikealle sain miettiä asetuksenkin oikealle, jotta Hempan oikea puoli pysyi hallussa. Väistöissä vasemmalle sain taas hakea asetuksen tavallisesti, mutta varoa sitä, ettei Hemppa mennyt mutkalle. Väistöt vasemmalle olivat taas hieman helpompia, ja pääsin mukavasti hetkittäin antamaan Hempan tehdä osuutensa häiritsemättä sitä. Väistöt oikealle takkusivat. Jotenkin ne tuntuivat Hempalle vaikeammilta, ja se nihkeili niiden alkupuolella melkoisesti. Sain kuitenkin oltua itse aika rauhassa, jolloin Hempan sai aina lopulta paremmin kuulolle. Väistöt oikealle paranivatkin aina alun jälkeen.

Seuraavaksi lähdimme lävistäjälle ravissa ja teimme sen keskellä muutaman askeleen käyntisiirtymät. Samaa kuviota muutettiin vielä siten, että käyntisiirtymisen jälkeen nostettiin laukka. Lyhyelle sivulle pyöräytettiin aina pääty-ympyrä. Tämä tehtävä meni aika epätasaisesti, kun en saanut istuttua kunnolla harjoitusravissa. Käyntisiirtymätkin venyivät välillä. Raviin pääsimme kohtuullisesti, vaikka siirtymisissä olisi saanut olla vielä vähän enemmän pontevuutta. Sitä haettiinkin ympyröillä, joilla kevensin aina, kunnes sain Hempan liikkumaan vähän paremmin. Sitten taas treenasin harjoitusravissa istumista, jotta sain vähän otetta siihenkin. Laukannostot sujuivat tehtävällä vaihtelevasti. Välillä sain valmisteltua ne kivasti, välillä taas Hemppa tarjosi ravia, kun ei saanut tulkittua apujani. Ympyröillä laukan sai taas vähän paremmaksi, kunhan vain patisteli Hempan tekemään töitä.

Lopuksi teimme vielä lyhyen sivun keskeltä ravista laukannoston ja tulimme lävistäjän laukassa. Sen jälkeen siirryimme raviin ja pyöräytimme vielä pääty-ympyrä. Laukannostot oikealle takkusivat. Menin sitten kertaalleen avustamaan nostoa kannuksen merkillä, mistä Hemppa vetäisi herneen turpaansa. Sen seurauksena se nakkasi opettajan sanoja lainaten ihan kunnollisen pukin ja heti perään toisen pienemmän. Ensimmäisen pukin aikana ehdin jo todeta, että nyt tulee testattua uusi pohja perusteellisesti, vaan jotenkin se toinen pukki puolestaan tasapainotti minut ja pysyin satulassa. Näiden jälkeen ratsastin laukkaa heti vielä pätkän eteen, kunnes opettajan ohjeen mukaisesti jäin pääty-ympyrälle nollaamaan tilanteen ravissa. Pysyin sekä kyydissä enkä jäätynyt, hyvä minä! Tämän episodin jälkeen valmistelin laukannostot rauhassa lyhyestä ravista, jolloin saimme ne nousemaan myös oikealle paljon asiallisemmin. Hempan kanssa sellainen hyvän mielen ote asioihin tuntuisi toimivan paremmin kuin liian napakka ja käskevä asenne. Tehtävän laukkalävistäjät puolestaan sujuivat ihanan helposti. Hemppa ei yrittänytkään pudotella ennen aikojaan raville, vaan laukkasi lävistäjän nätisti perille. Olipa helppoa!

Loppuraveissa hain Hemppaa taas olemaan pontevampi ja johan sieltä alkoi irrota toimivaa ravia. Saimme tunnilla laukassakin samanlaisia pätkiä, joissa Hemppa oikeasti työskenteli. Niinä kertoina laukkakin parani huimasti. Hempalta löytyy oikein mukavat askellajit, kunhan sen saa töihin. Jos se jää vähän puoliteholle, on menokin sitä myöten vähän tahmeampaa. Mutta Hempassa on paljon vielä sellaista hyvää, jota en ole edes vielä löytänyt. Se kannustaa jatkamaan. Mutta niin tämän kuin muidenkin tuntien aikana olen rehellisesti sanottuna ikävöinyt Jettiä kovasti. Se oli niin tuttu, ja yhteistyö sen kanssa oli ihan omalla tasollaan. Vaan ikävöidä saa, mutta menneeseen ei kannatta jumiutua. Minun on vain opeteltava ratsastamaan muitakin hevosia, vaikka se välillä hankalalta tuntuisikin. Jetti on varmasti opettanut minua muutenkin kuin vain sen säädöille. Minun täytyy vain tajuta se ja alkaa soveltaa oppimaani aina sen ratsun mukaisesti, jonka satulassa olen.

Suolapatsastelua testausreissulla

Pienoisen tauon jälkeen suuntasin testaamaan kaverin kanssa uutta tallia. Tällä kertaa vuorossa oli Haukiputaalla sijaitseva Isolahden Ratsutila, jossa tutustumistunti helmikuun ajan maksoi 22 euroa. Maneesiton talli järjestää pienryhmätunteja, ja pääsimmekin kahdestaan omalle tunnille. Ratsut saimme päättää keskenämme kahdesta vaihtoehdosta, ja minä nappasin 2004 syntyneet entisen estekisaratsun eli Perkunasin. Pertsa-ruunaa kuvaillaan tallin nettisivuilla 120 sentin rutinoituneeksi kisaajaksi, joka ei pienistä hetkahda. Noin 169-senttisenä sillä silti on mukavat liikkeet, ja kaiken lisäksi se on kuuliainen. Tunnin aiheena oli sopivasti perusratsastus, jolloin opettajalta sai mukavasti uuden silmäparin tekemiä havaintoja.

Alkuraveissa menimme ihan uraa myöten ja välillä pääty-ympyröitä pyöritellen. Pertsa kulki sopivan reippaasti, mutta asettuminen kumpaankaan suuntaan ei ottanut onnistuakseen eikä ratsu juuri kuunnellut minua, vaan tarkkaili ympäristöään kiinnostuneena. Opettajalta tuli kommenttia nyrkkien pitämisestä kiinni, kyynärkulman säilyttämisestä sekä ylävartalon suoristamisesta. Näitä korjatessa huomasin, kuinka oikeassa kierroksessa Pertsa hieman kyttäsi kentän talopäätyä. Eipä aikaakaan, kun tulimme samaan kohtaan, jotain mystistä tapahtui, ja Pertsa kiskaisi itsensä parin pukin kautta laukkaan. Istuntani horjahti jo ensimmäisestä pukista, mutta ihmeen kaupalla sain hoettua itselleni, että nyt muuten nojaat taakse. Ja niin tein, mikä varmasti oli ainoa syy, miksi en päätynyt kuperkeikalla selästä alas. Pukkien jälkeen Pertsa jatkoi holtitonta laukkaa, jossa pidätteeni eivät menneet läpi. Aloin sitten tehdä yhden ohjan pysäytystä, mutta ihmeen pitkään Pertsa jaksoi hangoitella sitä vastaan ennen kuin lopulta oli vääntänyt itsensä sellaiselle mutkalle, ettei laukkaaminen onneksi enää onnistunut. Ei tarvitse varmaan ole yllätys, että sydämeni takoi kahtasataa ja mietin jo, että nyt jänistän koko hommasta. Opettaja kehotti nollaamaan tilanteen, ja niin kävelimme ohjat tuntumalla hyvän tovin ennen kuin siirryimme takaisin ravin pariin. Opettaja kyseli kohtauksen syytä enkä vielä tälläkään hetkellä tiedä, mitä kummaa tapahtui.

Kohtauksen jälkeen pääsimme hiljalleen takaisin raviin, ja opettaja muistutti pitämään ohjat käsissä ja vaatimaan Pertsaa liikkumaan sellaisessa ravissa, jossa sen sai hallittua. Hetken aikaa Pertsa tuntui kiikkuvan toisen räjähdyksen partaalla, mutta hiljalleen taisi uskoa, että välillä voisi käyttäytyäkin. Vaikka opettaja oli kehunut toimintaani pömelikohtauksessa, tönkköönnyin itse melkein koko lopputunnin ajaksi suolapatsaaksi. Koska en ollut nähnyt syytä kohtaukselle, en voinut myöskään varmistua siitä, ettei toista tulisi. Inhotti jäädä ylivarovaiseksi, mutta minkäs arkajalka itselleen mahtaa. Pääsimme kuitenkin työstämään niin kevyessä kuin harjoitusravissa pääty-ympyröitä. Asetukset menivät edelleen hyvin jähmeästi, ja Pertsa alkoi painaa ohjille melkoisesti. Pohkeita en juuri tohtinut käyttää, sillä pelkäsin hevosen räjähtävän pienestäkin ylimääräisestä avusta. Välillä meno meinasi mennä vetokilpailuksi, kunnes muistin alkaa käyttää ikään kuin sähköttäviä pidätteitä, joita vastaan ratsuni ei voinut jäädä vetämään. Hiljalleen Pertsa jäi paljon tasaisempaan ja rauhallisempaan raviin, jolloin uskalsin itsekin hengittää. Opettaja jatkoi edelleen sinnikkäästi perusvirheideni korjailua. Pääongelmat olivat juuri ryhdissä ja käsissä. Kumman helposti se käsi aina aukenikin nyrkistä.

Ensimmäinen laukkatehtävä sovellettiin meille turvalliseksi eli nostin pääty-ympyrän toiselta puoliskolta oikean laukan, jossa menimme ympyrän pari kertaa. Aluksi laukka ei meinannut nousta, vaan apuni saivat Pertsan vain kiihdyttämään. Sorruin ajamaan hevosta kiitoravista laukkaan, mistä opettaja huomautti ja palautti meidät takaisin hallittuun raviin ennen kuin mitään laukannoston tapaistakaan sai yrittää. Lopulta oikea laukka alkoi nousta, ja laukassa Pertsa oli itse asiassa ihan mukava. Jännitin kyllä hieman edelleen, mutta onneksi aika turhaan. Laukasta Pertsa siirtyi helposti raviin, mutta tahtoi jäädä kiireiseksi, jolloin sain taas rauhoitella sitä hyvän tovin. Koska olin päästänyt Pertsan etupainoiseksi, se sai aina vietyä minutkin etukenoon. Keskivartalon lihakset, missä olette?

Seuraavaksi otimme pohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle. Teimme niitä käynnissä ja ravissa vasemmalle sekä oikealle vain ravissa. Suurin ongelmani oli saada pidätteet läpi, jotta Pertsa olisi kuunnellut väistöapuni. Käynnissä sain ratsun sen verran haltuun, että opettaja oli tyytyväinen hyviin askeliin. Ravissa sen sijaan oli tuskaisaa. Pidätteet eivät menneet läpi, ja Pertsa kipitti karkuun. Opettaja neuvoi ottamaan selvemmät pidätteet, mutta en vain saanut toivottua lopputulosta juuri mitenkään. Lopulta kunnon jämäköillä pyynnöillä Pertsa malttoi ottaa muutamia järkevämpiä raviväistöaskeleita molempiin suuntiin. Niinä hetkinä hevonen loksahti mukavasti oikeinpäin ja tuli kevyeksi ratsastaa. Harmi vain, ettei niitä hetkiä ollut montaa.

Väistöjen jälkeen otimme vielä vasenta laukkaa samalla tavalla kuin aiemmin eli pääty-ympyrän toiselta puolikkaalta nosto ja sitten kierros tai pari laukassa ennen raviin siirtymistä. Aluksi laukannostot eivät taaskaan ottaneet onnistuakseen, mutta tällä kertaa en jäänyt ajamaan Pertsaa, vaan rauhoittelin ravin uutta yritystä varten. Tämän seurauksena Pertsa tulikin paremmin kuulolle, ja saimme lopulta pari aika hyvää laukannostoa, jossa laukka nousi selvästi takaosalla ja pari askelta noston jälkeen kulki vielä hienosti ylämäkeen. Sitten oma pakkani hajosi, ja Pertsakin antoi periksi siinä vaiheessa. Oli kuitenkin kiva saada nämä muutamat hyvät hetket, kun tuntiin oli mahtunut harmillisen paljon muuta sähellystä.

Loppuverryttelyssä taisin olla jo melkein muuttunut suolapatsaasta kohtuullisen rennoksi ratsastajaksi, ja Pertsakin noudatti esimerkkiäni kulkien rauhassa. Opettaja tsemppasi sanomalla, että rentouduin koko ajan tunnin loppua kohti ja ratsastin alun jännityshetkestä huolimatta silti aika päättäväisesti. Pertsaan en tosiaan tällä kertaa saanut otetta, mutta se väläytti kuitenkin muutamia hienoja hetkiä, joiden perusteella saatoin hyvin uskoa sen olevan varsin näppärä ratsu reippaan kuskin kanssa. Se ei tainnut kovin arvostaa minun jännittynyttä ratsastustani ja käyttäytyikin sen mukaisesti. Totesinkin huvittuneena opettajalle, että tällaisten tuntien aikana on varmasti monen vaikea uskoa, että olen oikeasti ratsastanut jo pidempään kuin pari hassua tuntia alle. Aina ei voi mennä putkeen, mutta onneksi niistä kehnoimmistakin kerroista voi oppia jotain.

Melkein taas lähtöpisteessä

Perjantain vakiotunnillani eli pienryhmätunnilla oli vuorossa esteitä. Ratsukoita oli viisi, ja opettaja oli jakanut minulle odotetusti Loren. Mukana hyppäämässä oli myös Kaisa. Alkuverryttely mentiin aika nopeaa ja omatoimisesti. Lore oli alusta alkaen reippaasti menossa, jolloin pidätteeni kaikuivat hieman kuuroille korville. Ravissa Lore kuitenkin rauhoittui ja säilytti hyvän ja tasaisen tahdin, joten en miettinyt asiaa enempää. Opettaja neuvoi tarkistamaan, että hevoset kääntyvät hyvin ulkoavuilla suorana pysyen. Lore kääntyi näppärästi kohtuullisen suorana pysyen, joten olin aika tyytyväinen.

Laukassa pääsimmekin tulemaan kahden ristikon suoraa linjaa (ratapiirroksen esteet 3 ja 6) muutamia kertoja. Askelia väliin meni 10-11. Ensimmäisellä yrittämällä oikeassa kierroksessa tosin Lore laukkasi rauhallisesti ristikosta oikealta ohi, kun en juuri ollut menossa sen kanssa. Noloa! Toisella yrittämällä sentään jo osuimme esteelle. Lore oli innoissaan ja tahtoi hieman kiihdyttää välin aikana. Sen seurauksena se lähti muutamia kertoja turhan kaukaa toiseen hyppyyn tai sitten survaisi miniaskeleen vielä ennen. Meno ei ollut siis kovin hallittua saati tasaista. Tulimme linjaa myös toisesta suunnasta, jolloin tapahtui samaa. Opettaja huomautti, etten edelleenkään saisi jäädä roikkumaan pidätteissä ohjaan, vaan pitäisi ottaa pidäte ja sitten rentoutua. Tämän huomautuksen avulla muistin lakata vetämästä Loren kanssa kilpaa, ja saimmekin pari järkevämpää suoritusta tehtyä. Aika paljon tosin sai tehdä esteiden välissäkin työtä, kun aiemmin tunnun päässeeni Loren kanssa vähän vähemmällä.

Seuraavaksi hyppäsimme kaarevalla linjalla olleita kahta estettä (oikeassa kierroksessa esteet 3 ja 2 ja vasemmassa esteet 4 ja 5). Lore tahtoi lähteä ampaisemaan aina ensimmäisen esteen jälkeen, jolloin tie ei ollut kaikista paras toiselle esteelle enkä muka ehtinyt ajatella laukanvaihtamista esteellä kunnolla. Opettajalta tulikin noottia tievalinnasta samoin kuin johtamisestani, joka oli nopea nykäisy ja vieläpä vähän ylöspäin. Niinpä laukat eivät oikein tahtoneet vaihtua, kun keskittymiseni meni hevosen hillitsemiseen liki kokonaan. Kaahotusta ei vieläkään ollut ilmassa, vaan tehtävään nähden liiallista reippautta. Taisimme saada oikean laukan kertaalleen vaihtumaan vasemmaksi, kun tie ja vauhti olivat kunnossa, mutta vasen laukka (Loren lempilaukka) ei muistaakseni vaihtunut kertaakaan oikeaksi. Siinä kierroksessa reitti ensimmäiseltä esteeltä toiselle pysyi koko ajan aika hirveänä, kun päästin Lore kaatumaan hypyssä jo oikealle. Oikea pohkeeni taasen ei halunnut tehdä asialle mitään. Ja taas nolotti.

Lisäsimme vielä kaarevalle linjalle yhden esteen eli tulimme kolme estettä yhteensä (oikeassa kierroksessa esteet 1, 2 ja 3 ja vasemmassa 4, 5 ja 6). Tässä vaiheessa huomasin, että kun en myödännyt turhan reilusti ensimmäisellä esteellä, pysyi Lore paljon paremmin hyppysissä. Niinpä saimme ratsastettua kaarteet vähän paremmin, ja laukkakin pääsi vaihtumaan, jos ei keskimmäisessä hypyssä, niin sitten viimeisessä. Oma istuntani esteiden välillä oli kuitenkin jostain syystä hieman huteraa, jolloin itsellä oli vähän epätasapainoinen olo. Kenties Lore reagoi siihen niillä reippaammilla pätkillä. Koetin korjata tilannetta kevyellä istunnalla, mutta se villitsi Lorea turhaan. Mistä lie epävakaus johtunut, mutta se vaivasi vaihtelevasti koko tunnin ajan.

Yhdistimme vielä koko tehtävän eli tulimme kuusi hyppyä putkeen. Tehtävä aloitettiin oikeassa laukassa. Lore oli hieman rauhoittunut eikä niin kiihdytellyt, joten ensimmäiset kolme hyppyä menivät ihan mukavasti. Kaarteessa neloselle istuntani keikkui taas miten sattuu, joten neloselle emme tulleet kovin hyvin. Lore myös hieman pinkaisi sen jälkeen, jolloin tie viitoselle oli vähän mitä sattuu. Laukkakaan ei vaihtunut viitosella oikeaksi eikä muistaakseni edes kuutosellakaan, vaan saimme korjata sen ravista. Heti vain kun siis sain Loren raviin. Se tahtoi jäädä minilaukkaankin mieluummin kuin vaihtaa raviin. Tehtävässä huomasi taas sen, kuinka keskittymiseni riittää osan radasta, mutta harvemmin kokonaan. Ihme ja kumma tällä kertaa keskittymiseni oli mukana alussa. Ehkä tuudittauduin hyvin menneen alun jälkeen siihen, että Lore loikkii loputkin vaikka itsestään. Ajatus oli tietysti virhearvio, josta radan muut ongelmat sitten syntyivät. Korkeimmillaan pari estettä oli 70 sentissä, ja jostain syystä ne onnistuivat aiheuttamaan pientä rimakauhua. Hassua, sillä aiemmasta hyppykerrasta ei kuitenkaan ollut edes kuukautta. Nopeasti sitä näemmä unohtaa kaiken.

Loppuun tulimme vielä kaikki viisi ratsukkoa kerralla esteitä 1, 4, 3 ja 6 koko ajan laukassa pysyen. Lore innostui hommasta kunnolla ja kiihdytteli väleissä. Pidätteet eivät menneet läpi yllättäen, kun en niitä aikaisemminkaan ollut vaatinut kunnolla. Niinpä hyppypaikat olivat mitä sattuu ja kaarteet sellaisia, että arvelin muksahtavani pian hevosen ulkopuolelta maahan, kun istuntani ei pitänyt. Suunnanvaihdoksen jälkeen ehdimme tulla hetken samaa, kunnes Lore yhtäkkiä nakkasi ensimmäistä kertaa minun kanssani pukin. Pysyin kyydissä ja nauraa räkätin iloisesti, sillä olimme kaverini kanssa juuri tallimatkalla jutelleet siitä, kuinka Lore ja pari muuta hevosta tuskin edes osaavat pukittaa. Mutta nauru loppuikin lyhyeen, kun sain Loren käyntiin ja näin, mitä oli tapahtunut. Pera oli saanut virtapiikin ja tempaissut rodeopukkinsa sillä seurauksella, että ratsastaja mätkähti maahan. Ilmeisesti Lore sai tästä tempauksesta sen pukkisätkynsä samoin kuin sivulaukkahypyn ottanut Potter. Pera viiletti oman aikansa vielä ravissa menemään ennen kuin malttoi siirtyä käyntiin ja jäädä napatuksi kiinni. Lore ei onneksi ottanut irti viilettävästä kaverista enää uusia pömeleitä, joten meno saatiin rauhoitettua. Loppuraveissa Lore kipitti ja vaati napakat pidätteet, että lopulta uskoi ja malttoi rauhoittua.

Tunnin aikana ja etenkin jälkeen oli sellainen olo kuin olisin palannut takaisin lähtöpisteeseen esteratsastuksen suhteen. Meno oli jotenkin käsittämättömän huteraa, häseltävää ja kaikkea muuta kuin sujuvaa. Johtamiseni on taas mitä sattuu, istuntani keikkuu vaikka ja miten enkä sitten muka osaa kontrolloida hevostakaan yhtään. Ajatus ensi kesän esteleiristäkin alkoi tuntua naurettavalta, ellen saa parempaa otetta hyppelyyn ennen sitä. Jännää, miten liian tahmeaa hevosta jaksan kyllä prässätä, mutta sitten reippaan hevosen kohdalla heittäydyn matkustajaksi ja toivon parasta. Miksi en silloin voi vaikuttaa yhtä tomerasti kuin laiskan kanssa? Kuvittelenko, että sekin heittäytyy sitten laiskaksi, joten on parempi kaahottaa? Ärsyttävää. Lore on kuitenkin herkkä hevonen, joka kyllä kuuntelee, kun sille sanoo asiat oikein. Siksipä sainkin piiskata itseäni melkoisesti tunnin epäonnistumisista, jotka olisivat varmasti olleet paikattavissa yksinkertaisesti vain ratsastamalla itse paremmin.

Näppärä jättiläinen

Viikon ensimmäinen ratsastustunti hurahti hieman yllättävällä tallilla, nimittäin Turkan ratsurinteellä. Harmittelin hieman hevosetonta maanantaita, sillä takana oli kuitenkin reissun takia peräti kolme tallitonta päivää. Niinpä tartui innolla syöttiin, kun talli ilmoitti Facebook-sivuillaan heidän koulutunnillaan olevan tilaa. Lopulta tunnille tuli lisäkseni vain yksi junnuratsastaja, joten pääsin varsin edullisesti hyvin pienelle tunnille. Ratsutoiveeksi esitin testausmielessä jonkin muun kuin jo kokeilemani Hissun, jolloin sain tallin suurimman ratsun eli Salvador B:n. Sauli on 1999 syntynyt ruuna, jonka säkäkorkeus on kunnioitettavat noin 180 senttiä. Koostaan huolimatta se on varsin lempeä. Tallin sivuilla Saulin koulutustason kerrotaan olevan koulussa helppo A ja esteillä metri. Ruunan kehutaan myös toimivan hienosti niin pienillä kuin isoilla ratsastajilla ja olevan miellyttämisenhaluinen ratsu.

Tallilla ei ole maneesia, mutta onneksi pakkasta oli vain noin -8 astetta eikä tuullut. Alkuverryttelyssä pyörittelimme aluksi isoja ympyröitä jokaiseen kulmaan ensin käynnissä, sitten ravissa keventäen ja lopuksi ympyrät harjoitusravissa istuen. Sen jälkeen teimme muutamia siirtymiä käynnistä ja ravista pysähdyksiin pyrkien tekemään jarruttaminen uloshengityksen avulla oma lantio pysäyttämällä. Sauli liikkui ja asettui käynnissä aika mukavasti pyöristyen, jolloin ympyrät oli helppo tehdä. Välillä huomasin hevosen olevan oikealla kiinni, jolloin opettaja kertoikin sen joskus tekevän sitä. Opettaja kertoi, että kun Saulin saa uskomaan, ettei ratsastaja aio kantaa sitä sen puolesta, kevenee se siltäkin puolen. Ravissa ympyrät olivat työläämpiä, sillä Sauli yritti jäädä oikealta raskaaksi. Opettaja neuvoi viemään sisäohjaa reilusti sisälle kuin avaisi oven. Tein näitä ovenavausliikkeitä kerta toisen jälkeen, ja hetkittäin Sauli irtosikin oikealta. Muutoin se ravasi pääosin ihan kivasti, mutta yritti välillä jäädä hiippailemaan. Välillä pyytäessäni raviin aktiivisuutta nosti Sauli hyvin lyhyen laukan. Tätä tapahtui turhankin monta kertaa, joten ilmeisesti en sitten kontrolloinut hevosen etuosaa, kun se pääsi venymään sieltä omille teilleen.

Siirtymisissä alaspäin Sauli oli näppärä. Käynnistä päästiin pysähdyksiin aika hyvin ilman ohjaa. Opettaja hoksautti vetämään vatsalihaksia uloshengityksen aikana sisään, jolloin selkä pääsisi vähän pyöristymään. Ravista Sauli siirtyi hyvin helposti käyntiin, mutta pysähdykseen vaadittiin hieman ohjan apua. Näistä kokeiluista huomasi kuitenkin, kuinka hyvin ratsu olisi totellut istuntaa, jos olisin sitä osannut paremmin käyttää. Isoksi hevoseksi sen harjoitusravi oli yllättävän helppoa istua, jolloin ravissa pyöräytetyt ympyrät ilman keventämistä sujuivat ilman kauheaa pomppimista. Aktiivisuus taisi kuitenkin niiden aikana hieman hiipua, joten taisin silti jäädä jaloillani vähän pusertamaan varmistaakseni tasapainon säilymisen.

Seuraavaksi opettaja pisti meidän tulemaan muutamia kertoja sulkutaivutusta molemmissa kierroksissa niin käynnissä kuin ravissa. Mietin jo, että nyt mennään turhan vaikeille vesille vieraan hevosen kanssa, sillä en ole aikoihin tehnyt sulkutaivutuksia. Oikeassa kierroksessa sulkutaivutukset käynnissä onnistuivat silti aika kivasti. Sauli tuntui huomaavan varsin näppärästi, mitä pyydän, ja se oli helppo saada sulkutaivutukseen noin reilun puolikkaan pitkän sivun ajaksi. Etupää pysyi uralla ja takaosa kiltisti vähän uran sisäpuolella. Oma istuntani pysyi kumman hyvin paikoillaan, jolloin Sauli puksutti aika helposti menemään. Viilausta opettajalta tuli siitä, ettei tahti saanut hidastua. Ravissakin oikea kierros sujui kohtuullisesti, mutta aktiivisuus hiipui silloin aika paljon. Ihmeen hyvin Sauli kuitenkin reipastui, kun opettajakin oli äänellä avittamassa. Vasen kierros oli itselleni vaikeampi, jolloin Saulikaan ei päässyt loistamaan. Käynnissä minulla oli vielä kohtuullisesti aikaa järjestellä palikoita ja saada vähän sulkutaivutuksen kaltaista menoa, mutta ravissa pakka levisi kunnolla. Sauli tarjoili monet kerrat lyhyttä laukkaa, kun kuvittelin itse pyytäväni sitä sulkutaivutukseen. Se tahtoi myös päästä itse säätelemään vauhtia, kun puolipidätteeni eivät menneet läpi. Niinpä hevonen ei pysynyt kuulolla eikä apuni menneet perille. Kun taas sain pidätteen läpi, ja Sauli alkoi kuunnella, saimme vasempaankin kierrokseen ainakin pari sulkutaivutusta etäisesti muistuttavaa askelta.

Ravissa tehtyjen sulkutaivutusten jälkeen nostettiin laukka, jossa Sauli tykkäsi hitailla paljon. Raipalla muistuttamisen seurauksena oli hyvin usein pukki, jos toinenkin, mutta ei juuri reippaampaa menoa. Opettaja tuumasi, että Saulin pukit irtoavat onneksi hyvin minimaalisesti maasta eikä se esitä koskaan yhtä pukkia enempää. Hevoskuiskaustaitoni olivat hyvin vinksallaan, sillä päädyin esittämään tunnin aikana muutamia sarjapukkejakin Saulin kanssa. Opettajakin ihmetteli Saulin käytöstä, sillä yleensä se on laukassakin ihan reipas. Liekö sitten parin päivän vapaa saanut hepan jäämään lomafiiliksiin vai mikä ollut, mutta jäin aika nynnyksi laukassa enkä pukkien pelossa juuri rohjennut pyytää Saulia laukkaamaan reippaasti. Muutamia piirun verran rullaavampia hetkiä saatiin, mutta nekin olivat melko tiukassa.

Tunnilla ehdittiin vielä tehdä pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa. Kuviona oli pyöräyttää puolikas voltti, suoristaa hevonen ja väistättää se sitten takaisin uralle, jonne päästyä siirryttiin käyntiväistön jälkeen raviin ja raviväistön jälkeen laukkaan. Väistöt käynnissä ja ravissa sujuivat, kunhan muistin huolehtia puolipidätteiden läpimenosta. Ilman niitä Sauli vain harppoi itsensä takaisin uralle ilman, että matkaan mahtui väistöaskelia. Kun taas pidätteet sai läpi, väisti Sauli ihanan helposti ja siten, että tunsin väistöaskeleet istunnallakin. Muistin jopa silloin olla rento ja antaa hevosen tehdä työt sen sijaan, että puskin sen jokaisen askeleen läpi. Hetkittäin väistöt olivatkin ihanan helppoja, ja saatoin fiilistellä, millaista ratsastus helpoimmillaan on. Onneksi raviväistöjen jälkeen tehty laukkaosuus palautti minut taas napakasti maanpinnalle. Laukat nousivat kyllä, mutta tarmokkuus niistä oli hyvin kaukana. Hoputin ja nohitin, välillä tohdin napsauttaa raipallakin pukin vastineeksi useimmin saaden, mutta Sauli ei vain halunnut syttyä hommaan. Huomasin könöttäväni itse etukumarassa, sillä edestä raskaammaksi laukassa muuttunut Sauli veti minut helposti sinne. Koetin tätä korjaten samoin kuin polviani aktiivisesti satulasta irroittaen saada hevoseen aktiivisuutta, mutta se jäi nyt kokonaan matkasta.

Loppuraveissa pyörittelimme vielä pidemmällä ohjalla ympyröitä mahdollisimman vähän ohjaa käyttäen. Sauli kuunteli istuntaa ja pohkeita taas kivasti, jolloin sen kanssa sai pyöriteltyä aika hyvin ympyröitä ilman ohjan apua. Oikea kierros oli minulle helpompi, kun taas vasemmassa en saanut niin näppärästi hevosta kääntymään, vaan välillä jouduin käyttämään ohjaakin. Tämän tunnin perusteella menisin mieluusti Saulilla vielä joskus toistekin koulutunnin. Se vaikutti mukavan herkältä, ja sillä oli sangen tasaiset askeleet kokoonsa nähden. Etenkin hyvin lyhyt laukka tuntui siltä, että olisin voinut huristella koko tunnin siinä askellajissa. Seuraavalla kerralla olisi tosin kiva oppia ratsastamaan Sauli aktiiviseksi myös normaalissa laukassa. Joka tapauksessa oli hauska käydä uuden ratsun selässä ja vieläpä ihan ulkona ratsastaen.

---

Sain Ponipulinaa-blogin Kirsiltä haasteen (kiitos!), johon innostuin naputtelemaan vastaukset. Jospa niistä olisi iloa satunnaisille kävijöille tai lukijoille, jotka eivät ole jaksaneet kahlata yli 700 kirjoitustani läpi. Olen saamaton haastamaan muita, mutta napatkaa toki kysymykset tästä omaan blogiinne, jos haluatte.

1. Miksi aloitit blogin pitämisen?
Olen aina tykännyt kirjoittamisesta ja hevosista, joten niiden yhdistäminen tuntui loistavalta ratkaisulta. Yritän myös kovasti oppia asioita kertailemalla tuntien antia näin koneen ääressä naputellen. On myös kiva saada lukijoilta kommentteja samoin kuin vinkkejä mahdollisesti pohtimiini pulmiin.

2. Oletko kilpaillut / millä tasolla kilpailet?
Yritän käydä seurani kisoissa aina, kun niitä järjestetään. Koulukisoissa ilmoittaudun helpon B:n luokkaan ja estekisoissa puolestaan korkeintaan 80 sentin luokkaan.

3. Kuinka kauan olet ratsastanut?
Säännöllistä ratsastusta on nyt takana reilut kuusi vuotta.

4. Koulu vai esteet?
Esteet, vaikka sisäinen kouluratsastajani herää toisinaan henkiin. Jostain syystä jaksan keskittyä paljon paremmin treenaamaan esteillä kuin vääntämään koulua vakavissani.

5. Valmennus vai kilpailut?
Mieluusti ottaisin molemmat, jos vain olisi mahdollista. Valmennuksiin ei nyt ole mahdollisuutta, mutta osallistun tosiaan seurani kisoihin, jos vain suinkin pääsen.

6. Poni vai hevonen? Perustele.
Hevonen, sillä tällä 179,5 sentin pituudellani harva poni sopii alleni.

7. Onko sinulla ollut hoito-, vuokra- tai omaa hevosta?
On ollut kaksi vuokrahevosta, Helvi ja Verona.

8. Oletko hypännyt maastoesteitä?
Olen hypännyt, viimeksi tämän kesän leirillä. Ne tuppaavat kuitenkin jännittämään vielä melkoisesti.

9. Lempihevosrotusi?
Kyllä se suomenhevonen on. Hilanterilla lienee osuutta asiaan ja paljonkin.

10. Korkein hyppäämäsi este?
105 sentin pysty.

Tallin uusimman ponin kyydissä

Ja niin siinä kävi, kuten toivoin. Nasse siis muutti Tallinmäeltä meidän tallillemme, ja Poku palasi sinne entisen omistajansa hyvään huomaan ja kevyempään tuntikäyttöön. Ehdin jo toivoa opettajalta, että ratsastaisin varsin mieluusti Nassella keskiviikon tunnin, ja tämähän järjestyi. Opettaja oli toivonutkin voivansa laittaa sen sellaisille ratsastajille, jotka olivat sillä jo aiemmin menneet eivätkä jännittäisi uutta ratsua. Nasse, kröhöm, siis nykyisin Elmo oli hieman jännittynyt karsinassa, mutta toisaalta onhan sillä kotiutuminen vasta käynnissä, sillä se tuli tallille sunnuntaina. Se oli kuitenkin mukavan kiltti, ja helposti sujuneen varustamisen jälkeen suuntasimme maneesiin. Siellä Elmo jännittyi enemmän eikä malttanut seistä paikoillaan kunnolla, vaikka sillä oli pitelijäkin. Sähellyksen jälkeen sain jalustimet säädettyä ja satulavyön kiristettyä, ja pääsimme käveleskemään.

Elmo tarjosi jännittynyttä ravisteppailua, mutta malttoi aina siirtyä käyntiin sitä pyytäessäni. Sitä se ei tosin kestänyt, kun Dille säikähti peilipäätyä ja ampaisi laukkaan. Ennen kuin tajusin, oli Elmo pyörähtänyt vastakkaiseen suuntaan ja kirmasi laukassa menemään. En osannut odottaa tätä, joten keikahdin kaulalle hukaten molemmat jalustimet. Kaikeksi onneksi Elmo hidasti aika nopeasti ja kääntyi katsomaan peilipäätyä. Siinä sain työnnettyä itseni vikkelästi suoraksi, vaikka olin jo hetken aikaa uskonut, että luvassa oli taas maakosketus. Ei muuta kuin jalustimet takaisin ja syvien hengitysten avulla sekä Elmoa että etenkin itseäni rauhoittelemaan. Tulipahan aloitettua tunti vauhdikkaasti. Alkuverryttelyn saimme tehdä oman mielemme mukaan, ja keskityinkin hakemaan Elmon käynnissä kuulolle. Se vaikutti kovasti jännittyneeltä ja kyttäsi peilipäätyä. Hetkittäin se vielä siirtyi itsekseen raviin, mutta alkoi hiljalleen tulla kuulolle. Käynnissä se kulki tuttuun tapaansa kohtuullisen helposti oikeinpäin, vaikka välillä jännittyi katselemaan maneesia ja uusia heppakavereitaan. Ravissa opettaja toivoi Elmoa pyöristymään pidemmän ohjan perässä, jotta selkä pääsisi töihin. Hetkittäin tämä onnistuikin, mutta koska minua ja varmasti Elmoakin jännitti vielä, ei meno ollut tasaisimmasta päästä.

Alkuverryttelyn jälkeen pääsimme tunnin varsinaisen tehtävän eli sekä käynnissä että ravissa tehtyjen avotaivutusten pariin. Avotaivutuksia tehtiin pitkien sivujen alusta puoleen väliin, jonka jälkeen suoristettiin ja siirryttiin raviin. Ravissa tehtyjen avojen jälkeen puolestaan nostettiin laukka. Käynnissä tehdyissä avoissa Elmo ensin oli aika levoton päänsä kanssa. Opettaja muistutti ottamaan pidätteitä ulko-ohjalla ja rentouttamaan sisäohjaa. Helpommalta suunnalta tuntui tällä kertaa oikea kierros. Elmossa tosin tuntui olevan peramaisesti ainakin sata liikkuvaa osaa, joita oli välillä mahdoton hallita. Eniten avotaivutuksen valmistelussa auttoi puolipidätteen käyttö. Kun Elmo tuli kuulolle, saatoin järjestellä apuni paremmin, jolloin Elmokin pyrki niitä toteuttamaan. Välillä tosin Elmo väänsi itsensä turhan mutkalle, jolloin sain taas palautella sitä vähän paremmin oikeaan asentoon. Välillä taas itse jäin säätämään montaa apua kerralla, jolloin Elmokaan ei enää ymmärtänyt, mitenpäin sen piti olla. Vasemmassa kierroksessa ongelmana oli saada etupää pysymään vähän sisempänä. Vasemmalle valuva painoni taisi vinkata ratsulle turhankin hyvin, että tulehan tänne vasemmalle. Opettaja huomautti, että Elmo pitäisi saada kantamaan vasen puolensa paremmin. Molempiin suuntiin auttoi hienosti ulko-ohjan tuntumalla pitäminen. Sisäohjassa roikkuminen kun vain pahensi tilannetta. Avotaivutusten jälkeen Elmo siirtyi mukavasti raviin ja alkoi rentoutua siinäkin alkutuntia paljon paremmin.

Ravissa tehdyt avotaivutukset jäivät meillä Elmon kanssa enemmänkin avotaivutuksen kaltaiseksi menoksi. Liikkuvia palasia alkoi olla minulle liikaa enkä ole varma, onko Elmolla aiemmassa elämässä juuri raviavoja edes tehty. Jälleen puolipidätteiden avulla sain Elmoa odottamaan, jolloin sain aina yhden palasen avotaivutuksesta kohdilleen. Elmosta huomasi, että se kyllä yritti kovasti, ja saimmekin muutamia askeleita avotaivutustakin lopulta tehtyä. Välillä Elmo taas sekosi epämääräisistä avuistani ja siirtyi käyntiin. Niinä hetkinä huomasin taas itse rauhoittua, jolloin Elmokin oli paremmin kuulolla. Ravissa en opettajalta juuri saanut kommenttia, mutta yhden hyvän hetken hän kuitenkin ehti huomata. Siinä olin juuri saanut Elmon ehkä raviavoa eniten muistuttavasti järjesteltyä, jolloin Elmo liikkui helposti ja pysyi toivotusti ilman ylimääräistä säätämistä. Jostain syystä nyt ravissa oli helpompi järjestellä Elmo avotaivutuksen kaltaisesti vasemmassa kierroksessa, mistä lie moinen johtui.

Laukannostot avotaivutuksesta suoristumisen jälkeen olivat aika nihkeitä. Elmo nosti usein oikeassa kierroksessa suosikkilaukkaansa eli vasenta. Oikean laukan nostoa sai valmistella paljon tarkemmin, jotta sen sai nousemaan. Laukkapätkien aikana opettaja kehotti kokeilemaan kevyttä istuntaa, jotta nyt jotenkin pätkittäisesti pyörivä laukka rullaisi paremmin. Napsautin myös yhdessä kohtaa vähän raipallakin, johon Elmo reagoi tarjoamalla pukin. Ei muuta kuin toinen napsautus perään, ja johan Elmokin ymmärsi, että raippa tarkoittaa eteen, ei takapään nakkaamista ilmaan. Kevyestä istunnasta huolimatta laukka ei alkanut rullata tunnin aikana juurikaan. Opettaja kertoikin, että Elmolla ei ole laukattu kunnolla noin kuukauteen kelien ja maneesittomuuden takia. Ei siis ihme, jos laukka on aluksi vähän jäykkää.

Loppuraveissa opettaja toivoi hevosten venyttävän eteen ja alas. Elmo oli sangen hyvä tässä, ja se venytti helposti pitkälle ohjan perässä. Niinä hetkinä sen vähän hidasta ravia sai pyydettyä isommaksi ilman, että tahti kärsi. Elmo oli tässä vaiheessa ollut jo pidemmän aikaa rento eikä enää häseltänyt päänsä kanssa saati jaksanut kyttäillä mitään. Opettajakin kehui, kuinka hyvin se alkuhäslingin jälkeen rauhoittui. Nyt siinä olikin enemmän sitä rauhallista ja mukavaa Elmoa, johon olin aiemmin tottunutkin. Niinpä tunnin jälkeen tuumasin, että menen sillä mieluusti jatkossakin. Kunhan Elmo pääsee kotiutumaan kunnolla ja osaksi muuta laumaa, niin uskon siitä tulevan jälleen näppärä tuntiponi.

Maastoilua ja kiitolaukan pätkä

Taas on vierehtänyt parikin kertaa ilman muistioon listaamista. Tosin nyt tullee kaksi viikkoa, etten välttämättä pääse ratsastamaan, ainakaan omalle tunnilleni. Ei kiva, mutta töitä on tehtävä.

Elikäs pahan onnen päivään (13.6.). Tuolloin tosiaan kävin korvaavan tunnin perjantain C/B:llä. Pikkaisen harmitti, kun näin, että ensinnäkin omalla tunnilla oli ollut esteitä ja toiseksi perjantain kahdella muullakin olisi ollut niitä. Ei reilua! Kuitenkin. Ei tarvinnut kentällä olla ja pilata muiden tuntia, sillä porukka lähti maastoon. Sain kyydittäjäksi Potter-pollen pitkästä aikaa. Ensin olin ihan kauhuissani, kun Potterilla ei tosiaan ole ravi aivan helpoimmasta päästä ja maastossa tahti yleensä on tuntikahlausta reippaampaa. Onneksi pelot olivat turhia. Polle oli unelma maastossa! Ison ravin takia sen ei tarvinnut kipittää tökstöks-ravia ja sen kyydissä pysyi vaivatta. Lisäksi laukassa se oli maltillinen ja sai vain istua ja nauttia. Ihana polle oli ja maasto oli tosi mukavaa vaihtelua!

Sitten viime kerran polleiluun, joka onneksi oli oma tuntini eli 18.6. Pollekseni tuli Hewron eli Hessu. Se laiskanpulskea polle, joka aina välissä keksii kauhistella näkymättömiä pelotteita. :) Tunnilla treenailtiin vasta- ja myötäasetuksia pääty-ympyröillä ja pitkillä sivuilla. Hessun kanssa ne olivat aika helppoja, sillä se hoksi homman jujun ja teki kiltisti.

Toisekseen treenasimme etuosakäännöksen kautta laukan nostoa. Tämä meni vähän plörinäksi alussa, kun en saanut takapäätä toimimaan ja käännöksen sijasta niistä tuli laahaavia tepasteluita. Sitten vähän tsempillä ja homma alkoi toimia, onneksi. Hessu toimi kivasti, sitä en olekaan epäillyt, lähinnä vauhdin puutetta. Onneksi sitäkin oli tällä kertaa kivasti. Tosin kerran muistutin raipalla ja Hessu suivaantui siitä välittömästi ja osoitti mieltään pukilla. Siitä tuli silti ilonen mieli, sillä istuntani ei pahasti kärsinyt tästä mielenosoituksesta. :) Muutoin polle laukkasi ihan mukavan vauhdikkaasti ja pari kertaa pienellä pyynnöllä se vähän kiihdyttikin mukavan joutuisammaksi menoa. :)

Loppuravissa Hessu taas näki jotain omaansa. Kesken kaiken lyhyttä sivua se säpsähtää ja seuraavan kerran huomaan jo olevani kentän keskellä kiitolaukassa. Onneksi polle leppyi nopeasti ja pudotti raville. Taas kerran: istunta ei hetkahtanut! Vitsi, noista jäi hyvä mieli!

Nyt pitää vain keksiä, miten heppailen tällä viikolla, sillä hepaton viikko ei tule kuuloonkaan!