Ei ihan automaattiasetuksilla

Perjantain tuplahevostelut menivät Tallinmäen estetunneilla. Ensimmäisen tunnin menin Akulla, jolla on tarkoitus hypellä viikonlopun kotikisoissa 70 sentin taitoarvosteluluokka. Ratsukoita tunnilla oli neljä. Parin asteen yö- ja aamupakkaset vaikuttavat jo hieman kenttään, mutta pääosin se oli ihan hyvässä kunnossa.

Ennen rataa hyppelimme suoraa linjaa eri askelmäärillä sekä kaarevia linjoja ja sarjaa. Suora linja sujui ihan hyvin, vaikka hukkasin hieman ponnistuspaikkoja. Aku liikkui ihan hyvin, mutta sellainen tasainen reippaus oli tänään hieman hukassa. Laiskaa meno ei kuitenkaan ollut, Aku ei taida onneksi edes moista sanaa ymmärtää. Kaarevat linjat olivat ihan ok, ja saimme niillä myös laukkoja vaihtumaan. Sarjalle esitimme yhden ohimenon, kun lähestyminen oli kehno. Kaiken lisäksi aloin itse arpoa sarjan välissä, pitikö se nyt tulla yhdellä vai kahdella askeleella. Vastaus oli yksi askel, mutta en sitä tajunnut ja hyydyin. Aku peilasi heti mielentilani ja vilahti ymmärrettävästi oikealta ohi. Yhdellä askeleella emme olisikaan enää tehtävää venyneet.

Radan hyppäsimme varmaan noin 60–70 sentin tuntumassa. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ykkösen ja kakkosen suora linja meni neljällä askeleella, mutta hieman hätäisesti. Ponnistuspaikka ykköselle ei sattunut kunnolla, joten jouduin ratsastamaan välissä selvästi eteen. Kakkosen jälkeen olimme ristilaukassa, jonka tajusin vasta kaarteessa kolmoselle, joten en ehtinyt korjata sitä. Kolmosen ja nelosen kaareva linja meni ihan ok, ja nelosen jälkeen olimme toivotusti vasemmassa laukassa. Viitonenkin ylittyi ihan asiallisesti. Kuutosena olleen askeleen sarjan pääsimme nyt nyt yhdellä askeleella, mutta jouduin ratsastamaan sen aika vahvasti. Sarjan jälkeen olimme joko valmiiksi oikeassa laukassa tai sitten korjasin sen ravin kautta. Seiskan ja kasin kaareva linja meni ihan hyvin samoin kuin radan päättänyt ysin ja kympin suora linja. Nyt neljä askelta meni sille paljon sujuvammin ja ennen kaikkea helpommin.

Ratamme oli siinä, ja se sujui hieman vaihtelevasti. Tänään ponnistuspaikat olivat aika pitkälti hukassa eli laukka ei tainnut pyöriä riittävän sujuvasti. Sain myös enemmän varmistella Akun hyppäämistä etenkin, kun se kerran pääsi livahtamaan esteen ohi. Tänään emme siis menneet ihan automaattiasetuksilla, mutta oli ihan hyvä tässä vaiheessa herätä ja tajuta, ettei Akukaan välttämättä joka kerta mene ihan itsestään. Vaan kyllä se sitten taas menee, kun kuskikin suunnilleen tietää, mitä on tekemässä. Hauska kaveri Aku kuitenkin on. Jännä nähdä, miten ensimmäiset yhteiset estekisamme sunnuntaina menevät.

Luovuttajana liikkeellä

Tiistaina kävin Tallinmäen tunnin hieman tavallista aikaisemmin, ja ratsunani oli kaiken lisäksi Hilima. Kolmen ratsukon tunnilla oli luvassa koulua sekä hieman hyppelyitä.

Koulupuolella teimme ravissa loivia kiemuroita sekä sen keskikaareen voltin. Tie löytyi kiemuralle ihan hyvin, mutta paikoin Hilima jäi kiireiseksi eikä asettunut toivotusti. Yllättäen oikea kierros oli se vaikeampi, jälleen kerran. Asetukset tosin menivät siihen suuntaan vasempaan verrattuna helpommin läpi, mutta Hiliman sisälle punkeminen oli siinä jopa ravissa paikoin melkoista. Vasemmassa kierroksessa tehdyt voltit oli helpompi pitää oikeanlaisina, mutta asetus ei puolestaan aina mennyt läpi. Välillä sain kuitenkin molempiin suuntiin rauhallisempia ja tasaisempia hetkiä, vaikka niidenkin eteen sai työskennellä hitusen tavallista enemmän.

Seuraavaksi otimme laukan työstöön. Kuviona oli pyöräyttää pääty-ympyrä ja mennä sitten lävistäjä hallitusti sen lopussa raviin siirtyen. Joo ei. Nakkasin tehtävän kuultuani hanskat tiskiin. Minä, hallittu laukka, lävistäjä ja Hilima emme toistaiseksi mahdu samaan lauseeseen, ja sekös ärsyttää! Asennevammani ei auttanut. Vasemmassa kierroksessa laukka oli ihan ok, mutta putosi naurettavan aikaisin lävistäjällä raviin. Oikeassa laukassa ei edes pääty-ympyrästä tullut oikein mitään. Hilima kipitti ja punki sisälle, minä mutristelin ja sadattelin selässä. Hoh! Opettaja yritti parhaansa mukaan auttaa, mutta minä olin jo luovuttanut enkä saanut yritettyä kunnolla. Sisäinen pirulaiseni hoki vain, kuinka en osaa enkä tule oppimaankaan eikä mikään saanut minua enää tsemppaamaan kunnolla. Viime aikoina koulutuntien laukkatehtävät Hiliman kanssa ovat poikkeuksetta aiheuttaneet vain todella pahan mielen. En vain yksinkertaisesti osaa ratsastaa Hilimaa kunnolla saati tehdä oikeanlaisia korjauksia. Se ärsyttää niin paljon! Tällä asenteella ei kyllä sinne satulaan olisi asiaakaan, vaan kuvittelen aina oppineeni kuin taikaiskusta ratsastamaan. Hampaita purren sain ehkä pari kolme järkevämpää laukka-askelta oikeassakin laukassa, kunnes tehtävä sai riittää meille. Lävistäjiä en siis juuri tahkonnut, kun koko paletti levisi oikeassa laukassa käsiin.

Hyppelyt otimme ympyrällä niin pystylle kuin okserille. Ne sujuivat ihan kohtuullisesti, vaikka aikaisemmat kinastelumme olivat virittäneet Hiliman levottomaksi enkä saanut enää sitä kovin rentoutettua. Tällä kertaa kuitenkin sain odotettua hypyt enkä sukeltanut omia aikojani pahemmin. Hyppäsimme myös pari kertaa kahdeksikon, johon sisältyi kaksi kaarevaa linjaa. Ensimmäinen kierros meni vähän lyhyellä, jännittyneellä laukalla, jolloin meno ei ollut kovin rentoa. Toinen kierros meni jo paremmin, vaikka vieläkin olisi saanut olla paljon rennompaa ja huolettomampaa. Positiivista oli se, että maltoin edelleen odottaa hyppyjä, ja Hilima taisi napata kaikki laukanvaihdot oikein.

Loppukäynnit menimme peltolenkin kautta. Onneksi, todellakin onneksi tunti päättyi muutamaan ihan kivaan hyppyyn. Vaikka niistäkin huolimatta kylvin pohjamudissa ja piiskasin itseäni kurjasta ratsastuksesta. Vähitellen onneksi sain kiivettyä itsesäälilammikosta ja tulin siihen tulokseen, että Hilima on erilainen ja eri tavalla ratsastettava hevonen verrattuna esimerkiksi Jettiin, joten en voi olettaa, että se toimisi samoilla säädöillä. Toki toivoisin osaavani ratsastaa sitä paremmin, mutta siinä on vielä työnsarkaa edessä. Halusin tai en. Näppärä ja mukava hevonen se on, mutta ei se kyllä turhaan ratsastajan virheitä paikkaile. Sepä tekeekin siitä hyvin opettavaisen ratsun. Kunhan vain saan oman asenteeni ja pinnani kuntoon, niin sitten voimme taas treenailla lisää.

Noinko vaikeeta se on?

Tiistaina oli taas tuplatuntipäivä Tallinmäellä. Aloitin päivän koulutunnilla Hiliman kanssa. Ratsukoita tunnilla oli neljä, ja pääsimme tekemään niin pohkeenväistöjä, laukkaympyröitä kuin lopputunnista vielä vaihtelemaan laukkoja kavaletin avulla.

Pohkeenväistöt teimme käynnissä ja ravissa pitkän sivun alusta keskemmäs ja siitä takaisin uralle palaten. Käynnissä oli hyvin aikaa hakea palasia kohdilleen. Kun Hiliman käynnin sai pidettyä maltillisena ja pyydettyä väistöä rauhassa, saimme aika mukavia hetkiä. Ravissa sain keskittyä pääsääntöisesti toppuuttelemaan Hilimaa vähän rauhallisemmaksi, jotta se malttoi ottaa sivulle vievät avut vastaan eikä vain tulkinnut niitä eteen pyytäviksi avuiksi. Ravissa oli enemmän puuhaa, mutta siinäkin askellajissa saimme ainakin kovasti väistöä muistuttaneita hetkiä. Kaiken lisäksi Hilima malttoi muutamia kertoja hienosti ja pysyi väistönkin ajan aika rentona ja pyöreänä.

Väistöjen jälkeen siirryimme laukkaympyröiden pariin. Kenttä jaettiin kolmeen ympyrään, joista pääty-ympyrät olivat samaan suuntaan ja keskiympyrä puolestaan toiseen suuntaan. Vasemmassa laukassa sain Hilimaa suunnilleen kuulolle ja pysymään reitillä, vaikka se aluksi hieman työtä vaati. Oikea laukka sen sijaan oli taas ihan päätöntä. Hilima innostui laukkaamisesta sen verran, ettei oikein käynnissä tai ravissa malttanut odottaa. Laukassa se puolestaan pääsi oikomaan ja punkemaan ympyrää aina pienemmäksi. Voi huoh! Oma osaamattomuuteni ärsytti niin paljon, että oli pakko vaihtaa takaisin käyntiin ja raviin laukkaamisen toviksi unohtaen. Sain aikani tehdä hommia ennen kuin Hilima yhtään malttoi. Sitten se taas toimikin ihan asiallisesti käynnissä ja ravissa, mutta villiintyi laukasta. Vaihdoimme ympyröiden suunnat vastakkaisiksi ja saimme Hiliman kanssa parsia hommaa kasaan ihan yksistään laukaten. Olihan se melkoista kaahailua ja kurvailua välissä, vaan lopulta saimme jotain tolkkua oikeaankin laukkaan. Mutta on se vain edelleenkin vaikeaa!

Tunnin lopussa hyppelimme vielä kavalettikorkuista estettä kahdeksikolla laukkoja siinä vaihdellen. Ensin teimme isommat tiet, sitten vähän pienemmät. Isommilla teillä tehtävä sujui hyvin, ja Hilima nappasi oikeat laukat jo hypyissä. Pienemmillä teillä tein yhden lähestymisen tahattomasti liian vinosti. Hilima hyppäsi vielä sen, mutta rytmi katosi, ja toinen lähestyminen tuli vähän hätäisesti enkä saanut Hilimaa riittävän suoraksi, jolloin se meni oikealta ohi. Sitten sain ratsastettua pienemmät tiet tarkemmin ja tilaa sopivasti käyttäen, jolloin Hilima pääsi taas hyppimään sujuvasti.

Loppukäynnit käppäilimme peltolenkin kautta. Tunnin fiilikset olivat vähän ristiriitaiset. Laukkatehtävä oli paikoin ihan naurettavan vaikea enkä tuntunut saavan mitään otetta Hilimaan. Nämä hetket harmittavat ihan hirveästi, etenkin kun tiedän aiheuttavani pulmat itse, mutta en kykene ratkaisemaan niitä! Onneksi lopputunnin pienet hyppelyt ilahduttivat, joten ihan pohjamutiin en tämän tunnin takia jäänyt rypemään. Niin ja onpahan jotain ratkaistavaa, ettei vain vahingossa käy tämä ratsastaminen liian helpoksi. Hah!

Ratsastusleirin 11. tunti: kavalettitreeniä

Torstaille piti tietysti saada lisätunti. Toivoimme tekniikkatreeniä pienillä korkeuksilla. Ratsukseni sain toistamiseen Rian. Ratsukoita tunnilla oli viisi. Opettajana taas uusi tapaus.

Tulimme tunnin aikana ravipuomeja, laukannostoja ravista sekä yksittäisen pystyn ja kolmoissarjan tehtävää. Ria oli ihan ok, mutta nohiteltavissa. Sen pienet askeleet tuntuivat hassuilta Helmerin jälkeen enkä saanut sitä ihan kovin venyttämään. Ravipuomeilla askelta sai työstää hyvän tovin, jotta Ria pääsi puomit kolistelematta. Tärkeintä oli saada ravi pontevaksi, mutta pitää se lyhyempänä. Siten pääsimme puomit järkevästi. Puomien jälkeen tehdyt laukannostot ravista olivat hieman haastavia. Oikeassa kierroksessa Ria tarjosi muutaman kerran vasenta laukkaa. Apuja tarkentamalla oikeakin laukka alkoi nousta. Vasemmat laukat nousivat paremmin. Pitkillä sivuilla hain vähän reippaampaa laukkaa, jotta Ria alkaisi vetreytyä. Se auttoi hieman, ja puomitkin alkoivat sujua laukkapätkän jälkeen paremmin.

Lävistäjäpystyn ja kolmoissarjan tehtävä tultiin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla yritin saada Rian lävistäjäpystylle kauempaa, vaan ei. Se otti miniaskeleen, ja minä olin tietysti jo askelta ennen menossa. Hyppy oli kamala, ja saimme onneksi aloittaa tehtävän uudelleen. Nyt osasin malttaa, ja lävistäjäpysty ylittyi hyvin laukanvaihdon kanssa. Kolmoissarja meni kahdella ja kolmella askeleella aika rennosti. Toisella kierroksessa sain ratsastettua pystyn paremmin eikä kolmoissarja tuottanut ongelmia. Siinä olikin tunnin tehtävät. Aika meni kyllä ihan siivillä. Luulin meidän vasta aloittelevan, kun tunti jo loppuikin.

Ria oli ihan hauska kaveri näillä pienille korkeuksille eli maksimissaan 60 senttiin. Vähän sitä sai nohitella, mutta muuten se oli tolkku ja ennen kaikkea heräteltävissä. Ponnistuspaikatkin näkyivät, kun maltoin enkä ajanut Riaa kipittämään. Kyllä kannatti ottaa tämäkin lisätunti.  

Kuvat ja videot tulevat leiripostauksiin myöhemmin, jos niitä on saatavilla.

Ratsastusleirin 6. tunti: kolmen tunnin uittomaasto

Halle edustaa, kuski tekee jotain. Kuva: Hanna

Leirin kuudes tunti oli lisätunti: kolmen tunnin uittomaasto. Ratsukseni sain 1995 syntyneen Halle-tamman, jonka säkäkorkeus on noin 152 senttiä. Halle on koulupuolella helpon A:n tasoinen, estepuolen tasosta ei sanota eikä sillä iän vuoksi enää isoja hypätä. Tammaa kehutaan myös kivaksi maastossa. Reissuun meitä lähti vetoratsukon lisäksi kahdeksan muuta. Me olimme jonossa kuudensia.

Uitimme hevosia Vuoksessa jossain poukaman kaltaisessa. Tallilta sinne oli matkaa vähän päälle kahdeksan kilometriä, ja sen taittamiseen meni aina tunti suuntaansa. Pääosa reitistä oli asfalttitien viertä taivaltamista, mikä oli hieman tylsää. Onneksi mukaan mahtui pari soratietä, jossa pääsimme painaltamaan kunnon laukkaa. Hallella oli menohaluja, mutta se oli tosi tolkku. Laukkapätkät olivat vauhdikkaita, mutta kivoja. Tajusin nujertaa ensimmäisessä laukkapätkässä kutkutelleen jännityksen hengittelemällä syvään ja miettimällä, että hitsit, tämähän on sitenkin kivaa. Niin kuin olikin. Hitsit!

Riemuidiootti ja ihana Halle. Kuva: Jenni

Hallen piti olla aika helppo uitettava, mutta en saanut sen vesipetoa irti. Saimme kuitenkin käytyä pari oikeaa uintikierrosta, muuten kahlailimme vedessä. Kävinpä itsekin viimein tälle kesää nakkaamassa talviturkin ilman hevosta. Brr, aika viileää oli! Uittaminen oli hauskaa, ja oli kivaa seurata muidenkin pulikointia. Tosin ötökät kerääntyivät buffetille, mikä oli hivenen ärsyttävää. Niin ihmisistä kuin hevosista.

Kotimatkalla otimme vielä kaksi laukkapätkää, joista nautin ihan kunnolla. Pääsinpä huutamaan kaverille hanaa, kun menivät vähän liian hitaasti muka. Minä huutamassa hanaa, kaikkea sitä! Vaan ei, kivaa oli kaikin puolin. Ihan älyttömän kivaa, jee! Kannatti lähteä tällekin ekstratunnille. Halle oli oikein mainio maastokaveri, jota 20 vuoden ikä ei painanut tippaakaan. Just oikea ratsu minulle tälle reissulle.

Kuvista kiitos Hannalle ja Jennille!

Ratsastusleirin 3. tunti: ekstratunti

Leirin kolmas tunti tuli jo maanantaina eli ensimmäisenä leiripäivänä. Kahden tunnin jälkeen virtaa oli vielä sen verran, että nappasimme oman neljän ratsukon tunnin. Aiheeksi toivoimme puomeja. Ratsukseni sain ennen leiriä suosikikseni kaavailemani Holmin Helmerin eli Helmerin, joka on 2007 syntynyt suomenhevosruuna. 156-senttisen Helmerin kehutaan olevan kivaliikkeinen, kevyt kädelle ja hyvä hyppääjä. Rataesteillä se menee 90–100 senttiä, koulupuolen tasosta ei kerrota. Tunnin piti sama opettaja, joka veti myös estetunnin.

Valtaosan tunnista vietimme pituushalkaisijan puomitehtävällä. Siinä oli kaksi puomirykelmää, joista ensimmäiset olivat lyhyemmillä, toiset pidemmillä väleillä. Niiden väliin pyöräytimme ravissa voltin oikealle, laukassa voltin laukan suuntaan. Helmerin kanssa en ihan päässyt samalle aaltopituudelle. En saanut sitä kovin rennoksi enkä päässyt käsiksi askeleen säätelemiseen. Ravipuomit menivät kuitenkin ihan ok. Helmeri selvitti niin lyhyemmän kuin pidemmän välin puomit, kunhan sain sen suunnilleen hereille. Petrattavaa olisi ollut siinä, että Helmeri olisi ollut pohkeen ja ohjan välissä. Nyt se ei oikeastaan noteerannut kunnolla kumpaakaan. Voltit olivat hieman hätäisiä.

Laukassa meno jatkui aika samanlaisena. Tasaisuus ei ehkä ollut meidän juttumme, mutta jotenkin Helmeri selvitti tehtävät. Rehellisesti sanottuna en tiedä, miten ihmeessä. Pääosan tehtävästä olin harmillisesti hukassa. Saatoin saada jommankumman osan kohtuullisesti tehtyä, mutta lässähdin toiselle. Volteilla olisin saanut ratsastaa sisäpohkeet paremmin läpi, sillä nyt niillä tuli oiottua vähän liikaa. Helmeri vaikutti kyllä siltä, että siitä löytyisi useampia asetuksia, mutta nyt en löytänyt reittiä niiden äärelle.

Tulimme vielä tehtävän ravissa ilman jalustimia. Puomit olivat lyhyillä väleillä, ja nyt niillä haettiin hevosia nostelemaan kavioitaan, mutta säilyttämään tahdin. Helmerin kanssa saimme tehtyä tehtävän aika asiallisesti. Loppuraveissa työskentelimme tovin pääty-ympyrällä askelta lyhentäen ja sitten pidentäen. Tässä nyt ei tunnin muun sujumisen perusteella tullut mitään väläyttävää huipennusta. Pientä ajatusta oli, mutta pohjeratsastus ei lähtenyt käyntiin vieläkään. Milloinhan alan käyttää pohkeitani sen sijaan, että marmatan niistä joka kirjoituksessa? Olisipa kiva tietää.

Helmeri oli silti symppis, vaikka en sitä ainakaan vielä osannut ratsastaa. Jokin niissä suomenhevosruunissa silti on. Mielisin kaikissa hassuuksissani sillä vielä hyppäämäänkin, vaan saa nähdä, sattuuko se vielä kohdalle. Ehkä sille tunnille viitsisin ottaa ne pohkeetkin mukaan, niin pääsisin vähän kurkkaamaan sitä oikeaa Helmeriä.

Kuvat ja videot tulevat leiripostauksiin myöhemmin, jos niitä on saatavilla.

Uusia korkeuksia

Torstain kolmas ja sen päivän viimeinen kerta satulassa meni ihanan Hiliman kyydissä. Tälläkin tunnilla ratsukoita oli neljä, ja pääsimme treenaamaan esteillä samoja asioita kuin juuri aiemmalla tunnilla. Alkuverryttelyssä kiinnitin Hiliman kanssa huomiota siihen, että sain asetuksia läpi ja sitä kautta vähän pyöreämpää menoa. Käynnissä ja ravissa tämä onnistui kohtuullisesti, laukassa ei ihan niin hyvin vielä, mutta saimme pieniä, parempia pätkiä ja sitä kautta pysyimme suunnitelluilla reiteilläkin paremmin.

Hyppäsimme ennen kahdesti tultua rataa samoja tehtäviä kuin edellistunnilla: kavaletteja kaarevilla teillä, kahden kavaletin ja esteen tehtävää, askeleen sarjaa sekä pituushalkaisijalla ollutta estettä kahdeksikolla suoraa lähestymistä hakien. Hilima oli pääosin ok, mutta välillä meno meni kipittämiseksi, jolloin lähestymiset ja hypyt olivat vähän rämpimisiä. Asiaa ei auttanut oma sukelteluni, kun olin epätahdissa Hiliman kanssa. Onneksi tajusin tasoittua ja rauhoittua itse, mikä näkyi Hilimankin menossa. Niinpä esimerkiksi sarja samoin kuin pituushalkaisijan este menivät jo ihan asiallisesti. Tärkeintä oli pitää yllä sopivan rento meno pohkeella ratsastaen ja enemmän hölläten kuin prässäten.

Radan tulimme kahdesti, ensin noin 70-senttisenä ja sitten minulle ja Hilimalle uudessa korkeudessa eli 80-senttisenä. 70-sentin radalla räpelsin hieman ja muun muassa keksin heittäytyä hyppyihin ylävartalolla aivan vallattomasti. Sain onneksi vähän karsittua tätä pois. Hilima eteni reippaan rohkeasti, vaikka ihan jokainen paikka ei osunutkaan kohdilleen. Meno oli välillä kipittävää, mikä tosiaan sotki vähän ponnistuspaikkoja. Tiet esteille sentään olivat aika kohtuullisia, siihen olin tyytyväinen. Emme muutenkaan kurvailleet niin pahasti kuin joskus. Radalta nappasimme ainakin viitosesteen puomin mukaan, mutta se nyt ei menoa haitannut. 80 sentin rata meni Hilimalla myös kepoisasti. Hillitsin itseänikin hieman enkä enää niin sukellellut hyppyihin. Nappasimme taas ainakin viitosesteen puomin mukaan. Me emme vissiin Hiliman kanssa arvostaneet mustavalkoisia puomeja tänään. Muuten rata meni kivasti. Korkeus ei tuntunut missään, ja Hilima meni ihanan varmasti. Kivaa! Kunhan saan omaa ratsastustani parannettua Hiliman kanssa, pääsemme ihan kunnolla treenaamaan tätäkin korkeutta.

Siinä oli se tunti samoin kuin päivän ratsastelut. Tästä päivästä jäi kyllä kaikkinensa hyvät fiilikset. Kolme erilaista hevosta, joiden jokaisen kanssa sai kaivattuja onnistumisia ja pieniä ahaa-hetkiä. Koska tunti Hilimankin kanssa meni hyvin, kehtasin ehdotella opettajalle, että jos treenaisin Hiliman kanssa vähän enemmän, saisimmeko loppukaudesta startata 80 senttiä. Lupa irtosi, jes! Pitääpä siis ujutella kalenteriin sopivasti myös Hiliman kanssa treenailuja, niin voimme tähdätä tuota tavoitetta kohti.

Estetamman kanssa koulutunnilla

Maanantaina oli vuorossa ylimääräinen Tallinmäen koulutunti ja kaiken lisäksi Hilimalla. Sain luvan osallistua Hiliman kanssa kotitallin ulkopuolisiin kisoihin, kunhan vain treenaisin sen kanssa myös koulua. Niinpä löysin itseni aurinkoisena maanantai-iltana Kaisan kanssa jaetulta koulutunnilta.

Tunnin treeniaihe oli selkeä, vaikkakin haastava: hevoset tuli saada kulkemaan pääosin pyöreänä ja niskastaan rentoina. Hiliman kanssa tämä on tärkeää sen takia, että kaasu ja ratti löytyvät silloin, kun Hilima ei menee pää pilvissä. Pyöreyden saamisessa Hilimaa tuli ratsastaa alusta asti sillä ajatuksella, ettei hirvimeininki kelvannut. Sain siis pistää pohkeeni töihin, tehdä puolipidätteitä roppakaupalla sekä ratsastaa asetukset rehellisesti läpi. Tunnin aikana pyörimme ympyröillä, mutta ratsastimme myös koko kenttää käyttäen. Laukassa puolestaan työskentelimme pääty-ympyröillä ratsastaen kenttää isona kahdeksikkona. Suuntaa vaihdoimme ratsastamalla kentän poikki siirtyen laukasta ravin kautta käyntiin ja siitä taas uuteen suuntaan ja laukkaan jatkaen.

Käynnissä sain Hilimaa mukavasti pyöreämmäksi, kun siinä oli hyvin aikaa laitella omia palasia kohdilleen. Kaiken muun lisäksi sain olla tarkkana siitä, ettei tahti kiihtynyt, vaan säilyi tasaisena. Pohkeilla ratsastaminen pääsi välillä unohtumaan, mutta onneksi muistin ottaa ne aina takaisin hommiin. Ohjilla sain myös uskaltaa vaikuttaa, mutta muistaa palata nopeasti kuminauhamaiseen tilaan, kun Hilima antoi periksi. Saimme käynnissä molemmissa suunnissa ihan mukavia onnistumisia.

Ravissa Hilima tarjosi paikoin kipittämistä, joten sain hakea sitä odottamaan. Sen jälkeen sain työskennellä herkeämättä sen kanssa, ettei Hilima päässyt hirveilemään pahasti, vaan pysyi kuulolla ja rentoutui. Teimme muutamia ravi-käynti-ravisiirtymiä, joissa pyrin myös miettimään hevosen pitämistä oikeinpäin. Muutamat siirtymät käynnistä raviin onnistuivatkin ihan asiallisesti, mutta toiseen suuntaan en tahtonut saada rentoutta säilymään niin hyvin. Harjoitusravissa istuminen tuntui paikoin auttavan Hiliman kipittämiseen, välillä taas pahentavan sitä. Saimme ravissakin kohtuullisia pätkiä, kunhan muistin olla tarkkana rentoutumaan itse hyvissä hetkissä ilman, että nakkasin tuntumaa kokonaan pois.

Laukka oli haastavin askellaji, kuten olin arvellut. Kun Hilima ei ollut yhtään oikeinpäin, en saanut vaikutettua siihen, ja se karkasi omille teilleen. Hurautimme molempiin suuntiin varsin kamalia ympyröitä, joissa Hilima pisti mutkat suoriksi, ja minä kenotin hätää kärsien selässä. Välillä taas tajusin ratsastaa ja rohjeta vaikuttaa Hilimaan, jolloin saimme lyhyitä, mutta kivoja hetkiä. Ero vähän pyöreämmän ja rennomman Hiliman ja hirvi-Hiliman välillä oli melkoinen. Sillä paremmalla versiolla löytyi myös ratti, jolloin ympyrätkin alkoivat muistuttaa ympyröitä. Vasen kierros oli meille selvästi vaikeampi. Välillä Hilima oli vahvasti vasemmassa ohjassa kiinni, jolloin en saanut sitä asettumaan saati pyöristymään ja rentoutumaan. Silloin Hilima taas oikoi reittiä, mutta ihme ja kumma kyllä säilytti tahdin rauhallisena. Yritin leikitellä kuolaimen kanssa siten, että Hilima olisi päästänyt siitä irti, vaan nyt en keksinyt oikeaa tapaa. Vasen laukka jäi hieman keskeneräiseksi, vaikka saimme ennen tätä loppupuolen kehnompaa esitystä pari asiallista hetkeä siihenkin suuntaan.

Loppuraveissa haeskelin vielä Hiliman kuulolle molempiin suuntiin, joten tunti päättyi leppoisampaan fiilikseen. Hilima on kyllä ihan eri maata kuin Jetti, mutta hyvällä tavalla. Sillä on oma moottori, jolloin minun aikani ei mene pelkästään hevosen herättelyyn. Toisaalta Hilima on minun taidoillani hieman työläämpi ratsastaa oikeinpäin, kun taas Jetillä on liki vakiomuoto, jossa työskentely on helppoa. Vaan jos pääsen Hilimastakin paremmin kartalle kouluväännössä, on meillä luvassa entistäkin mukavampia estetunteja. Siinäpä hyvä syy treenata Hilimankin kanssa silloin tällöin koulua.

Ratsasta loppuun saakka

Lauantaina kävin pyörähtämässä Jussin kanssa C-tunnin seitsemäntenä ratsastajana. Ilmoittauduin tosiaan Jussilla oman seurani estekisojen 40–50 sentin luokkaan (arvosteluna A.1.0). Olin mennyt Jussilla viimeksi joulukuussa ja silloinkin esteitä, mutta oli niitä hyvä käydä nyt silti palauttelemassa mieleen.

Alkuverryttelyssä ravasimme suoralla linjalla olleita puomeja. Jussi liikkui kohtuullisesti ja ohjautui ihan hyvin, joten tehtävät menivät mukavasti. Tulimme samaa suoraa linjaa vielä pienenä ristikkona ja pystynä. Sain pidettyä Jussin kuulolla, jolloin linja meni nätisti viidellä askeleella. Kertaalleen Jussi pääsi tosin roikaisemaan liian kaukaa, jolloin hurruuttelimme linjan sitten ohjat pitkinä. Seuraavaksi hurautimme kaarevan linjan, joka oli kuudella askeleella hyvä. Jussi pääsi taas esittämään parit liian kaukaa lähteneet hypyt, vaikka yritin saada sitä odottamaan. Onneksi sain päästettyä ohjista niinä kertoina, jolloin en tullut kiskaisseeksi Jussia suusta. Jussi kuitenkin eteni ihan hyvin, joten sinällään roikaisut eivät pistäneet pakkaa ihan sekaisin. Matka kun jatkui niidenkin jälkeen ilman ylimääräisiä kuvioita.

Loppuun hyppäsimme kahdesti saman radan 40–50 sentin tuntumassa. Kakkosesteellä oli yksi laine koristeena, kolmosella puolestaan mustapunainen portti. Muuten esteet olivat tavallisia pystyjä. Ensimmäisellä kierroksella Jussi rykäisi ykköselle taas kaukaa, vaikka olin juuri laskenut hyppyyn olevan kolme hyvää askelta. Horjahdin sen verran, että aloitimme radan kokonaan alusta. Nyt pääsimme ykkösen järkevästi, kun odotutin Jussia selvästi. Kakkoselle tuli myös hieman liian kaukaa lähtenyt hyppy, mutta pääsimme silti kolmoselle asiallisesti, laukkakin vaihtui siinä toivotusti vasempaan. Nelosena oli pelkkä puomi, jolla piti yrittää laukanvaihtoa. Jussi vaihtoi kyllä etuosansa, vaan ei takaosaansa, joten korjasin sen oikeaan laukkaan ravin kautta. Viitosen ja kuutosen linja meni ihan ok.

Toiselle kierrokselle sisuunnuin hieman, sillä en halunnut Jussin pääsevän itse valitsemaan höhliä ponnistuspaikkoja. Ykköselle ponnistuspaikka ei osunut ihan nappiin, jolloin tietoisesti pyysin Jussia venyttämään. Matka jatkui siitä asiallisesti kakkosesteelle, joka ylittyi ihan ok. Kolmoselle taasen lähdettiin hieman kauempaa, mutta ei onneksi ihan vallattomasti. Nelosena olleella puomilla laukka ei edelleenkään vaihtunut kokonaan, jolloin sain korjata sen ravin kautta. Viitoselle odotutin Jussia kunnolla, jolloin pääsimme sen samoin kuin suoran linjan kuutoselle asiallisesti viidellä askeleella. Tämä oli paljon parempi rata, vaikka jokainen ponnistuspaikka ei ollutkaan täydellinen. Pääsin kuitenkin itse päättämään ratkaisut eikä Jussi valinnut vallatonta kohtaa lähteä hyppyyn.

Olipa kyllä hassu tunti ja sangen opettavainenkin. Jussin kanssa jokainen lähestyminen pitää yksinkertaisesti ratsastaa loppuun asti. Ei auta ynnäillä kolmea askelta ennen hyppyä ja heittäytyä sitten matkustamaan. Jussille menee silloin heti pakka sekaisin, jolloin se hieman höpsömpänä tapauksena ratkaisee tilanteet yleensä lähtemällä liian kaukaa. Jussin kanssa oppisin kyllä älyttömästi hevosen tuomisesta esteelle. Pitääpä melkein toivoa sitä erikseen joskus estetunnille. Sitä ennen meillä on kuitenkin ne estekisat luvassa. Kunhan vain sielläkin saan oltua se, joka tekee päätökset, niin menee meillä toivottavasti ihan hyvin. Tasaista ja puhdasta rataa siis hakemaan.

Väistöjä vierailevan opettajan valvonnassa

Lomattoman hiihtolomaviikon kunniaksi ilmoittauduin O-Rin järjestämälle ylimääräiselle koulutunnille, jonka piti Petri Lopakka. Hänen opissaan olen ollut tasan kerran, Helvillä kesäkuussa 2011. Pidin silloin hänen opetuksestaan, joten kun hän tuli omalle vakiotallilleni, oli tunnille päästävä. Ratsukseni toivoin ja sainkin Epperin, sillä halusin jonkun mahdollisimman Jetin kaltaisen, jotta saisin samalla vinkkejä sen ratsastamiseen. Tunnin jaoin toisen ratsukon kanssa.

Treeniaiheena olivat pohkeenväistöt, ja niitä kyllä tahkottiin koko tunnin edestä. Pohkeenväistöjä teimme käynnissä ja ravissa lävistäjää pitkin. Laukassa sen sijaan teimme pohkeenväistön kaltaisia hetkiä pitkillä sivuille, joiden aikana käytimme hevosen takaosaa tovin sisempänä. Vietimme tunnin näiden tehtävien parissa, mutta niiden aikana sain kyllä rutkasti myös muita asioita korjattavaksi ja ajateltavaksi.

Pohkeenväistöissä sain keskittyä tekemään avut oikea-aikaisesti sekä käyttämään pohkeita enemmän "rummuttaen" kuin puristaen. Opettaja totesi hyvin, ettei hevosten kanssa voiteta voimalla, vaan nopeudella ja ketteryydellä. Minä taas olen höhlästi ajatellut, että jos vain halailen ratsua pohkeillani ajan X, niin kyllä se jossain vaiheessa tekee pyydetysti. Tällä tavalla kuitenkin vain nihkeytän ratsuja sen sijaan, että herkistäisin niitä avuille. Väistöissä sain myös huolehtia siitä, että Epper myös otti ne ristiaskeleet eikä punkenut lapojen kautta karkuun. Etuosan kontrolli jäi tällä kertaa vähän puutteelliseksi. Pohjetyöskentely vei sen verran huomiota, että siitä kärsi sitten muu ratsastus. Tehtävää onneksi tahkottiin niin tiiviisti, että sinne mahtui myös hyviä hetkiä. Suurin haaste oli saada sekä väistöaskeleet että säilyttää tahti. Molempien hallinta yhtä aikaa oli välillä haastavaa, mutta välillä palaset myös loksahtelivat paikoilleen.

Laukassa tehty takaosan väistätys uralta sisemmäs oli kyllä haastava! En edes muista, milloin olisin moista treenannut. Suurin pulma oli varmasti se, ettei minulla ollut kunnolla hallussa Epperin etu- saati takaosa. Lisäksi otin tehtävästä jotenkin todella paljon paineita, jolloin aloin ylisuorittaa. Suomennettuna häselsin ja puskin aivan liikaa, jotta Epper olisi voinut tehtävää kovin rennosti tehdäkään. Opettajalta tuli jossain vaiheessa myös kommentti, ettei Epper ainakaan lisää vauhtia laukkaan tarvinnut. Kommentti kyllä hymyilytti, sillä harvemmin saan noottia liiasta reippaudesta. Tajusin kuitenkin siitä, että tehtävä pääsi meillä lipsahtamaan tohottamiseksi keskittymisen sijasta. Sen tsemppaamana sain petrattua hieman. Loppujen lopuksi saimme molempiin suuntiin kohtuullisia pätkiä. Opettaja hoksautti vielä ratsastamaan myös suoristuksen eikä vain antamaan hevosen valua uralle. Olipa palikoita hallittavaksi!

Tunnin loppupuolella sekä minä että Epper aloimme olla aika puhki. Olimme kyllä tosiaan tehneet hommia kunnolla, ja sen kyllä huomasi. Tunnin aikana opettaja huomasi hyvin perusvirheitäni ja korjasi niitä. Sain myös kommenttia liian takana olleista pohkeistani, joita yritin sitten korjata oikealle paikalla. Opettaja myös neuvoi suoristamaan ylävartaloa nojaamalla jopa vähän taakse. Tämä neuvo tuntui tunnin aikana ainoalta, jota en osannut toteuttaa. Itsestä tuntui jotenkin väärältä mennä vastakkaiseen suuntaan, josta olen Airan tunneilla juuri pyrkinyt pois. Opettaja todennäköisesti vain suoristi minua pois etukumarasta, mutta ilman kunnon keskivartalon tukea tehty korjaus tuntui vievän oman istunnan väärään suuntaan. Tässäpä oli hyvä hoksautus taas itselle siitä, miksi keskivartalon tuen säilyttäminen on tärkeää. Kokonaisfiilis tunnista oli hyvä. Pidin edelleen opettajan opetustyylistä, ja korjauskehotukset tulivat tarpeeseen. Epperille myös pojot siitä, kuinka hienosti se teki töitä. On se vain mainio poni!

Hieno Hilima

Näin se istuntani pitää, kun Hilima löysi maasta syötävää.

Lauantaina oli luvassa kaksi estetuntia Tallinmäellä, jes! Ensimmäisen tunnin menin Hilimalla, jolla olen menossa tuleviin kotiestekisoihin. Treeni sen kanssa oli siis tarpeen. Toisen tunnin menin tietysti Jetillä. Päivän kruunasi se, että Nora tuli katsomaan ja kuvaamaan tuntiamme, jeij!

Alkuverryttelystä lähtien Hilima oli tavallisen reippaana ja muutoinkin oma itsensä. Verryttelimme ennen varsinaisia hyppyjä ravipuomeilla ja laukkakavaleteilla. Laukassa Hilima oli sangen reipas, ja jarrut jäivätkin matkasta. Niinpä vähän lensimme tehtävien läpi. Esimerkiksi siirtyminen kahden innarisarjana olleen laukkakavaletin jälkeen raviin puomien ylittämistä varten ei meinannut onnistua. Hilimassa ihanaa on se, että vaikka se kipittääkin, ei se mene aivan holtittomaksi. Sen juttu vain on reippaasti meneminen, jos sille se mahdollisuus annetaan. Ihanaa on myös se, etten Hiliman kanssa pelkää vauhtia. Siksipä lähinnä Hiliman meno naurattaa, vaikka toki olisi tietysti hyvä oppia rauhoittamaan tilanne, jos se menee liian kierroksille. 

Ensimmäisenä hyppytehtävänä tulimme kavaletin ja ristikon 14 metrin suoran linjan vasemmassa laukassa. Ensimmäisellä kerralla jäin jarruttelemaan liikaa lähestymisessä, jolloin jäimme ristikolta hieman kauas. Hilima hyppäsi kuitenkin rohkeasti kauempaa. Toisella kerralla annoin laukan sujua, jolloin väli meni paremmin neljällä askeleella. Molemmilla kerroilla laukka vaihtui turhaan oikeaksi, mutta korjasin sen ristikon jälkeen ravin kautta vasemmaksi. Seuraavaksi tulimme kahden pystyn kaarevan linjan. Ensimmäisen esteen jälkeen sai muistaa mennä tovin suoraan, jotta tie toiselle pystylle tuli hyvin eikä oikoen. Tulimme tehtävän pari kertaa, ja se sujui ihan hyvin. Ensimmäisellä kierroksella toisen esteen puomi putosi alas, mutta toisella kierroksella Hilima korjasi hienosti ja nosti kaviot toisestakin esteestä puhtaasti yli. Tämän jälkeen tulimme lävistäjällä olleen okserin oikeassa laukassa ja jatkoimme siitä innarikavaleteille. Laukka ei vaihtunut okserihypyssä, mutta ehdin korjata sen ravin kautta. Innarikavaletit menivät vähän kolistellen, mutta muuten kohtuullisesti.

Sitten tulimmekin jo radan noin 50–60 sentin korkuisena. Matkaan lähdimme oikeassa laukassa. Ensimmäisenä olleet innarikavaletit menivät sujuvasti. Samoin kakkosena ollut okseri. Kolmosena olleelle kavaletille oikaisimme melkoisesti, mutta sain suoristettua riittävän ajoissa. Laukankin Hilima vaihtoi siinä hienosti. Neloselle tultaessa Hilima oli päässyt vähän venymään, ja aloin arpoa itse ponnistuspaikkaa. Päätin istua tiivisti, etten ajaisi Hilimaa hyppyyn kaukaa. Se ottikin toivotut askeleet, mutta jäin itse vähän hypystä odottaessani liikaa. Kaareva linja viitoselle kuitenkin sujui hyvin. Kuutosena ollut okseri sujui myös asiallisesti, vaikka itse olin taas vähän hidas. Innarikavaletit menivät toisestakin suunnasta mainiosti. Viimeisenä esteenä ollut pysty meni myös mukavasti, ja ratamme oli siinä. Kaiken kaikkiaan aika helppoa ja sujuvaa, vaikka pari kolautusta tulikin. Hilima oli menossa eikä tuntunut yhtään miettivän, pitääkö esteestä mennä yli vai ohi.

Tulimme radan vielä toisen kerran. Korkeus oli suunnilleen sama kuin aiemmin, mutta yksi este oli peräti 75 senttiä. Se taisi olla tähän asti isoin Hilimalla hyppäämäni este. Rata lähti hyvin liikkeelle, ja esteet 1a–b sekä 2 menivät sujuvasti. Kolmoselle tultaessa huomasin toisen ratsukon ovan vähän tiellä, mutta onneksi se ehti huuteluideni myötä alta pois. Laukan korjasin kolmosen jälkeen ravin kautta oikeaksi. Nelonen meni myös nätisti, mutta jostain syystä viitosen lähestymisessä pyysin Hilimaa eteen. Olisimme tulleet ilman sitä esteelle hyvin, mutta nyt ajauduimme vähän liian lähelle ja otimme puomin mukaan. Tämä sekoitti pasmojani, jolloin kuutoselle lähdin hyppäämään ennen Hilimaa. Se kuitenkin selvitti mokastani huolimatta esteen pelkällä kolautuksella. Innarikavaletit menivät ihan kohtuullisesti, vaikka ponnistuspaikka ensimmäiselle jäi hitusen kauas. Radan viimeiselle esteelle eli seiskalle Hilima lähti rohkeasti, ja niin saimme radan päätökseen. Tästäkin jäi hyvä mieli, vaikka selvästi itse tein tässä enemmän virheitä kuin ensimmäisellä kierroksella.



Siinäpä olivat tunnin hyppelyt. Olen kyllä ennenkin tämän sanonut, mutta hitsit, että tykkään Hilimasta! Se on rohkea ja reipas tamma, jolla on ilo hypätä. Tänään emme muuten menneet yhdestäkään esteestä ohi, jee! Saisin tietysti opetella säätelemään Hiliman laukkaa, jottei jokainen tehtävä menisi ihan täysillä paahtaen. On kuitenkin mukava hypätä, kun saa enemmänkin jarrutella kuin kiihdyttää eikä vauhtiakaan tarvitse silti jännittää. Jos vain olisi enemmän aikaa ja rahaa, niin treenaisin kyllä tämän tamman kanssa enemmän. Kun saisimme asioita sujumaan koulupuolella, menisivät esteet varmasti vielä paremminkin. On minulla silti ajan ja rahan puutteesta huolimatta suunnitelmia tämän tamman varalle. Nähtäväksi jää, mitä niistä voin toteuttaa.

Kuvasta ja videoista kiitos Noralle!

Kolmea hevosta koeratsastamassa

Maanantaina pääsin Tallinmäen porukan mukaan, kun he lähtivät katsastamaan uutta tuntiratsua. Testattavana oli kolme ratsua: 2009 syntyneet suomenhevosruuna ja puoliveriruuna sekä 2005 syntynyt puoliveritamma. En ole aiemmin ollut mukana koeratsastuksissa, joten kokemus oli mielenkiintoinen.

Ensin kävimme katsomassa suomenhevosruunaa. Se oli ikäisekseen ihanan tolkku ja sympaattinen. Pyörähdin sen selässä varmaan kymmenisen minuuttia. Hassu ruuna ehdotteli kovasti laukkaamista, kun minä taas yritin ravata. Unohdin ratsastaa kunnolla pohkeilla, jolloin ratsu pääsi vähän oikomaan oman mielensä mukaan. Askellajit olivat mukavan tasaiset. Laukka olisi saanut olla pontevampaa, mutta noin nuorella hevosella on aikaa kehittyä sen suhteen. Tykästyin ruunan persoonaan. Suomenhevosissa vain on sitä jotain.

Seuraavaksi kävimme testaamassa puoliveristen edustuksen eli ruunan ja tamman. Kiipesin ensin nuorukaisen kyytiin, joka myös oli tolkku ikäisekseen. Se oli hieman levoton päänsä kanssa, mutta malttoi heti, kun sain käteni kunnolla tasaiseksi. Ruuna hakeutui helposti perusmuotoon, mutta minun ratsastamana tahtoi välillä painua turhan alas ja jäädä edestä tyhjäksi. Ihastuin sen laukkaan. Olihan se isoa, mutta siinä tuntui olevan ponnua ja tarvittaessa potkua melkoisesti. Sellaisella laukalla kelpaisi suunnata esteille. Hyppäsimmekin pari kertaa pienen ristikon. Ruuna ylitti sen tasaisen varmasti eikä intoillut ylimääräisiä ennen tai jälkeen. Tästä hevosesta taitaa tulla vielä tosi kiva ratsu, kun se jo näin nuorena vaikuttaa oikein asialliselta.

Lopuksi kipusin vielä tamman kyytiin. Se oli testatuista ratsuista rauhallisin, mutta ei missään nimessä laiska. Enemmänkin sellainen minulle sopiva hevonen, joka ei ole liian nopea liikkeissään. Tamma eteni tasaisen varmasti ja oli herkkä kädelle. Se varmasti alkaa liikkua rennommin ja pontevammin, kun se uskaltaa luottaa ratsastajan olevan kädellä pehmeä. Sen laukka oli ruunaan verrattuna vähän ponimaisempaa ja aavistuksen pompottavaa, mutta kyllä siinä istua saattoi. Hyppäsimme tammankin kanssa pari estettä, tällä kertaa pieniä pystyjä. Kaikki sujui helposti ja tasaisesti. Tamma vakuutti minut asiallisuudellaan.

Koeratsastusreissu oli kyllä mukava kokemus. Jokaisen hevosen selässä taisin olla enintään 10–15 minuuttia, joten tietenkään niiden todellista ratsastettavuutta en ehtinyt saada selville. Muutenkin tarvitsen useamman tunnin uuden hevosen kanssa ennen kuin pääsen siitä enemmän hyvälle. Nyt sainkin sellaisen pienen esikatselun, millaista meno näiden ratsujen kanssa voisi olla. Samalla toimin opettajalle esimerkkinä siitä, miten ratsu saattaisi toimia hänen oppilaillaan. Onneksi minun ei tarvitse tehdä lopullisia päätöksiä, vaan voin jännätä, mahtaako jokin näistä ratsuista reissata Tallinmäelle. Jäämme seuraamaan tilannetta.

Tölttäämässä syksyisissä maisemissa

Mitäpä muuta heppahöperö ostaa ystävälleen lahjaksi kuin jotain hevosiin liittyvää? Tämän seurauksena suuntasin maanantaina ystäväni kanssa Moilasen tilalle Yli-Iihin kahden tunnin issikkamaastoon. Ratsukseni sain uuden tuttavuuden, 2005 syntyneen tamman Snekkja frá Hannulan eli tuttujen kesken Snekka. Tilan sivuilla Snekan kuvaillaan olevan utelias ja aina valmis uusin seikkailuihin. Lauman johtajatamma on virkeä ratsastaa ja menee mieluummin liitopassia muiden laukatessa. Korkeutta Snekalla on noin 135 senttiä. Ystäväni puolestaan sai Api-ruunan ja piti perää meidän Snekan kanssa ollessa vetäjän takana.

Keli oli reissulle kohdillaan, sillä vaikka tuuli oli vähän viileä, paistoi aurinko siniseltä taivaalta. Ruska oli kaunis, joten issikan selässä oli mukava istua ja katsella maisemia. Reissu mentiin ystäväni vähäisen ratsastuskokemuksen vuoksi rauhallisesti, mutta pääsimme tölttämään mukavia pätkiä. Snekka tosin heittäytyi välillä raville, mutta palasi pyynnöillä takaisin tölttiin. Vauhtia tammasta olisi varmasti irronnut enemmän, sen verran sitä tuntui harmittavan jarrutteluni. Töltissä oli kyllä kiva istua, voisin ottaa moisen askellajin Jetillekin.

Reissu sujui hyvin, vaikka viileä ilta tarttuikin loppureissusta mukaan. Onneksi olin muutoin pukeutunut järkevästi, mutta sormia tahtoi vähän nipistellä paluumatkalla. Onneksi Snekan tuuhean harjaan oli hyvä ujuttaa sormet lämpenemään. Issikkamaasto oli kyllä täydellinen päätös maanantaille. Ystäväkin näytti olevan Apin selässä melkoinen hangon keksi, joten lahja näytti olevan mieleinen. Se ei nyt onneksi tullut ihan yllätyksenä, ovathan nuo hevoset melkoisen kivoja kavereita.

Koulukisatreeniä

Tiistaina kävimme Jetin kanssa Tallinmäellä kolmen ratsukon ekstratunnin kouluväännön(!) merkeissä. Jossain höperyyksissäni keksin nimittäin ilmoittaa meidät tulevan viikonlopun seurakoulukisoihin. Eikä vain yhteen, vaan kahteen luokkaan. Mikähän minua vaivaa? Myönnän toki, ettei koulutreenaaminen tee meille yhtään pahaa, mutta kaikkea sitä silti! Ilmoittautumiset lähtivät luokkiin helppo C:1 ja helppo B:3.

Tunnin aikana ehdimme treenata pätkiä kummastakin kouluohjelmasta. Mukaan mahtui askeleenpidennyksiä, kymmenen metrin voltteja, pysähdyksiä ja peruutuksia, laukkalävistäjiä, laukassa tehtyjä keskiympyröitä sekä kolmikaarisia kiemurauria. Varsin kattavasti, vaikka yhtä asiaa ei tahkottukaan kovin kauaa. Ohjelmia emme ratsastaneet läpi kokonaisuudessa, mikä ei sinällään haitannut. Tiedän jo melkoisen hyvin, mitkä asiat saan ratsastettua asiallisesti, missä taas olen vähän huolimaton.

Tunnin vaikeimmat asiat olivat laukkalävistäjät sekä volttien ja ympyröiden ratsastaminen oikean kokoisina. Laukkalävistäjien ongelma tahtoi olla se, että en ensinnäkään saanut Jettiä lävistäjän lopussa uralle, vaan jäimme rutkasti keskemmäs. Lisäksi laukka putosi raville liian aikaisin. Syy ongelmaan oli se, että väänsin Jetin mutkalle yrittäessäni tyyrätä sitä ohjissa roikkumalla uralle. Sehän ei yllättäen onnistunut. Opettaja neuvoi ajattelemaan lävistäjän lopun pohkeenväistönä ja varomaan Jetin vääntämistä mutkalle. Kun sovelsin tätä ajatusta laukkalävistäjään, sain sen onnistumaan molempiin suuntiin asiallisemmin. Tahti tahtoi vähän hyytyä loppua kohti, mutta ainakin pääsimme uralle saakka.

Volttien ja ympyröiden ratsastaminen oli aluksi toivotonta. Ravissa ratsastimme kahdeksikkoa, jonka voltit olivat halkaisijaltaan kymmenen metriä. Saatoin päästä voltille oikein, mutta viimeistään puolivälin jälkeen kuvio joko levisi tai pieneni. Lopulta opettaja seisoi voltin keskellä ja piirsi maahan apuviivat. Tämän jälkeen tällainen puusilmäkin löysi oikean kuvion ja pysyi sillä. Hassua vain, miten keskittyminen tosiaan herpaantui aina kuvion toisella puoliskolla. Ilmeisesti siinä oli sen verran tyhjää tilaa, että oman ratsastuksen puute näkyi näin. Laukassa tehdyt pääty-ympyrät tahtoivat pääsääntöisesti jäädä liian pieniksi. Alku lähti taas hyvin, mutta puolivälin jälkeen oikaisin reilusti ennen kuin opettaja meni taas suuntamerkiksi. Sen jälkeen kuviomme alkoivat muistuttaa paljon enemmän ympyrää. Muutoin näissä tehtävissä kiinnitin huomiota siihen, kuinka keskittymiseni meni kokonaan kuvion ratsastamiseen, jolloin Jetti pääsi hieman luistamaan liikkumisesta. Ei nyt mitenkään superpahasti, mutta kuitenkin huomattavasti.

Tunnin kohtuulliset hetket sattuivat pysähdyksiin ja peruutuksiin sekä kolmikaarisiin kiemurauriin. Viilattavaa niissä toki oli, mutta siitä huolimatta ne sujuivat vähän helpommin. Peruutuksiin Jetti lähti pääsääntöisesti mukavan kevyesti eikä aivan kyntänyt kavioillaan uraa. Pari kertaa Jetti pääsi peruuttamaan vinoon, mutta sain korjattua tämän tulemalla pysähdykseen paremmin suorana. Peruutuksesta siirtyminen raviin olisi saanut olla ponnekkaampi, mutta jostain syystä en tajunnut säätää tätä, vaan keskityin peruutukseen. Kolmikaarisella kiemurauralla sain ensin hakea tietä kuntoon, mutta kun se löytyi, sujui tehtävä aika kivasti. Tätä treenattiin tunnin loppupuolella, jolloin Jetti oli mukavasti herännyt ja tarjosi aika kivaa ravia. Huomasin kuitenkin oman ylimääräisen säätöni aiheuttavan Jetissä välitöntä jarruttamista. Tämän huomion jälkeen pyrinkin rentoutumaan aina, kun se oli mahdollista, jolloin Jetti pääsi taas väläyttämään hyviä hetkiä.

Tunnin aikana ehti kyllä ajatella vaikka ja mitä. Alkutunnin fiilikset olivat kyllä sellaiset, että kisoihin ilmoittautuminen ehti jo vähän kaduttaa. Tuppaan olemaan sangen huolimaton tarkkojen teiden suhteen, mitä ei katsota etenkään koulukisoissa hyvällä. Keskittymistreeniä siis vain lisää! Onneksi lopputunnista asiat alkoivat sujua vähän paremmin, niin kahden kouluohjelman ratsastaminen ei tuntunut enää aivan mahdottomalta ajatukselta. Saa sitten nähdä, kuinka tutinoissani sunnuntain kisoissa olen. Onneksi sinne on vielä tovi aikaa, niin jospa sitä ehtisi jännittää pahimmat pois, jolloin ehkä muistaisin hengittää kerran tai pari kisaohjelmien aikana.

Parempaa kohti

Torstaina päädyin jälleen Noran kautta pitkästä aikaa Aaltokankaan ratsutallien estetunnille. Ratsukoita oli yhteensä vain kolme, sillä tunti oli erikseen meille järjestetty. Ratsukseni olin toivonut varmaa, tasaista menijää, joka opettajan mielestä sopi Eemeliin hyvin. Tällä 2007 syntyneellä pienellä eestinhevosruunalla olenkin hypännyt kerran aikaisemmin syyskuussa 2012. En odottanut tunnilta suurempia, vaan lähdin sopivasti pää tyhjänä liikkeelle.

Alkuverryttelyssä Eemeli tykkäsi hidastella sekä viedä turpansa kenottamaan oikealle. Opettaja korjasi heti ohjastuntumaani tasaisemmaksi sekä käski vaikuttamaan paremmin sisäpohkeella, kun Eemeli pienensi ympyröitä oma-aloitteisesti. Lisäksi tuli huomautus hevosen liiallisesta kaulan taivuttamisesta. Opettajan ohjeiden avulla sain Eemeliä paremmin kuulolle. Suurin apu oli hevosen kunnollinen suoristaminen. Sen avulla Eemeli sai omia palikoitaan kohdille, jolloin liikkuminenkin helpottui. Laukassa verryttelimme tekemällä temponvaihteluita sekä siirtymiä raviin. Eemeli lähti eteen ihan kivasti, mutta laukan lyhentäminen jäi vähän puolitiehen. Siirtymät raviin tahtoivat olla hätäisiä, ja samoilla fiiliksillä esitin pari noloa tyrkkäystä laukkaan. Taas vähän malttamalla sain Eemelin nostamaan pari kertaa laukan aika asiallisesti.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme oikeassa laukassa aloittaen täyskaartotiellä oheisen piirroksen esteen numero 3, toisesta suunnasta siis. Siitä jatkoimme tuolle numeroimattomalle pystylle. Tavoitteena oli saada laukka vaihtumaan molemmilla esteillä. Me onnistuimme tässä Eemelin kanssa muistaakseni tasan kerran ja kaiken lisäksi vahingossa. En saanut Eemeliä suoristumaan ensimmäiselle esteelle eikä laukka rullannut, joten laukka ei vaihtunut. Toisella pystyllä oli samankaltaisia ongelmia. Opettaja kehotti johtamaan enemmän, mikä sai minut ihan hämilleni. Oma bravuurini kun on reilu johtaminen. En tiedä sitten, varoinko tekemästä sitä vieraamman opettajan silmän alla vai mikä tökki. Lopulta sain tehtävälle paremmat tiet ja Eemelin suoremmaksi, mutta vaihdot jäivät saamatta. Eemeli vaihtoi kuitenkin kohtuullisen nopeasti myötälaukan aina ravin kautta.

Seuraavaksi tulimme suoralla linjalla numeroimattomaa pystyä ja nelosnumerolla varustettua okseria muutaman kerran. Väli taisi olla noin 24 metriä. Esitimme Eemelin kanssa ensin välin seitsemällä askeleella siten, että viimeinen askel oli vähän töpö. Päätin seuraavalla yrittämällä tulla välin mieluummin kuudella. Eemeliä sai nohittaa sitä varten ajoissa ennen ensimmäistä pystyä sekä heti pystyn jälkeen. Se otti pyynnöt kuitenkin hyvin vastaan ja hurautti välin nätisti kuudella askeleella. Tälläkin tehtävällä yritimme laukanvaihtoa okserilla, mutta se taisi jäädä ehkä yhden onnistumisen, jos senkään, varaan. Tänään laukanvaihdot hypyissä eivät tosiaan olleet meidän juttumme.

Lopuksi tulimme vielä pienen radan esteillä 1–4 muutamaan kertaan, korkeimmillaan rata oli noin 70 sentin tuntumassa. Ykkösen ja kakkosen kaareva linja meni pääsääntöisesti hyvin, kun taas kolmosen ja nelosen linja meni oikaisten. Välillä pyysin Eemeliä myös roikaisemaan turhan kaukaa, mutta ratsu lähti luottavaisesti matkaan. Pari kertaa jäin itse arpomaan ponnistuspaikkaa ja päätin hevosen lähtevän kauempaa, mutta Eemeli otti vielä sen yhden askeleen. Sielläpä olin sitten kaulalla odottamassa hevosen ratkaisua. Onneksi tämä ei tuonut mitään suurempia pulmia, näytti lähinnä vain huvittavan nololta. Viimeisellä kierroksella sain kuitenkin tsempattua niin paljon, että molemmat kaarevat linjat menivät kohtuullisesti. Täydellisiä ne eivät olleet, mutta muuten parannusta oli aiempaan. Tähän päättyivät meidän hyppelymme tältä kertaa.



Opettaja kehui meitä siitä, että meillä osasin olla paikoin päättäväinen ja sain Eemelin liikkumaan aika hyvin. Sama fiilis jäi itselle. Eemeliä sai kyllä patistella, mutta laiska se ei ollut. Sen tarjoama laukka tosin ei riittänyt, vaan jätti ratsulle liikaa aikaa kiemurrella ja luikerrella. Kun Eemeliä patisti vielä vähän lisää siitä, alkoi löytyä parempaa menoa ja ratsuunkin tuntumaa. Tämän perusteella Eemeli oli kiva hyppykaveri. Se yritti sinnikkäästi ja uskoi myös päätöksiäni, ainakin välillä. Olihan se vähän ponimainen ruuna, mutta sopivissa määrin. Siksipä alkutunnista kovasti tuloaan tehnyt ketutus väistyi, kun tajusin voivani myös nurisemisen sijaan ratsastaa. Kaikkea sitä oppiikin, haha!

Videoista kiitos tuntia seuranneelle!

Tarpeellisia perusharjoituksia esteillä

Ensinnäkin tittirii! Tänään tuli kuluneeksi tasan kahdeksan vuotta siinä, kun aloitin ratsastuksen säännöllisesti. Vieläkin vuosimäärä tuntuu vähäiseltä, mutta onneksi jotain edistystä on tapahtunut niiden aikana. Jännä nähdä, olenko vielä toisen moisen jälkeen ratsailla ja jos olen, millä tavalla sitten ratsastan.

Vuosipäivälle sattui sopivasti se, että suuntasin Noran houkuttelemana testaamaan ensimmäistä kertaa Ankki Engmannin hevosia ja tuntia. Ankin opetuksessa olen ollut muutaman kerran aikaisemmin, ja pidän hänen jämäkästä, mutta kannustavasta opetustyylistään. Olimme varanneet estetunnin, ja suuntasin Kiimingin ratsastuskeskukselle hieman jännittäen. Ratsukseni olin toivonut tasaista ja varmaa menijää. Tallille päästyä selvisi, että menisin tunnin vuonna 1996 syntyneellä Occasion C:llä eli tutummin Oskulla. Ruunan nimi olikin tuttu, sillä siihen olen törmännyt useamman kerran alueen estekisoissa. Säkäkorkeutta ruunalla oli arviolta jotain 160–165 sentin tienoilta. 

Ennen selkään nousemista kävelytin ratsua tovin, sillä sen satula oli vielä aiemmalla tunnilla. Satuloinnin jälkeen sain ohjeeksi alkaa ravata heti, jotta dieselmoottorilla varustettu ratsu pääsisi lämpenemään. Osku oli alussa vähän hitaanpuoleinen, mutta kaukana laiskasta. Perusravi löytyi kohtuullisesti ja säilyi, mikäli en itse nukahtanut selässä. Asetukset sen sijaan olivat hukassa. Osku pääsi rautakankeilemaan, kun en osannut notkistaa sitä. Omatoimisen raviverryttelyn jälkeen aloimme tulla kahta ravipuomisuoraa kahdeksikkomaisesti kiertäen. Opettaja muistutti, että oikea ravi oli löydettävä ajoissa ja sitten tahti oli säilytettävä puomien läpi. Osku oli aika näppärä tässä tehtävässä, ja kun sain sen sopivaan raviin, se säilytti sen puomien läpi kohtuullisesti. Välillä tosin huomasin varmistelevani liian viime tippaan saakka ja sitten hyytyväni puomien ajaksi. Miten hereillä pysyminen onkin niin vaikeaa?

Seuraavaksi verryttelimme laukassa tulemalla ympyrällä kavalettia molemmista suunnista. Opettaja neuvoi huolehtimaan siitä, että Oskun takapää olisi myös liikkeessä. Samalla hän kehotti ottamaan ohjat vähän lyhyemmäksi, säilyttämään kyynärkulman ja tuomaan liian leveälle valuneita käsiäni vähän lähemmäs toisiaan. Osku pysyi laukassa aika tasaisena, jolloin saimme lähes kaikki lähestymiset kivasti sopivalle etäisyydelle kavaletista. Pari kertaa taisimme rämpiä tai ampaista hieman kauempaa, kun en nähnyt ponnistuspaikkaa ja hyydyin vastoin kaikkia oppeja.

Tämän tehtävän jälkeen hyppäsimme ponnistuspuomeilla varustettua ristikkoa ja pystyä kahdeksikolla. Opettaja muistutti, että este tulee palkintona, kun askel osuu ponnistuspuomille oikein. Mikäli askel ei suju, ei este ylity sujuvasti. Esitimme pari rämpimistä tällekin, kunnes sain taas laukasta vähän otetta, ja ponnistuspaikat osuivat paremmin. Laukat vaihtuivat joko hypyssä tai pienehkön neuvottelun ja ylimääräisen ympyrän jälkeen lennosta. Opettaja kommentoi minun valuvan kierros kierrokselta enemmän kaulalle sen sijaan, että pysyisin suorempana. Perusvirheeni kukoisti siis jälleen.

Sitten vuorossa oli ponnistuspuomilla, ristikolla, pystyllä ja okserilla varustettu askeleen jumppasarja, jonka hyppäsimme pari kertaa vasemmassa laukassa. Ensimmäisellä kerralla mukauduin hyppyihin liikaa, tavoilleni uskollisena. Toiselle kierrokselle opettaja neuvoi vähän pidättämään Oskua ja olemaan menemättä itse liikaa mukaan. Lisäksi korjauksena tuli saada Osku jumppasarjalle suorempana, sillä aiemmalla kerralla se pääsi hieman valumaan oikealle. Uusintakierros paransi suoritusta kummasti. Odotin rauhassa, jolloin mukauduin hyppyihin sopivasti, ja esteet ylittyivät helposti. Sain myös pidettyä katseeni esteiden yli, mikä auttoi omalta osaltaan sopivan mukautumisen löytämisessä.

Lopuksi hyppäsimme vielä radan kertaalleen. Ensimmäisenä oli okseri oikeassa laukassa, siitä napattiin vasen laukka ja jatkettiin pystyn yli. Sen jälkeen tuli mökillä varustettu pysty, jonka jälkeen jatkettiin vielä aiemmalta tehtävältä tuttu jumppasarja vasemmassa laukassa. Ykköselle tuli vähän hassu hyppy, kun en nähnyt ponnistuspaikkaa ja vähän jäädyin. Osku oli kuitenkin menossa ja vaihtoi laukan hypyssä vasemmaksi. Kakkoselle sain kerättyä itseni, ja se ylittyi tasaisemmin. Laukkakin vaihtui taas jo hypyssä. Kolmosena ollut mökkieste jännitti minua, vaikka opettaja oli sanonut sen olevan peruskauraa Oskulle. Laskin ponnistuspaikkaa, mutta se osoittautuikin jäävän hieman liian kauas. Osku kuitenkin kuunteli ratkaisuni ja lähti kauempaa. Minä taas jäin matkasta, kun huomasin laskemisvirheeni. Kiitin heti hienoa ratsua, ja pääsimme jatkamaan vasemmassa laukassa jumppasarjalle. Osku pääsi vähän venymään sitä kohti, jolloin askel ei osunut parhaiten ponnistuspuomille. Olin kuitenkin menossa, vaikka vähän rämpien, jolloin Osku pelasti jumppasarjalla hienosti. Opettaja pisti meidät tulemaan vielä heti perään uudelleen kolmosen sekä nelosena olleet jumppasarjan. Tällä kertaa sain tsempattua niin, että molemmat tehtävät menivät hyvin. En ennakoinut, vaan maltoin odottaa, jolloin Osku sai tehdä työnsä hyvin.

Tunnin hyppelyt päättyivät siihen, ja palkkana oli hyvä mieli. Mitään maata mullistavaa ongelmaa ei tullut, vaan perusvirheeni pysyivät sinnikkäästi mukana. Osku oli minulle sopiva ratsu ainakin näillä korkeuksilla, sillä se lämpeni tehtäviin sopivasti, mutta ei innostunut liikaa. Opettaja huomasi jälleen kerran hyvin korjaustarpeeni, ja sainkin viilata niitä tämän tunnin aikana hyvin. Perustehtävien treenaus esteillä sopi enemmän kuin hyvin. Oli mukava huomata, että tunti uuden ratsun kanssa sujui mukavasti ja enempiä jännittämättä, vaikka osa esteitä nousikin 80 sentin tuntumaan.

Pettymystä koko tunnin edestä

Torstaina kävin ekstratunnin Helin estevalmennuksessa hyppäämässä Pupella. Yritin lietsoa itseeni varmuutta ja päättäväisyyttä ratsastaa paremmin, sillä muutamat viime hyppykerrat Pupen kanssa ovat olleet töppäilyn juhlaa. Ratsukoita tunnilla oli viisi, ja menimme taas kentällä. Puppe jatkoi tunnille suoraan edelliseltä. Rohkenin arvella, että Puppe voisi olla mukavasti lämmennyt hommiin, mutta eipä se silti sitä tarkoita, että hevonen tekee kaiken työn. Tämä tuli huomattua kantapään kautta. Alkuverryttely kieli kaiken tulevasta tunnista: meno oli nihkeää, Puppe etupainoinen eivätkä pohkeeni tarkoittaneet useimmiten mitään. Olin ihan neuvoton enkä saanut tilannetta korjattua. Jatkossa tähän pitää puuttua heti eikä vasta näin koneen äärellä istuessa. Skippaan tällä kertaa taas kaiken muun tunnin kulun ja hyppään suoraan rataan, joka tultiin kahdesti. Ensin noin 60, sitten ehkä noin 70-75 sentin korkeudella.

Molemmilla kierroksilla rata sujui ihan siedettävästi esteeltä 1 esteelle 3. Innariesteille 2a-2b Puppea sai aina vähän käskeä eteen, sillä se pyrki hidastamaan niitä kohti. Niiden jälkeen pääsimme kuitenkin aina toivotusti noin 17,5 metrin matkan kolmoselle neljällä askeleella. Puppe myös vaihtoi kolmosesteellä itsensä molemmilla kerroilla pyydetysti vasempaan laukkaan. Sittenpä tulikin tunnin vaikein osuus: yhden laukka-askeleen sarja. Ennen ratoja olimme esittäneet tähän muistaakseni kaksi kieltoa sekä lukemattoman määrän kahden askeleen välejä. Voi huoh! Radallakaan meno ei parantunut. Molemmilla kerroilla tulimme liian lähelle a-osaa, jolloin Puppe ei vain venynyt yhteen askeleeseen. Kerran kielto, kerran kaksi askelta, aivan kuin tämä olisi jo ennakkoon harjoiteltu menemään näin. Rämmimme kuitenkin sarjasta lopulta molemmilla kerroilla yli päätyen aina väärään laukkaan. Ensimmäisellä kierroksella unohdin kokonaan radan jatkuvan vielä yhden esteen verran, ja opettaja sai muistuttaa minua jatkamaan. Toisella kerralla muistin asian jopa itse. Jostain syystä viitoselle tulivat radan parhaat hypyt, sillä sitä kohti Puppe reipastui, mutta ei lähtenyt venymään. Ponnistuspaikka oli helposti nähtävillä, rytmi tasainen, ja kaiken kruunasi laukanvaihto jo hypyssä. Toisen radan jälkeen saimme tulla sakkokierroksena vielä esteet 4a-5. Vihdoin ja viimein jotain tapahtui, ja Puppe venytti itsensä sinnikkäästi a-osalta b-osalle yhdellä askeleella, vaikka jäikin b-osalta kauas. Ehkä tässä vaiheessa olin itse viimein menossa sen verran, että Puppekin jaksoi yrittää.

Tunnin fiilis? PLÄÄ! Kyllä, isoilla kirjaimilla. Meiltä Pupen kanssa puuttui terävyys, lyhyys ja oikea asenne. Tajusin monta kertaa tunnin aikana, että jotain pitäisi tehdä, mutta tekemisen sijaan hyydyin ihan täysin. Puppe matki tämän, ja niinpä möngimme esteiden yli tai stoppasimme. Turhautti niin pahasti, että hymyn rippeet katosivat täysin. Yleensä osaan ottaa töppäilyt jokseenkin huumorilla, mutta nyt ei naurattanut tippaakaan. Suvantovaiheet tämän niin kuin monen muun lajin parissa ovat tavallisia, mutta näemmä olisin halunnut liihotella pilvilinnoissani vielä hetken. Opettaja lohdutti sanomalla, että muuten meno oli ihan kohtuullista, mutta askeleen sarja ei nyt sujunut. Itsestä ei tosin tuntunut, että mikään olisi sujunut tänään, mutta minulla on myös vähän tapana draamailla. Harmittaa vain, kun tajuaa asioiden olevan pielessä, mutta ei kykene korjaamaan niitä. Mutta jospa sitä tästä taas. Eteenpäinpyrkimystä ja reaktiokykyä vain paremmaksi, niin siitä se toivottavasti lähtee taas sujumaan.

Asiallista, mutta vähän ponnetonta

Sunnuntaina änkesin ekstratunnille valmennusryhmän joukkoon, sillä luvassa oli esteitä. Arvelin vakkareiden saavan parhaat hyppyhevoset ja minulle jäävän luonnollisesti jokin jokeri. Siksipä yllätyin, kun opettaja oli jakanut minulle mukavasti Manun. Ratsukoita tunnilla oli seitsemän, ja pääsimme treenaamaan lähestymisiä hyvässä laukassa.

Alkuverryttelyssä ylitimme ravipuomeja. Opettaja muistutti huolehtimaan, että Manu pysyy riittävän lyhyenä eikä pääse venähtämään puomeilla. Aluksi taisin jarruttaa liikaakin, sillä tahti hyytyi puomeilla. Sitten tajusin pitää pohkeet tuntumalla, mutta rentouttaa käsiä. Tämän oivalluksen jälkeen puomit alkoivat sujua mukavasti. Manu osasi tosin ovelasti hivuttautua aina vähän pidemmäksi, jolloin sain keräillä sitä aina vähän lyhyemmäksi. Puutteellinen pohjeratsastus näkyi aina tällaisena venymisenä. Puomien väliin pyörittelimme myös ympyröitä, jotka oikealle menivät ihan ok. Vasemmalle sain muistaa kääntyä itsekin hevosen mukana sekä huolehtia siitä, ettei Manu päässyt valumaan sisälle. Sain korjattua tätä aika mukavasti, kunhan opettaja oli ensin hoksauttanut asiasta. Oikeassa laukassa verryttelimme pyöräyttämällä ympyrän kevyessä istunnassa pitkän sivun keskelle sekä tulemalla yhden puomikasan yli. Manu laukkasi ihan mukavasti, mutta sitä olisi saanut lyhentää reippaammin. Pääsimme kuitenkin puomikasalle mukavasti enkä ennakoinut ylimääräisiä. Mukautuminen oli riittävä eikä Manu päässyt venymään holtittomasti.

Vasemmassa laukassa tulimme sitten ristikon ja jatkoimme siitä ympyrällä toisen ristikon yli. Lähestymiset niin yksittäiselle kuin ympyrällä olleelle ristikolle tulivat aika kivasti. Maltoin odottaa, jolloin Manu lähti pieneen hyppyyn hyvästä kohtaa. Laukka tosin olisi edelleen saanut olla vähän pontevampaa. Sitten tulimme tehtävän oikeassa kierroksessa siten, että ensin oli yksittäinen pysty, sitten ristikko ympyrällä ja sitten toinen yksittäinen pysty. Laukka pääsi ensimmäisessä hypyssä vaihtumaan ristilaukaksi, mutta Manu korjasi sen itse pois. Lähestymiset olivat edelleen ihan ok, mihin olin tosi tyytyväinen. Manu tosin pääsi nyt vähän venymään ja kiihdyttämään. Taisin aktiivisuuden sijaan vain antaa sille edestä tilaa venyä ja vanua. Edelleenkin on jotenkin tosi hankala sekä pitää hevonen lyhyenä että pyytää se tarmokkaaksi. Yleensä onnistuu jompikumpi tai pahimmassa tapauksessa ei kumpikaan.

Lopuksi tulimme vielä vasemmassa kierroksessa tehtävän kahdella eri kuviolla kertaalleen: ensin yksittäinen pysty, ristikko ympyrällä ja toinen yksittäinen pysty. Jos se meni hyvin, tultiin toisella kierroksella vain yksittäiset pystyt. Ensimmäisellä kierroksella laukka oli edelleen ehkä hivenen liian pitkää, mistä seurasi hieman töksähtävä hyppy ensimmäiselle pystylle. Ympyrä ristikon yli menikin sitten asiallisesti samoin kuin toinen pysty. Toisella kierroksella tultu kaareva linja pystyltä pystylle meni myös ihan kohtuullisesti, mitä nyt minulla itselläni oli jokin kiire taas hypyissä. Manu kuitenkin oli tarmokkaampi, mutta ei onneksi kauhean pitkä.



Siihen loppuivat tunnin hyppelyt, jotka sujuivat ihan mukavasti. Nyt oli kunnolla aikaa valmistautua tulevaan hyppyyn enkä ehkä siksi sortunut säätämään niin paljon kuin yleensä. Terävyyttä olisin kaivannut laukkaan enemmän, mutta nyt en osannut sitä ratsastaa. Muuten kyllä tykkäsin tunnista Manun kanssa. Opettajakin tuumasi lopuksi, että minun pitäisi mennä sillä seuran seuraaviin estekisoihin. Pistetään harkintaan.

Videoista kiitos Alekseille!

Yksi, kaksi, stoppi

Torstaina lyöttäydyin Pupen kanssa Helin estevalmennustunnin viidenneksi ratsastajaksi. Tarkoituksena oli treenata ensi viikon lauantain kisoja varten. Pääsimme ensimmäisen kerran tälle vuotta kentälle, mikä ei kummemmin hevosissa näkynyt. Puppe oli alussa taas tahmea siirtymisissä eikä sitä juuri kiinnostanut keskittyä minuun. Alkuverryttelyssä yritinkin vain saada Puppea keskittymään ja liikkumaan, mutta onnistuminen oli niin ja näin. Lopulta laukassa meno alkoi sujua kohtuullisesti, jolloin aloin uskoa tunnin sujuvan ihan mukavasti, kunhan vain itsekin keskittyisin.

Verryttelyhypyt otimme vasemmassa kierroksessa puomin ja kavaletin pitkälle suoralle linjalle ja oikeassa kierroksessa yksittäiselle pystylle. Puomi ja kavaletti sujuivat muuten hyvin, mutta Puppe keksi haluavansa venyä ja vähän kiihdyttää. Pidätteet eivät menneet ihan heti perille, joten tulimme tehtävän kertaalleen vähän kaahaten. Sen jälkeen sain vähän tasoitettua menoa, mutta Puppe tuntui silti edestä raskaalta. Huomasin, etten saanut istuttua riittävän hyvin satulaan pidätteidenkään aikana, mikä taisi villitä ratsua. Oikeassa kierroksessa oli vähän sama vika, mutta nyt sain korjattua nopeammin. Hypyt olivat ok, mutta Puppe oli edelleen vähän liikaa kipitysajatuksissa. Ennen rataa tulimme vielä suoran linjan, jossa oli pysty ja siitä 17 metrin päässä yhden laukka-askeleen pystyn ja okserin sarja. Tehtävä meni ok, kunhan muistin sarjalle tultaessa olla napakka, jotta Puppe pääsi välin yhdellä askeleella. Pientä kaahaamisen meininkiä oli edelleen ilmassa, mikä ei ollut hyvä juttu. Olisi pitänyt näin jälkiviisaana puuttua siihen paljon aiemmin.

Sitten hyppäsimmekin radan kahdesti, ensin noin 50–60, sitten 70–80 sentin tuntumassa. Ensimmäinen kierros meni ihan ok aina viimeiseen hyppyyn asti. Muistan ajatelleeni kuutosen aikana että jes, enää yksi hyppy. Tämän seurauksena taisin lakata ratsastamasta, sukeltaa vähän ja ihmetellä, kun Puppe otti ja stoppasi seiskaokserille. Olin itse niin menossa, että valuin satulasta Pupen kaulalle makoilemaan. Apinarefleksit olivat onneksi matkassa, jolloin tarrasin tiukasti kaulasta kiinni. Puppe kääntyi esteeltä pois, käveli hetken ja pysähtyi lopulta. Sain kammettua itseni selkään, ja otettua esteet 6–7 uudelleen. Paremmalla keskittymisellä pääsimme radan lopun onnistuneemmin.



Toinen rata olikin sitten jotain aivan muuta. Koko homma lähti liikkeelle ihan väärin, kun Puppe säikähti puskasta ilmestynyttä hevosta, jolla oli virtaa liiaksikin. Puppe otti lyhyen kiitolaukkapätkän ennen kuin suostui pysähtymään ja tuijottamaan ilmestystä puolikauhuissaan. Sen jälkeen ruuna ei enää kuunnellutkaan minua, vaan jouduimme odottamaan, kunnes toinen hevonen oli poistunut näköpiiristä. Senkin jälkeen Puppe oli ihan omissa maailmoissaan, mutta sain sentään aloitettua radan. Ykkösesteelle tuli kuitenkin stoppi. Puppe tajusi vasta viime tipassa, että olimme esteradalla, jolloin hyppy tuli yllätyksenä. Uusintayrityksellä möngimme esteestä yli. Puppe oli edelleen epämääräisen oloinen. Kakkos- ja kolmosesteet saatiin hypättyä kerralla, mutta ei kovin sujuvasti, kun ponnistuspaikat eivät osuneet kohdilleen. Nelonen meni kohtuullisesti, mutta sitten jäädyin ponnistuspaikan näkymättömyyteen, ja Puppe seurasi esimerkkiäni. Kielsimme pariin otteeseen viitosena olleen sarjan a-osalle ja sitten b-osalle. En tajua, mistä ihmeestä vaikeudet alkoivat näin pahasti, mutta yli emme päässeet. Stoppailua tuli naurettavan monta (muistini kieltäytyy kertomasta tarkkaa lukumäärää). Lopulta karehduin ja napsautin niin a- kuin b-osalle tultaessa raipalla, jolloin lopulta pääsimme sarjasta. Puppe tosin pahastui komennuksestani ja ampaisi 5b-esteen jälkeen liian reippaaseen laukkaan. Ei muuta kuin ympyrä alle, hevonen vähän kuosiin ja radan kahta viimeistä estettä kohti. Hypyt eivät olleet sujuvimpia eivätkä ponnistuspaikat kohdillaan, mutta sentään pääsimme radan loppuun.

Että sellainen kerta. En tajua, mitä ihmettä tapahtui! Pari kertaa heittäydyin vähän arpomaan ponnistuspaikkaa ja jätin Pupen yksin, mutta muina kertoina omasta mielestäni ratsastin ja olin menossa. Puppe oli kuitenkin eri mieltä. Ärsyttävää, kun pitkään mukavasti menneen harjoittelun jälkeen on taas tällaisia kertoja. Ajattelepa tässä sitten kisoja, kun ei edes kotitreeneissä pääse esteistä kerralla yli. Kun Pupen keskittyminen karkasi, en osannut ratsastaa sitäkään enää kuulolle. Tähän samaan ongelmaan olen törmännyt myös Jetin kanssa. Ilmeisesti noina hetkinä minusta tulee niin epävarma, ettei hevonenkaan enää usko mihinkään. Sen seurauksena onkin sitten tällaista menoa, jota saa hävetä kunnolla. Lisämausteen tuleviin kisoihin tuo vielä se, ettei Puppe ole kisannut missään muualla kuin kotona. Toivottavasti kisoissa tämä tieto saa minut skarppaamaan ja ratsastamaan napakammin, jolloin on jotain mahdollisuuksia järkevämpiin suorituksiin.

Maastoekstra

Sunnuntaina kävin ekstrakerran Jetillä, niin sekin pääsi tälle viikkoa maastoon. Lyöttäydyin kolmen muun ratsukon mukaan, ja kävimme vähän päälle tunnin lenkin. Reitti oli vähän pidempi kuin aikaisemmin, mutta kuvittelen joskus aikaisemminkin käyneeni niillä seuduilla. Pienestä vesitihkusta huolimatta reissu oli mukava. Alussa Jetti oli tietysti sitä mieltä, ettei sillä ollut mitään kiirettä, mutta ensimmäisen laukkapätkän jälkeen sekin heräsi etenemään. Toisessa laukkapätkässä sen moottori käynnistyi kunnolla, ja pääsin taas nauttimaan sen ponnekkaasta ja rullaavasta laukasta. Olihan se taas hienoa! Ravissakin ruunan kaviot nousivat siihen tahtiin, että kentällä saan vain unelmoida samasta aktiivisuudesta. Tallille saikin palata hyvin mielin. Ratsastamisen täytyy sujua mukavasti silloin, kun pientä vesitihkua ei huomaakaan.