Peruutuksista puomeille

Torstaina menin viidenneksi ratsastajaksi tunnille, jolla oli sekä koulua että puomeja. Ratsukseni sain Tupun. Tunnilla ehdimme treenata askeleen lyhentämistä ja pidentämistä sekä pyöreyden hakemista peruutusten avulla.

Aloitimme lyhentämällä ja pidentämällä askelta käynnissä ja ravissa. Aluksi turvauduin liikaa ohjaan, kun Tupu ei ensin joko ymmärtänyt istuntajarrutuksiani tai sitten en vain saanut käytettyä istuntaa oikein. Hiljalleen pidätteet alkoivat mennä läpi istunnalla, ja Tupu reagoi niihin hyvin. Erityisesti ravissa Tupu tuli lyhyempään askeleeseen aika kivasti. Tällä kertaa en kuitenkaan saanut lyhennyksiä niin hyvin läpi, että Tupu olisi lähtenyt pidentämään askelta vain päästämällä. Nyt jouduin käyttämään pohkeita apuna.

Seuraavaksi haeskelimme hevosia pyöreämmiksi peruutusten avulla. Ideana oli saada hevonen peruuttamaan pyöristyen. Peruutuksiin lähdimme käynnistä tehtyjen pysähdysten kautta. Sain Tupua pyöristettyä käynnissä aina pätkittäin, mutta se katosi aina pysähdyksissä. Niissä Tupu nosti aina päänsä. Yritin pähkäillä, mitä tein pysähdyksissä väärin, mutta en keksinyt syytä. Jonkinlainen tahaton istunnalla puristaminen lienee lähellä oikeaa vastausta. Peruutuksiin Tupu lähti ensin ihan tomerasti, mutta ei oikeinpäin. Sain peruutella melkoisen monta askelta ennen kuin Tupu antoi vähän periksi, ja pääsin kiittämään sitä. En saanut tehtävää toimimaan niin kuin se olisi pitänyt, vaan pyöreimmät hetket tulivat ihan käynnissä työskennellen. Peruutukset alkoivat toistojen myötä myös tökkiä, ja Tupu alkoi nihkeillä niitä vastaan. Kaipa se kyllästyi tai sitten aloin itse säätää niissä liikaa.

Sitten siirrymmekin puomien pariin. Molemmilla pitkillä sivuilla oli kaksi samanmittaista kahden puomin suoraa linjaa. Ensimmäiselle linjalle pyrittiin saamaan askel tai pari enemmän kuin toisena olleelle linjalle. Vasemmassa laukassa naputtelimme Tupun kanssa tehtävän tasaisen varmasti kuudella ja neljällä askeleella ilman pulmia. Intoilin itse ehkä vähän liikaa neljän askeleen kanssa. Se ei vaatinutkaan niin hulvatonta laukkaa kuin ensin kuvittelin. Kuusi askelta löytyi, mutta selvästi jarruttelemalla. Oikeassa laukassa neljä askelta meni edelleen näppärästi. Kuuden askeleen väli meinasi alkaa käydä ahtaaksi Tupun innostuessa. Sain tuoda sen aika lyhyessä laukassa ensimmäiselle puomille ja muistaa jarruttaa topakasti heti sen jälkeen. Tehtävälle tuli kertaalleen ravirikko, kun apinoin ohjissa pohkeet unohtaen. Oikeassa laukassa Tupu pääsi vähän painamaan sisälle, minkä arvelen aiheuttaneen hankaluuden lyhentää laukkaa.

Loppuravissa hurauttelimme vielä kahdeksikkoa. Sain Tupun tarjoamaan kivan rentoja pätkiä tällä kertaa melkeinpä enemmän vasemmalle tehdyillä ympyröillä, vaikka yleensä oikea kierros toimii paremmin. Nyt se kierros jäi kuitenkin jotenkin puutteelliseksi. Ei Tupu siinä mitenkään hirveillyt, mutta ei kyllä aivan kunnolla loksahtanutkaan. Loppukäynneissä Tupu taasen oli molempiin suuntiin oikein kiva ja pehmeä. Tunnin peruutustehtävä osoittautui odotettua kinkkisemmäksi, mutta puomitehtävä taas sujui yllättäen ihan hyvin. Olin arvellut, että Tupu villiintyy reippaammasta laukasta enkä saa sitä enää rauhallisempaan laukkaan. Vaan olinpa mukavasti väärässä. Tällaisissa asioissa ei yllättäen haittaa veikata vähän pieleen. Pessimisti ei pety, mutta toisaalta optimisti osaa aina vain ilahtua lisää.

Hyvää käynti- ja ravityöskentelyä

Tiistaikin hurahti tuplahevostellen. Hempan jälkeen ratsastin taas Mintun. Tällä kertaa otin ainoaksi tavoitteeksi saada Mintun pyöreämmäksi ja rennommaksi. Askellajeiksi valitsin käynnin ja ravin, sillä tiesin pakan leviävän viimeistään laukassa, jossa en saa istuttua riittävän hyvin ja sitä myöten vaikutettua vakaasti.

Tunti hurahti pitkälti erikokoisia ympyröitä ja kiemuroita pyöritellen. Testasin myös muutamia peruutuksia, jotka Minttu teki edelleen aika kivasti. Työstin Minttua ensin hyvän tovin käynnissä. Asettelin ja annoin itse aina periksi, kun Minttu vähänkään antoi myöten. Yritin myös pitää pohkeet tuntumalla, mutta istunnan muutoin rentona. Hiljalleen Minttu alkoikin ymmärtää, ettei kipittäminen ollut vastaus. Se alkoi tasoittua ja pyöristyä tosi kivasti. Sitä myöten siitä tuli kevyt ja aika hyvin kuulolla pysyvä. Se tuntui edelleen samanlaiselta molempiin suuntiin eli kovin selviä puolieroja en vieläkään huomannut.

Ravissa työskentely jatkui samalla kaavalla. Minttu pyrki siinä kipittämään enemmän, mutta sain aina toppuuteltua sen. Kummasti hallintalaitteet toimivat paremmin, kun ratsu ei jäkittänyt vastaan tai hirveillyt, vaan oli pyöreähkö. Ravikin saatiin aika kivaan kuosiin. Minttu tarjosi pitkiä pätkiä tasaista ja rentoa etenemistä, jota oli kiva fiilistellä. Minttu vaikuttaa sangen kivalta ratsulta, kunhan sen tosiaan saa malttamaan. Kevyt ja omalla moottorilla varustettu hevonen on tietysti hyvä juttu.

Tämä kerta Mintun kanssa oli kyllä tosi kiva. Sain ratsastettua yllättävän keskittyneesti enkä lähtenyt ratsun kipityshetkiin mukaan. Muistin myös olla mahdollisimman nopea kiittämään aina, kun se ymmärsi pyyntöni. Tänään meillä sujui aika mukavasti. Jos saisin Mintun toimimaan näin myös laukassa, olisi se varmasti mainio treenikaveri.

Pyöristelyä

Uusi ratsastusviikko alkoi jo maanantaina, jolloin menin Tallinmäen koulutunnille viidenneksi ratsastajaksi. Ratsunani oli Hemppa. Tunnin aikana keskityimme asetuksiin ja hevosten muotoon vaikuttamiseen.

Ensimmäisellä varsinaisella tehtävällä jaoimme maneesin kahdeksi neliöksi, joiden kulmat ratsastettiin mahdollisimman tarkasti ja huolellisesti asettaen. Kulmissa pyrittiin saamaan hevosia pyöristymään asetusten avulla. Takajalat piti toki muistaa pitää aktiivisesti mukana. Kuviota tultiin niin käynnissä kuin ravissa. Hempan kanssa sainkin miettiä niin takajalkoja kuin ulko-ohjan pitämistä tuntumalla. Meno oli paikoin nihkeää, ja Hemppaa sai hoputella välillä melkoisesti liikkumaan. Hetkittäin sain vähän paremmin sitä hommiin, jolloin pääsin keskittymään kulmien ratsastamiseen. Kun sain asetuksen läpi ja enkä nakannut ulko-ohjaa menemään, pyöristyi Hemppa kivasti. Niinä hetkinä takaosakin pysyi paremmin aktiivisena.

Laukassa tulimme pitkän sivun alusta pari väistöaskelta keskemmäs ja jatkoimme siitä mahdollisimman suoraan sivun loppuun. Toisen pitkän sivun menimme normaalisti ja toiselle lyhyelle sivulle pyöräytimme pääty-ympyrän. Hemppa otti väistöaskeleet laukassa aika kivasti, ja saimme jatkettua sen jälkeen aika hyvin suoraan. Laukassa Hemppa liikkui helpommin, jolloin se vähän ryhdistäytyi ja tarjosi sitä parempaa laukkaa. Etenkin pääty-ympyrällä sain siihen otetta, ja meno oli sangen mukavaa. Hempan kanssa tulee hyvin treenattua sitä, että pidän ohjat käsissä ja pohkeet töissä. Jos jompikumpi unohtuu, leviää pakka odotetusti.

Loppuravissa hevosten annettiin venyttää ohjan perässä eteen ja alas. Hemppa oli nyt päässyt paremmin työvireeseen, jolloin ravikin oli aika mukavaa. Hemppa myös venytti hyvin ohjan perässä. Hempalla oli tänään vähän laiskempi päivä, jolloin sitä sai patistella enemmän eteen kuin ottaa kiinni. Onneksi se kuitenkin heräsi laukassa hommiin, jolloin sain taas tuntumaa siihen, millainen se parhaimmillaan osaa olla. Hemppa on kyllä minun ratsastamanani jännä tapaus: yhtenä päivänä se on melkoinen sätkyilijä, toisena päivänä tahmakavio. Olisipa hauska päästä siitä kunnolla perille ja löytää se tasapaino noiden välille.

Parannusta väistöissä

Torstaina piti olla Tallinmäellä estevalmennus, mutta eiköhän keli viilennyt ja koppuroittanut kentän. Hyppelyt sai unohtaa, mutta onneksi pääsimme kuitenkin koulutunnille. Ratsukseni sain toiveideni mukaan Hempan Jetin huilailleissa. Tällä kertaa pistin kannukset jalkaan, jotta näkisin, paraneeko Hempan reagointi pohkeeseen. Ratsukoita oli kolme.

Alkuverryttelyn käynnissä ja ravissa Hemppa protestoi pari kertaa, kun pyysin sitä liikkumaan reippaammin ja käytin kannusta. Hemppa tuntui siltä, ettei vain viitsinyt mennä reippaammin, kun oli kanssani päässyt aiemminkin olemaan lötkömpi. En kuitenkin ottanut protesteista stressiä, vaan pyysin aina uudelleen. Ja kas kummaa, niin se Hemppa hyväksyi pyynnöt ja alkoi liikkua paremmin. Tämän jälkeen kannukset sai pääosin jättää rauhaan, sillä Hemppa alkoi reagoida pelkkään pohkeeseen paremmin.

Ensimmäisenä tehtävänä tulimme keskihalkaisijaa ravaten. Ideana oli tulla sitä mahdollisimman suorana. Sen loppupuolella siirryimme käyntiin ja lähdimme vuorotellen oikealle ja vasemmalle. Pitkän sivun alusta puolestaan teimme käynnissä pohkeenväistöä etuosan uralla pitäen. Siitä taas suoristettiin, siirryttiin raviin ja tultiin tehtävä uudelleen. Lopulta koko tehtävä tultiin ravissa. Keskihalkaisijalla Hemppa pääsi jonkin verran mutkittelemaan. Ravi olisi voinut olla vielä vähän napakampaa, ja olisin saanut itse pitää pohkeet paremmin hevosen ympärillä. Kiemurteluita sai onneksi korjattua, mutta sellainen kunnon suoruus jäi vielä puuttumaan.

Pohkeenväistöt oikealle olivat tänään vaikeita. Hemppa pääsi hidastelemaan ja kiemurtelemaan niissäkin. Sain hyvin täsmällisesti hakea apuja kuntoon ennen kuin saimme muutamia parempia askeleita. Sen sijaan väistöt vasemmalle menivät niin käynnissä kuin ravissa helpommin. Liekö se suunta sitten Hempalle vai minulle helpompi. Oli kuitenkin kiva päästä menemään niin helppoja ja tasaisia raviväistöjä, joissa ei tarvinnut ähertää enempää. 

Tämän jälkeen haimme hevosia hyväksymään ohjastuntuman ja pyöristymään sille ensin ihan paikoillaan seisten. Seisominen ei ollut Hempan mieleen, joten steppailimme aina aikamme ennen kuin Hemppa malttoi pysähtyä ja kuunnella, mitä halusin siltä. Lopulta sain Hempan hoksaamaan, että pienillä ohjasotteilla halusin sen sekä olevan paikoillaan että pyöristävän niskaansa. Tästä pääsimme jatkamaan saman pyöreyden säilyttämistä käynti-ravi-käyntisiirtymisissä. Pakka pääsi aina välillä leviämään, mutta saimme monta mainiota siirtymistä molempiin suuntiin. Jes! Minullahan yleensä pulmana on se, että pyöreys katoaa, kun siirrytään askellajista alaspäin. Hempan kanssa sen sijaan sain näitäkin onnistumaan.

Lopuksi teimme vielä ravissa keskihalkaisijalta väistöjä uralle edelleen pyöreyttä miettien. Jokin loksahti tässä kohdilleen, sillä nyt väistöt menivät parhaimmillaan pyöreänä ja aika rentoina niin vasemmalle kuin oikeallekin, joka oli aiemmin tökkinyt. Parhaimmat väistöt olivat tahdikkaita ja ihanan helppoja, ja olin niin mielissäni. Hitsit, kiva Hemppa! Hempassa on vähän jotain samaa kuin Jetissä, mutta sitten sopivasti jotain erilaistakin. Tällä tunnilla opin sen, että kyllä siltäkin saa pyytää asioita eikä senkään kanssa tarvitse tyytyä köpöttelemään. Kun Hempan saa tekemään töitä, on se varsin mukava kaveri. Tätä samaa fiilistä pitää kyllä hakea jatkossakin.

Estetamman kanssa koulutunnilla

Maanantaina oli vuorossa ylimääräinen Tallinmäen koulutunti ja kaiken lisäksi Hilimalla. Sain luvan osallistua Hiliman kanssa kotitallin ulkopuolisiin kisoihin, kunhan vain treenaisin sen kanssa myös koulua. Niinpä löysin itseni aurinkoisena maanantai-iltana Kaisan kanssa jaetulta koulutunnilta.

Tunnin treeniaihe oli selkeä, vaikkakin haastava: hevoset tuli saada kulkemaan pääosin pyöreänä ja niskastaan rentoina. Hiliman kanssa tämä on tärkeää sen takia, että kaasu ja ratti löytyvät silloin, kun Hilima ei menee pää pilvissä. Pyöreyden saamisessa Hilimaa tuli ratsastaa alusta asti sillä ajatuksella, ettei hirvimeininki kelvannut. Sain siis pistää pohkeeni töihin, tehdä puolipidätteitä roppakaupalla sekä ratsastaa asetukset rehellisesti läpi. Tunnin aikana pyörimme ympyröillä, mutta ratsastimme myös koko kenttää käyttäen. Laukassa puolestaan työskentelimme pääty-ympyröillä ratsastaen kenttää isona kahdeksikkona. Suuntaa vaihdoimme ratsastamalla kentän poikki siirtyen laukasta ravin kautta käyntiin ja siitä taas uuteen suuntaan ja laukkaan jatkaen.

Käynnissä sain Hilimaa mukavasti pyöreämmäksi, kun siinä oli hyvin aikaa laitella omia palasia kohdilleen. Kaiken muun lisäksi sain olla tarkkana siitä, ettei tahti kiihtynyt, vaan säilyi tasaisena. Pohkeilla ratsastaminen pääsi välillä unohtumaan, mutta onneksi muistin ottaa ne aina takaisin hommiin. Ohjilla sain myös uskaltaa vaikuttaa, mutta muistaa palata nopeasti kuminauhamaiseen tilaan, kun Hilima antoi periksi. Saimme käynnissä molemmissa suunnissa ihan mukavia onnistumisia.

Ravissa Hilima tarjosi paikoin kipittämistä, joten sain hakea sitä odottamaan. Sen jälkeen sain työskennellä herkeämättä sen kanssa, ettei Hilima päässyt hirveilemään pahasti, vaan pysyi kuulolla ja rentoutui. Teimme muutamia ravi-käynti-ravisiirtymiä, joissa pyrin myös miettimään hevosen pitämistä oikeinpäin. Muutamat siirtymät käynnistä raviin onnistuivatkin ihan asiallisesti, mutta toiseen suuntaan en tahtonut saada rentoutta säilymään niin hyvin. Harjoitusravissa istuminen tuntui paikoin auttavan Hiliman kipittämiseen, välillä taas pahentavan sitä. Saimme ravissakin kohtuullisia pätkiä, kunhan muistin olla tarkkana rentoutumaan itse hyvissä hetkissä ilman, että nakkasin tuntumaa kokonaan pois.

Laukka oli haastavin askellaji, kuten olin arvellut. Kun Hilima ei ollut yhtään oikeinpäin, en saanut vaikutettua siihen, ja se karkasi omille teilleen. Hurautimme molempiin suuntiin varsin kamalia ympyröitä, joissa Hilima pisti mutkat suoriksi, ja minä kenotin hätää kärsien selässä. Välillä taas tajusin ratsastaa ja rohjeta vaikuttaa Hilimaan, jolloin saimme lyhyitä, mutta kivoja hetkiä. Ero vähän pyöreämmän ja rennomman Hiliman ja hirvi-Hiliman välillä oli melkoinen. Sillä paremmalla versiolla löytyi myös ratti, jolloin ympyrätkin alkoivat muistuttaa ympyröitä. Vasen kierros oli meille selvästi vaikeampi. Välillä Hilima oli vahvasti vasemmassa ohjassa kiinni, jolloin en saanut sitä asettumaan saati pyöristymään ja rentoutumaan. Silloin Hilima taas oikoi reittiä, mutta ihme ja kumma kyllä säilytti tahdin rauhallisena. Yritin leikitellä kuolaimen kanssa siten, että Hilima olisi päästänyt siitä irti, vaan nyt en keksinyt oikeaa tapaa. Vasen laukka jäi hieman keskeneräiseksi, vaikka saimme ennen tätä loppupuolen kehnompaa esitystä pari asiallista hetkeä siihenkin suuntaan.

Loppuraveissa haeskelin vielä Hiliman kuulolle molempiin suuntiin, joten tunti päättyi leppoisampaan fiilikseen. Hilima on kyllä ihan eri maata kuin Jetti, mutta hyvällä tavalla. Sillä on oma moottori, jolloin minun aikani ei mene pelkästään hevosen herättelyyn. Toisaalta Hilima on minun taidoillani hieman työläämpi ratsastaa oikeinpäin, kun taas Jetillä on liki vakiomuoto, jossa työskentely on helppoa. Vaan jos pääsen Hilimastakin paremmin kartalle kouluväännössä, on meillä luvassa entistäkin mukavampia estetunteja. Siinäpä hyvä syy treenata Hilimankin kanssa silloin tällöin koulua.

Ohjissa roikkuva apina

Hnnnngh. Siinäpä tiivistetysti fiilikset siitä, miten keskiviikon valmennusryhmän tunti sujui. Palaset tunnille olivat tosin kohdillaan: ratsukoita vain neljä ja luvassa koulutreeniä mahdollisen kisaratsuni eli Manun kanssa. Tähdet ja kuu tosin eivät tainneet olla ihan prikulleen kohdillaan, kun tunti meni vähän alavireisissä tunnelmissa. Tunnin treeniaiheena olivat siirtymät kiinnittäen huomiota pyöreyden säilymiseen. Siirtymät teimme ympyröillä.

Käynnistä valmistelimme siirtymisen raviin väistättämällä takaosaa hieman ulos. Kun hevonen vastasi väistöön pyöristymällä ja kevenemällä sopivasti edestä, sai valmistella siirtymän raviin. Manu tahtoi päästä molemmissa kierroksissa pullahtamaan aina ulkoa etuosalla karkuun. Sen lisäksi se ei tahtonut juuri asettua, vaan minun avittamani väänsi kaulansa mutkalle. Sain siis ensin yrittää saada tämän ongelman ratkaistua ennen kuin oli yhtään järkeä kokeilla takaosan väistätystä. Aika paljon toppuutteluita vaati ylipäänsä saada Manu kuulolle. Sen jälkeen saattoi alkaa oikaista kaulaa ja ajatella asetusta oikein niskasta. Pitkän työstön aikana saimme muutamia kivoja hetkiä, kun Manu oli takaosan väistössä rento ja pyöreä. Siirtymisissä raviin paketti kuitenkin pääsi hajoamaan kerta toisen jälkeen, ja Manu valahti tavarajunaksi. Hnnnngh! Pisti kieltämättä turhauttamaan, kun palikat levisivät jatkuvasti sikin sokin eikä edistymistä tuntunut tulevan. Turhautuminen ei tietysti auttanut mitään, yllätys! Ravi sitten siirtymien jälkeen tahtoi olla kiireistä. Minulla ei juuri ollut vaikutusvaltaa siihen, mitä vauhtia Manu meni. Ei ainakaan paria askelta pidempään.

Laukannostot teimme myös käynnistä, mutta tällä kertaa kuviona oli väistättää takaosaa vähän sisemmäs. Kun hevonen antoi siinä myöten, saattoi laukan nostaa. Hetkittäin saimme Manun kanssa ihan asiallisia pätkiä väistöosuudessa, mutta paketti levisi aina laukannostossa. Jälleen liian monta palasta minulle yhtä aikaa hallittavaksi. Muutenkin annoin Manun olla turhan hidas reagoimaan pohkeeseen. Siitä on tosin syyttäminen minua. Koko tunnin ajan ratsastin älyttömästi ohjalla, kun pohkeet olivat lähinnä koristeena. Yritäpä siinä sitten taikaiskusta saada hevonen herkäksi jalalle, kun sen ei ole tarvinnut siihen reagoida eteenpäin pyytävänä apuna tunnin aikana juuri ollenkaan. Laukka jatkoi samalla teemalla kuin ravi eli aika kiireistä harppomistahan se oli. Opettaja ohjeisti lyhentämään, mutta taitoni loppuivat kesken. Pohjeratsastus oli edelleen puutteellista, mutta muutamana hetkenä sain jalkani toimimaan ja Manun suoremmaksi, jolloin se sai etu- ja takaosansa peräkkäin ja tarjosi muutaman kivan laukka-askeleen. Sitten se kuuluisa paketti levisi taas käsiin. Hnnnngh!

Loppuraveissa Manu otti välillä pidätteet vastaan kivasti, mutta lähti kiirehtimään aina, kun kuvittelin sen tasaantuneen pysyvästi. Venyttelin hermojani melkoisesti, kun yritin kertoa Manulle, että se osaa kuin osaakin mennä tasaista, sopivan rauhaisaa ravia ihan pitkiäkin pätkiä. Ruuna ei tosin ollut asiasta samaa mieltä, vaan saimme käydä melkoisia neuvotteluita. Tunnista jäi kyllä aika ankea fiilis. Kouluratsastus on vaikeaa! Vielä vaikeampaa se on, jos ei osaa käyttää pohkeita juuri nimeksikään, vaan roikkuu ohjissa kuin mikäkin apina parasta toivoen. Opettaja kyseli tunnin lopuksi ajatuksia koulukisaratsuista. Nolotti kyllä sanoa, että Manua olin ajatellut. Menomme ei todellakaan ollut sellaista, että sitä kannattaisi kouluaitojen sisään mennä esittämään. Oppisinkohan vaikka ihmeen kautta ratsastamaan tässä parissa viikossa? Toivoa sopii, muuten koulukisasuunnitelmat ovat melkoisen auki ratsun osalta. No, jospa ehtisin vielä ainakin kertaalleen mennä Manulla ja jopa kokeilla niiden pohkeiden käyttöä. Villi suunnitelma!

Tasapainon tavoittelua

Maanantain Tallinmäen tunnille olin haaveillut esteitä, mutta luvassa oli ihan aiheellisesti koulua. Ratsu sentään sattui aivan oikein eli Jetinhän tietysti sain. Ratsukoita tunnilla oli kolme, ja treeniaiheena puolestaan hevosen ratsastaminen pyöreäksi ja käsittääkseni sitä kautta tasapainoon. Pyöreyttä puolestaan haettiin asetusten ja taivutusten kautta. Suurimman osan tunnista vietimme pääty-ympyröillä, joita vaihdettiin lävistäjien kautta omaan tahtiin.

Käynnissä sain ensin huolehtia pitkälti siitä, että Jetti liikkuu, vaikka käynti saikin olla rentoa. Oikeassa kierroksessa asetuksen saaminen oli helpompaa, kunhan vain muistin pitää ulko-ohjastakin kiinni enkä nakannut sitä menemään. Vasemmassa kierroksessa oma kroppani vänkäsi vastaan, jolloin Jetti seurasi vasemmalle kenottanutta istuntaani valumalla aina hienoisesti ympyrällä sisemmäs. Istuntaa korjaamalla Jetti kulki taas paremmin oikeaa reittiä, mutta asetuksen saaminen oli edelleen työlästä. Jäin näpertämään sisäohjalla tosi paljon, jolloin ulko-ohjassa ei varmasti ollut mitään tuntumaa. Huomasin samalla, kuinka asetusta pyytäessäni vasen kylkeni tuntui menevän ruttuun ja kellahdin sitä myöten entistä enemmän kenottamaan vasemmalle. Paikoin sain kuitenkin molempiin suuntiin Jettiä pyöristymään rennosti, mutta aktiivisuutta olisi toki saanut olla enemmän. Ei siis vauhtia, vaan sitä, että takajalat oikeasti työntävät liikettä eteen eivätkä hiippaile hiljalleen perässä. Huomaan vain helposti herpaantuvani ohjista, kun pyydän pohkeella ja päinvastoin. Kun ohjasote on puolestaan kunnossa, pohkeeni lamaantuvat. Minussa lienee liian monta liikkuvaa osaksi hallittavaksi kerralla, hah.

Ravissa meno jatkui aika pitkälti samanlaisena. Kiinnitin huomiota siihen, kuinka myötäyksestäni on tullut selvä ohjan nakkaaminen löysäksi. Tietysti hevosta saa ja pitää kiittää myötäämällä, mutta en usko senkään arvostavan ohjaa, joka yhdessä hetkessä on tuntumalla, toisessa hetkessä täysin tyhjä ja sitten taas yhtäkkiä tuntumalla. Sellainen käden rentouttaminen toisi varmasti paremman tuloksen siinäkin, ettei minulla mene turhaa aikaa siihen, kun keräilen ohjaa takaisin tuntumalle tämän ylimyötäykseni jälkeen. Paikoitellen Jetti liikkui ravissa mukavasti, ja liikkeessäkin oli jo vähän pontevuutta. Jäin silti monena hetkenä tyytyväisenä humputtelemaan höpöravia, kun sen tahdissa oli niin helppo keventää sekä istua harjoitusravissa. Vasemman kierroksen vaikeudet korostuivat toki vähän reippaammassa askellajissa, mutta ei sentään mitään uutta pulmaa tullut. Itseä vain harmitti kerta toisen jälkeen, kuinka toispuoleinen sitä onkaan. Jetillekin vasen kierros on hankalampi, joten saamme melkoisen sekamelskan muodostettua yhdessä jäykistelemällä.

Laukka on toistaiseksi vielä sellainen askellaji, jossa en saa Jettiä juuri pyöristymään muutamaa askelta enempää. Jetti kaikeksi onneksi ei osaa mennä täysin väärinpäin, jolloin lähtökohdat pyöreydenkin löytämiselle ovat aika hyvät. Laukassa huomasin, kuinka ohjastuntumani oli kaikista askellajeista epätasaisin. Opettajakin hoksautti, että monesti ratsastajat eivät muista pitää ulko-ohjaa hyvin tuntumalla. Kuulostaa vähän minulta, sisäohja is the best vai miten se meni. Laukassa pienenä ongelmana on myös se, etten saa haettua Jettiä liikkumaan tasaisesti pontevana pysyen. Istuntani pääsee leviämään silloin, kun Jetti liikkuu hyvin, jolloin annan sen palata humputtelulaukkaan. Näemmä luvassa on istuntatreeniä, niin en sen huteruuden takia jäisi aina ponnettomampaan menoon. Ympyröitä vaihdoimme lävistäjillä laukanvaihtojen kautta. Oikeasta vasempaan pääsimme ihan asiallisesti, mutta vasemmasta oikeaan tuotti odotetusti vähän ongelmia. Tai lähinnä hitautta, sillä Jetti vaihtoi kyllä aina lopulta, mutta ei ensimmäisestä merkistä. Ihan kuin istunnallani olisi ollut jotain tekemistä tämänkin pulman kanssa.

Loppuraveissa kolmikaarisella kiemurauralla Jetti liikkui jo aika mukavasti eteen pysyen rentona. Pyöreys ei toki säilynyt koko aikaa toivotusti, mutta saimme silti monta hyvää hetkeä. Jokin tunnissa varmasti oli mennyt oikein, kun ratsu oli löytänyt etenemisvaihteensa. Vielä kun saisin oman istuntani niinä hetkinä kasaan ja ohjat käteen pohkeiden osuutta unohtamatta, niin siinähän alkaisi olla jo hyvä paketti. Tällainen tunti oli kiva, sillä tehtävä oli haastava ilman, että siinä oli mitään vaikeaa kuviota suoritettavana. Perusratsastus on muutenkin kaiken a ja o, joten sitä saisi jaksaa tehdä niin paljon enemmän.

Keskittymisellä kohti parempaa

Torstaina kävin hoitamassa ja liikuttamassa Easyn. Tällä kertaa päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja keskittyä ratsastamaan kentällä paremmin. Treeniasioiksi päätin ottaa ajan kanssa asettamisen ja sitä kautta pyöreyden tavoittelun sekä jälleen siirtymät, nuo lempijuttuni.

Asetuksia värkkäsimme Easyn kanssa hyvän tovin käynnissä erikokoisilla ympyröillä. Oikeassa kierroksessa huomasin ulkopuolen apujeni olemattomuuden, kun Easy pääsi valumaan sieltä selvästi karkuun. Ongelma poistui heti, kun pistin ulkopohkeen kiinni hevosen kylkeen ja pidin ulko-ohjasta sen roikottamisen sijaan myös kiinni. Asetuksissa olin tarkkana, että läpi menneen pyynnön jälkeen muistin rentoutua enkä jäänyt pitelemään varmuuden vuoksi. Samalla huomasin, että pohkeeni tahtoivat uupua paikoin matkasta, jolloin kiinnitin huomiota myös niiden käyttämiseen. Hiljalleen Easy tarjosi aina hetken hyvää menoa, kunnes jokin osa jäi matkasta, ja saimme aloittaa homman alusta. Easy kuitenkin tuntui keskittyvän paljon edelliskertaa paremmin, jolloin sitä oli kivempi ratsastaakin. Ravissakin saimme muutamia asiallisia hetkiä, mutta huomasin Easyn pääsevän paikoin vähän mutkittelemaan. En ollut siis saanut sitä ratsastettua apujeni väliin, vaan tammalla oli liikaa vapauksia mennä, mistä mieli teki. Paremmin hevosen ympärille siis.

Seuraavaksi jahkasimme tovin kolmikaarista kiemurauraa, jonka suoristuskohdissa tein pysähdyksiä ja peruutuksia vaihtelevasti. Pysähdykset sujuivat kivasti istunnalla, kun taas peruutuksia Easy ehti miettiä aina hetken ennen kuin teki ne. Tähän en keksinyt ratkaisua, jolla olisin saanut niistä sujuvampia. Kenties jäin vain pitämään painetta ohjalla, kun olisi ollut syytä tehdä muutakin? Kenties pohkeeni lepattivat irti, jolloin tamma ihmetteli, mitä oikein yritin sanoa. Pysähdyksestä ja peruutuksesta pääsimme aina takaisin liikkeelle kohtuullisen mukavasti. Olisin toki toivonut vähän rennompaa siirtymää, mutta nyt en muistanut sillekään säätöasetuksia.

Laukassa otin ensin kahdeksikolla nopeita vaihtoja käynnin kautta. Easy on tässä todella mainio, ja pääsimmekin kiepsahtelemaan kahdeksikolla näppärästi ja nopeasti, kun Easy jarrutti laukasta nopeasti käyntiin ja oli jo hetkessä uudessa laukassa. Oli lystiä ratsastaa näin nopeasti reagoivalla hevosella. Omaa istuntaa olisin tosin saanut jämäköittää vaikka kuinka, sillä paikoin heilahtelin siirtymissä häiriten hevosta pahasti. Pyörittelin myös pääty-ympyröitä kummassakin kierroksessa tovin, jotta sain Easyn malttamaan ja laukkaamaan vähänkin rennommin. Laukassa Easy tuntuu tasaisemmalta verrattuna esimerkiksi käyntiin, mutta vieläkin sellainen rento fiilis puuttuu. Joko olen liikaa kiinni ohjalla tai sitten tuntumani on vain epävakaa, kun tamma ei tunnu löytävän hyvää paikkaa, johon pyöristyä. Toisaalta taas pohkeeni varmasti eivät ole koko ajan hommissaan, jolloin en osaa ratsastaa hevosta edes liikkumaan takaa eteen, jolloin tuntumalle jääminen olisi edes mahdollista. Oli kuitenkin mukava paikoin huomata, että mitä rauhallisemmaksi sain itseni, sitä rauhallisemmin Easykin meni.

Lopussa ravailin vielä tovin hakien tasaista tuntumaa. Se löytyi kohtuullisesti paikoin, ja Easy palkitsi sen pyöristymällä aina hetkittäin hieman. Huomasin tässä taas oman epävakaan istuntani haitat, kun pienikin heilahdus tuntui häiritsevän Easyä eikä se jättänyt sitä kertomatta jännittymällä heti. Harjoitusravissa sain istuttua vähän vakaammin, mutta istuntani mukauttamisessa olisi vieläkin sarkaa melkoisesti. Etenkin Easyn kanssa sitä voisi treenata todella hyvin, sillä tamma ei jätä kertomatta, mikäli töpeksin selässä omiani. Ihanan, kamalan opettavaista. Ennen loppukäyntejä hain vielä molempiin suuntiin käynnissä Easyn pyöreämmäksi. Tämä onnistui, mutta meno tuntui silti vähän jännittyneeltä. Ilmeisesti näpertelin kuitenkin vain etuosan kanssa ja unohdin aktivoida takaosaa. Sentään yritin olla kädellä mahdollisimman rento ja vaikuttaa vain tarvittaessa. Ehkä minun pitäisi viettää alkukäynnit aina satulassa väärinpäin istuen, jotta varmistuisin jokaisen tunnin alussa siitä, että ratsullani on kuin onkin myös takaosa ratsastettavaksi. Tai sitten pitää vain ottaa hevosen anatomian opas kauniiseen käteen ja havaita tämä asia sitä kautta. Kunhan vain viimein alkaisin muistaa myös sen ratsastuksessani.

Ihanan itsenäistä

Perjantai tuntui jotenkin oudolta ilman hevostelua, joten sovittelin itseni Tallinmäelle itsenäiselle tunnille Jetin kanssa. Alun perin ajattelin ratsastavani tulevia koulukisoja silmällä pitäen jotain helpon B:n ohjelmaa, mutta olin laittanut tulosteet liian hyvään jemmaan enkä muistanut ohjelmia ulkoa. Niinpä päädyin kentälle tietämättä varsinaisesti, mitä tekisin. Aloitin kaikessa rauhassa kunnon alkulämmittelyllä, jonka aikana Jetti sai liikkua pidemmällä ohjalla enkä vaatinut siltä muuta kuin hereillä pysymistä. Laukassa Jetti venytti mukavasti eteen ja alas, jolloin laukkakin pyöri paremmin kuin jos olisin ollut ohjissa roikkumassa. Herätelläkseni hevosta hommiin tein vielä muutamat laukanvaihdot lävistäjillä. Aluksi vaihdot tapahtuivat mietinnän kautta, mutta paranivat hiljalleen. Tässä ajassa olin ehtinyt päättää, että ottaisin vähän pyöristelyä, vähän väistöjä ja lopuksi vielä vähän laukanvaihtoja.

Ensimmäisenä tehtävänä pyrin pyöristämään Jettiä ravissa aina lyhentämällä askelta aktiivisuutta unohtamatta. Kun Jetti vähän lyheni ja pyöristyi, annoin sen rennosti pidentää askelta. Aluksi huomasin näperteleväni ohjalla lyhennyksessä liikaa ja unohtavani samalla pohkeet, jolloin meno oli kaukana pontevasta. Sitten pyrin ratsastamaan enemmän pohkeilla, jolloin pienillä tasapainottavilla pidätteillä askel pysyi lyhyenä ja silti ponnekkaampana kuin aiemmassa yritelmässä. Jetti tuntui paikoin vastaavan pyyntöihini kivasti, ja kuvittelen, että saimme muutamia asiallisia lyhennyksiä ja pyöristymisiä. Kokeilin myös muutamia askeleenpidennyksiä, joissa vastoin normaalia sain pidettyä ohjat tuntumalla. Pyöreys tosin pääsi niiden aikana katoamaan, mutta ainakin Jetti reagoi kivasti pohkeeseen. Askel olisi silti saanut venyä enemmän, sillä paikoin sen sijaan Jetti vain vähän kiihdytti tahtia.

Seuraavaksi siirryin pohkeenväistöihin, joissa kiinnitin huomiota siihen, ettei Jetti alkanut turhaan hidastella väistöissä, vaan säilytti suunnilleen saman tahdin kuin muutoinkin. Väistöt tuntuivat onnistuvan molempiin suuntiin ihan hyvin, mutta pieni puoliero tuntui muistaakseni väistöissä oikealle. Voisin kuvitella väistöjen vasemmalle olleen hieman helpompia siksi, että painoni vietti valmiiksi siihen suuntaan. Ravissa väistöissä ei tullut mitään kummempaa viilattavaa muuta kuin se alkuperäinen eli tahdin säilyttäminen. Jetti taisi hidastaa aina silloin, kun apuni jäivät turhaan päälle tai kun yritin ähertää itse selässä jotain ylimääräistä. Kun sain sopivan puolihuolimattoman fiiliksen, väisti Jetti molempiin suuntiin aika kivasti ilman, että tahti olisi kärsinyt kummemmin. 

Lopuksi otin vielä laukkatreeniä kuviolla, jossa nostin käynnistä urasta keskempänä vuorotellen oikeaa ja vasenta laukkaa, laukkasin lyhyttä sivua kohti ja vaihdoin laukan aina kaarteen aikana päätyäkseni pitkälle sivulle. Laukat nousivat joka kerta aivan oikein eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Suoruuden kanssa sen sijaan oli hieman työstämistä, sillä kun aloin pyytää vaihtoa, pääsi Jetti aina vähän poikkeamaan reitiltä. Oma keskittymiseni menee edelleenkin pitkälti vaihdosta tiedottamiseen, jolloin kaikki muu jää vähän paitsioon. Joka tapauksessa Jetti vaihtoi tällä kertaa molemmat laukat helposti ja puhtaasti eikä niissä ollut minkään sortin ongelmaa. Ilmeisesti kaarre oli niin selkeä, ja kaiketi en ihan kiikkunut aina väärällä puolella, kun tehtävä onnistui helposti. Meillä on aiemmin ollut pieniä vaikeuksia vaihtaa näppärästi muistaakseni vasemmasta oikeaan, mutta nyt sekään ei tuottanut ongelmaa. Jatkossa tahtoisin alkaa treenata omaa istuntaani siihen, että pystyn vaihtamaan puhtaasti täysin suoralla reitillä ilman, että päästän hevosen valumaan uuteen suuntaan. Tämähän vaatisi sangen tasapainoista istuntaa, joten onpahan ainakin treeniä luvassa.

Loppuraveissa annoin Jetin venyttää ohjan perässä, minkä se teki aina välillä kivasti. Loppukäyntejä en jaksanut jäädä pyörimään kentälle, vaan käppäilin ne peltolenkin kautta. Vaikka tunnilla ei tapahtunut mitään maata mullistavaa, olin silti aika hyvillä fiiliksillä. Muistan vieläkin, kuinka Tallinmäellä aloittaessani olin välillä ihan tuskissani Jetin kanssa, kun tuntui, etten saanut siihen mitään otetta. Onhan minulla vieläkin rutkasti tekemistä siinä, että saan sen oikeasti hereille ja töihin, mutta silti olen hyvin mieltynyt siihen. Pienet onnistumiset sen kanssa palkitsevat jostain syystä todella paljon. Jetissä hyvää on se, ettei se juurikaan hötkyile minnekään eli se tasapainottaa minun häseltävää puoltani todella hyvin. Osaahan se välillä pistää huumorintajuni koetukselle kytätessään maailman tavallisimpia asioita ja puskiessa niitä karkuun, mutta silti useimpina kertoina jaksan vieläkin vain nauraa ihanan hömelölle ruunalle. Sen kanssa on kuitenkin pääosin aina kiva treenata ja silloinkin, kun jokin menee pieleen, tiedän ensimmäisenä olla miettimässä, mitä itse tein väärin.

Palauttavaa ratsastusta

Maanantain Tallinmäen tunnilla oli vuorossa kouluvääntöä edellispäivän estekisojen takia. Ratsukseni neljän hengen tunnille sain odotetusti Jetin. Tunnin tavoitteena oli mennä hevosia verrytellen ja palautellen edellispäivän hyppelyistä. Päätehtävänä oli saada hevosia pyöristymään rennosti. Suurin osa tunnista menikin hyvin perusratsastuksen parissa, kun pyörittelimme ympyröitä hevosia asetusten ja taivutusten avulla pyöristellen kaikissa askellajeissa.

Jetin kanssa opettaja kertoi marssijärjestyksen olevan se, että ensin se haetaan pyöreäksi ja sitten aletaan työstää aktiivisuutta. Oman kokemukseni mukaan Jetti tarvitsee oman aikansa lämmitäkseen ja suhtautuu saman tien vauhtia vaativaan kuskiin jännittymällä. Tätä ei tietenkään toivottu, joten annoin Jetin käppäillä ja ravailla alun ihan omassa rauhassaan. Pyöreyttä hain pyytämällä Jettiä aina vähän lyhyempään askeleeseen, josta päästin sen letkeämpään askeleeseen, kun se hyväksyi tuntuman jännittymättä. Jetillä tosin oli omat jännät paikkansa monessa kohtaa kenttää, sillä tutun selkäännousujakkaran lisäksi ruunan piti pällistellä kauhistuneena niin portin kohtaa kuin kentän toisessa päässä olleita esteroinia. Noissa kohdissa mentiinkin aluksi melkoista kylkimyyryä, mutta toistojen myötä Jetti lakkasi kyttäämästä ihan niin pahasti. Täyteen rentouteen ei niiden kohdalla kuitenkaan päästy, vaan valpas ruuna oli varuillaan mörköjen varalta läpi tunnin.

Laukassa puolestaan hevosten haluttiin venyttävän eteen ja alas. Jetille tehtävä tuntui olevan tuttu, sillä kun se oli tuntumalla, lähti se seuraamaan sille antamaani ohjaa sangen helposti. Niinpä pääsimme paikoin laukkailemaan siten, että Jetti mennä huristeli pää liki polvissa. Selästä käsin näytti paikoin siltä, ettei ratsulla olisi ollut päätä ollenkaan, kun se ei ollut tuttuun tapaan heti edessä tuijoteltavana. Oikeassa kierroksessa ohjaaminenkin onnistui pidemmällä tuntumalla, mutta vasemmassa kierroksessa Jetti tahtoi valita itse reittinsä. Tuskailin melkoisesti yrittäessäni korjata omaa istuntaa pois valumasta vasemmalle, mutta koko kroppa löi taas vastaan. Yritäpä siinä sitten kertoa ratsulle, että älä sinä puske vasemmalle, vaikka painoni sitä sinulta kovasti vaatisi.

Lopuksi otimme vielä vastalaukkatreeniä. Kuviona oli nostaa käynnistä toisen pitkän sivun alusta kierroksen vastainen laukka, laukata hetki pitkää sivua, kääntää hieman puolivälin jälkeen keskihalkaisijalle, jatkaa siitä toiseen suuntaan myötälaukassa pääty-ympyrä ja jatkaa taas keskihalkaisijan kohdalta toinen vastalaukkakaarre toiselle pitkälle sivulle päästen. Lyhyen sivun tullessa vastaan sai vaihtaa lennon laukasta myötäiseksi ja pyöräyttää vielä pääty-ympyrä ennen kuin palattiin tehtävän alkuun. Opettaja sanoi, että Jetillä onnistuisi myös vaihtaa myötälaukka vastalaukaksi lennosta, mutta tähän eivät omat taitoni riittäneet. Niinpä tein nostot suosiolla käynnistä. Ensimmäisessä vastalaukkakaarteessa Jetti pääsi vaihtamaan itsensä muistaakseni vasemmasta laukasta oikeaan. Sen jälkeen älysin taas pitää toivotun laukan avut selvemmin paikoillaan, jotta Jetti ei vaihtaisi itsekseen. Opettaja hoksautti ratsastamaan kaarteet paremmin, sillä paikoin oikaisin niitä siten, että ne eivät olleet enää niinkään kaarteita, vaan jopa vähän lävistäjämäisiä. Jännitin hieman, alkaisiko Jetti vaihdella paremmin ratsastetuissa kaarissa laukkoja, mutta huoli oli turha. Se puksutti kaarteet kiltisti vastalaukassa pysyen, kunhan en itse heilunut ja säätänyt selässä ylimääräistä. Vaihdot lennosta myötälaukkaan onnistuivat mukavan helposti tällä kertaa molempiin suuntiin.

Loppuverryttelynä ravailimme omatoimisesti ja annoimme hevosten venyttää ohjan perässä. Jetillä tosin vähän keskittyminen herpaantui, kun seuraavat tuntilaiset tulivat paikalle, mutta paikoin sain muistutettua sille, että hommia piti vielä tehdä. Tunnin treeni oli alussa mukavan rento ja lopussa puolestaan ihanan haastava. Opettaja tuumasikin, että vastalaukkaharjoitus oli melkein minua ja Jettiä varten suunniteltu, sillä kisaradoillamme esitimme tarpeettoman monia vasta- ja ristilaukkoja. Nyt arveltuna luulen, että Jetti vaihtaa oikeaa laukkaa vasemmaksi juuri istuntavirheeni takia. Pitäisi alkaa keskittyä siihen, että saan hypyissä pidettyä painoni tasaisemmin, jolloin en valu vasemmalle ja viestitä hevoselle, että nyt pitäisi vaihtaa. Eipähän menisi hyvä rytmi hukkaan sillä, että äherrän vaihtoa tai ihmettelen ristilaukkaa. Pitää myös herätä taas johtamaan selvemmin, jolloin Jetti voi hyvällä tuurilla sivuuttaa väärin ohjeistavan painoapuni ja seurata puolestaan oikeita asioita viestivää johtavaa ohjaa. Kuulostaa sangen helpolta näin kirjoitettuna, joten mielenkiintoista nähdä, miten tämä treeneissä onnistuu.

Kouluratsastusta leikkimässä

Osa keskiviikon tuntilaisista innostui houkuttelemaan muita, että mentäisiin ilman satuloita ja kouluväännön sijaan hurvittelisimme leikkien parissa. Mielessäni nynnyilin, mutta innostuin kuitenkin mukaan ja kipusin Jussin kyytiin ilman satulaa. Onneksi sillä on kohtuullisen miellyttävä selkä istua, joten ei tullut tuskallista tuntia. Leikkitunti kuitenkin muuttui noin kolmen vartin kouluväännöksi, ja vasta viimeinen vartti meni leikkiessä. Tunnilla tuli taas huomattua, kuinka kannattaisi mennä ilman satulaa useamminkin.

Tunnin tehtävänä oli aika pitkälti sama kuin edellispäivän tunnilla eli hevosen askeleeseen ja muotoon vaikuttamista etenkin ympyröiden avulla. Käynnissä sain taas patistella Jussia liikkumaan, sillä se yritti edelleen tarjota kauniisti pyöristynyttä kaulaa aktiivisuuden sijaan. Myönnän, että monet kerrat olen jäänyt ihastelemaan moista, mutta sentään hiljalleen alan huomata, kun hevonen puijaa minua sen avulla. Takapään aktivoimiseen auttoi se, kun pyysin etupäätä vähän lyhyempään askeleeseen, jotta takapääkin ehti mukaan. Asetukset oikealle olivat edelleen aika takkuisia, vaikka koetinkin vaikka millaisilla sisäpohkeen liikkeillä ja sisäohjan otteilla saada Jussia kantamaan itsensä siltäkin puolen. Hetkittäin kuitenkin Jussi löysi takapäänsä ja pyöristyi ilman, että jäi etupainoiseksi. Niinä hetkinä koetin olla nyhräämättä mitään ylimääräistä ja kiittää hevosta oikeasta teosta siten.

Ravissa keskityin ensin kikattelemaan kuin mikäkin, kun meno tuntui aluksi niin hassun ilmavalta. Jussi-reppana yritti ravata ja hämmästeli kuskiaan, joka ei yhtään ollut mukana, vaan keskittyi hihittämään. Näemmä ilman satulaa ratsastaminen toimii minulla myös nauruterapiana. Lopulta maltoin taas yrittää pysyä kyydissä hytkymisen sijaan, vaikka melkoisen hankalaahan se oli. Jussin ravi ei edes ollut pahimmasta päästä, mutta pohkeeni eivät millään saaneet tuntumaa hevosesta ilman, että muu istunta jännittyi, ja päädyin pomppimaan. Pohkeilla vaikuttaminen jäi siis aika olemattomaksi, mutta Jussi tuntui reagoivan sentään siihen, kun sain istuntaani vähän korjattua. Silloin se malttoi ravata rennommin ja pyöristyä, jolloin saatoin istua ravissa paremmin. Ravissa ehdin harmitella sitä, etten ollut älynnyt yhtään venytellä jalkojani vetreämmäksi, sillä ilman satulan tukea ja sen osittaista apua muun muassa jalkojen sijottelussa en jäykistelyiltäni päässyt itse oikeinpäin kyydissä. Pysyinkin Jussin kanssa melkoisen rauhallisessa ravissa, sillä reippaamassa ravissa Jussi alkoi leikkiä hirveä ja minä mukana hytkyvää perunasäkkiä. Tulipahan taas hyvin huomattua, kuinka meno ilman pohkeita on melkoisen onnetonta.

Ensimmäistä laukkaa jännitin jonkin verran, kun pelkäsin jääväni kyydistä. Jussi onneksi nosti laukan helposti ja siinä olikin varsin mukava istua. Pohkeenikin jopa pääsivät omille paikoilleen paljon ravia paremmin. Oikeassa kierroksessa pyöräytetyillä ympyröillä sain Jussin etu- ja takaosan toistensa kohdille, jolloin asettaminen sujui paremmin, ja Jussi tarjosi mukavan rentoa ja pyöreää laukkaa. Pohkeilla sai edelleen ratsastaa aika paljon, joten onneksi sain ne toimimaan. Oli mukava nähdä, kuinka Jussi teki parhaansa ja tuntea omalla istunnalla, kun se alkoi laukata paremmin takaa käyttäen itseään oikein. Vasen kierros olikin sitten työläämpi. Opettaja hoksautti Jussin valuvan oikealla lavalla ulos, jolloin sain ajatella huolellisesti hevosen pitämistä suorana. Asetukset eivät menneet kovin hyvin läpi, ja laukka tuntui sammuvan useammin. Muutamia kertoja sain itseni kasaan ja siinä samalla hevosen, jolloin Jussi esitti vähän parempaa laukkaa tähänkin suuntaan. Kovasti se tuntui yrittävän, mutta en saanut autettua sitä ihan toivottuun suoritukseen asti muutamia pieniä hetkiä lukuun ottamatta. Oli kuitenkin mukava muistaa taas, että kyllä siellä laukassakin pysyy kyydissä, vaikka ei olekaan sitä satulaa.

Tunnin lopuksi ehdimme vielä leikkiäkin. Jaoimme leikkiin osallistuneet kahdeksan ratsukkoa kahteen joukkueeseen vähän teemalla ponit ja hevoset. Meidän joukkueessamme oli tietysti Jussi sekä lisäksi Hessu, Atte ja Kaisan ratsastama Pera. Toisessa joukkueessa puolestaan Elmo, Eetu, Dille ja Rappen, joka sai leikkiä ponia. Leikkinä oli viesti, jossa täytyi ensin pujotella kolme tötteröä ja osua niiden jälkeen kahden kavalettipalan välistä. Sen jälkeen sai kääntyä takaisin maalia kohti. Askellaji oli alusta alkaen vapaa. Tulimme ensin kertaalleen kierroksen ja sitten kaksi kierrosta putkeen. Aloitin Jussin kanssa suoraan laukalla. Jussi ei ihan ollut länkkätyylisessä laukannostossani mukana ja tulkitsi "jiihaa, pohkeet kylkiin" -usutukseni vain raviksi, mutta nosti vikkelään laukan. Pääsimme tötteröt hyvin, mutta enpä sitten enää raville siirtymisen jälkeen osunut kavalettipalojen välistä. Ei muuta kuin uusi yritys käynnissä, jolloin pääsimme niistäkin. Sitten vain laukassa takaisin. Ensimmäisen kierroksen voitto meni omasta viivyttelystäni huolimatta meille eli hevosjoukkueelle. Toisella kerralla Jussi oli paremmin menossa, ja pääsimme kerralla tötteröiden välistäkin, ja uskalsin usuttaa sitä laukkaamaan. Viimeisellä kierroksella pääsin peräti laukassa palojenkin välistä, ja Jussikin innostui. Ilmeisesti se nosti takajalkojaan noin pari senttiä maasta ennen kuin ampaisi takaisin maaliin. Hurjaa vauhtia emme menneet, mutta ilman satulaa sekin tuntui vauhdikkaalta. Hävisimme kuitenkin toisen erän, joten joulun henkeen sopivasti saimme tasapelin ponijoukkueen kanssa.

Tunti oli hurjan kiva! Oli ihanaa mennä rennommalla asenteella ja tohtia olla ilman satulaa. Etenkin loppupuolen leikki oli kiva, vaikka ilmeisesti porukan hevosista kovin moni ei ole tuttu näky leikkitunnilla. Tuntuivatpa ne silti puuhasta innostuvan, kun pääsivät vähän juonesta kiinni. Olipahan mukavaa vaihtelua kerrankin. Ilman satulaa meneminen piti myös mukavasti lämpimänä, vaikka maneesissa olikin vain -10 ulkona ollessa -18. Pitää kyllä toistekin uskaltaa jättää satula matkasta, niin saapahan treenata tasapainoa oikein kunnolla.

Monenlaisia muotoja

Koska tallin vakiotunteja ei järjestetä 21.-26.12., aloin kerätä ratsastuksia loman varalle varastoon. Niinpä lyöttäydyin torstaina C-B-tunnille, jolla oli mukavasti aiheena esteet. Toivoin saavani Peran, arvelin todennäköisimmäksi Lorea ja pelkäsin hieman Elmon mahdollisuutta. Tallille päästyä tosin selvisi, että esteet olivatkin vaihtuneet kouluun. Ratsuarvelunikaan eivät menneet kohdilleen, vaan listassa nimeni kohdalla oli Potter. Toinen tuntilainen kuitenkin kysyi, vaihtaisinko hänen kanssa päittään, ja niinpä lähdin koulutunnille Rappenin kanssa. Tunnin aiheena oli hevosen muodon säätelyä lyhyemmästä aina pidempään venytykseen eteen alas.

Aluksi mentiin vähän pidemmällä ohjalla käynnissä ja ravissa hakien hevosia venyttämään pyöreinä eteen alas. Aluksi Rappen pyöristyi, muttei lähtenyt venyttämään ohjan perässä. Tuntuman pitäminen samalla, kun ratsastin pohkeella eteen auttoi kummasti, jolloin Rappen tuntui tulevan takaa etupäätä kohti ja seurasi pyöreämpänä ohjan perässä alemmas. Opettajan neuvo oli saada hevosen pää laskeutumaan ainakin sään alapuolelle. Välillä innostuin löysäämään ohjaa liikaa, jolloin Rappen pysyi kyllä alhaalla, mutta kadotti pyöreyden ja venyi pitkäksi. Niinä kertoina opettaja neuvoi hakemaan Rappenin jälleen pyöreäksi pää vähän korkeammalla ja saamaan se taas venyttämään ohjan perässä pyöreys säilyttäen. Vasemmassa kierroksessa sisäpohkeella sai tehdä enemmän töitä, sillä Rappen koetti valua sisemmäs. Enkä kyllä ihmettele, valuin taas niin pahasti itse vasemmalle, että jopa tunsin sen. Ihan kuin istuntani olisi vinksahtanut entistä pahemmin vasemmalle, kun se on häirinnyt minuakin ennen kuin opettaja on ehtinyt hoksauttaa asiasta. Huomasin istuntani valuvan vasemmalle etenkin, kun käytin sisäpohjetta estämään Rappenin valumisen sisemmäs. Jatkossa saan huolehtia istunnan säilyttämisen keskellä pohkeiden käytön yhteydessä.

Ravissa Rappen meni aika helposti pää rennosti alempana, mutta pyöreys katosi käyntiä useammin. Tajusin taas ratsastaa pohkeella rohkeammin, jolloin pyöreyttäkin alkoi löytyä. Hassua, miten unohdan käyttää pohkeita järkevästi, jos hevonen on itsestään liikkuvaa mallia. Välillä ravaillessa iski lännenratsastusfiilis, kun Rappen meni ihanan tasaisesti ja kyydissä sai nauttia menosta pidemmillä ohjilla. Välillä tosin jouduin ravissakin käyttämään ohjia lyhyempänä, kun Rappen katosi tuntumalta venyen pitkäksi. Se kuitenkin palautui aika helposti takaisin. Opettajalta tuli kehu siitä, kuinka rennosti ja tasaisesti Rappen ravasi, mutta toivoi samalla, että Rappenia saisi ottamaan vielä vähän pidempää askelta. Tätä kannatti pyytää silloin, kun se kulki pyöreänä alhaalla, jolloin selänkin oli helpompi olla työssä mukana. Yritin tehdä pyynnön mahdollisimman rauhassa, ettei Rappen jännittyisi sen takia. Yritys oli hyvä, mutta vaati toistoja useamman ennen kuin mitään tapahtui. Rappen ei tahtonut kovin noteerata pyyntöäni pidentää askelta, vaan tepsutti samaa askellusta kuin aikaisemmin. Äänellä kannustamalla tapahtui muutosta, mutta samalla Rappen nosti päänsä ylös. Sopivasti apuja hienovaraistamalla saimme muutamia hetkiä, joissa ravi rullasi pidemmällä askeleella ilman, että tahti kärsi.

Laukassa työstimme hevosen muotoa pääty-ympyröillä. Keskiympyrällä puolestaan sai ottaa käyntiä ja ravia tai huilata hetken, mikäli sellaista tarvitsi. Opettaja toivoi hevosten ensisijaisesti menevän vähän pidemmässä muodossa ja venyttävän ohjan perässä ja jos se onnistuisi, voisi hakea vähän lyhyempää muotoa. Minun tavoitteenani oli vain saada Rappen laukkaamaan rennosti ja pyöreänä ilman enempää muodon säätämistä. Aloitimme oikeasta kierroksesta. Rappen nosti laukan aika mukavasti ja oli kuulolla. Opettaja neuvoi pyytämään hevosen ulkotakajalkaa töihin ja ottamaan sisäohjalla hieman johtavia otteita. Aluksi jäin perusvirheeseeni eli nypläämään ohjalla, kunnes muistin pohkeideni olemassaolon. Sitten älysin jättää ohjastuntuman tasaiseksi ja pyytää Rappenia pohkeilla laukkaamaan tuntumaa kohti. Näistä avuista Rappen ymmärsi homman jujun ja tarjosi mukavaa pyöreää laukkaa, mistä yritin kehua sitä niin paljon kuin vain ehdin. Muutamia kertoja Rappen pääsi pudottamaan raville tai laukkasi jännittyneenä, mutta aina saadessani itseni paikoilleen, palasi Rappen pyöreään laukkaan.

Vasemmassa laukassa ongelmana oli ensin Rappenin pienoinen kipitys, jolloin se ei malttanut rentoutua. Se samalla pyrki vähän kaatumaan sisälle, joten ulkojalan nohittamisen lisäksi sain pistää sisäpohkeeni töihin estämään valumisen. Opettaja neuvoi äänellä kehumisen lisäksi myös rapsuttamaan aina nopeasti sisäkädelläkin, kun Rappen teki oikein. Niitä hetkiä tulikin mukavasti ja laukassa oli todella makea istua. Opettaja kehui Rappenin muodon olevan hyvä ja että se käytti selkäänsä mainiosti. Laukka tuntuikin siltä, että nyt hevonen oikeasti teki sen eteen jotain sen sijaan, että olisi vain humputellut menemään. Itsensä kantaminen väsytti Rappenia, joten pidin laukkapätkät kohtuullisen lyhyinä, jotta saimme mieluummin pieniä hyviä hetkiä kuin pitkiä epätasaisia kohelluksia. Onneksi maltoin näin, sillä nyt taisin saada parhaimmat laukkahetket Rappenin kanssa tähän mennessä. Ihana huomata, kuinka se on kehittynyt ratsuna hurjasti ja toivottavasti kehittyy jatkossakin. Rappen ei ilmeisesti ole kaikista paras säätämään laukkaansa, mutta jos se hiljalleen alkaa jaksaa kantaa itsensä oikein laukassa, oppii se varmasti pian senkin.

Loppuraveissa sitten venytettiinkin hevosia taas eteen ja alas. Rappen venytti aika mieluusti ja vaikutti siltä, että oli paiskinut hommia hyvinkin heiniensä edestä. Olin todella tyytyväinen tuntiin ja siihen, kuinka Rappen malttoi pääosin keskittyä ja yrittää parhaansa. Laukassa koetut hetket tuntuivat niin hyviltä, että en edes harmitellut enää estetunnin vaihtumista tähän treeniin. Ja tuo on jo melkoinen tunnustus minulta. Mutta niinhän se opettaja tuumasikin, että esteratsastus on kouluratsastusta esteiden välissä. Tolppien ja puomien parissa sen vain toisinaan unohtaa sangen helposti. Oli mukava lähteä tallilta hymyillen, ja enpä pistä pahakseni, vaikka pääsisin piakkoin toistekin Rappenin kanssa treenaamaan.

Jalat hevosen ympärille

Keskiviikkona lyöttäydyin B-tunnille mukaan, ja opettaja oli mukavasti laittanut ilman erillistä toivetta minulle Peran eli tulevan sunnuntain koulukisaratsuni. Tunnin treeniaiheena olivat aika pitkälti samat kuin edelliskerralla eli siirtymisten treenailu sekä volttien ratsastaminen ja uutuutena tuntilaisten toiveesta laukkalävistäjät.

Siirtymät tehtiin käynnistä raviin ja takaisin ja ravissa pyöräytettiin kaikkien sivujen keskelle voltit. Tuttuun tapaan käynti piti ratsastaa ennen siirtymistä raviin lyhyeksi ja napakaksi. En ollut ihan perillä hommasta, sillä aluksi en tajunnut lyhentää Peraa riittävästi. Sen moottorikaan ei ollut vielä käynnistynyt, joten ravinostot eivät olleet kauhean napakoita. Vaikka sain Peran pyöristymään käynnissä, jännityi se nostosta sen verran, että pää pääsi nousemaan ja rentouden tavoittelu alkoi taas alusta. Volteilla sain opettajalta kommenttia siitä, että asetus vain niskasta, ei kaulasta ja hevonen sitä kautta suoremmaksi. Lisäksi jalkoja piti saada paremmin hevosen ympärille tuntumalle, sillä ne tahtoivat ajoittain irrota täysin, jolloin ote hevosesta lipesi samalla. Ravivolttien jälkeen siirryttiin käyntiin, mikä onnistui ihan kivasti. Tietenkin käynti olisi saanut olla hitusen aktiivisempaa, mutta ei se onneksi ihan mönkimiseksi mennyt. Suuntaa vaihdettaessa tehtiin askeleenpidennys ravissa lävistäjällä. Meillä pidennys jäi haaveeksi, kun en saanut Peraa kuulolle enkä tätä kautta sitä ymmärtämään, että halusin pidempää askelta. Oma istunta tuntui olevan niin levällään, että ei ihme, ettei ratsu tajunnut pyyntöjäni.

Laukkakuviona vasemmassa kierroksessa oli nostaa laukka ravista pitkällä sivulla valitsemastaan paikasta. Sen jälkeen ratsastettiin normaalisti toisen pitkän sivun alkuun ja lähdettiin lävistäjälle. Pari ensimmäistä kertaa lävistäjän lopussa siirryttiin raviin, kunnes tehtiin kouluohjelman mukaisesti siirtymiset käyntiin. Ensimmäisellä kierroksella Perassa oli virtaa niin, että se taisi yrittää esittää lävistäjälle keskilaukkaa. Niinpä siirtyminen raviin oli aika hätäinen ja jäi kiireiseksi. Siitä kulman ratsastaminen järkevästi olikin aika mahdotonta. Opettaja neuvoi hakemaan vähän rauhallisempaa laukkaa, jopa vähän lyhyempääkin. Tämä vinkki auttoi kummasti ja pari muuta siirtymistä laukasta raviin olivat ihan ok. Muistin myös ratsastaa vähän paremmin tulevaa kulmaakin, kun kaikki keskittyminen ei mennyt laukan hallitsemiseen. Käyntiin siirtymiset laukasta tuottivat edelleen rutkasti ongelmia. Opettaja sanoikin, että istuntaa saisi käyttää tässä eniten, jotta siirtymä ylipäänsä onnistuu eikä ole jännittynyt. Mutta huomasin koko ajan olevani irti satulasta enkä pääseväni kunnolla istumaan. Opettaja sanoikin, että välillä jalkani olivat kokonaan irti hevosesta, mikä vaikeutti tilannetta entisestään. Yhtään järkevää siirtymistä laukasta käyntiin emme saaneet esitettyä, mutta ympyrällä samoja asioita testatessa meni vähän paremmin. Harmi vain, ettei kouluohjelmassa ole siirtyminen ympyrällä, vaan nimenomaan lävistäjän lopussa.

Oikeassa kierroksessa nostimme laukan jälleen pitkältä sivulta ravissa ja laukkasimme toisen pitkän sivun alusta lävistäjän ja siirryimme raviin uralle palatessa. Opettaja korosti edelleen istunnalla jarruttamisen merkitystä, ja kertaalleen saimme kohtuullisen siirtymän aikaiseksi. Hevosen ratsastaminen kunnolla kulmiin samoin kuin asettaminen vasemmalle ovat minulle tosin vaikeita, joten niissä emme juuri loistaneet. Huomasin kuitenkin sen, että jos sain pidettyä istuntani kasassa ja pohkeet tuntumalla, oli Pera hitusen rennompi ratsastettava. Jos taas istuntani antoi periksi, jännityi Pera liki välittömästi. Kisoissa puolestaan yleensä taidan jännittää itseni ihan tönköksi, jolloin Perakin peilikuvana liikkuu kuskinsa kaltaisesti jännittyneenä. Siirtymissä laukasta raviin huomasin myös ikävästi sen, kuinka pääsin nytkähtämään eteenpäin. En siis osannut istua jämäkästi, vaan siirtyminen tuli mukamas ylävartalolleni yllätyksenä, jolloin heilahdin aivan turhaan ja hevosta häiriten.

Loppuraveissa pyörittelimme vielä ympyröitä tavoitteena vähän hakea pidempää askelta ympyröillä. Opettaja hoksautti edelleen saamaan vasenta jalkaani taaemmas, sillä jostain syystä se tykkäsi yrittää jäädä Peran kainaloon turvaan. Asettamisessa tuli vinkkiä myös pitää hevosen niska keskempänä ja vartioida ulko-ohjalla hevosen pysymistä kohtuullisen suorana. Asettamisessa minulla onkin monesti ongelmana se, että unohdan pitää ulko-ohjan tuntumalla, kun keskityn roikkumaan paheellisesti sisäohjassa. Pienet valaistumishetket sijoittuivat siihen, kun sain ulko-ohjan tuelle ja tohdin rentoutua sisältä, jolloin Pera liikkui paremmin pyöreänä ja rennompana. Tunnin aikana sain myös kommenttia siitä, että polveni saisivat olla vähän paremmin koukussa ja jalkani muutoinkin taaempana. Korjasin asiaa aluksi väärin painamalla kantapäitä alaspäin, kun niitä olisi siis pitänyt viedä taaemmas. Jalkani eivät vain kovin halunneet tähän venyä, jolloin korjaaminen jäi vähän puutteelliseksi.

Tunnin jälkeen opettaja vielä tuumasi, että minun on saatava tasaisuuden saamiseksi jalat paremmin Peran ympärille. Käynnissä tämä vielä onnistuu ja laukassakin toisinaan, mutta ravissa jaloillani on aivan oma elämä. Ilmeisesti silloin istuntani muuttuu niin epävakaaksi enkä pysty hallitsemaan kroppaani, jolloin jalkanikaan eivät pysty jäämään rauhassa hevosen kylkiin tuntumalle. Videot paljastavatkin karusti sen, kuinka valtavasti jalkani vispaavat harjoitusravissa. Jos taas yritän saada jalkojani tuntumalle ravissa, jännittyy muu kroppani niin, että alan pomppia. Vartalon kokonaisvaltainen hallinta on siis sangen puutteellista, mikä vaikeuttaa perusratsastusta valtavasti, puhumattakaan minkään hienompien koululiikkeiden tekemistä. Tavoitteenani on saada käytyä jonkin kehonhuoltajan pakeilla, joka osaisi kertoa vartaloni vinksahduksista, jotta osaisin ohjatusti alkaa korjata niitä hiljalleen. Jospa sitä myöten oppisin tunti kerrallaan istumaan myös paremmin satulassa.

Videoista kiitos Jennille ja Kaisalle!

Pyöreämmäksi, vieläkin pyöreämmäksi

Sisäinen kouluratsastajani oli ilmeisesti onnistunut höynäyttämään estekuskiani melkoisesti, sillä löysin tänään itseni Aaltokankaan ratsutallien kaksipäiväiseltä kankikurssilta. Ratsuksi olin toivonut Aksua, joka näytti edellisviikon kankikurssin ratsastajalla kulkevan varsin mallikkaasti. Toiveeni meni läpi, joten pääsin pienen tauon jälkeen perehtymään jälleen kangilla ratsastamiseen. Kurssilla oli mukavasti lisäkseni vain kolme muuta ratsukkoa, joten tilaa ja aikaa opettajan huomioille oli mainiosti.

Opettaja kertoi, että kurssin ensimmäinen tunti ja vartti käytettäisiin hevosen ratsastamiseen mahdollisimman pyöreäksi. Aksu liikkui aika kivasti jo käynnissä, jolloin saatoin keskittyä pitämään käteni tasaisena ja ratsastamaan mahdollisimman paljon pohkeella. Muutenkin olen tuplasti tarkkaavaisempi käsieni kanssa, kun hevosella on kanget suussa. Aksu kulki aika tasaisesti, mutta opettajalta alkoi tulla pyyntöjä siitä, että ratsu pitäisi saada vielä pyöreämmäksi. Pyörittelin sitten ympyröitä ja hain asetuksia läpi, mutta Aksu pysyi kiltisti yhdessä ja samassa muodossa. Normaalilla koulutunnilla hevosen muoto olisi ollut kiva, mutta tälle tunnille se ei riittänyt. Tavoitteena kun oli pyöreyden lisäksi saada hevosta myös erimittaiseksi. Niinpä tovit sekä käynnissä että ravissa menivät siinä, kun opettaja toisteli meille, että pyöreämmäksi, vieläkin pyöreämmäksi. En enää keksinyt apukeinoja tavoitteet toteuttamiseksi, joten turhauduin vähän. Olisi pitänyt ottaa aikalisä ja pyytää lisävinkkejä. Hankalampana kierroksena oli tuttuun tapaan vasen, mutta sekin helpottui, kun jaksoin pitää sisäpohkeeni työssä.

 

Käyntiä ja ihan kelvollinen laukannosto.

Tämän jälkeen siirryimme tekemään harjoitusravissa kiemurauraa, jonka sai tulla oman valinnan mukaan 4-6 kiemuralla. Tavoitteena oli edelleen saada ratsu pysymään pyöreänä niin kiemurat kuin suoristukset. Rauhallisemmassa harjoitusravissa ja Aksun kulkiessa pyöreänä istuntani pysyi kasassa. Asetukset onnistuivat ihan ok, mutta suoristuksissa huomasin hevosen jäävän aina vähän kenolleen jompaankumpaan suuntaan. Yleensä ehdin korjata menoa ennen uutta asetusta, mutta olisin voinut ratsastaa hevosen paremmin suoraksi heti edellisen asetuksen jälkeen. Opettajalta tuli kommenttia ratsastaa isompaa ravia. Tässä vaiheessa istuntani hajosi, mikä sai Aksun myös nousemaan pyöreydestä pois. Sitten tulikin jo opettajalta pyyntö ratsastaa hevonen takaisin pyöreäksi. Keventämällä tehtävä olisi sujunut paljon paremmin, mutta kuulemma en saanut päästää itseäni tai hevosta liian helpolla. Vähän säälitti Aksu, sillä huonon istuntani takia pompin satulassa melkoisesti. Pitkillä sivuilla otin kevyttä ravia, jossa hain hevosta etenevämpään raviin. Aksu oli mukavasti kuulolla, ja saimme omasta mielestäni varsin kivoja hetkiä.

Lopuksi otimme sitten vielä laukkaa ympyrällä samalla tavoitteella kuin aikaisemminkin eli hevosen pyöristäminen. Ensimmäiset nostot menivät höpöiksi, kun Aksu vain siirtyi raviin. Otin takaisin käyntiin ja valmistelin noston huolella, jolloin laukkakin löytyi. Opettajalta tuli huomatus siitä, että Aksu saisi mennä aktiivisempaa laukkaa. Ei siis lujempaa, vaan paremmin ponnistaen. Nohitin ratsua sitten vähän liikkumaan, jolloin taisin päästää sen taas edestä pitkäksi. Kun sain itseni kasaan, Aksu palautui taas kohtuullisen tasaiseksi ja piti laukan aika mukavasti yllä. Ulkoapujen kanssa sai tosin laukassa olla tarkempi kuin muissa askellajeissa, etenkin vasemmassa kierroksessa. Muuten ratsu lähti helposti valumaan sinne.

Melkoista soutamista tuo istuntani.

  Ptruu, kuski, ptruu!

Laukassa otettiin myös puoli ympyrää keskilaukkaa ja toinen puolikas kootumpaa laukkaa. Aluksi en saanut mitään eroa kummassakaan, vaan parit kerrat lyhennysyrityksissä Aksu pudotti raville. Tajusin syyksi välittömästi sen, että jarrutin ohjalla sen sijaan, että olisin pitänyt edestä tuntuman ja ratsastanut hevosta lyhyempään laukkaan pohkeet aktiivisesti tuntumalla. Tämän oivalluksen jälkeen aloin uskaltaa pyytää Aksua lyhentämään vahtien pohkeilla, ettei ratsu luulisi minun tarkoittavan ravia. Ja johan alkoi tapahtua. Aksu lyhensi muutamat kerrat niin kivasti, että saatoin vain myhäillä kyydissä. Laukka tuntui silti etenevän eikä ratsuun tarvinnut vaikuttaa kuitenkaan sen kummemmin. Vatsalihakseni sen sijaan huusivat armoa, sillä pyrin tekemään ohjissa roikkumisen sijaan istunnallani töitä. Keskilaukkakin lähti muutamien hiljaisempien yritysten jälkeen ihan kelvollisesti. Olisi olllut kiva päästellä sitä pidempäänkin, kun nyt puolikkaan ympyrän aikana tila tuntui loppuvan vähän kesken. Opettajaltakin irtosi lopulta kehu siitä, kuinka olin tehtävän loppupuolella alkanut selvästi saamaan eroa laukkojen välillä. Kommenttina oli, että minun pitäisi uskaltaa ratsastaa vähän rohkeammin.

Tässä on jo vähän yritystä.

Loppuravit menivät ihan mukavasti. Aksu tuntui olevan mukavasti liikkeellä eikä sitä tarvinnut säädellä erityisemmin. Toki parantamisen varaa oli varmasti, mutta minulle Aksun meno riitti mainiosti loppuraveihin. Olin ennen tuntia huolehtinut siitä, että kanget jarruttaisivat ratsua liikaa. Tällä kertaa huoleni oli onneksi aiheeton, liekö sitten johtunut siitä, että tunti oli ratsulle päivän ensimmäinen. Tunnin jälkeen oli kyllä sellainen olo, että oli tullut tehtyä kerrankin töitä. Oma osuutensa oli toki maneesin pakahduttavalla kuumuudellakin. Kaikeksi onneksi saamme mennä toisenkin päivän samoilla ratsuilla, joten toivottavasti osaan huomenna ratsastaa Aksua alusta asti vähän reippaammin.

Videoista kiitos Noralle!

Onnetonta takapään väistättämistä

Päivemmällä olleen estetunnin jälkeen ehdin sopivasti käydä vaihtamassa kuivat vaatteet ja suunnata Tallinmäelle Kaisan ja toisen kaverin kanssa koulutunnille. Ihastuttava sadekeli jatkui edelleen, mutta ei se enää tässä vaiheessa haitannut. Kentällä oli muutamia vetisempia kohtia, mutta onneksi myös kuivempia länttejä valittavaksi. Ratsukseni sain Melban, ja tunnin aiheena oli ratsun takapään väistättäminen ulos ympyrältä. Tarkoituksena oli saada hevosta pyöristymään ja viemään painoa takaosalle.

Tehtävää alettiin ratsastaa pääty-ympyrällä, jossa viihdyttiinkin koko tunti. Käynnissä helpommalta suunnalta tuntui oikea kierros, mutta meno oli silti vähän haasteellista. Melba muuttui väistöpyynnöissä vähän tahmeaksi, jolloin aloin naputella sisäpohkeella tahtia. Opettaja hoksautti kuitenkin Melban reagoivan tähän koputteluun jännittymällä, jolloin rauhallisemmat pohjepyynnöt olivat parempi ratkaisu. Tehtävä oli kyllä minulle omiaan, sillä siinä sain kerrankin ajan kanssa opetella käyttämään sitä pohjetta ohjissa roikkumisen sijasta. Harmikseni vain olin niiden ohjien pauloissa jälleen kerran turhan tehokkaasti, mikä sai Melban jännittymään ja väistöjen menemään vähän miten sattuu. Vasemmassa kierroksessa ongelmaksi tuli saada oma istunta keskelle satulaa sen vasemmalle valumisen sijasta. Väistöt eivät lähteneetkään siksi juuri nimeksikään onnistumaan, ja aloin jo manata kouluratsastusta maan uumeniin. Opettaja huomautti uudelleen siitä, ettei ohjissa roikkuminen auta mitään, vaan työ on yksinkertaisesti tehtävä pohkeella. Jotenkin huomaamattani olin aina palannut nyppimään ohjia, kun en saanut istuntaani saati pohjettani korjattua oikein.

Ravissa aloin olla valmis jo nakkaamaan silinterihattuni naulaan siltä päivältä. Melba tuntui kipittävän väistätyspyyntöjeni läpi tai puskevan ulkoa karkuun. Opettaja neuvoi ottamaan pidätteitä ulko-ohjalla, jotta meno rauhoittuisi. Samalla tajusin viimein pistää irti heiluneen ulkopohkeeni tuntumalle, jolloin Melba vähensi puskemista ulos. Hyvin hiljalleen aloin saada väistättävää sisäpohjetta läpi ilman sisäohjassa roikkumista, jolloin Melba keveni ja jopa hetkittäin pyöristyi. Tuttuun tapaan vasen kierros oli tuskainen, sillä vasen pohkeeni on oikeaakin onnettomampi toimimaan, jolloin turvauduin taas täysin turhaan sisäohjan kanssa temppuiluun. Näitä säätäessäni unohdin puolestaan kiinnittää huomiota istuntaani, mikä hankaloittia menoa entisestään. Keskittymiseni kouluratsastuksessa tuntuu olevan onnetonta ja harmistun turhan nopeasti, kun homma menee liian vaikeaksi. Melba ei luonnollisesti arvostanut hermostuneesti säheltävää kuskia, jolloin hyvät pätkät olivat harvassa.

Kuvioon lisättiin lopuksi mahdollisimman pyöreästä hetkestä laukan nostaminen, muutaman askeleen verran laukkaaminen ja välittömästi raviin siirryttyä takaosan väistättäminen ulos pienemmällä voltilla. Käynnissä ja ravissa näpertelyt alkoivat tuottaa vähän tulosta, ja Melba kulki hetkittäin vähän tasaisemmin. Ensimmäiset laukannostot eivät tosin menneet läpi, joten napsautin raipalla. Tulipahan vastineeksi pukki ja sitten se laukka, jossa oltiin arvattavasti kaukana pyöreästä saati tasaisesta menosta. Raviin siirtymisissä opettaja neuvoi kääntymään niin pian kuin mahdollista voltille takaosaa väistättämään, ettei hevonen ehtisi levitä pitkään ravihumputteluun. Tämä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Laukan jälkeen Melba meni reippaampaa ravia, jolloin en meinannut saada sitä edes kääntymään pienemmälle voltille saati tasoitettua menoa niin, että sisäpohkeeni pyyntö olisi tarkoittanut väistättämistä. Sain aina jarrutella tovin, jos toisenkin ennen kuin ratsu oli yhtään kuulolla. Aloin ilmeisesti muuttaa harmistustani kiukustumiseksi, jonka ihme kyllä onnistuin muuttamaan paremmaksi yrittämiseksi. Sen tuloksena ravissa saatiin taas tasaisempia hetkiä välillä jopa pyöreänä, ja niistä hetkistä laukkakin nousi vähän paremmin. Pyöreitä nostoja ei ollut, mutta eipähän ainakaan pää käväissyt kovin ylhäällä. Sain vielä muutaman noston täysin opettajan tarkkailussa, jolloin tsemppasin ehkä tunnin aikana eniten. Silloin Melba suostui rentoutumaan mukavasti, nostamaan laukan kohtuullisen kivasti ja jatkamaa sen jälkeen aika hyvin pienemmälle voltille. Tulipahan tässäkin väännössä pieni yhteistyön hetki, vaikka sen saaminen venyikin tunnin loppuminuuteille.

Loppuraveissa opettaja halusi nähdä hevosten venyttävän alas eteen. Tämän Melba osasi mukavasti ja jos se nostikin päänsä ylös, oli se kohtuullisen helppo palauttaa venyttämään pyöräyttämällä ympyrä tai tekemällä pari väistättävää askelta. Tunnin aikana ehdin taas todeta, ettei kouluvääntö ole minua varten. Tuskastun liian nopeasti, kun en tunnu osaavan oikein mitään. Osaamista toki tarvitaan esteilläkin, mutta koska koen sen puuhan mielekkäämmäksi, jaksan yrittää paremmin. Tahtoisin toki osata ratsastaa kouluakin, mutta ilmeisesti oma kehno asenne on toisinaan oppimisen esteenä. Hyvät hetket toki palkitsevat, mutta toisaalta huonommat hetket jäävät kaihertamaan turhankin pahasti. Täytyy alkaa asennoitua kouluratsastukseen vähän paremmin ja osata ottaa aina pieni aikalisä sekä kuskin että ratsun rauhoittamiseksi, jos työn alla oleva tehtävä alkaa mennä ihan pöpelikköön.

Kiukun kanavoiminen keskittymiseksi

Jostain syystä huumorintajuni oli jäänyt matkasta, kun suuntasin perjantain tunnille. Luvassa oli viimeiset harjoitukset ennen sunnuntain koulukisoja eli ratsunani oli tietysti Pera. Kun olin liki istumassa satulaan, lähti Pera jo tepastelemaan. Pysäytin ratsun ja sitten jahkasimmekin pitkät tovit jalustimia säätäessäni sitä, pysytäänkö sen aikana paikoillaan vai ei. Sitten menin vielä pudottamaan raippani, joten hyppäsin vielä alas satulasta. Sitten yritin nousta maasta selkään, mutta Pera esittin hienosti taakse peruuta -temppuaan, kunnes lopulta pahasti jo jupisten marssitin sen perässäni korokkeelle. Lopulta satulaan päästessäni puhkuin kiukkua ja ajattelin, että nyt pistetään sekä kuski että ratsu ruotuun.

Ensin alkukäynneissä opettaja neuvoi hakemaan hevosia pyöreäksi. Pera loksahti käynnissä helposti tähän, mutta oli silti aika epätasainen. Puhisin itselleni, että nyt muuten pysyy ulko-ohja tuntumalla. Lisäksi olin nopea vaikuttamaan jo ennen kuin Pera oli kokonaan kerinnyt nakata itsensä väärinpäin. Hiljalleen Pera alkoi rauhoittua, ja käynti alkoi muuttua mukavan tasaiseksi ja pyöreäksi. Ravissa puolestaan ratsu esitti taas kyvytöntä olla tasainen, jolloin keskityin entistä enemmän ulko-ohjaan. Ajattelin pohkeita myös paremmin tuntumalle ja sinnikkäästi pidin ohjat käsissä. Vasemmassa kierroksessa muistin myös korjata omaa istuntaani, jolloin Pera alkoi huomata, että kuski jaksoi tällä kertaa sinnikkäästi korjata sen venkoilut. Niinpä ravikin alkoi muistuttaa vähän sellaista, jolla kehtaisi sunnuntainkin kisoissa käydä ohjelman esittämässä. Epätasaisuutta ilmeni kyllä ravissa vieläkin, mutta tällä kertaa jaksoin korjata aktiivisesti, ja hetkittäin Pera työskenteli hienosti.

Tämän jälkeen aloimme tahkota ravissa kuviota, jossa toiselle pitkälle sivulle tehtiin loiva kiemuraura ja toiselle sivulle aluksi keskiravipätkä ja sitten kolmen askeleen käyntisiirtymä. Sain kiemuraurasta nyt paremmin kiinni, jolloin se meni pääsääntöisesti hyvin. Asetukset olisivat saaneet olla tosin varmasti selvempiä, mutta olin tyytyväinen Peran kohtuulliseen tasaisuuteen. Pera ei tosin pysynyt läheskään koko aikaa pyöreänä, mutta olimme kuitenkin kaukana pää katossa -menosta. Alun keskiraviyritykset olivat kehnoja, kun en malttanut valmistella niitä huolella. Lopulta tajusin suoristaa hevosen huolella, pitää ne ohjat tuntumalla ja pyytää eteen, jolloin Pera lähti kohtuullisesti. Todennäköisesti radalla saisi ratsastaa vielä rohkeammin eteen, mutta jospa muistaisin sen sitten. Ilahduttavaa oli se, kuinka helposti Pera tuli takaisin normaaliin raviin. Kolmen askeleen käyntisiirtymät sujuivat aika kivasti. Pera siirtyi hyvin käyntiin eikä vaatinut isompia nohitteluja palatakseen raviin. Saisin kuitenkin hioa omaa ajoitustani sen verran, etten antaisi hevoselle niin äkkinäisiä ja hätäisiä apuja, vaan siirtymä olisi tasainen.

Oikea laukka treenattiin nostamalla se C:stä, pyöräyttämällä pääty-ympyrä, ratsastamalla lävistäjä ja siirtymällä uralla lyhyen sivun lähestyessä mahdollisimman nopeasti käyntiin. Oikea laukka nousi hyvin, ja pääty-ympyrällä sain omaa istuntaa kuosiin, jolloin Pera rentoutui ja laukkasi kevyesti. Lävistäjällä huolehdin laukan säilymisestä pitämällä pohjeavut paikoillaan. Pera laukkasikin helposti takaisin uralle ilman aikomustakaan pudottaa raville. Siirtymä käyntiin oli venyi hitusen pitkäksi, kun en tajunnut lyhentää laukkaa ennen siirtymää. Vasen laukka nostettiin puolestaan I:stä. Ensimmäisessä nostossa tyrkkäsin liikaa ulkopohkeella, jolloin Pera otti hätääntyneitä raviaskelia, valahti vasemmalle ja nosti lopulta töksähtävän laukan. Pääty-ympyrällä sain kasattua itseni, jolloin Pera taas rauhoittui rennommaksi. Laukkalävistäjä sujui yhtä hyvin kuin toiseenkin suuntaan tehtynä ja tällä kertaa sain käynnin vähän nopeammin, raviaskelten siivittämänä tosin. Opettaja antoi uusia vielä noston, ja toisella kerralla maltoin tehdä valmistelut huolellisemmin, jonka Pera palkitsi nostamalla tasaisen vasemman laukan.

Loppuun harjoittelimme vielä tervehdyspysähdykseen tuloa. Tässä vaiheessa Peran keskittyminen katosi eikä se millään olisi halunnut ravata suoraan saati pysyä paikoillaan. Otin sitten ravin vähän hitaammaksi, sillä halusin mieluummin rauhallisen ja tasaisen suorituksen kuin liian energisen ja käsiin leviävän kohelluksen. Hitaammassa ravissa ehdin korjata myös paremmin, kun Pera aina lipsahti johonkin suuntaan. Lopulta sain pysähdyksen paremmin eikä Pera lähtenyt steppailemaan siitä karkuun. Koko ajan oli kuitenkin tunne, että hevonen voi livahtaa hetkellä millä hyvänsä omille teilleen. Tähän en keksinyt tunnin aikana ratkaisua, mutta pitää toivoa, että rentoutumalla itse tuossa hetkessä malttaa myös ratsu odottaa hetken.

Tunti vilahti tosi nopeaa ohi, ja treenistä jäi melkoisen hyvä mieli. En rehellisesti sanottuna muista, milloin viimeksi olisin osannut keskittyä koulutunnilla näin hyvin. Onnistuin jotenkin kanavoimaan turhan kiukustumiseni keskittymiseksi, joka auttoi muun muassa parantamaan ohjastuntumaa ja istuntaa. Perakin taisi huomata kuskin olevan enemmän tosissaan kuin yleensä, sillä tämä tunti lukeutuu häseltäenkin menneistä hetkistä huolimatta varmasti top viitoseen parhaimmissa kerroissa tämän ratsun kanssa. Itselle oli opettavaista huomata, kuinka paljon enemmän tunnista ja hevosesta saa irti, kun jaksaa olla jämäkämpi ja yrittää tosissaan. Tämän treenin pohjalta olen sunnuntain kisojen osalta luottavaisella mielellä. Jos saan silloin yhteistyön Peran kanssa vaikka edes puoliksi tälle tasolle, pitäisi meidän saada hyväksytty tulos ratsastusurani ensimmäisestä helpon B:n ohjelmasta.

Ohjien pauloissa jälleen kerran

Lupaava Hilanteri-putkeni katkesi tänä perjantaina, kun ratsukseni oli merkitty Jussi. Mietin ennen tuntia, että viime kerrasta kyseisen ratsun kanssa on jo aikaa. Blogi paljasti, että viimeksi olen mennyt sillä yli puoli vuotta sitten, hurja tauko! Odotin kuitenkin pitkästä tauosta huolimatta tuntia hyvillä mielin, sillä muistelin yhteistyön Jussin kanssa onnistuvan ilman suurempia kinasteluita. Tunnin tehtävät liippasivat tulevien koulukisojen ohjelmia, sillä luvassa oli keskiravia ja -laukkaa sekä voltteja.

Alkuverkassa tehtävänä oli hakea hevosta pyöreämmäksi ja aktiivisemmaksi ajattelemalla ohjat ja omat kädet jälleen sivuohjamaisesti. Pohkeella pyydettiin sen verran, että hevonen oli aktiivinen, mutta ei jännittynyt eteenpäin pyytämisestä ja hieman menoa rajaavasta ohjasta. Meillä tämä ei meinannut alkaa sujua millään. Jussi tuntui armottoman raskaalta ja etupainoiselta ja käsistäni hupenivat voimat liki samantien. Yritin silti vankasti pitää käteni tasaisesti tuntumalla ja pyytää pohkeilla Jussia liikkumaan. Kerta toisen jälkeen huomasin kuitenkin säätäväni ohjilla kaikkea ylimääräistä, kun taas pohkeeni eivät tehneet mitään. Kinastelun jälkeen aloimme saada kohtuullisia hetkiä, mutta mitään suurta läpimurtoa en tässä asiassa saanut. Jussi pyöristyi pätkiä, mutta sammutti takapäänsä tehokkaasti.

Ravissa meno muuttui raskaammaksi. Pohkeeni lakkasivat liki kokonaan yrittämästä eikä ohjissa roikkumalla yllättäen saanut mitään hyvää aikaan. Jouduin välillä käymään käynnissä ja hakemaan hevosta siellä kuulolle, jotta sain edes vähän siedettäviä hetkiä ravissa. Olisi pitänyt olla sata kertaa tarmokkaampi ravissa ja sanoa hevoselle pohkeilla, että nyt muuten liikut ja silti rohjeta pitää ohjat hyvällä tuntumalla niistä kummemmin hölläämättä. Mutta ei, en vain tuntunut osaavan tänään tätä hommaa yhtään ja vartin jälkeen olin jo valmis luovuttamaan. Hilanteriakin tuli kova ikävä tässä vaiheessa, sillä Jussi tuntui puskevan myös molempiin suuntiin.

Alkuverkan jälkeen pääsimme harjoittelemaan keskiravia, jota tehtiin pitkälle sivulle aina kahden kirjaimen verran. Tavoitteena oli saada hevonen lyhyen sivun ja kulman aikana sen verran pakettiin ylimääräisellä energialla, että keskiravi lähtisi pelkästään päästämällä hevonen kulkemaan. Hieno ajatus, jota en kuitenkaan saanut vietyä käytäntöön. Jouduin pumppaamaan Jussiin vauhtia pohkeilla, jolloin ohjat pääsivät löystymään, ja hevonen venyi pitkäksi. Opettajalta tulikin noottia, että Jussi osaa mennä keskiravia hyvällä tuntumallakin. Toisena korjauksena tuli se, että ottaisin hevosen ajoissa takaisin tavalliseen raviin. Aika monta kierrosta saimme tahkota ennen kuin sain keskiravia onnistumaan sinnepäinkään. Kun keskiravi onnistui, nousi ongelmaksi Jussin saaminen ajoissa takaisin normaaliin raviin. Ensin hukassa on kaasu, sitten jarru. Kuulostaa aika tyypilliseltä menolta minulle.

Samaa kuviota käytettiin myös keskilaukan hakemisessa. Tässä tuli tunnin ehkä ainoa hyvän mielen hetki. Jussi lähti keskilaukkaan kevyesti, ja laukka tuntui selkään muhkealta. Hevonen ei tosin pyöreyttä ollut nähnytkään, mutta silti laukka vaikutti ilmavalta ja silti helpolta istua. Opettajaltakin irtosi pari hyvää sanaa menostamme, mutta samantien noottia tuli siitä, etten saanut Jussia takaisin tavalliseen laukkaan. Se päätti jostain syystä olla kuuntelematta pidätteitäni ennen kuin olin jarrutellut hyvän tovin. Tässä kohtaa hyvänä vinkkinä olisi ollut viedä jarruttava apu kertaalleen napakammin perille, jotta hevonen olisi alkanut kuunnella. Sitten olisin voinut taas ratsastaa ja kokeilla, jaksaisiko hevonen kuunnella ne kevyet avut taas paremmin.

Lopuksi pyörittelimme noin kymmenen metrin voltteja toisen pitkän sivun keskeltä ravissa ja toisen puolestaan laukassa. Ravissa voltit menivät ihan ok ja hetkittäin jopa pyöreänä. Uusia ongelmia ei onnekseni ilmaantunut, joten yritin keksiä vanhoihin ratkaisua, huonolla menestyksellä tosin. Laukkavoltissa sain kommenttia siitä, että päästän hevosen valumaan liikaa, kun minun pitäisi kääntää tarmokkaammin. Olin tajunnut kuvion hieman väärin ja tarkoituksella ratsastin voltin läheltä keskihalkaisijalla ollutta estettä. Tarkoituksena oli kuitenkin kääntää selvästi ennen sitä. Kun lopulta tajusin, miten voltin piti mennä, sujui homma paremmin. Jussi kääntyi aika kivasti eikä sammuttanut laukkaakaan. Oman katseen pitäminen menosuunnassa hevosen niskan sijaan auttoi kummasti hahmottamaan reitin. Opettaja tosin toivoi Jussia vähän lyhyemmäksi ja ryhdikkäämmäksi, mutta se toive jäi odottamaan parempaa yhteistyön päivää.

Loppuraveissa hain Jussia venyttämään eteen ja alas. Hetkittäin ruuna tekikin pyydetysti, mutta hairahtui helposti ja nosti päänsä taas ylös. Tunnista oli onnistumisen ja onnellisuuden fiilikset melkoisen kaukana. Opettajallekin totesin, että Hilanteria tuli kova ikävä tunnin aikana. Tuntui hullunkuriselta, että Hilanteri itse asiassa on tämän kerran perusteella näistä kahdesta ratsukosta minun hyppysiini kevyempi ja mutkattomampi. Viime elokuussa olisin nauranut itseni tällä mielipiteellä ulos maneesista. Opettaja hymähti ja sanoi, että hän oli kerrankin muistanut laittaa minulle vuorostaan ihan oikean hevosen ratsastettavakseni. Samalla hän vähän varoitteli, minun puheiden perusteella edessä saattaa olla pidempi putki Hilanterin kanssa. Vähän kyllä jäi kaivelemaan, kuinka otteeni Jussista oli niin pahasti kadonnut. Toisaalta puolen vuoden tauko teettää varmasti tällaista. Täytyy taas vähän myöhemmin ottaa uusinta Jussin kanssa ja muistaa ehkä jopa ratsastaa. Se saattaisi tässä harrastuksessa jopa auttaa.

Kisakuulumisia vielä sen verran, että sain rustattua nimeni 18.3. koittaviin koulukisoihin. Ratsutoiveeksi pistin Peran, mutta kisaluokan jätin vielä auki. Sunnuntaina luvassa on yhteistunti toisen kisoihin osallistuvan ratsukon kanssa ja ensi viikolla puolestaan yksitystunti tallin opettajan luona helppo B:0 2009 -kouluohjelmaa treenaten. Sen käynnin perusteella uskallankin jo arvioida, kokeilenko jo B:tä vai menenkö kiltisti C:n ohjelman.

Kolmas kerta jotain sanoo

Perjantain tunnilla pollearpajaisissa oli sattunut kolmannen kerran peräkkäin kouluvääntötunnille Lore. Mikäpä siinä, vaikka edelliskerran epäonnistumiset kolkuttelivat takaraivossa. Optimistipuoleni kuitenkin tuumasi, että nytpä olisi taas muutama uusi vinkki matkassa, joilla kokeilla saada pollea toimimaan paremmin.

Alkukäyntien jälkeen aloitettiin seuraavanlaisella kuviolla: reilua kymmentä metriä ennen pitkän sivun loppumista mentiin hivenen avotaivutusmaisesti ja kulman jälkeen ratsastettiin voltti. Avotaivutusmaisuus oli tosiaan valmistelevana apuna tälle voltille. Voltin jälkeen jatkettiin toisen pitkän sivun keskelle asti normaalisti, kunnes siitä käännyttiin keskelle, väistättettiin muutama askel aina käännöksen suuntaan eli vasemmassa kierroksessa käännyttynä vasemmalle ja sama toisinpäin oikeassa kierroksessa. Siitä taas jatkettiin vastakkaiseen suuntaan ja tehtiin samat asiat toisinpäin. Tavoitteena oli saada hevonen kulkemaan pyöreänä.

Käynnissä kuvio meni ihan hyvin. Alussa tosin väänsin Lorea turhan mutkalle avonkaltaiseen menoon, mutta opettajan hoksautuksesta älysin korjata menoa. Lore pyöristyi hetkittäin ihan kivasti, mutta kauhean kauaa se ei säilynyt. Polle kuitenkin kulki pääosin koko ajan normaaliasentoa hitusen pyöreämpänä, joten olin ihan tyytyväinen. Vasemmalle tehtynä kuvio oli vaikeampaa. Lore koetti järkeään jatkuvasti puskea sisemmäs eikä sisäpohkeeni korjaus tuntunut oikein auttavan. En kuitenkaan tajunnut tarkistaa istuntaani, joten ihan hyvin olen voinut olla koko ajan valuneena oikealle. Kuvion väistöt menivät myös ihan jees, mitä nyt Lore välissä yritti tarjota väistön sijaan vauhtia, mutta pysyi kuitenkin mukavasti korjauspyynnön jälkeen kuulolla.

Ravissa käynnissä ilmenneet ongelmat korostuivat entisestään. Hetkittäin Lore vähän rentoutui ja antoi myöten, mutta vasemmalle meno oli melkoista mutkittelua. Lore puski sisälle, ja minä koetin tuoda sitä takaisin uralle, jolloin ylikorjasin, ja hevonen aina vähän valui ulos. Väistöissä Lore tarjosi hanakammin vauhtia, mutta pidätteillä saatiin tehtyä jonkinlaiset väistöt. Lore ei kuitenkaan onneksi kaahaillut, joten istuminen harjoitusravissa oli hivenen helpompaa. Koetin pitää koko ajan mielessä viime kerran ohjeet, etten painaisi kantapäätä turhan alas, jolloin jalka lipuisi liian eteen. Sen sijaan koetin ajatella polvea ja varpaita enemmän maata kohti, kantapäätä toki nostamatta. Hetkittäin sain aina vähän vihiä oikeasta asennosta, jolloin hevonenkin tuntui kulkevan hivenen rennommin.

Laukkatehtävässä kuviota muutettiin siten, että pitkän sivun puolivälistä käännyttiin ravissa keskelle, nostettiin tulosuunnan vastainen laukka ja hurautettiin laukkaa lyhyen sivun loppuun. Siinä pyöräytettiin voltti, jonka aikana hevonen siirrettiin lyhyehköön raviin ja taas kuvio alusta toiseen suuntaan. Laukannostot ravissa onnistuivat kohtuullisen kevyesti. Ainoat harmit olivat muutamat väärät laukat ja parit hevosen ennakoinnit. Väärien laukkojen jälkeen aloin tehdä nostot vähän liioitellen, jotta polle ei tarjoaisi väärää laukkaa. Opettajalta tuli kehu siitä, että tultiin suoraan hyvin ennen kuin käännyttiin uuteen suuntaan. Alussa olin toki kurvannut vähän ennen aikaisesti, mutta ihmeen nopeasti korjasin virheen. Lore myös vähän yritti itse päättää nostohetkeä, kun alkoi oppia kuvion. Kun taas muistin ratsastaa, pysyi se myös ravissa pyyntööni asti. Lore myös lyhensi aika hienosti laukkaa voltilla ja pääsimme siirtymään aika kivasti raviin ilman kaahottamista.

Loppuraveissa otettiin sitten eteen alas -ajattelua vasemmassa kierroksessa. Tästä ei kauheasti tullut mitään, sillä vasen kierros oli edelleen tahmeampi. Lore halusi valua sisälle, ja minä koetin estellä sitä. Kunpa olisin tajunnut ratsastaessa tarkistaa istunnan, mutta jostain syystä ei käynyt mielessäkään. Kauheasti en siis pollea saanut venyttämään eteen alas, mikä jäi vähän harmittamaan. Siksipä hain pollen vielä käynnissä oikeaan kierrokseen pyöreämmäksi ennen kuin annoin pitkät ohjat.

Kolmas perättäinen kerta Loren kanssa jätti hyvän mielen, koska Lore tarjosi mukavat hetket laukkanostoissa ja raviin siirtymisessä. Eikä se edes kertaakaan narskutellut hampaita tunnin aikana. Muutenkin se tuntui vähän kuitenkin rennomalta verrattuna viime kertaan. Ehkäpä ajatukseni yrittää korjata omaa istuntaa ravissa auttoi hitusen tai sitten ruunalla oli vain enemmän raipatirai-asennetta mukana. Jostain syystä alan mieltyä tähän polleen koulupuolella, vaikka satulaan noustessa en osaakaan arvella, meneekö sillä kertaa kaikki putkeen vai tuleeko kinastelua kaikesta. Ehkä siinä piilee tämän hevosen mielenkiintoisuus.

Kevyttä jumppailua

Keskiviikkona oli vuorossa Veronan ratsastus. Koska tamman jalka tuntui vieläkin arpovan vointiaan, päätin ratsastella kevyemmin hevosen menoa silmällä pitäen ja vähän myös jumpaten. Menin myös valtaosan ajasta käynnissä.

Ensimmäisenä tein viime ratsastuskerralta tuttua hevosen asettamista ja taivuttamista ympyrällä pyöreyden saamiseksi sekä oman istunnan käyttäminen ja rentouttaminen oikeina aikoina. Veronaa ei ollut kauhean helppo saada rentoutumaan saati pyöristymään, vaikka yritin saada jälleen kerran pohkeeni töihin. Tein kuitenkin ympyröillä asetuksia ja taivutteluita sinnikkäästi, ja välillä tamma vähän antoi myöten. Nyt vasta sitten tajusin, että jäin liikaa miettimään sisäpuolen apuja ja ulko-ohjan tuki taisi olla olematon. Tällä kertaa en kuitenkaan roikkunut sisäohjassa, joten jotain hyvää sentään. Oman istunnan kontrollointi oli aika haastavaa. Sillä kun tuntuu olevan oma elämä, johon keskittymiskykyni ei näemmä kykene puuttumaan. Aika paljon sai ajatella nimenomaan sitä istuntaa, että siihen sai jonkinlaisen hyvän muutoksen.

Tämän jälkeen lähdin tekemään pohkeenväistöjä. Verona tuppasi olemaan melkoisen nihkeä, mikä on tältä tammalta vähän outoa. Yleensä sitä joutuu jarruttelemaan paljon enemmän kuin hoputtamaan eteenpäin. Väistöissä keskityin pitämään hevosta kohtuullisen suorana enkä antanut itseni tökkiä hevosen takapäätä johtamaan. Kun tajusin hallita ulkopuolta, pystyin vähän rentoutumaan sisältä. Pätkittäin Verona tarjosikin aika hyviä väistöaskelia, mutta karkasi kyllä tehtävästä, jos oma keskittyminen herpaantui. Olisin kuitenkin kaivannut väistöön vähän enemmän tarmokkuutta, mutta sitä ei ollut nyt matkassa kannuksista huolimatta.

Väistöjen jälkeen kokeilin jumpata erityisesti etupäätä tekemällä takaosakäännöksiä. Nämä menivät lahjakkaasti pieleen. Tamma kyllä kääntyi, mutta niin teki takapääkin turhan isoilla askelluksilla. Hyvät neuvot olisivat olleet tarpeen, sillä en keksinyt yhtään, miten olisin saanut takapään pienemmälle askeleelle. Ai miten niin hevosessa on muutakin kuin etuosa? En jaksanut kuitenkaan jäädä harmittelemaan tätä, vaan päätin vielä testailla avotaivutuksia. Peilien todistamana selvisi, että oikealle avot onnistuivat vasempaa paremmin. Oikealle tehtynä avot olivat kohtuullisen vaivattomia, vaikka ihan matkustajaksi ei pystynyt heittäytymään. Parannuksena tässä olisi tietysti ollut hevosen aktiivisempi liikunta. Vasemmalle tehtynä avot olivat aika pulmallisia. Hevosen takaosa tahtoi aina harpata etuosan kanssa uralle, ja sain tarjoilla apuja vaikka miten, että hevonen pysyi edes muutaman askeleen varsinaisessa avotaivutuksessa. Äkkiseltään väittäisin, että vasemmalle menin vääntämään hevosen liian vinkkuralle ja painoni oli tuttuun tapaan liikaa sisäpuolella.

Loppuun päätin testata vielä ravia. Pyörittelin siinä jälleen ympyröitä asetellen ja yritin hakea tammaa pyöreäksi ja rennoksi. Ravissakin meno oli paikoin tahmeaa, ja vaikka tamma ei näyttänyt varovan jalkaansa tai nyökkäävän, ei se silti tuntunut täysin normaalilta. Ravissa hain vielä tammaa vähän pyöristymään ja hetkittäin onnistuinkin. Olisin silti toivonut, että olisin saanut pyöreyttä säilytettyä pidempiä hetkiä. Nyt tamma aina välillä väläytti kivan pätkän, mutta olikin jo seuraavassa hetkessä taas pää ylhäällä. Ilmeisesti pohkeeni olisivat saaneet olla aktiivisempia, jotta liike olisi lähtenyt paremmin takapäästä. Liikutuksen jälkeen tarkistin vielä jalat, jotka tuntuivat ihan normaaleilta. Jospa tahmeus sitten johtui siitä, että kuski ei vain muistanut ratsastaa kunnolla ja antoi periksi liian helposti.

Käynnissä jee, muutoin buu

En sitten malttanut olla tallilta poissa näin tiistainakaan, joten lyöttäydyin oman tallin viimeiselle tunnille mukaan. Pollearpajaisissa kohdalleni sattui Lore, jota on ilmeisesti alettu kutsua jostain syystä taas Kukkikseksi. Tai sitten vain käsitin väärin. Joka tapauksessa tunnin treeniaiheena oli asettelut ja taivuttelut tavoitteena saada hevonen rennoksi ja pyöristymään. Kuskien puolestaan piti ajatella omaa istuntaa ja osata olla sen kanssa tarpeen mukaan aktiivinen tai passiivinen.

Tehtävän toteuttaminen aloitettiin käynnissä pyöritellen ympyröitä. Lore oli jälleen käynnissä aika kiva niin kuin viime kerralla. Se kulki itse sopivan reippaasti eteenpäin ja otti asetukset aika hyvin vastaan. Pyöreyttäkin alkoi hiljalleen löytyä mukavasti. Omassa ratsastuksessa olin tyytyväinen siihen, että muistin välillä olla istunnallani passiivinen eli en jäänyt häseltämään turhaan. Taisin käynnissä jopa muistaa ratsastaa pohkeilla enemmän kuin ohjilla, mikä oli aika hyvä saavutus minulta. Opettajalta tuli kehua siitä, että Lore kulki mukavan tahdikkaasti. Käynnissä siis homma sujui aika mukavasti, mutta sittenpä alkoikin alamäki.

Ravissa jatkettiin samalla kaavalla: lisää ympyröitä, asetteluita ja taivutteluita. En yhtään käsitä, mitä tapahtui, mutta Lore muuttui hankalaksi saada rentoutumaan tai edes myötäämään. Välillä sain hevosen päätä vähän alemmas, mutta varsinaisesta pyöreydestä ei ollut toivettakaan. Yritin käyttää pohkeita tehokkaammin, sillä ajattelin jääneeni ohjiin kiinni. Pohkeet eivät auttaneet, sillä Lore mieluusti otti ne vain vauhtiapuna ja lähti kipittämään. Tästä sitten lumipalloefektin kaltaisesti lakkasivat pidätteeni tarkoittamasta hevoselle mitään, ja soppa alkoi olla aika valmis. Ohjasotteet saivat hevosen jännittymään ja pohjeavut kipittämään. Yritin kovasti tajuta, mitä ihmettä tapahtuu, mutta aivonystyrät eivät olleet terävimmillään. Lisäksi istuntani harjoitusravissa oli taas melkoista höykytystä, kun en saanut pollea yhtään pyöristymään, jolloin ravi olisi pehmennyt hieman.

Aikani menoa ihmetellen pyysin opettajalta neuvoa. Hän kertoi pohkeeni valuvan eteen niinä hetkinä, kun painoin kantapään liian alas. Tämän seurauksena jalka pääsi suoristumaan, jolloin puolestaan istuinluut irtosivat satulasta. Opettaja ohjeisti ajattelemaan polvea ikään kuin enemmän maata kohti samoin kuin varpaita. Näin paino ei olisi niin vahvasti jalustimella, vaan enemmän istuinluilla. Neuvo tuntui kaikin puolin järkevältä, mutta sen toteuttaminen olikin toinen juttu. Olen nyt vahvasti intoutunut painamaan kantapäätä alas, joten ajatus pienestäkin varpaiden painamisesta alas tuntuu vaikealta. Yritin sitten muutamat pätkät saada jalkojani uuteen asentoon, mutta yllättäen tällä kertaa ei tullut asiassa valaistumista.

Kuvassa on taas oikea hevonen, mutta ratsastajana en ole minä. Sen sijaan uskon meidän laukkapätkien menneen aikalailla näin. Hevosen pää korkealla, kuskin mieli matalalla.

Lopuksi otettiin laukkapätkiä ravista. Tavoitteena oli laukassakin saada hevonen rennoksi ja pyöreäksi. Olin vielä treenailemassa pohkeiden asentoa, kun muut jo aloittelivat laukkapätkiä. Lorella alkoi tässä vaiheessa viimeinenkin keskittymiskyky kuskiin loppua, ja se kipitti laukkaavista kavereistaan innostuneena ja nostipa itsestään parit laukatkin. Jarrutteluni eivät juuri tehonneet, ja oma osaamattomuus nakersi aika pahasti. Siinä sitten koetin saada aina muutaman hallitun raviaskeleen, josta siirtyä laukkaan. Lorehan kyllä nosti laukan, mutta aika ampaisemalla. Hallituista nostoista ei siis oikein voinut puhua. Laukassakin ruuna kauhoi menemään ja töitä sai tehdä melkoisesti, että sen sai vähän rauhoittumaan. Opettaja ohjeisti, että yrittäisin taas istua syvemmälle satulaan ja jarruttaa istunnalla enemmän ohjien sijaan. Lisäksi ylävartaloa ja lantiota olisi pitänyt saada liikkumattomammaksi. Muutamien askelien ajan sain neuvot toteutettua, ja Lorekin laukkasi piirun verran rennommin, mutta sitten oma pakka taas hajosi, ja hevosen keskittyminen katosi samantien.

Tunnin palautteena sain opettajalta sen, että kunpa Loren käynnissä nähty hyvä meno olisi jatkunut myös muissa askellajeissa. Niinpä, samaa toivoin minäkin. On kuitenkin mukava huomata, että Lore ei ole enää alkutunnista niin jännittynyt, vaan on kohtalaisen helppo saada vähän pyöristymään. Ennen koko tuntikin saattoi hurahtaa helposti siten, että polle jäkittää pää taivaita kurotellen. Tunti jäi kuitenkin käynnin onnistumisista huolimatta harmittamaan. Oma pakka oli niin sekaisin, että meno meni häseltämiseksi, mikä näkyi hevosessa välittömästi. Lore oli siis jälleen kerran opettavaisesti ratsastajansa peili. Vielä kun olisin älynnyt tämän ajoissa ja alkanut korjata tilannetta aktiivisemmin. Ehkä ensi kerralla sitten.